Outi Ojala /vas(esittelypuheenvuoro):

Puhemies, arvoisat kollegat! Käsittelemme nyt Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan kertomusta vuodelta 2001 elikkä itse asiassa kyllä tapahtumia, jotka ovat tapahtuneet jo pari vuotta sitten, mutta siitä huolimatta mielestäni on syytä käydä lävitse hieman tuota kertomusta. Toivottavasti saamme vuoden 2002 kertomuksen pikaisesti käsittelyyn täällä.

Maailmahan on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti, ja kaikki nämä muutokset kymmenen viime vuoden aikana ovat olleet voimakkaita lähialueillamme, ja voidaan puhua mullistavista muutoksista. Ne ovat tietysti muuttaneet myöskin meidän lähialueitamme, Pohjoismaiden lähialueita. Myös itse Pohjoismaissa on tapahtunut muutoksia muun muassa integraatiokehitykseen liittyvissä asioissa, ja tietysti kaikki nämä muutokset heijastuvat myöskin pohjoismaiseen yhteistyöhön ja asettavat sille uusia haasteita. Senpä takia tietysti on aivan luonnollista, että näihin haasteisiin vastataan ja meidän työmuotojamme ja toimintamme poliittista sisältöä tarkistellaan säännöllisin väliajoin. Voidaan sanoa, että aika iso organisaatiomuutoshan hyväksyttiin vuonna 2001. Silloin nimenomaan käsiteltiin niin sanottua uutta pohjoismaista päiväjärjestystä, joka valmisteltiin sitten yhteistyössä ministerineuvoston ja neuvoston kanssa, ja se hyväksyttiin istunnossa Kööpenhaminassa vuonna 2001.

Tämä muutos, joka silloin tehtiin, oli aika iso, koska vuonna 95 Pohjoismaiden neuvosto muutti edellisen kerran organisaatiotaan. Silloin rakennettiin tällainen maantieteellinen organisaatio, joka perustui kolmeen pilariin, eli puhuttiin Pohjola-yhteistyöstä, lähialueyhteistyöstä ja Eurooppa-yhteistyöstä, jonka mukaan myöskin rakennettiin valiokuntatyöskentely. Silloinhan pohjalla oli se, että Suomi ja Ruotsi liittyivät vuonna 95 Euroopan unionin jäseniksi ja katsottiin tarpeelliseksi nimenomaan vahvistaa juuri eurooppalaista pilaria pohjoismaisessa yhteistyössä, jos näin sanotaan.

Muutoinkin voidaan sanoa, että Pohjoismaiden neuvoston yhteistyössä on kehitetty vuosien varrella erittäin voimakkaasti lähialueyhteistyötä niin Baltian kuin Luoteis-Venäjänkin kanssa. Tämä maantieteellinen pilarijako osaltaan vahvisti sitä, mutta varsinaisen pohjoismaisen yhteistyön osalta se sitten osoittautui ongelmalliseksi, koska mehän tiedämme hyvin, että esimerkiksi ympäristöasioita ei voi jakaa pelkästään Pohjolan sisäisiksi asioiksi tai lähialueasioiksi tai Eurooppa-asioiksi, vaan ympäristökysymyksissä monasti ei tunneta rajoja, vaan ne ovat yhteisiä asioita.

Kun sitten ruvettiin tätä uutta strategiaa pohtimaan, joka siis hyväksyttiin vuonna 2001, niin siinä oli pohjana niin sanottu viisasten paneelin työ, jossa oli mukana muun muassa suomalainen aikaisempi yhteistyöministeri Ole Norrback. Siinä nimenomaan haluttiin lähteä miettimään globalisaation ja maailman muutoksen tuomia haasteita pohjoismaiselle yhteistyölle. Paitsi että on haluttu vastata niihin kansainvälisiin haasteisiin, mitä meillä on, niin on myös yhä selvemmin nähty tarve siitä, että yhteistyötä tulee tehdä entistä tiiviimmin kansallisten parlamenttien kanssa.

Mielestäni tämä on yksi avainkohtia myös tulevaisuutta ajatellen. Ei voida ajatella, että Pohjoismaiden neuvosto sen paremmin kuin Euroopan neuvostokaan ja meidän edustajamme siellä toimisivat jotenkin irrallaan, vaan niiden kysymysten, joita käsitellään Euroopan neuvostossa tai Etyjissä tai Pohjoismaiden neuvostossa, tulisi yhä vahvemmin ankkuroitua myöskin meidän omaan toimintaamme, että niillä olisi kytkentä tänne, koska eivät ne ole erillisiä asioita, vaan monasti puhutaan aivan samoista asioista.

Kun tämä uusi organisaatiomuutos hyväksyttiin, samalla sitten myöskin valiokuntarakenne uudistettiin ja nyt meillä on viisi poliittisiin aihealueisiin perustuvaa valiokuntaa. Siksi on tavattoman tärkeätä, että tulevaisuudessa, sanotaan vaikka, meidän ympäristövaliokuntamme edustajat olisivat hyvin informoituja siitä, mitä tapahtuu Pohjoismaiden yhteistyössä, mutta myös itse olisivat aktiivisia ja antaisivat meille vinkkejä ja ideoita.

Paitsi että organisaatiota uudistettiin, niin samalla hyväksyttiin myöskin viisi painopistealuetta tuleville vuosille. Nämä viisi strategista painopistealuetta ovat teknologinen kehitys ja hyvinvointi, joka on siis varmasti yksi pohjoismaisen yhteistyön keskeisiä pilareita, kolmantena asiana sisämarkkinat eli rajaesteiden poistaminen ja sitten naapurimaat ja lähialueet sekä ympäristö ja kestävä kehitys. Nämä viisi strategista painopistealuetta ovat siis edelleen voimassa ja niihin meidän toimintamme pitkälti pohjautuu.

Haluan edelleen korostaa sitä, että paitsi että tämä yhteistyö kansallisten parlamenttien sisällä ja kanssa on tavattoman tärkeää, niin aivan yhtä tärkeää on tietysti se, että tehdään hyvää yhteistyötä myöskin ministerineuvoston ja yhteistyöministereiden kanssa. Tässä suhteessa voidaan sanoa, että täällä Suomessa ainakin yhteistyö toimii erittäin hyvin niin yhteistyöministerin kuin myös ulkoministeriössä olevan pohjoismaisen yhteistyösihteeristön kanssa. Tästä voidaan antaa kiitokset omille ministereillemme ja virkamiehillemme.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä erikseen nostaa tässä esille sen, että kun kolme Baltian maata pikkuhiljaa, tai ensi vuonna, ovat liittymässä Euroopan unionin jäseniksi, niin on ollut tavattoman tärkeää, että 90-luvun alusta lähtien pohjoismaisessa yhteistyössä, niin kuin myöskin kahdenvälisessä yhteistyössä, on rakennettu voimakkaat, toimivat ja hyvät yhteistyösuhteet Baltian maiden parlamenttien ja parlamentaarikkojen kesken, aivan kuten myöskin ministeritason yhteistyötä on luotu ja vahvistettu viime vuosina.

