4) Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2006
Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio
Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Kiitän
aluksi tilaisuudesta saada käyttää puheenvuoro
tässä eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2006
toimintakertomuksen lähetekeskustelussa.
Kertomuksen tavoitteena on antaa eduskunnalle mahdollisuus arvioida
hallinnon ja lainkäytön tilaa maassa sekä oikeusasiamiehen
toimintaa eduskunnan valitsemana ylimpänä laillisuusvalvojana.
Toivon, että kertomus täyttää hyvin nämä tehtävänsä.
Kertomus alkaa oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten
puheenvuoroilla, jotka käsittelevät
ajankohtaisia, tärkeitä aiheita. Omassa puheenvuorossani tarkastelen
muun muassa sitä, millä tavoin ihmisten perusoikeuksia
tulisi turvata: Jälkikäteisen seurannan,
valvonnan ja hyvittämisen sijaan painopisteen
tulisi mielestäni olla loukkausten
ennaltaehkäisemisessä, ja tämän tulisi mahdollisuuksien mukaan tapahtua
kansallisesti omassa maassamme, ilman että ihmisten tarvitsee perätä oikeuksiaan
kansainvälisissä ihmisoikeuksien valvontaelimissä.
Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen
käsittelee puheenvuorossaan vankien oikeusturvan puutteita
ja vankiloiden laitosolosuhteita, jotka eivät aina ole ihmisarvoisen kohtelun
kannalta hyväksyttäviä. Apulaisoikeusasiamies
Jukka Lindstedt puolestaan koskettelee kielellisten oikeuksien turvaamista,
mikä on erityisen tärkeää esimerkiksi
sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä hätäkeskusten
toiminnassa. Perusoikeuksien toteutuminen edellyttää tässäkin
asiassa viranomaisten aktiivista roolia.
Puheenvuoroja seuraa kertomuksessa yleiskatsaus oikeusasiamiehen
toimintaan. Tämän jälkeen seuraa havaintoja
perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta sekä lopuksi havaintoja
kanteluasioista ja omana aloitteena tutkituista asioista niillä hallinnonaloilla,
jotka ovat keskeisiä oikeusasiamiehen työssä.
Näitä ovat muun muassa sosiaalitoimi, poliisi,
terveydenhuolto, tuomioistuimet ja vankeinhoito.
Laillisuusvalvonnan haasteita ovat viime vuosina olleet kansainvälisen
toimintaympäristön muutokset, perus- ja ihmisoikeuksien
valvonnan painottaminen ja kanteluiden määrien
hallinta. Näin oli asianlaita myös viime vuonna.
Oikeusasiamiehen tutkittavana olleiden kanteluiden ja omien
aloitteiden määrä on kasvanut viimeisen
kolmen vuoden aikana lähes 50 prosentilla. Vuonna 2006
tutkittavaksi tuli kaikkiaan yli 4 200 laillisuusvalvonta-asiaa,
mikä on noin 11 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.
Asioita ratkaistiin 4 100, mikä puolestaan on
17 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.
Keskimääräinen käsittelyaika
kanteluissa oli 6,1 kuukautta.
Työtilanne on siis haastava. Kanteluiden määrän
ja työn määrän kasvuun ei ole
viime vuonna kuitenkaan vastattu henkilöstömäärää tai
määrärahoja lisäämällä,
vaan käsittelyä on edelleen tehostettu työskentelytapamuutoksin.
Tosiasia kuitenkin on, että tälle vuodelle siirtyneitä keskeneräisiä asioita
oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Työtilanteeseen vaikuttaa kanteluiden määrän kasvun
ohella myös tiivistynyt kansainvälinen yhteistoiminta
muun muassa Euroopan neuvostoon ja Euroopan unioniin ja sen jäsenmaiden
oikeusasiamiehiin päin. Kansliassa seurataan tiiviisti
useiden kansainvälisten ihmisoikeussopimusten valvontaelinten
toimintaa. Myös kansainvälinen kiinnostus oikeusasiamieheen
on lisännyt kansainvälistä yhteistyötä ja
sen vaatimuksia.
Viime vuosina perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvonta
on ollut tärkeä painotus, joka näkyy
myös niissä asioissa, joita otetaan tutkittavaksi
omana aloitteena. Viime vuodelta mainitsen tästä esimerkkinä vuoden
2006 alussa valmistuneen erilliskertomuksen "Lapsi, perheväkivalta
ja viranomaisten vastuu". Siinä tarkasteltiin, kuten nimi
kertoo, viranomaisten toimintaa ja vastuuta lapsen kohdatessa omassa
perheessään väkivaltaa.
Omasta aloitteesta seurattiin viime vuonna erityisesti neuvontaa
osana hyvää hallintoa sekä yhdenvertaisuuden
edistämistä viranomaisten toimissa erityisesti
vammaisten, iäkkäiden ja eri etnistä alkuperää olevien
ihmisten kohdalla. Tällaiseen oma-aloitteiseen perus- ja
ihmisoikeuksien seurantaan laillisuusvalvonnassa on mielestäni
oltava tilaa. Samoin tilaa tulisi olla ehkä entistäkin
enemmän tarkastuksiin. Tasapainottelua on kuitenkin tehtävä,
ja työtilanne on esimerkiksi viime vuoden aikana merkinnyt
sitä, että tarkastusten määrä ei
ole voinut olla yhtä suuri kuin edellisenä vuonna.
Mitä sitten tulee hallinnon ja lainkäytön
tilaan, siitä antanee viitettä oikeusasiamiehen
toiminnan valossa se, että viidesosa tutkituista kanteluista
johtaa arvosteluun tai muuhun toimenpiteeseen. Pääosin
tilanne näyttää hyvältä,
mutta myös epäkohtia, ongelmia, virheitä ja
laiminlyöntejä on jatkuvasti. Varsin vakavia puutteita ovat
muun muassa kohtuuttomat käsittelyajat niin hallinnossa
kuin lainkäytössä. Myös monien haavoittuvassa
asemassa olevien ihmisten oloissa ja kohtelussa ja niiden valvonnassa
on vakavia puutteita. Oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnassa esille
tulevien ongelmien kirjo toivottavasti välittyy kertomuksesta.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Rajoitun käsittelemään
tässä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa
vuodelta 2006 ympäristöosuutta "Vastuu ympäristöstä",
joka on perusoikeuksissa 20 §. Mielestäni tässä asiakirjassa
ympäristö on hyvällä tavalla
otettu esiin ja painotettu keskeisiä kohtia. Aivan oikein
tässä nostetaan esille oikeusasiamiehen toimesta
ajatus, että ympäristökysymykset ovat
entistä tärkeämpiä ja ne tulevat
olemaan sitä vielä enemmän tulevaisuudessa.
