Tom Packalén /ps:
Arvoisa puhemies! Monet hallituksen ministerit puhuivat kauniisti
vappupuheissaan ahneutta, hyvä veli -verkostoja ja pomojen
liian korkeita palkkoja vastaan.
Esimerkiksi te, ministeri Arhinmäki, vaaditte ahneudenvastaista
kansanliikettä. Kun vappupuheissa tuodaan esiin johtajapalkkioiden
ja muiden erityisetujen epäoikeudenmukaisuus, niin silloin
minä ja varmasti muut kansalaiset odotamme, että asialle
myös tehdään jotain. Totuus on kuitenkin
toisenlainen. Hiljattain saimme lukea lehdistä, että valtionyhtiö Veikkauksen
toimitusjohtaja saa erorahana vuoden palkan, satojatuhansia euroja,
kun ei enää jatka toimessaan. Te, ministeri Arhinmäki,
olette vastuuministeri Veikkauksen asioissa. Mitä te aiotte
tehdä ahneudelle ja epäoikeudenmukaisuudelle,
vai jäävätkö teot tunteellisten
vappupuheiden tasolle?
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki
Arvoisa puhemies! Kiitän edustaja Packalénia
tärkeästä kysymyksestä.
Veikkauksen osalta olen jo paljon ennen tätä toimitusjohtajakuviota
linjannut sen, että kun uusi toimitusjohtaja valitaan,
uusia eläkepaketteja ei tehdä, palkkatason pitää olla
kohtuullinen ja muutenkin erilaisten palkitsemis- ja bonusjärjestelmien
pitää olla kohtuullisia.
Nykyinen toimitusjohtaja palkattiin vuonna 2001, ja silloin
tehtiin toimitusjohtajasopimus, johon kuuluu muun muassa mainitsemasi
eroraha. Juridisesti yhtiötä sitoo se päätös,
joka on tehty vuonna 2001 silloisen ministerin omistajaohjauksessa.
Minä ministerinä pystyn katsomaan eteenpäin
ja tulen vaikuttamaan siihen, että toimitusjohtajan palkka
ja muutenkin palkkio-, palkitsemis-, ja eläkejärjestelyt
ovat kohtuullisia jatkossa.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Huomautan, että parlamentaariseen keskusteluun kuuluu
teitittely.
Tom Packalén /ps:
Arvoisa puhemies! Valtionyhtiöissä on ollut
mitä moninaisimpia johtajien kohtuuttomia palkitsemisjärjestelyjä,
eikä niistä varmasti ole vieläkään
päästy eroon. Hallituksella ei valitettavasti
ole ollut halua puuttua niihin riittävän kovalla
kädellä.
Toinen asia, johon olisi pitänyt jo edellistenkin hallitusten
puuttua, on poliittiset virkanimitykset. Perussuomalaisten mielestä monet
poliittiset virkanimitykset ovat merkkejä yhteiskunnallisesta
epäoikeudenmukaisuudesta ja ahneudesta. Teitä,
ministeri Arhinmäki, on viime aikoina aivan aiheellisesti
kritisoitu mediassa siitä, että olette aiemmin
kyllä arvostellut hyvä veli -verkostoja mutta
valtaan päästyänne olette toiminut toisin.
Nimititte Veikkauksen hallitukseen oman erityisavustajanne. Tämähän
on tyyppiesimerkki juuri sellaisesta suhmuroinnista, jota olette
mukamas vastustanut. Oletteko aidosti huolestunut poliittisista
hyvä veli -verkostoista — vai pitäisikö sanoa
hyvä toveri -verkostoista — vai aiotteko jatkaa
entisellä linjallanne?
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki
Arvoisa puhemies! Olen erittäin huolestunut siitä kehityksestä,
jota on tapahtunut valtionyhtiöissä. Valtionyhtiöiden
hallituksiin on ristiinvalittu niin sanottuja hallitusammattilaisia, jotka
ovat mahdollistaneet kohtuuttoman korkeita bonuksia, erilaisia stay
up -bonuksia, ja yhteiskunnallinen näkyvyys on
kadonnut.
Sen vuoksi varmasti uuden toimitusjohtajan nimityksen yhteydessä teillekin,
edustaja Packalén, on käynyt selväksi,
miksi on tärkeää, että valtionyhtiöiden
hallituksissa on myös yhteiskunnallista ymmärrystä,
yhteiskunnallista osaamista ja niitä, jotka pystyvät
arvioimaan palkkioiden, bonusten, palkkojen ja eläkejärjestelyiden
kohtuullista tasoa ja vaikuttamaan niihin. Tämä on
juuri sitä valtio-ohjausta, jota vasemmisto ja varmasti
koko hallitus ovat peräänkuuluttaneet valtionyhtiöiden
hallinnolta.
Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Maaliskuulla vuonna 2009 valtion omistajaohjauksesta vastaava
ministeri Häkämies sanoi asettavansa arviointiryhmän
selvittämään valtion palkitsemisohjeiden
toimivuutta ja esittämään mahdollisia
uudistustapoja. Samainen ministeri tuomitsee johtajien ylisuuret
bonukset tämänvuotisessa vappupuheessaan, samoin
ministeri Arhinmäki vaatii loppua valtionyhtiöiden
suhmuroinnille, ja ministeri Urpilainen mainitsi vappupuheessaan ahneuden
vahvistuneen ja hyvä veli -verkoston pitävän
omistaan huolen.
Arvoisa puhemies! Kysynkin hallitukselta, onko puheiden lisäksi
odotettavissa mitään, jotta suhmurointia ja hyvä veli
-järjestelmää voitaisiin edes hieman
kitkeä korruptiovaltio-Suomessa.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Arvoisa puhemies! Minusta on hyvin tärkeää,
että suomalaisessa yhteiskunnassa käydään
kohtuullisuuskeskustelua, koska erityisesti vaikeina aikoina on
tärkeää, että myös
ne, jotka ovat varakkaita ja hyvin menestyviä, osallistuvat
reilulla panoksella yhteisen taakan kantamiseen, ja nyt näin
ei ole ollut. Erityisesti muutamissa yhtiöissä nämä palkitsemisjärjestelmät
ovat riistäytyneet käsistä, ja on ihan
ymmärrettävää, että se
sotii ihmisten oikeudentuntoa vastaan, ja siihen pitää puuttua.
Hallitus itse on näyttänyt esimerkkiä kohtuullisuudessa,
koska me olemme leikanneet ministereiden palkkoja viidellä prosentilla,
ja aika harvassa yhtiössä johto itse on toiminut
samalla lailla. Tietenkin tämä on myöskin
vetoomus elinkeinoelämälle, johon toivoisin samanlaista
esimerkillisyyttä, kuin siinä, mitä ministerit
ovat tehneet. Me olemme valtionyhtiöiden osalta käymässä läpi
palkitsemisjärjestelmät, ja sen ohelle tietenkin
toivon, että myöskin työmarkkinajärjestöjen
kanssa yhteistyössä voisimme katsoa sellaisia
periaatteita, jotka olisi hyvä ottaa käyttöön
elinkeinoelämässä laajemmaltikin palkitsemisen
osalta.
Martti Mölsä /ps:
Arvoisa puhemies! Aikoinaan täällä vaikutti
sellainen mies kuin Veikko Vennamo, ja hän totesi täällä muun
muassa, että rahaa on mutta rahat ovat rosvoilla. Täällä on joukko
kansanedustajia, jotka vaikuttivat jo silloin, muun muassa Salolainen,
Zyskowicz, Kanerva ja monta muuta. (Pertti Salolainen: Mitä siitä?)
Siksi onkin pakko kysyä, miksi rötösherrat
ovat edelleen vapaina. Miksi ette ole tehneet asian eteen mitään?
Herra pääministeri, kysymys kuuluukin: onko kokoomuksen
linjalle johdonmukaista, että rötösherroja
suojellaan tällä tavalla kuin täällä nyt on
tullut esille? (Kokoomuksen ryhmästä: Ei ole!)
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Tämä ei varsinaisesti ole
puolueitten kyselytunti, mutta hyvin mielelläni tähän
teemaan kyllä vastaan.
Edellisessä kysymyksessä sanottiin, että Suomi
on korruptiovaltio. Minä toivoisin, että Suomen
kansanedustajat näissä perusasioissa pitäytyisivät
kuitenkin ihan totuudessa. Suomi on kaikkien kansainvälisten
tutkimusten mukaan kaikkein vähäisimmän
korruption maiden joukossa. Tämä on hieno suomalainen
piirre, mutta ei tietenkään voida ajatella, että se
on ikuisesti saavutettu etu. Sen kanssa täytyy olla aina
tarkkana. Mutta jos Suomen kansan edustaja antaa semmoisen kuvan,
että Suomi on korruptiomaa tai että täällä suojellaan
rikollisuutta, niin minusta se on nyt kyllä hämmästyttävä väite.