Eräistä ehdotuksista huolimatta Baltian maat eivät ole Pohjoismaiden neuvoston jäseniä, mutta voin vaikuttaa teille, että yhteistyö on tiivistynyt ja sitä tiivistetään kaiken aikaa. Erityisen ilahduttavaa on myöskin se, että myöskin kansalliset valiokunnat tai valiokuntien puheenjohtajat kokoontuvat ja tapaavat. Muistanpa, että viime vuonna muun muassa Suomi oli aloitteellinen, kun pohjoismaiset ulkoasiainvaliokuntien puheenjohtajat kokoontuivat täällä Helsingissä. Nyt olen ymmärtänyt, että vastaavanlainen tapaaminen on laajennettu koskemaan myöskin Baltian maiden ulkoasiainvaliokuntien puheenjohtajia. Minusta tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä, että Itämeren alueen yhteistyö tiivistyy ja sitä tullaan tiivistämään.

Haluan tässä yhteydessä myöskin muistuttaa siitä, että lähialueyhteistyössä on jo pitkään jatkunut myöskin parlamentaarinen Itämeri-yhteistyö. Meillähän on myöskin valtioiden välinen yhteistyö, jolla on omat kokouksensa ja omat tapaamisensa, mutta myös parlamentaarikot tapaavat säännöllisesti ja järjestävät vuosittaiset Itämeri-konferenssit. Seuraava Itämeri-konferenssi järjestetäänkin Suomessa Oulussa ensi maanantaina ja tiistaina, eli Suomen eduskunta toimii isäntänä tässä kokouksessa. Itse asiassa olemme tällä tavoin halunneet markkeerata sitä, että Itämeri jatkuu sinne Pohjanlahden perukoille saakka, ja tällä tavoin kokous järjestetään nyt Oulussa.

Kaiken kaikkiaan Pohjoismaiden neuvostolla on ollut hyvin keskeinen rooli koko ajan parlamentaarikkojen Itämeri-yhteistyön rakentamisessa, koska Pohjoismaiden neuvoston sihteeristö toimii myöskin vastuullisena sihteeristöpalvelujen tarjoajana tässä Itämeri-yhteistyössä. Varmaankin yksi suuri tulevaisuuden keskustelunaihe tulee olemaan se, vahvistetaanko Itämeren parlamentaarikkojen yhteistyötä ja millä tavoin ja mitä muotoja se tulee jatkossa saamaan. Mutta ainakin tällä hetkellä hyvin pitkälle voi sanoa, että tämä koordinointivastuu on ollut Pohjoismaiden neuvostolla ja sen sihteeristöllä.

Myöskin arktinen yhteistyö luonnollisesti kiinnostaa meitä kaikkia Pohjoismaita. Tällä tavalla myös vahvistetaan Pohjoismaiden yhteenkuuluvuutta siitä huolimatta, että osa Pohjoismaista ei kuulu Euroopan unioniin. On aivan selvää, että esimerkiksi Islannilla ja Norjalla on hyvinkin vahvat intressit arktiseen yhteistyöhön, kuten tietysti myös Suomella. Tässä suhteessa meidänkin on hyvä muistaa täällä, että yhteistyötä kehitettäessä painopiste ei voi yksinomaan rajoittua tai kohdentua Itämeren alueelle, vaan meidän pitää myöskin muistaa Länsi—Pohjola-alue: Grönlanti, Färsaaret, Islanti jne.

Puhemies! Pohjoismaista yhteistyötä on kehitetty myös siten, että on avattu aivan uusia keskustelun alueita. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkahan ovat jo pitkään olleet meillä esityslistalla, mutta haluaisin mainita muutaman esimerkin: muun muassa konfliktien ehkäisy ja siviilikriisinhallinta ovat nousseet vahvasti esille. Näiden osalta tietysti toivomme, että meidän hallituksemme näyttäisivät yhdessä esimerkkiä siitä, miten pohjoismaista yhteistyötä voitaisiin kehittää myös näillä alueilla.

Arvoisa puhemies! Tässä aivan lopuksi olisin halunnut myös todeta sen, että vuonna 2001 Suomi oli Pohjoismaiden ministerineuvoston puolella puheenjohtajamaana, ja silloin puheenjohtajuusohjelman teemana oli Pohjolan kansalainen. Silloin nimenomaan nostettiin hyvin vahvasti esille rajaesteet ja kansalaisten oikeudet, itse asiassa ne ongelmat, mitä on olemassa siitä huolimatta, että meillä on hyviä pohjoismaisia sopimuksia, joiden pitäisi taata vapaa liikkuvuus ja esimerkiksi sama sosiaaliturva riippumatta siitä, missä maassa työskentelee tai opiskelee. Näitten sopimusten toteuttamisessa on suuria ongelmia. Nyt niihin on paneuduttu hyvin vahvasti Norrbackin raportin pohjalta. Nyt suuret odotukset kohdistuvat siihen, että tänä vuonna lokakuussa Oslossa pidettävässä täysistunnossa saisimme ministerineuvostolta konkreettisia esityksiä siitä, miten näitä rajaesteitä ja ihmisten arkipäivään liittyviä ongelmia voitaisiin poistaa. Minä luulen, että nimenomaan pohjoismainen yhteistyö voi saada jatkossakin sen valtuutuksensa tai oikeutuksensa vain sitä kautta, että kansalaiset myös omassa arjessaan kokevat, että pohjoismaisessa yhteistyössä aikoinaan luodut hyvät sopimukset ja mahdollisuudet, jotka liittyvät ihmisten arkipäivään, ovat toimivia eivätkä vain kauniita puheita.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan puheenjohtaja ed. Outi Ojala viittasi ympäristövaliokuntaan ja sen yhteistyöhön Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan kanssa. Haluaisin ensinnäkin todeta, että konkreettisesti olemme todella nimenneet edustajamme tähän Oulun kokoukseen, Oulun Itämeri-konferenssiin, minkä ed. Ojala mainitsi. Mutta mielestäni jatkossa kyllä eduskunnan sisällä organisatorisesti pitäisi lisätä erityisvaliokuntien kontaktia ja kontaktimahdollisuuksia johdonmukaisesti Pohjoismaiden neuvoston työhön, niin ettei se ole vain muodollista ja sellaista satunnaista, vaan organisaatio sinänsä mahdollistaisi kiinteämmän yhteistyön ja tämän yhteistoiminnan toteutumisen ja jatkumisen.

