Miapetra Kumpula-Natri /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tänään eduskunta ottaa ensimmäistä kertaa muodollisesti kantaa toissijaisuusperiaatteen soveltamiseen Euroopan unionin säädösehdotukseen. Lissabonin sopimuksessa annetaan kansallisille parlamenteille oikeus esittää unionin toimielimille huomautus siitä, että ehdotettu unionin direktiivi tai asetus loukkaa toissijaisuusperiaatetta. Jos vähintään yksi kolmasosa kansallisista parlamenteista yhtyy tuohon muistutukseen, Euroopan komission on tarkistettava ehdotuksensa ja selitettävä kantansa siihen.

Toissijaisuusperiaate on määritelty EU:n perustamissopimuksen 5 artiklassa. Sen mukaan "unioni toimii aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, ainoastaan jos ja siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät voi - - riittävällä tavalla saavuttaa suunnitellun toiminnan tavoitetta - -". Toisin sanoen, kun unioni on toimivaltansa mukaisesti asettanut yhteisen tavoitteen, sen tulee antaa jäsenvaltioiden valita keinot päästä tavoitteeseen. Unioni saa toimia tai päättää keinoista vain, jos tämä edistää tavoitteen saavuttamista paremmin kuin se, että jäsenvaltiot tai alue- ja paikallisviranomaiset toimisivat ja päättäminen niiden toimin olisi mahdollista.

Nyt ehdotetun energiatehokkuusdirektiivin osalta suuri valiokunta arvioi, että komission ehdotus ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Suuri valiokunta pitää direktiiviehdotuksen tavoitetta energiatehokkuuden parantamisesta tärkeänä ja oikeana. Direktiivillä pyritään luomaan ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta kestäviä rakenteita. Unioni on asettanut itselleen jo aiemmin tavoitteen säästää energiankulutusta 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tämä on myös Suomen ja eduskunnan päättämä tahto kotimaassamme.

Suuri valiokunta ei sen sijaan pidä toteen näytettynä, että Euroopan unionin energiatehokkuustavoitteita ei voitaisi saavuttaa jäsenvaltion toimenpitein. Siksi valiokunta kyseenalaistaa direktiiviehdotuksen mukaiset pakottavat säännökset energiasäästöjen keinoista. Energiatehokkuustavoitteita voi toteuttaa niin monin eri toimenpitein, että ei ole syytä tehdä EU:n tasolla pakottavia määräyksiä kaikissa jäsenvaltioissa tehtävistä toimenpiteistä. Jo ilmaston erilaisuudestakin seuraa, että energiansäästö vaatii EU:n eri jäsenmaissa erilaisia ratkaisuja.

Toissijaisuustarkastelussa suuri valiokunta siis katsoo, että ei ole syytä rajata kysymykseen tulevia toimenpiteitä ja säätää pakottavasti tietyistä toimenpiteistä EU-tasolla. Tältä osin suuri valiokunta viittaa valtioneuvoston tavoin erityisesti direktiivin ehdotuksen 10 artiklaan ja sen liitteisiin.

Herr talman! Då riksdagen beslutade om att godkänna Lissabonfördraget för drygt två sedan, gjorde vi bedömningen att riksdagen sällan skulle göra några subsidiaritetsanmärkningar. Riksdagen kan enligt grundlagen direkt påverka Finlands EU-politik genom att ge förhandlingsdirektiv åt regeringen. Enligt Lissabonfördraget kan riksdagen yttra sig bara om den formaljuridiska fråga som definieras i fördragets artikel 5 e. Däremot ger fördraget väldigt små möjligheter att påverka direktivförslagets egentliga innehåll genom subsidiaritetsförfarandet. Direktivförslagets många problem som miljöutskottet och ekonomiutskottet gör oss uppmärksamma på måste vi handlägga som ett U-ärende och påverka via statsrådet.

Herra puhemies! Toissijaisuuskysymyksen lisäksi direktiiviehdotukseen liittyy nyt esitetyssä muodossa lukuisia hankalia kohtia, joihin eduskunta voi vaikuttaa normaaliin tapaan ohjeistamalla valtioneuvostoa EU:ssa käytäviin neuvotteluihin. Eduskunnan vaikutusvallan kannalta U-asia on vahvempi väline kuin tämä toissijaisuusmenettely.

Talousvaliokunta ja ympäristövaliokunta ovat U-asiasta antamissaan lausunnoissa kiinnittäneet huomiota muun muassa komission ehdotusten kustannustehokkuuteen ja tekniseen tarkoituksenmukaisuuteen sekä toisaalta sen oikeusperustaan ja johdonmukaisuuteen liittyviin ongelmiin. Näissä kysymyksissä eduskunta voi vaikuttaa perustuslain 96 §:n mukaisen menettelyn kautta eli juuri tämän E-kirjelmän kautta, kun suuri valiokunta ohjeistaa valtioneuvostoa.

Talous- ja ympäristövaliokunnat ovat jo käsitelleet myös U-kirjelmää U 25 ja antaneet siitä lausunnot, joissa puututaan toissijaisuusasiaan mutta myös tähän sisältökysymykseen. Lisäksi täysistunnossa nyt käytävä keskustelu on evästystä suurelle valiokunnalle, joka tulee ottamaan salikeskustelun huomioon omassa lausunnossaan valtioneuvostolle, joka annetaan hyvissä ajoin ennen neuvottelujen varsinaista alkamista Euroopan unionissa.

Riitta Myller /sd:

Arvoisa puhemies! Olemme myös Suomessa sitoutuneet EU:n tavoitteisiin hillitä ilmastonmuutosta toteuttamalla omia toimia jo ennen kuin globaali sopimus saadaan neuvotelluksi. EU:n ilmasto- ja energiapaketin tavoitteet ovat nuo kuuluisat 20, 20 ja 20 eli 20 prosentin vähennys hiilidioksidipäästöihin, saman verran lisää uusiutuviin energioihin ja myöskin tuolla 20 prosentilla lisää energiatehokkuutta. Nämä kaksi, päästövähennystavoite ja uusiutuvien energioitten tavoite, ovat jäsenmaita sitovat, sen sijaan energiatehokkuustavoite ei ole. Komissio onkin nyt arvioinut, että energiatehokkuuden lisäämistavoitteesta ollaan jäsenmaissa jäljessä niin, että tällä vauhdilla saavutetaan vain puolet vaaditusta. Kuitenkin jotta tavoitteeseen vähentää hiilidioksidipäästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä päästään, niin myös energiatehokkuudelle asetettu tavoite on saavutettava.

Ympäristövaliokunta omassa lausunnossaan valtioneuvoston kirjelmään toteaa, että EU:n ilmasto- ja energiapaketin tavoitetta energiatehokkuuden lisäämisestä 20 prosentilla on kuitenkin pidettävä vain välietappina, koska päästövähennystavoitteet kiristyvät kohti vähintään 80 prosentin päästövähennysten tavoitetta vuoteen 2050 mennessä. Tällaista vähennystavoitetta edellytetään, jotta ilmasto ei globaalisti lämpene yli 2:ta astetta, jotta pidetään rajana sille, että ilmastonmuutokseen on vielä mahdollista sopeutua edes kohtuullisilla inhimillisillä ja taloudellisilla kustannuksilla. Niin ympäristövaliokunnan kuin talousvaliokunnankin lausunnoissa pidetään direktiivin tavoitetta saavuttaa EU:ssa yhteisesti hyväksytty periaate energiatehokkuuden lisäämisestä 20 prosentilla hyvänä. Valiokuntien lausunnoissa todetaan samat huolet direktiivin käytännön toteuttamisesta, jotka on esitetty myös valtioneuvoston asianomaisesta komission esityksestä antamassa kirjelmässä.

On hyvä muistaa se, että eri jäsenmaissa käytännön toimintakentät poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon. Hallituksen kirjelmässä todetaan, että Suomessa on jo aloitettu toteuttaa useita toimia, joiden tuloksia ei ole vielä tiedossa, ja ainakin osittain jouduttaisiin tekemään turhaa työtä, jos direktiivin ehdotukset sellaisinaan hyväksyttäisiin. Mielestäni lähtökohdan tulisi olla se, että korostetaan direktiivin tavoitta ja sen tosiasiallista sitovuutta jäsenvaltioille. Suomen tulisi olla siinä joukossa, joka pyrkii edelleen vahvistamaan energiatehokkuuden osuutta EU:n energia- ja ilmastopolitiikassa. Keinojen valinnassa on syytä löytää sellaista joustoa, joka tuottaa tavoitteen kannalta parhaimman tuloksen.

