Täysistunnon pöytäkirja 52/2012 vp

PTK 52/2012 vp

52. TIISTAINA 15. TOUKOKUUTA 2012 kello 14.03

Tarkastettu versio2.0

3) Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2012 lisätalousarvioksi

 

Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Kunnioitettu herra puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle ensimmäisen lisätalousarvionsa, jossa hallitus talouspolitiikan kehityksen osalta toteaa, että vuonna 2012 talous kasvaa hitaasti. Erityisesti eräiden meidän tärkeiden kauppakumppaneidemme talouskehitys hiipuu, ja tämä johtaa siihen, että ulkoinen tasapaino eli kauppatase ja sen seurauksena vaihtotase jäävät lievästi alijäämäiseksi. Eli kehitysnäkymät eivät ole valitettavasti kovinkaan hyvät, ja tämä merkitsee sitä, että julkisen talouden rahoitusasema tulee heikkenemään.

Lisätalousarviossa varsinaisten tulojen arviota ehdotetaan korotettavaksi nettomääräisesti 96 miljoonaa, mikä tarkoittaa sitä, että verotuottoarvioita on voitu parantaa jonkin verran, koska tällainen kehitys on ollut jonkin verran parempi verrattuna siihen, mikä se oli budjettia laadittaessa. Määrärahoja lisätään 224 miljoonaa euroa, jolloin kaiken kaikkiaan lisätalousarvioesitys on 128 miljoonaa euroa alijäämäinen, mikä tarkoittaa sitä, että valtionvelka tänä vuonna budjettiesityksen mukaisesti tällä lisätalousarviolla täydennettynä on 7,5 miljardia euroa, mikä on suhteellisen paljon, kun suhteutetaan se siihen, että valtion talousarvion koko on 52 miljardia euroa.

Kuitenkin se, mikä on olennaista, mihinkä tällä lisätalousarviolla pyritään, on se, että pyritään edistämään työn tekemistä ja tällä tavalla parantamaan työllisyystilannetta ja myöskin edistämään kasvua.

Mielenkiintoista tässä esityksessä on kaksi kohtaa, joista yksi on osastossa 13 korkotulojen tuloutuksissa. Siellä korkotulojen tuloutukset jäävät jonkin verran pienemmäksi siitä syystä, että Kreikan lainojen ehtoja on muutettu osana Kreikan taloudellista sopeuttamisohjelmaa, niin että korkotulot ovat pienempiä. Mutta mielenkiintoista on se, mikä on syytä tässä yhteydessä muistuttaa: olemme tähän asti saaneet Kreikalta kuitenkin koko ajan korkotuloja niille lainoille, joita Suomi on Kreikan valtiolle myöntänyt kahdenvälisinä lainoina.

Mielenkiintoista on myöskin se, että Suomihan osallistui aikaisemmin sekä Latvian, Islannin että myöskin sitten välillisesti Irlannin ja Portugalin lainoitukseen, ja tältä osin täytyy todeta, että nyt tässä lisätalousarviossa merkitään, että Islanti lyhentää lainaansa ennenaikaisesti 66 miljoonalla eurolla. Voidaan sanoa, että nämä pelastustoimenpiteet ovat olleet onnistuneita Kreikkaa lukuun ottamatta.

Sitten jos käyn valiokunnan mietintöä eräitten pääluokkien osalta lävitse, niin mitä tulee opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan, niin tältä osin valiokunta korostaa Pietarin Suomi-talon merkitystä. Valtioneuvostohan esittää lisärahoitusta tuolle Suomi-talolle, ja se, mikä on olennaista, on se, että meille on hankittu vanha, hieno koulu Pietarista, jonne on keskitetty kaikki Suomen toiminnat yhden katon alle, ja on erittäin tärkeätä, että tämä Suomen käyntikortti voi toimia hyvin Pietarissa. Talon toimintaa pitää tehostaa, sillä on varmasti myöskin mahdollisuuksia parantaa tulorakennettaan, mutta joka tapauksessa tuo talo on tärkeä käyntikortti Suomelle.

Toinen asia, johonka myönnetään lisää rahaa, on vesitalous ja vesihuoltohankkeitten käynnistäminen. Nyt tarkoitus on lisätalousarviolla käynnistää viisi vesihuoltohanketta, mutta totuus on se, että oikeastaan, kun aikaisemmin varsinaisessa budjetissa näitä hankkeita ei ollut juuri lainkaan, tarve on huomattavasti suurempi kuin tämä viisi — mutta on hyvä, että tältä osin päästään kuitenkin liikkeelle.

Myöskin puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen esitetään 5:tä miljoonaa euroa lisäystä. Oppositiolla on tältä osin vaihtoehtoesitys, jossa esitetään 12:ta miljoonaa euroa, mutta kuten valiokunta toteaa, nuoren metsän kunnostustöihin esitettävä lisämääräraha on tärkeä ja myönteinen asia. Kaiken kaikkiaan meillä on ongelma se, että määrärahat, jotka tällä momentilla myönnetään, ovat kesän aikana tänä vuonna jo loppumassa useista metsäkeskuksista, ja tämä johtuu siitä, että vuodelta 2011 siirtyy kuluvalle vuodelle metsänhoitotöiden ja energiapuunkorjuun maksatuksia noin 17 miljoonaa. Eli se, mitä budjetissa oletettiin olevan käytettävissä, on jäämässä huomattavasti pienemmäksi, ja tällä voidaan nyt selvästi korjata tuota tilannetta.

