Täysistunnon pöytäkirja 49/2012 vp

PTK 49/2012 vp

49. KESKIVIIKKONA 9. TOUKOKUUTA 2012 kello 14.03

Tarkistettu versio 2.0

4) Hallituksen esitys eduskunnalle Venäjän federaation kanssa tehdyn lentoliikennesopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

 

Arto Satonen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä asiassa on kyse Suomen ja Venäjän federaation välisen lentoliikenteen edistämisestä uusimalla sopimuksia, ja tässä kirjataan pöytäkirjamerkintä siitä, että näitä yhteyksiä edistetään.

Tarkoituksena on se, että tämä pöytäkirja tulee voimaan 30 päivän kuluttua siitä, kun jälkimmäinen ilmoitus pöytäkirjan voimaansaattamiseksi tarvittavien kansallisten toimenpiteiden loppuunsaattamisesta on otettu vastaan. Pöytäkirjan voimaansaattamislaki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan, kuin pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan. Valiokunta puoltaa tätä esitystä yksimielisesti, ja pidämme hyvänä sitä. Tavoitteenahan on Suomen ja Venäjän välisen lentoliikenteen saaminen vastaamaan Euroopan unionin sijoittautumisvapautta ja kilpailua koskevaa sääntelyä. Lisäksi tavoitteena on poistaa Suomen ja Venäjän välisen lentoliikenteen kilpailun oikeudellisia rajoitteita sekä saattaa lentoyhtiöiden välinen yhteistyö vastaamaan yleisesti kansainvälisessä lentoliikenteessä sovellettavia käytäntöjä. Pöytäkirjan määräykset mahdollistavat myös muun kuin suomalaisomistuksessa olevan lentoyhtiön nimeämisen Suomen ja Venäjän välisille lentoreiteille. Jatkossa riittää, että lehtoyhtiön pitää olla sijoittunut Suomeen ja sillä on paikallisten määräysten mukaan myönnetyt liikenne- ja lentotoimintaluvat. Sopimuksen muutos myös mahdollistaa useamman kuin yhden lentoyhtiön nimeämisen kahden kaupunkiparin väliselle reitille. Tämä on erittäin tärkeää sen vuoksi, että saataisiin myös pohjoisessa Suomessa suoria lehtoyhteyksiä Suomen ja Venäjän välillä. Esimerkiksi Oulu on yksi potentiaalinen paikka, josta voisi olla yhteyksiä erityisesti arktisen alueen ja Venäjän kaupunkeihin.

Lisäksi pöytäkirjamääräyksessä kumotaan sopimukseen sisältynyt määräys liikennöinnin edellytyksenä olleista lentoyhtiöiden välisistä kaupallisista sopimuksista, millä valiokunnan saaman selvityksen mukaan voi olla huomattavia positiivisia taloudellisia vaikutuksia suomalaisille lentoyhtiöille. Asiaa on käsitellyt myöskin perustuslakivaliokunta, joka on todennut, että eduskunnan suostumus on tarpeen Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen välisen lentoliikennesopimuksen muuttamista koskevaan pöytäkirjaan ja että tästä päätetään äänten enemmistöllä ja lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Siis tämä esitys, jolla pyrimme edistämään Suomen ja Venäjän välistä lentoliikennettä, myöskin kaupankäynnin, kulttuurivaihdon ja matkailun kehittymistä, esitetään hyväksyttäväksi yksimielisenä.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä siis on kysymys Suomen ja Venäjän lentoliikennesopimuksen muuttamisesta.

