Satu Taiveaho /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa säädetään pitkäaikaisen laitoshoidon maksuista. Maksut määräytyvät maksukyvyn mukaan siten, että maksu voi olla enintään 82 prosenttia hoidossa olevan nettokuukausituloista. Jos suurempituloinen puoliso on laitoshoidossa, hoitomaksu voi olla enintään 41 prosenttia puolisoiden yhteenlasketuista tuloista. Asiakkaalle taataan kuitenkin henkilökohtaiseen käyttöön kuukausittain vähintään 90 euron niin sanottu käyttövara. Perittävä maksu ei saa myöskään ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia.

Palveluasuminen, erityisesti tehostettu ympärivuorokautinen palveluasuminen, on monilta osin verrattavissa pitkäaikaiseen laitosasumiseen, mutta tällä hetkellä palveluasunnoissa asuville ei ole turvattu vastaavaa käyttövaraa kuin laitosasumisessa on. Henkilökohtainen käyttövara tulisikin ehdottomasti laajentaa koskemaan myös palveluasumisen piiriin kuuluvia henkilöitä. Palveluasumisella korvataan yhä enenevässä määrin laitoshoitoa, laitoshoivaa, ja palveluasuminen tulee myös lisääntymään jatkossa huomattavasti, minkä vuoksi käyttövaran säätäminen nousee entistäkin tärkeämpään asemaan.

Palveluasunnoissa asuu ikäihmisiä, mielenterveyskuntoutujia, vammaisia ja muita hoivaa sekä tukea tarvitsevia, joiden taloudellinen asema on usein hyvin heikko. Heillä on usein isoja lääkekulujen omavastuuosuuksia, silmälasi- ja hammashoitomenoja jne., jotka on maksettava itse. Myös palveluasunnossa asuvan henkilön vaate- ja muut arkiseen elämään kuuluvat menot ovat usein suurempia kuin laitoshoidossa olevalla. Käyttövarasta säätäminen helpottaisi näiden ihmisten arkea.

Palveluasuminen on usein asiakkaan maksukyvyn kannalta varsin kallista. Palveluasumisesta perittävien maksujen osalta kunnissa on ollut kirjavia käytäntöjä. Maksujen perusteet löytyvät vammaispalvelulaista ja sosiaalihuoltolaista sekä laista sosiaali- ja terveyshuollon maksuista. Maksut vaihtelevat kunnittain myös sen mukaan, mitä palveluasumisen maksuun sisältyy. Käyttövaran määrittely palveluasunnoissa oleville olisi perusteltua myös siksi, että palveluasuntojen asiakkaat ovat usein toimintakykyisempiä suhteessa laitoshoidossa oleviin. Siten heillä käyttövaran tarve ja mahdollisuus sen käyttöön on myös suurempi.

Joissakin kunnissa on määritelty kylläkin vapaaehtoisesti palveluasunnossa asuville käyttövaroja. Nämä mukailevat pitkälti toimeentulotuen perusosaa, kuitenkin siten, että toimeentulotuen perusosasta on vähennetty ne osuudet, kuten ruokakustannukset, mitkä sisältyvät palveluasumisen maksuun. Toimeentulotukeen perustuvaa käyttövaramäärittelyä voidaankin siis pitää perusteltuna. Kulutustutkimukseen perustuvan toimeentulotuen perusosan laskennallinen peruste yksin asuvan henkilön ravintokustannuksien osalta on 48 prosenttia perusosasta. Perusosa on yksin asuvalla ja yksinhuoltajalla 399 euroa 10 senttiä kuukaudessa vuonna 2008.

Koska palveluasumisen käyttövaraa ei ole kaikissa kunnissa määritelty, asettaa se ihmiset käytännössä eriarvoiseen asemaan. Myös määriteltyjen käyttövarojen suuruus vaihtelee kunnittain. Esimerkiksi Turussa käyttövara on 160 euroa kuukaudessa, Riihimäellä 180—220 euroa kuukaudessa, mikäli henkilöllä ei ole merkittäviä säästöjä, ja Hämeenlinnassa käyttövara palveluasunnoissa asuville on 150 euroa. Laki määrää siis vain sen, että palveluasumisesta perittävä maksu ei saa ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia.

