Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Pääministeri Kataisen
hallitus tulee jäämään historiaan,
historiaan nimenomaan sen takia, että te harjoitatte poikkeuksellisen
raakaa ja kovaa keskittämispolitiikkaa: koulutuspaikkoja keskitetään,
kuntarahoitusta leikataan, valtion investointeja keskitetään.
Mikä surullista, maakuntien hallituspuolueitten edustajat
vain hiljaa nyökkäävät.
Puhemies! Sisäinen turvallisuus on tärkeä yhteiskunnan
perusasia, jonka pitäisi olla aina kunnossa asuinpaikasta
riippumatta. Haja-asutusalueilla asuvat, pitkän päivätyön
perheen ja yhteiskunnan hyväksi tehneet ihmiset kysyvät,
olemmeko tasa-arvoisia. Näin pitäisi olla, mutta
näin ei ole. Hallitus toteuttaa näitä uudistuksia,
esimerkiksi poliisiuudistusta, sillä tavalla, että kirjataan
kauniit tavoitteet, mutta käytännön arkielämä osoittaa,
että palvelut etääntyvät ja
meillä ihmisten eriarvoisuus kasvaa. Mitä te vastaatte,
arvoisa sisäministeri, tähän kritiikkiin,
aiheelliseen kritiikkiin, joka perustuu siis käytännön
elämän kokemuksiin niitten ihmisten toimesta, jotka
asuvat tuolla keskusten ulkopuolella?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Tässä teidän
kysymyksessänne, sinänsä tärkeässä kysymyksessä,
oli kyllä merkittävä virhe. Tässä poliisin
hallintorakenneuudistuksessa ei keskitetä palveluja, vaan
ne nimenomaan kehitetään hajautettuina. Eli tämän uudistuksen
tarkoituksena on se, että me voimme turvata poliisin kenttäpalvelut,
kaikki poliisin tärkeät tehtävät,
valvontatehtävät, hälytystehtävät,
rikostorjunta mukaan lukien, hajautetussa järjestelmässä ja
samalla, kun hallintoa supistetaan ja hallintorakenteita vähennetään,
byrokratiaa vähennetään, niin nuo resurssit,
jotka siitä säästyvät, kohdennetaan
nimenomaan näitten poliisipalvelujen toteuttamiseen. Esimerkiksi
tuo poliisin palveluverkon uudistaminen toteutetaan niin, että nimenomaan
näillä haja-asutusalueilla poliisin palvelupisteet
ja poliisiasemaverkosto säilyvät. Niitä ei
olla ohentamassa.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä ministerin kertoma
ei valitettavasti vakuuta, sillä omalta alueeltakin puolenkymmentä poliisiasemaa
lakkautetaan. En voi ymmärtää, miten
palvelut paranevat, mutta ehkä se on tätä hallituksen
logiikkaa.
Puhemies! Arvostettu kollega Seppo Kääriäinen
kommentoi hiljattain, että tämä Putin-jupakka
murentaa poliisia kohtaan tunnettua arvostusta. Meillähän
on poliisin arvostus ollut erittäin korkealla tasolla,
mikä on ollut hyvä asia ja tärkeä asia,
mutta nyt viime vuosina on vähän liikaa tullut
sellaisia uutisointeja, joissa erilaiset tietovuodot ja poliisissa
olevat ei-positiiviset asiat ovat tulleet julkisuuteen.
Tämä tietovuotoasia on erittäin vakava
asia. Jotkut ovat arvioineet, että onko joistakin poliiseista
tullut median asiakkaita ja tämän asiakkuussuhteen
perusteella sitten näitä tietoja liikkuu väärään
suuntaan. Mitä toimenpiteitä hallituksessa ja
ministerin toimessa on suunniteltu, jotta nämä erittäin
haitalliset, vakavat tietovuodot pystytään selvittämään
ja saamaan kuriin ja järjestykseen ja tällä tavalla
poliisin korkea arvostus ylläpidettyä?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Jälleen korjaan virheen. Tuossa
palveluverkkouudistuksessa ainoa poliisiasema, joka suunnitellaan
lakkautettavaksi, ja senkin tilalle ollaan suunnittelemassa yhteispalvelupistettä,
on Vihdin Karkkilan poliisiasema. Joitakin palvelupisteitä kyllä muutetaan
yhteispalvelupisteiksi, mutta todellakin poliisiasemaverkosto on
tarkoitus säilyttää ja päinvastoin
joitakin nykyisiä palvelupisteitä muutetaan poliisiasemiksi.
