Mikko Elo /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnassa on viime aikoina käyty keskustelua siitä, miten meidän kansanedustajien toimintaa erilaisissa kansainvälisissä organisaatioissa pitäisi käsitellä täällä eduskunnassa. On muun muassa viritelty keskustelua siitä, että eurooppalaiset asiat eli lähinnä nyt Euroopan neuvoston, Etyjin ja Länsi-Euroopan unionin Weun asiat olisivat esimerkiksi yhdellä kertaa, sitten olisivat Pohjoismaiden neuvoston ja siihen liittyvät asiat toisella kertaa ja kolmantena ehkä sitten kaikki globaalit asiat mukaan lukien Ipun toiminta.

Henkilökohtaisesti olen ollut varsin skeptinen tämän suhteen, koska kun nyt tunnen Euroopan neuvoston työskentelyn 13 vuoden ajalta, niin voin sanoa, että Euroopan neuvosto on kuitenkin aika ainutlaatuinen organisaatio verrattuna näihin muihin eurooppalaisiin organisaatioihin ja esimerkiksi Etyjihin, puhumattakaan Weun toiminnasta. Sen takia en niin kovin paljon oikeastaan puhuisi sen puolesta, että näitä pitäisi käsitellä yhdessä. Ei minulla olisi mitään sitä vastaan, vaikka me samalla kertaa järjestäisimme jonkinlaisen eurooppalaisen keskustelun, keskustelun Euroopan tulevaisuudesta, mutta silloinhan pitäisi olla Euroopan unioninkin asioiden samalla pöydällä.

Sitten on myöskin ajateltu sitä, että me suomalaiset kansanedustajat, jotka toimimme näissä kansainvälisissä organisaatioissa, voisimme yhdessä ulkoasiainvaliokunnan ja ulkoministeriön kanssa pohdiskellen ottaa esille meille tärkeitä asioita. On mainittu esimerkkinä muun muassa pohjoinen ulottuvuus jne. Kuitenkin täytyy sanoa, että esimerkiksi Euroopan neuvosto elää omaa elämäänsä. Ei ole itsestäänselvää, että vaikka me suomalaiset kansanedustajat haluaisimmekin nostaa tämän asian esille, esimerkiksi pohjoisen ulottuvuuden, se mitenkään erityisesti nousisi esille Euroopan neuvostossa. Siellä on kymmenen komiteaa. Siellä on byroo eli puheenjohtajisto, joka suurin piirtein ohjailee tätä työskentelyä. Sen takia tämäkin on ehkä enemmän — ainakin tällä hetkellä olen sitä mieltä — toiveajattelua, että me täältä Suomesta käsin jotenkin pystyisimme ohjaamaan eurooppalaisten, puhumattakaan maailmanlaajuisten, organisaatioiden toimintoja.

Mitä sitten tulee, kolmanneksi, vielä ulkoasiainvaliokunnan mielenkiintoon, niin mielenkiintoista on havaita — minä en tiedä ihan tarkalleen, olenko nyt oikeassa — että yhtään ulkoasiainvaliokunnan jäsentä ei ole täällä salissa kuitenkaan, ja ulkoasiainvaliokunnan jäsenet ovat kovasti toivoneet, että saisi lisää panosta tähän eurooppalaiseen keskusteluun. Aina kun meillä on ollut tämä lähetekeskustelu tai palautekeskustelu, niin eipä täällä juuri ulkoasiainvaliokunnan jäseniä ole ollut paikalla, paitsi palautekeskustelussa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja on käyttänyt valiokunnan puolesta puheenvuoron. Mutta toivottavaa tietysti olisi, että eduskunnassa heräisi enemmän kiinnostusta eurooppalaisiin asioihin yleensä ja myöskin Euroopan neuvoston toimintaan.

Viime vuoden osalta haluan todeta sen, että kaikkein tärkein tapahtuma, joka sitten heijastui ihan tähän päivään, oli Varsovan huippukokous, joka oli kolmas Euroopan neuvoston historiassa, ja se on jättänyt aika syvän jälkensä, joka näkyi Strasbourgissa viime viikolla, kun me olimme kokouksessa, lähinnä Luxemburgin pääministerin Jean-Claude Junckerin esityksenä, joka minulla on tässä käsissäni, yli 30-sivuinen, tämä paperi on englanninkielinen, ja pari liuskaa myöskin konkreettisia ehdotuksia. Kaiken kaikkiaan 15 ehdotusta hän tekee Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin yhteistyön kehittämiseksi. Palaan näihin asioihin aivan hetken kuluttua. Myöskin Varsovassa annettiin julkilausuma Euroopan neuvoston ja Etyjin yhteistoiminnasta. Siinäkin on varmasti edelleen kehittämisen varaa melkoisesti.

Mitä tulee Junckerin ehdotuksiin, niin ehkä kaikkein merkittävin ehdotus oli se, joka on tässä numero 15, eli hänen mielestään loogisena seurauksena siitä, mitä hän esittää raportissaan, on se, että Euroopan unioni liittyisi Euroopan neuvoston jäseneksi. Henkilökohtaisesti olen vaan jäänyt ihmettelemään sitä, mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaisi, että Euroopan unioni liittyisi Euroopan neuvoston jäseneksi.