Suuri valiokunta lausunnossaan katsoo, että komission direktiiviehdotus on 10 artiklan osalta toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen vastainen, ja täällä asiaa jo selostettiinkin. Valtioneuvoston ja myös valiokuntien lausunnot lähtevät siitä, että ongelma on paitsi toissijaisuusperiaate myös se, että tällaisen erillisen suunnitelman vaatiminen lisää hallinnollista taakkaa eikä johda kustannustehokkaaseen energiansäästöön. Tässä kohden on välttämätöntä todeta se, että kyseessä on todellakin komission ehdotus ja asia käsitellään sekä ministereitten toimesta ministerineuvostossa että Euroopan parlamentissa. Olemme nyt siinä vaiheessa, kun tuomme esille näitä omia muuttamistarpeitamme, ja niihin keskeisiin asioihin meidän tässä on myöskin sitten hyvä laittaa panoksia.

Hallitus esittää, että Suomessa kaavoitusjärjestelmä toimii tällaisena suunnittelujärjestelmänä myöskin tässä energiatehokkuuden toteuttamisessa. Tällä hetkellä ei ainakaan kaikissa kaupungeissa vielä kaavoituksen kautta ole ohjattu lämmitysjärjestelmien valintaa, ja tässä tarvittaisiin vuoropuhelua kuntien kanssa, että tähän päästäisiin.

Toisena ongelmana nähdään se, että julkiselta sektorilta vaaditaan 3 prosentin vuotuista korjausvelvoitetta. Voi olla, että kategorisesti se ei ole välttämättä hyvä asia, mutta joka tapauksessa siitä on lähdettävä, että myös peruskorjaustilanteissa energiatehokkuus otetaan aina huomioon. Myöskin julkisella puolella julkiset hankinnat ovat merkittävässä roolissa siinä, että saamme ekotehokkaalle ja energiaa säästävälle teknologialle paremmin kysyntää. Kuluttajat tarvitsevat myöskin tällaista puolueetonta opastamista, ja yritysten kannalta täytyy kehittää järjestelmää niin, että esimerkiksi veroporkkanoita käyttämällä yritykset saadaan todella satsaamaan energiatehokkuuteen, koska joka tapauksessa on aivan selvää, että energiatehokkuus on parasta ilmastonmuutoksen torjuntaa. Se on myöskin ta-loudellisesti kaikkein järkevin tapa toimia tässä.

Valtioneuvoston pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa on asetettu tavoitteeksi, että Suomi on vuonna 2020 kansainvälisesti johtava maa energiatehokkuudessa. Mielestäni tämä on hyvä tavoite. Siihen tarvitaan meiltä myöskin paljon näitä kansallisia toimia, joilla sitten uusia ideoita, uusia teknologioita kehitetään täällä Suomessa niin, että me voimme ottaa niitä käyttöön täällä ja sitten kasvattaa vientiämme tällä ympäristöteknologian ja säästävän energiateknologian saralla.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Jos lähtisi vähän, sanoisiko, nyt noin niin kuin reippaasti liikkeelle, niin voisi sanoa näin, että tässä on kyllä komissiolta sellainen esitys, joka kertoo siitä, minkälaiseen puuhasteluun pahimmillaan komissio on tiukan paikan tullen valmis.

Tiukka paikka ja puuhastelu, mitä tällä oikein tarkoitan? Tarkoitan sitä, että kun Euroopan unioni lähti ensimmäisenä merkittävänä talousalueena maailmassa toteuttamaan Kioton sopimusta, niin jo siinä lähtötilanteessa käytiin pitkä pohdiskelu siitä, miten, millä toimin ja keinoin, me oikein lähdemme päästöjen alasajossa liikkeelle. Silloin päädyttiin eri vaiheiden jälkeen siihen, että velvoittavat tavoitteet asetetaan päästöjen vähentämisen määrille ja uusiutuvan energian lisäämiselle. Katsottiin, ettei riitä se... Osa oli sitä mieltä, että riittää se, kun asetetaan vaan sitovat tavoitteet päästöjen määrille ja jäsenmaat hoitavat sen jälkeen keinot, millä tavalla tähän päästään. Mutta ihan tähän ei unionissa päädytty, vaan päätettiin ottaa päästöjen vähentämistavoitteitten lisäksi myöskin velvoitteet siitä, kuinka paljon uusiutuvaa energiaa pitää eri jäsenmaissa ja EU:ssa keskimäärin lisätä seuraavien kymmenen vuoden aikaan.

Siinä yhteydessä keskusteltiin myös siitä mahdollisuudesta todellakin, että jos näiden lisäksi vielä sitten energiansäästölle asetetaan tämmöiset imperatiiviset, velvoittavat, normit, ja aika yksimielisesti lopulta oltiin sitä mieltä, että sellaisia, niin kuin edellä tuli esille, velvoitteita ei tulla antamaan, ja näin strategiat rakennettiin ja näin Suomessakin ilmasto- ja energiaratkaisut tehtiin tässä jo vuosi pari sitten, ja hyvä näin.

Komissiota kuitenkin jäi kaivelemaan, että tämä homma ei nyt tällä tavalla oikein toimi. Se halusi palata siihen, että kyllä sittenkin myöskin energiatehokkuudessa, energiansäästössä pitää jollakin tavalla saada oikein semmoiset ikään kuin tiukat ohjakset EU:n komissiolle, ja ensin se esitti, että palataan siihen alkuperäiseen ajatukseen, mikä joillakin oli, että sittenkin tulee maakohtaiset velvoitteet energiatehokkuuden elikkä energiansäästön parantamiseksi. Kyseltiin eri maista. Juuri mikään maa ei tätä kannattanut, erittäin harva maa kannatti, ja kun ei komissio saanut sille kannatusta, sen jälkeen komissio päätyi tämmöisen direktiivin esittämiseen, joka, niin kuin äsken täällä jo kahdessa puheenvuorossa on ihan hyvin esitelty, ei kyllä minunkaan mielestäni täytä tätä toissijaisuusperiaatetta. Tässä hyvin kernaasti tukee hallituksen esitystä, ja oikeastaan voi sanoa näin, että mieluusti tukee niin, että se ei koske vain sitä 10:ttä artiklaa, vaan siellä on paljon muutakin sellaista, minkä suhteen voidaan sanoa, että toissijaisuusperiaate ei kerta kaikkiaan toimi, eräiden muidenkin artiklojen kuin vain tämän 10 artiklan suhteen.

Tässä heti voi sanoa, että kun ei niin hirveän kauan vielä ole oppositiossa ollut, niin sekä nykyiselle energiasta vastaavalle ministerille että asuntoministerille tulee kyllä keskustaoppositiolta erittäin vahva tuki.

Tämä ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen, tämä esitys. Miksi näin? Nimenomaan siitä syystä, että ne toimet, joilla nyt sitten energiansäästöä ja energiatehokkuutta pyritään parantamaan komission esityksen mukaan, ovat luonteeltaan sellaisia, jotka kerta kaikkiaan ovat, niin kuin äsken sanoin, vähän niin kuin hassunkurisia suorastaan eräiden toimenpide-esitysten kohdalta. Eräitten toisten esitysten kyseessä ollen on kysymys sellaisista velvoitteista, pakotteista, jotka meille esitettäisiin ja jotka todellisuudessa eivät oikeastaan tuota lainkaan energiansäästöjä tai energiatehokkuutta paranna. Ja kolmas kategoria niitä toimia, mitä tuo direktiivi sisällään pitää, on kategoria, jonka mukaisten toimien toteuttaminen johtaisi todella huikean suuruisiin lisäkustannuksiin sekä yksityistalouksissa että oikeastaan julkisyhteisöjen talouksissa ja myöskin koko kansantalouden kannalta erittäin, kuinka nyt sanoisikaan, ei-järkeviin ratkaisuihin.

Muutama esimerkki näistä kaikista kategorioista.

Ensinnäkin direktiivihän lähtee siitä, että pitäisi kaikessa julkisessa rakennusmassassa suorittaa 3 prosentin verran näitä energiatehokkuustoimenpiteitä vuodessa, 40 miljoonaa neliömetriä vuodessa Suomen tapauksessa keskimäärin, jos hinta on 1 500 euroa neliötä kohti, ja äkkiä huomataan, että kyseessä on miljardi-investoinnit vuodessa. Tällaisen sijoituksen tuotto on todella onneton, takaisinmaksuaika 200 vuotta. Ei millään perusteilla voi ajatella, että tämä vaikuttaisi järkevältä. Tässä hyvin konkreettinen esimerkki siitä, miten tämä käytännössä on epätaloudellinen ja epätehokas itse sitä pohjimmaista tavoitetta ajatellen, siis ei kovin järkevä esitys kaiken kaikkinensa.

