Mikko Kuoppa /vas:
Arvoisa puhemies! Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan
vuonna 2005 joutui 29 000 henkilöä hakemaan
työkyvyttömyyseläkettä. Näistä uusista
hakemuksista hylättiin yksityisellä sektorilla
22,9 prosenttia. Vuonna 2001 hylkäysprosentti oli 19,1.
Mitä hallitus aikoo tehdä, että työkyvyttömiksi
todetuille henkilöille myönnetään
heille kuuluva työkyvyttömyyseläke?
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa puhemies! Tässä prosessissa, jonka
mukaisesti, niin kuin edustaja tuossa kuvasi, nämä hakemukset
läpikäydään, asiantuntijoiden arvioinnit
ovat siellä tietysti pohjana lausuntoina, siellä on
myös lääkäreiden lausunnot,
ja niitten pohjalta sitten nämä ratkaisut tehdään.
Tietysti meidän pitää luottaa siihen
koneistoon ja siihen asiantuntija-arviointiin, kelle tämä työkyvyttömyyseläke
kuuluu, ja näiden päätösten
mukaisesti sitten eletään. Mutta sitten tietysti
valitusinstanssit, -elimet, on olemassa, ja kansalaisilla on tietysti
oikeus hakea muutosta päätökseen.
Ed. Jari Vilén merkitään
läsnä olevaksi.
Mikko Kuoppa /vas:
Arvoisa puhemies! Ilmeisesti ministeri ei näe tässä mitään
ongelmaa, että yli 6 000 suomalaista putoaa väliin.
Heillä on B-lausunto työkyvyttömyydestä,
ja heillä ei ole mahdollisuutta saada työtä,
mutta ei myöskään eläkettä.
Mitä aiotte tehdä näitten vakuutusyhtiöitten
kirjoituspöytälääkäreitten
päätöksien johdosta, kun tällainen
määrä ihmisiä joka vuosi, vuodesta
toiseen, putoaa väliin? Kun ensimmäisessä valitusasteessa
hyväksytään noin 8 prosenttia näistä valituksista,
niin sinne jää yli 5 000 ihmistä jatkuvasti
pyörimään turvattomaan tilaan.
Mitä te aiotte tehdä, jotta nämä vakuutusyhtiöitten
kirjoituspöytälääkäreitten
hylkypäätökset saadaan kuriin?
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa puhemies! Silloin kun ihminen on työkyvytön
tai sairas, niin hänhän saa tietysti sairauspäivärahan,
ja sitten hän hakee tätä eläkettä. Eläkepäätökset
tehdään, niin kuin kuvasin tämän,
asiantuntijalausuntojen perusteella, mutta kyllä näitä käsittelyprosesseja
on myös pyritty parantamaan ja nopeuttamaan ja monella
tapaa kansalaisen oikeusturvaa vahvistamaan. Muun muassa Kelassa
on käynnissä prosessi, jolla pyritään
tätä kansalaisen oikeusturvaa ja käsittelyprosesseja
parantamaan.
Tämä on ollut ongelma. Näitä hakemuksia
on paljon ja käsittelyajat ovat olleet pitkiä,
ja aivan oikein edustaja puuttuu asiaan, jossa tarvitaan edelleenkin
parantamista.
Maija Perho /kok:
Arvoisa puhemies! Kansaneläkelaitoksessa ylilääkäri
Antti Huunan-Seppälän johdolla on kehitelty yhdessä alan
asiantuntijalääkäreiden kanssa menetelmää,
jolla paremmin pystyttäisiin arvioimaan fyysistä ja myöskin
sosiaalista työkyvyttömyyttä. Tästä mallista
on erittäin hyviä kokemuksia Isossa-Britanniassa,
ja tätä on myös Suomessa kokeiltu jo menestyksellisesti.
On havaittu, että näin päästään
asianmukaisempaan päätöksentekoon. Kysyisinkin:
Millä tavalla sosiaali- ja terveysministeriö osaltaan
aikoo edistää sitä, että vakuutuslääkäreitä koulutetaan
tai ylipäätänsä tämä tieto,
joka tämän pilotin kautta on saatu, leviäisi
mahdollisimman tehokkaasti niille, jotka näitä vakuutus-
ja työeläkepäätöksiä tekevät?
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa rouva puhemies! Tämä kokeilu, mikä Kelassa
on käynnissä ollut, on todellakin tuottanut hyviä tuloksia.
Tarkoituksena on, että sitä pilottikokeilua saataisiin
nyt laajennettua valtakunnallisesti laajemmin käyttöön.