Hänen toinen konkreettinen ehdotuksensa, jota pidän ehkä järjestyksessä toiseksi tärkeimpänä, on se, että Euroopan unioni liittyisi Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen. Muun muassa Suomen eduskunta ja hallitus ovat tätä pitäneet esillä vuosikausien ajan. Perustuslakisopimus, joka nyt näyttää kyllä, sanon sen suoraan, kuolleelta, olisi mahdollistanut Euroopan unionin liittymisen Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen tekemällä Euroopan unionista juridisen oikeushenkilön. Mutta kun nyt näyttää siltä, että tämä perustuslaki ei tule voimaan, niin tietysti täytyy sitten löytää muita keinoja. Mutta joka tapauksessa tätä myös Juncker kiirehtii eli sitä, että Euroopan unionin jäsenmaat, 25 jäsenmaata tällä hetkellä, liittyisivät niin nopeasti kuin mahdollista tähän Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen.

Myöskin minun mielestäni Juncker on tehnyt todella hyvää työtä. Hänellä on näitten kahden konkreettisen ehdotuksen lisäksi monia muita hyviä ajatuksia, muun muassa se, että Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarille annettaisiin entistä enemmän asemaa myös Euroopan unionin piirissä. Minusta tämä on aivan oikein.

Koko Junckerin ajatuksen lähtökohtahan on se, että ei tehtäisi päällekkäistä työtä, kun varsinkin Euroopan neuvosto toimii varsin niukkojen varojen puitteissa. Me tiedämme kaikki, jotka olemme siellä mukana, että kasvu on käytännössä nolla, joudutaan supistamaan toimintoja. On aivan luonnollista myöskin, kun me tiedämme, etteivät suomalaiset niin ilomielin ole Euroopan unionille maksamassa sitä lisälaskua, mikä on tulossa, että totta kai pitää kaikin keinoin välttää päällekkäistä työtä. Se on Junckerin tällainen punainen lanka, joka on todella hyvä. Jos katsotaan Euroopan neuvoston näkökulmasta, niin minusta Jean-Claude Juncker oli oikea henkilö tekemään näitä ehdotuksia Luxemburgin pääministerinä, yhden Euroopan unionin perustajamaan pääministerinä ja tunnettuna eurooppalaisena poliittisena toimijana.

Eräs asia, johon haluan myöskin tässä alkupuheenvuorossa kiinnittää huomiota, on tämä Euroopan unionin perusoikeustoimisto, jota nyt ollaan rakentamassa ja jonka rakentaminen on jo alkanut. Minun mielestäni siinä myöskin Jean-Claude Juncker hyvin voimakkaasti korostaa sitä, että ei muodosteta kahta päällekkäistä organisaatiota. Eli hän sanoo näin, että perusoikeustoimiston pitäisi keskittyä lähinnä yhteisölakiin eli ei tulla Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen alalle. Kun EU:n piirissä on esitetty ajatus, että tämä perusoikeustoimisto myöskin käsittelisi maita, jotka eivät ole EU:n jäseniä, niin tämän Jean-Claude Juncker tyrmää suoralta kädeltä.

Oli myös mielenkiintoista todeta, että Junckerin ajatuksissa oli muutakin kuin ihmisoikeus ja demokratia. Hän muun muassa korosti Euroopan neuvoston asemaa kulttuuri-instituutiona. Muistan itse, että kun Suomi liittyi vuonna 89 Euroopan neuvoston jäseneksi, pari vuotta sitä ennen Suomi liittyi Euroopan neuvoston kulttuurisopimukseen. Samalla tavalla sosiaalisopimus oli jo 1960-luvulla. Nyt EU on tehnyt oman Social Charter -asiakirjan eli sosiaaliasiakirjan, ja siinäkin tapahtuu päällekkäistä työtä. Eli kulttuuri, koulutus, nuorisotoiminta — kaikilla näillä aloilla on varmasti järkevää, että Euroopan unioni ja Euroopan neuvosto ovat nykyistä paljon paremmassa yhteistyössä.

Puhemies! Lopuksi haluan sanoa vielä pari sanaa tällaisesta asiakirjasta, jonka nimi on Memorandum of Understanding eli tällainen yhteisymmärrysmuistio, jonka on laatinut alun perin Iso-Britannia EU:n puheenjohtajamaana, ja sitten meille tekstin on toimittanut Terry Davis, joka on Euroopan neuvoston nykyinen pääsihteeri. Minun mielestäni tässä Memorandum of Understanding -muistiossa eli yhteistyömuistiossa nostetaan konkreettisesti esille niitä asioita, missä tätä yhteistoimintaa pitää olla ja — niin kuin minun mielestäni Terry Davis aivan oikein kysyy — miksi meidän pitää tehdä yhteistyötä, mikä on tämän yhteistoiminnan ydin ja kuinka tätä yhteistyötä tehdään.

Tässä yhteydessä, rouva puhemies, haluan vielä todeta, että tämä ei ole ensimmäinen yritys Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin yhteistoiminnan lisäämiseksi edes asiakirjojen muodossa, vaan Terry Davis toteaa tässä, että ensimmäinen on tehty vuonna 87, seuraava vuonna 96 ja sitten vuonna 2001 on myöskin tätä asiaa pohdittu. Eli minun käsitykseni on tällä hetkellä, että näyttää siltä, että Jean-Claude Junckerin esitykset ovat niin konkreettisia, että ne myöskin tulevat ainakin osin toteutumaan, ja näin me saamme tätä eurooppalaista yhteistyötä merkittävästi eteenpäin. Luin muuten valtuuskunnan jäsenen ed. Laukkasen käsityksen siitä ja yhdyn hänen käsitykseensä, kun hän totesi, ettei tässä Junckerin asiakirjassa sinänsä enää ollut kovin paljon yllättävää uutta, koska nämähän olivat tiedossa. Hän esitti nämä ajatuksensa jo 17. päivä maaliskuuta Pariisissa.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni ed. Elo puheenjohtajana toi niitä tärkeimpiä asioita esille ja nimenomaan tämän, sanoisinko, päällekkäisyyden Euroopan unionin kanssa ja tämän ainutlaatuisuuden, joka on nimenomaan Euroopan neuvostolla.