Mutta sitten tämä toinen kysymys on mielestänikin
erittäin vakava. Pidän vakavana sitä,
että poliisin salaisista rekistereistä näyttää esiintyneen
vuoto, ja myös niitä epäilyjä,
jotka kohdistuvat epäiltyjen rekisterin virheelliseen merkintään.
Mielestäni on erittäin hyvä, että Valtakunnansyyttäjänvirasto
on ottanut asian tutkittavakseen, itse asiassa nämä molemmat
tutkintahaarat, ja tuon syyttäjän esitutkinnan
ja päätösten jälkeen sitten
pystytään tekemään myös
hallinnollisia ratkaisuja. Itse asiassa odotan huomiseksi Poliisihallitukselta
toimenpidepäätöksiä (Puhemies
koputtaa) sen suhteen, miten siellä aiotaan tuota rekisteriasiaa
ruveta hoitamaan.
Timo V. Korhonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Nämä poliisitoiminnan muutosesityksethän
on tehty vain ja ainoastaan taloudellisista säästösyistä.
Siis vaikka rikollisuuden haasteet lisääntyvät,
ihmisten turvattomuus lisääntyy, hallitus leikkaa
poliisin määrärahoja. Näitä poliisin
toimintaedellytyksiä myllerretään tietämättä, miten
edelliset muutokset kaiken kaikkiaan vaikuttavat, tietämättä vaikutuksia
ihmisten turvallisuuteen. Tehdään muutoksia, joista
poliisi sisällään on hyvin erimielinen.
Ministeri Räsänen, hallitus ajaa nyt siis
uudistuksia, joitten vaikutuksia hallitus ei tiedä. No, sinälläänhän
se on jo aika tuttua, mutta eikö nyt olisi kuitenkin paikallaan
ja viisainta teetättää koko poliisihallinnon
muutoksista ja muutossuunnitelmien vaikutuksista selvitys puolueettoman
orgaanin toimesta ennen kuin mennään tähän
lainsäädäntötyöhön?
Valiokunnan kuuleminen (Puhemies koputtaa) on jo osoittanut tämän ristiriidan.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Nyt kyllä erittäin
vakavasti esittäisin oppositiolle vetoomuksen, että ette
levittäisi väärää tietoa,
joka aiheuttaa aivan tarpeetonta turvattomuuden tunnetta kansalaisille.
Hallitus ei ole leikkaamassa poliisitoimesta, vaan hallitus on tehnyt
päätöksen vuosi sitten, kehyspäätöksen,
jossa lisätään, tehdään
tasokorotus poliisin määrärahoihin: vuositasolla
30 miljoonaa euroa vuoden 2015 ja 2016 tasolla verrattuna sinne
vuoteen 2012. Nyt lisäksi tässä uudessa
kehyspäätöksessä tehtiin suojelupoliisiin
tasokorotus 1,6 miljoonan euron edestä.
Siis hallitus on tehnyt päätöksiä,
joilla poliisin määrärahoja lisätään,
ja sen lisäksi, että saadaan tuo 30 miljoonan
euron määrärahaturvaaminen sinne, niin
tehdään hallintouudistus, jonka tarkoituksena
on siirtää hallinnosta ja rakenteista 25—30
miljoonaa euroa siihen poliisin toiminnan, kenttätoiminnan,
turvaamiseen. Tämä tehdään niin,
että todellakin päälliköiden
ja hallintotehtävien määrää vähennetään,
samalla kun näitä poliisin hallinnollisia alueita
yhdistetään ja (Puhemies koputtaa) yksiköitä yhdistetään,
jolloin sitä hallintoa tarvitaan vähemmän.
Eli näillä kaikilla toimenpiteillä (Puhemies
koputtaa) pyritään se poliisitoiminta turvaamaan.
Elsi Katainen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Poliisihallintoa myllerretään
jo kolmannen kerran lyhyen ajan sisällä, vaikka
oikeuskansleri viime marraskuussa edellytti, että kahden
ensimmäisen uudistuksen vaikutukset on tutkittava ensin.
Hallitus pala palalta murentaa sisäistä turvallisuutta.
Se viittaa kintaalla itse hyväksymälleen sisäisen
turvallisuuden ohjelmalle, jonka mukaan ihmisten kasvava pahoinvointi
on turvallisuusuhka. Silti hallitus leikkaa eniten juuri heikoimmilta.