Toinen esimerkki liittyy chp-tuotantoon, yhdistettyyn sähkön ja lämmön tuotantoon. Suomihan on sen johtava maa maailmassa itse asiassa, siis koko maailman johtava maa. Nyt komissio esittää, että pitäisi kaikissa EU:n jäsenmaissa rakentaa tällainen koko maan kattava yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon suunnitelma ja sitten se suunnitelma, missä ja keille tuotetaan yhdistettyä sähköä ja lämpöä, pitäisi vielä kytkeä jokaisen maan valtakunnalliseen kaavoitukseen ja kaavoitusjärjestelmään niin, että kaavoituksella ruvetaan määräämään, että "juu, tuonne voi rakentaa tuollaista ja tuollaista", ja sitten chp-tuotantoa, yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa, siellä tuotettaisiin.

Se on aivan hölmö ratkaisu monella tavalla. Ensinnäkään Etelä-Euroopassa eivätpä ihmiset juuri tätä lämpöä tarvitse. Niittenkin pitäisi tällainen rakentaa. No, Pohjois-Eurooppa, Suomi ja Ruotsi: meillä tämä infra oikeastaan on jo rakennettu. Ei meillä kovin paljon enää chp-infraa tarvitse Suomessa kaiken kaikkinensa rakentaa, mutta meidänkin pitäisi tehdä valtakunnallinen, iso suunnitelma, chp-tuotannon toteuttamisen suunnitelma, ja sitten vielä kytkeä se niihin valtakunnallisiin kaavanormistoihin, erilaisiin kaavoihin, maakuntakaavoihin ja ehkä detaljikaavaankin. Tämä on monessa mielessä todella ei-järjellinen... — Hetkinen, ehkä se on vähän rumasti sanottu. Ei kovin fiksu, sanotaan tällä tavalla, niin on kaikki normit sitten huomioitu: ei kovin järjellinen esitys.

Ehkä vielä kolmannen esimerkin kerron siitä, minkälaisiin kustannuksiin saatetaan joutua. Elikkä nyt pitäisi tämän esityksen mukaan kaikkiin näihin huoneistoihin, joita tämä direktiivi koskee, asettaa huoneistokohtainen lämpömittari. No, tälle mittarituotannolle se olisi tietysti ihan erinomainen juttu, mutta kansantalouden kannalta ajatellen se lisähyöty, minkä tällainen kaikkien huoneitten mittarointi tullessaan toisi sen mittarin kustannushyötyyn verrattuna, ei todellakaan ole missään oikeassa suhteessa.

Arvoisa puhemies! Tämäntapaiset esimerkit vaan kertovat, minkälaisiin, sanoisiko, lopputuloksiin komissiossa saatetaan päätyä silloin, kun komissio on yrittänyt jotain sellaista, minkä se on katsonut olevan hyvä. Se ei ole mennyt läpi. Sitten se lähtee hakemaan sellaisia ratkaisuja, jotka eivät ole elävästä elämästä ollenkaan peräisin, ja näillä syillä todella sitä, että tämä esitys ei toissijaisuusperiaatetta täytä, mikä oli hallituksenkin kanta, kernaasti myöskin keskustaopposition puolelta tuen.

Vielä ehkä tässä yhteydessä, kun on aikaa pikkasen jäljellä, haluan kiinnittää minäkin huomiota siihen, että sinänsä uusiutuvaa energiaa, energiatehokkuutta, energiansäästöä maailmassa tullaan ilman muuta eteenpäin viemään, Suomikin meidän oman kansallisen energiatehokkuusohjelman mukaan, joka muistaakseni runsas vuosi sitten julkistettiin. Meillä arvioidaan, että sen ohjelman mukaisin toimin on mahdollista jo vuoteen 2016 mennessä saavuttaa 13 prosenttia ja sitten vuoteen 2020 mennessä sen ohjelmankin mukaisin toimin päästään jo lähelle sitä 20:tä prosenttia, mikä se ohjeellinen suositus tai itse asiassa tavoite kaiken kaikkinensa on.

Tämä on nyt toinen näkökulma, ja toinen, minkä halusin sanoa, on se, että kyllä tällä alalla todella uusille innovaatioille on paljon tilaa ja sijaa ja kyllä myöskin hallitukset ovat tähän paljon voimavaroja käyttäneet, osoittaneet. Minä huomasin, että nykyinen hallitus kertoo, että se lisää 8 miljoonalla eurolla voimavaroja ensi vuoden budjetissa tämän puolen innovaatiotoimintaan. Haluan tässä yhteydessä vaan muistuttaa, että viime vaalikaudella viiden vuoden aikaan nostettiin nimenomaan Tekesin tutkimus-, innovaatio- ja kehittämisrahoja näissä asioissa runsaasta 60 miljoonasta eurosta yli 180 miljoonaan euroon. Elikkä Suomi on satsaamassa ja satsannut erittäin mittavasti voimavaroja nimenomaan tämän toimialan — energian, energiatehokkuuden, uusiutuvien puhtaitten energiavaihtoehtojen — innovaatiotoiminnan rahoittamiseen, ja minä uskon, että tuloksia tästä innovaatiotyöstä alkaa syntyä niin, että käytännön tuotannossa syntyy tuotteita, joilla Suomi pääsee niille kasvaville markkinoille, joita energiansäästö- ja energiatehokkuusmarkkinat tulevaisuudessa sisällään pitävät. Ilman muuta näiden tuotteiden kysyntä tulee kasvamaan.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Pekkarisen näkökulma kyseessä olevaan asiaan oli erittäin laaja ja perustui hänen henkilökohtaisiinkin kokemuksiinsa ministeriaikanaan. En todellakaan pysty samaan enkä edes pyri siihen, mutta muutamia näkökulmia.

Suomi on sitoutunut monin tavoin kansallisilla päätöksillä energiatehokkuuden parantamiseen. Meillä on tavoitteena energian loppukulutuksen tehostaminen, kuten myös sähkön käytön tehostaminen. Energian säästössä meillä on mittavat tavoitteet, samoin kuin kasvihuonekaasujen päästön vähentämisessä. Samoin rakentamisessa meillä on kiristetty energiatehokkuutta koskevia rakennusmääräyksiä 2000-luvulta asti näihin päiviin ja tästäkin eteenpäin. EU:n tasolla näitä ilmasto- ja energiastrategisia päätöksiä on tehty, ja omalla tavallamme olemme sitoutuneet myöskin niihin.

Mutta nyt kyse on siitä, että pallo on heitetty kahdella tavalla ilmaan: päästäänkö ohjelmien yhteisvaikutuksella näihin Euroopan 20 prosentin säästötavoitteisiin vai ei. Komissiossa nyt on nähty, että ilmeisesti ei, ja komissiossa halutaan tehdä tällaisia sitovia kansallisia tavoitteita vuoteen 2020 mennessä. Siihen minun mielestäni Suomessa on nyt aika järkevästi vastattu, ja niin kuin suuren valiokunnan käsittelyssä, myöskin muissa valiokunnissa on päädytty aivan samaan tulokseen eli siihen, että energiatehokkuusdirektiivi tässä esitetyssä muodossa on toissijaisuusperiaatteen vastainen. Ja kuten ympäristövaliokunnassa asiaa käsiteltiin, niin kustannustehokkaalla tavalla tämä ei millään tavalla energiatehokkuutta Suomessa tule edistämään.

Arvoisa puhemies! Aivan loppuun haluan todeta, että kun tämä asia nyt etenee kuitenkin ministeritasoilla tuolla Euroopan unionissa ja komissiossa, niin haluan vedota myös siihen, että valtioneuvosto informoi eduskuntaa siitä, miten tämä käsittely etenee ja miten me voimme edelleenkin tähän vaikuttaa.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Toissijaisuusperiaatetta on vahvistettu viime sopimusmuutoksissa merkittävästi, ja on erittäin tärkeätä, että toimivalta unionin ja jäsenvaltioitten välillä on selkeä, ja on selvää, että silloin, jos unioni ottaa toimivallan, sen pitää olla tilanteessa, jossa voidaan selvästi tehdä ratkaisut paremmin unionin tasolla.

Ja mitä tulee sitten nimenomaan ympäristönsuojeluun, niin tavoitteet pitää asettaa, koska on maan rajat ylittävistä seikoista kysymys, mutta keinot pitää asettaa kansallisella tasolla. Ja silloin, jos mennään kaavoitukseen, laitosten sijoittamiseen, niin se on kyllä kansallista asiaa. Ja jos ajatellaan, miten niillä on rajat ylittäviä markkinavaikutuksia: ei varmasti ole mitään. Eli siinä suhteessa tämä on täysin selvä tapaus: kyse on kansallisista ratkaisuista ja suuren valiokunnan kanta on oikea. Tosin olen sitä mieltä, että oikeastaan koko direktiivi, koska se koskee keinoja, olisi pitänyt laittaa toissijaisuusperiaatteen vastaisena, mutta artikla 10 tältä osin on kaikkein selkein.