Mutta juuri siitä, pitääkö nämä jotenkin yhdistää kokonaan, minulla on kyllä toisenlainen käsitys. Pitäisi pystyä tekemään yhteistyötä, mutta ei yhdistää näitä järjestelmiä, koska tässä on erityispiirteitä ja ihmisoikeusasiat ja täällä ovat kaikki Euroopan maat, voidaan sanoa, lukuun ottamatta Valko-Venäjää. Sitäkin taustaa vasten, sanotaanko, ihmisoikeussopimukset koskettavat todella suurta joukkoa, ja nyt sitten yritetään sielläkin puolella tunkeutua tälle alueelle. Minun mielestäni se ei ole missään tapauksessa oikein.

Nyt vielä kuitenkin, puhemies, kun täällä Suomessakin mietitään, miten näitä eri kansainvälisiä orgaaneja ja niiden kertomuksia käsiteltäisiin yhdessä, niin olen sitä mieltä (Puhemies: Minuutti!), että kyllä täytyy pysyä siinä, että jokaisella on oma erityisasemansa, kun näistä keskustellaan. (Puhemies koputtaa) Vielä haluan sanoa, että kaikki jäsenet nimettäisiin nelivuotiskaudeksi.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Todellakin tämä ed. Drombergin pelko siitä, että tavallaan Euroopan unioni nyt kaappaisi Euroopan neuvoston roolin ja ihmisoikeuskysymykset itselleen, on ollut se vallitseva pelko ja käsitys.

Mutta kyllä minun täytyy sanoa, että itse kyllä vakuutuin hyvin perusteellisesti kuultuani Junckerin esityksen viime viikolla Strasbourgissa. Hän on löytänyt, niin kuin ed. Elo täällä totesi, aika hyvän tasapainon, ja oli erinomainen vastaantulo myöskin rakentaa tämä stabiliteetti, edustautua niin unioni Euroopan neuvostossa kuin toisinkinpäin. Sen takia tavallaan, ed. Dromberg, ei oikeastaan tämän Junckerin raportin jälkeen enää kannata tätä huolta samassa hengessä ja määrässä kantaa kuin aikaisempi tilanne oli.

Sinikka Hurskainen /sd:

Arvoisa puhemies! Kun viimeksi tätä kertomusta käsiteltiin, niin puutuin juuri näihin ongelmiin, mistä täällä nyt käydään keskustelua, mutta oikeastaan viime Euroopan neuvoston kokous toi jo niihin aika selkeitä vastauksia. Mutta minusta Euroopan neuvoston toimintaa täällä salissa kyllä käsitellään aivan liian vähän ja aivan liian harvoin, ja nytkin kovin ovat harvat joukot tätä asiaa käsittelemässä.

Euroopan neuvoston 46 jäsenmaan edustajat tekevät mielestäni erittäin merkittävää työtä ihmisoikeuksien ja demokratian kehittämiseksi Euroopan neuvoston alueella. Viime vuonna Euroopan neuvoston yleiskokous hyväksyi, niin kuin olette varmaan tuosta kirjasta huomanneet, 41 suositusta ja 61 päätöslauselmaa, joista lähes jokainen oli todella ajankohtainen ja usein kipeäkin ongelma, mihin puututtiin.

Euroopan neuvoston asioista esimerkkeinä ovat pakko- ja lapsiavioliitot ja tahdonvastainen katoaminen. Näistä molemmat ovat ristiriidassa lasten oikeuksien ja kansainvälisten sopimusten kanssa. Ihmisoikeuksien valvomisen lisäksi Euroopan neuvosto valvoo demokratian kehitystä jäsenmaissa ja jäseneksi hakevissa maissa. Euroopan neuvosto seuraa myös, miten nämä maat noudattavat eri sitoumuksia ja velvoitteita. Täällä on nyt valtuuskunnan jäseniä, jotka varmasti tietävät asiat, en epäile muitakaan kyllä, etteivätkö tietäisi, mutta uskonpa, että tästäkin salista löytyy henkilöitä, jotka eivät uskoisi, että Monaco on viimeisin maa, joka on liittynyt Euroopan neuvoston jäseneksi, ja se tapahtui vasta vuonna 2004. Sitä ennen liittyi Serbia ja Montenegro, ja se tapahtui vuonna 2003.

Joka tapauksessa Euroopan neuvosto valvoo demokratian kehitystä, ja vaalitarkkailu on osa tätä valvontatyötä. Minulla oli mahdollisuus osallistua nyt maaliskuussa Ukrainan parlamenttivaalien tarkkailuun Krimin alueella. Ukrainassahan otettiin ensiaskeleita demokratian kehityksen tiellä viime presidentinvaalien yhteydessä vuonna 2004. Nyt voi sanoa, että näissä parlamenttivaaleissa oli jo nähtävissä aivan upeasti, että ukrainalaisilla oli todella halu hoitaa vaalit demokraattisesti, ja mielestäni he onnistuivat siinä erittäin hyvin.

