1) Hallituksen esitys laeiksi Varustamoliikelaitoksesta, Luotsausliikelaitoksesta
ja Merenkulkulaitoksesta
Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esityspaketilla ehdotetaan toteutettavaksi
hyvin pitkään vireillä ollut organisatorinen
uudistus. Voin todeta, että vastaavanlaista uudistusta
on tehty jo meidän monella sektorillamme; mainitsen vain
tie- ja ratapuolen. Voin tässä myös todeta
sen, että olen erittäin tyytyväinen siihen,
että näin pitkään vireillä ollut, näin
monimuotoinen ja, sanoisinpa, vaikea uudistus on nyt saatu hallituksen
osalta päätökseen ja erittäin
hyvässä yhteistyössä. Kun kyse
on näin laajasta ja suuresta uudistuksesta, on ehkä paikallaan
tuoda esiin muutamia keskeisiä näkökohtia,
jotka sisältyvät näihin esityksiin.
Herra puhemies! Esityksessähän ehdotetaan muiden
liikennemuotojen tapaan merenkulun viranomaistehtävien
ja tilaajatehtävien erottamista tuotannollisista tehtävistä.
Merenkulkulaitos huolehtisi esityksen mukaan merenkulun viranomaistehtävistä ja
samalla nykyisestä Merenkulkulaitoksesta siirrettäisiin
valtion liikelaitoksiksi varustamotoiminnot ja luotsaus. Tähän
perustettavaan Varustamoliikelaitokseen siirtyisivät muun
muassa jäänmurtajat, väyläalukset
sekä yhteysalusliikenne erillisenä tulosyksikkönä,
ja perustettavaan Luotsausliikelaitokseen siirtyisi alusten luotsaus.
Merenkulkulaitos toimisi siis edelleen yleisenä merenkulun
viranomaisena. Se hankkisi valtioneuvoston, liikenne- ja viestintäministeriön
ja eduskunnan päätösten mukaiset merenkulun
toimintaedellytysten ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi
tarvittavat tuotteet ja palvelut perustettavilta liikelaitoksilta
ja markkinoiden kehittymisen ja kilpailun avaamisen myötä myös
toimialan yrityksiltä. Merenkulkulaitoshan tuottaisi itse edelleen
väylänpidon, merikartoituksen ja meriliikenteen
ohjauksen tarvitsemia tuotteita ja palveluja.
On itsestäänselvää, että kun
näin laajaan uudistukseen ollaan menemässä,
henkilöstökysymykset ovat erittäin keskeisiä ja
tärkeitä ja ne on syytä huolellisesti
käsitellä. Tässä uudistuksessa koko
henkilöstö siirtyy tehtäviensä mukaisesti entisin
palvelusuhteen ehdoin perustettaviin liikelaitoksiin tai jää Merenkulkulaitokseen.
Organisaatiouudistuksessa turvataan henkilöstön
palvelussuhteiden jatkuvuus, edut ja oikeudet. Kaikkien henkilöstöjärjestöjen
kanssa on myös sovittu henkilöstön muutosturvasta
Merenkulkulaitoksen virka- ja työehtosopimuksen osana.
Taloudellisilta vaikutuksiltaan ehdotettu uudistus tarkoittaa
sitä, että osa Merenkulkulaitoksen toiminnoista
siirtyy valtion budjettitaloudesta perustettaville liikelaitoksille,
jolloin siis vastaavat tulot ja menot siirtyvät liikelaitoksille. Vastuu
käyttöomaisuusinvestoinneista siirtyy perustettaville
liikelaitoksille.
Nyt tämä uudistus perustuu sellaisiin laskelmiin,
että liikelaitosten liiketoiminta olisi laskelmien mukaan
kannattavaa ja ne maksaisivat voitostaan tuloutusta valtiolle. Myös
se seikka on tietysti merkillepantava, että taseisiin merkityistä lainoista
liikelaitokset maksaisivat valtiolle korkoa ja lainan lyhennystä.
Tehokkuushyödyt saattavat mahdollistaa tulevaisuudessa
väylämaksun alentamisen, mikä on tietysti
elinkeinopoliittisesti tärkeä tavoite. Luotsausmaksuihin
ja yhteysalusliikenteen kuljetusmaksuihin uudistuksella ei ole välittömiä vaikutuksia.
Henkilöstökysymysten lisäksi hyvin
keskeisenä tässä uudistuksessa olivat
esillä aluepoliittiset kysymykset. Tässä tietysti
yleisenä toteamuksena voisi tuoda esiin sen, että merenkulun
toiminnothan sinänsä ovat jo alueellisia ja koko
maan kattavia sekä ovat hinnoittelultaan ja periaatteiltaan,
voin sanoa näin, alueiden kehitystä tukevia. Talouspoliittisessa
ministerivaliokunnassa, kun asiaa käsittelimme, päätetyn
linjauksen mukaisesti liikenne- ja viestintäministeriö tulee
tulos- ja liikelaitosohjausprosessien avulla jatkossakin huolehtimaan
siitä, että Merenkulkulaitoksen ja perustettavien
liikelaitosten toimintojen ja erityisesti jäänmurtajien
osalta alueellistamismahdollisuudet selvitetään.
Tästä valmisteluprosessista sen verran, että niin
kuin totesin, se on ollut erittäin pitkä, pantu vireille
jo ainakin edellisen hallituksen aikana. Voin vielä omasta
puolestani todeta sen, että esityksestä on valmisteluprosessin
aikana pyydetty ministeriöiden, tärkeimpien viranomaisten,
merenkulun järjestöjen, elinkeinoelämän
keskeisten järjestöjen ja henkilöstöjärjestöjen
lausunnot, ja voin sanoa näin, että useimmat lausunnonantajat
kannattavat esitettävää organisaatiouudistusta.
