Täysistunnon pöytäkirja 43/2009 vp

PTK 43/2009 vp

43. TORSTAINA 23. HUHTIKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Puoluerahoituksen avoimuus

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Ammattiliitot tekevät tässä maassa arvokasta työtä. Tämä työ on muun muassa arvostettu niin korkealle, että kolmikantaa pidetään yhteiskunnassa hyvin arvokkaana, ja toisaalta ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksuille on annettu verovähennysoikeus eikä siihen ole puututtu minkään hallituksen toimesta. Nyt viime päivinä on tullut jälleen uutta tietoa siitä — mistä olemme kyllä varmaan olleet jossain määrin tietoisia — että ammattiliitot tukevat lähinnä kahta poliittista puoluetta massiivisella tuella, vuosia jatkuneella tuella, ja edelleenkin näin tapahtuu. Puoluerahoitusuudistusta on tässä maassa pitkään valmisteltu. Oikeusministeri ei ole paikalla, mutta varmasti herra pääministeri voi selvittää:

Onko hallituksella vakaat aikeet puoluerahoituksen uudistamiseksi avoimuuden toteuttamiseksi tässä yhteydessä ja myös erityisesti suhteessa esimerkiksi ammattiliittoihin?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Oikeusministeri ei nyt ole paikalla enkä hänen kanssaan ole täsmälleen akuutista tilanteesta keskustellut, mutta tämä puolueiden rahoitusta koskeva selvitystyö on käynnissä. Se on laajapohjainen työ, ja varmastikin tämä tällä viikolla tullut informaatio tästä ammattiyhdistysten tuen laajuudesta tulee vaikuttamaan myös tämän toimikunnan työhön. Otehan tähän pitää saada ja avoimuutta ja selvyyttä lisätä, ja varmasti tullaan käymään hyvin periaatteellista keskustelua myös tästä tuen muodosta.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Tämä on todella sellainen asia, jonka Greco on nostanut esille, ja muutoinkin tähän meidän puoluerahoitukseemme tarvitaan avoimuutta. On myös varmasti muita puolueita — kristillisdemokraatteja ei ole mikään tällainen taho tukenut koskaan — mutta on sellaisia tahoja esimerkiksi vapaan sivistystyön puolella, jotka tukevat lähinnä isoja puolueita, sellaiset järjestöt, joilla on valtionapu merkittävänä tulonlähteenä.

Pitäisikö pääministeri mahdollisena, että kaikki sellaiset tahot, jotka saavat joko verotuksen kautta, verovähennysten kautta tai suoraan valtion tukea, velvoitettaisiin lailla nimenomaisesti avaamaan nämä tuet, mihin ne menevät ja niiden määrät? Vaikkei niitä kiellettäisi, avoimuus kuitenkin paranisi ja näin myös sitten jäsenmaksua maksavien ja näissä toimivien varojen käyttö tulisi maksajien tietoon ja koko kansalle arvioitavaksi ja myös (Puhemies: Minuutti on kulunut!) kansainvälisesti palautettaisiin luottamus suomalaiseen politiikkaan.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Yleisperiaatehan on se, että aina silloin, kun valtion tukea on, sillä tuella on jokin tarkoitus, ja näillä tukijärjestelmillä pitää olla selkeä tarkoitus, sen mukaan pitää toimia. Valtionapujärjestöihin pitää suunnata jatkuvasti tarkastustoimintaa, ja näin tapahtuu. Se, että rahat käytetään myönnettyyn tarkoitukseen, on tärkeä periaate, ja samoin myös tämän verotuen osalta, joka tietysti eri tahoilla aika mittavaakin saattaa olla, sen verotuenkin antamisen idea on ollut tukea sitä toimintaa, johon se tarkoitetaan. Verovähennysoikeus erilaisista jäsenmaksuista on tietysti tarkoitettu tukemaan sitä varsinaista toimintaa, mihin ihmiset jäsenmaksun maksavat. Luulen, että tämä tulee siinä puoluerahoitusta koskevassa toimikunnassa kyllä nyt perusteellisesti läpikäytyä.