Mitä tulee sitten liikenneverkkoon, jolla on tietysti luonnollisesti työllistäviä vaikutuksia, tältä osin nyt panostetaan erityisesti Suomen ja Venäjän väliseen liikenteeseen, ja tältä osin rahoitusta annetaan rajanylityspaikkojen kehittämiseen ja erityisesti liikenne- ja tiejärjestelyihin Imatran, Nuijamaan, Niiralan, Vartiuksen ja Vainikkalan rajanylityspaikoilla ja myöskin Nuijamaan rekkakaistan rakentamiseen. Jos Venäjän kasvu kehittyy myönteisesti, on tärkeätä, että nuo väylät ovat hyvässä kunnossa ja sillä tavalla voidaan pitää huolta kasvusta taloudellisesti Suomessa.

Työ- ja elinkeinojaoston pääluokassa valiokunnan mietinnössä todetaan, että pitää pyrkiä edistämään taloudellista kasvua ja työllisyyttä vahvasti, ja tässä työvoimapoliittinen aikuiskoulutus ja työllistäminen yksityissektorille, kunnille ja kuntayhtymille ovat tärkeitä. Mutta erityisesti tuossa mietinnössä todetaan, että "valiokunta pitää - - tärkeinä toimenpiteitä, joilla edistetään korkeasti koulutettujen ja koulutuksessa olevien työllistymistä". Nyt korkeasti koulutetut ovat jääneet hieman syrjään, kun näitä toimenpiteitä on mietitty, ja tämä kysymys halutaan nyt nostaa erityisesti esille. Se, mikä on tärkeätä, on se, että kun järjestetään työharjoittelua, sitä voitaisiin myöskin järjestää ei vain Suomen rajojen sisällä vaan myöskin kansainvälisessä toiminnassa ja myöskin ulkomailla ja mielellään vienninedistämishankkeissa, ja uskomme, että tällä olisi suuri myönteinen merkitys.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintö on pääosin yksimielinen, mutta tosiaan tähän metsärahoitukseen on oppositiolla vastalause. Uskomme, että tämä lisätalousarvio edistää työllisyyttä ja tällä tavalla myöskin parantaa Suomen kasvun edellytyksiä.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Koska tämä hallituksen lisätalousarvioesitys jää kiistatta vajaaksi, esittelen tekemäni lisätalousarvioaloitteet. Ne ovat niin hyvin ja tarkkaan harkittuja ja pohdittuja, että toivon niille — jos ei raivokasta, niin ainakin maltillista — tukea laajalta rintamalta.

Ensimmäiseksi nostan esille kaivoskunnille kohdennettavan louhintamaksun. Taustahan siinä on se, että vasemmistoliiton eduskuntaryhmä teki rinnakkaislakialoitteen, kun kaivoslakia käsiteltiin, ja siinä rinnakkaislakialoitteessa me esitimme, että kaivoksensijaintikunnalla tai -kunnilla on oikeus saada kymmenyksensä sen kaivostoiminnan volyymistä. Nythän monet kunnat jäävät ilman hyötyä, varsinkin siinä kaivostoiminnan aloitusvaiheessa, ja se vaatii hyvin isoja panoksia myöskin siltä sijaintikunnalta. Pohjois-Suomessa, eritoten Lapissa, kaivostoiminta on noussut esille sekä hyvässä että pahassa. Olisi oikeudenmukaista, että sijaintikunnat saisivat oman osansa, vielä suuremman osan, kaivostoiminnan tuotoista.

Toinen asia, joka sekin on ajankohtainen, on lisätalousarviolausumaesitys siitä, että hallitus rakentaisi vaihtoehtoisen selviytymisstrategian sen varalta, että Suomen kolmen A:n luottoluokitus tippuu — mitä tänä päivänä on kuullut uutisia Espanjasta ja Italiasta, niin se päivä valitettavasti voi olla lähellä. Vaikka tämä hallituksen esitys on sinällään ihan oikea peruslähtökohta, niin jos se murtuu, siitä väistämättä seuraa uudet leikkaukset ja veronkorotukset. Kyllä tämäkin vaihtoehto pitää pystyä ottamaan keskusteluun.

Arvoisa puhemies! Sitten minulla on kolme työllisyyteen liittyvää aloitetta.

Ensimmäiseksi esitän, että siirrytään aitoon nuorten yhteiskuntatakuuseen, mikä tarkoittaa työllistämistakuuta. Alle 25-vuotiaalle ammattiin valmistuneelle nuorelle, joka tietyn kestoisen työttömyyden jälkeen ei ole saanut muuten työpaikkaa, järjestettäisiin työpaikka yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin keinoin. Kyse olisi vähintään kymmenen kuukauden oikeasta kokoaikaisesta työsuhteesta. Silloin voitaisiin puhua nuorten yhteiskuntatakuusta.

Sitten esitän, että kolmannelle sektorille, eritoten työttömien yhdistyksille, annettaisiin lisäpanoksia ja myöskin lainsäädäntöä rukattaisiin paremmalle tolalle kuin viime eduskuntakaudella. Siinä otettiin takapakkia, ja aivan turhan takia kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia kiristettiin.

Työllisyyteen liittyen vielä. Niin sanottua aluevelvoitepykälää, joka on velvoittanut työ- ja elinkeinoministeriötä kohdentamaan työllisyysmäärärahoja erityisesti niille alueille, missä työttömyys poikkeaa koko maan keskimääräisestä tasosta, ministeriö ei ole valitettavasti noudattanut, vaikka se on budjetin perusteluissa, vaan jättänyt vuosi vuoden jälkeen jopa kymmeniä miljoonia euroja käyttämättä eikä kohdentanut niitä sinne, missä tarve on suurin. Se on ihan käsittämätöntä toimintaa. Tietenkin se on yksi tapa säästää, mutta ei mikään hyväksyttävä tapa, kun eduskunta on kuitenkin ne rahat osoittanut siihen, että työttömiä työllistetään, koulutetaan ja myöskin yrittäjiä, työnantajia, tuetaan.