Arja Alho /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on hyvin arvokasta, että ed. O. Ojala itse asiassa alleviivasi juuri pohjoismaisen yhteistyön merkitystä kansallisten parlamenttien omassa työssä, ja tähänhän itse asiassa myöskin ed. Tiusanen omassa vastauspuheenvuorossaan viittasi. Kun ed. Ojala mainitsi myöskin tämän Norrbackin raportin ja sen, miten Pohjoismaiden eri kansalaiset voivat liikkua ja millaisia esteitä käytännössä kuitenkin esimerkiksi sosiaaliturvaetuuksissa ja monissa muissa kysymyksissä nousee esille, niin nehän ovat juuri ratkaistavissa nimenomaisesti sillä tavalla, että myöskin kansalliset parlamentit seuraavat sitä, miten omaa lainsäädäntöä kehitetään, millaisia epäkohtia havaitaan ja miten meidän omat hallintomme sitten reagoivat näiden epäkohtien tunnistamiseen. Eli tässä mielessä onkin aika avata pohjoismaista yhteistyötä sellaiseksi, että se on arkipäivän lainsäädäntöyhteistyötä eduskunnassa ja muiden Pohjoismaiden eduskuntien kesken niin, että se ei jää omaksi umpioksensa. Tässä mielessä pidän kyllä näitä avauksia, joita ed. Ojala omassa puheenvuorossaan esitti, erinomaisen tervetulleina.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä yhteistyö erikoisvaliokuntien kanssa on todellakin tärkeätä. Aiheita voivat olla vaikkapa työvoiman liikkuvuus ja siihen liittyvät sosiaaliasiat, verotus. Eläkeläisten kaksinkertainen verotus on täällä jatkuvasti esillä, mutta eipä sitä käsittele valtiovarainvaliokunnan verojaosto. Sitä käsittelee vain ulkoasiainvaliokunta. Toisin sanoen ... (Ed. Elo: Ulkoasiainvaliokunta on tärkeä valiokunta!) — On, on, joo kyllä, mutta se asia varsinaisesti kuuluu nyt kuitenkin meidän verojaostollemme. — Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ulkoasiainvaliokunnan nyt jo tässä vaiheessa, vaikka tämä onkin aika vanha kertomus, vuodelta 2001, joten aika hidasta tämä palaute on kyllä verrattuna muihin vastaavanlaisiin kertomuksiin, tulisi pyytää asianomaisilta erikoisvaliokunnilta lausunnot tästä. Se on ainoa tapa, jolla me pääsemme mukaan Pohjoismaiden neuvoston työhön. Sama koskee Euroopan neuvoston valtuuskuntaa. Se kertomus pitää lähettää myös muille. Tämä ei ole pelkästään ulkopolitiikkaa, vaan tämä on hyvin paljon muuta. Se on sivistyspuolen asioita ja ympäristöasioita, niin kuin täällä on todettu.

Outi Ojala  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaikki kolme käytettyä vastauspuheenvuoroa ovat erittäin arvokkaita. Todellakin me haluamme lämpimästi, ei ainoastaan tämä Suomen valtuuskunta, vaan koko Pohjoismaiden neuvosto haluaa, että tämä yhteistyö ankkuroidaan paremmin kansallisiin parlamentteihin. Silloin se tarkoittaa juuri muun muassa sitä, mitä edustajat Alho ja Skinnari tässä totesivat.

Todellakin me olemme nyt jo sopineet itse asiassa puhemiehen kanssa siitä, että järjestämme tilaisuuden, jossa esimerkiksi kerromme kaikkien valiokuntien puheenjohtajille, minkälaisia asioita meillä on käsittelyssä ja miten voisimme tätä yhteistyötä kehittää jatkossa. Yksi tapa on tietysti se, että tämä kertomus lähetetään lausunnolle, mutta itse asiassa meidänhän pitäisi joka ikisen kokouksen jälkeen, jolloin uusi asia nousee esille, saada hyvin tieto asianomaiseen valiokuntaan ja itse asiassa saada sieltä se paras asiantuntemus siihen, miten edetään.

Toive on ollut myöskin se, että voitaisiin saada henkilöt, jotka istuvat kansallisissa erityisvaliokunnissa, Pohjoismaiden neuvoston vastaaviin valiokuntiin, mutta se ei valitettavasti käytännössä ole kovinkaan helppoa. Mutta muutoin tämä yhteistyö on pakko saada toimimaan. Olen aivan samaa mieltä kuin ed. Alho, että umpiossa emme voi enää elää. Nämä erilaiset kansainväliset toimielimet, missä olemme edustettuina, eivät voi elää erillistä elämää.

Mikko Elo /sd:

Arvoisa herra puhemies! Olen aina mielenkiinnolla seurannut Pohjoismaiden neuvoston työtä ja Suomen valtuuskunnan kertomuksen keskusteluun osallistunut aina mahdollisuuksien mukaan. Olin 1980-luvulla kuuden vuoden ajan jäsenenä Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnassa.

Puhemies! 1980-lukukaan ei kuitenkaan ollut se suuri kausi Pohjoismaiden neuvoston historiassa, vaan voidaan sanoa, että 1960-luku oli ehkä se kaikkein tärkein aika, jolloin — en ollenkaan väheksy sitä työtä, mitä tehdään tänä päivänä — suuret avaukset eli yhteiset työmarkkinat, yhteinen sosiaaliturva ja passivapaus syntyivät. Ne olivat tietysti meille suomalaisille myöskin erittäin tärkeitä, ehkä tärkeämpiä kuin muille Pohjoismaille siinä tilanteessa.

Sen jälkeen, niin kuin ed. O. Ojalakin täällä oikeastaan totesi omassa puheenvuorossaan, suuria avauksia ei ole tullut. Toivottavasti suurlähettiläs Norrbackin raportti saa nyt sen aikaan, mihin ed. Skinnari täällä jo epäsuorasti viittasi, eli muun muassa eläkeläisten kaksinkertaisen verotuksen estämisen. Tiedän, että Ruotsissa asuu tällä hetkellä tuhansia suomalaisia, jotka eivät tästä syystä eläkeiässä halua muuttaa Suomeen, koska he joutuisivat kahdenkertaisen verotuksen kohteeksi. Sen takia ehkä tämä kysymys on sellainen — me jokainen kansanedustaja joudumme sen kokemaan, kun äänestäjät meitä lähestyvät ja ihmettelevät, että tätä asiaa ei ole vieläkään ratkaistu. Toivottavasti tosiaan saadaan mahdollisimman nopeasti siihen ratkaisu. Se olisi myöskin Suomen valtion kannalta varmasti meidän etujemme mukaista.

Puhemies! Mitä sitten tulee eurooppalaiseen integraatioon, josta me olemme täällä tällä viikolla paljon puhuneet, voidaan sanoa, että tämä on aika erikoinen tilanne. Samalla kun Eurooppa integroituu, Pohjoismaat eriytyvät toisistaan entistä enemmän. Voidaan puhua pohjoismaisesta disintegraatiosta. Se näkyy muun muassa meidän erilaisena osallistumisenamme Euroopan yhteistyöhön, ja tämä taas usein ajaa pohjoismaisen yhteistyön ohitse, niin kuin me tiedämme tapahtuvan esimerkiksi Euroopan unionin sisällä. Norja ja Islanti, kuten tiedetään, eivät ole EU:n jäseniä eivätkä ilmeisesti lähivuosina ole edes hakeutumassa Euroopan unioniin. Suomi ja Ruotsi ovat halunneet pysyä Naton ulkopuolella, ja veikkaukseni on, että pysytään vielä pitkään, vaikka erilaisiakin haluja varmasti tässäkin salissa on. Suomi on toistaiseksi ainoa euromaa, ja mielenkiintoista on nähdä, mitä tapahtuu viikon päästä Ruotsissa, saammeko seuraa Ruotsista vai emme, ja sillä taas on vaikutusta Tanskaan. Mutta tämä kaikki osoittaa sen, kuinka pirstaloitunut on tämä pohjoismainen yhteistyö tällä eurooppalaisella tasolla.

