Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Maa-aineslain muuttaminen on tärkeä asia, iso kysymys. Kaikki, kun armaassa isänmaassamme kuljemme, näemme, että maa-aineksia todella on käytetty, kallioita on louhittu ja hiekka- ja soramonttuja avattu ja harjuja on otettu käyttöön ja niitä on tasattu. Nyt on kuitenkin kysymyksessä luonteeltaan aika tavalla osauudistus, joka lähtee perustuslaista johtuvista valtuussäännöksien muutoksista.

Valiokunta on käsitellyt tämän asian erittäin perusteellisesti. Tuon hallituksen esityksen numerohan on 110 viime valtiopäiviltä, mikä kuvaa sitä, että se on kotvan aikaa jo viipynyt eduskunnassa. Myös perustuslakivaliokunta on tähän asiaan paneutunut syvällisesti. Se on tehnyt viisi lausunnossaan esittämäänsä ponnen tyyppistä vaatimusta, joiden täyttäminen on edellytyksenä, jotta tämä asia voidaan käsitellä normaalin säätämisjärjestelmän mukaisena.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä valiokuntamme on pitänyt tämän esityksen hyväksymistä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena, mutta on tehnyt kuitenkin hallituksen esitykseen joukon muutoksia myös perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten. Tähän esitykseemme sisältyy muutosehdotuksia, jotka liittyvät luvan voimassaoloajan pidentämiseen ja mahdollisuuteen poiketa lupapäätöksestä.

Edelleen valiokunta toteaa, että ottamisajan pidentäminen on asia, joka sinänsä ei tietenkään vähennä otettavan aineksen määrää, vaan tulisikin jatkossa enemmän selvittää mahdollisuuksia korvata neitseellinen raaka-aine sivukivellä ja kierrätettävillä aineksilla. Tämä on mielestämme tärkeä asia, ja se on todettu valiokunnan lausunnossa. Valiokunta myös viittaa Euroopan unionin jätestrategiaan ja sen noudattamiseen, joka lähtee siis siitä, että mahdollisimman vähän käytetään raaka-aineita ja nimenomaan niin sanotusti neitseellisiä raaka-aineita eli louhitaan kallioita ja avataan hiekkakuoppia.

Mitä tulee kysymykseen siitä, voidaanko hallintoviranomaisessa, kun on kysymyksessä valituksen käsittely, jatkaa ottoaikaa, siis luvan kestoa niin, että se ottaisi huomioon valituksesta johtuvan maa-aineksen oton viivästymisen, tässä valiokunta on katsonut yksimielisesti, että tällainen luvan voimassaoloajan jatkaminen on mahdollista oikeudenmukaisuusnäkökohdista, mutta myöskin siitä näkökohdasta, että kun kerta tällainen ottoalue on avattu, niin kokonaisuuden näkökulmasta on tietysti järkevää, että se tulee sitten todella käytettyä, eikä niin, että kun aika loppuu, niin sitten siirrytään uuteen paikkaan. Valiokunta on viitannut myös hallituksen esityksessä olevaan ottoajan pidentämismahdollisuuteen viidestätoista vuodesta kahteenkymmeneen vuoteen samoin perustein.

Mutta tässä yhteydessä valiokunta samalla painottaa sitä, että kun nykykäytäntö on sen kaltainen, että maa-aineslupakäsittelyn yhteydessä huolimatta valituksesta on yleensä annettu maa-aineksen ottajalle oikeus maa-aineksen ottamisen aloittamiseen esimerkiksi tiettyä panttia vastaan, niin tämä käytäntö sinänsä ei ole kestävä verrattuna siihen, että ei aloiteta tätä maa-aineksen ottamista, ennen kuin päätös hallintotuomioistuimesta on tullut. Tällöin vältytään siltä tilanteelta, että on aiheutettu ympäristövahinko tai ympäristöön muutos ja sitten lupaa ei ole kuitenkaan saatu. Työ on siis aloitettu, mutta varsinaista maa-aineksen ottamislupaa ei ole tässä asiassa kuitenkaan saatu. Tällöin esimerkiksi pankkitalletus ei ehkä suuruudestaan huolimatta kuitenkaan vastaa eikä korvaa tätä ympäristölle aiheutettua muutosta.

