Opetusministeri Antti Kalliomäki

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajakollegat! Saattaa olla, että itse kullakin meistä on vielä tuollainen vappupuheiden vaihde päällä, siis se, että hallitus kehuu suuret saavutuksensa ja oppositio vastavuoroisesti manaa ne alimpaan — sanonko mihin. Mutta toivoisin kuitenkin, jos suinkin mahdollista, että tässä keskustelussa saisimme sen vaihteen kytkettyä pois päältä. Ainakin täältä hallituksen puolelta tarkoitus on tarkastella koulutusta avoimen kriittisesti sillä tavoitteella, että selonteon käsittely kannustaisi eduskuntaa ja myös hallitusta yhdessä tunnistamaan koulutusjärjestelmämme kipupisteet ja etsimään niihin parhaat ratkaisut. No, kävi miten kävi, selonteko mielestäni antaa eväät ihan hyvälle keskustelulle, ja se on tärkeää, koska yhteiskunnan hyvinvointi on vahvasti riippuvainen onnistuneesta koulutuspolitiikasta.

Edellisen kerran hallitus antoi vastaavan selonteon eduskunnalle keväällä 2002. Tuolloin eduskunta piti välttämättömänä jatkaa koululakien toimivuuden seurantaa ja katsoi erityistä tarvetta olevan syventää alueellisen, kuntakohtaisen ja sosiaalisen tasa-arvon toteutumista koulutuksen saatavuudessa ja oppimistulosten osalta.

Tämä nyt annettu selonteko jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa on käsitelty koulutuksen kehittämistarpeita, siis katsottu tulevaisuuteen. Ne nousevat yhtäältä tulevaisuuden haasteista ja toisaalta koulutuksen tilaa koskevista havainnoista. Selonteon toisena osana on seikkaperäinen katsaus koulutuksen tilasta.

Koulutuksen kehittämisessä painottuvat voimakkaasti kaikkia koulutusasteita ja koko koulutusjärjestelmää koskevat yhteiskunta- ja työllisyyspolitiikkaa tukevat tavoitteet. Työllisyyden edistäminen on edelleen yhteiskunnan ykkösasia.

Juuri nyt, arvoisa puhemies, maan talous- ja työllisyyskehitys on tunnetulla tavalla hyvässä vedossa. Myötätuulen automaattiseen jatkumiseen ei kuitenkaan pidä tuudittautua. Keskipitkän aikavälin talouskasvua rajoittavat erityisesti muutokset väestön ikärakenteessa, mikä johtaa työvoiman vähenemiseen jo lähivuosina. Tuossa samassa menossa työvoiman kohtaanto- ja tarjontaongelmat kasvavat. Tukemalla tehokkaasti lasten ja nuorten varttumista työkykyisiksi aikuisiksi voidaan merkittävästi lisätä työvoiman tarjontaa. Tässä katsannossa koulutus, hyvinvointi ja työvoimatarjonta liittyvät kiinteästi toisiinsa.

Toisin sanoen meillä on edessä näkymä, jossa entistä pienemmällä työvoimalla on saatava aikaan enemmän kuin nyt saamme. Tällä on kahdenlaisia vaikutuksia. Ensiksi on saatava koulutettua yhä suurempi osa nuorisoikäluokista sekä tarjottava vanhemmalle ikäpolvelle entistä paremmat mahdollisuudet päivittää omaa osaamistaan. Toiseksi on vahvistettava koulu- ja koulutusmyönteisyyttä sekä painotettava kattavan hyvinvoinnin rakenteellista merkitystä.

Arvoisa puhemies! Selvennän tarkemmin näitä kahta asiaa, jotka selonteossa on siis otettu painopisteiksi.

Koulutustason nostaminen ei ole helppoa. Selonteon "Koulutuksen tila" -aineistosta käy hyvin ilmi, että uhkia on liiankin kanssa ilmassa. Verrattain nuorissa ikäryhmissä koulutustason nousu näyttää viime vuosina hidastuneen, siis toisin kuin on ajateltu, ja miehillä se on jopa pysähtynyt. Esimerkiksi 30—34-vuotiaiden ikäryhmässä noin neljännekseltä puuttuu peruskoulun tai lukion jälkeinen ammatillinen tai korkea-asteen koulutus. Suomessahan jatketaan verrattain hyvin peruskoulun ja lukion jälkeen jatko-opintoihin, vaikka lukion jälkeen eteenpäin siirtyminen toki on tuskaisen hidasta. Mutta tulosta eli suoritettuja tutkintoja ei synny riittävästi, koska keskeyttämisaste on niin korkea ja sen kääntöpuoli eli läpäisyaste alhainen.

Tuoreimmat Tilastokeskuksen keskeyttämistiedot ovat lukuvuodelta 2003—2004. Niiden mukaan koulutuksen keskeyttäminen on edelleen korkealla tasolla. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Ilahduttava puoli tilastopalautteessa on se, että ammatillisen koulutuksen keskeyttämisaste jatkaa systemaattista laskuaan jo neljättä vuotta peräkkäin.

Kun tarkastelee näitä keskeyttämislukuja prosenttiosuuksina, ne eivät välttämättä hätkähdytä, koska prosentit vaikuttavat jotensakin siedettäviltä. Vasta katsottaessa keskeyttäjien absoluuttisia, ehdottomia, määriä päästään sisään ilmiön suuruusluokkaan ja vaikeusasteeseen. Mainittuna lukuvuonna 2003—2004 oman sektorinsa koulutuksen keskeytti kaikkiaan noin 35 000 henkilöä. Näistä keskeyttäjistä noin 7 000 jatkoi opintoja toisen sektorin koulutuksessa. Koulutusjärjestelmän jätti siis noin 28 000 henkilöä. Nämä absoluuttiset keskeyttäjien määrät kertovat, kuinka ravistelevasta ongelmasta todella on kysymys. Tämä koulutusjärjestelmän epäkohta on aidosti sylissämme, ja se on otettava tosi vakavasti.

On ymmärrettävää, ettei tuota ilmiötä voi kokonaan poistaa. Keskeyttämisen syyt liittyvät usein lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvointihaasteisiin varhaislapsuudesta alkaen. Ihmisen elämisen reppuun voi kertyä kivuliasta painolastia jo ennen kouluikää. Koulutuksen rinnalla pitää siksi selvittää ne keskeyttämisen syyt, joihin voidaan vaikuttaa, ja päättää sitten tarvittavista toimenpiteistä.

Henkilökohtaiset opetus- ja opiskelusuunnitelmat, tehokkaampi opintojen- ja ammatinvalinnan ohjaus, tarpeen mukaan mitoitettu opiskeluhuollon henkilöstö, kouluhyvinvointi ja -viihtyvyys ylipäänsä sekä muut opiskelun tukitoimenpiteet ovat osa arsenaalia, jossa aina on tilaa tehostamiselle. Keskeyttämisasteen alentamisen ja läpäisyasteen parantamisen nykyistä suurempi painoarvo tuloksellisuusrahoituksen kriteerinä kannustanee myös oppilaitoksia ja korkeakouluja kiinnittämään asiaan suurempaa huomiota. Sanon näin, vaikka tiedän, että se ei tunnu mukavalta oppilaitosten näkökulmasta. Tärkeätä on kyntää koko tämä ongelmakenttä auki niin, että kaikki muutkin keinot saadaan käyttöön. Opetusministeriö käynnistää asiassa laajan tutkimus- ja lisätoimenpideohjelman koko koulutusjärjestelmää koskien.

Puhemies! Toinen haastava työmaa koostuu toimenpiteistä, joilla edesautetaan hyvinvoinnin lisäämistä ja koulutusmyönteisyyttä koulutusjärjestelmässä yleensä ja sen alkupäässä erikseen. Tarkoitan ennen kaikkea peruskoulua. Lasten ja nuorten psyykkisen hoidon kuormitus on lisääntynyt, lastensuojelun asiakkuudet ovat kasvaneet, ja erityisopetusta kysytään yhä enemmän.

Koulu joutuu vastaamaan uudistuviin ja yhä monimuotoisempiin haasteisiin. Niistä tulee kaikkien lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolta kantavien tahojen kantaa oma vastuunsa. Hallintokuntien rajojen ja työnjaon tuomien esteitten pitää tämän ongelman edessä väistyä. Koulun on tärkeää uudistua myös pedagogisesti lapsen luovuuteen tukeutuen ja sitä kannustaen. Tässä hengessä ja avauksena koko koulutuksen ketjuun ulottuvalle työlle opetusministeriö on käynnistänyt kouluhyvinvointia edistävän toimenpidekokonaisuuden, jonka tavoitteena on koulun kehittäminen lasten ja nuorten hyvinvointia edistävänä yhteisönä.

Kouluhyvinvoinnin tukemisen keskeinen painoalue on varhaisen puuttumisen ja ennalta ehkäisevän toiminnan rakenteiden vahvistaminen koulutuksen arjessa. Ohjelman käynnistyminen jo tänä vuonna on mahdollista, koska sen edellyttämää valmistelua tehtiin jo edeltäjäni ministeri Haataisen toimesta. Ensi vuonna lähtee liikkeelle valtakunnallinen koulukiusaamisen vähentämisen kehittämishanke, jonka myötä kaikkiin kouluihin vakiinnutetaan kiusaamista ehkäisevä toimintamalli.

Koulupäivän rakenteellisen uudistamisen tarve on sekin ilmeinen. Tällä voidaan tukea paitsi oppilaan hyvää kasvua ja kehitystä myös koteja työ- ja perhe-elämän ristipaineessa. Pienilläkin muutoksilla koulupäivän rytmiin, kuten sijoittamalla koulupäivään harrastustoimintaa tai pidentämällä oppilaiden ruokataukoa, voidaan vaikuttaa oppilaiden kouluviihtyvyyteen ja -hyvinvointiin.

Varhaisesta syrjäytymisen ehkäisystä ja oppilaiden tulevaisuuden turvaamisesta perusopetuksen jälkeen on tullut koulutuksen keskeinen haaste. Koulupudokkaiden aktivoimishankkeella ehkäistään perusopetuksen keskeyttämistä ja pyritään varmistamaan jokaiselle nuorelle jatko-opintomahdollisuus toisen asteen koulutuksessa. Hankkeessa tuotetut käytännöt vakiinnutetaan osaksi kaikkien perusopetuksen yläluokkien toimintaa.

Lapset ja nuoret tarvitsevat selkeitä ja konkreettisia mahdollisuuksia vaikuttaa omaan kouluunsa ja lähiympäristöönsä. Osallistuva oppilas — yhteisöllinen koulu -hankkeessa kehitetään koulujen yhteisöllistä toimintakulttuuria, vakiinnutetaan oppilaskuntatoiminta osaksi kouluyhteisön rakenteita sekä tuetaan kunnissa lasten ja nuorten erilaisten vaikuttamisjärjestelmien kehittymistä. Tässä on pitkä sarka vielä kylvettävänä.

Opiskeluhuollon perusrakenteiden vahvistamiselle on ilmeinen tarve. Opiskeluhuollon tulisi kaikilla koulutusasteilla perustua tarpeeseen. Kouluterveydenhuolto, koulukuraattorit ja koulupsykologit kuuluvat jokaiseen kouluun ja oppilaitokseen. Tällä hetkellä lapset ja nuoret ovat epätasa-arvoisessa asemassa erityisesti psykososiaalisen opiskeluhuollon mutta myös kouluterveydenhuollon saatavuuden suhteen riippuen erittäin paljon oppilaan asuinkunnasta. Opiskeluhuollon laiminlyönnit kuormittavat kohtuuttomasti opettajia ja samalla vaarantavat koulutuksen tasa-arvon toteutumisen.

Lasten ja nuorten kasvuympäristössä ja koulun toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ovat aiheuttaneet sen, että myös opettajan toimenkuva on muodostunut opettamista monimuotoisemmaksi ja edellyttää uudenlaisten tietojen ja taitojen sisällyttämistä opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen. Sen tulee tarjota valmiuksia erityisesti ennalta ehkäisevään työhön kouluyhteisössä, ryhmäprosessien ohjaamiseen sekä työyhteisön kehittämiseen ja johtamiseen.

Arvoisa puhemies! Tapana on sanoa, että politiikkaa on tehtävä ajassa, ja niinhän se tietysti on, mutta koulutuspolitiikassa se tarkoittaa myös katseen kääntämistä tulevaisuuteen jopa vuosikymmenen, kahden tai kolmenkin perspektiivillä. Suomi tarvitsee sekä nyt elämäämme että edessä olevaan aikaan istuvaa koulutuspolitiikkaa, jonka avulla koulutuksen tasoa voidaan nostaa ja laatua parantaa. Hyvinvoivat lapset ja nuoret oppivat parhaiten. Hyvä koulu kertoo myös hyvinvoivasta yhteiskunnasta. Siksi alkaneen vuosituhannen koulutuspolitiikassa on katsottava kokonaisuutta: työelämän uusia piirteitä, varhaiskasvatusta, lapsiperheiden elämisen ehtoja ja tietenkin itse koulutusta.

Kaiken tämän keskellä ja paineessa tulee kuitenkin muistaa, että hyvinvoinninkaan rakentamisessa lapsi ei saa olla väline. Lapsi tai nuori ei ole koulua varten; koulu on heitä varten. Se lienee, arvoisat kollegat, yksinkertaisin ja toivottavasti ymmärrettävin koulutusohje meille aikuisten maailman edustajille. Me suomalaiset olemme, niin väitetään, visakallioista kansaa, mutta jospa kuitenkin tuon verran muistaisimme lastemme ja nuortemme hyvinvoinnista ainakin me, jotka sitä kansaa täällä parlamentissa edustamme.

Tuomo Hänninen /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tulevien vuosien koulutuspolitiikkaa leimaa ikäluokkien pieneneminen ja globalisaation mukanaan tuoma jatkuva muutos. Vanhasen hallitus on lähtenyt rohkeasti hakemaan vastauksia näihin haasteisiin ja tehnyt sen mukaisia päätöksiä. Esimerkiksi opintotukea on kehitetty monin tavoin.

Koulutus on avainasemassa yhteiskunnan kehityksen kannalta. Kattava koulutusjärjestelmä takaa sivistyksen kaikille ja auttaa löytämään lahjakkuudet. Pienen maan menestys perustuu tasa-arvoiseen ja korkeatasoiseen koulutukseen, tutkimukseen ja niiden kautta syntyvään tuotekehitykseen ja innovaatioihin.

Vanhempien koulutustausta ja sosiaalinen asema vaikuttavat suomalaislasten oppimiseen muita eurooppalaisia koululaisia vähemmän. Alueelliset erot oppimistuloksissa ovat edelleen Suomessa pieniä. Pohjoisen edustajana toki kannan huolta Pohjois-Suomen poikien heikommasta kouluinnosta ja suuremmasta syrjäytymisuhasta kuin maassa keskimäärin. Erojen kaventaminen entisestään ja koulutusmahdollisuuksien tasa-arvon edistäminen ovat Vanhasen hallituksen periaatteita.

Muualla kadehditusta koulutusjärjestelmästämme on keskustan eduskuntaryhmän mielestä tehtävä vientituote. Selonteon linjauksen mukaisesti koulutuksesta, erityisesti korkeakoulutuksesta, on kehitettävä uusi kansainvälisen liiketoiminnan alue. Kiinnostavia vieraskielisiä koulutusohjelmia on oltava riittävästi tarjolla, jotta pystymme houkuttelemaan osaajia Suomeen. Eurooppalaisen käytännön mukaisesti osa kustannuksista tulee kattaa EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevien tutkinto-opiskelijoiden lukukausimaksuilla. Stipendijärjestelmää on kehitettävä tukemaan opiskelua. Omien opiskelijoidemme lukukausimaksuja vastustamme määrätietoisesti.

Suomessa on tarkoituksenmukaista säilyttää yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen selkeä duaalimalli, jossa yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on sekä yhteisiä tehtäviä että omia erityistehtäviään.

Leikittely nimikkeillä ja mustasukkainen reviirinvartiointi vievät nyt liikaa energiaa korkea-asteella. Yliopistot toimivat tieteellisen koulutuksen väylänä, ja niiden tulee toiminnassaan keskittyä laadukkaaseen opetukseen sekä korkeatasoiseen ja kilpailukykyiseen tutkimukseen.

Ammattikorkeakoulujärjestelmän muutosvauhti on ollut hurja. Koulutuksen järjestäjien tulisi vihdoin keskittyä ja saada paneutua omaan perustehtäväänsä, joka on kouluttaa käytännönläheisiä osaajia elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden tarpeisiin.

Onnistuminen perustehtävässään edellyttää ammattikorkeakouluilta herkkää korvaa työmarkkinoiden suuntaan ja muutenkin tiivistä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Sairaanhoitajan täytyy osata laskea lääkeaineet, ja rakennusmestarin ja insinöörin pitää kyetä suunnittelutyön lisäksi myös valvomaan ja johtamaan töitä rakennustyömaalla.

Kattava, toimiva ja vahva korkeakouluverkko on alueiden ja maan menestyksen avain jatkossakin. Sekä ammattikorkeakoulut että yliopistot ovat tärkeitä aluekehityksen moottoreita. Yhteistyötä on kehitettävä ensisijaisesti tiloja ja tukipalveluita yhdistämällä, millä voidaan saavuttaa paikoin merkittäviäkin säästöjä. Myös korkeakoulujen työnjakoa kehittämällä toimintaa voidaan tehostaa. Aloituspaikkojen vähentäminen pitää kohdistaa niille aloille, joilla on ylikoulutusta, ei yksisilmäisesti pienimpiin yksiköihin.

Aikuiskoulutuksen rooli tulee olemaan suuri vailla koulutusta olevien ammattitaidon kehittämisessä ja työelämässä olevien ammattitaidon päivittämisessä. Aikuiskoulutuksen tueksi luotavat työelämän kehittämiskeskukset vahvistavat entisestään aluekehitystä. Korkea-asteelta valmistuneiden täydennys- ja lisäkoulutus kaipaa koulutuksen osalta ehkä eniten lisäpanostusta. Vapaalla sivistystyöllä on oma perinteinen tehtävänsä kansan valistamisessa ja sivistystason nostossa.

Arvoisa puhemies! Nykyaikaista tiedonsiirtoa hyödyntävästä verkkopohjaisesta koulutuksesta on saatu hyviä kokemuksia korkea-asteen koulutuksessa muun muassa Koillismaalla. Rakenteita ei tällöin tarvitse ylläpitää, ja motivoituneet opiskelijat valmistuvat juuri työelämän tarpeisiin. Järjestelyssä on vain tyytyväisiä osapuolia.

Myös muut koulutusmuodot — perusopetus, toisen asteen koulutus ja aikuiskoulutus — voivat hyödyntää pitkien etäisyyksien oloissa luontevasti etäopetusjärjestelyjä. Maamme on näistä järjestelyistä tunnettu, ei vain teoriassa vaan myös hyvin tuloksin käytännössä. Toimintaa tulee edelleen tehostaa.

Toisen asteen koulutusjärjestelmä kehittyy ikärakenteen pienenemisestä johtuen alueellisesti järjestetyiksi palveluiksi. Valtaosa nuorista edelleenkin tulee käymään toisen asteen lähikouluperiaatteella kotoa kulkien. Niissä tilanteissa, joissa koulutuspalvelujen saatavuuden vuoksi nuori joutuu muuttamaan kotoa, on opintotukijärjestelmän kehityttävä mukana. Riippuvuutta vanhempien tuloista on siltä osin vähennettävä.

Yrittäjyyden edistäminen on hallituksen painopiste myös koulutuspolitiikassa. Oleellista on yritys- ja innovaatiotoiminnan edistämiseen liittyvä asennekasvatus, joka linjataan myös selonteossa. Korkealaatuinen koulutus ja osaava työvoima ovat edellytys kaikelle yritystoiminnalle, ja perustiedot yrittäjyydestä kuuluvat koko ikäluokalle.

Yrittäjyyskasvatuksen lisäksi perusopetuksen on entistä paremmin autettava nuorta tunnistamaan omat lahjansa. Teoreettisen osaamisen lisäksi tärkeitä ovat liikunnalliset, käytännölliset ja sosiaaliset taidot. Meidän täytyy pystyä tarjoamaan myös käden- ja kehontaitajille mahdollisuudet itsensä kehittämiseen ja onnistumisen kokemuksiin.

Myös erityisopetuksen resurssit on aidosti käytettävä nuorten hyväksi. Haavoittuvimmille ryhmille, kuten maahanmuuttajille ja vammaisille, tulee luoda perusopetuksen jälkeen tasa-arvoisesti valmiudet itsenäistyä ja hallita elämäänsä sekä kehittää ammattitaitoa.

Arvoisa puhemies! Päävastuu lapsen kasvatuksesta on edelleen vanhemmilla. Korostamme kodin roolia myös koulupäivän rakennetta kehitettäessä. Kaavamaiseen kokonaiskoulupäivään ei tule mennä. Sen sijaan kodin ja koulun välinen yhteistyö on välttämätöntä niin kouluviihtyvyyden kuin oppimistulostenkin kannalta. Vanhempien ja opettajien ei pidä kohdata vain kriisitilanteessa. Hyvin koulutetut ja työstään pitävät opettajat sekä eri tasoilla saumattomana jatkuva oppilaanohjaus yhteistyössä kotien ja muiden toimijoiden kanssa tuottavat tuloksia.

Kouluhyvinvoinnin lisääminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovat tärkeä linjaus koulutuspoliittisessa selonteossa. Rakenteeltaan hyvä koulutusjärjestelmämme kaipaa kehittämistä, mutta keskustan mielestä myös vakaus tuo hyvinvointia. Kehittämisvimmasta on päästävä hyvin valmisteltuihin ja suunniteltuihin, kunnolla resursoituihin ja loppuun saatettuihin kehittämishankkeisiin. Kouluyhteisöt oppilaista opettajiin ja hallintohenkilöihin saakka kaipaavat työrauhaa ja pitkäjänteisyyttä.

Säde Tahvanainen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomi kilpailee ahkeruudella, osaamisella, tiedolla ja luovuudella, ei matalilla palkoilla ja työolosuhteiden turvattomuudella. Tutkimukseen ja koulutukseen on jatkuvasti investoitava. Jokaisella on oltava mahdollisuus laadukkaaseen koulutukseen maksukyvystä riippumatta. Elinikäinen oppiminen on tämän päivän välttämättömyys.

Suomalainen koulu tuottaa hyviä oppimistuloksia ja on laadultaan maailman huippua. Pisa-tulokset ja sen jälkeinen vierailijatulva ovat tuoneet tunnustusta perusopetuksellemme. Hyvästä laadusta on nyt pidettävä huolta riittävin koulutus- ja tutkimuspanoksin sekä koulutuksen sisältöä ja rakennetta uudistamalla.

Hyvistä arvosanoista huolimatta koulutuksessamme on toki puutteita ja kehittämistarpeita. Kaikki koulut varmasti tarvitsevat opetustyöhönsä lisäresursseja, opettajat lisäaikaa työnsä kehittämiseen sekä syrjäytyneet ja heikommin menestyvät erityistä tukea. Näiden asioiden kehittämiseen on poliittisella tasolla etsittävä ratkaisuja. On myös kuitenkin muistettava ne positiiviset uudistukset, joita koulutuksemme eteen on tehty. Sosialidemokraatit ovat olleet tässä työssä aktiivisia.

Arvoisa puhemies! 1990-luvulla toteutettiin koulutuksen lainsäädännön kokonaisuudistus. Vaikka uudistus tuotti aikanaan poliittista päänsärkyä, jonka voin hyvin muistaa, voi nyt todeta, että lainsäädäntö on toiminut kohtuullisen hyvin. Paikallisen tason toimintavapaus yhdistettynä sosialidemokraattien edellyttämään vahvaan valtakunnalliseen ohjaukseen tuottaa tulosta. Näin tulee jatkaa.

Koululakeja uudistettaessa pidimme sosialidemokraatteina tärkeimpänä tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän säilyttämistä, koulutuksen saavutettavuutta ja maksuttomuutta. Niitä tuemme edelleen. Perusopetuksen osalta yhtenäisen peruskoulun vahvistaminen ja lähikouluperiaate olivat olennaisimmat tavoitteemme. Nuorisoasteen koulutuksessa ajoimme lukioiden ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön vahventamista ja aikuisten koulutustason nostamista, joka kuului ykkös- eli kärkitavoitteisiimme. Näissä asioissa on vähitellen edetty, ja ne ovat edelleen sosialidemokraattien työlistalla.

Eduskunta on saanut arvioida koulutusjärjestelmämme toimivuutta koulutuspoliittisten selontekojen kautta. Kansanedustajat ovat voineet ottaa kantaa koulutuksen kokonaisuuteen ja edellyttävät muun muassa muutoksia koululainsäädäntöön. Myös arviointijärjestelmä on luotu tähän tarkoitukseen. Sen kautta päättäjien tulisi olla tietoisia opetuksemme tilasta ja kehittämistarpeista niin valtakunnan tasolla kuin peruskunnissa.

On valitettavaa todeta, että valtakunnallinen arviointitieto on hajanaista ja paikallistasolla ei edelleenkään ymmärretä koulutuksen arviointitoiminnan merkitystä ja sen yhteyttä päätöksentekoon. Lähes 30 prosenttia kunnista jättää toteuttamatta laissa määrätyn kunnallisen arvioinnin. Asiantilaan on reagoitava välittömästi. Sosialidemokraattien mielestä niin valtakunnallisen kuin paikallisen arviointitoiminnan yhteyttä päätöksentekoon tulee vahvistaa. Vuosittain koulutuksen arvioinneista annettava selvitys sivistysvaliokunnalle voisi olla väylä toteuttaa seurantaa johdonmukaisesti eduskunnassa. Myös selontekokäytäntöä tulee jatkaa.

Selontekojen ja arviointien kautta on voitu puuttua akuutteihin ongelmiin kouluissamme. Opetusministeri Raskin aikana muutettiin lainsäädäntöä oppilashuollon ja koulujen työrauhan kohentamiseksi. Ministerien Haatainen ja Kalliomäki aikana on nostettu voimakkaaksi kehittämisen kohteeksi kouluhyvinvointi, kouluviihtyvyys ja koulupudokkaiden vähentäminen.

Arvoisa puhemies! Kuten jo aiemmin totesin, koulutointa on voitu viime vuosina voimakkaasti kehittää. Lipposen kakkoshallituksen aikana toteutettiin esiopetusuudistus ja puolueemme vaatimuksesta otettiin vuoden 2003 hallitusohjelmaan aamu- ja iltapäivätoiminnan toteuttaminen. Olimme hallitusneuvotteluissa myös sopimassa esiopetuksen kuljetusetuudesta.

Ammatillisen koulutuksen kehittämisessä on kuluneella kaudella toteutettu kolmivuotiset ammatilliset tutkinnot, näyttöjärjestelmä ja näyttötutkinnot sekä lisätty oppisopimuskoulutusta. Lukioiden suurin uudistus on ollut ylioppilastutkinnon valinnaisuuden lisääminen sekä ainereaali. Kenttäpalaute näiltä osin on ollut positiivista.

Korkea-asteen kehittämisessä on edetty hallitusohjelman linjausten mukaisesti eli otettu käyttöön kaksiportainen tutkintorakenne, opintoaikojen nopeuttamiseen tähtäävät yliopistolain muutokset sekä toteutettu ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot. Nämä uudistukset ovat olleet tarpeellisia.

Myös opiskelijoiden opintososiaalista asemaa on kehitetty hallitusohjelman edellyttämällä tavalla. Pidämme tärkeänä, että tätä työtä jatketaan myös seuraavalla vaalikaudella.

Koulutuksen voimavarat ovat vahvistuneet 1,6 miljardilla eurolla vuodesta 2000. Taloudellisessa mielessä on siis harpattu parempaan siitä ajasta, kun jokaisella sektorilla leikattiin ja koulutuksessa oikeastaan voitiin vain turvata perusopetuksen varat. Oppositio hyökkää tietenkin tässä vaiheessa hallitusohjelmakirjauksen kimppuun, jonka mukaan "Ikäluokkien pienentyessä vapautuvat voimavarat käytetään koulutuksen vahvistamiseen". Tästä voi hallitukselle antaa jossain määrin pyyhkeitä, mutta ottaen huomioon taloudellisesti vähäinen liikkumavara on opetustoimessa saatu hyvä määrärahalisäys aikaan.

Arvoisa puhemies! Kiireellisimmät kehittämisen kohteet koulutuksessamme liittyvät syrjäytymiseen, eriarvoistumisen vähentämiseen. Selonteossa on hyvin todettu, että vaikka Pisa-tutkimuksen valossa erot oppimistuloksissa ovat Suomessa muita maita vähäisempiä, on erojen vähentäminen otettava tavoitteeksi. Sosialidemokraattien mielestä koulutuksen alueellisia ja yksilöiden välisiä eroja ei saa päästää kasvamaan. Esimerkiksi asuinaluekohtainen segregoituminen tulee estää. Perusopetus on pidettävä mahdollisimman moniarvoisena ja yhtenäisenä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Esiopetuksen osalta tavoitteet ovat toteutuneet hyvin. Korjaamista olisi vielä jossain määrin esiopetukseen osallistumisen lisäämisessä, vähemmistöryhmien, kuten romanien, osalta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan osalta erisuuruiset maksut sen mukaan, onko lapsi kunnallisessa päivähoidossa vai yksityisen järjestämässä toiminnassa, ovat ongelma. Maksujen yhdenmukaistaminen on otettava tavoitteeksi.

Arvoisa puhemies! Kouluviihtyvyyden muita maita heikompi taso signaloi uudistamistarpeista kouluyhteisön toiminnassa. Koulukiusaamiseen liittyvät uutiset kertovat tarpeesta käsitellä tätä teemaa jatkuvana prosessina. Kouluyhteisön hyvinvointi vaatii sosialidemokraattien mielestä koulupäivän rakenteen sekä opettajien työajan uudelleenarviointia. Yhteisöllisyyttä on vahvistettava, harrastetoimintojen ja koulun välistä yhteyttä lisättävä ja kodin vastuuta korostettava. Myös opetusryhmien kokoa on kyettävä pienentämään. Rakenteellisten muutosten kautta voidaan saada tilaa niin taideaineiden kuin vaikkapa matematiikkakerhojen toimintaan.

Erityisopetuksen osalta integraatioperiaatetta on edelleen jatkettava ja tarjottava riittävät palvelut erityistä tukea tarvitseville kaikilla kouluasteilla. Erityisopetuksen määrän kasvamisen syyt tulee selvittää ja ryhtyä selonteon mukaisesti toimenpiteisiin erityisopetuksen sisällölliseksi kehittämiseksi. Kokoomuksen selkeästi haikailemaan segregoivan opetuksen aikaan ei tule palata.

Toisella asteella syrjäytymisen ehkäisemiseksi on luotava parempaa tarjontaa ja palveluita niille nuorille, jotka eivät perinteisellä ammatillisella ja lukiokoulutuksella eteenpäin selviä.

Oppilaitosten yhteistyötä on syvennettävä, sillä vain laajemmalla yhteistyöllä voidaan turvata lukioiden ja ammatillisten oppilaitoksien riittävä verkko myös syrjäseudulla. Muutoin nuoret äänestävät jaloillaan.

Ammatillisen opetuksen laatua voidaan parantaa muun muassa ammattiosaamisen näytöillä, joihin on turvattava riittävät resurssit. Aikuisväestön osalta Noste-ohjelmalla on saavutettu hyviä tuloksia, mutta ohjelman markkinointiin ja opiskelijoiden rekrytointiin on panostettava enemmän. Työmarkkinoilla on 350 000 aikuista ilman ammatillista perustutkintoa.

Korkea-asteella globaalit haasteet on otettava huomioon, mutta myös nojauduttava vahvasti suomalaiseen malliin, jossa laadukasta korkeakoulutusta tarjotaan eri puolilla maata. Yhteistyötä korkeakoulutoimijoiden kesken on syvennettävä ja rakennetta kehitettävä, mutta kehittämistyön on edelleen nojauduttava duaalimalliin. Kehittäminen ei saa jakaa korkeakouluja eliittikouluihin ja aluesarjaan. Tutkimuspanostuksia tarvitaan lisää.

Arvoisa puhemies! Koulutuksemme on rakenteellisten muutosten haasteen edessä. Meidän on kyettävä tarjoamaan palvelut laadukkaina koko maassa ja kaikille kansalaisille. Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa julkiset palvelut ja sosiaalipolitiikka kattavat koko väestön, eivät erottele ihmisiä maksukyvyn mukaan. Näin kaikkien panos yhteiskunnan ja sen taloudellisen menestyksen hyväksi saadaan käyttöön. Yhteiskunta tarjoaa kansalaisilleen maksuttoman opetuksen esikoulusta korkeakouluun. Näin tulee jatkaa.

Sosialidemokraattien mielestä suomalainen koulujärjestelmä ei tasapäistä vaan tasa-arvoistaa lapset, nuoret ja vanhemmatkin keskenään.

Kaarina Dromberg /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että 1990-luvulla tehdyt koulutuspoliittiset uudistukset ovat kantaneet hedelmää; Pisa-tutkimuksen tulokset olivat suomalaisten oppilaiden osalta huippuluokkaa. Erinomaiset tulokset selittyvät jo Uosukaisen ja Heinosen kaudella aloitettujen oikeiden koulutuspoliittisten ratkaisujen lisäksi yleisellä ja maksuttomalla koulutusjärjestelmällämme, varhaisen puuttumisen lisäämisellä sekä korkeasti koulutetuilla opettajilla.

Toisaalta Vanhasen kauden koulutuspoliittiset linjaukset eivät saa kansallisissa arvioissa etenkään perusopetuksen osalta kovinkaan mairittelevaa arvosanaa. Tosiasioita kouluissamme ovat suurentuvat opetusryhmät, erityisopetuksen tarpeen voimakas kasvu sekä kuntien heikentyneen talouden kielteinen vaikutus koulujen olosuhteisiin. Suurin koulutuksen haaste kaikilla sen tasoilla onkin korkeatasoisten koulutuspalveluiden turvaaminen koko maassa.

"Ikäluokkien pienentyessä vapautuvat voimavarat käytetään koulutuksen vahvistamiseen." Näin luvataan Vanhasen hallituksen ohjelmassa. Kokoomuksen mielestä hallitusohjelman kirjaus on hyvä ja sitä tulisi noudattaa. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että koituneet säästöt eivät palaudu kunnille, vaan katoavat valtion pohjattomaan kirstuun.

Lisäkuluja kunnille aiheuttaa niin sanotun pakkolainan takaisinmaksu, jonka valtio päätti jakaa neljälle vuodelle. Valtionosuuksien korotus olisi tullut maksaa täysimääräisenä jo vuodesta 2005 alkaen. Hallitus kuitenkin päätti jättää maksamatta kunnille aiemmin yleisesti sovitun korotuksen. Kuntien opetustoimelle aiheutuu tämän takia vuosien 2005—2008 aikana yhteensä noin 220 miljoonan euron tappio.

Hallituksen koulutuspoliittisessa selonteossa esitetään tukku hienoja ja kannatettavia tavoitteita; kukapa vastustaisi kouluhyvinvoinnin lisäämistä, riittävää ja korkeatasoista opetushenkilöstöä tai aikuisväestön oppimismahdollisuuksien kehittämistä?

Hallituksen tavoitteet ovat toden totta yleviä, mutta niiden käytännön toteuttaminen on kuntien käytössä olevien nykyisten resurssien takia lähes mahdotonta. Kuntaliiton laskelmien mukaan valtion rahoitusosuus kuntien ja kuntayhtymien opetus- ja kulttuuritoimen toimintamenoista kattaa tänä vuonna vain noin 30 prosenttia koko toimialan menoista. Valtion rahoitusosuus nousi vuosien 2002 ja 2003 aikana, mutta kääntyi valitettavasti laskuun heti nykyhallituksen ensimmäisenä täytenä toimintavuonna eli 2004.

Nykyisellä rahoituspohjalla voidaan heittää hyvästit hallitusohjelmassakin mainitulle lähikouluverkostolle tai pieneneville ryhmäkoille ja opettajien täydennyskoulutukselle — kaikelle, mistä kouluhyvinvointi muodostuu. Hallituksen kirjaus kouluhyvinvoinnin lisäämiseksi on tyhjää sanahelinää niin kauan, kunnes kunnille osoitetaan riittävät resurssit ongelman korjaamiseksi.

Kuntien tiukka taloudellinen tilanne näkyy säästöinä. Esimerkiksi oppilaan ohjausta ei pystytä järjestämään kaikkialla lakien edellyttämällä tavalla. Lisäksi koulujen ja opettajien resurssit ottaa oppilaiden erityistarpeet huomioon ovat rajalliset. Jo perusopetuksessa tulisi huomioida ja tunnistaa niin oppimisvaikeudet kuin -lahjakkuudet.

Vanhempien näkökulmasta koulukeskustelua sanelevat liiaksi vaihtoehdottomat taloudelliset reunaehdot, eikä perheiden elämää ole tarkasteltu kokonaisvaltaisesti. Perusopetusta koskevat päätökset eivät voi olla vain taloudellisesti, vaan myös pedagogisesti ja lasten hyvinvoinnin kannalta kestäviä ratkaisuja.

Kouluverkon karsiminen on perusteltua, jos oppilaiden määrä selkeästi vähenee. Usein on järkevämpää karsia tiloja ja kiinteistöjä ja suunnata niistä saatavat säästöt opetuksen kehittämiseen kuin leikata opetustunteja ja heikentää opetuksen laatua.

Hallitus ei koulutuspoliittisessa selonteossaan juurikaan ota kantaa koulutuksen järjestämisen taloudellisiin resursseihin. Valtion talous on edellisten hallitusten vastuullisen finanssipolitiikan ansiosta nyt vakaampi kuin miesmuistiin. Kokoomuksen mielestä valtiolla olisi tuhannen euron paikka kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä sitoutua koulutuksen rahoituksen kasvattamiseen kaikissa koulutusmuodoissa. Valtiovarainministeri Heinäluoma ja kuntaministeri Manninen antoivat viime viikolla kuitenkin kuntiin tylyn viestin: rahaa ei tipu eikä sopua Paras-hankkeessa tunnu löytyvän.

Arvoisa puhemies! Hallituksen koulutuspoliittisessa selonteossa todetaan: "Työvoimakehitys ja pienenevät ikäluokat edellyttävät, että nykyistä suurempi osa nuorista siirtyy työelämään ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneina." Kokoomus on tästä samaa mieltä. Ongelmana on kuitenkin se, että yhä suurempi osa ikäluokasta valitsee yleissivistävän lukiokoulutuksen, vaikka kaikilla ei aina olisi edellytyksiä siellä menestymiseen. Tästä on osoituksena erityis- ja tukiopetuksen tarpeen jatkuva kasvu lukioissa.

Vuonna 2004 peruskoulun päättäneistä 38 prosenttia jatkoi opintoja ammatillisessa koulutuksessa, kun taas lukioon meni 54 prosenttia. Lukioon menevien osuutta tulisi hillitä ja ammatilliseen koulutukseen menevien määrää lisätä jopa 50 prosenttiin. Tosiasia nimittäin on, että myös tulevaisuudessa Suomessa tarvitaan kädentaitoja ja niitä taitavia ammattilaisia. (Ed. Gustafsson: Kokoomus tulee demarien linjoille!) — No, kuulkaas nyt. — Kokoomus katsoo, että hallituksen, eduskunnan, järjestöjen ja koulujen itsensä olisi ryhdyttävä yhdessä kirkastamaan ammatillisen koulutuksen vetovoimaa, jotta elinkeinoelämän tarpeisiin voidaan oikealla tavalla vastata.

Ikäluokkien pieneneminen ja muuttoliike keskuksiin haastaa ammatillisen koulutuksemme järjestämisen haja-asutusalueilla. Siksi onkin tärkeää, että ammatillisen koulutuksen järjestäjät löytävät toisensa ja verkostuvat keskenään.

Kokoomus katsoo, että hallituksen tulisi puuttua ammatillisen koulutuksen asemaan ja järjestämiseen vahvistamalla ammatillisen koulutuksen vetovoimaa peruskoulun jälkeisenä vaihtoehtona ja kehittämällä ammatillisen peruskoulutuksen tutkintoja paremmin työelämän tarpeita vastaaviksi. (Ed. Gustafsson: Näin hallitus juuri toimii!) Lisäksi ammatti- ja erikoisammattitutkintoja on kehitettävä jo työssä olevien lisä- ja täydennyskoulutusväylänä.

Joidenkin hallituspuolueiden piirissä keskusteluun on taas kerran nostettu Ruotsin mallin mukaiset "nuorisokoulut" tai "ammattilukiot". On suotavaa, ettemme toistaisi lähinaapurissa tehtyjä virheitä. Ruotsin ammattilukiokokeilun tuloksena olivat merkittävästi laskeneet oppimistulokset.

Lukio-opetusta kohtaavat nyt ja tulevaisuudessa pitkälti samat ongelmat kuin toisen asteen ammatillista koulutustakin: muuttuva toimintaympäristö ikäluokkien pienenemisen muodossa ja kuntien taloudellinen ahdinko. Näiden yhteisten nimittäjien lisäksi ongelmallista on lukiokoulutuksen jälkeinen nuorten hidas siirtyminen jatko-opintoihin. Huolta aiheuttaa myös lukio-opintojen pitkittyminen. Merkittävin syy opintojen pitkittymiseen on hajautettu ylioppilastutkinto.

Arvoisa puhemies! Kokoomus katsoo, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit on myös tulevaisuudessa pidettävä selkeästi erillään. Korkeakouluverkkomme vahvuus on juuri kahdessa erilaisessa järjestelmässä: tiedekorkeakouluissa ja työelämälähtöisemmissä ammattikorkeakouluissa.

Kiistaton tosiasia on, että koulutusmäärät sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa ovat tällä hetkellä liian korkeita huomioon ottaen koulutustarpeet. Korkeakoulujen on keskityttävä kouluttamaan laadukkaasti, riittävästi ja siellä, missä tarvetta on. Liian moni nuori kouluttautuu niin sanotuilla muotialoilla ja joko valmistuu lopulta työttömäksi tai siirtyy tehtäviin, jotka eivät vastaa koulutusta.

Korkeakoulujen kesken tarvitaan erikoistumista, työnjakoa ja profiloitumista. Korkeakoulujen yksiköiden määrää on karsittava ja voimavaroja keskitettävä. Niiden aloituspaikkamääriin on puututtava sellaisilla aloilla, joilla työmarkkinoilla on selkeää ylitarjontaa. Kokoomus kannustaa korkeakouluja etsimään uusia yhteistyömuotoja.

Yliopistojen taloudellista autonomiaa on lisättävä. Uudenlaisen dynaamisen toiminnan ja tieteen kehittäminen vaatii merkittäviä uudistuksia nykyisin lähinnä valtion tilivirastoina toimivien yliopistojen taloushallinnossa ja toimintavapaudessa. Yliopiston asema yhteiskunnassa on käsitettävä instituutiona ja ylimmän opetuksen antajana.

Ammattikorkeakouluista valmistuneilla tulee olla hallussaan sellaista käytäntöön liittyvää tietoa ja taitoa, jota yliopistokoulutus ei tuota. Vaarana kuitenkin on, että ammattikorkeakoulut muuttuvat yhä teoreettisemmiksi ja samalla menetetään niiden vahva ammattiosaaminen.

Tarkoituksenmukaiset ja ennen kaikkea vapaat ylläpitojärjestelmät vahvistavat ammattikorkeakoulujen alueelliseen ja työelämän kehittämiseen liittyviä erityistehtäviä. Paras-hankkeen yhteydessä on ehdotettu ammattikorkeakoulujen ylläpitojärjestelmiin enemmän tai vähemmän pakollisia muutoksia muun muassa osakeyhtiöittämisen muodossa. Kokoomus katsoo, ettei aihetta ylläpitojärjestelmien muuttamiselle ole. Toimintojen ohjaus on mahdollista nykyistenkin järjestelmien puitteissa. Erityisen ongelmallista on, jos valtio tulee osakkaaksi tai jopa pääosakkaaksi ammattikorkeakouluissa. Tämä aiheuttaisi ongelmia niin ohjauksen, resurssien kehittämisen kuin hallinnonkin suhteen.

Lopuksi kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa korostaa, että mikäli todella haluamme olla osaamisen ja työelämän muuttuviin tarpeisiin vastaava koulutuspolitiikan mallimaa, on elinikäiseen oppimiseen ja aikuiskoulutukseen panostettava yhä enemmän.

Arvoisa puhemies! Selonteon perusongelma on se, että siinä esitettyjä, sinänsä kannatettavia uudistuksia ei voida toteuttaa vain koulutusjärjestelmää tehostamalla ja voimavaroja uudelleen suuntaamalla, vaan valtiolta tarvitaan vastaantuloa myös resurssien varmistamisessa. Ilmaan jää leijumaan kysymys: Onko valittu koulutuspoliittinen linja tulevaisuuden kannalta oikea, kun joillain aloilla koulutetaan yli tarpeen ja toisilla on valtaisa työvoimapula?

Unto  Valpas /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalainen koulutusjärjestelmä on kansainvälisissä mittauksissa todettu maailman parhaimpien joukkoon kuuluvaksi. Monilla osa-alueilla olemme jopa maailman parhaita. Viimeisin Pisa-tutkimus osoittaa muun muassa tämän. Sijoittaminen koulutukseen on myös tuottanut hyvää tulosta. Olemme monilla ammattiosaamisen aloilla menestyneet hyvin kansainvälisessä kilpailussa. Esimerkkinä mainitsen vain korkean teknologian. Ilman laadukasta koulutusta emme olisi pystyneet myöskään luomaan maahamme sitä hyvinvointia, mikä meillä tänä päivänä on.

Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen aikana suhtautuminen koulutukseen on muuttunut. Edellisen hallituksen aikana tehtiin monia hyviä uudistuksia. Nykyinen hallitus näyttää tarkastelevan koulutusta pelkästään valtiovarainministeriön näkökulmasta. Tämä on huono asia koulutuksen tulevaisuudelle.

Tuon esimerkkejä koulutuksen eri sektoreilta, joilla on tapahtunut huonoa kehitystä.

Perusopetuksessa ryhmäkoot ovat suurentuneet, ja tästä seuraa se, että opetuksen laatu vaarantuu. Kun kunnissa tehdään säästösyistä ylisuuria opetusryhmiä, niin on selvää, että opetusta on vaikea toteuttaa laadukkaasti. Kun vielä tuki- ja erityisopetus ovat menettäneet resursseja, niin on selvää, että perusopetuksen tila on heikentynyt. Perusopetuksen sisältö vaatisi myös tarkennusta, ja muun muassa taideaineet tarvitsisivat enemmän opetustunteja.

Suomessa on meneillään suuri lähikoulujen ja kyläkoulujen alasajo. Tätä vauhdittaa hallituksen toteuttama valtionosuusjärjestelmän muutos, joka leikkasi pienten koulujen suuremman valtionosuuden. Tämän lain seurauksena maaseutumme nyt autioituu, ja tämä kaikki tapahtuu aikana, kun keskusta istuu hallituksessa. Yllättävää on myös se, että suurissa kasvukeskuksissakin lopetetaan lähikouluja ja lapset sullotaan ylisuuriin kouluyksikköihin.

Perusopetuksen ongelmien taustalla on kuntien heikko taloudellinen tilanne, kun samanaikaisesti valtiontalous on hyvin ylijäämäinen. Kuntien taloutta yritetäänkin nyt monissa kunnissa hoitaa perusopetuksen kustannuksella, ja tämä ei ole mielestäni oikein.

Arvoisa puhemies! Toisen asteen koulutuksen tila on tällä hetkellä myös hyvin ongelmallinen. Kouluverkkoa suunnitellaan karsittavan, vaikka puhutaan säästöjen nimissä tapahtuvista järjestelyistä. Ammatillinen koulutus ei ole pystynyt myöskään riittävästi vastaamaan elinkeinoelämän tarpeisiin. Osaavista kädentaitajista on monilla aloilla puutetta. Esimerkkinä mainitsen vain rakennus- ja metallialan. Näille aloille joudutaan työvoimaa tuomaan jo muualta, vaikka työttömiä meillä on vielä aivan liian paljon.

Ammatillisen koulutuksen työharjoitteluun ja opettajien koulutukseen kannattaa panostaa entistä enemmän. Uudet, eri alojen näyttötutkinnot ovat hyvä asia, mutta niiden toteuttamiseen ei ole annettu riittävästi resursseja. Tutkintoja vaivaa myös liiallinen byrokratia, ja ellei voimavaroja saada lisää, niin tutkinnot voidaan joutua toteuttamaan oppilaitoksissa muita opetusresursseja heikentämällä. Ammatillisen koulutuksen vetovoimaa voidaan lisätä ottamalla työnjohtokoulutus ohjelmaan esimerkiksi erityisammattitutkintoon tähtäävällä koulutuksella. Kun teknikkokoulutus aikoinaan lopetettiin, niin siitä on seurannut monille aloille suuri vajaus työnjohtajista. Tästä vajauksesta on elinkeinoelämä monta kertaa huomauttanut. Tämä vajaus voitaisiin poistaa toisen asteen työnjohtokoulutuksella, mutta hallitus ei näytä saavan mitään aikaan. Uusilla selvityksillä ongelma ei poistu. Lisäksi tarvitaan ammattikorkeakouluissa eräillä aloilla muutoksia opetussuunnitelmiin, jotta käytännön työssä olleita henkilöitä saadaan koulutettua nykyistä enemmän vaativiin työelämän tarpeisiin. Esimerkkinä tästä mainitsen muun muassa rakennusmestarikoulutuksen.

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeakouluille asetettiin viime hallituksen aikana aluekehittämisvelvoite. Tämä oli hyvä asia. Monet pienetkin paikkakunnat ovat kehittyneet ammattikorkeakoulun vaikutuksesta. Nyt näyttää siltä, että hallitus suunnittelee tämän verkon harventamista. Tällaiset suunnitelmat tulevat pysäyttämään monien paikkakuntien kehityksen. Ammattikorkeakoulu on tärkeä aluekehittäjä etenkin niillä alueilla, joilla ei ole yliopistoa.

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeakoulut siirrettiin 1990-luvulla valtionhallinnon alaisuudesta pääosin kuntien tai kuntayhtymien omistukseen. Nyt on liikkunut tietoja, että valtio suunnittelee ammattikorkeakouluille tiukempaa valtion ohjausta tai omistusta. Jatkuva hallinnon muutos ei ole hyväksi ammattikorkeakoulujen toiminnan kannalta. Muutokset vaativat voimavaroja, ja on olemassa vaara, että ne otetaan pois koulujen päätehtävästä eli opetuksesta. Ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja on syytä jatkuvasti tarkastella kriittisesti. Insinööri-, kaupallisten ja media-alojen koulutuksen aloituspaikat ovat ylimitoitettuja. Sen sijaan hoitoalan eri tehtävissä on suurta vajausta muun muassa sairaanhoitajista. Aloituspaikkoja on tarkasteltava nykyistä paremmin vastaamaan työelämän tarpeita.

Arvoisa puhemies! Yliopistokorkeakoulujen kohdalla suunnitelmissa näyttää olevan kouluverkoston harventaminen myöskin. On esitetty jopa Lapin yliopiston ja Oulun yliopiston yhdistämistä. Tällaiset suunnitelmat pitää vasemmistoliiton ryhmän mielestä tyrmätä. Harvaanasutussa maassa tarvitaan hyvä kouluverkko myös korkeakoulujärjestelmässä. Yliopistokorkeakoulujen rahoitus on kehittynyt tämän hallituksen aikana huonompaan suuntaan. Edellinen eduskunta lisäsi yliopistokorkeakoulujen rahoitusta merkittävästi. Tämän hallituksen aikana on tuottavuusohjelman yhteydessä puhuttu tuhansien henkilöiden vähentämisestä yliopistoista. Tällaiset toimet vaarantavat yliopistojen tulevaisuuden.

Lopuksi, arvoisa puhemies, vasemmistoliiton mielestä opiskelijoiden taloudellinen tilanne on heikentynyt. Opintotukijärjestelmää on kehitetty keskustan ja demarien toimesta lainapainotteiseen suuntaan. Tämä lainapainotteinen järjestelmä ei kuitenkaan näytä kiinnostavan opiskelijoita, sillä kukapa haluaisi velkaisena valmistua epävarmoille työmarkkinoille? Opiskelijoiden tasavertainen mahdollisuus opiskella toteutuu parhaiten korottamalla tuntuvasti nykyistä opintorahaa, joka on jäänyt pahasti jälkeen muusta tulokehityksestä. Kaikki muut temput ovat enemmän tai vähemmän turhia, ja niillä ei saada merkittäviä tuloksia aikaan. Vasemmistoliitto esittääkin, että opintorahaa nostetaan 300 euroon.

