6) Laki pakkokeinolain 1 luvun 1 §:n ja rikoslain
3 luvun 6 §:n ja vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n
muuttamisesta
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tämä istunto on siinä mielessä aika
historiallinen, että lähetekeskusteluun tulee
jo toinen lakialoite, jossa on tänä iltana
ollut useampi kuin sata allekirjoittajaa eli eduskunnan enemmistö.
Olen miettinyt, mistä se mahtaa johtua, koska tämän lakialoitteen
nimien keruu kesti ehkä noin kuusi tuntia ja sen jälkeen
noin 111 kansanedustajaa oli sen allekirjoittanut. Kaikista muista
eduskuntaryhmistä sain nimiä, paitsi vihreistä en
saanut tähän jostain syystä kannatusta.
Viime päivinä on tehty tutkimuksia siitä,
miten suomalaiset asennoituvat muun muassa rikoksentekijöiden
kuolemanrangaistukseen. Panin merkille, että tilanne on
aika huolestuttava. Lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä,
että jopa kuolemanrangaistus olisi sallittava. Viimeinen
teloitus Suomessa on ehkä tehty 1800-luvulla. Halusin tämän
esimerkin vain tuoda siksi, että näyttää siltä,
että sekä kansanedustajilla että myös
kansalla on tullut mitta täyteen rikollisuuden kasvussa
ja sen kehityksessä ja raaistumisessa.
Tällä lakialoitteella pyritään
parantamaan rikoksen uhrin asemaa. Me Suomessa olemme tehneet varmasti
hyvin paljon hyvää lainsäädäntöä rikoksentekijän
aseman parantamiseksi. Meillä on sovittelua. Meillä on
yhteiskuntapalvelua. Meillä on ehdollisia tuomioita, ja
vankilassa olevien rikollisten määrä on
voimakkaasti laskenut. Sen sijaan kuitenkin rikosten määrä Suomessa
on kasvanut ja rikokset raaistuneet. Tällä lakialoitteella
pyritään parantamaan nimenomaan rikoksen uhrin
asemaa silloin, kun rikoksentekohetkellä tai siihen läheisesti
liittyvässä tilanteessa ollaan, koska viime päivinä on
tullut esille tilanteita, joissa rikoksen uhri on jopa joutunut
maksamaan vahingonkorvauksia rikoksentekijälle.
Tällä lakialoitteella ei siis pyritä millään
tavalla tuomaan Suomeen sellaista järjestelmää,
jota kutsutaan amerikkalaismalliseksi ja joka ei olisi sellaista
oikeusjärjestelmää, jota me länsimaissa ja
Suomessa olemme kauan jo kunnioittaneet. Tällä lakialoitteella
ei myöskään haluta antaa minkäänlaista
signaalia siitä, että Suomessa hoidettaisiin rikollisuutta
lisääntyvällä väkivallalla, enkä halua
lisäksi antaa sellaistakaan signaalia, että aseiden
käyttämiskynnystä alennettaisiin Suomessa.
Lakialoitteella halutaan vain ajaa sellaista oikeusjärjestelmää Suomeen,
että me pyrkisimme yhteisesti tuomaan sellaista lainsäädäntöä suomalaisille,
että rikoksia pystyttäisiin ennalta ehkäisemään
ja rikollisten kiinnijäämisriskiä pystyttäisiin
lisäämään.
Meillä on Suomessa ollut viime vuosina useita tapauksia,
joissa rikoksen uhri on joutunut itse kärsimään
siitä, että hän on omatoimisesti ottanut
rikoksentekijän kiinni. Tämä tuntuu olevan asia,
joka loukkaa hyvin voimakkaasti kansalaisten oikeusturvaa. Lakialoitteen
perusteluissa olen paljonkin kertonut nykyisestä lainsäädännöstä ja
siinä olevista seikoista, mutta silti oikeuskirjallisuudessa
ja -käytännössä näyttää olevan
sellainen käytäntö, että mikäli
rikoksentekijä ei voimakkaasti hyökkää rikoksen
uhria kohtaan ja tämä käyttää tässä tilanteessa
voimakeinoja, rikoksen uhri tulee pääsääntöisesti
tuomituksi. Lisäksi lakialoitteessa ehdotetaan, että vahingonkorvauslakia
muutettaisiin siten, että silloin kun vahinkoa kärsinyt
on itse aloittanut rikoksen tekemisen, hänellä ei
olisi myöhemmin oikeutta saada vahingonkorvausta kärsimästään pahasta.
Kiitän kaikkia kansanedustajia, jotka ovat tätä lakialoitetta
tukeneet. Uskon, että tämä on riittävän
voimakas signaali myös oikeusministerille lähteä miettimään,
miten tätä lakia voitaisiin korjata, jotta rikosten
määrä Suomessa lähtisi laskuun.
Pertti Mäki-Hakola /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kansanedustaja Petri Salon tekemä lakialoite
n:o 30/2001 laiksi pakkokeinolain 1 luvun 1 §:n
ja rikoslain 3 luvun 6 §:n ja vahingonkorvauslain 5 luvun
6 §:n muuttamiseksi on tarpeellinen. Siitä hyvänä osoituksena
on se, että peräti 112 edustajaa on yhtynyt ed.
Petri Salon lakialoitteeseen. Tästä voi päätellä,
että kansanedustajat hyvin laajalti kokevat voimassa olevan lain
puutteelliseksi ja epäoikeudenmukaiseksi.
Kansanedustaja Salo on lakialoitteensa perusteluissa kuvannut
Etelä-Pohjanmaalla sattuneen huoltamoyrittäjää koskevan
tapauksen. Kuten kuvauksesta selviää, samalle
huoltoasemalle oli murtauduttu jo 17 kertaa ja viimeinen tapaus
oli kolmas kerta kolmen viikon kuluessa. Kertaakaan ei rikollisia
ollut saatu kiinni.
Käräjäoikeus vapautti huoltamoyrittäjän
syytteistä, jotka koskivat liikenteen vaarantamista, pakottamista
ja pahoinpitelyä. Sen sijaan hovioikeus tuomitsi yrittäjän
liikenteen vaarantamisesta ja pakottamisesta 30 päiväsakkoon
ja, mikä surkuhupaisinta, kuten ed. Salon perusteluista selviää,
tuomitsi yrittäjän maksamaan yhdelle rikollisista
korvauksia henkisistä kärsimyksistä. Tietojeni
mukaan murtomiehistä yksi on sittemmin tuomittu taposta
ja toinenkin on ollut käräjillä vastaamassa
muista rikoksista. Tällaiset miehet yrittäjä omalla
toiminnallaan otti kiinni ja palkkioksi sai sakot ja joutui korvausvastuuseen rikolliselle
aiheuttamistaan henkisistä kärsimyksistä.
Ei ihme, että kansalaisten oikeustaju on melkoisella koetuksella.
Tämän päivän lehtitietojen
mukaan yrittäjälle on aiheutunut tapauksesta oikeudenkäyntikuluja jo
23 500 markkaa, lisäksi hovioikeuden määräämät
sakot ja korvaus rikollisille. Yrittäjä itse on todennut,
että hänen yllätettyään
rikolliset tuoreeltaan murtopuuhista kuljettaja säntäsi
pakoon ja yrittäjä tiesi muidenkin häipyvän,
ellei hän puutu tilanteeseen tarpeeksi voimakkaasti. Yrittäjä kysyy:
"Miksi pakenijat eivät pysähtyneet huomattuaan
takaa-ajon? Ei olisi tarvinnut käyttää voimakkaampia
keinoja."
Olen itse tehnyt tapauksen johdosta 9. päivänä helmikuuta
kirjallisen kysymyksen n:o 47/2001, joka kuuluu seuraavasti:
"Onko hallitus tietoinen siitä, että oikeuslaitos tulkitsee
eduskunnan säätämiä lakeja siten,
että se saattaa kansalaisten oikeustajun käsittämättömän
kovalle koetukselle ja
katsooko hallitus, että jatkuvasti lisääntyvää rikollista
toimintaa pitää jatkossakin tukea ja rohkaista
rankaisemalla rikoksen uhria ja velvoittamalla hänet maksamaan
korvauksia rikolliseen toimintaan osallistuneille?"
Oikeusministeri Koskinen on vastannut kysymykseen 2. päivänä maaliskuuta.
Vastauksessaan oikeusministeri toteaa muun muassa seuraavaa:
"Kaikissa tilanteissa ei kuitenkaan ole tarjolla oikeuksien
puolustamisessa tarpeellisia ja oikea-aikaisia viranomaispalveluita.