Meidän nykyinen sopimuksemme on vuodelta 1993, ja sekin perustuu hyvin pitkälle jo aikanaan Neuvostoliiton kanssa tehtyyn kahdenkeskiseen sopimukseen aina 1970-luvun alusta. Voisi todeta, että tätä on enemmän kuin aiheellista muuttaa ja on erittäin hyvä asia, että tämä muutos on saatu vihdoin tehtyä. Totean sen, että tämä on todella harvinaista herkkua, joten jos täällä salissa tuntuu, että asiat eivät tahdo mennä eteenpäin ja vaaditaan pitkäjänteisyyttä, niin voin sillä kokemuksella, jonka viime vaalikaudella liikenneministerin tehtävistä sain, kertoa kyllä sen, että pitkäjänteisyyttä ja tahtoa ja luottamusta siihen, että asiat etenevät, tarvitaan myös Suomen ja Venäjän välisissä valtiosopimuksissa. Viime vaalikaudellahan saatiin päätökseen Saimaan kanavan sopimuksen jatkaminen, ja nyt on kysymys lentoliikennesopimuksen muuttamisesta. Tämä on siis ollut todella pitkäjänteistä hommaa. Nämä neuvottelut aloitettiin jo vuonna 2003, eli ministeriketjussa tätä ovat olleet valmistelemassa jo minua aiemmin sekä ministerit Luhtanen ja Huovinen, sitten allekirjoittanut, ja nyt ministeri Kyllösen aikana saatiin tämä päätökseen.

Tämä on myönteinen asia erityisesti siksi, että tämä poistaa oikeudelliset esteet siltä, että Suomen ja Venäjän välillä voisi liikennöidä muitakin lentoyhtiöitä kuin suomalaisomistuksessa olevia, ja poistuu niin sanottu kaupunkiparikonsepti. Vielä voimassa olevan sopimuksen mukaan uusia yhteyksiä on avattu vain kaupunkipareittain, esimerkiksi Rovaniemi—Moskova tai Kittilä—Moskova tai mahdollisesti sitten jatkossa vaikka Oulu—Moskova, ja lento-oikeudet on myös jaettu sillä tavalla, että käytännössä aina vain yksi yhtiö on sen voinut saada, ja nehän ovat olleet sitten Finnair ja Venäjän puolelta Aeroflot. Tämä jäykkä kahdenkeskinen sopimus on ollut todellakin ongelmallinen — kuten jo puheenjohtaja Satosen puheenvuorossa tuli esille — pohjoisen Suomen lentoyhteyksien kannalta ja on ollut suoranaisesti matkailun este, ja minun muistini mukaan tämä sopimusneuvottelu oli viime vaalikaudella esillä kaikissa kahdenkeskisissä neuvotteluissa Venäjän ministerin kanssa ja niissä neuvotteluissa myös, joita oli pääministerien Vanhanen ja Putin pääministeritapaamisissa, joihin myös itse pääsin osallistumaan. Jatkossa, kunhan uusi sopimus saadaan aikaiseksi, voimaan ja toimimaan, on mahdollista muun muassa se, että sellaiset lentoyhtiöt kuin Blue 1 ja sitten myös Flybe lentäisivät Suomesta Venäjän kohteisiin.

Tämän sopimuksen muuttaminen on merkityksellinen kahdesta näkökulmasta käsin: Ensinnäkin tietysti Suomen ja Venäjän kanssakäymisen lisäämiseksi, lentoyhteyksien parantamiseksi ja monipuolistamiseksi, se palvelee matkailua, elinkeinoelämää ja kaikinpuolista kanssakäymistä. Toinen ulottuvuus tässä on EU:n ja Venäjän välisten lentoliikenneasioiden paneminen paremmalle tolalle. Luvalla sanoen EU:n ja Venäjän lentoliikennesuhteet ovat olleet monien vuosien ajan pahastikin jäissä, ja erimielisyydet ovat kilpistyneet ensinnäkin niin sanottuihin Siperian ylilentomaksuihin sekä komission paheksumiin ja EY-tuomioistuimen tuomitsemiin EU-jäsenmaiden kahdenvälisiin lentoliikennesopimuksiin Venäjän kanssa, kuten on tämä Suomi—Venäjä-kahdenkeskinen sopimus.