Lausunnoissa esitetyt perustelut ja lakiehdotusten yksityiskohtia
koskevat huomautukset on pyritty myös mahdollisuuksien
mukaan ottamaan huomioon esitystä valmisteltaessa. Tämä esityskokonaisuus
liittyy valtion vuoden 2004 talousarvioesitykseen, ja lait on tarkoitettu tulemaan
voimaan 1. päivästä tammikuuta 2004.
Herra puhemies! Jotta tämä uudistus voidaan toteuttaa
vuoden 2004 alusta, olisi tärkeää, että voimme
käsitellä hallituksen esitykset eduskunnassa niin
merenkulkuhallinnosta kuin kahdesta liikelaitoksesta sekä vielä luotsauslaista
tämä aikataulutavoite huomioon ottaen. Pidän
tätä esitystä nyt tässä esitetyssä muodossa
monessa mielessä hyvin tärkeänä,
tarkasteltiinpa sitä elinkeinopoliittisista, merenkulkupoliittisista,
hallinnon tai liiketoiminnan kehittämisen tai hyvän henkilöstöpolitiikan
lähtökohdista. Sen valmistelussa on noudatettu
vahvaa vuorovaikutusta ja, sanoisinpa näin, kaikkien osapuolten
kuulemisen periaatetta.
Herra puhemies! Tästä syystä voin
jättää tämän esityspaketin
hyvillä mielillä eduskunnan käsiteltäväksi.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ministeri käsitteli tärkeitä asioita.
Mielestäni tuo alueellistamismahdollisuus on tärkeä pitää todella
esillä nimenomaan jäänmurtoon liittyvien alusten
kohdalla. Ei ole mikään salaisuus, että on puhuttu
nimenomaan jäänmurtajien sijoittamisesta itäiselle
Suomenlahdelle eli Kotkaan, ja tämä olisi tärkeä asia
myös jatkossa. Toinen asia, joka liittyy monitoimimurtajiin,
on tämä uusi vaihe, Varustamoliikelaitoksen synty.
On usein esitetty arvelu siitä, mahtaako se hidastaa monitoimimurtajan
hankkimista, joka liittyy nimenomaan öljyntorjuntaan. Toivoisin
ministeriltä kommenttia tähän asiaan,
koska asia on ollut paljon esillä.
Toinen asia on henkilöstöpolitiikka. Juuri
näin kuin ministeri sanoi, pitää olla
eri toimijoihin yhteys ja henkilöstöjärjestöihin.
Ja lopulta tuo luotsaushinta: Saimaan kanavalla ja Saimaalla
tullaan edelleenkin säilyttämään matalammat
luotsausmaksut. Mielestäni näitä pitäisi
sitten katsoa myös muiden satamien suhteen tarvittaessa.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Olosuhteet, joissa tehdään
tämmöisiä hallinnollisia uudistuksia,
ovat tietysti aivan olennaiset. Merenkulkulaitoksen kohdalla on
käyty viimeisten neljän viiden vuoden aikana varsin
ikäviä prosesseja, jotka eivät ole voineet
olla vaikuttamatta siihen ilmapiiriin ja siihen tilanteeseen, jossa
tätä uudistushanketta ajetaan eteenpäin. Meillä on
tiedossa se, mitä tuomioistuintaholla näissä asioissa
on viime aikoina tapahtunut. Jos sen yleistäisi jollakin
tavalla, mitä näyttää tapahtuneen,
on, että on käyttäydytty kuin yksityisessä firmassa
vaikka kysymys on ollutkin valtion virastosta ja sen puitteissa
tapahtuvasta tarkoin säädellystä toiminnasta.
Voidaan tietysti kysyä myöskin, onko pöly riittävästi
laskeutunut, kun tähän muutosprosessiin lähdetään,
vai olisiko pitänyt vielä, jos tätä pidetään
tarkoituksenmukaisena, ottaa vuoden aikalisä. Nimittäin
tässä on myöskin muistettava se, että kun
tällaiselle tielle lähdetään,
jolle hallitus on nyt siis päättänyt
lähteä, niin kehityshän tai muutosprosessi
ei suinkaan pysähdy tähän liikelaitosvaiheeseen,
vaan — niin kuin arvoisa ministeri viittasi näihin
muihin valtionhallinnon toimialoihin — seuraava vaihe on
osakeyhtiövaihe ja sitten sen jälkeen on täysi
yksityistäminen niin, että sinne jää vain
se hallintovirasto valtion omistamaksi. Tämä askelhan
nyt ollaan ottamassa. Sanon tämän vain sen takia,
että tämä on syytä tiedostaa
aina tämän laatuisen muutoksen käynnistyessä.
Poikkeuksia tähän prosessiin ei ole vielä nähty,
niin että se maali on nähtävissä, mihinkä tässä ollaan
menossa.
Mainitsin näistä ajan olosuhteista. Arvoisa
ministeri esittelypuheenvuorossaan totesi, että talouspuoli
on hallinnassa. Toivoisin, että ministeri seuraavissa puheenvuoroissa
selvittäisi meille näitten monitoimimurtajien
vuokrasopimusten vaikutuksen talouteen. Mikäli olen aikaisemmin liikennevaliokunnan
vetäjänä saanut jonkin verran informaatiota
edellisen nelivuotiskauden aikana, nämä sopimukset
ovat varsin hankalia sopimuksia Suomen kannalta joka suhteessa ja
ne eivät välttämättä ole
kovin edullisia vuokraajan kannalta, mistä tietysti valtiovarainministerin
pitäisi olla aivan erityisesti huolissaan. Tulin informoiduksi
noin vuosi sitten siitä, että olisi erinomaisen
paikallaan löytää keino päästä noista kontrahteista
eroon ja saada hommat sinänsä hyvällä idealla
uuteen kilpailutukseen ja taloudellisesti mielekkäiksi
nuo sopimukset. Mutta näinhän nyt ei ole siis
tapahtunut, elikkä nämä sopimukset ovat
edelleen voimassa. Niitten tuoma tuotto ei nyt kovin hääppöinen
taida olla, taitaa olla jopa miinusmerkkinen.
Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri esittelypuheenvuorossaan
puhui väylämaksuista ja totesi — jos
nyt oikein muistan äsken lausutun — että mikäli
tämä tehostaminen onnistuu, väylämaksuja
voitaisiin alentaa, millä olisi elinkeinoelämän
kannalta positiivinen merkitys. Näinhän se oli,
arvoisa ministeri? Hän nyökkää,
joten varmasti asia näin oli. Tämä on
hyvin mielenkiintoinen asia seuraavasta syystä. Nimittäin
edellinen liikennevaliokunta joutui näihin väylämaksuasioihin
varsin perusteellisesti paneutumaan. Ensiksi ei näyttänyt
olevan mitään ongelmia näissä väylämaksuissa,
mutta sitten kun asiassa mentiin syvemmälle ja syvemmälle,
sitä murhetta löytyi oikein pilvin pimein. Sitä on,
arvoisa puhemies, tullut esiin myöskin aivan tässä viime
aikoina entistä enemmän, suorastaan rakenteellista
heikkoutta siellä.
Mikä merkitys tällä on arvoisan ministerin äskeisen
toiveen kannalta? Sillä on se, että nyt jos ruvetaan
maksamaan nykytilanteessa sellaisia väylämaksuja,
joita ei ole kikkailemalla alennettu omatoimisesti, niin väylämaksurasitus
tulee kohoamaan ja valtio saa todellakin ne tulot, mitkä sille
kuuluvat. Nythän valtio on menettänyt koko ajan,
jopa todella paljon aluskohtaisesti. Vanhassa rahassa miljoonia
per alus on pimitetty Suomen valtiolta tuloja. Tässä katsannossa,
kun arvoisa ministeri puhui elinkeinoelämän toiveista,
niin silloin tietysti toivoo, että arvoisa ministeri on
täysin oikeassa tässä, koska silloinhan
se mahdollistaa, että se lopputulos olisi edes se, mihinkä nämä varustamot
ovat olleet nyt viime aikoina valmiit elikkä eivät
ole kikkailemalla kupanneet Suomen valtiolta rahoja.
Arvoisa puhemies! Se, mikä näyttää paperilla varsin
yksinkertaiselta, osoittautuukin sitten aika monimutkaiseksi asiaksi.
Jyri Häkämies /kok:
Arvoisa puhemies! Muutama sana tästä uudistuksesta,
jota tosiaan on muutama vuosi jo valmisteltu. Se jatkaa sitä sarjaa,
jota liikennepuolella on aikaisemmin toteutettu Tiehallinnon osalta
ja sitten ratapuolelta. Nämä kumpikaan eivät
ehkä ole parhaita mahdollisia esimerkkejä. Ratapuolella
Ratahallintokeskuksen ja VR-Radan yhteisö on ehkä liian
likeinen, ja toisaalta Tieliikelaitos pääsi ehkä aloittamaan
vähän liian vahvalla taseella ja sitä kautta
ehkä hallitsemaan liikaa markkinoita. Mutta tavoitteenahan
toki näissä on se, että taloudellisuus
ja tehokkuus lisääntyvät ja sitä kautta
veronmaksajien etu toteutuu.
Täällä nostettiin ministerin toimesta
tämä alueellistaminen esille. Paitsi murtajien
osalta ymmärtääkseni Luotsausliikelaitoksen
ja sitten tämän varustamoyksikön osalta
myöskin hallintotehtäviä saatetaan alueellistaa.
Väylämaksujen osalta, josta ed. Pulliainen
puhui, on hyvä ehkä muistaa, että tämäkin
on yksi aluepoliittisen tuen muoto. Suomenlahdelta nimittäin
peritään huomattavasti enemmän väylämaksuja
kuin kustannusvastaavuus edellyttäisi ja sillä tuetaan
sitten Pohjois-Suomen liikennettä, niin että tämä on
yksi aluepoliittisen tuen muoto.
Mutta kun tuki meni, niin kysyisin ministeriltä: Kun
tämä merenkulun tuki on ollut hallitusohjelmassa
ja vähän julkisuudessakin vahvasti esillä ja
nyt näitä ulosliputuksia on tapahtunut ja varustamot
ovat liikkeellä, niin aikooko hallitus ja koska ja millä muotoa
tulla tässä merenkulun tukiasiassa ulos?
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Luhtanen otti puheessaan
hyvin kattavasti kantaa tähän koko esitykseen.
Muutama pikkuseikka, johon haluaisin kuitenkin tarkennusta: täällä jo
esille otettu alueellistamisasia ja siihen liittyen nimenomaan merenkulkupiirien toiminta,
johon viitataan sitten asetuksenantovaltuudella. Kysyisinkin: Saadaanko
tästä asetuksesta tietoja jo etukäteen,
etupainotteisesti, vai jälkipainotteisesti? Asetuksella
mielestäni on erittäin tärkeä merkitys
sille, miten merenkulkupiireihin ja niihin toimintoihin otetaan
kantaa tuossa lakiesityksessä.
Marjukka Karttunen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Nämä uudistuksen
tavoitteet ovat oikean suuntaisia, ja toiminnan lisääntyvä läpinäkyvyys
tukee markkinaehtoista toimintaa ja kilpailuttamista. Esityksen
mukaan Merenkulkulaitoksen vastuulla olisi edelleen moninaisia tehtäviä,
kuten liikennevastuu ja sen toiminnan valvonta mukaan lukien alusturvallisuudesta
vastaaminen. Kun syystäkin tämä alusturvallisuus
on kovasti ollut tapetilla, niin tulisi pohtia, tulisiko nämä vastaavat
tehtävät eriyttää nykyistä selkeämmin
erilliseen riippumattomaan hallintoyksikköön.