Arvoisa puhemies! Palveluasumiseen liittyvistä kustannuksista sekä käyttövarasta määräävä laki on todella tarpeen. Toivon, että asialle löytyy ymmärrystä ja tukea yli puoluerajojen. Kyse on erään kaikista pienituloisimman ja heikommassa asemassa olevan väestöryhmän aseman parantamisesta siten, jotta kohtuuttomuuksilta palveluasumisen maksujen osalta jatkossa vältyttäisiin ja jotta palveluasunnoissa asuville voidaan turvata välttämättömin toimeentulo. Tämä laki koskee julkisen sektorin sekä julkisen sektorin ostopalveluna hankkimaa palveluasumista.

Jatkossa tulisi myös arvioida, miten voitaisiin myös yksityisissä palveluasunnoissa asuville turvata kohtuullinen oman rahan osuus maksujen koko ajan noustessa. Palveluiden saanti tai palveluasuminen ei saa olla varallisuudesta kiinni. Siksi käyttövara on yksi välttämättömimmistä toimista auttaa pienituloisten, hoivaa, apua ja tukea tarvitsevien asemaa. Toivonkin aloitteelle myötätuulta eduskunnassa ja inhimillistä otetta, jotta käyttövara saataisiin palveluasunnoissa asuville.

Lauri  Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessa ei ole allekirjoittaneen allekirjoitusta, eli sitä ei ole minulle tarjottu. Olisin mielelläni nimeni pannut tähän lakialoitteeseen.

Perustelen myös sitä sillä, että hiukan yli kahdeksan vuotta sitten 16.3.2000 kyselytunnilla kysyin samasta asiasta ja silloinen peruspalveluministeri Eva Biaudet viittasi, että tätä epäkohtaa voidaan paikata toimeentulotuella, eli eivät ole kovin kummoiset lääkkeet. Vuodet ovat vierineet, ja tilanne on tosiaan edelleen käytännössä sama, vaikka, niin kuin tämän lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja viittasi esittelypuheenvuorossaan, joissakin kunnissa tätä suojaosuutta on. Silloin käytettiin sitä sanaa. Eli näitä henkilökohtaisia käyttövaroja joissakin kunnissa järjestetään, mutta toki paitsi kunnan tahdosta, voi myös kunnan taloudellisesta tilanteesta olla kyse.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, haluan todeta, että varmasti kun tämä asia ei ole kunnossa, niin joittenkin kohdalta se voi ohjata siihen, että mieluummin ollaan laitoshuoltoon menossa, jotta tämä suojaosuus saataisiin. Eli toivottavasti tämän lakiesityksen myötä korjaus saadaan. Viittaan Sata-komitean sosiaaliturvan kokonaisuudistukseen, jos ja kun se nopealla aikataululla etenisi ja sen myötä myös tavallaan ihmisiä voitaisiin enemmän ohjata tähän avokuntoutukseen ja palveluasumiseen, niin kuin ed. Taiveaho tuossa aloitteessaan viittasi.

Maria  Guzenina-Richardson /sd:

Puhemies! Kun me puhumme ihmisistä, jotka asuvat palveluasunnoissa tai tehostetussa ympärivuorokautisessa palveluasumustossa, niin me puhumme usein ihmisistä, joilla kuitenkin on elämässään toimintakykyä ja mahdollisuuksia liikkua sen oman asumustonsa ulkopuolella. Ja kun me mietimme, mistä hyvä elämä syntyy, se syntyy sosiaalisista suhteista, siitä, että voi käydä teatterissa tai nauttia kupposen kahvia tai teetä ystä-vien seurassa, ja siitä minun mielestäni on kyse, kun me puhumme käyttövarasta. On kyse myös siitä, että voi ostaa itselleen tarvittavia vaatteita tai lahjan lapsenlapselleen ilman, että täytyy miettiä, riittääkö raha siihen.