Ministeri Pekkarinen toi täällä sitten esille myöskin nämä julkisen sektorin vaatimukset, ja täytyy sanoa, että tietysti on aina helppoa tehdä unionissa päätöksiä, joissa kustannus tehdään jäsenmaissa. Se on vähän niin kuin valtiollakin: eduskunnassa on helppo tehdä päätöksiä, laittaa lasku kunnille. Ja tässä suhteessa kyllä pitäisi olla oikeastaan vähän semmoinen periaate, että Suomessakin, jos kunnille laitetaan velvoitteita, niin valtio maksaa. Unionissa, hyvä on, jos komissiolta tulee ehdotus, josta tulee jäsenmaille velvoitteita, niin voitaisiin keskustella, että unionissa komission pääluokissa sitten aletaan maksaa näitä, jotta tulisi jonkinlaista järkeä siihen päätöksentekoon, jota komissiossa tapahtuu.

Ja valitettavaa kaiken kaikkiaan tämmöisessä ehdotuksessa on sitten se, että kun tehdään tämmöisiä tietyssä tilanteessa joustamattomia, järjettömiä säännöksiä, se johtaa helposti siihen, että jäsenmaissa syntyy sellainen mieliala kansalaisten keskuudessa, joka kääntyy tavoitetta vastaan, tässä tapauksessa ympäristönsuojelua vastaan. Eli olen sitä mieltä, että on hyvä, että nyt voimakkaasti painetaan tässä toissijaisuusperiaateasiassa eteenpäin komission suhteessa, mutta direktiivin osalta voitaisiin ihan miettiä sitä, että Suomen kanta olisi kielteinen koko direktiiviin, ja katsottaisiin, että asiat hoidetaan kansallisella tasolla kaikkein parhaalla mahdollisella tavalla.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi haluan kiittää eduskunnan valiokuntia, suurta valiokuntaa, ympäristövaliokuntaa ja talousvaliokuntaa, omista lausunnoistaan, joissa on ihan sama punainen lanka tämän asian osalta. Ehkä on hyvä kuitenkin aluksi todeta se, että valtioneuvoston piirissä luonnollisesti tämä itse iso tavoite, energiatehokkuuden parantaminen ja sitä kautta syntyvä energian säästäminen, on mitä kannatettavin, että siitä ei varmaan ole kahta sanaa, mutta on helppo yhtyä niihin linjauksiin, joita valiokunnat ovat omissa lausunnoissaan tehneet.

Edustaja Pekkarinen totesi puheenvuoronsa aluksi, että hän hieman reippaammin tulkitsee tätä direktiiviehdotusta. Näin ollen minun ei tarvitse sitä tehdä muilta osin kuin todeta, että on helppo yhtyä noihin linjauksiin, siihen kehityskulkuun, miten tähän tilanteeseen on tultu ja mikä Suomen linjan tulisi tässä asiassa jatkossa olla.

Todellakin, tämä tehokkuusdirektiivi ei ota huomioon eri jäsenvaltioiden historiaa ja lähtötasoja. Se ei ota huomioon niitä asioita, joita on tehty jäsenmaissa, ei ilmasto-olosuhteitten erilaisuutta jne., eli selkeästi johtaa sitten tavallaan tämmöiseen pakkopaitaan, joka ei ole kustannustehokasta. Eli tämä on se keskeinen lähtökohta. Tämän tulisi olla jäsenmaissa valittavaa keinopolitiikkaa, eikä niin että... Tässä on monta semmoista kohtaa, joita voidaan arvioida kriittisesti.

Ministeri Kiuru varmaankin kommentoi tätä julkisen sektorin korjausvelvoitetta ja siitä syntyvää laskua ja sen realistisuutta ja kaavoitukseen liittyviä kysymyksiä. Itse totean, että vaikkapa tämä energiayhtiöille asetettu säästövelvoite on Suomen näkökulmasta hieman erikoinen, koska meillä on hyvin toimiva vapaaehtoinen säästösopimusjärjestelmä. Edelleenkin, kuten edustaja Pekkarinen totesi yhdistetyn sähkön ja lämmön tuottamisesta, Suomi on ollut siinä edelläkävijämaa, näin ollen sekään ei oikein meille tunnu tuovan mitään uutta. Primäärienergian määritelmä ei ota huomioon sitä, että vaikkapa tuonnin korvaaminen ei siinä määritelmässä näy.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi tähän sektoriin sinänsä ja sen mahdollisuuksiin, joihin jo viitattiin tuolla kyselytunnilla ja joista edustaja Pekkarinen totesi: noin lähestulkoon puolet Tekesin innovaatio-ohjelmista kohdistuu energiatehokkuuteen ja ympäristöteknologiaan, ja todellakin kotimarkkina on hyvä lähtökohta, mutta kaiken kaikkiaan se luo meille paljon mahdollisuuksia vaikkapa Intiassa ja Kiinassa, ja siihen ollaan myöskin panostamassa.

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Haluan aivan ensiksi korostaa, että energiatehokkuuden edistäminen on erittäin tärkeää Suomen politiikalle, mutta myöskin osana EU:n ilmasto- ja energiapaketin ja vähähiilitiekartan toteuttamista. On tärkeä tukea sitä, että energiatehokkuusvaatimukset otetaan tosissaan.

Omalta osaltani direktiivillä, jota nyt täällä salissa käsittelemme, on yhtymäkohtia maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisalaan, ja sitä kautta yksittäisinä esimerkkeinä direktiivi tulisi vaikuttamaan rakentamiseen, korjausrakentamiseen, asumiseen, kaavoitukseen ja ylipäätäänkin ympäristölainsäädäntöön liittyviin kysymyksiin.

Haluan omalta osaltani todeta, että käsittelyssä olevalla direktiiviehdotuksella olisi merkittäviä yhteiskunnallisia, taloudellisia ja lainsäädännöllisiä vaikutuksia, joista nyt sitten jatkossa lisää. Ensinnäkin tässä direktiivissä on kolme kiinnostavaa lähtökohtaa oman työni kautta. Lähdetään siitä, että julkinen sektori toimisi esimerkkinä energiatehokkuuden parantamisessa. Tavoite on kannatettava. On meille kaikille selvää, että olemme mukana energiatehokkuuden edistämisessä, ja julkinen sektori on yksi niistä, jotka käyvät tätä tietä edellä. Valitettavasti direktiivi ei kuitenkaan ota huomioon jäsenmaiden erityisiä tarpeita, maakohtaisia eroja rakennuskannan energiatehokkuudessa eikä myöskään sitä, mitä viime vuonna energian säästötoimenpiteissä on tehty. Lisäksi korjaustarpeen kansallisen vaihtelun vertailu ei ole ollut vielä agendalla. Olisimme toivoneet myös, että energiatehokkuuden ohella olisi kiinnitetty huomiota sekä sisäilmastovaatimuksiin että kustannustehokkuuteen.

Se, että julkinen sektori toimisi esimerkkinä niin, että korjausvelvoite julkiselle sektorille tulisi kategorisesti asetettua niin, että julkisten rakennusten korjausvelvoite olisi joka vuosi 3 prosenttia, maksaisi arvioituina vaikutuksina vähän arvioista riippuen noin miljardi euroa vuodessa. Kuitenkin tämä 3 prosentin tavoite tarkoittaa sitä, että julkisen sektorin osuus kaikesta energiansäästöstä olisi noin 4 prosenttia, mistä syystä johtuen ne saavutukset, joita saisimme tämän direktiivin eteenpäinviemisessä, jäisivät ehkä, arvioisin, noin prosentin luokkaan.

Tästä ei ole syytä masentua ja sanoa, että Suomi ei ole nyt mukana energiatehokkuutta parantavissa toimenpiteissä. Omalta sektoriltani me olemme erittäin kovasti mukana. Nimittäin me olemme jo hyväksyneet viime hallituskauden loppupuolella rakennusten energiatehokkuusdirektiivin, jossa kansallinen implementointi on nyt käynnissä, ja uudisrakentamisen puolella on siis astumassa voimaan merkittäviä uudistuksia energiatehokkuuden parantamiseksi. Omalle tontilleni jää tämän direktiivin implementointi siinä mittakaavassa, joka koskee korjausrakentamista, ja ne suuret energiatehokkuutta lisäävät volyymit ovat juuri tällä korjausrakentamisen puolella, ja olen itse halukas ja myöskin velvoitettu tähän haasteeseen tarttumaan.