Arvoisa puhemies! Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunta olisi nähnyt tarpeelliseksi, että myös eduskunnassa eli täällä olisi käyty keskustelua Euroopan neuvostosta ja roolista esimerkiksi ajankohtaiskeskusteluna, mutta se ei nyt puhemiesneuvoston päätöksellä ikävä kyllä onnistunut, mutta elämme vielä toivossa, että se joskus tulevaisuudessa tapahtuisi, sillä minusta Euroopan neuvoston asiat ovat niin merkittäviä, että niistäkin pitäisi keskustella täällä todella täydellä salilla.

Matti Kauppila /vas:

Rouva puhemies! Täällä käytiin Etyjistä keskustelua viikko pari sitten. Muistan sen keskustelun luonteen, että täällä oli vähän kilpailua Euroopan neuvoston kanssa. Muistan, että ed. Elo oli varsin aktiivinen keskustelija sen suhteen, että osa Etyj-hommista voisi tulla Euroopan neuvostoon, ja muistaakseni ed. Kiljunen oli hiukan toista mieltä asioista.

Noin asioinahan Euroopan neuvosto käsittelee, voi sanoa, koko maailmaa. Kun tätä sivujen 34—37 luetteloa tarkastelee, niin täällä kyllä käsitellään ja annetaan erilaisia päätöslauselmia ja lausuntoja, voisi sanoa, kaiken maailman asioista, niin että jossakin mielessä se on merkittävä. Mutta sitten kun tarkastellaan lähtökohtaa, mitä se merkitsee täällä Suomessa: Niin kuin täällä on valiteltu, ei ole ministereitä paikalla. Voisi sanoa, että ulkoministerin kumminkin pitäisi olla, ehkä ulkomaankauppaministerinkin, johtamassa tätä keskustelua ja vastailemassa kysymyksiin. Sitten kansanedustajien lukumäärä: tuntuvat aika mielenkiinnottomilta kansanedustajajoukolle nämä asiat. Ei ihme, että tässä puhutaan sitten kumminkin vähän tuon matkailupuolen asioista.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Haluan todeta ed. Kauppilalle, että silloin kun käytiin keskustelua Etyjistä, niin esitin sen ajatuksen, että jokainen järjestö keskittyy lähinnä siihen, mitä parhaiten osaa. Esimerkiksi en ole oikein sitä mieltä, että Etyjin pitäisi ulottaa toimintansa ihmisoikeuksiin, demokratiaan. Itse asiassa se, että Valko-Venäjä on Etyjin jäsen, osoittaa, ettei demokratialla ja ihmisoikeuksilla ole niin kovin suurta merkitystä Etyjin toiminnan kannalta. Mutta ed. Kauppilan kanssa olen samaa mieltä siitä ja me olemme valtuuskunnan jäsenten kanssa keskustelleet myöskin siitä, että olisi toivottavaa, että eduskunnassa olisi paljon enemmän tätä keskustelijajoukkoa ja myöskin että ulkoministeri saataisiin paikalle silloin, kun käsitellään näitä asioita. Ehkä se lisäisi myös mielenkiintoa eduskunnassa.

Sinikka Hurskainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaikka täällä tuli esille, että nämä Euroopan neuvoston asiat syleilevät maailmaa, niin täytyy sanoa, että kun tätä listaa silmäilee, niin suurin osa tavalla tai toisella liittyy myös erittäin vahvasti meidän maahamme. Otan nyt ihan muutamia esimerkkejä. Juuri kyselytunnilla käytiin Itämeren saastumisesta keskustelu, ja täällä listalla on merten saastuminen, teollisuuslaitosten aiheuttamat riskit, tasa-arvoasiat, turvapaikanhakijat, monta monta asiaa, mitkä koskevat konkreettisesti myös meidän maatamme. Sen takia näkisin tärkeäksi, että täällä eduskunnassa tätä keskustelua käytäisiin.

Klaus Hellberg /sd:

Arvoisa puhemies! Kuten aina yleensä, kun keskustellaan Euroopan neuvoston asioista tai tästä kertomuksesta, täällä todella Euroopan neuvoston sekä jäsenet että varajäsenet kehuvat, miten tärkeä tämä Euroopan neuvosto on, ja näin se varmasti on, en sitä epäile ollenkaan. Sillä on pitkä ja kunniakas historia takanaan. Mutta ei se oikeastaan muita täällä eduskunnassa kiinnosta kuin niitä henkilöitä, jotka ovat jäseninä Euroopan neuvostossa. En tiedä, ovatko sitten niin kateellisia vai mistä johtuu, että ei kiinnosta. Nyt minä ja ed. Kauppila olemme poikkeuksia tällä kertaa tässä listassa.

Mutta olisin muutamaan asiaan tässä puuttunut, tai oikeastaan yhteen periaatekysymykseen.

Tässä raportissahan nähdään, että hyvin paljon nämä asiat pyörivät näiden uusien, entisten itäblokin maiden ympärillä, joissa demokratiaa yritetään viedä eteenpäin, ja erilaisia näkemyksiä esitetään siitä, missä on puutteita jne. Aika yksityiskohtaisestikin mennään joihinkin kysymyksiin. Mutta yleisesti muun Euroopan kohdalla, missä on vanhat jäsenmaat ja perustajajäsenet, ei mitään tällaisia yksityiskohtaisia näkemyksiä ole.

Sen takia nyt kysynkin, miten hoidetaan ja seurataan näiden vanhojen jäsenmaiden tilannetta. Otan esille nyt yhden maan eli Italian.