On myös hyvä huomata, että oikeusasiamiehen
toimisto on todennut: "Ympäristön säilyminen
elinkelpoisena on edellytys lähes kaikkien muiden perusoikeuksien
toteutumiselle." Tässä on todella sellaisesta
fundamenttikysymyksestä, keskeisestä asiasta,
kyse, ja on tärkeätä, että näissä ratkaisuissa
myös osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet on nostettu,
kuten huomaan, esiin. Mehän tiedämme, että eduskunnan
lainsäädäntö maankäyttö-
ja rakennuslain suhteen on pyrkinyt juuri ennalta ehkäisemään
valitusten toteutumisen, mutta antaa mahdollisuuden esimerkiksi
kaavoituksen suhteen aivan alkuvaiheessa tuoda kansalaisten näkemys
esille. Tätä on myös pyritty tässä ratkaisussa
korostamaan. Näen tämän hyvin tärkeänä huomiona
oikeusasiamiesten toimesta.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! Oikeusasiamies käsittelee tässä kertomuksessaan
mahdollisuutta perustaa Suomeen erityinen ihmisoikeusvirasto tai
-instituutio. Tämä on erittäin hyvä asia,
koska silloin voidaan tähän virastoon, instituutioon,
keskittää lasten oikeuksien valvonta elikkä lapsiasiamiehen
tehtävä, vammaisten oikeuksien valvonta, vähemmistövaltuutetun
tehtävät ja tasa-arvovaltuutetun tehtävät. Näin
jonkinlainen koordinaatio saataisiin nimenomaan näihin
perusoikeusasioihin.
Toinen asia on, että tämäkään
ei ratkaise sitä, minkä minä olen huomannut
kansanedustajana ja perustuslakivaliokunnan jäsenenä.
Se on valtava kansalaisten valitusten tulva siitä, että he
eivät sittenkään saa oikeusvaltiossa
oikeutta. Minä en ymmärrä, miten tämä on
mahdollista, enkä pysty tietämään,
koska en ole lainoppinut, miten tällaisiin asioihin voitaisiin
puuttua. Onko kysymys siitä, että oikeusasiamiehellä ja
muilla laillisuusvalvojilla ei ole riittävästi
sittenkään keinoja puuttua viranomaisten tekemiin
väärinkäytöksiin? Riittääkö huomautus,
mikä minun käsitykseni mukaan on oikeusasiamiehen
kaikkein suurin, tehokkain puuttumisväline, ellei sitten
oteta huomioon oikeuskäytäntöä ja
oikeusprosessia, ja silloin täytyisi olla jo todella vakavasta
rikkeestä kysymys? Huoli siitä, että oikeusvaltiossa
ei saa oikeutta, on ihan oikeasti todellinen. Ja kysymys on siitä,
että jopa oikeusasiamiehen virastossa tehdään
ehkä virheitä. Siellä hukkuu papereita,
ja siellä ei oteta riittävästi huomioon
niitä perusteita, mitä kantelija esittää.
Toinen asia. Voisi kysyä sitä, kenelle kuuluvat
lapsi- ja perheväkivalta-asiat. Minä en oikein ymmärrä,
miten ei voida puuttua esimerkiksi kunnan sosiaaliviranomaisten
toimintaan. Tämä on paikallistasolla kaikkein
kiperin ongelma, jonka olen huomannut. Lasten oikeudet eivät
toteudu, jos viedään toiselta vanhemmalta oikeudet,
ja sen tekee usein sosiaaliviranomainen.
Ed. Ulla Karvo merkittiin läsnä olevaksi.
Outi Alanko-Kahiluoto /vihr:
Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Viime hallituksen
aikana oikeusasiamiehen tutkittavana olleiden laillisuusvalvonta-asioiden
määrä kasvoi 47 prosentilla. Eniten kanteluita
ja omia aloitteita oikeusasiamies on ratkaissut sosiaaliturvaa koskevissa asioissa.
Myös tänä kesänä julkaistu
Helsingin kaupungin sosiaaliasiamiehen vuosittainen raportti vahvistaa
sen, ettei kansalaisten oikeusturva sosiaalipalveluissa etenkään
toimeentuloasiakkaiden kohdalla aina toteudu. Sosiaaliasiamiehen
raportista välittyy vahva kuva siitä, että erilaiset
uudet ratkaisut perusturvan takaamiseksi ovat todellakin tarpeen.
Hallitusohjelmaan sisältyvä perusturvauudistus
on tarpeen nimenomaan sen vuoksi, ettei nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä takaa
oikeusturvan toteutumista parhaalla mahdollisella tavalla. Sosiaaliturvasysteemimme
ei kohtele kansalaisia tasapuolisesti. Aivan kuten hallitusohjelma lupaakin,
riittävä toimeentulo on taattava kaikille kansalaisille
yksinkertaistamalla sosiaaliturvaa, poistamalla turhia luukkuja
ja jonottamista, jotta kansalaiset saavat tarvitsemansa avun ajoissa
ja sosiaalityöntekijöille jää aikaa
asiakkaan todelliseen kohtaamiseen.
Oikeusasiamiehen puuttumisella on joissain tapauksissa ollut
ratkaiseva merkitys kansalaisten oikeusturvan toteutumisen kannalta.
Esimerkiksi Helsingissä asunnottomien tilanteeseen saatiin
ratkaiseva parannus vasta, kun oikeusasiamies oli huomauttanut kaupunkia
asuntoloiden kelvottomasta tasosta.
Juuri viime viikolla oikeusasiamies ilmoitti tarkastavansa Helsingin
lastensuojelun tilanteen. Olen tästä hyvin iloinen.