Lakiin on näitä tilanteita varten otettu poikkeussäännöksiä,
joissa yksilölle annetaan oikeus omin voimin puolustaa
oikeuksiaan. Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 12 §:n
mukaan jokaisella on oikeus ottaa omansa takaisin irtaimelta tai
tuntemattomalta mieheltä taikka siltä, jonka varoo karkaavan,
taikka rikoksentekijältä verekseltään.
Pakkokeinolain 1 luvun 1 §:n mukaan jokainen saa myös
ottaa kiinni verekseltään tai pakenemasta tavatun
rikoksentekijän, joka on syyllistynyt säännöksessä mainittuihin
rikoksiin. Näillä säännöksillä on
yhteys myös rikoslaissa säänneltyyn hätävarjeluun."
Edelleen oikeusministeri toteaa:
"Jos puolustuksessa käytetään voimakkaampia
voimakeinoja kuin mitä voidaan pitää välttämättömänä,
ei kyse ole sallitusta hätävarjelusta. Sen sijaan
rikoksentekijä saattaa tulla tuomituksi alennettuun rangaistukseen
hätävarjelun liioitteluna tehdystä teosta.
Jos kuitenkin olosuhteet ovat sellaiset, ettei rikoksentekijä ole
voinut mieltänsä malttaa, ei tällaisesta
teosta saa tuomita rangaistukseen. Tällöin tekijän
katsotaan syyllistyneen rikokseen, mutta hänelle tavallaan
annetaan anteeksi kyseinen teko.
Lisäksi hätävarjeluoikeutta on oikeuskirjallisuudessa
ja oikeuskäytännössä (KKO 1988:49) rajoitettu
edellyttämällä jonkinlaista uhratun ja pelastetun
intressin välistä vertailua. Hätävarjeluoikeuden
käytössä on noudatettava suhteellisuusperiaatetta.
Omaisuutta ei saa puolustaa millä keinoin tahansa. Kiellettyä on
esimerkiksi hengenvaaran aiheuttaminen vastapuolelle."
Siinä osa oikeusministerin antamasta vastauksesta.
Käsitykseni mukaan oikeusministerin vastaus on sanojen
pyörittelyä, kun hän viittaa muun muassa
siihen, että hätävarjeluoikeutta on rajoitettu edellyttämällä jonkinlaista
uhratun ja pelastetun intressin välistä vertailua.
Minun täytyy sanoa, että kun en ole lakimies enkä poliisi,
en oikein ymmärrä kaikkea, mitä vastauksessa
sanottiin. Mutta jotenkin voi kysyä, että jos
samaan yrittäjään on kohdistunut 17 kertaa
rikos eikä tekijöitä ole saatu kiinni,
mikähän lienee uhratun ja pelastetun intressin
sisältö tässä tapauksessa.
Tätä taustaa vasten on mielestäni
selvää, että lakeihin tarvitaan korjauksia.
Tämän lakialoitteen pohjalta on nyt mahdollisuus
saada kansalaisten oikeustajua vastaavia muutoksia ja välttyä jatkossa
näin typeriltä päätöksiltä kuin
kyseisen huoltamoyrittäjän saama kohtelu hovioikeudessa
on ollut. Yrittäjä on kai hakemassa korkeimmasta
oikeudesta uutta tulkintaa asiasta, ja täytyy toivoa, että siellä asiassa
pärjätään.
Tämän tapauksen tiimoilta on esiintynyt halukkuutta
lähteä EU-tuomioistuimeen asti peräämään
kantaa siihen, mikä on perustuslain mukainen omaisuuden
suoja. Mikäli poliisi saadaan hätätapauksessa
paikalle vasta tunnin tai yli kuluttua, voi perustellusta syystä kysyä,
onko perustuslain mukainen omaisuudenturva järjestetty. Perustellusti
voi myös kysyä, toteutuuko perustuslain mukainen
tasa-arvo lain edessä, jos yhdellä paikkakunnalla,
vaikka Pääkaupunkiseudulla, apu saadaan kymmenen
minuutin kuluessa ja toisella paikkakunnalla, vaikka Keski-Pohjanmaalla
tai tässä tapauksessa Jurvalla, tunnin tai tuntien
kuluessa. (Ed. Vistbacka: Etelä-Pohjanmaalla!) — Kyllä tiedän,
Jurva on Etelä-Pohjanmaalla, mutta Keski-Pohjanmaalla on
myös samanlaisia ongelmia, niin kuin ed. Vistbacka varmaan
hyvin entisenä poliisimiehenä tietää. — Voi
myös kysyä, olisiko yhteiskunnan vastattava vahingoista,
jotka syntyvät, kun avun saaminen on tällä tolalla.
Oikeusjärjestelmässä on muitakin
puutteita, jotka ovat omiaan heikentämään
kansalaisten luottamusta oikeuden toteutumiseen. Minulla on tässä suhteellisen
tuore lehtileike, joka kuvaa yhtä ihmeellistä tapausta.
Tämä kuuluu näin:
"Maanantaina Seinäjoen käräjäoikeuden
vankeudesta vapauttama 24-vuotias mies tavattiin taas murtopuuhista
myöhään tiistai-iltana. Hän oli
murtautunut osuuskaupan tiloihin ja tavattiin verekseltään
paikalta. Pitkän rikosrekisterin omaava mies oli päässyt
edellisen kerran vankeudesta 22. tammikuuta kuluvana vuonna. Tästä vajaan
kuukauden sisällä hän murtautui katon kautta
poliisiasemalle, ryösti nukkuvalta mieheltä 2 000
markkaa" — en tiedä, oliko tämä nukkuva
mies poliisi, mutta kuitenkin ryösti 2 000 markkaa — "ja
kumautti tätä päähän
paistinpannulla sekä murtautui kahteen autoon saaden toisen
liikkeelle. Ajelun varrella humalainen ajokortiton huitaisi rapputelineellä parturiliikkeen
lasioven
säpäleiksi ja vei sisältä rahaa.
Vielä samana yönä jäi kiinni.
Poliisi pyrki estämään rikollisen
toiminnan jatkamisen esittämällä miestä vangittavaksi.
Oikeus päätyi samaan tulokseen, ja mies olikin
vangittuna vastaamassa tämän viikon maanantaina tekosistaan.
Miehelle tuli tuomioksi kuusi kuukautta ehdotonta vankeutta sekä hänet
määrättiin menettämään
ehdonalaisen vapautensa. Puolustusasianajajan esityksestä oikeus
päätti kuitenkin päästää miehen
vankilasta odottamaan vapaudessa nyt saatujen tuomioiden täytäntöönpanoa
sen sijaan, että hän olisi pysynyt edelleen vankilassa.
Mies on ollut keskiviikon poliisin suojissa, mutta hänet
joudutaan päästämään
taas vapaalle. Nyt paikkakunnan yrityksissä pelätään,
mikä on hänen seuraava kohteensa."
Aika hyvä esimerkki siitä, minkä takia
kansalaiset kyselevät, mistä oikein on kysymys
lainsäädännön osalta.
Toisaalta myöskin tämän päivän
sanomalehti Pohjalaisessa oli tämä huoltamoyrittäjän
asia ja vieressä puhuttiin turkistarhoja vastaan tehdystä terroriteosta.
Ne ovat omalta osaltaan olleet nostamassa kansalaisten karvoja pystyyn.
Kotimaakunnassani, huoltamoyrittäjän naapurikunnassa
Teuvalla, iskettiin pitkänperjantain vastaisena yönä jo
toisen kerran reilun puolen vuoden sisällä. Eläinaktivistit
avoimesti uhkailevat julkisuudessa laillista elinkeinoa harjoittavia tarhaajia.
Kerrotaan, että jos olet tarhalla, poltetaan talo, jos
olet kotona, poltetaan tarha. Ei ole mikään ihme,
että ihmisten mitta alkaa olla täynnä.
Sitten kun joku tarhaajista saa mittansa täyteen ja puuttuu
asioihin, tarhaaja on luultavasti se, joka saa suurimman tuomion.
Arvoisa puhemies! Oikeusministerillä riittää työsarkaa.
Toivottavasti nyt käsittelyssä oleva lakimuutosesitys
panee vauhtia uudistuksiin. Niitä todella tarvitaan.
Pertti Hemmilä /kok:
Herra puhemies! Ed. Petri Salon lakialoitteessa on
puututtu rikoslainsäädännössämme
olevaan vakavaan epäkohtaan. Aloitteessa on esitetty vain
muutoksia, jotka olisi syytä saada voimaan mahdollisimman
nopeasti.
