Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtiontilintarkastajain kertomusta vuodelta 2000 on käsitelty valtiovarainvaliokunnassa varsin perusteellisesti. Sen on koonnut hallinto- ja tarkastusjaosto, (Hälinää — Puhemies koputtaa) mutta myöskin verojaosto, sivistys- ja tiedejaosto ja asunto- ja ympäristöjaosto ovat valmistelevasti antaneet oman lausuntonsa.

Viittaan tässä myös aluksi eduskunnan kertomusmenettelytyöryhmään, joka on nyt saanut työnsä suurin piirtein valmiiksi. Siinä esitetyt suuntaviivat muun muassa tilakertomuksen kehittämiseksi ja toisaalta myös Valtiontalouden tarkastusviraston kertomusten tulemiseksi eduskunnan käsittelyyn antavat varmasti jatkossa haasteita myös Valtiontilintarkastajain kertomuksen roolille eduskunnan näkökulmasta.

Tällä kertaa Valtiontilintarkastajain kertomuksessa on tavallaan läpäisyperiaatteella ollut mukana aluekehitysnäkökulma. Tällaista työskentelytapaa voi pitää varsin hyödyllisenä. Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä on nostettu erikseen esille yhdeksän asiakokonaisuutta sekä vielä mainittu eräitä muita asioita, jotka vaativat jatkotoimenpiteitä hallituksen suunnassa.

Ensimmäisenä käsittelimme hätäkeskusuudistusta. Hätäkeskusuudistuksen keskeisenä tavoitteena on, että väestö saa samalla puhelinnumerolla ja samasta keskuksesta kaikki tarpeelliset hätäkeskuspalvelut. Kuten tästä kertomuksesta ja valiokunnalle toimitetusta selvityksestä kävi ilmi, ...

Kiitos puhemies! — ... hätäkeskuksia ei voitane kaikissa tapauksissa teknisistä, taloudellisista ja toiminnallisista syistä johtuen sijoittaa läänien johtokeskusten yhteyteen. Tässä valtiovarainvaliokunta yhtyi valtiontilintarkastajain kantaan, että eduskunnalle lakia säädettäessä annettu selvitys oli tältä osin perustunut ilmeisen puutteellisiin tietoihin.

Toinen kysymys, joka tähän liittyy, on Pääkaupunkiseudun erityisratkaisu. Se johtaa pitkällä aikavälillä siihen, että muualla maassa on yksi hätänumero, josta saadaan kaikki hätäkeskuspalvelut, kun taas Pääkaupunkiseudulla on kaksi erillistä numeroa. Eduskunta edellytti hätäkeskuslakia käsiteltäessä, että Pääkaupunkiseudun hätäkeskustoiminnan järjestämistapa arvioidaan yhdistetystä hätäkeskusjärjestelmästä saatujen kokemusten perusteella eduskunnalle vuoden 2003 loppuun mennessä annettavassa selvityksessä. Valtiovarainvaliokunta katsookin, että yhtenä vaihtoehtona tulee nimenomaan selvittää valtion hätäkeskustoiminnan laajentamista Pääkaupunkiseudulle.

Valtion kiinteistölaitoksen, siis Senaatti-kiinteistöjen, toiminnasta myöskin lyhyesti kirjattiin. Senaatti-kiinteistöjen toimintaanhan on kohdistunut varsin voimakasta kritiikkiä. Valtiontilintarkastajain kertomus oli valtiovarainvaliokunnalla käytettävissään sen antaessa mietintönsä kuluvan vuoden talousarviosta. Tällöin valiokunta katsoi, että valtiontilintarkastajain ehdottama arviointityö tulee käynnistää heti, jotta siinä tehdyt havainnot ja suositukset voidaan ottaa huomioon myös parhaillaan vireillä olevassa valtion liikelaitosuudistustyössä. Tätä varten on nyt asetettukin selvitysmies, ja tämän työtä tulee nyt kiirehtiä.

Ammattikorkeakoulujärjestelmän osalta valiokunnan mielestä ammattikorkeakoulujen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa ja koulutustehtävä työelämän ammatillisten asiantuntijoiden kouluttajina on hyvin keskeinen. Ammattikorkeakouluja tulee kehittää painottaen ammattikorkeakoulujen profiilia työelämän ja sen kehityksen asiantuntijoina.

Valtiovarainvaliokunta arvioi myöskin nettobudjetointia, jonka nyt uusi perustuslaki mahdollistaa aiemman hallitusmuodon tavoin. Tähän voi nähdä liittyvän tiettyjä ongelmia eduskunnan budjettivallan osalta. Valtiovarainvaliokunta toteaa, että nettobudjetointi on käytännössä heikentänyt eduskunnan budjettivaltaa. Kuten myös Valtiontalouden tarkastusvirasto on katsonut, nettobudjetointi on käytännössä heikentänyt eduskunnan saamia tietoja päätettäessä budjetista ja osa eduskunnan päätösvallasta on näin ollen siirtynyt virastoille.

Valiokunta katsoo, että menolajikohtaiseen bruttobudjetointiin paluu ei hallinnon ohjauksen näkökulmasta kuitenkaan enää tule kysymykseen. Toisaalta myöskään nettobudjetointia ei ole syytä laajentaa nykyisestään ennen laskentatoimen valmiuksien tuntuvaa kehittämistä.

Arvoisa puhemies! Ehkä kaikkein keskeisimpänä kysymyksenä valiokunnan mietinnössä on yrittäjyys ja yrittäjyyden edistäminen, johon valtiontilintarkastajat kertomuksessaan varsin perusteellisesti ovat perehtyneet. Valtiontilintarkastajat ovat pitäneet huolestuttavana sitä, että suomalaisten kansainvälisestikin hyvä osaamisperusta ei kanavoidu osaamiseen pohjaavaksi yrittäjyydeksi, kuten tapahtuu monissa vertailumaissa.

Valiokunnan saamat tiedot tukevat käsitystä, että koulutus itse asiassa vähentää yrittäjyyttä erityisesti miesten keskuudessa. On myöskin monia muita esteitä yrittäjyydelle. Erikseen myöskin käsiteltiin sitä seikkaa, että Suomessa arvioidaan lähivuosina yli 50 000:n, lähes 60 000 yrityksen tulevan sukupolvenvaihdostilanteeseen ja tutkimusten mukaan vain noin viidennes siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Näin ollen, kun tiedämme myöskin, että yritysten määrä on kääntynyt laskuun, tässä on iso haaste yrittäjyyden edistämisessä. Tässä suhteessa on erikseen käsitelty yrittäjyyskasvatusta, yrittäjyyden merkitystä alueellisessa kehityksessä jne. Valtiovarainvaliokunta pitää hallituksen Yrittäjyys-hanketta lähtökohdiltaan hyvänä, mutta toki siltä vielä odotamme tuloksia lisääntyvästi.

Valtiovarainvaliokunta yhtyy valtiontilintarkastajain näkemykseen siitä, että yrittäjyyden ja yritystoiminnan edistäminen on kysymys, joka edellyttää useiden hallinnonalojen yhteistyötä. Hallinnonaloista riippumatta on kyettävä arvioimaan yrittäjyyden edistämiseksi tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuutta. Uuden yritystoiminnan kehittäminen, samoin kuin olemassa olevan yrityskannan tukeminenkin, edellyttävät myöskin voimakasta alueellista yrittäjyyspolitiikkaa. Tämä puolestaan vaatii alueellisten olosuhteiden ja potentiaalin tutkimusta ja tuntemusta sekä ennen kaikkea alueellista sitoutumista myöskin kehittämiseen.

Vanhusten laitoshoitoa ja omaishoidon kehittämistä on myöskin laajalti mietinnössä käsitelty sosiaali- ja terveysjaoston valmistelun pohjalta. Erityisesti omaishoitajakysymyksen osalta valtiovarainvaliokunnan mielestä on omaishoitajien jaksamista parannettava siten, että hoitajilla on reaaliset mahdollisuudet lakisääteisten vapaapäivien pitämiseen.

Valiokunta katsoo myöskin, että maksujen tason ja hoidon laadun välisen suhteen on oltava oikeudenmukainen ja kohtuullinen ja että maksupolitiikassa tehtyjen ratkaisujen tulee omalta osaltaan tukea avohoitoa. Valiokunnan mielestä omaishoitajien tukipalvelun järjestämiseen tulee jatkossa kiinnittää huomattavasti nykyistä enemmän huomiota.

Omaishoidon kehittämiseen tulee kaiken kaikkiaan suhtautua huomattavasti nykyistä määrätietoisemmin ja selvittää perusteellisesti muun muassa lainsäädännön toimivuus, sosiaali- ja terveydenhuollon välinen yhteistyö kotihoidossa sekä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin antama kotihoidon yhteensovitus. Omaishoidon kehittämisen tehostamiseksi valiokunta katsoo, että kuntien kanssa olisi tarkoituksenmukaista järjestää vapaaehtoisuuteen perustuva alueellinen kokeilu.

Kuten alussa totesin, aluekehitys on tässä Valtiontilintarkastajain kertomuksessa ollut keskeinen näkökulma, ja tässä suhteessa valiokunnassa käsiteltiin alueellisia työttömyyseroja. On huolestuttavaa, että samaan aikaan, kun työllisyystilanne on parantunut, alueelliset erot ovat kasvaneet. Alueiden väliset suhteelliset erot työttömyydessä tasoittuivat, ehkä tyypillisesti laman seurauksena. Laman jälkeisenä nousukautena alueiden väliset absoluuttiset työttömyyserot ovat kasvaneet.

Valiokunnan mielestä on huomionarvoista, että tämä kehitys on tapahtunut samaan aikaan, kun työllisyystilanne on yleisesti parantunut. Yksi edellä todettuun kehitykseen vaikuttanut tekijä on ollut se, että laman jälkeinen muuttoliike on ollut voimakkaampi kuin odotettiin. Valiokunta katsoo, että pyrittäessä tasoittamaan alueellisia työttömyyseroja on pyrittävä käyttämään laajaa keinovalikoimaa. Kertomuksessa on keskitytty lähinnä työvoimahallinnon käytettävissä oleviin keinoihin. Valtiovarainvaliokunta on jo aiemmin kiinnittänyt huomiota yhteen keskeiseen välineeseen, tukityöllistämiseen. Tätä tulee helpottaa tarvittaessa budjettiteknisillä ratkaisuilla. Myös valtiontilintarkastajat ovat valtiovarainvaliokunnan aiempien kannanottojen mukaisesti pitäneet tärkeänä selvitystyön tekemistä työllisyysmäärärahojen kohdentamisesta yhdelle momentille.

Rakenteellisen työttömyyden aiheuttama ongelma, samoin kuin työttömyyden alueellinen eriytyminen, korostaa jatkossa eri sektoreiden yhteistoimintaa. Finanssipolitiikalla, veropolitiikalla ja tässä mietinnössä toisaalla käsitellyillä yrittäjyyden edellytyksiin vaikuttavilla toimenpiteillä tulee työvoimapoliittisten toimenpiteiden ohella vaikuttaa jatkossa siten, että alueelliset erityispiirteet voidaan nykyistä paremmin ottaa huomioon.

Puhemies! Käsittelimme erikseen asuntomarkkinoiden kehitystä erityisesti kasvukeskuksissa. Valtiontilintarkastajat ovat katsoneet, että asuntomarkkinoiden epätasapaino pahenee edelleen. Erityisesti kasvukeskuksissa vuokra-asuntojen ja kohtuuhintaisten omistusasuntojen tarjonta on kysyntään nähden jatkuvasti liian pieni. Valtiontilintarkastajat totesivat myös, että Pääkaupunkiseudulla on välttämätöntä löytää ratkaisuja, jotka edistävät nopeasti riittävän asuntotuotannon käynnistämistä.

Eduskunta hyväksyi vuoden 2002 talousarvion käsittelyssä Pääkaupunkiseudun kunnallistekniikka-avustuksen, johon valtiontilintarkastajat ovat myös osin puuttuneet. Valtiovarainvaliokunta totesi talousarviomietinnössään, että kunnallistekniikka-avustus on periaatteellisesti tärkeä ja tarkoituksenmukainen keino käynnistää vaikeimmasta asuntopulasta kärsivien alueiden asuntotuotantoa.

Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajain kertomus on asiakirja, jonka käsittelyn yhteydessä voi käsitellä hyvin monia asioita, niin kuin tälläkin kertaa on käsitelty. Erikseen vielä nostimme esille valiokunnassa asioita, jotka vaativat jatkotoimenpiteitä: hovioikeuksien toiminnan, valtion henkilöstön ja valtiotyönantajan kilpailukyvyn, valtionyhtiöiden omistajaohjauksen vaihtoehdot, opetustoimen ja kulttuuritoimen valtionosuusjärjestelmän sekä yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon julkisen rahoituksen ja rahoituksessa vuorovaikutussuhteessa esiintyvät ongelmat.

Tarkastustoiminnan, joka tapahtuu valtiontilintarkastajain toimesta ja nyt jatkossa myöskin ehkä entistä tehostetummin Valtiontalouden tarkastusviraston toimesta, voi katsoa liittyvän eduskunnan budjettivaltaan. Se on yksi keino pitää yllä eduskunnan budjettivaltaa tilanteessa, jossa se muutoin helposti on vähenemässä.

Arvoisa puhemies! Toivon, että Valtiontilintarkastajain kertomus saa ansaitsemansa huomion.

Jukka  Vihriälä  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtiontilintarkastajain kertomus vuodelta 2000 antaa mahdollisuuden nyt tässä suuressa salissa tarkastella vuoden 2000 toimintaa ja ennen kaikkea myöskin tehdä poliittisia johtopäätöksiä siitä, mitä on tapahtunut. Mietintö, jonka hallinto- ja tarkastusjaosto on valmistellut, on sinänsä mielestäni erittäin hyvin ja perusteellisesti tehty.

Haluaisin muutamaan kohtaan kiinnittää vielä huomiota. Ennen kaikkea kysymys yrittäjyyden edistämisestä, joka täällä on otsikoitu ja jota myöskin jaoston puheenjohtaja edellä käsitteli, on tavattoman tärkeä ja merkittävä asia. Mietinnössä myös todetaan, että alueelliset erot yritysten uusperustannassa ovat tutkimusten mukaan suuret. Tämähän pitää paikkansa. Edelleen täällä todetaan myöskin selvityksestä, mitä Euroopan unionin piirissä on tehty vertailua, että palkkatyö ja siihen liittyvä turvallisuus ovat poikkeuksellisen houkutteleva vaihtoehto Suomessa verrattuna yrittämiseen ja siihen liittyvään riskiin. Myös valiokunta toteaa, että yrittäjien sosiaaliturvassa on puutteita. Tämä tulee erityisen vahvasti esille yrittäjien sairastuessa. Kun tässä toteaa nämä edellä mainitut asiat, niin kyllähän näistä ongelmista, jotka valiokunta on tänne mietintöön kirjannut hyvin selkeästi, vastuun ja ennen kaikkea poliittisen vastuun kantaa nyt istuva Lipposen hallitus. Siitähän me emme pääse mihinkään.

Minusta tätäkin taustaa vasten näitä kysymyksiä on syytä nyt tarkastella, aivan samoin kuin seuraavaa kohtaa, joka liittyy yrittäjyyteen ja jonka jaoston puheenjohtaja otti erittäin vahvasti esille, sukupolvenvaihdoksia. Meillä on todella lähivuosina yli 50 000 yritystä sukupolvenvaihdostilanteessa. Mistä löytyy uusia yrittäjiä? Ei se tietenkään ole yksistään hallituksen, se on tietenkin koko eduskunnan asia, joka vastaa maan yhteiskuntapolitiikasta. Tässä mielessä kyllä erityisesti tietenkin hallitus saa mennä peilin ääreen, onko riittävästi tehty ja aiotaanko tehdä jotakin vielä tällä vaalikaudella, jolla näitä ongelmia ratkaistaisiin.