Arvoisa puhemies! Sitten vielä paikallisia hankkeita, liikennehankkeita:

Esitän jälleen kerran Martti—Tulppio-tien peruskorjausta. Sehän on valtion yli neljännesvuosisadan velvoite, liittyy UK-puiston perustamiseen. Lain perusteluissa on mainittu se, että tämä korjaus toteutetaan, mutta aika kauan paikalliset ihmiset ovat sitä peruskorjausta odottaneet.

Sitten toisena ajankohtaisena ja hyvin kuumana asiana on Kittilän Kaukosen sillan peruskorjaus. Se taitaa olla ainoa päätie, jossa on painorajoitus jollekin sillalle, ja se silta on äärimmäisen tärkeä koko tunturi-Lapin kaivos- ja matkailuliikenteen kannalta.

Nellimintie on sellainen asia, johon kokoomuksen entinen edustaja Pekka Kuosmanen antoi aina tukensa, ja sekin on vielä toteutumatta.

Tanhuantien osalta pitää kiittää ministeri Kyllöstä siitä, että hän antoi osarahoituksen tuon vaarallisen tieyhteyden kunnostamiseen, mutta sieltä parsitaan vain nämä vaarallisimmat kohdat.

Ja viimeisenä liikennehankkeena: kun Kolari-rataa peruskorjattiin, niin siellä tuli ongelmia tonttiteiden liittymiin, ja tarvittaisiin lisämääräraha, jotta nyt yhteydet saataisiin asianmukaisiksi.

Näille kaikille hyville aloitteille toivon laajaa tukea.

Timo Kalli /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomen metsien kestävyyden ja hyvän terveydentilan ylläpitämiseksi meille on laadittu Kansallinen metsäohjelma, ja ohjelman vauhdittamiseksi täällä on aikanaan hyväksytty kestävän metsätalouden rahoituslaki ja myös hyväksytty uusiutuvan energian ohjelma. Näiden molempien tavoitteena on pitää yllä metsien kestävyyttä ja tavoitella sitä, että noin 280 000 hehtaarilla nuoren metsän hoito voisi toteutua. Nyt tämän vuoden budjetissa on varattu rahoja niin, että tavoitteesta noin puolet eli 130 000 hehtaaria tulisi toteutettua. Budjettiin on varattu 17 miljoonaa euroa pienpuun energiatukeen, mutta valitettavasti tämä laki ei voi tulla voimaan — aikaisintaan jonkinlainen veruke ensi vuoden alusta — ja olisikin kohtuullista, että tämä raha olisi käytössä, kun tietojen perusteella metsäkeskuksissa nämä rahat, joita nuoren metsän kunnostukseen ja energiapuun korjuuseen ja haketukseen voidaan käyttää, ovat loppumassa.

Hallitus esittää tähän 5:tä miljoonaa euroa, mikä on hyvä asia. Ehdotan kuitenkin tämän 5 miljoonan lisäksi tätä loppuakin, jotta tämä 17 miljoonaa tulisi käytettäväksi, eli 5:n lisäksi vielä 12:ta miljoonaa euroa. Pääluokkaan 30 — luku 60 Metsätalous, Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen — esitän tosiaan 5:n lisäksi 12:ta miljoonaa.

Alueellisesti Suomi on jaettu vyöhykkeisiin, ja tätä avustusta valtakunnan eri osissa voi saada eri prosentin mukaan, mitä on myöskin kritisoitu: onko oikein, että metsätalouden rahoituslailla harjoitetaan aluepolitiikkaa ja sosiaalipolitiikkaa. Omalla alueellani Satakunnassa Lounais-Suomessa tämä prosentti on 30, ja jos tällä 30:llä on mahdollisuus saada aikaan vipuvaikutus eli itse metsänomistaja pistää 70 prosenttia, niin jokainen voi tehdä yhteenlaskun, jonka tuloksena valtio tällä satsauksella saa aikaan lumipalloefektin, jolla tämä sijoitettu raha tulee takaisin, ja samalla Kansallisen metsäohjelman tavoite ja uusiutuvan energian ohjelma voisi toteutua.

Näiden molempien ohjelmien tai erityisesti Kansallisen metsäohjelman mahdollistamana Suomen metsien puuntuotantokyky ja kasvu ovat tämän viidentoista vuoden aikana selvästi voimistuneet, ja sen lisäksi on voitu osoittaa entistä enemmän hehtaareja myöskin Metso-ohjelmalle, eli tätä monimuotoisuutta metsien kasvun voimakkaan lisäyksen lisäksi on voitu pitää yllä.

Toivon, että tämä esitys voisi toteutua, ja olen varma siitä, että jos se toteutuu, niin tämä on kunniaksi Suomen työlle ja vaihtotaseelle, ja erityisesti se varmistaa metsien kestävyyttä ja terveyttä.

Sinuhe Wallinheimo /kok:

Arvoisa puhemies! Tänään meillä on käsittelyssä kuluvan vuoden ensimmäinen lisätalousarvio. Se on monella tapaa ihan hyvä paketti. Panostuksia työllisyyttä tukeviin toimenpiteisiin ja yritysrahoitukseen lisätään. Rahoitettavilla liikennehankkeilla valmistaudutaan Venäjän tulevaan WTO-täysjäsenyyteen. Poliisin talouden tasapainottamiseksi ja toimintakyvyn turvaamiseksi ehdotetaan 9,9 miljoonan euron lisäystä määrärahoihin. Myös viime syksynä paljon puhuttaneisiin koulurakennusten korjauskustannuksiin osoitetaan 20 miljoonaa lisää rahaa. Summat toki voivat kuulostaa pieniltä, mutta tässä taloudellisessa tilanteessa ne ovat kaikki merkittäviä. Valtio velkaantuu tänäkin vuonna edelleen 7,5 miljardia euroa hallituksen jo toteuttamista menosopeutustoimista huolimatta.