Puhemies! Lopuksi haluan sanoa muutaman sanan kielipolitiikasta, koska tässä toimintakertomuksen sivulla 28 puhutaan kielipolitiikasta ja todetaan, että valiokunta käsitteli vuoden aikana myös pohjoismaista kielipolitiikkaa, nimenomaan Pohjola-valiokunta. Tämä on myös suomalaisille tärkeä kysymys ja aika herkkä kysymys. Me kaikki tiedämme, että meidän kieltämme ei juuri muissa Pohjoismaissa osata. Me emme taas, vaikka osaisimme ruotsia, osaa islantia, ja tanskankin kanssa on vähän niin ja näin. Tässä kielipolitiikkaosassa onkin mielenkiintoinen kohta, kun siinä todetaan: "Yleiskokoukselle kerrottiin myös, että sosiaalidemokraattinen ryhmä aikoi ehdottaa pohjoismaista elokuvapalkintoa, jolla pyrittäisiin epäsuoraan edistämään pohjoismaisten kielten ymmärtämistä." Siis elokuvien avulla pohjoismaista kieliymmärrystä. Onkin mielenkiintoista todeta, että käsittääkseni tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa kaikki tanskalaiset filmit esimerkiksi Ruotsissa on varustettu ruotsalaisella tekstillä ja päinvastoin Tanskassa myöskin ruotsalaiset filmit ovat tanskan kielellä varustettuja. Näin nämä kielet ovat päässeet eriytymään toisistaan. Ruotsalaisilla on suuria vaikeuksia myös ymmärtää tanskan kieltä. Tämä on asia, johon pitäisi jonkin näköistä korjausta saada. Muistan muuten, kun 80-luvun lopulla alkoi pohjoismaiseen yhteistyöhön tulla tulkkaus. Esimerkiksi valiokunnissa ei tulkkausta ollut, kaikkien suomalaisten edustajien piti hallita ruotsia. Nimittäin jos he eivät hallinneet ruotsia, he eivät pystyneet osallistumaan siihen keskusteluun. Tänä päivänä, ymmärrän näin, tulkkaus on järjestetty ja siinä ei ole enää ongelmia.

Puhemies! Ehkä tämä keskustelu, mitä äsken käytiin, aiheuttaa myös sen, että minun mielestäni meidän pitäisi keskustella kansainvälisen yhteistyön arvostuksesta myöskin eduskunnassa. Minulla on vähän se kuva, että kansanedustajat, jotka eivät esimerkiksi ole mukana Pohjoismaiden neuvoston tai Euroopan neuvoston tai Etyjin toiminnassa, luulevat, että se on sellaista harrastelua ja mukavaa puuhastelua, mutta se on todellista työtä. Totean kyllä, että Suomen lehdistö esimerkiksi pitää tarkkaa kirjaa siitä, miten me olemme läsnä valiokunnissa täällä, mutta ei pidä kirjaa siitä, miten me sitten osallistumme Pohjoismaiden neuvoston ja Euroopan neuvoston valiokuntien työskentelyyn, joka on mielestäni ihan yhtä tärkeää. Jos me edustamme Suomea niissä, meidän pitää myöskin osallistua niitten valiokuntien työskentelyyn tai sitten sanoa, että meillä ei ole aikaa siihen.

Ehkä vielä lopuksi kuitenkin sellainen pieni ero tässä Euroopan neuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston osalta on se, että Suomihan on ratifioinut ymmärtääkseni lähes kaikki Euroopan neuvoston sopimukset, joita on liki 200, 180 kai suurin piirtein. Siinä mielessä tietysti Suomen eduskunta joutuu ne käsittelemään. Kaikki Euroopan neuvoston sopimukset, jotka ratifioidaan, käsitellään meidän toimestamme täällä. Tässä suhteessa ne asiat, jotka vaativat ratifiointia, ovat eduskunnan käsissä. Sen sijaan Pohjoismaiden neuvoston asiat, niin kuin ed. Skinnari ja ed. Ojala totesivat, eivät ilman erilliskäsittelyä tule tänne eduskunnan valiokuntien tietoon.

Pehr Löv /r:

Värderade talman, arvoisa puhemies! De nordiska parlamentarikerna har som en gemensam angelägenhet att bevaka de nordiska ländernas intresse i Europautvecklingen och i hela den globala utvecklingen, vi lever i en så öppen och dynamisk värld för tillfället.

När nordiska parlamentariker träffas tar man ställning till principiella frågor som sedan blir rekommendationer till ländernas regeringar. Det betyder att i den här processen informerar parlamentarikerna varandra, man utvecklas i debatten i internationell riktning och det här är en mognad som jag tror att alla parlamentariker har nytta av. Det är ett faktum att nordiska rekommendationer har fått genomslag i regeringarnas beslut och linjedragningar, såväl i Europapolitiken som i den nationella politiken.

Vi har just fört en diskussion om Europakonventets resultat och skickat hälsningar som vägkost till kommande förhandlingar om EU:s grundlag i regeringskonferensen. Där lyfte man fram gemensamma nordiska intressen som vi också måste bevaka i Nordiska rådet. Det gäller öppenheten, som är helig för alla nordiska länder, öppenhet i beslutsprocessens alla skeden. Det gäller att motarbeta social dumping som gör att konkurrensen mellan EU-länderna idag lite lider, eller lider ganska mycket till och med.

Det gäller att hitta en gemensam alkohol- och narkotikapolitik med nordiska förtecken, så att vi får också de baltiska länderna och hela Europa att förstå att det här är ett stort folkhälsoproblem om vi inte driver en gemensam europeisk politik. Med öppna införelsekvoter är det inte längre tillräckligt att Finland ensamt har en bra alkohol- och narkotikapolitik. Det är ett gemensamt nordiskt och gemensamt europeiskt intresse, men diskussionsarenan kan gärna vara just Nordiska rådet för att komma framåt i den här frågan. Därför har välfärdsutskottet som jag leder det här som högsta prioritet detta år och kommer att komma med en rekommendation om en vettig alkohol- och narkotikapolitik.

Vi har trafficingproblem, alltså problem med människohandel, i synnerhet över gränserna i närområdena. Vi har enorma gemensamma miljöintressen i våra närområden, i Murmansk samt S:t Petersburgsområdet, Östersjön och Finska viken osv. Ensamma, när det gäller att sträva till förbättring i det här avseendet, är vi mycket svagare än om vi gör det tillsammans med de nordiska länderna.

Under Finlands ordförandeperiod i ministerrådet kunde man inleda arbetet med att få bort gränshindren, vilket ambassadör Norrback gjorde i form av en rapport. Det sägs att det är en lottovinst att bli född i Finland och i Norden, men vi har tyvärr dock gränshinder som det har kommit fram också här idag. Det gäller examinas giltighet, trots att vi har avtal så gäller inte yrkesexamina i alla nordiska länder, det gäller sociala förmåner och framför allt pensionsbeskattningen och rätten att få sjukpensionen godkänd över de nordiska gränserna. Det fungerar inte idag trots att det finns vissa avtal.