Merenkulkulaitoksen tavoitteena on palvelutoiminnan avaaminen
pitkällä aikavälillä kokonaan
kilpailulle. Esimerkiksi talvimerenkulun avustamisessa rannikolle
ei tällä hetkellä ole toimivia markkinoita.
Kun tavoitteena on näin ollen avata kilpailu asteittain,
jäänmurtoon tarvittavat investoinnit voisi tehdä joko
liikelaitos tai yksittäinen varustamo. Kun hallitusohjelmaan
on kirjattu, että mahdollisesti ollaan hankkimassa uutta
monitoimimurtajaa, niin onko tälläkin alalla tarkoitus
löytää kustannustehokasta yhteistyötä esimerkiksi
yksityisen tahon kanssa, jolloin enemmän resursseja jäisi
esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen?
Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut toukokuun
23. päivänä 2003 työryhmän
selvittämään hallitusohjelmassa mainitun öljy-
ja kemikaalitorjuntaan soveltuvan monitoimimurtajan hankkimista.
Tämän työryhmän tehtäväksi
on annettu myöskin selvittää vaihtoehto,
jossa yksityinen varustamo suorittaisi hankinnan. Haluaisinkin kuulla,
mitä tälle työryhmälle tällä hetkellä kuuluu.
Vielä mitä Varustamoliikelaitokseen tulee,
satamien rooli kaupallisten meriväylien omistamiseksi,
ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi tulisi
tehdä mahdolliseksi, joten luotsauslaissa olisi varmasti
oltava maininta siitä, että palvelut voidaan kilpailuttaa,
koska satamatkin saattaisivat olla näistä kiinnostuneita.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! Päätös Varustamoliikelaitoksesta,
Luotsauslaitoksesta ja Merenkulkulaitoksesta kuuluu niihin asioihin,
jotka pitää tutkia huolellisesti, ennen kuin niistä tehdään
päätös. Merenkulkulaitoksen ympärillä on
kuohunut pitemmän aikaa. Väylämaksuhuijaukset
ja johtajien hyllyttämiset ovat nousseet jatkuvasti julkisuuteen,
koska väärinkäytöksiä on
todella ollut, ja valtio on kärsinyt huomattavia taloudellisia
tappioita näissä sotkuissa.
Saatujen tietojen perusteella monitoimimurtajien vuokraussopimuksissa
on 24 kuukauden irtisanomisaika vuokraajan optioihin. Sopimusten rakenne
on Merenkulkulaitoksen ilmoituksen mukaan tarkastettu ulkopuolisilla
asiantuntijoilla, jotka ovat Merenkulkulaitoksen oman kannan mukaisesti
todenneet sopimusten olevan kaikilta osiltaan yleisen käytännön
mukaisia offshore-toiminnassa, myös irtosanomisten suhteen.
Jostain syystä Merenkulkulaitos näyttää olleen
haluton irtisanomaan sopimuksia. Kovan luokan kysymys onkin, miksi
sopimuksia ei ole irtisanottu aikaisemmin, vaikka liikenne- ja viestintäministeriön
ja Merenkulkulaitoksen suunnitelmat jäänmurtajien
liikelaitostamiseksi ovat olleet vireillä jo pitemmän
aikaa. Onko sopimuksia tälläkään
hetkellä pitävästi irtisanottu?
Jos uusi Varustamoliikelaitos perustetaan vuoden 2004 alusta,
pitäisi jo keväällä 2004 olla voimassa
uudet ja kilpailutetut vuokrasopimukset. Muuten Varustamoliikelaitos
tekee tässä toiminnassa tappiollista liiketoimintaa
ja toimii myös vastoin EU:n kilpailulainsäädäntöä.
Liikelaitosten tappiollinen liiketoiminta pitää liikelaitoslain
mukaan hyväksyttää eduskunnassa ja varata
valtion talousarvioon määräraha tappioitten kattamiseksi.
Jos ennakolta tiedetään, että lähdetään
mukaan tappiolliseen toimintaan huonosti tehtyjen sopimusten takia
ja tappiot joudutaan kattamaan verorahoista, tätä on
kyllä aika vaikea selittää kansalaisille
ja äänestäjille. Kyseenalaista on, hyväksyykö eduskunta
jo muutoinkin kireässä taloudellisessa tilanteessa
tämän toiminnan tukemisen, koska edellytykset
kannattavaan toimintaan ovat olemassa. Nythän meillä on
näyttöä, että monitoimimurtajia
on vuokrattu ulkomaille alle markkinahintojen, eli näistä sopimuksista
niin sanotusti otetaan takkiin koko ajan.
Hallitukselta odotetaan paljon näitten asioitten valvonnan
suhteen. On aivan välttämätöntä, että liikenneministeriössä ja
sen alaisissa virastoissa ja liikelaitoksissa noudatetaan tarkkaan voimassa
olevaa lainsäädäntöä.
Jos lakia ei noudateta, hallituksen ja kyseisen sektoriministerin tehtävä on
välittömästi puuttua epäkohtien
korjaamiseksi.
Lopuksi muistutan, että hankkeet, joissa on kysymys
näin suurista rahoista, pitää käsitellä avoimesti
eikä salailun ja peittelyn ilmapiirissä, mikä Merenkulkulaitoksen
ympärillä on ollut. Lähtökohtana
pitää olla toiminnan kannattavuus ja sellaiset
sopimukset, joilla voidaan toimia järkevästi.