Mielestäni kokonaisuudessaan tämä yrittäjyyttä käsittävä osio tässä valiokunnan mietinnössä on hyvä. Tähän on tuotu ongelmia esille, mutta tässä ei ole riittävästi kyllä vastauksia. On täällä toki monia asioita jo saatu parannettua, ne ovat oikean suuntaisia mutta täysin riittämättömiä.

Arvoisa puhemies! Sitten on vielä kysymys omaishoidon kehittämisestä. Tämä päätelmä, mihin valiokunta on täällä päätynyt, tämä kokeilun käynnistäminen on minusta erittäin hyvä ja tärkeä asia. Se pitäisi viipymättä saada käytäntöön. Varmasti löytyy sellaisia alueita ja myöskin kuntia ja seutukuntia, jotka ovat valmiita tällaiseen kokeiluun, jotta päästäisiin tässä kysymyksessä eteenpäin. Täytyy muistaa, että meillä on noin 300 000 omaishoitajaa, joista vain vajaat 10 prosenttia saa kunnallista omaishoidon tukea. Koko tämä ongelmatiikka, joka omaishoitoon tänä päivänä liittyy, on erittäin suuri. Tähän toivoisikin, että kun tämä menee myöskin hallitukselle, nämä asiat otettaisiin erittäin vakavasti.

Arvoisa puhemies! Asia, johon valiokunta tällä kertaa ei ole kiinnittänyt huomiota, mutta jota on myöskin tilintarkastuskertomuksessa hyvin laajasti käsitelty, on maa- ja metsätalousministeriön pääluokka, josta haluan muutaman kohdan esille nostaa, ennen kaikkea yhteisen maatalouspolitiikan kehittämistarpeet, joihin valtiontilintarkastajat puuttuvat.

Nythän voimme todeta, että Suomi on ollut jo runsaat seitsemän vuotta Euroopan unionin jäsen, ja runsaasti 80 prosenttia EU:n talousarviosta Suomeen tulevista rahoista perustuu maa- ja metsätalousministeriön toimialan toimintaan. Tämä on syytä muistaa. Ennen kaikkea tässä kertomuksessa on kiinnitetty huomiota EU:n valvontajärjestelmiin ja kohtuuttomaan byrokratiaan, joka tiedetään ja tunnetaan, mutta keinoja sen pienentämiseksi tuntuu olevan erittäin vähän. Tässä kertomuksessa todetaan, että työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastoilla valvontatehtäviin käytetty työpanos on nelinkertaistunut Euroopan unionin aikana. Maaseutuosastojen henkilömäärää on lisätty 157 henkilöllä eli 36 prosentilla. Tämä ei tunnu järkevältä, ja olisikin toivottavaa, että Agenda-kauden päätyttyä ja uuden alettua ja ennen kaikkea itälaajentumisen yhteydessä tätä byrokratian viidakkoa, joka nyt on nimenomaan Euroopan unionin maatalouskysymyksissä, maatalouspolitiikan hoidossa, voitaisiin karsia. Minä tiedän, että tämä on helppoa sanoa, että pitäisi karsia, mutta miten se tehdään. Viljelijäväestö kyllä odottaa, että järjestelmät olisivat yksinkertaisempia.

Kertomuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriö pitää erittäin tärkeänä sitä Suomen kannalta, että yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteita ja sisältöä tulisi muuttaa siten, että se ottaisi nykyistä paremmin huomioon Suomen pohjoisista olosuhteista johtuvat maataloustuotannon erityispiirteet. Näinhän asia on, mutta miten sitten tulemme tässä suhteessa tulevaisuudessa onnistumaan? Tässä onkin tavattoman suuri kysymys. Toisaalta yhteisiä tukijärjestelmiä tulisi tarkistaa siten, että se suuntautuisi entistä enemmän tuen tarpeessa oleville alueille ja tuottajille. Sopii myös kysyä, onko tässäkään onnistuttu, kun katsomme tilarakenteemme muuttumista ja tiettyjen alueiden autioitumista tässä maassa.

Suomen näkökulmasta muita tärkeitä yhteisen lainsäädännön edelleenkehittämiseksi ovat ympäristöasioiden entistä suurempi huomioon ottaminen, tuotantoeläinten suojelun tehostaminen ja kuluttajien näkemyksiin vastaaminen sekä yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen. Näissä todella tarvitaan nopeita toimenpiteitä.

Suomen liittyessä Euroopan unioniin oli erittäin tärkeää maataloudelle niin sanottu maatalouden kansallinen tukipaketti. Valitettavasti Lipposen nykyhallitusten aikana ja erityisesti alkuvuosina kansallista tukipakettia on rankasti leikattu. Ei ole pysytty niissä sopimuksissa, jotka aikanaan tehtiin. Tilintarkastuskertomuskin osoittaa prosentuaalisesti sen, miten tukea on vuosittain viety alaspäin. Tämä on aiheuttanut sen, että viljelijöiden tulotaso ei ole kehittynyt oikeudenmukaisesti. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos ennustaa — se on tietenkin ennuste, toivottavasti se ei toteudu — että maatalouden yrittäjätulo tänä vuonna alenisi noin 3,2 prosenttia. Tilastoilla käytettävissä olevien tietojen perusteella tuotantoa jatkavien viljelijöiden tulokehitys on jäänyt huomattavasti jälkeen palkansaajista, vaikka tilakoko on selvästi kasvanut. Palkansaajien tulot ovat nousseet runsaalla viidenneksellä vuosina 1995—2001, mutta tuotantoa jatkaneiden tilojen tulot eivät ole nousseet vuosien 95—99 aikana. Mielestäni näillä perusteilla on perusteltua vaatia maatalouden kansalliseen tukeen korotusta ensi vuoden tulo- ja menoarviossa ja ennen kaikkea myöskin toimenpiteitä, joilla maatalouden kustannusrakennetta voitaisiin pienentää.

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni Valtiontilintarkastajien kertomus kokonaisuudessaan on hyvä opaskirja myöskin politiikkaan ja myöskin ajankohtaiseen politiikkaan tänä päivänä, kun katsotaan eteenpäin.

Marja-Liisa Tykkyläinen /sd:

Arvoisa puhemies! Valtion tilintarkastuskertomus vuodelta 2000 on mielestäni hyvä, ja olemme saaneet hallinto- ja tarkastusjaoston käsittelyssä kuulla useita asiantuntijoita tämän kertomuksen johdosta. Valitettavasti emme voineet ottaa kaikkia lohkoja käsittelyyn, vaan poimimme sieltä kaikkein tärkeimpiä asioita. Kuten hallinto- ja tarkastusjaoston puheenjohtaja Ala-Nissilä totesi, siellä olivat yrittäjyyskysymykset, omaishoitokysymykset ja lisäksi muutamia muita asioita, joihin, arvoisa puhemies, itse haluan puuttua.

Yksi ongelma, mikä on ollut Valtion kiinteistölaitoksen Senaatti-kiinteistöjen toiminnan kohdalla, on jo useamman vuoden ollut täällä eduskunnassa käsittelyssä. Olemme yrittäneet tehdä parhaamme, että olisimme päässeet sopimuksiin, niin että yliopistot eivät joutuisi kärsimään tästä niin sanotusta vuokratuottoprosentista. Emme ole onnistuneet tässä vielä, ja tämän johdosta onkin nyt kysymystä käsittelemässä työryhmä, joka saa työnsä valmiiksi, ja toivon, että tämän kautta voisimme tähän ongelmaan saada ratkaisun. Otin vain yliopistot yhtenä esimerkkinä, niitä on muitakin valtion kiinteistölaitoksia, joihin sama ongelmakysymys tulee kohtaantumaan. Esimerkiksi Puolustusvoimien osalta voidaan tarkastella tätä asiaa, että sielläkin pitää saada korjauksia aikaan. Mutta minä luotan kuitenkin siihen, että me saamme tätä asiaa vietyä parempaan suuntaan.

Sitten, arvoisa puhemies, ammattikorkeakoulujärjestelmä on tullut meille voimaan 1990-luvulla. Silloinhan kokeilut alkoivat; on perustettu ja vakinaistettu ammattikorkeakouluja. On vain valitettavaa se, että vieläkään nämä ammattikorkeakoulut eivät kohtaa työelämää niin kuin niiden tulisi kohdata. Sen vuoksi on nyt aivan paikallaan, että me emme syventyneet valtiovarain sivistys- ja tiedejaostossa ammattikorkeakoulujärjestelmään sen enempää tässä kohdassa, koska nyt tehdään parhaillaan kansainvälistä tutkimusta siitä, kuinka kansainvälisesti on kehitetty hallintoa ja totta kai laatua ja tasoa, opetuksenkin tasoa. Jäämme odottamaan työryhmän tuloksia, ja sen jälkeen uskon, että puutumme tähän asiaan, kun käsittelemme seuraavaa tulo- ja menoarvioesitystä, eli ihan syksypuolella palaamme tähän asiaan.

Arvoisa puhemies! Vielä yksi, minulle hyvin rakas asia, josta olen usein täällä puhunut ja johon jo aiemmatkin puheenvuorot ovat osittain keskittyneet: yrittäjyyden edistäminen. Täällä on puhuttu miesyrittäjistä. Minä haluan puolestani ottaa esille naisyrittäjien lainat ja niiden käytön, käyttömahdollisuuden.

On kuitenkin todettava, että vieläkään yrittäjät eivät ole saaneet sellaista lainsäädäntöä, millä he voisivat uskaltautua yrittämään paremmin suomalaisessa yhteiskunnassa. Siellä on väliinputoajia. Olen usein jo kyselytuntien yhteydessä esittänyt kysymyksiä lainsäädäntöön liittyen, tuleeko korjauksia sosiaaliturvalainsäädännön puolelle yrittäjien kohdalla, koska kaikkein kipeimmät ongelmat ovat silloin, kun yrittäjä sairastuu. Hänellä ei ole mitään toimeentuloturvaa, jos ei ole vakuutuksia. Useimmilla pienyrittäjillä näitä ei ole, ja näin omavastuuosuus on 9 vuorokautta. Sama koskee myöskin niitä yrittäjiä, jotka ovat palkanneet työntekijöitä, eli työnantaja joutuu suorittamaan heidän kohdaltaan maksatukset. Tämän johdosta toivoisinkin, että nyt istuva hallitus voisi tehdä pikaisia muutoksia lainsäädäntöön, koska nämä ovat epäkohtia, jotka ovat tulleet myöskin Valtiontilintarkastajien kertomuksessa huomioon otetuiksi.

Arvoisa puhemies! Vielä puutun omaishoitajien asemaan ja toivoisin, että myöskin heidän kohdallaan saisimme pysyväisluontoista lainsäädäntöä niin sosiaaliturvan puolelle kuin eläke-etuuksiin. Se tulee olemaan Suomessa yksi keskeinen toimintatapa, millä me voimme hoitaa vanhuksia kodissa mahdollisimman pitkään, ja myöskin veteraanit voidaan tässä ottaa osaksi. Olisi hyvä, että sotiemme veteraanit voisivat vielä saada sen palvelun tätäkin kautta ja voisimme tällä lailla lunastaa sen kunnian, mikä Suomen kansanedustuslaitokselle kuuluu.

Kari  Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Ehkä puheeni on enemmän valtiontilintarkastajana kuin kansanedustajana, mutta kuitenkin keskityn oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalaan.

Kertomuksen alussa on kiinnitetty huomiota hovioikeuksien toimintaan. Lähtökohtana tarkastelulle on hallituksen esitys oikeudenkäymiskaaren muutoksenhakua hovioikeuteen ja asian käsittelyä hovioikeudessa koskevien säännösten sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta. Hallituksen esityksen tavoitteena on uudistaa pääosin kirjallinen hovioikeusmenettely, kirjallisen hovioikeusmenettelyn eri vaiheiden eriyttäminen siten, että se jakaantuu selkeästi valmisteluun ja ratkaisuvaiheeseen. Ratkaisuvaiheessa on ollut suullinen pääkäsittely niissä tapauksissa, joissa se on ollut tarpeen ja muissa edelleen esittelyyn perustuva kirjallinen menettely. Koska suullisen menettelyn on arvioitu olevan nykyistä kirjallista menettelyä kalliimpaa, ehdotettiin menettelyn keventämiskeinoksi muutoksenhakulupajärjestelmää. Kuten kaikki muistavat, eduskunta ei hyväksynyt muutoksenhakulupaa, vaan se poistettiin laista lakivaliokunnan esityksen mukaisesti. Sen sijaan suullinen pääkäsittely otettiin käyttöön hovioikeuksissa. Näiden käsittelyjen rajoittamisen hallituksen esitykseen otettu muutoksenhakulupajärjestelmä kuitenkin jälleen poistettiin. Nyt mentiin äärimmäisyydestä toiseen. Kun aiemmin hovioikeuskäsittely oli pääosin kirjallista, käsittely muuttui pääosin suulliseksi. Myös todistajat kuullaan uudelleen hovioikeudessa.

Tulos on sitten ollut se, mikä oli helposti ennakoitavissakin, eli jutut ruuhkautuvat hovioikeuksissa. Toivon mukaan tästä asiasta on opittu puolin ja toisin. Oikeusministeriön pitäisi olla nykyistä paremmin selvillä siitä, millaisia lähtökohtia eduskunnalla itsellään on jonkin asian järjestämiseksi. Kun eduskunta ei hyväksy muutoksenhakurajoituksia, niitä on turha eduskunnalle tarjota. Toisaalta voidaan myöskin kysyä, onko lakivaliokuntakaan aivan oikeassa, kun se hallituksen esityksestä 54 pykälästä korjasi 40:tä pykälää. Itse olin korjaamassa niitä pykäliä ja ilmeisesti yksimielisesti, etten siinä mielessä vastuuta pakoile tässä asiassa.

Edelleen voidaan ihmetellä lakiehdotuksen käsittelyn yhteydessä hovioikeuksien omaa toimintaa. Hovioikeuksien edustajille viestitettiin, ettei hallituksen esittämä muutoksenhakulupajärjestelmä tule hyväksytyksi valiokunnassa. Hovioikeudet pitäytyivät kuitenkin hallituksen esitykseen eivätkä tuoneet esiin mitään mielipiteitä siitä, miten tämä asia olisi pitänyt ratkaista. Näin ei todellisilta asiantuntijoilta eli hovioikeudesta saatu mitään neuvoa, mitenkä pitäisi menetellä.

Viime vuoden syksyllä korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinosen johdolla valmistui toimikunnan mietintö hovioikeuksien jutturuuhkan purkamisesta. Toimikunta ehdotti erityisiä seurantamenettelyjä, joilla estettäisiin turhien juttujen meno hovioikeuteen. Näin ei pidä tätä asiaa mielestäni ratkaista. Ehdotettu seurantamenettely on samaa tasoa kuin hallituksen esityksissä aiemmin ehdotettu muutoksenhakulupajärjestelmäkin.

Valtiontilintarkastajat ovat kannanotossaan todenneet, että ainoa oikea tapa ratkaista tämä asia on antaa hovioikeuden itsensä päättää, missä laajuudessa se käsittelee asiaa. Jos hovioikeus katsoo, ettei tarvita laajaa suullista pääkäsittelyä, niin sitä ei tarvita. Jos hovioikeus katsoo, että tarvitaan, niin se käsitellään laajasti uudelleen. Jossakin on pantava raja turhille pääkäsittelyille ja asian turhalle veivaamiselle. Jos emme usko hovioikeuden ammattitaitoon tässä asiassa, niin äkkiä ei tule mieleen, mikä olisi jokin toinen instanssi, joka tietäisi tämän asian paremmin.