Kuten ed. Petri Salo aloitteessaan toteaa, pakkokeinolain säännökset
eivät yhdessä rikoslain hätävarjelusäännösten
kanssa anna tavalliselle kansalaiselle riittäviä mahdollisuuksia
estää rikoksia ja nimenomaan tarvittaessa estää näitä rikoksia
voimakeinoinkin. Kuten ed. Petri Salo totesi, tässä on
selkeästi kyse rikoksen uhrin aseman parantamisesta erityisesti
tilanteessa, jossa poliisin antamaa apua ei ole riittävän
nopeasti saatavilla.
Nykyinen rikoslainsäädäntömmehän
toimii tässä kohdin pikemminkin rikollisuutta
suosivasti kuin sitä ennalta estäen. Taparikollisuus
on huolestuttavasti lisääntynyt ja yhä nuoremmat henkilöt
ovat mukana tekemässä näitä rikoksia. Osaltaan
tähän vaikuttaa myös se, että omaisuusrikosten
tai rikossarjan tehdessään henkilö voi olla
lähes varma kahdesta asiasta: Tuomio tulee olemaan lievä,
korkeintaan muutama kuukausi ehdollista vankeutta. Lisäksi
sivulliset ihmiset eivät uskalla tai edes omaisuuden omistaja
ei todennäköisesti uskalla ottaa häntä ainakaan
voimatoimin kiinni rikospaikalta.
Omin korvin olen poliisina kuullut käräjäoikeuden
ulkopuolella keskustelun, jossa nuori rikoksentekijä oikeussalista
poistuessaan ulko-ovella vastasi siellä häntä odottamassa
olleiden kavereidensa kysymykseen tuomiosta, että ei tullut
mitään. Tuomio oli näet tässä tapauksessa
ehdollinen.
Herra puhemies! Rikollisella meillä Suomessa on puolellaan
valttikortti, nimittäin lainsäädäntö ja
oikeuskäytäntö. Kiinnioton suorittanut on
hyvin helposti syytetyn penkillä, kun rikollinen nostaa
syytteen pahoinpitelystä ja lisäksi vaatii vielä vahingonkorvauksia.
Nämä vaatimukset valitettavan usein myös
menestyvät oikeusasteissa. Kun kansalaisella ei ole oikeutta
voimatoimin estää omaisuutensa anastamista tai
vahingoittamista, rikolliset ovat selkeästi niskan päällä.
Kuten ed. Petri Salokin tarkoitan tässä voimatoimilla
tavanomaista vastustelevasta henkilöstä kiinni
pitämistä, en missään nimessä ampuma-aseiden
tai vastaavien käyttöönottoa ja hyväksymistä.
Ei siinä paljon auta kauniisti pyydellä, että älkää rikkoko
omaisuuttani tai varastako sitä. Turha on kuvitellakaan,
että rikollisia saataisiin pysymään pelkillä kauniilla
puheilla tekopaikalla, kunnes poliisi kihlakunnan toiselta laidalta tunnin
kuluttua saapuu paikalle. Tämä on arkitodellisuutta.
Poliisin niukkojen resurssien vuoksi ed. Petri Salon lakialoite
on sitäkin perustellumpi. Rikollisille on tullut nimittäin
se käsitys, ettei heille oikeastaan kukaan enää voi
mitään. Tältä käsitykseltä pitäisi
lainsäädäntötoimin ja myös oikeuskäytännössä murtaa
perusta.
Arvoisa puhemies! Ed. Petri Salon tekemän lakialoitteen
mukaiset lainmuutokset edistäisivät kansalaisten
ympäristön turvallisuutta monellakin tavalla.
Kiinnijäämisen riskin lisääntymisellä olisi
huomattavan suuri ennalta estävä vaikutus varsinkin
ensikertalaisiin ja nuoriin rikoksentekijöihin. Ei tule
niin helposti lähdettyä murtokeikalle, jos omaisuuden
omistajalla olisi nykyistä selkeämpi lakiin kirjoitettu
oikeus estää itse teosta kiinni ottamansa murtautujan
pakeneminen.
Lisäksi rikoksen selvittäminen olisi nykyistä huomattavasti
helpompaa, koska rikoksentekijöiden pakenemista paikalta
voitaisiin estää tai edes viivyttää.
Raimo Vistbacka /ps:
Herra puhemies! Mielenkiintoinen ilta sikäli tänään,
että on peräkkäin toinen lakialoite,
jonka eduskunnan enemmistö on allekirjoittanut.
Ensin haluaisin todeta, että tämäkin
lakialoite menee lakivaliokuntaan. Koska täällä ilmeisesti on
kaksi lakivaliokunnan jäsentä paikalla ja kun tietää lakivaliokunnan
työruuhkan, toivoisi, että lakivaliokunta kuitenkin
päättäisi ottaa tämän asian
käsittelyyn ja pyytää ainakin oikeusministeriön
lausuntoa tästä aloitteesta, koska myös
minun käsitykseni mukaan tämä on perusteltu
ja jopa ajankohtainen: lakialoitteen perusteluissa on mainittu ja
myöskin edustajien P. Salon ja Mäki-Hakolan puheenvuoroissa
tuotiin esiin Jurvan tapaus.
Niin kuin lakialoitteen perusteluissa todetaan, kihlakuntauudistus
on muuttanut poliisin näkyväisyyttä ja
paikalletuloaikoja kielteisellä tavalla. Voin sanoa, että omakohtaisesti
tiedän, että poliisin odottaminen jokin aika sitten
kesti kaksi ja puoli tuntia. Kyse oli kyllä toki pienestä omaisuusrikoksesta,
mutta sinä aikana pussihousuihin pukeutuneet tekijät
ehtivät hävittää omaisuuden
eikä sitä saatu takaisin, vaikka tiedettiin, keitä he
olivat, ja sen perusteella heidät saatiin kiinni. Mutta
jos poliisi olisi ollut nopeasti paikalla, olisi ollut todennäköistä,
että omaisuus olisi saatu heiltä pois, koska vaikka
heidät määrätään maksamaan
korvauksia, niitä heiltä ei kuitenkaan saada.
Täällä on aikaisemmin siteerattu
osittain pakkokeinolain 1 luvun 1 §:ää nimenomaan
ed. Mäki-Hakolan kirjalliseen kysymykseen annetussa vastauksessa.
Kun pykälän lukee — se on siteerattu
lakialoitteen perusteluissa — ymmärtää tilanteen,
kun on nyt muutama esimerkki, että asianomistaja tuomitaan
siitä, että hän on ottanut tekijän
kiinni, ja kun Jurvan tapauksessa vielä on tekijälle
määrätty vahingonkorvaus henkisistä kärsimyksistä.
Mielestäni jokamiehen kiinniotto-oikeutta on laajennettava
sillä tavoin, että jokainen kansalainen ymmärtää sen,
että hänellä on oikeus ottaa tekijä kiinni.
Mielestäni tätä muutosta edellyttää myös
se yhteiskunnallinen kehitys, jonka äsken totesin, eli
se, että poliisin paikalle tulo on pidentynyt ajallisesti
hyvin paljon, koska kihlakuntauudistuksen johdosta piirejä on
laajennettu ja poliiseja ikään kuin vähennetty,
eli poliisin saatavuus on heikentynyt todella. Suurillakin alueilla
on usein vain yksi poliisipartio, joka ei ehdi joka paikkaan.
Mielestäni tämä laajennus on toteutettava
tämän suuntaisesti kuin tässä on
tehty. Kun hovioikeustasolla tulkitaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sillä tavoin
kuin Jurvan tapauksessa tehtiin ja meillä on kaksi kolme
aikaisempaa saman suuntaista oikeuden päätöstä,
jossa asianomistaja on tuomittu korvauksiin ja rangaistukseen, niin tulkinta
menee siihen, että ainoastaan, niin kuin laissa sanotaan,
"aloitetulta tahi kohta päätä uhkaavalta
oikeudettomalta hyökkäykseltä" voidaan
suojella hätävarjelusäännösten
puitteissa. Mutta jos tulkinta menee siihen suuntaan kuin viimeaikaisissa
tapauksissa on mennyt, silloin mielestäni joudutaan muuttamaan
lainsäädäntöä. Kyllä perinteisesti
meillä on ollut sangen voimakas omaisuudensuoja. Siltä osin
omistaja on voinut suojella omaansa, ja yleensä on tulkittu
siten, että omistaja voi ottaa verekseltään
tekijän kiinni, mutta viimeaikaiset tapahtumat näyttävät
menevän sitä kohti, että asianomistajat
eivät uskalla enää puuttua. Se lisää nimenomaan pimeitä rikoksia,
ja poliisit eivät niitä sitten pysty selvittämään
useinkaan. Näinhän on autovarkauksien osalta esimerkiksi.