Näistä yksittäisistä teemoista vielä pari sanaa. Eli julkinen korjaustarve on meidän mielestämme ehdoton, ja se on kustannuksista riippumaton. Tämä tarkoittaisi peruskorjausvolyymin kaksinkertaistamista, ja tämä saavutettu hyöty olisi vaihtoehtona saavutettavissa tämän rakennusten energiatehokkuusdirektiivin puolella paljon tehokkaammin. Ajallista joustavuutta on valitettavan vähän siinä, ja ei ole myöskään huomioitu eri rakennusten erilaisia käyttötarkoituksia ja hallintamuotoja. Myöskin sen määrittely, mikä olisi julkinen rakennus, on hiukan vielä veteen piirretty viiva.

Toisena asiana esitetään, että sähkön ja veden mittarointivaatimus otettaisiin käyttöön. Tämä on kannatettava ehdotus. Tämä ei olisi edes Suomelle ongelma sillä tavalla, että me olemme jo edistyneet näissä talkoissa, veden mittaroinnissa: kaikessa uudistuotannossa vettä jo lainsäädännöllisesti velvoitetaan mittaamaan.

Mutta voi todeta, että lämmitysmittareiden puolella onkin sitten ihan toisenlainen ongelma, nimittäin tämä olisi kustannuksiltaan huomattavan kallis ratkaisu ja koskisi vain yhden talon hyvin pientä osaa, kun keskeistä olisi katsoa koko taloa ja lähteä energiatodistustien kautta siihen, että rakennuksen käyttäjälle muodostuisi todellinen kuva siitä, mitä tuo koko rakennus kuluttaa.

Viimeisenä ongelmana haluan nostaa esiin sen, että kansallinen lämmitys- ja jäähdytyssuunnitelma loisi meille rinnakkaisen suunnittelujärjestelmän. Jo nyt valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja kaavojen sisältövaatimukset ohjaavat energiatehokkaaseen ja taloudelliseen yhteiskuntarakenteeseen, ja tätä kautta direktiivin velvoittama erillinen kansallinen lämmitys- ja jäähdytyssuunnitelma ehdottomana ja kategorisena loisi meille tilanteen, jossa meille tulisi rinnakkainen järjestelmä. Tätä kautta valtioneuvosto on lähtenyt siitä, että tämä direktiiviehdotuksen 10 artikla ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen tässä muodossa.

Lisäksi olemme kiinnittäneet valtioneuvostossa huomiota myös siihen, että artiklan 10 oikeusperusta tulisi korjata ympäristöpoliittiseksi siksi, että se koskee suoraan kaavoitusta, ja kaavoitus on ollut yksi sellaisista elementeistä, joita nyt todennäköisesti ihan ensimmäisiä kertoja Lissabonin sopimuksen jälkeen käytettäisiin unionin toimivallan piirissä.

Tätä kautta haluan kiittää myös meidän valiokuntia. Suuri valiokunta, talousvaliokunta ja ympäristövaliokunta ovat tehneet tässä hyvää työtä, ja kiitän valtioneuvoston puolesta myös tästä tuesta.

Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaksi kysymystä.

Ensimmäinen kysymys ministeri Kiurulle koskien julkisen sektorin rakennuskantaa ja meidän korjaustarvettamme: Edellisen hallituksen aikana ministeri Vapaavuoren johdolla arvioitiin, että julkisen sektorin korjausvelka on 10 prosentin luokkaa eli että meidän täytyy omien kansalaistemme terveydenkin takia peruskorjata julkisella sektorilla enemmän kuin teemme nyt. Miten tämä korjausvelka suhteutuu siihen valtioneuvoston kantaan, että valtioneuvosto näin kategorisesti on sitä mieltä, että komission ehdottama korjausmäärä on selvästi liikaa?

Ministeri Häkämiehelle kysymys siitä, että eikö kuitenkin ole meidän etumme, että tietäisimme, että muut unionin maat pääsevät reippaasti eteenpäin energiatehokkuustavoitteissa, koska jos unionissa onnistutaan energiatehokkuuden parantamisessa, meillä jää ikään kuin toimintavapautta tuotannollisessa toiminnassa päästöille. Miten valtioneuvosto haluaa omalta osaltaan varmistaa sen, että unionin eri jäsenmaat todella pääsevät tähän poliittisesti sitovaan tavoitteeseen 20 prosentin energiatehokkuudesta?

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuohon edelliseen haluan sanoa, että minusta tärkein juttu on se, että päästöjä vähennetään, ja ne keinot, millä siihen päästään, ovat sittenkin toiseksi tärkein asia, koska sehän se meidän juttu on: löytää keinot, millä päästöjä vähennetään. Eli siinä en olisi niin hirveän innokas kovistelemaan muita maita. Esimerkiksi tämä chp-malli: mihin nämä Etelä-Euroopan maat tällaista mallia tarvitsevat, mitä tässä esitetään?

Minun varsinainen puheenvuoroni kuitenkin liittyy oikeastaan Kimmo Sasin ja vähän ministerinkin puheenvuoroon täällä, ja se liittyy siihen, miten nyt tulkitaan tätä toteamusta, että ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen tämä juttu. Täällä suuren valiokunnan mietinnössä sanotaan näin, että soveltamalla edellä esitettyjä periaatteita ehdotettuun direktiiviin suuri valiokunta arvioi, että energiatehokkuusdirektiivi on toissijaisuusperiaatteen vastainen, vaikka se "pitää ehdotuksen tavoitteita tärkeänä pyrittäessä" jnp. Ensimmäinen virke sanoo, että tämä ei rajaa 10 artiklaa eikä mitään muutakaan. Myöhemmin täällä puhutaan kyllä 10 artiklasta jnp. Tämä ensimmäinen virke kuitenkin minusta ottaa ihan oikealla tavalla tämän koko direktiivin hanskaansa, ja ainakin minä tulkitsen näin ja rohkaisen (Puhemies: Edustaja Pekkarinen!) myöskin elinkeinoministeriötä tekemään vastaavanlaisen tulkinnan tästä.

Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni tässä nyt kuitenkin olisi tärkeää katsoa myöskin sitä, miten me saavutamme nämä energiatehokkuustavoitteet. Jos mennään nyt sillä tavalla kuin jäsenmaat ovat aloittaneet, tämä tavoite on 10 prosenttia, ja siihen pitää saada korotus, jotta tähän isoon tavoitteeseen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä päästään. Olen samaa mieltä kuin täällä on puhuttu ja omassa puheenvuorossani sanoin, että tämä suunnittelujärjestelmä, mitä tässä esitetään, ei ole välttämättä semmoinen, mikä Suomelle sopii, mutta täytyy myöskin miettiä sitä, mikä on koko Euroopalle yhteinen. Ja on ehkä välttämätöntä, että meillä on kansalliset suunnitelmat, joiden toteutumista komissio seuraa ja joihin se voi puuttua. Ja olkoon sitten niin, että meillä tämä kaavoitusjärjestelmä voisi toimia tämmöisenä suunnittelujärjestelmänä. Ajetaan sitä sinne direktiiviin.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Edustajille Sinnemäki ja Pekkarinen, ensinnäkin jos ajatellaan ei pelkästään tätä energiatehokkuutta vaan vaikkapa panostuksia uusiutuvaan ja sen kysymyksen kysymistä itseltään, millä tavalla tämä finanssikriisi ja taloustaantuma vaikuttaa tähän eurooppalaiseen energiapakettiin: En lähde sitä nyt enempää spekuloimaan, mutta me muistamme, että vuositolkulla Kreikka huijasi muita jäsenmaita omilla virheellisillä tilastoillaan jne. Kyllä minusta on hyvin tärkeä se tavoite, mihin edustaja Sinnemäki viittasi, että me pyrimme seuraamaan, mitä muissa jäsenmaissa tapahtuu ja että ne tavoitteet saavutetaan, ja itse aion olla aika kriittinen siinä, millä tavalla muut maat uusiutuvaan panostavat, että ne etenevät sen ohjelman mukaisesti, ettei tässä järjestelmässä olisi vapaamatkustajia, ettei Suomi olisi jälleen kerran luokan priimus kenties sahaten sitten vähän omaakin oksaa. Kernaasti kyllä — tämä on myöskin edustaja Pekkarisen usein käyttämä sana — yhdyn tuohon hänen antamaansa neuvoon, että suuren valiokunnan lausunnon ensimmäinen lause olkoon hyvä nuotti tälle jatkotyöskentelylle.

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Minusta tämä edustaja Sinnemäen nostama tematiikka on tässä kaikkein olennaisinta. Olennaisinta on se, että me kaikki sitoudumme siihen, että tämä 20 prosentin säästötavoite toteutetaan. Siitähän tässä kaikessa on kysymys. Nyt on vaan kysymys siitä, millä keinoilla unioni ohjaa tätä kehitystä, millä keinoilla me kansallisesti implementoimme nämä lainsäädäntöömme niin, että me kaikkein parhaimmalla tavalla edistämme tätä tavoitetta. Olen erittäin vakuuttunut, että rakennusten energiatehokkuusdirektiivi on se, josta pitää lähteä liikkeelle, ja omalta osaltani tulen tuomaan niitä esityksiä. Ja meillä on hyvin haastava, kunnianhimoinen ohjelma siellä, ja oletan, että myöskin eduskunta tukee tätä kokonaisvaltaista tavoitetta.

