Maija Perho /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kotitalousvähennys, varsinkin siitä lähtien,
kun tämän vähennyksen on kautta maan
saanut tehdä verosta, on osoittautunut toimivaksi lääkkeeksi
osaltaan luomaan uusia työpaikkoja, osaltaan nostamaan
työllisyysastetta. Kysyntää on niin lapsiperheissä,
vammaisperheissä kuin eläkeläiskotitalouksissa,
mutta nykylainsäädännössä on
kuitenkin vielä sellaisia rajauksia, jotka olisi aivan
aiheellista ja perusteltua poistaa.
Tänä päivänähän
yhä useammin tilanne on se, että vanhemmat ja
heidän jälkeläisensä asuvat
eri paikkakunnilla, etäisyydet voivat olla hyvinkin pitkiä.
Kuitenkin lapsilla on vastuuntuntoa iäkkäistä,
palvelua ja apua tarvitsevista vanhemmistaan, ja eräs tapa
kantaa tätä vastuuta olisi se, että he
voisivat kauempana asuville vähävaraisille vanhemmilleen
kustantaa tarvittavaa kotiapua, on se sitten siivousapua tai remonttiapua
tai vaikkapa talvisin lumenluontia ja kesäisin puutarhan hoitoa.
Olen saanut tässä asiassa yhteydenottoja, joissa
aivan konkreettisista tilanteista tämä tarve lähtee,
lähtee elävästä elämästä.
Siksi olen tehnyt tästä lakialoitteen, koska vastaus
kirjalliseen kysymykseen asianomaiselta vastuuministeriltä oli
varsin nuiva. Siellä katsottiin, että kun laissa
seisoo, että tämä annetaan vain omassa
kotitaloudessa tapahtuvaan työhön, tätä ei
voi laajentaa. Ei kai lakiesityksiä tehdä sitä varten,
että niillä betonoidaan olemassa oleva lainsäädäntö vaan
nimenomaan muutetaan olemassa olevaa lainsäädäntöä,
jos tarvetta ilmenee.
Toinen osa tätä lakiesitystä koskee
sitä, milloin kotitalousvähennystä ei
myönnetä, ja tähän pitkään
luetteloon on sisällytetty muiden sosiaalietuuksien ohella
omaishoidon tuki. Omaishoidossahan tilanne on se, että useat
omaishoitajat ovat iäkkäitä puolisoita
tai vammaisen lapsen vanhempia, ovat kiinni tässä hoitotyössä ympärivuorokautisesti,
ympärivuotisestikin. Lakisääteisten vapaapäivien
määrä, joiden niidenkin järjestäminen
valitettavasti käytännössä ontuu,
ei välttämättä ole riittävä,
jotta pidemmän päälle tätä vaativaa
ja tärkeää työtä jaksaisi
tehdä. Eli tämä esitys pitää sisällään,
että omaishoidon tuki poistettaisiin tästä luettelosta,
jonka perusteella kotitalousvähennystä ei voisi
saada. Uskoisin, että näillä laajennuksilla
kysyntä lisääntyisi ja toisi alalle yritteliäisyyttä ja
työpaikkoja jo nyt toteutuneen hyvän ja myönteisen
kehityksen lisäksi.
Kun hallituksenkin piiristä muun muassa valtiovarainvaliokunnan
puheenjohtaja on kirjoittanut myönteisesti kotitalousvähennyksestä ja
sen parantamisesta ja tällainen samanlainen ajatus tuli
myöskin SDP:n puoluesihteerin suusta, niin toivoisin, että tällä asialla
olisi kannatusta ja että se saisi myönteisen käsittelyn
valtiovarainvaliokunnan verojaostossa.