Italia on kansainvälisessä sananvapaustilastossa 53. sijalla eli varsin huonolla sijalla. Siellä on sananvapausongelma todettu nimenomaan televisiotuotannon ja -viestinnän puolella. Jos tässä raportissa nyt katsoo esimerkiksi Venäjän kohtaa, niin todetaan, että riippumattoman median toimintaedellytykset ja kansalaisjärjestöjen ja yksittäisten kansalaisten oikeus valtiovallan arvostelemiseen on turvattava, ja tätähän ei esimerkiksi Italiassa ole turvattu. Juuri viime viikolla oli televisiossa ohjelma tästä. Kun mediamoguli Berlusconi tuli pääministeriksi ja hänellä oli nämä omat yksityiset kanavat, niin sen jälkeen hän sai otteen myös valtiollisesta televisiokanavasta Raista ja pystyi siellä vaikuttamaan siihen, että sananvapaus ei toteudu.

En tiedä, onko esimerkiksi tästä keskusteltu Euroopan neuvoston puitteissa, koska tässä raportissa ei näy mitään, mutta yleensä kiinnostaa, miten näiden vanhojen jäsenmaiden kohdalla seuranta ja muu tarkkailu toimii ja miten siitä keskustellaan Euroopan neuvostossa.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Hellberg kiinnitti kyllä tärkeään asiaan huomiota. Euroopan neuvoston niin sanottu monitorointi eli valvontajärjestelmähän lähti liikkeelle Suomen tasavallan presidentti Tarja Halosen — hän oli silloin valtuuskunnan jäsen — aloitteesta. Koko monitorointijärjestelmä nimenomaan tähtäsi siihen, että valvotaan, miten demokratia ja ihmisoikeudet toteutuvat näissä uusissa jäsenmaissa, mutta vähitellen on keskustelu myöskin kääntynyt siihen — ja tämä on vastaus ed. Hellbergille — miten valvotaan vanhoja jäsenmaita. No, yksi tapa on muun muassa se, että ihmisoikeuskomissaari käy myös vanhoissa maissa, muun muassa Alvaro Gil-Robles kävi täällä Suomessa, antoi oman kommenttinsa. Hän puuttui muun muassa Suomen vankilaoloihin muistaakseni jne.

Mutta ed. Hellberg toi myös esille erittäin tärkeän esimerkin, Italian. Kyllä ehdottomasti tämä on minun mielestäni asia, jonka me voisimme joissakin keskusteluissa tuolla ottaa esille. Nyt tietysti, kun Italian vaalit on pidetty ja Prodi tulee pääministeriksi, niin ehkä Italiassa alkaa tapahtua myös muutoksia itsessään.

Sinikka Hurskainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastauksena ed. Hellbergille tähän Italian tilanteeseen: Olin kulttuurikomitean kokouksessa Prahassa muutama viikko sitten, ja siellä oli juuri tämä asia esillä. Voin sanoa, että ehkä varmaan vuoden sisällä saamme tästä raportin käsittelyyn Euroopan neuvoston kokoukseen. Eli asia oli esillä ja siitä tehdään raportti, kunhan nyt nimetään ensin raportoija, jotta työ voi alkaa. Raportointia yritettiin kiirehtiä, että se olisi tapahtunut ennen vaalia, mikä tietysti olisi ollut aika järkevää, koska uskon, että tällä asialla oli myös ollut jonkinnäköistä vaikutusta vaaleihin. Asia etenee.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Hellberg otti kyllä erittäin tärkeän kysymyksen esiin pohtiessaan, mikä todella on näiden niin sanotusti vanhojen maiden rooli ja asema tässä ihmisoikeuskeskustelussa. Varmaan lähdetään aina siitä, että näissä 25 perusmaassa pitäisi asioiden olla lähtökohtaisesti kunnossa. Aktiviteetti ja mielenkiinto kohdistuu aina sitten niihin 21 uuteen maahan, jotka ovat Euroopan unionin ulkopuolisia jäsenmaita ja joissa, totta vieköön, tietysti ovat myös suurimmat ongelmat, eihän siitä mihinkään pääse.

Mutta ehkä se Euroopan neuvoston merkittävyys — tällä kommentoin vähän myös ed. Kauppilan kysymystä — on siinä, että nämä 46 maata kokoontuvat yhdessä, ovat ylipäätään samassa salissa ja käyvät sitä vuoropuhelua. Jos sitä vuoropuhelua ei käytäisi, niin on aivan selvää, että moni ihmisoikeuskysymys jäisi tavallaan monitoroimatta, se jäisi piiloon, se jäisi näkemättä, ja sillä jatkuvalla dialogilla, vaalitarkkailulla esimerkiksi tai näillä raporteilla, totta kai niillä on välillinen vaikutus olemassa, vaikka ne ovat suosituksia. Mutta tämä on yksi tällainen kansainvälisen politiikan kenttä ja tämä on yksi kansainvälisen politiikan väline vaikuttaa ihmisoikeuskysymyksiin. Olen siitä aika vakuuttunut, että kyllä sillä välillisiä vaikutuksia ja välittömiäkin vaikutuksia on saatu aikaan.

Hyvä esimerkki on tämä ed. Hurskaisen mainitsema Ukraina. Ei voitu kuvitellakaan, jos ajateltiin vuosi kaksi sitten, että nämä vaalit, jotka nyt käytiin, käytiin sillä tavalla niin kuin fair play -hengessä, että Euroopan neuvoston tarkkailijoilla ei ollut käytännöllisesti katsoen juuri mitään huomautettavaa. Ja mikä merkittävintä, tavallaan se Venäjän dominantti, mikä nähtiin vielä sitten oranssin vallankumouksen aikana, oli selvästi hyvin toisenlainen.

