Täysistunnon pöytäkirja 43/2009 vp

PTK 43/2009 vp

43. TORSTAINA 23. HUHTIKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Vastavuoroisuus kiinteistökaupoissa Suomen ja Venäjän välillä ja eduskunnan tiedonsaantioikeus valtiovierailuista

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Venäjän presidentin vierailun yhteydessä keskusteltiin paljon vastavuoroisuuden toteutumisesta toisaalta Suomen ja Venäjän, toisaalta EU:n ja Venäjän välisissä maakaupoissa. Tämä on myös EU:n ja Venäjän välinen kysymys. EU sallii tällä hetkellä venäläisten yritysten laajan omistusoikeuden alueellaan. Tämä koskee myös yksityisiä ihmisiä ja heidän omistusoikeuttaan. Näistä presidenttien välisistä neuvotteluista on luettu lähinnä lehdistä. Nyt olisi paikallaan, että paikalla olleet ministerit Väyrynen ja Stubb — näin ymmärsin, olitte näissä neuvotteluissa mukana — voisivat hieman avata sitä, mihin tämä päätyi. Aiotaanko näitä neuvotteluja nyt pääministeritasolla esimerkiksi jatkaa?

Arvoisa puhemies! Hyvin tärkeä ulottuvuus tässä kysymyksessä on myöskin eduskunnan tiedonsaanti. Millä tavoin aiotaan nyt kehittää tätä parlamentaarista etu- ja jälkikäteistä valvontaa merkittävien valtiovierailujen kohdalla, jotka ovat presidenttien välisiä? Onko esimerkiksi tarkoitus, että nyt ulkoministeri tulee raportoimaan näistä neuvotteluista myös ulkoasiainvaliokunnalle?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Tämä kysymys kiinteistökaupoista, maakaupoista, tuli esille sillä tavoin, että lähtökohtana oli venäläisten aika laaja maanostotoiminta, kiinteistöjen ostotoiminta Suomessa. Presidentti Halonen otti esille kysymyksen, että vastavuoroisuuden nimissä meidän pitäisi saada myöskin suomalaisille mahdollisuus vastaavanlaiseen maan ostoon, kiinteistöjen ostoon Venäjällä. Tästä käytiin keskustelua. Voidaan sanoa, että keskustelu tästä vastavuoroisuusperiaatteesta on nyt avattu ja sitä voidaan tulevissa yhteyksissä jatkaa. Minusta tämä on juuri oikea lähtökohta, että tavoitellaan vastavuoroisuutta tässä maakauppakysymyksessä.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ehkä ministeri Stubb voisi vielä tätä täydentää nimenomaan siltä osin, millä tavalla tätä vastavuoroisuuden laajan käsitteen periaatetta — koska sitä tapahtuu myöskin muualla, on rajamuodollisuuksia, ympäristökysymyksiä, energia-asioita, liikennemaksuja — voidaan edistää sitten myöskin Euroopan unionin kautta?

Ja teidän käsityksenne: Tulisiko hallituksen kehittää mekanismeja, joilla se informoisi ulkoasiainvaliokuntaa merkittävistä valtiovierailuista, etukäteen sen asioista, sen agendasta, ja jälkikäteen myöskin, aivan samalla tavalla kuin Euroopan unionia koskevissa asioissa?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Kaksi kysymystä.

Ensimmäinen, joka liittyy kiinteistöihin: Tässähän me olemme tietysti EU:n normistoon sidoksissa eli kiinteistökauppa kansainvälisellä puolella, meillä ei ole sen puolella mitään ongelmaa. Käytiin todellakin keskustelu vastavuoroisuudesta, johonka presidentti Medvedev totesi, että heillä ei ole mahdollisuutta tehdä sitä nyt mutta keskustelua voidaan jatkaa, ja puhui pitkäaikaisesta vuokrasopimuksesta. Se ei tietenkään meitä tyydyttänyt, me jatkamme tätä keskustelua.

Toinen kysymys ulkopolitiikan parlamentarisoimisesta ja valtiovierailuista: Minulle henkilökohtaisesti ulkoministerinä ei ole mitään ongelmaa tulla selvittämään valtiovierailuja siltä osin, kun itse olen paikalla silloin, kun ulkoasiainvaliokunta niin pyytää. Oletettavasti silloin myös olisi kyseessä Liettuan presidentin tämänhetkinen vierailu.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.