Minusta tämä ed. Taiveahon tekemä lakialoite on erittäin kannatettava, ja toivon, että se saa hyväksynnän yli puoluerajojen. Tässä sanotaan: "Palveluasuminen, erityisesti tehostettu ympärivuorokautinen palveluasuminen, on monilta osin verrattavissa pitkäaikaiseen laitosasumiseen, joten henkilökohtainen käyttövara tulisi laajentaa koskemaan myös palveluasumisen piiriin kuuluvia henkilöitä." Edellä perustelin juuri, miksi näin on.

Kuten hallitus on itse linjannut, niin palveluasuminen tulee myös lisääntymään jatkossa huomattavasti, mikä on hieno asia. Me saamme näitä meidän ikäihmisiämme ja toimintakyvyltään heikentyneitä ihmisiämme kodinomaiseen kotiin siitä huolimatta, että he tarvitsevat tukea arkipäiväisessä elämässään. Kaiken kaikkiaan nykyinen laki ei takaa palveluasumisen piirissä oleville henkilöille henkilökohtaista käyttövaraa, ja tämä tuntuu kovin oudolta, kun me elämme 2000-luvulla.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos minun puheenvuorostani äsken sai väärän käsityksen, niin toki se keskeisin kriteeri ei minullakaan ole, että ihmiset tätä palveluasumista suosisivat entistä enemmän, ja näin varmasti käytännössäkin on. Eli kuitenkin tärkeintä on, niin kuin edellisessä puheenvuorossa viitattiin, että ihmisillä on henkilökohtaisia tarpeita eikä voi olla ratkaisuna se, että toimeentulotukeen tukeudutaan ja sitä kautta vaan saadaan näitä hankintoja. En väitäkään, että väärin tätä tulkittiin, mutta varmuuden vuoksi halusin sen todeta.

Pauliina Viitamies /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Taiveaho esittää lakialoitteessaan korjausta epäkohtaan, joka on päässyt syntymään vanhusten palvelutaloinnostuksen levitessä maassamme. Ed. Taiveahon esitys on paikallaan, ja kannatan sen läpiviemistä. Vanhusten palveluasumisen ongelmia esitys ei kuitenkaan yksin riitä korjaamaan. Suoranainen palvelutalobuumi näyttää nyt Suomessa olevan. Uusien palvelutalojen rakentamisen lisäksi monissa kunnissa entisiä vanhainkoteja on muutettu ja muutetaan parhaillaankin palvelutaloiksi. Uudet palvelutalot ovat enemmän kodinomaisia ja olosuhteiltaan ja yleensä myös asumisväljyytensä osalta nykykäsityksen tarpeen mukaisia. Tämä on hyvä.

Palvelutaloinnostuksen taustalla on kuitenkin lisäksi myös kunnan tavoite päästä perimään hoidosta enemmän maksua kuin pitkäaikaisesta laitoshoidosta voidaan periä, palvelutaloja kun ei ole säädetty laitoksiksi, vaan ne ovat lainsäädännöllisesti suoranainen kummajainen. Palvelutaloista on nimittäin säädetty vain kahdella säädöksellä. Asetuksessa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista todetaan palveluasumisesta seuraavaa: "- - palveluja voivat olla avustaminen asumiseen liittyvissä toiminnoissa kuten liikkumisessa, pukeutumisessa, henkilökohtaisessa hygieniassa, ruokataloudessa ja asunnon siivouksessa sekä ne palvelut, joita tarvitaan asukkaan terveyden, kuntoutuksen ja viihtyvyyden edistämiseksi." Toisaalta laissa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista todetaan, että kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle muun muassa palveluasumista. Eli nämä kohdat ovat laissa löydettävissä.

Vanhusten palveluasumisesta ei ole säädetty mitään. Tämä on epäkohta, joka saattaa eri kunnissa palvelutaloissa asuvat vanhukset eri asemaan.