Myöskin tässä esitettiin hyviä kysymyksiä. Edustaja Myller kysyi, voisiko tämä kaavoitus olla väline, ja yhdyn kyllä siihen, että juuri näin onkin. Kaavoitus on se väline, jolla me tänä päivänä jo suunnittelemme. Sen pitää vain olla ehdollinen niin, että me emme naulaa kiinni erilaista rinnakkaista järjestelmää vaan tämän nykyjärjestelmän pohjalta kehitämme ja katsomme, miten nämä ilmastopoliittiset tavoitteet vastaavat juuri Suomen olosuhteisiin. Tämä on tärkeää.

Elisabeth Nauclér /r:

Ärade herr talman! Som redan redogjorts för och som framgår av stora utskottets betänkande anser utskottet att artikel 10 i kommissionens förslag till direktiv om energiaktivitet strider mot subsidiaritetsprincipen.

Den här frågan tillhör ett rättsområde där rikets andra lagstiftande församling, Ålands lagting, har lagstiftningsbehörigheten och följaktligen hör det till självstyrelsens organ att göra motsvarande bedömning som riksdagen gör. De argument för att det här området inte borde höra till det som man har hand om på unionsnivå, utan borde beslutas på annan nivå, och framför allt där de enskilda förhållanden som gäller för ett visst område, ur klimatsynpunkt, ur logistisk synpunkt och så vidare särskilt ska beaktas, gäller ännu mera för ett litet område som Åland än för ett land som Finland. Oberoende av den bedömning som görs här i riket har Ålands lagting gjort samma bedömning och kommit till samma slutsats, och om möjligt med ännu starkare motivering för ifrågasättandet.

Jag ska inte här gå in på detaljer. Riksdagens stora utskott har förenat sig med specialutskotten och det finns inte mycket mer att tillägga. För den som läst betänkandet är det helt klart att detta är ett område som inte borde handhas på unionsnivå eftersom lokala hänsyn inte tas i tillräcklig utsträckning.

Det här är alltså första gången Finland, men också Åland, använder sig av möjligheten att framföra en invändning. Denna möjlighet ska skrivas in i självstyrelselagen och ärendet är nu under behandling i grundlagsutskottet eftersom lagförslaget lämnades vilande över nyval. Jag talade därför nyligen om just denna möjlighet och konstaterade då att jag inte är nöjd med det sätt det kommer att regleras på, men att det accepteras på Åland eftersom det i praktiken skulle komma att få så liten betydelse.

Det är därför lite av ödets ironi att frågan redan innan lagändringen är godkänd i riksdagen kommer upp i ett fall där lagtinget använder sig av möjligheten av ifrågasätta subsidiaritetsprincipens tillämpning.

Eftersom det är första gången detta förekommer — självstyrelselagen är ännu inte ändrad och lagtingsordningen har inte förnyats på den här punkten — har man valt att behandla ärendet i lagtingets självstyrelsepolitiska nämnd som samtidigt konstaterar att behandlingsproceduren tillsvidare är informell.

Ärade herr talman! I sin skrivelse till stora utskottet säger Ålands lagting: "Självstyrelsepolitiska nämnden stöder de av EU beslutade energibesparingsmålen för år 2020. Samtidigt finner nämnden att kommissionsförslaget innehåller bestämmelser på alltför stor detaljnivå för att effektiviseringsmålen ska uppnås på ett ändamålsenligt och konstnadseffektivt sätt inom hela EU. Bättre resultat skulle kunna uppnås med nationellt, regionalt och lokalt anpassade regelverk. Vidare uppställs i direktivets artikel 10 krav på den fysiska planeringen. Enligt nämnden är det med hänsyn till de stora klimatologiska skillnaderna inte funktionellt att uppställa sådana krav på EU-nivå. På denna nivå bör enbart övergripande bestämmelser om sparmålen antas.

Detta ställningstagande meddelas härmed riksdagens stora utskott så att Ålands lagtings yttrande kan vidareförmedlas tillsammans med riksdagens yttrande till Europeiska unionens institutioner."

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kovin yhteneväisiä ovat puheet olleet, ja sen takia tästä pitkästä puheestani luenkin vain kansilehden. Direktiiviehdotuksen tavoite 20 prosentin energiansäästötavoitteesta vuoteen 2020 mennessä on kannatettava. Tavoite on hyvä, mutta komission esittämät keinot ovat sen sijaan jäykkiä ja kalliita. Suomessa energia-asioihin suhtaudutaan vakavasti. Siihen pakottavat sekä kylmä ilmastomme että energian hinta. Komission direktiiviesitys puuttuu liian voimakkaasti kansalliseen päätösvaltaan.

Olisi erikoista sitoutua raskaisiin ja kalliisiin hallinnollisiin malleihin, jotka velvoittaisivat esimerkiksi kunnat korjaamaan kiinteistömassastansa 3 prosenttia vuosittain. Se tarkoittaisi nykyisen korjausvolyymin kaksinkertaistamista. Korjaustarpeita toki on, ja korjausvelkaa tulee monissa kunnissa koko ajan lisää. Korjaaminen pelkästään energianäkökohdista ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista ja kannatettavaa. Sitovan tavoitteen noudattaminen merkitsisi esimerkiksi sitä, että homeuhan alaisia kouluja korjattaisiin energiaa säästävämmiksi, mutta rahat eivät riittäisi suurimman ongelman eli homeasioiden hoitamiseen. Olisimme sitoumuksia noudattavana kansana lojaaleja ylikansallisille tavoitteille ja sitoumuksille. Kärsijöinä olisivat kunnat ja viime kädessä omat lapsemme ja heidän terveytensä.

Arvoisa herra puhemies! Energiatehokkuus-asiassa on syytä luottaa suomalaiseen päätöksentekoon, joka huomioi maamme erityispiirteet.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Energiatehokkuuden parantaminen on taloudellisesti järkevin ja ympäristön kannalta paras tapa vähentää päästöjä. Kaikissa parhaimmissakin energian tuotantomuodoissa on omat ongelmansa, joten onnistumme ilmastotalkoissa nimenomaan silloin, kun voimme tehostaa energian käyttöä, kun voimme tehdä itsestämme vähemmän riippuvaisia erilaisista ongelmallisista energialähteistä. Tässä valossa ei ehkä ole hirveän hyvä asia, että Euroopan unionissa tavoite uusiutuvan energian edistämisestä on sitova mutta tavoite energiatehokkuudesta ei ole. Itse olen sitä mieltä, että näiden molempien tavoitteiden kannattaisi olla sitovia, ja kannustan myös valtioneuvostoa harkitsemaan tämän kannan omaksumista.

Arvioin, että tässä toissijaisuusmurehtimisessa olemme itse asiassa tekemisissä nimenomaan sen kanssa, että tätä varsinaista ylätason tehokkuustavoitetta ei ole asetettu sitovaksi. Jos meillä olisi täysin sitova unionin laajuinen energiatehokkuustavoite, joka olisi sitten jyvitetty jäsenmaille, niin meidän olisi helppo omaksua sellainen lähtökohta, että energiatehokkuuden saavuttamisen keinot olisivat paljon vapaammin harkittavissa jäsenmaatasolla. Tämä on vähän sama asia kuin mistä edustaja Pekkarinen itse asiassa puhui. Näkökulmani on vain vähän toinen, että kun ei ole päästy yksimielisyyteen näistä tavoitteista, mikä on kunkin jäsenmaan oma tavoite, niin nyt komissio esittää keinoista ikään kuin sitovia. Ymmärrän komissiota siinä, että kun poliittisesti kuitenkin on sitouduttu, niin se haluaa todellakin varmistaa, että näihin tehokkuustavoitteisiin päästään. Itse ainakin arvioin, että semmoinen lähestymistapa, että meillä olisi maille jyvitetty nämä tehokkuustavoitteet ja sitten hieman vapaammin katsottaisiin, millä keinoilla niitä saavutettaisiin, voisi olla hyvä lähtökohta käsitellä näitä asioita.