Minä tiedän, että eri puolueilla on erilaista
poliittista retoriikkaa, mutta toivoisin, että suhtauduttaisiin
asiallisesti vakaviin kysymyksiin.
Rikollisuutta tässä maassa ei suojella. Sen
lisäksi tässä maassa kannustetaan kohtuullisuuteen.
(Puhemies: Nyt on aika täynnä!) Kaikki, mikä on
laissa sallittua, ei ole hyvien tapojen mukaista, ja hallituksenkin
ja kaikkien edustajien velvollisuus on pitää yllä myös
tämmöistä kohtuullisuuden keskustelua,
koska se vahvistaa sitä samassa veneessä olemisen
ajatusmaailmaa.
Mutta toivoisin, ettei mennä tässä keskustelussa
nyt liian pitkälle populismin tielle, että leimataan
tämä maa korruption ja rikollisuuden maaksi.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Nyt joudun huomauttamaan, että minuutti koskee sekä kysyjiä että vastaajia.
Anne Kalmari /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Totuus kuitenkin on, että suojatyöpaikkoja ja
palkintovirkoja yhä edelleen jaetaan. Yksi esimerkki niistä ovat
suurten kaupunkien apulaiskaupunginjohtajien paikat, joista tälläkin
hetkellä on käyty poliittista taistelua.
Toinen esimerkki, johon päähallituspuolueen kansanedustajatkin
ovat ottaneet kantaa, ovat nämä ylimääräiset
bonus- ja sitouttamisrahat. Kysynkin pääministeriltä,
kun esimerkiksi Velipekka Nummikoski, kokoomuslainen valtiosihteeri,
palkattiin RAY:n johtoon ja Sisko Seppä avustusjohtajaksi
heti ensimmäisinä päätöksinä: ovatko
teidän mielestänne nämä palkkiojärjestelmät
esimerkiksi tässä yhtiössä kohtuullisia,
ja jos sitouttamisen täytyy täten tapahtua, mistä ulkomaisista
yhtiöistä on tullut kyselyjä näitten
pätevien henkilöiden rekrytoimiseksi?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! En tunne Raha-automaattiyhdistyksen palkkausjärjestelmää,
mutta minusta valitut ihmiset ovat hyvinkin tehtäviinsä sopivia.
Ei se, että ihmisellä on kokemusta yhteiskunnallisesta elämästä,
tee hänestä lopun ikäänsä epäsopivaa muihin
ammatteihin. Aina pitää valita pätevin.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kansalaiset ovat aivan oikeutetusti
tyytymättömiä ja jopa kiukkuisia siitä,
että erityisesti valtionyhtiöitten palkitsemisjärjestelmät
mutta myös muitten huippuyritysten palkitsemisjärjestelmät
ovat aivan kohtuuttomia. Valtiovarainministeri teki mielestäni
hyvän aloitteen, kun hän kaipasi tätä laajempaa
keskustelua myös elinkeinoelämän johdon
kanssa, mutta EK:n suunnalta tuli aika kylmää kyytiä,
että tällaisia pelisääntöjä ei
tarvittaisi. Kysyn pääministeriltä: oletteko
te valmis edistämään kohtuullisten pelisääntöjen aikaansaamista
myös laajemmin elinkeinoelämän johdon
palkitsemisessa esimerkiksi keskustelemalla puoluetoverienne kanssa
EK:n johdossa, jotta tällainen yhteiskunnan eheyttä ja
yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta lisäävä virtaus
saataisiin tähän myöskin yritysjohtajien
palkkausten osalta?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Nyt en ole ihan varma, onko EK:n johdossa
puoluetovereitani, (Sirkka-Liisa Anttila: Kyllä siellä on!)
mutta joka tapauksessa itse asiaan: (Välihuutoja) Minä olen
usean vuoden ajan vaatinut kohtuullisuutta myös ylimpien
johtajien palkitsemiseen sen takia, että se on huomaavaisuutta
kanssaihmisiä kohtaan. Tietenkään yksikään
järjestö ei sovi yksityisten yrittäjien
palkoista tai yritysjohtajien palkoista. Yritys aina sopii palkan
sen tehtävään valittavan ihmisen kanssa
kahden kesken. Yrityksille on tärkeätä, että ne
saavat parhaan osaajan. Joskus kilpailu on kovaa kansainvälisestikin,
ja joskus pitää kovasta työstä maksaa
suuria palkkoja, mutta erityisesti tämmöisinä aikoina,
joita nyt eletään, huomaavaisuus kanssaihmisiä kohtaan
on suuressa arvossa, ja sen takia palkitsemisjärjestelyt
niin julkisella kuin yksityisellä puolella ovat yksi osa, jota
kannattaa kyllä hyvin tarkkaan katsoa.