Toiseksi hallituksen pitää huolehtia työpaikkojen
säilymisestä. Suunnitteilla olevilla järjestelyillä ei
saa vaarantaa alan työpaikkoja, kuten monissa fuusioissa
ja uudelleenjärjestelyissä on päässyt
tapahtumaan.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa puhemies! Merenkulkulaitoksen osalta on liikennevaliokunnassa
pyydetty monenlaisia selvityksiä ja käyty monenlaista
keskustelua, ja niin kuin täällä aikaisemmissa
puheenvuoroissa on käynyt ilmi, näitten selvitysten
perusteella on käynyt ilmi, että niin kutsuttuja
väylämaksuhuijauksia, jota nimitystä täällä äsken
käytettiin, on mitä todennäköisimmin
tapahtunut. Suuria ongelmia on myöskin ollut erilaisten
todistusten painoarvossa ja myöskin maksujen perinnässä.
Eli suuria ongelmia on ollut sisäisesti ja myöskin
julkisuudessa.
Arvoisa puhemies! Kun tässä kuudentoista vuoden
aikana on seurannut näitä erilaisia liikelaitostamisia
ja sitten heti sen jälkeen välittömästi
käytyä keskustelua yhtiöittämisestä,
olisi mielenkiintoista kuulla ministeriltä, onko tässä yhteydessä jo
sisäisesti valmistauduttu siihen, että seuraava
vaihe on yhtiöittäminen, niin kuin näissä jotakuinkin
jokaisessa liikelaitostamisen jälkeisessä tapahtumassa
on ollut. Esimerkiksi Tieliikelaitoksen osaltakin jo yritettiin
nimenmuutosta ikään kuin sen perusteella, että se
sopisi uudelle yhtiölle. Mikä tosiasiallinen tilanne
näitten Varustamoliikelaitoksen ja Luotsausliikelaitoksen
osalta on?
Arvoisa puhemies! Kun olen liikennevaliokunnan jäsen,
niin en halua vielä ottaa tarkemmin kantaa, mutta suhtaudun
aika kriittisesti näihin uudistuksiin.
Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Todellakin, kysehän on mittavasta, laajasta
organisaatiouudistuksesta, jota tietysti odotettiinkin. Eduskunnallahan
on näiden tekemisestä ja toteuttamisesta myöskin
jo paljon kokemuksia sekä tieliikenteen että rautatieliikenteen
osalta. Siksi muutama sana tavallaan siltä pohjalta — koska
näihin asioihin on jouduttu myöskin näiden
toteuttamisen jälkeen palaamaan — mikä sitten
eduskunnan rooli on jälkeenpäin, kun asioita viedään
päätökseen ja niitä toteutetaan,
suhteessa niihin kannanottoihin, mitkä eduskunnassa ovat
syntyneet.
Tässähän nyt selkeästi erotetaan
viranomaistehtäviä. Toisaalta sopii muistaa, että liikelaitoksille
jää myöskin erään tyyppisiä julkisen
palvelun tehtäviä ja osin sen kaltaisia vesiliikenteen turvallisuuteen
liittyviä tehtäviä esimerkiksi Luotsausliikelaitoksen
osalta, joiden voidaan edelleenkin katsoa olevan viranomaistoimintaa. Sen
takia tavallaan tehtävien määrittelyn
tietynlainen erottaminen toisistaan on edelleenkin tässä katsannossa,
voi sanoa, hyvin veteen piirretty viiva, ja siksi semmoista äärimmäistä tarkkuutta
varmasti
näiden tehtävien määrittelyssä tulee
jatkossa myöskin valiokuntakäsittelyssä meidän pyrkiä noudattamaan.
Olennaista kuitenkin on se, että siis Merenkulkulaitos
edelleenkin jatkossa tulee hankkimaan tuotteita ja palveluja perustettavilta
liikelaitoksilta ja markkinoiden kehittymisen ja kilpailun avaamisen
myötä myöskin toimialan muilta yrityksiltä.
Tämä on tietysti meille hyvin tärkeä ja mielenkiintoinen
pelinavaus. Tätä on nyt jouduttu Tieliikelaitoksen
puolella paljonkin pohtimaan ja ennen muuta siltä kannalta,
ovatko siinä sitten kaikki palvelutuottajat samalla viivalla.
Se on myös hyvin olennaista tavallaan kilpailupolitiikan
kannalta, että myöskin ne muut palvelutuottajat,
alihankkijat, joita tähän markkinaan syntyy, ovat
suhteessa liikelaitoksiin samalla viivalla.
Tämä on aivan yhtä olennainen kysymys
kuin se, mitä henkilöstön muutosturvasta
on sovittu. Toivon jo tässä vaiheessa, että hallitus
on todellakin kyennyt valmistelussaan menemään
niin pitkälle, että henkilöstöturvasopimus
on sitten kattava ja pitävä. Liikennevaliokunnalla
ei varmasti eikä eduskunnalla ole minkäänlaista
halua ryhtyä jälkikäteen poliisiksi syynäämään
sitä, ovatko tehdyt sopimukset pitäneet. Tieliikelaitoksen
puolelta on tullut kaiken aikaa semmoisia viestejä, jotka
tavallaan lisäävät epävarmuutta siitä,
onko se eduskunnan tahto todella toteutunut. Siksi on hyvin tärkeätä,
että se, mitä nyt, ministeri Luhtanen, täällä kerroitte,
on myös henkilöstöturvasopimuksen osalta
pitkäjänteistä ja sen kaltaista, että sen
kanssa sitten pitkään tietysti myös eletään,
koska se on pohja sitten myöskin eduskunnan tahdonmuodostukselle
tässä.