Yksittäisiä lukuja tärkeämpää lisätalousarviossa on sen eteenpäin katsova henki. Samaan aikaan, kun tiukasta menokurista pidetään kiinni ja välttämättömiä rakenteellisia uudistuksia jatketaan, panostetaan silti myös uuden kasvun luomiseen.

Arvoisa puhemies! Oikeasta tavasta rakentaa kasvua on myös meillä Suomessa käyty viime viikkoina hyvää ja monipuolista keskustelua. Huomionarvoisin puheenvuoro kuultiin kuitenkin valtiovarainministeri Urpilaiselta, joka on rakentamassa Suomelle keskipitkän ajan kasvustrategiaa. Idea on mitä kannatettavin, ja toivottavasti tässä hankkeessa päästään nopeasti eteenpäin. Esityksiä uuden kasvun luomiseksi varmastikin tässäkin salissa odotetaan jo innolla.

Toisaalta tässäkin kasvun hamuamisessa on syytä muistaa, että pysyvää kasvua ja hyvinvointia ei voi rakentaa velkarahan tai muiden talouden vippaskonstien varaan. Tämänkin viikon talousuutisista voimme nähdä, mitä pahimmillaan tällä tulevien sukupolvien piikkiin elämisellä saadaan aikaan.

Arvoisa puhemies! Hyväksi pohjapaperiksi kasvustrategialle suosittelen lämpimästi muun muassa tulevaisuusvaliokunnan viime viikolla antamaa lausuntoa valtiontalouden kehyksistä. Siinä esitimme hallitukselle harkittaviksi uudenlaisia keinoja kasvun tukemiseksi ja kasvupolitiikan rahoittamiseksi. Näitä voisivat olla esimerkiksi uudenlaiset joukkorahoituspalvelut, kasvuyrittäjien verohelpotukset sekä verotuksen esteiden poistaminen ja uudet riskien jakautumisen mallit.

Arvoisa puhemies! Myös meillä paljon par- jatuista Saksan talousuudistuksista voisimme myös täällä Suomessa ottaa opiksi. Talouden vahvistamiseksi myös meillä tarvittaisiin toimia, joilla lisätä työvoiman kysyntää ja tarjontaa sekä panostuksia teollisen pohjamme vahvistamiseksi.

Heikki Autto /kok:

Arvoisa herra puhemies! On erittäin hyvä, että taloudellisesti vaikeana aikana hallitus haluaa säästöpaineidenkin keskellä panostaa lisäbudjetin kautta moniin tärkeisiin tarkoituksiin. Tuossa edellä edustaja Wallinheimo näitä erittäin ansiokkaasti ottikin esille, ja en lähde näitä sen enempää toistamaan. Toisaalta on hyvä huomata, että täällä on esitetty myös muita tärkeitä asiakohtia, joita toivottavasti pystytään sitten ottamaan tulevissa lisätalousarvioissa esiin.

Tässä kohtaa haluan itse kiittää juuri tämän lisätalousarvioesityksen sisällöstä hallitusta siitä, että ympäristöministeriön hallinnonalalle Pallas-Yllästunturin kansallispuistomatkailun edellytyksiä luovan infrastruktuurin kehittämiseen ehdotetaan 1,1:tä miljoonaa euroa. Tämä on erittäin tervetullut lisäys. Pallas-Yllästunturin kansallispuistolla on huomattavaa hyödyntämätöntä matkailupotentiaalia, jota on tärkeää kehittää hallitusti ja infrastruktuuriin panostaen, jotta matkailun kasvu pystytään toteuttamaan kestävällä tavalla. Nämä investoinnit palvelevat aivan erityisesti kesämatkailua, jonka edistäminen on tärkeää jo olemassa olevan muun matkailuinfrastruktuurin käyttöasteen parantamiseksi ja työpaikkojen ympärivuotisuuden turvaamiseksi.

Kotimaanmatkailuun panostaminen on ylipäätään kansantaloudellisesti järkevää, ja olen varma, että tämäkin satsaus tulee valtiolle ajan kuluessa aivan varmasti takaisin kasvaneen matkailutulon ja uusien työpaikkojen kautta. Investoinnit palvelevat myös paikallisten asukkaiden virkistäytymistä ja ovat siksikin tärkeitä. Kaikkein tärkeintä lienee kuitenkin se, että nämä pienet mutta aivan olennaiset investoinnit palvelevat sitä, että kansallismaisemamme luonto säilyy kävijävirtojen kasvaessa jatkossakin mahdollisimman puhtaana ja kaikin puolin sellaisena kuin kansallispuistojen on tarkoitettukin olevan ja säilyvän näin myös tuleville sukupolville.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Kallin momentille 30.60.44 ehdottamaa lisäystä 12 miljoonaa euroa. Tämänkään lisäyksen jälkeen Kemera-tukeen vuonna 2012 ohjattu määräraha ei vielä yltäisi edes 80 miljoonaan euroon, kun se jo vuosina 2010 ja 2011 ylitti tuon 80 miljoonaa euroa.