Vasemmistoliiton ryhmän mielestä suomalainen koulutusjärjestelmä on tienhaarassa. Kysymys on nyt siitä, jatkuuko nykyisen järjestelmän kehittäminen siltä pohjalta, että kaikki voivat tasavertaisesti opiskella maassamme kaikissa koulujärjestelmissä, vai ryhdytäänkö koulutusta viemään eriarvostavaan suuntaan.

Arvoisa puhemies! Ryhmämme mielestä on tärkeää, että kaikki voivat opiskella maassamme riippumatta tulotasosta tai asuinpaikkakunnasta. Toivomme, että eduskuntakäsittelyssä tullaan näihin asioihin kiinnittämään vakavaa huomiota, kun me linjaamme tulevaisuutta.

Kirsi Ojansuu /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen koulutuspoliittisessa selonteossa on esitelty hyvin suomalaisen koulutusjärjestelmän ajankohtaisia haasteita. Koko selvitys on kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, ellei koulutukseen saada nykyistä enemmän resursseja. Hyvät tavoitteet eivät toteudu ilman rahaa. Koulutuksesta tinkiminen on väärä valinta, sillä koulutus ja varhaiskasvatus ovat tärkeitä sijoituksia tulevaisuuteen. Päiväkodeille, peruskouluille, toiselle asteelle ja korkeakouluille on taattava riittävät resurssit.

Opintojen keston rajoittamisen jälkeen hallitus näyttää siirtyvän seuraavaan tavoitteeseensa eli lukukausimaksujen tuomiseen koulutusjärjestelmäämme. Vaikka välillä uskotellaan, ettei koulutuksen maksuttomuuteen puututa, lukukausimaksujärjestelmän valmistelu etenee kulisseissa. Nyt selonteossa ainakin rehellisesti myönnetään, että lukukausimaksujärjestelmää valmistellaan EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Jos sallitaan lukukausimaksujen kerääminen ulkomaalaisilta opiskelijoilta, avataan takaovi lukukausimaksujen laajentamiselle koskemaan kaikkia opiskelijoita. Vihreä eduskuntaryhmä vastustaa lukukausimaksuja. Korkeakoulutuksen on säilyttävä maksuttomana kaikille opiskelijoille.

Lukukausimaksujen käyttöönotto on ristiriidassa monen selonteon päätavoitteen kanssa, eivätkä maksut edistä koulutuksellista tasa-arvoa. Maksut ovat askel väärään suuntaan, jos halutaan lisätä ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää. Koulutuksen maksuttomuus on laadukkaan opetuksen ohella suomalaisten korkeakoulujen tärkeä vetonaula. Lukukausimaksuilla ei myöskään voida kerätä sellaisia summia, joilla olisi mitään olennaista vaikutusta korkeakoulujen rahoitukseen.

Arvoisa puhemies! Hallitus on kaudellaan pyrkinyt nopeuttamaan opintoja — enimmäkseen väärillä keinoilla. Myös tässä selonteossa puhutaan työuran pidentämisestä. Tuotannon ja tehokkuuden retoriikka leimaa hallituksen koulutuspolitiikkaa ja tätä selontekoa. Markkinatalouden logiikka istuu huonosti järjestelmään, jonka tärkeimmän arvon tulisi olla sivistys.

Selonteossa kiinnitetään huomiota niin sanotusti tarpeettomiin opintoihin: toisiin tutkintoihin ja aikuisten opiskeluun. On ongelmallista puhua tarpeettomasta koulutuksesta. Millä mittarilla voidaan päättää, mikä on yksilön tai yhteiskunnan kannalta tarpeetonta koulutusta? Miten kävi elinikäisen oppimisen tavoitteelle? Vihreän eduskuntaryhmän mielestä koulutus on kannatettavaa niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin kannalta.

Opintojen nopeuttamisen saralla hallitus on jättänyt tekemättä kenties yksinkertaisimman uudistuksen. Ase- tai siviilipalvelus, ylioppilastutkinto ja pääsykokeet tulisi sovittaa nykyistä paremmin yhteen. Nyt armeijan tai siviilipalveluksen käyminen voi lykätä opintojen alkua kaksikin vuotta. Asia ei ole edennyt, vaikka ministeri Karpela ja silloinen puolustusministeri Vanhanen lupasivat puuttua asiaan jo vuonna 2003.

Selonteosta on unohtunut tärkeä keino opintojen keskeyttämisen vähentämiseksi. Lopetetaan vihdoin pakkoyhteishakujärjestelmä. Moni ylioppilas hakee ammatti- tai ammattikorkeakouluun ainoastaan siksi, ettei ilman hakuprosessia saa työmarkkinatukea, jos syksyllä jää ilman opiskelu- tai työpaikkaa. Pakkohaun takia aloitetut opinnot jäävät usein kesken, koska itse ala ei kiinnosta.

On ilo huomata, että kouluhyvinvointia ja koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoisuutta korostetaan kehittämislinjauksina. Lopulta on kuitenkin kyse siitä, annetaanko kouluille riittävät resurssit näiden hyvien tavoitteiden saavuttamiseksi. Usein tuntuu, että koulutuspolitiikassa on kaksi tasoa — teoria ja käytäntö — jotka eivät kohtaa. Strategioissa asetetaan hyviä tavoitteita, mutta säästöliekillä toimivien koulujen arki on aivan jotain muuta.

Vihreä eduskuntaryhmä on tyytyväinen siihen, että selonteossa puhutaan suoraan pienenevien ikäluokkien haasteesta koulutusjärjestelmällemme. Tulevaisuudessa haasteena tulee olemaan laadukkaiden koulutuspalveluiden tarjoaminen pienille ikäluokille. Väestön ikääntyessä terveydenhuollon rahantarve tulee kasvamaan valtavasti. On tärkeää, että myös tässä tilanteessa pidetään laadukkaan koulutuksen puolta ja turvataan sille riittävät resurssit. Kunta- ja palvelurakenteen uudistuksella voidaan parantaa kuntien yhteystyötä siten, että tasa-arvoiset ja laadukkaat koulutuspalvelut voidaan taata tulevaisuudessakin.

Kouluviihtyvyys on tärkeä osa kouluhyvinvointia. Pisa-tutkimus osoitti, että kouluissamme viihdytään huonosti. Julkisuudessa on esitetty paluuta tasoryhmiin kouluviihtyvyyden parantamiseksi. Vihreä eduskuntaryhmä ei näe syytä tasoryhmien palauttamiseen. Useimmiten ne ongelmat, joita tasoryhmillä haluttaisiin ratkoa, johtuvat ylisuurista luokista. Ne ratkeavat pienentämällä ryhmäkokoja.

Myös koulun teoriapainotteisuus heikentää kouluviihtyvyyttä. On hyvä, että tämä huomataan myös selonteossa. Valinnaisuuden väheneminen uuden tuntijaon myötä on heikentänyt erityisesti taide- ja taitoaineiden asemaa. Tuntijaon vaikutukset näiden aineiden opetuksen tavoitteiden ja sisältöjen toteutumiseen on selvitettävä pikaisesti. Vihreä eduskuntaryhmä ehdottaakin, että ensimmäisenä askeleena taito- ja taideaineiden opetuksen turvaamiseksi nykyistä paremmin valinnaisaineiden oppituntimäärää kasvatettaisiin 13:sta 15:een peruskoulun yläluokilla.

Selonteossa tuodaan esiin koulupäivän rakenteen muokkaaminen kokopäiväkoulun suuntaan. Vihreä eduskuntaryhmä pitää tätä kiinnostavana avauksena. Huolella tehty koulupäivän uudelleenjärjestely vähentää lasten päivän pirstoutumista aamu- ja iltapäivähoitoon, koulupäivään ja harrastuksiin.

Arvoisa puhemies! Vaikka Suomi onkin koulutuksellisen tasa-arvon huippumaita, meillä esiintyy huolestuttavia merkkejä koulutuksellisen tasa-arvon heikkenemisestä. Suomeen on syntynyt lasten luokkayhteiskunta, joka näkyy myös kouluissa. Suuremmissa kaupungeissa on jo havaittavissa huomattavia eroja niin sanottujen hyvien ja huonompien alueiden koulujen välillä. Alemman tason alueilla oppilailla on ikätovereitaan heikommat oppimistulokset ja terveystottumukset. Vauraampien alueiden kouluissa oppimistulokset ovat huomattavasti parempia, mutta oppilaat kärsivät stressistä ja suorituspaineista.

Suomessa on huolestuttavan paljon nuoria, jotka syrjäytyvät koulutusjärjestelmästä. Vuosittain 300 oppilasta jää ilman peruskoulun päästötodistusta, 3 400 nuorta jättää aloittamatta toisen asteen koulutuksen. Opetusministeriössä on suunnitteilla koulupudokkaille suunnattu aktivoimishanke. Sitä olisi tullut esitellä laajemmin tässä selonteossa. Tehokkain tapa ehkäistä koulutuksesta syrjäytymistä on kuitenkin opetuksen laatuun ja nuorten ohjaukseen ja motivointiin panostaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kunnille on taattava valtiolta riittävästi resursseja muun muassa perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen, opetuksen laadun parantamiseen sekä riittävään opintojen ohjaukseen.

Mitä aiemmin lapsien ongelmat voidaan tunnistaa ja hoitaa, sitä pienemmäksi jäävät inhimilliset ja taloudelliset kustannukset. Opetuksen tukipalvelut ovat tärkeitä varhaisen puuttumisen välineitä. Niissä on hälyttäviä puutteita. Erityisesti koulupsykologipalveluissa ja kuraattoripalveluissa on suuria alueellisia eroja. Myös kouluterveydenhuolto on rempallaan: joissakin kunnissa ei ole koululääkäreitä ollenkaan! Selonteossa tukipalveluiden ongelmia lähdetään ratkomaan erilaisilla tutkimuksilla ja päivityksellä. Parempi keino olisi kuitenkin taata kunnille ja sitä kautta kouluille riittävät resurssit tukipalveluiden järjestämiseen.

Vihreä eduskuntaryhmä on vaihtoehtobudjetissaan esittänyt, että opetuksen kehittäminen rahoitettaisiin hallitusohjelman mukaisesti ikäluokkien pienenemisestä aiheutuvilla säästöillä. Tänä vuonna oppilasmäärän pienentymisestä syntyy noin 40 miljoonan euron säästöt. Hallitus ei kuitenkaan ole pitänyt lupaustaan rahojen käyttämisestä kokonaisuudessaan perusopetuksen laadun parantamiseen.

Vihreä eduskuntaryhmä haluaa kiinnittää huomiota erityisesti maahanmuuttajalasten koulunkäyntiin. Heidän opetuksessaan on puutteita: esiopetuksessa maahanmuuttajataustaiset lapset jäävät valmiuksiltaan muita heikommiksi ja lukion suorittaa huomattavan harva maahanmuuttajataustainen nuori. Ed. Sinnemäki puuttui tuoreessa lakialoitteessaan räikeimpään maahanmuuttajalapsia koskevaan epäkohtaan, koulunkäyntioikeuden epäämiseen niiltä turvapaikanhakijalapsilta, joilla on tilapäinen oleskelulupa.

Suomen ja ruotsin kielen opetukseen maahanmuuttajille on kiinnitetty aiheellisesti huomiota. Kuitenkin maahanmuuttajien oman kielen ja uskonnon opetuksessa on puutteita, jotka ovat jääneet laajalti huomiotta. Pätevistä vähemmistöuskontojen opettajista on pulaa, ja monen uskonnon edustajat jäävät ilman kunnollista oman uskonnon opetusta. Uskontotunneilla opitaan perusasiat omasta uskonnosta ja saadaan välineet ääritulkintojen kriittiseen arviointiin. Uskonnon opetus on tärkeää uskonnollisten ääri-ilmiöiden torjumisessa. Jos tuntee oman uskontonsa, oli se mikä tahansa, ei ole helposti fundamentalistien aivopestävissä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Erityisopetuksessa olevien lasten määrä kasvaa. Nyt erityisopetuksessa on 7 prosenttia oppilaista. On ihme, ettei syitä erityisopetuksen tarpeen kasvulle ole tutkittu, vaikka ongelma on ollut tiedossa jo pitkään. Ilmiön syihin on ymmärrettävästi vaikea puuttua, jos ei niitä tunneta. 42 prosenttia erityisopetuksesta tapahtuu yleisopetukseen integroituna. Integraatio on hyvä periaate, mutta monessa kunnassa sitä käytetään väärin lähinnä säästämiskeinona. Jos erityisoppilas integroidaan luokkaan ilman riittäviä tukipalveluita, siitä kärsivät oppilaan lisäksi hänen opettajansa ja luokkatoverinsa.

Opettajat tarvitsevat lisäkoulutusta voidakseen opettaa erityisoppilasta hyvin. Opettajille on pyrittävä takaamaan nykyistä paremmat mahdollisuudet täydennyskoulutukseen. Myös varsinaisessa opettajankoulutuksessa on parannettavaa. Se ei nykyään tarjoa opiskelijoille valmiuksia erityisoppilaiden kohtaamiseen. On suuri puute, ettei valtion omistamissa harjoittelukouluissa ole ollenkaan erityisluokkia. Moni opettaja kohtaa erityisoppilaan ensimmäistä kertaa vasta valmistuttuaan.

Christina  Gestrin /r(ryhmäpuheenvuoro):

Värderade talman! Statsrådets redogörelse är en positiv läsning. För det första är nivån i den finländska utbildningen rätt bra och för det andra har regeringen valt att fördomsfritt sätta fingret på de utmaningar som måste lösas. Hela vårt välstånd bygger i grunden på hur vi löser de utbildningspolitiska utmaningarna. En hög kunskapsnivå blev Finlands räddning under det svåra 90-talet och så skall det vara också i framtiden.

Oecd:n Pisa-tutkimuksen mukaan suomalainen peruskoulu antaa hyvän ja tasa-arvoisen koulutuksen. Meidän on kuitenkin varottava uskomasta, että kaikki on sillä selvä. Pisa-tutkimukset ovat hyviä mittareita, mutta ne eivät saa olla ainoita mittareita. Meidän olisi panostettava enemmän omiin arviointeihin.

Lehtitietojen mukaan lukiolaisten kielitaito heikkenee vuosi vuodelta. Suomen kielen ylioppilasaineiden tarkastajat ovat huolissaan siitä, että äidinkielen taso on tasaisessa laskussa. Ylioppilastutkintolautakunnan tilastot osoittavat myös, että ruotsin toisena kotimaisena kielenä kirjoittavia abiturientteja on jo melkein neljännes vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Tällä kehityksellä voi tulevaisuudessa olla hyvin kielteiset seuraukset etenkin niille nuorille, jotka jättävät toisen kotimaisen kielen pois.

Keskustelu koulusta on viime vuosina keskittynyt itse kouluverkon ongelmiin. Koulu on lähiyhteisön ja sen elinvoiman symboli. Meidän on pidettävä mielessä, että peruskouluikäisten lasten määrän odotetaan vähenevän 43 000 lapsella vuodesta 2005 vuoteen 2010. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä kirjoitus hallitusohjelmassa siitä, että säästöt, jotka syntyvät pienentyvien ikäluokkien myötä, on investoitava koulutukseen, on tärkeä. On erityisen tärkeää hoitaa erityisopetuksen kasvava tarve.

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä nyt olisi kiinnitettävä enemmän huomiota oppimisympäristöön ja niihin tekijöihin, jotka vaikuttavat oppimiseen. Koulun on pysyttävä mukana, kun ympäristö muuttuu. Jotta lapset olisivat pirteitä ja voisivat hyvin, on tärkeää, että he syövät monipuolisesti ja terveellisesti. Koululaiset eivät kuitenkaan aina syö kouluruokaa, vaan napostelevat makeisia ja limsaa, mikä tietenkään ei ole terveellistä. Ehdotamme, että peruskoulujen karkkiautomaatit korvataan hedelmillä ja vihannesvälipaloilla.

Vi anser också att både fysisk fostran, dvs. motion i olika former, och kreativa och skapande ämnen är oerhört viktiga för barnens inlärningsförmåga och utveckling. Annat som vi vill betona är att större fokusering bör sättas på demokratifostran i skolorna. Dagens ungdom måste få en klar uppfattning om hur beslutsfattandet går till och hur var och en kan och skall delta i det gemensamma i samhället.

Regeringen betonar i redogörelsen barn och ungdomar med utländsk härkomst och vikten av att integrera dem i skolorna och i samhället. Det här är en mycket viktig aspekt. Då arbetslösheten bland invandrare fortfarande är större än bland andra befolkningsgrupper i hela landet måste mera göras för att invandrarungdomar skall klara sig i det kommande arbetslivet. Positivt är att man i många kommuner på allvar försöker ordna modersmålsundervisning på många olika språk — i olika delar av Finland på över 50 olika språk.

Redogörelsen innehåller förslag gällande lärarkåren och dess förutsättningar att göra ett gott jobb. Tillgången till fortbildning är viktig. Samtidigt som specialbehoven i klassen ökar måste kommunerna också se till att lärarna har möjlighet att handskas med problemen. Det är viktigt att det finns tillräckligt med personal i skolorna, och assistenter behövs speciellt i klasser där barn som överförts till specialundervisning integrerats i vanliga skolklasser.

Samtidigt är det viktigt att studier i specialpedagogik i högre grad ingår i lärarutbildningen. Då skulle man också ge lärarna en bättre plattform i sitt arbete. Däremot kan man inte förvänta sig att klasslärarna skall kunna ta ansvar och sköta alla de problem som många barn har idag. Därför är det oerhört viktigt att skolornas elevvårdsteam fungerar. Skolkuratorn, skolpsykiatern, studiehandledaren och skolhälsovårdaren, de här är en grupp som skall stöda de barn som är i behov av stöd och de måste finnas tillgängliga för alla barn i alla skolor. De öronmärkta resurserna för barn- och ungdomspsykiatrin som riksdagen har beslutat om under flera år har haft en stor betydelse och är viktiga.

Tillgången på behörig lärarpersonal har varit en svår fråga i hela landet, men speciellt på svenskt håll här i södra Finland. Den utlokaliserade utbildningen av lärare har gett goda resultat och behövs också i framtiden. På svenskt håll är bristen på behöriga barnträdgårdslärare också stor. Också här behövs det särlösningar för att garantera en tillräcklig personal i alla landsändor. Lärarbristen beror delvis på att allt fler utbildade pedagogie magistrar väljer att inte jobba i skolan. Det är uppenbart att lönenivån och satsningar på lärarna så som möjligheten att delta i fortbildning och tillgången till adekvata arbetsutrymmen för lärarna är viktiga. Det handlar om att förbättra läraryrkets status.

Ohjauksesta on tullut koulutuspolitiikan avainsana. Oppilaat tarvitsevat tukea ja neuvoja opintien alusta loppuun, aakkosista maisterin opinnäytteeseen. Liian moni lopettaa koulutuskaarensa heti peruskoulun jälkeen, ja liian moni keskeyttää myöhemmät opintonsa. Hallituksen ehdotukset opintojen keskeyttämisen vähentämiseksi ovat hyviä. Paremman opinto-ohjauksen, sähköisen hakemuksen ja nopeampien pääsykokeiden myötä useampi nuori voisi saada haluamansa opiskelupaikan.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ehdottaa, että lukion lopputodistukselle annettaisiin enemmän painoarvoa korkeakoulujen opiskelijavalinnassa, sillä ylioppilastodistusta ei enää voi pitää todistuksena laajasta yleissivistävästä koulutuksesta aiempaan tapaan.

Herr talman! Studietiderna har inte förkortats. Medelåldern för en färsk magister som ger sig ut på arbetsmarknaden är idag över 27 år. Då den här magistern söker sig till Europa får han se sig omkörd av en jämnårig doktor. Det är dags för studenterna att börja tänka på sig själva, inte i förhållande till andra finländare som lever på stöd utan i jämförelse med de 23-åriga magistrarna nere på den europeiska kontinenten.

Vi kommer inte ifrån att studenternas ekonomiska situation är svår på en del håll i landet, främst på grund av de höga bostadskostnaderna. Därför anser vi inom svenska riksdagsgruppen att det har varit klokt att regeringen har höjt studenternas bostadsstöd. Under nästa regeringsperiod finns det också orsak att se över studiestödet som bortsett från bostadsstödet inte har höjts på de senaste femton åren.

Den framtida dimensioneringen av högskolenätet är en svår nöt att knäcka. Vi har idag 55 högskoleenheter i ett land med rätt liten befolkningsmängd. Trots att vår grundutbildning räknas till de bästa i världen har vi endast ett universitet bland världens hundra främsta universitet. Statsrådets globaliseringsrapport från 2004 innehöll många progressiva förslag som regeringen delvis tar upp i den här redogörelsen, men fortfarande kvarstår en hel del att göra.

Klart är i alla fall att en hög kunskapsnivå och satsningar på utbildning under hela den aktiva delen av livet är en alldeles avgörande konkurrensfaktor för vårt land.

Leena Rauhala /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Peruskoulu on onnistunut varsin hyvin tehtävässään nostaen koulutustasoa merkittävästi ja luoden koulutuksellista tasa-arvoa. Selonteko muistuttaa aiheellisesti kansainvälisen kilpailun kiristymisen ja ikärakenteen muutosten aiheuttamista paineista koulutusjärjestelmälle. Peruskoulutuksen oppimistavoitteiden tasoa on ollut välttämätöntä kasvattaa. Kuitenkaan yhä kasvava joukko peruskoulun oppilaita ei saavuta asetettuja tavoitteita. Syrjäytyminen koulutuksesta ja sen myötä myös työelämästä saattaa alkaa varhain. Siksi tuki- ja erityisopetuksen sekä oppilashuollon ja oppilaanohjauksen riittävät resurssit on tärkeää turvata.

Hallituksen lupaus ikäluokkien pienentymisestä koituvien säästöjen käyttämisestä koulutuksen kehittämiseen ei ole toteutunut. Arviolta vain noin kymmenesosa tästä säästöstä on jäänyt koulutuksen saralle. Peruskoulun monien haasteiden keskellä opettajat kokevat työnsä kuormittavuutta lisäävänä sen, että opetussuunnitelmia muutetaan yhtenään, jolloin opettajien voimavaroja suuntautuu muuhun kuin varsinaiseen työhön oppilaiden kanssa.

Jo lähes 30 prosenttia peruskoululaisista saa erityisopetusta. Riittävästi ei ole selvitetty oppilaiden ongelmien ja erityisopetuksen tarpeen kasvun taustaa. Osa oppilaista selviää opettajien mielestä peruskoulusta oppimatta edes perusasioita. Toisaalta lahjakkaat oppilaat joutuvat etenemään edellytyksiinsä nähden liian verkkaisesti ja niin sanottu alisuoriutuminen on lisääntynyt.

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että suomalaiset oppilaat eivät viihdy koulussa. Yhtenä merkittävänä ongelmana on todettu olevan etenkin suurissa luokissa oppilaiden, erityisesti 4.—5.-luokkalaisten poikien, kokema yksinäisyys. Useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan yksinäisyys on vahva ennustava tekijä myöhemmälle koulutusuran katkeamiselle ja syrjäytymiselle.

Viihtymättömyyteen löytyy kenties selitys koulutusjärjestelmästä ja sen kykenemättömyydestä vastata riittävästi oppilaiden yksilöllisiin oppimistarpeisiin. Oppilaslähtöinen opetus on mahdollista vain, jos erilaisuus tunnustetaan ja kouluille turvataan riittävät resurssit tuntikehyksiin toteuttaa eriyttävää opetusta ja luokkakoot saadaan pysymään tarpeeksi pieninä. Todellista tasa-arvoa on kohdata oppilaat yksilöinä ja erilaisina oppijoina. Samat opetusmenetelmät ja oppimateriaalit eivät vielä takaa kaikille samoja oppimisedellytyksiä. Selonteossa mainitaan hyvin, että on turvattava kansalaisten yhtäläinen oikeus saada kykyjensä ja erityisten tarpeittensa mukaista koulutusta.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä suhtautuu avoimesti selonteon esitykseen, jonka mukaan kouluhyvinvointia lisättäisiin muuttamalla koulupäivän rakennetta. Kuitenkin sen pitäisi edetä pikemminkin eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä muun muassa kerhotoiminnan laajentamisen kautta ja oppilaiden osallistumisen vapaaehtoisuuden pohjalta kuin koulupäivän väkinäisellä venyttämisellä. Selonteossa todetaan, että koulun tehtäväksi määritellään paitsi oppimisen ja opiskelutaitojen edistäminen myös lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen ja heidän ohjaamisensa oman elämän valinnoissa. Hyvä näin. Hyvinvointi on todellinen haaste. Tarvitaan henkilöstöä, heidän kouluttamistaan ja monipuolista tukitoimintaa. Ei saa myös unohtaa vanhempien roolia ja koulun ja kodin yhteistyötä tässä tehtävässä.

Useammassa kohdassa selontekoa mainitaan, että peruskoulun moniarvoisuus tulee entistäkin tärkeämmäksi. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa maamme oman kulttuurin ja tapojen, kuten kristillisen perinteen ja arvojen, väheksymistä ja sivuun sysäämistä.

Vuoden 1999 alussa voimaan tulleeseen koululainsäädäntöön kirjattiin yhtenäisen perusopetuksen periaate, eli perusopetus koostuu vuosiluokista 1—9. Kuitenkin perusopetuksen järjestämislupia tarkasteltaessa ja niistä päätettäessä opetusministeriö erottaa edelleen ala- ja yläasteen. Näin on muun muassa käynyt kristillisten koulujen lupapäätöksissä. On käsittämätöntä, että opetusministeriö soveltaa valmistelemaansa lakia näin nurinkurisesti. Emme ymmärrä myöskään, miksi hallitus suhtautuu kovin penseästi vanhempien oikeuteen taata lapsilleen maailmankatsomukseen perustuvaa kristillistä opetusta kristillisissä kouluissa.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on huolissaan lähikouluverkoston harvenemisesta. Kuntia on ehdottomasti tuettava säilyttämään lähikoulujen asema ja lasten mahdollisuus käydä koulua lähellä kotiaan turvallisesti. Myös lukiota ja ammatillista oppilaitosta käyvien turvallista koulumatkaa tulee tukea.

Selonteko suosittaa, että mahdollisuuksia suorittaa lukio ja ammattikoulu samanaikaisesti tulee lisätä. Me kristillisdemokraatit emme pidä tätä tavoitetta huonona, mutta korostamme, että sekä yleissivistävän lukion että ammatillisen osaamisen tarjoavan toisen asteen koulutuksen vahvuudet tulee turvata. Muutoin seurauksena on helposti se, että sekä yleissivistys että ammattitaito jäävät puutteellisiksi. Niin sanottu duaalimalli tulee säilyttää sekä toisen asteen koulutuksessa että korkeakouluissa.

Ikäluokkien pienentyessä on entistä tärkeämpää, että nuoret saadaan viiveettä ammatilliseen tai korkeakoulutukseen, jossa he kohtuuajassa suorittavat tutkinnon ja pääsevät hakeutumaan työelämään. Opinto-ohjausta on lisättävä peruskoulun yläluokilla sekä ammatillisessa perus- että lukiokoulutuksessa. Erityisesti opintojen nivelvaiheissa sen merkitys korostuu.

Tulevina vuosikymmeninä on näköpiirissä yhä enemmän pulaa ammatillisen koulutuksen saaneesta työvoimasta monilla työaloilla. Muutama päivä sitten luimme muun muassa nuohoojapulasta, jonka syynä on koulutuspaikkojen kokonaan puuttuminen ja oppisopimuspaikkojen vähentyminen. Huolestuttavaa on myös lukea Oecd:n tuore raportti, jossa todetaan, että ammatillista koulutusta ei vieläkään arvosteta riittävästi.

Nykyisin ammatilliseen perustutkintoon tai ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen ja yliopistojen perustutkintokoulutuksen aloittajista tutkinnon suorittaa vain noin 70 prosenttia. Keskeyttämiset ja koulutusalojen vaihdokset on saatava vähenemään. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää monen tyyppisiä keinoja. Näitä keinoja ei riittävästi selonteossa avata. On todella ammatillisen koulutuksen kohdalla turvattava opettajien osaaminen, pedagogisen pätevyyden vahvuus ja opettajien työelämätaidot. Riittävän konkreettisia eväitä tämänkään epäkohdan korjaamiseen ei selonteko mielestäni avaa.

Arvoisa puhemies! Hallitus toteaa selonteossaan, että korkeakouluverkkoa tiivistetään. Se, mitä tämä merkitsee, jää avoimeksi. Korkeakouluverkon rakennetta halutaan uudistaa kokoamalla yksiköitä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Selonteon mukaan alueellisen vaikuttavuuden kannalta on keskeistä riittävän suuren korkeakouluyhteisön muodostaminen. Tässä SDP:n linjana tuntuu olevan suuruuden ihannointi, joka ei huomioi riittävästi muun muassa alueellisia tarpeita. Tässä keskusta näyttää olevan altavastaajana.

Ammattikorkeakouluja ei tule valtiollistaa, eikä valtion tule ryhtyä ammattikorkeakoulujen omistajaksi. Kristillisdemokraattien mielestä Suomessa tulee turvata vahva ja kattava yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkko. Tämä on edellytys, jos Suomi haluaa menestyä kansainvälisessä sekä kansallisessa kiristyvässä kilpailussa. Huippuyksiköiden luominen sekä ikäluokkien pieneneminen eivät saa tarkoittaa sitä, että alueellinen koulutusverkko olisi ajettava alas. Jokaisessa maakunnassa on oltava riittävästi korkeakoulupaikkoja, joten aloituspaikkoja ei kaavamaisesti tule supistaa.

Arvoisa puhemies! Opiskeluajan rajoittamisen sijaan tulee luoda kannustimia valmistumisen nopeuttamiseksi. Yliopistojen tulee joustavilla opiskelujärjestelyillä mahdollistaa erilaisissa elämäntilanteissa olevien, kuten perheellisten tai sairaudesta kärsivien, opiskelu. Opintojensa päätyttyä työttömäksi jääneiden edellytyksiä jatko-opintoihin tulee parantaa tukijärjestelmiä joustavoittamalla.

Riittävä opintotuki on välttämätön edellytys sille, että kaikilla nuorilla on sosiaalisesta taustastaan riippumatta mahdollisuus opiskella tehokkaasti kykyjensä mukaisesti. Opintotuen reaalinen taso on alentunut lähes viidenneksellä, ja sen tasokorotukselle on selkeä tarve, samoin asumislisän ympärivuotistamiselle.

Lopuksi: Me kristillisdemokraatit olemme edelleen esittämässä opintotukeen lapsikorotusta sekä korotusta elatusvelvollisten opiskelijoiden vapaan tulon rajaan, vaikka hallitusryhmät nämä esitykset äskettäin äänestyksessä torjuivat.

Timo  Soini /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! (Ed. Pulliainen: Paukuttelepa nyt oikein kunnolla, EU:ta ja kaikkea!) — Ed. Pulliainen, tulette hieman nyt pettymään. En EU:ta sotke tähän, koska EU sotkisi suomalaisen koulutuspolitiikan ja sen me olemme hoitaneet täällä paremmin niin kuin kaiken muunkin.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset ovat pääsääntöisesti aina rajusti arvostelleet hallituksen tekemisiä, niin kuin todellisen opposition osaan kuuluukin. Tällä kertaa hallitus on kuitenkin pystynyt tuottamaan varsin tasapainoisen katsauksen koulutuksemme nykytilasta ja tulevaisuuden haasteista. Selonteot eivät sinänsä kuitenkaan mitään ratkaise. Asiasta puhutaan, asiantuntijoita kuullaan, mutta päätöksiä tarvitaan, ja niitä kun tehdään, niin silloin menettely ei ole selonteko.

Ympäristö muuttuu ja tekniikat kehittyvät, mutta ihminen ei ole miksikään muuttunut. Siksi ihmisläheisyyden painottaminen ja yksilön huomiointi on erittäin tärkeää. Suomi ei ole massayhteiskunta, eikä siitä sellaista saa tulla. Koulutus on tärkeä tie sekä yksilön että yhteiskunnan hyvinvointiin. Koulutusta tarvitaan sekä käytännön ammatillisten valmiuksien kartuttamiseen ja opettamiseen että vahvan sivistyksellisen perustan antamiseen.

Suomi on yksi niistä harvoista maista maailmassa, joissa käytännössä vanhempien varallisuuteen katsomatta nuorella on tie auki aina ylempiin akateemisiin oppiarvoihin saakka. Tämä tilanne on saavutus sinänsä, todellinen saavutettu etu, josta Suomella ei ole varaa luopua.

Arvoisa puhemies! Kouluvuodet aivan alusta saakka ovat jokaisen ihmisen kehitykselle hyvin ratkaisevat. Koulumuistoja on jokaisella; kaverit ja opettajat muistetaan opitun asian lisäksi. Pätevät ja osaavat opettajat ovat onnistuneen koulutuspolitiikan selkäranka. Innostunut, kannustava ja kurin ja järjestyksen pitävä opettaja saa aikaan kunnioitusta ja oppimishalukkuutta ja on aivan keskeinen tekijä kaikessa oppimisessa. Omalla esimerkillä johtaminen on parasta ja tuloksekkainta opetustoimintaa.

Opettajien koulutuksen ja palkkauksen on oltava sellaisella tasolla, että opettajankoulutuksen saaneet ihmiset pääsääntöisesti pysyvät opetustyössä. Nykyhetken tilanne etenkin Pääkaupunkiseudulla on täysin epätyydyttävä. Meillä on jo olemassa suuri ongelma: Pääkaupunkiseudulla opettajan palkalla ei voida taata kohtuullisia asuin- ja elämisolosuhteita.

Opettajien täydennyskoulutukseen satsatut rahat ja aika saadaan kaikki takaisin yhteiseen käyttöön. Opettajille on taattava riittävät mahdollisuudet osallistua täydennyskoulutukseen ja itsensä kehittämiseen. Uusien ideoiden omaksuminen vaatii aina myös ympäristön ja olosuhteiden vaihdosta. Tällaista toimintaa tulee kannustaa ja tukea, eikä nähdä täydennyskoulutusta yksipuolisesti pelkkänä kuluna.

Arvoisa puhemies! Koulutuksen saavutettavuudesta selonteko toteaa esi- ja perusopetuksen osalta, että "se turvataan ensisijaisesti lähipalveluna paikalliselta pohjalta." Tämän soisi olevan totta myös tosielämässä. Suomessa monin paikoin rehottaa ymmärtämätön lähi- ja kyläkoulujen tappolinja.

Jyväskylän okl:n professori Eira Korpinen on Suomen lähikoulut ry:n puheenjohtaja. Hän on pitkään ja tosiasioihin perustuen puhunut lähi- ja kyläkoulujen puolesta. Minulla oli mahdollisuus viime vuoden puolella tavata hänet kyläkouluja puolustavan lähetystön vierailun yhteydessä täällä eduskunnassa. Perussuomalaisille ei ole jäänyt epäselväksi kyläkoulujen merkitys suomalaiselle oppimiselle ja sielunmaisemalle. Me emme ole kunnissa emmekä eduskunnassa kannattamassa pienkoulujen tappolinjaa. Keskusta hajoaa kyläkoulukysymyksessä mennen tullen pitkin Suomea. Kylmä teknokraattilinja on saanut niskalenkin pienkoulujen puolustajista. Äänet vielä syrjäkyliltä keskustalle kelpaavat, mutta toivottavasti näitten äänten lukumäärään tapahtuu tervehdyttävää kehitystä eli alenemista. Espoossa tällainen piirustuspöytäpolitiikka ja lähikoulujen tappolinja torjuttiin kaupunginvaltuuston perusteella. Siis teknokraatit ja byrokraatit olisivat halunneet sotkea koko Espoon kouluverkon, mutta valtuusto torjui tämän. Tällaista mallia suosittelen espoolaisena ympäri Suomea.

Arvoisa puhemies! Kasvatustieteen rautaiset ammattilaiset ovat todenneet, että lähi- ja kyläkoulujen massalakkauttamisten seurauksena erityispedagogiikkaa on alettu tarvita entistä enemmän. Erityisopetuksen tarve kasvaa koko ajan. Miksi? Yhtenä syynä on varmasti suuret luokkakoot ja isojen koulujen ongelmat, jotka poikkeavat pienkoulujen ongelmista. Ongelmattomia kouluja luonnollisesti ei ole olemassakaan, niin kuin elämä yleensäkään ei ole ongelmatonta.

Arvoisa puhemies! Eriasteisen koulutuksensa keskeyttäneiden suureen määrään on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Keskeyttäneiden määrässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia, mutta määrät ovat kuitenkin niin suuria, että niitä on saatava lasketuksi.

Opetuksen on oltava monipuolista ja sen on tuettava erilaisia taipumuksia. Tämän vuoksi myös taide- ja käsityöaineiden nykyistä suurempaan tuntimäärään olisi paineita. Resursseja voisi vapauttaa vaikka tekemällä pakkoruotsin vapaaehtoiseksi aineeksi myös peruskouluissa. Ylioppilastutkinnoissa tämä pakollisuus on jo poistettu, eikä seurauksena ole ollut minkään luokan katastrofia. Koulutuspoliittisessa selonteossa ei oteta mitään kantaa eri kieliryhmien välisiin erillisiin koulurakennuksiin, kuten Rkp on esittämässä. Tällaiseen kielipohjaiseen erotteluun ei sivistysvaltiossa olekaan mitään perusteita.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset kannattavat jatkuvan kouluttautumisen periaatetta ja pitävät tärkeänä, että jokainen suomalainen nuori saisi kunnollisen peruskoulutuksen yhteisin varoin kustannettuna. Suomen kansan menestys riippuu sen luovuudesta, yhtenäisyydestä ja keskinäisestä solidaarisuudesta. Meillä on vankka kansallinen perusta, jonka avulla me pärjäämme muuttuvassa maailmassa. Tulemme ja haluamme tulla toimeen muiden kansojen ja kulttuurien kanssa. Suomessa elämme kuitenkin suomalaisin ehdoin, ja se merkitsee sitä, että me pidämme joulujuhlamme ja laulamme suvivirtemme niin kuin tähänkin asti.

Kouluruokailu- ja kouluterveydenhuolto ovat hienoja saavutuksia, joiden perustaa ei saa murentaa. Kouluterveydenhuoltoon on suunnattava nykyistä enemmän resursseja, sillä niissä säästäminen tulee sekä inhimillisesti että taloudellisesti kalliiksi.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Perussuomalainen eduskuntaryhmä katsoo, että yliopisto- ja korkeakouluopetusta ei pidä yksipuolisesti keskittää etelän helmaan. Jokaisen alueen moottorina on oltava korkeampiasteista opetusta niin Lapissa, Itä-Suomessa, etelässä kuin lännessäkin. Jokainen ihminen ja jokainen elämä ja oppilas on yhtä arvokas riippumatta siitä, missäpäin Suomea hän asuu.

Opetusministeri  Antti  Kalliomäki

Puhemies! Yritän joillakin, toivottavasti lyhyillä, kommenteilla sen noin viiden minuutin puitteissa, jonka puhemies on luvannut tähän puheenvuoroon, käydä läpi näitä ansiokkaita ryhmäpuheenvuoroja.

Ensinnäkin korkeakouluista: Duaalimalli näyttää olevan kaikkien mielestä se oikea tapa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen toiminnan perustaksi, niitten yhteistyönkin perustaksi. Näin minustakin on. Sitten pitää kyllä muistaa se, että kun vaaditaan taloudellista autonomiaa, niin silloin pitää lähteä siitä, että duaalimallissa on tiettyä joustovaraa. Se on meillä edessä, kun nyt kaksi selvitysmiestä saa tämän taloudellista autonomiaa koskevan työnsä ensiksi aivan lähipäivinä väliraporttivaiheeseen, sitten syksyn kuluessa lopulliseen muotoon.

Ed. Drombergin puheenvuoro oli hiukan sillä vappuvaihteella kuitenkin vielä, mutta se nyt suotakoon. Varmaan se oli kirjoitettukin ennen vappua. Mutta kun puhutaan taloudellisesta autonomiasta ja yleisestä maksuttomasta opetuksesta, niin silloin tulee sitten aikamoisia yhteensovitusongelmia. Kyllä kyettiin tekemään ratkaisuja täällä yliopistolain uudistuksen yhteydessä mutta kitkaisesti, ja nyt jo muun muassa taloudellisen autonomian puolella yliopistot kysyvät, teittekö sittenkään oikean ratkaisun. Tämä ei ole kovin helppoa, jos ajatellaan maksuttomuutta. Mba-koulutus, joka ei ole siis virallisesti tutkintoon johtavaa, syö aikamoisen määrän tällä hetkellä jo yliopistojen voimavaroista, opetuksellisistakin voimavaroista, ja on esimerkki siitä, mihin suuntaan saatetaan olla menossa tässä tärkeässä maksuttomuusperiaatteessa, josta minusta on kyllä pidettävä kiinni. (Ed. Pulliainen: Hyvä, oikein hyvä!)

Ammattikorkeakoulujen ylläpitojärjestelmä on nyt ministeri Mannisen vetämässä työryhmässä ja sen ohella valtiovarainministeriön vetämässä ministeriryhmässä. Katsotaan, mitä sieltä tulee. Minusta olisi oikea tapa kyllä edetä sillä tavalla kuin olen pyynnöstä eduskunnallekin kertonut, että valtio johonkin mittaan voisi tulla ennen kaikkea osakeyhtiömuotoiseen ylläpitojärjestelmään mukaan. Se toisi valtakunnallista pohdintaa ja näkemystä alueitten kehittämisen problematiikkaan, jossa ammattikorkeakouluilla on jatkossakin aivan keskeinen rooli.

Ulkomaalaisopiskelijoitten lukukausimaksu on minusta asia, jossa nyt ei ole aika ihan ehdottoman itsevarmoille kannanotoille puoleen tai toiseen. Sen valmisteluun tarvitaan vielä aikaa, ja taustalla on muun muassa eduskunnan linjaus siitä, että meidän pitää kyetä nopeasti ja vaikuttavasti saamaan lisää ulkomaalaisia opiskelijoita tähän maahan ja ulkomaalaisia osaajia, opettajia, professoreita, kovan tason osaajia samassa aikataulussa. Mutta minusta tämä kannattaa nyt rauhassa pohtia. Sekin on osaltaan tuossa taloudellisen autonomian selvitystyötä tekevän kahden selvitysmiehen työssä mukana.

Toisen asteen koulutuksesta vain se, että aikamoinen tie on kuljettu. Kokoomuskin nyt sitten vahvasti kannattaa ammattikoulujen roolin, toiminnan lisäämistä, painavuutta sille puolelle. Elikkä siihen on vaikuttanut työmarkkinajärjestöjen kanta ja ennen kaikkea EK:n ja sen uuden puheenjohtajan — vielä voi kai puhua uudesta puheenjohtajasta — Taxellin vahva vaikutus. Hän on edelleen sitä mieltä, että nuorisokoulu tähän maahan tarvittaisiin niillä premisseillä, joita hän esitti myöskin aikanaan esittelevänä ministerinä. Mutta minä olen hänelle sanonut, että minusta se kaava ei ole nyt tähän aikaan ehdottomasti sopiva, mutta voimakas yhteistyön kehittäminen on tarpeen fasiliteeteissa, opettajayhteistyössä, erilaisten räätälöityjen mallien, myöskin tutkintomallien, rakentamisessa oppilaille hyvin tarkkaan kuitenkin harkiten. Tämä EK:n linja on nyt sitten hyvin lähellä sitä kokoomuksen äsken kauhistelemaa ruotsalaista mallia.

Arvoisa puhemies! Peruskoulun erityisopetuksen osalta on syytä meidän kaikkien yhteiseen huoleen tarttuen arvioida, mitä voisimme tehdä. Kuntakohtaiset vaihtelut ovat erittäin suuria, 0:sta 15 prosenttiin, sitä luokkaa, on erityisopetuksen piirissä olevien oppilaitten määrä, ja se ei kerro totuutta erityisopetusta tarvitsevien lasten osuudesta eri kunnissa. Opettajankoulutuksen lisääminen tältä osin on varmasti yksi väylä, jota kannattaa edetä.

Mitä tulee tähän säästöjen niin sanottuun korvamerkintään, niin kyse on automaattisäästöistä, mutta se ei ole ongelma, koska hallituksen peruslinjaus on se, että koulutukseen, osaamiseen panostetaan voimakkaasti, 100 miljoonaa pistetään lisää. Jos olisin ilkeä, muistuttaisin taas kerran kokoomuksen vaaliohjelmasta 2003, kuinka paljon vähemmän siinä haluttiin kohdentaa koulutukseen rahoitusta.

Kouluviihtyvyys, kouluhyvinvointi oli kaikkien mielestä — minusta näin on hyvä — oikea tavoite, oikea linjaus. Se ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen ja ikään kuin valmiiksi mukava asia kuin nyt saattaa tuntua. Se on erittäin vaativa ohjelma. Se haastaa kodit, se haastaa kunnat, koulut, opettajat, kaikki, aivan, voi sanoa, uudella tavalla panostamaan koulutukseen, kouluhyvinvointiin ja sitä kautta lasten tulevaisuuteen, luovuuteen ja siihen kriittiseen uteliaisuuteen, jota tarvitaan, jotta elinikäisen oppimisen väylä voisi vetää suomalaisia tulevaisuudessakin. Sitä tarkoitin muun muassa sillä, kun puhuin syrjäytymisestä ja koulupudokkuudesta ja osittain niitten seurauksena olevasta koulutuksen keskeyttämisasteesta, joka on tuhoavan korkealla tasolla tälläkin hetkellä.

Varhainen puuttuminen liittyy tähän kouluhyvinvointiasiaan. Siinä on oleellista huomata se, ainakin minun asiantuntijoitteni kertoman mukaan, että jo kolmivuotiaasta lähtien voidaan tunnistaa ongelmia lapsissa, sellaisia ongelmia, jotka voivat olla kohtalokkaita, ellei niihin kyetä puuttumaan jo ennen kouluun tuloa. Se ei ole siis pelkästään koulun asia, vaan paljon laajempi kysymys.

Vihreitten puolelta tuotiin maahanmuuttajien asema esiin. Minusta se on oikea näkemys, se on itse asiassa jopa laaja talouspoliittinen kysymys tulevaisuuteen katsottaessa. Mutta tästä koulutuksesta puhuen kouluhyvinvointiohjelmaan liittyy satsaus, myöskin rahallinen, aika merkittävä satsaus, maahanmuuttajien kielenopetukseen ennen kaikkea, sekä oman kielen että suomen ja ruotsin kielen opetukseen, ja uskon, että siitä on jonkin verran kuitenkin apua.

Opettajien täydennyskoulutus on vähän ongelmallisessa tilanteessa, siihen viitattiin. Minusta pitäisi mennä oikeastaan asetuspohjaiseen säätämiseen. Tällä hetkellä opettajat eivät käy täydennyskoulutuksessa sillä tavalla kuin pitäisi, ja sen vuoksi juuri asetuspohjainen eteneminen siinä asiassa voi olla oikea tapa. Se haastaa myöskin silloin kunnat asetuksen kautta tähän työhön mukaan.

Puhemies! Peruskoulun puolelta vielä tuo yksityiskoulut kontra kunnan ylläpitämät koulut, siinä ohessa siis kristilliset koulutkin: Minusta ratkaisevinta ei ole se, onko koulu yksityinen taikka kunnan ylläpitämä koulu. Ratkaisevinta on se, minkälainen koulu on, millaisen opetuksen, kasvun, kasvatuksen ympäristön se antaa lapsille ja nuorille. Minusta ei pidä olla sellaista koulua kuin ed. Soini tuossa maalasi, valmiiksi autoritäärisesti ohjattua, yhden sinänsä vankan maailmankatsomuksen, maailmankuvan, antavaa koulua. Pitää olla koulu, joka antaa kyllä vahvan moraalisen moniarvoisen kasvupohjan lapsille mutta myöskin tilaa lapsen persoonallisuudelle kasvaa, luovuudelle, sille kriittiselle uteliaisuudelle, johon tuossa viittasin. Myöskin opettajan persoonallisuudelle pitää koulussa olla tilaa, koska eivät opettajatkaan ole yhdestä puusta, onneksi, veistettyjä.

Mitä tulee kristillisten koulujen osioon tunnetussa päätöksenteossa, niin päätöksenteko on tapahtunut opetussuunnitelman perusteiden mukaisten kriteereitten pohjalta. Sitten pitää muistuttaa, että valtioneuvostolla on vapaa harkintavalta näissä asioissa, ja sitten kannattaa muistaa se, että viimeisten 15 vuoden aikana on kunnan ylläpitämiä kouluja, peruskouluja lakkautettu yli tuhat kappaletta. Valtio ei ole lopettanut yhtään ainutta yksityiskoulua tuona aikana, ei yhtään ainutta. Eikä myöskään näissä yhteyksissä ole kysymys ollut opetuksen vähentämisestä, mutta on evätty niillä perusteilla, joihin tuossa viittasin: lisääminen eräissä tapauksissa.

Vielä ed. Soinin kyläkoulukysymykseen: Ei koulun koko tosiaan kaikkea kerro. Oli pieni tai suuri, se voi olla hyvä koulu, mutta meillä on ikäluokkakehitys, joka on erittäin voimakkaassa muutoksessa. On kymmenvuotisjakso menossa, jonka kuluessa peruskouluikäisten määrä vähenee lähes 50 000:lla tässä maassa. Se väistämättä vaikuttaa sitten kuntien kykyyn ja mahdollisuuksiin pitää nykyisen kaltaista kouluverkkoa yllä. Tässä on hyvä viitata Paras-hankkeeseen, johon useassa puheenvuorossakin viitattiin. Se on yksi mahdollisuus myöskin koulutuksen osalta hakea uusia ratkaisuja, uutta toimintatilaa, rakennetta, jonka kautta koulu voisi toimia tehokkaammin, oli se sitten kyläkoulu taikka suurempi koulu. Olen itsekin molemman tyyppisissä kouluissa joskus ollut sekä töissä että oppilaana. Me kaikki olemme koulutuksen asiantuntijoita, joka ikinen suomalainen, joka koulua on käynyt. Se kannattaa muistaa. Sen tähden mielipiteet ovatkin niin laajassa kirjossa.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tästä kuntien ja kuntayhtymien opetus- ja kulttuuritoimen selvityksestä, joka on minulla nyt tässä käsissäni, on huomattava se, että 90-luvun alussa valtionosuus oli 52,4 prosenttia, parhaimmillaan 53 prosenttia. Nyt teidän aikananne se on ollut ainoastaan 30,4 prosenttia, ja nyt 2006 se on 30,8. Eli toisin sanoen onhan tässä nyt huomattava ero siihen alkulähteeseen, mistä tämä on lähtenyt. Sen pitäisi olla yli 40 prosenttia käsittääkseni jo tällä hetkellä, jos noudatettaisiin niitä valtionosuuslain vaatimia perusteita. Eli siinä mielessä kyllä olisi erittäin tärkeätä, että koulutukseen satsaaminen nimenomaan pienentyvien ryhmien kautta ohjattaisiin sinne opetukseen, jos halutaan laadullisesti viedä tätä koulutusta eteenpäin.

Olisin vielä kyllä maininnut tästä nuorisokoulutuksesta. Kyllähän teillä tähtäimessä koko ajan on ollut lukion ja ammatillisen koulutuksen yhdistäminen. Siinä mielessä kaksoistutkintoja (Puhemies koputtaa) voi olla kyllä, mutta ei niitä missään tapauksessa saa yhdistää tulevaisuudessa.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri ei kyllä nyt oikein hyvin vastannut niihin kysymyksiin, joita tässä keskustelussa nousi esille. Mitä te aiotte tehdä tälle työnjohtajakoulutukselle, jota on jo vaadittu vuosikausia ja jonka perään elinkeinoelämä suorastaan huutaa?

Toinen kysymys: Mitä aiotte tehdä, että aloituspaikkamäärät eri aloilla vastaavat paremmin näitä elinkeinoelämän tarpeita? Meillä koulutetaan insinöörejä ja kaupallisen alan tutkintoihin liikaa työttömäksi. Sitten meillä on huutava pula sairaanhoitajista. Onko tosiaan tätä alueverkkoa korkeakoulujen osalta tarkoitus supistaa? Silloin käy kyllä huonosti monelle pienelle paikkakunnalle. Toivoisin nyt tähän selkeää vastausta, onko tarkoitus lopettaa näitä pienempiä pisteitä. Meillä Raahessa on tämmöinen tilanne, että on erittäin suuri onnettomuus, jos sieltä viedään ammattikorkeakoulu tai yliopisto pois.

Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri puhui, että hyvinvoivat lapset ja nuoret oppivat parhaiten ja hyvä koulu kertoo myös hyvinvoivasta yhteiskunnasta. Mutta selonteossa kohdassa "Laadunvarmistus" puhutaan ainoastaan perusopetuksen tuntijaosta ja opetussuunnitelman perusteista, ei mitään lapsen ja nuoren tuntemuksesta, miten hänen näkökulmansa siellä toteutuu. Ihmettelen tätä, ja mikä on ministerin perustelu tällaiselle?

