Täysistunnon pöytäkirja 50/2012 vp

PTK 50/2012 vp

50. TORSTAINA 10. TOUKOKUUTA 2012 kello 16.01

Tarkastettu versio 2.0

3) Laki alkoholilain 33 §:n muuttamisesta

 

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Alkoholin mielikuvamainonnan rajoittaminen on puhuttanut eduskuntaa useita kertoja viimeisten vuosien aikana, mikä osoittaa sen, että useat kansanedustajat haluavat puuttua alkoholinkäytöstä aiheutuvien vakavien ongelmien ennaltaehkäisemiseen. Koska itsekin haluan edistää erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia ja terveellisiä elämäntapoja, tein nyt käsittelyssä olevan lakialoitteen alkoholin mielikuvamainonnan rajoittamisesta.

Arvoisa puhemies! Runsaasti alkoholia käyttäviä on arvioitu olevan Suomessa jopa liki 0,5 miljoonaa henkeä eli noin 6—12 prosenttia aikuisväestöstä. Eniten kuluttava 10 prosenttia alkoholin käyttäjistä juo runsaat 40 prosenttia kaikesta alkoholista. Alkoholinkäyttö aiheutti esimerkiksi vuonna 2006 yhteiskunnalle liki miljardin euron välittömät kulut. Terveydenhoidon ja sosiaalihuollon osuus kuluista oli lähes puolet, ja yli kolmasosa menee järjestyksen ylläpitämiseen. Alkoholin aiheuttamien epäsuorien kustannusten arvioidaan olevan 3—5 miljardia euroa vuodessa. Jos kansalaiset raitistuisivat, myös julkisen sektorin kestävyysvajetta saataisiin hyvin helposti ja kätevästi kurottua umpeen useilla miljardeilla euroilla, joten isoista asioista on kysymys.

Alkoholin mielikuvamainonnan normituksessa keskeisin säännös on alkoholilain pykälä 33. Sen 2 momentissa sallitaan tietyin edellytyksin miedon alkoholijuoman ja vähintään 1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän juoman mainonta ja kuluttajiinkin kohdistuva muu myynninedistämistoiminta. Lainkohta on kuitenkin nykyoloissa liian salliva erityisesti lapsia ja nuoria ajatellen. Suuri osa lapsista ja nuorista altistuu nykyään jatkuvalle alkoholimainonnalle. Tutkimusten mukaan he kiinnittävät huomiota alkoholimainoksiin, pitävät niitä viihdyttävinä ja pystyvät palauttamaan mieliin niiden sisältöjä. Samanlaisia viitteitä on saatu myös suomalaisissa nettikyselyissä mainonnan vaikutuksista.

Alkoholin tv-mainonnan salliminen kello 21:n jälkeen on johtanut tilanteeseen, jossa mainonta tiivistyy loppuillan elokuviin ja sarjaohjelmiin. Kouluterveystutkimuksissa on tullut ilmi, että vain muutama prosentti 14-vuotiaista ja sitä vanhemmista menee nukkumaan niinkin varhain kuin jo kello 21:n aikoihin, joten mainonnan rajaamisesta loppuiltaan ei ole merkittävää hyötyä. Tutkimustiedon mukaan nuorten yleisimmin käyttämät alkoholijuomat, olut, siideri ja lonkero, ovat samoja, joiden mainontaa nuoret havaitsevat parhaiten. Näiden tuotteiden mainonta on suurelta osin mielikuvamainontaa, jolla viestitään, että alkoholi on osa nuorten hyvää ja trendikästä elämää. Mainoksissa käytetään usein esiintyjinä nuoria aikuisia, jotka kuuluvat alaikäisten keskeisimpään viiteryhmään ja jotka siten toimivat esimerkkeinä alkoholinkäytön ja -käyttötapojen omaksumisessa. Alkoholimainonnan herkästi luomat positiiviset mielikuvat houkuttelevat alaikäisiä alkoholin käyttäjiksi. Tällaiset varhain omaksutut kulutustottumukset pysyvät usein myös aikuisiällä ja myötävaikuttavat aikanaan alkoholin aiheuttamien terveyshaittojen henkilökohtaiseen lisääntymiseen ja alkoholisairauksien hoitamisesta aiheutuviin kansantaloudellisiin lisäkustannuksiin.