Pienpuun energiatukijärjestelmä olisi saatava pikaisesti voimaan muodossa tai toisessa, ja siitähän on odotettu aitoa lisäystä näihin puuenergian käytön edistämismäärärahoihin. Vain etenemällä tässä asiassa nopeasti voimme täyttää EU:n uusiutuvan energian velvoitepaketissa ottamamme vastuun. Aikaahan on tuohon vuoteen 2020 asti, joten puuenergiankin käytön edistäminen pitäisi saada nopeassa tahdissa kuntoon.

Riitta Myller /sd:

Arvoisa puhemies! Tällä tämän vuoden ensimmäisellä lisätalousarviolla hallitus alkaa lunastaa lupauksiaan niille alueille ja paikkakunnille, jotka ovat viime aikoina kärsineet paitsi rakennemuutoksesta myöskin valtion omista toimenpiteistä, ja senkin vuoksi varmasti tämä sitten hyvin paljon keskittyy työpaikkoihin ja työllisyyteen sekä yrittäjyyteen.

Alueille on tärkeää, että esimerkiksi nämä vesihankkeet lähtevät käyntiin. Niihin on tarvetta enemmänkin.

On myös tärkeätä saada lisää työllisyysmäärärahoja, erityisesti myöskin siksi, että ne osoitetaan kohdennettavan EU-rakennerahastovastinrahoiksi. Nimittäin olisi kaksinkertainen menetys, jos emme voisi käynnistää näitä jo olemassa oleviakin EU-hankkeita.

Myöskin nämä rajanylityspaikkoihin liittyvät investoinnit ovat erittäin tärkeitä ajatellen Suomen ja Venäjän välistä kauppaa ja mahdollista tulevaa viisumivapautta.

Pidän myös erittäin hyvänä, että tässä on käytetty niitä mahdollisuuksia, joita myöskin EU:n rakennerahasto-ohjelmien naapuruusohjelma Enpi pitää sisällään.

Kaiken kaikkiaan pidän tätä hallitukselta hyvänä avauksena, ja toivon ja itse asiassa edellytänkin sitä, että tällä samalla linjalla jatketaan ja näitä erilaisia työllistäviä investointi-, infrastruktuurihankkeita saadaan erityisesti niille paikkakunnille, jotka ovat kärsineet näistä viimeaikaisista supistamistoimista erityisen paljon.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Eduskunta käsittelee hallituksen esitystä lisätalousarvioksi. Poimin esityksestä yhden kohdan pääluokasta 29, joka käsittelee opetus ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa. Tyytyväisyydellä totean, että sieltä löytyy valtionosuus ja -avustus oppilaitosten perustamis- ja korjauskustannuksiin, suuruudeltaan 20 miljoona euroa. Tämä siis syksyllä hyväksytyn talousarviossa olleen 58 miljoonan euron päälle. 20 miljoonan euron summa on tarpeeseen nähden tosin alimitoitettu, mutta silti tervehdin sitä lämmöllä. Jokainen vuonna 2012 aloitettava koulujen korjaushanke on kiitoksen arvoinen asia.

Lisäksi kiitoksen ansaitsee sisäasiainministeriön hallinnonalalta 9,9 miljoonan euron lisäys poliisin toimintakyvyn turvaamiseen.

Peter Östman /kd:

Arvoisa puhemies! Pidän hallituksen esitystä lisätalousarvioksi kokonaisuutena erittäin hyvänä ratkaisuna. Vaikeina taloudellisina aikoina hallitukselta odotetaan myöskin päätöksiä, jotka antavat edellytyksiä talouskasvuun. Tässä mielessä nämä panostukset työllisyyteen ja yrittäjyyteen ovat äärimmäisen tärkeitä.

Valiokuntakin tässä omassa lausunnossaan korostaa niitä toimia, joilla vähennetään etenkin nuorten, alle 25-vuotiaiden työttömyyttä sekä pitkäaikaistyöttömyyttä ja joilla puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa työttömyyden pitkittymiseen.

Haluan muistuttaa, että edessä olevien talouden sopeuttamistoimenpiteiden keskellä on heikompien asemasta huolehdittava edellistä lamaa paremmin. Kukaan ei saa jäädä turvaverkkojen ulkopuolelle, eikä syrjäytymiskehitystä saa hyväksyä. Yhteiskunnan toimivuuden mittarina toimii edelleen se, miten se huolehtii heikommistaan. Siinä mielessä nämä hallituksen toimet ovat erittäin tervetulleita.

Pia Viitanen /sd:

Arvoisa herra puhemies! En puhu kauan, mutta tulin varmuuden vuoksi tänne, kun en tiedä, riittääkö 2 minuuttia sanomaan se tärkeä asia, että tässä on nyt tämä lisätalousarvio yksi tärkeä osa sitä viisasta hallituksen valitsemaa talouspoliittista linjaa, mikä kevään aikana tässä kehyspäätöksen yhteydessä päätettiin ottaa. Eli se, että samaan aikaan, kun taloutta sopeutetaan vastuullisesti ja viisaalla tavalla — ei ylisuurin sopeuttamistoimin, vaan juuri sellaisin kuin mitä siihen aikaan tarvitaan — me satsaamme työllisyyteen, kasvuun ja annamme heti työllistävän lisätalousarvion siinä samassa yhteydessä, on erittäin tärkeä seikka.