Liikelaitokselle jää sitten myöskin
erään kaltaisia julkisen palvelun hoitovelvoitteita,
jonka kaltaiseksi katson ilman muuta vaikkapa yhteysalusliikenteen
ja aika pitkälle myöskin öljyntorjuntapalvelut.
Ne ovat myöskin sen kaltaisia asioita, jotka täytyy
katsoa julkisen palvelun tehtäviksi. Silloin tullaan juuri
siihen, mikä on liikelaitoksen suhde näitä tuottaa,
jos liikelaitoksen täytyy tietysti tulla toimeen omillaan,
ja miten se määrittelee suhteensa myöskin
alihankkijoihin ja miten määritellään
hinnoittelupolitiikka ja sitten turvataan kilpailu samanaikaisesti.
Tässä on monta tällaista kysymystä,
joiden keskinäinen tasapaino on tämän
koko hankkeen onnistumisen kannalta äärimmäisen
tärkeä.
Valiokunta lähtee totta kai tätä laajaa
pakettia viemään hyvin avoimin mielin asiantuntijakuulemiseen.
Olennaista on, sanon sen vielä, arvoisa puhemies, lopuksi,
että luodaan nyt sellainen uudistus, joka on kestävä ja
johon ei tarvitse heti vuoden kahden päästä palata
pohtimaan, onko se eduskunnan käsittelyssä syntynyt
henki toteutunut vaiko ei.
Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen
Arvoisa puhemies! Ihan ensinnäkin tästä henkilöstöpolitiikasta,
jonka ed. Laukkanen otti esille ja joka on ollut tässä uudistuksessa,
niin kuin tietysti kaikissa vastaavan tyyppisissä organisaatiouudistuksissa,
hyvin vaikea ja keskeinen asia. Siitähän meillä on
esimerkkejä tässä talossa.
Tästä voin sanoa sen ja oikeastaan toistaa,
että keskeinen lähtökohta tässä uudistuksessa,
mikä ei ollut suinkaan helppoa, oli se, että henkilöstön siirtymisessä uusiin
organisaatioihin noudatetaan turvaavaa jatkuvuutta — käytän
tällaista ilmaisua — eli että koko henkilöstö siirtyy
uusiin organisaatioihin vanhoina työntekijöinä entisin eduin.
Jatkossa pyritään näissä liikelaitoksissa vallitsevan
käytännön mukaisesti virkasuhteet — siinä tietysti
saatetaan tarvita neuvotteluja työnantajan ja työntekijöiden
välillä — korvaamaan siis työsuhteilla.
Mitenkä näihin tavoitteisiin on päästy?
Uudistuksen henkilöstövaikutuksia on käsitelty
ja näistä on sovittu uudistukseen liittyvässä muutosturvasopimuksessa.
Tämä muutosturvasopimushan on osa voimassa olevaa
työ- ja virkaehtosopimusta. Siis se ei ole mikä tahansa paperi.
Sitten voin vielä sen todeta, että kyllähän
tässä tietysti monenmoista neuvottelua käytiin. Mutta
voin todeta näin, että viiden merenkulun henkilöstöjärjestön
ja meidän ministeriömme kesken allekirjoitettiin
vielä erillinen henkilöstöpöytäkirja.
Tämä pöytäkirja on allekirjoitettu asiakirja.
Toisin sanoen haluan sanoa sen, että tässä on
nyt niin monipuolisesti kuin mahdollista nykyisten menetelmien voimassa
ollessa varmistettu tämä henkilöstöpolitiikka.
Se on näin. Se vaati paljon työtä, mutta
näin se nyt on.
Se täytyy tietysti lisätä, että ainoan
poikkeuksen henkilöstön siirtymisen säännöstä teki
pääjohtaja. Tämä on ihan luonnollinen
asia. Pääjohtajan virka ehdotetaan lakkautettavaksi.
Vastaavasti uudelle Merenkulkulaitokselle ehdotetaan budjetissa
perustettavaksi uusi pääjohtajan virka. Tähän
on tietysti perusteet olemassa. Viittaan vaan tähän
organisaatiouudistukseen. Tämä on niin syvällinen
ja perusteellinen, että vastaavaa virkaa ei olisi muutenkaan
samoilla ehdoilla perustettu, vaan tämä vastaa
aikaisemmin käytössä ollutta käytäntöä.
Mutta toinen kokonaisuus on, mikä täällä tuli paljon
esille edustajien toimesta, aluepolitiikka. Olen varma, että tähän
vielä eduskunta joutuu hyvin perusteellisesti puuttumaan.
Tämähän oli toinen tärkeä kysymys.
Vielä toistan sen, että kun tätä aluepolitiikkaa
mietti merenkulun uudistuksen kohdalla, niin tässähän
todella tuli läpikäyväksi se periaate,
että merenkulun toiminnot sinänsä ovat
jo alueellisia. Siis ne ovat alueellisia koko maan kattavina, ne
ovat hinnoittelultaan, periaatteiltaan, ja ne tukevat meidän
maamme tasapainoista alueellista kehitystä.
Mutta vielä tästä: Eihän
tässä ole kaikki. Samalla olemme sopineet, että ministeriön
tulos- ja liikelaitosohjausprosessien avulla huolehditaan siitä,
että Merenkulkulaitoksen ja perustettavien liikelaitosten
toimintojen, ja erityisesti pitää tuoda esiin
jäänmurtajat, alueellistamismahdollisuudet selvitetään.
Tämä alueellistamiskysymys saattaakin kilpistyä aika
pitkälti siihen, mikä kaiken kaikkiaan on jäänmurtajien
sijoitus tulevaisuudessa. Tämä on tietysti ihan
luonnollista siitäkin syystä, että Varustamoliikelaitoksellehan avautuu
luonnollinen tilaisuus kilpailuttaa nyt nämä Katajanokalle
sijoitetut jäänmurtajat, koska satamasopimus näiden
jäänmurtajien osalta päättyy
muistaakseni 2005. Silloin on avoin tilanne kilpailuttamiselle.