Sitten tähän toissijaisuuskysymykseen vielä: Minun mielestäni meidän ehdottomasti kannattaa olla kiinnostuneita siitä, mitä muut jäsenmaat tekevät, eli emme voi lähestyä tätä koko kysymystä siten, että tämä on täysin kansallisvaltioiden hallussa oleva asia. Kun päästövähennystavoitteet tulevat tulevaisuudessakin olemaan koko unionin yhteisiä, niin totta kai on meidän etumme huolehtia siitä, että unionin eri jäsenmaat todella etenevät näissä energiatehokkuustavoitteissa, että siellä on uskottavat ohjelmat energiatehokkuustavoitteiden saavuttamiseksi.

Perusongelmahan tässä varmasti on se, että Suomessa — vaikka me olemme tehneet kohtuullisen hyvän energiatehokkuusohjelman — näyttää siltä, että emme saavuta tätä 20 prosentin tavoitetta vuoteen 2020 mennessä, ja vaikuttaa myös siltä, että muissa jäsenmaissa ei tätä tavoitetta olla saavuttamassa. Tämä on se syy, miksi sitten komissio esittää näitä pakottavia keinoja. Kannustan myös valtioneuvostoa niissä yhteyksissä, kun tätä direktiiviä käsitellään, esittämään uusia ja vaihtoehtoisia keinoja energiatehokkuuden parantamiseksi, sillä jos samaan aikaan kritisoimme Suomena joitain näitä esitettyjä keinoja, niin uskon, että kritiikkimme myös sitten menestyy paremmin, jos meillä on esittää vaihtoehtoisia keinoja tilalle niin, että emme vaikuta siltä, että olisimme vesittämässä tätä itse energiatehokkuustavoitetta, jonka tärkeyttä myös eduskunnan eri valiokunnat tässä yhteydessä alleviivaavat.

Arvoisa puhemies! Edustaja Pekkarisella on tosi viekoitteleva tapa puhua, mutta itse tästä päätösehdotuksesta kuitenkin ehdottaisin, että valtioneuvosto kunnioittaa sitä, mitä tässä suuren valiokunnan mietinnössä ehdotetaan päätökseksi. Eli tässä todetaan, että toissijaisuusperiaatteen vastainen on nimenomaan tämä 10 artikla eikä tämä direktiivi sinänsä, ja ehkä se on kuitenkin järkevä lähtökohta myös valtioneuvostolle viedä sitten tätä kysymystä eteenpäin.

Mutta hirveän mielelläni olisin vielä tässä keskustelussa kuullut, mitä ajatuksia energiatehokkuuden edistämisestä jo sovittujen toimenpiteiden lisäksi valtioneuvostossa on, niitä, joita varmasti täällä eduskunnassa kaikki kansanedustajat odottavat, että kansallisessa politiikassa tullaan toteuttamaan, ja toisaalta ne ovat varmasti niitä keinoja, joita sitten Suomi voi olla myös unionin tasolla esittämässä muille jäsenmaille.

Arvoisa puhemies! Viimeisenä asiana — tätä kysyin jo ministeri Kiurulta — toivon todellakin, että kun me komissiolle sanomme, että 3 prosentin korjaustavoite on liikaa, niin tämä kanta ei kerro siitä, että hallitus jättää kotimaassa huomioimatta tämän julkisen sektorin korjausvelan. Toivon, että nämä asiat todella nyt sovitetaan yhteen ja samaan aikaan, kun päätetään siitä, mitä aiomme tehdä korjausvelalle, niin sitten samoilla luvuilla ikään kuin vastataan sitten myös komissiolle.

Edustaja Kiuru omassa puheenvuorossaan sanoi, että emme pysty korjaamaan hometaloja, kun teemme energiatehokkuutta. Päinvastoin, jokaisen hometalon, jonka korjaamme, totta kai silloin korjaamme myös energiatehokkaaksi, ja korjausvelassahan on kysymys nimenomaan siitä, että pääsisimme eroon julkisen sektorin epäterveellisistä rakennuksista.

Martti Korhonen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Pitää ensin sanoa, että välitetään kiitoksia valiokunnalle, ja varmaan ne menevät muillekin valiokunnille sitä kautta.

Toinen merkille pantava piirre tässä vaiheessa tietenkin on, että harvoin näin yksimielistä eduskuntaa on kuin tässä nyt tuntuu tulevan.

Kolmanneksi voisi sanoa, että hyvin pitkälle niitä näkemyksiä, joita tässä edellä on tullut, tulee varmaan nyt tässä vähän toistettua, mutta tämä asia on kumminkin niin merkityksellinen suhteessa myös EU:hun ja EU:n tulevaisuuteen ja tähän uskottavuuteen, mikä tämä säädöspohjan vakavuusaste on ja miten näitä asioita tulevaisuudessa käsitellään, että sehän tässä nyt oikeastaan on jäänyt jokaisella valiokunnallakin miettimättä lukuun ottamatta tätä oikeusperustaa ja toissijaisuusperiaatetta.

Ensinnäkin kyllähän tietenkin tavoitteeseen pääseminen tarkoittaa sitä, että siellä tarvitsee olla riittävän kunnianhimoinen tavoite, mihin pyritään, jotta ne keinot sitä tavoitetta kohti ovat riittävän voimakkaita. Ja jos tässä nyt on tämä vähähiilinen talous se tulevaisuuden missio, johon pyritään, niin kyllähän se ainut tie sitten on tämä, että on välitavoitteet, ja siellä 2050 on tavoite, jossa 80 prosenttia on todella kunnianhimoinen päämäärä.

Mutta tässä tulee tietenkin nyt se ongelma, joka tässä nyt on tullut moneen eri kertaan sanottua, mikä on kustannustehokasta ja mikä on kustannustehokasta ohjauskeinojen näkökulmasta, miten siihen tavoitteeseen päästään, koska maat ovat niin erilaisia jo lähtökohtaisesti ilmastoltaan, rakennuskannaltaan jne. Jos me nyt Suomea katsomme omana yksikkönään, niin nyt esimerkiksi jos puhutaan menneisyydestä, Suomi on käynnistänyt tässä 2000-luvulla melkoisen määrän erilaisia toimenpiteitä ja ohjelmia nimenomaan rakennusten energiatehokkuuden saavuttamiseksi. Kun niitä tuossa valiokunnassa katsottiin, niin energiatehokkuustavoitteita on kiristetty vuonna 2003, niitä on kiristetty vuonna 2007 ja 2010, ja vuonna 2012 näitä vaatimuksia sitten kiristetään edelleen noin 20 prosenttia.

No, mikä ongelma siinä on suhteessa nyt tähän esitykseen? Ongelmahan tulee sitä kautta, että ainakin niitä vuoden 2012 tavoitteita on huono mitata ainakaan tässä vaiheessa ja kohtuullisen huono on mitata vielä niitä 2010:nkään, mitä niillä on saavutettu. Elikkä tämä mittaamisen ongelma tulee jo kerta kaikkiaan näitten aikajänteiden kautta todella hankalaksi. Jos sanotaan, että ei ole vielä saavutettu niitä tavoitteita, niin, no, ei varmaan vielä olekaan saavutettu, se on faktisesti näin. Mutta mikä se tavoitteiden lopputulema tulee olemaan silloin, kun mennään näihin kaikkiin energiatavoitteisiin, mitä rakennuksien puolella nyt tässä on säädetty?

Sitten tämä kolmen prosentin korjausvelvoitteen asettaminen, josta tässä on nyt puhuttu useampikin kerta: Siinähän tulee se ongelma tosiaan, missä vaiheessa energiatehokkuustoimenpiteet on järkevä toteuttaa, onko ne järkevä toteuttaa osana suunnitelmallista, vaiheittaista korjaussuunnitelmaa vai sitten irrallisena toimenpiteenä. Minä pahaa pelkään — tai oikeastaan en pelkää vaan uskon ja toivon ja luulenkin näin käytännön kokemuksen kautta — että ensimmäinen vaihe on se oikea vaihe eikä pidä toteuttaa irrallista toimenpidettä, koska tämä rakennuskanta taas on sitten monimutkaisempi kokonaisuus, johon ei oikeastaan voi soveltaa yhtä erillistä toimenpidettä yhtenä toimenpiteenä, vaan kyllä se kokonaisuus on silloin, kun sitä rakennusta korjataan.

No, mittaroinnista en ala puhumaan itse asiassa mitään, se on tullut tässä hyvin moneen kertaan. Mutta se mittarointi on ehkä semmoinen konkreettinen asia, joka osoittaa sen, kuinka vaikeata tämä on. Eihän siinä mitään, me olemme varmaan kaikki sitä mieltä, että mittarointi on ok esimerkiksi veden puolella. Se on ihan todistettava asia, että vedenkulutusta saadaan puhtaan veden puolella huomattavia määriä vähennettyä sitä kautta ja se on energiatehokasta, se on ympäristöystävällistä, kun sinne asetetaan mittari. Sähkön puolella on ihan sama tilanne.