Täällä on todettu jo niitä hyviä asioita, mitä tässä lisätalousarviossa on sisällä, muun muassa työllisyysmäärärahoja lisätään. Ja on erittäin tärkeää huomata, erittäin tärkeää huomata, että nyt tämä hallitus todellakin tilanteessa, jossa joudutaan tekemään kiperiäkin säästöpäätöksiä, joudutaan korottamaan joitakin veroja, samaan aikaan johonkin satsaa lisää. Tämä on selkeä arvovalinta. Nyt satsataan lisää työttömyyden hoitoon, ja erityisesti toteutetaan tämä pitkäaikainen sydämenasia eli se, että ketään nuorta ei jätetä yksin, sanotaan kertakaikkisesti nuorisotyöttömyydelle stoppi ja nollatoleranssi, ja nyt nuorisotakuu toteutuu sitten täysimääräisesti jo ensi vuoden alusta. Tämä on erittäin merkittävä asia.

Samoin se, että tässä lisätalousarviossa on sisällä muun muassa koulujen ja joidenkin kunnallisten rakennusten — päiväkotien, sairaaloiden — kunnostamista varten erityisiä määrärahoja, on tosi tärkeä asia. Kun kasvua halutaan edistää, työllisyyttä, niin mikä sen viisaampaa kuin panostaa vaikkapa kouluihin, jotka ovat lasten työpaikkoja. On tosi tärkeää, että siellä asiat ovat hyvin eivätkä rempallaan.

Tässä on myös vesihuollon hankkeita sisällä. Ja kyllä tärkeää on myös se, että panostetaan esimerkiksi Suomen ja Venäjän välisen rajaliikenteen sujuvuuteen. Että tärkeitä asioita tässä on kaikkinensa sisällä.

Puhemies! Minusta tässä koko talouspolitiikassa, jonka osa tämä lisätalousarvio on, on se idea, että viime aikoina on yltynyt maailmalla, ihan koko maailmalla ja Euroopassa, se keskustelu, että ei voi olla niin, että me selviämme tästä velkakriisistä vain sillä, että säästämme itsemme kuoliaaksi ja hengiltä. On aivan selvää, että täytyy tehdä vastuullista politiikkaa, täytyy sopeuttaa taloutta silloin, kun ongelmia on, mutta samaan aikaan, kun sitä tehdään, on äärimmäisen tärkeää panostaa kasvuun ja työllisyyteen. Ilman sitä emme selviä.

Mielestäni tällä logiikalla Suomi on oikeastaan jo edelläkävijänä tässä tämän kevään talousratkaisussa, joka varmasti kelpaa malliksi myös eurooppalaiseen tai maailmanlaajuiseen ajatteluun siitä, mitä juuri nyt pitäisi tehdä. Se helmi, mikä on mukana tässä talouspolitiikassa, on tietenkin myös se, että sen lisäksi, että vastuullisen sopeuttamisen lisäksi kohennamme työllisyyttä, teemme sen vieläpä oikeudenmukaisella tavalla. Eli minusta on erittäin hyvä asia, että voimme todeta täällä, että nyt kun vaikka veroja korotetaan, niin nyt toteutuu se, että jos vähän rikkaampi olet, maksat enemmän veroja, ja jos vähän pienempituloisempi, niin maksat pikkuisen vähemmän. Se on reilua, se on oikeudenmukaista. Ja se on myös tämän talouspoliittisen kokonaisuuden helmi, että näinkin vaikeissa olosuhteissa kaikkinensa pystymme tekemään ratkaisuja, jotka jopa hivenen pienentävät tuloeroja. Se on todella tärkeää myös politiikan uskottavuuden ja semmoisen oikeutuksen vuoksi. Ihmiset ovat valmiita vaikeissakin päätöksissä tinkimään, kunhan he tuntevat, että tämä homma toimii oikeudenmukaisesti. Siinä mielessä olen oikein iloinen tästä kokonaisuudesta.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi.

Jari Leppä /kesk:

Puhemies! On hyvä ja viisasta, että hallitus tavoittelee talouden vahvistamista, yrittäjyyden vahvistamista, vaihtotaseen kääntämistä alijäämästä ylijäämäksi, kaikki nämä ovat viisaita tavoitteita. Mutta pitää kysyä: onko viisasta sitten, kun ei toimita käytännössä kuitenkaan näiden tavoitteiden toteuttamiseksi?

Tässä otan yhden asian esille, ja se on kestävän puuntuotannon turvaaminen elikkä Kemera-tuki. Tämä suoraan vaikuttaa suomalaisen vaihtotaseen vajeeseen pienentävällä tavalla, suoraan vaikuttaa työllisyyteen, suoraan vaikuttaa ilmastokysymyksiin. Siinä on pelkästään myönteisiä puolia. Nyt hallitus kuitenkin siirtää sinne vain 5 miljoonaa euroa ja jättää 12 miljoonaa siirtämättä niitä rahoja, jotka on varattu pienpuun energiatukeen. Miksi ihmeessä tätä kokonaispottia ei siirretty tällä kertaa tähän työhön? Tällä hetkellä koneet seisovat, urakoitsijat, metsänomistajat eivät tiedä, missä mennään, he eivät lähde liikkeelle. Tämä ei kyllä taloutta kohenna. Elikkä tavoitteet ja toimenpiteet ovat varsin ristiriitaisia. Kaiken lisäksi on niin, että kun metsänomistaja laittaa 70 prosenttia tähän Kemeran päälle ja tuottaa välillisiä ja välittömiä verohyötyjä valtiolle jo enemmän kuin mitä tämä Kemera-tuki on, ennen kuin Kemera-tuet tulevat tilille, niin on erittäin viisasta, arvoisa hallitus, että nyt laitettaisiin heti tuo 12 miljoonaa, niin kuin keskusta on esittänyt, tähän asiaan. Silloin toimittaisiin järkevällä tavalla ja silloin vahvistettaisiin yhtä aikaa yrittäjyyttä, työllisyyttä, vaihtotasetta ja myöskin ilmastonäkökulmia ja vähennettäisiin tuontitarvetta energian osalta.