Valiokunta on käsitellyt varsin yksityiskohtaisesti luvanvaraisuuden, ottamissuunnitelman, lupamääräykset, ja kuulemisen kohdalla valiokunta on myös ottanut perustuslakivaliokunnan lausunnon visusti huomioon todeten sen, että naapurien kuuleminen on aina ensisijainen asia ja se pitää suorittaa, ja myöskin niin, että kunnan tehtävänä on huolehtia tästä. Ei niin, että se jätetään vain yksityisen henkilön huoleksi, joka aloittaa tämän maa-aineslain piirissä olevan toiminnan. Tässähän alun pitäen hallituksen esityksessä oli ajatus, että toiminnan käynnistäjä hoitaisi kuulemisen ensisijaisesti. Tässä asiassa on käännetty tämä kohta toisinpäin, eli kunta on edelleenkin ensisijainen kuulemisen suorittaja ja siitä vastuussa.

Mitä tulee muutoksenhakuun, mikä tässä hallituksen esityksessä on 20 §, niin siinä valiokunta kävi varsin tarkoin Århusin sopimuksen sisältämää säännöstöä lävitse. Tarkastelimme asiaa myös jo aikaisemmin eduskunnassa olleiden niin sanottujen pitkittäishankkeiden näkökulmasta läpi. Siis tämä on nyt toinen kerta tuon äskeisen mainitsemani niin kutsutun pitkittäishankelainsäädännön jälkeen, jolloinka Århusin sopimusta nyt, kun Suomi on sen ratifioinut, sovelletaan lainsäädäntöön.

Nämä niin kutsutut pitkittäishankkeethan olivat voimalinjoja, kaasuputkia, ratalinjauksia, tämän tyyppisiä, ja nyt on kysymys siis maa-aineksen ottamisesta. Katsoimme, että rekisteröity yhdistys, joka toimii vakiintuneesti, periaatteessa vakiintuneella tavalla alueella, on juridinen henkilö, jolla on mahdollisuus muutoksenhakuun. Käsittely oli valiokunnassa yksimielinen, ja tämä asia käytiin varsin tarkoin siinä mielessä läpi, että antaisimme identtistä, saman kaltaista lainsäädäntöä, joka ei ole keskenään ristiriidassa, niin että maa-aineslaki ei poikkeaisi myöskään muutoksenhaun osalta muusta jo eduskunnan tekemästä lainsäädännöstä.

Arvoisa puhemies! Tämä on kohtuullisen iso työ ollut valiokunnalle. Kun katsoo tätä mietintöä, näkee, että tässä on useampi sivu valiokunnassa tapahtunutta, pääosin perustuslakivaliokunnan lausuntoon, mutta muuhunkin, pohjautuvaa pykälämuutostyöskentelyä. Perustuslakivaliokuntaa voi kiittää myös tässä tilanteessa tarkasta asiaan HE 110/2004 vp paneutumisesta.

Lopuksi totean, että tämä kokonaisuudistus, mikä liittyy maa-aineslainsäädäntöön, odottaa edelleenkin tulemistaan; ja kiitän huomiosta.

Marjo Matikainen-Kallström  /kok:

Arvoisa puhemies! Mietintö vie maa-aineslakia hyvään suuntaan, ja siitä olen todella iloinen, että valiokunta on perehtynyt asiaan hyvin perusteellisesti. Olen todella iloinen siitä, että valiokunta on ottanut tämän lupaprosessin lausumaehdotukseensa, jossa kyseessä on nimenomaan se, että tämä lupaprosessikäytäntö ei rajoittaisi toiminta-aikaa, koska nythän saattaa olla, että luvan hakemisjärjestykseen menee viisi vuotta. Se ei missään tapauksessa saisi sitä varsinaista toiminta-aikaa rajoittaa. Toivon, että sen hallitus aikanaan ottaa myöskin todellisesti huomioon.