Varuskuntien lakkauttaminen vaikeuttaa viranomaisyhteistyötä.
Liikkuvan poliisin lakkauttaminen tekee maantiellä villin
lännen meiningin. Säästövimmassaan
hallitus ei ajattele seurauksia. Hallitus viis veisasi ylimmän laillisuusvalvojan
moitteista kunta- ja sote-uudistuksesta. Arvoisa pääministeri,
aiotteko te nyt kuunnella oikeuskansleria?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa herra puhemies! Tuohon listaan, minkä edustaja
Elsi Katainen listasi, voisi sanoa, että puolustusvoimauudistus
tehtiin sen takia, että nuorten ikäluokkien koko
pienenee eli meillä ei ole tarvetta niin suurelle joukolle
varuskuntia tulevina vuosina kuin tähän saakka
on ollut, ja toisaalta jotta meillä riittäisi
rahaa siihen, että kolmasosa budjetista menee hankintoihin,
kolmasosa siihen rakenteeseen ja kolmasosa palkkoihin. Tämä tehtiin
sen takia.
Poliisiuudistus, niin kuin sisäministeri Räsänen
kertoi, tarkoittaa sitä, että me nostimme rahamäärää,
jota ohjataan nyt kenttäpoliisien määrän lisäämisen
ja rikostorjunnan lisäämiseen, ja sitten hallintoa
kevennetään. Liikkuvan poliisin toimet tulevat
toisten poliisien hoidettavaksi.
Oikeuskanslerin huomiot otetaan aina tietenkin vakavasti, niin
kuin oikeusvaltiossa tehdään, ja myös
kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä on näin
tarkoitus tehdä.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Haluan vielä sen todeta edustaja
Kataiselle, että liikennevalvonnan määrää ei olla
vähentämässä. Se on aivan selvästi
kirjattu tähän hallituksen päätökseen,
ja toivon, että myös eduskunta siihen yhtyy. Eli
se henkilötyövuosimäärä,
joka meillä tällä hetkellä on
liikennevalvonnassa, tullaan säilyttämään
ja se tullaan turvaamaan näillä kirjauksilla,
joita sitten eduskunta jokaisen budjettikäsittelyn yhteydessä myös
valvoo, ja toivon mukaan se yhtyy niihin. Samoin raskaan liikenteen
valvonnassa säilytetään juuri se sama
henkilötyöresurssimäärä ja toiminnallinen
taso, joka on tälläkin hetkellä.
Nyt on kysymys ainoastaan niistä hallintoviroista ja
päällikön viroista, joita vähennetään,
ja sitähän eduskunta on aiemmin myös
toivonut eli toivonut sitä, että me saamme kohdistettua
niitä voimavaroja, joita verovaroin ylläpidetään,
nimenomaan siihen poliisin toimintaan liikennevalvonta mukaan lukien.
Jos näin ei tehtäisi, niin näillä kehyksillä valitettavasti
me olisimme sen tilanteen edessä, että meillä olisi
(Puhemies koputtaa) muutama sata poliisimiestä vähemmän kentällä myös
siellä liikennevalvonnassa tulevaisuudessa.
Timo Soini /ps:
Arvoisa herra puhemies! On surullista, että liikkuva
poliisi, joka on todella ammattitaitoinen, turvallinen, turvaava,
ollaan murentamassa kuusikkohallituksen toimesta. Toista se oli
sisäministeri Rajamäen aikana, joka rekkojen seassa
sateessa seisoi siellä käytännön työssä.
(Naurua) Kuinka voi olla, että tämmöinen
hyvä on romutettu. Ihmettelen kyllä, miten sosialidemokraatit
tähän suostuvat.
Mutta toinen asia, arvoisa puhemies: hätäkeskukset.
Nythän on käymässä niin, että tulee
usein oikea katu mutta väärä kunta tai
kaupunki. Siellä on melko vähäpuheinen
potilas vastassa tällä menolla, jos ei tilanne
parane. Arvoisa ministeri, mitä te teette, jotta potilasturvallisuus
paranee ja jotta ihmiset saadaan hoitoon myös syrjäalueilla ja
pienemmissä kunnissa?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin vielä edustaja Soinille:
liikennevalvontaa ei olla romuttamassa. Eli tämä uudistus
nimenomaan tehdään sitä varten, että myös
liikennevalvonta voidaan jatkossa turvata. Se romuttuisi, jos me
emme tätä uudistusta tekisi, mutta sen takia me
vastuullisesti tämän teemme.