Ehkä oikeusasiamiehen puuttumisen ansiosta lastensuojelun
tilanne Helsingissä saa viimein ansaitsemansa huomion ja
tilanne kohenee.
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus on kuin
suurennuslasin antama kuva suomalaisen yhteiskunnan eräistä piirteistä.
Suurennuslasin tavoin kertomus piirtää tarkkaa
kuvaa siitä, mitä Suomelle oikeusvaltiona kuuluu.
Suurennuslasi nostaa näkyville sellaista, mikä muuten
jäisi näkemättä.
Kertomuksesta käy ilmi eduskunnan oikeusasiamiehen
asema kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista valvovana
instituutiona. Oikeusasiamiehen lausumat huomautukset, käsitykset
ja esitykset kertovat siitä, että eräät
kansalaisten kokemat puutteet oikeusturvan toteutumisessa ovat todellisuuteen
perustuvia. Viranomaisten toiminnassa, koulutuksessa, asenteissa ja
resursseissa on siellä täällä parannettavaa.
Kertomukseen on otettu mukaan myös maininta niistä huomautuksista
ja tuomioista, joita Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea ja
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ovat antaneet Suomelle.
Oikeusasiamies saa valtaosan toimeksiannoistaan kansalaisilta
tulevan kirje- ja sähköpostin välityksellä.
Saapuvan postin määrä on rajusti kasvanut.
Yhteydenotto on tullut helpommaksi uuden tekniikan takia. Tämä on
hyvä asia, joka vahvistaa kansalaisten oikeussuojaa.
Lisääntyvään palveluntarpeeseen
on kohtuullisen hyvin kyetty vastaamaan aikaisemmin henkilökuntaa
lisäämällä. Viime aikoina on
panostettu työtapojen kehittämiseen ja henkilöstön koulutukseen.
Oikeusasiamiehen postilaatikkoon tulevat kirjeet ilmaisevat
ja purkavat kansalaisten monenlaista pahaa mieltä ja oloa.
Osan näistä kirjeistä saamme myös
me kansanedustajat pöydällemme. Ihmiset panevat
turvansa jonnekin ylös silloin, kun tuntuu, että elämä murjoo.
On käytännöllistä,
että oikeusasiamiehessä meillä on tällainen
yksi selkeä taho, jota kansalainen voi pettymystensä ja
toiveittensa kanssa lähestyä.
Viestin lähettämisen helppous on roimasti
lisännyt oikeusasiamiehelle saapuvan postin määrää,
mutta tämä ei merkitse sitä, että perus-
tai ihmisoikeuksien toteutuminen maassamme olisi samassa suhteessa
heikentynyt. Kertomuksesta käy ilmi, että jokainen
kirje ja pahan olon purkaus ei johda siihen, että oikeusasiamies
käynnistäisi asian tarkan tutkinnan. Kanteluiden
määrä on vuosina 2004—2006 kasvanut
22 prosenttia. Kaikista kanteluista eniten, 42,5 prosenttia, on kasvanut
sellaisen postin määrä, jonka johdosta ei
ryhdytä asian tutkimiseen. Niiden asioiden määrä,
jotka tutkitaan mutta jotka eivät johda erityisiin toimenpiteisiin,
on kasvanut samassa ajassa 22 prosenttia. Niiden kanteluiden määrä,
jotka tutkitaan ja joiden johdosta oikeusasiamies ryhtyy joihinkin
toimenpiteisiin, on kasvanut vain 5,1 prosenttia.
Kertomuksessa nousee voimakkaasti esiin vuonna 2006 voimaan
tulleen uuden vankeuslain merkitys. Vankeuslaissa korostuu vapauden menetykseen
tuomitun kansalaisen perus- ja ihmisoikeuksien asema. Kertomuksessa
todetaan, että vankeinhoito on luonteeltaan erityisen perusoikeusherkkä toimintaympäristö.
Sitaatti apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen
tekstistä: "Sen [vankeuslain] mukaan
vankeuden sisältönä on vapauden menetys
tai sen rajoittaminen. Vankeuden täytäntöönpano
ei saa aiheuttaa vangin oikeuksiin eikä olosuhteisiin muita
rajoituksia kuin niitä, joista säädetään
lailla tai jotka välttämättä seuraavat
itse rangaistuksesta."
Tällaisen ajattelun sisäistäminen
on valtaisa haaste paitsi suurelle yleisölle ja kansalaismielipiteelle,
myös vankeinhoidon piirissä toimiville. Vapaudenmenetykseen
tuomitulla ihmisellä on muilta osin jäljellä perusoikeudet
ja ihmisoikeudet. Jääskeläinen toteaakin,
ja taas sitaatti: "Vankeuslain ns. normaalisuuden periaatteen mukaan vankilan
olot on järjestettävä niin pitkälle
kuin mahdollista vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevia elinoloja."
Jääskeläinen on kiinnittänyt
huomiota monien vankiloiden tilojen puutteellisuuksiin sekä tilanahtauteen,
jotka yhdessä johtavat siihen, että olosuhteet
eivät ole ihmisarvoisen kohtelun kannalta hyväksyttävät.
Ongelmat eivät ole vain psykologisia, vaan myös
hygieniaan, terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä. Huolimatta
siitä, että Suomi on saanut vankilaolojen johdosta
suosituksen YK:n kidutuksenvastaiselta komitealta nopeuttaa vankiloiden
peruskorjausta, kehitys on resurssien puutteessa ollut päinvastaista.
Kuitenkin, kun nyt lähiaikoina otetaan käyttöön
Turun uusi vankila, voidaan todeta, että myös
myönteistä kehitystä tapahtuu. Fyysisten
tilojen puolesta Turun uudella vankilalla on hyvät mahdollisuudet
toteuttaa uuden vankeuslain kirjainta ja henkeä.
Vankeuslain hengen toteutumiseen kaikkialla vankeinhoidossa
on vielä matkaa. Tarvitaan tutkimusta, koulutusta, osaavaa
henkilökuntaa, vankeinhoidon huippuosaajia ja ihmisarvoisen kohtelun
mahdollistavia tiloja niille, jotka kärsivät vapaudenmenetystä.