Sitten toiseksi: Taide- ja taitoaineiden asema on heikentynyt peruskoulussa ja lukiossa. Aikooko hallitus tehdä selvitystä näiden aineiden opetuksen tavoitteiden ja sisältöjen toteutumisesta tällä hetkellä koulussa?

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eri koulutustasot ovat todella tärkeitä, ja nyt Oecd:n tutkimuksissa kuitenkin on, että ammatillista koulutusta ei vieläkään arvosteta riittävästi, ja meillä olisi huutava pula ammattitaitoisista, osaavista työntekijöistä, jotta elinkeinoelämä kehittyisi ja saisi ne työntekijät, joita se tarvitsee, eri ala osaajia, ja kuitenkin tämä arvostus nousee niin hitaasti. Tässä nyt monenkin syrjäytymiseen liittyvän asian kohdalla selonteko ei anna vastausta, mistä kaikesta on kysymys tässä syrjäytymisessä ja tässä arvostuksessa. Samoin täällä lukee, että näyttötutkinnotkaan, joista paljon on puhuttu, eivät vedä tai niittenkin keskeyttäminen on aika suurta. Mistä kaikesta tässä on kysymys?

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hallitus on linjannut kolme asiaa: Lukiokoulutus pitää suorittaa taas kolmessa vuodessa. Toinen linjaus on se, että kaksoistutkintojen määrää, lukio—ammatillinen, pitää lisätä. Kolmanneksi puhutaan vielä siitä, että opiskelijat halutaan aikaisemmin työelämään. Miten tämä yhtälö ratkaistaan? Kolmessa vuodessa ei pysty kaksoistutkintoja tekemään kuin vain siinä tapauksessa, että tasoa lasketaan ja laatua heikennetään. Onko näin?

Timo  Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pääsin ministerin erityissuojeluun ja kommentoinnin kohteeksi. Kiitos siitä, se oli tarkoituskin. Mutta kun puhuin kurista ja järjestyksestä samassa lauseessa, puhuin myös innostavasta ja kannustavasta opettajasta. Enkä minä ole autoritäärisyyden kannattaja vaan laillisen yhteiskuntajärjestyksen kannattaja.

Mutta, arvoisa puhemies, nuorten miesten erityishuomiointi olisi hyvin tärkeää, koska heissä on paljon syrjäytymisvaarassa olevia sinänsä kunnon kavereita, joilla on vaan vaikeat ajat. Esimerkiksi meillä ei enää puhuta näistä tarkkisluokista vaan erityisopetusluokista. Ne ovat tärkeitä myöskin toisaalta. Toisaalta ne ilmoittavat, että on ongelmia, mutta toisaalta näissä tarkkailuluokissa ja muissa saattaa olla ensimmäinen sellainen opettaja, ensimmäinen sellainen ilmapiiri, että nämä vaikeuksissa olevat kaverit tuntevat, että nyt joku heitä ymmärtää, nyt joku heitä kuuntelee. Ei se ole pelkästään kielteinen ja negatiivinen asia. Siellä on ensimmäinen ymmärtäjä kovia kokeneelle sielulle.

Arvoisa puhemies! Jotain sekin tietysti kertoo, että kun tarkkailuluokilta ja erityisluokilta (Puhemies koputtaa) tullaan tänne eduskuntaan käymään, niin he haluavat mielellään tutustua perussuomalaiseen eduskuntaryhmään.

Opetusministeri Antti Kalliomäki

Puhemies! Jatketaan sitten myöhemmin.

Tuosta työnjohtokoulutuksesta, johon ed. Valpas viittasi, on ollut työryhmätyö, joka on valmistunut, ja sen mukaiset pasmat ovat tiedossa ja lähtevät etenemään. Rakennusmestarikoulutuksessa, jota siinä erikseen pyrittiin läpikäymään, ei kuitenkaan päädytty yksimielisyyteen, joten olen laittanut uuden, nopealla aikavälillä toimivan suppeamman ryhmän käymään tämän asian lävitse. Sieltä nyt sitten haetaan ratkaisuja.

Aloituspaikkojen osalta voi sanoa — ja se liittyy nyt sitten tuohon työvoimapulaan ja sitten joittenkin alojen ylikoulutustilanteeseen — että sen arvion perusteella, mikä kesuun liittyen on tehty, ei ole mitään massiivista ongelmaa, päinvastoin voidaan edetä asetettujen koulutusmäärätavoitteiden suunnassa. On paikallisia ylilyöntejä, media-, viestintäalan koulutus esimerkiksi.

Ed. Ojansuulle: Taito- ja taideaineitten kohdalla ei minusta nyt pidä mennä tuntijakoon, mutta niittenkin kohdalla tämä kouluhyvinvointiohjelma kyllä antaa mahdollisuuksia. Nimenomaan uudenlaisen koulupäivän rakentamisen kohdalla voidaan johonkin mittaan ehkä löytää uusia ratkaisuja. Nyt on sen tarkkailun aika, jota tuo tuntijakouudistus tarvitsee, sehän on varsin tuore.

Näyttötutkintojen resursoinnista jo aikaisemminkin kysyttiin, ja nyt ed. Rauhala jatkoi. Mielestäni on liian aikaista vielä arvioida, ovatko resurssit olleet riittäviä. Jonkun verran tarvitaan lisää tarkkailuaikaa.

Ed. Soinille lopuksi: Nuoret miehet ja poikapuoliset lapset ovat iso ongelma koulujärjestelmässä tällä hetkellä. Se tiedetään ja siihen kiinnitetään huomiota tässä kouluhyvinvointiohjelmassa.

Tuomo Hänninen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Myönteistä tässä keskustelussa on, että sävy on myönteinen. Koulutuksen pahin ongelma on ehkä tällä hetkellä keskeyttäminen. Kouluilta saadun palautteen ja oman kokemukseni perusteella jatko-opintokelpoisuus käsitteenä ohjaa nyt tätä toisen asteen koulutusta hyvin pitkälle.

Kysynkin arvoisalta ministeriltä: Oletteko valmis pohtimaan tätä jatko-opintokelpoisuus-käsitettä siinä mielessä, että ne opiskelijat, joille tämmöinen kahlittu opiskelu nyt ei sovi, voisivat vapaammin valita sitä omaa koulutusohjelmaansa ja viihtyä paremmin koulussa? Sen jatko-opintokelpoisuuden he voisivat täydentää sitten myöhemmin.

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En kysy ministeriltä, vaan kysyn enemmänkin oppositiopuolue kokoomukselta. Tässä keskustelussa ja myöskin takavuosina kokoomuksen linja on tullut selkeästi esille: Valtion ei pidä puuttua koulutukseen millään ohjauksella liiemmälti, ja myöskin markkinoiden ohjausvaikutuksen pitäisi olla koulutusjärjestelmässä huomattavasti suurempi. Tämä oli takavuosina ainakin kokoomuksen voimakas näkökulma.

Haluaisin nyt kysyä, kun te toitte esille korkeakoulujärjestelmän kehittämisestä sen, että duaalimalli pitää säilyttää ja että samanaikaisesti ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen ei pitäisi syventää yhteistyötä, ja esititte myös, että korkeakoulujen määrää on vähennettävä: Miten tämä yhtälö palvelee nykyistä duaalimallia ja nykyistä koulutuspoliittista järjestelmää, jossa koko maassa meillä on hyvin toimivia, laadukkaita korkeakouluja? Aiotteko te lakkauttaa Pohjois-Karjalasta, Lapista, Keski-Suomesta ja tuolta muualta Suomesta korkeakouluja seuraavalla vaalikaudella, mikäli pääsette valtaan?

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Kalliomäki lopetti minusta onnistuneesti puheenvuoronsa toteamalla, että lapsi tai nuori ei ole koulua varten vaan koulu on heitä varten. Minä puuttuisin erääseen, mielestäni hyvin keskeiseen asiaan, joka tarvitsisi parantamista, kun meillä on ministerinä entinen huippu-urheilija: Onko mahdollista lisätä peruskoulun ala-asteelta aina lukioon saakka nimenomaan liikuntatunteja, koska liikunta pitäisi lapsia terveempänä henkisesti ja fyysisesti ja se opettaisi heitä myöskin liikkumaan läpi elämän. Meillä on paljon esimerkkejä siitä, että tämän päivän johtajissa on paljon henkilöitä, jotka ovat koko elämänsä tavalla tai toisella liikkuneet, urheilleet. Se olisi myös erinomaista terveydenhuoltoa, ennakkoehkäisyä sairauksia ym. ajatellen. Eli lyhyesti vielä kertaalleen, ministeri Kalliomäki: Toivoisin lisää liikuntaa kouluihin!

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pyytäisin ministeriä raottamaan hieman tuota tulevaisuuden verhoa. Nimittäin valtioneuvosto on kirjannut omaan liikenneturvallisuusohjelmaansa sen, että liikennelääketieteen koulutusta lisättäisiin. Tällä hetkellähän maassamme toimii ainoastaan neljäkymmentä tämän alan spesialistia ja tarve heille olisi kova. Haluaisin tiedustella, pysyykö ministeri tässä valtioneuvoston kannassa ja periaatelinjauksessa.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kouluverkko on harventunut viime vuosina 300 koululla. Lisäksi juuri hyväksytty valtionosuusuudistus harventaa sitä edelleen ja on todennäköistä, että kunta- ja palvelurakenneuudistus myös tuottaa tehokkuutta ja koulujen yhdistämistä. Suomessa on kuitenkin ammattiryhmiä, jotka eivät voi asua koulujen lähellä, esimerkiksi rajavartijat ja heidän lapsensa.

Kysyisinkin: Olisiko mahdollista opetusministeriössä vaatia jonkinlaista lähikoulutakuuta siten, että lasten koulumatkat eivät olisi kohtuuttoman pitkiä, mikä vaikuttaa oppimistuloksiin?

Maija  Rask /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Dromberg, te sanoitte puheenvuoronne lopussa, että aikuiskoulutukseen on panostettava yhä enemmän. Mitä ihmettä te tällä nyt tarkoitatte, koska kokoomushan, kun tämän vuoden budjettia käsiteltiin, esitti Noste-ohjelmasta leikattavaksi todella suurta summaa? Noste-ohjelma on kuitenkin ohjelma, jolla aikuiset, jotka ovat työelämässä, joilla ei ole ammatillista tutkintoa, voivat opiskella.

Toinen asia. Minä haluaisin kyllä tietää, kun puhuitte näistä lakkautettavista korkeakouluista, montako Pääkaupunkiseudun 18 korkeakoulusta te lakkauttaisitte.

Sitten ed. Valpas, te puhuitte epävakaista työmarkkinoista. Eiköhän nyt olisi jo aika alkaa kannustaa nuoria koulutukseen toteamalla, että tulevilla työmarkkinoilla tulee olemaan työpaikkoja enemmän kuin mitä on näihin työpaikkoihin tulijoita sen jälkeen, kun suuret ikäluokat jäävät ansaitsemalleen eläkkeelle.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun nyt tuli tästä aikuiskoulutuksesta puhe, niin kun oli nyt sitten tämä toisen asteen aikuiskoulutus käsittelyssä tuolla valiokunnassa, niin sieltä oli jätetty kokonaan pois se osio, mikä oli myöskin parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän päätöksissä, että täytyisi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutusta myös kehittää. Siitähän meillä oli edellisellä kaudella aika kova kädenvääntö. Noste-ohjelma ei ole vastaus siihen koulutukseen, vaan se on niille, joilla ei ole sitä ammatillista koulutusta, eli tämä on yksi niistä ydinkysymyksistä silloin, kun puhutaan aikuiskoulutuksesta. (Ed. Gustafsson: Niille, joilla ei ole mitään toivoa!) — No, totta kai näillekin tarvitaan, mutta ne eivät ole vertailukelpoisia, niin kun te olette halunneet sen pitää nyt tässä koulutusohjelmassa. (Ed. Gustafsson: Te puhutte nyt eri asiasta!) — No, niin tekin puhutte. (Naurua)

Elikkä toisin sanoen nämä huippuyliopistot, me tarvitsemme Suomessa myös niitä huippuyliopistoja, jotta me kansainvälisesti pärjäämme. Katsotaan, mitä ministeri Kalliomäki sanoo myöskin näistä yliopistoista. Hänhän on myöskin puuttunut tähän laajaan verkostoon, niin että siinäkin varmaan täytyy selvittää, missä me tällä hetkellä menemme ja miten me menestymme.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen erittäin iloinen, että tässä selonteossa otetaan vakavasti koulutusmyönteisyyden ja kouluhyvinvoinnin lisääminen sekä luovuuden, taito- ja taideaineiden merkitys. Korostan voimakkaasti taito- ja taideaineiden osuutta ja asemaa kouluissa. Minusta siihen pitää pysähtyä. Haluaisin, että näitä opetuksen uusia muotoja kehitettäisiin todellakin luovuuden edistämisen näkökulmasta.

Kuten ministeri äsken totesi, se edellyttää todellakin uudenlaisten tietojen ja taitojen sisällyttämistä opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen. Pidän sitä erittäin tärkeänä.

Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Koulutuksen kehittämissuunnitelmassa, johon selonteossakin viitataan, tavoite on muun muassa tarjota ammatillisesti eriytyvä koulutus koko ikäluokalle ja toteuttaa koulutustakuu. Ainakin näiden tavoitteiden osalta olisi odottanut tosiasioiden tunnustamista ja rehellisyyttä: ettei mainittuja tavoitteita valitettavasti saavuteta.

Koulutustakuun epäonnistumisen kohdalla keskeinen, ellei jopa suurin syy on valtion toimenpiteet ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen tarjonnassa. Esimerkiksi täällä Helsingissä osa nuorista jäi vuoden 2005 toisen asteen yhteishaussa ilman ensisijaista paikkaa, muistaakseni 1 400 nuorta. Olisikohan siinä yksi syy siihen, miksi nuoret sitten keskeyttävät ammatillisen koulutuksen, että he eivät pääse, mihin haluavat, ja toisaalta se, että osa siitä ikäluokasta, joka perusopetuksen jälkeen katoaa taivaan tuuliin, on varmasti siinä joukossa, joka ei ole saanut (Puhemies koputtaa) ammatillisen koulutuksen paikkaa. Eli tämä koulutustakuu ei toteudu.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Raskille toteaisin, että minä puheenvuorossani arvostelin lainapainotteista opintotukijärjestelmää ja siinä yhteydessä totesin, että tämä järjestelmä ei kelpaa opiskelijoille, koska työmarkkinat on vielä monilla aloilla hyvin epävakaat. Tämmöisen velkataakan jälkeen ei ole mukava joutua työttömäksi. Tämä on varmaan se syy, minkä takia opiskelijoille tämä teidän esittämänne lainapainotteinen opintotukijärjestelmä ei käy.

Minna Lintonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitos ministeri Kalliomäelle erittäin hyvästä alustuspuheenvuorosta ja sitten näistä vastauspuheenvuoroista. Ed. Soinikin tässä rentoutui todella, niin hyvät puheenvuorot olivat.

Mutta se, mikä minua tässä ihmetytti, oli tämä sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Kaarina Drombergin puheenvuoro. Se loppui tyylikkäästi, ja se loppu oli siinä parasta elikkä se, että elinikäinen oppiminen on koulutuspolitiikan tärkein kulmakivi. Mutta sitten siinä oli epäloogisuuksia. Elikkä hän totesi, että Uosukaisen ja Heinosen koulutuspoliittiset linjaukset ovat kantaneet hedelmää hyvinä oppimistuloksina ja kansainvälisinä kehuina. Mutta sitten se epäloogisuus alkoi — en tiedä, mitä logiikkaa lie — kun hän totesi, että erityisopetus on lisääntynyt ja opetusryhmät ovat kasvaneet Vanhasen kaudella. Elikkä kaikki hyvä on ollut kokoomuslaisten opetusministerien aikaansaannosta, mutta sitten nämä huonot asiat ovatkin yhtäkkiä vain tämän hallituksen aikaansaannosta. Näin se ei ole, jos te luette vähän tilastoja. (Puhemies: Minuutti!)

Tatja Karvonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hieman kummallisena pidän tätä sosialidemokraattien ja kokoomuksen keskustelua korkeakouluista. Se näyttää verhoutuvan sanailuun siitä, mikä yksikkö lakkaa ja mikä ei. Huolestunut olen siitä, minkä takia sosialidemokraattinen ministeri ja hänen virkamiehensä ministeriössä ovat luopumassa duaalimallista. Meillä on selkeästi kirjoitettu valtioneuvoston kanta hallitusohjelmassa, myös koulutuksen kehittämissuunnitelmassa ja lisäksi opetusministeriön erillisessä selvityksessä korkeakoulurakenteen kehittämisestä. Nyt kysyisinkin todella sitä, ovatko sosialidemokraatit luopumassa duaalimallista, josta yhteisesti on sovittu, vai tuletteko pitämään siitä kiinni.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä ajassa tänä päivänä vuonna 2006 voisi ajatella, että koulutuksessa keskeiset kehittämisasiat olisivat oppisisällöt, opiskelijamäärät ja koulutuksen laatu. Tästä huolimatta opetusministeriö on ottanut tasa-arvon keskeiseksi teemaksi. Ensimmäisenä nousee alueellinen tasa-arvo, joka toteutuu täydellisesti Suomessa. Tasa-arvo toteutuu myöskin opiskelupaikan saamisen suhteen: Jokainen pääsee opiskelemaan korkeakouluun asti, jos vaan haluaa.

Sen sijaan meillä on erittäin suuri huoli siinä, miten te — haluankin kysyä teiltä, opetusministeri — edistätte sitä suurimman tasa-arvo-ongelman ratkaisemista eli lahjakkaiden opiskelijoiden mahdollisuutta saada kykyjään vastaavaa opetusta Suomessa kaikilla asteilla. Meillä on koulutuksessa laatuongelma. Siihen ei ole vastattu. Täällä palloteltiin ed. Raskin puheissa äsken sitä, (Puhemies koputtaa) mitkä Pääkaupunkiseudun 18:sta ... (Puhemies: Minuutti!) Mutta, ed. Rask, pääkaupunkiseutulainen lähtee Kajaaniin opiskelemaan, kuten te hyvin tiedätte, kun sinne pääsee helpommin.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Opetusministeri totesi esittelypuheenvuorossaan, että koulutuksen keskeyttäminen on ravisteleva ongelma. Niin, arvoisa ministeri, onkin. Aivan samalla tavalla ravisteleva ongelma on peruskoulun työskentelyilmapiiri, ja aivan samalla tavalla ravisteleva ongelma on yliopistossa opiskelevien pitkähköt valmistumisajat.

Arvoisa ministeri, näihin kahteen jälkimmäiseen, jotka vaikuttavat ensiksi mainittuun, tiedetään lääkkeet: peruskoulussa ryhmäkokojen laskeminen ja yliopistoissa opintorahan korottaminen selvästi lainapainotteisuuden sijasta. Miksi ette tee oikeita asioita, niin saatte helpommin tehtyä seuraavan selonteon?

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä koulutuspoliittinen selonteko antaa hyvän kuvan koulutuksen kehittämistarpeista ja toisaalta myöskin sitten koulutuksen nykytilasta. Mutta jään yhtä asiaa täällä kaipaamaan, jonka jo täällä ed. Vielma otti esille, eli liikunnan merkitystä. Ehkä sitä ei ole voitu kirjata tänne, onko se taide- tai taitoaineissa, mutta täällä ei löydy liikunnasta muuta mainintaa, kuin että liikunnan koulutuskeskukset löytyvät vapaan sivistystyön osasta. Niitä on 11 kappaletta.

Koetin oikein hakemalla hakea, mikä tämän liikunnan tila on, ja ennen kaikkea, kun nuorten kunto on se, mikä tänä päivänä on, niin eikö tämän liikunnan pitäisi kulkea keskeisenä asiana myöskin täällä tämän koulutuspoliittisen selonteon sisällä erityisesti, kun meillä on opetusministerinä entinen huippu-urheilija?

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minua on ihmetyttänyt ministerin nihkeä linja maailmankatsomuksellisia kouluja kohtaan, joka kävi tuosta ministerin puheenvuorostakin taas esiin. Esimerkiksi kristillisten koulujen kasvupainehan johtuu nimenomaan vanhempien ja lasten tarpeista saada sellaista perusopetusta, joka tukee kodin omaa arvokasvatusta. Keskustan ryhmäpuheenvuorossa muistutettiin oikein, että päävastuu kasvatuksesta on kodilla, ja osan tästä kasvatusvastuusta kodit ovat sitten delegoineet koululle. Onko tämä peruslähtökohta hämärtynyt ministeriltä?

Yhteiskunta voi kyllä olla moniarvoinen, mutta ei yksittäinen lapsi tai kasvattaja. Kasvatuksen ja koulutuksen kohdalla moniarvoisuudesta pitäisikin puhua tarkemmin kuin ministeri tuossa äsken mainitsi. Nimittäin pahimmillaan keskenään ristiriitaiset arvot johtavat lapsen kasvatukselliseen arvotyhjiöön tai arvosekaannukseen, (Puhemies koputtaa) ja mieluummin tulisikin puhua suvaitsevaisuudesta, (Puhemies: Minuutti!) joka on keskeinen arvo myös kristillisissä kouluissa.

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totean aivan aluksi ed. Karvoselle, että sosialidemokraatit kannattavat duaalimallin säilyttämistä ja siitä ei ole minkäänlaista epäselvyyttä.

Hieman ihmettelen täällä kokoomuksen kannanottoja ryhmäkokojen kasvattamisesta, kun kuitenkin muistetaan samanaikaisesti, että kokoomus vastusti koululainsäädäntöä tehtäessä 90-luvun lopussa sekä esiopetusselonteon yhteydessä ryhmäkokojen kirjaamista lakiin, jolla nämä ryhmäkoot olisi todella saatu kuriin. Joten onko tämä nyt osa tätä kokoomuksen silmänkääntötemppua, jota olette parhaillaan muillakin politiikan lohkoilla harrastaneet?

Arvoisa puhemies! Koulutuspolitiikan punainen lanka Suomessa on ollut se, että kaikki pelaavat ja kukaan ei jää vilttiketjuun. Nyt kuitenkin, niin kuin ministerikin omassa puheenvuorossaan totesi, vilttiketjuporukan määrä on kasvanut, koska keskeyttäneiden osuus on huolestuttavan suuri. Ansiokkaasti tuossa selonteossa linjataan, että tarvitaan laaja-alainen lisätoimenpideohjelma keskeyttämisen vähentämiseksi. Olisin kysynyt ministeriltä: Onko tarkoitus käynnistää ohjelman valmistelu jo tällä hallituskaudella?

Marja Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhteistyö ammatillisen koulutuksen ja lukion kanssa on erittäin hyvä asia, mutta yhdistäminen ei. Aivan kuten täällä monessa puheenvuorossa on jo noussut esille, naapurimaasta Ruotsista kokemukset tältä osin eivät ole hyvät.

Arvoisa ministeri Kalliomäki! Teidän koulutuspolitiikkaanne leimaa minun mielestäni aivan selvästi eräänlaisen hiljaisen hivuttamisen periaate, eli mitään ei myönnetä, mutta itse asiassa tätä kohti ollaan hissun kissun menossa. Täällä koulutuspoliittisessa selonteossa sanotaan, suora lainaus sivulta 24: "Lukion ja ammatillisten opintojen joustavalla yhdistämisellä voidaan tämän ryhmän opiskeluaika lyhentää selvästi. Mallin yleistymistä tuetaan." Ministeri Kalliomäki, haluaisin selvän vastauksen teiltä: Kannatatteko nuorisokoulumallia Suomeen vai ette?

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Varmaankin kotien kasvatusvastuun oheneminen on yksi syy myös niille seurauksille, joihin koulu joutuu tänä päivänä vastaamaan. Ministeri otti hyvin vahvasti kantaa nimenomaan ammatillisen koulutuksen ja korkeakouluopetuksen keskeyttämiseen ja heikkoon läpäisyasteeseen, joka on koulujärjestelmän suuri haaste. Vähän leikkimielisesti nostaisin esille, pitäisikö enemmän ottaa esimerkkiä autokoulusta. Nimittäin autokoulun käyvät myös pojat mielellään, pyrkivät mahdollisimman nopeasti saamaan kortin, viemään läpäisyn nopeasti läpi eivätkä useinkaan keskeytä.

Mutta vakavammin kysyn sitä, mitä tarkoittaa selonteossa se selvitettävä näkökulma, voidaanko kolmikantaisella menettelyllä luoda uusia keinoja, joilla edistetään työelämään siirtymistä vasta tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Opiskelun kolme tärkeintä periaatetta ovat tiedot, taidot, asenteet. Pidän oikeita asenteita tärkeimpinä. Ilman niitä eivät kerry sen paremmin tiedot kuin taidotkaan.

Toinen vähälle jäänyt asia on kasvatus. Olisin kaivannut selonteosta myös kasvatuksellisia tavoitteita. Vaikka tv:n tietokisassa oli nuoria, jotka eivät tienneet, mikä on olki tai onko 6 x 1,5 kokonaisluku, niin me pärjäämme Pisa-mittauksissa, mutta nuorisomme syö lakki päässä, ei osaa tervehtiä eikä kiittää. Vapaa-ajan viettokin on menossa entistä pahemmin ranttaliksi. Herra ministeri! Eikö opiskelutavoitteiden saavuttamista tukevia kasvatuksellisia periaatteita voisi ottaa nykyistä painokkaammin käyttöön?

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitos ed. Saariselle erittäin tärkeästä kommentista.

Ministeri Kalliomäki hyvin painokkaasti käsitteli opintojen keskeyttämistä, eikä syyttä, koska täällä on todettu muun muassa, että menetetyn työpanoksen arvo, jos tähän keskeyttämiseen liittyy syrjäytymistä, on puoli miljoonaa euroa, verotulomenetykset 100 000 euroa, puhumattakaan sitten tästä inhimillisestä tragediasta.

Täällä selonteossa luvataan koulutuksen keskeyttämisen vähentämiseksi käynnistää laaja-alainen lisätoimenpideohjelma. Olen yrittänyt löytää täältä tarkemmin eväitä, mikä tämä lisätoimenpideohjelma on, mitä se pitää sisällään. Opetuksen sisältökysymykset ovat varmasti yksi tärkeä asia, koska kaikille eivät sovi niin sanotut pulpettisulkeiset, elikkä miten voidaan opetuksen laatua kehittää?

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Korkeakouluilla ja erityisesti ammattikorkeakouluilla on tämä aluekehitystehtävä. Nyt kun ikäluokat pienenevät ja kuitenkin näitä opiskelupaikkoja vähennetään, niin kysyisin, onko ministeriöllä linjausta siitä, että niillä paikkakunnilla, joilla ei ole yliopistoa, voisi ainakin tämä ammattikorkeakoulupaikkaluku säilyä, koska juuri se aluekehitystehtävä on tärkeä. Lisäksi kommentoisin, että täällä monessa puheenvuorossa todettiin, että keskusta on näitä pieniä kyläkouluja lakkauttamassa ja valtionosuusmuutos on siihen vaikuttanut. Se valtionosuushan jää niille kunnille, se on kuitenkin kuntien harkinnassa. Pienten koulujen lakkauttaminen johtuu siitä, ettei kerta kaikkiaan ole oppilaita.

Kari  Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri totesi esittelypuheenvuorossaan, että kouluterveydenhuolto, koulukuraattorit ja koulupsykologit kuuluvat jokaiseen kouluun ja oppilaitokseen. Olen täsmälleen samaa mieltä. Selonteossa kuitenkin todetaan, että on käynyt selvityksissä ilmi, että esimerkiksi joistakin kunnista puuttuu kokonaan koululääkäripalvelu. Mitä ministeri ja mitä hallitus aikovat tehdä, että tämä ministerin mielipide toteutuu ja tällainen eriarvoisuus ja epätasa-arvo oppilashuoltopalveluissa vähenee? Ja sitten näiden ammattikoululaisten korkeaan keskeyttämisprosenttiin: Mahtaisiko kuitenkin olla taustalla se, että kädentaitoja ja tavallisia ammattitöitä ei vieläkään arvosteta riittävästi, ja aikooko ministeri vielä tähän kädentaitojen arvostuksen lisäämiseen puuttua?

Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Opintoaikojen nopeuttamista käsittelevässä kohdassa selonteossa todetaan, että opintotukea olisi kehitettävä niin, että se mahdollistaisi kokopäiväisen opiskelun. Aikooko hallitus ensi syksynä tuoda budjettiin opintotuen 15 prosentin korottamisen? Tämä olisi erittäin tarpeen senkin takia, että opintotuki ei ole indeksiin sidottu, joten sen arvo laskee koko ajan, jos muutoksia ei tehdä.

Arvoisa puhemies! Selonteossa on mielestäni erittäin myönteistä linjaus, jossa maahanmuuttajataustaisten henkilöiden opettajankoulutusta aiotaan lisätä. Tällä hetkellä maahanmuuttajaopettajista suurella osalla ei ole pätevyysvaatimuksia, ja on tärkeää, että jatkossa maahanmuuttajan lapset saavat esimerkiksi oman äidinkielen opetuksensa päteviltä ja pätevöityneiltä opettajilta. (Puhemies: Minuutti!)

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Saarinen käytti erittäin hyvän puheenvuoron, koska minunkin mielestäni menestyminen elämässä perustuu elämän hallintaan, ja millä tavalla kotona kyetään opettamaan ja saattamaan nuori elämän alkuun, niin siitä se on pitkälti kiinni. Koulun tulee sitä tukea, jos kotona ei kyetä sitä asiaa viemään eteenpäin. Tässä on erityisen suuri haaste, siis koulun ja kodin yhteensovittaminen, koska meillä on paljon rikkinäisiä koteja, paljon myöskin viestiä siitä, että me tarvitsemme jatkuvasti enempi ja enempi koulunkäyntiavustajia, ja se kertoo siitä, että oppilasaines on todella ongelmallista. Haluan kysyä vielä ministeriltä siitä, että kun nyt on olemassa seudullisia ammattikorkeakoulujen tavallaan filiaalipisteitä ja siellä ministeriössä haetaan opetukseen lisää laatua, (Puhemies: Minuutti!) niin voidaanko tämä haaste täyttää sillä, että siirretään tietoa verkossa näihin ammattioppilaitoksiin.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä nyt on syytä vielä kerran pöytäkirjoihin todeta, että kun olin sivistysvaliokunnan vastaava ja neuvoteltiin perusopetuslain muutoksista, niin kokoomus tyrmäsi ryhmäkokojen määrittelemisen ja vastusti opinto-ohjauksen sitomista opiskelumäärään. Siis te puhutte nyt täällä ihan toista, mitä te olette suomalaisessa koulutuspolitiikassa tehneet. Ja kaikkein heikko-osaisimmilta, joille olisi tarjottu ammatillinen tutkinto, joka heiltä puuttuu, te äänestitte joulukuussa määrärahojen alentamista. Se on kokoomuksen sivistys- ja koulutuspolitiikkaa. Siinä onkin melkoinen homma sitten, jos vaalien jälkeen porvarit lähtevät tekemään koulutuspoliittista ohjelmaa, koska arvostan keskustan ajatuksia sivistys- ja koulutuspolitiikassa.

Sitten lyhyesti ministerille näkemys tästä korkeakouluverkon tiivistämisestä. Tunnen Pirkanmaalla hyvin Pirkanmaan ammattikorkeakoulun, (Puhemies: Minuutti!) jolla on kolme toimipistettä, Mänttä, Virrat, Ikaalinen. Sinne on investoitu, ne ovat tasokkaita, toimivia ...

Kysyisin: Mitä te ajattelette tehdä tämän korkeakouluverkon suhteen nimenomaan lyhyellä aikavälillä? Ymmärrän nämä toimet pitkällä aikavälillä.

Irja Tulonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomessa on erittäin korkeatasoiset opettajat ja siitä johtuen myöskin nämä meidän Pisa-tutkimuksen tuloksemme ovat hyviä ja upeita ja niistä saadaan olla ylpeitä. Kuitenkin opettajien täydennyskoulutus, kun kunnilta kuuntelee, mitä siellä tapahtuu, valitettavasti on retuperällä. Siihen kysymykseni kohdistuukin, ministeri: Voitaisiinko ajatella, että opettajain täydennyskoulutus olisi verrattavissa hoitotakuuseen? Kun on tullut sosiaali- ja terveydenhuoltoon velvoite kunnille, se on mielestäni hyvä lakiesitys.

Sitten erityisopetuksesta. Erityisopettajista on pula. Toinen kysymykseni liittyy siihen, kun on toiveita ollut, että myöskin Tampereen yliopiston hyvä kasvatustieteiden tiedekunta saisi oikeuden kouluttaa erityisopettajia.

Arvoisa rouva puhemies! Tästä Noste-ohjelmasta. Aikuiskoulutus on tärkeä asia. Noste-ohjelma vaan on aikansa elänyt, (Puhemies: Minuutti!) rahat eivät ole kuluneet ja nyt esitätte vielä lisärahaa. Se on ihan järjetön asia. Pitäisi siirtää se raha muille yksiköille. Noste-ohjelma ei ole koskaan toiminut.

Anteeksi. Tämä oli niin tärkeätä, tämä loppu.

Kimmo Tiilikainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kansainvälistyminen on keskeisessä osassa tässä selonteossa, ja suomalaisen koulutuksen hyvät tulokset ovat herättäneet mielenkiintoa myös ulkomailla. Tämän takia tätä mielenkiintoa kannattaisi hyödyntää sillä tavalla, että pystyttäisiin meidän koulutusjärjestelmästämme mahdollisesti tekemään myös vientituotetta. Tätä taustaa vasten on valitettavaa, että mahdollisuus periä lukukausimaksuja EU- ja Eta-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta lykkääntyy. Erityisesti Itä-Suomen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on jo nyt paljon koulutusyhteistyötä Venäjän kanssa ja valmiuksia nopeastikin lisätä maksullista opetusta. Kysynkin ministeriltä: Miten asian valmistelu nyt etenee, jotta oppilaitokset pystyisivät mahdollisimman nopeasti sitten päätöksen tullen aloittamaan myös markkinoinnin tämän tyylisessä opetuksessa?

Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä poistin kyllä vastauspuheenvuoropyyntöni äsken, koska ed. Karjula sen jo äsken kysyi. Selonteossa sivulla 24 lukee, että työmarkkinajärjestöt ja opetusministeriö käynnistäisivät keskustelun siitä, mitenkä edistettäisiin sitä, että opiskelijat siirtyisivät työelämään vasta opiskelunsa päätyttyä. Tätä varten käynnistettäisiin kolmikantaisesti neuvottelut. Olisin kysynyt ministeriltä, mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Arvostan sitä, että ministeri tässä omassa alustuspuheenvuorossaan nosti tämän syrjäytyvien oppilaitten osuuden niin selkeästi esille, mikä myöhemmin heijastuu sitten tuolla työelämän puolella jopa niin, että, niin kuin ministeri mainitsi, yhdeltä neljäsosalta nuorista miehistä puuttuu kokonaan toisen asteen koulutus. Ei auta meidän paistatella Pisa-tutkimuksen hyvissä tuloksissa, jos kuitenkin sitten sosiaaliset ja emotionaaliset ongelmat koululaisten keskuudessa yhä vaan kasvavat.

Olisinkin kysynyt ministeriltä, aiotaanko tätä syrjäytymiskehitystä nyt todellakin lähteä tutkimaan, erityisopetuksen niin valtavan suurta kasvanutta määrää, että jopa 7—8 prosenttia ikäluokasta on erityisopetuksessa. Se on äärimmäisen hälyttävää. Mikä on se seuraava konkreettinen toimenpide, minkä ministeriö tekee tämän asian hyväksi?

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tulonen nosti esille, että Noste-rahat pitäisi siirtää muille yksiköille. Siis se tarkoittaa sitä, että 350 000 ammattikouluttamatonta jätettäköön sitten kouluttamatta. Annettakoon niille enemmän koulutusta saaneille nekin rahat. Eiköhän ole niin, että säilytetään ne Noste-rahat ja yritetään markkinoida sitä ohjelmaa entistä tehokkaammin?

Korkeakouluasioista vielä. Haluan vielä kysyä kokoomukselta: Mitkä ovat ne korkeakoulut, mitkä aiotte lakkauttaa tulevaisuudessa? Ovatko ne täällä etelässä olevia taidekorkeakouluja, teknisiä korkeakouluja vai tapetaanko maakunnista yliopistot ja ammattikorkeakoulut, jotta saadaan se teidän haikailemanne eliittiyliopistomalli Suomeenkin? Kertokaa se. Te sanoitte nimenomaan, että korkeakouluja tulee lakkauttaa, ei niin, että korkeakouluyksiköitä tulee lakkauttaa. Se on aivan eri asia.

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri sanoi, että hyvinvoivat lapset ja nuoret oppivat parhaiten. Se on aivan oikein. Mutta sitten jäin miettimään, miksi sitten ei ole opiskelijahuoltoa hoidettu niin, että jos opiskelija esimerkiksi sairastuu opiskelun aikana ja jää työkyvyttömäksi, niin hänellä ei ole minkäänlaista eläketurvaa. Hän putoaa ihan perusrahoille, joka on ihan väärin. Kun ajattelee, että esimerkiksi alle 3-vuotiaan lapsen hoidosta kertyy eläkettä, niin miksi sitten opiskelija, joka joutuu keskeyttämään opintonsa, joutuu minimitulon pariin? Sitä paitsi 14.11.2005 Jyväskylän psykologian professori on puhunut juuri siitä, kuinka peruskoululaiset uupuvat ja lukiolaiset vielä pahemmin, ammatillisiin koulutuksiin hakeutuvat kaikista vähiten, koska he löytävät oman suuntansa. Olisin halunnut nähdä vaan tässä puheessanne sanan mestareista, että tarvitsemme kättentaitoja omaavia henkilöitä. Järjestöjä ei myöskään ole kuultu. Muun muassa OAJ:n lausuntoa ei ole merkitty, vaikka se on kirjallisesti jätetty.

Nyt puhemies vaihtui, mutta olisin edelliselle puhemiehelle tuonut vähän vaalipiiristäni tietoja, että Lahdessa on tuhatta lukiolaista kohti yksi terveydenhoitaja ja peruskoululaisia on 650 per terveydenhoitaja. Mielestäni nämä luvut ovat kohtuuttomia.

En katso, että pojat ovat iso ongelma koulussa, ainakin omat poikani ja heidän ystävänsä pärjäävät siellä hyvin. On vain satsattava opettajien (Puhemies koputtaa) koulutukseen. Koti kasvattaa ja koulu opettaa.

Esa  Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri tuossa totesi aikaisemmin, jotta ennaltaehkäisy on tärkeätä, jopa 3-vuotiaana voi huomata sen, ketkä eivät oikein pärjää. Kyse on kuitenkin siitä, jotta kaikki eivät ole kouluimmeisiä ja jossain vaiheessa vaan osalle pojista tahtoo olla se pallonpeluu paljon mielenkiintoisempaa ja tuommoinen yöjuoksu kuin koulunkäynti. Se pitäisi tajuta silloin, jotta kun koulunkäynti ei kiinnosta eikä haluta oppia, niin miten saadaan polku aikaan, jotta kuitenkin he haluaisivat tehdä käsillään työtä. Siinä vaiheessa, kun koulussa ei oikein arvosteta, niin sitten siinä syrjäydytään, ja se pitäisi saada nyt kuntoon.

Toinen kysymys on nämä kädentaidot, joka liittyy myös tähän kysymykseen. Meillä nämä kouluputkethan ovat niin jäykkiä, ne on tehty silleen vahvoiksi putkiksi ja niiden muuttaminen — käydään vaan reviiritappelua siitä, riittävätkö oppilaat meilläkin. Tämä pitäisi meidän saada murrettua, jotta siitä tulee joustavampi putki, jotta saadaan niitä ihmisiä, joita elinkeinoelämä tarvitsee tuonne työmarkkinoille, siellä käyttöön.

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu näitten ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista, ja ministeri totesi, että siinä on hallituksella linja vielä haussa. Kun me tarvitsemme ulkomaisten opiskelijoiden lisäksi tänne myös ulkomaisia työntekijöitä, nämä asiat olisi yhdistettävissä niin, että nämä maksetut lukukausimaksut saa vähentää veroissa, jos jää Suomeen töihin esimerkiksi kolmeksi vuodeksi. Tällaista mallia tarjoaisin hallitukselle. Sen lisäksi tarvitaan toki stipendijärjestelmiä, joilla tuetaan lahjakkaita ja vähävaraisia opiskelijoita ulkomailta, ja sen lisäksi vielä oma järjestelmänsä kehitysmaista tuleville opiskelijoille. Mutta tämä olisi se keino, millä asiassa päästäisiin eteenpäin myöskin siihen suuntaan, mitä ed. Tiilikainen puhui, että tästä koulutuksesta tulisi myöskin vientituote ja sillä voitaisiin kehittää myöskin suomalaisten opetusta, kun saataisiin lisää resursseja yliopisto- ja ammattikorkeakoulumaailmaan.

Seppo Lahtela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Kalliomäki on onnistunut jättämään erinomaisen tasa-arvoisen koulutuspoliittisen selonteon, missä paistaa kyllä selvästi vahva punainen viiva ja sen henki.

Kun koulun tehtävänä on kasvattaa yhteisvastuuseen ja yhdessäoloon, oppiminenhan on itsestäänselvää siellä, se opetuksen omaksuminen itsestäänselvää, niin kyllä tästä kuitenkin tämän yksilöllisyyden perusteella tämä yhteiseen kasvamiseen puuttuva henki puuttuu. Toivoisinkin, että tässä olisi ollut vähän terävämpi henki siihen, miten maaseutua kohdellaan, miten pieniä kouluja pidetään hengissä ja onko tarkoitus loputkin koulut tämän kuntauudistuksen kautta teurastaa sieltä suurten asutuskeskusten ulkopuolelta.

Merikukka Forsius /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selonteossa kouluhyvinvoinnin parantaminen on keskeinen käsite: yhteisöllisyys, syrjäytymisen ehkäisy, monipuolisemmat opetusmetodit jne. Kaikki hyvää ja kaunista. Opetuksen järjestäjä on kuitenkin kunta, ja kunnat eivät selviä oikein nykyisistäkään velvoitteistaan. Nyt jo kunnat karsivat ja säästävät kouluja hengiltä.

Kysyisinkin ministeri Kalliomäeltä: Miten hallitus aikoo turvata tasa-arvoisen koulujen kehittämisen maan jokaisessa kunnassa? Tämä ei onnistu vain tavoitekuormaa ja hurskaiden toiveiden luettelemista lisäämällä. Kunnat tarvitsevat konkreettista apua ja selvää rahaa uudistusten yksilöllisempien tavoitteiden ja monipuolisempien sisältöjen läpiviemiseen.

Irja Tulonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tästä Noste-ohjelmasta. Minä luulen, että tästä on paljon vääriä käsityksiä, tässä heitellään asioita toisillemme. Kokoomus on ollut sitä mieltä, että kun Noste-ohjelma ei ole kerta kaikkiaan toiminut, sinne ei ole haluttu ihmisten menevän ... (Välihuutoja) — ihmiset eivät ole halunneet sinne mennä — emmehän me voi tässä suomalaisessa (Välihuutoja) yhteiskunnassa mitään sille, jos ihmiset eivät mene jonnekin koulutukseen. Minusta olisi paljon parempi ... Vuosi 2004:hän oli sellainen Noste-ohjelman tarkasteluvuosi, jolloin olisi pitänyt olla sitten täydessä määrässä tämän koulutuksen haluavien määrän. Mutta miten kävi? Ainoastaan vajaa puolet käytti mahdollisuuden Noste-ohjelmaan, viime vuonna vielä vähemmän. Kyllä tämä tietysti aika kamalaa on, että ne rahat ovat siellä tilillä ja sitten toisaalta meillä on ammatillisessa koulutuksessa valtava pula rahoista. Ammatillisessa koulutuksessa yksikköhinnat on viety niin alas, että ei enää valmistu kunnon sairaanhoitajia eikä kunnon puuseppiä, (Puhemies koputtaa) koska rahaa on liian vähän.

Sitten vielä, arvoisa puhemies, sanoisin ed. Säde Tahvanaiselle: Ei kokoomus ole yliopistoja lakkauttamassa. Kyllä varmasti tiedätte sen, (Puhemies koputtaa) mutta ammattikorkeakoulujen verkostoa, siinä me olemme ministeri Kalliomäen kanssa samaa mieltä, että sitä kannattaa miettiä.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan ed. E. Lahtelan kirvoittamana tämän puheenvuoron käytän. Nimittäin hän viittasi erittäin tärkeään asiaan, ja mieleeni juolahti se, että en löytänyt täältä selonteosta oppisopimuskoulutukseen liittyviä kannanottoja. Se on ainakin keskustalle ollut vuosien mittaan erittäin merkityksellinen ja tärkeä ja lähellä oleva aihe, joka on tuottanut sitä paitsi erittäin hyviä tuloksia erityisesti yritysten jatkamistilanteissa. Nyt kun hallitus on linjannut yritysverotusta ja spv-järjestelmää rukannut uuteen uskoon, niin vielä tämä pieni vaihde päälle ja maailma on lähes täydellinen.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Viime viikolla julkistettiin viestinnän koulutustarvetta luodannut raportti, jonka mukaan etenkin audiovisuaaliseen viestintään ja kuvailmaisuun koulutetaan niin paljon ammattilaisia, ettei kaikille riitä alan töitä. Kuitenkin alun perin kuviteltiin, että uusia työpaikkoja syntyisi kyseisille aloille pilvin pimein. Toisin kuitenkin kävi, työpaikkatarve vähenikin.

Tulevaisuuden ennustaminen on erittäin vaikeaa, mutta sitä edellytetään kuitenkin opetusministeriöltä. Onko opetusministeriössä riittävät mittarit ennustamaan sitä, ettei historia tule toistamaan tulevaisuudessa itseään, että aloituspaikat olisivat väärässä paikassa?

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minä haluaisin nyt vielä ed. Tahvanaiselle sanoa: En minä ole puhunut mistään yliopistojen lopettamisesta. Tässä puheessa sanotaan: "Korkeakoulujen yksiköiden määrää on karsittava ja voimavaroja keskitettävä." Nyt on hyvin paljon esimerkiksi ammattikorkeapuolella sellaisia yksiköitä, jotka eivät laadullisesti pysty kilpailemaan ja tuottamaan sellaisia opiskelijoita, jotka myöskin olisivat korkeatasoisia. Minun mielestäni kyllä, ministerihän ei ole paikalla, mutta hän voisi myöskin kertoa, mikä hänen kantansa näihin yksiköihin on, että tämä huippuyksikköhomma ja erikoistuminen pääsisivät tapahtumaan tällä koko kentällä, niin että me pärjäämme tässä osaamisessa.

Sitten vielä kyllä ed. Gustafssonille: Aikuiskoulutus on muutakin kuin Noste-ohjelmaa. Se on todellakin toisen asteen aikuiskoulutusta, se on myöskin yliopistoissa tapahtuvaa ja ammattikorkeakouluissa tapahtuvaa aikuiskoulutusta, ja ne ovat yhtä tärkeitä kuin joku Noste-ohjelma, elikkä siinä mielessä minä ihmettelen teidän yksikantaista ja yksioikoista puhettanne täällä eduskunnassa.

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan vielä palata tähän, kun opetusministeri totesi, että pojat ovat iso ongelma. Kyllä ainakin Lahdessa juuri pojat ovat pärjänneet esimerkiksi äidinkielessä ja kotitaloudessa aivan erityisen hyvin; kai kotitalous on sitten niin lähellä kemiaa, ja sitten taas fysiikka ja matematiikka. Mikä on suuri ongelma, on juuri opettajien lisäkoulutus, täydennyskoulutus tai yleensä koulutuksen taso. Siihen tulee ehdottomasti puuttua.

Opintotukea tulee ehdottomasti nostaa, niin kuin täällä todettiin jo aikaisemmin. Ed. Sinnemäki totesi, että 15 prosenttia olisi semmoinen yksi mahdollinen summa, mutta sen verran, että voitaisiin opiskella kokopainoisesti, ettei tarvitse opiskeluja keskeyttää. Haluaisin nähdä, että todella opiskelukin kannattaa, koska tällä hetkellä jos opiskelee esimerkiksi juristiksi kolmessa vuodessa ja käy vielä ohessa töissä, niin siitä tulee rangaistukseksi, että opintoraha pitää palauttaa, kun se systeemi nyt on vallalla. Toivoisin, että tämä hallitus todella ei vain puhu, että koulutukseen pitää suhtautua myönteisesti, vaan näyttäisi, että ne, jotka opiskelevat nopeasti, (Puhemies koputtaa) vapautetaan myös maksusta.

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvä, että saatiin kokoomukselta takeet, ettei näitä kokonaisia korkeakouluja lähdetä maakunnista lakkauttamaan.

Tästä Noste-ohjelmasta vielä. Yksi ongelma tässä on koulutusvakuutusjärjestelmä, joka ei ole toiminut. Siinä on liian tiukat ehdot, ja mielestäni se, että esimerkiksi työelämän puolella ei ole ollut riittävästi tahtoa markkinoida tätä vakuutusjärjestelmää, siitä eivät yksinkertaisesti ihmiset edes tiedä, sen olemassaolosta, niin se on yksi syy, miksi Noste-ohjelma ei ole vetänyt. Sen vuoksi markkinointi ja näiden ehtojen muuttaminen vähemmän rankoiksi olisivat niitä avaimia siihen, että ihmiset todellisuudessa voisivat lähteä Noste-ohjelman kautta hankkimaan itsellensä ammatillista koulutusta.

Leena Harkimo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelussa oleva koulutuspoliittinen selonteko kuvaa mielestäni hyvin sitä, että suomalainen koulutusjärjestelmä valmistaa ensi sijassa palkansaajia, näin niin asenteellisesti kuin myös käytännössä. Etsimällä etsin tästä selonteosta mainintoja yrittäjyydestä, yrittäjyyskasvatuksesta, yrittäjyyskoulutuksesta. Tulokset olivat varsin laihat. Yhdellä konkreettisella esimerkillä haluan kuvata tätä. Eläinlääkäriopiskelijat, joista noin 90 prosenttia, ylikin, taitaa olla nuoria naisia, opiskelevat unelmiensa kutsumusammattiin, mutta he eivät arvaakaan käytännössä joutuvansa tai pääsevänsä yrittäjiksi, kun he tätä ammattiaan sitten harjoittavat. Näin heistä tulee elinkeinonharjoittajia, yrittäjiä. (Puhemies koputtaa) Heidän liiketoimintaosaamisensa on kuitenkin usein varsin huono. Millä tavalla tähän asiaan tulisi kiinnittää huomiota, elikkä (Puhemies koputtaa) tulisiko tähän opiskeluun liittää liiketoimintaosaamista ja valmiuksien kehittämistä?

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä keskustelussa nousee jatkuvasti esille, että korkeakoulujen aluetoimipisteitä pitää lopettaa, ja kokoomus jopa esittää näin.

Arvoisa ministeri, ettekö te voisi vihdoinkin jo sanoa meille, onko näitä aikeita hallituksella olemassa? Esimerkiksi Raahelle on hyvin tärkeä ollut tämä ammattikorkeakoulu. Siinä on suuri terästehdas, ja sen tarpeisiin on siellä paljon koulutettu henkilöitä, ja siellä on hyvin paljon osaamista, tällä koululla. Onko teillä todella tarkoitus lopettaa nämä aluepisteet? Nyt pitäisi vihdoinkin jo kertoa meille.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä sivulla 20 sanotaan, että koulutuksen ja tutkimuksen laatu ovat keskeisin kilpailutekijä, jolla suomalaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut voivat menestyä kansainvälisillä korkeakoulutusmarkkinoilla. Meidän oppilas—opettaja-suhde on kestämätön tällä hetkellä, tuottavuusvaatimukset yliopistoissa ovat aivan kohtuuttomia, vuosittaiset resurssikorotukset yliopistoille valuvat tällä hetkellä pelkästään kiinteistökuluihin. Teidän toimenpiteinä täällä mainitaan erilaisia korkeakoulukohtaisia arviointeja ja kansainvälistä laadunvarmistusmenettelyä. Mitä nämä auttavat niin kauan aikaa, kun opiskelijamäärät ovat sellaiset kuin ne ovat nykyisin eikä korkeakouluille anneta sitä rahoitusta, jonka ne tarvitsisivat tuottaakseen oikeaa oppimista ja osaamista ja huippuoppimista erityisesti Suomessa?

Tatja Karvonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aluksi haluaisin kiittää ed. Urpilaista siitä, että ainakin osa sosialidemokraattien kansanedustajista on sitä mieltä, että korkeakoulujärjestelmässä pitää säilyttää duaalimalli.