Sitten te kysyitte, edustaja Soini, tästä hätäkeskustoiminnasta.
Itse asiassa suomalainen hätäkeskusjärjestelmä on
erinomaisen toimiva ja kansainvälisen vertailun kestävä,
on saanut juuri hiljattain kansainvälisen tunnustuksen
Euroopan parhaana toimivana järjestelmänä,
ja näiden uusien yhdistyvien, yhdistyneiden hätäkeskusten toiminnalliset
tulokset ovat parantuneet aiempaan hajautetumpaan järjestelmään
verrattuna.
Vuonna 2015 meidän on tarkoitus toteuttaa näiden
hätäkeskusten verkottuminen keskenään niin,
että kuormittavissa tilanteissa, ylivuototilanteissa toinen
hätäkeskus voi tarvittaessa ottaa toisen hätäkeskuksen
tehtäviä suoritettavaksi, ja näin pyritään
varmistamaan se, että puheluihin kyetään
nopeasti vastaamaan.
Kalle Jokinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kun puhutaan poliisihallinnosta ja
poliisin rahoituksesta, olisi kohtuullista, että oppositiokin
pysyisi asiassa ja faktoissa näissä kysymyksissä.
Onhan täysin kiistatta kaikkien tiedossa, niin kuin ministeri
tuossa äsken toi julki, että tämä hallitus
on lisännyt poliisin perusrahoituksen määrää,
ja se on hyvä, se tulee tarpeeseen.
Kansalaisten turvallisuudentunne on sellainen asia, jota ei
saada vaarantaa myöskään tässä poliisin
hallintorakenteen uudistuksessa. Kysymys on nimenomaan hallintorakenteen
uudistuksesta, ja onkin erittäin hyvä, että tässä uudistuksessa on
otettu se linja, että vaikka hallintoa keskitetään,
niin poliisitoimintaa pidetään edelleen hajautettuna.
Poliisipartiot ovat hajautettuna ja lähellä siellä,
missä kansalaiset sitä apua tarvitsevat.
Mutta ei mitään niin hyvää,
etteikö aina pitäisi parantaakin. Lupahallintopalvelut
vaativat tällä hetkellä tarkkaa huomiota
ja parantamista. Ei ole kohtuullista, että kansalaiset
istuvat poliisin aulassa viettämässä työpäiväänsä ja
odottavat palveluja. Mitä tälle lupahallintopalvelujen
tilanteelle tehdään?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Itse asiassa eduskunta on aivan juuri
tehnyt yhden merkittävän päätöksen hyväksyessään
uuden passilain, joka tulee merkittävästi vähentämään
passien käsittelytarvetta. Samoin ajokorttihallintoa ollaan
siirtämässä myöhemmässä vaiheessa
Trafin alaisuuteen. Nämä ovat tehtäviä,
jotka kuormittavat poliisin lupapalvelua, ja kun niitä saadaan
kevennettyä tarkoituksenmukaisella tavalla, jolloin myös asiakaskäynnit
vähenevät, niin pystytään tähän jono-ongelmaan
myös puuttumaan paremmin aivan näillä resursseilla,
jotka miellä on käytettävissä.
Meillä on menossa näihin lupapalveluiden kehittämiseen
laajemminkin liittyen hanke, jonka tavoitteena on tätä asiakaspalvelua
parantaa.
Mika Kari /sd:
Arvoisa herra puhemies! Viime viikolla esiin noussut poliisin
salaisen rekisterin tietovuotoasia, niin sanottu Putin-tapaus, on vakava,
hyvin vakava asia. Kansalaisen oikeustajuun ei millään
mahdu se, että salaiset tiedot kenestä tahansa
vuotavat julkisuuteen. Tämä on kansalaisen oikeusturvankin
kannalta äärimmäisen vakava tilanne.
Myös poliisijohto on aloittanut kyseisen asian tutkinnan.
Ennen kuin koko kyseinen rekisterisotku kaadetaan yksittäisen
poliisimiehen kontolle, kysyn sisäministeriltä poliisijohdon
vastuuta tästä asiasta. Miten te näette poliisijohdon
vastuun kyseisessä asiassa, sillä poliisin henkilötietolain
4 §:n mukaan rekisterinpitäjänä toimii
nimenomaan Poliisihallitus? Mikä on johdon vastuu?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Todellakin Poliisihallitus toimii rekisterinpitäjänä ja
on siinä mielessä vastuussa tämän
rekisterin toiminnasta, ja keskusrikospoliisi sitten taas toimii
sen käytännön ylläpitäjänä.