Sen sijaan tässä valiokunnan esityksessä ei ole huomioitu perustuslakivaliokunnan lausumaa ja toivomusta siitä, että hallitus käynnistäisi maa-aineslain kokonaisuudistuksen. Nimittäin meidän pitäisi pitkällä tähtäimellä päästä yhden luukun periaatteeseen, jossa maa-aineslaki ja ympäristölaki yhdistettäisiin näiltä osin ja lupaa hakeva voisi yhden luukun periaatteella saada siihen vastauksen, koska ylipäätään tämä on pitkä prosessi, aikaa vievä prosessi ja hyvin kallis. Tarkastusmaksutkin vievät urakoitsijoilta kohtuuttoman paljon rahaa.

Pentti  Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitän ed. Matikainen-Kallströmiä huomioista ja toteaisin tähän, että valiokunta kyllä jo aikaisemmin omissa ponsissaan ja viesteissään valtioneuvostolle on esittänyt kokonaisuudistuksen tarpeellisuutta. Se on ollut jo aikaisemminkin esillä.

On arvokasta, että kiinnitätte huomiota valiokunnan lausumaehdotukseen, jonka tuossa lyhyesti kuvasin. Tämä ponsi todellakin edellyttää hallituksen selvitystoimia sen suhteen, minkä totesin, että valitus hylättäessä otetaan huomioon maa-ainesluvan voimassaoloajan suhteen muutoksenhakuun kulunut aika ja tämä korvattaisiin kuitenkin sitten toimintaan oikeuttavassa ajassa.

Juhani   Sjöblom  /kok:

Arvoisa puhemies! Maa-ainesten ottaminen keskittyy entistä suurempiin ottoalueisiin jatkossa. Kuitenkin markkinat ja kysyntä vaihtelevat, ja siksi on erittäin hyvä, että tämä esitys tuo näihin aikoihin pidennyksen, että sorassa päästään 10—15 vuoteen ja kallioissa 15—20 vuoteen. Lausumaehdotus on erittäin hyvä, että kiinnitetään valitusajan kulumiseen huomiota. Valituksilla aidosti voidaan vuositolkulla siirrättää hanketta, se ei pääse lähtemään käyntiin, vaikka lopputulos ei miksikään muuttuisi.

Sitten, kuten ed. Matikainen-Kallström otti täällä esiin, olisi syytä päästä yhden luukun periaatteeseen, niin että näillä ottopaikoilla ei tarvitse hakea useita lupia vaan voidaan käsitellä yhtä aikaa ne siihen liittyvät luvat.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Aikaisemmin kuultua ed. Kallista lainaten tulen täältä puhuen katsomaan, miltä saliyleisö näyttää. Onhan tämä puhuminen täältä korokkeelta komeampaa kuin tuolta paikalta.

Jos voidaan ajatella, niin tämä alkanut keskustelu tästä ympäristövaliokunnan mietinnöstä koskien maa-aineslain muuttamista on alkanut vähän takerrellen ja hiljaisissa merkeissä. Uskon, että on syvä hyrinä tätä hyvää mietintöä, hyvää tyytyväisyyttä osoittaen, niin kuin on sisällöltäänkin olemassa. Mutta kuitenkin voisi arvella, että ehkä tähän jonkinlaisia uhkatekijöitä sisältyy ja tähän sisään on kirjoitettu.

Niin kuin hallituksen esityksessä on hengeltään ilmennytkin ja kuten myöskin ed. Sjöblomin puheenvuorossa ilmeni, on isompia ottoalueita keskitetysti jne. Tämä tietenkin on näin olemassa. Mutta niin kuin ed. Sjöblom mainitsi, niin sitä ottoa pitää suorittaa siellä, missä on markkinat. Minusta harvaanasutussa, laajassa Suomessa ja sen suurissa korvissa ja suurilla kallioalueilla varmaan saattaisi olla niin, että kaikki nämä suojelijat eivät ole vielä ehtineet iskeä joka kallioon kynttänsä kiinni ja voisi otto toteutua, mutta siellä sille otolle, sille hyödynteelle ei ole markkinoita, ja sellaisella talouselämällä ei ole mitään elämää, missä eivät ole ostaja ja myyjä samassa paikassa.