Det här beror tyvärr på att myndigheterna i respektive länder icke känner till avtalens innehåll och saknar också riktig vilja att tillämpa dem, har det visat sig. Därför är det tacksamt att nordiska ministerrådet har tagit till sig rådets rekommendationer på det här området på allvar och att vi har en utredningsman i form av förra statsministern från Danmark, Poul Schlüter, som nu kommer att jobba med det här med kraft och lägga ett förslag till sessionen i höst.

Sedan vill jag ännu ta fram det lyckliga i att man i organisationsreformen gick in för fackutskott i Nordiska rådet. Arbetet har fungerat bättre och öppnat dörren till ett verkligt samarbete med de nationella utskotten. Det har flera ledamöter här redan nämnt och det måste vi få att fungera. Finska delegationen har försökt vara aktiv och hitta ett system, men det är inte lätt. Men ansvarspersoner som skulle ta upp frågor så att man kan diskutera de viktigaste frågorna parallellt i Nordiska rådet och i nationella fackutskott skulle ge betydligt större tyngd och genomslag också i parlamentsarbetet i respektive nation, så det här måste vi helt enkelt lyckas med tycker jag. Det måste vara vår stora utmaning. Vi har gemensamma nordiska värderingar och då måste vi också hitta en gemensam arbetsmodell.

Puhemies! Pohjoismainen yhteistyö yhdistää pohjoismaisia kansanedustajia. Se muodostaa areenan, missä pohjoismaista hyvinvointimallia voidaan puolustaa nimenomaan EU:n kehityksessä, sanoisin. On varsin tärkeää, että kansalaiset myöskin voivat liikkua vapaasti Pohjoismaitten välillä. Rajaesteet johtuvat monta kertaa viranomaisten tietotaidon puutteesta ja valitettavasti nimenomaan tahdon puutteestakin.

Norrbackin raportti on nyt käynnistänyt prosessin, jonka ministerineuvosto on ottanut vakavasti, ja Poul Schlüter Tanskasta on nyt tekemässä tästä selvitystä ja tulee antamaan suosituksensa syksyn istuntoon.

Jos me emme osaa hoitaa pohjoismaista yhteistyötä, niin väitänpä, että muihin kansainvälisiin yhteistyökuvioihin emme oikein ole päteviä osallistumaan.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käytän tämän puheenvuoron sen takia, että viime kaudella olin Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan jäsen, ja sen takia muutamia huomioita tästä valtuuskunnasta.

Nythän meillä on käsiteltävänä vuoden 2001 raportti, ja kertomus tulee tietysti liian myöhään meille, se on ihan selvä asia. Tässä olisi ryhdistäytymisen paikka, mutta siihen on monia syitä, miksi näin tapahtui. Olisi tietysti hyvä, että nyt jo voitaisiin puhua vuoden 2002 asioista. Se näkyy täällä edellisistä puhujistakin sillä lailla, että vuoden 2001 aikanahan Pohjoismaiden neuvosto keskittyi nimenomaan "Pohjola 2000 — Avoinna maailman tuulille" -seurantaan, joka sitten poiki Norrbackin raportin, joka tuli vuotta myöhemmin ja joka itse asiassa on tämän toiminnan yksi erittäin suuri saavutus minusta, kun siellä olin mukana, ja siinä tuli semmoisia hämmästyttäviä piirteitä esille, joihin muun muassa ed. Löv täällä viittasi, että vaikka tietotaito on erittäin hyvä, tiedostoja on olemassa, määräykset, suositukset, päätökset Pohjoismaiden kansalaisten liikkumisen helpottamiseksi ovat aika selkeitä, niin hämmästyttävän paljon on viranomaispäätöksiä, joissa on kuitenkin paitsi tietämättömyyttä, niin selvästi myöskin haluttomuutta ollut mukana. Täytyy toivoa, että neuvoston kautta tämä asia nyt lopullisesti sitten menisi kohdalleen.

Kysymyksessähän on 50 vuotta vanha yhteisö, jolle 50-luku ja osin 60-lukukin oli erittäin hyvää rakentamisen aikaa, pohjoismaisen yhteistyön harjoittelun aikaa. Silloin saatiin paljon semmoista aikaan, jota vieläkin varmaan moni kaiholla muistelisi. Nykyisin Suomi käyttää budjetissaan muistini mukaan noin 30 miljoonaa euroa, eli aivan pienestä investoinnista myöskään meidän taholtamme ei ole kysymys. On aivan selvää, että tämä yhteistoimintamuoto on tärkeä.

Varsinaiset substanssiasiat löytyvät näistä kertomuksista riittävän hyvin. Suosittelen kaikille teille tämän tarkkaan lukemista, jotka haluatte. Siellä on huolellisesti jopa valtuuskunnan jäsenten tasolla myös muista Pohjoismaista kerrottu, minkälaisia puheenvuoroja he ovat käyttäneet. Tällaisten kertomustyylien esittäminen on oikeastaan aika poikkeavaakin.

Mutta itse asiassa se, arvoisa puhemies, miksi tulin tänne muutaman sanan sanomaan, on se, että totta kai tämänkin organisaation pitäisi katsoa enemmän eteenpäin kuin taaksepäin. Peruutuspeiliin katsomalla joudutaan aika nopeasti ojaan. Ja nyt kun tämä maailma muuttuu näin nopeasti, paitsi että on globalisaatio, niin tietysti on koko tämä EU-keskustelu, joka meillä laajentumisineen on, ja vaikka tämä konventtikeskustelu, niin ihmeellisellä tavalla monista eri syistä johtuen Pohjoismaiden neuvosto on tästä keskustelusta aika lailla sivussa. Ennen organisaatiomuutosta Pohjoismaiden neuvoston sisällä vielä vuonna 2001 oli Eurooppa-valiokunta, jonka jäsenenä muistan näitä asioita kysyneeni suuntaan ja toiseen, ja silloin oli aika lailla hämärän peitossa, mitä loppujen lopuksi, jos näin suoraan sanoo, Eurooppa-valiokunta teki suhteessa silloiseen EU:hun. Pohjoismaiden neuvostossa nämä tehtävät oli keskitetty ehkä aivan oikeinkin presidiumille ja neuvoston puheenjohtajalle. Monessa asiassa hyvä, mutta siinä tulevat henkilökohtaiset resurssit aina vastaan.

Mitenkä jatkossa sen jälkeen, kun Baltian maat ovat EU:n jäseniä, niin kuin me nyt tiedämme, että ne tulevat varmasti olemaan, miten Pohjoismaiden neuvoston ja Baltian maiden yhteistyö järjestetään, koska kysymyksessä ovat kuitenkin Itämeren reunavaltiot, Itämeren yhteinen alue? Niin kuin roomalaiset sanoivat Mare nostrum, niin tässä tapauksessa Itämeri on meidän Mare nostrumimme. Siinä on todellinen haaste nykyiselle Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnalle, ja sitä yhteistyötä ei varmasti helppoa ole tehdä EU:n kanssa, koska tässä välissä Pohjoismaiden neuvoston lisäksi on ministerineuvosto ja ovat myöskin pääministereiden yhteiset kokoukset, jossa tiettyjä teema-asioita on poliittisesti nostettu aika korkealle tasolle.

