Täysistunnon pöytäkirja 41/2013 vp

PTK 41/2013 vp

41. TORSTAINA 18. HUHTIKUUTA 2013 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Valtion omistajaohjaus

Risto Kalliorinne /vas:

Arvoisa puhemies! Minä ja eduskuntaryhmäni jäsenet olemme monesti ottaneet esille täällä valtionyhtiöiden asioita. Nyt ihan viime päivinä yhteydenottoja on tullut erityisesti Fortumin ja Itellan asioista. Ihmiset ovat ymmällään Fortumin sähköverkon myyntiaikeista ja molempien yhtiöiden ulkoistamissuunnitelmista. Kansalaisilla on mielikuva, että ottamalla yhteyttä kansanedustajaan voi vaikuttaa näiden yhtiöiden asioihin.

Näin luulisikin olevan, koska kyse on veronmaksajien omaisuudesta ja kansalaisten valitsemista päättäjistä. Valitettavasti on kuitenkin myönnettävä, että yksittäisen kansanedustajan mahdollisuus vaikuttaa näiden yhtiöiden asioihin on lähinnä teoreettinen. Tämä on turhauttava tilanne.

Eilinen Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että te, ministeri Hautala, haluatte uudistaa valtion omistajaohjausta ja erityisesti sijoitusyhtiö Solidiumin asemaa. Kysymys valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille: oletteko tekin jo turhautunut tilanteeseen, jossa valtionyhtiöt elävät omaa elämäänsä ja poliitikkojen on hyvin vaikea vaikuttaa siellä tehtäviin päätöksiin, (Puhemies koputtaa) ja millaisia muutoksia ajatte omistajapolitiikkaan?

Kehitysministeri Heidi Hautala

Arvoisa puhemies! Minä olen hyvin iloinen, että tulee tilaisuus keskustella tästä aiheesta, vaikka kyselytunti onkin lopuillaan.

Ensinnäkin minusta Solidiumin perusajatus on erittäin hyvä. Sinne on vuonna 2009 siirretty valtion vähemmistöosakkuudet pörssiyhtiöissä, joilla ei ole valtiolle strategista merkitystä. Mutta on ihan selvä, että tulee sellaisia tilanteita, missä vastuuta ei kuitenkaan voi täysin siirtää Solidiumille. Esimerkiksi Talvivaaran tapaus on mielestäni erittäin hyvä esimerkki siitä, että silloin myöskin valtiolta edellytetään hyvin vastuullista toimintaa suhteessa tällaiseen laajamittaiseen ympäristökatastrofiin, joka on myös johtamiskatastrofi.

Silloin ajattelen, että perimmältään tilanne on aivan terve mutta voimme varmasti jatkossa puolin ja toisin tiivistää vuorovaikutusta valtion omistajaohjauksen ja Solidiumin johdon välillä. Ja toisaalta, mitä paremmin Solidium ottaa huomioon yhteiskunnassa tapahtuvat ilmapiirimuutokset, esimerkiksi tiukentuvat vaatimukset yritysvastuusta, joka kattaa suhtautumisen henkilöstöön, ympäristöön, nyt myös viime aikoina esimerkiksi verojalanjälkeen, niin sitä paremmin Solidium toimii tällaisena (Puhemies koputtaa) itsenäisenä sijoitusyhtiönä. Minusta suunta on erittäin hyvä.

Risto Kalliorinne /vas:

Arvoisa puhemies! Monessa valtio-omisteisessa yhtiössä on meneillään ristiriitaisia hankkeita. Talvivaaran vaikeudet ovat tietysti ihan omassa luokassaan, valtiohan on nyt sen yhtiön suurin omistaja.

Mutta tapahtuu muuallakin. Energiayhtiö Fortumissa suunnitellaan vakavissaan sähköverkkojen myyntiä ja kaupan arvoksi arvioidaan jopa 4 miljardia euroa. Itella taas suunnittelee vähentävänsä jopa 290 työpaikkaa ja ulkoistaa toimintojaan hollantilaiselle toimijalle.

Arvoisa ministeri Hautala, mitä mieltä olette näistä toimista, jotka ovat meneillään yhtiöissä, joissa valtiolla on enemmistöomistajuus? Jos mielestänne suunnitellut toimet ovat kyseenalaisia, miten aiotte toimia asiassa?

Kehitysministeri Heidi Hautala

Arvoisa puhemies! Mielestäni Fortumin hyöty valtiolle ja suomalaisille on parhaimmillaan silloin, kun Fortum huolehtii myös kannattavuudestaan. Mielestäni on perusteltua se, että kun tähän sähköverkkojen myyntiin ei liity huoltovarmuusnäkökohtaa, niin voidaan myös laajentaa sitä omistajapiiriä. Nythän tästä ei ole tehty vielä mitään ratkaisuja Fortumissa, mutta on selvää, että on myös sellainen mahdollisuus olemassa, että Fortum säilyy yhtenä omistajana tässä. Suomessahan on erittäin tarkkaan säädelty lainsäädäntö, joka koskee sähköverkkoja, jolloin vaikka tähän tulisi ulkomaisia omistajia, niin se ei tarkoita sitä, että suomalaisten sähkönsaantivarmuus siitä mitenkään heikkenisi.

Mitä sitten tulee tähän Itellaan, niin Itella on tietysti vaikeassa tilanteessa, koska tämmöinen perinteinen viestinvälitys kaiken aikaa meidän iPadien ja muiden takia vähenee, ja sen takia Itellan täytyy myöskin huolehtia siitä, että se säilyy kannattavana ja pystyy myös suuntautumaan uusille aloille. Totta kai valtio Itellan sataprosenttisena omistajana edellyttää, että kun yt-neuvotteluja käydään, niin ne käydään täysin lain ja kirjaimen mukaan ja siinä ei tehdä minkäänlaisia oikaisuja, mutta mielestäni on myös selvää, (Puhemies koputtaa) että voi tulla semmoinen tilanne, että yhtiö kansainvälistyy hankkimalla esimerkiksi Venäjältä uusia logistiikkatoimintoja mutta sitten taas ulkoistamalla, niin kuin sanoitte, edustaja Kalliorinne, hollantilaisille yrityksille joitakin toimintoja.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Kysymys on loppuun käsitelty.