Edellä mainituista syistä alkoholimainonta tulee rajoittaa vain tuotetietojen kertomiseen, minkä lisäksi mainonta tulee kokonaan kieltää televisiossa ja elokuvissa. Tällainen varovaisuus on perusteltua alkoholinkäytöstä seuraavien merkittävien kansanterveydellisten ja kansantaloudellisten riskien vuoksi. Lakialoitteessa esitettyjen rajoitusten vallitessa aikuiset kuluttajat saisivat edelleen kaikki juomien valintaan liittyvät asiatiedot mainoksista mutta mainonnasta olisi karsittu lapsiin ja nuoriin vetoavat päihdemyönteiset, mielikuvia synnyttävät ja päihteelliseen elämäntapaan houkuttelevat elementit. Tämän johdosta esitän, että alkoholilain 33 § muutetaan siten, että miedon alkoholijuoman ja vähintään 1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän juoman mainonta, epäsuora mainonta ja muu kuluttajiin kohdistuva myynninedistämistoiminta sekä sen liittäminen muun tuotteen tai palvelun mainontaan ja myynninedistämistoimintaan on kielletty. Seuraavien totuudenmukaisten tietojen esittäminen on kuitenkin sallittu muualla kuin televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukaisessa televisiotoiminnassa tai kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain mukaisen kuvaohjelman elokuvateatterissa tapahtuvan julkisen esittämisen yhteydessä: 1) tuotteen nimi ja hinta sekä pakkauksen kuva, 2) tuotteen alkoholipitoisuus, 3) tuotteen alkuperä ja kasvatuksen maaperä, 4) tuotteen laatuluokitukset ja saadut palkinnot, 5) tuotteen raaka-aineet ja valmistusmenetelmät, 6) tuotteen myyntipaikat ja käyttösuositukset sekä 7) tuotteen ominaisuudet, kuten väri, maku ja tuoksu.

Toivon, että edellä kuvattu pykälämuutos voitaisiin toteuttaa mahdollisimman nopeassa aikataulussa.

Heikki Autto /kok:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Ruohonen-Lerner ottaa tässä lakialoitteensa perustelussa esiin yhteiskunnan kannalta isoja ja vakavia kysymyksiä, siksi tästä aiheesta keskusteleminen on tärkeää. Mielestäni koti on tärkein esimerkki nuorille ja tällä hetkellä suomalainen alkoholipolitiikka ei edesauta sitä, että nuoret saisivat kotiensa kautta järkevän kuvan siitä, mitä vastuullinen alkoholinkäyttö on. En tietenkään tarkoita sitä, että kaikissa suomalaisissa kodeissa olisi ongelmia alkoholinkäytössä, mutta kun tämä nykyinen politiikka suosii esimerkiksi Tallinnan-matkan yhteydessä sitä, että on huomattava taloudellinen kannustin tuoda sieltä niin paljon alkoholijuomia mukanaan kuin jaksaa perhe kuljettaa, niin se ei anna perheen jälkikasvulle oikeaa kuvaa vastuullisesta toiminnasta. Sama koskee vaikkapa sitä, että kun yhteiselle Lapin-matkalle lähdettäessä iltaa jäädäänkin istumaan sinne mökille siksi, että ravintolassa illan viettäminen vastuullisesti on liian hintavaksi koettavaa tämän nykyisen politiikan seurauksena. Nämä ovat juuri niitä alkoholipolitiikan ongelmakohtia, jotka tulisi ratkaista. Suomalaista alkoholipolitiikkaa tulisi muuttaa kotimaista anniskelua suosivaksi niin, että sitä kautta saataisiin työtä ja verotuloja ja sitä kautta tätä alkoholin kulutuskäyttäytymistä saataisiin myös kohtuullisempaan ja kontrolloidumpaan suuntaan ja tätä kautta myös lapsille ja nuorille saataisiin vastuullisempi kuva alkoholituotteiden käytöstä.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Pirkko Ruohonen-Lernerin lakialoite on erittäin hyvä ja ajankohtainen. Vastaavanlaista esitystä on yritetty tässäkin salissa jo aikaisemmin, mutta onko vastapuoli niin hyvin voideltu, ettei lakimuutos ole edennyt? Lakialoitteessa on kysymys lähinnä lasten ja nuorten suojelemisesta. Hiljattain tehdyn kyselyn mukaan yli puolet nuorista kokee, että alkoholimainonta vetoaa heihin. Enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että mainosten maailmassa juominen lisää hauskanpitoa kavereiden kesken. Terveyden edistämisen keskuksen kannanotossa todetaan: "Erityisesti tytöt kokevat, että mainonta kuvaa hauskanpitoa alkoholin voimalla."