Voi sanoa, että poikkeuksetta ne jäävät
pimeiksi.
Vahingonkorvauskysymys on sinänsä mielenkiintoinen.
En ole oikein sisäistänyt sitä, että kun rikollinen
suunnittelee rikoksen, niin kuin esimerkkitapauksessa huoltoasemalle,
ja rikos toteutetaan ja istutaan auton takapenkillä, niin
sitten se, että omistaja lähtee perään,
on ollut syynä siihen, että on tuotettu henkisiä kärsimyksiä. Kyllä mielestäni
talonpoikaisjärjellä ajateltuna tuntuu siltä,
että silloin, kun henkilö suunnittelee rikoksen,
hän ottaa tietyn riskin. Kyllä silloin pitää ajatella,
että saattaa olla, että asianomistaja tai joku
muu taikka poliisi voi lähteä perään.
En minä kyllä itse pysty tiedostamaan ja hyväksymään
sitä, että niistä henkisistä kärsimyksistä pitää asianomistajan
korvata rahallinen korvaus. Se on minulle vieras ajatus, ja toivon
todella, että korkein oikeus myöntäisi
muutoksenhakuluvan, jota käsitykseni mukaan on haettu,
ja sieltä tulisi sellainen oikeudenmukainen päätös,
jossa muutettaisiin hovioikeuden päätöstä samaksi
kuin käräjäoikeudessa oli eli asianomistaja
vapautettaisiin velvoitteista, mitä hänelle hovioikeudessa määrättiin.
Marja Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pidän itse ed. Petri Salon lakialoitetta
ja monen muun, itse asiassa yli puolen eduskunnan, allekirjoittamaa
lakialoitetta erittäin tärkeänä ja
eteenpäinviemisen arvoisena. Itse istun lakivaliokunnassa
ja ed. Vistbackan tavoin hyvin lämpimästi kannatan
aloitteen läpiviemistä.
On kamala sellainen visio tässä yhteiskunnassa,
että kannattaa antaa varastaa kaikessa rauhassa ja aamulla
soitella vakuutusyhtiöön ja todeta, että näin
on eilen illalla tapahtunut, koska ei uskalla itse tarttua asiaan
eikä enää millään tavalla torjua
rikollisia. Tämän lain tarkoitushan on nimenomaan
parantaa rikoksen uhrin asemaa, ja kuten ed. Petri Salo avauspuheenvuorossaan
kertoi, tässä ei ole kyse mistään
USA:n mallin käyttöön ottamisesta Suomessa,
vaan perustuslain takaamasta omaisuudensuojasta ja siitä,
että henkilö voi esimerkiksi turkistarhaiskuissa
suojata omaa omaisuuttaan. Onhan kamalaa, jos sivusta seuraat, kun
oma toimeentulosi ja omaisuutesi tuhotaan, etkä itse uskalla
käytännöllisesti katsoen tehdä yhtään
mitään. Kamalaa on se, jos pitää seistä tumput
suorana eikä todellakaan uskalla kajota asiaan.
On totta myöskin, mitä täällä on
keskusteltu ja tuotu esille, että poliisin resurssit ovat
tänä päivänä sen verran
alemmalla tasolla siitä, mitä niiden pitäisi
olla, ja tarkoitan miesvahvuutta, että täytyy
sanoa, että maaseutupaikkakunnilla ei ole mitään
mahdollisuutta ehtiä ajoissa paikalle. (Ed. Aittoniemi:
Poliisit ovat huonompia kuin ennen?) Tässäkin
tilanteessa katson, että laki on erittäin kannatettava
ja eteenpäin vietävä ja todella sen perusteella,
mitä tiedotusvälineistä on saanut lukea
näistä tilanteista. Lukuisia yhteydenottoja on
varmasti tullut teille muillekin kansanedustajille kuten itsellenikin
vastaavista tilanteista.
Jouni Lehtimäki /kok:
Arvoisa puhemies! Hammurabi totesi aikoinaan pari tuhatta vuotta ennen
Kristusta, että oikeudenmukaisuutta on silmä silmästä ja
hammas hampaasta. Tämän jälkeen yhteiskunta
on kehittynyt sillä tavalla ja kaikki ymmärtävät
sen, että yksilö ei voi olla poliisi eikä yksilö voi
olla tuomari. Oletan myöskin, että ed. P. Salo
ymmärtää sen, että yksilö ei voi
olla tuomari eikä yksilö voi olla poliisi.
Tämä on tärkeää sen
takia, että aloitetta on kritisoitu sillä, että tällä aloitteella
Suomesta luotaisiin villi länsi, jossa ihmiset kulkevat
aseet vyöllä ja pyrkivät ottamaan rikollisia
kiinni. Näinhän ei ole. Kyse on siitä,
että luodaan selkeä linjanveto jokamiehen kiinniotto-oikeuden
ja hätävarjelun ja hätävarjelun
liioittelun välille.
Jokamiehen kiinniotto-oikeuden ongelma tänä päivänä on
siinä, että laissa on mainittu ne teot, joiden
perusteella yksilö saa ottaa kiinni rikollisen. On aika
vaikea kuvitella, että matti tai maija meikäläinen
kulkee lakikirja kainalossa, kun näkee rikoksen, ja tulkitsee,
että tuo kuuluu jokamiehen kiinniotto-oikeuteen ja tuo
ei. Meidän on ilman muuta mentävä siihen
suuntaan, mitä ed. Salo esittää, että kun
maalaisjärjen perusteella kyseessä on rikos, jokaisella
täytyy olla oikeus ottaa kiinni rikollinen ja myöskin
turvata omaisuus, joka on rikoksen kohteena.
Vahingonkorvauslain muutokseen haluan kuitenkin sen verran puuttua,
että pidän hyvänä, että ed.
Salo otti huomioon myöskin vahingonkorvauslain, mutta pitää kuitenkin
muistaa, että jos sitten rikollista kiinniotettaessa yksilö syyllistyy hätävarjelun
liioitteluun — esimerkiksi jos omenavaras otetaan kiinni
haulikolla — silloin tilanne on se, että silloin
myöskin rikollisella pitää olla tiettyjä oikeuksia.
Kukaan ei kiinniottaessa saa kuitenkaan syyllistyä voimankäytön
ylimitoittamiseen.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Petri Salon aloite on erinomaisen
onnistunut, ja sen vuoksi oliko 111 kansanedustajaa, kuten on laskettu,
on tähän aloitteeseen yhtynyt. Itse olen yhtenä mukana.
Erittäin lämpimästi haluan kannattaa
tätä aloitetta ja toivoa sille asianomaisessa
valiokunnassa myönteistä jatkokäsittelyä ja
keskustelua siitä, millä tavalla turvataan juuri
ne tarkoitukset, joita aloitteella on haluttu tuoda esille.
Meillä on ollut jo pidemmän aikaa jollakin lailla
sellainen trendi, että yhteiskunnassa on suojeltu rikollista,
ymmärretty rikollista. Uhrin asema tai rikoksen kohteeksi
joutuneen asema sitä vastoin on jäänyt
vähemmälle huomiolle, ellei suorastaan ole uhria
tai rikoksen kohdetta haluttu syyllistää vielä itse
rikoksesta. Tästäkin on jo aika paljon esimerkkejä.
Vaikkapa raiskaustapauksissa on raiskattu haluttu syyllistää,
että hän itse on aiheuttanut sen, että näin
on tapahtunut. Silloin on asia aivan väärin ymmärretty,
kun kehitys on ollut johtamassa tuon kaltaiseen.
Meidän tulee nähdä asiat niin, että yhteiskunnan
on lainsäädännöllä pyrittävä ennalta
ehkäisemään kaikkia rikollisuuden muotoja.
Lainsäädännön on oltava niin
selvä, että oikeusistuimet tietävät,
mitä lailla on tarkoitettu, että ei päästä keplottelemaan
yhteiskunnan palkkaamia puolustusasianajajia hyväksi käyttäen
sillä tavalla, että itse oikeus asiasta katoaa.
Kun tällä aloitteella on haluttu nyt turvata
sitä, että kansalainen itse voi ottaa rikoksen
tekijän kiinni, on haluttu välttää niitä epäkohtia,
mitä täällä muun muassa Pohjanmaalta
on tuotu esille, joiden vuoksi rikoksen kohteeksi joutuneet ovat
kokeneet itse turvattomuutta ja pelkoa siitä, että heidät
tuomittaisiin.
On myös viitattu rangaistukseen ehdollinen vankeus.