Mutta kerrostaloasumisessa kun lähdetään mittaamaan sitten lämmitysenergian kulutusta, niin se ei olekaan yhtään yksinkertaista vaan siitä tulee todella vaikeata, ja se on sellainen malli, johon ei varmaan ole mitään järkevää syytä ainakaan Suomen olosuhteissa mennä.

No, sitten tämä toissijaisuusperiaate. Jos minä oikein nyt olen ymmärtänyt — kun on tämmöinen lukuja vailla oleva juristi, niin tämä EU-säädöspohja on tietenkin vähän vaikeata — niin tämä sääntelyn lähtökohta on se, että se on tarkoituksenmukaista ja tehokasta. Siitä kait se perusajatus juontuu, ja lisäksi sen sääntelyn tulisi olla sellaista, että jäsenvaltiot tai paikallis- ja alueviranomaiset eivät voi sitä tehokkaasti säädellä. Ja minusta tässä tulee itse asiassa se olennainen kysymys, että jos puhutaan energiatehokkuustavoitteista, niin ei kai niitä nyt voi rajata siitä lähtökohdasta lähtien, että säädetään pakottavia toimenpiteitä EU-tasolla sulkien pois itse asiassa paikallinen säätely. Valiokunnassa käytettiin esimerkkinä voimalaitosten sijoittelua. On se nyt kovin vaikea kuvitella, että se olisi viisaampaa, tehokkaampaa, ympäristön kannalta järkevämpää tehdä EU-tasolla kuin siellä paikallisesti. Tässähän me tulemme siihen isoon linjaan, mikä siinä on.

Arvoisa herra puhemies! Itse asiassa haluan kiinnittää huomiota yhteen asiaan, jota tässä aiemmin ei ole tullut vielä mainittua, nyt kun valtioneuvoston jäseniä on paikalla: ainakin ympäristövaliokunnassa nousi vahva tahtotila siitä, että valtioneuvosto pitää valiokunnat todella hyvin informoituina tämän asian käsittelyvaiheista ja että ollaan eduskunnassa tietoisia, missä siinä mennään.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Minä pidän arvokkaana tätä avointa käsittelytapaa, joka eduskunnassa aika harvoin on kesken olevien direktiivien kohdalla, niin että ne tulevat avoimeksi eduskunnan täysistunnon käsittelyyn, ja nyt tämän mahdollisuuden antoi tämä toissijaisuusasia. Mutta myös tämä varsinaisen U-kirjelmän avoin käsittely on minusta hyvä tapa, ja kohtuullinen on ollut keskustelukin. Ja erityiset kiitokset ministereille, että olitte paikalla näin torstai-iltana.

Oikeastaan on kyllä niin, että ainoat riidattomat energiatuotantomuodot ovat nämä megawatteja tuottavat energiatehokkuus ja energiansäästö, ja sen takia varmaan, niin kuin keskustelusta on käynyt ilmi, siitä ei täällä ole ollut poikkipuolista sanaa, etteikö tehokkuuteen tulisi mennä, ja sen takia myös tämä direktiivineuvottelu ministereillä on tärkeä, kun neuvoston kautta sisältökeskustelusta menette eteenpäin. On tärkeää löytää Euroopalle keinoja, mutta ennen kaikkea niin, että ne myös Suomessa tehokkaasti vievät eteenpäin tuota energiatehokkuutta.

Talousvaliokunnassa, kun kuulin asiantuntijoita, niin heidän näkemyksensä mukaan osa direktiivin nykymuotoisista ehdotuksista saattaisi jopa viedä tavoitteita taaksepäin. Ja kuten ministeri Häkämies taisikin tuossa sanoa tai jossain puheenvuorossa tuli esiin, niin esimerkiksi bioenergian ja ydinvoiman lisääminen, jos heitetäänkin primäärienergia arvioksi, sotii kyllä vastaan sitä tavoitetta, joka meillä ilmiselvästi ja runsaasti vähentäisi päästöjä, täyttäisi myös sitä toista Euroopan unionin tavoitetta uusiutuvaan siirtymisestä, niin että toivon kyllä todella, että tässä ei hypätä kovin kevyin perustein primäärienergian pariin näissä tarkasteluissa.

Myös se tulee katsoa minusta isona asiana, että jos tällaisen direktiivin pohjalta valmistelua jatketaan, niin miten kansalliset tavoitteet voidaan jossain vaiheessa jyvittää. Meillä on siitä aika kovia kokemuksia uusiutuvien osalta, että jätettäisiinkö tässäkin jo tehdyt asiat huomiotta ja asetettaisiin vain uusia tavoitteita. Luin, että esimerkiksi rakennuskannasta pitäisi aloittaa inventoimalla julkisesti omistettujen rakennusten pinta-ala, ja täällähän noista tiedoista jo puhuttiin kovinkin järjestäytyneen yhteiskunnan mukaisesti, ja komissio vasta ehdottaa ensimmäiseksi vaiheeksi inventointia ja sen päälle muuta ja muuta. Toivotaan ministereille hyvää yhteistyötä meidän eduskunnan kanssa, mutta ennen muuta tuonne EU-areenoille pontta tämän asian eteenpäin hyvin viemiseksi.

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Lyhyesti kokoan niitä näkemyksiä, joita on tullut. Ensinnäkin haluan sanoa, että valtioneuvosto on sitoutunut näihin päästötalkoisiin. Niin kuin muistatte, niin meillä on ilmastopoliittiset tavoitteet määritelty ja myös energiatehokkuustavoitteet. Olemme niihin sitoutuneet ja haemme tämän hallituskauden aluksi ne keinot, joilla me tulemme edistämään näitä tavoitteita, ja mielestäni ne kulkevat käsi kädessä. Tarvitaan uskottavat ohjelmat, ja myös minusta toimivaltakysymysten pitää olla kunnossa, ja tämä ilta on todistanut, että tämä kiinnostaa myös eduskuntaa.

Myös hyvin pitkään on puhuttu rakennusten energiatehokkuudesta ja tästä 3 prosentin korjaustavoitteesta, joka sitoisi julkisia rakennuksia. On hyvä vielä kerran todeta, että tarvitaan suunnitelmallisuutta ja se suunnitelmallisuus ei voi koskea vain julkista sektoria vaan se pitää ulottaa uudisrakentamisesta myös korjausrakentamisen puolelle, niin kuin valtioneuvoston ohjelmassakin on kirjattu. Tätä kautta voi todeta, että eduskunta on käynyt hyvää keskustelua. Se voidaan kiteyttää siihen, että meillä on yhteinen tahtotila olemassa tavoitteellisuudesta, suunnitelmallisuudesta ja kokonaisvaltaisuudesta. Valtioneuvoston puolesta kiitän keskustelijoita ja totean vielä, että pidämme eduskunnan informoituna.

Johannes Koskinen /sd:

Herra puhemies! Tässä osin on jo keskustelussa ollut esillä toissijaisuusperiaatteen loukkaamisen rajaus. Ihan vastaisen varalle varmaan on hyvä ensisijaisena käytäntönä pitää, että se koko direktiivi tai vastaava säännösehdotus arvioidaan ja puhutaan sitten sen kokonaisuuden mahdollisesta toissijaisuusperiaatteenvastaisuudesta. Tässä tapauksessahan, kun suuressa valiokunnassa on tehty tämä yhtä artiklaa koskeva varaus, niin voidaan kuitenkin havaita valiokuntien lausunnoista, että siellä on monessa muussa kohtaa vastaavan tyyppistä ongelmaa. Voidaan ajatella, että jos esimerkiksi 10 artikla, tämä suunnitelmien laatimisvelvollisuus, poistetaan, niin samaan aikaan voitaisiin kiristää siellä 2 artiklan puolella vaikkapa tätä 3 prosentin rakennusten uudistamistavoitetta ja täydentää, että myöskin lämmityslaitteiden, ilmanvaihtojärjestelmien osalta, laitettaisiin joku prosentuaalinen sitova tavoite ja vielä ehkä kalliimmalla tavalla loukattaisiin 2 artiklassa sitä toissijaisuusperiaatetta.

Siinä mielessä on varmaan turvallisempi, että katsotaan kokonaisuutena, ettei tämmöisiä uusia kiertoteitä tule, jotka mahdollisesti tätä toissijaisuutta loukkaisivat. Sinänsähän näissä lausunnoissa on laveamminkin tarkasteltu juuri näitä ongelmia ja varmaan sisällöllisesti tuossa tulevassa valmistelussa ne otetaan hallituksen puolelta varteen. Tämä on toiminut hyvänä ensimmäisenä tapauksena, jossa tähän toissijaisuusperiaatteeseen ja sen loukkaamiseen tarkemmin puututaan, ja jatkossa sitten varmaan toimitaan vähän avarakatseisemmin tarpeen mukaan.