Tutkimuksilla on todettu, että 60 prosenttia suomalaisista kieltäisi alkoholimainonnan kokonaan. Mielikuvamainonnan kieltäminen on askel oikeaan suuntaan. Vetoaminen urheilusponsorointitulojen vähenemiseen on kovin ristiriitainen; kuitenkin urheilun avulla pyritään nuoria ohjaamaan terveisiin harrastuksiin. Samoin alan työllisyyteen vetoaminen on kovasti edesvastuutonta. Samaan mielikuvamainonnan sarjaan voisi lisätä Suomen suurimman päivälehden kolumnistin, entisen vihreän kansanedustajan kommenttiotsikko "Kännissä on kivaa". Sekin on piilomainontaa, joka osuu erityisesti nuoriin. Lehdeltä voisi odottaa jonkinlaista itsesensuuria.

Arvoisa puhemies! Sitä vastoin jo kodeissa pitäisi tulla ja keskustella hyvin vakavasti alkoholin ongelmista, samoin jokaisessa maamme peruskoulussa pitäisi olla pakollisia tunteja, joissa tasapuolisesti keskustellaan, mikä on, jos ottaa ensimmäisen ryypyn. Ei tarvitse olla ehdottoman raitis, mutta pitäisi kyllä keskustella näistä, koska tiedämme, että alkoholi on tuonut tämän päivän monille perheille yksistään surua. Sanotaan usein, että alkoholi on viisasten juoma, mutta ei sitä ensimmäistä alkoholipisaraa tarvitse ottaakaan. Kaiken kaikkiaan toivon, että tämä Lernerin aloite menee tästä salista eteenpäin ja saamme pikkaisen tähänkin asiaan hyvää muutosta.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Minä kannatan tätä lakiesitystä, sillä meidän on tehtävä kaikki voitava alkoholinkäytön vähentämiseksi Suomessa. Erityisesti nuorten alkoholinkäytöstä meidän on oltava huolissaan, sillä esimerkiksi 14—16-vuotiaista nuorista 20 prosenttia kertoo juovansa vähintään kerran kuukaudessa itsensä tosi humalaan.

Mainosten tarkoitus on vaikuttaa ja houkutella ostamaan, muuten mainoksia ei tehtäisi. Tutkimusten mukaan mielikuvamainonta vaikuttaa erityisesti lapsiin ja nuoriin. Mainonnassa, erityisesti alkoholimainonnassa, usein viestitetään, että alkoholin avulla saat ystäviä ja suosiota. Tämä vetoaa nuoriin ihmisiin.

Eli mielelläni kannatan tätä aloitetta, vaikka jostain syystä en kyllä ennättänyt allekirjoittamaan tätä.

Päivi Lipponen /sd:

Arvoisa puhemies! Alkoholinkäyttö on, voisi sanoa, melkein riistäytynyt käsistä varsinkin näiden nuorten ja lasten kohdalla. Helsingissä on jopa tilanteita, joissa ala-asteen oppilaita on tavattu erittäin säännöllisesti vakavasti humaltuneina.

Ja mainonta on tehokas keino vaikuttaa tällaisten nuorten herkkään mieleen juuri näillä mielikuvilla: saat ystäviä, olet makea, sulla on hyvin hauskaa.

Esimerkiksi Ruotsissa alle 20-vuotiaille ei myydä alkoholia. Minun mielestäni voisimmekin katsoa vähän laajemmin tätä meidän alkoholipolitiikkaa eli ottaa mallia myös naapurimaista ja suhtautua tiukemmin, ja yksi tämmöinen tiukennus on Ruohonen-Lernerin aloite, jossa puututaan aika raskaasti tähän mielikuvamainontaan.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Ruohonen-Lernerin tekemä lakialoite on todellakin erinomaisen hyvä. Jos on mahdollista, arvoisa puhemies, kun minun nimeni jostain syystä puuttuu allekirjoittajista, että sen saa pöytäkirjaan merkittyä, olen otettu.

