Arto Satonen /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä lakiesityksessä ja
liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnössä on kyse
kahdesta asiasta.
Ensinnäkin, sähköisen viestinnän
tietosuojalakiin ehdotetaan muutoksia, jotka antavat teleyrityksille
oikeuden luovuttaa tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajille sähköisen
viestinnän tunnistamistietoja laskutuksen täsmäyttämiseksi, jota
on laajalti kuluttajien taholta toivottu. Sen lisäksi tähän
sisältyy varsin poikkeuksellinen säännös.
Kolmen vuoden määräajaksi esitetään viestintämarkkinalakiin
kohtaa, joka kieltää matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinoinnin.
Arvoisa puhemies! Tämä jälkimmäinen
kielto on todellakin poikkeuksellinen, koska muuten puhelinmarkkinointia
ei ole kielletty, ei esimerkiksi aikakausilehtien tai lehtien myynnissä,
ei myöskään esimerkiksi laajakaistayhteyksien myymisessä,
mutta sen sijaan kielletään tässä matkapuhelinliittymien
osalta.
Perusteet ovat kuitenkin se, että suomalaisella on
keskimäärin 1,5 puhelinliittymää per
henkilöä kohti ja matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinoinnissa
on valiokunnan saaman selvityksen mukaan ollut ongelmia, joista
olennainen osa on kohdistunut sellaisiin jo ikääntyneisiin kuluttajiin,
joilla saattaa olla vaikeuksia hahmottaa esimerkiksi kaikkia markkinoitavan
liittymän sopimusehtoja. Eli Suomeksi sanottuna vaarana
on se, että varsinkin iäkkäämmät
ihmiset ostavat palveluita, joita he eivät tarvitsisi ja
joita he eivät myöskään ostaisi,
jos he ymmärtäisivät, mitä he
ovat ostaneet. Ja sen takia tällainen poikkeuksellinen
järjestely on tehty.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota myös
siihen, että puhelinmarkkinointikiellolla on negatiivisia
kilpailuvaikutuksia erityisesti uusien markkinoille tulijoiden aseman
kannalta ja tämän lisäksi myös
nykyisten toimijoiden välistä kilpailua vähentäviä vaikutuksia.
Ja sen takia onkin tarpeen, että tämä kielto
on vain määräaikainen ja voidaan arvioida
sitten tilanteen kehittymistä.
Valiokunta ehdottaakin, että eduskunta hyväksyisi
lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto
toimittaa liikenne- ja viestintävaliokunnalle selvityksen
matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinointia koskevan kiellon vaikutuksista
viimeistään vuoden 2013 loppuun mennessä.
Arvoisa puhemies! Tästä telelaskun erittelystä.
Valiokunta ehdottaa, että esityksen laskunerittelyä koskevien
säännösmuutosten voimaantuloa siirretään
eteenpäin siten, että teleyrityksille jää riittävästi
aikaa toteuttaa tarvittavat järjestelmä- ym. muutokset,
jotka mahdollistaa tämän tarkemman erittelyn.
Perustuslakivaliokunta kiinnitti myöskin omassa lausunnossaan
huomiotaan erityisesti tähän erittelyyn. Ja perustuslakivaliokunnan
lausunnon mukaan matkapuhelinliittymään kytkeytyy
nykyisin hyvin monien palvelujen ja hyödykkeiden käyttö-
ja hankintamahdollisuuksia ja uudenlaisia liittymän käyttötapoja
kehitetään edelleen. Tilanteissa, joissa on kyse
puhelinliittymän käyttämisestä yksinomaan
maksuvälineenä automaattisessa palvelussa, kuten
vaikka joukkoliikennelipun ostamisessa, eivät maksutapahtuman tunnistamistiedot
nauti luottamuksellisen viestin suojaa samalla tavalla kuin viestinnässä yleensä.
Normaalikäytäntöhän
on se, että viimeiset numerot on peitetty, jos katsotaan
esimerkiksi sitä, mitä tekstiviestejä on
lähetetty.