Se on sellainen, että pikkuisenkaan paatuneelle henkilölle
se ei merkitse todellakaan yhtään mitään.
Pitäisi vakavasti pohtia, pitäisikö lainsäädännöstä koko
käsite ehdollinen vankeus poistaa, koska sillä ei
ole mitään sanktiomerkitystä, ei ainakaan
nykyisellään. Ehdonalaisen valvoja on myöskin
jätetty täysin, ellei ole viranomainen, yksin
tehtävää suorittamaan. Omasta kokemuksesta
puhun, kun tämän kerron.
Meillä on todella muutettava tarkastelukulmaa sillä tavalla,
kuin kansalaiset hyvin laajalti tänä aikana asian
kokevat. Ei ole kysymys poliisivaltiosta tai kenties amerikkalaistyyppisestä tilanteesta.
En tunne Amerikan oloja, mutta meillä pitäisi
saada terve oikeudentaju lainsäädäntöön, terve
oikeudentaju tuomiokäytäntöön
siten, että näillä jo ennalta ehkäistään
rikoksia, kuten itsekin toin esille ja monet ovat aiemmin esille
tuoneet.
On viitattu myös poliisin resursseihin. Mielestäni
nykyinen poliisikäytäntö on johtamassa
siihen, että asioita pitäisi käydä yhteiskunnassa
tarkastelemaan uudelleen. Menen hälytyspuolella toiseen
käytäntöön. Otan esimerkin ambulansseista.
Kun ambulansseja on aika vaikea pitkistä matkoista saada,
on siirrytty lähes joka paikkakunnalla palo- ja pelastustoimessa
ensivastekäytäntöön eli välitön
apu sydäninfarkteissa tai muissa välittömissä ensiaputilanteissa
ei tulekaan ambulanssilta vaan palokunta tulee paikalle. Jos sillä on
käytettävissä ambulanssin näköinen
auto, se tulee sillä, ja ellei sitä ole, se tulee sillä autolla,
mikä on. Elvytys aloitetaan yleensä muutaman minuutin
kuluessa sivukylilläkin, kun on kylä-vpk:t ja
pikakoulutetut henkilöt ja heillä välittömät
ensiapuvälineet, sen sijaan, että odotettaisiin
puoli tuntia tai tunti ambulanssin saapumista ilman, että mitään
tehtäisiin.
Pitäisikö kohta käydä harkitsemaan
rikosten ennaltaehkäisyn ja kansalaisten oikeusturvan takia
jotain vastaavan kaltaista käytäntöä?
Tämäkin on ihan vakavasti pohdittava kysymys.
Monet poliisit ovat todenneet, että kun heitä on
harvassa, rikollinen pääsee hyvin helposti karkuun ja
sitten uudet työtehtävät ovat kutsumassa.
Näin ollen meidän suomalaisten perinteisesti hyvä rikostenselvitysprosentti
on vaarantumassa. Rikostenselvitysprosenttia myös osaltaan
tällä lakialoitteella halutaan parantaa ja saada
kansalaisten oikeusturvaa kohennettua.
Arvoisa herra puhemies! Toivon aloitteelle myönteistä jatkokäsittelyä.
Kari Myllyniemi /kesk:
Herra puhemies! On todella kummallista siinä mielessä,
että tämän tyyppinen lakialoite on jouduttu
tekemään. Aloite on sinänsä ihan
hyvä, mutta kun hätävarjelupykälät
ovat olleet voimassa varmaan kymmeniä vuosia ja niiden
kanssa on tultu ihan hyvin toimeen kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä vuotta
sitten, ehkä viisi vuottakin sitten, pystyttiin omaisuutta
ja omaansa puolustamaan, miksi pitää nyt lakia
muuttaa? Kun käytäntö on muuttunut tällaiseksi
kuin oikeuskäytäntö tällä erää on,
ilmeisesti tämän tyyppinen asia on tehtävä.
En myöskään voi olla mainitsematta
tuota Etelä-Pohjanmaalla tapahtunutta tapausta. Se on jo oikeastaan
suorastaan huvittava. On naurettavaa hätävarjelupykälien
soveltamista oikeuden toimesta, kun pelokasta varasta pitää siitä hyvittää, kun
hän pelkää olla pakoauton kyydissä.
Toki huoltoaseman omistaja käsitteli asetta vähän
reilunlaisesti mutta mitään vahinkoa aiheuttamatta. Olisi
hänen kohdallaan todella voinut soveltaa hätävarjelupykälää,
joka sanoo, että ei voinut mieltänsä malttaa.
Varkaankin, kuten ed. Vistbackakin sanoi, pitäisi ottaa
huomioon, että hänenkin työssään
on omat varjopuolensa. Siinä voi joutua tuollaisiin ikäviin
tapauksiin. Siinä voi asianomistaja ehkä polttaa
päreensä pahemminkin ja voi tulla työtapaturmia.
En tiedä, miten hänen suhteensa sovelletaan työsuojelumääräyksiä.
Tässä ainakin on valtiovalta ottanut hyvän kannan,
että korvataan, kun tytisee siellä varastetun
pakoauton kyydissä. Se on jotakin sellaista, että olisi
ollut mielenkiintoista nähdä hovioikeuden käsittely,
olivatko he ihan tosissaan vai kokeilivatko he siellä,
kuinka paljon Suomen kansa kestää.
Kysyä voi, mistä tällainen menettely
ja käytäntö nykyään
johtuu. On aivan selvä asia, mistä se johtuu.
Hovioikeudessa ovat nyt ne tuomarit, jotka ovat saaneet koulutuksen
nykyaikaisen suomalaisen yliopiston perusteiden mukaisesti. Siellä opetetaan
edelleenkin, nyt ja kaksikymmentä vuotta sittenkin, että mikään
ei ole mitään ainakaan siinä tapauksessa,
että jotakuta pitäisi rangaista. En viitsi mainita
erästäkin professoria nimeltä, mutta
hän on ollut jokaisessa yrityksessä, mitä rikoslakia
on tähän saakka tehty, mukana asiantuntijana.
Pääsääntöisesti hänen
sanontojensa mukaan on myöskin lakeja muutettu ja yleensä aina
lievempään suuntaan.
Kuitenkin sanoisin, seitsemäs vuosiko minulla on menossa
eduskunnassa, että kahden kolmen viime vuoden aikana oikeusministeriössä on kuitenkin
havahduttu ja selvästikin ollaan linjaa koventamassa. Meillä on
paljon esimerkkejä siitä, kuinka lainsäädäntöä ollaan
koventamassa. Tosin se johtuu aika paljon myöskin EU:sta. Vaikka
EU:ssa on pahaakin, on jotain hyvääkin. EU-lainsäädäntö ilmeisesti
edellyttää, että meillä Suomessakin
joudutaan noudattamaan yhtä ankaraa lainsäädäntöä kuin
muualla Euroopassa. On vaikea uskoa, että vain me suomalaiset
olemme oikeassa siinä, kun pyrimme aina vain lieventämään
ja lieventämään omia pykäliämme.
Kyllä kai ne Euroopassa osaavat myös lakia lukea
ja soveltaa. Esimerkiksi Hollannissa, jos en nyt aivan väärin
muista, yhdyskuntapalvelussa pitää olla kaksi
tuntia yhtä vankeusvuorokautta vastaavasti maalaamassa
kattoa vanhainkodissa tai työntämässä rullavaunuja
suurin piirtein. Suomessa se on kuitenkin vain yksi tunti per vuorokausi.
Siitäkin voitaisiin ottaa mallia.
Linjanmuutos on näkynyt todellakin hallituksen esityksissä ja
erityisesti lakivaliokunnassa. Viime kaudella — ei tietenkään
voi sanoa, ettei mitään ole siellä saatu
aikaiseksi, kyllä siellä jotakin lakia muutettiin
parempaankin suuntaan, saattoi muuttua huonompaankin suuntaan — opposition
toimesta ei kovin paljon saatu hallituksen esityksiin muutoksia.
Suurin piirtein sanottiin, että se menee kirjan mukaan,
ja niin se menikin siellä. Mutta nyt, kun oikeusministeriö on lähtenyt
vähän ankarammalle linjalle, koko tämän
vaalikauden on oppositio saanut tukea hallituksen esityksiä,
jotta ne menisivät lakivaliokunnassa läpi.
Tällä erää on samalla tavalla
esimerkiksi huumausainerikoksissa ja törkeän pahoinpitelyn kohdalla.