Samoin myöskin valiokunnan kannanotoissa todetaan tämän kiviaineksen, tämän niin sanotun jätekiven hyödyntämismahdollisuudet ja niiden toteuttaminen. Toivonkin ja sanonkin nyt tässä yhteydessä, ettei vaan tulisi sellaista aihetta joskus esille, kun ikään kuin pirua seinälle tässä yritän maalailla, että kun haetaan kallion louhimis-, ottolupaa, niin viitataankin sitten lupapäätöksessä siihen, että kyllä siellä maakunnassa on jätekiveä vielä olemassa ja sillä voitaisiin tämä asia täyttää ja toteuttaa. Tämä ei voi olla mikään hylkäämisen peruste ja oton kieltämisen peruste, mutta näin tästä tulkitsen, että siitä sellainen saattaisi löytyä, kun näitä ympäristökeskuksia, jotka tässä asiassa paljon ovat monen haltijana, on miehitetty milloin minkäkinlaisella väellä.

Tiedän erinomaisen hyvin, että tämä jätekivi monessa paikassa olisi hyvä ja olisi hyväksi, että se voitaisiin hyötykäyttää ja jalostaa, mutta kuljetusetäisyys nykyisellään vaan on sellainen, että sitä ei kannata kuljettaa 10, 20 eikä 30 kilometrin päästä, jos tälle matkalle ei löydy maksajaa. Toivoisin, että tulevaisuudessa mietittäisiin myöskin valtiovallan taholta sellaisia mahdollisuuksia, että voitaisiin tukea tätä jätekiven kuljetusta ja edelleenkin hyötykäyttöä niin, että sille löytyisi markkinoita. Kun katson tätä maailmaa tuolta kaakkoisesta Suomesta Ylämaan, joka on erityinen kivipitäjä, näkökulmasta, niin en ollenkaan pidä pahana, etteivätkö nämä urakoitsijat olisi valmiina hyvin edullisesti jopa avustamaan sen jätekiven toimittamisessa, kun jonkun vaan kannattaisi se kuljettaa sieltä pidemmälle.

Näin ajatellen katson, että toivottavasti Suomenmaassa tämä yrittäjyys voisi toimia niin sanotusti vapaasti ja markkinaehtoisesti ja silloin, kun yrittäjä löytyy ja kun markkinat ovat olemassa, tämä ottolupa niin soralle kuin kalliollekin löytyisi ja syntyisi. Tässä tämä viittaus entistä suurempiin, entistä vahvempiin ottoalueisiin tarkoittaa myöskin sitä, että jos itse ryhtyisin alan harrastajaksi taikka toteuttajaksi, yrittäjäksi, minkä aloittaisin pienestä, luvan saaminen olisi ikään kuin vaikeampaa. Ymmärrän erinomaisen hyvin eduskunnan merkittävimmän kivenjalostajan, ed. Sjöblomin, näkemyksen tässä asiassa, että tämmöinen laajaperäinen, iso otto olisi helpommin suositeltavaa ja mahdollista, mutta toivoisin, että meitä lupa-asioissa käsiteltäisiin suurin piirtein samanarvoisesti, vaikka nyt itse tällä kertaa tätä lupaa en ole hakemassakaan johtuen siitä, että ei ole kapasiteettia tähän käsittelyyn.