Eli siis pääsääntöisesti
näihin maksutapahtumiin ei liity luottamuksellisen viestin
suojassa olevia asioita, mutta erilaisiin maksullisiin lisäpalveluihin
voi kuitenkin sisältyä maksutapahtuman lisäksi
viestintää, johon liittyvät viestin tunnistamistiedot
ovat yhdistettävissä liittymän käyttäjän
yksityiselämään. Ja tästä seurasi
se, että perustuslakivaliokunta edellytti lausunnossaan,
että toisen lakiehdotuksen 24 §:n 5 momenttia
tulee tarkistaa siten, että tilaajalle annettava täydellinen
erittely voi koskea ainoastaan sellaisia yksinomaan hyödykkeen
tai palvelun maksamiseen liittyviä yhteyksiä,
joista aiheutuu tilaajalle ensisijaisesti muita kuin viestintäpalvelun
käytöstä aiheutuvia maksuja Tämä on
erityislakiehdotuksen käsittelylle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta toteaa perustuslakivaliokunnan
lausuntoon viitaten, ettei annetusta sähköisen
viestinnän tietosuojalain 516/2004 24 §:n
5 momentissa tehty rajanveto sellaisiin yhteyksiin, joista aiheutuu
tilaajalle muita kuin viestintäpalvelun käytöstä johtuvia maksuja
ja joista täydellinen erittely tulisi tilaajalle antaa,
ole riittävän tarkkarajainen.
Valiokunta ehdottaa kyseisen säännöksen
täsmentämistä perustuslakivaliokunnan
vaatimuksen mukaisesti yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin
esitetyllä tavalla. Ja se on sitten kirjattu tänne,
ja niitä lakiehdotukseen tehtyjä muutoksia, joita
valiokunta tänne esittää, en lähde tässä käymään
yksityiskohtaisesti läpi, mutta ne perustuvat puhtaasti
tähän perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Valiokunta
on myöskin pyrkinyt ne muotoilemaan sillä tavalla,
että ne täyttävät perustuslakivaliokunnan
asettamat edellytykset.
Maria Tolppanen /ps:
Arvoisa puhemies! Kuten tässä lain perusteluosassa
todetaan, niin matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinointia koskeva
kielto on varsin erikoinen toimenpide. Jos tällaiseen toimenpiteeseen
vapaassa markkinataloudessa kuitenkin ryhdytään
eli ryhdytään rajoittamaan markkinointia, niin
henkilökohtaisesti tervehdin sitä todella ilolla
tässä asiassa. Mutta se, mitä ihmettelen,
on se, miksi siinä on kolmen vuoden määräaika.
Eivät ikäihmiset nuorru kolmessa vuodessa ja tuskin
ymmärryskään sen paremmaksi tulee siinä,
että tiedetään, mitä siellä toisessa
päässä on myyty. Sinänsä harmittavaa,
että markkinoita ja markkinataloutta pitää rajoittaa,
koska me pyörimme tällaisessa systeemissä,
missä me olemme. Mutta tämähän pohjaa
tietenkin siihen, että on ollut ehkä vähän huonoa
markkinatapaa siellä toisella puolella ja sitä täytyy
sitten jollakin tapaa rajata. Mutta onko se sitten tämä se
kohta vai pitäisikö meidän miettiä jonkinlaista
muuta mahdollisuutta siihen, että jos selvästi
ikään kuin, en haluaisi sanoa sitä sanaa,
ikään kuin vähän luuraten myydään
asiaa tai kerrotaan asiasta vähän paremmin tai
sillä tavalla, että vastapuoli ei ymmärrä sitä,
mitä tarkoitetaan? Sitten yksi asia, mikä täällä vielä sanotaan, on
se, että matkaviestiverkon puhelinmyyntiä ei saa
markkinoida kuluttajalle puhelimitse muuta kuin nimenomaisesta pyynnöstä.
