Reijo Tossavainen /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomessa on noin 1 400 vesihuolto-osuuskuntaa, ja niiden määrä kasvaa koko ajan. Nykyisen vesihuoltolain perustelujen mukaan ne luetaan pääsääntöisesti vesihuoltolaitoksiksi, jotka ministeriön ja Kuntaliiton tulkintojen mukaan eivät kuulu vesihuoltolain piiriin.

Pahimmat ongelmat syntyvät siitä, että vesihuolto-osuuskunnat pääsääntöisesti joutuvat liittymään kuntien omistamien vesihuoltolaitoksien verkostoihin, joilla on niin sanottu luonnollinen monopoli puhtaan veden tuottajana ja jätevesien käsittelyssä. Kunnat voivat käyttää tätä monopoliasemaa hyväkseen keräämällä piiloveroiksi tulkittavia maksuja, jotka eivät perustu kustannusvastaavuuteen.

Jotkut kunnat ja kuntien vesihuoltolaitokset ovat hyödyntäneet osuuskuntamuotoisia vapaaehtoisorganisaatioita tulkitsemalla vesihuoltolakia käytännössä siten, että vesiosuuskunnat on rinnastettu tavanomaisiksi kiinteistöiksi, kun kyse on ollut vesiosuuskunnille myytävistä palveluista tai veden hinnasta, ja vesihuoltolaitoksiksi, kun kyse on ollut vesiosuuskuntien velvoitteista ja vastuista. Monet osuuskunnat ovat kokeneet, että sanelupolitiikkaa ja monopoliasemaa hyväksi käyttäen heitä on kohtuuttomasti hyödynnetty liike- ja kuntatalouden tuloksen parantamiseksi. Osa kunnista ja vesilaitoksista myöntää samojen säännösten perusteella myös käyttövedestä 32—40 prosentin alennuksia, toiset eivät myönnä samoilla säännöillä alennuksia lainkaan.

Viime syksynä voimaan tulleen kilpailulain 7 §:n määräyskään ei ole pystynyt estämään määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä. Nykyisenkin lainsäädännön mukaan kustannusten kohdentamisen tulisi tapahtua vesihuoltolaitoksen eri asiakasryhmien kesken siten kustannusvastaavasti, että toisen asiakasryhmän maksuilla ei kateta toisen ryhmän kustannuksia. Kustannusvastaavuusperiaatetta voidaan kuitenkin kiertää, kun kunnalliset laitokset eivät suostu laskennallisesti, läpinäkyvästi ja avoimesti sitä todentamaan. Ministeriössä ollaan tietoisia siitä, että monien osuuskuntien mielestä niin sanottujen emolaitosten veden hinnoittelu on liian korkea ja että emo- ja tytärlaitoksen välille tulisi aina tehdä erillissopimus, jossa sovitaan esimerkiksi hinnoittelun perusteista. Valitettavan usein tuo sopimus on useimmiten sanelusopimus, kun vaihtoehtoja ei ole olemassa.

Arvoisa puhemies! Olen tietoinen siitä, että ministeriössä valmistellaan vesihuoltolainsäädännön uudistamista. Etukäteen saadun tiedon mukaan siinä ei ole kuitenkaan ollut tarkoitus noteerata vesihuoltolaitoksina toimivia vesihuolto-osuuskuntia. Näin ollen suuri ongelmakenttä jäisi pienin muutoksin hoitamatta. Tavoitteena viimeistään valiokuntatyössä tulee olla, että vesihuolto-osuuskuntien asema noteerataan vähintään esittämällämme tarkkuudella tulevassa vesihuoltolain uudistuksessa.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Tämän asian ohella tuolla maaseudulla on myös toinen asia, joka on haitannut yhteiskunnan toimintaa vastaavalla tavalla: tämä epäonnistunut haja-asutusalueen jätevesiasetus. Siihen ovat monin paikoin olleet vastauksena muun muassa paineviemärit, ja siinä vaiheessa, kun se tullaan vetämään sinne maaseudulle, siinä on samanlainen pakkoliitos edessä jossain vaiheessa kuin nyt hallituksen vetäessä kuntia yhteen, joten toivoisin, että tätä asiaa käsiteltäessä, kun tämä menee valiokuntaan, sivuttaisiin myös tätä viemäripuolta ja yleensäkin tätä jätevesiasetusta, onko siihenkin saatavilla joitain samoja lääkkeitä.