Timo V. Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Puhun samasta aiheesta kuin edustaja Leppä: Eli täällä lisätalousarviossa on otettu esille nuo Kemera-varat. Niitten osalta on valitettavasti todettava se, että pitkäjänteisyys kaiken kaikkiaan Kemera-varojen käytössä ja niiden osalta ei oikein ole monellakaan tavalla häikäissyt. Eli määrärahathan ovat vuosi vuoden jälkeen aina loppuneet, seuraavalle vuodelle on siirtynyt aina rästejä, ja kuten todettua, viime vuodelta tälle vuodelle siirtyi noin 17 miljoonan euron Kemera-rästit. No, nyt lisätalousarviossa on lisätty Kemeraan tuo 5 miljoonaa euroa, mutta kuten edustaja Leppäkin sanoi, samaan aikaan metsäsektorin kehittämisestä on häviämässä 12 miljoonan euron potti pienpuun energiatuen kaaduttua. Siksi onkin syytä kyllä kannattaa tuota keskustan valiokuntaryhmän tekemää vastalausetta, jolla edelleen lisättäisiin vielä 12 miljoonaa euroa noihin Kemera-varoihin, jolloin käytännössä tuo pienpuun energiatukeen varattu 17 miljoonaa euroa saataisiin käyttöön metsiemme kasvuun.

Markku Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Taloustilannetta on tänä päivänä aika vaikea ennustaa, ja sen takia tämäkin lisätalousarvioehdotus on varmaan aika varovainen. Totta kai on oikeutettua vaatia vähän joka toiselle momentille enemmän rahaa, mutta koen, että hallitus kuitenkin kantaa talousvastuuta, niin että ei lähdetä ylimitoittamaan tässä tilanteessa esityksiä, koska verotulokertymästä ei voida olla varmoja.

Pidän muutamaa kohtaa hyvänä, mitä kuitenkin hallitus esittää.

Poliisi on saamassa 9,9 miljoonaa lisämäärärahaa. Se on oikea suunta, sillä Suomen poliisitiheys on kansainvälisesti arvioidusti alhainen, vain 1,5 poliisia tuhatta asukasta kohden. Tämä on tärkeää huomata, sillä kansainvälinen rikollisuus lisääntyy rajojen auetessa ja tänä päivänä turvattomuus saa mitä erilaisimpia ja ehkä röyhkeämpiäkin muotoja.

Nuorten yhteiskuntatakuuta ajatellen on oikein, että hallitus esittää työllisyyteen 24:ää miljoonaa euroa lisää. Erityisesti pidän tärkeänä, että aktiiviset yhdistykset saavat jatkossakin palkkatukea, jonka turvin ne voivat palkata työttömiä tekemään yhteiskunnallisesti arvokasta työtä.

Kiitosmaininnan ansaitsee myös puuntuotantoon osoitettu 5 miljoonaa euroa, joka tässä äskenkin oli esillä, ja perusväylänpitoon osoitettu 12 miljoonaa euroa — joskin tästä perusväylänpitoon tulee alle 6 miljoonaa, ja se on kyllä tiestön kuntoa ajatellen liian vähän. Kun hallitus jatkossa miettii tulevia lisäbudjetteja, niin kyllä sitä määrärahaa tulee kohdentaa enemmän sinne maaseudun tiestöön, joka on tärkeä elinkeinotoiminnan kannalta, puuhuollon kannalta, koska se korjausvelka vain kasvaa, mitä huonommaksi nämä perustiet päästetään.

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on ihan hyvä, että työllisyyteen ja työllistämiseen, erityisesti nuorten tarpeisiin, tulee lisärahaa. Tästä on paljon positiivisia puheenvuoroja käytetty muidenkin kuin minun toimestani. Sitten samalla muistutan siitä, että kaikkiaan työllisyysmäärärahat vähenevät kuitenkin tälle vuodelle pohjabudjetin perusteella yli 50 miljoonalla eurolla edellisen vuoden tasosta. Siinä mielessä tämä paikkaus, mitä nyt tässä tapahtuu, paikkaa osan, ei kuitenkaan ihan kaikkea. Toki sekin täytyy myöntää, että työttömyys on tässä vähentynyt eikä tarvekaan ehkä sillä mittarilla mitaten ole ihan niin suuri.

Toinen asia, mihinkä halusin kajota, liittyy näitten homekoulujen ja muuta pikaista korjausta vaativien koulujen pikaremonttiin. Meillä on eri puolilla Suomea todella paljon sellaisia kouluja tai monta kertaa myöskin sosiaali- ja terveyspuolella sellaisia toimitiloja, jotka eivät täytä näitä... (Puhuja siirtyi puhujakorokkeelle.)

Arvoisa puhemies! — ... jotka eivät täytä, nuo tilat, terveellisen työtilan vaatimuksia. Eri vuosien aikaan taakse jääneessä elämässä on vuosittain, lisäbudjetein muun muassa, joskus varsinaistenkin budjettien kautta, voimavaroja lisätty näihin tarpeisiin. On hyvä, että tällainen pieni lisäraha tällä kertaakin lisätalousarvion kautta tähän kaikkeen saadaan.

Täytyy toivoa, että hallituksella olisi semmoinen jämerämpi käsitys siitä, miten laaja tämä ongelma ylipäänsä on eri aloilla, ei vain koulutuksen ja sivistystoimen alalla vaan myöskin täällä terveydenhoidon ja sosiaalitoimen alalla, ja sitten tämän arvion pohjalta tämmöinen selvä toimenpidepolitiikka, jolla vastattaisiin niihin haasteisiin ja yritettäisiin mahdollisimman pikaisesti korjata niitä vaurioita, jotka tällä hetkellä vaarantavat terveyttä, ennen kaikkea monta kertaa nimenomaan lasten terveyttä.