Oma kokemukseni ristiriidoista ja valmistelusta on aika vankka. Ennen kuin tulin ministeriksi, komission varapuheenjohtaja, silloinen liikennekomissaari Jacques Barrot sekä Venäjän liikenneministeri Levitin sopivat jo vuonna 2006 siitä, että Siperian ylittävien lentoreittien tariffit järkeistetään ja nykyaikaistetaan. Siitä huolimatta Venäjä päätyi sitten siihen, että ne eivät allekirjoittaneet sitä ylilentosopimusta, ja voi olla, että taustalla oli silloin kevään 2007 pronssipatsaskiistakin vaikuttamassa siihen, ja kun itse tulin keväällä 2007 ministeriksi, niin sekä komission puoli että liikennekomissaari Barrot antoivat kyllä minun tuta sen, että ennen kuin tämä Siperian ylilentomaksuasia on saatu uudistettua, muutkaan EU:n ja Venäjän liikenneasiat eivät etene ja edisty. No, nämä Siperian ylilentomaksut olivat sitten todellakin toistuva keskustelunaihe komission ja Venäjän välillä, ja sitten asia lähti ratkeamaan sitä kautta, että Venäjä ilmoitti allekirjoittavansa sopimuksen, jos se hyväksytään WTO:n jäseneksi, ja WTO:n jäseneksihän Venäjä hyväksyttiin viime joulukuussa.

Siperian ylilentoasian ohella komissio on ollut suivaantunut todellakin kahdenkeskisiin lentoliikennesopimuksiin Venäjän kanssa ja tähän Suomen ja Venäjän sopimukseen, jota nyt tässä istunnossa käsitellään. EU:n näkökulmasta kahdenkeskiset sopimukset rikkovat vapaan kilpailun periaatetta ja ovat muita EU-maita kohtaan syrjiviä. Niinpä Suomikin sai lokakuussa 2010 EU:n virallisen huomautuksen Venäjän kanssa olevasta sopimuksesta. Tämä tuntui jotenkin kohtuuttomalta, sillä meillä olivat olleet käynnissä jo vuosikausia Venäjän kanssa joka tasolla, ministeritasolla, virkamiestasolla, neuvottelut sopimuksen uusimiseksi. Silloin annoimme komissiolle selvityksen tilanteesta ja informoimme ja kiirehdimme Venäjää asiassa, että sopimus on uudistettava, ja sitten todennäköisesti Venäjän WTO-jäsenyyshalun vuoksi asiat alkoivat mennä parempaan suuntaan, ja joulukuussa 2010, kun olimme Helsingin ja Pietarin välisen nopean Allegro-junan käyttöönottomatkalla, Venäjän kollega ilmoitti minulle, että nyt uudistetaan kahdenkeskinen sopimus ripeällä otteella ja siitä tehdään sellainen, että se kelpaa myös muiden EU-maiden ja Venäjän kahdenkeskisten lentoliikennesopimusten malliksi.

No, puolentoista vuoden takaisen ehdotuksen jälkeen sopimuksen uusiminen on edennyt virkamiestasolla ripeästi, ja viime syksynä hyväksyttiin Moskovassa pöytäkirja sopimuksen muuttamisesta. Nyt tämä on meidän, eduskunnan, hyväksyttävänä, ja minun käsitykseni mukaan tämän sopimuksen hyväksyminen ei edellytä Venäjän duuman käsittelyä, joten sopimuksen lopullinen hyväksyntä myös Venäjällä saattaisi olla ihan lähiviikkojen tai ainakin lähikuukausien asia. (Arto Satonen: Joo, pitää paikkansa!) Toivoa sitten tietysti sopii, että muut asiat eivät ryhdy tätä sopimuksen hyväksymistä Venäjällä vaikeuttamaan, ja viittaan lentoliikenteen päästökauppajärjestelmään, joka on Venäjälle hyvin vastenmielinen, koska EU:han teki sen omana päätöksenään. Tämä sopimus siis poistaa oikeudelliset esteet muiden kuin suomalaisomistuksessa olevien lentoyhtiöiden lentämisestä Venäjälle. Sitä, miten nopeasti uusia yhtiöitä ja reittejä avautuu, on vaikea arvioida. Toivon, että kaikissa yhteyksissä sopimuksen käytännönmuutoksia pyritään edistämään. Harras toiveeni on erityisesti, että tämä sopimusmuutos voisi edesauttaa sitä, että jatkossa Helsingin ja Moskovan lentoyhteydet paranisivat siten, että Moskovassa voisi käydä Helsingistä päiväsittäin. Minusta on käsittämätöntä, että jos lentoaika on tunti 40 minuuttia sivuunsa Helsingistä Moskovaan ja Moskovasta Helsinkiin, niin Helsingissä ei tällä hetkellä pysty käymään päiväsittäin.

Yleiskeskustelu päättyi.