Valtiontilintarkastajille on ollut jossakin määrin yllätys, siis minullekin, että eduskunnan lisäämä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentin 6 kohtaa luetaan käytännössä niin, ettei se kuitenkaan anna hovioikeuksille vapaita käsiä määrätä, milloin pääkäsittelyn toiminta on muusta syystä selvästi tarpeetonta. Kun näin on, niin hovioikeuksien ruuhkat voidaan purkaa, kun muutetaan kyseinen 6 kohta niin, että kaikille asianosaisille tulee selväksi, että se on nimenomaan hovioikeus, joka päättää, miten asiat hovioikeudessa käsitellään.

Joskus lainsäätäjänä jää kummastelemaan, että vaikka omasta mielestään on ollut mukana tekemässä selkeän säännöksen, niin käytännössä lainkohtaa sovelletaan toisin. Itse kyllä ymmärtäisin, että kyseisen 6 kohdan mukaan hovioikeuksissa olisi vapaat kädet päättää asiansa. Mutta kun näin ei näytä olevan, niin kohtaa tulee kiireesti selvittää.

Sisäasiainministeriön hallinnonalalla on käsitelty muun muassa keskusrikospoliisin toimintaa. Rikollisuuden torjunnassa on tärkeää, että rikoshyöty voidaan ottaa pois, jolloin rikoksentekijällä on vaikea jatkaa rikollista toimintaansa ainakin laajasti. Myös rikoksen torjunnan keinovalikoimaa on laajennettu viime vuosina. Tästä on esimerkkinä telekuuntelun käyttöönotto. Käytännössä kuitenkin telekuuntelun käyttöönotto on jäänyt vähäiseksi. Sen järjestäminen on kallista ja sitoo lisäksi paljon voimavaroja. Järjestäytyneen rikollisuuden kasvu on aiheuttanut niin meillä kuin muuallakin paineita todistajan aseman parantamiseksi. Keskusrikospoliisin piirissä tätä kysymystä on paljon pohdittu, ja poliisin edustajat ovat myös osallistuneet kansainvälisiin kokouksiin asian johdosta.

Suomessa tulisikin tarkoin arvioida, kuinka suuri todennäköisyys todistajalla on joutua todellisen uhkailun ja painostuksen kohteeksi. Keskusrikospoliisin aloitteesta hallituksen hankesalkkuun on saatu asiaa koskeva hanke-esitys.

Suomessa paljastunut huumerikollisuus on kuusinkertaistunut 1990-luvulla. Huumeita tavataan kaikkialla maassa, mutta yli puolet rikosilmoituksista keskittyy kuitenkin Etelä-Suomen lääniin. Suomen huumausainerikollisuus on kansainvälisesti katsoen aika korkealla tasolla, ei kuitenkaan esimerkiksi niin paha kuin jossakin Hollannissa, Belgiassa, ilmeisesti Ranskassakin.

Julkisuudessa on viime aikoina tullut runsaasti esiin tapauksia, joissa huumerikolliset ovat olleet joko venäläisiä, kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta, tai pitkään Suomessa asuneita venäjää puhuvia henkilöitä. Tältä osin en malta olla toteamatta, että valtiontilintarkastajat jo aivan tuoreeltaan eli vuoden 1993 kertomuksessaan käsittelivät inkerinsuomalaisten paluumuuttoa ja näkivät jo tuolloin siihen liittyvän monta ongelmaa, joista me nyt tällä hetkellä keräämme ikävänlaisia kokemuksia. Vuoden 1999 kertomuksessa valtiontilintarkastajat uudelleen käsittelivät paluumuuttoon liittyviä kysymyksiä. Tässä yhteydessä on kyllä todettava, että ne tilastot, mitkä julkisuudessa inkeriläisten osuudesta olivat muutama kuukausi sitten, eivät kyllä pitäneet paikkaansa, vaan olivat moninkertaisesti liioiteltuja, mutta ongelmia joka tapauksessa on olemassa.

Valtiontilintarkastajain mielestä rikoksen tutkintaan liittyvä iso ongelma on se, että tutkinta-ajat ovat jatkuvasti pidentyneet. Tämän vuoksi on tärkeää tehostaa sekä poliisiviranomaisten keskinäistä että poliisin ja syyttäjäviranomaisten yhteistyötä yksittäisten rikosasioiden tutkinnassa ja syyteharkintaoikeuden lyhentämiseksi.

Henrik Lax /r (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Myllyniemi toi monta hyvin mielenkiintoista näkemystä esille puheenvuorossaan. En tiedä, onko minulla ihan omaperäinen tai väärä käsitys tästä valtiontilintarkastajain kertomuksesta ja erityisesti tästä mietinnöstä, jota me käsittelemme. Jos nyt vain ajattelee näitä mielenkiintoisia näkemyksiä hovioikeus- ja prosessijärjestelmästä, niin minä en oikein yhtymäkohtaa tähän mietintöön nähnyt eikä oikeastaan tässä ole edes yhtään prosessioikeuden asiantuntijaa kuultu. Jollakin lailla minusta tuntuu, että tämä keskustelu olisi hyvä käydä jossakin toisessa yhteydessä, mutta jäin vain vähän hämmästelemään. En yhtymäkohtaa tähän pystynyt havaitsemaan.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Varmasti, ed. Lax, kaikki hämmästelemme, mutta hänen olisi pitänyt ehkä lukea tämä sivu 13, jossa sanotaan: "Näistä valiokunta on erityisesti kiinnittänyt huomiota seuraaviin asioihin: hovioikeuksien toiminta --." Siellä kyllä kokonaisilla viivoilla tästä sanotaan. Siellä on asiantuntijoina kuultu valtiovarainvaliokunnassa valtiontilintarkastajia näiltä osin tästä asiasta.

Juha Karpio /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Myllyniemi kyllä valtiovarainvaliokunnassa asiantuntijana esitti näitä mielipiteitä, mitä nyt tässä hän myöskin kävi äsken täällä puhujakorokkeella esittämässä.

Valtiontilintarkastajain kertomus vuodelta 2000 antaa pohdinnan ja kommenttien aihetta moneltakin eri hallinnonalalta, mutta keskityn lähinnä vain muutamaan keskeiseen asiaan, joista muun muassa kuulimme lukuisia asiantuntijoita hallinto- ja tarkastusjaostossa. On todettava, että myös puheenjohtajamme Olavi Ala-Nissilä käsitteli jo näitä keskeisiä teemoja, joihin myöskin tulen kohta puuttamaan, mutta muutama täydentävä huomio myöskin hänen aikaisemmin täällä esittämäänsä.

Hätäkeskusuudistus toteutettiin vuonna 2000. Sen keskeisenä tavoitteena oli taata tarpeelliset hätäkeskuspalvelut koko kansalle samasta puhelinnumerosta ja keskuksesta niin, että keskukset on sijoitettu eri puolille maata. Jo ennen voimaantuloa kokeiltiin muun muassa Jyväskylässä muutaman vuoden ajan uudistusta, ja on todettava, että palaute Keski-Suomen hätäkeskuksen toiminnasta oli ja on edelleen varsin myönteistä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että uudistus Helsingin vastustuksesta johtuen on jäänyt puolitiehen. Pääkaupunkiseudun edustajat jo valiokuntakäsittelyn aikana vastustivat hätäkeskuslain soveltamista Helsingissä, joten Helsingin hätäkeskus on nyt lain ulkopuolella. On siis tarpeen, että asiaan palataan jo vuonna 2003 ja että hätäkeskustoiminta laajennetaan, mikäli se todetaan mielekkääksi, myöskin Pääkaupunkiseudulle.

Toisena tärkeänä asiana valtiontilintarkastajat tarkastelivat Valtion kiinteistölaitoksen eli Senaatti-kiinteistöjen toimintaa, joka on herättänyt voimakastakin kritiikkiä. Ennen kaikkea Puolustuslaitoksen kiinteistölaitoksen taholta on koko vaalikauden vastustettu voimakkaasti suunnitelmia yhdistää Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuslaitoksen kiinteistölaitoksen toiminta. Mitkään vaihtoehdot eivät ole saaneet osapuolten hyväksyntää. Tämän vuoksi onkin tärkeää selvittää perusteellisesti Senaatti-kiinteistöjen toiminta ja sen kehittämistarpeet puolueettoman ja ulkopuolisen arvioijan avulla. Näyttää olevan tällä hetkellä lähinnä ikuisuuskysymys Senaatti-kiinteistöjen tilanne, joten siltäkin kannalta ulkopuolinen selvitys mahdollisesti nopealla aikataululla on erittäin tarpeellista.

Yksi keskeisistä asioista vuoden 2000 tarkastuskertomuksessa on valtiontilintarkastajain perusteellinen tarkastelu yrittäjyyden edistämisestä ja siinä ilmenevistä ongelmista, mihin myöskin hallinto- ja tarkastusjaostossa puutuimme. Kun muutama vuosi sitten uusia yrityksiä perustettiin maahamme noin 4 000:n vuosivauhtia, on yrityskanta lisääntynyt kertomusvuonna vain neljäsosan verrattuna aikaisempiin eli noin 900 uutta yritystä on enemmän kuin aikaisempina vuosina ja perheyritysten määrä on tällä hetkellä Suomessa Euroopan alhaisin.

Maassamme arvioidaan olevan lähivuosina noin 50 000 yritystä sukupolvenvaihdoksen edessä. Tästä määrästä perheen sisäisinä tulee toteutumaan vain noin 15—20 prosenttia. Muun muassa yrittäjäjärjestöjen taholta on useaan otteeseen julkituotu yritystoiminnan edistämistä hankaloittavia asioita, kuten työllistämisen kalleus, yrityksen perustamisen monimutkaisuus sekä yleinen yrittäjävastainen ilmapiiri. Näin ainakin yrittäjäjärjestöt ovat painottaneet, vaikka itse välttämättä en juurikaan ole kohdannut yrittäjävastaisia asenteita. Valtiovarainvaliokunta on myöskin painottanut, että esimerkiksi yrittäjän sairastuessa on hänen sosiaaliturvassaan puutteita, minkä epäkohdan korjaaminen vaatii niin hallitukselta kuin eduskunnaltakin lainsäädännöllisiä muutoksia. Tiedän, että yksityiset kansanedustajat ovat tästäkin asiasta tehneet lukuisia aloitteita, jotka eivät kuitenkaan tunnetuista syistä johtuen ole johtaneet sen pitemmälle.

Arvoisa puhemies! On selvää, että yrittäjyyteen liittyviä parannuksia on tämän niin kuin tulevankin eduskunnan pystyttävä toteuttamaan. Yrittäjäksi ryhtymistä on rohkaistava, ja tähän voidaan vaikuttaa yrittäjyyskasvatuksella. Edelleen on edistettävä toimivien markkinoiden syntymistä sekä pyrittävä luomaan yrittäjämyönteistä ilmapiiriä, mikä osaltaan edesauttaa uutta yrittäjätoimintaa ja luo uusia työpaikkoja ja vähentää tulevina vuosina työttömyyttämme, kuten vappupuheissakin monet ovat jo lupailleet.

Rakel  Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Karpio eräiden muiden edustajien tavoin nosti esille Pääkaupunkiseudun hätäkeskuksen erityisaseman. Haluan kertoa vielä perustelut asetelman syntymiselle. Helsingin kaupunki investoi kymmenen vuoden aikana lähes 100 miljoonaa markkaa kunnallisen hätäkeskuksen perustamiseen. Arvoisa puhemies! Helsingin kaupunki ei saa valtionosuutta tämän itsenäisen hätäkeskuksen ylläpitoon, joka oli viime vuonna noin 16 miljoonaa markkaa. Vastaavan summan Helsinki myös panostaa nyt koko maan hätäkeskusten verkoston rakentamiseen.

Toivon, että myös se, että asukkaat ovat tyytyväisiä tähän palveluun, huomioidaan jatkotarkastelussa.

Juha Karpio /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Nämä tosiasiat, joita ed. R. Hiltunen esitti, olivat todellakin myöskin meillä hallinto- ja tarkastusjaostossa esillä. Syyt, jotka tässä todettiin, aikaansaavat sen, että Helsingin hätäkeskus jäi ulkopuolelle. Toisaalta valtiovarainvaliokunnan lausunnossa todetaan, että on pyrittävä selvittämään vuoden 2003 loppuun mennessä, olisiko syytä löytää ratkaisuja myöskin näille investoinneille, joita olette tehneet, jotta voisi koko maassa olla yksi ja yhtenäinen hätäkeskusjärjestelmä.

Kari Kantalainen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Aivan niin kuin ed. Myllyniemi, minäkin puhun täällä kaksoisroolissa eli sekä valtiontilintarkastajana että myöskin valtiovarainvaliokunnan jäsenenä ja verojaostonkin näkökulmasta.

Arvoisa puhemies! Ennen varsinaista puheenvuoroa haluan pariin asiaan kiinnittää huomiota. Ed. Tykkyläinen nosti erityisen hyvin puheenvuorossaan ammattikorkeakoulujärjestelmän esille ja mainitsi siihen liittyvästä evaluoinnista. Voidaan todella todeta, että kun Suomi on menestynyt kilpailukykymittauksissa varsin hyvin maailmalla, niin nyt kesäkuussa, kun kansainvälinen evaluointi julkistetaan, ennakkotiedot kertovat siihen suuntaan, että siellä jälleen kerran mairitellaan Suomen menestystä. Tässä mielessä näyttäisi siltä, että järjestelmä on selkeästi löytämässä paikkansa.

Ed. Vihriälä nosti esille sukupolvenvaihdosongelman, nimenomaan sen sukupolvenvaihdosten ruuhkan, joka on tulossa, todeten, että hallituksen pitää osata tarttua tähän. Näinhän tietysti on tehtykin, mutta näen kyllä asian sillä tavalla, että tämän hallituksen vastuulla varmaankaan ei ole se, että Suomen ikärakenne on sellainen, joka on nyt vallitseva. Nimittäin on selvää, että kun suomalaista ikärakennetta tarkastellaan, meitä suurten ikäluokkien edustajia on varsin runsaasti ja myöskin yrittäjäkunta ikääntyy samassa tahdissa niin, että yrittäjien keski-ikä tänä päivänä on yli 50 vuotta. Tässä mielessä tämä asia myöskin tulee nähdä.

Arvoisa puhemies! Senaatti-kiinteistöistä voisin todeta sen verran, että olemme valtiontilintarkastajissa olleet aktiivisia ja ottaneet sen esille sillä tavalla, että voisimme mahdollisimman nopeasti pyrkiä vaikuttamaan siihen, että kiinteistölaitoksen eli Senaatti-kiinteistöjen toiminnan ulkoinen evaluointi voitaisiin tehdä ja miettiä, millä tavalla kehityslinjat rakennetaan jatkossa, ja katsoa, millä tavalla määritellään vuokran määrittymisperusteet eri kiinteistömuotojen ja kiinteistökohteiden osalta. Tätä selvitystyötä tehdään niin, että saamamme tiedon mukaan nyt vappuun mennessä selvitysmiehen on tullut antaa oma lausuntonsa tästä kehittämistyöstä.