Näyttää sillä tavalla olevan,
että niissä on ongelmia, että ne eivät
mene sillä tavalla kuin hallituksen erinomaiset hyvät
esitykset ovat olleet. Monessa muussakin asiassa on sillä tavalla, että jos
ei nyt suorastaan ole äänestetty opposition äänin,
on kuitenkin täytynyt uhata, että me ainakin äänestämme
hallituksen puolesta. Tämä on erikoista. Tämä vain
osoittaa sitä, että oikeusministeriö on
lähtenyt ankarammalle linjalle kuin aikaisemmin.
Ehkä olisi ihan hyvä, että tulisi
poliisilakko, niin silloin taas kuri palaisi valtakuntaan. Muistan
sen, ei siitä nyt pitkä aika ole, oliko se vuonna
76 vai minä vuonna, 25 vuottako siitä on aikaa,
kun järjestyspoliisi oli lakossa. Rikospoliisi oli työssä sinänsä,
mutta silloin esimerkiksi liikemurrot loppuivat melkein kokonaan.
Silloin niin sanotut rosvot — anteeksi, saako käyttää tuommoista
ammattinimikettä heistä, mutta miksi muuta — eivät
uskaltaneet kerta kaikkiaan mennä murtopaikalle, koska
tiesivät, että poliisi ei kerkiä siihen
hätiin heitä auttamaan. (Naurua) Samalla tavalla
se voisi olla nytkin sellainen pieni koulutustilaisuus. Nyt valitettavasti
valtiovalta on aiheuttanut, että meillä ei ole
lakkoa, mutta meillä on poliiseja kohta niin vähän,
että eivät sen vuoksi kerkiä sinne tulemaan.
Silloin tapahtui erinomaisen hyviä koulutustapahtumia murtopaikoilla.
Ei siinä puolin eikä toisin kukaan valittanut,
eivät sen paremmin liikkeenharjoittajat kuin sekään,
joka oli saattanut jäädä traktorin jalkoihin
varkauspaikalla.
Ehkä hovioikeuksia ei sinänsä kannattaisi moittia,
eikä se oikein viisasta ole yleensäkään, he
tekevät varmaan parhaan työnsä siellä.
Mutta heidän valintaperiaatteensahan olivat sikäli
vähän erikoisia, että he valitsivat lähinnä nuorempaa
väkeä, joka oli siellä eri asemissa eri
asteissa, myös tuomarin tehtäviin. Nythän
lakia muutettiin vuosi pari sitten niin, että myös
hovioikeuksien ulkopuolelta on tulossa sinne väkeä ja varmasti
lähivuosina tulee sillä tavalla, että tulee erilaista
näkemystä kuin tähän saakka.
Mutta en voi olla puuttumatta myöskään
poliisien määrään. Tällä hetkellä on
800 poliisin virkaa avoinna. Se on 10 prosenttia poliisien koko määrästä.
Virkapukuisten poliisien määrästä en osaisi
mennä sanomaan, mutta liekö 15—20 prosenttia.
Todennäköisesti nämä 800 virkaa
ovat nimenomaan sieltä virkapukuisten poliisien piiristä poissa,
mikä ei voi olla vaikuttamatta myös yleiseen turvallisuuteen
ja siihen, että poliiseja ei saada paikalle. Valtiovallan
pitäisi viimeistään nyt herätä,
että saadaan poliisien määrä edes
siihen, mitä meillä on virkoja käytettävissä.
Rahaa puuttuu jokin 120—130 miljoonaa. Meillä tietenkään
ei ole koulutettuja poliiseja saatavissakaan, kun 300—400
vuosittain tällä hetkellä koulutetaan.
Mutta meidän pitäisi päästä siihen
poliisimäärään kuin on virkoja
olemassa. Siitä huolimatta Suomessa, jos verrataan Ruotsiin,
Norjaan ja moneen muuhun, on poliisimiesmäärä aivan mitätön.
Erkki Kanerva /sd:
Herra puhemies! Ymmärrän niin, että ed.
Petri Salo on tehnyt lakialoitteen ihan tosissaan, enkä ymmärrä,
että tässä olisi mahdollisuus sentapaiseen
leikinlaskuun, mitä ed. Myllyniemi tässä tilaisuutenaan käytti.
Kun eduskunta taannoin käsitteli poliisilain muutosta,
jossa poliisille huolellisen harkinnan jälkeen luotiin
oikeus peitetoimintaan ja valeostoihin, ed. Petri Salo vähätteli
valtuuksien merkitystä suhteessa kaikille säädettyihin
perusoikeuksiin. Hän halusi, että päätöksenteko
mainituista pakkokeinoista annettaisiin paljon lakivaliokunnan esittämää laajemmalle
taholle poliisikenttää. Sisäasiainministeriö on
nyt viisaudessaan rajannut sen juuri niin, kuin lakivaliokunta tarkoitti.
Perusteluksi omalle kannalleen ed. Salo mainitsi muun ohessa,
että poliisilla on merkittäviäkin tapaoikeuteen
perustuvia valtaoikeuksia, siis tapaoikeuteen perustuvia valtaoikeuksia.
Näin ei kuitenkaan ole ollut sitten vuoden 66, ei 35 vuoteen.
Toivoa sopii, että tämä laillinen asiantila vallitsee
myös Pohjanmaan poliisikulttuurissa.
Hiukan karrikoiden nyt näyttäisi siltä,
että tällä lakialoitteella pyritään
pohjalaisessa hengessä laillistamaan se, joka hovioikeuden
mielestä on jonkinlaista omankädenoikeutta — hovioikeuden
mielestä, ei malteta odottaa korkeimman oikeuden ratkaisua.
Muiden kuin ed. Salon allekirjoituksen ymmärrän
niin, että he ovat allekirjoittaneet esityksen lehtitiedon
tai muun toisen käden tiedon varassa. Olen jokseenkin varma,
että jos he olisivat tutustuneet nyt esillä oleva
lakialoitteen vaikuttimena olleen tapahtuman oikeudenkäyntiasiakirjoihin
autenttisina, he olisivat harkinneet allekirjoitusta toisenkin kerran.
Edustajat Mäki-Hakola ja Tiura todistivat, että tiedot todella
perustuvat tiedotusvälineiden välittämiin tietoihin,
ei tuomioistuinasiakirjoihin.
Tiedämme kaikki, että 1889 säädetyn
rikoslain kaksikymmentä vuotta jatkunut kokonaisuudistus
on loppusuoralla. Viimeisenä uudistetaan niin sanotut yleiset
opit, joihin kuuluu myös nyt esillä oleva 3 luvun
6 § ja siinä säädetty niin sanottu
sallittu itseapu. Toisessa yhteydessä lakivaliokunnalle
annetun tiedon mukaan esitys tulisi jo tulevan syysistuntokauden
aikana eduskuntaan. Sallitun itseavun suhteen rikoslaki on, samoin
kuin pariin kertaan tuorestettu rikoslain 3 luku kokonaisuudessaankin,
toiminut vähintään tyydyttävästi.
En usko, että kieliasun modernisointia ja joitakin vähentyneesti
syyntakeisten kohtelua koskevia kohtia lukuun ottamatta tätä lukua
paljonkaan muutetaan, tuskin ainakaan käsillä olevan
sallitun itseavun osalta. Tämän pykälän
alla lakikirjassa on kolme oikeustapausta. Lainaan niistä kahta,
kahta äärimmäistä, jotka mielestäni
osoittavat, että voimassa oleva säännös,
päinvastoin kuin lakialoitteessa annetaan ymmärtää,
toimii käytännössä.
Ensimmäinen lainaus: "Avoimen yhtiön omaisuutta
varastamassa olleiden kahden henkilön tultua yllätetyiksi
oli rikospaikan lähellä autossa ollut kolmas rikokseen
osallinen henkilö lähtenyt autolla pakoon. Vaikka
avoimen yhtiön yhtiömiehellä oli ollut
oikeus ottaa autossa ollut rikoksentekijä kiinni ja siinä ehkä ollut
anastettu omaisuus takaisin, hänellä ei ollut
oikeutta haulikolla ampua autoa sen pysäyttämiseksi
tai merkitäkseen auton sen tunnistamiseksi. Hänet
jätettiin tuomitsematta rangaistukseen menettelystä. Vahingonkorvausta
soviteltiin niin, ettei korvausta autolle aiheutetusta vahingosta
tuomittu ollenkaan."
Toinen tapaus on selostettu näin: "Lyötyään hätävarjelussa
vierastaan kahdesti putkitangolla päähän
syytetty oli vielä viisi kertaa lyönyt vierasta
tangolla päähän niin, että tämä oli
kuollut kallo- ja aivovammoihin. Kun tekoon oli oleellisesti myötävaikuttanut
sitä välittömästi edeltänyt
vieraan oikeudeton hyökkäys, syytetty tuomittiin
erittäin lieventävin asianhaarojen vallitessa
tehdystä taposta."