Olisin kysynyt ministeriltä sitä, oletteko tietoinen siitä, että teidän johtamassanne ministeriössä on tehty tulosneuvottelusopimus yliopiston kanssa, jossa tavoitteena on yhtenäiskorkeakoulujärjestelmän kehittäminen, yhtenäiskorkeakoulujärjestelmän kehittäminen. Mitä tämä tarkoittaa, yhtenäiskorkeakoulujärjestelmä, ja minne teidän ministeriönne virkamiehet ovat unohtaneet sanan duaalimalli ja sen toteuttamisen käytännössä?

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Duaalimalli, ilman muuta ja totta kai.

Halusin tähän yhteyteen vielä sanoa sen, joka minua on harmittanut koulutuspoliittisessa keskustelussa, että ammattikorkeakoulujen olisi tullut ja niiden tulisi tehdä enemmän yhteistyötä keskiasteen ammatillisen koulutuksen kanssa, olla sitä edesauttamassa vetovoiman, opetuksen laadun ja muun suhteen. Yhteistyö yliopistojenkin kanssa on perusteltua, mutta painopistettä tulisi siirtää myöskin ammatillisen koulutuksen suuntaan.

Sitten vielä, rakas ed. Dromberg: Tämä Noste-ohjelma perustuu parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän esityksiin, jonka työryhmän varapuheenjohtajana olin. Meillä on Suomessa yli 300 000 keski-ikäistä ihmistä työelämässä, joilta puuttuu ammatillinen perustutkinto. Sen symbolinen arvo, että te äänestitte näiltä ilman ammatillista perustutkintoa olevilta ihmisiltä määrärahoja vähennettäväksi, on minusta väärää koulutuspolitiikkaa, ja sen takia tällä asialla on iso symbolinen arvo. Se on kokonaan toinen juttu, (Puhemies koputtaa) että Noste-ohjelma käynnistyi verkkaisemmin, koska se kohdentui työelämässä oleville ihmisille, joille ei nyt ole maailman yksinkertaisin (Puhemies koputtaa) asia lähteä opiskelemaan.

Opetusministeri Antti Kalliomäki

Arvoisa puhemies! Kyllä tässä siitä huolimatta käy sillä tavalla, että ellei puhemies heittäydy aivan käsittämättömän laupiaaksi, niin läheskään kaikkiin kysymyksiin ei pysty tässä vastaamaan. Mutta onhan se niinkin, että tämä on virkatyönä tehty selonteko ja eduskunta sitä käsittelee, joten meillä opetusministeriössä, kun on pilvin pimein minua viisaampia ja varsinkin nokkelampia virkamiehiä, niin sitten eduskuntakäsittelyssä heidän kauttaan, miksei myöskin minun kauttani, on mahdollisuus mennä vielä pidemmälle, vielä syvemmälle kuin tässä lähetekeskustelussa.

Aloittelisin tuosta ed. Drombergin aika monta puheenvuoroa sitten käyttämästä puheenvuorosta koskien valtionosuusprosentteja, kun viittasitte siihen, että se on 30 prosenttia tämän hallituksen aikana. Vastaus on, että väärin laskettu. (Ed. Dromberg: Miten niin?) Valtionosuuden laskennallinen peruste kattaa kuntien todellisista kustannuksista perusopetuksessa 91 prosenttia ja valtionosuusprosentti on 45,3. Silloin, kun kokoomus oli hallituksessa, niin prosentti oli suurempi, mutta silloinkin valtionosuutta pienennettiin kuntien asukasmäärään perustuvalla leikkauksella. Itse asiassa nyt valtionosuus on yhtä suuri kuin silloin, ei ole mitään järisyttävää muutosta tapahtunut, ja sitä paitsi rahalla saa, mutta prosenteilla ei. Se 100 miljoonaa on kuitenkin lisää tullut tilille.

Ed. Hänninen kysyi jatko-opintokelpoisuuden puutteesta tai siitä, voisiko vapaammalla koulutusohjelmalla kuitenkin edetä sellaisten kohdalla, jotka eivät ihan ole ikään kuin viivalla. Voi sanoa, että tämän tyyppisiä asioita kannattaa harkita mutta mitään pandoran lipasta ei laajemmin pidä kyllä avata.

Ed. Vielma ja pari muutakin edustajaa kysyi liikuntatuntien lisäämisestä. Vastaus on sama, minkä aikaisemmin annoin täällä jo tuntijakoa koskien. Nyt ei ole aikomusta avata tuntijakoa, kun se vasta nykyisessä muodossaan on lähtenyt liikkeelle. Olen kuitenkin tämänkin asian kohdalla keskustellut asiantuntijoitten kanssa, ja sellaisiksi luen muun muassa Nuori Suomi -yhdistyksen ja Liikunnanopettajaliiton, ja meillä on eräitä ajatuksia muun muassa tähän kouluhyvinvointiohjelmaan liittyen, jolla voitaisiin liikuntaa saada paremmin koululaisten päivään mukaan. Mutta tuntijakokysymys on sellainen, että ei se näin keväinenkään päivä piisaa, valoisa päivä, jos me toteutamme sen, mitä eri opettajaryhmät haluaisivat. Varmaan monet opettajat ajattelevat sitä perustellusti, mutta käytännössä se ei vaan ole mahdollista.

Ed. Cronberg kysyi lähikoulutakuusta, tällaisesta rajaseutualueitten mahdollisesta tuki- tai takuujärjestelmästä. Minusta jo tänä päivänä kuntien näillä alueilla pitäisi tietysti huomioida erityisolosuhteet, jotka siellä ovat. Valtion puoleltahan ei voida esimerkiksi valtionosuusjärjestelmän kautta mitenkään sanella, mutta voidaan toki tietysti suositella. Tätä kannattaa jatkossa miettiä, kun valtionosuusjärjestelmä nyt on, sekin, Paras-ohjelman ohella, valinkauhassa.

Korkeakouluista nyt vähän lyhyemmin se, että kyllä niiden kansainvälisen menestyksen ratkaisee rakenteellinen kehittyminen ja ellemme siihen kykene, niin kansainvälistä menestystä ei tule. Suomi on oikeastaan samassa veneessä Euroopan unionin eurooppalaisen korkeakoulujärjestelmän kanssa. Vähän kaikilla on johonkin mittaan massayliopistopiirteitä vielä, ja Bolognan prosessissahan tähän asiaan pyritään hakemaan korjausta. Siinä meidän kannattaa olla mukana. Siitähän on sitten suora yhteys Lissabonin strategiaan.

Mutta ehkä tässä myöhemmin vielä tarkemmin tuohon tai miksei tähän duaalimallikysymykseenkin heti. Jo siihen vastasinkin kyllä, että minusta duaalimalli on päätetty ja se on oikea tapa korkeakoulujen kehittämisessä, mutta se ei tarkoita, etteikö siinä olisi tiettyjä joustovaroja, joihin sitten selonteossakin viitataan ja joihin esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen voimakas kanta pohjaa, ja ei vain työmarkkinajärjestöjen vaan korkeakoulujen itsensä. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kesken on erilaisia yhteistyömalleja kehitteillä. Olen sitä kehitystä rohkaissut sillä saatteella kuitenkin, että sen pitää olla sitten myöskin toimiva. Jos pistetään konsortium-tyyppisiä hallintomalleja pystyyn, niin ei niitä voi rakentaa olemassa olevan hallinnon päälle, vaan pitää purkaa sitten sitä olemassa olevaa hallintoa. Mutta ammattikorkeakoululla on oma tehtävänsä, muun muassa tutkimuksen kohdalla se on soveltavaa tutkimusta toteuttava korkeakoulumuoto, ja yliopistolla on selkeästi oma tutkimusroolinsa, ja myöskin tutkintoon johtavassa opetuksessa on omat roolit. Silti voidaan yhteistyötä merkittävästi parantaa sekä yliopistojen kesken, ammattikorkeakoulujen kesken että niiden välillä.

Tasa-arvo on todella keskeisenä teemana tässä selonteossa, ja ed. Hemming kysyi, miksi. Sen vuoksi, että eduskunta on näin halunnut. 2002 selonteon saatteessa se antaa selkeät ohjeet juuri tämän asian arviointiin, muun muassa aluekehityksen näkökulmasta ja muistakin näkökulmista sen huolehtimisesta, että tasa-arvo myöskin jatkossa toteutuisi hyvällä tavalla.

Lahjakkaitten oppilaitten kohdalla nykyisessä peruskoulujärjestelmässä, jossa ei todella ole tarvetta lähteä tasokursseihin tai vastaaviin aiemmin voimassa olleisiin muotoihin, voidaan edetä sillä tavalla, että lahjakkaat myöskin huomioidaan. Ei se helppoa tietysti ole, koska ei rahaa ole loputtomasti. Sitä ei kasva puissa, vaikka niin kuinka toivoisimme, ja silloin ei voida lähteä siitä, että vain rahaa syytämällä ikään kuin järjestelmän sisään saataisiin tehoa ja luovuutta, uutta toimintakykyä ja painoa. On kyllä haettava ja voimakkaasti näitä muitakin konsteja, joihin tässä selonteon sisällössä on minusta pyritty nyt pureutumaan mahdollisimman tehokkaasti.

Tähän viittaan myöskin vastauksena ed. Pulliaiselle: Ei se raha tosiaan kasva puussa, ei vihreässä eikä minkään muunkaan värisessä puussa. (Ed. Pulliaisen välihuuto) — Fotosynteesi on, mutta fotosynteesi ei tuota rahaa suoranaisesti. Tietysti metsäteollisuuden ... (Ed. Pulliaisen välihuuto) — No juu, metsäteollisuuden ... Ed. Pulliainen kierrättää metsäteollisuuden kautta rahaa Suomelle lisää, vaikka ne teollisuusmiehet kyllä tuntuvat olevan hiukan sitä mieltä, että ei mene niin hyvin kuin pitäisi.

Ed. Räsänen puuttui tähän maailmankatsomuskysymykseen. Toistan ensinnäkin nyt sen, että kunnan ylläpitämiä kouluja on 15 vuoden aikana lakkautettu 1 200 kappaletta tässä maassa ja valtion ylläpitämiä yksityisiä kouluja ei yhtään ainutta valtion toimin. Muutama on omasta tahdostaan sitten poistunut kuvioista. Se on minusta tärkeä huomioida ja se näkymä, että tämä kehitys tulee jatkumaan ikäluokkakehityksestä, väestökehityksestä, ennen kaikkea johtuen, mutta myöskin siihen pitää tähdätä tässä kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa.

Minusta moniarvoisuus koulussa, jos sitten siihen vielä mennään, ei voi rakentua sellaisen periaatteen varaan, että yksi koulutyyppi opettaa yhtä maailmankatsomusta ja voimakkaasti vielä vähän niin kuin niittaavalla tavalla, toinen toista, kolmas kolmatta jne. Se ei ole sen lapsen kannalta oikea tapa, vaan pitää kyetä kyllä, niin kuin meillä on tavoite peruskoulussa kaikkien täällä olevien hyväksymällä tavalla, hakea se moniarvoisuuden polku siitä olemassa olevasta koulusta. Sen pitää luoda edellytyksiä lapsen kasvulle, luovuudelle, kehitykselle. (Ed. Dromberg: Mutta opetussuunnitelmat ovat kaikille samat!) Se voi tapahtua yhtä lailla kristillisessä koulussa, yksityisessä koulussa, jos siellä niin halutaan. Mutta perussyy tähän kehitykseen on juuri se, mihin viittasin: väestökehitys, ikäluokkakehitys. (Ed. Tiuran välihuuto) — Eli ed. Tiura, ei tässä ole mitään hiljaisen hivuttamisen politiikkaa. Se, mitä tehdään, tehdään ihan kunnolla, avoimesti, tarkoituksenmukaisesti teille sen esitellen, niin kuin tässä nyt, selonteossa, tapahtuu.

Nuorisokoulumalliin jo kerroin oman kantani. Se ei ole sama kuin sen aikanaan esitelleen ministerin, nykyisen EK:n puheenjohtajan; hän on edelleen sitä mieltä, olen sen kysynyt häneltä. (Ed. Pulliainen: Hänhän haukkuu koko ajan omat tekeleensä!) Mutta suunta on kyllä yhteistyön suunta, ja se oli myöskin kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa esillä, että ei nyt toivottavasti olla hirmuisen kaukana, vaan kokoomus on alkanut ymmärtää ammattikoulun arvon ja sen, että sitä voidaan kehittää myöskin yhdessä keskiasteen lukiokoulutuksen kanssa. (Ed. Dromberg: Rinnalla!)

Ed. Saarinen puhui tärkeästä asiasta, kasvatuksesta, jota minäkin olen yrittänyt tässä tuoda esiin. Mutta sen kyllä sanon, että kasvatuksen suuret probleemat eivät ratkea tapakasvatuksella. (Välihuuto) —Hyvät tavat voivat tietysti kuulua ... (Ed. Pulliainen: Kyllä siitä pikkuisen on apua aina silloin tällöin!) — Siitä voi olla pikkuisen apua, mutta ei se voi olla lähtökohta. — Tällaisia tavoiltaan vähän huononoloisia oppilaita minulle on tullut aikanaan vastaan aika paljon koulussa kymmenen vuoden aikana, ja heistä on tullut mitä erinomaisimpia kunnon kansalaisia, (Ed. Pulliaisen välihuuto) vaikka nyt sattui olemaan lakki päässä silloin, kun ei tarvinnut. (Ed. Gustafsson: Pulliainen huutaa väliin ja häiritsee!) Mutta mikäs siinä, tähänkin kannattaa kiinnittää huomiota, niin kuin ed. Saarinen sanoi.

Ed. Ranta-Muotio ja muutamat muutkin kysyivät tärkeää asiaa: ammattikorkeakoulujen roolia aluekehittämisessä paikkakunnilla, joissa niillä on toimipisteitä ja joissa ei ole esimerkiksi yliopistoa. Meillä on 200 toimipistettä ammattikorkeakoulujen puolella 80 paikkakunnalla, vajaat 30 ammattikorkeakoulua. Tämä on pirstaloitunut rakenne. Opetusministeriön kanta ei nyt kuitenkaan ole se, että ikään kuin pitäisi tuosta vaan panna uusiksi koko rakenne. Meidän lähtökohtamme on se, että pitää kyetä rakennetta kehittämään tavalla, joka edesauttaa alueitten kehittämistä, (Puhemies koputtaa) edesauttaa kansainväliseen tasoon pyrkivää korkeakoulutusta, ja sitten tulosneuvotteluissa, tavoiteneuvotteluissa, on näiltä pohjilta rakennettu tiettyä kriteeristöä, joka esitellään sitten niissä neuvotteluissa ammattikorkeakouluille, jotka itse sen perusteella sitten arvioivat tilanteensa ja kehitystarpeensa. Totta kai siinä on piiska perässä, mutta me emme lähde ikään kuin suoraan sinne alueelle sanomaan, että näin on oikein ja näin väärin, mutta on tietyt kriteerit, jotka tarvitaan.

Puhemies alkaa koputtelemaan, enkä ole puolivälissäkään vielä. Mutta jos sallitte, puhemies, niin pari kohtaa ja nopeammin tässä vielä.

Ed. Sinnemäki kysyi opintotuen korotusesitystä. En usko, kun vastikään on tehty opintotukiuudistus, että nyt sitten lähdettäisiin jollekin uudelle polulle, (Ed. Pulliainen: Pitäähän virheistä oppia!) mutta tämä on tietysti ministeri Karpelan valmisteluun kuuluva asia, että sitä kannattaa häneltä lopullisessa muodossaan kysyä ja ehkä sen jälkeen sitten vielä koko hallitukselta.

Ed. Essayah kysyi syrjäytymisen ehkäisemiseksi konkreettisia toimia. Yksi sellainen on jo lähtenytkin liikkeelle: koulukiusaamisen vähentämisohjelma. Meillä on siinä vähän kansainvälistä vetoapua, koska Norjassa toteutettiin tällainen useampivuotinen ohjelma ja saavutettiin muutamassa vuodessa 30 prosentin parannus tässä erittäin tärkeässä asiassa, joka heijastuu varmasti syrjäytymiskehitykseen hankalalla, kielteisellä tavalla.

Ed. Nurmelle asiantuntijakuulemisesta selonteon yhteydessä: OAJ:ltä ei ole kysytty eikä miltään muultakaan erikseen, mutta päädyttiin siihen, että on tässä hyvä järjestää tämän asian tiimoilla kaikille yhteinen seminaarityyppinen laaja kuuleminen, ja minun saamani palaute on ollut se, että ovat olleet ihan tyytyväisiä tähän menettelyyn. Eduskuntahan kuulee sitten tietysti asiantuntijoita laajasti.

Vielä, puhemies, ed. Forsiuksen kysymykseen tasa-arvon kehittymisestä kuntatasolla: Tässä minun vastaukseni on se, että me olemme nyt aika hyvässä jamassa Pisa-tutkimuksen pohjalta, mutta kyllä kuntarakenneuudistus, siihen liittyvä palvelurakenteen kehittyminen paljon laajemmin kuin pelkästään koulutuksen osalta, on aivan ratkaiseva prosessi tämän asian paremmalle tolalle saamisessa. Kannattaa tähän Paras-hankkeeseen ja valtionosuusuudistukseen panostaa eduskunnassa, kun se tänne aikanaan tulee.

Raija  Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Mikäli haluamme säilyttää kärkisijamme maailman parhaiden oppilaiden maana, meidän on jatkuvasti panostettava koulujemme toimivuuteen. Suomessa hallitus pienentää koulutusmenojen osuutta bruttokansantuotteesta koko ajan Oecd:n tilastojen mukaan, kun sitä samaan aikaan muualla maailmassa kasvatetaan. Me emme edistä koulutusjärjestelmämme toimivuutta, me heikennämme sen edellytyksiä.

Valtioneuvoston selonteossa kouluhyvinvoinnin lisääminen on nostettu yhdeksi keskeisimmäksi tekijäksi tasa-arvon ja koulumyönteisyyden vahvistamisessa. Vaikka oppimistulokset ovat maailman huippua, kouluviihtyvyysmittauksissa Suomi ei sijoitu yhtä mairittelevasti. Tähän ongelmaan on pyritty löytämään ratkaisuja, jotka kuuluvat paremminkin temppu- ja viihdytysosastolle. Vanhemmat ja opettajat kaipaavat konkreettisia toimenpiteitä, esimerkiksi ryhmäkokojen pienentämistä, sitä selonteossa ei ole edes mainittu. On kuitenkin syytä muistaa, että koulun tehtävä on opettaa, ei viihdyttää. Mikäli kouluilla on riittävät resurssit opetustehtävänsä hoitamiseen, siellä myös viihdytään. Riittävän pienet ryhmäkoot, laadukkaat opetusmateriaalit, pätevät opettajat, taito- ja taideaineiden lisääminen takaisin sekä mahdollisuus tuki- ja erityisopetuksen järjestämiseen ovat kaiken a ja o, niin oppimistuloksissa kuin kouluviihtyvyydessäkin.

Myös erilaisten lahjakkuuksien huomioiminen olisi molempien tavoitteiden kannalta tärkeää. Lahjakkaat oppilaat jätetään heitteille koulujärjestelmässämme. He ovat tabu koulumaailmassamme. Ajattelemme, että kyllä lahjakkaat lapset pärjäävät itse. Eivät he pärjää. Lahjakkaillakin on oikeus erityisopetukseen, joka lähtee heidän omasta lähtötasostaan. Nyt valtioneuvosto on linjannut koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa, ettei uusia erikoislukioita perusteta ja valintakokeiden käyttöä koskevia menettelyjäkin selkeytetään. Tämä on kaikki vaihtoehtoisuuden murentamista. Eikö lahjakkaiden tarvitse viihtyä koulussa? Eikö lahjakkaiden pidä kehittyä huippuosaajiksi, joita tarvitaan sopeutumiseen globalisaatioon.

Arvoisa puhemies! On erityisen tärkeää, että duaalimallijaosta yleissivistävän lukiokoulutuksen ja ammatillisen toisen asteen koulutuksen välillä pidetään kiinni. Ruotsissa peruskoulun jälkeen opiskellaan niin sanotuista nuorisokouluissa, joissa jokaisen on suoritettava sekä yleissivistäviä että ammatillisia opintoja. Nuorisokouluista ajatellaan valmistuvan nuoria aikuisia, jotka ovat sekä yleissivistyneitä että ammattitaitoisia. Käytännössä onkin käynyt niin, etteivät he ole oikein kumpaakaan, kun sen paremmin yleissivistäviin kuin ammatillisiinkaan opintoihin ei ole voitu keskittyä. Tässä asiassa kannattaa ottaa korkeintaan varoittava esimerkki länsinaapurista. Meidän on siis vahdittava tarkkaan, ettei rakenteellisilla muutoksilla mennä käytännössä nuorisokouluun. Niitä on jo tehty opetushallitukseen, niitä suunnitellaan Paras-hankkeessa vedoten ikäluokkien pienenemiseen. Jos yhteistyö on riittävän syvää, hallintotilat ja opettajat ovat yhteiset sekä oppisisällöt lähellä toisiaan, ei enää tarvitse puhua nuorisokoulusta, silloin käytäntö on jo sitä. Yhteistyötä pitää olla, mutta ei yhtenevyyttä. Nuorisokoulun ajamisesta puhuu myös tavoite lisätä kaksoistutkinnon suorittajien määrää. Se on aika epärealistinen tavoite. Jos valtioneuvoston tavoitteena on linjaustensa mukaisesti lukio-opintojen suorittaminen kolmessa vuodessa, ei siinä ajassa kukaan voi suorittaa samalla myös ammatillista tutkintoa muuten kuin laskemalla tasoa. Tason laskuun meillä ei ole kuitenkaan varaa.

Arvoisa puhemies! Koulutukseen tulee jatkoa duaalimallin mukaisesti myös korkea-asteella eli jaon tieteellisesti ja taiteellisesti yliopistojen ja työelämään tähtäävien ammattikorkeakoulujen välillä on pysyttävä hyvin selkeänä. Molemmilla on siis selkeästi omat tavoitteensa, joita ei ole syytä duaalimallin hämärtämisellä heikentää, niin kuin nyt koko ajan tehdään. Onneksi selonteosta löytyy suora sitaatti: "on varmistuttava siitä, että korkeakoulututkinnot säilyttävät selkeät omat profiilinsa duaalimallin mukaisesti."

Hanna-Leena  Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Ministeri Kalliomäki aloitti tämän päivän keskustelun sanoilla: "politiikkaa on tehtävä ajassa". Jos minä katsoisin, mitkä ovat koulutuksen tämän hetken kehittämiskohteet peruskoulussa, tulisi mieleen ensimmäisenä haasteena lähikoulujen säilyttäminen valtionosuuksien pienentyessä. Toinen haaste siellä on lahjakkaiden koululaisten mahdollisuus saada kykyjänsä vastaavaa opetusta ja sitten lisäksi kansainvälisissäkin tutkimuksissa todettu koululaisten kauttaaltaan huono kouluviihtyvyys. Toisella asteella ongelmana on ammattikoulutuksen laatu- ja määräongelma. Teollisuus valittaa, että ammattikouluista valmistuu aivan liian vähän työvoimaa ylipäätään ja nekin, jotka valmistuvat, eivät osaa vielä ammattejaan riittävän hyvin pärjätäkseen työelämässä. Vastauksena tarjotaan lukion ja ammattikoulun yhteistyötä.

Arvoisa puhemies! Lukion pakollisia oppikursseja on lisätty ihan muutama vuosi sitten. Haluaisinkin tietää, mitkä osat automekaniikasta voidaan korvata lukion filosofialla tai toisinpäin? Eikö lukio olekaan enää yleissivistävä? Eikö ammattikoulussa kuulukaan enää saada ammattitaitoa? Ammattikorkeakouluverkostoa on rakennettu pelkästään aluepoliittisin perustein, ja tätä vaaditaan jatkettavaksi jatkossakin. Opiskelijoiden tasa-arvoinen mahdollisuus päästä opiskelemaan ammattikorkeakouluun omalla alueellaan ei toteudu, koska aloituspaikoilla tuetaan hiipuvia kuntia. Tuloksena espoolainen joutuu matkustamaan Kajaaniin saadakseen ammattikorkeakoulusta opiskelupaikan. (Ed. Pulliainen: Eikö se ole ihan mukavaa, kun me Oulusta tulemme Helsinkiin?) Kajaanista parhaat opiskelijat tulevat Pääkaupunkiseudulle, koska työpaikat jatkossa ovat edelleen Pääkaupunkiseudulla.

Pahin ongelma on määrällinen ongelma. Yhä useampi, joka valmistuu, vaikka vaan hieman yli puolet valmistuu, päätyy tekemään töitä, joka ei vastaa heidän koulutustaan. Hirveä inhimillinen ongelma! Ja edelleen yritykset valittavat, että näiden valmistuneidenkaan ammattitaito ei vastaa yritysten työntekijätarpeita. Yliopistoissa ongelma on 56 yliopistoa ja ammattikorkeakoulua. Kansainvälinen kilpailu edellyttäisi korkeampaa laatua, huippujen kouluttamista. Eväät ovat kuitenkin hyvin heikot, sillä opiskelijamäärät ovat kaksinkertaistuneet opettajiin nähden. Opiskeluaikoja halutaan lyhentää ja valmistusastetta pitäisi nostaa, vaikka akateeminen työttömyys lisääntyy. Koulutus ei henkisenä investointina tällaisessa tilanteessa kannata. Ja viimeisenä on tohtoritehtailu. Niin kauan kuin korkeakoulut saavat resurssinsa tutkintojen perusteella, eivätkä annetut tutkintomäärät vastaa realiteetteja, jatkossakin saamme tohtoreita, jotka eivät vastaa minkäänlaista laatua tohtorikoulutuksessa. Tätä ammattikoulutuksen puolella uhataan nyt jopa kehittää tämän selonteon mukaan.

Ministeriö on valinnut tasa-arvon teemaksi vastauksena vuoden 2002 vaatimuksiin. Otsikkotasolla tästä koulutuksen kehittämissuunnitelmasta saa kuvan, että hallitus puuttuu nyt tärkeään asiaan, kouluhyvinvointiin ja kouluviihtyvyyteen. Valitettavasti vastassa on karu totuus. Tämä tasa-arvo ja kouluviihtyminen on tarkoitettu vain heikosti oppiville ja erityistä tukea tarvitseville koululaisille. Kaikki muut oppilaat unohdetaan, vaikka, kuten jo aiemmin sanoin, Suomen koulujen erityisongelma on Pisa-tutkimuksen valossa kouluviihtyvyys, joka koskee kaikkia oppilaita. Oppilaiden viihtyvyyden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi hallitus lupaa muun muassa kehittää koulupudokkaiden aktivointia, perusopetusikäisten maahanmuuttajien opetusta ja menetelmiä oppimisvalmiuden edistämiseksi ja oppimisvaikeuksien tunnistamiseksi. Taitoja vastaavaa opetusta on saatavilla, jos on oppimisvaikeuksia. Erityislahjakkaan on turha unelmoida vastaavasta. Kouluviihtyvyys ja sen puute on erityisesti lahjakkaiden oppilaiden ongelma, koska koulu ei anna tarpeeksi haastetta tekemisestä puhumattakaan.

Lääkkeitä kouluviihtymiseen pitäisi löytyä Suomen tyyppisessä maassa tietoteknisten valmiuksien selvästä parantamisesta kouluissa. Yhteispohjoismaisessa tutkimuksessa Suomen kouluissa on todettu selviä puutteita näissä tietoteknisissä valmiuksissa. Oppilasta kohden olevien tietokoneiden määrä on alle muiden Pohjoismaiden. Tietotekniikka on vanhentunutta ja muita Pohjoismaita jäljessä, vaikka tietotekniikalla on tutkimusten mukaan oppilaita aktivoiva vaikutus. Tasa-arvon kannalta on merkittävää, että tietotekniikalla voidaan huomioida erilaisten oppijoiden tarpeet entistä paremmin.

Vielä viimeisenä asiana muistutan tästä tietotekniikasta, että meidän nykyinen korkea tietotekninen tasomme johtuu siitä, että meillä on perheissä, kodeissa, hyvät tietokoneet ja yhteydet. Mutta tämä on epätasa-arvoistavaa niin kauan aikaa, kun tätä ei voida koulun kautta kaikille turvata. Kouluviihtymisen lisäämisen takia tämä pitää tulla myöskin koulun kautta.

Arvoisa puhemies! Tasa-arvo on toki tärkeä asia, mutta tasa-arvon kohdistaminen vain näille rajoitetuille joukoille johtaa epätasa-arvoon muiden kohdalla.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Keskityn tässä puheenvuorossani ammattikorkeakoulujen kehittämisnäkymiin.

Yli kymmenen vuotta sitten toimintansa käynnistäneet ammattikorkeakoulut ovat osoittautuneet menestystarinaksi. Suomeen onnistuttiin luomaan kymmenessä vuodessa keskieurooppalaisen mallin mukainen, laadukas ja käytäntöön suuntautunut korkeakoulusektori, joka pystyy perinteisiä yliopistoja tehokkaammin tuottamaan työelämään uutta osaamista ja uusia ammattilaisia. Opetusministeriön tilastojen mukaan ammattikorkeakoulut toimivat erittäin tehokkaasti ja niissä suoritetaan tutkintoja selvästi nopeammin kuin yliopistoissa ja ammattikorkeakouluista valmistuneiden työllistymisluvut ovat hyviä lähes kaikilla koulutusaloilla. Oppilaitosten tiivis vuorovaikutus työelämän organisaatioiden kanssa varmistaa koulutuksen kohdentumisen oikeisiin painopistealueisiin. Ammattikorkeakoulut ovat kehittäneet toimintaansa aktiivisesti ja tiiviissä vuorovaikutuksessa työelämän ja alueen yritysten kanssa. Tähän kevääseen mennessä kuusi aktiivisinta ammattikorkeakoulua on saanut korkeakoulujen arviointineuvoston auditoiman kansallisen laadunvarmistusjärjestelmän. Vertailun vuoksi: Vastaava auditointi on hyväksytty toistaiseksi vasta yhdessä yliopistossa, ja se on Kuopio.

Vuonna 2003 säädetty uusi ammattikorkeakoululaki ja -asetus määrittelivät ammattikorkeakouluille tutkimus- ja kehittämistehtävän sekä vahvistivat ammattikorkeakoulujen alueellista kehittämisroolia. Muutamassa vuodessa erityisesti Pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimivat ammattikorkeakoulut ovat nousseet omilla alueillaan johtavan aluekehitystoimijan asemaan. Maamme johtavia ammattikorkeakouluja tutkimus- ja kehitystyön osalta ovat Jyväskylän, Pohjois-Karjalan ja Mikkelin ammattikorkeakoulut sekä Pohjois-Savossa toimiva Savonia-ammattikorkeakoulu. Tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoitus näissä ammattikorkeakouluissa on perustunut onnistuneeseen EU-rahoitusmahdollisuuksien hyödyntämiseen kuluvalla ohjelmakaudella. Tämän lisäksi ammattikorkeakoulut ovat panostaneet hankesalkkuihinsa myös omaa rahaansa.

Arvoisa puhemies! Ylijohtaja Arvo Jäppisen johtama ammattikorkeakoulujen t&k-työtä tutkinut työryhmä esitti jo vuonna 2004, että opetusministeriön pitäisi myöntää ammattikorkeakouluille tutkimus- ja kehitystyön perusrahoituksena 10 miljoonaa euroa vuosittain. Tämän rahoituksen avulla olisi mahdollista suunnitella laadukkaampia hankkeita sekä käynnistää työelämää palvelevaa soveltavaa tutkimusta. Työryhmän esittämää t&k-työn perusrahoitusta ei saatu vuoden 2005 budjettiin, ja kaikkien yllätykseksi vuoden 2006 budjettiin tehtiin 5 miljoonan euron leikkaus, jonka opetusministeriö kohdensi jo ennestäänkin niukkaan tutkimus- ja tuotekehitystukirahoitukseen ja ammattikorkeakoulujen aluekehityshankkeisiin. Kun kaikki tiedämme, että uuden, vuonna 2007 käynnistyvän EU-ohjelmakauden myötä kilpailu kehittämishankkeiden rahoituksesta kiristyy ja monet Etelä- ja Keski-Suomen alueet menettävät merkittävästi rahoitusmahdollisuuksia, olisi Jäppisen työryhmän esittämä perusrahoitus todella tarpeellinen. Sen avulla voitaisiin pitkälti turvata ammattikorkeakoulujen laadukkaan aluekehitystyön häiriötön jatkuminen vuoden 2007 jälkeen.

Arvoisa puhemies! Ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja koskeva lainsäädäntö vahvistettiin vuonna 2005, ja varsin nopeasti ammattikorkeakoulut ovat käynnistäneet näitä master-ohjelmiaan lähes kaikilla koulutusaloilla. Ylemmät ammattikorkeakoulututkinto-ohjelmat ovat osoittautuneet hyvin vetovoimaisiksi. Ne tarjoavat yliopistokoulutuksen rinnalla houkuttelevan ja vaihtoehtoisen väylän erityisesti työn ohella opiskeleville. Ammattikorkeakoulut olisivat halukkaita etenemään nopeammin ylempien ammattikorkeakoulututkintojen volyymin osalta kuin opetusministeriön antama tiukka aloituspaikkakehys antaa myöten. Huomautan, että tämän koulutusvolyymin kasvattaminen ei merkitse valtion menojen lisäkasvua, sillä nämä ohjelmat sisältyvät ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen perusrahoitukseen. Kysymyksessä on kuitenkin erittäin tärkeä koulutuspoliittinen linjaus, jonka avulla voidaan vahvistaa eurooppalaisen korkeakoulutuksen duaalimallin toteutuminen Suomessa.

Arvoisa puhemies! Korkeakouluja kehitetään Suomessa eurooppalaiseen kahden pilarin duaalimalliin tukeutuen. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toisiaan täydentävää ja erilaista roolia korostetaan, ja se on aivan oikein. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteiset aluestrategiat laadittiin vuonna 2005, ja nyt on niiden toteuttamisen aika. Yhteistyö on kummallekin korkeakoulusektorille selkeä mahdollisuus.

Korkeakoulujen yhteistyö edellyttää vahvan ja luottamuksellisen ilmapiirin syntymistä ja turhan resurssikilpailun eliminoimista. Pitkäjänteisen yhteistyön edellytyksenä on myös toisen korkeakoulun toiminnan arvostaminen ja molemminpuolinen hyötyminen eli win-win-tilanne. Useimpien korkeakoulujen aluestrategioihin on kirjattu hyviä tavoitteita. Toivottavasti niitä ryhdytään aktiivisesti toteuttamaan, etteivät ne jäisi vain paperin makuiseksi strategiajargoniksi.

Susanna Haapoja /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Sivistysvaltion määre lähtee ihmisestä, koulutuksesta ja mahdollisuudesta omien lahjojen käyttöön yhteiseksi hyväksi. Tärkeää on pitää peruskoulutus kaikille mahdollisena, maksuttomana sekä mahdollistavana. Selonteon kaksijakoinen linjaus koulutuksen kehittämisen tarpeesta ja seikkaperäisestä koulutuksen katsauksesta sekä koulutuksen tilasta on onnistunut. Selonteossa painotetaan tulevaisuutta hyvin ja parannettaviin kokemuksiin nojaten.

Koulutuspolitiikka on osa pitkän tähtäimen työllisyyspolitiikkaa. Tulevien tarpeiden ennakoitavuuden ja esimerkiksi yritysten innovatiivisuuden tulee olla jatkossakin menestyvän Suomen koulutuspolitiikkaa. Koulutustason nousu onkin välttämätöntä. Koulutuksen määrä ja koulutuksen kyky tuottaa maallemme osaajia vaatii alinomaa kehittämistä.

Suomi tarvitsee edelleen yrittäjävalmiudet omaavia eri alojen osaajia. Yrittäjäkasvatusta tulee edelleen lisätä kaikissa opinahjoissa. Lisäksi tarvitsemme selkeästi yrittäjäkoulutuksen saaneita henkilöitä. Yhdessä hallituksen yrittäjyyspolitiikkaohjelman kanssa yrittäjyyskoulutus huomioidaan globalisaatio-osiossa. Koulutuksen kehittämistarpeissa yrittäjyys tulee nostaa arvoonsa.

Nuorina opiskelevat kokevat oppimisen ohella elämää. On tärkeää, että yhteiskunnallinen ja vapaaehtoinen osallisuus tuntuu jo nuoren elämässä. Mielestäni erityisesti oppilaskuntatoiminta tukee osallisuutta ja nuoren vastuuta lähiympäristöstään ja kanssaeläjistään. Nuoren kokonaisvaltainen asioiden hallitseminen tukee arjen taitoja. Nuorelle ja yhteiskunnalle koulutusmyönteisyys on yhteinen päämäärä.

Koulutuksen jälkeen pitää osata alansa ja laajasti tuntea muutakin. Hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmassa edelleen on muun muassa syrjäytymisen ehkäisy teemana. Nuorten osallisuushankkeen tavoitteena on tukea niin sanottua nivelvaihetta eli siirtymistä peruskoulusta toiselle asteelle.

Keskeyttäneiden määrä on 35 000 opiskelijaa, ja se on liian suuri määrä. Samanaikaisesti ikäluokkien pienenevien määrien kanssa keskeyttäminen hankaloittaa koulutussuunnittelua. Nuorisoikäluokat pienenevät koko maassa noin 10 prosenttia. Nuoret haluavat menestyä ja hankkia selvää rahaa; ehkä sitten pitkäjännitteinen opiskelu tuntuu vaivalloiselta ja valmistuminen kaukaiselta.

Meidän tulee muistaa, ettei kaikista ole opiskelemaan yhtä aikaa lukioissa ja ammattikouluissa. Lukioverkon tulee olla kattava ja ammattikoulutuksen ainakin alueensa tarpeita vastaava. Yliopisto-opiskelun taso pitää tietenkin Suomessa pitää akateemisella tasolla. Rinnalle tarvitsemme yhä ammattikorkeakouluja toiminta-alueensa ja sen yritystoiminnan hyväksi.

Ammattikorkeakouluilla on mahdollisuus reagoida tarpeisiin nopeasti, kunhan resursseista sekä alueen omasta mahdollisuudesta hallintoon huolehditaan. Ammattikorkeakoulujen rahoitus tulee järjestää niin, että monenlaiset alat tulevat vahvistetuiksi. Erityisesti niillä alueilla, joilla ei ole varsinaista yliopistoa, ovat ammattikorkeat aluekehityksen vahvoja vaikuttajainstituutioita. Ministeri Kalliomäki valottikin tätä asiaa mainiosti.

Varsinkin aikuiskoulutus ja muutoinkin niin sanottu elinikäinen oppiminen on selonteossa mainittu useasti riveillä ja rivien välissä. On selvää, että aikuisten työkykyä sekä osaamista ylläpitävä koulutus on jatkossa vieläkin tärkeämmässä roolissa. Kokemus ja tämän päivän tieto takaavat hyvän työpanoksen ja työssäjaksamisen. Vapaa kansalaistoiminta esimerkiksi kansalaisopistoissa on kannatettavaa aikuisväestönkin osaamisen takaajana.

Arvoisa puhemies! Perusasiat ovat kunnossa, ja niiden tuleekin olla kunnossa. Pitää olla oppilaita, opiskelijoita, hyviä opettajia, ruutuvihkoja ja positiivinen ote.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Suomalainen koulutusjärjestelmä on saanut paljon kehuja. Ylpeänä voimme esitellä Pisa-tutkimusten huipputuloksia. Suomessa voimme olla ylpeitä yleisestä sivistystasostamme, mutta yhtäaikaisesti voimme kysyä, missä oikeasti ovat huiput. Vaarana on myöskin se, että jäämme helposti laakereillemme lepäämään silloin, kun pitäisi kovaa vauhtia jo varautua uusiin haasteisiin.

Kun lukee rinnan tätä selontekoa ja koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa, saa helposti sellaisen käsityksen, että kehittämissuunnitelman tavoitteet ovat jo toteutuneet eikä tarvetta suuriin muutoksiin olisi. Näin siis teoriassa, mutta mitä sitten on käytäntö? Kipupisteitä on edelleen olemassa.

Yksi niistä on koulutuksen yhteensopimattomuus nopeasti muuttuvien työelämän tarpeiden kanssa.

Toinen on yliopistojemme ja korkeakoulujemme resurssipula, varsinkin pula opetushenkilökunnasta. Hallitus on onneksi karsinut hurjimpia henkilöstövähennysaikeitaan, mutta silti yliopistoihin kohdistuu edelleen säästöpaineita. Esimerkiksi Teknillisellä korkeakoululla on tänä päivänä yhtä opettajaa kohden noin kaksinkertainen määrä opiskelijoita kuin aikana muutama vuosi sitten. Massaluennot ovat lisääntyneet lähiopetuksen vähentyessä. Sama koskee ammattikorkeakouluja.

Lähiopetuksen vähetessä ja opiskelija-aineksen heterogenisoituessa lopputuloksena on ollut opintojen venyminen ja keskeyttäneiden määrän räjähdysmäinen kasvu. Se ei ole opiskelijan sen enempää kuin yhteiskunnankaan etu. Käytännön toimenpiteillä onkin jo kiire. Siksi sopii ihmetellä koulutuksen ja tutkimuksen väliarvioinnin linjausta, jonka mukaan meillä ei seuraavan kahden vuoden aikana olisi laisinkaan tarvetta tarkastella vuoteen 2008 asetettuja tavoitteita ja paineita niiden muuttamista kohtaan. Onko meillä siis itse asiassa varaa nukkua kaksi vuotta ruususenunta?

Ammatillisten oppilaitosten vetovoimaisuutta on parannettava. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle meille tulee huutava pula kädentaitajista. Näille osaajille olisi itse asiassa töitä niin paljon kuin he vain haluaisivat tehdä. Etenkin rakennusalalla kärsitään tälläkin hetkellä työvoimapulasta. Sama koskee myös sosiaali- ja terveyspuolta. Koulutustarjonta ei vastaa työmarkkinoiden kysyntää.

Ammatillinen koulutus on nähtävä todellisena vaihtoehtona. Sen laatua ja arvostusta on nostettava ja tietä jatko-opintoihin helpotettava. Peruskoulussa hyvä ja osaava opinnonohjaaja on tässä usein avainasemassa.

Arvoisa puhemies! Suomalaisen korkeakoulujärjestelmän rikkaus on duaalimalli. Ammattikorkeakoulumme ovat ja niiden tulee olla selkeästi ja tiukasti sidoksissa ympäröivään alueeseen ja elinkeinoelämään yliopistojen ollessa tieteelliseen tutkimukseen orientoituneita. Duaalimallia tukevaa yhteistyötä ei ole opintosisältöjen ja tutkintonimikkeiden yhdenmukaistaminen. Eri koulujen yhteistyö, esimerkiksi tilojen, laitteiden, laboratorioiden ja kirjastojen yhteiskäyttö, on luonnollista ja se on suotavaa, mutta on pidettävä kirkkaana mielessä tutkintojen eri tavoitteet ja eri sisällöt. 8.3. virkamiestyönä tehty keskustelumuistio, jonka ed. Karvonen täällä otti esille, on tätä taustaa vasten kyllä, aivan kuten ed. Karvonen korosti, hälyttävää luettavaa.

Meidän on syytä tarkastella kriittisesti myös oppilaitosverkoston laajuutta ja määrää ottaen huomioon pienenevät ikäluokat. Turhan pieniä yksiköitä tulisi yhdistää riittävän suuriksi kokonaisuuksiksi, jotta opetuksen taso ja laatu pystytään takaamaan. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen on profiloiduttava siten, että joka niemessä ja notkelmassa ei kouluteta esimerkiksi insinöörejä, ekonomeja ja tradenomeja. Suomalainen koulutusjärjestelmä on selvinnyt hyvin tähän asti. Nyt on kuitenkin tekojen aika siinä, miten saamme resurssit suunnattua laadukkaaseen ja yksilölliseen opetukseen.

Lopuksi, arvoisa puhemies, on hyvä, että opintososiaaliset etuudet on nostettu esille tässä selonteossa kehittämislinjauksien painopistealueena. Opintotuen ensimmäisenä kehittämiskohteena tulee olla opintoraha ja sen korottaminen. Opintoraha, sen taso, on eittämättä jäänyt jälkeen, ja sitä ei ole korotettu 14 vuoteen. Suurin syy opintojen pitkittymiseen on juuri opintorahan surkea taso, ja sitä mukaa työssäkäynti opiskelijoiden osalta on koko ajan lisääntynyt.

Ed. Hänninen täällä keskustan ryhmäpuheenvuorossa nosti esille sen, että opintotukea on kehitetty monin tavoin. Minä kysyisin ed. Hänniseltä, millä tavalla sitä on kehitetty niin, että se oikeasti tänä päivänä palvelee opiskelijoita. Tämä teidän lainapainotteinen malli, jota vietiin eteenpäin, ei ole todellisuudessa palvellut opiskelijoita laisinkaan. Päinvastoin opiskelijat käyvät edelleenkin työssä rahoittaakseen sitä kautta opintonsa. Laina ei tänä päivänä — ed. Hänniselle olisin vielä halunnut korostaa — todellakaan houkuttele opiskelijoita.

Lopuksi, arvoisa puhemies, tässä yhteydessä olisi hyvä nostaa esille myöskin työssä olevien aikuisten jatko- ja täydennyskoulutus. Opinnot suoritetaan töiden ohessa. Nykykäytäntö mahdollistaa opintovapaan käytön pääasiallisesti vain julkisella sektorilla, mutta entäpä yksityinen sektori, (Puhemies koputtaa) entäpä pk-sektori? Näillä sektoreilla ja tältä osin aikuisopiskelijat ovat keskenään aivan eriarvoisessa asemassa. Tätä olisin myöskin ministeri Kalliomäeltä halunnut tiedustella, onko mietitty, mitä näiden opiskelijoiden osalta tultaisiin tulevaisuudessa tekemään.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Keskityn tässä lyhyessä puheenvuorossani erityisopetukseen ja siinä ilmeneviin ongelmiin.

Niin kuin hyvin tiedämme, Suomella menee taloudellisesti paremmin kuin pitkään aikaan. Suomalaiset nuoret ovat maailman huippuja Pisa-tutkimuksessa, niin kuin täällä on tänään monta kertaa todettu, mutta silti lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Jokaisesta ikäluokasta syrjäytyy koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle yli 400 nuorta, joka on liian suuri määrä ja mittava menetys sekä kansantaloudellisesti että yksittäisen ihmisen kannalta.

Mistä tämä kertoo? Ehkä siitä, että suurentuneet opetusryhmät eivät mahdollista opettajan yksilöllistä panosta kullekin oppilaalle, vaan suuren oppilasmäärän kanssa opettajien työpanos kuluu pitkälti rutiiniasioiden hoitamiseen ja järjestyksen ylläpitoon. Perheiden ongelmat, monikulttuurisuus ja erilaiset oppimisvaikeudet lisäävät erityisopetuksen tarvetta. Myös erilaiset kehityshäiriöt ja oppimisvaikeudet tunnistetaan joskus myöskin ajoissa ja diagnosoidaan aiempaa paremmin, jotenka tietysti sekin lisää erityisopetuksen tarvetta. Muutamassa vuodessa erityisopetuksen tarve perusopetuksessa on kasvanut lähes puolella ja ammatillisessa koulutuksella noin kolmanneksella.

Erityisopetus on todella tärkeä osa syrjäytymisen ehkäisemistä, sillä sen avulla oppimisvaikeuksiin voidaan tarttua, ennen kuin oppilas putoaa kärryiltä opetuksessa. Myöskin onnistumisen tunne on lapselle ja nuorelle tärkeää, ja se vaikuttaa sitten hänen koulussa viihtymiseensä, joka puolestaan ratkaisevasti vaikuttaa valintoihin perusopetuksen päättyessä. Puberteetti-iässä varsinkaan pojat eivät aina ole kovin kiinnostuneita koulusta, vaikka olisivat aiemmin pärjänneet koulussa.

Toinen tärkeä asia syrjäytymisen ehkäisyssä on ammattitaitoinen opinto-ohjaus, joka ottaa huomioon kunkin oppilaan omat vahvuudet ja heikkoudet ja pyrkii siten löytämään jokaiselle mieleisen jatko-opiskelupaikan toisella asteella. Joskus on kohtalokasta, että nuoret joutuvat itsenäisesti päättämään tulevaisuudestaan ehkä kaikista vaikeimmassa iässä.

Arvoisa puhemies! Viime aikoinakin on puhuttu koululaisten tasa-arvosta ja yhtäläisistä oikeuksista koko maassa. Tällä hetkellä perusopetuksen oppilaiden tasa-arvo mielestäni ei toteudu, koska oppilailla ei ole yhdenmukaisia mahdollisuuksia erityisopetukseen ja opinnonohjaukseen. Lainsäädännössä ei sinänsä ole vikaa. Meillä on aika uusi hyvä opinto-ohjauksen laki, mutta rahoitusvaikeuksissa kamppailevilla kunnilla on kroonisesti huutava pula resursseista alati kasvavien velvoitteiden täyttämisessä.

Opettajat ovat Suomessa osaavia, mutta täydennyskoulutus on kunnissa hakusessa, ja siinä on mittava merkitys tietysti sillä, että rahapula kunnissa on melkoinen. Kokoomuksessa olemme tehneet lakialoitteen täällä salissa opettajien täydennyskoulutuksen saamiseksi lakisääteiseksi kunnille. Kunnilla tulisi olla todella velvollisuus ja myös turvatut taloudelliset mahdollisuudet opettajien täydennyskoulutukseen. Se on esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa hoitotakuun myötä toteutettu, ja se toimii erittäin hyvin.

Kuntiin kohdistetut toimet eivät tietenkään yksin riitä. Suomessa on kokonaisuutena pula pätevistä erityisopettajista. Tällä hetkellä perusopetuksen erityisopettajien koulutusohjelma voidaan suorittaa Joensuun ja Jyväskylän yliopistoissa sekä Åbo Akademin Vaasan toimipisteessä. Tämä ei ole kylliksi kasvavaan kysyntään nähden. Koulutuspaikkoja tulisi saada lisää, ja ennen kaikkea erityisopettajien koulutusta tulisi hajauttaa myöskin maantieteellisesti.

Tampere on useaan otteeseen neuvotellut opetusministeriön kanssa erityisopettajakoulutuksen saamiseksi Tampereelle, toistaiseksi tuloksetta. Tampereen yliopistossa on kasvatustieteellinen tiedekunta ja yliopiston alainen normaalikoulu, joten valmiudet koulutuksen järjestämiseen ovat olemassa. Myös Tampereen keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet ovat huomioitavia hyviä asioita. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä, varsinkaan perheellisillä, opiskelemaan kauemmaksi kotipaikkakunnalta ja vaikeiden kulkuyhteyksien taakse. Mielestäni opetusministeriön tulisi ensi tilassa tunnustaa realiteetit ja ryhtyä toimenpiteisiin erityisopettajakoulutuksen aloittamiseksi Tampereella.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Keskityn tässä lyhyessä puheenvuorossa olennaiseen.

Tätä koulutuspoliittista keskustelua käydään mielenkiintoisessa yhteiskunnallisen kehityksen vaiheessa. World Economic Forumin ympäristön kestävyysindeksi -vertailussa Suomi on sijoittunut kolme kertaa peräkkäin ensimmäiseksi. Maamme on ollut kärkimaita myös saman instituution globaalissa kilpailukykyvertailussa ja sukupuolten tasa-arvoa mittaavassa tutkimuksessa sekä Oecd:n koulutuksen tasoa kartoittavassa Pisa-tutkimuksessa. Nämä kaikki sijoitukset on noteerattu vuonna 2003 tai sen jälkeen. Tänä vuonna maamme sijoittui kolmanneksi ympäristönsuojelun suorituskykyarvioinnissa.

Mistä nämä huikeat sijoitukset kertovat? Ne kertovat tietenkin suhteellisesta pärjäämisestä eli toisten kehnoudesta suhteessa Suomen yhteisönä saavuttamaan keskimääräiseen tasoon. Ne kertovat, että raakaöljytön Suomi on onnistunut vaihtamaan osaamistaan ja tuotantoaan fossiiliseen energiaan ja muuhun uusiutumattomaan energiaan, joiden varannot kiihtyvällä vauhdilla ehtyvät. Maantieteellisenä etuna saarivaltio Suomella on ollut meritie tavaroiden kuljetusta varten. Samainen meri on samalla toiminut kaatopaikkana, mistä sen nykyinen kehno tila kertoo karua kieltä. Tässä juuri paljastuu kansainvälisten vertailujen suhteellisuus. Osoitammekin tällaisilla vertailuilla sen, kuinka kaukana kestävän kehityksen tilasta tämä ylikansoittuva planeetta tällä hetkellä on.