Itse myös pidän tätä erittäin
vakavana tilanteena ja todellakin odotan huomenna Poliisihallitukselta
sitä, että sieltä kerrotaan se analyysi, joka
on nyt tehty pikavauhtia tähän rekisteriin, sen
ohjaukseen ja valvontaan liittyvistä asioista, ja myös
niitä päätöksiä, joita
sieltä toivotaan pikaisesti näiden puutteiden
korjaamiseksi.
Mutta nyt täytyy muistaa, että meillä on
valtakunnansyyttäjä ottanut esitutkintaan sekä tämän vuotokysymyksen
että sitten tämän virhemerkintäasian,
ja niiden päätösten tultua on mielestäni myös
sitten hallinnollisten johtopäätösten
aika, (Puhemies koputtaa) kun saamme nämä selvitykset.
Muistutan vielä siitä, että virkasalaisuuden rikkomisesta
voi seurata kahden vuoden vankeusrangaistus, ja se on erittäin
vakava asia. Jotta nuo rekisterit ovat luotettavia, jotta myös
kansalaisten oikeusturva on luotettavalla tasolla, on äärimmäisen
tärkeää, että nuo rekisterit
ovat myös sitten salaisia.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Puhemies puolestaan muistuttaa minuutin aikarajoituksesta.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa puhemies! Kyllä tässä on
nyt kysymyksessä kuitenkin säästölaki
eikä toiminnan kehittämisen laki, koska aikaisemmin
kuitenkin kehyksiä on leikattu, vaikka tällä hetkellä määrärahoja
on lisätty. Kyllä poliisin näkyvyydellä maakunnassa
on suuri merkitys, ja kyllä minä siinä mielessä,
arvoisa ministeri, haluan uskoa teitä, että poliisi
näkyy maakunnassa jatkossakin.
Mutta tämän asian valmistelusta ja kiireestä. Milteipä heti,
kun hallitus oli muodostettu, painettiin jo esite, jossa liikkuvan
poliisin toimintoa esitettiin lakkautettavaksi valtakunnallisena
yksikkönä. Arvoisa ministeri, pidättekö tätä valmistelua
kelvollisena, eli onko teidän mielestänne tämä tuonut
mahdollisesti epäluottamusta poliisiorganisaation sisällä,
ja jos on, niin mitenkä aiotte sitä luottamusta
palauttaa?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Todellakin heti tämän
hallituskauden ja vaalikauden alussa, kun itse tulin tähän
tehtävään, selvitin tätä poliisin
rahoituksen tulevaisuutta, koska hallitusohjelmakin jo velvoitti
tekemään tällaisen pitkän tähtäimen
suunnitelman poliisin toiminnan turvaamisesta, ja silloin todettiin,
että jos mitään ei tehtäisi,
niin meillä olisi vuoden 2015 tai 2016 tasolla ollut 70 miljoonan
euron alijäämä poliisin rahoituksessa. Tämä johtuu
monista seikoista, myös niistä päätöksistä,
joita tehtiin edellisen hallituksen, keskustajohtoisen hallituksen,
aikana, (Ben Zyskowicz: Ihan totta!) eli ne pohjakehykset olivat
niin matalalla tasolla jo lähtökohtaisesti, että kustannusten
kasvaessa oltaisiin oltu tässä tilanteessa. Sen
takia käynnistettiin ensin tuo esiselvitys, jossa mielestäni
erittäin huolellisesti katsottiin nämä eri
vaihtoehdot, ja sitten viime keväänä hallitus teki
tuon kehyspäätöksen, jolla päätettiin,
(Puhemies koputtaa) millä tavalla tuo toiminnan taso turvataan
ja myös tämä rahoitusalijäämä kurotaan
umpeen. Se koostui pääosin juuri (Puhemies koputtaa)
tästä hallintorakenneuudistuksesta ja määrärahalisäyksestä.
Peter Östman /kd:
Arvoisa puhemies! Hyvät uutiset ensin: poliisin hallintouudistus
on tarpeellinen, jotta pystymme jatkossakin turvaamaan poliisipalvelut
maan kattavasti, siis myös haja-asutusalueilla.