Toivoisin kuitenkin, että Suomen valtuuskunnan puheenjohtajisto saa tässä modernin vaihteen käyntiin. Ed. Outi Ojala on ahkerasti hoitanut näitä asioita ja niin hyvin on paneutunut monella tavoin, että toivotan teille voimia myöskin tältä kantilta, koska rohkenen olettaa, että aika pitkälle haluaisitte jotain tämän suuntaista uutta draivia niin, että Pohjoismaiden neuvostolla olisi paikka jatkossakin tälle 30 miljoonalle eurolle, jonka suomalaiset sinne antavat.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Ensiksi kiitoksia valtuuskunnalle toiminnasta vuonna 2001. Olin itsekin valtuuskunnan jäsen, mutta sanon kiitokset tässä nyt ensiksi, jotta voin sitten sanoa sen, mitä sanon.

Pohjoismaiden yhteistyöhän on hyvä asia ja hyvä idea. Joskus ainakin, kun olen ollut näissä kokouksissa, Benelux-maiden vastaava organisaatio on ollut edustettuna. Hekin pitävät yhtä. Ongelmahan Pohjoismaiden neuvoston työssä on se, että kaikki Pohjoismaat eivät kuulu Euroopan unioniin ja jos kuuluvatkin, kaikki eivät ole euromaita. Minulla oli erinomainen tilaisuus tammikuussa, kun oli liitytty euroon, olla Reykjavikissa muistaakseni kokouksessa, jossa näytin vähän muille pohjoismaalaisille, miltä se euro oikein näyttää. Kyllä siinä oli ruotsalaisilla ja muillakin pitelemistä tämän asian osalta.

Mutta tärkeä viesti tässä on se, että Suomelle Pohjoismaiden neuvoston työ on sikäli tärkeätä, että Ruotsissa Ruotsinsuomalaisten keskusliitto käyttää lukua 450 000 niistä ihmisistä, jotka ovat siellä elossa ja jotka ovat jollain tavoin syntyperäisiä suomalaisia, siis 450 000 Ruotsissa. Pohjoismaisittain ja suomalaisittain Tukholma ja Tukholman seutu on yksi Suomen suurimpia asuinalueita samassa paikkaa. Siis se on Ruotsissa, mutta se on Suomen suurimpia asuinpaikkoja. Siellä on toistasataatuhatta asukasta, jotka ovat syntyperältään suomalaisia.

Tässä suhteessa meillä on suuri intressi muun muassa näitten osalta, jotka tulevat suurien ikäluokkien 60-, 70-luvulla, 80-luvulla sinne töihin menneinä jäämään eläkkeelle ja miettivät sitä, siirtyisivätkö he Suomeen. Heillä on nyt tämä ongelma, että Ruotsi ottaa eläkkeestä 25 prosentin lähdeveron, vaikka henkilö tulee tänne Suomeen. Tästä asiasta on vuosikausia keskusteltu. Jopa silloin, kun minä olin toisena valtiovarainministerinä, tämän asian otin esille ja selvitytinkin, mutta siinä samassa tilanteessa ollaan. Tämähän on siinä asennossa, että Pohjoismaiden pääministereitten, Suomen ja Ruotsin pääministerien, pitäisi pystyä asia sopimaan niin, että tässä syntyisi jonkin tyyppinen ratkaisu. Jompikumpi verotus on liikaa. Siis meidän mielestämme se on Ruotsi, joka verottaa tässä asiassa väärin, toisin sanoen se ottaa sen lähdeveron sellaisesta eläkkeestä, jonka perusteella Suomessa asuva eläkeläinen ei Ruotsista saa minkäänlaisia palveluita. Tämä ei voi olla oikein. Taas Suomi laskee kokonaistulojen perusteella verotuksen ja ottaa vielä sairausvakuutusmaksun, mikä toisaalta tietysti on tasavertaisuuden nimissä oikein, koska nämä henkilöt käyttävät näitä terveyspalveluja siinä kuin täällä koko ikänsä asuneet suomalaisetkin.

Täällä ovat tulleet ympäristöasiat hyvin esille. Esimerkiksi terveysasioissa olin äskettäin Karoliinisessa sairaalassa, jossa on satoja suomalaisia sairaanhoitajia töissä. Meillä terveyshenkilöstön työpaikat ovat yhteispohjoismaisia. Ne ovat eurooppalaisia. 4 000 sairaanhoitajaa on ulkomailla töissä. On laskettu, että yhden sairaanhoitajan kouluttaminen maksaa vanhassa rahassa noin puoli miljoona markkaa. Tällaisia paketteja me lähettelemme ympäri maailmaa, puolen miljoonan markan paketteja. Tietysti se on myös sitten siirtolaisuuden osalta toisin päin. Kun tänne tulee koulutettu lääkäri, silloin joku muu lähettää meille lääkäreitten osalta vielä suuremman euromääräisen paketin siitä, mitä heidän kansakuntansa on saanut tämän nuoren miehen tai naisen osalta hänet lääkäriksi tai sairaanhoitajaksi kouluttaessaan aikaan.

Tämän tyyppisistä asioista meidän pitäisi keskustella. Se ei kyllä onnistu, elleivät nämä pohjoismaiset asiat mene asianomaiseen valiokuntaan, on se sitten sosiaali- ja terveysvaliokunta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta, sivistysvaliokunta tai talousvaliokunta. Mutta kyllä valiokunnatkin itse voisivat näitä matkasuunnitelmia tehdessään miettiä myös sitä, että kyllä kannattaa mennä esimerkiksi Ruotsiin. Paitsi että Ruotsi on meille historiallisesti tärkeä, niin meillä on paljon yhteisiä yrityksiä: Nordea, Stora Enso ja monia muita, joissa tämä yhteistyö on ihan niin jokapäiväistä kuin se voi olla. Silloin pitäisi tietää näistä yrityksistä paljon enemmän ja pitäisi olla tätä yhteistyötä.

Nyt minusta ulkoasiainvaliokunnan pitäisi tämä lähettää myös muille valiokunnille lausunnolle. Siitä oli puhemiesneuvostossa puhetta samoin kuin siitäkin, miten yleensä näitten kertomusten osalta pitäisi menetellä. Kun ed. Elo Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toi esille tämänkin neuvoston tärkeyden, ei se tässä eduskuntatyössä oikein pääse esiin, kun ei niitä asioita täällä käsitellä. Täällä ovat paikalla ne muutamat ihmiset, jotka ovat siinä valtuuskunnassa mukana, mutta ne asiat yleensä kuuluvat muille valiokunnille kuin ulkoasiainvaliokunnalle.