Niin kauan kuin hoitoa on annettu vanhainkodissa, maksuilla on ollut 82 prosentin katto. Sen jälkeen, kun vanhainkoti on muutettu palvelutaloksi, maksua voidaan periä enemmän, koska laista ei löydy määräystä, paljonko asukkaalle on jäätävä käteisvaroja. Vanhukselle jäävien käteisvarojen ja perittyjen maksujen määrä vaihtelee kunnasta toiseen ja myös se, mitä palveluasuminen pitää sisällään. Joissain kunnissa vanhuksilta peritään palvelutalossa asumisesta erikseen vuokra, ateria-apu, siivous ja vaatehuolto. Joissakin palvelutaloissa kaikki annettu apu ja toimenpiteet on hinnoiteltu erikseen ikkunan avaamista ja roskapussin poisviemistä myöten.

Palvelutalossa asuville esitetty käteisvara, 48 prosenttia toimeentulon perusosasta, vaikuttaa näin vähäiseltä sellaisissa tapauksissa, kun palvelutalossa asumisesta veloitetaan erikseen vuokra, ateriapalvelu ja muut hoitopalvelut. Asukkaan maksettaviksi jäävät tämän lisäksi terveydenhoitomenot, lääkekulut, puhtaanapito, vakuutukset ja muut henkilökohtaiset menot tv-luvista lehtimaksuihin. Vanhukset yleensä käyttävät lääkkeitä paljon enemmän kuin nuoremmat ihmiset. Sairastamiskulut ovat maassamme muuta Eurooppaa korkeammat. Joissain palvelutaloissa asuvien vanhusten käteisvarat kuluisivat pelkästään lääkkeiden maksamiseen, kun taas sellaisissa kunnissa, joissa palvelumaksu pitää vuokran lisäksi sisällään esimerkiksi ateriapalvelun, 48 prosenttia toimeentulotuen perusosasta on riittävä.

Oman ongelmansa muodostaa se, että kasvava osa hoitoa tarvitsevista vanhuksista ei pääse kunnan vanhainkotiin tai palvelutaloon vaan joutuu hakeutumaan yksityiseen palvelutaloon tai laitokseen. Näissä veloitukset voivat nousta tuhannesta eurosta useaan tuhanteen euroon kuukaudessa. Se, että jokaisella hoitoa tarvitsevalla vanhuksella on hoitoonpääsymahdollisuus sitä tarvittaessa, tulisi varmistaa kaikissa maamme kunnissa kiristämällä kuntia velvoittavaa lainsäädäntöä. Samalla kun toivotan ed. Taiveahon esitykselle hyvää menestystä eduskuntakäsittelyssä, toivon, että eduskunta lakiesityksen käsittelyn yhteydessä kiinnittäisi huomiota vielä jäljelle jäävään ongelmaan.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Todella, kuten tässä edellä edustajat ovat tuoneet esiin, suunta vanhustenhoivan kehittämisessä on ja tulee olemaan yhä enemmän niin, että jokaisella ikäihmisellä olisi oikeus asumiseen kodinomaisissa, pienissä hoivayksiköissä silloinkin, kun avun tarve ja tuen tarve on jo hyvin suurta. Myös nämä valtakunnalliset vanhustenhuollon laatusuosituksethan lähtevät siitä, että viidessä vuodessa on tarkoitus jopa puolittaa laitoshoitopaikkojen määrä. Se aiotaan toteuttaa niin, että satsataan yhä enemmän kotipalveluun, sitä kehitetään ja omaishoidon tukea vahvistetaan, mutta myös palveluasumista lisätään, joten senkin vuoksi tämä lakialoite palveluasumisen käyttövarasta on todella tässä hetkessä hyvin tärkeä ja akuutti.

Ed. Guzenina-Richardson toi hyvin esiin sen, minkälaisista pienistäkin tarpeista ja inhimillisistä seikoista ikäihmisten elämänlaatuun liittyvissä kysymyksissä voi olla kyse silloin, kun puhutaan todella siitä, että edes pieni oma tulon mahdollisuus jokaiselle tulisi turvata. Tällä hetkellä todella monella ikäihmisellä on erittäin tiukkaa näiden palveluasumisen maksujen osalta. Kaikilla ei ole sukulaisia eikä läheisiä, jotka voisivat tilanteessa auttaa tai helpottaa, joten kyllä tämä asia minun mielestäni pitäisi ratkaista, ja toivon todella, että tämä otetaan hyvin vastaan nyt, kun tämä eduskunnan käsittelyyn lähtee.