Mutta, arvoisa puhemies, haluaisin mennä itse varsinaisessa esityksessä muutamin sanoin tähän yrittäjyydenedistämisproblematiikkaan, mistä ed. Karpio erinomaisella tavalla toi lukuja esiin, joten en puutu siihen. Valtiontilintarkastajien osalta meillä huomio kiinnittyi selkeästi yrittäjyysasenteisiin ja niiden edistämistarpeisiin. Kansainvälisissä tutkimuksissa on voitu selvittää, että yrittäjyyttä uravaihtoehtona tai yrittäjyysaktiivisuutta tutkittaessa Suomi on sijoittunut varsin alhaisille sijoille. Huolestuttavaa on erityisesti se, että suomalaisten kansainvälisestikin hyvä osaamisperusta ja osaamisen kasvu koulutustason noustessa ei kanavoidu osaamiseen pohjaavaksi yrittäjyydeksi, kuten monissa kaltaisissamme maissa. Työssäkäyvistä akateemisista on yrittäjiä alle kymmenesosa ja yliopistot sekä korkeakoulut kouluttavat edelleenkin pääosin työvoimaa julkiselle sektorille tai suurten yritysten palvelukseen. Tässä mielessä on ymmärrettävä se, että hallituksen yrittäjyyshanke omalta osaltaan pyrkii tarttumaan tähän kokonaisuuteen. Hankkeeseenhan kuuluu hyvin laaja määrä erilaisia toimenpiteitä, yli 100 yksittäistä toimenpidettä. Siellä on jo toki saatu hyviä tuloksia aikaan eli asioissa on päästy eteenpäin muun muassa hallinnon palvelujen osalta, velvoitteiden osalta, myöskin verotuksessa on tehty tiettyjä linjauksia, jotka omalta osaltaan puoltavat yrittäjyyttä.

Suomalaisten yritysten perinteisenä ongelmana pidetään markkinointiosaamisen heikkoutta, ja näin on asia myöskin valtiontilintarkastajien mielestä. Tekninen osaaminen, uuden teknologian omaksuminen ja käyttöönotto ovat hyvällä tasolla. Valtiontilintarkastajat ovat kertomuksessaan koskien Tekesin toimintaa ja tutkimusten hyödyntämistä todenneet sen, että Tekesinkin tulisi vielä parantaa liiketoimintaosaamistaan muun muassa yhteistyössä yliopistojen ja muiden toimijatahojen kanssa niin, että ideat ja keksinnöt pystyttäisiin entistä paremmin kaupallistamaan.

Yrittäjyyden ja yritystoiminnan edistäminen on yhteiskunnallinen kysymys muun muassa tärkeän työllistämisvaikutuksensa takia ja edellyttää useiden hallinnonalojen yhteistyötä sekä vahvaa sitoutumista ja yhteistä näkemystä uusien yritysten perustamista tukevasta toiminnasta. Niinpä valtiontilintarkastajat esittävätkin huolensa siitä, miten poikkihallinnollisen yrittäjyyshankkeen vaikuttavuutta seurataan ja miten siitä saadut kokemukset hyödynnetään tulevaisuuden yrityspolitiikassa. Kauppa- ja teollisuusministeriöllä ei ollut tätä kertomusta tehdessään esittää tietoa yrittäjyyden edistämistä koskevien toimenpiteiden vaikuttavuudesta muiden ministeriöiden osalta ja myös sen omiin vaikuttavuusarviointeihin kaivattiin lisää konkreettisuutta. Nyt meneillään on parhaillaan vaikuttavuusarviointi, johon myöskin kenttäyrittäjät pääsevät omalta osaltaan vaikuttamaan samoin kuin yrittäjyyshankkeen päivitys niin, että saisimme arvion siitä, mitkä asiat vielä tämän hallituskauden aikana viedään eteenpäin. Tämä päivitys olisi tarkoitus saada kuntoon kesään mennessä.

Arvoisa puhemies! Tästä sukupolvenvaihdosproblematiikasta vielä sen verran, että kun kentällä on kysytty sukupolvenvaihdostilanteessa olevilta yrityksiltä, millaista apua he tarvitsevat ja missä ovat suurimmat pullonkaulat, vastaukset ovat varsin yksiselitteisiä: yrittäjiä askarruttavat yrityksen arvonmääritys, verotuskysymykset, yrityskaupan muodot ja rahoitusvaihtoehdot. Yksi keskeinen ongelma on myös se, mistä löytyy jatkaja, jos talon sisältä tai perheen sisältä ei löydy halukkuutta. Yrittäjäjärjestön tutkimusten mukaan lähes 50 prosentilla ikääntymisen takia luopuvista yrittäjistä ei ole jatkajaa tiedossansa. Yritykset eivät kaipaa ensisijaisesti koulutusta vaan ratkaisuja liiketoiminnan kehittämiseen, juridiikkaan ja rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä. Tietysti luopumiseen liittyy paljon myös tunnetekijöitä varsinkin silloin, kun yrittäjä on itse yrityksensä perustaja.

Tähän ongelmatiikkaan on haettu ratkaisuja muun muassa niin, että Pirkanmaalla on pilotoitu työvoima- ja elinkeinokeskuksen, yrittäjäjärjestön, Finnveran ja uusyrityskeskuksen toimesta projektia, joka on nyt sitten monistettu jo valtakunnalliseksi nimeltänsä Viestinvaihtotuote. Tätä tuotetta tukemaan on erityisesti uusyrityskeskuksessa lähdetty keräämään jatkajapankkia yrittäjäksi aikovista henkilöistä, joilla ei joko ole omaa yritysideaa tai joiden idealla ei ole kannattavan toiminnan edellytyksiä.

Nyt olemme kuitenkin ajautuneet selkeästi tilanteeseen, jossa maakunnassa ja yleensä valtakunnassakin oppilaitokset haluaisivat käynnistää oman sukupolvenvaihdoshankkeensa ja saada projektin toteutukseen julkista tukea. Onkin aiheellista kysyä, millä kokemuksella oppilaitokset toteuttaisivat hankkeita ja mitä lisäarvoa ne voisivat tuoda sukupolvenvaihdosta suunnittelevalle tai mahdollisesti jatkavalle yrittäjälle. Omat koordinaatio-ongelmansa ovat syntyneet muun muassa eri ministeriöiden taholta.

Opetusministeriö ja lääninhallitus ovat tehneet rahoituspäätöksiä oppilaitoksille sukupolvenvaihdoksiin liittyvien koulutushankkeiden rahoittamisessa. Tältä osin yrittäjien palaute on usein varsin hämmentävä, esimerkiksi tärkeitä verotus-, rahoitus- ja arvonmääritysasioita ei välttämättä opita koulunpenkillä. Ja jos koulutusta järjestetään, se onkin sitten jo pitkävaikutteisempi asia. Luopumista harkitseva yrittäjä ei välttämättä tarvitse yleistä koulutusta vaan ongelmaansa räätälöityjä ratkaisuja. Samoin työministeriö on käynnistänyt avoimen valtakunnallisen haun sukupolvenvaihdoshankkeiden käynnistämiseksi. Monilla työvoimatoimistoilla on jo paikallisia sukupolvenvaihdoshankkeita menossa.

Mielestäni koulutusta parempi malli tässä suhteessa on mainittu ja kokeiltu pilotoitu viestinvaihtokonsepti, jossa maan parhaat asiantuntijat ovat sukupolvenvaihdosyritysten käytössä subventoituun hintaan yhdistettynä palveluun, jossa yrittäjää autetaan etsimään jatkaja omalle yritykselleen. On perusteltua olettaa, että trendikkään aiheen ympärillä haluavat kaikki puuhastella, mutta samalla hukataan resursseja, hämmennetään yrittäjäkuntaa ja joudutaan kymmenien ja jopa satojen pikkuprojektien viidakkoon.

Arvoisa puhemies! Haluaisin todeta lopuksi sen, että olisi tärkeää, että valtakunnallisesti ministeriötasolla sovittaisiin, että julkisesti tuetut yritysten sukupolvenvaihdoshankkeet organisoitaisiin valtakunnan tasolla kauppa- ja teollisuusministeriön ja aluetasolla te-keskusten kanssa, niin että muut ministeriöt eivät ainakaan keskustelematta kyseisten organisaatioiden kanssa käynnistäisi omia hankkeitaan.

Samoin tulisi jalostaa koeteltuja projekteja, kuten viestinvaihtokonseptia, samoin tulisi rakentaa yhteistyötä alueen aitojen toimijoiden kuten yrittäjäjärjestöjen, te-keskusten, Ensimetri-uusyrityskeskusten ja tämän tyyppisten kanssa sekä rakentaa alueelliset tietopankit potentiaalisista yrittäjäehdokkaista ja yrityksistä, joista yrittäjä on luopumassa. Tällöin saataisiin selkeästi räätälöityä tulosta, niin että yrityksemme voisivat siirtyä paremmissa voimissa uuden jatkajan käsiin.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa rouva puhemies! (Jyrinää läheiseltä rakennustyömaalta) Taitaa tulla jyrisevä puheenvuoro.

Kuten hallinto- ja tarkastusjaoston puheenjohtaja ed. Ala-Nissilä totesi, tätä asiaa valtiovarainvaliokunnassa käsittelivät muutkin jaostot lausunnonomaisesti, ja asunto- ja ympäristöjaosto myöskin puuttui tilintarkastajien kertomukseen lähinnä sen vuoksi, että tilintarkastajat olivat aika laajasti kertomuksessaan ottaneet kantaa asuntomarkkinoiden kehitykseen erityisesti kasvukeskuksissa. Tilintarkastajat ovat olleet aivan oikeassa todetessaan, että epätasapaino kasvukeskuksissa edelleen jopa pahenee kysynnän ja tarjonnan välisen epäsuhteen vuoksi. Tilintarkastajat ovat kantaneet huolta arava- ja korkotukijärjestelmän jatkuvuudesta, kohtuuhintaisten vuokra- ja omistusasuntojen saatavuudesta jne. ja todenneet, että kaavoituspolitiikan rooli on hyvin keskeinen vastattaessa niihin haasteisiin, mitä asunto-ongelman hoitamiseen liittyy.

Jonkin verran kuitenkin jaostoni jäsenten korviin ja muutenkin kolahti tilintarkastajien kannanotto koskien Pääkaupunkiseudulle osoitettua erityistä kunnallistekniikka-avustusta, jonka tämän vuoden budjettia käsiteltäessä valtiovarainvaliokunta ja eduskunta yksimielisesti hyväksyivät. Tässähän valtiontilintarkastajat ovat edellyttäneet, että tällainen kunnallistekniikka-avustus edellyttäisi laajempaa periaatteellista keskustelua. Toisaalta he kuitenkin ovat samassa lausunnossaan hyvin selkeästi vaatineet pikaisia ja nopeita toimia ja keinoja, joilla erityisesti Pääkaupunkiseudulla asuntotuotantoa saataisiin käynnistettyä.

Kunnallistekniikka-avustus, joka vanhassa rahassa muutamia kymmeniä miljoonia varmasti tulee merkitsemään, ehkäpä vähän enemmänkin koko määräaikaisena käyttöaikanaan, on kuitenkin hyvin merkittävä. Ja niin kuin valtiovarainvaliokunta tämän vuoden budjettimietinnössään totesi, sillä on tarkoitus käynnistää sellaisia asuntoalueita, jotka muuten ovat vaarassa jäädä toteutumatta tai joiden toteutuminen on vaarassa siirtyä kauaksi tulevaisuuteen.

Muuttoliike on edelleen totta, ja on arvioitu, että vuoteen 2010 mennessä Pääkaupunkiseutu ja sen kehyskuntien väkiluku kasvaa 117 000 henkilöllä, josta luonnollista lisäystä on 37 prosenttia, loppu muuttoliikettä. Tämä kehitys ei sinällään ole poikkeava. Jos me arvioimme esimerkiksi Pääkaupunkiseudun kasvua 40-luvulta asti, niin kyllä suurin piirtein kasvukäyrä on ollut aina aivan samansuuntainen. Jos ajatellaan 60- ja 70-lukuja, jolloin sen lisäksi, että väki maassa muutti kasvukeskuksiin ja Pääkaupunkiseudulle, se muutti myöskin Ruotsiin sankoin joukoin, niin siinä suhteessa maaseudun tyhjeneminen oli vielä hurjempaa suhteessa muuttoliikkeeseen.

Valtiovarainvaliokunta on mietinnössään todennut joitakin asioita, joita on tapahtunut tarkastelujakson jälkeen, ja tässä kunnallistekniikka-avustus on tietenkin yksi osa vain. Arajärjestelmäähän hallituksen osalta parannettiin, mutta täytyy todeta, että se kanta, joka tämän vuoden budjettiin liittyi valtiovarainvaliokunnan mietinnössä, kun edellytimme ponnessa, että arajärjestelmää pitää kehittää niin, että se paremmin ottaa huomioon asukkaiden maksukyvyn, tulotason ja turvaa riittävän asuntotuotannon, niin tämä araremontti, joka nyt on sovittu hallituksessa, ei kyllä tätä täytä. Siihen on viitattu myöskin tässä mietinnössä, jossa todetaan, että hallituksen tekemät ratkaisut eivät kuitenkaan paranna kaikilta osin vanhojen lainojen lainaehtoja eduskunnan edellyttämällä tavalla. Eli käytännössä juuri tämän vanhan aravalainakannan lainaehtoihin ei saatu sellaista parannusta, jolla voitaisiin saada myöskin käytännön helpotusta liian kovista vuokrista kärsivien tilanteeseen erityisesti Pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa.

Kuten sanoin, valtiontilintarkastajain kertomus kiinnittää huomiota kaavoitukseen, joka nyt on uutena asiana tulossa työryhmän käsittelyyn. Ympäristöministeriö asetti 20.9.2000 toimikunnan, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus kaavan toteuttamisvastuiden ja yhdyskuntarakentamisen rahoitusjärjestelmien kehittämiseksi.

Työryhmä nyt on pikkuisen riitaisena työnsä saanut valmiiksi. Siinähän on kysymys siitä, millä tavalla pysyttäisiin oikeudenmukaisemmin jakamaan niitä kustannuksia, joita syntyy, kun uusia asuinalueita, yleensä asuntotuotantoa, rakennetaan ja erityisesti miten siihen liittyvä kunnallistekniikka ja muut kaavoituskustannukset maksetaan. Nythän ne menevät puhtaasti kuntien maksettaviksi ja myöskin asukkaiden maksettaviksi. Yleensä maanomistaja, jonka maille nämä hankkeet tulevat ja asuinalueet rakennetaan, on enemmänkin kyllä siinä, voisiko sanoa, vuolemassa rahaa. Tältä osin työryhmän työ toivottavasti menee eteenpäin ja todella niin, että sekä asukkaiden että kuntien ja maanomistajien kesken pystyttäisiin saamaan oikeudenmukaisempi jako.

Mutta todellakin, vielä toistan sen, kritiikki Pääkaupunkiseudun kunnallistekniikka-avustusta kohtaan oli pikkuisen kohtuuton. Se on asianmukaisesti valtiovarainvaliokunnan mietinnössä todettu, ja tältä osin asia on kunnossa.

Tuija   Nurmi  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Valtiontilintarkastajain kertomus vuodelta 2000 on erittäin mielenkiintoinen ja opettava opus. Tässä olisi montakin asiaa, joihin voisi puuttua, sen pohjalta varsinkin, kun olen ollut työskentelemässä hallinto- ja tarkastusjaostossa. Mutta keskityn muutamaan kohtaan, lähinnä uskoisin oman elämänkokemukseni ja koulutukseni pohjalta.