Tässä mietinnössä viitataan tähän Århusin sopimukseen ja sen kautta oleviin valitusmahdollisuuksiin, jolloin voi todeta, että talousvaliokunnassa SAK:n asiantuntijana kuultu asiantuntija Viialainen totesi myöskin erään tämän tyyppisen asian yhteydessä, että Suomessa ei ole ongelmaa valittajista. Täällä saa jokainen valittaa, miten tahtoo. Paremminkin täällä on ongelmaa työstä, toimeentulosta ja kilpailukyvystä. Näin katsottuna toivoisin, että kun tulevaisuudessa tällaisia asioita käsitellään, niin sanotusti aiheeton valittaminen, missä vaan pitkitetään ja pitkitetään sitä prosessia, tulisi myöskin jonkin näköisen korvausvelvollisuuden aiheeksi, jos todetaan, että kysymys ei ole muusta kuin hankkeen pitkittämisestä.

Tässä yhteydessä vielä toteaisin lopuksi, että valiokunnan lausuman siitä, että käsittelyaika otettaisiin huomioon, kun lupa-aikaa määriteltäisiin, voi nähdä tässä positiivisena. Eikä tämä puheenvuoroni muutenkaan kovin negatiiviseksi ole tarkoitettu, vaikka sävy sen tyyppinen olisikin, mutta nämä asiat vaativat vähän tämmöistä kriittisempää katselua, ja toivon, että tässä lainsäädäntötyössä tämä yrittäjän asema myöskin nähtäisiin vähän kirkkaampana ja selkeämpänä kuin nykyinen eduskunta sen yleensä on tähän mennessä nähnytkään.

Lasse Virén /kok:

Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva hallituksen esitys on, täytyy sanoa, yrittäjän kannalta kerrankin — niin kuin ed. Lahtela sanoi, yrittäjiä täällä ei järin paljon ole huomioitu — positiivinen asia etenkin näiden lupaehtojen ja luvan voimassaoloajan pidentämisen muodossa. Siitä varmasti kaikki tulevat hyötymään, koska yrittäjät uskaltavat tämän jälkeen investoida parempiin ja ympäristöystävällisempiinkin kalustoihin, koska tietävät, että vehkeet saavat seistä siellä ottoalueella useampia vuosia eikä niitä tarvitse sieltä jatkuvasti olla purkamassa pois.

Mutta ed. Matikainen-Kallströmin ja eräiden muiden tavoin minäkin haluaisin kiinnittää huomiota tähän lupasysteemin yhden luukun periaatteeseen, että jos saat maa-ainesluvan ja sitten kuitenkaan et saakaan ympäristölupaa, niin asiat seisovat. Siinä suhteessa olisi erittäin hyvä, että tämä yhden luukun periaate tällä sektorilla toteutuisi mahdollisimman pian.

Sitten näihin valituksiin: Tarpeettomien valituksien tekijöille, jotka valittavat vain valittamisen vuoksi eikä ole enää asia kunnossakaan, pitäisi myöskin jonkunlaisia korvauksia sitten tästä viivästyneestä toiminnasta osoittaa jollakin tavalla. Siinä suhteessa olisi hyvä, että tämä lupa tulisi sitten vasta valitusajan jälkeen voimaan kokonaisuutena, niin että se anottu lupa-aika riittäisi sen 15 vuotta siitä, kun luvan saa.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä ajatus, jonka valiokunta yksimielisesti totesi, että kannustamme valtioneuvoston selvittämään tämän valitusaikaan menevän ajan korvaamisen pidentämällä ottoaikaa, on myös ympäristönäkökulmasta perusteltu siinä mielessä, että kun se ottaminen aloitetaan jollakin alueella, niin siinä on sitten aikaa käyttää sitä aluetta, koska se alue noin luonnonympäristönä on ehkä aika pitkälle joka tapauksessa menetetty eli se on sitten niin kuin keskitettyä kallioaineksen ottamista esimerkiksi.

Se, mitä ed. Seppo Lahtela totesi Ylämaasta, pitää paikkansa. Kaikki, jotka ovat ajaneet Lappeenrannasta Vaalimaalle, ovat nähneet ne valtaisat jätekivivuoret, jotka siellä nousevat. Tämä on kuitenkin tulevaisuutta, että niitä tullaan käyttämään, koska ed. Seppo Lahtela tietää kymenlaaksolaisena ja kaakkoisen vaalipiirin kansanedustajana, että siellä ei enää kovin paljon ole niitä alueita, mistä on lähellä tiestöä mahdollisuus avata louhinta-alueita.