Antti Vuolanne /sd:

Arvoisa puhemies! Tätä keskustelua on tällä viikolla käyty, ja itse näkisin niin, että ne, jotka Suomessa puolustavat palkansaajan asemaa, palkansaajan oikeuksia, voivat olla ylpeitä siitä, että palkansaajaliike heitä tukee. Samoin ne keskustan ehdokkaat, joita tukevat maatalouden etujärjestöt, ja ne kokoomuksen ehdokkaat, joita tukee suurpääoma, voivat olla ylpeitä siitä, että heitä tuetaan. Kysyisin pääministeriltä:

Eikö palkansaajien etujärjestöllä ole Suomen perustuslakiin perustuva oikeus, perusoikeus, ajaa palkansaajien asiaa ja myös tukea sellaisia palkansaajien edustajia, jotka suomalaista pientä työntekijää puolustavat?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Minusta on siis selvä, että kaikilla tahoilla Suomessa pitää olla oikeus tukea myös poliittista toimintaa, on sitten kyse ehdokkaista tai puolueista. Se on tämän demokratian ja vapauden perusajatus, näin pitää olla. Sitten on tietysti oma kysymyksensä se, että jos siinä tuen taustalla on verotuki, se monimutkaistaa tämän kysymyksen. Aivan samalla tavalla vuosi sitten olleessa keskustelussa vetosin moneen kertaan, että kaikki ne edustajaehdokkaat, jotka eivät olleet vielä ilmoittaneet saamiaan tukiaan, tekisivät sen selväksi, ilmoittaisivat, että saadaan tämän kysymyksen laajuudesta ja sisällöstä mahdollisimman oikea tieto. Sama koskee nyt tietysti tätä keskustelua.

Minä uskon, että tämän keskustelun kannalta olisi kaikkein parasta, että mahdollisimman aidosti kerrottaisiin se, mistä mittaluokista nyt on kyse, pitävätkö nämä julkisuudessa olleet tiedot paikkansa, ovatko tuet ehkä suurempia tai pienempiä, avoimesti kerrottaisiin, koska se helpottaa tätä kysymystä. Minä luulen, että monille meille, vaikka täällä on (Puhemies: Minuutti on kulunut!) eri puolueiden edustajia, varmaan on ollut yllätys tämä mittakaava tässäkin tapauksessa. Näin vähän me tunnemme toisiamme.

Timo Kalli /kesk:

Arvoisa puhemies! Minäkin haluan puolustaa suomalaista työtä tekevää naista ja miestä ja hyväksyn jäsenmaksut. Kuitenkin nämä jäsenmaksut on tarkoitettu edunvalvontaan ja nimenomaan niiden naisten ja miesten etujen parantamiseen ja tulotason määrittelyyn, ei minusta missään nimessä poliittisen toiminnan tukemiseen. Jos näin päätetään, että poliittista toimintaa tuetaan, silloin olisi syytä, että avoimesti kerrottaisiin, mitkä poliittiset puolueet ovat saaneet tai ketkä henkilöt, niin kuin keväällä tehtiin. Keväällä tämä keskustelu, vuosi sitten, sai hyvin laajat mitat, hyvä niin. Silloin tietenkin puhuttiin paljon paljon pienemmistä summista, ja niin kuin täällä jo kuultiin ...

Puhemies:

Kysymykseen!

Puhuja

... nyt on puhuttu kymmenistä miljoonista. Kysynkin:

Arvoisa pääministeri, onko nyt tarkoitus tässä puoluerahoitusselvityksessä ottaa huomioon, että tämä tulisi julkiseksi?

Puhemies:

Eiköhän oteta vielä ed. Zyskowiczin kysymys, voidaan varmasti vastata yhdellä kertaa.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kun viimeksi oli tämä vaalirahakohu esillä, niin sosialidemokraatit olivat todella hyvin aktiivisia; nyt ei ed. Urpilaiselta tahdo hohtimillakaan saada asiasta lausuntoja. Silloin SDP sanoi, että SAK nyt ehkä tukee vähän antamalla käyttöön kaksi vanhaa, ruostunutta ja pikkaisen vuotavaakin soppatykkiä, (Naurua) ja sen lisäksi kaksi eläkkeellä olevaa veturinkuljettajaa on kuulemma nähty jakamassa vaaliesitteitä ja on ehkä ostettu pari lippua 290 euroa maksavaan vaaliseminaariin.

Nyt totuus on käynyt ilmi. Puhutaan sadoistatuhansista euroista vuodessa, mitä on jatkunut vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Ongelma on tietysti siinä, että ammattiyhdistysliikkeen liittojen jäseninä on kymmeniätuhansia, satojatuhansia ihmisiä, jotka eivät halua tukea SDP:tä tai vasemmistoliittoa ...

Puhemies:

Kysymykseen!

Puhuja

... ja jotka vaaleissakin äänestävät aivan muita puolueita, ja sitten veronmaksajat tukevat verovähennyksen kautta.