Nämä ovat tietysti vanhojen jäsenmaiden kanssa myöskin hankalia kysymyksiä, mutta Euroopan neuvoston kunniaksi täytyy sanoa, että sehän on pystynyt käsittelemään esimerkiksi Venäjää koskevia hyvin hankalia kysymyksiä ja jopa sellaisia, että siellä Venäjän valtuuskunta on ollut aika tavalla jopa joissakin asioissa jakautunutkin. Mutta on aivan selvää, että Euroopan neuvostolle on suuri haaste se, että se pystyy arvioimaan myöskin vanhojen, perinteisten jäsenmaittensa ihmisoikeusasioita, joista tämä media- ja sananvapauskysymys on ilman muuta yksi merkittävimpiä, ei tietenkään siinä hengessä ja laajuudessa kuin se esiintyy vaikkapa näissä ulkoisissa maissa.

Tulee nyt mieleen vaikkapa Kazakstan, josta poliittisen valiokunnan ulkosuhdekomiteassa kuultiin niin hallituksen kuin opposition edustajia, ja tilanne on hyvin kaoottinen. Siinä mielessä Euroopan neuvostolla on paljon opetettavaa ja annettavaa myöskin näihin maihin. Myöskin Lähi-idän kysymyksen osalta, vaikka se on jatkuvasti ollut agendalla, on aivan selvää, että sillä vuoropuhelulla, mitä siellä on käyty, ei varmasti ole ollut minkäänlaista kielteistä vaikutusta, vaan päinvastoin. Itse olin kyllä tavattoman pettynyt, että viime tilaisuuteen tämä Hamas-järjestön edustaja ei sitten viisumia saanut. Olisi ollut tietysti näin, että Euroopan neuvoston olisi pitänyt olla se kansainvälinen organisaatio, jonka arvovalta olisi riittänyt siihen, että Tanskan maaperällä nämä kaksi osapuolta, Israel ja Palestiina, olisivat aidosti voineet sitten Euroopan neuvostossa kohdata myöskin toisensa. Näistä haluan tulla lopuksi vielä tähän Valko-Venäjän kysymykseen, koska tiedän, että se on mielenkiintoinen asia ja meidän täytyy tavallaan myöskin vähän Suomen linjaa tähän miettiä.

Mutta nyt muutama sana tästä Junckerin raportista. Niin kuin sanoinkin, tämä alkuperäinen epäluulohan lähti siitä, kun Euroopan unioni päätti muuttaa Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen Euroopan unionin perusoikeusvirastoksi. Tietenkin se on osa sitä pyrkimystä, kun halutaan parantaa kansalaisten oikeusturvaa suhteessa Euroopan unionin instituutioon, mutta on selvää, että tämän viraston perustamisesta, toimivallasta ja toimeksiannosta syntyivät sitten ne pelot, joihin ed. Dromberg täällä aikaisemmin viittasi, mahtaako Euroopan neuvostolle sitten sen alkuperäisen toimeksiannon ja tehtävän mukaista toimintaa ihmisoikeuskysymyksissä enää sitten jäädäkään. No, minä olen aika vakuuttunut, että se vastaanotto, jonka tämä Junckerin raportti nyt sai aikaan, oli siinä määrin hyvä, myönteinen ja lupaava, että tällainen pelko, mikä tästä nyt syntyi, ei varmaankaan realisoidu.

Totta kai on selvää, että tämä kysymys pitää avata, mitä tarkoittaa, niin kuin ed. Elo täällä kysyi, että Euroopan unioni on jäsenenä Euroopan neuvostossa. Se olisi voitu hoitaa todellakin tämän ratifioinnin kautta, mutta siihen varmaan löytyy vastaus ja malli, ja ihmisoikeuskomissaarin — joka on muuten erinomainen valinta, joka tehtiin, ruotsalainen Hammarberg, edustaa parhaimmassa mielessä, sanan varsinaisessa merkityksessä, pohjoismaisia ihmisoikeuskäsityksiä, Suomen valtuuskunta teki siinä erinomaisen hyvän, myönteisen työn ja oli vaikuttamassa sitten kukin omissa ryhmissään tämän valinnan läpivientiin — roolin kasvu taas Euroopan unionin elimissä varmasti tulee olemaan Euroopan neuvoston toimintaroolin ja vaikutusvallan kannalta myöskin erittäin myönteinen asia.

Myöskin se, että on sen kaltaisia tilaisuuksia kuin oli esimerkiksi nyt edellisessä kokouksessa, että komission puheenjohtaja Barroso vierailee neuvostossa ja käyttää linjapuheenvuoron ja sen jälkeen käydään keskustelu, sehän on mitä erinomaisinta vuoropuhelua Euroopan unionin ja neuvoston välillä. Tämän kaltaista me tarvitsemme oikeastaan siellä vielä enemmän, ja siinä katsannossa se ajatus, että Suomenkin ulkoministerin pitäisi tässä dialogissa olla nyt mukana, on erittäin perusteltu. Jos Euroopan unionin johto kykenee olemaan, niin kyllä kansallisvaltioidenkin ulkopolitiikasta vastaavien henkilöiden tulee tässä keskustelussa voida olla mukana.

Suomihan on saanut erittäin paljon myönteistä palautetta, kiitos osin meidän erittäin aktiivisen, osaavan suurlähettiläämme siellä. Meillä on hyvin näkyvä rooli tavallaan Euroopan neuvostossa hänen panoksensa ansiosta, ja myöskin tässä romani-, mikä sen oikea nimi nyt onkaan, foorumissa Suomella on vahva edustus ja näkyvyys. Siinä mielessä Suomi on saanut siellä aikaan toiminnassaan paljon myönteistä.