Ensiksi yrittäjyyden edistämiseen: Valtiontilintarkastajat ovat pitäneet huolestuttavana, että suomalaisten hyvä osaaminen ei kanavoidu yrittämiseksi. Tästä on jo aikaisemmin täällä puhuttu. Mutta potentiaalia yrittäjäpuolella on siinä, että esimerkiksi naiset voisivat olla yhä useammin yrittäjiä. Kuitenkin tämäkin tukehtuu siihen yleismaailmalliseen ongelmaan, joka on myös palkansaajanaisilla ongelmana, eli kodin ja työn yhteensovittamiseen. Tämä on ihan yhtä lailla naisyrittäjille kuin naispalkansaajille ongelma. Toivoisinkin, että siihen löytyisi luovia ratkaisuja, että naiset yhä useammin pystyisivät olemaan yrittäjiä. Itse suhtauduin kriittisesti naisyrittäjälainoihin aiemmin, mutta kuultuamme asiantuntijoita olen nyt täysin vakuuttunut, että naisyrittäjälainat ovat olleet paikallaan ja ovat tulleet tarpeeseen.

Suomessa arvioidaan lähivuosina olevan yli 50 000 yritystä sukupolvenvaihdoksessa. Tutkimusten mukaan vain noin 10 000 yritystä tekee sukupolvenvaihdoksen perheen sisäisenä. Mielestäni tämä on huolestuttava tieto. Mielestäni valiokunta on sanonut erittäin hyvin sivulla 5, että valtiovalta voi toimillaan ratkaisevalla tavalla edistää sukupolvenvaihdosten toteutumista. Tälle onkin jatkossa tehtävä jotakin. Uskon, että luovalla veropolitiikalla voidaan vaikuttaa yrityselämän virkistymiseen Suomessa. Yrittäjänä olo on, jos vertaan sitä omaan lääkärintyöhöni, vähän sellaista kuin päivystäisi 365 vuorokautta vuodessa eli siis joka päivä.

Kuulimme asiantuntijoita ja saimme kuulla tutkimuksesta, jossa eräissä alueellisissa kyselyissä jopa yli 85 prosenttia vastanneista on pitänyt yrittäjyyttä oppimiskysymyksenä. Tiedän, että kotikaupungissani on eräs perheyrityksen hallituksen puheenjohtaja, teollisuusneuvos, tekniikan tohtori, honoris causa, joka sanoo, että yrittäjäksi synnytään. Näin varmasti onkin, mutta siitä huolimatta uskon, että kuitenkin meidän täytyy tätä mielipidettä uhmatenkin kehottaa yhteiskuntaa asennekasvatukseen, joka johtaa myönteisempään suhtautumiseen yrittäjiä kohtaan. Pelkät myönteiset asenteet eivät auta, vaan esimerkiksi ammattikorkeakouluissa ja korkeakouluissa on opetettava yrittäjyyteen liittyviä käytännön taitoja. Tarkoitan tällä esimerkiksi, miten perustaa yritys, kuinka pidetään kirjanpitoa, kuinka käydään kirjeenvaihtoa ja tietenkin miten markkinoidaan, mikä täällä on tullut esille.

Eräs asiantuntija otti esille, että yrittäjyyden asenneilmasto olisi viilenemässä Suomessa. Toisaalta hän peräänkuuluttaa yrittäjyyttä todellisena uravaihtoehtona ja näki siinä mahdollisuuksia varsinkin naisyrittäjille ja akateemiselle yrittäjyydelle. Onhan meillä ollut niinkin korkea tavoite kuin saada ikäluokasta 70 prosenttia korkeakoulutetuksi.

Lisäksi mietinnössä todetaan, että suomalaisten yritysten markkinaosaamisen heikkous on tullut esille useissa yhteyksissä. On jotenkin järkyttävää todeta näin, kun on kasvanut kodissa, jossa kauppaopetus on ollut 30 vuotta keskeisin tekijä. Isäni oli noin 38 vuotta kauppaoppilaitoksen rehtori Seinäjoella, ja hän opetti jo kotona, että suomalaiset eivät osaa markkinoida hyviä tuotteitaan. Edelleen 2000-luvulla luemme asiantuntijoitten sanomana tätä samaa viestiä. Kyllä nyt olisi korkea aika saada jotakin muutosta aikaiseksi.

Vanhusten laitoshuollosta haluaisin muutaman asian mainita. Valtiontilintarkastajat katsovat, että sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyössä on nähtävissä jännitettä. Uskonkin, että tämä johtuu siitä, että kansanterveyslakimme on tehty vuonna 1972. Samana aikana tehty koululainsäädäntö peruskoulusta on jo läpikäynyt muutokset. Nyt peräänkuulutankin sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö perataan käsi kädessä ja uudistetaan niin, että tämmöiset jännitteet saadaan käytännön työkentästä pois. Meillä on ihan riittävästi haasteita saada riittävästi työntekijöitä ja vanhukset hoidettua.

Mietinnössä myös peräänkuulutetaan laatusuosituksia. Totta kai ne ovat erittäin keskeinen asia, varsinkin kun määrä lisääntyy. Palveluasuminen on lisääntynyt, ja eri yhteistyötahot tekevät yhteistyötä kunta—valtio-sektorilla ja myös kolmannen sektorin yritykset. Tähän liittyy kiinteästi myös omaishoito, josta täällä täysistunnoissa on monet kerrat puhuttu. Meillähän on noin 300 000 omaishoitajaa ja kaksi kolmasosaa hoidettavista on yli 65-vuotiaita. Siis omaishoito on siten pääasiassa vanhusten hoitoa, mutta myös vammaisia ja pitkäaikaissairaita hoidetaan omaisten toimesta. Toisin sanoen yhteiskunta saa edullista työvoimaa omaishoitajista.

On kuitenkin järkyttävää lukea omaishoitajien erilaisesta kohtelusta. Koska palvelun antaminen on harkinnanvaraista kunnissa, on edelleenkin olemassa kuntia, joissa ei omaishoidon tukea myönnetä laisinkaan. Varmasti monet kansanedustajat ovat kuulleet, että omaishoitajien verotusta pidetään kohtuuttoman korkeana, ja varsinkin eräs selkeä epäkohta, joka tulisi korjata, on se, että omaishoitajalla ei ole oikeutta vähentää tuloistaan kulukorvausta siltä osin kuin kulut liittyvät hoitoon. Tulevaisuus ei tuo helpotusta vanhusten hoitoon, päinvastoin vanhusten ja vammaisten hoitotarve tulee lisääntymään jatkossa.

Kuten edellä mietinnössä mainittiin, laatusuositukset pitää pitää korkeina. Tähän on otettava myös — kun eri toimijoita tulee lisää — huoli siitä, että työntekijöitten nuhteettomuus säilyy tulevaisuudessakin. Vertaan tässä esimerkiksi hallituksen esitykseen n:o 3 tältä vuodelta, jossa peräänkuulutetaan lasten kanssa toimivien henkilöiden nuhteettomuutta. Vanhukset saattavat olla kovinkin avuttomassa tilassa, kun he päästävät hoitavan henkilön kotiinsa. On ollut tapauksia, jolloin vanhuksia on huijattu taikka jopa pahoinpidelty. Mielestäni myös vanhuksille pitää turvallinen vanhuus taata ja sellaiset henkilöt heitä hoitamaan, jotka tulevaisuudessakin ovat nuhteettomia, niin kuin hoitajat pääsääntöisesti tähänkin asti ovat olleet.

Rouva puhemies! Vielä tähän loppuun: omaishoitoa tulee jatkossakin kehittää, ja kuten mietinnössä mainitaan, tulee selvittää perusteellisesti muun muassa lainsäädännön toimivuus, sosiaali- ja terveydenhuollon välinen yhteistyö, ja tässä peräänkuulutan tätä lainsäädännön uudistamistyötä.

Lopuksi haluan vielä sanoa muutaman sanan asioista, joista en pysty enää ajan puutteen vuoksi puhumaan. Valiokunta on kiinnittänyt erityistä huomiota seuraaviin seikkoihin, jotka ovat myös minunkin sydämelläni: pitää pitää huoli valtion henkilöstöstä ja valtiotyönantajan kilpailukyvystä, on kiinnitettävä huomiota ja poistettava epäkohdat opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusjärjestelmistä, yksityisen ja sosiaali- ja terveydenhuollon julkinen rahoitus ja niiden rahoituksellisessa vuorovaikutussuhteessa esiintyvät ongelmat on selvitettävä.

Leea   Hiltunen  /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä valtiovarainvaliokunnan mietintö Valtiontilintarkastajain kertomuksesta vuodelta 2000 on mieluisaa luettavaa, niin kuin täällä aikaisemmissakin puheenvuoroissa on jo todettu. Mielestäni ne kohdat, jotka tähän mietintöön on nimenomaan nostettu esille, ovat varmasti niitä keskeisiä, joilla esimerkiksi meidän hyvinvointiamme voidaan edistää. Jos näihin epäkohtiin, mitä täällä on nostettu esille, löydetään ratkaisuja lainsäädäntöteitse tai jonkun muun toimenpiteen kautta, niin uskon, että on jo pitkiä askeleita otettu parempaan käytäntöön.

Täällä on nostettu esille nimenomaan yrittäjyyden edistäminen ja ihan näistä peruskysymyksistä vanhusten palvelut ja myöskin työllisyyskysymykset, alueelliset työllisyyserot ja asuntomarkkinoiden kehitys. Jo otsakkeina ne kertovat aika paljon, saati sitten, että kun tekstejä lähtee lukemaan, löytää ne keskeiset kysymykset, joihin nyt yhteiskunnassa on puututtava. Odotetaan tietysti, että hallitukselta vielä tämän kauden aikana löytyisi näihin ratkaisuja. Monia toimenpiteitä ja hankkeita on toki meneilläänkin, mutta on tietysti edelleenkin huolestuttavaa se, että meillä Suomessa yrittäjyysasenne on sitä mitä on. Kun ajatellaan kansainvälisesti meidän valtaisaa osaamistamme ja korkeaa tasoa koulutuksessa eri ammatillisissa oppilaitoksissa, niin tuntuu pahalta, että sitten se osaaminen ja kaikki tietotaito, mitä on, ei kanavoidu yrittäjyydeksi. Toki on aivan hyvä, että meillä koulutetaan osaavia ihmisiä julkiselle sektorille ja erilaisiin tehtäviin palvelusektoreille palkansaajiksi, mutta kynnystä omaan uskallukseen yrittäjäksi pitäisi nyt konkreettisesti madaltaa.

Jäin miettimään, kun minulle ei auennut, kun tässä sanotaan, että valiokunnan saamat tiedot tukevat käsitystä, että koulutus vähentää yrittäjyyttä erityisesti miesten keskuudessa. Sitten todetaan, että naisyrittäjyyden kasvun keskeisempiä ongelmia on puolestaan kodin ja työn yhteensovittaminen. Ajattelen näin, että varmasti naisyrittäjien kohdalla saattaisi koulutus vähentää tahi sitten edistää yrittäjyyttä, mutta kun eteenpäin luin tätä, niin kyllähän ne todelliset yrittäjyyden esteet ovat aivan jossain muualla. Ajattelen näin, että koulutuskysymykset on helpompikin ratkaista ja korjata kuin nämä muut esteet, joita täällä on otettu esille. Tuntuu hämmästyttävältä, ettemme ole löytäneet ratkaisua, ettei hallitukselta ole tullut esitystä. Täällä jossain puheenvuorossa todettiin, että useita aloitteita on tehty muun muassa yrittäjien sosiaaliturvan puutteiden korjaamiseksi. Se, miksi näitä ratkaisuja emme ole vielä tässä salissa pystyneet tekemään, on tietysti vastausta vailla.

Monet epävarmuustekijät liittyvät yrittäjyyteen: velkaantumisen pelko ja omaisuuden menettämisen pelko. Meillä on vielä konkreettisesti tänä päivänä kokemuksen kautta tietoa siitä, miten moni yrittäjä on menettänyt omaisuutensa ja tulevaisuuden toivon ja uskon ja jopa terveytensä näissä erilaisissa tilanteissa sitten, kun yritys on joutunut vaikeuksiin. Rahoittajat voivat tosiaan vaatia aloittavan yrittäjän käytössä olevan oman asunnonkin lainan vakuudeksi. Näitä korjaustoimenpiteitä lainsäädännön kautta tulisi nyt pikaisesti saada eteenpäin. Sikäli nyt tämä mietintö olkoon viemässä näitä asioita eteenpäin.

Täällä näistä yrittäjyyshankkeista on paljon puhuttu, ja varmasti niillä on oma merkityksensä, mutta ennen kaikkea siihen, millä tavalla näitten hankkeitten vaikuttavuutta arvioidaan, varmasti on syytä jatkossa löytää myöskin omat keinonsa. Meillä tutkimusten mukaan puhutaan yrittäjyyskasvatuksesta ja on joissain kyselyissä jopa todettu, että 85 prosenttia vastanneista pitää yrittäjyyttä oppimiskysymyksenä. Ed. Nurmi toi omassa puheenvuorossaan tähän sisältöä. Tämä on mielenkiintoinen tutkimustulos. Varmasti vielä meillä on käsitys vallalla, että kuitenkin yrittäjyyteen ikään kuin kasvetaan. Juuret ovat perheessä ja voivat olla suvussa, jo hyvinkin pitkältä taustalta ne voimavarat nousevat. Mutta jos on kysymys oppimisesta, niin onhan tämä melkoinen haaste meidän koulutusjärjestelmällemme, mitä kaikkea voidaan sitten vastauksena tähän antaa.

Ennen kaikkea tietysti tästä mietinnöstä on nostettava esille, että valtiontilintarkastajat kiinnittävät huomiota myöskin yritysten kaikkien toimintaedellytysten parantamiseen ja toteavat, että ei ole kysymys pelkästään yhdestä asiasta, vaan laajasti talouspolitiikan alueen kysymyksistä, aluepolitiikan alueen kysymyksistä ja sosiaalipolitiikan kysymyksistä, puhumattakaan sitten asenteista ja arvostuksista kaiken kaikkiaan.

Arvoisa puhemies! Ilahduin suuresti, kun vanhustenhuollon kysymys oli näin positiivisella tavalla täällä otettu esille, ennen kaikkea omaishoitajakysymys. Kun meillä on useitakin lakialoitteita ja esityksiä tässä salissa käsitelty nimenomaan omaishoitajajärjestelmän kehittämiseksi ja parantamiseksi, tässä mietinnössä on selkeästi tuotu esille ne epäkohdat, jotka ovat tällä hetkellä vallitsevia ja jotka pitäisi poistaa, jotta voidaan kotona tapahtuvaa hoitoa kehittää ja mahdollistaa se parhaalla mahdollisella tavalla. Kun valtiontilintarkastajat toteavat, että vanhuuspolitiikassa on hoitosuosituksia ja laatusuosituksia tuotettu, niin täällä todetaan, että suosituksen seurantaan tarvittavaa tilastointia sekä käytettävää käsitteistöä on tarpeen kehittää. Jäin miettimään, mitä kaikkea tällä halutaan viestittää, kun todella tilastointi ymmärtääkseni on kaikkein helpoin tie kulkea eteenpäin ja sieltä noita lukuja varmasti on nytkin jo saatavissa.

Mutta itse kantaisin enemmän huolta siitä, mitkä ovat kaiken kaikkiaan meidän tämän päivän asenteemme vanhustenhuoltoon ja -hoitoon nähden ja mikä on se arvomaailma, minkä kautta vanhusten palveluja tarkastellaan. Ajattelisin näin, että varmasti on kysymys myöskin pitkälti hoitotyön koulutuksesta niin, että vanhusten hoitotyöhön olisi enemmän innostusta ja motivaatiota ja että koulutus myöskin tuottaisi sellaista henkilöstöä, joka pystyy vastaamaan niihin haasteisiin, joita tällä hetkellä vanhustenhuollossa todellisuudessa on. Onko kysymys myöskin siitä, että todella sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö kangertelee liittyen näkemyseroihin? Varmasti taustalla on sitten kysymys myöskin erilaisista koulutuslinjoista ja koulutusjärjestelmistä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäväalueella. Näihin on haettava uusia ratkaisuja kaiken kaikkiaan.