Sitten täytyy vielä se sanoa, että ministeriö tulee
erikseen saattamaan ihan lainsäädännön
mukaisesti tulevat aluepoliittiset päätökset
alueellistamisen koordinaatiosta vastaavan työryhmän käsittelyyn.
Kyllä näitä hyvin avoimesti sitten tullaan
käsittelemään. Ymmärrän,
että näin tullaan tekemään muutenkin.
Monitoimimurtajista ja näistä sopimuksista: Nythän
monitoimimurtajasopimusasia sisältää myös
liikesalaisuuksia. Voin todeta sen, että valiokunta varmasti
saa luottamuksellista tietoa, ja uskon, että niin paljon
kuin sen rahkeet kestävät, niin että se
varmasti yksityiskohtia myöten selvitetään
siellä. Minä toistan tässä vaan,
että monitoimimurtajasopimukset ehdotetaan siirrettäväksi
siis sellaisinaan Varustamoliikelaitokselle. Tässähän
tietysti olisi ollut erilaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi nämä kaksi
vaihtoehtoa: päättää sopimukset
ja uusia sopimus uusien sopimusehtojen perusteella taikka sitten
siirtää perustettavalle Varustamoliikelaitokselle.
Tässä on valittu se, että ne siirretään
sellaisinaan. Siinä katsottiin, että riski on
pienin ja tällä tavalla mennään eteenpäin.
Tässä tietysti voi sanoa näin, että kyllä minä ainakin
odotan, että perustettava liikelaitos näistä liiketoimintansa
lähtökohdista menestyy sitten sopimusten tarkoittamassa
liiketoiminnassa ja tässä työssä mahdollisimman
hyvin, ja voi sanoa näin, että minun käsitykseni
mukaan tämä normalisoi sen tilanteen ehkä parhaiten. Mutta
viittaan siihen, että valiokunnalla on varmasti tilaisuus
tätä puolta käsitellä hyvin
perusteellisesti.
Väylämaksuista: Nythän Merenkulkulaitos käyttää palvelujensa
ostoon saamia väylämaksuja ja myös talousarviorahoja.
Tämä on tietysti sellainen asia, jota todella
pitää seurata. Tätä kysymystä käsiteltiin
täällä monessa eri puheenvuorossa. Nythän
tässä tietysti on lähtökohtana se — kun
pohdittiin sitä, mitenkä näillä väylämaksuilla,
jos oikein ymmärsin nämä kysymykset,
pärjätään — että kilpailutetaan.
Varustamoliikelaitos ja Merenkulkulaitos käyttävät
siis kaikissa erilaisissa hankinnoissaan kaikki kilpailuttamismahdollisuudet.
Nythän tässä tietysti on se lähtökohta,
että talvimerenkulun avustamisessahan meillä ei
ole itse asiassa vielä toimivia markkinoita, ja sanotaan
näin, että näiden raskaiden alusten markkinat
ovat ikään kuin kehittymättömät.
Mutta tässäkin voi sanoa sen, että aikahan tässäkin
tulee sitten näyttämään, mikä on
tilanne. Katsomme, miten tässä eteenpäin
mennään, kun kilpailu avataan. Jonkun ajan päästä katsomme,
miten siinä sitten käy.
Ihan tällaisia haja-asioita:
Asetuksesta: Sitä asetusta ei ole täällä,
ja voin sanoa, että hyvä hallintotapa tietysti
edellyttäisi, että asetukset tai niiden luonnokset
olisivat jo liitteenä. Katsotaan, mitenkä asetuksen
sisältöä tai puitteita voidaan tuoda
tiedoksi valiokuntakäsittelyn aikana. Minä en
todellakaan tästä aikataulusta nyt tässä osaa
sanoa, mutta aion ottaa siitä selvän, ja viimeistään
asiantuntijakuulemisessa se selviää.
Sitten työpaikoista, mitkä ed. Kangas ainakin otti
esille. Siis minä toistin jo sen, että henkilöstöpolitiikkaa
on tehty todella. En tiedä, millä tavalla sen
muuten olisi voinut itse asiassa huolellisemmin tehdä,
eli työpaikat siirtyvät, niin kuin äsken
tässä totesin.
Onko tässä sitten vielä taka-ajatuksia
osakeyhtiöittämisestä, niin kuin on ollut
eri organisaatiouudistusten yhteydessä? Ei ole, sellaisia
lisukkeita tähän uudistukseen ei sisälly.
Ed. Tiusanen otti alussa esille kysymyksen siitä, viivästyttääkö tämä organisaatiouudistus
monitoimimurtajien hankkimista. En näe oikeastaan mitään
syytä, miksi se viivästyisi. Organisaatiouudistus
tekee aina tietysti omat aikatauluviiveensä, mutta kun
nämä molemmat asiat ovat niin hyvin tiedossa,
henkilöstö siirtyy, siellä on samaa pätevyyttä,
niin minä en usko, että tästä syystä tulee
viivästystä, mutta totta kai tähän
pitää nyt kiinnittää huomiota.
(Ed. Tiusanen: Hankinta, öljy!) — Aivan, kyllä tähän
asiaan pitää kiinnittää huomiota,
eihän se sen kummempi asia ole, mutta en näe tässä mitään
sellaista rakenteellista syytä, miksi tulisi viivästymistä.
Herra puhemies! En muita kysymyksiä saanut kirjoitettua,
mutta jos tarve vaatii, palaamme näihin muihin kysymyksiin.