Sitten, puhemies, tästä Valko-Venäjästä. Nythän Euroopan neuvostolla ja Valko-Venäjällä ei ole ollut virallista vuoropuhelua ilmeisestikään, mitä sanoisin, kahdeksaan vuoteen. Valko-Venäjästä on tullut tavallaan semmoinen ihmisoikeuskysymysten musta aukko keskelle Eurooppaa. Iso kysymys, mikä nyt pitää Euroopan neuvoston itselleen tehdä ja meidänkin pitää tehdä Suomen valtuuskunnassa, on, onko siinä mitään järkeä, että tämmöinen musta aukko siinä on, me sallimme sen olemisen siinä ja hiljaisuus jatkuu. Päinvastoin, pitäisi nyt ottaa uudenlainen rooli ja avata se keskustelu, avata se vuoropuhelu, eikä siinä Euroopan neuvosto häviä yhtään mitään. Totta kai on selvää, että 82 prosenttia, herra Lukašenkan vaalivoitto, ei ole tullut avoimien ja reilujen vaalien tuloksena, vaan se tulos syntyy joillain muilla keinoin.

Mutta siitä huolimatta, että on kaikki syy epäillä, että se oli tämmöinen perinteinen venäläisten dominoima vaali ja käytettiin keinoja, joilla saatiin jatkoaika istuvalle presidentille, olen sitä mieltä, että vuoropuhelu pitäisi Euroopan neuvoston avata ja avata sekä hallituksen että sitten maan opposition kanssa. Tämä on paljon parempi tie edistää ihmisoikeuksien toteutumista Valko-Venäjällä, joka on tällä hetkellä kyllä tässä 46 jäsenmaan rinnalla aivan kummallinen ilmiö. Ja tähän kummalliseen ilmiöön täytyy nyt jollain tavalla Euroopan neuvoston aktiivisuudella ja miksei myös Suomen valtuuskunnan aktiivisuudella puuttua, koska mehän tämän asian jo nostimme esiin myöskin kokouksessa.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Yksi asia, mikä meikäläistä ihmetyttää tässä keskustelussa Euroopan neuvostosta ja Euroopan demokratiasta, on se, että Euroopassa eri valtakuntien ja valtioitten päätöksenteko samoista asioista on hyvin erilainen. On pääministerivaltaista, on presidenttivaltaista, sitten meillä on tämä pohjoismainen demokratia. Kysyisin, missä sitten se todellinen demokratia on. Nythän nämä entiset itäblokin maat ovat ikään kuin nyt armosta länsimaitten tukemina ja valvomme heitä tarkkaan. Mutta valvotaanko tätä perinteistä eurooppalaista demokratiaa? Kyllä tässäkin on minusta aika paljon uhkia. Meillä voi sanoa heti, että meillä on tämmöinen rahanvaltademokratiavaje. Meillä on monta muuta vajetta tässä. Miten siitä siellä Euroopan neuvostossa sitten huolehditaan?

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Ed. Laukkanen nosti esille monia mielenkiintoisia näkökohtia, ja kommentoin paria kolmea niistä.

Ensinnäkin, mitä tulee Euroopan neuvoston rooliin, niin itse sanoisin niin, että Venäjän mukanaolo tekee Euroopan neuvostosta mielenkiintoisen meille, jotka olemme siellä kansanedustajina, mutta myös koko järjestölle Venäjän jäsenyys on todella tärkeä. Nimittäin ei ole muuta eurooppalaista, paneurooppalaista järjestöä, jossa Venäjä olisi mukana. Etyjissä Venäjä on tietysti mukana, mutta siellä ovat sitten jo Amerikka ja Kanadakin mukana. Sanoisin, että Euroopan neuvosto on tärkeä Venäjälle. Konstantin Kosatšev, joka on duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, nuori, demokraattisesti suuntautunut ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, on itse todennut, että Euroopan neuvosto on demokratiakoulu venäläisille poliitikoille. Euroopan neuvosto on siis tärkeä Venäjälle, mutta toisaalta myöskin Venäjä tärkeä Euroopan neuvostolle.

Toisena asiana nostaisin esille tämän puolen, jota me edustamme, eli parlamentaarisen yleiskokouksen, ja niin kuin ed. Laukkanen viittasi jossain vaiheessa, ministerien roolin. On mielenkiintoista, että Jean-Claude Juncker omassa raportissaan myöskin korosti sitä, että ministerien, ulkoministerien, pitäisi ottaa näkyvämpi rooli. Nyt väittäisin, että Euroopan neuvoston, joka on siis kaksiosainen eli yleiskokous ja ministerikomitea, kuitenkin se dynaamisin ja näkyvin osa on tämä meidän yleiskokouksemme, missä 46 eurooppalaisen maan kansanedustajat kokoontuvat. Ministerikomitea kuitenkin käyttää tärkeää valtaa, ja useimmiten aina — ei tämä koske pelkästään Suomea vaan kaikkia valtioita — suurlähettiläät osallistuvat ministerikomitean kokouksiin. Vaikka sitä sanotaan ministerikomiteaksi, niin todellisuudessa ne tapahtuvat suurlähettilästasolla. Kun sitten pari kertaa vuodessa on tarkoitus, että ulkoministerit todella kokoontuvat, niin usein käy niin, ettei niihinkään saada näitä. Juncker on tässä kyllä ihan oikeassa. Minun mielestäni ministerien ja hallitusten pitäisi myöskin ottaa tämä Euroopan neuvoston toiminta tosissaan, muuten jää sellainen kuva vähän, että se on puuhastelua. Esimerkiksi jos ajatellaan vaikka Euroopan unionin ulkoministerien roolia, niin kyllähän Euroopan unionin ulkoministerit kokoontuvat vähintään joka toinen viikko, tapaavat toisensa. Euroopan neuvostossa tässä on todella parantamisen varaa.