Pikaisia ratkaisuja tässä tarvitaan ja kaivataan, ja tässä on pieni kädenojennus ihan oikeaan suuntaan. Kaiken lisäksi valiokunta on tehnyt tämän momentin perusteluihin oikean ja tarpeellisen korjauksen, joka auttaa nyt tämän määrärahan käyttöä ehkä vähän laajempiin tarpeisiin kuin aikaisemmin oli ajateltu.

Vielä kolmantena asiana minäkin kajoan — vaikka tämä lisätalousarvio ei ole varsinaisesti mikään tienpidon budjetti, ei, isot rahat kuitenkin niihin tarpeisiin, infraan, hoidetaan varsinaisissa budjeteissa, niin nyt tämäkin asiayhteys antaa siihen vahvat perusteet — siihen, että on kyllä toivottavaa, että hallitus, ja sen haluan tässä yhteydessä sanoa, vielä tarkentaa sitä kehyspäätöstään, niin monelta kohtaa vino, epäoikeudenmukainen ja maan eri osia ja niiden infratarpeita, liikennetarpeita niin epäoikeudenmukaisesti kohteleva se esitys on.

Myöskään se mitoitus, millekä tuo lähivuosien liikenneinfran rahoitus perustuu, ei tässä suhdannetilanteessa ole mielestäni oikea. Kun tulevaisuuden talouden ja aineellisen menestyksen perustaa rakennetaan, kyllä siinä silloin liikenneyhteydet ovat tärkeässä roolissa. Täytyy toivoa vain, että myöhemmin sitten, kun kehyskeskustelua täällä lopullisesti käydään — tämä on semmoista esileikkiä siihen — palataan tässä hengessä asiaan. Mutta nyt jo tässä yhteydessäkin edellisen puheenvuoron käyttäjän viestiin yhtyen täytyy toivoa, että hallitus jatkossa korjaa niitä virheitä, mitä tässä suhteessa kehyspäätökseen sisältyy.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallitusta täytyy joskus voida kiittääkin: Oli erittäin hyvä, että tässä lisätalousarviossa esitetään keskustan syksyllä voimakkaasti esiintuomalla tavalla lisäystä oppilaitosten perustamiskustannusten valtionosuuksiin ja -avustuksiin. Tuo 20 miljoonaa euroa on tietysti pieni raha tässä yhteydessä, mutta kuitenkin oikeansuuntainen. Kun edes tällaisilla lukemilla mentäisiin tulevina vuosina, niin pikkuhiljaa saataisiin tilannetta korjatuksi. Oli tärkeä myöskin tämä sivistys- ja tiedejaoston ja valiokunnan tekemä tarkennus, jonka mukaan näitä varoja voidaan käyttää paitsi näitten homekoulujen korjauksiin myöskin uudisrakentamiseen. Ainahan ei kannata korjata, vaan on parempi rakentaa uutta. Siinä mielessä tämän määrärahan käytön joustavuus on paikallaan.

Raimo Piirainen /sd:

Arvoisa puhemies! Tähän keskustan tekemään vastalauseeseen liittyen — täällä esitetään 12 miljoonaa euroa — nyt haluan kumminkin tässä tuoda esille sen, että on tulossa toinen lisätalousarvio toukokuun 24. päivä, ja siinä pienenergiapuun tukea, mille on budjetoitu 17 miljoonaa tälle vuodelle, esitetään siirrettäväksi Kemera-tuen puolelle. Minun mielestäni tämä on aiheeton tässä vaiheessa, tämä lisätalousarvioesityksen vastalause. Se tulee kokonaisuudessaan sieltä Kemeralle käytettäväksi.

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Se, mihin Piirainen nyt kajoaa, on tärkeä asia, ja täytyy sanoa, että se on hyvä siirto, jos hallitus tämän nyt toteuttaa seuraavassa lisätalousarviossa. Se on vähintä, mitä se nyt voi tehdä, ja on hyvä kuulla — itse asiassa olen jo aikaisemmin kuullutkin — että näin olisi tapahtumassa. Silloin kun on tämmöinen edes osatunnustuksen antamisen paikka, niin se pitää antaa, ja tämä on kumminkin askel oikeaan suuntaan.

Samalla kertaa sanon senkin, että minusta hallitus olisi voinut nyt jo tässä lisätalousarviossa varata — ja toivon mukaan nyt sitten siinä seuraavassa lisätalousarviossa varaa — myös riittävät varat alue- ja rakennepolitiikan siihen kansalliseen rahoitusosuuteen, joka ei vieläkään ole riittävä. Jos ei se ole riittävä, niin me emme käytännössä pysty käyttämään kaikkea sitä EU:sta meille luvattua rahaa, koska vastinraha määrää sen, minkä verran me kykenemme käyttämään EU:n meille lupaamaa rahaa, ja sen hölmömpää juttua nyt ei ole olemassa kuin se, että me jätämme käyttämättä EU:n meille periaatteessa myöntämät rahat sen takia, että sitä pientä kansallista osuutta emme ottaisi käyttöön. Toivon, että tämänkin asian osalta se seuraava lisätalousarvio toisi nyt vielä tarvittavaa lisäkorjausta, vaikka pieni korjaus oikeaan suuntaan tässäkin kyllä nyt tapahtuu.

Yleiskeskustelu päättyi.