Hetkinen, saanko jatkaa ed. Häkämiehen kysymyksestä merenkulun
tukemisesta. Siihen kokonaisuuteen en tässä yhteydessä aio
mennä. Totean vain, että siitä on hallitus
linjannut budjettikäsittelyssä kantaansa siten,
että selvitetään matkustaja-alusten verotuskohtelu
samaten kuin sitten muiden tonnistoverokysymykset ja tähän
liittyvä kokonaisuus. Tämä prosessi on
juuri käynnistymisvaiheessa.
Monitoimimurtajatyöryhmästä voisin
todeta sen, että en ole itse siinä enkä tiedä,
koska se saa työnsä valmiiksi. En osaa sitä sanoa
täsmällisesti, mutta tiedän, että työ nyt
joka tapauksessa etenee.
Virpa Puisto /sd:
Arvoisa puhemies! Sain moneen kysymykseen ministeri Luhtasen
hyvistä vastauksista jo vastauksen. Voin vain todeta, että merenkulun
liikelaitostaminen kulkee helpompaa tietä kuin Tielaitoksen,
jolloin kaikki vaarat ja pelot olivat huomattavasti suuremmat. Nyt
on voitu todeta, että esimerkiksi henkilöstön osalta
tilanne ei ollut niin paha kuitenkaan käytännössä Tielaitoksen
osalta kuin pelättiin. Ministerin vastaus, jatkuvuuden
turvaava henkilöstöpolitiikka, on otsikko, jonka
alta uskaltaa luottaa, että nämä pelot
eivät tässäkään tule
toteutumaan.
Erityisesti toivon, että tämän uudistuksen myötä päästään
niihin yksityiskohtiin puuttumaan, joita täällä tänäänkin
on tuotu esiin ja jotka liittyvät muun muassa juuri väylämaksujen problematiikkaan,
liittyvät luotsimaksuihin, liittyvät myös
talvimerenkulun aikaisiin murtotehtäviin sekä hinaustehtäviin,
jotka esimerkiksi käytännössä vääristävät
pientonniston osalta kotimaisten parempilaatuisten laivojen ja ulkomaisten
laivojen kilpailukyvyn, kun tätä hinausta on suoritettu
valtion laskuun heikkokuntoisille ulkomaisille aluksille.
Erityisesti toivon, että löytyy hyvä kokoonpano
sekä uuden liikeyrityksen että yksityisten varustamojen
osalta turvallisuuden, hinauksen ja jäänmurtajien
osuudelta, sellaista valmiutta, joka meillä on olemassa
jäänmurtajien ja öljyntorjunnan osalta.
Se on otettava huomioon näissä sopimuksissa, jotta
se ei valu ulkomaille.
Rakel Hiltunen /sd:
Arvoisa puhemies! Minä puolestani haluaisin valiokuntakäsittelyä evästää siten,
että toivon, että valiokunnassa kiinnitetään
huomiota tähän poikkeusoloihin varautumisen kohtaan.
Täällä on todettu, että ministeriössä sitten
päätetään erikseen siitä varautumisen
tasosta ja tehtävänjaosta Merenkulkulaitoksen
ja liikelaitosten kesken. Minun mielestäni tämä on
niin merkittävä kysymys, että nimenomaan
tätä välimaastoa pitäisi rakentaa
jo valiokuntakäsittelyn aikana ja selkeyttää sitä tehtäväjakoa.
Tämä on evästykseni, kun en ole valiokunnan
jäsen.
Sitten vielä tähän yleiseen keskusteluun:
Kun monissa puheenvuoroissa tuotiin esille tämä ikävä julkisuus
Merenkulkulaitoksen ympärillä viime aikoina, niin
minun mielestäni kyllä on syytä nostaa
esille myös se, että tämä uudistus
on mahdollista toteuttaa, koska Merenkulkulaitoksella, sekä viranomaispuolella
että siellä toimijapuolella, on käytettävissään
ainakin nyt hyvin korkeasti ammattitaitoinen ja tehtäviensä suorittamiseen motivoitunut
henkilökunta, eli se on erittäin arvokas asia.
Kysyisin vielä sitten ministeriltä: Onko tämä työryhmä,
joka on hallitusohjelmassa mainittu liittyen tähän
kokonaisuuteen öljyntorjuntaosaamiskeskuksen mahdollisesta
perustamisesta, jo asetettu?
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä arvoisalle ministeri
Luhtaselle painottaa sitä asiaa, minkä ensimmäisessä puheenvuorossani
toin esiin, että uuden, hallitusohjelmassakin mainitun
monitoimimurtajan hankkimisessa ei todella tapahtuisi viivettä tästä johtuen.
Tämä toive siitä, ettei olisi viivettä,
ja huoli siitä, että viive syntyisi, liittyy todellakin
juuri siihen, että pystyttäisiin tätä liikelaitosta
sitten ohjaamaan ja evästämään
sen suuntaan, että todella on kiireisestä hankkeesta
kyse.
Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen
Arvoisa puhemies! Minulla on sellainen käsitys, että kun
pelisäännöt nyt selkiintyvät
tämän hallituksen esityksen myötä ja
kun laki saadaan aikataulussa voimaan, mikäli eduskunta
nyt ehtii käsitellä tämän asian
syksyn aikana, niin kuin toivon, jo se seikka, että pelisäännöt
selkiytyvät, on pikemminkin niinpäin, että asioita
voidaan käsitellä asiallisesti ja ripeästi.
Minä uskon näin, koska tässä on
paljon ollut kyse juuri siitä, että selkiinnytetään,
kuka vastaa mistäkin, mikä tekee kutakin, ja tämä on
semmoinen perusasia tässä toiminnassa.
Ed. Hiltunen kyseli tätä hallitusohjelman
esittämää öljyntorjuntatyöryhmää.
Se on asetettu ja se toimii ja sen puheenjohtajana toimii ympäristöministeriön
kansliapäällikkö.
Keskustelu päättyy.