Tv-mainonta, sehän vaikuttaa paitsi meihin aikuisiin, myöskin nuoriin. Minä itse muistan vuodelta 1952, kun oli Helsingin olympialaiset — olin silloin 12-vuotias — niin radiossa oli sellainen äänimainos, "kevyesti polkee vaari, vaarilla on Jaguaari", että minä vielä muistan tässä vuosikymmenien jälkeenkin sen mainoksen. Samalla tapaa nämä erilaiset olut- ja sanotaan vielä tupakkamainoksetkin tulevat vaikuttamaan nuoriin. Tässä mielessä olisi hyvä, että tämä aloite etenisi tässä salissa eteenpäin.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Esitetty lakialoite on mielestäni oikeansuuntainen. Hieman olen tietysti pessimistinen sen suhteen, mikä sen vaikutus toteutuessaan olisi kulutukseen. Tupakan käyttökään ei aivan hirveästi ole vähentynyt, vaikka lakia on tiukennettu. Mutta tärkeätä lienee kuitenkin se, että yhteiskunta lähettää selkeän viestin, mihin suuntaan käyttäytymistä ja kulutusta tässä yhteiskunnassa ja varsinkin lapsia kohtaan kannattaa ohjata.

Varmaa tietysti on, että Panimoliitto, mainostajat ynnä muut tästä eivät niin hirveästi tykkää. Samoin urheilupiireissä saattaa olla sen suuntaista, että toiminta joissakin joukkuelajeissa etupäässä saattaa vaarantua. Muistan kuitenkin, että esimerkiksi Formula 1:ssä tupakointikielto ei johtanut oikeastaan mihinkään, vaikka pelättiin, että koko laji maailmankartalta katoaa tupakkakiellon myötä.

Suhtaudun kyllä myötämielisesti ja pidän tärkeänä asiana, että tätä viedään eteenpäin.

Lauri Heikkilä /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Ruohonen-Lernerin lakialoite on hyvin kannatettava. Nuorten ohella nykyisin myös monet eläkeläiset ovat alkoholikulttuurin muutoksen myötä alkoholisoituneet, ja siten ei myöskään myöhemmällä illalla alkoholimainontojen esittäminen televisiossa ole mitenkään suotavaa, koska se varmaan lisää alkoholinkäyttöä myöskin vanhempien ihmisten keskuudessa.

Lisäksi työttömyys ja muuttunut ajankäytön kulttuuri Suomen maassa ja ihmisten keskittyminen kaupunkien terasseille yhä enenevässä määrin johtaa siihen, että kansa vähitellen rappeutuu lisääntyvän alkoholinkäytön ja alkoholimainonnan myötä. Siinä mielessä toivon, että tämä lakialoite menee eteenpäin.

Maria Tolppanen /ps:

Arvoisa puhemies! On totta, että eläkeläiset ovat alkoholisoituneet. Kotiäidit ovat alkoholisoituneet, ja meidän nuoremme ovat alkoholisoituneet. Jopa 11-vuotiaita viedään ensiapupoliklinikoille saamaan vatsahuuhtelua sen takia, että he ovat saaneet alkoholimyrkytyksen. Lakialoite on tietysti erittäin kannatettava, ja on varsin suotavaa, että se tässä eduskunnassa menisi läpi, että täällä kukaan ei ryhtyisi katsomaan sitä, kuinka paljon menetetään euroja, jos ei lapsille myydä tai jos ei alkoholia mainosteta tällä tavalla. Mutta tämä lapsille myynti: Haluaisin todellakin, että tässä keskustelu vähän laajenisi ja voitaisiin jossakin vaiheessa keskustella myös siitä, mikä on kohtuullinen sanktio siitä, jos hankkii alkoholia tai antaa alkoholia alaikäiselle. Kaikki tiedämme sen, mitä se merkitsee alaikäisen elimistölle, kun juodaan keskikaljaa, tai vielä pahempaa, jos juodaan väkeviä aineita.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Kiitän kaikkia läsnä olevia kansanedustajia hyvistä kannatuspuheenvuoroista. Valitettavasti asianomainen ministeri ei nyt ole paikalla ja tämä aikataulutus keskustelulle ei varmaan ollut paras mahdollinen. Toivottavasti joka tapauksessa saamme lähiaikoina alkoholimainonnan rajoittamisesta kelvollisen hallituksen esityksen, josta pääsemme keskustelemaan täällä täysistunnossa ja jota voimme myös ruotia valiokunnissa, kun sitä sitten käsitellään. Nyt jäämme odottamaan asianomaisen ministerin esityksiä ja toimenpiteitä, jotta tähän vakavaan ongelmaan puututaan.

Keskustelu päättyi.