Paula Risikko /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kotitalousvähennyksen käyttö on
liki kuusinkertaistunut vuodesta 1998 vuoteen 2002. Vuosi 1998 oli
ensimmäinen täysi vuosi, jolloin kotitaloustyön
tukikokeilu oli voimassa. Kotitalousvähennystä vuonna
1998 tehtiin 47 miljoonan markan edestä. Vuonna 2001 käyttö oli
32 miljoonaa euroa, ja vuonna 2002 vähennystä tehtiin
lähes kuusinkertainen määrä verrattuna
tuohon vuoden 1998 tilanteeseen eli 43 miljoonan euron verran. Keskimääräinen
vähennys vuonna 2002 oli 465 euroa. Nämä kaikki
ovat Verohallituksesta saatuja tietoja. Vuonna 1998 verovähennystä käytti
siis 19 300 verovelvollista, vuonna 2001 käyttäjiä oli
72 000 ja vuonna 2002 yli 92 000 henkilöä.
Tärkein syy esimerkiksi kotisiivouksen ja kotiavun suosion
kasvuun on kotitalousvähennyksen tason nouseminen 40 prosentista
60 prosenttiin vuoden 2003 alussa.
Arvoisa herra puhemies! Ed. Perhon tekemä lakialoite
kotitalousvähennyksen käyttöalan laajentamisesta
on monella tavalla erinomainen aloite, ja siten itsekin mielelläni
sen allekirjoitin. Ehdotuksen mukaan kotitalousvähennys
voitaisiin laajentaa koskemaan myös niitä, jotka
maksavat kotiapua vanhemmilleen. Tämä edistäisi ikääntyvien
kotona asumista, mikä on maamme hallituksenkin tavoite.
Monessa kunnassa on kotiapua jouduttu vähentämään
taloudellisista syistä, ja mikäli ikäihminen
ei itse kykene hankkimaan elintarvikkeita kaupasta tai esimerkiksi
siivoamaan kotiaan, joutuu hän laitoshoitoon, vaikka kunto
muuten mahdollistaisi kotona asumisen.
Kotitalousvähennyksen käyttöalan
laajentaminen, mitä tässä ed. Perhon
aloitteessa on esitetty, olisi varmasti hintansa väärtti,
koska sillä ennalta ehkäistäisiin liian
aikainen laitoshoidon tarve. Lisäksi käyttöalan
laajennus lisäisi naisvaltaisten alojen yrittäjyyttä.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Tässä aloitteessa ei ole
yhtään edustamani yhteiskunnallisen näkemyssuunnan
kansanedustajan nimeä. Epäilisin, että jos
olisi pyydetty, niin olisivat varmaan tänne vihreätkin
tulleet joukkoon mukaan. Silloin aikoinaan, kun tätä lainsäädäntöä petrattiin
viimeksi 2002 ja 2003, jos muistan oikein, suurin piirtein näin,
niin silloinkin vielä epäiltiin aina, että tokko
se ihan varmasti on niin kuin efektiivinen, niin kuin sanotaan. Nyt
ed. Risikko esitteli nämä tulokset siitä,
että se on todella ollut efektiivinen, elikkä se
on paikallaan. Henkilökohtaisesti, kun olen osallistunut
aikaisemminkin tähän keskusteluun, totean, että tällä tavalla
sitä pitää myöskin laajentaa,
siis asteittain kokemusperäisesti. Tässä tämä yhteiskunnallinen
tilanteeseen liittyvä näkemys on oikein hyvin
otettu huomioon. Elikkä kuten sanottu, tähän
olisi varmaan voinut sen sata nimeä saada, niin se olisi
ainakin tullut käsittelyyn sitten.
Maija Perho /kok:
Arvoisa puhemies! Tästä aloitteesta oli kyllä ilmoitettu
sähköpostissa, että sen voi allekirjoittaa.
Ed. Satu Hassi jo osoitti suurta aktiivisuutta kysyessään,
missä sen voi allekirjoittaa, mutta syystä tai
toisesta se oli häneltä jäänyt
tekemättä, mutta periaatteessa sen olisi kyllä voinut
allekirjoittaa, mutta näitä aloitteitahan tietysti
tehtaillaan päivittäin.
Keskustelu päättyy.