Jotta tämä asia tulisi riittävän monimutkaiseksi, niin aikanaan, kun huomasin valiokunnan puheenjohtajana puhemiesneuvostossa, että ulkoasiainvaliokunnalla on täällä erityinen oikeus muun muassa YK:hon lähettää vuosittain kertomus, joka on aina läpihuutojuttu, silloin ymmärsin sen, että myös Who:n kokous ja Ilon kokous ovat sellaisia, että valiokunta voisi lähettää sinne läpihuutojuttuna valtuuskunnan. Tästä on toistakymmentä vuotta aikaa, kun sosiaali- ja terveysvaliokunta, jolle kuuluivat silloin myös työllisyysasiat, alkoi lähettää Ilon kokoukseen ministerin johdolla siinä epävirallisena osana valtuuskuntaa oman valtuuskuntansa, noin viisi kansanedustajaa, ja myös kansainvälisen terveysjärjestön Who:n kokouksiin. Mutta YK:n kokouksien osalta on vähän sama tilanne Suomessa, jossa puhutaan paljon YK:sta. YK:n asema on kyllä tässä keskustelussa heikko verrattuna Euroopan unionin asemaan.

Mutta Pohjoismaiden neuvoston yhteistyö edellyttäisi kyllä Suomelta nyt terästäytymistä kaikilla rintamilla. Tässä tämän vuoden käsillä olevassa kertomuksessa, joka on vuodelta 2001, näissä lausumissa ja muissa kyllä käsitellään suomalaistakin yhteiskuntaa sivuavasti hyvin laajasti erilaisia asioita, mutta se hankala puoli näissä on, että ne tulevat jälkikäteen, ja kun sitten Pohjoismaiden neuvoston yleiskokous lähestyy, niin ongelmahan on myös se, että Kööpenhaminassa oleva päävirasto lähettää ensimmäiset tekstit tanskaksi. Se on kyllä aika hankalaa, koska tanskan kieli on sen verran ruotsista poikkeavaa. Onneksi ne sitten tulevat seuraavaksi ruotsiksi, ja jos hyvin käy, niin ennen kokouksen alkua ne ovat tulleet myös suomeksi. Mutta vaikka me kuinka Euroopan unionin työskentelyä olemme moittineet, ja se on ihan aiheellista, sekavaksi, kun torstaisin ruvetaan kääntämään niitä papereita perjantaina iltapäivällä kohta alkavaan suuren valiokunnan kokoukseen, niin kyllä Pohjoismaiden neuvosto on tässä onnistunut pysymään vähintään yhtä huonossa tilanteessa suomalaisen kansanedustajan näkökulmasta.

Kyllä varmasti monelle kansanedustajalle, joka ei ole Pohjoismaiden neuvoston työssä mukana tai ollut siinä, Kööpenhamina ja siellä oleva keskusvirasto hyvin etäiseksi jää ja se, ketkä siellä ovat edustamassa Suomea, kehen voisi ottaa yhteyttä, jos on sellaisia Suomea koskevia asioita, jotka koskevat suomalaisia tai sitten suomalaista kulttuuria tai monia muita tämän tyyppisiä asioita, jotka eivät ole aivan joku sosiaaliongelma tai joku muu vastaava. Tässä suhteessa tätä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, jota suomalaiset mielellään edustavat aina joka paikassa, Pohjoismaiden neuvostonkin osalta voisi niin kyllä tehostaa, että kansanedustajien tiedossa olisi meidän edustajamme Kööpenhaminassa ja muissa elimissä, joita on siroteltu ympäri Pohjolaa. Siellähän on Pohjoismainen teollisuusrahasto ja monia muita tällaisia, ja luulen, että monilla kansanedustajilla ei ole minkäänlaista tietoa, että sieltäkin saa rahaa. Sieltä vaan saa rahaa, mutta yleensä joku muu saa kuin suomalaiset. Tämä on asia, johon minun mielestäni pitäisi todella kiinnittää huomiota.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi toteaisin sellaisen asian, joka Pohjoismaiden neuvoston työssäkin niin kuin Euroopan unionin tai Euroopan investointipankin toiminnassa on ollut esillä Suomen aloitteesta, ja se on pohjoinen ulottuvuus. Se on sellainen asia, jonka nyt pitäisi olla hyvin keskeinen pohjoismaisen yhteistyön kohde, paitsi Itämeri myös pohjoinen ulottuvuus, ja siinä Suomi ja muut Pohjoismaat voisivat tehdä vieläkin enemmän kuin tällä hetkellä. Se, mikä on yksi ongelma, on se, että tässä asiassa tehtäviä toimenpiteitä on paljon, mutta ne ovat erittäin sekavia sillä tavoin, että on hyvin vaikea saada selkoa lyhyesti ja ytimekkäästi siitä, mitä kaikkea tehdään nyt pohjoisen ulottuvuuden nimissä, miten rahaa jaetaan ja kuka tästä kokonaisuudesta vastaa.

Sitten ihan lopuksi otan esille kehitysyhteistyön, jonka osalta minusta Pohjoismaiden neuvosto ja Pohjoismaat voisivat tehdä entistä enemmän. Kun olen paljon ollut mustassa Afrikassa, niin siellä on näitä ränsistyneitä pohjoismaisen yhteistyön tuloksia, ovat ne sitten Tansaniassa, Keniassa, Zimbabwessa tai Nigeriassa, jossa olen käynyt. Tämä on heijastusta 60- ja 70-luvun yhteistyöstä, mutta tällä hetkellä Pohjoismaat enemmän puhuvat näissä kysymyksissä, monet nuoretkin, kuin tekevät.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Olen tavattoman iloinen, että on virinnyt näin laaja ja monipuolinen keskustelu tästä toimintakertomuksesta. Pahoittelen kyllä oikeuskanslerin suuntaan, että ilmeisesti nyt aika taitaa kulua tähän, mutta täällä on ollut niin monta tärkeää näkökohtaa esillä, että halusin käyttää siksi vielä toisen puheenvuoron.

Ensinnäkin aivan viimeisestä asiasta, jonka ed. Skinnari toi tässä esille. Hän korosti tärkeyttä, että pohjoisen ulottuvuuden pitää nousta vahvasti esille pohjoismaisessa yhteistyössä. Olen aivan samaa mieltä. Voin kertoa, että viime vuoden joulukuussa Pohjoismaiden neuvosto järjesti Moskovassa Suomen suurlähetystön tiloissa miniseminaarin, jossa oli myös venäläisiä sekä duuman että federaationeuvoston edustajia mukana, ja halusimme nimenomaan tällaisen workshopin järjestää, jotta puhuisimme yhtä kieltä, kun välillä tuntuu, että puhutaan ristiin venäläisten kanssa, kun puhutaan pohjoismaisesta ulottuvuudesta.

Jatkoa sille on ensi keväänä 2004 Suomen eduskunnassa Pohjoismaiden neuvoston toimesta järjestettävä laaja pohjoisen ulottuvuuden konferenssi, ja tässä on tarkoitus myöskin saada baltit mukaan ja venäläiset ja Pohjoismaat ja nimenomaan saada konkretiaa tälle asialle.