Keskeisin kysymys varmasti on näissä vanhusten hoitolaitoksissa henkilöstömitoitus ja henkilöstön jaksaminen. Niihin kysymyksiin on ratkaisuna henkilöstön voimavarojen lisääminen ja myöskin sen työssä jaksamiseen liittyvät muut toimenpiteet. Palkkaus on varmasti myöskin yksi keino, samoin työolosuhteiden parantaminen. Se, että omaishoidon kehittämiseen mahdollisesti etsitään kokeilujen kautta ratkaisuja, on yksi hyvä kanava. Mutta ajattelisin, että samanaikaisesti meidän on nyt löydettävä tähän järjestelmään lainsäädännön uudistamisen kautta ratkaisuja, koska jo kokemuksen kautta tiedämme, mikä on vapaapäiväjärjestelmä ja mikä on maksujärjestelmän vaikutus ja myöskin sen, ketkä hakeutuvat omaishoitajiksi, ja myöskin tunnemme verotusjärjestelmän ja omaishoitajien eläke-edut. Omaishoitajien kuntoutusjärjestelmään tulee saada parannuksia.

Tuija   Nurmi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Koska puheenjohtaja ei nyt ole paikalla, niin vaikka en varmasti olisi oikea henkilö vastaamaan tähän kysymykseen, ainakin haluan yrittää. Miksi korkeasti koulutetut miehet eivät lähde yrittäjiksi? Ainakin kun asiantuntijoita kuultiin ja on katsellut tätä maailman menoa, niin alueella, jolta tulen, on paljon vanhoja kuuluisia perheyrityksiä, ja kun siellä on koulutustaso noussut sukupolvien kuluessa, niin sukupolvenvaihdoksen vaikeus on yksi syy, minkä takia miehet eivät enää sinne hakeudu. Samoin eräs asiantuntija sanoi, että meillä arvostetaan turvallisia ammatteja, virkoja, pelätään menettää asunto, pelätään aina markkinatalouteen liittyviä riskejä, ei uskalleta ottaa riskejä, ja vielä on byrokratia, ei niinkään sen paljous vaan sen sokkeloisuus tai avuttomuus byrokratian rattaiden edessä.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtiontilintarkastajien kertomus vuodelta 2000 on nyt käsittelyssä ajankohtana, jolloin yritysmaailma on käsitellyt jo vuoden 2001 tilinpäätöksensä.

Tilintarkastajat kertomuksessaan nostavat esiin asioita ja asiakokonaisuuksia, jotka on huomioitava valtion tulevissa toimenpiteissä. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalla tilintarkastajat kiinnittävät huomiota yrittäjyyden edistämiseen.

Yritysten merkitys nykymaailmassa näyttää itsestään selvältä, ja siksi yrittäjyyteen kohdistuu monenlaisia odotuksia. Yritykset pitävät kansantaloutta käynnissä tarjoamalla asiakkaille erilaisia hyödykkeitä ja maksavat valtiolle veroja sekä muita maksuja. Viimeisimpien Tilastokeskuksen yritysrekisterin tietojen mukaan Suomen yrityskanta lisääntyi vuoden 1999 aikana vain 900:lla. Miksi yrittäjyys ei kiinnosta? Tutkimusten mukaan vain 10—12 prosenttia suomalaisista voi harkita yrittäjäksi ryhtymistä. Miksi yrittäminen ei ole tänä päivänä muodikasta? Osasyynä varmaan siinä on se, että riskit ovat yrityksissä kuitenkin varsin suuret, ja erityisesti se, että emme ole kyenneet luomaan yrittäjille varsinkaan siinä tilanteessa, kun he epäonnistuvat, edes minkäänlaista sosiaaliturvaa. Hallitus ei ole onnistunut toimillaan luomaan yrittäjyyteen innostavaa ilmapiiriä, vaikka hallituksen Yrittäjyys-hanke sinänsä on hyvä ja siinä on yli 100 kohtaa.

Yrittäjyyteen liittyvän byrokratian vähentäminen toteuttamalla niin sanotun yhden luukun periaate antaa odottaa itseään ja myös yrittäjäksi mahdollisesti aikovia. Mirjami Laitisen työryhmä on tehtävänsä tehnyt, ja järjestelmä olisi mitä todennäköisimmin käyttöön otettavissa, kunhan siihen vain riittäisi intoa. Mutta varmasti kauppa- ja teollisuusministeriössä osataan kertoa, miksi lakihankkeet eivät etene.

Yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien koulutusmahdollisuuksien parantaminen sekä peruskoulujen ja keskiasteen koulujen ja opettajien koulutuksen korkeatasoisemmaksi nostaminen on yksi koulumaailman suuri haaste. Viime talven aikana, kun olemme käyneet keskusteluja myös TT:n kanssa, sieltä saimme karun totuuden kuulla. Opetusministeriötä ei kiinnostanut lähteä TT:n kanssa yhteistyöhön yrittäjyyskoulutuksen ja yrittäjyyskasvatuksen tiellä, vaan opetusministeriössä todettiin, että hoitakaa te oma postinne. Kuitenkin yrittäjyyden edistäminen ja yrittäjyyteen kasvattaminen, elämänhallintaan kasvattaminen, on koko yhteiskunnan tehtävä ja erityisen tärkeä tehtävä.

Pienyritysystävällisempien rahoitusmarkkinoiden luominen on myös edelleen kehittämistä vailla. Meillä tosin on olemassa instrumentteja aika paljon. Niin kuin täällä todettiin, naisyrittäjälaina osoittautui erinomaisen hyväksi, joten mielestäni meidän on toimittava siihen suuntaan, että myös nuorille yrittäjiksi aikoville räätälöidään nuorisolaina, jossa riskinotto jää entistä enemmän Finnveran piikkiin ja vältetään tietynlaisia sosiaalisia ongelmia sen jälkeen, kun yritystoiminta ei onnistukaan. Yrittäjäksihän lähdetään ajatuksella, että minä varmasti onnistun. Kuka lähtee yrittäjäksi, jos jo tietää sen, että tämä mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei onnistu?

Yritysten sukupolvenvaihdosten rohkaiseminen lahja- ja perintöverotusta keventämällä sekä pitämällä voimassa yhtiöveron hyvitysjärjestelmä on tulevaisuuden haasteita. On tietenkin tämän päivän puute, että meillä sukupolvenvaihdoksiin ei ole halukkuutta. Tässä talossakin elää sellainen harha, että perintökaaren 7 luvun muuttamisella sukupolvenvaihdosongelmasta päästäisiin. Kyllä oleellinen ongelma on valtiovarainministeriössä, ja siellä nimenomaan vero-osastolla ministeri Suvi-Anne Siimeksen pöydältä on löydettävä eväät tähän. Meidän on verotusarvoja voitava selkeästi tarkistaa alaspäin ja myös nostaa verovapaita arvoja sillä tavalla, että tämä sukupolvenvaihdos sinänsä ei vie kaikkia niitä likvidejä rahoja, joita yrityksellä saattaa olla ja ainoastaan valtion maksuista selviämisen jälkeen ei olekaan enää yrityksellä kehittämisrahoja.

Myös pienipalkkaisen työn kannattavuuden lisääminen yritysten sivukuluja karsimalla on tietenkin aina se asia, joka nousee näissä yhteyksissä esille. Mutta erityiseksi ongelmaksi on noussut yksinyrittäjän kohdalla se työyhteisö-nimikysymys, joka työ- ja tasa-arvovaliokunnassa tuli viimeisten lakimuutosten yhteydessä, jolla estetään yksinyrittäjää palkkaamasta ja solmimasta oppisopimuskoulutussopimusta. Meidän on luotettava siihen, että jos ja kun yrittäjä yksin yrittää ja hän haluaa siihen rinnalleen toisenkin työtä tekemään ja samalla myös sitoutuu oppisopimusopetuksen kautta ohjaamaan ammattiin, niin kyllä hänelle täytyy antaa siihen mahdollisuus eikä niin, että hänestä tehdään epäkelpo tässä tilanteessa, niin kuin nyt. Hallituksen esityshän ei pitänyt tätä sisällään, mutta tässä talossa se laki sai epätyydyttävän muodon. Siitä on olemassa joitakin muutosehdotuksia sisällä. Toivottavasti ne muutokset aikanaan ja hyvinkin nopeasti menevät läpi. Jos ajatellaan esimerkiksi suutaria, niin suutarimestari on suutarikisällit opettanut, ja sitä kautta se taito on säilynyt. Ei meillä pidä olla sellaista nurkkakuntaista ajattelua, että yksinyrittäjä ei voi toimia asianmukaisena työnantajana.

Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla on linjauksena ollut se, että meidän on pyrittävä säilyttämään kotimaisten tuotteiden markkinaosuus niin, että täällä on tuotanto kannattavaa. Se on hyvä ajatus ja kaunis ajatus. Kuluttajathan haluavat laadukkaita kotimaisia tuotteita. Sen takeeksi tulee laaja laatuketju. Laatuketjuajattelu on erittäin tärkeää, koska siinä jokainen osa-alue tulee asianmukaisesti kontrolloitua. Tämä takaa sen, että meillä on laadukkaat, terveet elintarvikkeet käytettäväksi. Mutta jotta tämä laatuketjuajattelu toimii kuitenkin tässä EU-tilanteessa osana EU-maatalouspolitiikkaa, tarvitsemme kansalliset erillistuet tuottajiemme tulonmuodostuksen turvaamiseksi. Näissä asioissa on toimittava kyllä johdonmukaisemmin kuin tähän asti on toimittu.

Vielä lopuksi, arvoisa puhemies: Työministeriön hallinnonalaa on syytä arvioida tulevissa hallitusneuvotteluissa, koska mielestäni tämä kertomuskin osoittaa sen, että työministeriö ei sinänsä ole kyennyt toimimaan työllisyyden parantamiseksi läheskään niin tehokkaasti kuin tuollaisilla rahavaroilla pitäisi pystyä. Tällä kaiken kaikkiaankin sektorikohtaisella ajattelulla ei poikkihallinnolliseen toimintaan ole mahdollisuutta. Nimenomaan työministeriön kohdalla pitäisi voida tehdä eri ministeriöiden välillä paljon aktiivisemmin työtä ja osoittaa sinne varoja ja työntekijöitä, mistä niitä tänä päivänä puuttuu. Erityinen puutteen aihe on sosiaali- ja terveysministeriön puoli.

Kari Kantalainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan pari havaintoa ed. M. Salon ansiokkaasta puheenvuorosta. Hän viittasi alussa käsittelyaikatauluun sikäli, että nyt käsitellään vuoden 2000 kertomusta, ja se on aivan oikein hyvä viittaus. Kertomusmenettelytyöryhmä, joka on työnsä tehnyt loppusuoralle ed. Aulan johdolla, on nyt miettimässä, millä tavalla nopeutetaan tätä käsittelyjärjestystä. Nyt elämme eduskunnan työjärjestyksen mukaisesti. Minä uskon, että meillä tilintarkastajilla olisi mahdollisuus esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa sekä kevätkaudella että syyskaudella antaa oma raporttimme eli jakaa työ tavallaan kahtia, mutta se tulee varmasti myöhemmin.

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti tämän Yrittäjyys-hankkeen osalta, kun ed. Salo otti esille byrokratiatalkookysymyksen: Laitisen selvitysmiestyöryhmän osalta voidaan todeta, että se ei välttämättä ole eduskunnan käsissä. Siinä ovat muun muassa työeläkejärjestelmä, työeläkelaitokset, jotka pitävät kiinni omista tiedostoistaan eivätkä välttämättä anna niitä sinne yhden luukun periaatteeseen siinä aikataulussa kuin me toivomme. Eli kyllä me olemme tämän hyvin tarkoin käyneet läpi. Sekä siellä että verottajan tietojärjestelmissä on hirveän iso rukkaaminen tässä kohtaa.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä on keskitytty hyvin olennaisiin asioihin. Erityisesti perustelen näkemystäni sillä, niin kuin täällä muutkin ovat jo tuoneet esille puheenvuoroissaan, että on nostettu erittäin tärkeitä asioita esille. Mutta mielestäni erityisesti se, että tässä on vanhusten laitoshoidon kehitys, omaishoidon kehittäminen, nostettu näinkin merkittävään osaan, kuvastaa valiokunnan vakavaa perehtymistä sellaiseen asiaan, jos ajatellaan laitoshoidon kuluja, käyttömenoja, kaikkea sitä, mitä olemme keskustelleet vanhustenhuollosta nimenomaan siinä mielessä, että tulossa on paljon lisämenoja, tarvitaan varoja koko ajan. Minusta on erittäin tärkeää, että se nostetaan tässä esille, ei niinkään negatiivisessa mielessä, niin, että se kuluttaa, vaan niin, että nyt etsitään laitoshoidon ja omaishoidon kehittämiseksi resursseja ja toimintamuotoja, niin kuin tässä on tehty, erilaisia vaihtoehtoja ja tukimuotoja etsitään.

Vielä haluan sanoa kiitokset valtiovarainvaliokunnan jäsenille, jotka olette vastanneet näihin kysymyksiin. Se on erittäin hyvä meille, jotka emme ole tässä valiokunnassa ja kuitenkin katsomme, että nämä asiat ovat tärkeitä.

Arvoisa puhemies! Puheenvuorossani puutun oikeastaan ainoastaan tähän, minkä ed. Tykkyläinen ja toisaalta ed. Kantalainenkin jo ovat nostaneet esille, eli ammattikorkeakoulujärjestelmään, joka suomalaisessa koulutuspolitiikassa on yksi keskeinen alue. Sitä on kehitetty nimenomaan sillä ajatuksella, että ammattikorkeakoulujärjestelmämme on yksi merkittävä osa, jolla saadaan kehitystä työelämään. Tässä on tuotu esille se, että tilintarkastajain kertomuksessa esitetään useita kehittämistarpeita, mutta valiokunta ei ole mennyt yksityiskohtiin. Perustelut ovat erittäin hyvät: kansainvälinen arviointi on käynnissä, ja tiedämme, että se on tulossa syksyyn mennessä.

Mielestäni oli erittäin hyvä kuulla ed. Tykkyläisen puheenvuorossa, että asiat, jotka koskevat ammattikorkeakoulujärjestelmää, tullevat olemaan meillä budjettikeskustelussa syksyllä esillä. Näen erittäin tärkeänä, että näin on. Tiedämme kyllä, että ammattikorkeakouluun on jo satsattu ja rahoitustakin on monella tavalla pyritty sinne saamaan oikeisiin kohteisiin, mutta niistä arvioinneista, jotka nyt jo ovat tulleet ammattikorkeakoulusta, koska kansallisia ja myös kansainvälisiä arvioita on eri alojen kohdalla tehty, on selvästi noussut esille, että perusopetuksen rahoitus ei ole riittävä.