Mikä kokonaisuudistukseen tulee, niin siinä pitäisi tietysti pystyä osoittamaan myös maakuntakaavassa keskitetysti ottoalueet, ei niin, että niitä todellakin otetaan lainausmerkeissä sieltä täältä, vaan niin, että se olisi selkeästi keskitettyä. Ainakin siinä olisi se myös toiminnan kannalta viisasta, että mainitut koneet, laitteet, voisivat pysyä tietyllä alueella eikä niin, että niitä viedään paikasta toiseen.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä maa-aineslain muutosehdotus on minusta hyvä esimerkki siitä, että hyvällä tahdolla rakentaminen ja ympäristökysymykset voidaan sovittaa yhteen. Siitä tämä on minusta oikein erinomainen esimerkki. Ympäristövaliokunnassa asiaa käsiteltäessä, jossa valiokunnassa olen, tuo henki oli erittäin hyvä. Eli on yksimielinen mietintö, jossa on tiettyjä muutosehdotuksia, lausumia, ja nyt se on täällä meillä käsittelyssä. Näin kun meillä lainsäädäntö jatkuu, niin ei ole ristiriitoja niin paljon kuin kenties tänä päivänä on, koska maa ei ole valmis, rakentaminen jatkuu aivan varmasti tulevina kymmeninä vuosina, niin kuin se on tähänkin saakka jatkunut.

Minä kiinnitän huomiota tässä laissa 20 §:ään, jossa tämä Århusin yleissopimus otettiin huomioon, elikkä valiokunta ehdotti tähän 20 §:ään muutosta siten, että valitusoikeus on myös hankkeen tarkoittamalla alueella toimivalla rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jolla on tavoitteena ympäristön- tai terveydensuojelu ynnä muut osa-alueet. Valiokunnassa keskusteltiin juuri ammattivalittajista ja turhista valituksista, ja että näitä ei tulisi, niin tässä on meillä sitten mietinnössä kaneetti: "Yhteisöjen ja säätiöiden asiallinen ja alueellinen toimialue käy ilmi niiden säännöistä ja rekisteröimisvaatimus edellyttää toiminnalta vakiintuneisuutta." Minä kiinnitän huomiota tähän, että tämä oli sellainen yhteinen löydetty linja eli että ei voi yhtäkkiä perustaa vaan yhdistystä ja sen yhdistyksen nimissä sitten valittaa jostakin maa-ainesluvasta tai mistä tahansa suomalaisessa valitusjärjestelmässä.

Heidi  Hautala  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä laki todellakin on menossa yksimielisesti läpi täällä eduskunnassa, ja siinä on ihan tyydyttävällä tavalla pystytty sovittamaan yhteen tämän taloudellisen toiminnan harjoittaminen ja ympäristönäkökohdat. Erityisesti haluan kiinnittää huomiota siihen, että todellakin tällä lailla pyritään nyt sitten keskittämään sitä ottotoimintaa harvemmille alueille niin, että Suomen kaunista luontoa säilyisi. Myöskin nämä valitusoikeudet, muutoksenhakuoikeudet, ovat tässä mielestäni kohdallaan.

Valiokunta totesi, että kun hankkeen tarkoittamalla alueella toimii sellainen "rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen", niin se on jo määritelmän mukaisesti vakiintunutta toimintaa eikä voida katsoa, että tällä luodaan mitään bulvaaneja, jotka sitten käyttäisivät jonkinlaista turhanpäiväistä valitusoikeutta.

On erittäin hyvä, että eduskunta on nyt vakiinnuttanut sen tulkinnan Århusin sopimuksesta, joka on juuri tämä.