Kilpailevilla markkinoilla suhteellinen etu on kuitenkin valttia. Kuinka ylipäätään olemme voineet kohota tällaiseenkin asemaan sodanjälkeisenä aikana? 1940- ja 1950-luvulla monen lahjakkaan nuoren koulutie pysähtyi perheen absoluuttiseen köyhyyteen. Olen ollut tätä aitiopaikalla Itä-Suomessa todistamassa. Pakkotilanne ja maksuton opetus nostivat yhdessä Suomen nykyiseen suhteelliseen menestykseen. Jälkimmäinen yhdistettynä sosiaalisiin tukimuotoihin on pitänyt huolen siitä, että perheen varallisuusasema ei ole estänyt lahjakkuuksien etenemistä opintiellä. Suomi on näin kyennyt nostamaan potentiaalisen osaamisensa todettuun kansainväliseen menestykseen. Tämä on todellinen maineteko.

Mutta mitä nyt kuuluukaan? Röyhkeyksillään otsikoissa pysyvät metsäteollisuusyritykset vaativat yhdistyksensä puhenaisen suulla, että opetus pitää tehdä maksulliseksi. Tätä ovat olleet tukemassa myös muun muassa eräät oppilaitosten rehtorit. Myönteistä on, että opetusministeri pysäytti hankkeen ottaa käyttöön lukukausimaksut Euroopan unionin ulkopuolisilta opiskelijoilta. Siitähän olisi seurannut samojen puuhatahojen toimesta ilman muuta se, että vuoden kuluttua hallitusneuvotteluissa olisi sovittu aikataulusta, jolla lukukausimaksut ulotetaan myöskin omiin kansalaisiin.

Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä on syytä muistaa, kuka todellisuudessa puhuu, kun Metsäteollisuus ry ja Elinkeinoelämän keskusliitto tuovat mielipiteitään julki. Äänessähän ovat ulkomaiset sijoittajat, joiden intressinä on kupata tästäkin maasta viimeiset luonnonvarat ja häipyä sitten takavasemmalle.

Käynnistyneen vaalivuoden aikana on syytä puhua asioista oikeilla nimillä. Avainasioita käytävässä yhteiskunnallisessa keskustelussa ovat opetuksen säilyttäminen maksuttomana ja opetustoimen lisätarpeen rahoittaminen saattamalla voimakkain ottein harmaa ja musta talous kuriin. Voidaan retorisesti ulvahtaa: Miksihän EK on kumpaakin vastustanut?

Mikä sitten on itse opetuksessa kovinta ydintä, kun tiede päivittäin todistaa uuden totuuden puolesta? Vain muutama kuukausi poissa oman alasi työelämästä, ja olet pudonnut kuin eno veneestä. Jatkuva opiskelu on tätä aikaa. Perusopetuksen pitäisikin antaa valmius tehdä oikeita kysymyksiä, kun oikeat vastaukset menettävät kelpoisuutensa alati kiihtyvällä nopeudella. Kehityksen mielenkiinto on kohdistettava oikeisiin asioihin.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa puhemies! Selonteosta keskeisin esille nouseva suomalaisen koulutuksen ongelmakohta on ammatti- ja korkeakoulutuksen liian korkea keskeyttämisaste. Selonteko kertoo tältä osin karuja lukuja. Ammatillisen tai korkeakoulutuksen aloittaneista vain 70 prosenttia suorittaa tutkinnon. Noin 30 000 keskeyttäneestä opiskelijasta vain noin kuudennes keskeyttää opiskelunsa opiskelupaikan vaihtamisen johdosta. Nuorten miesten kohdalla tilanne on erityisen hankala. Jopa neljännekseltä 30—34-vuotiaista miehistä puuttuu kokonaan peruskoulun jälkeinen tutkinto. Työvoiman saatavuuden heikentyessä nykyisen kaltainen tilanne ei voi enää jatkua.

Vaikka keskeyttämiset sattuvat vasta ammatti- ja korkeakouluissa, niiden ehkäisyn voi aloittaa jo paljon aiemmin. Oppilaiden ongelmiin puuttuminen, oppilaiden osallistumisen lisääminen sekä koulupudokkaiden ehkäiseminen tulee aloittaa jo peruskoulutuksen yhteydessä tai jopa esikoulussa. Onkin ilahduttavaa huomata, että selonteossa kiinnitetään paljon huomiota kouluhyvinvoinnin edistämiseen sekä huomioidaan erityisessä syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret.

Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheessa nuoret tekevät tärkeitä ratkaisuja liittyen koulutusväyliin ja ammattiuraan. Tähän vaiheeseen liittyy keskeisesti myös syrjäytyminen jatkokoulutuksesta ja sen myötä työelämästä. Erilaisten opiskeluvaihtoehtojen tarjoaminen sekä riittävä tiedottaminen niistä ovat tässä elämän vaiheessa tärkeitä osatekijöitä syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Oppilaiden ohjautumista toisen asteen koulutukseen voidaankin tehostaa vielä yläasteella opinto-ohjauksen kehittämisen myötä sekä ohjaamalla erityistarpeet omaavat nuoret heille sopivien oppimismetodien pariin. Lukioiden ja ammattikoulujen välisen yhteistyön tiivistäminen, kymppiluokka sekä työpajatoiminta tarjoavat syrjäytymisvaarassa oleville sekä niille, joiden unelma-ammatti ei ole vielä peruskoulun päättyessä selvillä, uusia mahdollisuuksia työelämän syrjässä pysymiselle.

Riittävän toisen asteen koulutuksen tarjonnan turvaamiseksi Suomen lukioverkosto vaatii muutoksia. Verkostoa kehitettäessä tulisi ensisijaisesti huomioida kunta- ja palvelurakenneuudistuksen mukanaan tuomat mahdollisuudet sekä rakenneuudistuksen ohella kuntarajat ylittävän yhteistyön kehittäminen. Lukioiden ja ammattikoulujen välistä raja-aitaa on myös pystyttävä madaltamaan erityisesti pienemmillä paikkakunnilla, joilla yhteisellä kurssitarjonnalla voitaisiin saavuttaa monipuolisen koulutuksen lisäksi myös päällekkäisen koulutustarjonnan karsintaa.

Arvoisa puhemies! Monipuolisen ja alueellisesti tasa-arvoisen yliopistokoulutuksen helmiä ovat yliopistokeskukset. Keskukset ovat löytäneet paikkansa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen joukossa monipuolisen koulutuksen tarjoajana sekä alueellisesti tasapainoisen koulutuksen tarjoajana. Jotta alueellista tasapainoa voidaan ylläpitää jatkossakin, on yliopistokeskusten tulevaisuus turvattava pysyvällä rahoituksella. Toisaalta ammattikorkeakoulutkin tarvitsevat myös tutkimusrahoitusta.

Oppimis- ja sopeutumisvaikeuksista kärsivien sekä kielellisten vähemmistöjen, kuten romanien ja maahanmuuttajien, erityistarpeet heidän peruskoulutuksessaan niin kuin myös ammatillisessa ja korkeakoulussa on huomioitava. Erityisesti heille toisen asteen tutkinnon suorittaminen tai työelämään osallistuminen on monesti mukautettujen oppimismuotojen kuten pajakoulujen tai kymppiluokan varassa. Pajakoulutoiminnan keskeisenä tavoitteena on ehkäistä nuorten syrjäytymistä kouluaikana ja parantaa koulun jälkeisen elämän hallintaa. Konkreettisena tavoitteena on usein kokonaan koulusta pois jääneen tai heikosta koulunkäynnistä kärsivän 8.—9.-luokkalaisen tukeminen peruskoulun päättötodistuksen saamiseksi sekä hakeutuminen jatkokoulutukseen tai työhön.

Arvoisa puhemies! Oppilashuollossa havaittavan epätasa-arvon korjaaminen vaatii erityisiä toimia ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollossa. Opiskelijoiden ei tule vastaisuudessa joutua matkustamaan kotipaikkakunnalleen päästäkseen lääkäriin, kun valitettavan usein näin vielä tapahtuu, vaan ammattikorkeakouluopiskelijoiden oikeus saada terveydenhoitoa opiskelupaikkakunnallaan tulee turvata.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Täällä kokoomuksen edustajien huoli vain lahjakkaiden oppilaiden pärjäämisestä on huolestuttava näkökulma meidän koko koulutuksemme tilasta. Väitän, että kyllä lahjakkaat oppilaat pärjäävät, mutta millainen syrjäytyneiden oppilaiden tai koulupudokkaiden tulevaisuus on?

Sirpa  Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Selonteko on varsin perusteellista työtä. Asiansa osaavat henkilöt ovat mielestäni sen laatineet. Keskityn tässä lyhyessä puheessani ainoastaan yliopistopolitiikkaan.

Suomessa on 20 yliopistoa ja lisäksi useita yliopistokeskuksia. Pitkään on puhuttu siitä, että yliopistojen lukumäärää tulisi supistaa. Tätä ei mielestäni pidä tehdä, koska yliopisto on paikkakunnalle erittäin tärkeä elementti eikä kukaan halua luopua omasta yliopistostaan. Annetaan yliopistojen olla rauhassa paikoillaan. Yliopistojen vaan tulisi keskittyä omaan osaamiseensa ja sen kehittämiseen.

Yliopisto-opiskelijat ovat yhä enenevässä määrin naisia, joita on nyt 54 prosenttia opiskelijoista. Lääketieteellisissä tiedekunnissa on jopa 60 prosenttia naisia, ja oikeustieteellisessäkin on nykyisin enemmän naisia kuin miehiä. Tämä ei ole toivottavaa kehitystä. Sisäänpääsyvaiheessa tulisi huomioida karsintatapauksissa myös poikien mahdollisuudet päästä opiskelemaan.

Yliopistot osallistuvat yhteiskunnan rakentamiseen monin tavoin. Suomen yliopistojen rehtoreiden manifesti viime syksyltä toteaa: Yliopistot ovat avainasemassa Suomen kansallisen kilpailukyvyn luojina. Yliopistot ovat Suomen menestyksen ja elinkeinoelämän tärkein kulmakivi, koska ne tuovat innovaatioita ja huippuosaamista. Siksi yliopiston rahoituksesta on huolehdittava ja opettajia on oltava riittävästi. Yliopistojen tulisi saada, kuten rehtorit esittävät, oikeushenkilön asema eikä vain toimia valtiovarainministeriön jatkeena. Yliopistojen taloudellista perustaa tulee laajentaa niin, että yliopistot saavat vastaanottaa verovapaita lahjoituksia.

Kuten selonteon sivulla 18 mainitaan, tulisi myös edelleen miettiä mahdollisuutta ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden lisäämiseksi maassamme ja tällöin periä lukukausimaksu kolmansista maista eli EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevilta tutkinto-opiskelijoilta. Olen siis eri mieltä kuin professori Pulliainen, joka ehkä hurmaantuneena ensi maaliskuun vaaleista ei uskalla sanoa tätä asiaa suoraan. Tämähän ei missään tapauksessa koske suomalaisia tai EU-maiden opiskelijoita, ainoastaan niitä, jotka tulevat kolmansista maista.

Eduskunnan hallintovaliokunta palasi juuri USA:han ja Kanadaan suuntautuneelta opintomatkaltaan. Kanadassa on eräs uusi lääketieteellinen tiedekunta, jonka lukukausimaksu on 14 000 Kanadan dollaria lukukaudessa. Hakijoita ensimmäiselle kurssille oli yli 500, kun kurssille voitiin ottaa vain 45 opiskelijaa. Lukukausimaksu ei siis tule olemaan este sille, että opiskelijoita saadaan yliopistoihin. Tietenkin opetuksen tulee olla organisoitua ja englanninkielistä, ja me suomalaiset osaamme hyvin englantia. Ulkomaisten opiskelijoiden määrää suomalaisissa yliopistoissa ei voi lisätä pelkästään valtion budjettirahoitusta nostamalla, vaan yliopistoille on annettava enemmän taloudellista autonomiaa. Ei pidä pelätä periä lukukausimaksua EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta, koska hyvään tutkinto-opetukseen on aina hakijoita. Tämän on osoittanut Kanadan monikulttuurinen ympäristö.

Tatja Karvonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Koulutuspoliittinen selonteko on linjannut korkeakoululaitoksen uudistamisesta seuraavaa: "Korkeakoululaitosta kehitetään yliopistoista ja ammattikorkeakouluista ja niiden välisistä yhteistyösopimuksiin perustuvista yhteenliittymistä muodostuvana kokonaisuutena." Tästä en voi valitettavasti todeta mitään muuta kuin: Mitä se oikein tarkoittaa? Eduskunnan pitääkin huolehtia selonteon käsittelyssä, että suomalaista korkeakoulujärjestelmää kehitetään edelleenkin vahvalla duaalimallilla. Ammattikorkeakoulut ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden toiminnassa korostuu yhteistyö työelämään ja alueen kehittämiseen. Yliopistot huolehtivat tieteellisestä tutkimuksesta ja antavat siihen perustuvaa ylintä opetusta.

Kun ikäluokat pienenevät, on selvää, että myös ammattikorkeakouluverkossa on karsimistarpeita. Lisäksi pitää rohkeasti puuttua myös yliopistojen aloituspaikkamääriin. Nuoria ei voi kouluttaa sellaisille aloille, joilla työllistyminen on lähes mahdotonta. Opiskelijalle ei pidä luoda harhakuvitelmia todellisuudesta, vaan on kartoitettava realistisesti eri alojen työvoiman tarve ja aloituspaikat on mitoitettava sen mukaan. Kun ammattikorkeakouluverkkoa karsitaan, on pidettävä huoli, ettei se vaaranna aluekehitystä ja luo epätasa-arvoista tilannetta eri alueiden välille. Ovathan nykyiset ammattikorkeakoulut toimineet vahvoina alueellisina vetureina ja kehittämisyksikköinä. Lisäksi tällä on voitu taata korkeakouluopetuksen saatavuus kaikkialla Suomessa.

Ammattikorkeakoulut ovat vasta reilun kymmenen vuoden ikäisiä, ja näinä vuosina on ollut käsittelyssä niin isoja kuin pienempiäkin muutoksia. Eli eiköhän anneta ammattikorkeakoulun kehittää rauhassa omaa toimintaa ja jätetä suuremmat kehittämislinjaukset tuleville vuosikymmenille. Yliopistojen roolia korkeamman tieteen tekijänä pitäisi pystyä kirkastamaan. Näyttää siltä, että mustasukkaisuus on vaivannut yliopistoja ja ammattikorkeakouluja. Kun pidetään huoli siitä, että muodollisia, käsitteellisiä, terminologisia tai käytännöllisiä päällekkäisyyksiä ei synny, niin molemmat osapuolet voivat rauhassa kehittää oman tehtäväkenttänsä alalta toimintojaan.

Arvoisa puhemies! Selonteon valmistelun yhteydessä monet yhteistyöryhmät ottivat yhteyttä ja valittivat ministeriön toimintatapaa. Selonteon jako kahteen osaan näytti aiheuttavan sen, että moni lausunnonantaja oli saanut mahdollisuuden lausua vain koulutuksen tilaa ja kehitystä koskevaan osioon. Ihmettelen, miksei kaikilla ollut mahdollisuutta lausua etukäteen mielipiteitä selonteon tärkeimpään osioon eli koulutuksen tulevaisuuden haasteisiin.

Arvoisa puhemies! Selonteossa on erinomaisesti kirjattu selvä linjaus siitä, että perusasteen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheen toimivuutta kehitetään edelleen. Lisäksi oppilaanohjausta yksilöllistetään. Tämä kannanotto on tärkeä. Valitettavasti olemme saaneet lukea muun muassa valtiontilintarkastajien kertomuksesta vuodelta 2005 lausunnon siitä, että nykyisin yhden oppilaanohjaajan ohjattavien määrä voi olla jopa tuhat oppilasta. Valtiontilintarkastajien mielestä tällaisessa tilanteessa ei toteudu oppilaan lakiin perustuva oikeus saada tarvittavaa ohjausta. Tämä kirjaus on otettava vakavasti. Sivistysvaliokunnan onkin pureuduttava selonteon käsittelyssä erityisesti oppilaanohjauksen laadun parantamiseen. Riittävän laadukas oppilaanohjaus palvelee kaikkia oppilaita, niin lahjakkaita kuin oppimisvaikeuksissa olevia.

On tärkeää, että huolehdimme jokaisesta koululaisesta. On arvioitu, että nuori, joka ei syystä tai toisesta saa koulutusta itselleen ja sitä kautta työtä, maksaa valtiontaloudelle yli puoli miljoonaa euroa. Olen huolestunut myös lahjakkaiden oppilaiden asemasta peruskoulussa. Hyvin kuvaava puheenvuoro asiasta oli viime viikon Helsingin Sanomien yleisönosastossa, jossa oppilaan äiti kertoi olevansa pettynyt peruskouluun. Pettymys johtui siitä, että hänen lapsensa ei saa riittävän vaativaa opetusta. Joskus opetuksessa on ollut vallalla käsitys, etteivät lahjakkaat oppilaat tarvitse ylimääräistä huomiota, vaan heitä on pidetty niin sanottuina itseohjautuvina oppilaina. Nykyistä peruskoulua luotaessa tavoitteena oli koulutuksellinen tasa-arvo, jonka mukaan kaikille lapsille tulee taata mahdollisuudet samanlaiseen koulunkäyntiin, myös lahjakkaille.

Arvoisa puhemies! Santeri Alkio onkin todennut tästä asiasta erittäin osuvasti: Jokaisen tulisi saada kehittää taitojaan, jotka hänellä parhaiten ilmenevät, ja jokaisen tulisi saada kehittyä ja kilpailla itsensä kanssa läpi elämän.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä monilla aloilla on puutetta osaavista ammatti-ihmisistä ja kädentaitajista. Samaan aikaan koulutetaan liikaa tohtoreita, jotka päätyvät suoraan työttömiksi tai koulutustaan vastaamattomiin töihin. Ei ole oikein, että toisessa päässä koulutetaan ihmisiä korkealle ja työttömiksi, kun toisessa päässä on työvoimasta pulaa. Toki ihmisiä pitää kouluttaa mahdollisimman hyvin, koulutetut ihmiset ovat Suomen voimavara, mutta koulutuksen pitäisi seurata tarkemmin ja paremmin työmarkkinoita. Ihmisiä pitää kouluttaa niille aloille, joilla on pulaa työntekijöistä.

Nykyisellään koulutuspolitiikka lähtee tarjonnasta. Täällä jo moneen kertaan mainitulle viestintäalalle on tarjolla satoja koulutuspaikkoja, mutta töitä ei riitä läheskään kaikille valmistuneille. Tämä on suuri pettymys monille valmistuneille. Toki menetys on myös iso yhteiskunnalle, kun ihmiset eivät työllisty koulutustaan vastaaviin töihin. Työelämä ei saa ontua sen takia, että meillä ei kouluteta ihmisiä niille aloille, joilla on puutetta työvoimasta.

Myös kouluista valmistuneilla pitää olla hyvät valmiudet työelämään. Erityisesti ammattikoulujen ja työelämän yhteistyötä pitää lisätä. Tuntuu siltä, että kouluissa ei aina olla tietoisia siitä, mitä valmistuneilta vaaditaan työelämässä. Esimerkkinä voin mainita, kun olen tavannut työnantajia, rakennusmestareita, että kerrotaan, että ne nykyiset ovat enemmänkin semmoisia teoriaherroja, kun aikaisemmin he osasivat työmailla johtaa töitä ja olla siellä mukana. Samaten työnjohtokoulutus yleensä on vähän suuntautunut väärin. Ammattikoulujen opettajille pitäisi antaa mahdollisuus tehdä alansa töitä välillä, jotta tuntuma työelämään ja sen tarpeisiin säilyisi paremmin.

Arvoisa puhemies! Istuvan hallituksen politiikan seurauksena kouluja on jouduttu lakkauttamaan ja peruskoulujen opetusryhmät ovat suurentuneet selvästi. Joissain kouluissa on jopa yli 30 oppilaan luokkia. Monissa luokissa on vielä eri kulttuurista tulleita lapsia, jotka tarvitsevat erityishuomiota jo pelkästään kielen takia. Tällaisissa isoissa ryhmissä kaikkien oppiminen on vaarassa. Lisäksi kunnissa joudutaan säästämään jatkuvasti erityisopetuksessa, joka olisi monen oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen pelastus. Oppimistulokset tulevat huononemaan varmasti, eikä Suomi tällä menolla keiku kauan Pisa-tutkimuksen kärkimaana.

Kun hallituksen selonteossakin sanotaan, että kansalaisilla pitää olla yhtäläinen oikeus saada koulutusta ja kehittää itseään varallisuudesta riippumatta, ajatus on oikea, mutta mikä on todellisuus tänä päivänä? Tutkimuksen mukaan meillä Suomessa on satatuhatta EU:n köyhyysrajan alapuolella elävää lasta, joiden koulutusmahdollisuuksista meidän pitää täällä kantaa huolta. Jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla mahdollisuus käydä koulua, eikä koulunkäynti saa loppua peruskouluun sen takia, että vanhemmilla ei ole varaa maksaa kalliita lukion tai ammattikoulujen kirjoja. Tällä hetkellä yhä useamman nuoren koulutus katkeaa siihen, että vanhemmilla ei ole rahaa lapsen koulunkäyntiin. Tämä ei ole oikein.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Yrittäjänä haluan korostaa yrittäjyyskasvatuksen merkitystä kouluissamme, tokkopa kuitenkaan liikaa. Yrittäjyyskasvatuksen avulla kehitetään nuorten opiskelussa, työssä ja yrittäjän ammatissa tarvitsemia tietoja, taitoja ja asenteita. Koska asenteet muokkautuvat jo varhain, yrittäjyyskasvatuksella tulee olla tärkeä rooli jo perusasteen koulussa. Yrittäjäkasvatuksen tulee olla oppijalähtöistä, yhteistoiminnallista ja kokemuksellista oppimista. Mielestäni yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiseen tarvitaan uusia pedagogisia ratkaisuja, jotka kannustavat nuoria ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja jotka kasvattavat nuorista aloitteellisia, aktiivisia ja yritteliäitä kansalaisia.

Yrittäjyyskasvatuksen suunnittelu ja toteutus pitäisi tehdä yhteistyössä paikallisten yrittäjien, elinkeinoelämän järjestöjen sekä yritysten kehittämis- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Opettajankoulutuksessa ja opettajien täydennyskoulutuksessa pitäisi korostaa yrittäjyyskasvatuksen pedagogisten ratkaisujen oppimista sekä yrittäjyyskasvatuksen toteutumista eri oppiaineissa. Siksi on tärkeää, että yritysten ja oppilaitosten välille luodaan mentorointiohjelmia, jotka perustuvat yrittäjien ja opettajien vuoropuheluun ja jotka sisältävät opettajien harjoittelujaksoja yrityksissä. Pelkkä yrittäjyyskasvatus ei riitä. Mielestäni ammattioppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen eri koulutusohjelmiin tarvitaan yrittäjälinjat, joissa opiskelija saa ammatillisen osaamisen lisäksi valmiudet toimia yrittäjänä.

Arvoisa herra puhemies! Hallitus pitää tavoitteena, että vuonna 2008 perusopetuksen päättävistä 97 prosenttia aloittaa samana vuonna toisen asteen koulutuksessa tai perusopetuksen lisäopetuksessa. Täytyy kysyä, miksi nuorille, jotka eivät halua istua päivääkään koulun penkillä, tarjotaan lisää koulua. Sen sijaan koulussa viihtymättömille nuorille pitää tarjota mahdollisuutta oppia työtä tekemällä eli oppisopimuskoulutusta. Voihan olla, että kouluhaluttomat nuoret innostuvat opiskelusta myöhemmin.

Hallitus tavoittelee opintotuen kautta opintojen lyhentämistä, mutta sen teot ovat tavoitteen kanssa ristiriidassa. Hallitus uskoo opintolainan autuaaksi tekevään voimaan, mutta yhä harvempi opiskelija uskaltaa ottaa lainaa. Jos hallitus haluaa edistää opintojen lyhentämistä, sen pitää tuoda eduskuntaesitys opintorahan korottamisesta 310 euroon. Hallituksen pitää korottaa myös ammattiin opiskelevien opintotuki korkeakouluopiskelijoiden tasolle.

Arvoisa herra puhemies! Hallitus haluaa kehittää ammatillisesti eriytyvää koulutusta, tutkintoja sekä työpaikalla tapahtuvaa opiskelua yhdessä työelämän kanssa. Hallitus haluaa lisätä työnantajien vastuuta koulutuksen järjestämisessä ja rahoituksessa. Tavoitteet ovat osin hyviä. Erityisesti opetussuunnitelmien jatkuva uudistaminen työelämän muuttuvien osaamisvaatimusten mukaan on yksi ammatillisten oppilaitosten tärkeimpiä tehtäviä, mutta pidän erittäin arveluttavana sitä, että hallitus aikoo siirtää yrityksille taloudellisen vastuun ammatillisen koulutuksen järjestämisestä.

Ammattioppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen lähiopetustunnit ovat jatkuvasti vähentyneet viimeisten vuosien aikana. Koulutuksen keskushallinnon vaatimuksesta ammattikouluihin ja ammattikorkeakouluihin on perustettu viime vuosina runsaasti virkoja, joilla ei ole mitään tekemistä opetuksen kanssa. Siitä on seurannut, että raha on käytetty muuhun kuin opetuksen kehittämiseen. On selvää, että ammattia ei opi lukemalla kirjoja tai suorittamalla etätehtäviä. Odotankin hallitukselta panostusta ammattioppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen lähiopetuksen ja työssäoppimisen lisäämiseen. Hallitus elättää toiveita aikuisväestön koulutustason nostamiseen pyrkivän Noste-ohjelman mahdollisuuksista, mutta Noste-ohjelma on pääosin epäonnistunut määrällisissä ja laadullisissa tavoitteissaan. Parempia tuloksia saataisiin kehittämällä ammattioppilaitosten aikuiskoulutuslinjoja ja täydennyskoulutusta.

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen mielestä opetushenkilöstön täydennyskoulutus edellyttää kehittämistoimia. Siitä olen todellakin samaa mieltä. Hallitus antaa jälleen itsensä kanssa ristiriitaisen viestin, koska se on vähentänyt opettajien täydennyskoulutuksen voimavaroja. (Puhemies: 5 minuuttia!) Siksi tarvitaan normi opettajien täydennyskoulutusmäärään eli siihen, kuinka moneen koulutusvuorokauteen jokainen opettaja on lain mukaan oikeutettu vuodessa.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Sinänsä pääosin hyvässä selonteossa on muutamia kohtia, joihin haluaisin puuttua.

Ensimmäisenä opintotuen kehittäminen. Opintotukijärjestelmään on hiljattain tehty muutoksia. Korkeakouluopiskelijoiden opintolainan enimmäismäärä nousi viime syksynä 300 euroon kuukaudessa ja opintolainasta voi nyt saada opintolainavähennystä verotuksessa tutkinnon suorittamisen jälkeen. Asumislisässä huomioon otettava asumismenojen raja nousi puolestaan 252 euroon. Nämä askeleet ovat oikean suuntaisia mutta eivät riittäviä.

Opintotuki on kokonaisuudessaan jäänyt kehityksessä jälkeen yleisestä kustannustason noususta johtuen. Opintorahaa ei ole korotettu 90-luvun alun jälkeen, vaan sitä on itse asiassa leikattu vuonna 95. Opintoraha ei ole enää aikoihin riittänyt kattamaan elämisen kustannuksia varsinkaan Pääkaupunkiseudulla, jossa asumisen kustannukset ovat suuremmat.

Osittain tästä johtuen, kuten selonteossakin todetaan, opiskelijat joutuvat työskentelemään opiskelujen aikana. Korkeakouluopiskelijoista työssä käy yli puolet. Tämä voi olla hyödyllistä ja antaa valmiuksia työelämään eikä aina lisää opintojen kestoa, mutta usein opiskelijat tekevät töitä henkensä pitimiksi aloilla, joilla ei ole mitään tekemistä heidän opintojensa kanssa. Vähintä, mitä asian suhteen pitää nyt tehdä, on opintotuen tulorajojen korottaminen vastaamaan kohonneita elinkustannuksia. Vaikka hallitus on hyvä, ei se kuitenkaan ole ottanut opintorahan korotusta vuoden 2007 budjettikehykseen, mutta korjausliikkeeseen on vielä mahdollisuus.

Opintotukijärjestelmää tulee kehittää edelleen opintorahapainotteisena, ja järjestelmän tarjoaman tuen avulla tulee olla mahdollista opiskella täysipäiväisesti. Viimeistään hallitusohjelmaneuvotteluissa ensi keväänä on sovittava opintorahan korotuksesta. Jotta asia saadaan kuntoon, keskustan on jatkettava hallituksessa. Viimeisen viidentoista vuoden aikana tehdyt harvat merkittävät parannukset opintotukeen ovat tapahtuneet keskustan ollessa hallituksessa.

Toinen epäkohta, arvoisa puhemies, on ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto, joka ei tällä hetkellä toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Tällä hetkellä ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta säädetään pääosin kansanterveyslaissa, mutta laki on yleisluontoinen eikä sisällä yksityiskohtaisia säädöksiä. Nykyinen laki asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan terveydenhuoltopalvelujen laadun ja saatavuuden suhteen, koska kunnat voivat itsenäisesti määritellä opiskelijaterveydenhuoltoon käyttämänsä resurssit.

Kaikki kunnat eivät noudata kansanterveyslain määräämää velvollisuutta järjestää opiskelijaterveydenhuollon palvelut alueensa opiskelijoille näiden kotikunnasta riippumatta. Hälyttävää on, että palvelut vaihtelevat huomattavasti eri terveyskeskusten ja myös saman alueen eri oppilaitosten kesken. Alueiden tasa-arvo ei tältä osin toteudu.

Myös koulupudokasongelmaan on suhtauduttava vakavasti. Jokaisen koulunsa kesken jättäneen tai esimerkiksi peruskoulun jälkeisen jatkokoulutuksen ulkopuolelle jäävän nuoren riski syrjäytyä työelämästä ja yhteiskunnan piiristä on suuri. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi menetetty työpanos on erittäin merkittävä. Selonteossa mainitaan summaksi 500 000 euroa ja menetettyinä verotuloina lisäksi 100 000 euroa. Keskeyttäneiden lukumäärät ovat hätkähdyttävän suuria. Tilastokeskuksen tuoreimman tilaston mukaan koulutusjärjestelmästä poistui valmistumatta noin 28 000 henkilöä. Ikäluokkien pienetessä ja työvoiman siirtyessä yhä suuremmassa määrin eläkkeelle, suuriin keskeyttämismääriin ei ole varaa. Jokaisen ihmisen panos tarvitaan.

Yhdeksi vastaukseksi ongelmaan tulisi opintojen ohjausta kehittää kaikilla koulutustasoilla. Nuorilla ei ole aina kovin realistista kuvaa työmarkkinoista eikä tietoa koulutusmahdollisuuksista. Lisäksi peruskoulun jälkeisen kymppiluokan ja tehostetun ryhmäohjauksen avulla tulisi parantaa heikosti peruskoulussa menestyvien opiskelijoiden työllistymistä ja elämän hallintaa.

Olen iloinen siitä, että tuoreiden tilastojen mukaan ammatillisten opiskelujen suosio on kasvanut suhteessa lukiokoulutukseen. Luonnollisesti tarvitsemme hyvän lukiokoulutuksen ja korkeakoulutuksen käyneitä nuoria, mutta ammatillisen koulutuksen suosion nousu on silti positiivinen asia. Kotikulmillani Uudellamaalla on ollut jo vuosia pulaa erilaisista ammattiosaajista, kirvesmiehistä, sähkömiehistä, putkimiehistä, lasten ja vanhusten hoitajista, autonkorjaajista jne.

Suomi tarvitsee maisterinsa, insinöörinsä ja tohtorinsa, mutta on samalla hyvä muistaa, että Suomen pyörät eivät pyöri ilman vahvaa ammattiosaamista eri aloilla. Se tarkoittaa hyvää kotimaista osaamista niin turvallisuuden kuin palveluidenkin suhteen. Jokaiselle suomalaiselle on tässä ketjussa löydyttävä paikkansa.

Arvoisa puhemies! Suomalaisen koulutusjärjestelmän kulmakivet on pidettävä paikallaan ja samalla tehtävä jatkuvaa kehitystyötä. Erityisen tärkeää on varmistaa hyvän perusopetuksen taso kaikkialla Suomessa. Maamme tarvitsee kaikille kansalaisilleen hyvän perusopetuksen, jonka pohjalta ponnistaa elämässä eteenpäin. Tältä pohjalta myös koulutuspolitiikkaa tulee tulevaisuudessakin kehittää.

Tarja  Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässä salissa on liikuttava yksimielisyys siitä, että tarvitsemme laadukkaat koulutuspalvelut koko maassa. Kuitenkin selonteossa todetaan, että kouluverkko harvenee viimeisen vuoden kuluessa 300 koululla. Sen lisäksi uusi valtionosuusjärjestelmä todennäköisesti myös verottaa kouluverkkoa ja ei ole epätodennäköistä, etteikö kunta- ja palvelurakenneuudistuskin omalta osaltaan, jos siirrytään suurempiin kuntiin, vaikuttaisi kouluverkkoa keskittävästi.

Nyt kuitenkin selonteossa todetaan, että lasten koulumatkat eivät ole kovin paljon pidentyneet. Se voi olla totta, mutta on kuitenkin niin, että joidenkin lasten koulumatkat ovat pidentyneet hyvinkin paljon ja maakunnissa, kuten Pohjois-Karjalassa, on paljon 7-vuotiaita lapsia, joiden koulumatka yhteen suuntaan on tunnin tai vähän ylikin. Näin pitkiä matkoja ei varmaan voi tehdä ilman, että sillä on vaikutusta lasten oppimiseen, väsymiseen, mahdollisuuteen pärjätä myös tulevaisuudessa.

Kuntien näkökulmasta tämä kysymys koulujen lakkauttamisesta on joskus aika mielivaltainen, joskus lakkautetaan 50 oppilaan kouluja ja joskus 20 oppilaan kouluja, ja usein ratkaisevana tekijänä voi olla niinkin pieni asia kuin lämmityskustannukset. Kun toisaalta katsotaan lämmityskustannuksia ja toisaalta lasten oppimistuloksia, niin toivoisin, että lasten oppiminen olisi kuitenkin se ratkaiseva tekijä.

Ei ole epäilystäkään, etteivätkö kunnat olisi rahoitusvaikeuksissa ja että ne joutuvat karsimaan erilaisista palveluista ja myös koulupalveluista. Tässä mielessä kunnille tulisikin taata riittävät resurssit siihen, että jokaisessa kunnassa olisi mahdollisuus järjestää lähikouluopetusta pienille lapsille. Ehkä tämmöinen lähikoulutakuu olisi välttämätön, jotta emme joudu takaisin koulukotijärjestelmään, joka toivottavasti on jo kuitenkin jäänyt historiaan.

Pisa-tutkimuksen tulokset vielä vahvistavat sitä, että pienissä kouluissa lapset eivät opi huonommin kuin muissa kouluissa, toisin sanoen Pisa-tutkimus toteaa, että alueellisia eroja ei ole. Usein pienten koulujen ongelmaksi on mainittu se, että lapsilla ei ole mahdollisuutta saada ystäviä, jotka ovat samankaltaisia, samanikäisiä, valinta ei ole niin suuri. Kuitenkin taajaman koulussa tai koulussa, joka on kaukana, ystävät ovat kaukana ja lasten mahdollisuudet osallistua vapaa-ajan toimintaan tai tavata kavereitaan ovat myös hyvin paljon heikommat.

Toinen asia, jonka haluaisin ottaa esiin, on erityisopetus. Selonteossa todetaan, että erityisopetusta tarvitsevien lasten määrä on lisääntynyt, heitä on tällä hetkellä 40 000 Suomessa vuodessa. Ehkä tältä pohjalta on erikoista, että valtio rajoittaa yksityiskoulujen perustamista erityisesti Steiner-koulujen perustamista, jotka kuitenkin tarjoavat nimenomaan erityisopetusta tarvitseville lapsille oman kouluympäristön, jossa he pärjäävät usein muiden kanssa samalla tasolla. Ei myöskään ole tasa-arvoisen koulupolitiikan mukaista se, että Steiner-kouluja voi olla jossain, mutta ei muualla. Ehkä tässä konkreettisena esimerkkinä se, että Joensuun Steiner-koulu esimerkiksi ei ole saanut toimintalupaa.

Kolmas asia liittyy yliopistoverkostoon. Siitä on paljon keskusteltu; puhutaan paljon, että tarvitaan tiivistämistä. Tiivistämistä aivan varmasti tarvitaan, ja ehkä olisi hyvä aloittaa tästä Uudenmaan 20 korkeakoulun verkostosta, tiivistää sitä ja vähentää näitä korkeakouluja sillä lailla, että ne voidaan hallinnollisestikin yhdistää.

Itse olin mukana kansainvälisessä arviointiryhmässä, jossa arvioimme Itä-Suomen korkeakoulujen yhdistämistä, Lappeenrannan teknisen korkeakoulun, Kuopion yliopiston, Joensuun yliopiston. Tässä kansainvälinen työryhmä päätyi yksiselitteisesti siihen tulokseen, että tällaisesta yhdistämisestä ei olisi mitään hyötyä, mutta siitä voisi olla aika paljon haittaa. Näin ollen toivonkin, että jos korkeakouluverkon tiivistäminen aloitetaan ja sitä vakavasti harkitaan, niin se aloitetaan siellä, missä tämä verkko on todella tiivis.

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Cronbergin avaus ja aloite tästä lähikoulutakuusta on mielestäni harkitsemisen arvoinen asia. Ajatus pitää sisällään sen, että lasten koulumatkat eivät olisi liian pitkiä. Olen henkilökohtaisesti myös saman tyyppistä ajatusta herätellyt tämänkin vuoden koulutuspoliittisissa keskusteluissa. Se, että lyhennettäisiin kuljetusmatkoihin käytettävää aikaa oppilaiden osalta, olisi hyvä tapa toteuttaa juuri tätä koulutustakuuta, niin että lapsia ei kuljetella kolmea tuntia päivässä pelkästään takseissa tai busseissa, jotta alakoululaiset pääsevät kouluunsa.

Esko Ahonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Todellakin alakoululaisten pitkät koulumatkat kouluverkoston karsimisen yhteydessä ovat puhuttaneet paljon maakunnissa ja kylissä. Itse olen siihen viime keväänä, vuosi taaksepäin, esittänyt sellaista ratkaisumallia, että olisi syytä harkita, että pidettäisiin kyläkoulut yksiopettajaisina kouluina sillä lailla, että ensimmäinen ja toinen luokka opetettaisiin siellä kyläkoululla ja siitä ylöspäin mahdollisesti sitten yhdistettäisiin. Tällä lailla saataisiin turvattua kyläkoulun elinikä kylässä pitempään.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Puhun lähinnä yliopistojen laadusta ja riittävästä resursoinnista.

Tämä hallitus on monissa puheissaan ja hallitusohjelman linjauksessa esittänyt, että korkeakoulutuksen resurssit turvataan. Selonteossa todetaan, kuinka koulutukseen sijoitettavat voimavarat ovat panostus tulevaisuuteen. Vai niin. Selonteossa vedettyjen linjausten merkitys on rajallinen, monissa asioissa näkisi mieluummin lukuja budjetissa kuin korulauseita selonteoissa.

Yliopistojen rahoitus on junnannut paikallaan, lisärahasta suurin osa on mennyt kiinteistökustannuksiin. Opiskelijamäärä kasvaa samaan aikaan. Opiskelijoiden ja yliopistojen henkilökunnan viestit kertovat yksiselitteisesti, että nämä tiukennukset näkyvät työn arjessa. Yliopistoissa on 21 opiskelijaa yhtä opettajaa kohden, kun luku vielä kymmenen vuotta sitten oli 17 opiskelijaa yhtä opettajaa kohden.

Hallituksen korkeakoulupolitiikka ansaitsee korkeintaan tyydyttävän arvosanan. Korkeakouluopiskelijoiden opintotuen muuttaminen entistä lainapainotteisemmaksi ja yliopisto-opiskelijoiden opintoaikojen rajaaminen eivät ole sellaisia keinoja, joilla turvataan suomalaisten opiskelijoiden tasa-arvoa ja tulevaisuudessa kaipaamaamme yhä paremmin koulutettua väestöä. Tuottavuusohjelmallaan hallitus on vastaamassa yliopistojen opettajapulaan vähentämällä henkilökuntaa entisestään. Ei kai sosialidemokraattien tavoitteena ole yliopistokoulutuksen rapauttaminen?

Laadukkaan tutkimuksen perusedellytys on, että tutkijoille annetaan vapautta ja aikaa keskittyä työhönsä. Yliopistomaailmaa leimaavat liiaksi pätkätyöt ja projektit, vaikka monen tutkijan työ on luonteeltaan pysyvää. Yliopistojen ja tutkimuksen rahoituksesta tällä hetkellä liian suuri osa tulee hankerahoituksena eikä yliopistojen perusrahoituksena. Tämä tarkoittaa tutkijoiden ja laitosten esimiesten työssä esimerkiksi sitä, että he joutuvat hallinnoimaan hankkeita ja tekemään hakemuksia suuren osan siitä ajasta, joka olisi hyvä käyttää tutkimukseen ja opetukseen.

Tutkimuksen ja opetuksen laadun varmistamiseksi yliopiston on oltava palkkaukseltaan ja työoloiltaan houkutteleva työpaikka. Osana tätä täytyy varmistaa, että naisille turvataan yhtäläiset mahdollisuudet edetä tutkijan uralla. Yliopistoissa tehtävän työn asemaa tulisi vahventaa, ei heikentää.

Sama liittyy opiskelijoiden tekemään työhön, siihen varsinaiseen työhön eli opiskeluun. Opiskelijat opiskelevat tehokkaammin, jos tarjolla on laadukasta opetusta ja yksilöllistä opintojen ohjausta. Viimeaikaisissa selvityksissä, kun on katsottu, mikä vaikuttaa eniten siihen, miksi opinnot joillakuilla venyvät, niin ehdottomasti nimenomaan opetuksen resurssit, se, onko tarjolla opintojen ohjausta, onko tarjolla tenttejä, onko tarjolla tenttikirjoja, ylipäätänsä opetusta, vaikuttavat ehkä kaikkein eniten siihen, saavatko ihmiset opiskeltua tavoiteajassaan.

Myös opintotuen tulisi olla parempi kuin nykyään. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä opintotuen on oltava niin korkea, että täysipäiväinen opiskelu olisi mahdollista. Opiskelijajärjestöjen esitys opintorahan 15 prosentin korotuksesta on perusteltu, ja sen tulisi olla osa ensi vuoden budjettia. Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen tätä jo vallan hyvin täällä perusteli. Kun ministeri debatissa totesi, että opintotuen korottamisen sijasta on valittu toinen polku, ymmärsin, että hän tarkoitti tätä lainapainotteisuuden lisäämistä. Toivottavasti tämä ei ole sellainen polku, joka olisi valittu tästä eteenpäin, vaan että myös kehitettäisiin opintotukea sillä rakenteella kuin se nykyään kokonaisuudessaan on ja siis myös korotettaisiin opintorahaa.

Ryhmäpuheenvuorossa ed. Ojansuu käsitteli ansiokkaasti sitä, mitä myös itse ajattelen ulkomaisten, EU-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuista. Ministeri totesi, että tästä asiasta ei tulisi ajatella nyt kovin yksisilmäisesti. Itse näen asian ennen kaikkea sitä kautta, että Suomen tulisi olla houkutteleva paikka maahanmuuttajille. Meillä ei ole lukemattomia määriä niitä tekijöitä, joilla voimme tänne houkutella ihmisiä, meitä ei tunneta maailmalla kovin hyvin, kielemme on erikoinen ja sijaintimme pohjoinen, mutta nimenomaan tämä maksuton koulutus on sellainen tekijä, jolla voimme saada tänne ihmisiä, ihmisiä, jotka sitten myös jäävät tänne Suomeen tekemään töitä.

Minna Lintonen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Jo Kalevalamme lähtee siitä, että tieto on valtaa. Eeposta ja eepoksessa hallitaan sanankäytöllä, ja niinpä tänä EU-puheenjohtajavuonna on syytä nostaa esiin Suomen menestystekijä elikkä tämä tieto ja sitä myöten myös ilmainen, tasa-arvoinen ja korkealaatuinen koulujärjestelmämme.

Olemme onnistuneet luomaan suomalaisista laivoista, paperikoneista, rakennusteollisuudesta ja kännyköistä maailman johtavia tuotemerkkejä. Miksemme vihdoin katsoisi kykyjemme ytimeen kunnolla? On aika vakuuttaa Eurooppa ja koko maailma suomalaisen osaamisen ja koulutuksen ylivoimaisuudesta. Jotta viestimme kuullaan, on huudettava lujaa tai mieluumminkin vakuuttavasti. Samalla on huolehdittava merkkituotteemme jatkuvasta kehittämisestä. Mielikuvan voi luoda parissa kuukaudessa, mutta suomalaisen koulujärjestelmän todellisuus vaatii harkittuja ja pitkäjänteisiä toimia, joita tässä koulutuspoliittisessa selonteossa on nyt otettu esille.

Poliitikot, virkamiehet, opettajat ja vanhemmat ovat nyt paljon vartijoina. Globaali muutosvoimamme on osaaminen ja sen hallinta. Koulutus on tärkein julkisen vallan hallussa oleva kansantalouden panostekijä. Hyvä peruskoulutus, toisen asteen ammatillinen koulutus, ammattikorkeakoulut, yliopistot ja vapaan sivistystyön verkosto luovat kasvuhakuisen innovaatioympäristön ja ehtymättömän nerouden kasvualustan, jolta meidän suomalaisten on hyvä ponnistaa maailmalle. Maailmallahan on tunnustettu Suomen kiitettävät oppimistulokset. Erinomaisen välitodistuksen turvin on hyvä lähteä tavoittelemaan EU:n priimuksen titteliä, etenkin jos osaamme kiinnittää huomiota keskeisiin haasteisiimme.

Edustajat Vahasalo, Hemming ja Karvonen puhuivat mielestään ehkä omasta viiteryhmästään, lahjakkaista oppilaista. Minusta se ei ole koulupolitiikkamme suurin haaste. Suurin haaste on se, että viidesosa peruskoulun päättäneistä ei saavuta peruskoulun tavoitteita tai saavuttaa ne puutteellisesti. Ongelmia löytyy niin kirjoitustaidossa, kielentuntemuksessa kuin matematiikassa. Ongelmien ratkaisemiseksi tarjoan yhtenäiskoulujärjestelmän vahvistamista. Se vahvistaisi meidän kouluhyvinvointihankettamme tasa-arvoa parantavasti, ja sitten se vahvistaisi myös sitä, että niin moni oppilas ei joutuisi erityisopetukseen.

Erityisopetuksen tarvehan on lisääntynyt suomalaisessa peruskoulussa huomattavasti, mutta nyt täytyy sanoa eräs negatiivinen asia. Suomalaisessa peruskoulussa, samalla kun olemme kirineet maailmalla kärkeen, olemme myös vaatineet oppilailta tehokkuutta, tehokkuuden vaatimukset ovat kiristyneet koko ajan, jolloin normaaliuden käsite on kaventunut ja epänormaaliuden taas laajentunut, ja sitä kautta meillä erityisoppilaiden määrä on lisääntynyt koulussa.

Elikkä tämän yhtenäisen peruskoulun turvallinen oppimispolku toisi ratkaisuja moniin moniin kysymyksiin tulevaisuudessa. Se lähtisi sieltä varhaiskasvatuksesta, päättyisi ysi- tai kymppiluokalle, ja tähän jatkumoon sisältyisivät kuraattori, terveydenhuolto, psykologit, erityisopetus ja oppilaanohjaus, jotka tukisivat näiden oppilaiden oppimispolkua. Samalla tämä tuttu ja turvallinen opettaja, joka olisi ensimmäisestä kuudenteen luokkaan saattanut kulkea tämän oppilaan kanssa, voisi jatkaa vielä siellä seiskalla ja ysillä, elikkä hän saattaisi opettaa rajan yli, tämän kuudennen luokan rajan yli, jonkun opetettavan aineen. Samalla tämä koulu olisi toimintakeskus, jossa osallisina voisivat olla urheiluseurat, kodin ja koulun yhteistyö jne. Tämän yhtenäisen peruskoulun idea olisi se, että tuki ja turva olisivat nämä tutut aikuiset, jotka saattaisivat tämän oppilaan tulevaisuudessa sitten sinne ammatillisiin tai lukio-opintoihin. Tämä tukisi parhaiten niitä oppimisvaikeuksisia oppilaita ja ehkäisisi syrjäytymistä.

Myös erityisopetuksen muotoa tulisi tulevaisuudessa vähän monipuolistaa, ei niin, että se joku paikka olisi se erityisopetuksen paikka, vaan se opettaja olisi se, joka kulkisi luokasta toiseen ja antaisi sitä erityisopetusta. Nyt me olemme liian sidottuja näihin erityisopetuksen ratkaisuihin sillä tavalla, että me siirrämme oppilaita esimerkiksi pienryhmiin. (Puhemies: 5 minuuttia!)

Joka tapauksessa kiitän opetusministeriä. Vaikka aikakin meni, niin teen sen lyhyesti: kiitos!

Maija Rask /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Nämä selontekokeskustelut ovat kansanedustajan kannalta mukavia, kun saa puhua mistä vain, kunhan se liittyy tähän otsikkoon.

Arvoisa puhemies! Olen miettinyt peruskoulun tarkoitusta. Sehän on se, että lapset opetetaan koulussa lukemaan ja laskemaan ja kirjoittamaan ja heistä pitäisi kasvattaa kunnon kansalaisia ja onnellisia ihmisiä. Kunnon kansalaisuus mielestäni tarkoittaa täällä ed. Saarisenkin esille ottamaa kohteliaisuutta ja hyviä käytöstapoja ja toisten huomioimista ja onnellisuus puolestaan sitä, että lapsi osaa myös tehdä jotakin konkreettista, piirtää, laulaa tai voimistella, ja tuntea olevansa hyvä ihminen ja hyvä jossakin.

Arvoisa puhemies! Suomalainen koulutus on kansainvälisesti mitattuna korkeatasoista, mutta huolia meillä on. Huolista ehkä suurin on nuorten syrjäytyminen, jonka ehkäisemiseksi tarvitaan toimivia ja tehokkaita keinoja, tarvitaan hyvää oppilaanohjausta ja tarvitaan erityisopetusta. Siitä voi opetusministeriä oikeasti kiittää, että opetusministeriössä on monia hyviä hankkeita, joilla tähän syrjäytymisen ehkäisyyn on jo pyritty puuttumaan. Näitä on syytä jatkaa.

Eduskuntakin kantoi kortensa kekoon liittyen erityisopetukseen viime budjetin käsittelyssä. Mehän lisäsimme rahaa esiopetuksen erityisopetukseen ja harjoittelukoulujen erityisopetukseen. Tällä hetkellähän on tilanne se, että harjoittelukoulut eivät saa korotettua valtionosuutta erityisoppilaista ja tämän tähden harjoittelukouluissa on hyvin vähän erityisopetuksen tarpeessa olevia lapsia, eikä luokanopettaja tietenkään voi osata kohdata parhaalla mahdollisella tavalla erityisopetusta tarvitsevaa oppilasta, jos ei opettajaoppilas ole koulutusaikanaan saanut siihen harjoitusta.

Tulevaisuuden haastavin tehtävä meillä Suomessa on kuitenkin se, että meidän pitää vastata työmarkkinoiden tarpeeseen ammattitaitoisesta työvoimasta. Täällä on käyty kipakkaa keskustelua aikuiskoulutuksesta. Pidän henkilökohtaisesti tärkeänä, että aloitettua Noste-ohjelmaa jatketaan, tätä ohjelmaa, joka tarjoaa työssä oleville, joilla ei ole ennestään ammatillista koulutusta, mahdollisuuden tämä koulutus hankkia.

Arvoisa puhemies! Viestinä ministerillekin haluan sanoa sen, että oikeastaan tämä Noste 1 ei riitä, vaan me tarvitsisimme Noste 2 -ohjelman. Sivistys- ja tiedejaostossa on useita kertoja asiantuntijakuulemisen yhteydessä käynyt selväksi, että meillä on paljon työelämässä niitä ihmisiä, jotka ovat uupumisen partaalla ja joilla on tutkinto, mutta on vanhentunut tutkinto, tai on ylioppilastutkinto ja he eivät tähän Noste 1:n piiriin pääse, niin että olisi välttämätöntä laajentaa Nosteen kriteereitä.