Asiantuntijalääkäreiden riittävyys
on tietysti tärkeä asia. Siinä tarvitaan
jatkuvasti koulutusta ja koko ajan eteenpäin koulutusta,
ja sitä myös tehdään.
Kyllä näihin asioihin on paneuduttu, ja tämän hallituksen
aikana on käynnistynyt myös hanke, jolla monella
tapaa halutaan viedä näitä prosesseja
sillä tavalla eteenpäin, että ne ovat
läpinäkyviä ja että ne ovat
nopeampia ja tuottavat kansalaisille päätökset
riittävän nopeasti ja että ihminen tietää myös,
mihin kriteereihin ne päätökset perustuvat.
Minna Sirnö /vas:
Arvoisa puhemies! Tarkoittiko ministeri ensimmäisessä vastauksessaan,
että työkyvyttömyyseläkkeiden
hakijoiden pitäisi ennemminkin luottaa niihin, jotka tutkivat heitä papereilla,
kuin niihin ammattilaisiin, jotka antavat niitä B-lausuntoja?
Nimittäin olen itse olettanut kuitenkin, että parhaiten
sen työkyvyttömyyden toteavat ne ihmiset, jotka
itse näkevät tämän hakijan.
Ymmärsin äskeisestä ensimmäisestä ministerin
vastauksesta niin, että hän esitti erittäin
suuren epäluottamuslauseen tällä hetkellä B-lausuntoja
antaville lääkäreille.
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa rouva puhemies! Nyt edustaja kyllä lukee rivinvälit
väärin. En todellakaan tätä tarkoita.
Mutta tässä prosessissa on ollut parantamisen
varaa, ja se kokeilu, mikä Kelassa esimerkiksi on käynnistetty,
että myös nähdään potilas
ja tiedetään, mistä on kysymys, on sellainen
asia, jota pitää pystyä edistämään.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Vuodesta 1987 lähtien on ollut ilo
olla täällä suullisella kyselytunnilla
mukana. Tämä on ollut yleisin kysymys, mihinkä on
kiinnitetty huomiota. 87—91 elettiin runsaudensarven aikaa.
Silloin luvattiin, että ryhdytään toimenpiteisiin,
rakenteellisiin uudistuksiin. Vihonviimeisesti seuraavassa eduskunnassa
jollakin tavalla ymmärsi silloin laman aikana, että vaikeuksia
on. Nyt on eletty vuodesta 95 eteenpäin noususuhdannetta. Ei
mitään tapahdu. Käsittelyajat ei kun
pitenee.
Oletteko te heittäneet kintaat tiskiin tässä asiassa?
Vastaus kyllä vai ei!
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa rouva puhemies! Kintaita ei ole heitetty tiskiin. Kuten
ed. Pulliainen tietää, kun olitte hallituksessa
edellisen kauden, niin jo silloin tässä asiassa
lähti liikkeelle kehittämistyö, ja sitä on
viety eteenpäin. (Ed. Pulliainen: Tilanne on huonontunut!)
Mutta tietysti kyseessä on myös se, että meillä hakemusten
määrät kasvavat ja lisääntyvät
koko ajan siitä syystä, että ikääntyneet
ikäluokat kasvavat, ja tämä myös
on asia, joka tässä vaikuttaa.
Johannes Koskinen /sd:
Arvoisa puhemies! Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntia haluttiin
uudistaa samassa yhteydessä kuin vakuutusoikeutta koskevia
säännöksiä uusittiin, mutta
se on lykkäytynyt usealla vuodella. Kysymys on siis eläkelautakunnista,
tapaturmalautakunnista, näistä ensimmäisen
vaiheen muutoksenhakuelimistä. Se tietysti vähentäisi
painetta sekä vakuutusoikeudessa että yleensäkin
nopeuttaisi lopullisen ratkaisun saamista, jos me saisimme tasapuolisemmaksi
ja paremmin oikeusturvaa toteuttavaksi tämän ensimmäisen
vaiheen lautakuntien työn. Kysyisinkin:
Tuleeko ja milloin lopulta tämä uudistus,
joka koskee juuri näiden lautakuntien uudelleenorganisointia
ja tehostamista?
Ed. Reijo Laitinen merkitään
läsnä olevaksi.
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa rouva puhemies! Tämän muutoksenhakuprosessin
sujuvoittaminen on vireillä ministeriössä,
ja sitä parasta aikaa työstetään
eteenpäin.