Juhani  Sjöblom  /kok:

Arvoisa puhemies! Kun ed. Tiusanen toi esiin, että on kiirehditty sitä kokonaisuudistusta, niin toivottavasti ympäristövaliokunta kiirehtää todella tätä yhden luukun periaatetta. Se on aidosti ongelma, kun nämä ympäristöluvat ja ottoluvat käsitellään eri instansseissa ja eri aikaan. Kun ei se kulje yhtä jalkaa, niin siitä aiheutuu paljon hankaluuksia niin kuulutusten kuin muiden osalta. Myös valittajat ovat siinä kahden tien ongelmassa, mutta ennen kaikkea tämä toimija on se suurin kärsijä siinä.

Mitä ed. Seppo Lahtela toi esiin, niin se pitää aivan paikkansa, että Suomi on erilainen ja lainsäädännön pitää huomioida koko Suomi. Vaikka ne ottoluvat niillä alueilla suurenevat, missä on markkinoita enemmän, suurin osa Suomesta on sellaista, että ottopaikat ovat ja tulevat olemaan hyvin pieniä, mutta siitä huolimatta niillä pitää olla pitkäkestoinen ottoaika.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Sjöblomille todella näihin ympäristölupiin viitaten: Niissähän käsitellään esimerkiksi melun aiheuttamia haittoja ja hyvin usein maa-ainesten ottamisen yhteydessä ympäristöterveyteen, kuten pölyämisen vaikutuksiin, liittyviä kysymyksiä. Pitäisin järkevänä päämäärää, että niitä käsiteltäisiin yhtä jalkaa, se on selvä, ja ehkä jopa käsittelyn laatukin olisi parempi, koska ne menisivät ajallisesti samassa aikataulussa. En usko, että hallinnonkaan kannalta voi olla viisasta, että on eriaikaisuutta. Se on hallinnon sisäinen ja resurssikysymys, myös aika paljon todellakin resurssikysymys, mikä aika usein tulee näissä esiin, resurssien vähäisyys.

Edelleenkin ed. Vielma ja muutkin olemme jo aikaisemmin ja nyt puhuneet näistä valittajista. Valiokunnalle annetun selvityksen mukaan useimmiten valittaja on ollut fyysinen naapuri tai sitten kilpailija, eli nämä kilpailevien yritysten tekemät valitukset — en tarkoita nyt juuri vain maa-aineslakia, vaan yleensä — ovat olleet usein yleisiä. Sitten tämä shikaanivalittaminen ehkä kuitenkin on asia, joka ei ole ongelmaluokaltaan sitä, että meidän pitäisi vaikeuttaa muutoksenhakuoikeutta, joka kuitenkin on perustuslaillista tyypiltään.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun tässä nyt on koko ajan pysytty oikein tosiasiassa, niin pikkasen kääntäisin tätä jo asiasta kevyempään suuntaan.