Arvoisa puhemies! En aio puhua 5:tä minuuttia, mutta ihan lyhyesti muistelen menneitä. Harmi, että yhtään kokoomuslaista ei ole paikalla; täällä on käyty keskustelua tuntijaosta, joka yksimielisesti hallituksessa ministeriaikanani hyväksyttiin. Esitin aikoinani, että liikuntaa lisättäisiin yksi viikko-oppitunti. Sitä vastusti sivistyspoliittisessa ministerityöryhmässä ministeri Heinonen — se siitä.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tällä hetkellä tekisi mieli puhua laajasti ja paljon, mutta aika on rajallinen ja siksi on syytä pysyttäytyä muutamissa aiheissa.

Täällä on kerrottu siitä, kuinka suomalainen koulujärjestelmä elää kukoistuskautta, mutta yrityselämässä sanotaan niin, että kun oikein hyvin menee, niin kellojen tulisi soida, elikkä tarkastelemiseen on aihetta joka hetki, kun puhutaan koulutuksesta. Monissa paikoin on siis parannettavaa, ja varsinkin korkeakouluissa on myös läpimätiä toimintamalleja. Jämerä koulutuspohjamme tarjoaa kaikesta huolimatta hyvän ponnistusalustan kohti ikärakenteemme ja maapalloistumisen koulutukseen vaatimia muutoksia, kohti muutoksia, joita moni ehkä pelkää tai niitä varauksella odottaa.

Heti alkuun esitän välttämättömän kommentin keskittämiskeskustelusta, joka on tullut tässä salissa esille. Lapin ja Oulun yliopiston yhdistämistä väläyteltiin jokin aika sitten, mutta se ei onneksi näyttänyt toteutuvan. Ed. Cronberg käytti tässä erittäin hyvän puheenvuoron aiheen tiimoilta. Maantieteellisestä koulutuspolitiikasta haluan sanoa sen, että vaikka typistyspaineet ja leikkausuhat ovat kovia, jokainen maakunta tarvitsee vähimmillään yhden korkeakoulunsa. On selkeä asia, että yliopistot joutuvat enemmän profiloitumaan ja siellä, missä järkevää, jopa yhdistymään.

Helsingissä voitaisiin mielestäni harkita ylimääräisen hallinnon karsimista ja erityisyliopistojen liittämistä yhdeksi vahvaksi kokonaisuudeksi. Tällöin voitaisiin saavuttaa myöskin se poikkitieteellinen tavoite, jota tämän päivän yliopisto-opiskelussa on tavoiteltu monessakin mielessä. Päällekkäisyyksien karsiminen korkeakouluopetuksen sisällöissä ja yleensä aikuiskoulutuksessa vaatii nopeasti toimenpiteitä. Lisäksi yliopistojen perusopetus ontuu tavoitteiltaan ja laatutasoltaan.

Muutamia esimerkkejä:

Etenkin teknisillä aloilla on tullut vähä-äänisesti käytännöksi se, että tietyn kokeen läpipääsyn minimipisterajaa lasketaan sen mukaan, millä minimillä kokeen läpäisee sama määrä oppilaita kuin aikaisemmin, eli kun oppilaiden taso laskee tai he tekevät vähemmän töitä, kurssien vastuuhenkilöt päästävät oppilaat aikaisempaa helpommin lävitse. Ehkäpä he tekevät sen pitääkseen tilastot kauniina, ehkäpä muista syistä. Tämäntapaisiin asioihin voi vaikuttaa liian löysä oppilasvalinta sekä opetuksen valvonnan puute.

Uskomatonta mutta totta on sekin, että yliopistoissa usein juuri valmistunut, yliopistolle töihin jäänyt opiskelija määrätään opettamaan kurssia, jonka sisältö on hänelle itselleenkin hämärän peitossa. Kysyn, kuinka kauan on varaa näin järjettömään organisointiin.

Viljalti ongelmia ja jatkumon puutetta yliopistoissa aiheuttavat myös työntekijöiden pätkäsopimukset. Kuka on motivoitunut kehittämään työpaikan toimintaa pitkäjänteisesti puolen vuoden työsopimuksella? Valtion tulisi näyttää esimerkkiä ennen kuin voi vaatia yrityksiltä vastaavaa vastuullisuutta. Jo viiden vuoden sopimukset kohentaisivat opetus- ja tutkimustoimintaa olennaisesti.

Jos ja kun haluamme pysyä kilpailukykyisenä, täytyy koko koulutuskaaren alusta loppuun suunnata kapasiteettiaan niin, että versovia erityislahjakkuuksia ravitaan ja heihin suunnataan myös riittävästi valoa, mutta ei perusoppilaiden kustannuksella. Tämä on yhteiskunnan ja oppilaan yhteinen etu. Asiasta on ollut kyllä haiventen pärinää, mutta konkretiaa kaivataan.

Arvoisa puhemies! Peruskoulutason loppupäässä ehkä merkittävin puute on riittävässä ja ammattitaitoisessa opinto-ohjauksessa. Monesti syrjäytymiset johtuvat juuri opinto-ohjauksen ja tuen puutteesta. Työpajatoiminta on arvokas vaihtoehto tämän tyyppisille opiskelijoille, mutta parasta olisi, jos oppilaat saataisiin luovimaan itsensä mieluisaan joko ammattiin valmistavaan tai lukiokoulutukseen.

Arvoisa puhemies! Järkevät aloituspaikkamäärät ovat vaikeasti ennakolta suunniteltavia, kun tällä hetkellä asentajan töitä tekevät insinöörit ja maitohyllyjä täyttävät tradenomit. Tässä välissä on luontevaa peräänkuuluttaa arvostusta suorittavalle työlle, jota ilman ei yhteiskunnassamme toimi mikään. (Puhemies: 5 minuuttia!) Oppimisyhteiskunta ei voi olla sellainen, että suurin osa väestöstä on akateemisesti koulutettua.

Merikukka  Forsius /vihr:

Arvoisa puhemies! Selonteossa esitellään laajasti suomalaista peruskoulua mairittelevia Pisa-tutkimuksen tuloksia. Parin kappaleen verran kerrotaan myös, että peruskoulujen välisen eriarvoisuuden kasvamisesta on löydetty selviä merkkejä kansallisissa oppimisarvioinneissa. Etenkin suurissa asutuskeskuksissa on havaittavissa selvä yhteys oppilaiden sosiaalisen taustan ja koulun oppimistulosten välillä. Tasa-arvoisten lähtökohtien takaamisen kaikille yhtenäisellä perusopetuksella pitäisikin olla yksi yhteiskuntapolitiikan peruspilari. Näin ei enää ole, ei ainakaan samassa merkityksessä kuin 1980-luvulla.

Lähtökohtana muutokselle oli koulutuspoliittinen selonteko vuonna 90, jossa koulutuspolitiikkaan tuotiin käsitteet kilpailuttaminen ja tulosvastuu. Selontekoa seurasi sarja Ahon porvarihallituksen koululakeja, joissa oli kaksi keskeistä koulutuksen tasa-arvovaatimusta heikentävää elementtiä. Kun valtionosuuksien korvamerkinnästä luovuttiin, perusopetukseen alkoi syntyä eroja kuntien välille niiden koulutusmyönteisyyden ja niiden noudattaman koulutusidean mukaan. Kuntien koulutusideoiden eron voi pelkistää kysymykseen, halutaanko panostaa ja palkita hyvin menestyviä oppilaita vai pyrkiä tasoittamaan eroja ohjaamalla resursseja heikompien oppilaiden tukemiseen erityis- ja tukiopetuksella. Lisäksi koulupiirit poistettiin ja vanhemmille annettiin vapaus valita mikä tahansa kuntansa koulu. Tällöin koulujen välille alkoi syntyä hierarkioita. Toisista kouluista tuli suosittuja ja toisista torjuttuja.

Vaikka vuoden 99 koululaeissa taattiin jälleen oikeus lähikouluun, ei muutos merkinnyt paluuta koko kansan peruskouluun. Lähikouluoikeudesta huolimatta koulut kilpailevat oppilaista, sillä jokainen oppilas tuo koululle laskennallisen valtionosuuden. Oppilaiden saamiseksi koulut ovat alkaneet erikoistua johonkin oppiaineeseen. Helsingissä lähes 40 prosenttia kävi vuonna 2002 peruskoulun kolme viimeistä luokkaa muualla kuin asuinalueensa koulussa ja 7-vuotiaista ekaluokkalaisistakin joka seitsemäs aloitti koulunsa lähikouluaan kauempana.

Vapaa kouluvalinta voi lisätä eriarvoistumista ja nuorten syrjäytymistä, sillä sen seurauksena eniten sosiaalisia ongelmia sisältävillä kouluilla on pienimmät resurssit toteuttaa esimerkiksi varhaista puuttumista. Koulujen eriarvoistumisen pysäyttämiseksi kuntien koulusatsausta pitäisi säädellä valtion ja kuntien yhteisellä peruspalvelubudjetilla, jossa opetukseen käytettävien eurojen vähimmäismäärä olisi kunnan oppilasluvun mukaan kiinteästi määrätty. Lisäksi vanhat koulupiirit pitäisi luokkatasojen 1—6 osalta palauttaa kunniaan. Nuorten oppilaiden koulupäivän pidentäminen pitkällä koulumatkalla lisää turhaa koulunkäynnin rasittavuutta, eikä voimia tai aikaa jää enää harrastuksille ja leikeille. Lisäksi voi kysyä, kenenkä tavoitteista ja toiveista on kysymys, kun vanhemmat päättävät 7-vuotiaan puolesta erityiskouluun menemisestä. Tarvitsisimme myös selkeät määritelmät siitä, millaisia erityispainotuksia ja millä edellytyksillä koulut voivat ottaa.

Arvoisa puhemies! Tasa-arvon kannalta on huolestuttavaa, että selonteon mukaan 5 prosenttia nuorista ei edelleenkään jatka opintoja heti peruskoulun jälkeen. Siirtymävaihe peruskoulusta jatko-opintoihin onkin nuoren syrjäytymiskehityksen kannalta kaikkein riskialttein. Jos nuori tässä vaiheessa putoaa yhteiskunnan marginaaliin, sieltä on vaikea nousta. Selonteko esittää, että pysyvästi työelämästä syrjäytyneen menetetyn työpanoksen arvo on puoli miljoonaa euroa ja verotulojen arvo 100 000 euroa. Suuria kustannuksia tulee myös syrjäytyneelle maksetuista tulonsiirroista ja palveluista. Pahimmillaan koulupudokas ajautuu pysyvään laitos- ja vankilakierteeseen.

Selonteossa mainitaan, että opetusministeriössä on suunnitteilla koulupudokkaille suunnattu aktivoimishanke, mutta hankkeen sisältöä ei juurikaan esitellä. Tehokas varhaisen puuttumisen muoto olisi se, että peruskoulussa nimettäisiin vastuuhenkilö seuraamaan huonosti koulussa menestyneiden oppilaiden siirtymistä toisen asteen opintoihin. Tukihenkilö myös valvoisi, että nuori todella suorittaa opintoja. Tukihenkilö voisi olla esimerkiksi opinto-ohjaaja.

Myönteistä selonteossa on viittaus peruskoulun viimeisten luokkien kädentaitoihin painottuvasta opetuksesta osana potentiaalisten koulupudokkaiden tukitoimia. Erilaisissa pajakouluissa jo nykyään toteutetut käytännöt tulee ulottaa jokaiselle paikkakunnalle.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kun puhutaan tietoyhteiskunnasta ja korostetaan korkean koulutuksen merkitystä, unohdamme helposti suuren enemmistön suomalaisista ja näkemyksemme kapenee. Nimittäin toisen asteen koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen merkitystä ei saisi unohtaa. Me tarvitsemme edelleen osaavia kirvesmiehiä, maalareita, muurareita, rappareita ja hyviä rakennusmestareita, jotka tuntevat käytännön. Me tarvitsemme muutakin kuin tietokoneella suunnittelijoita, me tarvitsemme kädenosaajia, joille vielä riittää se klubiaskin kanteen piirretty piirustus, ja semmoisia rakentajia, jotka osaavat rakentaa muutakin kuin valmiita talopaketteja. Tämä on yksi ongelma, mikä on kentältä tullut esille moneen kertaan. Suomessa koulutetaan tietysti maistereita ja ne päätyvät työttömiksi ja koulutusta vastaamattomiin töihin. Sen sijaan kone- ja metalliala sekä auto- ja kuljetusalat ovat sellaisia, joihin tullaan tarvitsemaan kipeästi työvoimaa lähivuosina.

Nyt kun Suomeen saa tulla töihin EU-maista ilman työlupaa, ongelma ratkeaa vain osittain. Kyllä meidän tarvitsee saada myös näitä Suomen omia nuoria entistä enemmän jotenkin houkutelluiksi ammatilliseen koulutukseen, ja oppisopimuskoulutusta pitäisi tietenkin kehittää ja laajentaa entisestään. Sen vetovoimaa tulee lisätä sekä työnantajille että työtä ja koulutusta etsiville. Kyllä se vanha mestari—kisälli-järjestelmä on ihan toimiva, niin kuin se oli aikoinaan sata vuotta sitten.

Täällä puhuttiin tästä Noste-ohjelmasta, ja se on tosiaankin tie, jota ei ole hyödynnetty riittävässä määrin. Kuitenkin sitä kannattaisi jatkaa. Tässä esillä olikin se, pitäisikö sitä uudelleen tarkastella.

Yrittäjiltä on tullut muuten viestejä näistä tradenomeista ja medianomeista, joita tulee ihan koko ajan solkenaan, että niillä ei ole mitään käytännön osaamista. Se on kuulemma aivan teoreettista koulutusta. En tiedä, pystynkö tätä ihan vahvistamaan. Mutta kyllä minä itsekin muistan sen, että kun yliopiston penkiltä tulin ensimmäisen kerran sanomalehteen töihin ja tein siellä joitakin kunnallispoliittisia uutisia, niin sitten minä vasta opin, mitä on lehtimiehen työ. Vaikka se yliopisto sitä yleissivistystä tarjoaakin, peräänkuuluttaisin sitä käytännöllisyyttä myös ja sitä työssä harjoittelua näille opiskelijoille.

Arvoisa puhemies! Yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kulmakiviä on opetuksen tasa-arvo. Koulutuksen tasa-arvoisuus tarkoittaa sitä, että haluamme pitää myös heikommat oppilaat mukana opiskelutahdissa. Silloin, kun halutaan hitaammatkin oppilaat mukaan, tarvitaan panostusta tukiopetukseen, erityisopetukseen ja päteviin opettajiin, ja tämä on todella suuri haaste. Sikäli se on myös paradoksi — tämähän on vähän semmoinen epäpyhä ajatus — mutta myös lahjakkaat oppilaat tarvitsisivat erityisopetusta. Ainakin he tarvitsisivat haasteita, polttoainetta aivoilleen, muuten he pitkästyvät tunneilla. Tähän ongelmaan minun mielestäni ei kovin paljon ole tässä tasa-arvoajattelussa kiinnitetty huomiota, mitenkä näitä neroja vietäisiin eteenpäin nopeammin.

Tämän vuoden alussa opettajat arvioivat, että erityisopetuksen tarve on kasvanut viiden vuoden aikana todella ratkaisevasti. Kolmanneksen mielestä syynä kasvuun ovat tarkkaavaisuus- ja keskittymisvaikeudet sekä sosiaalisten ja mielenterveysongelmien selvä lisääntyminen. Erityisopetukseen siirrettyjen peruskoulun oppilaiden osuus on jo 7 prosenttia ja poikia on kaksi kolmasosaa. Tämä on kyllä aika hälyttävä tieto.

Nyt kun tulevaisuudessa ikäluokat pienenevät, siinä avautuu mahdollisuus pienentää luokkakokoja. Se olisi jo todellinen mahdollisuus, johon tuskin kuitenkaan ehkä on varaa tarttua, mutta tämä ajatellaan yleensä näillä lyhyen tähtäimen talous- ja tehokkuusluvuilla. Siinä olisi mahdollisuus todellakin pienentää luokkakokoja. On tehty väitöstutkimus, missä todetaan, että suuret luokkakoot altistavat työrauhan häiriintymiseen ja koulukiusaamiseen, ja sanotaan niin kuin, että joukossa tyhmyys tiivistyy.

Arvoisa rouva puhemies! Suomen yliopistot ovat päässeet erilaisissa kansainvälisissä arvioinneissa varsin korkeille sijaluvuille. Korkeakoulutusmarkkinoiden suuruus Oecd-maissa vuonna 2004 oli 600 miljardia dollaria. Jos Suomen koko yliopistolaitos laskettaisiin yhdeksi yksiköksi, Suomen suurin korkean osaamisen yritys on nimenomaan yliopistojärjestelmä 2 miljardin liikevaihdollaan, elikkä se on siis taloudellinen voimatekijä myös.

Anglosaksisissa maissa on erittäin aktiivista työtä globaaleilla koulutusmarkkinoilla. Esimerkiksi Australiassa koulutuksen vientitulot olivat vuonna 2002 yli 4 miljardia dollaria, mikä teki koulutuksesta toiseksi suurimman vientitoimialan. Australialaisissa yliopistoissa opiskeli tuolloin noin 150 000 kansainvälistä opiskelijaa, ja Yhdysvallathan on kuuluisa siitä. Olemme sen muun muassa ed. Olinin kanssa itse todenneet, kun kävimme tohtori Himasen vieraana Kaliforniassa Piilaaksossa, miten siellä osataan houkutella ulkomaisia opiskelijoita todella tehokkaasti yliopistoihin. Tätä asiaahan me olemme moneen kertaan pohtineet tulevaisuusvaliokunnan kokouksissa, millä Suomi saataisiin vetovoimaiseksi. Tietysti meillä on tämä kielikysymys, se on ongelma, suomen kieli ei välttämättä ole helppo kieli. Mutta joka tapauksessa me tarvitsemme kansainvälisiä opiskelijoita enemmän, jotka myös jäisivät tänne ja jättäisivät tähän maahan omaa henkistä pääomaansa.

Suomen yliopistoista tulee tehdä itsenäisiä, taloudellisia toimijoita, jotka voivat osallistua täysivaltaisesti kansainvälisille koulutusmarkkinoille. Korkean osaamisen Suomessa korkeakoulutus on taloudellisen kilpailukyvyn avain. Yliopistoista voitaisiin tehdä siis itsenäisiä toimijoita, jotka voivat osallistua ja nimenomaan seurata niitä markkinoilta saatavia kysyntäsignaaleja eikä pelkästään valtion budjettitilannetta, vaan sitä, millä aloilla sitä koulutusta tarvitaan ja missä meidän tulee tulevaisuudessa menestyä.

Lopuksi, rouva puhemies, haluan vain tuoda terveiset. Minulla oli tilaisuus sekä taiteilijana että kansanedustajana olla Venäjän duuman 100-vuotisjuhlissa, ja entistä enemmän haluan muistuttaa siitä, että meidän vieressämme on tuossa suuri naapurimaa Venäjä, jossa on valtavat potentiaalit. Monella tavalla meidän koulutuksemme ja osaamisemme kautta voimme sinne paljon viedä tulevaisuudessa myös vientiosaamista ja koulutusta ja myös tuotteita, joita me olemme korkealle jalostaneet.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston koulutuspoliittisessa selonteossa eduskunnalle mainitaan muutamaan kertaan myös vapaa sivistystyö, ja selonteossa todetaan kohdassa 4.4 muun muassa seuraavaa: "Vapaan sivistystyön koulutuksen suuntaamiseksi tärkeille sisältöalueille ja aliedustetuille kohderyhmille otetaan asteittain vuosina 2005—2008 käyttöön yhteistyössä vapaan sivistystyön valtakunnallisten järjestöjen kanssa valmisteltu uudenlainen informaatio-ohjaus." Keskitynkin tässä omassa puheenvuorossani lähinnä vapaaseen sivistystyöhön.

Vapaalla sivistystyöllä tarkoitetaan pitkän kehityksen tuloksena syntynyttä oppilaitosten verkostoa ja niiden tarjoamaa opetusta. Yhteistä toiminnoille on se, ettei niiden tavoitteita ja sisältöjä aseteta ulko- tai yläpuolelta, vaan niistä päättävät oppilaitosten ja organisaatioiden taustayhteisöt itse.

Taustayhteisöjä ovat tavallisesti erilaiset yhdistykset ja säätiöt, mutta omistusmuotona voi olla myös osakeyhtiö. Taustayhteisöt voivat edustaa erilaisia maailmankatsomuksellisia tai uskonnollisia näkemyksiä tai toimia paikallisten ja alueellisten sivistystarpeiden pohjalta.

Perinteisesti vapaan sivistystyön oppilaitoksina on pidetty kansanopistoja, kansalaisopistoja ja opintokeskuksia, mutta uuden lainsäädännön mukaan saman lain alaisuuteen on yhdistetty myös liikunnan koulutuskeskukset, urheiluopistot ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön keskeisimpiä toteuttajia ovat kansalais- ja työväenopistot, jotka 240 opiston verkostollaan kattavat koko maan. Valtaosaa kansalais- ja työväenopistoista ylläpitävät kunnat. Myös maan 21:tä kesäyliopistoa ylläpitävissä organisaatioissa ovat mukana monet kunnat ja joitakin kansanopistoja ylläpitäviä kuntayhtymiä. Kesäyliopistot ovat alueellisen koulutustarjonnan oppilaitoksia, jotka järjestävät avointa yliopisto-opetusta sekä muuta koulutusta. Näiden lisäksi on yksityisiä kansanopistoja 90 eri puolilla maata.

Arvoisa rouva puhemies! Lain mukaan vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja kykyä toimia yhteisöissä sekä edistää kansalaisvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa. Olennainen piirre on osallistumisen vapaaehtoisuus.

Vapaan sivistystyön oppilaitosten opintotarjonta on monipuolista ja koulutusta toteutetaan monin eri tavoin. Opiskelu vaihtelee iltaopiskelusta omalla kotipaikkakunnalla kokopäiväisiin kursseihin. Osa opiskelusta on peräkkäisinä iltoina tai viikonloppuina pidettäviä intensiivikursseja. Lisäksi kansanopistoissa on tarjolla vapaatavoitteisia opintoja, jotka kestävät useita kuukausia. Aikuiset voivat kehittää itseään vapaan sivistystyön oppilaitoksissa ilman tutkinto- ja ammattisidonnaisia päämääriä. Tarjolla on runsaasti yleissivistäviä, harrastustavoitteisia ja yhteiskunnallisia opintoja. Vapaa-ajan opintojen aihepiirejä ovat muun muassa kielet, tietotekniikka, taide- ja taitoaineet sekä liikunta. Myös radion ja television kautta lähetetään vapaatavoitteiseen opiskeluun soveltuvia ohjelmia. Vapaatavoitteisten opintojen tarjonta sisältää myös opetusta, joka valmentaa jonkin alan ammatilliseen koulutukseen ja korkeakouluopintoihin.

Suhteessa valtiovaltaan keskeinen on oppilaitoksen ylläpitämislupa, jonka yhteydessä selvitetään, onko haetun luvan taustalla riittävää sivistystarvetta ja onko hakijalla riittävät ammatilliset ja taloudelliset edellytykset oppilaitoksen ylläpitämiseen. Myönnetty lupa antaa pitkälle menevän autonomisuuden ja vapauden toimia, mutta edellyttää myös sitä, että oppilaitos ja organisaatio vastaavat itse tehtäviensä löytämisestä ja kehittämisestä. Ylläpitämislupaan liittyy oikeus valtionosuuteen asianomaisen lainsäädännön mukaan.

Vapaan sivistystyön aikuispolitiikan mukaisesti opetusministeriö vahvistaa oppilaitosten toimintaedellytyksiä tasa-arvoa, sosiaalista koheesiota sekä aktiivista kansalaisuutta rakentavan aikuiskoulutuksen järjestäjinä.

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni vapaan sivistystyön edistämiseksi tulee ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin ja katsoa niiden tulevaisuutta:

Ensinnä pitää tehdä tarvittavat selvitykset vapaata sivistystyötä tekevien oppilaitosten ja siihen liittyvien eri organisaatioiden rahoituksen määräytymisperusteiden ongelmista ja uudistamistarpeista. Tämän jälkeen tulee laatia tehdyn selvityksen pohjalta edellä mainittujen laitosten rahoituksen uudistaminen.

Toiseksi omalta osaltaan vapaata sivistystyötä tekevien oppilaitosten tulee tukea kasvua aktiiviseen ja demokraattiseen kansalaisuuteen elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti.

Kolmanneksi, jotta kansalaisyhteiskunnan ja vapaan sivistystyön juridiset ja hallinnolliset toimintaedellytykset ovat kansalaistoiminnan kannalta suotuisia ja ajanmukaisia, on tutkimus-, koulutus- ja kehittämispalveluita kehitettävä.

Neljäntenä toimenpiteenä on perinteisiä ja uusia kansalaisvaikuttamisen kanavia ja mahdollisuuksia kehitettävä niin, että ne tukevat kansalaisten täyttä osallistumista yhteisöjen ja yhteiskunnan toimintaan. Eri hallinnonaloilla olisi oltava tarpeelliset työkalut ja asenteellinen valmius keskusteluun kansalaisten kanssa.

Rouva puhemies! Lopuksi, edustuksellisen demokratian rakenteiden ja käytännön toimintatapojen on toimittava kaikilla päätöksenteon tasoilla, ja niissä on otettava huomioon suuret yhteiskunnalliset muutokset tietoyhteiskunnasta globaalistumiseen.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Opetusministeri totesi, että hyvinvoivat lapset ja nuoret oppivat parhaiten. Toivon, että hallitus panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin turvaamalla perheiden hyvinvoinnin. Lasten ja nuorten psykiatrisiin hoitoihin tarvitaan yhä enemmän rahaa. Hallituksen tulee selvittää, mistä lasten ja nuorten pahoinvointi johtuu, ja puuttua syihin. Suomalaiset nuoret viihtyvät koulussa huonosti. Siksi opettajille tulee turvata kaikki resurssit opettaa nuoria ja antaa heille haasteellisia tehtäviä. Oikeantasoisten tehtävien parissa oppilaat viihtyvät ja kykenevät seuraamaan opetusta. Jos opetettava aine on liian vaikeaa tai liian helppoa, niin oppilaan ote osallistua opetukseen herpaantuu.

Jyväskylän yliopiston professori Katariina Salmela-Aro kirjoitti Helsingin Sanomissa, että koulu-uupumuksesta kärsii Suomessa satatuhatta nuorta, noin joka kymmenes koululainen. Tutkimuksen on rahoittanut Suomen Akatemia. Koulu-uupumukseen on kolme keskeistä tekijää: Ensiksikin voimakas tunneperäinen väsymys, joka syntyy, kun nuori on turhaan pinnistellyt pitkään tavoitteiden saavuttamiseksi. Toiseksi, nuori ei pidä koulunkäyntiä mielekkäänä. Motivaatio häipyy, jos nuori ei mielestään pysty vastaamaan koulussa asetettuihin vaatimuksiin. Kolmanneksi: kouluun liittyvä riittämättömyyden tunne, tunne, että ei pysty tekemään tarpeeksi eikä saa riittävästi aikaan. Koulu-uupumuksesta kärsivät useammin tytöt. Siksi ihmettelen, kun opetusministeri kertoi, että ongelma koulussa ovat pojat. Lisäksi lukiolaiset ovat kaikkein uupuneimpia, jopa uupuneempia kuin peruskoululaiset.

Ammatillisiin opintoihin siirtyminen ja sen myötä selkeän elämänsuunnan löytyminen vähentävät koulu-uupumusta. Kirjoituksessa kirjoittaja toteaa, että herää kysymys, onko lukio välttämättä oikea paikka kaikille. Voi olla, että nuoret, jotka joutuvat lukiossa pinnistelemään kykyjensä äärirajoilla, ovat vaarassa uupua. Myös ne oppilaat, jotka siirtyvät lukioon vain voittaakseen lisäaikaa löytääkseen elämälleen suuntaa, eivät välttämättä voi hyvin lukiossa. Artikkelissa edelleen todetaan, että kielteisillä kokemuksilla on taipumus kasaantua. Ajatukset vellovat omaan minään liittyvissä seikoissa, nuoret pitävät opiskelutavoitteita stressaavina, merkityksettöminä ja vaikeasti saavutettavina. Nuoret, jotka menevät sieltä, missä rima on matalin, ovat kyynisimpiä ja kokevat eniten riittämättömyyden tunnetta. Koulu-uupumukseen liittyy myös oppimisvaikeuksia sekä riski- ja ongelmakäyttäytymistä. Kirjoituksessa todetaan, että nuoren vahva itsetunto voi estää koulu-uupumuksen ei-toivottujen seurausten syntymistä.

Kaveripiirillä on tärkeä merkitys itsenäistyvän nuoren maailmassa. Toivomme, että lapsemme itsenäistyvät. Koulu-uupumus näyttää tarttuvan ryhmässä. Jos kaveripiirissä on koulu-uupumusta, tarttuu se muihinkin ystäväpiirissä. Toisaalta, jos ryhmässä, ystäväpiirissä on yhteenkuuluvuuden tunnetta ja nuoret tukevat toisiaan, voi uupumus vähentyä. Koulu-uupumusta vähentää myönteinen suhtautuminen koulunkäyntiin, innostus, sitoutuminen, aikaansaamisen tunne sekä hyvä itsensä arvostus.

On tärkeää korostaa koulun myönteistä vaikutusta. Uupujien riskiryhmä on tunnistettavissa. Siksi on tärkeää, että siihen puututaan varhaisessa vaiheessa. Keskeinen merkitys näin ollen on vanhemmilla, opettajilla ja kaveripiirillä. Terveydenhoitajan tulee olla helposti tavoitettavissa, koska nuorelle saattaa olla helpompaa lähestyä terveydenhoitajaa kuin vanhempia. Terveydenhoitajan lisäksi tarvitaan lääkärin, kuraattorin, oppilaanohjaajien ja psykologien resursseja. Lopuksi kirjoittaja toteaa, että koululaisten hyvinvoinnin tutkimiseen ja kehittämistoimenpiteisiin tarvitaan panostuksia. Totean tähän, että saattaisi olla, että tällä tavoin voisimme säästää resursseja muualla, esimerkiksi psykiatrisessa hoidossa.

Sen verran puhemiehelle terveisiä vaalipiiristä, että haluan todeta, että Lahdessa on noin tuhatta lukiolaista kohden yksi terveydenhoitaja ja 650:tä peruskoululaista kohti yksi terveydenhoitaja. Toivon, että koulu-uupumukseen puututaan nopeasti. Presidentti Martti Ahtisaaren puoliso rouva Eeva Ahtisaari puhui voimakkaasti koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta. Oecd:n tutkimuksessa todettiin, että suomalaiset koululaiset ovat pitkiä aikoja yksin kyseessä olevina aikoina. Onneksi tästä esiintulosta oli seurauksena se, että saimme koululaisille aamu- ja iltapäivähoidon. Toivon, että koululaisten pahoinvointiin puututaan samalla voimakkuudella. Koulun tehtävä on opettaa ja kodin kasvattaa. Meidän on uskallettava tunnustaa tämä tosiasia: koulu on oppilaita varten.

Haluan myös korostaa opiskelun kokopäiväisyyden mahdollistamista. Siihen vaaditaan opintotuen korotusta, jotta opiskelijat voivat keskittyä opiskeluun työssäkäynnin sijasta. Toisaalta en voi käsittää, miksi opiskelija ei saa vapaasti tienata, ahkeruutta rangaistaan. Mielestäni nopea opiskelu ja opiskelun ohessa työskentely tulee sallia ja sallia sen toimia kannustimena yritteliäille nuorille. Kaiken aktiivisuuden ja työteliäisyyden tulee olla kannattavaa. Näin ei ole tällä hetkellä ainakaan kaikilla työssäkäyvillä opiskelijoilla.

Lopuksi haluan todeta, että Suomi tarvitsee mestareita eikä maistereita. Valitettavasti valtioneuvoston selonteossa siitä ei ole riittävää kannanottoa.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä, kun keskustelu on jo edennyt näin pitkälle, on aika paljon asioita sanottu. Ajattelin ottaa vain muutamia huomioita esille, mitä selonteosta on tullut mieleen, verrattuna sitten myöskin siihen, mikä on oma kokemukseni toisaalta opettajana ammattikorkeakoulussa ja myöskin perusopetuksessa, ja sitten toisaalta myöskin niistä näkökulmista, joita olen nähnyt ja kokenut luottamushenkilönä kunnallisella tasolla.

Jos aivan aluksi mennään tähän väestön ikärakennemuutokseen, mikä tässä ihan alkulehdillä on sanottu, niin se on kyllä varsin iso asia, että 10 000 ihmistä jää vuosittain eläkkeelle enemmän kuin uusia tulee työelämään. Myöskin peruskoululaisten vähennys vuoteen 2010 vuodesta 2005 on 43 000 oppilasta. Jokainen voi siitä vetää ne johtopäätökset, että se väistämättä johtaa siihen, että myöskin koulujen määrä tulee vähenemään.

On kuitenkin aivan eri asia se, että kouluja lopetetaan siellä, missä oppilaiden määrä kasvaa, kuin että niitä lopetetaan siellä, missä oppilaiden määrä vähenee. Tämä ensimmäinen lopetus on seurausta siitä, että kuntien taloudellinen tila on liian heikko ja niitä paljon puhuttuja ikäluokkien pienenemisestä syntyviä varoja ei ole saatu kuntien opetustoimen käyttöön eikä myöskään sitä pakkolainaa ole maksettu. Sen sijaan siellä, missä oppilasmäärä vähenee voimakkaasti, on normaalia toimintaa myöskin silloin suhteuttaa resurssit ja oppilaspaikat siihen samaan.

Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin on erinomainen tavoite, ja kuten täällä sanotaan, se edellyttää sitä, että työura pitenee vuoden alkupäästä ja kolme vuotta loppupäästä. Se on aika haasteellinen tavoite varsinkin, kun ottaa huomioon sen, että nykytilanteessa vain noin 70 prosenttia suorittaa tutkinnon loppuun eri asteilla. Kun keskeyttäminen on näin iso ongelma, sopiikin kysyä, voitaisiinko panostuksella opintojen ohjaukseen huomattavasti auttaa tässä tilanteessa. Toki on tavallaan luonnollista se, että nuorille ei ole itsestäänselvää, mikä on se oma, oikea ala. Silloin tietysti tulee myöskin niitä valintoja, joita myöhemmin haluaa korjata, ja siihen täytyy mahdollisuus olla, mutta siitä huolimatta nämä prosentit ovat aika isoja.

Tässä selonteossa puhutaan paljon kouluhyvinvoinnin lisäämisestä. Se ei ihan täysin konkretisoidu, mitä sillä tarkoitetaan, mutta jos sillä tarkoitetaan sitä, että käydään taisteluun koulukiusaamista vastaan, se on ihan erinomainen asia. Olen seurannut tätä taistelua oman kaupunkini Vammalan ainoalla yläasteella, joka on Suomen suurimpia. Sylvään yläasteella on saavutettu erinomaisia tuloksia, jotka ovat olleet paljon julkisuudessakin nimenomaan siksi, että koulukiusaamiseen puututaan välittömästi. Siihen asiaan tarttuu se opettaja, joka sen havaitsee, siihen tarttuu rehtori hyvin reippaasti, siihen tarttuu koulun muu henkilökunta. Tulokset ovat olleet erinomaisia, ja myöskin oppilaat itse ovat kokeneet tämän erinomaisena.

Opettajien täydennyskoulutuksesta puhutaan paljon. Siinä varmastikin on parannettavaa sekä toisaalta resurssien suhteen että myöskin laatujen suhteen. Kun tässä selonteossa muuten viitataan siihen, että jokaisessa ikäluokassa kaikkien pitäisi saada jonkin näköinen tuntuma yrittäjyyteen, mikä on erinomaisen hyvä asia, niin samassa yhteydessä tulisi myöskin huomioida se, että opettajille pitäisi olla tarjolla riittävästi sellaista täydennyskoulutusta, jossa yrittäjyyteen kasvattaminen tulee vastaan. Suomessa on 70 000—80 000 yritystä seuraavien viiden vuoden aikana loppumassa, jos ei niille löydy jatkajaa.

Suurimmaksi osaksi kyse on siitä, että meidän täytyy saada nuoriin sellainen yrittäjämäinen asenne, ja siinä on koulutuksella iso rooli. Esimerkiksi ammattikorkeakouluissa on ihan viisasta olla sellaisia järjestelmiä kuin vaikka Tampereen Ammattikorkeakoulun ProAkatemiassa, jossa jo opiskelun aikana perustetaan oma yritys ja kasvetaan siihen yrittäjyyteen. Sieltä onkin sitten niistä, jotka ovat sieltä valmistuneet, joka viides jatkanut yrittäjänä. Kaikki sieltä koulutuksesta tulleet ovat kolme kuukautta valmistumisen jälkeen olleet työelämässä, eli tulokset ovat olleet erittäin huomattavia. Tämä ei varmaan ole ainoa positiivinen esimerkki koko Suomesta, vaan paljon on kyse siitä, että kun opitaan tekemään työtä yrittäjän asenteella, niin se menee pitkälle eteenpäin.

Erittäin tärkeä on tämä nivelvaiheeseen puuttuminen. Täällä on asetettu tavoitteeksi, että 97,5 prosenttia vuonna 2009 perusopetuksensa päättävistä aloittaa vielä samana vuonna toisen asteen koulutuksessa tai perusopetuksen lisäopetuksessa. Tietysti tavoitteen pitäisi olla 100, mutta tämä on varmaan sillä tavalla realistinen. Olen itse seurannut tätä asiaa hyvin läheltä nuorten työpajan ohjausryhmän puheenjohtajana, ja olen havainnut sen, että silloin, kun peruskoulun niin sanotun yläasteen, toisaalta ammattioppilaitoksen ja nuorten työpajan ja myöskin kunnallisen sosiaalitoimen yhteistyö toimii saumattomasti, niin silloin on hyvät mahdollisuudet pelastaa myöskin niitä nuoria, jotka uhkaavat syrjäytyä. Tulokset, joita on saavutettu, ovat olleet erinomaisen hyviä.

Tässä suhteessa pidän myöskin merkittävänä sitä, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa ei päädyttäisi liian suureen kuntakokoon, koska silloin, kun kuntakoko menee liian isoksi, siinä häviää tämmöinen henkilökohtainen tuntuma näihin oppilaisiin. Kun puhutaan tällaisesta esimerkiksi meillä noin 15 000 asukkaan kunnasta, niin siellä yläasteen rehtori tietää joka ikisen oppilaan, missä se on seuraavan vuoden syksynä, kun se oma koulu on päätetty. Se on erittäin tehokas tapa myöskin varmistaa sitä, että nuoret pääsevät elämässä eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Täällä on vielä pari sellaista kohtaa, joita haluaisin kommentoida. Tuossa jo debatin aikana mainitsin ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista. On tietysti totta, että niistä opiskelijoista, jotka tällä hetkellä opiskelevat suomalaisissa yliopistoissa tai ammattikorkeakouluissa, ei lähellekään kaikilla olisi mahdollista maksaa niitä lukukausimaksuja. Toinen asia sitten on se, että maailmalla on paljon sellaista väkeä, jotka ovat maksukykyisiä näitten lukukausimaksujen suhteen, ja meillä olisi järkevää tarjota myöskin heille mahdollisuus tulla opiskelemaan Suomeen.

Toki näiden maksujen rinnalle tarvitaan stipendijärjestelmä. Toivon myöskin, että yritysmaailma lähtee siihen mukaan, koska on kaikkien etu, että lahjakkaat ja vähävaraiset henkilöt ulkomailta tulevat tänne Suomeen opiskelemaan ja tänne töihin. Kehitysapuvaroja voidaan käyttää siihen, että kehitysavun kohdemaista otetaan tänne väkeä opiskelemaan. Sen lisäksi, kuten jo aikaisemmin mainitsin, haluaisin tuoda esille sen vaihtoehdon, että olisi hyvin viisasta se, että jos henkilö jää Suomeen valmistuttuaan töihin vaikka kolmeksi vuodeksi tai viideksi vuodeksi, niin hän voi sitten veroissa vähentää ne maksamansa lukukausimaksut. Tämä samalla myöskin tarkoittaisi sitä, että lukukausimaksuja ei pidä eikä saa eikä tule antaa suomalaisille opiskelijoille, koska heidän osaltaan me voimme olettaa, että he työskentelevät Suomessa.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluan sanoa vielä pari sanaa käynnissä olevasta ammattikorkeakoulujen yksiköiden niin sanotusta pudotuspelistä. Tilannehan on tällä hetkellä se, että ammattikorkeakoulujen on osoitettava, mistä he vähentävät sisäänottomääriään noin 10 prosenttia. On tietysti luonnollista, että kun ikäluokat pienenevät, niin myöskin koulutusmäärät pienenevät. Se on sekä koulutettavien itsensä etu että koko yhteiskunnan etu.

Mutta siinä sitten, mistä nämä vähennykset tehdään, tulisi kyllä katsoa sitä, millä alueilla ja millä toimialoilla on työpaikkoja tarjolla. Kun tällä hetkellä katsotaan, nämä maakunnalliset erot ovat aika huomattavia, esimerkiksi Pohjanmaalla on tarjolla 52 prosentille ikäluokasta jo tällä hetkellä ammattikorkeakoulupaikka, Kanta-Hämeessä ja Lapissa molemmissa 45 prosentille, mutta sen sijaan Pohjois-Pohjanmaalla 32:lle, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa 33 prosentille. Aivan varmasti Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla on enemmän työpaikkoja tarjottavana kuin näillä ensin mainituilla maantieteellisillä alueilla, joten toivon, että kun näitä ratkaisuja sitten aikanaan tehdään, siinä huomioidaan se, mihin ne nuoret voivat oikeasti työllistyä.

Satu  Taiveaho /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Haluan nostaa koulutuspoliittisesta selonteosta esiin erityisesti oppilashuoltoon liittyvät seikat.

Vaikka koululait ja opetussuunnitelmien perusteet ovat vahvistaneet oppilashuollon asemaa kouluissa, on tarve oppilashuollon kehittämiseen ilmeinen, kuten selonteostakin ilmenee. Oppilashuollon palvelujen riittävyydessä on puutteita koko maassa, mutta myös alueellisia eroja palvelujen suhteen on. Tasavertaiset, riittävät ja laadultaan hyvät oppilashuollolliset palvelut tulee varmistaa kaikille oppilaille. Erityisesti koulupsykologi- ja koulukuraattoripalveluissa on eroja eri alueilla, ja selonteosta ilmenee, ettei kaikissa kouluissa ole koululääkäripalveluja ollenkaan.

On hyvä, että oppilashuollon kehittämisen tueksi esitetään valtakunnallista tilastointi-, seuranta- ja arviointijärjestelmää. Lisäksi on hyvä, että käynnistetään tutkimus lasten ja nuorten pahoinvoinnin kustannuksista ja oppilashuollon vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta. Oppilashuolto ja siihen sisältyen muun muassa kouluterveydenhuolto sekä kuraattoritoiminta ovat tehokkaita tapoja havaita ja puuttua nuoren elämän erilaisiin vaikeuksiin ja tarjota tarvittavat tukipalvelut ajoissa lapsen ja nuoren elämään. Tässä tarvitaan tiivistä yhteistyötä myös eri sektoreiden välillä lapsen ja nuoren parhaaksi.

Kouluterveydenhuoltoon tulee satsata, sillä sinne oppilailla on yleensä varsin matala kynnys mennä juttelemaan erilaisista asioistaan. Tarvitaan ennen kaikkea ennalta ehkäisevää terveydenhuoltoa ja koululiikunnan vahvistamista. Kaikkein tärkeintä on puuttua ajoissa jo alaluokilla lapsella ilmeneviin oppimis- ja sosiaalistumisvaikeuksiin. On tehokkaampaa sekä tuloksellisempaa lapsen tulevaisuuden kannalta ja taloudellisempaakin panostaa muun muassa pienryhmäopetukseen oppilailla, jotka eivät selviydy normaalikokoisessa luokkaryhmässä, kuin antaa ongelmien kasvaa yhä vakavammiksi ja raskaammin hoidettaviksi. Erityisopetuksen ja koulunkäyntiavustajien saatavuus niitä tarvitseville lapsille ja nuorille tulee myös turvata.

Opiskelijoidenkin terveydenhuollossa on puutteita erityisesti ammattikorkeakouluissa ja toisella asteella. Esimerkiksi opiskelijoille psykologin palveluja ei ole aina ollenkaan saatavissa, vaikka opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat selvästi kasvaneet. Hyvää on kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriön viime vuonna julkaisemat suositukset opiskelijaterveydenhuollosta ja opas, joka ollaan julkaisemassa piakkoin opiskelijaterveydenhuollosta, sen tavoitteista ja tehtävistä. Kansanterveyslain asetusmuutosta myös valmistellaan opiskelijaterveydenhuollon osalta, minkä toivon selkeyttävän ja parantavan opiskelijaterveydenhuoltoa.

Edellä esittämäni seikat liittyvät vahvasti opintojen keskeyttämiseen, mikä on edelleen liian suurta. Keskeyttämisen ehkäisyssä tarvitaan oppilaanohjaukseen satsaamista opiskeluhakuvaiheessa sekä tukipalveluja opiskelun aikana. Oppilashuollollisilla toimilla on mahdollisuus näitäkin ehkäistä. Hyvällä tutortoiminnalla sekä esimerkiksi nuorisotyöntekijöiden palkkaamisella oppilaitoksiin voidaan saada myös tuloksia aikaan. Myös se, miten koulussa viihdytään, vaikuttaa keskeyttämisiin. 34 500 opiskelijaa keskeytti opintonsa toisella asteella tai korkeakouluissa vuonna 2003, joten todella suuresta joukosta nuoria on kyse.

Vielä haluan nostaa keskusteluun koulupudokkaiden aseman. On hyvä, että niin sanotulla koulutustakuulla on pyritty tarttumaan niiden nuorten elämään, joilla opinnot jäävät peruskouluun. Tämän toteutumisen vahvistamiseen esitetyt toimet ovat myös tärkeitä. 3 400 peruskoulun päättänyttä nuorta jättää aloittamatta toisella asteella. Suomen menestys perustuu kuitenkin nyt ja aina osaavaan ja koulutettuun henkilöstöön. Jokaiselle tulee tarjota nämä lähtökohdat ja pyrkiä estämään nuorten syrjäytymistä tässä taitekohdassa entistäkin tehokkaammin.

Kouluissa ja oppilaitoksissa viihtyvyyteen vaikuttaa myös se, miten oppilaat ja opiskelijat kokevat voivansa vaikuttaa asioihin oppilaitoksissaan. Valitettavaa on, että kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaiset lapset ja nuoret kokevat vaikutusmahdollisuutensa koulussa vähäisiksi. Vaikutusmahdollisuuksia tuleekin vahvistaa. Tarvitaan esimerkiksi lukiolakiin ja ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöön tiukennusta siihen, että oppilaiden mahdollisuus osallistua koulutuksen kehittämiseen, opintoihin ja opiskelijoiden asemaan vaikuttavissa asioissa muutettaisiinkin entistä sitovammaksi, niin että oppilaita todella kuultaisiin ja heidät otettaisiin mukaan päätöksentekoon.

Opiskelijat tulee huomioida ja heille tarjota mahdollisuuksia vaikuttaa myös laajemmin yhteiskunnallisiin asioihin valtakunnallisella tasolla mutta myös paikallisesti. Opiskelijat jäävät usein irralliseksi paikallispolitiikasta ja heidän osaamisensa myös käyttämättä kuntia kehitettäessä. Hämeenlinnassa meillä on tehty ja edelleen on työn alla erilliset yhteistyösopimukset kaupungin ja opiskelijajärjestöjen välillä, ja tätä suosittelen myös muille paikkakunnille.

Arvoisa rouva puhemies! Opiskelijat ovat yksi heikoimmin toimeentulevista ryhmistä myös Stakesin hyvinvointitutkimuksen mukaan. Tämän vuoksi heidän asemansa kaipaa edelleen parannusta hallituksen jo toteuttamista hyvistä toimista, kuten asumislisän vuokrakaton korotuksesta ja vanhempien tulojen vaikutuksen lieventämisestä, huolimatta.

Opiskelijajärjestöjen yhteinen tavoite opintorahan korottamisesta 15 prosentilla on oikeutettu. Riittävä opintoraha vauhdittaa opinnoissa etenemistä, vähentää opiskelijoiden työssäkäyntiä pelkän toimeentulon turvaamiseksi, tukee päätoimista opiskelua sekä koulutuksellista tasa-arvoa. Lisäksi toisen asteen alle 20-vuotiaiden opiskelijoiden osalta vanhempien tulojen vaikutus opintorahan suuruuteen silloin, kun nuori ei enää asu kotona, tulisi voida poistaa kokonaan. Tämä luo eriarvoisuutta eri asteella opiskelevien välillä, koska korkeakouluissa vanhempien tulot eivät samalla lailla vaikuta opintorahan suuruuteen. Perheellisten opiskelijoiden asema on sitten vielä erityisen tiukka, ja opintorahaan tulisikin palauttaa lama-aikana leikattu lapsikorotus.

Pehr Löv /r:

Värderade fru talman, arvoisa rouva puhemies! Utbildningen har varit och är fortfarande på hög nivå på alla stadier i Finland. Men vi ser också tydliga tecken på att utvecklingen håller på att gå fel i vissa avseenden och då är det skäl att reagera snabbt och tydligt.

Puhemies! Koulutus on ollut ja on edelleen korkealla tasolla kaikilla asteilla Suomessa. Ongelmia on kuitenkin alkanut esiintyä ja niihin on reagoitava nopeasti. Opetusministeri on ihan oikeutetusti kiinnittänyt erityistä huomiota koulupudokkaisiin. Opetusympäristö ei ole nykyään peruskouluissamme ihan kaikilta osin hyvä. Ongelmina ovat liian isot ryhmät, lisäksi rasittavat, pirstaleiset kotiolosuhteet, puutteellinen opinto-ohjaus, ja heikohko oppilashuolto ei pysty korvaamaan näitä puutteita. Peruskoulun resursointiin on tulevaisuudessa kiinnitettävä erityistä huomiota. Pisa-tulokset eivät välttämättä toistu.

Vielä yksi asia. On tullut minun tietooni, että monessa koulussa lahjakkaat voivat huonosti. Tarvitaan ilman muuta heidän tietoaan ja taitoaan kovassa globaalissa kilpailutilanteessa. Minun mielestäni on syytä kysyä, mitä voidaan heidänkin hyväkseen tehdä. Tietysti kaikkiin heikkoihin pitää kiinnittää erityisen suurta huomiota, mutta myöskin lahjakkaiden erityishuomiota tarvitaan.

Talman! Undervisningsministern har fäst speciell vikt vid problemet med alla studenter som avbryter sin yrkesutbildning. Det är viktigt och orsaken hittar vi sannolikt i för stora grupper redan i grundskolan, splittrade hem med bristande stimulans för eleven, dessutom har vi dålig studiehandledning i många skolor. Bristen på elevvård nära eleverna har nu inte alls kunnat kompensera det psykosociala handikapp många elever har. En högre prioritering för att möta de här bristerna i grundskolan är en god framtidssatsning.

Finland med sin höga kostnadsnivå behöver god kunskap, forskning och utveckling som globalt konkurrensmedel. Jag frågar mig om vi har råd att inte ta hand om de högt begåvade på ett bättre sätt än vi gör idag. De saknar idag ibland tillräcklig stimulans för att utvecklas optimalt. De mår inte riktigt bra i vårt system.

Ännu, talman, vill jag fästa uppmärksamhet vid att det är kolossalt viktigt att vi bibehåller dualmodellen i högskoleväsendet. Om våra vetenskapshögskolor skall klara av att utbilda och utveckla internationellt högtstående vetenskapsmän måste universitetens autonomi och möjligheter att söka och klara sin egen finansiering förbättras. Grundforskningen saknar nödvändiga resurser idag. Yrkeshögskolorna behöver utveckla den tillämpade forskningen, men vi måste se till att de inte konkurrerar med vetenskapshögskolorna gällande behoven för grundforskningen.

Talman! Ännu en omständighet vill jag föra fram som en stor brist. Det är nämligen så att i Finland är vi bra på att utveckla nya produkter — eller relativt bra, men vi har stor brist på företagare som tar tag i de här produkterna och börjar producera dem i Finland. Därför säljs de ofta till utlandet. Det tyder på att vi har någonting som gör att man inte vågar bli företagare i Finland. Därför behöver vi bättre företagarutbildning redan från och med högstadiet och i yrkesutbildningen.