Tästä huolehtiminen on hallituksen ja eduskunnan
asia.
Arvoisa puhemies! Olen halunnut nostaa oikeusasiamiehen kertomuksesta
esiin vankeinhoidon kysymyksiä, koska suljettuina laitoksina vankilat
kaikkein helpoimmin mahdollistavat yksilön perus- ja ihmisoikeuksien
loukkaukset viranomaisen taholta.
Lopuksi en malta olla ottamatta esiin ajankohtaista keskustelua,
joka koskee Ulkomaalaisviraston asiantuntemusta ja viimeaikaisia
päätöksiä. Turkulainen luterilainen
seurakunta on voimakkaasti asettunut siltä suojaa hakeneen ulkomaalaisen puolelle
ja suhtautunut hyvin
kriittisesti Ulkomaalaisviraston tekemään palauttamis-
ja käännyttämispäätökseen.
Kriittisiä puheenvuoroja ovat esittäneet myös
monet kansalaisjärjestöt ja jotkut kulttuurin
ja uskonnon yliopistotason tutkijat. On epäilty, ettei
Ulkomaalaisvirastolla ole riittävää asiantuntemusta
käännytettävän henkilön
kotimaassa noudatettavien uskonnollis-kulttuuristen tapojen vaikutuksesta
hänen turvallisuuteensa, jos hänet palautetaan
kotimaahansa.
Oikeusasiamiehen kertomuksessa mainitaan, että viime
vuonna oikeusasiamiehen toimesta ratkaistiin 65 ulkomaalaisasiaa.
Ratkaisuista otetaan kertomuksessa tarkemmin esiin kaksi tapausta.
Toisessa tapauksessa oikeusasiamies katsoi Ulkomaalaisviraston tehneen
vakavan virheen päättäessään
käännyttää maasta Suomessa syntyneen
lapsen ilman laillisia perusteita. Oikeusasiamiehen esittämän
moitteen merkittävyyttä lisää se,
että Helsingin hallinto-oikeus oli hylännyt Ulkomaalaisviraston
päätöksestä tehdyn valituksen.
Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi
nostaa virkasyytettä yksittäistä virkamiestä vastaan, vaan
hän antoi virastolle huomautuksen lainvastaisesta menettelystä tässä asiassa.
Toinen esimerkkitapaus koskee georgialaisnaisten käännyttämistä,
josta paljon julkisuudessa keskusteltiin silloin. Eri tahoilta oli
pyydetty selvittämään, olivatko viranomaiset
menetelleet asianmukaisesti käännyttämisen
perusteita selvittäessään. Oikeusasiamies
ei tutkimuksen jälkeen nähnyt moitittavaa viranomaisten
toiminnassa. Ratkaisussaan oikeusasiamies totesi yleisellä tasolla,
että asianmukaiseen viranomaistiedottamiseen kuuluu ottaa
mahdollisuuksien mukaan kantaa julkisuudessa esitettyihin selkeästi virheellisiin
tietoihin.
On selvää, että Ulkomaalaisvirastossakin
tapahtuu virheitä. Selvää on myös
se, että virheet eivät aina tapahdu siellä,
mistä julkisuudessa nousee kovin häly. Oma käsitykseni
on, että silloin, kun Ulkomaalaisviraston toimintaan kohdistuu
laajaa epäluottamusta, voisi olla hyödyksi esitellä laajalle
yleisölle Ulkomaalaisviraston käytettävissä olevaa
asiantuntemusta ja toimintatapoja, joihin se päätöksissään
nojautuu. Myös kritiikki voi olla asiantuntematonta, mutta
tuntuisi hyvältä, jos se siitä huolimatta
käsitellään asiantuntevasti.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Käsittelen hyvin samalla tavalla
tätä oikeusasiamiehen kertomusta kuin edellä puhuneetkin, mutta
pikkuisen toisenlaisesta vinkkelistä kuitenkin.
Pidän ensinnäkin erittäin hyvänä,
että oikeusasiamies aloitti tämän omalla
johdantoesityksellään, koska siinä mielestäni
tuli esille se kaikkein kovin ydin. Ymmärrän niin,
että oikeusasiamies ja hänen johtamansa toimisto
pyrkivät kaikin tavoin ennalta ehkäisemään
sitä, että perus- ja ihmisoikeuksia loukataan,
siis toisin sanoen se tuotiin vakaasti ja täsmällisesti
esiin. Siihen pyrkimykseen voi vain yhtyä.
Kuitenkin on niin, kuten nyt tämänkin kertomuksen
tiimoilta ja opetuksena on ilmiselvää, että kanteluitten
määrä ei kun lisääntyy
ja lisääntyy. Sama on oikeuskanslerinviraston
kohdalla, aivan sama trendi.
Täällä jo edellä käytetyssä puheenvuorossa
on käynyt ilmi, että tähän eräs
osaselittäjä saattaisi olla se, että sähköpostilla
voi lähestyä, ja sillä tavalla kynnys
aikana, jolloin eletään eräällä tavalla
netti- ja keskustelumaailmassa, kääntyä laillisuusvalvojan
puoleen alenee. On ihan eri asia lähteä kirjoittamaan
vaikka käsin kirjettä kuin nettiin räpsäyttää,
kun mieleen tulee se, että nyt ahistaa.
Mutta, arvoisa puhemies, tässä tullaankin
nyt juuri sen perimmäisen kysymyksen äärelle
mielestäni. Ja se perimmäinen kysymys on se, että millään
tavalla moittimatta toisaalta oikeuskanslerin virastoa ja toisaalta
oikeusasiamiehen toimistoa ja niiden toimintaa, olisiko paikallaan, että jokin
ulkopuolinen taho, tutkijataho, esimerkiksi Helsingin yliopistosta
asianomaisesta tiedekunnasta eräällä tavalla
tutkisi sen, mistä tämä kaikki johtuu.
Onko kuitenkin käynyt niin, että esimerkiksi oikeusasiamiehen
toimiston vilpitön pyrkimys ennalta ehkäistä perus-
ja ihmisoikeuksien loukkauksia on jäänyt eräällä tavalla,
siis se toimenpide, julkisuudessa liian vähävaikutteiseksi?