Tässä ovat siis nämä ääripäät:
Kun varkaan autoa ammuttiin haulikolla, ampuja jätettiin
rangaistukseen tuomitsematta, mutta kun kahden hyökkäyksen
torjumiseksi tarpeellisen lyönnin jälkeen lyötiin
vielä viisi kertaa, rangaistukselta ei voitu enää välttyä.
Nämä päätökset ovat
korkeimman oikeuden päätöksiä,
joista tulkintaa on haettava, ei-tunneperäisistä lehtiuutisista.
Päinvastoin kuin rikoslaki on pakkokeinolaki vain runsaan
kymmenen vuoden ikäinen ja sitä on sinäkin
aikana tarkistettu ainakin kahdesti ellei kolmesti. Jos siinä olisi
nyt esitetyn kaltainen epäkohta, se varmasti olisi jo havaittu
ja korjattu.
Käsillä olevaa lakiesitystä perustellaan
sillä, että kihlakuntauudistuksen jälkeen
poliisi on etääntynyt suorituspaikoistaan. Asia
olisi pitänyt ottaa esille silloin, kun kihlakuntauudistus
oli täällä jälkitarkasteltavana.
Olen jokseenkin varma, että poliisin kytkeminen lääni-
ja kihlakuntajakoon tulee jo taloudellisistakin syistä viimeistään
seuraavan eduskunnan tarkasteltavaksi ja poliisi palaa takaisin
mahdollisesti entistäkin lähemmäksi suorituspaikkaa.
Tämänkään vuoksi minkäänlainen
omankädenoikeuden hallitsemattoman oikeushallinnon laillistaminen
ei ole perusteltua nyt, kun asiat ovat vielä valinkauhassa.
Päinvastoin kuin edellisen lakiesityksen suhteen oli
laita, aloitteen perusteluja ei voi edes kieliasultaan tai terminologialtaankaan
pitää kovin onnistuneina. Sen lisäksi,
että esitys on lähtökohtaisesti perustettu
yhteen tunneperäisesti uutisoituun päätökseen,
tekstissä esimerkiksi sanotaan monta kertaa, että asianomistaja
on tuomittu sellaiseen ja sellaiseen rangaistukseen. Hän
ilmeisesti oli asianomistaja tai edusti asianomistajaa siinä ensimmäisessä rikoksessa,
mutta toisessa rikoksessa, josta hänet tuomittiin, hän
ei suinkaan ollut asianomistaja, vaan syytetty. Tämäkin osoittaa,
miten huonosti harkiten esitys on kirjoitettu ja miten harhaanjohtavien
tietojen varassa ilmeisen monet ovat sen allekirjoittaneet. Vaikka
esityksessä on yllättävän runsaasti
nimiä, monista eri syistä rikoslain 3 luvun uudistus
on tehtävä hallitusti hallituksen esityksestä,
ei tästä esityksestä.
Tero Rönni /sd:
Arvoisa puhemies! En osallistu tähän poliisien
väliseen kinailuun. Puhun lähinnä omista
kokemuksista sekä syyttäjän kanssa käymistäni
keskusteluista muutaman vuoden aikana, kun syyttäjä käytti
työhuonettani Mäntän kaupungintalossa.
Lisäksi olen keskustellut ihmisten kanssa huomattavassa
määrin. He ovat osallistuneet tähän
keskusteluun huolestuneina, ja siitä syystä tämä tarina
saattaa kyllä kuulostaa naurettavaltakin, koska tavallinen
kansa pitää suomalaista oikeudenkäyntiä ja
poliisien oikeuksia tällä hetkellä lähinnä naurettavina.
Rikollisilla ja pahointekijöillä on huomattavasti
parempi suoja kuin rikoksen kohteeksi joutuneella. Tästä minulla
on omakohtaisia kokemuksia erään ystäväni
jouduttua hiljattain huumehörhön kanssa kolariin,
jonka vuoksi hän joutuu maksamaan kalliita oikeudenkäyntikuluja omasta
pussistaan eikä ole toivoakaan, että saisi mitään
takaisin. Kyseinen huumehörhö on valittanut kyseisessä asiassa
eteenpäin hovioikeuteen ja saanut siinä henkisiä kärsimyksiäkin.
Tämän suojan paremmuuden tietävät
rikolliset ja vallankin heidän asioitaan hoitavat asianajajat.
Totisella naamalla kerrotaan julkisuudessa rikollisten henkisistä kärsimyksistä,
kun paha omaisuutensa suojelija tai pahantekijä, kiinniottaja,
on ollut kovakourainen kiinniottotilanteessa. Kyllähän siinä rosvo
estoja saa, kun joutuu kiinni teoistaan.
Kunnioituksesta lakia ja oikeutta kohtaan voin kertoa tilanteen
talven ajalta. Istuin baarissa, jossa paikallisesta käräjäoikeudesta
tuli pikkurikollinen, joka oli tuomittu muutamista omaisuusrikoksista
ja pahanteoista, oliko niitä parikymmentä sillä kertaa
hänellä kontollaan. Hänen kaverinsa istui
baarissa ja kysäisi, että mitäs sait.
Tuomittu vastasi, että viissataa rahaa ja pullon kossua.
Ei ollut mitään puhetta siitä, mikä oli tuomio.
Se oli jotain ehdollista, mutta asianajaja oli antanut pullon kossua
autostaan ja viisisataa rahaa, kun oli saanut hoitaa kaverin jutun
ja viedä ilmeisesti sen sitten vielä eteenpäinkin.
Tämä on käsitys, joka ihmisillä tällä hetkellä suomalaisesta
oikeudenkäynnistä ja poliisien oikeuksista on.
Ehkä näihin asioihin saataisiin muutos, jos omaisuutta
suojeleva saisi käyttää edes jossain
määrin voimakeinoja ilman pelkoa vahingonkorvauksista.
Minä olisin valmis siihen vanhanajan konstiin, että ensiksi
kun kiinni otetaan, viedään saunan taakse ja tehdään
ensimmäinen kuulustelu siellä kunnolla ja vasta
sen jälkeen toimitetaan poliisille. Olen kerran joutunut
itse tilanteeseen, jossa alakerran ikkunat lyötiin kaupasta
sisään polkupyörätelineellä.
Hain kyseisen pahantekijän sitten parinsadan metrin päästä.
Sattui olemaan kaverilla onneksi vähän pitkä tukka.
Siitä oli hyvä vetää perässään
siinä jäätiköllä ja
kivimurskalla hetken aikaa. Ei rimpuillut siihen asti, kun poliisi
tuli. En joutunut kyseisestä teosta vastaamaan. Olisin
siitä ilmeisesti muutaman kymppitonnin vahingonkorvaukset
joutunut maksamaan, jos kyseinen tekijä olisi vienyt asian
oikeuteen. Tämä ei taida sopia nykyiseen oikeustajuun,
ja se saattaisi myös tuoda rikollisille kovemmat otteet,
se täytyy tunnustaa. Varmaan aseitakin otettaisiin eri
lailla mukaan.
Tällä lakiesityksellä saataisiin
mielestäni edes osaltaan suomalaiset uskomaan oikeuteen
ja oikeuden toteutumiseen. Samalla varmasti kunnioituskin edellä mainittuja
asioita kohtaan nousisi. Yksistäänhän
tämä laki ei toki vaikuta kokonaisuuteen, vaan
oikeudenkäyntien määrä ja niiden
tulokset ovat myöskin oleellinen osa kokonaisuudesta. Oikeudenkäynnissä pitäisikin
tuomita vähän toisella linjalla, kuten tänään
on jo kuultukin.
Mielestäni myöskin se on ongelma, että nyt tuomitaan
ilmaisia oikeusavustajia ja he saavat tulla asianajajiksi vaikka
mistä päin Suomea. Helsingistä lähtee
ympäri Suomea kalliita asianajajia, jolloin meidän
oikeudenkäyntikulumme ovat nousseet räjähtämällä.
Tähän kohtaan mielestäni pitäisi
saada sellainen muutos, että ihminen, joka syyllistyy rikokseen
toistuvasti, menettää osaltaan oikeuden yhteiskunnan
antamiin palveluihin. Pitäisi vakavasti harkita, että vuosien kuluessa,
kun taparikollisia ja muita on, muutaman rikoksen jälkeen
vain yleinen oikeusavustaja olisi se, jota saisi käyttää,
ei kalliita asianajajia, ei mitään suullisia käsittelyjä hovioikeuteen eikä muuta.