Puhemies! Meillä on selvä puute yrittäjistä Suomessa tänään, kun kehitetään uusia tuotteita aika hyvin, mutta ei ole riittävästi yrittäjiä, jotka tuottaisivat näitä Suomessa, vaan ne joudutaan myymään ulkomaille. Tämä on suuri menetys. Tämän takia meidän täytyy parantaa yrittäjyyskoulutusta jo yläasteella ja ammattikoulutuksessa Suomessa.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Merkittävin koulutuspoliittinen kysymys liittyy väestömme ikärakenteeseen. Selonteossa kuvataankin kiitettävällä tavalla ikärakenteen muutos ja sen merkitys sekä koulutukseen että työelämään. On selvää, että vuodesta 2003 alkanut kehitys, työikään tulevien ikäluokkien pieneneminen suhteessa työelämästä poistuviin ikäluokkiin, ei voi olla näkymättä työelämässä. Kehitysnäkymä on aina vain haasteellisempi ensi vuosikymmenestä asti vuoteen 2030 saakka, jolloin vuositasolla poistuma tulee olemaan noin 10 000 henkeä suurempi kuin nuoren työvoiman tarjonta.

Pääministeri Matti Vanhasen hallitus on kiinnittänyt ansiokkaasti huomiota ja osoittanut myös toimenpiteitä tämän kysymyksen vastaukseksi. Tästä huolimatta tulevaisuudessakin tulee kokemuksiin perustuen pidentää työuria ja keskittyä niihin toimenpiteisiin, joilla nuoret saadaan mahdollisimman nopeasti työelämään. Koulutuksen ja työelämän yhteistyön merkitys kasvaa huomattavasti. Tästä syystä onkin jatkossa kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota työelämän edustajien näkemyksiin koulutusta kehitettäessä. Samanaikaisesti työmarkkinaosapuolten on tunnistettava ne epäkohdat, jotka liittyvät muun muassa palkkaukseen ja työehtosopimuksiin. Kipukohtiin on rohkeasti puututtava. Lisäksi koulutusjärjestelmää on arvioitava kriittisesti. Painopisteinä tulisi olla muun muassa ammatillisen koulutuksen houkuttelevuuden lisääminen, työssäoppiminen ja oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Päätavoitteena tulee olla, että koulutus ja työelämä toimivat mahdollisimman lähekkäin, kuten selonteossa todetaan.

Arvoisa rouva puhemies! Selonteossa mainitaan hyvin tärkeä epäkohta, joka liittyy opiskelijaterveydenhuoltoon. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan palvelut vaihtelevat huomattavasti eri terveyskeskusten ja myös saman alueen eri oppilaitosten kesken. Kyseessä on siis merkittävä opiskelijoiden tasa-arvoon ja jaksamiseen liittyvä ongelma, jonka korjaamiseen kannustan istuvaa hallitusta. Muun muassa Sakki ry ja Samok ovat olleet asian tiimoilta aktiivisia. Yksi perusvaatimus on, että opiskelijalla on oltava oikeus tiettyihin minimipalveluihin, jotka olisivat samat asuin- ja opiskelupaikkakunnasta sekä koulutusasteesta riippumatta. Mielestäni tämä vaatimus on kohtuullinen.

Opiskelijoiden terveydenhuoltoa ohjaa kansanterveyslaki, joka sisältää esimerkiksi terveydellisten olojen valvonnan, opiskelijan terveydenhoidon ja sairaanhoidon sekä hammashuollon. Koska selvitykset ja palautteet kertovat epäkohdista, tulisi lakia tai asetuksia näiltä osin tarkentaa. Joissakin tapauksissa pelkkä käytäntöjen muuttaminen edistäisi opiskelijoiden asemaa nykyistä parempaan suuntaan. Olen kuullut, että muun muassa Tampereella opiskelijoiden terveydenhuoltoon on nimetty niin kutsuttu omalääkäri. Tällaisen käytännön kautta voidaan satsata myös osaamisen tasoon. Valtakunnallisesti voitaisiin pohtia koordinoivan neuvottelukunnan perustamista, joka voisi ottaa kehittämisen ja johtamisen roolin.

Arvoisa puhemies! Koulutuspoliittinen selonteko on valmisteltu ansiokkaasti, ja se antaa hyvän läpileikkauksen koulutuksen haasteista.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyky perustuu vahvaan osaamiseen. Itse asiassa jokainen suomalainen osaa enemmän asioita kuin keskiverto maailmankansalainen. Tämä on tasa-arvoisen ja laadukkaan peruskoulumme ansiota. Tärkeä punainen lanka koulutuspolitiikassamme onkin ollut se, ettei ketään jätetä niin sanotusti vilttiketjuun, vaan jokaiselle tarjotaan mahdollisuus pelata. Siis kaikki pelaavat omien kykyjensä mukaisesti. Mikäli oppilaalla on vaikeuksia oppimisessa tai sosiaalisissa taidoissa, on hän oikeutettu saamaan erityisopetusta tai tukiopetusta. Tästä periaatteesta tulee pitää kiinni myös tulevaisuudessa.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on jo tänä päivänä havaittavissa polarisaatiokehitystä, joka tulee tulevaisuudessa todennäköisesti vain voimistumaan. Pari viikkoa sitten julkaistu sosiaalibarometri muistutti meitä jälleen niistä väliinputoajista, joiden syrjäytyminen juontuu usein jo kasvuolosuhteista. Tämä asettaa peruskoulullemme erityisiä haasteita, peruskoulun tehtävä kun on turvata jokaiselle lapselle yhtäläiset mahdollisuudet oppia ja kehittää itseään. Suomalaisen yhteiskunnan kohtalonkysymys onkin, pystymmekö säilyttämään peruskoulumme laadukkaana ja hyvinvoivana kaikkialla Suomessa.

Huolimatta hienosta tasa-arvoperiaatteestamme koulutusjärjestelmäämme on pesiytynyt ikävä ongelma: koulupudokkaat. Toisen ja kolmannen asteen opiskelijoiden opintojen läpäisyaste on vain 70 prosenttia. Siis joka kolmas opiskelija ei suorita opintojaan loppuun. Mielestäni tähän ongelmaan on puututtava tarmokkaasti ja ennen kaikkea selvitettävä syyt keskeyttämisen taustalla. Todennäköistä on, että riittävällä opintojen ohjauksella pystyttäisiin vähentämään ainakin jonkin verran keskeyttämistä. Samoin opiskelijoiden opintososiaalista asemaa kohentamalla voitaisiin asiaan vaikuttaa. Sekä opinto-ohjaukseen että opintososiaaliseen asemaan on tällä hallituskaudella satsattu, mutta työtä jää myös varmasti seuraavalle hallituskaudelle.

Mielestäni olisi myös syytä säätää lailla toisen asteen opiskelijoiden oikeus erityisopetukseen samoin kuin oikeus on peruskoulun oppilailla, oppimisvaikeudet kun eivät katoa mihinkään, vaikka oppilas siirtyy peruskoulun yhdeksänneltä luokalta lukioon tai ammatilliseen koulutukseen. Henkilökohtaisesti uskon myös riittävällä erityisopetuksella olevan myönteisiä vaikutuksia keskeyttämisen vähentämiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Koulutuspoliittisessa selonteossa korostetaan ansiokkaasti kouluhyvinvoinnin merkitystä. Oppimistulosten saavuttamisessa on olennaista myös se, että koulussa voidaan hyvin. Siis kaikki voivat hyvin, myös koulun henkilökunta. Mielestäni opettajien työssä jaksamiseen pitäisikin kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Täydennyskoulutusmahdollisuus, mentor-toiminta ja moniammatillinen yhteistyö edesauttavat opettajan selviämistä arjen keskellä.

Myös oppilaiden hyvinvointiin on satsattava. Hyvinvointi lähtee puhtaista koulurakennuksista, riittävästä terveydenhuollosta, viihtyisästä koulupihasta, laadukkaasta opetuksesta sekä kattavista tukipalveluista. Mielestäni koulupäivän rakennetta olisi myös syytä tarkastella. Onko nykyinen koulupäivän rakenteemme paras mahdollinen, vai voisimmeko joustavoittaa koulupäivää tuoden siihen lisää liikkumavaraa? Samalla opettajille voisi syntyä mahdollisuus siirtyä kokonaistyöaikaan ja saada palkkaa myös siitä työstä, josta ei tällä hetkellä makseta heille minkäänlaista korvausta.

Arvoisa rouva puhemies! Suomalainen korkeakoulujärjestelmämme perustuu duaalimalliin. Meillä on ammattikorkeakoulut, jotka antavat työelämälähtöistä opetusta ja tekevät soveltavaa tutkimusta, sekä tiedekorkeakoulut, joiden tehtävä on keskittyä perustutkimukseen. Mielestäni tällä mallilla tulee jatkaa myös tulevaisuudessa. On toki totta, että korkeakoulujen tulee tehdä nykyistä enemmän yhteistyötä ja mahdollisesti jopa yhdistää joitain tukipalveluitaan, esimerkiksi kirjasto- ja atk-palveluita, mutta opetus ja tutkimus tulee mielestäni säilyttää erillään.

Korkeakoulujemme tulee myös kansainvälistyä nykyistä voimakkaammin. Yhteistyötä tulee lisätä EU-maiden lisäksi myös Yhdysvaltojen, Venäjän ja Aasian maiden korkeakoulujen kanssa. Tarvitsemme Suomeen ulkomaalaisia opiskelijoita ja tutkijoita, sekä tarvitsemme myös suomalaisia opiskelijoita ja opettajia vaihtoon ulkomaille.

Suomessa on tällä hetkellä yli 200 korkeakouluyksikköä, ja se on varmasti liikaa, kun huomioidaan nuorisoikäluokkien kehitys. Korkeakouluverkon kehittämistä tarvitaan. Mielestäni se voitaisiin kuitenkin aloittaa niiltä paikkakunnilta, joissa toimii tällä hetkellä useampi yliopisto tai ammattikorkeakoulu samalla paikkakunnalla. Alueellisesta saatavuudesta on huolehdittava myös korkeakoulutuksen osalta. Osaamisen vahvistamisen tulee jatkossakin olla yksi aluepolitiikan kulmakivistä. Se ei ole ristiriidassa linjakkaan koulutuspolitiikan kanssa. Niinpä toivonkin, että korkeakouluverkon karsimisen tuoksinassa ymmärretään myös kuuden yliopistokeskuksen merkitys niin koulutus- kuin aluepoliittisina toimijoina. Yliopistokeskuksia tulee kehittää nimenomaan aikuiskoulutukseen keskittyvinä yksikköinä, ja voin vakuuttaa, että nimenomaan tälle kohderyhmälle eli aikuisille meidän tulee myös entistä enemmän suunnata tulevaisuudessa koulutustarjontaa.

Arvoisa puhemies! Suomalainen koulutusjärjestelmä on monella tapaa mitattuna yksi maailman parhaimmista. Sen lähtökohtana on ollut tasa-arvoisten koulutusedellytysten tarjoaminen ja laadukas opetus. Tästä lähtökohdasta on tärkeä pitää kiinni myös tulevaisuudessa. Lisäämällä kouluhyvinvointia, ammatillista osaamista sekä kansainvälisesti kilpailukykyistä korkeakoulutusta ja tutkimusta voimme taata Suomen menestyksen myös tulevaisuudessa.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston koulutuspoliittinen selonteko on mielestäni kattava katsaus koulutusjärjestelmämme tilasta ja tulevaisuuden haasteista. Lähtökohtana on suomalaisten korkean osaamistason turvaaminen ja järjestelmän tehokkuus. Tavoitteena on suomalaisen kilpailukyvyn turvaaminen kiristyvässä ja työnjaoltaan erikoistuvassa maailmantaloudessa. Tähän voidaan päästä tasa-arvoisella ja laadukkaalla koulutusjärjestelmällä, joka turvaa edellytykset elinikäiseen oppimiseen.

Arvoisa puhemies! Selonteossa on hyvin johdonmukaisesti esitelty eri koulutusasteet lähtien liikkeelle esiopetuksesta päätyen eläkeikäisen väestön sivistystarpeisiin. Tulevaisuuden haasteista painotetaan globalisaatiota ja väestön ikärakenteen muutosta sekä tasa-arvon ja kouluhyvinvoinnin vahvistamista ja koulutusjärjestelmän tehokkuuden lisäämistä. Erityisesti selonteossa painotetaan nopeasti muuttuvan ja vaativan työelämän tarpeisiin vastaamista. Toisin sanoen koulutuksen suunnittelussa tulisi yhä enemmän huomioida se, että valmistetaan opiskelijoita nimenomaan työmarkkinoiden erilaisiin tehtäviin, varsinkin ammatillisen koulutusjärjestelmän rooli alueellisen elinkeinotoiminnan vahvistamisessa on keskeisesti esillä.

Toisaalta selonteossa ei ole unohdettu koulutuksen yleissivistävää tehtävää. Etenkin nostetaan esiin kansalaistaitojen vahvistaminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen. Myös kestävää kehitystä tukevan elämäntavan edistäminen on koko koulutusjärjestelmälle suuri haaste.

Yksi selonteon painopiste on tasa-arvon lisäämisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Vaikka koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu kokonaisuutena ajatellen jo nyt kohtalaisesti, on tavoitteeksi silti asetettu erojen vähentäminen edelleen. Näin pitää mielestäni ollakin. Ottaen huomioon väestökehityksen ja tulevaisuuden haasteet, meillä ei ole varaa hukata yhtään nuorta koulutuksen ulkopuolelle tai kykyjään vastaamattomaan työhön. Myös erityisryhmien kuten vammaisten, maahanmuuttajien ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tilanne tulee ottaa entistä paremmin huomioon niin fyysisessä, esteettömässä ympäristössä kuin opetussuunnitelmien kehittämisessä ja toteuttamisessa.

Arvoisa rouva puhemies! Työvoiman kehitys ja pienenevät ikäluokat sekä työllisyysasteen nostaminen edellyttävät työurien pidentämistä. Nuorten pitäisi tulla työmarkkinoille keskimäärin vuotta nykyistä aiemmin ja siirtyä eläkkeelle nykyistä kolme vuotta myöhemmin. Tämä tuo haasteen koko meidän koulutusjärjestelmällemme, ei ainoastaan peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Tavoitteena on, että vuonna 2008 jo 97 prosenttia perusopetuksen päättävistä nuorista aloittaa samana vuonna toisen asteen koulutuksessa tai perusopetuksen lisäopetuksessa. Nivelvaiheisiin on saatava entistä enemmän sujuvuutta muun muassa oppilaan ohjausta yksilöllistämällä.

Myös ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavaa koulutusta on tarkoitus laajentaa. Lisäksi koulutuksen keskeyttämistä on pystyttävä määrätietoisesti vähentämään. Vaikka parannusta on tapahtunut, viime vuosina opintojen läpäisyprosentit ovat huolestuttavan pieniä. Myös koulutuksensa kokonaan keskeyttäviä niin, etteivät he jatka muualla opiskelujaan, oli 28 000 opiskelijaa. Määrä on hämmästyttävän suuri. Järjestelmätasolla näihin tehottomuusongelmiin voidaan löytää ratkaisuja kouluhyvinvointia lisäämällä, entistä paremmalla opintojen ohjauksella ja opintososiaalisilla uudistuksilla. Yksilötasolla koulun keskeyttämisen takana voi olla pitkä kehitys, ehkä lapsuudessa alkanut syrjäytymiskehitys tai muu vastaava. Tästä syystä olen todella iloinen, että ministeri Kalliomäki on ottanut lasten ja nuorten kouluviihtyvyyden ja hyvinvoinnin yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi, kun kehitetään maamme koulutusjärjestelmää. Nämä asiat ministeri toi hyvin esille esittelypuheenvuorossaan, enkä lähde niitä enää toistamaan.

Selonteossa on paljon asioita, joita voisi nostaa esiin, mutta keskityn muutamiin toisen asteen ammatillisen koulutuksen kysymyksiin.

Arvoisa rouva puhemies! Kannan edelleen huolta toisen asteen koulutuksen kehittämisestä osana koko koulutusjärjestelmäämme. Erityistä huolta kannan ammatillisesta koulutuksesta. Peruskoulun jälkeen nuorella on mahdollisuus valita, haluaako hän suuntautua suoraan ammatilliselle väylälle vai lukioon, joista opiskelija voi halutessaan jatkaa opintoja korkeakouluihin. Tämä on tuonut toisen asteen ammatilliselle koulutukselle suuren mahdollisuuden, mutta myös laadullisen haasteen. Vaihtoehdon täytyy olla opiskelijalle todellinen.

Ammatillisen peruskoulutuksen antamia jatko-opiskeluvalmiuksia on vahvistettava entistä paremmin. Ammatillisen koulutuksen laatua on parannettava niin käytännön kuin teoriankin puolella. Näyttötutkinnot ovat yksi keino varmistaa laatu ja työelämän tarpeisiin vastaaminen. Näyttötutkintojen käyttöönotto, ja niiden laajentaminen ensi elokuun alusta koskemaan kaikkea ammatillista koulutusta, on erittäin positiivinen asia.

Näytöt on otettu hyvin myös vastaan sekä kouluissa että elinkeinoelämän puolella. Opiskelijat arvostavat työelämässä pärjäämistä, ja siksi näyttötutkinnoissa halutaan menestyä. Kolmikantainen arviointi on osoittanut, että opiskelijoita kannustaa erityisesti työelämän edustajien mukana oleminen. Siinä mielessä koulutuksen käytännön kehittäminen on hyvällä pohjalla.

Sen sijaan on huolestuttavaa, jos opiskelijat teoriapuolella päästetään liian helpolla. Peruskoulussa saavutetut hyvät Pisa-tutkimusten huipputulokset, niiden osoittama hyvä osaaminen ja hyvä tasa-arvo, uhkaavat romuttua ammatillisen koulutuksen puolella. Tätä hyvää peruskoulusta saatua teoreettista osaamista ei riittävästi hyödynnetä ammatillisen koulutuksen puolella. Tämä tukisi nykyistä paremmin koko kansan korkeaa osaamistasoa ja tarjoaisi hyvät edellytykset esimerkiksi uusien teknologioiden tuottamiseen ja käyttämiseen. Vain riittävän korkeatasoisella opetuksella löydetään ammatillisista opiskelijoista oman alansa huippuosaajat ja saadaan opiskelijat ottamaan vastuuta ammatillisesta kasvustaan.

Myös kaksoistutkinnon suorittamisen mahdollisuutta on edelleen kehitettävä. Määrälliseksi tavoitteeksi on asetettu, että ammatillisen perustutkinnon suorittajista 10 prosenttia suorittaisi myös ylioppilastutkinnon. Muutenkin lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten välisen yhteistyön lisääminen on tärkeää opiskelijoiden työelämä- ja jatko-opintovalmiuksien kannalta. Yksi este on ollut myös se, että ammatillisen koulutuksen järjestäminen on kalliimpaa kuin lukio-opetuksen. Tässä on väärä paikka säästää. Silloin, kun lukion opetukseen hyvin niveltyisi ammatillisen oppilaitoksen kurssi, raha ei saisi olla esteenä.

Arvoisa puhemies! Ammatillisen koulutuksen opettajille on myös annettava edellytyksiä osaamisen kehittämiseen. Tällä hetkellä ammatillisen koulutuksen yhteisten opintojen opettajista 74 prosentilla ja ammatillisten opintojen opettajista 73 prosentilla on muodollinen kelpoisuus tehtäväänsä. Ruotsinkielisellä puolella vain 54 prosentilla on vaadittava kelpoisuus. Selonteon mukaan pätevien opettajien saatavuuteen vaikuttavat paitsi opettajankoulutuksen määrällinen riittävyys, myös kelpoisuusvaatimukset, työssäjaksaminen ja työvoiman kysyntä opetuksen ulkopuolelle. Selonteon mukaan kelpoisuusvaatimuksia tulisi joillakin aloilla tarkistaa ja mahdollistaa vahvan ammattilaisen toimiminen ammatillisena opettajana. Tämä on mielestäni sinänsä hyväksyttävä näkemys, mutta pedagogiset valmiudet on silti turvattava.

Arvoisa puhemies! Ammatillisen koulutuksen kehittämisessä on myös huomioitava oppimisvaikeudet. Erilaisten oppijoiden henkilökohtaiseen ohjaamiseen on satsattava entistä enemmän. Varhainen tunnistaminen on tärkeää samoin kuin epäonnistumisen ehkäisy ennalta. Jos näytöt eivät riitä asetettuihin tavoitteisiin, on tuki ja ohjaus käynnistettävä heti. Ammatillisen koulutuksen keskeyttäjien määrä jatkaa laskemistaan jo neljättä vuotta, mutta silti pitää keskeyttämistä edelleen vähentää.

Arvoisa puhemies! Mielestäni valtioneuvoston koulutuspoliittinen selonteko on hyvä katsaus koulutuksen tilaan ja tulevaisuuden haasteisiin. Päälinjat ovat mielestäni kunnossa. (Puhemies: 10 minuuttia!) Haluamme pitää koulutusjärjestelmän maksuttomana, mahdollisuudet tasa-arvoisina ja koko kansan osaamistason korkeana.

Kimmo  Tiilikainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomalainen tasa-arvo toteutuu melko puhtaimmillaan meidän koulutusjärjestelmässämme. Peruskoulutus, toisen asteen koulutus, yliopistokoulutus, ammattikorkeakoulut, ne ovat loppujen lopuksi kaikkien ulottuvilla, eli yhtä lailla sillä duunarin tyttärellä kuin pienviljelijän pojalla on mahdollisuudet opiskella juuri niin pitkälle kuin oma kunnianhimo ja halu riittävät. Tässä tasa-arvoisessa koulutusjärjestelmässä on se hyvä puoli, että se on tuottanut myös kansainvälisesti vertaillen erittäin hyviä tuloksia, ja mikä ilahduttavaa, paitsi että keskimääräiset oppimistulokset ovat näissä Pisa-vertailuissa olleet hyviä, niin meiltä löytyy myös sieltä kaikkein parhaimpien tulosten joukosta varsin kattavasti koululaisia. Siis tuotetaan keskimäärin hyviä ja tuotetaan myös tällä koulutusjärjestelmällä kaikesta huolimatta niitä huippujakin.

Arvoisa puhemies! Osaaminen on myös edellytys tulevaisuudessa pärjäämiselle, ja laatu ja kansainvälistyminen korostuukin monessa yhteydessä tässä selonteossa. Koulutuksen on oltava kilpailukykyistä, jotta pärjätään. Sen takia meillä ei ole korkeakoulutuksessa tulevaisuudessa maakuntasarjaa eikä kansallista sarjaa vaan ainoastaan se kansainvälinen sarja.

Ikäluokkien pieneneminen johtaa väistämättä siihen, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut joutuvat varmasti karsimaan niitä pienimpiä tai heikoimmin houkuttelevia opinto-ohjelmia. Kääntäen voidaan taas ajatella, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut pystyvät keskittymään niihin omalta kannaltaan kaikkein tuloksellisimpiin ja mielekkäimpiin, vahvimpiin aloihinsa.

Tässä uudelleenjärjestelyssä on kuitenkin muistettava koulutuksen aluepoliittinen merkitys. Onhan nimittäin niin, että yliopistopaikkakunnat kaikkialla tässä maassa toimivat sen aluekehityksen vetureina ja maakunnallisten kasvukeskusten ytiminä. Jos oppilaitokset tarjoavat tasokasta opetusta, ei ole silloin väliä, missä se yliopisto sijaitsee. Jos toimitaan todella siinä kansainvälisessä sarjassa tai edes kansallisessa, niin opetusta, jota tarjotaan, tarjotaan koko maan tarpeisiin, ja silloin on väärin aloituspaikkoja miettiä pelkästään siltä pohjalta, mikä sattuu olemaan maakunnassa se nuorten ikäluokkien määrä. Ammattikorkeakouluissa ehkä on vielä perusteltua tämä vastaavuus, mutta erityisesti yliopistoissa täytyy aloituspaikoissa irrottautua siitä oman maakunnan väkimäärästä ja ajatella todella kansainvälisesti tätä koulutustarjontaakin.

Tässä yliopistojen alueellisessa sijoittumisessa on myös se hyvä puoli opiskelijoitten toimeentulon kannalta, että ei ole todellakaan perusteltua, että opiskelijat pyritään keskittämään sinne, missä esimerkiksi asuminen on muutenkin kalleinta. Sen takia voi hyvinkin olla myös taloudellisesti houkuttelevaa opiskelijalle hakeutua johonkin hieman pienempään yliopistokaupunkiin. Myös se osaaminen voi olla maakunnallisissa yliopistoissa huippuluokkaa. Heitän tähän pari esimerkkiä: Joensuun yliopiston metsätieteen opetus käy esimerkiksi maan huipusta. Yhtä lailla Lappeenrannan teknillisen yliopiston Venäjä-liiketoimintaosaamiseen liittyvät asiat ovat maan huippua. Tähän Venäjä-osaamiseen palaan vielä vähän myöhemmin.

Arvoisa puhemies! Keskustelussa on muutamaan otteeseen otettu esille oppilaitosten oikeus periä lukukausimaksuja. Näitä itse asiassa ministeri Kalliomäeltä kysyttiin, mutta hän ei tähän keskusteluun valitettavasti tänään mukaan lähtenyt. Mielestäni oikeus periä lukukausimaksuja EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevilta kansainvälisiltä opiskelijoilta on hyvinkin perusteltua. Sillä tavoin oppilaitokset voivat vahvistaa omaa rahoitustaan, voivat lisätä sitä tarjottavan koulutuksen volyymiä, ja se koituu myös suomalaisten opiskelijoitten hyödyksi. Toisaalta kun puhutaan kansainvälistymisestä, maksullinen opetus ulkomaisille opiskelijoille tarjoaa meille aidon mittarin vertailla koulutuksen kilpailukykyä. Jos meille on ulkomailta tulossa maksuhalukkaita opiskelijoita, se kertoo siitä, että meidän opetus on tasokasta, houkuttelevaa ja kilpailukykyistä.

Päätös oikeudesta periä ulkomaisilta opiskelijoilta lukukausimaksuja tarvittaisiin nopeasti, koska valmistautuminen tämän muutoksen käyttöönottoon vaatii aikansa opintosisältöjen suunnittelussa ja markkinoinnissa, ja erityisesti itäisen Suomen yliopistot ja ammattikorkeakoulut odottavat tätä mahdollisuutta. Rinnalleen totta kai maksullinen opetus tarvitsee erilaisia stipendijärjestelyjä. Opiskelijajärjestöt ovat esittäneet huolen siitä, onko tässä käymässä niin, että annetaan pahalle pikkusormi ja sitten tämä maksullisuus mahdollisesti laajentuisi koskemaan myös kotimaisia opiskelijoita. Omasta puolestani voin sanoa, että tämä opiskelijajärjestöjen huoli on aiheeton, sillä poliitikothan sen päätöksen tekevät. Me voimme päättää siitä maksullisuudesta ulkomaalaisille, mutta maksuton opetus on tämän suomalaisen opetuksen ja koulutusjärjestelmän kulmakivi ja tasa-arvon ydin. Tuskin löytyy halukkaita siitä luopujia.

Palaan tähän Venäjä-osaamiseen. Esimerkiksi Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla, missä Venäjä-liiketoimintaosaamisesta on korkeata näyttöä, myös on vahvaa kysyntää venäläisten opiskelijoitten puolella opiskelulle. Jos tätä Venäjä-osaamista halutaan vahvistaa, se varmasti helpoimmin tapahtuu lisäämällä myös sitä opiskelijoitten kanssakäymistä. On ihan eri asia, että luennoitsija kertoo venäläisten mentaliteetista ja käytännöistä liikekumppanina, kuin jos siellä Sannan ja Tonin kurssikaverina on neljän vuoden ajan Nikolai ja Irina. Ihan varmasti se Venäjä-osaaminen tulee paljon vahvemmaksi käytännössä. Väittäisin myös sillä tavalla, että maksullisuus venäläisille opiskelijoille päinvastoin varmistaa sen, että sieltä oppilaitoksiin hakeutuvat juuri ne nuoret, jotka ovat Venäjällä tulevaisuudessa avainasemissa taloudesta ja politiikasta päätettäessä. Silloin ne bisnessuhteet ovat valmiina olemassa suhteessa Venäjään. Itse asiassa tässä yhteydessä heitänkin ajatuksen siitä, että Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteyteen pitäisi lähteä rakentamaan laajempaa Venäjä-osaamiskeskusta.

Arvoisa puhemies! Sananen vielä koulutuksen ja työmarkkinoiden kohtaamisesta. On tietenkin näin, että on erittäin vaikea ennakoida niitä työmarkkinoitten tarpeita ja elinkeinoelämän rakennemuutosta, mutta joka tapauksessa yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa täytyy tehostaa, kun mietitään koulutuspaikkatarjontaa eri alojen kesken. Elinkeinoelämällä on varmasti se paras ennuste, tieto ja arvio siitä, millä alalla ammattilaisia tulevaisuudessa tarvitaan. Selontekoon on kirjattu varsin hyvin näitä tavoitteita yhteistyöstä työelämän ja koulutuksen kesken.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä ottaa esille se, että tämä osaamisen korostaminen on johtanut teoreettisen koulutuksen yliarvostukseen mielestäni meillä Suomessa. On hyvä muistuttaa, että osaamista on myös se ammatillinen käytännön osaaminen ja toimiva yhteiskunta tarvitsee taitajia kaikilla aloilla. Tarvitaan rakennusmiehiä, sähkö- ja putkiasentajia, kunnossapitotyöntekijöitä, teollisuuden työnjohtajia, kaikkea tätä. Tiivistäen voisi sanoa, että meillä on riittävästi suunnittelijoita, mutta tekijöitä tuntuu aika usein puuttuvan.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi muutama kommentti. Hyvin monissa puheenvuoroissa tänään on viitattu opetusryhmien ryhmäkokoon ja siihen, että ne ovat liian suuret. Epäilemättä hyvin monet kunnat ovat talousvaikeuksissa ja varmasti myös ryhmäkokojen suhteen olisi muutettavaa, mutta nyt on myös muistettava se, että yksinomaan ei voi osoittaa valtiota, kunnille annettuja resursseja, jos ryhmäkoot ovat liian suuret. Hyvin moni myös meistä edustajista on kunnallisissa luottamustoimissa, ja me tiedämme, että kun kunnissa sitä rahaa jaetaan, niin silloin on kyse priorisoinnista. Ja toisaalta tiedän, voin sanoa vuosikymmenten ajan, kun olen toiminut opetustyöläisenä, myös sen, että jos ryhmäkokoa pienennetään ja pienennetään, niin se ei ole korreloi välttämättä opetustulosten suhteen. Erittäin keskeinen henkilö on opetustilanteessa ja luokassa kyseessä oleva opettaja, opintojen ohjaaja siinä luokassa.

Toinen asia, joka ainakin yhdessä puheenvuorossa todettiin — kaikkia puheenvuoroja minulla ei ole ollut mahdollisuus tänään kuulla — oli se, että kun tietyt oppilaat ovat siirtymässä peruskoulusta, sen niin sanotusta yläkoulusta toisen asteen koulutukseen, niin osalla näistä nuorista opinnot keskeytyvät, kun heidän perheensä eivät pysty kustantamaan kirjoja. Eli kun edustaja tämän puheenvuorossaan totesi, hän viittasi tähän Stakesin köyhyystutkimukseen, eli EU-kriteerien mukaan on niin ja niin paljon Suomessa köyhiä lapsia. Näin varmasti on monessa perheessä kyse, että nämä kirjat toisella asteella, varsinkin lukiossa, ovat melkoinen kustannuserä, mutta nyt peräänkuulutan opettajien, opinto-ohjaajan ja oppilashuollon yhteistyötä. Myös itselleni lukion rehtorina tuli vastaan tällaisia tapauksia, ja niin kun arvoisat edustajat tietävät, niin kyllä kunta on velvollinen sitten asian hoitamaan ja hoitaa. On valitettavaa, jos tällaisesta syystä sitten opinnot keskeytyvät; takana tietysti voi olla monenlaisia muita syitä.

Arvoisa puhemies! Ihan kolmanneksi näistä kommenteista, tähän opintojen keskeyttämiseen yleensäkin: Tuossa selonteossahan viitataan siihen ja todetaan varsin isosta luvusta olevan kyse lukion, ammatillisen koulutuksen puolella. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen puolella nämä keskeyttämisluvut ovat todella liian suuria. Eli entistä enemmän erityisopetuksen resursseihin myös toisella asteella on kiinnitettävä huomiota. Opinto-ohjaus on aina, oli opiskelutaso mikä hyvänsä, enemmän kuin keskeistä, ja totta kai oppilashuolto, kaikki, oppilaitoksessa viihtyminen ovat keskeisiä.

Arvoisa puhemies! Sitten kahdesta asiasta ja niistäkin varsin lyhyesti. Ensinnäkin tästä toisen asteen oppilaitosten yhteistyöstä eli ammatillisen puolen ja lukion niin sanotusta kaksoistutkinnon suorittamisesta, jonka ohjauksesta myös puhujalla on kokemusta. Totta kai aina uusi on vaikeaa ja käynnistämisvaikeuksia on. Nyt tätä on tehty jo useampia vuosia, ja siihen myös velvoitetaan oppilaitokset. Sen tiedän, että vaikka niin sanottu jaksojärjestelmä on sama eri oppilaitoksissa, niin kuitenkin tässä niin sanotussa lukujärjestystekniikassa on aina omat vaikeutensa, mutta ne pystytään voittamaan. Mitä enemmän tehdään työtä, suunnittelua, sitä paremmaksi se saadaan, ja se luo sitten myös omalta osaltaan viihtyvyyttä, ja opiskelu on jouhevampaa. Totta kai vieläkin jonkin verran on muutosvastarintaa, mutta en usko, että se on enää merkittävää, eli yhteistyön syventäminen sitten opettajien kesken on varmasti helpompaa, mutta hyvin monet, jotka tätä työtä nyt tekevät kouluissa, ovat saaneet joko sen ammatillisen puolen koulutuksen tai lukiokoulutuksen.

Mutta sitten keskeinen epäkohta, joka tulisi pystyä muuttamaan, on tämä virkaehtosopimusjärjestelmä. Sitä tulisi kehittää. Myös allekirjoittanut törmäsi siihen, kun toisen asteen oppilaitosten opetusta, yhteistyötä järjesteltiin, että jos ja kun toiselta puolelta, ammatilliselta puolelta, opettaja siirtyy, puhutaan nyt lukion puolelle opettamaan tiettyjä kursseja, niin hänen palkkauksensa on pienempi. Tällaisista epäkohdista tulisi päästä eroon. Vielä viimeisenä mainitsisin nämä yksikköhinnat, siellä myös toivoisi, totta kai, että pystyttäisiin jonkin verran niitä tarkistamaan ylöspäin juuri sellaisissa tapauksissa, kun näitä yhteisiä ryhmiä on. Joissakin tapauksissa on selvää, että se sitten nostaa kustannuksia.

Kaiken kaikkiaan tämä toisen asteen oppilaitosten yhteistyö ja tämä kaksoistutkinto on erittäin hyvä. Nuori saapi ammatin samalla kun tämän ylioppilastutkinnon, ja toisaalta tämän kautta koulutustarjontaa pystytään säilyttämään hyvin monella paikkakunnalla huomattavan laajana. Jos tätä yhteistyötä ei olisi, niin totta kai koulutustarjonta kuihtuisi entistä nopeammin, ja jos ajatellaan alueellista tasa-arvoa ja kaiken kaikkiaan aluekehitystä, niin koulutushan on kuitenkin elinkeinoelämän kehittämiselle yksi keskeinen elementti. Ei tietysti voi sanoa, että riittävä, mutta kuitenkin välttämätön, että on koulutustarjontaa.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi erityisopetuksesta muutama sana. Erityisoppilaiden määrä kasvaa todella voimakkaasti hyvin monella paikkakunnalla, ja varmasti yksi syy on, että ei puututa tähän ongelmaan riittävän ajoissa. Yksi keino olisi varmasti se, että panostettaisiin enemmän jo esiopetukseen, eli siellä tulisi jo, jos tietyllä tavalla hälykellot soivat, tehdä riittävät testit ja niitten perusteella sitten saada alkamaan tämä kuntoutus, jolloin jatkossa varmasti tällä nuorella menisi paljon paremmin ja muun muassa nämä opintojen keskeyttämiset, monet muut asiat, voitaisiin välttää. Eli mitä aikaisemmin voidaan ongelmiin puuttua — ja totta kai se monessa muussa asiassa on sama — sitä paremmin tuloksiin päästään.

Toisaalta erityisopetuksen ryhmät ovat monessa tapauksessa tulleet liian heterogeenisiksi. Siellä on käytöshäiriöisiä, oppimishäiriöistä kärsiviä ja sitten harjaantumisluokkalaisia. Tässä on uhka, että näistä ryhmistä tulee tietynlaisia säilytyspaikkoja, eli nyt on pakko miettiä erityisopetuksen ja yleisopetuksen yhteistyötä enemmän. Eli tahtoa jos on, niin varmasti pystytään sitten muuttamaan näitä menetelmiä. Aivan hyvin esimerkiksi taitoaineissa, kun samassa kouluyhteisössä on sitten erityisopetusta ja yleisopetusta, sieltä yleisopetuksen puolelta voisi tulla tänne erityisopetuksen puolelle oppilaita, ja sitten jos on esimerkiksi matematiikkaa, vaikka äidinkieltä, vieraita kieliä, niin varmasti siellä yleisopetuksen puolella on sillä tavalla oppimisvaikeuksia, että sieltä voisi tulla oppilaita. (Puhemies: 10 minuuttia!)

Arvoisa puhemies! Jos saan minuutin, niin pääsen loppuun. Eli tätä integraatiota on syytä kehittää. Kaiken kaikkiaan panostus erityisopetukseen kannattaa. On muistettava, että jos riittävän ajoissa ei puututa sitten ongelmiin, niin te tiedätte, lopputuloksena voi olla, että joudutaan, niin kuin joudutaan, koulukoteihin sijoittamaan, voi jollakin olla jopa vankila se paikka, ja kun sijoittamaan näitä nuoria joudutaan, niin paitsi, että se on inhimillisesti erittäin ikävää, niin myös taloudellisesti erittäin kallista.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Koulutuspoliittinen selonteko on tärkeä Suomen tulevaisuuden kannalta. Suomi on monella mittarilla kärkisijoilla koulutuksessa. Oppimistuloksemme eri aloilla ovat maailman huippua. Menestyminen avoimessa kansainvälisessä kilpailussa edellyttää koko ajan entistä parempaa osaamista. Niinpä meidän on kehitettävä sekä opetusta että tutkimusta ajan ja tulevaisuuden tarpeita vastaavasti.

Perusopetuksessa luodaan pohja lasten tulevaisuudelle. Peruskoulutukseen on panostettava. Perusopetuksen luokkakoot on pidettävä riittävän pieninä. Lasten keskittymisvaikeudet ovat viime vuosina lisääntyneet merkittävästi. Opettajien lisäksi tarvitaan entistä enemmän koulukäyntiavustajia. Riittävästä tuki- ja erityisopetuksen määrästä on huolehdittava, jotta yhtään nuorta ei syrjäytyisi. Lapsi ja nuori tarvitsee teoria-aineiden vastapainoksi myös itsensä toteuttamisen keinoja. Käsillä ja niin sanotusti sydämellä tekemiseen on oltava mahdollisuus tulevaisuudessakin. Taito- ja taideaineiden osuutta ja tarjontaa ei saa vähentää.

Erittäin tärkeä on myös liikunnan opetus ja aktivoiminen omasta fyysisestä kunnosta huolehtimiseen. Uskon liikunnan olevan opetusministeri Kalliomäen sydäntä lähellä. Niinpä toivon hänen vahvasti vaikuttavan liikunnan opetuksen kehittämiseen peruskoulun jälkeen myös lukioissa ja ammattioppilaitoksissa.

Huolestuttava joukko nuorissa ovat oppivelvollisuuden jälkeen koulunsa lopettavat. Heitä on noin 10 prosenttia ikäluokasta. Enemmistö heistä on poikia. Huolestuttavaa on myös koulutuksen keskeyttävien edelleen suuri määrä jatko-opinnoissa, vaikka myönteistä kehitystä ammatillisessa koulutuksessa on tapahtunut. Ammatillisessa koulutuksessa oppisopimuskoulutus voisi entistä useammalle olla hyvä vaihtoehto, mitä pitää nykyisestään edistää.

Opetusministeri Kalliomäki kiinnitti huomiota ammatti- ja korkeakoulujen opintojen katkeamiseen. Kehitys on huolestuttava. Korkeakouluopiskelijoilla opiskelut katkeavat usein siihen, että opiskelija siirtyy työelämään kesken opintojen. Myös ammattikoulutuksesta mennään töihin kesken opiskelujen, mutta siellä keskeyttäneissä on yleisemmin myös työttömyys- ja syrjäytymisvaarassa olevia. Keskeyttäminen voi johtua väärästä opiskelupaikan valinnasta, mutta myös huonosta kouluviihtyvyydestä. Keskeyttämiset on saatava vähenemään. Kouluviihtyvyyttä on parannettava ja erilaisia vaihtoehtoisia koulutusmuotoja on otettava käyttöön.

Opintotukea on Matti Vanhasen hallituksen aikana parannettu, mutta opiskelijajärjestöjen ajama 15 prosentin tasokorotus opintotukiin on perusteltu. Korotuksia tehdään tulevaisuudessakin valtiontalous huomioiden. Nuoria ei toki pidä opettaa, että yhteiskunta huolehtii kaikesta. Nuoria on kannustettava ottamaan vastuuta omasta elämästään. Yrittäjyyttä on tuettava koulutuksen keinoin nuoresta pitäen.

Yksi tasa-arvoisen yhteiskunta- ja aluekehityksen tukipilareita on keskustapuolueen aikoinaan voimakkaasti ajama koko maan kattava korkeakouluverkko. Korkeakoulujen hajauttamisen avulla on saatu aikaan Oulun vahva nousu koko Pohjoiskalotin tärkeimmäksi tietoteknologiakeskittymäksi. Myös Kuopio, Jyväskylä, Joensuu, Rovaniemi, Lappeenranta ja Vaasa ovat selkeästi hyötyneet korkeakouluistaan. Hajautettu korkeakouluverkko on hyödyttänyt koko Suomea ja vähentänyt väestön keskittymistä ja mahdollistanut aiempaa tasavertaisemmat mahdollisuudet kaikille suomalaisille nuorille korkeampiin opintoihin.

Aika ajoin viriää keskustelu yksikkökoon kasvattamisesta korkeakouluissa. Myös selonteossa on suuruuden ideologiaa. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa, että pienten korkeakoulujen pienet yksiköt lakkautetaan. (Ed. Valpas: Juuri näin!) — Kannan huolta koko Suomen tulevaisuudesta, kuten ed. Valpaskin siellä valppaasti. — Pieniä yksiköitäkin tarvitaan. (Ed. Valpas: Kyllä!) Pienten korkeakoulujen on erikoistuttava omiin vahvuuksiinsa. Esimerkiksi Kuopion yliopistossa ja Joensuun yliopistossa on kauppatieteen opetusta erikseen. Yhdistämällä nämä voimavarat niin sanotuksi kaksoistiedekunnaksi saadaan varmasti järjestettyä opiskelijoiden sekä alueiden tarpeita vastaava korkeatasoinen koulutus ja tutkimus. Liian usein tehdään liian suoraviivaisia päätelmiä, että korkeakoulun tai yliopiston koon kasvaessa myös tulokset kasvaisivat suoraviivaisesti. Nykyisten tietoverkkojen ja tietoteknologian avulla pienetkin koulutusyksiköt voivat halutessaan integroitua osaksi kansainvälistä tiedeyhteisöä.

Arvoisa puhemies! Koulutus on itseisarvo. On hyvä, että ihminen voi sivistää itseään. Koulutuksesta ei pidä tulevaisuudessakaan tehdä ja tulla pelkkää elinkeinoelämän toivepajaa. Emme elä pelkästä kansainvälisestä kilpailukyvystä, vaan sivistys on tärkeä ihmisen itsensä ja olemassaolomme vuoksi.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Kettunen toi tärkeän sanan esille tähän koulutuspoliittisen selonteon keskusteluun, sanan "sivistys". Se on tärkeää ihmiselle itseisarvona, ja siihen tulee voida kiinnittää huomiota. Samoin toisin esille yleensäkin koululaitoksessa arvokasvatuksen, perusarvot, oikean ja väärän erottamisen. Nämä ovat osa kasvatusta ja kasvamista eri ikävaiheissa kohti ihmisyyttä. Helposti meillä on vaarana, että annamme vain erilaisia välineitä elämään, mutta samalla meidän tulisi antaa myös niitä aineksia, että ihminen voi kasvaa sivistyneesti, sivistyä, ja tämä on hieman enemmän kuin vain pelkkä tietojen ja taitojen oppiminen.

Arvoisa puhemies! Tämän illan aikana on käytetty erinomaisen monialaisia ja hyviä puheenvuoroja. Omassa puheenvuorossani haluan keskittyä eräisiin asioihin, jotka haluan tuoda esille sen takia, että niihin liittyy tiettyä kipua.

Haluan puolustaa lähikouluja. Maassamme on käymässä aika voimakas kaiken asteen kouluverkon keskittyminen. Joulun alla täällä keskusteltiin maaseudun kyläkouluista, taajamien lähikouluista. Nyt tämä keskustelu koskettaa sitten korkeammankin asteen koulutusta. Haluaisin, että meillä olisi tietyt jarrut sille, että meillä ollaan kouluverkkoa keskittämässä. Kyllä on aivan oma arvonsa, niin kuin lukuisissa puheenvuoroissa on tuotu esille, aina korkeinta astetta myöten myös se, että opetus on lähellä. Koulupalvelujen tarjonnalla on merkitystä sille, mille paikkakunnalle lapsiperheet haluavat muuttaa. Se alkaa jo aivan sieltä päivähoidosta, esiopetuksesta, ala-asteesta ulottuen aina lukioon ja ammatilliseen opiskeluun saakka. Kyllä koulutuspalvelujen saatavuus on hyvin tärkeä asia. Se vaikuttaa myös elinkeinoelämän paikkakunnalle tuloon, ei välttämättä siten, onko paikkakunnalla juuri sen elinkeinosektorin koulutusta, mitä elinkeinoelämä edustaa, vaan sitä, että työvoima yleensä tulee paikkakunnalle, jolla on hyvät koulutuspalvelut.

Pidän ongelmallisena sitä, jos meillä koulutusverkko jatkaa keskittymistään. Ymmärrän toki sen, että jos lapset ja koululaiset kerta kaikkiaan loppuvat, niin täytyyhän silloin myös ratkaisuja tehdä. Mutta haluaisin tälle kehitykselle asettaa myös vahvat jarrut ja harkinnan kussakin koulun lakkauttamisessa. Lakkauttaminen on helppo tehdä, mutta mahdollinen palauttaminen, koulun jälleen aloittaminen, onkin sitten jo paljon vaikeampi asia. Kyllä ikävästi on todettava, että aina siellä, missä koulutustarjonta on heikentynyt, on myös tapahtunut muuta yhdyskunnan taantuvaa kehitystä. Koulupalvelut, koulutustarjonta ovat osa yhteiskuntapolitiikkaa, sosiaalipolitiikkaa myös.

Erityisen huolissani olen myös lukioverkon keskittymisestä. Tunnen tuon kysymyksen hyvin kipeästi, koska omalla paikkakunnallani, tunnetun, ansioituneen valtiomiehen Kalevi Sorsan synnyinpaikkakunnalla Haapamäellä, on ensi vuonna 100 vuotta täyttävä oppikoulu, ja haluan, että se voisi viettää myös 100-vuotisjuhliaan siten, että meillä on lukio paikkakunnalla.

Joku ajattelee, että nythän on helppoa kuitenkin keskittää, ja on tuommoinen suuruuden ihanne. Itse olen käynyt pitkästä matkasta lukion, mutta silloin oli liikennetarjontaa. Nyt maaseudun joukkoliikenne on harventunut. Enää ei olisi esimerkiksi siltä kylältä, Multialta, miltä itse kävin oppikoulua, mitään joukkoliikennettä. Tämä olisikin nyt aika pulmallinen kysymys. Palattaisiin tilanteeseen, joka vallitsi 1950-luvulla tai sitä ennen. Lukioverkon keskittymisellä on monia kielteisiä vaikutuksia, joita ei heti arvatakaan. Toivon, että valtio kantaa myös vastuuta siitä, että kunnilla, jotka viime kädessä ovat koulutuksen toteuttajia lukuun ottamatta kaikkein korkeinta opetusta, voi olla riittävät voimavarat opetustoimen hoitoon.

Täällä on viitattu keskustelun aikana myös siihen, että lukioitten valtionosuuden yksikköhintojen tunnusluvun määrittelyyn tulisi saada perusteitten tarkistusta. Esimerkiksi nykyinen käytäntö ei ole omiaan kuntaliitoksia edistämään. Tuon esille tämän jälleen mainitsemani Haapamäen lukion. Jos olisi oma kunta, missä tämä lukio toimii, se saisi kaikkein korkeimman tunnusluvun mukaan valtionosuuksia. Se olisi varsin perusteltua. Mutta se on Keuruun kaupungin toinen lukio, ja vaikka palveleekin myös naapurikuntaa, niin juuri se, että tämä on osa isommassa kuntayksikössä, vähentää sen valtionosuutta ja silloin saadaan vaan minimi. Kun kuntaliitoksia kuntapäättäjät harkitsevat, niin silloin tulee tämä epäkohta eteen, että valtionosuudet muun muassa lukio-opetukseen heikentyvät.

Arvoisa puhemies! Tuon esille myös koulukiusaamisongelman. Tämän talven aikana viime kuukausien kuluessa on paljon puhuttu koulukiusaamisesta. On hyvä, että asiaan on kiinnitetty huomiota, mutta haluan, että koulukiusaaminen saataisiin pois, työrauha kouluihin, hyvä työyhteisö niin oppilaille, opiskelijoille kuin myös opettajille.

Myös opiskelijan isänä haluaisin, että opiskelijoitten toimeentuloon kiinnitettäisiin huomiota. Olisin toivonut jo tällä vaalikaudella opintorahan korotusta sillä tavalla kuin opiskelijajärjestöt esittävät, mutta toivon, että tätä voitaisiin tulevan hallituksen aikana ja tulevassa hallitusohjelmassa tarkastella myös sillä tavalla kuin opiskelijajärjestöt ovat esittämässä. Toki myönteistä on saatu tämän hallituskauden aikana muutoin opiskelijoitten osalle, tämä on syytä todeta, mutta kiinnitän edelleen tähän huomiota kuin myös kiinnitän siihen huomiota, että jos joukkoliikenne, linja-auto- ja junavuorot vähenevät, saati loppuvat, niin silloin opiskelijoilta katoaa se tuki, joka on opiskelija-alennusten muodossa, ja tämä kyllä on loukkaus alueellista, mutta myös sosiaalista tasa-arvoa kohtaan. Tämä synnyttää epätasa-arvoa, ja haluan tämänkin epäkohdan tuoda esille.

Samoin toivon, että syrjäytymisen estämiseksi voitaisiin tehdä erillisratkaisuja niin, että nuorille voitaisiin tehdä oikein räätälöidyt suunnitelmat, joilla pääsee kiinni oppimiseen, saavutuksiin, tutkintojen suorittamiseen, näytteisiin, ja oppisopimuskoulutuksen merkitystä haluaisin tässä yhteydessä alleviivata.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Koulutus- ja osaamispolitiikka on kokonaisuus, jonka tulee rakentua etuajassa, vastata nimenomaan tulevaisuuden rakentamiseen, ja siinä mielessä ajattelen, että tämä esillä oleva valtioneuvoston koulutuspoliittinen selonteko antaa pohjan harkita sitäkin, olisiko seuraavan eduskuntakauden tulevaisuusselonteon yksi keskeinen ulottuvuus koulutus- ja osaamispolitiikka. Rohkenen sen vuoksi nostaa tämän näkökulman, että jos ajattelee tämän selonteon olemusta, tässä sinällään koostetaan hyvin tärkeitä ja merkityksellisiä asioita, mutta silti joudun kysymään, onko tämän selonteon vaatimustaso, tavoitetaso riittävän korkea vastaamaan siihen haasteeseen, joka kohdistuu suomalaiseen koulutus- ja osaamispolitiikkaan tulevina vuosina.

Tässä mielessä selonteko itse hahmottaa tätä kehitystyön vaatimusta varsin osuvasti: "Talouden globalisaatio merkitsee kehitystä kohti erikoistuvaa maailmanlaajuista työnjakoa ja kiristyvää kilpailua. Suomen kilpailutekijöitä globaalissa kilpailussa ovat väestön korkea osaamistaso, huippuosaaminen ja nopea innovaatioiden tuotantoprosessiin siirtäminen. Tulevan kymmenvuotiskauden merkittäviä haasteita on kasvaviin osaamisvaatimuksiin vastaaminen koulutuksen laatua vahvistamalla."