Tämä tavoite sinänsä on niin
luovuttamaton, että siitä ei voi tinkiä yhtään.
Mielestäni tämä voisi olla vaikka väitöskirjan
aihe jollekin, joka ei ole mitään muuta aihetta
keksinyt.
Markku Rossi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Oikeusasiamiehen kanslia kokonaisuudessaan
ansaitsee kiitoksen tekemästään työstä.
Uudet tilat Pikkuparlamentin kerroksissa antavat hyvän
mahdollisuuden tuon työn toteuttamiseen myös kansalaisten
näkökulmasta, koskapa siellä on kansalaisten
kuulemismahdollisuus aivan erilainen kuin aiemmin. Oikeusasiamiehen
kanslia on tehnyt hyvää työtä tämänkin
kertomusvuoden aikana. Uskon, että sekä kansalaisilla
että myös monilla viranomaistahoilla on luottamus
siihen, että kaiken kaikkiaan tuo valvonta toimii niin, että työn
tulokset ovat sitten oikeansuuntaisia ja myös niillä on
vaikuttavuutta.
Herra puhemies! Haluan puuttua yhteen kysymykseen, joka on aiemmin
perustuslakivaliokunnassa noussut hyvin merkittävällä tavalla keskusteluun
aika ajoin, ja se liittyy itse asiassa meidän perustuslaistamme
juontuvaan sekä valtioneuvoston oikeuskanslerin että eduskunnan oikeusasiamiehen
tehtäväjakoon, siis näiden kahden organisaation
tehtäviin.
Täällähän todetaan sanasta
sanaan perustuslain 108 §:ssä ja 109 §:ssä,
jotka koskettavat molempia organisaatioita: "- - tulee
myös valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset
sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät
ja muutkin julkista tehtäväänsä hoitaessaan
noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
Tehtäväänsä hoitaessaan oikeuskansleri"
ja samoin oikeusasiamies "valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien
toteutumista."
Erityisesti kansalaisnäkökulmasta tämä herättää monesti
kysymyksiä, mihin oma kantelu, valitus tai muu vastaava
tulee oikein lähteä tekemään.
Minä en puutu nyt tähän nettiyhteiskuntaan,
joka helpottaa varmasti näitä tietoon liittyviä asioita.
Mutta voisi olla nyt taas se pohdinnan paikka oikein kunnolla, voisiko
tätä tehtäväjakoa
lähteä selkiinnyttämään
niin, että selkeästi ...
Puhemies:
Anteeksi, ed. Rossi, nyt kuulimme kyllä puheenne, mutta
se ei jostain syystä ilmeisesti välity mikrofoniin.
Onko kovin paljon pyydetty, jos siirrytte tuonne toiselle puolelle?
Sopii mainiosti. Ajattelin vaan, että en ole selin
meidän tämän istunnon niin sanottuun arvovieraaseemme,
mutta sopii, jos puhemies määrää näin.
Puhemies:
Tämä on pyyntö, jonka esittämistä valittelen.
Valitettavasti en pysty toistamaan aiempaa puhettani. — Mutta
nyt mikrofoni toimii.
Arvoisa puhemies! Toistanko tämän alun? (Ed.
Ukkola: Ei tarvitse!) — Kiitoksia, ed. Ukkola, ymmärrän
kyllä. Olemme tutustuneet jo 90-luvun alussa.
No niin, edustajat ja arvoisa puhemies, siirryn asiaan. Eli
haluan lyhyesti lukea kuitenkin tämän perustuslain
108 ja 109 §:n sitten uudelleen. Eli näissähän
todetaan, että sekä oikeuskanslerin että myös
oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut
viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön
työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan
noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
Tehtäväänsä hoitaessaan oikeuskansleri
valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Eli sanasta
sanaan perustuslakiin on kirjattu tehtäväjako,
jolloin hyvin monen silmissä hämärtyy,
kenelle sitten loppujen lopuksi lähteä näitä kanteluita
ja valituksia tekemään. Onko se sitten lopuksi
niin, että tasavallan presidentille osoitetaan jotakin?
Ja jos ei muu auta, niin sitten siirrytään vielä näistä maallisista
valloista eteenpäin esimerkiksi Roomaan, niin kuin tiedän,
että monta kertaa on lähetetty paaville vaikkapa
viimeinen vetoomus, kun ei muuta sitten voida tehdä.
Mutta ihan asiallisesti ottaen ajateltuna on aika, kuten perustuslakivaliokunnassa
on aiemmin asiaa useampaankin kertaan pohdittu, harkita se, pitäisikö oikeuskanslerin
viraston ja oikeusasiamiehen kanslian kesken pystyä selkiyttämään työnjakoa
niin, että eduskunnan oikeusasiamies toimisi selkeästi
kansalaisten näkökulmasta tapahtuvien kanteluiden
valitusten kohteena ja vastaavasti sitten oikeuskanslerin tehtävänä olisi valvoa
valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta.
Kyllä sitä siinäkin tehtävää piisaa.
Herra puhemies! Tämä on sikäli iso
kysymys, että kun tänä päivänä puhutaan
hallinnon päällekkäisyydestä ja
siihen liittyvän tehtäväkentän tehostamisesta,
se on yksi näkökulma, mutta nimenomaan kansalaisnäkökulmasta
tämä on merkittävä asia, koska
ihmisillä on sitä epätietoisuutta siitä,
mihin loppujen lopuksi sitten tuo oma kirjelmä tulee lähettää.
Tiedän sen, että näiden kahden viraston
välillä tehdään työnjakoa
ja asioita ei pyritä käsittelemään
päällekkäin, mutta silti tästä aiheutuu
turhaa työtä ja myös epätietoisuutta.
Siksi tämän asian selvittäminen on kyllä tämän
vaalikauden aikana paikallaan, ja kun uutta perustuslakia ollaan
tekemässä ja tämän vuosikymmenen
loppupuolella sondeeraamassa ehkä monen muunkin asian kohdalta
uuteen uskoon, niin tässä on nyt sitten tämän
tarkistamisen paikka.
Kaiken kaikkiaan haluan todeta sen vielä, että oikeusasiamies
ja koko kanslia on hoitanut tehtäväänsä erinomaisella
tavalla ja se luottamus tuolla kansalaisten keskuudessa on säilynyt.