Erityisesti haluan tässä nostattaa esille terveysalan ammattikorkeakoulun kehityksen. Siellä on tapahtunut vahvaa kehittämistä sekä opetussuunnitelmien uudistamisessa, hallinnollisessa kehittämisessä että tutkimustyön kehittämisessä. Mutta niin kuin tiedämme tuoreen väitöskirjan tulosten perusteella, tämän päivän ammattikorkeakouluista valmistuvien hoitajien kohdalla puutteena nähdään nimenomaan käytännön osaaminen. Se, mikä siinä on mahdollisesti yhtenä ongelmana, on se, millä tavalla ammattikorkeakoulussa terveysalalla toteutuu harjoittelu työelämässä. Nähdään, ettei opiskelijoilla ole riittävästi aikaa harjoitella. Opetussuunnitelmassa ovat nämä käytännön jaksot, mutta toteutumisessa on puutteita. Nähdään myös, että kun harjoittelu on muuttunut maksulliseksi, se on yksi osa erityisesti terveysalalla sitä, millä tavalla käytännön harjoittelu toteutuu. Näin näen, että on erittäin tärkeää, että syksyllä palataan ammattikorkeakoulujen rahoituskysymyksen yhteydessä myös terveysalan ammattikorkeakoulujen harjoittelun rahoitukseen.

Erityisesti haluan korostaa sitä, että ammattikorkeakoulujärjestelmän sisällä on eri koulutusaloja, jotka on kaikki nähtävä erilaisina. Muutama aika sitten saimme kuulla esimerkiksi taidealan opiskelijoiden kokemuksia ja mielipiteitä ammattikorkeakoulun sisältä. He herättivät kysymyksen, että ammattikorkeakoulujärjestelmää ei tule kehittää siihen suuntaan, että nimenomaan luovat alat jotenkin kärsisivät siitä. Samoin näen, että terveysalan, hoitoalan, koulutus on sellainen, että sitä tulisi tarkastella ihan omana kokonaisuutenaan.

Toinen asia vielä, jonka haluan nostaa esille ja josta on jo puhuttu, on yrittäjyys. On erittäin tärkeää, että se on otettu esille. Tiedämmehän, että yritysten määrät vaihtelevat. Suomessa kaikista yrityksistä sanotaan noin 90 prosenttia koostuu sellaisista pienyrityksistä, joiden henkilömäärä on alle 50, siis ne ovat nimenomaan pienyrityksiä. Todettavissa on, että pienyrittäjien asema on heikohko. Yrittäjyyden toimintaympäristö, toimintaedellytykset eivät ole maassamme parhaat mahdolliset. Yhteinen nimittäjä muuttoliikkeen ongelmille on yritysten ja työpaikkojen puuttuminen kaiken kaikkiaan. Tehtyjen tutkimusten mukaan vain 10 prosenttia väestöstä voi ajatella yrittäjäksi ryhtymistä kuunnellessaan erityisesti pienyrittäjien ongelmia. Tämä merkitsee sitä, että politiikan keinoja tilanteen ohjaamiseksi on käytetty heikohkosti ja tarvitaan voimakkaampia poliittisia panoksia muutoksen aikaansaamiseksi. Näen, että aivan ensimmäisenä, niin kuin täällä on puheenvuoroissa tullut esille, on tehtävänä yrittäjien sosiaaliturvan parantaminen. Myös tässä koko toimintaympäristössä, jossa yrittäjät kokevat avuttomuutta, on byrokratiaa. Sen helpottamisen eteen on tehtävä jotain, että yrittäjät jaksavat ja kokevat mielekkäänä oman työnsä.

Mikko  Kuoppa  /vas:

Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajat ovat kertomuksessaan puuttuneet muun muassa alueellisiin työttömyyseroihin. Työllisyyden parantumisesta huolimatta työttömiä työnhakijoita oli tämän vuoden maaliskuun lopussa työvoimaministeriön tilaston mukaan yli 300 000. Yli vuoden työttöminä olleita oli yli 78 000 ja yli 55-vuotiaita työttömiä oli yli 58 000. Näistä luvuista käy jo selville, että työttömyyden hoidossa ei olla onnistuttu sillä tavalla kuin olisi pitänyt. Jos pelkkiä lukuja katsoo, niin työttömyyshän ei ole puolittunut vieläkään, vaikka sen piti puolittua jo edellisellä hallituskaudella.

Lisäksi alueelliset erot ovat kasvaneet, ja niihin tilintarkastajat ovat kertomuksessaan puuttuneet. Alueelliset erot ovat erittäin suuria, maan pohjoisosa verrattuna maan eteläosaan, itäosat verrattuina Länsi-Suomeen ja myöskin maakuntien sisällä. Muun muassa Pirkanmaalla joissakin kunnissa työttömyys on yli 17 prosenttia, parhaimmissa kunnissa työttömyys on alle 9 prosenttia. Edelleen sekin on kohtuuttoman korkea.

On myöskin puhuttu siitä, muun muassa kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä on esittänyt ajatuksia, että kuntien työllistämistukitoimista pitäisi luopua. Mielestäni kuntien työllistämistuet ovat välttämättömiä, jos yleensä halutaan alueellisia eroja tasoittaa. Monin paikoin kunta on ainoa, jolla on mahdollisuus työllistää, ja työllistämistuilla voidaan kuntien välisiä eroja supistaa. Valitettavasti monessa syrjäisemmässä kunnassa ei ole niitä yrityksiä, jotka voisivat työllistää työttömiä työnhakijoita. Näin ollen tulisi uudelleen ottaa harkintaan se, että myös valtion laitokset voisivat työllistää nykyistä enemmän. Ainakin Pirkanmaalla valtion laitoksilla olisi tarvetta saada työvoimaa ja työttöminä on edelleenkin varsin paljon sellaisia henkilöitä, jotka sopisivat hyvin koulutuksensa puolesta tällaisiin työllistämistöihin, koska pysyviä työpaikkoja heille ei ole pystytty luomaan. Tietenkin pysyvä työpaikka tulisi olla ennen kaikkea tavoitteena.

Tässä kertomuksessa kiinnitetään huomiota myös työvoimapoliittisten toimien vaikutusten arviointiin. "Tehtyjen selvitysten perusteella valiokunta pitää selvänä, että toimenpiteiden hyödyt ylittävät niiden haitat". Tämä oli lainaus valtiovarainvaliokunnan mietinnöstä. On esitetty arvioita, että työllistämistoimet suorastaan estäisivät uusien työpaikkojen synnyn. Nyt selvityksessä kuitenkin on käynyt selvästi ilmi, että näin ei ole, vaan päinvastoin nekin lyhytaikaiset työsuhteet, mitkä työllistämistoimilla näille työttömille ihmisille luodaan, ovat sittenkin monta kertaa avain työllistyä myöskin pysyvästi. Yleensä sellainen henkilö, joka on työssä, saa myöskin helpommin uuden työpaikan kuin henkilö, joka on työttömänä. Mielestäni on erittäin tärkeää, että valtion työllistämistoimia ei missään tapauksessa vähennetä, koska työttömiä on edelleenkin työvoimaministeriön tilaston mukaan, kuten aikaisemmin totesin, yli 300 000.

Tässä on puhuttu paljon yrittäjyyden ongelmista. Totta kai alkavilla yrittäjillä on monia ongelmia ja monia yrittäjäksi aikovia pelottaa selvästi se, että kun muuta vakuutta yrityslainan vakuudeksi ei ole kuin esimerkiksi oma asunto, se pistää kyllä harkitsemaan, lähteekö yrittäjäksi ja ottaako sen riskin, että oma asunto saattaa mennä, jos epäonnistuu yrityksessä. Mutta toisaalta on myöskin syytä todeta, että julkisuuden alaisessa tutkimuksessa on todettu, että Suomi on yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista. Jos ei täällä ole yrittäjillä edellytyksiä yrittää, niin ei Suomi voi olla myöskään yksi maailman kilpailukykyisimpiä maita. Kyllä tässä selvää ristiriitaa on, ja ilmeisesti tämä koskee erityisesti pieniä ja alkavia yrityksiä.

Toisena asiana halusin muutamalla sanalla puuttua omaishoitoasiaan, jota sekä Valtiontilintarkastajien kertomuksessa että valtiovarainvaliokunnan mietinnössä käsitellään. Tilintarkastajat toteavat, että omaishoito on edullinen ja hoidettavan kannalta inhimillinen hoitomuoto. Tämä pitää paikkansa, ja näin ollen tässä valtio ja erityisesti kunnat säästävät huomattavia summia, kun omaishoitaja hoitaa omaista kotona. Tämän johdosta tulisikin, kuten valiokunnan mietinnössä kehittämistarpeista todetaan, omaishoidon tärkeä asema tunnustaa ja myöskin se, että kuntien väliset erot omaishoidon korvausten maksamisessa poistettaisiin. Toisin sanoen tehtäisiin riittävän selvä lainsäädäntö siitä, miten kuntien tulee korvata omaishoitajille ja myöskin siitä, miten omaishoitajaksi yleensä voi päästä, koska siinä on nyt hyvin suurta vaihtelua eri kuntien välillä. Toisissa kunnissa hyväksytään omaishoitajaksi, toisissa kunnissa vastaavaa tapausta ei hyväksytä omaishoitajaksi eikä makseta korvausta. Lisäksi kun omaishoitaja haluaa pitää vapaapäivän, potilas, jota hoidetaan, on sitten usein tilapäisesti jossain laitoksessa hoidossa. Tästä peritään asiakasmaksut, ja ne ovat niin korkeita, että käytännössä omaishoitajan palkka hupenee lähes tähän hoitomaksuun silloin, kun hän pitää vapaapäivän. Mielestäni tämä ei voi olla sen lain tarkoitus, ja tähän on myöskin valtiovarainvaliokunta kiinnittänyt huomiota, että tähän tarvittaisiin pikaisesti parannusta.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kuoppa puheenvuorossaan totesi, että tutkimusten mukaan Suomi on maailman kilpailukykyisimpiä maita. Itse olen myös tätä asiaa pohtinut, onko asia näin, enkä ole suinkaan vakuuttunut siitä. Toivottavasti seuraavissa kertomuksissa voidaan tämä asia osoittaa joko oikeaksi tai vääräksi.

Arvoisa puhemies, työllisyydessä on se näkökulma, ketkä valtio, ketkä kunta voi työllistää. On näin velkaiselle valtiolle aika mahdoton tilanne kaikki työttömät työllistää. Kyllä meidän on pyrittävä siihen ja edellytettävä valtiovallalta toimenpiteitä, että meillä olisi todella aito kilpailukyky. Vain vientivetoinen yhteiskunta voi olla se yhteiskunta, jolla me jatkossa myös turvaamme hyvinvointipalvelut. Silloin meillä on myös parempi työllisyys.

Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Salolle haluan huomauttaa, että ensinnäkin tämä tutkimus on tehty kansainvälisten tutkimuslaitosten toimesta. Se ei ole meidän tekemämme, emmekä ole siihen millään tavalla puuttuneet. Sen luotettavuudesta voidaan tietenkin olla montaa eri mieltä. Jos se on tehty oikein, se on oikein ja on hyvä, että näin on. Voi olla, että on maita, jotka ovat kilpailukykyisempiä kuin Suomi, en ryhdy siitä kiistelemään lainkaan. Mutta tällainenkin tutkimus on ollut.

Toisena haluan todeta, kun ed. Salo puhui Suomen velkaisuudesta, että se on totta, kyllä meillä velkaa on. Mutta jos EU-maihin verrataan, Suomi on yksi vähiten velkaisia maita, tämäkin on kaikki suhteellista. Näin ollen työllisyyden hoito ei kyllä mielestäni saa olla kiinni siitä, onko meillä velkaa vai ei. On kaikista kalleinta, että ihmiset pidetään työttöminä.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtiovarainvaliokunnan mietintö Valtiontilintarkastajain kertomuksesta käsittelee muutamaa yhteiskunnallista kipupistettä, muun muassa yrittäjyyden edistämistä, alueellisia työttömyyseroja ja omaishoidon kehittämistä. Jään kuitenkin kaipaamaan hallitukselta johtopäätöksiä näistä asioista ja konkreettisia toimenpiteitä näiden alueiden kehittämiseksi.

Esimerkiksi yrittäjyyden edistämisessä nyt esille tulevat johtopäätökset olivat jo vuonna 97 tulevaisuusvaliokunnan selonteossa. Ja jos ajatellaan, mitä todella konkreettista uusperustannan, sukupolvenvaihdosten edistämiseksi on tapahtunut, minusta on kyllä perusteltua, että valtiovarainvaliokunta on tarttunut näihin asioihin. Mutta minä toivon, että tämä viesti menee myös hallituksen sisälle ja siellä syntyy riittävä poliittinen tahto näiden ongelmien ratkaisemiseksi.

Kari Kantalainen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Olen pahoillani, että olen toisen kerran täällä, mutta kun tässä on tullut hyvin mielenkiintoisia asioita esille, en malta olla puuttumatta niihin.

Ensinnäkin haluaisin todeta kilpailukykyasiaan ja ed. Karjulan esille ottamaan hallituksen johtopäätökset -kysymykseen muutaman ajatuksen. Kilpailukyvystä todella, aivan niin kuin ed. Kuoppa totesi, se on kansainvälinen World Economic Forum, joka on tehnyt selvityksensä. Toki voidaan aina arvioida, kuinka laajalla pohjalla selvitys on tehty, mutta minun mielestäni, kun valtiontilintarkastajat olivat tarkastamassa Oecd:tä mennä viikolla, saimme kyllä todeta, että Suomen kilpailukyvystä annetut myönteiset lausunnot ovat vaikuttaneet siihen, että Suomea tarkkaillaan entistä herkemmin ja meidän äänemme painolla on entistä merkittävämpi rooli. Eli tämä kyllä asettaa meille entistä suuremmat haasteet tulevaisuudessa.

Aivan oikein, niin kuin ed. Karjula totesi johtopäätöksistä, on selvää, että herrojen kiireet ovat hitaita ja askeleet ovat pieniä, mutta voidaan todeta, että hallituksen Yrittäjyys-hankkeessa on hyvin pitkälle nostettu kuitenkin niitä kysymyksiä esille, jotka myöskin hallitusohjelman puitteissa on voitu viedä eteenpäin. Halutaanpa sitä sitten arvella kuinka laajana tahansa, niin siellä kuitenkin on tapahtunut selvää kehitystä, joka on myönteistä.

Ed. Salon esille nostama työhallinto poikkihallinnollisena näkökulmana on hyvin keskeinen, ja voidaan todeta, että työttömyysongelman purkaminen on poikkeuksellisen vaikea haaste. Huolimatta siitä, että talous on vahvistunut, työllisyyttä on syntynyt ja uusia työpaikkoja, kuitenkaan käytettävissä olevaa työvoimareserviä ei ole riittävästi pystytty työllistämään. Sitä tosiasiaa me emme voi kiistää. Näin siitä huolimatta, että työhallinnon toimenpidesalkussa on mittava määrä erilaisia keinoja ja rahaa on käytetty suhteellisen reippaasti vuosittain. Ongelma on tullut rakenteelliseksi, ja sille on selvästi ominaista osin meidän ikärakenteestamme johtuva asia eli ikääntyvä työvoima, yli 50-vuotiaat ja heidän vaikea työllistymisensä avoimille markkinoille sekä pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu ja syrjäytyminen työelämästä. Näitä on turha kiistää, ne ovat varmastikin aivan realiteetteja.

Voisi todeta, että 90-luvun puolivälin jälkeen talouden nousuvaihe ja yksityiseen sektoriin perustunut myönteinen työllisyyskehitys on samanaikaisesti merkinnyt työllisyys- ja työttömyysasteella mitaten alueellisten erojen kasvua. Tutkimusten mukaan myös kaupunkien rakennetyöttömyys on sitkistynyt, kun työttömyyden pitkittyminen on keskittynyt alueille, joilla työllisyysaste nousi ja työttömyysaste laski eniten. Työministeriön käyttämät työvoimapoliittiset toimenpiteet ovat jossain määrin tasanneet alueellisia eroja, mutta toimenpiteiden vaikutusten suuruutta ja pysyvyyttä on täsmällisesti vaikea arvioida. Etenkin vaikeasti työllistettävien henkilöiden tai perinteisesti heikkojen työllisyysalueiden osalta pysyvien vaikutusten arviointi on vaikeaa erityisesti siksi, että ministeriön toimesta ei seurata toistuvaistyöttömyyttä.