Pitäisikö tähän verovähennykseen todella puuttua, jos rahaa käytetään poliittisen toiminnan tukemiseen eikä ay-toimintaan?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Hallituksella ei ole aikomuksia antaa esityksiä siitä, että etujärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuteen kajottaisiin. Sillä halutaan tukea ammatillista edunvalvontaa tai yritysten edunvalvontaa tai maataloustuottajien edunvalvontaa. Minä uskon, että tämä nyt käytävä keskustelu kuitenkin vaikuttaa vaalirahoitusta selvittävän toimikunnan työhön, sen pitää vaikuttaa, ja sen kannalta on erittäin tärkeätä, että tämä laajuus tulee tietoon. On vaikeata varmaan toimikunnan tehdä uudistusehdotuksia, ellei laajuus ole kunnolla selvästi tiedossa. Jos on tämmöistä pysyvää tukea, joka neljässä vuodessa jo näiden summien osalta on yli puolitoista miljoonaa euroa, niin tässä puhutaan tietysti aivan toisen mittakaavan tuista kuin esimerkiksi viime kevään keskustelussa.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Vaalirahakuviot saavat mitä ihmeellisimpiä ilmenemismuotoja. Viime viikolla, vai oliko se toissa viikolla, Turun hallinto-oikeus kumosi Salon seudun kuntien päätöksen siitä, että yhdistämisavustuksia, yhdistämiskuluja, kolme puoluetta, kokoomus, keskusta ja SDP, jakoivat keskenään 70 000 euroa, eikä jaettu edes kaikille niille puolueille, jotka olivat olleet mukana esimerkiksi edellisissä kunnallisvaaleissa taikka tulivat mukaan viime kunnallisvaaleihin. Ministeri on todennut, että tämä on hyväksyttävää, mikäli olen julkisesta sanasta ymmärtänyt oikein, vaikka hallinto-oikeus kumosi laittomana tämän päätöksen.

Puhemies:

Kysymykseen!

Puhuja

Arvoisa puhemies! Katsooko ministeri Kiviniemi, että tällaiset yhdistämiskulut kuuluvat kunnan toimivaltaan ja ovat täysin hyväksyttäviä?

Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi

Arvoisa puhemies! Tuosta noin 29 miljoonasta, jonka summan Salon uusi yhdistyvä kunta sai yhdistymisavustuksia, käytettiin demokratian edistämiseen, vaalitoiminnan tukemiseen tuo noin 70 000 euroa, ja siinä sinänsä ei ole ministeriöllä mitään huomauttamista. Eri asia on sitten se, olisiko se pitänyt jakaa tasaisemmin eri puolueryhmien osalta, mutta tämän osalta päätösvalta on Salon kaupungilla eikä ministeriö pysty siihen myöskään jälkikäteen puuttumaan. Sinänsä pidän erittäin myönteisenä sitä, että tällaisessa uudessa yhdistyvässä kunnassa, jossa väistämättä ollaan uudessa tilanteessa myös vaalien osalta, tuetaan vaalien aikana puolueita vaalityön järjestämisessä. Mutta kuten sanoin, se on Salon kaupungin omassa päätöksentekovallassa, miten tuo rahasumma on jaettu.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowicz, olen tottunut siihen, että täällä käytetään kohtuullisen räväkkää kieltä, mutta olen kuitenkin tottunut eduskunnassa myös siihen, että täällä pysytään asiallisuudessa, ja minusta tuo teidän puheenvuoronne ei ihan asiallinen ollut.

Mitä tulee SDP:n rahoitukseen, SDP on noudattanut omassa rahoituksessaan kaikkia yhteisiä pelisääntöjä, myös lakia. SDP on valmis siihen, että Tarastin työryhmässä myös edistetään puoluerahoituksen avoimuutta ja puolueiden vaalirahoituksen avoimuutta. Kysynkin pääministeriltä:

Oletteko te keskustan puheenjohtajana ja pääministerinä valmis siihen, että puolueiden vaalirahoitus avataan täysin?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Viime keväänähän me sovimme siitä, ja siitä oli täysi yhteisymmärrys. Ensin kiireimmiten annetaan ehdokkaiden vaalirahoitukseen liittyen uudet ohjeet, tehdään lainsäädäntö ja toisessa vaiheessa tehdään myös pelisäännöt selväksi puolueiden rahoituksen osalta. Sitä työtä juuri nyt tehdään ja sille pitää saada kyllä selkeät säännöt. Tämän työn kannalta vetoaisin edelleenkin, aivan niin kuin vuosi sitten vetosin, että kerrottaisiin nyt avoimesti, minkälaisista summista on kyse ja mistä ne tulevat. Tänään tarkistin omalta puoluesihteeriltäni, paljonko keskusta saa MTK:lta, koska myös MTK:n jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia, ja 4 000 euroa on saatu.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.