Tiedän myös, että monella viranomaistaholla
on sellaista sopivaa pelkoa siitä, että jos oikein
oikeusasiamiehen kansliaan valitetaan ja sieltä annetaan päätös,
niin se pitää myös sitten virkakunnan
tietyllä lailla varpaillaan. Herran pelko lienee tässäkin
suhteessa viisauden alku.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Kuten aiemmin puhuneille edustajille, myös
minulle on syntynyt varsin myönteinen kuva oikeusasiamiehen
ja oikeusasiamiehen kanslian toiminnasta. Ed. Kantola totesi täällä aiemmin,
että varsinaisen laillisuusvalvonnan ohella oikeusasiamies
tarjoaa sorretuksi itsensä kokeneille kansalaisille myöskin
terapeuttisen mahdollisuuden, kun voi valittaa päätöksistä,
jotka muuten tuntuvat käsittämättömiltä ja
joihin ei saa perusteluja. Tämä terapian tarve
aika usein toteutuu erityisesti sosiaalivakuutuksen osalta, ja tarkastelenkin nyt
eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta nimenomaan tämän
kyseisen alalohkon osalta.
Oikeusasiamies toteaa käsitellessään
työkyvyttömyys- ja muita sosiaalivakuutuksen keskeisimpiä ratkaisukohteita,
että usein ihmiset hakevat oikeutta joko heidän
mielestään väärin tehdyn päätöksen
perusteella tai sitten sillä perusteella, että he
kokevat tai eivät välttämättä ymmärrä kokevansa,
mutta oikeasti kuitenkin kokevat, että päätöksen
taustalla oleva säädösperusta on väärä,
ja tästä oikeusasiamies tietysti kertomuksessaan
toteaa, että oikeusasiamies ei voi yleensä puuttua
etuutta koskevan ratkaisun sisältöön,
ja tämän vuoksi hän joutuu usein toteamaan
vastauksessaan, että viranomainen on ratkaissut asian sille
kuuluvan toimivallan rajoissa tai nojalla.
Juridis-muodollisesti asia on tietenkin juuri näin,
oikeusasiamiehen tehtävä ei ole ottaa lakien säätämisen
jälkeen kantaa niitten oikeellisuuteen vaan niitten noudattamiseen.
Joskus kuitenkin tuntuu, että erityisesti eläkeratkaisujen
kyseessä ollen voisi olla hyväksi, että oikeusasiamies,
kuten ehkä on joskus saattanut tehdäkin, esittäisi
kriittisiä näkemyksiä esimerkiksi niistä ongelmista,
jotka syntyvät siitä, että kun eläkeratkaisun
hakija on saanut kolmelta tai neljältä maan parhaalta
asiantuntijalääkäriltä, jotka
ovat ihan luonnossa asianomaisen tutkineet, lausunnon, että hän
on työkyvytön, niin siitä huolimatta
eläkeratkaisu vakuutuslääkärin,
joka ei näe hakijasta muuta kuin paperit, tekemänä on
kielteinen. Tämä on varmasti yksi asia, joka synnyttää aitoa
katkeruutta ihmisissä, aitoa epäluottamusta siihen,
että lainsäädäntö ja
sen seurauksena tehtävät päätökset
kohtelevat ihmisiä oikein. Tältä osin
tällaista sisällöllistäkin arviointia
toivoisi välillä kuulevansa nykyistäkin
enemmän, koska saattaa olla niin, että se jopa
rohkaisisi tätä eduskuntaa nykyistä paremmin
hoitamaan omaa tehtäväänsä säätää oikeudenmukaisia
lakeja. Vaikka tältä paikalta ei ole välttämättä kovin
perusteltua arvostella säätämiämme
lakeja, niin on pakko todeta, että eläkeratkaisujen
osalta asia kansalaisten oikeudenmukaisuuden näkökulmasta
ei ole kunnossa. Siihen pitää saada parannus.
Toinen asia, mihin oikeusasiamies perustellusti kiinnittää huomiota,
on pitkät käsittelyajat. Kertomuksessa todetaan,
että käsittelyajat ovat etenkin vakuutusoikeudessa
edelleen niin pitkät, että asiantilaa on pidettävä yhtenä suurimmista oikeusturvaongelmista
sosiaalivakuutuksen alueella, ja näinhän se on.
Vanha sanonta sanoo tai meillä on tapana sanoa, että pitkällä tähtäimellä asia
tulee kyllä kuntoon. Sosiaalivakuutuksen käsittelyaikojen
osalta siinä on vain semmoinen ongelma, että pitkällä tähtäimellä me
kaikki olemme kuolleita. Jos vakuutuksenottaja saa pitkällä tähtäimellä oikean
ratkaisun vasta niin pitkän ajan kuluttua, että hän
ei käytännössä enää pysty
siitä hänelle kuuluvasta etuisuudesta nauttimaan,
niin silloinkin on jotain vikaa jossakin. Haluan korostaa tätä erityisesti
siitä syystä, että vuosi sitten säädimme
tässä salissa, että alueelliset valituselimet
sosiaalivakuutuksen erään osan osalta lopetettiin
ja päätöksenteko siirrettiin maakunnista
tänne Helsinkiin. Silloin meille vakuutettiin, että asia
tulee hoitumaan, käsittelyt tulevat tehostumaan ja käsittelyajat
lyhenemään. Jo viime keväänä kävi
ilmi, että näin ei ole käynyt, vaan käsittelyajat
ovat entisestään pidentyneet.
Muistelen oikeusasiamiehen olleen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa
kuultavana tässä asiassa, ja hänkin taisi
silloin esittää huolensa siitä, miten käsittelyajoille
tulee käymään, ja tältä osin
tulokset ja seuraukset ovat nähtävissä.
Toivon, että oikeusasiamies ei tulevissa kertomuksissaan
joudu enää puuttumaan tämän
tyyppisiin ongelmiin, mutta pelkään, että valitettavasti
niin taitaa kuitenkin käydä.