Annika Lapintie /vas:
Herra puhemies! Varmasti ensimmäinen ja hyvä askel
on se, että valtion johdossa huolestutaan ja tunnustetaan
se, että yhteiskunnassa on ahneutta, ja erityisesti huippujohtajilla
sitä tuntuu esiintyvän. Sen lisäksi valtiolla
on syytä toimia esimerkkinä ja toimia myös
valtio-omisteisten yhtiöiden järjestelmien parantamiseksi.
Haluaisinkin kysyä, kun tämä ensi askel
on otettu, tunnistettu ahneus ja tuomittu se, mitä nyt
sitten aiotaan tehdä ja mitä suunnitelmia on olemassa.
Vielä jos lyhyesti saisin tähän samaan
kysymykseen sen, kun tuli esille tämä hyvä veli
-verkosto, niin uskon, että jos pörssiyhtiöiden
johdossa olisi enemmän naisia samalla tavalla kuin muualla
yhteiskunnassa alkaa johtopaikoilla olla, niin tästä hyvä veli
-verkostostakin päästäisiin eroon. Onko
hallitus tekemässä jotakin tämän
asian eteen?
Kehitysministeri Heidi Hautala
Arvoisa puhemies! Se keskustelu, joka on alkanut valtio-omisteisten
yhtiöiden palkitsemisen tiukentamisesta, on ilahduttavalla
tavalla levinnyt myös muihin yhtiöihin. Minä annan
siitä yhden esimerkin: Keskuskauppakamari on kehottanut
pörssiyhtiöitä tarkastelemaan oman palkitsemisensa tasoa
ja kohtuullisuutta, ja tällä tavalla sillä keskustelulla,
mitä tässäkin salissa on käyty
ja mitä käydään, on laajempi
vaikutus.
Mitä tulee valtio-omisteisiin yhtiöihin, niin tämä palkitsemisohjeen
tarkistaminen on nyt aika lailla loppusuoralla, ja toivon, että voin
hyvin lähiaikoina kertoa teille uusista ajatuksista. Voin
jo sanoa sen, että yksi selkeä johtopäätös
on se, että valtio-omisteisia yhtiöitä on
kovin monenlaisia ja kuitenkin on vain yksi ohje ja tässä ohjeessa
tullaan nyt erittelemään erilaisia yhtiöitä sen
mukaan, minkälaisessa todellisessa kilpailutilanteessa
ne toimivat. Yksi keskeinen ongelma tässä uudistuksessa
tulee olemaan se, että ei voi olla niin, että tämmöisestä palkitsemisen maksimitasosta
itse asiassa onkin tullut se todellinen tavoitetaso. Se on vähän
niin kuin ylioppilaskirjoituksissa ruvettaisiin antamaan liian hyviä arvosanoja.
Tämä ei käy. (Puhemies: Nyt minuutti
on täynnä!) Jos mennään maksimiin,
niin pitää olla todella poikkeuksellinen ja hyvin
perusteltu suoritus.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Lähdimme liikkeelle Veikkauksesta
ja sen johtamisesta. Se on tärkeä kysymys, jotta
voimme turvata monopolin Suomessa tulevaisuudessakin. Rahapelit
ja Veikkaus rahoittavat urheilun, kulttuurin ja liikunnan. Kysyisinkin
ministeriltä, kun nyt tuo Veikkauksen johtajatilanne on
avoinna, siellä on aika poikkeuksellinen tilanne, siellä on kaksi
eri johtoryhmää, kaksi päällekkäistä hallintoa,
oletteko te valmis miettimään sitä, riittäisikö siellä yksiportainen
hallinto niin kuin muissakin yhtiöissä, ja toisaalta
oletteko te valmis pohtimaan myös sitä, voiko
loputtomiin tripoli olla monopoli eli kuinka kauan meillä voi
toimia kolme toimijaa sillä sektorilla, joka on monopoliksi osoitettu
EU:stakin hyvin pitkään ja jolla pitäisi olla
selkeä järjestelmä. Toivoisin, että tätä voitaisiin
pohtia tässä vaiheessa, kun tuo johtajakysymyskin
on avoinna.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki
Arvoisa puhemies! Nyt kun uutta toimitusjohtajaa haetaan Veikkaukselle,
niin Veikkauksen hallitus, joka tästä operatiivisesta
puolesta vastaa, pohtii myös johtajajärjestelyjä,
ja tietenkin valtio-ohjauksesta vastaavana ministerinä osallistun
näihin keskusteluihin. Tässä haetaan
nimenomaan hyvin toimineelle yhtiölle taas uutta strategiaa.