Mitä sitten tulee Euroopan neuvoston näkyvyyteen, niin siitä on myöskin paljon keskusteltu. Ed. Laukkanen epäsuorasti viittasi siihen tilaisuuteen, jossa komission puheenjohtaja Barroso oli paikalla, ja niin kuin me kaikki muistamme, samassa tilaisuudessa olivat Jean-Claude Juncker, siis tunnettu eurooppalainen vaikuttaja, ja myöskin Itävallan eli EU:n puheenjohtajamaan liittokansleri Schüssel oli samanaikaisesti, ja se oli merkittäviä tapahtuma. Muutenkin voidaan sanoa, että Euroopan neuvoston näkyvyys on selvästi lisääntynyt. Esimerkiksi kun on puhuttu näistä niin sanotuista amerikkalaisten, Cia:n, pidätyskeskuksista tai vankiloista täällä Euroopassa ja ylilennoista, niin Euroopan neuvosto on saanut aika merkittävän roolin tässä.

Lopuksi, puhemies, tähän Valko-Venäjään. Olen ed. Laukkasen kanssa samaa mieltä: me voisimme aktivoitua sekä hallitustasolla että eduskunnan tasolla. Olen ymmärtänyt niin, että esimerkiksi Baltian maissa ja Puolassa on käyty paljon paljon vilkkaampaa keskustelua Valko-Venäjän tilanteesta kuin me olemme käyneet. En ole havainnut suomalaisen mediankaan kiinnostuneen siitä kovinkaan paljon. Helsingin Sanomista joskus aina löytää joitakin artikkeleita. Mutta hallituksen tasollakaan en ole todella havainnut mitään suurta liikehdintää. Eli me tarvitsisimme kyllä selvästi aktiivisemman roolin, niin eduskunta kuin Suomen hallitus, lähinnä ulkoministeriö. Me emme tietysti pysty sitä yksinämme ratkaisemaan. Mutta ed. Laukkanen on ihan oikeassa siinä, että meidän kuitenkin pitää aktivoitua tässä kysymyksessä, koska tuntuuhan se nyt ihan järjettömältä, että kymmenmiljoonainen eurooppalainen maa tuossa keskellä Eurooppaa on ulkopuolella eurooppalaisen demokraattisen yhteisön.

Lopuksi haluan sanoa sen, minkä olen myöskin Euroopan neuvostossa todennut: Venäjällä on tässä tärkeä rooli. Myös venäläisten pitäisi vähän ottaa itseään hartioista kiinni tai mistä tahansa kiinni ja todeta, että me puutumme myöskin omalla arvovallallamme Valko-Venäjän tilanteeseen. Niin kauan kuin Venäjän johto hyväksyy Valko-Venäjän toimenpiteet, näyttää siltä, että ei edes Euroopan unionin toimilla tai Yhdysvaltojen vastatoimenpiteillä ole kovinkaan suurta merkitystä.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Todellakin, näin Eurooppa ei voi sulkea silmiään Valko-Venäjältä, siltä, että tavallaan keskelle Eurooppaa syntyy tällainen ihmisoikeuskysymysten kannalta, niin kuin sanoin, musta aukko, jossa ei oikein tiedetä, mitä todella tapahtuu, ja juuri sen tiedon saamisen kannalta pidän tavattoman tärkeänä, että se dialogi avautuu.

Ed. Kauppila, vaikka nyt lähtikin, esitti vielä vähän kysymyksiä tavallaan toisaalta vanhojen jäsenmaiden mutta myös uusien jäsenmaiden välisestä vuoropuhelusta. Neuvostoahan on pidetty joskus tällaisena Euroopan unionin porstuana, tietynlaisena demokratian oppimispaikkana. Luulen, että se vuoropuhelu, jota siellä käydään, hyödyttää kumpaakin. Se hyödyttää vanhoja EU:n jäsenmaita mutta myöskin näitä uusia. Kysehän on aika pitkälle myöskin siitä, minkälaisia arvoja me sitten Euroopassa haluamme oikein jakaa ja haluavatko uudet jäsenmaat sitten tulla näiden arvojen piiriin. Tästähän viime kädessä on kyse.

Lopuksi vielä, arvoisa puhemies, totean, että varapuhemies Ilkka Kanervan johtama työryhmähän on eduskunnassa pohtinut keinoja kansainvälisissä järjestöissä ja kokouksissa olevien kysymysten koordinoinnin parantamiseksi kansallisella tasolla. Tämähän liittyy nyt välittömästi tähän, koska erääksi teemaksi, jossa tätä koordinaatiota tarvitaan, on sitten todettu muun muassa ihmisoikeuskysymykset, joita eduskunnan valtuuskuntien tulisi painottaa sitten tässä kansainvälisessä yhteistyössä. Tällaisia valtuuskuntiahan meillä on peräti kymmenkunta, mikä osoittaa juuri sen, miten merkittävällä tavalla eduskunnan kansainvälinen toiminta on vilkastunut. Kaikessa tässä toiminnassa on 74 edustajaa mukana. Kyllä tämäkin tietysti osoittaa sen, että rakenteellisesti monet ovat näissä mukana, ja sen myötä pitäisi sitten mielenkiintoa näihin asioihin tulla niin täällä salissa kuin sitten itse näiden avausten, substanssiavausten, suhteen.