Sitten näihin huonoihin uutisiin: Tämä krp:n rekisteristä tapahtunut
vuoto julkisuuteen on äärimmäisen vakavasti
otettava asia. Jotta kansalaisen oikeusturva olisi taattu jatkossakin,
olisi tärkeää, että nyt tartutaan
tapahtuneeseen ja krp:n sisällä tehtäisiin
ryhtiliike, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi.
Ministeri Räsänen, sanoitte taannoin, että krp:n
merkintävirheellä epäiltyjen rekisterissä ei
ole mitään tekemistä poliisin hallintorakenneuudistuksen
kanssa. Onko todella näin, vai voisiko siinä taustalla
olla joku, joka on tahallaan halunnut tehdä vahinkoa Suomen
valtiolle ja myöskin meidän ulkopolitiikallemme?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Todellakaan tällä rekisteriongelmalla,
joka nyt on selvitettävänä, ei tietenkään
ole mitään tekemistä tämän
hallintorakenneuudistuksen kanssa, joka on muuten osittain käsiteltävissä parhaillaan
myös eduskunnassa ja hallintovaliokunnassa. Mutta nyt olemme
siinä tilanteessa, että tämän
tapauksen selvittäminen on siirtynyt sinne Valtakunnansyyttäjänvirastoon,
joka on ryhtynyt tekemään esitutkintaa sekä tuosta
epäillystä virhemerkinnästä että sitten
vuodosta. Tässä vaiheessa on siis tarpeetonta poliitikkojen
ryhtyä ja minun ryhtyä nimenomaan spekuloimaan
sillä, mitkä ovat mahdollisesti olleet syyt sen
takana.
Kimmo Tiilikainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Kun kuuntelee ministerien vastauksia, niin teillä tuntuu
olevan aina hyviä tarkoituksia, mutta päätöstenne
ja tekojenne seurauksista vallitsee syvä erimielisyys,
mitä niistä aikeista seuraa.
Eduskunta on edellyttänyt, että poliisin rakenneuudistuksen
vaiheitten 1 ja 2 vaikutukset selvitetään ennen
kuin uudistuksia jatketaan. Oikeuskansleri lausunnossaan edellyttää samaa.
Te ette välitä eduskunnan ja oikeuskanslerin mielipiteistä,
vaan runnotte läpi uudistusta numero 3, jossa on havaittu
nämä epäkohdat, joista juuri teille raportoitiin
hallintovaliokunnan jäsenten toimesta.
Arvoisa sisäministeri, viime viikonloppuna esitin,
että näitten rakenneuudistusten ja muitten kohujen
takia olisi perusteltua, että antaisitte selonteon sisäisestä turvallisuudesta
eduskunnalle, jotta pääsisimme yksimielisyyteen,
mikä on tilanne. Suhtauduitte siihen myönteisesti,
mistä kiitän teitä, ja nyt kysyn: milloin
tuo selonteko tulee, ja voidaanko näiden kiirehdittyjen
uudistusten antaa odottaa niin kauan, että selonteko valmistuu?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa puhemies! Poliisin hallintorakenneuudistusten, näitten
aikaisempien uudistusten, vaikutuksia selvitettiin sekä tuon
esiselvitystyön yhteydessä, joka käynnistyi
heti tämän vaalikauden alussa, että tämän
varsinaisen hallintorakenneuudistuksen yhteydessä, ja nämä selvitysten
tulokset löytyvät kyllä sieltä selvitysteksteistä kirjattuna.
Yhtään ainoaa sellaista toimenpide-esitystä, joka
on ollut tässä Pora I- tai Pora II -hankkeessa,
joka olisi jollain lailla keskeinen ja jolla mahdollisesti olisi
vielä kustannusvaikutuksia, ei ole enää tekemättä,
eli me tiedämme jo, mitkä niiden vaikutukset ovat.
Jos me nyt olisimme lykänneet tätä,
ja jos lykättäisiin tätä eteenpäin,
olisimme siinä tilanteessa, että meillä olisi
merkittävä rahoitusvaje esimerkiksi ensi vuoden
aikana, joka tarkoittaisi poliisimiesten määrän
vähenemistä, ja sitä me emme varmasti
vastuullisena hallituksena ja eduskuntana halua tehdä.
Mielelläni olen eduskunnan käytettävissä (Puhemies
koputtaa) ja keskustelen tästä enemmänkin,
ja katsotaan, mikä on tarkoituksenmukainen tapa antaa näitä eduskunnan
tarvitsemia lisäselvityksiä.