Toinen asia, jonka olisin halunnut vielä tuoda esille, tai pari muuta asiaa vielä, liittyy siihen, että pohjoismaisen yhteistyön vahvuus on tietysti se, että se ei ole pelkästään valtioiden ja hallitusten välistä, se ei ole pelkästään parlamentaarikkojen välistä yhteistyötä, vaan se on mitä suurimmassa määrin kansalaisjärjestöjen välistä yhteistyötä. Pohjola-Norden toimii varsin aktiivisesti, ja sen lisäksi meillä on erittäin laajaa taiteilija- ja tutkijapiirien ja monien muiden tahojen yhteistyötä, eli sillä on varsin laaja perusta.

Jotta vielä jäisi jonossa oleville puheenvuoron pyytäjillekin aikaa: Olen aivan samaa mieltä ed. Elon kanssa siitä, että jossain vaiheessa varmaan olisi syytä käydä vähän laajempikin keskustelu ehkä puhemiehen ja pääsihteerin toimesta näistä kansainvälisistä asioista, miten parhaalla tavalla voisimme niitä käsitellä täällä eduskunnassa yksittäisissä valiokunnissa ja saada ankkuroitua ne tänne eduskuntaan. Toivon, että esimerkiksi pohjoismaisen yhteistyön varsinainen laaja keskustelu voitaisiin käydä ennen istuntoa, niin kuin tehdään Tanskassa, Norjassa ja ymmärtääkseni myöskin Ruotsissa, koska silloin ajankohtaiset asiat olisivat esillä, eikä sitten näin pelkästään toimintakertomuksen muodossa.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa puhemies! Vaikka Pohjoismaiden kansalaiset ovat vuosikymmeniä tottuneet ilman passia kulkemaan maasta toiseen — tämä on erinomainen saavutus — niin Norrbackin raportti osoitti, että ihmisillä on vielä yllättävänkin suuria ongelmia käytännön asioiden hoidossa, mikä on täälläkin tullut esille. Silloinen ministeri Skinnari selvitti tätä eläkeläisten verotuskysymystä, ja siinä varmaan olisi jotain vielä tehtävä. Yhtenä esimerkkinä on se, ja se on siinä Norrbackin raportissa mainittu.

Mutta kansanedustajien kannalta tämä ongelma, mikä täällä on noussut esille, että muissa valiokunnissa kuin ulkoasiainvaliokunnassa ei juuri tiedetä näistä asioista, niin sitä varten nyt on se viimeinen valiokuntaremontti toteutettu siellä Pohjoismaiden neuvostossa. Minä luulen, että tarvittaisiin jonkinlainen tiedotuslehti tai joku, jossa olisi lyhyesti, mitä missäkin maassa tapahtuu, näistä. Tällaistakin mietitään, on tällainen tiedotusselvitys meneillään. Ei mitään pitkiä sepustuksia. Meillähän on aika paljon näitä lehtiä, mutta että kaikki edustajat voisivat lyhyellä silmäyksellä saada selville, mitä muissa maissa tapahtuu.

Nyt Pohjoismaiden neuvoston valvontatoimikunta on teettänyt ja teettämässä selvitystä, kuinka tämä uusi organisaatio nyt paremmin vastaa näihin ajan haasteisiin, ja syksyn istuntoasioita on tulossa esityksiin. Nämä ruotsalaiset selvitysmiehet ovat tehneet kyllä hyvin radikaalejakin esityksiä, ehdottaneet muun muassa keskustoimiston siirtämistä Kööpenhaminasta takaisin Tukholmaan. Tietysti suomalaisille tämä varmaan sopisi näistä kielisyistä hyvin, mutta veikkaan, että tällainen esitys ei tule menemään läpi. Mutta siellä on monia muita esityksiä, joita on syytä syksyn kokouksessa pohtia.

Pentti Tiusanen /vas:

Ihan lyhyesti, arvoisa puhemies! Ed. Outi Ojala käytti tuon toisen puheenvuoron, jossa hän viittasi kansainväliseen yhteistyöhön myös sitten lähialueen suuntaan. Haluaisin ympäristövaliokunnan puolesta todeta sen, että tässä olisi varmaan myös yhteistyöalue Itämeren suojelun suhteen ja myös laajemmin, esimerkiksi ilmastosopimuksen ratifioinnin edistämisen suhteen. Viittaan tässä yhteistyöhön Venäjän duuman suuntaan, jota on ollut tästä talosta aina vaikeuksia toteuttaa ja saada sieltä todellakin esimerkiksi delegaatio kutsutuksi paikalle, delegaatio, jonka kanssa olisi voitu käsitellä esimerkiksi ilmastokysymyksiä ja Kioton ratifiointia. Mutta juuri näin, että kun kerta Pohjoismaiden neuvostolla on kontaktit, niitä voisi käyttää hyväksi tälläkin alueella.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Uutena Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan jäsenenä olen tässä kuunnellut tätä keskustelua, ja on ollut varsinkin hyödyllistä, vaikka on vanhoista asioista kysymys, saada kokonaiskuva, miten täällä on asioita viety eteenpäin. Kyllä sitä hämmästelee, että herrojen kiireet ovat niin hitaita, että tuommoiset konkreettiset asiat, jotka kansalaisia todella häiritsevät Pohjoismaitten välisillä rajoilla, ovat niin hitaasti ja vaikeasti ratkaistavissa. Nimenomaan tähän näkökulmaan haluan kiinnittää tässä huomiota itse rajaseudun asukkaana. Kotitalostani on noin 100 metriä Ruotsin rajaan matkaa, ja lähikauppakin on Ruotsin puolelle. Ne eivät ole vähäisiä nämä liikkuvuutta ja joustavaa elämää tuolla rajalla koskettavat asiat, jotka tuossa Norrbackin raportissa on kyllä otettu esille, mutta tuntuu, että varsin hitaasti niitä ratkaistaan. Tähän verotuskysymykseen täällä on kiinnitetty huomiota, ja se on erittäin merkittävä asia olemassa, ja se täytyy pystyä ratkaisemaan.

Eläkeläiskysymyksestä sellainen näkökulma, joka tässä ei ole vielä tullut esille, että suurin osa näistä Ruotsissa eläköityvistä suomalaisista tulee jäämään sinne asumaan ja nyt ovat tutkimukset osoittaneet semmoisen asian, että vaikka he ovat jollakin tavalla ruotsin kielen siellä oppineet elämänsä aikana, niin todennäköisesti dementoituessaan he unohtavat ruotsin kielen ja heille jää suomen kieli vallitsevaksi kieleksi. Nyt olen tutustunut siellä pariin suomalaisten perustamaan vanhainkotiin, joissa annetaan palveluja vanhuksille suomen kielellä. Olen kyllä sitä mieltä, että tämä on myöskin meidän tehtävämme ottaa vastuuta näistä sisarista ja veljistä ja nimenomaan kansainvälisellä tasolla. Se kuuluu nimenomaan sosiaali- ja terveysasioihin niin, että otetaan yhteyttä ruotsalaisiin ja sovitaan siitä, millä tavalla näitten vanhusten tilanne siellä tulevaisuudessa tullaan järjestämään inhimillisellä tavalla.