Valtiontilintarkastajat kiinnittävätkin tarkastuskertomuksessaan huomiota ministeriön toiminnan tuloksellisuuteen ja toimenpiteiden vaikuttavuuteen. Tilintarkastajien mielestä työministeriön omaa seurantaa ja tutkimustoimintaa tulee suunnata entistä enemmän alueellisia työmarkkinoita ja niihin liittyviä erityispiirteitä palvelevaksi. Tilintarkastajien mielestä keskitettyä normi- ja tulosohjausta tulee väljentää ja alueellista päätösvaltaa vahventaa. Nykyinen määrällisiin suoritteisiin ja massatavoitteisiin perustuva tulosohjaus tulee tilintarkastajien käsityksen mukaan korvata erilaisille alueille räätälöityyn työvoimakysynnän ja -tarjonnan ehtoihin perustuvaan tulosohjaukseen, jossa tärkein toimintaa ohjaava kriteeri on työllistyminen avoimille työmarkkinoille. Samalla olisi punnittava erilaisten ja osin yhteismitattomien laatu-, vaikuttavuus- ja tuloskriteereiden käytön tarpeellisuus ja niistä saatu hyöty. Viime vuosien aikana pelkästään tulosohjauksen tavoitteet ovat vaihtuneet suhteellisen usein ja lyhyelläkin varoitusajalla.

Arvoisa puhemies! Työvoimapalvelu-uudistuksen tuloksellisuutta mittaavien selvitysten mukaan uudistuksen vaikuttavuus työllistymiseen, työnhakijoiden työmarkkina-aseman paranemiseen ja työnhakijoiden aktivoitumiseen jäi kokonaisuutena tarkastellen vähäiseksi. Uudistuksessa käyttöön otetulla määräaikaishaastattelulla ei ollut juuri lainkaan vaikutusta työnhakijan aktiivisuuteen. Myös uudistusten kahdella muulla elementillä, työnhakusuunnitelmalla ja työnhakukoulutuksella oli vain lyhytkestoinen työnhakijaa aktivoiva vaikutus. Selvitysten mukaan aktiiviset työnhakijat kokivat palvelu-uudistuksen kannalta tärkeät asiat, työnhakijan tilanteeseen paneutumisen, yksilöllisten vaihtoehtojen etsinnän, kannustuksen ja jatkotoimenpiteistä sopimisen, riittämättömiksi.

Tässä mielessä tilintarkastajat kiinnittivät huomiota työvoimapalvelu-uudistuksen käytännön toteutukseen. Työvoimatoimistot, joille käytännön vastuu uudistuksen toteutuksesta on sysätty, kokivat ongelmana uudistuksen kireän aikataulun ja toteuttamisen samanaikaisesti kahden muun toimistojen voimavaroja vaatineen uudistuksen kanssa. Näyttääkin siltä, että ministeriön ongelmana omassa uudistuspolitiikassaan on toimintojen muodollisen organisoinnin kiivastempoinen uudistaminen ilman, että kentällä tehtävässä käytännön työssä ehtisi tapahtua todellisia muutoksia asiakaskeskeiseen ja palveluja räätälöivään suuntaan.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyt muutama huomio valtiovarainvaliokunnan mietinnön pohjalta.

Ensinnäkin nämä huomautukset, mitä yrittäjyydestä täällä on sanottu, ovat erittäin tervetulleita ja merkittäviä, mutta osin näitä on toistettu aikaisemminkin. Hyvä, että mietinnössä ne nostetaan nyt sillä lailla esiin, että toivottavasti ne myös muistetaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Siinä mielessä ed. Karjulan, joka saattaa niissä olla mukana, puheenvuoro oli ehkä positiivisella tavalla merkittävä.

Sen lisäksi ilahduin kovasti, että vanhusten laitoshoito otettiin erillisenä epiteettinä esille ja samaten omaishoidon tukeen liittyvät ongelmat. Ne molemmat ovat seikkoja, joissa on ollut hyvin paljon parantamisen varaa meillä Suomessa. On hienoa, että niinkin finanssitietoinen paikka kuin valtiontilintarkastajat ja valtiovarainvaliokunta tämmöisiin asioihin puuttuvat, jotka ovat sosiaalipoliittisesti tosiaan merkittäviä. Niiden takanahan on iso demokraattinen totuus, joka, hämmästyttävää kyllä, aikaisemmin Suomessa on aika lailla unohdettu. Mutta ehkäpä nyt on aika, että näitä asioita ruvetaan uskomaan.

Pentti Tiusanen /vas:

Rouva puhemies! Todella voi onnitella valtiovarainvaliokuntaa, että sillä on ollut hyvin paljon sosiaalista omaatuntoa tässä liikkeellä. Aivan samalla tavalla kuin ed. Akaan-Penttilä, haluan painottaa omaishoidon tuen esille nostamisen tärkeyttä. Varsin monen kunnan terveydenhoito ei toimisi ilman näitä omaishoitajia. Itse koko kunnan terveydenhoidon rakenne pohjautuu siihen, että omaishoitajat tekevät, luonnollisesti itseään säästämättä, tätä työtä varsin usein kyllä olosuhteissa, joissa omaishoitajan omakin terveys järkkyy, koska ei ole vapaata riittävästi.

Tämä, mihin ed. Nurmi kiinnitti huomiota, omaishoidon korvauksen häviäminen verotuksen kautta ja se ongelma, että ei pystytä tätä asiaa ratkaisemaan esimerkiksi sillä tavalla kuin ed. Nurmi täällä esitti eli tällaisella kulukorvausvaihtoehdolla, on todella surullinen asia. Sitähän on yritetty moneen kertaan.

Sitten lopuksi, puhemies, todella vanhusten laitoshoidon kehittäminen on tärkeätä. On olemassa erilaisia mitoitusohjeita ja suosituksia. Valitettavasti niitä ei vain noudateta. Esimerkiksi kotikaupungissani Kotkassa tuli valtuustokysymyksen vastauksen yhteydessä selville, että kaupungin sairaaloiden vuodeosastoilla tämä mitoitus ei toimi.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa puhemies! Alueellisista työttömyyseroista: Valtiontilintarkastajat ovat oikein nostaneet esille tämän merkittävän kysymyksen, että alueet ovat vielä hyvin eriarvoisessa asemassa työllisyyden kehityksen kohdalla. On alueita, joissa on erittäin korkea työttömyys, ja voi sanoa vielä niin, että nämä erot kasvavat. Tässä on haettu ikään kuin vastauksia siihen, mistä johtuu muuttoliike, mikä on kysymys informaatioteknologian, elektroniikkateknologian ja metalliteollisuuden ja liike-elämän palvelukseen perustuvasta tuotannosta, mitä rakennusalalla on tapahtunut ja mitä elinkeinoelämän eri alueilla on tapahtunut. Mutta mikä merkitys esimerkiksi valtion työllistämistoimenpiteillä on ollut?

Erityisesti itse olisin oikeastaan halunnut, että olisi tarkasteltu, miten sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetustoimen perustamishankkeiden erillinen valtionosuusjärjestelmä on vaikuttanut työllisyyteen, miten näitä hankkeita on pystytty eri alueilla toteuttamaan ja millä tavalla kunnat ovat ikään kuin tässä eriarvoistuneet tai voineet pitää yllä hyvää peruspalvelurakennetta. Myöskin näiden kautta työllisyys olisi ikään kuin säilynyt hyvänä tai olisi voinut kehittyä ja vahvistua. Tätä tarkastelukulmaa olisin jollain tavalla toivonut vielä mietinnössä ja valiokunnalta, miten näiden työvoimapoliittisten toimien vaikutusten arviointi ja erityisesti valtionosuusjärjestelmässä olleet käytännöt ovat vaikuttaneet työllisyyskysymyksiin.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän yhteen asiaan huomiota valtiovarainvaliokunnan mietinnössä. Olemme puhuneet täällä eduskunnassa hyvin paljon siitä, mistä rahat sairaanhoitoon, vanhustenhuoltoon, terveydenhuoltoon. Tämä on todella iso ja määrätietoinen, monta vuotta eteenpäin meitä askarruttavakin asia.

Ihmettelen todella paljon sitä, että kunnat eivät huomaa, minkälainen voimavara omaishoitaja on kunnalle, ei pelkästään sen taloudelle vaan myöskin eettisesti. Jos ajatellaan, niin kuin tuossa mietinnössä sosiaali- ja työjaostossa totesimme, että jos Suomessa on noin 300 000 omaishoitajaa ja vain murto-osa heistä on kunnan hyväksymiä omaishoidon tuen saajia, noin 22 000 Suomessa, ja minkälaisella työpanoksella tällaiset ihmiset antavat suorastaan ihan ilmaista rahaa, mutta myöskin ilmaista palvelua kunnalle, niin tuntuu todella, että nämä sadattuhannet lähimmäiset lahjoittavat yhteiskunnalle aika paljon omasta työpanoksestaan, ja suorastaan se on säästöä.

Merkittävin epäkohta on omaishoitajien hyvin erilainen kohtelu eri puolilla Suomea. Se johtuu siitä, että omaishoidon tukihan on harkinnanvarainen ja määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu. Näin kunnilla on itsenäinen päätösvalta päättää tuesta ja laajuudesta. Tiedän, että Suomessa on kuntia, joissa ei ole minkäänlaista omaishoidon tukea ja usein tukimäärät loppuvat jo kesken vuotta, jolloin loppuvuoden hakijat jäävät ilman tukea hoidon tarpeesta riippumatta. Kohtuuttomana voidaan pitää myöskin sitä, että omaishoidon tuki on niinkin kovin verotettavaa kuin se tänä päivänä on. Verotuksen jälkeen — olen erään omaishoitajan kanssa tarkastellut sitä tiliä, mikä hänelle jää — eipä siitä paljon jää, koska hoitotarvikkeisiin ja muihin työhön liittyviin asioihin täytyy irrottaa omaishoidon tukea. Omaishoitajat tekevät työtään usein yksin ja ovat monesti myös itse ikääntyneitä. He tarvitsisivat työssään tukea ja mahdollisuuden vapaapäiviin ja lepoon.

Eduskunnassahan me lisäsimme omaishoitajien lakisääteisiä vapaapäiviä kahteen päivään kuukaudessa. Vapaapäivistä pääsee nauttimaan nykyään vain osa hoitajista, toisin sanoen vain ne hoitajat, jotka kunta on kelpuuttanut virallisiksi omaishoitajiksi. Jotta yhä suurempi osa hoitajista saataisiin tukijärjestelmän piiriin, on omaishoidon rahoituspohjan ongelmat ratkaistava. Se tuli hyvin selkeästi esiin myös jaostossa. Uhkana on nyt kunnissa tuensaajien määrän supistuminen, kun esimerkiksi lisääntyneet vapaapäivät luovat lisää kustannuksia. Tämä ei todellakaan ollut meidän lainsäätäjien tahto. Omaishoitaja ei myöskään pääse nauttimaan ansaitusti vapaasta, jos hoidettavalle omaiselle ei löydy turvallista väliaikaista hoitopaikkaa. On tärkeää, että hoitajan lomalla ollessa korvaava hoito voidaan järjestää omaisen ja hoidettavan toiveiden mukaisesti. Erityisesti dementoituneille vanhuksille voidaan järjestää hoito hyvin monessa palveluasunnossa, mutta niitäkin valitettavasti on liian vähän. Kun palveluasuntoja rakennetaan ympäri Suomen, mielestäni semmoisia piirustuksia ei saisi enää hyväksyä, joissa ei dementoituneille vanhuksille ole hoitopaikkaa eikä väliaikaisia niin sanottuja intervallipaikkoja.

Mielestäni omaishoidon kehittämiseksi kunnissa on tehtävä työtä paljon määrätietoisemmin. On tehtävä erillinen suunnitelma, jota olen eräissä kunnissa ehdottanut, jossa käydään läpi se, kuinka paljon kunnassa tarvittaisiin omaishoitajia ja se, mitä se maksaa, ja toisaalta laskettaisiin myöskin se, mitä maksaa, jos joudutaan osoittamaan laitospaikka tämän kaltaisille potilaille. Omaishoidolla on todella tärkeä merkitys laitoshoitoa korvaavana ja täydentävänä toimintana, ja se säästää yhteiskunnan kustannuksia. Mielestäni tämä on yksi tärkeä asia tässä monien asioiden kirjossa, josta pitkäaikaissairaiden hoidon ja vanhusten huollon puolella keskustellaan. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että kunnat eivät ole ottaneet tätä asiaa tosissaan. Me kaikki täällä salissa tiedämme, mitä maksaa yksi laitospaikka ja kuinka paljon voisimme maksaa omaishoidon tukia jo pelkästään yhden laitospaikan hinnalla.

Jukka  Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! Hallinto- ja tarkastusjaoston jäsenenä haluan todeta tyytyväisyyteni niistä myönteisistä kannanotoista, joita kansanedustajat ovat mietintöä kohtaan osoittaneet. Itse asiassa viime puheenvuoroissa on ihan oikein nostettu esille mietinnössä oleva omaishoitajien tilanne, josta viimeksi ed. Tulonen ansiokkaasti puhui. Tässä nyt rupeaa eduskunnassa olemaan sellainen tilanne, että vähän liikaakin eri yhteyksissä ruvetaan jo viittaamaan tulevaan hallitusohjelmaan. Työtä oikeastaan pitäisi tehdä nyt tehokkaasti vielä vaaleihin asti, mutta tosiasia on se, että omaishoidon asema ja sen kehittäminen on erittäin vakava asia ja ne omaiset, jotka tätä suurenmoista työtä tekevät, ansaitsevat yhteiskunnan ja erityisesti kuntien taholta paremman kohtelun niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. Tämä on kyllä vahvalla käsialalla mietintöön kirjoitettu.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä myöskin kommentoida, en viitsinyt käyttää vastauspuheenvuoroa täällä aiemmin. Täällä edustajat M. Salo ja Kuoppa kävivät debattia työvoimapoliittisten toimien vaikutuksesta. Mehän toteamme tässä mietinnössä sen, että valiokunta pitää selviönä, että nämä tehtyjen työllisyystoimenpiteiden hyödyt ylittävät merkittävästi niiden haitat. Mutta kyllä minä nyt ainakin haluan eduskunnan pöytäkirjoihin todeta sen, että kysymys on myöskin työllisyystoimenpiteitten volyymista. Haluan todeta pikkasen rinta rottingilla tässä näin nyt merkittävän kuulijakunnan edessä, että esimerkiksi Ruotsissa, jossa on sosialidemokraattinen hallitus, käytetään aktiivisiin työllisyyspoliittisiin toimenpiteisiin 30—40 prosenttia enemmän voimavaroja kuin Suomessa tehdään. Haluaisin uskoa, että tämä on myöskin yksi merkittävä osatekijä siihen, että esimerkiksi Ruotsissa työllisyysaste on puolet siitä, mitä se on Suomessa. Kaikki ei tietystikään johdu näistä työllisyystoimenpiteistä. Ruotsi käyttää merkittävästi enemmän aktiivisiin työllisyystoimenpiteisiin. Se osoittaa Ruotsin sosialidemokraattien vahvaa sitoutumista täystyöllisyystavoitteeseen. On minusta aina arvokkaampaa yrittää pitää ihminen aktiivitoimien piirissä kuin jättää hänet huilimaan sohvan kylkeen.