Pitää muistaa, että Veikkaus on kehittynyt
viimeisen kymmenen vuoden aikana maailman parhaiten tuottavaksi
rahapeliyhtiöksi, ja siitä pitää olla
ylpeä, ja siitä pitää kiittää niitä ihmisiä,
jotka ovat toimineet Veikkauksessa ja Veikkauksen hallinnossa. Myös
Raha-automaattiyhdistys, jos katsoo maailmanlaajuisesti, vaikka
ei kuulu minun tontilleni, on erittäin tuottoisa rahapeliyhtiö,
ja tärkeintä tässä on se, että todella ne
voitot menevät edunsaajille.
Kannattaa olla hyvin varovainen kuitenkin siinä, ettei
ihan fiilispohjalta lähde pohtimaan näiden yhdistämistä.
Niiden hallinto on hyvin erilainen: Veikkaus toimii yhtiönä,
Raha-automaattiyhdistys vähän toiselta pohjalta.
Sen lisäksi tällä hetkellä Euroopan
unionista ei ole tullut sellaisia viestejä, että meidän
monopoli on uhattuna, mutta meidän pitää olla
koko ajan siinä tarkkana, ja sen vuoksi meidän
pitää tehdä töitä Brysselissä, että komissio
esimerkiksi ei pääse viemään
meiltä tätä mahdollisuutta tukea edunsaajia
(Puhemies: Minuutti on täynnä!) näiden
yhtiöiden kautta.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Kyllähän Veikkauksen toimitusjohtajan kädenpuristus
oli niin luja, että sitä ei osannut kukaan veikata
etukäteen. (Naurua)
Mutta, arvoisa puhemies, hallituksen ministereitten vappupuheet
kohtuullisuudesta olivat oikein hyvää ja positiivista
kuultavaa, kiitos siitä. Mutta miten aiotte nyt toimia
eteenpäin? Pääministerin puheissa se
jäi vähän epäselväksi,
jääkö tämä puheeksi,
yleiseksi julki sanotuksi, vai aikooko hallitus ottaa sen tosissaan
esiin esimerkiksi seuraavan tulokierroksen yhteydessä,
niissä tunnusteluissa ja esineuvotteluissa, joissa teillä on
mahdollisuus sanoa vahva viesti kohtuullisuuden puolesta, niin että käytännössä nämä
herrat
ottavat sen huomioon. Katsokaa kahtakymmentä eniten ansiotuloja
saavaa: siellä on monien ei vain valtion vaan yksityisten
suomalaisten yritysten johtajia niiden kahdenkymmenen eniten ansainneen
joukossa.
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa herra puhemies! Tämä kohtuullisuuden
teema nyt ei ole mikään uusi teema. Sitä on
Suomessa ihan positiivisella tavalla viljelty jo pidemmän
aikaa. Itse asiassa se tuli entistä tärkeämmäksi
jo jokunen vuosi sitten, kun kansainvälisiä esimerkkejä kohtuuttomuuksista
nähtiin, ja itse asiassa ne johtivat myös omalta
osaltaan finanssikriisiin. Meidän pitää tunnistaa
se, että Suomi kilpailee huippuosaajista ja kovasta työstä ja
huippuosaamisesta maksetaan aina suuria palkkoja. Mutta jokainen
yritys miettiköön keskenään
ja tykönään, mikä on kohtuullista.
Siihen ei lainsäätäjä pysty
normia tekemään. Kun yritys valitsee johtoaan,
niin se on tietysti aina sen oma tehtävä ja myös
oma tehtävä sitä palkkausta määritellä, mutta
yhteiskunnalliset päättäjät
voivat olla ruokkimassa sitä yleistä ilmapiiriä,
että samaan aikaan, kun osaamisesta maksetaan, toivon mukaan
myös kohtuullisuuden hengestä pidetään kiinni.
(Mauri Pekkarinen: Ei mennyt tupopöytään!)