Kolmas tähän asiaan liittyvä kohta,
jota oikeusasiamies on käsitellyt kertomuksessaan, on asianmukaiset
ja riittävät perustelut. Kyllä suomalaiset
ymmärtävät heitä itseään
koskevat ikävätkin ja huonotkin päätökset,
jos ne on kunnolla perusteltu. Mutta suomalaisessa sosiaalivakuutuksessa — en
tiedä, minkä perinteen innoittamana — on
ollut pahana tapana, että perustelut kirjoitetaan mahdollisimman
niukasti tai sitten niitä ei kerrota ollenkaan. Tällaiseen
väärinkäytökseen oikeusasiamies
on kertomuksensa mukaisesti puuttunutkin, ja niin pitää tietysti
ollakin, mutta on erittäin myönteistä,
että oikeusasiamies kertomuksessaan kiinnittää huomiota
siihen, että perustelujen yleensäkin pitäisi
olla kattavampia, laajempia ja ymmärrettävämpiä,
koska vain sillä tavalla turvataan se, että ihmiset
tietävät, miksi he ovat sellaisen päätöksen
saaneet kuin ovat saaneet.
Kun aloitin ed. Kantolaa siteeraamalla, niin lopetankin tähän.
Tämä äskeinen perustelujen riittämättömyys
on ehkä voimakkaimmin tullut esille juuri tässä erästä turvapaikanhakijaa
koskevan päätöksenteon yhteydessä,
ja voi kyllä epäillä, kuinka kestävää on
se, että ihminen karkotetaan ilman, että päätöksen
perustelut ovat julkisesti arvioitavissa. Tässä on
toki kysymys myöskin asianomaisen oikeusturvasta, mutta kyllä Ulkomaalaisviraston
pitää pystyä perustelemaan julkisestikin
omat päätöksensä, jos asianomainen
päätöksenteon kohde sen sallii.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! Jäi pari asiaa äsken sanomatta,
ja kolmas tuli nyt, kun kuuntelin tätä ed. Kantolan
synnyttämää keskustelua.
Ensiksi tähän ed. Kantolan tuomaan karkotuspäätökseen
ja ulkomaalaisviraston toimintaan. Se tieto, mitä minä olen
saanut, ja aika paljon olen yrittänyt toimittajana niitä tietoja
hankkia: En ole saanut Ulkomaalaisvirastoa kiinni kertaakaan vääristä päätöksistä.
Lainoppineet ja hallinto-oikeudet ehkä ovat saaneet.
Toinen asia: Ulkomaalaisvirasto tekee nämä päätökset
yleensä suojelupoliisin lausuntojen perusteella, ja suojelupoliisin
saamat lausunnot esimerkiksi Iranista ovat sellaisia, että niitä todennäköisesti
ei voida julkistaa. Elikkä myöskään päätöksen
perusteluja ei voida julkistaa. Tästähän
on olemassa oikeuden päätös, että näitä ei tarvitse
edes asianomaiselle kertoa, jos ne vaarantavat Suomen mahdollisuudet
saada tietoa ja jos ne vaarantavat sen tiedon antajan hengen esimerkiksi
siellä Iranissa. Elikkä olen aivan toista mieltä kuin
täällä tässä keskustelussa
on oltu.
Toinen asia on, että en hyväksy sitä,
että kirkko, valtionkirkko, menee ja ryhtyy toimimaan valtiota
vastaan. Sitten pitää erottaa kirkko ja valtio
toisistaan. Siinäpähän ovat sitten. Kuka
pitää huolen ihmisen hengellisestä hädästä,
jos kirkkokin alkaa politikoida? Ei kukaan, ja tämä on
minusta aika vakava kysymys, ed. Räsänen.
Toinen asia sitten on se, että olen ihan täysin samaa
mieltä kuin ed. Rossi siitä, että jonkinlaista
työnjakoa täytyy tehdä jatkossa, tulevaisuudessa,
Oikeuskanslerinviraston ja Eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston
välillä. Nyt ratkaisut ja kantelut menevät
hieman liikaa päällekkäin. Etenkin jos
vielä tähän tulee kolmas elikkä tämä ihmisoikeusinstituutti,
ihmisoikeusvirasto, niin aika selkeästi täytyy
työnjako näiden kolmen viranomaisen välillä jatkossa
miettiä.
Eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston tehtävänähän
on pitää huoli oikeusvaltioperiaatteen toteuttamisesta
ja ihmisoikeuksien toteuttamisesta, ja nämähän
ovat demokratian, siis demokraattisen valtion, perusperiaatteet.
Ja mikä on demokratian perusperiaate? Se on sananvapaus. Tässä asiassa
Oikeusasiamiehen toimisto on tehnyt väärän
päätöksen aikanaan, kun se kielsi uskonnollisten
julkaisujen vapaan jakelun. Tämän päätöksenhän
toimisto joutui sitten myöhemmin perumaan, koska se on
meidän perustuslain vastainen.
Tällaiset päätökset tietenkin
rapauttavat minun mielestäni jonkin verran toimiston nauttimaa
arvonantoa. Perusoikeuksia, perustuslakia, täytyy kunnioittaa,
ja perustuslaissa sananvapaus on johdonmukainen asia, ja sitä ei
saa loukata edes Oikeusasiamiehen toimisto. Julkisuus on sen verran
tärkeä demokratialle, että se tulee sallia,
myös epämiellyttävä julkisuus
yhteiskunnan kannalta, jos se edistää demokratia-asiaa.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Ukkola totesi tuossa puheenvuorossaan
aivan oikein, että demokratian aivan keskeinen perusoikeus
on sananvapaus, ja kyllä tämä keskeinen
perusoikeus, sananvapauden periaate, kuuluu myös kirkolle.
Kyllä mielestäni kirkolla, kirkoilla ja seurakunnilla,
on täysi oikeus ilmaista mielipiteensä myös
yhteiskunnallisista kysymyksistä, maahanmuuttajapolitiikasta
ja turvapaikan hakemiseen liittyvistä periaatteista, ja
se ei toki ole millään tavoin ristiriidassa kirkon
ydintehtävän, evankeliumin eteenpäinviemisen
ja hengellisen sanoman esillä pitämisen kanssa.