Ehkä tämä myöskin saisi osaltaan muutosta
tähän tämänhetkiseen ongelmaan.
Leena Rauhala /skl:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Petri Salon lakialoite kohdentuu
kolmeen eri lakiin. Mielestäni nämä kaikki
muutosesitykset ovat todella kannettavia. Olen yhtenä aloitteen
allekirjoittajana erityisesti siksi, koska näen, että tällä,
niin kuin täällä on jo tullut esille, pyritään
parantamaan rikoksen uhrin asemaa ja sillä lailla saavuttamaan
sitä, mitä me varmasti kaikki toivomme, että Suomi
olisi oikeusvaltio ja täällä monessakin
puheenvuorossa esille tulleet oikeusjärjestelmässämme
olevat puutteet pystyttäisiin korjaamaan ja sillä tavalla
oikeutta saamaan. Kyllähän nämä tapaukset,
jotka on kuvattu hyvin perusteluissa sekä monissa puheenvuoroissa,
horjuttavat ihmisten turvallisuuden tunnetta, ja ihan todellinen
turvallisuus yhteiskunnassa on heikentynyt. Kysymys ei ole pelkästään siitä,
että meillä on poliiseja liian vähän
ja sitä kautta ongelmia ja puutteita, vaan nimenomaan puutteita
on oikeusjärjestelmässä. Näillä esityksillä,
joita tässä on, olen vakuuttunut siitä,
pääsisimme eteenpäin. Yleinen käsitys
on nyt se, että mieluummin nostetaan kädet pystyyn,
ettei joudu itse vastaamaan, kun joku toinen tekee pahaa. Sitä kautta
lisääntyy piittaamattomuus eli välinpitämättömyys.
Minä ainakin toivoisin, että Suomi voisi olla
oikeusvaltio, jossa pystyisimme välittämään
toisista, auttamaan ja suojelemaan, ja laki olisi turvana.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin
haluan kiittää ed. Petri Saloa hyvin muokatusta
ja valmistellusta lakialoitteesta.
Toiseksi poimisin ed. Rönnin puheesta joitakin helmiä,
mutta siihen ei varmasti aika anna tänä iltana
myöten.
Lain tulkinta sekä rikoksentekijän että rikoksen
uhrin kohdalla oikeusistuimissa on viime vuosina tuottanut ristiriitaisia
tunteita tavalliselle kadunmiehelle. Olemme kuulleet ratkaisuista, joista
maallikot ovat olleet kovemman ratkaisun linjoilla kuin virkamiehet
konsanaan. Sopiikin kysyä, onko moraali höltynyt
kansalla vai onko rutinoitumista tapahtunut erilaisten rikosten
kasautuessa ja edelleen niiden käsittelyssä oikeusistuimessa.
Toivon, että tämä lakialoite ei etsi provokatorisia ääripäitä,
vaan reagoi tämän päivän problematiikkaan
rikoksen uhrin asemasta tavalla, joka ei jätä korostamatta
sanaa "uhri". Samalla toivoisin myös tarkasteltavan äsken mainittua
ehdonalaisen tuomion asemaa, onko se tätä päivää vai
elämmekö vanhaa aikaa tämän asian
suhteen.
Arvoisa puhemies! Toivon, kun täällä on
paikalla lakivaliokunnan jäseniä, että otatte
todella tämän asian tarkasteltavaksenne, ei missään
ristiriitaisissa tunnelmissa, mitä tässäkin
salissa on tänä iltana herätetty, vaan
luulen, että kaikki ovat samaa mieltä siitä,
että uhrien asema tänä päivänä ei
ole vahvimmasta päästä.
Kari Myllyniemi /kesk:
Herra puhemies! En valitettavasti kuullut, mitä ed.
E. Kanerva sanoi minun puheeni leikillisyydestä, mutta
toteaisin, että niin poliisin työ kuin tämä edustajankin
työ on niin raskasta, ettei tästä hengissä selviä,
jollei voi nähdä näissäkin asioissa
joitakin valoisia, hupaisia piirteitä. Sen sijaan ed. E.
Kanervan äänessä selvästi kaikui
erään nimeltä mainitsemattoman professorin
ajatuksenjuoksu selkeästi. Näistä asioista
me olemme jyrkästi eri mieltä ed. E. Kanervan
kanssa.
Ed. E. Kanerva mainitsi auton merkitsemisestä haulikolla.
Se tapahtui jo Oulussa, ja hyvin tunnen asian. Suuresti ihmettelin
syyttäjän ajatuksenjuoksua, kun hän lähti
liikkeenharjoittajaa tässä tapauksessa syyttämään.
Asia taisi oieta vasta korkeimmassa oikeudessa, mutta olisi voinut
oieta jo syyttäjän pöydällä,
eli hänen ei olisi pitänyt syyttää tämän
tyyppisessä asiassa.
Siinä mielessä voisin olla ed. E. Kanervan kanssa
samaa mieltä, että nykyiset pykälät
kyllä hyvin riittäisivät, jos niitä sovellettaisiin
sillä tavalla kuin eduskunta on aikoinaan niitä tarkoittanut
sovellettavaksi eikä niin kuin nyt, että mikään
ei ole mitään, vaan todella syyttömiä,
sanoisinko, syytetään, asianomistajat ovat vaikeuksissa
omaansa puolustaessaan.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Ed. P. Salon aloitteessa on minusta
hyvä perussävy, koska tässähän
pyritään lisäämään
turvallisuutta. Siitä, minkä ed. E. Kanerva totesi,
olen siinä mielessä samaa mieltä, jotta
vanha järjestelmä ja sen tyyppinen ajattelu, jotta
kylillä on omat poliisit, pitäisi saada uudelleen
henkiin, koska tänä päivänä ongelma
on tullut hyvin paljon siinä, että ei ole pelotetta
olemassa edes lähellä. Rikolliset tietävät
tarkkaan, että hyvin ennättää karkuun
ja kukaan ei tule, saattaa mennä tuntikausia ennen kuin
ollaan paikalla, ja silloin ollaankin jo pakosalla.
Ed. Salon ajattelun ymmärrän hyvin, siksi aloitteeseen
laitoin nimenikin. Minusta kuitenkin pitää olla
sillä tavalla, jotta jollakin tavalla ihmisillä pitää olla
oikeus myös suojautua. Jos meikäläisenkin
ikkunan joku tulee särkemään, ensiksi
kyllä kokeilen jotain muuta tehdä, jos näen,
että hengenvaarasta ei ole kysymys, ja menen mahdollisesti
estämään sen toiminnan. Voisi olla, että jos
on pitkä tukka, niin teen kuin ed. Rönni tuossa
teki, saman mallisesti, enkä lähde puhelimella
soittamaan poliisia, kun tiedän, että sen tulo
voi viedä tuntikausia. Niin kuin yksi tapaus oli, jotta
kun kaveri oli soittanut, niin sanoi, että puolitoista
tuntia vei ja kämpässä istuivat pelon
vallassa, mitä tulee tapahtumaan.
Toinen juttu on tietysti kiinniottajan osalta, että pitää kyllä katsoa
sekin, jotta ei itseään lyötetä ihan
vallan vasten. Sekin pitää arvioida. Ei pidä vallan
vasten provosoida semmoista tilannetta, että joutuu itse
hyvin hankalaan asemaan ja mahdollisesti lyödyksi tai vielä pahemminkin kohdelluksi.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Keskustelu on ollut hyvä ja
antoisa, enkä oikeastaan millään lailla
yllättynyt ed. Erkki Kanervan mielipiteestä, päinvastoin
olisin ollut yllättynyt, mikäli hän olisi
esittänyt jonkinlaisia muita näkökulmia
asiaan. Katsomme asioita ehkä ideologisesti eri näkökulmasta.
Jokin asia jossakin menneisyydessä tuntuu jättäneen
ed. Kanervalle hyvin voimakkaita jälkiä, ja hän
ei ole niistä vieläkään näköjään
päässyt eroon. Olisin ymmärtänyt,
jos hän olisi kertonut raakoja tapauksia, mitä tämän
päivän huumerikolliset ja väkivaltarikolliset
ja muut tekevät. Niistä saisi aika pitkän
tarinan tämän päivän yhteiskunnasta
ja sen raaistumisesta.
Sen totean myöskin ed. Kanervalle, että kaikesta
huolimatta, vaikka me Pohjanmaalla yritämme soveltaa suomalaista
kirjoitettua lakia niin terveesti kuin se on mahdollista, niin näin me
olemme tehneet ja koko ajan kuitenkin olemme olleet omassa virassamme
ja hoitaneet virkaa emmekä ole olleet virasta erotettuna.
Keskustelu päättyy.