Kun ed. Tiusanen viittasi valittajien valituksiin melusta, pölystä jne., niin ihmettelen, että tuolla maaseudulla, siellä meillä syvällä korvessa Vehkalahdella, jos joku hakee lupaa, niin löytyy valittaja, joka meteliin perustuen vetoaa siihen, että tämä ei ole mahdollista. Mutta täällä Helsingissä tämmöinen maalaiskansanedustaja kun kuuntelee, herkistyy kuuntelemaan päivittäin, niin täällä louhitaan kallioita eikä täällä kukaan kiinnitä siihen huomiota. Se on jokapäiväistä. Tämä pitäisi ymmärtää ja nähdä, ettei siitä käy kenellekään mitään haittaa, eikä yleensäkään tämän louhoksesta lähtevän metelin pitäisi olla semmoinen valittamisen peruste, niin kuin se nyt on olemassa. Suomessa, niin kuin aikaisemminkin sanoin, täällä saa valitettavasti valittaa melkein mistä tahansa eikä tarvitse siinä valituksessa todistaa, onko se oikein vai ei, kuuluuko vaiko ei. Toivon, että tämä asia tulevaisuudessa tulee joskus sellaiseen järjestykseen, että turhista valittajista päästään eroon. Eivät ne kaikki ole kilpailijoita eivätkä asianomaisia. Kyllä siellä on muutamia semmoisia, mitkä valittavat vaan valittamisen halusta, ja heidän paikkansa olisi jossain muualla kuin niitten asiallisten valittajien joukossa.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. Seppo Lahtelalle: En kiinnittänyt huomiota siihen, että valitetaan melusta tai ympäristö- ja terveyshaitoista. Totesin niin, että ympäristöluvat sisältävät esimerkiksi meluhaitan arvioinnin taikka ympäristöterveyttä, kuten esimerkiksi pölyämistä koskevia näkökohtia.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Kun käytin puheenvuoron tästä 20 §:stä ja rekisteröityjen yhdistysten tai säätiöitten valitusoikeuksista ja siitä, että niiden toiminnan pitää olla vakiintunut, ennen kuin niillä on tähän oikeus, niin minä haluaisin vaan sanoa, että ei pidä olla liian sinisilmäinen, ettei tällaisia käytettäisi. Niitä on käytetty kautta aikojen ja niitä tullaan käyttämään jatkossakin. On olemassa bulvaanivalittajia ja on olemassa bulvaanitoimijoita. Bulvaanivalittajilla tarkoitan sitä, että joku ei halua pilata nimeään ja antaa työn jollekin toiselle, joka sen valituksen tekee. Ja jos siinä mahdollistetaan sitten yhdistyksen perustaminen ja sitä kautta valittaminen, sellainen pitää lainsäädännöllä eliminoida. Bulvaanitoimijasta esimerkkinä vaan on Greenpeacen toiminta Inarissa. Kyllä nämä pitäisi lainsäädännössä estää. Viimeksi tänä aamuna olemme saaneet informaatiota, jossa meille kerrottiin, että Greenpeace pilasi vain ihmisten välisiä suhteita Pohjois-Suomessa. Siellä olisivat ihmiset pystyneet asian hoitamaan, jos sinne ei olisi tullut ulkomaalaisia, ulkopuolisia ihmisiä.

Lasse Virén /kok:

Arvoisa puhemies! Kun tätä keskustelua on kuunnellut tässä kaiken aikaa, täytyy kyllä antaa ympäristövaliokunnalle kiitos siitä, että varmasti tätä kautta ympäristövaliokunnan näkemykset ja yrittäjien näkemykset tulevat lähentymään toisiaan. Toivon mukaan pitkässä juoksussa ne sitten myöskin löytävät yhteisen kulkutien, että nämä asiat menevät niin sanotusti hyvässä hengessä eteenpäin, ettei tarvitsisi tällaisia keskusteluja käydä näistä valituksista ja kaikista muista asioista.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä kuin ed. Virén. Siinä tilanteessahan me olemme todella, että meillä on kaksi asiaa: toisaalta tarvitaan esimerkiksi maa-aineksia, ja toisaalta pitää pitää huolta hyvästä elinympäristöstä, siitä periaatteesta, että mahdollisimman vähän käytämme neitseellisiä raaka-aineita, maa-aineksia. Kun yrittäjä ja ympäristö muuten löytävät toinen toisensa mahdollisimman pitkälle, että voidaan yhdessä katsoa mahdollisimman hyvä lopputulos, niin uskon, että näin on sitten teoreettisesti kaikkein paras maali.

Se, mitä tulee sitten yleensäkin esimerkiksi kysymykseen maankäyttö- ja rakennuslain mahdollistamasta valituksesta tai kuntalain mahdollistamasta kunnan jäsenyyteen pohjautuvasta valituksesta tai muiden hallintolakien mahdollistamista valituksista, on tietysti myöskin muistettava se puoli, että pienessä kunnassa tai keskisuuressakin yksityisen ihmisen mahdollisuus kääntyä esimerkiksi kunnan käynnistämää hanketta vastaan on aika kovan paineen kohteena. Näin ollen sekin on hyvä muistaa, että tavallisen ihmisen mahdollisuus tosiasiassa hänelle tärkeässä asiassa käyttää muutoksenhakuoikeutta on aika tavalla sosiaalisesti säädeltyä eikä se niin helppoa sitten aina ole.