Kirkon toimintaan on iät ja ajat kuulunut diakoniatyö,
joka tarkoittaa sitä, että lähimmäisistä huolehditaan
ja juuri ne hädässä olevat lähimmäiset
ja heidän tarpeensa, uskontotaustasta tai kansallisuudesta
riippumatta, kohdataan ja heistä halutaan huolehtia.
Korostan vielä ed. Ukkolalle, että kirkko
ei ole tässä tilanteessa millään
tavoin lakia rikkonut eikä myöskään
piilotellut näitä turvapaikan hakijoita, vaan
on täysin avoimesti viranomaisille kertonut tilanteen ja
tiedottanut kirkon omien turvapaikkaohjeiden mukaan, näiden
ekumeenisten ohjeiden mukaan. Eli mielestäni ei ole mitään
syytä moittia kirkkoa tässä tilanteessa.
Mutta se asia, josta alun perin pyysin puheenvuoron, lähti
liikkeelle siitä, kun oikeusasiamies Paunio totesi puheenvuorossaan,
että tarkastuksia on työtaakan vuoksi pystytty
viime vuonna tekemään hieman vähemmän
kuin edellisenä vuonna.
Aivan erityisellä mielenkiinnolla luin kuvaukset tarkastuksista,
jotka liittyivät ajankohtaiseen teemaan eli kehitysvammahuoltoon.
Siellä todetaan erään palvelukeskuksen,
Kuusanmäen palvelukeskuksen, kohdalla, johon tämä tarkastus kohdistui:
"- - pakkotoimenpiteiden käyttö näytti
niistä tehtyjen merkintöjen perusteella olleen kaavamaista
eikä ulkopuoliselle aina avautunut se, millä tavalla
asukas oli ollut vaaraksi itselleen tai toisille vai oliko pakkotoimenpide
ollut välttämätön hoidollisista
syistä." Näitä pakkotoimenpiteitähän
ovat muun muassa lääkitys, eristys, kiinni pitäminen,
lepositeiden käyttäminen tai omaan huoneeseen
sulkeminen, siirto suljetulle osastolle, tämän
tapaisia keinoja.
Tänään eduskunta otti vastaan kehitysvammaisten
Me itse -järjestön mielenilmaisun tuossa eduskuntatalon
edessä, ja he toivoivat, että olisimme turvaamassa
turvallista, ihmisarvoista palvelujärjestelmää kehitysvammaisille,
ja hyvin avoimesti nousivat esiin näiden epäiltyjen
insuliinisurmien nostattamat pelot ja huoli. Siellä toivottiin,
ettei enää koskaan tarvitsisi lehdestä lukea
tai radiosta kuulla, että joku kehitysvammainen epäillään
surmatun lääkkeellä. Näissä kylteissä,
joita siellä oli, toivottiin liikalääkityksen
vähentämistä. Todellakin oikeus elämään
on se kaikkein tärkein perusoikeus, ja siksi aivan erityinen
huomio tulee kiinnittää tällaisiin pelkoihin.
Toivonkin, että jatkossa myös oikeusasiamiehellä olisi
mahdollisuus aivan erityisesti paneutua kehitysvammaisten ihmisten
perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Samalla kiitän
oikeusasiamies Pauniota, että te olette julkisuudessa jo ottanutkin
kiitettävästi asiaan heti tuoreeltaan kantaa.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Kun kerrankin olen samaa mieltä ed.
Räsäsen kanssa ja kun perinteisesti olen eri mieltä ed.
Ukkolan kanssa, niin käytän tämän
puheenvuoron.
Olen täsmälleen samaa mieltä ed.
Räsäsen kanssa karitatiivisen diakonian merkityksestä yhteiskunnassa.
Se on globaali, kristilliseen maailmaan kuuluva periaate, siis hädässä olevan
välitön auttaminen. Siihen se kaikki rakkauden
toiminta perustuu. Jos tuntee olevansa jollakin tavalla edes inhimillisyyden
asialla, niin täytyy hyväksyä karitatiivinen
diakonia. Se on mielipiteeni, ja ymmärtääkseni
ed. Räsäsen kanssa ja ed. Kantolan kanssa olemme
tästä täsmälleen samaa mieltä.
Toinen asia, joka jäi tuosta äskeisestä saarnastani
pois — lyhyesti siitä — on tämä tarkastustoimintaan
liittyvä oikeusasiamiehen toimiston henkilökunnan
näkyminen. Se on mielestäni erinomaisen tärkeä asia,
ja vaikka nyt ollaan säästökuurilla joka
suhteessa, niin kyllä pitäisi löytää resursseja
tälle toimistolle siihen, että näitä tarkastuksia
tehtäisiin mahdollisimman suurella julkisuudella siellä,
missä tarvetta näyttäisi olevan.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Tähän terveydenhuoltoon
vielä yksi huomio.
Oikeusasiamies valvoo julkista terveydenhuoltoa, mutta yksityistä tai
sellaista terveydenhuoltoa, joka ei tuota esimerkiksi kunnille palveluja,
se ei valvo. Tämän valvonnan puute on tietysti
suuri ongelma, jos tämä prosessi jatkuu yhteiskunnassa,
joka on tätä niin sanottua yksityistämistä.
Mutta hiukan samalla tavalla kuin ed. Räsänen
haluaisin todeta tämän päivän
tilanteeseen. Tänään olivat Tehy ja SuPer
talon edessä klo 13 vetoamassa kunnon palkan puolesta ja
sanoivat, että se on tahdon asia, että se toteutuu.
Jos nämä pohjaongelmat, esimerkiksi terveydenhuollon henkilökunnan
palkkaus, pysyvät ongelmina eikä palkkausta pystytä parantamaan,
niin varmasti myös jatkossa eduskunnan oikeusasiamies saa
lisää kanteluita, jotka liittyvät esimerkiksi huonoon
hoitoon, erilaisiin ongelmiin, jotka taas ovat kiinteässä yhteydessä lisääntyneeseen
kiireeseen ja henkilöstön rasittavaan työhön
ja käytännössä myös
heidän turhautumiseensa huonolla palkalla eläen
ja toisaalta myös turhautumiseen siihen, että meillä ei
ole kylliksi henkilökuntaa töitä tekemään.
Keskustelu päättyi.