Toivoisin, että siellä on sitten merkintä siitä,
että siitä huolimatta pitäisi aina lähettää kuitenkin
paperikopio siitä myöskin ihmiselle, että voisi
sitten jälkikäteen sitä katsoa. Sen lisäksi
toivoisin myös, että silloin kun on tapahtunut
tämmöinen, että esimerkiksi vanhukselle
on tullut myytä toinen puhelinliittymä ja hän
joutuukin sitten tahtomattaan maksamaan kahta liittymää,
niin siihen täytyisi jonkin näköinen
kohtuus saada jotakin kautta. Mutta muuten minusta tämä lakialoite
on erittäin hyvä.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys tämän
viestintämarkkinalain muuttamisesta tältä osin vain, että kielletään tä- mä
matkapuhelinliittymien
puhelinmarkkinointi, oudoksuttaa itseäni, sillä tässä olisi
voitu kyllä vähän laajemmin avata tätä pakettia
saman tien. Nimittäin edustaja Satosen, puheenjohtajan,
maininta siitä, että ikääntyneet
ihmiset joutuvat hankalaan tilanteeseen, kun heille markkinoidaan puhelinliittymiä,
mutta joutuvathan monet hankalaan tilanteeseen siinäkin,
että heille markkinoidaan aikakausilehtiä tai
kerätään rahaa puhelimessa toistuvasti.
Varainkeruuta harjoitetaan puhelimessa, ja useat yrittäjät
ovat joutuneet siihen tilanteeseen, että he ovat ostaneet
ilmoitustilaa jostakin katalogista ja joutuvat jonkun näköiseen
hyvinkin suureen vastuuseen tietämättään. Tästähän
on ollut puhetta mediassakin paljon. Olisin toivonut, että liikenne-
ja viestintävaliokunnassa olisi kiinnitetty huomiota siihen,
että jotkut puhelut voisivat olla maksuttomia selkeästi.
Tämä on hyvä, että kiinnitetään
huomiota, ettei voida piilottaa näitä maksullisia
puheluita jonkun numeron taakse, ja siihen toivottavasti saatte
siellä valmistelussa kunnon kannankin. Mutta myös
tämä, kun esimerkiksi työttömät nuoret
tai työttömät yleensä soittavat
työvoimatoimistoon, sosiaalivirastoon tai minne tahansa tämmöiseen
lääkäripalveluun, mitä he tarvitsevat,
niin miksi niiden monien pitää olla nykypäivänä maksullisia?
Siellähän ei enää selviä normaalilla
puhelinkuluilla, vaan sinne tulee matkapuhelimen lisäksi
minuuttiveloituksia useassa kohdin. Tämmöisissä selkeissä yhteiskunnallisissa
palveluissa pitäisi olla selkeä raja myös, missä kohdin
tehdään liiketoimintaa ja missä ei.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti tähän, minkä takia
kyseessä on kolmen vuoden määräaika.
Olen ainakin, kun tästä asiasta on asiantuntijakuulemista
käyty, ymmärtänyt niin, että jos
tämä kielto olisi yksiselitteinen, niin tässä tulisi
varmaan vaikeuksia perustuslain kanssa, koska silloin pitäisi
entistä paremmin perustella, minkä takia juuri
tässä yksittäisessä kohdassa
on näin, minkä takia jossain muussa, mitä muun
muassa edustaja Niikko täällä esitti.
Mitä sitten tulee aikakauslehtien puhelinmyyntiin,
niin täytyy sanoa, että itse en ole niistä mitenkään
erityisen innostunut, mutta se ei kuulu liikenne- ja viestintävaliokunnan
toimialaan. Se on jonkun muun murhe sitä asiaa katsoa.
Mutta tämä on ennakkotapaus, ja sen takia tässä on nyt
tämä määräaika. Mutta
pidän kuitenkin periaatteellisesti merkittävänä,
vaikka olenkin vapaan markkinatalouden kannattaja, että sellaisessa
tilanteessa, kun havaitaan selviä ongelmia, voidaan myöskin
lainsäädännön kautta niihin puuttua.
Tämä on oikeansuuntainen esitys.
Yleiskeskustelu päättyi.