Minusta tämä kiteyttää kyllä varsin hyvin sen haasteen, mihinkä meidän pitää vastata. Mutta todellakin pitääkö tämä sisällään vastausta siihen, että me pystymme tähän kansainväliseen osaamiskilpailuun riittävästi vastaamaan? Oma henkilökohtainen näkemys ja kuva tämän selonteon läpi käytyäni jää siihen, että enemmänkin tässä haetaan niitä vahvuuksia ja heikkouksia, jotka sisältyvät tämänhetkiseen koulutuspolitiikkaan, nostetaan osittain esille aivan oikein niitä heikkouksia, joihinka meidän pitäisi pystyä nykyistä paremmin vastaamaan, mutta ei niinkään siirretä tätä kokonaistarkastelua siihen, millä tavalla me vahvistamme suomalaista osaamis- ja innovaatioympäristöä.

Tässä viitattiin siihen, millä tavalla Oulun seutu on menestynyt ja mitä on merkinnyt Oulun yliopiston perustaminen aikanaan vuonna 1958. En malta olla käyttämättä sitä vertausta, että silloin 58, kun Oulun yliopiston toiminta käynnistyi, se oli niin suuri avaus siinä ajassa, että aika paljon oli niitä, jotka epäilivät tämän hajasijoituksen arvoa ja merkitystä. Mutta nyt lähes viisi vuosikymmentä myöhemmin emme vain me Oulun seutukunnan ihmiset vaan koko maa arvostaa ja näkee tämän ratkaisun erinomaiset vaikutukset.

Tässä mielessä, kun yliopisto- ja korkeakoulupolitiikkaa tarkastellaan, keskustelua hallitsee aika lailla se näkemys, että meidän pitäisi yhdistää yliopistoja, vähentää korkeakoulujen ja yliopistojen määrää, mikä varmasti osaltaan joudutaankin toteuttamaan. Mutta vähemmälle on jäänyt se tarkastelu, millä tavalla me vahvistamme nimenomaan alueiden osaamisen tasoa. Tässä mielessä haluan välittää tavallaan sen näkökulman ja näkemyksen, mitä merkitsee se, että tulevina vuosikymmeninä Suomesta rakennetaan korkean ja hyödyllisen osaamisen kampus, mikä tarkoittaa nimenomaan sitä, että me emme vain rajaudu sille perinteiselle yliopiston taikka ammattikorkeakoulun kampusalueelle, vaan me luomme käytännöt, joilla me voimme ylläpitää korkeaa osaamista myös näiden muutamien suomalaisten vahvojen osaamiskeskittymäalueiden ulkopuolella.

Jos ajatellaan yksinomaan työllisyyden näkökulmasta, jatkan edelleen Oulun esimerkkiä: Yksinomaan Oulun kaupungissa on tällä hetkellä tuhansia työpaikkoja yliopiston, ammattikorkeakoulun, eri ammattioppilaitosten kautta. Kun me siirrymme muutaman kymmenen kilometriä Oulusta, me tulemme jo sellaiselle vyöhykkeelle, jolla todella se osaamisen tarjonta, jolla pystytään vastaamaan niihin ajassa oleviin vaatimuksiin, on täysin toisella tasolla. Tämähän näkyy suoraan myös näitten paikkakuntien ja alueiden kehittymismahdollisuuksissa. Olennainen kysymys on se, voimmeko me vain keskittämisen sijasta löytää mekanismeja, jotka hajauttavat sitä palvelua, sitä osaamistarjontaa, jolla todella kilpailukykyinen toiminta, kilpailukykyinen elinkeinotoiminta voi säilyä ja vahvistua myös näitten osaamiskeskittymien ulkopuolella.

Arvoisa puhemies! Joka tapauksessa voimme tänä päivänä todeta sen, että suomalainen koulutus on korkeatasoista peruskoulutuksesta korkeimman asteen koulutukseen. Keskeinen tekijä hyvien oppimistulosten tuottamisessa ovat olleet myös motivoituneet opettajat. Samalla kuitenkin tähän järjestelmään liittyy selviä heikkouksia, joita jo käytetyissä puheenvuoroissa on hyvin vahvasti tuotu esille, esimerkkeinä opintojen keskeyttämisosuus, koulutuksen ja työelämän suhde sekä opiskelu- ja työpaikkojen kohtaanto.

Otan ihan käytännön kysymyksenä esille sen, että esimerkiksi yliopisto- ja ammattikorkeakouluopinnoissa monta kertaa opintoja jatkaa se, että ei tahdo löytää sitä lopputyön aihetta. Milloin Suomessa edes yliopistopaikkakunnilla käynnistyvät ne foorumit, joilla työelämä tarjoaa aktiivisesti opiskelijoille erilaisia opinnäytetyön aiheita, gradutyön aiheita, ja tällä pienellä käytännöllä nopeutetaan opintojen loppuun saattamista?

Arvoisa puhemies! Haluan lopuksi vielä puuttua pariin kolmeen asiaan. Ensimmäisenä koulupäivän eheyttäminen. Ministeri Kalliomäki toi esille omassa puheenvuorossaan tähän asiaan liittyviä muutamia näkökulmia. Mutta omalta osaltani haluan hyvin voimakkaasti tuoda esille sen, mitä merkitsee se, että koulu tulee kodin ja vanhempien tueksi kantamaan kasvatusvastuuta tilanteessa, jossa merkittävällä osalla vanhemmista on työtehtävät vaikeuttamassa sitä, että he olisivat kotona vastaanottamassa lapsia koulupäivän päätyttyä. Mitä merkitsee se, että kodin, työelämän ja koulun yhteistyöllä voidaan löytää koulupäivään rakenteita, jotka eliminoivat lasten yksin vietettyä aikaa, joka on monien kansainvälisten tutkimustenkin seurauksena varsin tuhoisaa nimenomaan niin sanotussa ala-asteikävaiheessa oleville mutta vielä peruskoulun yläasteikävaiheessakin oleville pojille ja tytöille? Tähän suuntaan meidän pitäisi pyrkiä, löytää uutta huokoisuutta, uutta rakennetta koulupäivään.

Toisena asiana, ja ehkä päätänkin puheenvuoron tähän näkökulmaan, meillä on kunta- ja palvelurakenneuudistus, jonka keskeisenä osana tulisi olla koulutus-, osaamis- ja innovaatiopalveluiden vahvistaminen. Millä tavalla lisätään alueiden, kuntien elinvoimaa nimenomaan näitä palveluja uudistamalla? Tämä näkökulma käydyssä keskustelussa on jäänyt valitettavan ohueksi.

Pekka  Nousiainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tänä päivänä on täällä eduskunnassa käyty hyvin laaja ja hyvä keskustelu valtioneuvoston koulutuspoliittisesta selonteosta, ja koko Suomen koulujärjestelmästä on todettava se, että sehän on tasa-arvoisempi kaikkien lasten kannalta kuin minkään muun eurooppalaisen maan.

Meillä perusoikeutena on maksuton perusopetus, josta on erinomaisen helppo siirtyä joko lukio-opetukseen tai ammatilliseen koulutukseen ja lukion tai ammatillisen koulutuksen jälkeen myös ammattikorkeakouluun ja yliopistoihin. Kaiken kaikkiaan jo kansainvälisesti Pisa-tutkimustenkin osalta on todettu, että meillä on koulutuksellinen tasa-arvo erittäin hyvä ja toisaalta oppimistulokset ovat huippuluokkaa. Suomalainen koulujärjestelmä on kelvannut ja kelpaa malliksi monille muille eurooppalaisille maille.

Mistä tämä sitten johtuu, että me olemme luoneet tämmöisen järjestelmän? Se lähtee tietysti siitä koulutus- ja sosiaalipoliittisesta uudistuksesta, joka 70-luvun alkupuolella oli, elikkä vuonna 72 säädettiin kansanterveyslaki ja peruskouluun siirryttiin maassa vaiheittain vuosina 73—75, ja täältä kumpuavat nämä hyvinvointiyhteiskunnan perustat.

Ongelma on kuitenkin käytännössä ollut se, että meillä perusopetuksen päättötutkinnon jättää vuodessa saamatta yli 300 oppilasta ja itse asiassa jättää toiselle asteelle siirtymättä yli 3 000 opiskelijaa. Eli tämä on ollut ongelma, miten torjutaan tämä koulupudokkaitten joukko, miten vähenevä työvoima tulee itse asiassa korvaantumaan uusilla työntekijöillä, jos me emme kykene kaikkia ikäluokkia täysipainoisesti kouluttamaan.

Ongelma on myöskin se, että eri sektoreiden opiskelussa, kuten ministeri Kalliomäki esittelypuheenvuorossaan totesi, lukuvuosina 2003—2004 kaikkiansa on keskeytyksiä tapahtunut noin 35 000 ja näistä keskeyttäjistä toisella sektorilla on opintoja jatkanut noin 7 000, mutta kuitenkin koulutusjärjestelmästä on jättäytynyt pois runsaat 28 000 opiskelijaa. Eli tämä on ollut se iso peruskysymys, johon me koko koulutuspolitiikassamme joudumme panostamaan hyvinkin voimakkaasti.

Täällä monet kollegat ovat puhuneet ennen kaikkea perusopetuksen ja sitä järjestävän kouluverkon vähentämisestä. Nythän viimeisessä valtionosuusuudistuksessa ei suinkaan ollut tarkoitus vähentää perusopetuksen antamista, kouluverkkoa, vaan kysymys oli siitä, että kunnat saattoivat ilman valtionosuudellista ohjausta järjestää kouluverkkonsa tarkoituksenmukaisella tavalla ja myöskin ratkaista kuntien yhteistyökysymyksiä siten, että nuo lähikoulut ovat mahdollisimman lähellä ja tarkoituksenmukaisella tavalla soveltuvat oppilaille.

Huolta kannan monien muiden edustajien tapaan harvenevasta lukioverkosta. Lukio on meillä koettu lähipalveluna, se on myöskin peruspalvelu, joskin se luetaan toisen asteen koulutukseen. Ja nyt, kun ikäluokat varsinkin maaseutukunnissa harvenevat, myöskin lukioiden oppilasmäärät pienenevät ja yksikköhinnat nousevat ja lukioiden ylläpito käy hyvin vaikeaksi. Tämä on koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta eräs haaste, ja siksi myöskin tämän lukiokoulutuksen ylläpitämistä tulee pyrkiä kehittämään niin lukioiden välisellä yhteistyöllä kuin verkostokoulutusjärjestelmällä, ja se tulisi myöskin kyetä ottamaan noissa valtionosuusjärjestelmissä riittävästi huomioon.

Täällä ed. Karjula mainitsi kunta- ja palvelurakennehankkeesta ja sen haasteesta tälle innovatiiviselle järjestelmälle. Nyt kunta- ja palvelurakennehankkeessa on hyvin paljon keskitytty keskustelemaan ennen kaikkea ammattikorkeakoulujärjestelmän ylläpitosysteemistä, ja opetusministeriön tarkoituksenahan oli tavallaan valtiollistaa ammattikorkeakoulujärjestelmä, mutta kuntakentällä ja eri sidosryhmissä poliittista yksimielisyyttä tästä ei riittävässä määrin löytynyt.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ammattikorkeakoulun ylläpitojärjestelmän määräävät ylläpitäjät ja suuri osa ammattikorkeakouluista jatkaa nykyisen ylläpitojärjestelmän muodossa. Uudet luvat myönnetään osakeyhtiöille, ja ne nykyiset ylläpitäjät, jotka ammattikorkeakoulun muuttavat yhtiöksi, voivat tehdä sen pilottivaiheen kautta, elikkä olemme kuitenkin menossa suuntaan, jossa myöskin ammattikorkeakoulujärjestelmä on yhtiömuotoisesti toteutettu.

Minä uskon, että tämän selonteon haasteena on ennen kaikkea yliopisto- ja ammattikorkeakoulujärjestelmän tiiviimmän yhteistyön aikaansaaminen. Se on vastaus siihen kysymykseen, että pienenevien ikäluokkien myötä verkostoa joudutaan harventamaan, mutta ennen kaikkea kysymys on siitä, että luodaan innovatiiviset oppimisympäristöt, haetaan välittäjäorganisaatioita, koulutuksen ulkopuolisia organisaatioita mukaan tutkimus- ja kehittämistyöhön. Sitä kautta uskoisin, että me kykenemme luomaan erilaisia teknologisia huippuyksiköitä toimialoittain, joilla me kykenisimme profiloitumaan ennen kaikkea tämän korkean teknologian puolella ja kuitenkin varmistamaan sen, että perusopetus sekä ammattikorkeakoulussa että yliopistoissa annettaisiin mahdollisimman laajalle osalle ikäluokkia, ja sitä kautta turvaisimme yleisen korkean tiedon työelämän tarpeisiin.

Erityisesti aluekehityksen kannalta sekä yliopistot että ammattikorkeakoulut on nähty keskeisinä tämän kolmannen tehtävän eli alueellisen kehittämisen näkökulmasta. Erityisesti niillä alueilla, missä aluekehitysvarat tulevat rakennerahastovaroina sekä koulutuksen että tutkimuksen hyväksi, on selvästi ollut nähtävissä se, että koulutusjärjestelmällä on voimakas aluekehitysvaikutus, ja kun se saadaan tiiviiksi ja yhteistyöhön myöskin työelämäsuuntautuneesti, koulutetaan työelämän tarpeisiin soveliaita työntekijöitä, tällöin myöskin tuo aluekehitys saa hyvän tuloksen tästä tehtävästä.

Suomen vahvuus on ollut, niin kuin täällä todettiin, hajautettu korkeakoulujärjestelmä. Minusta se on ollut Suomen kehityksen yksi vahvuus, ja uskon, että tässäkin korkeakoulujärjestelmän rakenneuudistuksessa tämä hajautettu malli tullaan pitämään yhdessä ja koossa siten, että nämä korkeakoulut ja yliopistot tulevat tekemään yhteistyötä, mutta kykenevät alueellisesti tarjoamaan koulutuksen ja tutkimuksen mahdollisimman laajalle pohjalle.

Koulutus on tulevaisuuden kannalta Suomen menestystekijä, ja siksi myöskin tälle selonteolle on annettava suuri arvo siten, että me kykenemme myöskin pienenä kansakuntana, korkeasti koulutettuna kansakuntana kilpailemaan globaalissa taloudessa osaamisella, tietotaidolla ja myöskin toteuttamaan teknologisesti nämä koulutuksen tulokset tuotteiksi ja pärjäämään maailmanmarkkinoilla.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Aiemmassa puheenvuorossani jäi mainitsematta yksi tärkeä asia. Selonteossa mainitaan lyhyesti kielelliset vähemmistöt, ja kun yleissivistävien erityiskoulujen toiminta selvitetään, toivon, että siinä selvitetään myös viittomakieltä käyttävien henkilöiden asema ja oikeus koulutukseen, onko esimerkiksi kuuroilla tai kuurosokeilla alueellisesti tasavertaiset mahdollisuudet perusopetukseen, ja toisaalta, kun on selvää, että pelkkä perusopetus ei riitä, onko viittomakieltä käyttävillä henkilöillä mahdollisuuksia ammatilliseen koulutukseen tai korkeakouluopintoihin.

Oman näkemykseni mukaan tulkkipula rajoittaa merkittävästi näitä koulutusmahdollisuuksia, ja näiltä osin perustuslain mukaiset oikeudet eivät toteudu. Kyllä mielestäni meidän päättäjien tulee olla huolissaan myös näistä pienistä vähemmistöryhmistä, koska heillä ei useinkaan ole taustatukena voimakkaita edunvalvojia.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! Koulutuspolitiikkakin on osa laajaa yhteiskuntapolitiikan kokonaisuutta. Se vaikuttaa työllisyysasteeseen, se on osa työvoimapolitiikkaa, ja siihen liittyy vahvasti hyvinvointipoliittinen näkökulma. Ministeri Kalliomäen puheenvuorossa jo painottuivat hyvin vahvasti sosiaaliset näkökohdat, jotka liittyivät niihin huoliin, jotka meidän opetusjärjestelmäämme tällä hetkellä vaivaavat, eli kysymys keskeyttäneistä ja kysymys niistä, jotka eivät peruskoulun suorittamisen jälkeen löydä omaa koulutuspaikkaansa tai sen saatuaan eivät siinä viihdy eivätkä kouluttaudu, kysymys niistä toimenpiteistä, joilla koulupudokkaiden määrä saadaan pienenemään — tai olisi ehkä hyvä soveltaa tässä asiassa niin sanottua nollatoleranssia, eli että kaikille löytyisi jokin paikka.

Kun tästä keskeyttämisestä on todella syytä olla huolissaan, niin varmasti tämä koulutuksen sisältö ja laatu on sellainen asia, jossa pitäisi olla riittävää vaihtelua riippuen siitä, millä tavalla nämä opiskelijat ovat orientoituneet, mitkä ovat heidän vahvuutensa, ja silloin tämä pulpettisulkeisten malli ei välttämättä sovellu kaikille niille, joiden taidot viittaavat käytännönläheiseen osaamiseen, kädentaitoihin. Mielestäni tähän haasteeseen pitää löytää vastauksia, kun käynnistetään, niin kuin tässä selonteossa on luvattu, koulutuksen keskeyttämisen vähentämiseksi laaja-alainen lisätoimenpideohjelma.

Kysymys on tietysti monista eri keinoista. Oppilaanohjaus on tietysti yksi keskeinen, ja jokaisen hyvän aikomuksen kohdalla tietysti tämän selonteon sisältöä punnittaessa herää se sama kysymys, että kun kehitetään, selvitetään, parannetaan, tutkitaan, niin mitä sen jälkeen. Tämä konkretiapuoli onkin sitten oma kysymyksensä. Oman eduskunta- ja muun historiani pohjalta toki osaan nähdä sen, että täältä on varmaan poistettu kaikki sellaiset viittaukset, jotka merkitsisivät sitoumusta menojen lisäyksiin. Toki edelleenkin tulevaisuudessa joudutaan toimimaan ahtaissa raameissa, mutta sitä tähdellisempää olisikin ollut ehkä tarkemmin konkretisoida ne toimenpiteet, joissa tällä selontekoonkin sisällytetyllä varhaisen puuttumisen metodilla päästäisiin juuri siitä, että meillä ei olisi niin paljon koulupudokkaita, koulutuksesta syrjäytyneitä ja sitä kautta henkilöitä, jotka eivät oikein löydä sitä omaa polkuaan, omaa tietään, omaa paikkaansa elämässä. Silloin tietysti näistä kaikista kouluhyvinvointia koskevista toimenpiteistä pitäisi löytää kokonaisuus, jossa tämä varhainen puuttuminen on mahdollista, jossa oppilashuolto toimii, jossa oppilaanohjaus toimii, mutta ennen kaikkea, että oppimisen edellytykset ja oppimisympäristö olisivat kunnossa. Siitä syystä kyllä nämä tietyt laatukriteerit, jotka liittyvät juuri opettajien osaamistason ylläpitämiseen, ryhmäkokoihin jne., ovat olennaisia kysymyksiä.

Sitten jos ajatellaan tätä elinikäistä oppimista, aikuiskoulutusta jne., niin tämä työelämävastaavuus ja se, että työelämässä ja työelämän ohessa voi oppia, on olennaisen tärkeää, ja tietysti myös se, että ne, joilla on sellainen ammattitaito, jota ei nykymaailmassa enää tarvita, sitä voivat uusintaa. Täällä on käyty paljon polemiikkia tästä Noste-ohjelmasta. Sen tarkoitusperä oli erinomainen, mutta sekä koulutuksen asiantuntijat että tilastot osoittavat, että tämä ohjelma ei valitettavasti ole vastannut tarpeisiin siinä määrin kuin toivottiin. Minusta tämä palaute täytyy ottaa vakavasti ja miettiä, onko sen ohjelman sisällössä, joka ohjelma sinänsä on määräaikainen, kohennettavaa, ja mitkä ovat ne opetukset tästä ohjelmasta, niin myönteiset kuin kielteiset. Pitää ottaa myönteiset käyttöön ja niitä jatkaa, mutta ei pidä vannoa jonkin ohjelman nimiin, jos se ei ole vastannut kaikkia toiveita ja tarkoitusperiä, koska kysymys on kuitenkin siitä, ohjataanko näitä rahoja esimerkiksi nykyistä enemmän vaikkapa juuri oppisopimuskoulutukseen, josta meillä on erittäin hyviä esimerkkejä.

Sitten vielä lopuksi muutama sana tästä korkeakouluverkosta. Täällä on paljon kannettu huolta siitä, että verkkoon kohdistuisi radikaaleja supistuksia, ja täällä on vähän yritetty tätä saneeraajan mustanpekankorttia sovitella milloin kenenkin kouraan riippuen siitä, kuka on ollut äänessä. Mielestäni tässä kokonaisuudessa on kysymys, niin kuin täällä on todettu, korkeakoulujen, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisestä yhteistyöstä, korkeakoulujen yhteistyöstä ja siitä, että varmasti voidaan tehdä hallinnollista yhdistämistä, säästää sitä kautta voimavaroja, voidaan käyttää tietotekniikkaa, totta kai, ja voidaan ja pitää erikoistua. Tämä ei mielestäni merkitse sitä, että tapahtuisi pienten yksiköiden vahva saneeraus, vaan se tarkoittaa sitä, että tapahtuu erikoistumista, omien vahvuuksien vahvistamista. Ennen kaikkea on välttämätöntä läpikäydä koko tämä kokonaisuus, koska ikäluokat pienenevät, ja se väistämättä merkitsee sitä, että jotkut yksiköt ovat liian haavoittuvia jatkaakseen korkeatasoisina opinahjoina. Uskoisin, että ei tästä tosiasiasta ole kovin suuria erimielisyyksiä, ja siinä, millä tavoin kehitetään niitä kaivattuja huippuyksiköitä, tuskin ilman lisäpanostuksia millään voidaan pärjätä.

Tämä selonteko pitää sisällään paljon hyviä aikomuksia, mutta kysymys on siitä, miten nämä aikomukset konkretisoidaan. Miten sana muuttuu lihaksi, se onkin se varsinainen ponnistus. Tämä selonteko antaa kaikille hallitushalukkaille mahdollisuuden huolella pohtia, mitkä tämän selonteon johtopäätöksistä ja toimenpide-ehdotuksista ovat niitä, jotka on sitten ehdottomasti saatava konkreettiseen muotoon resurssien kera seuraavaan hallitusohjelmaan.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston koulutuspoliittinen selonteko on vaikuttava asiakirja, melkoinen tietopaketti, jossa käydään läpi koulutuksen eri osa-alueet, nykytila ja kaavaillut tulevaisuuden näkymät. Vapaan sivistystyön osalta todetaan siinä kuitenkin, että oppilaitosverkoston toimivuutta ja palvelukykyä koskeva arviointi valmistuu vuoden 2007 alussa.

Selonteossa toistuu usein toimintaympäristön muutokseen viittaava käsite globalisaatio. Toisin sanoen, tausta-analyysissa on lähdetty siitä tosiasiasta, että elämme yhä kasvavan kansainvälisen vuorovaikutuksen keskellä. Kysymys ei ole vain siitä, että tämä asettaa yritys- ja talouselämällemme uusia vaatimuksia. Kilpailu kovenee ja omat, juuri suomalaiselle teollisuudelle ja muulle yritystoiminnalle luonteenomaiset vahvuudet ja menestystekijät olisi löydettävä. Tässä toimintaympäristössä koulutus on keskeinen osa kansakunnan selviytymistä.

Yhä kansainvälistyvä maailma tuo tämän lisäksi paineita myös asenneilmastolle. Meidän on löydettävä oma identiteettimme ja pystyttävä sen pohjalta kohtaamaan se erilaisuus, jonka niin sanottu globalisaatio vyöryttää eteemme. Tämän pohjalta meidän on siis helppo tehdä se johtopäätös, että toimintaympäristön muutos edellyttää koko koululaitokselta, sen kaikilta tasoilta, paitsi tiedollisten ja taidollisten oppimäärien jatkuvaa uudistamistyötä myös kulttuurisen ja uskonnollisen todellisuuden hahmottamista.

Olemme äskettäin saaneet nähdä, mitä mittasuhteita voi nykyään aiheuttaa uskonnollisten kulttuurien yhteentörmäys. Muhammedin pilakuvista liikkeelle lähtenyt tanskalaisten tuotteiden boikotti ja hyökkäykset tanskalaisia lähetystöjä vastaan ovat hämmentäneet ja järkyttäneet paitsi Pohjolassa myös koko maailmassa. Äskeisen Pohjoismaiden neuvoston kokouksen yhteydessä Tukholmassa pidettiin aiheesta seminaari, jossa monet alustajista totesivat, että on välttämätöntä lisätä vieraiden kulttuurien tuntemusta edistävää opetusta kouluissamme. Olen samaa mieltä, mutta lisäisin tähän, että on välttämätöntä, että meillä on riittävästi tietoa ja tuntemusta omasta kulttuuristamme ja sen pohjalta rakentunut vahva identiteetti suomalaisena, pohjoismaalaisena, eurooppalaisena. Vain vahvan identiteetin omaavat ihmiset kykenevät pelotta ja ennakkoluuloitta kohtaamaan sen erilaisuuden, joka väistämättä vyöryy eteemme eri kulttuurien kohtaamistilanteissa.

Kun näilläkin valtiopäivillä on laitettu liikkeelle edustaja-aloite, jolla paitsi kouluopetuksesta myös kaikesta muusta yhteiskunnallisesta virallisesta toiminnasta pyritään poistamaan omasta perinteestämme nouseva uskonnollinen opetus ja toiminta, niin on syytä todeta tässä yhteydessä, että juuri tuolla tavalla tehtäisiin suurin mahdollinen karhunpalvelus nousevalle nuorisolle. Erityisesti uskonnon alalla joudutaan kohtaamaan monenlaista erilaisuutta, ja parhaat eväät tähän kohtaamiseen on niillä, jotka tuntevat oman uskonnollisen viitekehyksensä.

Arvoisa puhemies! En lähde tässä kertailemaan niitä monia näkökulmia, jotka nousevat suoraan selonteosta ja joihinka täällä monet edustajat ovat ansiokkaasti paneutuneet ja niitä käsitelleet, mutta lopuksi muutaman periaatteen tähän loppuun ajattelin mainita. Tietyllä tavalla itsestäänselviä nämäkin kyllä ovat.

Ensiksi: Vahva kansallinen identiteetti on hyvä perusta rakentaa valmiudet kansainvälistyvään maailmaan.

Toiseksi: Tasa-arvoinen peruskoulutus avaa mahdollisuuksia kaikille, niin rikkaille kuin köyhille, niin rintamaiden kuin syrjäisten seutujen lapsille pääsyn opintielle. Tässä on haasteita edelleenkin, että tasa-arvo oikeasti toteutuisi koko maassa.

Kolmanneksi: Vahva ammatillinen osaaminen on hyvä pohja menestykselle työelämässä. Siksi ammatillisen koulutuksen kehittämiseen tulee kiinnittää jatkuvasti paljon huomiota, ja aivan oikein selonteossa kiinnitetään huomiota siihen, että on suuri ongelma se, että juuri tällä alueella koulutuksen niin moni keskeyttää.

Neljänneksi: Vahva yleissivistys, jonka lukiomme luo, antaa mahdollisuuksia suuntautua korkeakouluopinnoissa monille eri alueille.

Viidenneksi: Tarvitsemme ammatilliselta pohjalta nousevaan ammattikorkeakouluun käytännöllisemmin suuntautuneet opinnot, ja sivumennen sanottuna olen kyllä sitä mieltä, että tämä keskustelu esimerkiksi jostakin rakennusmestarikoulutuksesta kannattaisi ottaa vakavasti. Ammattikorkeakoulun opintojen pitäisi olla myös niin vahvasti käytäntöön suuntautuneita ja käytännöstä nousevia, että tällainenkin osaaminen, jota esimerkiksi tässä mainitussa ammatissa tarvitaan, opintojen yhteydessä ja harjoittelussa saavutetaan.

Kuudenneksi: Me tarvitsemme vahvan tiedekorkeakoulun, yliopistomme, jossa tiede on myös itseisarvo. Emme saa unohtaa sitä, että länsimaisen sivistyksen perusta on rakennettu yhä eteenpäin pyrkivän tiedeyliopiston menestykselliselle toiminnalle. Yliopistoja sopii toki yhdistellä, mutta tulee muistaa, että jos aletaan puhua esimerkiksi Oulun ja Rovaniemen yhdistämisestä, niin välimatkallisesti kyse on vähän saman tyyppisestä asiasta, kuin että alettaisiin puhua Jyväskylän ja Helsingin yliopistojen yhdistämisestä. Järkevyyttä! Voidaan arvioida, tuntuuko tuo esitys järkevältä tuossa mielessä.

Seitsemänneksi: Ennen muuta tarvitsemme laajan ja syvän sivistysasenteen koko yhteiskuntaan. Se lähtee kodeista ja vanhemmista, jotka ymmärtävät, että ihmiselämälle on olennaisinta henkinen kasvu. Se on — näin ainakin itse tulkitsen historian kulkua — aina ollut ennen taloudellista kasvua ja ikään kuin kivijalka, jolle sivistynyt yhteiskunta ja taloudellisesti menestynyt yhteiskunta rakentuu. Kun selonteossa todetaan koulupudokkaiden ongelma, on syytä muistaa, että yhteiskunta on kokonaisuus. Ongelmat sosiaali- ja perhepolitiikassa heijastuvat koulumaailmaan, niitä oikeastaan mitataan sitten siellä koulumaailman puolella.

Kahdeksanneksi: Kaiken kaikkiaan on selvä, että suomalainen koulu ansaitsee kiitoksensa. Meidän on vain kaikilla tavoilla pyrittävä huolehtimaan siitä, että opettajien ja oppilaiden ja muun kouluväen motivaatio säilyy. Ei liene pahaksi, että joskus puhumme vähän filosofisemmin muistuttaen, että koulu on yksi keskeinen tapa parantaa maailmaa, laajentaa ja syventää sivistystä ja sitä osaamistakin, josta nykyisin paljon puhutaan, ja näin luoda parempi huominen nousevalle kansalle.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk:

Arvoisa puhemies! Koulutus edistää parhaiten tasa-arvoa ja estää syrjäytymistä. Tärkeää on varhainen puuttuminen ongelmiin, jotta koulupudokkaiden määrä saadaan vähenemään. Oppisopimuskoulutus ja työpajatoiminta ovat osaltaan vastanneet tähän tarpeeseen. Peruskoulussa luodaan pohja tuleville opinnoille, siksi peruskoulun laatua ja toimintaedellytyksiä tulee erityisesti vaalia. Koulutus ja tutkimus ovat avaimia elinkeinoelämän tarpeisiin, kuntien ja maakuntien kehittymiseen ja sitä kautta ihmisten hyvinvointiin. Koulutuksen kohtaavuus on haaste koulutuksen järjestäjille, samoin koulutuksen laatu, kansainvälistymisen vaatimukset, yrittäjyyskoulutus, innovaatioiden hyödyntäminen koulutuksessa ja ennen kaikkea vastaaminen nopeaan yhteiskunnalliseen muutokseen.

Koulutuksen, tutkimuksen ja sivistyksen on oltava aina askeleen edellä yleistä kehitystä, varsinkin näin pienellä kansakunnalla voidaksemme menestyä myös tulevaisuudessa. Ammattikorkeakoulut ja yliopistokeskukset ovat vahvistaneet osaamista ja olleet alueellisen kehityksen vetureina niissä maakunnissa, joissa ei ole yliopistoa. Siksi näiden resursseja ja toimintaedellytyksiä tulee tulevaisuudessa vahvistaa. Monet maakunnat ovat olleet viime aikoina huolissaan nimenomaan ammattikorkeakoulujen tulevaisuudesta. Siksi hallituksen tulee erityisesti kiinnittää huomiota niihin arvoihin, joita nämä maakunnat, joihin ammattikorkeakoulut on sijoitettu, ovat näiden myötä saaneet.

Arvoisa puhemies! Koulutus on myös tulevaisuudessa Suomelle avain menestykseen. Siksi kansainvälistymistä on jatkettava sekä oppilasvaihdon että opettajavaihdon osalta. Opettajille on luotava nykyistä paremmat edellytykset kansainväliseen koulutukseen ja työelämän koulutukseen ja sitä kautta vastattava myös näihin tulevaisuuden haasteisiin.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka nyt vähän ääni maalaiselta vaikuttaakin, pidän erittäin uljaana, että pääsen näin loppupäässä puhumaan tästä koulutuspoliittisesta selonteosta ja erityisesti, kun hallituksen ministeri Pekkarinenkin on herkistynyt vielä tätä kuuntelemaan täällä paikan päällä, vaikka opetusministeristä ei ole tietoakaan.

Ensinnäkin kun äsken kuultu ed. Rundgrenin puheenvuoro päättyi kahdeksan kohdan ohjelmaan, niin mietin siinä vaiheessa, onko mitään erityistä sanottavaa tähän asiaan enää nyt näin myöhäisillalla olemassa. Mutta kun mietin, niin tulipa mieleeni, että kyllä kuitenkin olisi hyvä, jos näin kaakkoissuomalaisena edustajana vahvistaisin, että ed. Rundgren oli oikeassa, ja näin tähän asiaan rohkaistuinkin.

Kun ajatellaan ja lähdetään siitä liikkeelle, että nyt yleinen käsitys on ollut olemassa, että koulussa tehdään kaikkea ja siellä yksilötasolla kaikki hoidetaan kuntoon ja järjestykseen, niin kuin kuuluukin ja niin kuin selonteossa hyvin nähdään, mielestäni erittäin vähälle huomiolle ja puheille on jäänyt se kodin merkitys, mikä tukee koulun ja koulutuksen pohjaa ja oikeita lähtökohtia. Jostakin syystä suomalaisiin on iskostunut ajatus, liekö se tullut idästä vaiko lännestä, epäilen, että idästä, että kodilla ei ole mitään merkitystä kasvatustyössä, vaan koulu hoitaa sen kaiken kuntoon. Tästä on hyviä esimerkkejä nyt nähtävissä, että näin se ei toimi, ja sen ikäkauden vanhemmille, jotka tämän asian ovat omaksuneet, ei paljon ole tehtävissä.

Mutta luulen niin, että meidän edustajien tehtävä on hoitaa se, että tulevaisuuden vanhemmat omivat tämän asian ja omaksuvat toisenlaisen asenteen ja panevat sen homman kuntoon niin, että lapsi kouluun, esiopetukseen mennessään ymmärtää nämä perusarvot ja lähtee siitä liikkeelle niin, että opettajaa kuunnellaan ja opetusta seurataan, opetus omaksutaan, nautitaan eikä todeta vaan niin, että opetus kuuluu ikään kuin yhteiskunnan järjestämänä ja sitä otetaan vastaan, jos huvittaa, ja jos ei huvita, niin ei oteta, tehdään, mitä tahdotaan. Tämä on vähän niin kuin sanoisin semmoinen maalaisnäkemys, miten itse tämän asian koen.

Tähän liittyy tietenkin erinomaisen hyvin se kuluneen talven aikana kuultu ja nähty, että opetusministeriö on suhtautunut erittäin kriittisesti kristillisten koulujen asemaan ja niiden erityisasemaan opetuksen suhteen. Ellei olisi noussut niin kovaa kansan ääntä ja kansan vaatimusta, niin uskallan epäillä, että opetusministeri olisi lakkauttanut niitten toimiluvat siinä vaiheessa, kun ne vanhenevat. Nyt näyttää, että saadun palautteen perusteella on syntynyt sellainen kansanliike ja kansan vaatimustaso, että niitä kuitenkin jossain määrin säilyy ja säilytetään, mikä mielestäni on erittäin tärkeätä. Jos ajatellaan vanhempien arvoja ja vanhempien lapsilta edellyttämiä arvoja ja niitä perusarvoja, mitä liittyy kristillisten koulujen osaan opetusohjelmasta, niin katson, että ne kyllä suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvat, ja ellei niitä omaksuta, niin on löydettävä semmoinen suurempi vaatimustaso, millä ne pystytään ymmärtämään, että niiden tekemä opetustyö on ainakin yhtä arvokasta ja yhtä hyviin tuloksiin johtavaa kuin yleinen perusopetustyö kouluissa onkaan.

Tähän asiaan erittäin läheisesti liittyy myöskin se, että suomalaisilla on ihmeellinen käsitys siitä, että jos tänne tulee joku maahanmuuttaja, joka edustaa eri uskontokuntaa kuin mitä valtakunnassa yleisesti on hyväksytty taikka tunnettu, niin ollaan heti valmiina julistamaan, että ei sen paremmin tässä lähiaikoina kuultava suvivirsi kuin joulun aikana kuultava jouluevankeliumikaan satu suomalaiseen kouluun eikä koulun juhlissa esitettäväksi, koska se saattaa jotain toista uskontokuntaa tunnustavaa loukata taikka hän ei omaksu eikä voi omaksua sitä asiaa. Tämä on mielestäni aivan ihmeellinen käsitys, koska ymmärrän niin, että maassa maan tavalla, ja se, joka maahan muuttaa, sopeutuu yleiseen tasoon; jos ei sopeudu, niin on hiljaa ja on poissa. Mutta se, että viranomaistaholta lähdetään niin kuin syöttämään sitä niinpäin, että kaikki suomalaiset mukautuvat muutamien pienten vähemmistöjen ehtoihin, ei ole mielestäni missään tapauksessa oikein eikä suomalaiselle sopivaa.

Mutta totuuden nimessä tähän täytyy sanoa, että kyllä ministeriö- ja ministeritasolla näyttää nyt olevan niin, että on lievempiä ohjeita annettu ja ohjattu tätä hommaa oikeaan suuntaan. Jos nyt sitten kansanedustuslaitos vielä ryhdikkäänä seisoo näiden ohjausten takana, niin voidaan ajatella, että ehkä tämä oma harras toiveenikin toteutuu niin, että suomalaiset saavat säilyttää suomalaiset perinteensä ja tästä kaikesta muusta turhasta kumartamisesta maailmalle luovutaan tai ainakaan sitä ei niin näkyvästi tehdä.

Suomalaisten perusajatushan on olemassa, että meidän pitää syleillä koko maailmaa, niin EU:ta, Brysseliä kuin yleensäkin maailmanlaajuisesti muita, jotka ovat eri mieltä tai kunnioittavat eri arvoja kuin me. Oli erityisen miellyttävää ja lämmintä kuulla ed. Soinin puheenvuoro ryhmäpuheenvuorokierroksella, missä paneuduttiin todellisiin asioihin ja annettiin kansantajuinen käsitys, missä ei ollut semmoista herra- tai rouvaliturgiaa, mitä yleensä täällä eduskunnan puhujakorokkeella on totuttu esittämään ja lukemaan siitä valmiiksi kirjoitetusta ohjelmasta, mikä ei ketään loukkaa ja on kaikkien puolesta.

Herra puhemies! Yksi aihe, mikä tietenkin tässäkin selonteossa on vielä liian vähälle jäänyt, on kouluverkkokysymys. Kun tässä talven aikana on käsitelty sitä, onko hallituksen ohjaus kunnallisena valtionapuohjauksena kouluverkkoja supistava vaiko tukeva, niin kyllä itse, vaikka kuinka olen sen jälkikäteenkin lukenut, olen päätynyt siihen käsitykseen, että kyllä se oli kyläkoulujen ensimmäinen teurastusaalto. Voi sanoa, että ei se nyt ehkä ensimmäinen ollut olemassa ja onhan näitä ollut ennenkin, mutta tässä menossa ja tässä putkessa se oli varmasti yksi niitä päällimmäisiä. Näin katsottuna kyllä toivoisin, että herättäisiin tähän asiaan kuntatasolla erityisesti, kun tämä Paras-palvelurakenneuudistus eli kuntarakenteen muuttaminen ja uudistaminen nousee esille, niin että siinä yhteydessä pidettäisiin huolta siitä pitäjän viimeisestäkin koulusta ainakin niin kauan kuin siellä on omasta takaa oppilaita sen verran, että voidaan tämä ala-aste säilyttää ja ylläpitää. Mutta tiedän myöskin, että virkamiesten sormet syyhyävät siihen, että kun pannaan viisi kuntaa yhteen, niin selvitään kahdella ala-asteella taikka kolmella. Tämä on se uhkakuva, mitä epäilen. Toivon, että suomalaiset kuntalaiset tiedostavat tämän asian ja käyvät ikään kuin kapinaan taikka ääneen, ennen kuin jotain korvaamatonta tässä asiassa on päässyt toteutumaan.

Yhtenä aiheena, mikä liittyy useisiin puheenvuoroihin, on tämä monitaitoisuus ja kädentaitojen opettaminen ja siihen kouluttautuminen niin perusopetuksessa, ammatillisessa opetuksessa kuin erityisesti jatkokoulutuksessa. Tämä on kuitenkin näissä keskusteluissa jäänyt vähän ylimalkaiseen asemaan eikä ole semmoista riittävää ponnekasta huomiota tavoittanut, missä olisi niin kuin opittu löytämään se, että sama oppilas, joka valmistuu sieltä ammatillisesta oppilaitoksesta ja elämässään saa jatkokoulutusta, osaa muurata, veistää kirvesvarren ja hitsata ja vielä kääntää mutterinkin oikein päin jenkaan. Tähän vaan ei jostakin syystä tunnu kiinnitettävän huomiota eikä sitä arvosteta siinä mielessä; puheissa vähän, mutta sitten pidemmälle se asia ei menekään. Toivoisin, että tällaisen koulutuksen osuutta kasvatettaisiin ja löydettäisiin, olkoon se sitten, kun ei se voi olla muuntokoulutusta, niin jatkokoulutusta, yleiskoulutusta tai jotain muuta.

Herra puhemies! Pyhimmäksi lopuksi tässä asiassa vielä: Suomessa yleensä aina keskustellaan ja kannetaan huolta, vaikken ketään Rkp:n edustajaa täällä näekään, ruotsin kielen asemasta, ruotsinkielisestä koulutuksesta, ruotsin kielen pakollisuudesta. Toivoisin, että tämän asian suhteen, vaikkei ruotsi ylioppilaskirjoituksessa enää pakollinen olekaan, kuitenkin opetuksessa, jos ei sitä jossakin tarvita taikka sille ei nähdä yleistä merkitystä, sen tilalla voitaisiin opettaa sitten käden taikka taiteen tietoja ja taitoja. Erityisesti kun katson tätä asiaa tuolta Kaakkois-Suomesta, ja Kaakkois-Suomeksi lasken Porvoon itäpuoliset alueet, ainakin sen ruotsin kielen tilalla edistettäisiin tai kannustettaisiin venäjän kielen opiskelua, koska siellä kuitenkin nämä meidän toiminnalliset, kaupalliset, työpaikkoja luovat työvoiman laajentamismahdollisuudet ovat olemassa. Sen pohjalta venäjä tulee olemaan Suomessa käytettynä kielenä yhtenä maailmankielistä, jos näin uskaltaisin sanoa, merkittävässä asemassa. Se pitäisi tulevaisuuden suomalaisten sillä alueella lähes jokaisen ainakin perusosiltaan hallita riittävästi niin, ettei tule pimeässä myytyä aivan väärään portaaseen, vaan tietää, onko ostamassa vaiko myymässä, ja tarkoitan tällä nimenomaan erityisesti rautakauppatuotteita.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Tämän illan aikana on käyty tietyllä tavalla uuvuttava, mutta varmasti hyvin perinpohjainen keskustelu koulutuspoliittisesta selonteosta. Itse asiassa täytyy myöntää, että hallituksen selonteko on linjakkaasti löytänyt tulevaisuuden haasteet suomalaisessa koulutuspolitiikassa, mutta valitettavasti, niin kuin kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa todettiin, hallitus omassa kehyspolitiikassaan ei halua vastata näihin tarpeisiin. Painopistealueet ovat panostaminen lasten ja nuorten koulutukseen, hyvinvoinnin parantamiseen, elinikäisen oppimisen edellytysten vahvistamiseen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseen. Nämä varmastikin ovat pitkällä tähtäimellä ne painopistealueet.

Kuitenkin haluaisin, arvoisa puhemies, nostaa ihan joitakin yksityiskohtia esille. Luova talous, joka on tämän päivän trendi, vaatii innovatiivisia ihmisiä, mutta valitettavasti erilaiset tutkimukset osoittavat, että koulujärjestelmämme pikemminkin tappaa innovatiivisuuden kuin kannustaa siihen. Kun lapset siirtyvät varhaiskasvatuksesta kouluihin, niin parin vuoden kuluessa ollaan siinä tilanteessa, että siitä luovuudesta, mikä näillä pienillä lapsilla on, on päästy eroon. Se on varmastikin meidän koulutusjärjestelmällemme suuri haaste, mistä tämä johtuu.

Tänään täällä on puhuttu taito- ja taideaineiden merkityksestä kouluyhteisössä viihtyvyyden parantajana ja luovuuden kehittäjänä. Tähän haluaisin kiinnittää huomiota. Kouluviihtyvyys on erityisen heikkoa poikien keskuudessa, ja mitä pitemmälle koulu-ura siellä peruskoulussa käy, niin sitä heikommin viihdytään. Varmasti oma roolinsa on sillä, että olemme hyvin sidottuja valtakunnallisiin opetussuunnitelmiin. Joustavuutta on kovin vähän ja taito- ja taideaineiden ja liikunnan rooli on hyvin pienessä merkityksessä, mitä pitemmälle perusopetuksessa päästään. Tähän tulisi kiinnittää huomiota. Jos me haluamme, että meidän peruskoulutuksestamme kasvaa luovia nuoria, niin nykyinen, hyvin teoreettinen, tiukka, opetussuunnitelmiin pohjautuva järjestelmämme ei varmastikaan ja valitettavasti tällaisia lopputuloksia tuo. Eli tarvitsemme lisää luovuutta kouluihimme. Eräällä tavalla hallituksen esitys siitä, että koulupäivärakennetta uudistetaan, voi olla avain tähän kysymykseen. Se tuskin riittää, että ruokatuntien pituutta pidennetään, vaan itse asiassa pitäisi antaa enemmän luovuutta paikalliselle tasolle siihen, millä tavoin se koulupäivä järjestetään. Mutta taito- ja taideaineita tarvitaan lisää.

Toinen asia, mihin haluaisin kiinnittää huomiota, on se, että hallitus toteaa koulutuspoliittisessa selonteossa, että tärkeää on panostaa varhaiseen puuttumiseen. Mielestäni tietyllä tavalla ongelma tässä selonteossa on se, että se alkaa esiopetuksesta ja kuitenkin tiedämme sen, että elinikäinen oppiminen, ongelmat ja syrjäytyminen alkavat jo aikaisemmin. Mikä on varhaiskasvatuksen rooli meidän koulutusjärjestelmässämme? Elinikäisen oppimisen näkökulmasta juuri puuttuminen riittävän aikaisin jo varhaiskasvatuksen aikana olisi tärkeässä roolissa. Voidaan sanoa, että elinikäinen oppiminen on jatkumo, joka alkaa jo huomattavasti aikaisemmin kuin siirrytään esiopetukseen tai perusopetukseen.

Tänä päivänä Suomessa on varhaiskasvatusjärjestelmää kehitetty siten, että meillä on korkeasti koulutetut lastentarhanopettajat, tänä päivänä jopa maisteritasoiset, ja heillä on se osaaminen tähän varhaiseen puuttumiseen ja ongelmien tunnistamiseen. Olisi ollut toivottavaa, että tässä selonteossa olisi uskallettu myös pohtia tai jollakin tavalla katsoa sitä, mikä on suomalaisen järjestelmän ero suhteessa useisiin muihin Euroopan maihin, joissa lähdetään siitä, että varhaiskasvatus kuuluu osaksi opetushallintoa, ei kuitenkaan siten, että lähtökohta on se, että kolmevuotiaana lähdetään reppu selässä opetuksen polulle, vaan lähtökohta on siinä, että kun meillä on selvä jatkumo varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja perusopetukseen, niin on monia elementtejä löydettävissä, joilla sitten synergian kautta lapsen kannalta löydetään ne parhaat puuttumisen mahdollisuudet silloin, kun niitä ongelmia on havaittavissa.

Lastentarhanopettajien koulutus on tänä päivänä suurelta osin maisteritasoista, ja silloin heillä on olemassa ne elementit, joilla pystytään puuttumaan riittävän ajoissa ongelmiin. Toisaalta myös yhteistyö perheiden ja päiväkodin ja perheiden ja esiopetuksessa olevien lasten ja koulun välilläkin on tiiviimpää silloin, kun tämä on yhtenäinen jatkumo. Elikkä olisi toivonut, että tässä jollakin tavalla olisi pohdittu tätä asiaa, kun se väistämättä tulee jossakin vaiheessa myös keskusteluun täällä Suomessa, kun muissa Euroopan maissa pääsääntöisesti näin toimitaan. Tällä hetkellähän paikallisesti jo hyvin monilla paikkakunnilla varhaiskasvatus on siirretty opetushallinnon alaisuuteen ja sitä kautta katsotaan tätä synergiaa kokonaisuutena. Se mahdollistaisi myös joustavan koulunaloittamisiän jokaisen lapsen tarpeen mukaan.

Tässä selonteossa myös todetaan, että halutaan tasoittaa eri koulutustasoilla aloittavien sukupuolirakennetta. Tästä selonteosta ei kyllä käynyt esille se, mitä se itse asiassa tarkoittaa. Ymmärrän sen, että eri koulutusaloilla on eri tavoin naisten aloja ja miesten aloja ja tytöt ja pojat hakeutuvat eri aloille. Mutta mitä se tarkoittaa, että eri koulutustasoilla eli ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa olevien sukupuolirakennetta tasoitetaan? Tarkoittaako se sitä, että hallitus haluaa kiintiöt pojille korkeakouluihin ja tietyllä tavalla pakottaa tytöt ammattikouluun? Jos näin on, niin en missään tapauksessa kannata ajatusta. Meillä on erilaisia toimenpiteitä, joilla on kannustettu tyttöjä tekniikan aloille, teknologiaan, matemaattisille ja luonnontieteellisille aloille, mutta jos lähdetään kategorisesti siitä, että ruvetaan sitten luomaan kiintiöitä korkeakouluihin tai jollakin tavalla pakottamaan tyttöjä valitsemaan ammattikoulun sen sijaan, että mennään ammattikorkeaan tai korkeakouluihin, niin tämä kuulostaa aika hankalalta. Tähän toivoisi hallitukselta tarkempaa vastausta.

Tässä selonteossa todellakin, niin kuin totesin, hyvin on havaittu tämänhetkisen koulutusjärjestelmän puutteet, mutta valitettavasti ei millään tavalla todeta, onko tällä hallituksella toiveita tulevien hallitusten osalta, millä tavalla sitten resursseja suunnataan näihin. Todetaan, että opintososiaalisia tukia on kehitettävä. Se on tietysti hieno tavoite, mutta valitettavasti nykyiset resurssit eivät siihen luo mahdollisuuksia.

Arvoisa puhemies! Haluaisin ihan tähän loppuun todeta korkeakoululaitoksen uudistamisen osalta, että selonteossa todetaan, että korkeakoululaitosta kehitetään yhteistyösopimuksiin perustuvilla yhteenliittymillä. Vaikka kuinka innovatiivisesti ja luovasti yritti tätä avata ja ymmärtää, niin täytyy sanoa, että se ei avautunut, mitä hallitus tällä tarkoittaa. Toisaalta selonteossa myös todetaan, että korkeakoulutuksen kokonaisuus vaatii yhtenäistä valtakunnallista ohjausta. Tähänkään ei oikeastaan vastausta saa. Kun on seurannut tätä palvelu- ja kuntarakennehanketta, niin tietää, että opetusministerillä ja opetusministeriöllä on ollut suuri tarve ja halu valtiollistaa ammattikorkeita lähtien siitä, että tällöin paremmin voidaan sitten ammattikorkeakouluverkostoa tai yliopistoverkostoa tarkastella. Riittääkö se, että tietyllä tavalla Paras-hankkeessa kuitenkin on tällä hetkellä tyydytty siihen, että nykyinen järjestelmä on ihan hyvä, mikä mielestäni on aivan erinomainen lopputulema, ja keskitytään sisältöihin? (Puhemies: 10 minuuttia!) Kuitenkin tässä selonteossa, arvoisa puhemies, todetaan, että tällaisia yhteenliittymiä tulee ja enemmän valtakunnallista ohjausta tarvitaan. Onko tietyllä tavalla kuitenkin tähän selontekoon sitten kirjoitettu se haave, joka tuli tässä Paras-hankkeessa opetusministerin tuomana pohdittavaksi ja joka kuitenkaan ei ole saanut tuulta alleen?

Arvoisa puhemies! Todellakin nyt jäämme odottamaan sitä hallitusta. Tietysti toivoa sopii, että se voisi olla tämä hallitus, mutta tuntuu vain, että se on tuleva hallitus tai tulevat hallitukset, joka painottaa riittävästi koulutuksen merkitystä ja lähtee toteuttamaan näitä selonteon johtopäätöksiä, jotka tässä erinomaisesti on tuotu esiin niiden ongelmien kanssa, joita meillä tällä hetkellä on. Suurin ongelmakysymys tietysti on olemassa olevien resurssien puute, ja siihen ei tämä selonteko anna minkäänlaista vastausta.