Jukka Kärnä /sd:
Arvoisa puhemies! Kun nämä valtionyhtiöitten,
jos käyttäisi huonoa sanaa, prötöstelyt
tulivat tässä pieni tovi sitten esille, niin talousvaliokuntahan
otti ne omalle pöydälleen, ja lukuisten kuulemisten
jälkeen päädyimme myöskin kirjelmässämme
siihen, että esimerkiksi hallituspaikkoja johtajilla voisi
olla enintään kaksi, ja sitten on näitä niin
sanottuja ristiin istumisia eri hallituksissa, siellä voi
olla asiakassuhteita, siellä voi olla esimies-alaissuhteita.
Kysynkin arvoisalta ministeriltä: missä vaiheessa
tällä hetkellä on menossa näitten
asioitten purkaminen?
Amerikassahan tähän hallituspaikkojen määrään
puututtiin kovalla kädellä sen jälkeen,
kun siellä talous alkoi mennä nurin narin. Siellä oli keskimäärin
viisi hallituspaikkaa. Todennäköisesti tämänhetkinen
luku on 1,7. Missä mallissa Suomessa ollaan?
Kehitysministeri Heidi Hautala
Arvoisa puhemies! Tämä liittyy hyvin kiinteästi
kysymykseen siitä, että Suomessa aivan liian pieni piiri
on toiminut rekrytointipohjana valtio-omisteisten yhtiöiden
hallituksiin jäseniä valittaessa. Tulen kiinnittämään
tähän jokaisella minun vastuulleni tulevalla yhtiökokouskierroksella
vakavaa huomiota.
Yksi menestys on ollut kuitenkin jo se, mihin edustaja Lapintie
viittasi: naisten osuus valtio-omisteisten pörssiyhtiöiden
hallituksissa on nyt sillä tavoitetasolla, joka on meidän
tasa-arvolaista tuttu 40—60. Tämä on
yksi osa sitä monimuotoisuutta, sitä rekrytointipohjan
laajenemista. Me tarvitsemme myös ulkomaalaisia jäseniä hallituksiin.
Ja tässä yhteydessä, kun tämä rekrytointipohja
laajenee, kun meidän silmät aukenevat sille, että yhtiöt
tarvitsevat hyvin monenlaista osaamista — myös
yhteiskuntavastuuta haluan painottaa — silloin tietysti
nämä hallituspaikat per jäsen automaattisesti
tulevat vähenemään, ja tämä on
tärkeä asia.
Mutta sitten täytyy sanoa, että joskus on
sellaisia tilanteita, esimerkiksi Finnairin äskeinen hallitusvalinta,
että hyvin luottavaisin mielin valitsin sinne myös
sellaisen jäsenen, Maija-Liisa Frimanin, jolla on kohtuullinen
määrä näitä paikkoja,
koska todella sitten myös täytyy olla sellaista vankkaa
kokemusta erilaisissa yhtiöissä, (Puhemies: Ja
nyt minuutti on täynnä) mutta pitää olla tasapaino.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Ja vielä tähän aiheeseen edustaja
Packalèn.
Tom Packalén /ps:
Arvoisa herra puhemies! Arvoisa ministeri Arhinmäki,
puhuitte kauniisti toimistanne saada hallitusammattilaisten joukkoon
lisää ulkopuolisia henkilöitä arvioimaan toiminnan
oikeudenmukaisuutta. Haluaisin kysyä, mihin toimiin nimittämänne
entinen erityisavustajanne on ryhtynyt Veikkauksessa tavoitteidenne
saavuttamiseksi, vai jatkuuko suhmurointi vasemmiston siipien suojassa.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki
Arvoisa puhemies! Kuten totesin, nykyisen toimitusjohtajan sopimus
on tehty vuonna 2001, ja se juridisesti sitoo yhtiötä.
Se, mihin pystymme vaikuttamaan, on tulevaisuus. Ongelmia on nähty
siinä, että on ollut ylisuuret lisäeläkkeet,
tämä eroraha, joka myöskään
ei tullut, edustaja Pekkarinen, veikkaajille yllätyksenä, vaan
se oli siinä sopimuksessa, joka meitä juridisesti
sitoo, ja sitten palkkataso. Nämä kaikki asiat
ovat niitä, joihin nyt, kun haetaan Veikkaukselle uutta
toimitusjohtajaa, puututaan. Sen vuoksi on hyvä, että Veikkauksen
hallituksessa on laajasti erilaista yhteiskunnallista osaamista, liiketalouden
osaamista, jotta tehdään sellaisia sopimuksia,
jotka ovat kohtuullisia myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta.