Jyrki Katainen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tulevaisuusvaliokunta aloitti lokakuussa 2003 työn tietoyhteiskunnan tulevaisuuden syvien haasteiden kartoittamiseksi. Valiokuntaa yhdisti havainto, että suomalainen tietoyhteiskuntakehitys on erittäin kriittisessä vaiheessa ja sen uudistamiseksi tarvitaan uudenlaisia, rohkeita toimia. Tietoyhteiskuntaa arvioidaan liian usein ainoastaan teknologian kehityksen kautta. Tästä syystä valiokunta katsoi tarpeelliseksi jäsentää tietoyhteiskuntaa laaja-alaisemmin teollisuusyhteiskuntaan rinnastettavaksi maailmanjärjestykseksi ja uudeksi tuotantomuodoksi.

Pelkistäen ilmaistuna tietoyhteiskunta tarkoittaa vuorovaikutuksille perustuvaa luovuuden yhteiskuntaa. Tietoyhteiskunnassa olennaisinta ei ole uusi tekniikka vaan uusi toimintatapa, jonka uusi teknologia mahdollistaa. Toivomme, että tämä työ ja eduskuntakeskustelu tarjoavat myös maan hallitukselle vahvan näkökulman Suomen suurten tulevaisuuden haasteiden jäsentämiseen.

Globaali kehitys, jossa vähemmän kehittyneet maat ovat päässeet mukaan positiiviseen kehityskierteeseen, haastaa meidät aktiiviseen ja vastuulliseen muutokseen. Valiokunnan näkemyksen mukaan kilpailukyvyn, hyvinvointiyhteiskunnan ja yhteiskunnallisen tasa-arvon säilyttäminen vaativat nyt aktiivisia uudistustoimenpiteitä. Pelkkä päivittäminen ei riitä.

Valiokunta pyysi filosofian tohtori Pekka Himasta vetämään hankkeen tutkimuksellista puolta ja kirjoittamaan tältä pohjalta valiokunnalle katsauksen maamme tietoyhteiskunnan avainhaasteista sellaisessa tiiviissä ja konkreettisessa muodossa, jonka pohjalta voitaisiin käydä kunnon keskustelua tarvittavista poliittisista toimenpiteistä. Tulevaisuusvaliokunta ei ota kohta kohdalta kantaa Pekka Himasen selvityksen linjauksiin ja toimenpide-ehdotuksiin, joita on siis raportissa yhteensä 25 kappaletta, eikä arvioi niiden perusteluja. Olemme kuitenkin keskustelualoitteessamme määritelleet keskeisimmät toimenpiteitä vaativat tulevaisuuden haasteet. Näin ollen toivomme, että raportti välittävästä, kannustavasta ja luovasta Suomesta on osaltaan synnyttämässä hyvää keskustelua maamme tietoyhteiskunnan tulevaisuuden eteen tarvittavista käytännön teoista.

Haluan omalta osaltani kiittää tulevaisuusvaliokuntaa syvällisestä työstä ja samoin lausua kiitokset lukuisalle asiantuntijajoukolle ja tohtori Pekka Himaselle siitä, että oikeastaan ensimmäistä kertaa historiamme aikana poliittisella tasolla, eduskuntatasolla, Suomen tietoyhteiskunnan tulevaisuutta on mahdollista käsitellä jäsentyneessä muodossa.

Tulevaisuusvaliokunta on jäsentänyt suomalaisen tietoyhteiskunnan suurimmat haasteet viiteen avainkäsitteeseen: luova talous, luova hyvinvointiyhteiskunta, inhimillisesti mielekäs kehitys, globaali kulttuuri ja tietoyhteiskunta kaikille.

Globaalissa tietoyhteiskuntakehityksessä voidaan Himasen ja Manuel Castellsin mukaan erottaa kymmenen suurta trendiä: kansainvälisen verokilpailun koveneminen, globaali uusi työnjako, väestön ikääntyminen, hyvinvointivaltion paineiden kasvu, tietoyhteiskunnan kakkosvaihe eli uuden teknologian parempi hyötykäyttö, kulttuurialojen sekä bioalan nousukehitys, alueellinen keskittyminen, globaalin kuilun syveneminen sekä hätätilan kulttuuri.

Valiokunnan visio hyvästä suomalaisesta tietoyhteiskunnasta on pelkistetysti välittävä, kannustava ja luova Suomi. Tämä kertoo myös siitä arvopohjasta, jonka varaan tulevaisuutta on rakennettava. Arvopohjan määrittely on tärkeää siksi, ettei muutosta tehdä sattumanvaraisesti ulkoisten paineiden puristuksessa. Välittäminen tarkoittaa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin periaatteiden kunnioittamista myös tietoyhteiskunnassa. Koko yhteiskunta otetaan mukaan kehitykseen eikä tietoyhteiskuntakehityksen sallita johtaa väestöryhmien syrjäytymiseen esimerkiksi iän, koulutustaustan tai asuinpaikkakunnan perusteella. Kannustaminen puolestaan merkitsee sekä tukemista että motivointia. Lannistamisen ja tasapäistämisen asemasta ihmisiä kannustetaan etsimään ja hyödyntämään uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi yrittämisen kohdalla tämä tarkoittaa yrittämiseen kannustamista ja yrityksen perustamisen helpottamista sekä mahdollisuutta hyötyä nykyistä paremmin tehdyn työn tuloksista.

Luovuus on se murros, jolle välittäminen ja kannustaminen on mahdollista perustaa. Luovuus ja uudet, teknologian suomia mahdollisuuksia hyödyntävät toimintatavat mahdollistavat paitsi taloudellisen kehityksen myös julkisten hyvinvointipalvelujen säilyttämisen ja tuottavuuden kasvattamisen eli jälleenkehittämisen.

Luovuuden talous tarvitsee ensi sijassa investointeja koulutukseen. Tämä tarkoittaa panostuksia perusopetuksen laatuun sekä luovien oppimisympäristöjen ja opetusjärjestelyiden kehittämiseen kaikilla koulutusasteilla. Lisäksi tämä tarkoittaa yrittäjyyskasvatuksen vahvistamista eri kouluasteilla ja opettajankoulutuksessa. Yliopistojen pitkäjänteiseen perustutkimukseen on lisättävä resursseja, jotta laadukkaan uuden tiedon tuottaminen mahdollistuisi. Nykyisiä korkeakoulujen aloituspaikkoja on syytä suunnata aloille, jotka tukevat uusien kasvualojen syntymistä. Tämän lisäksi kansallista tutkimus- ja kehityspanosta on nostettava vaiheittain 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Uusien menestysalojen luomiseksi rahoitusta on nykyistä enemmän suunnattava myös kulttuuri- ja hyvinvointialoille.

Luovuuden talous tarvitsee myös nykyistä kannustavampaa verojärjestelmää. Teollisen kauden verojärjestelmä on uudistettava tietoyhteiskunnan tarpeisiin tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta korostaen. Pienilläkin ratkaisuilla on mahdollista luoda työntekoon ja yrittämiseen kannustava ilmapiiri. Kansainvälinen kilpailu yrityksistä, investoinneista, työpaikoista ja työntekijöistä luo paineita verotuksen uudistamiseen siten, ettei yrityksiä ja työntekijöitä verotuksen vuoksi siirry pois maasta. Verouudistuksella on ensisijaisesti pyrittävä talouskasvuun, jolla turvataan hyvinvointipalvelujen rahoituspohja. Suomen tulee toimia myös kansainvälisellä tasolla niin sanotun haitallisen verokilpailun ehkäisemiseksi.

Valiokunta korostaa myös yksityisten palvelualojen kehittymistä ja mahdollisuutta työllistää ja nostaa esille kysymyksen, kuinka olisi mahdollista helpottaa muun muassa pienyritysten kustannustasoa alentamalla ja tätä kautta työllistämisen esteitä poistamalla yksityisen palvelusektorin työllistämisen edellytyksiä. Korkeaan osaamiseen perustuva innovaatiovetoinen talous tarvitsee Suomessa nykyistä laajempaa yrittäjyyttä ja myös liiketoimintaosaamista. Tämä edellyttää julkista panostamista liiketoimintaosaamiseen koulutuksessa sekä yrittäjyyden kannusteiden luomisessa.

Herra puhemies! Väestökehitys ja uusien teknologioiden kehittyminen esimerkiksi terveydenhuollossa haastavat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Tämän kehityksen seurauksena meillä on jäljellä vain kaksi vaihtoehtoa: joko hyvinvointipalvelujen määrän ja laadun supistaminen tai palvelutuotannon tehokkuuden, tuottavuuden, parantaminen.

Uuden teknologian omaksuminen ei ole automaattinen avain toiminnan tehostamiseen. Se luo kylläkin edellytyksiä uusille toimintatavoille. Suomessa onkin aloitettava aktiivinen julkisen sektorin henkilöstön kouluttaminen, jossa tavoitteena on oppia uusia palvelutuotantomalleja, levittää hyviä käytäntöjä ja luovuutta edistävää johtajuutta. Samoin on tuettava sosiaalisten innovaatioiden kehittämistä muun muassa luomalla niille tarkoitettu erillinen rahoitusjärjestelmä.

Hyvinvointipalvelujen tuottamisessa on hyödynnettävä myös tilaaja—tuottaja-mallia. Valtio ja kunnat vastaavat palvelujen saatavuudesta ja laadusta sekä järjestämisestä. Palveluvaihtoehtoja voivat tuottaa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori, esimerkiksi kansalaisjärjestöt. Kaikissa vaihtoehdoissa on kuitenkin huolehdittava laadusta, kustannustehokkuudesta, kuluttajansuojasta ja työntekijöiden asemasta.

Kansalaisyhteiskuntaa ja välittämisen kulttuuria vahvistetaan esimerkiksi arvostamalla omaehtoista vastuun kantamista läheisten hoitamisesta ja mahdollistamalla kansalaisjärjestöjen osallistuminen palvelutuotantoon. Näin ollen olisi mielekästä ulottaa kotitaloustyön verovähennysoikeus koskemaan myös toisella paikkakunnalla asuvien omaisten hoivaamistyöstä koituvia kustannuksia. (Ed. Tulonen: Hieno esitys!)

Työelämän pelisäännöissä on korostettava jatkossa entistä enemmän kohtuuden työkulttuuria. Omaehtoisen ja inhimillisen vastuunkantamisen tukeminen vaatii parempaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Tämä tarkoittaa muun muassa uusien, joustavien työaikojen sopimismahdollisuutta. Perheiden hyvinvointi on luovan ja inhimillisen Suomen perusta.

Hallituksen valmistelemassa väestöpoliittisessa selonteossa on entistä rohkeammin ja ennakkoluulottomammin esitettävä uusia keinoja työn ja perheen ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen. Työn organisointiin on löydyttävä joustavia mutta tehokkaita uusia tapoja. Ihmisten arvostusten muutoksista on saatu jo pitkään niin sanottuja heikkoja signaaleja. Nyt Suomessa ollaan tilanteessa, jossa ihmiset pyrkivät pois työelämästä muunkin syyn kuin pelkästään ikääntymisen tai koulutuksen riittämättömyyden vuoksi.

Muuttuneen työelämän takia tarvitsemme uusia keinoja myös fyysisen ja psyykkisen terveyden edistämiseen. Elintapasairauksien ennalta ehkäisemiseksi tarvitaan toimenpiteitä päihteiden, tupakan ja ylipainon aiheuttamien riskien torjumiseksi. Esimerkiksi lisääntyvän ylipainoisuuden sekä sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi tarvitaan kansallinen liikkumisohjelma.

Arvoisa puhemies! Luovuuden ja innovatiivisuuden kasvattaminen edellyttää suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden lisäämistä. Suomi tarvitsee aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa ja suomalaisten kansainvälistämistä. Erityisesti maahanmuuttajien määrän lisääminen on olennaista työvoiman riittävyyden, luovuuden kasvattamisen sekä moraalisen velvollisuuden vuoksi. Kansainvälisten opiskelijoiden asemaa tulee parantaa siten, että Suomessa opiskellut ulkomaalainen voisi valmistuttuaan jäädä maahan etsimään töitä määräajaksi. Tämän lisäksi tulisi harkita "Tarjous, josta ei voi kieltäytyä" -ohjelman käyttöön ottamista, joka tarkoittaa uutta ohjelmaa, jolla houkutellaan kansainvälisiä huippututkijoita suomalaisiin yliopistoihin. Ohjelma vaatii merkittävää sijoitusta tutkimusympäristöön ja henkilöstöresursseihin.

Globaalissa maailmassa Suomen eettinen vastuu kehitysyhteistyöhön panostamisesta sekä digitaalisen kuilun leviämisen estämisestä on entistä merkittävämpi haaste sekä meille suomalaisille että myös koko Euroopan unionille.

Arvoisa puhemies! Tietoyhteiskuntaa kehitettäessä on otettava huomioon tietoyhteiskunnan tasa-arvon periaate. Kaikille on pystyttävä luomaan perusvalmiudet selvitä ja menestyä suomalaisessa tietoyhteiskunnassa. Yhteiskunnan murroksessa osa väestöstä syrjäytyy helposti kehityksen ulkopuolelle. Riskinä on yhteiskunnan uusi luokkajako menestyjiin ja syrjäytyneisiin, joka periytyy sukupolvelta toiselle. Sosiaalisesti ja alueellisesti tasa-arvoista tietoyhteiskuntaa ei rakenneta ilman tasa-arvoista pääsyä tiedon lähteille ja ilman tasaveroisia työvälineitä.

Näin ollen on varmistettava, että kaikilla suomalaisilla, kaikilla kansalaisilla, on saatavilla vuoteen 2005 mennessä nopeat ja kohtuuhintaiset verkkoyhteydet. Samoin on olennaista, että tietoyhteiskunnan tasa-arvoa kehitetään panostamalla opettajien täydennyskoulutukseen, jotta verkkolukutaidon ja uusien opetusmuotojen omaksuminen olisi mahdollista kaikkialla Suomessa.

Ja viimeiseksi: Suomi tarvitsee entistä vahvempaa panostusta aikuiskoulutukseen. Kysymys ei ole pelkästään tietotekniikkakoulutuksesta vaan muuttuneen työelämän valmiuksiin ja vaatimuksiin koulutuksesta.

Arvoisa puhemies! Tässä oli muutamia ajatuksia tulevaisuusvaliokunnan näkemyksestä tietoyhteiskunnan rakenteelliseksi uudistamiseksi. Tämän lisäksi meillä on julkaistu eilen tohtori Himasen valiokunnalta toimeksi saaneena tekemä laajempi selvitys ja raportti, joka on myös tämän salin luettavissa, ja toivomme, että se kuluu näitten kansanedustajien käsissä.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin kiitokseni tulevaisuusvaliokunnalle siitä, että tämä erittäin ajankohtainen asia on otettu ja saatu tänne eduskuntaan ajankohtaiskeskusteluun, ja tietysti kiitokset siitä, että valiokunta on todella perusteellisesti selvittänyt tätä asiaa. Tällä tavalla saamme myöhemminkin eduskunnan ja päätöksentekijöiden käyttöön hyvää aineistoa.

Arvoisa puhemies! Suomi on hyvinvointivaltio ja edistynyt tietoyhteiskunta. Hyvinvointivaltio pyrkii turvaamaan kansalaistensa hyvän elämän edellytykset eri tilanteissa. Tietoyhteiskunta taas nojaa tietoon tuotannontekijänä ja hyödykkeenä sekä sen jakamiseen kansalaisten kesken.

Hyvinvointiyhteiskunnan ja tietoyhteiskunnan yhdistäminen on ollut Suomen tärkeä menestystekijä. Tulevaisuusvaliokunnan tänään julkaistu raportti perustuu pitkälti Castellsin ja Himasen käsityksiin suomalaisen tietoyhteiskunnan vahvuuksista. Tutkijat peräänkuuluttavat hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä myös tietoyhteiskunnan oloissa ja luovuuteen panostamista. Itse korostaisin ensisijaisesti oikeudenmukaisen tietoyhteiskunnan vaatimusta. Hyvinvointivaltiolle ja tietoyhteiskunnalle on yhteistä se, että hyvä politiikka on molemmissa oikeudenmukaista. Pyrkimys oikeudenmukaiseen tietoyhteiskuntaan ei eroa pyrkimyksestä oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan yleensä. Tietoyhteiskunnan välineet vain antavat keinoja toteuttaa oikeudenmukaista politiikkaa.

Mielestäni oikeudenmukainen tietoyhteiskunta täyttää kolme suurta vaatimusta. Se on tasa-arvoinen ja demokraattinen, antaa kansalaisille valinnan mahdollisuuden ja on turvallinen. Näitä tavoitteita edistetään myös hallituksen tietoyhteiskuntaohjelmalla yhtenä hallituksen neljästä politiikkaohjelmasta.

Tasa-arvo vaatii, että ketään ei perusteettomasti aseteta huonompaan asemaan kuin muita. Tietoyhteiskunnan välineet tulee panna tukemaan kansanvaltaa ja ihmisten osallistumismahdollisuuksia. Niin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kuin tietoyhteiskunnan kulmakivi on tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä. Tasa-arvoon kuuluu mahdollisuus kehittää itseään yksilönä ja hankkia tietoyhteiskunnan perusvalmiudet. Tietoyhteiskunnan kansalaistaitojen puute näkyy koko ihmisen elämässä.

Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelma korostaakin osaamisen merkitystä. Koulutus nähdään ohjelmassa laajasti. Kaikilla kansalaisilla tulee olla mahdollisuus hankkia kuhunkin elämäntilanteeseen sopivat tietotekniikan perustaidot, medialukutaito sekä valmiudet tietoyhteiskunnan palveluiden käyttämiseen. Lisäksi työntekijöiden tietoyhteiskuntaosaamisen tulisi olla työtehtävästä ja alasta riippumatta korkealla tasolla.

Tällä hetkellä koulutusjärjestelmäämme kohdistuu tietoyhteiskunnassa suuria paineita. Koulutuksen tulee tavoittaa kaikki kunkin tarpeista lähtien sekä antaa tilaa luovuudelle ja henkiselle kasvulle. Lisäksi koulutusjärjestelmän tulee taata korkeatasoisen työvoiman saatavuus sekä tietoteollisuuden että muiden tietotekniikkaa hyödyntävien alojen käyttöön. Pidän tasa-arvoisen ja laadukkaan koulutusjärjestelmän säilyttämistä Suomessa yhtenä oikeudenmukaisen tietoyhteiskunnan suurimmista haasteista.

Tasa-arvo koskee myös mahdollisuutta käyttää tietoyhteiskunnan välineitä. Tietoyhteiskuntakehitys tuo kansalaisille helppokäyttöiset ja edulliset viestintäyhteydet. Vähävaraisuus tai asuinpaikka ei saa estää pääsyä verkkoon. Yksi tapa tavoittaa viimeinenkin kansalainen on lisätä julkisia päätelaitteita kirjastoissa ja muissa yleisissä tiloissa. Alueellisesta kattavuudesta huolehditaan maakuntien laajakaistastrategioissa.

Viime viikolla annetulla viestintämarkkinalain muutoksella lisätään kilpailevien ja tätä kautta kohtuuhintaisempien laajakaistapalvelujen tarjontaa. Myös vaihtoehtoisten tekniikoiden, kuten digitaalisen television, käyttöä tulee edistää. Tähän pyritään myös hallituksen maaliskuisella periaatepäätöksellä siirtymisestä kokonaan digitaaliseen televisiotoimintaan. Verkkojen saatavuutta voidaan edistää useillakin tavoilla, kunhan tasa-arvon asia vain otetaan omaksi.

Hallituksen laajakaistastrategian tavoitteena on taata kaikille kansalaisille mahdollisuus nopeisiin ja kohtuuhintaisiin tietoliikenneyhteyksiin vuoden 2005 loppuun mennessä. Vuosi 2005 ei kuitenkaan ole mikään kehityksen loppupiste. Erittäin tärkeää on seurata laajakaistan leviämistä pitkällä aikavälillä. Tietoyhteiskunnassa siirrettävän tiedon määrä ja sen käsittelyn vaatimat tehot kasvavat nopeasti. Nälkä kasvaa syödessä.

Hyvät yhteydet ovat välttämätön mutta eivät riittävä ehto tasa-arvolle. Verkkoja tarvitaan, koska niiden kautta voi käyttää palveluita. Tasa-arvo vaatii, että erityisesti julkiset palvelut ovat kaikkien saatavilla. Tämä pätee yhtä hyvin vaikkapa Yleisradion ohjelmistoon kuin esimerkiksi eläkeasiointiin. Verkko auttaa julkisten palvelujen tarjonnassa, mutta ei ratkaise suinkaan kaikkia ongelmia. Hallituksen tehtävänä on turvata julkiset palvelut, olivatpa ne sitten verkossa tai eivät.

Toinen oikeudenmukaisuuden perusvaatimus on valinnan mahdollisuus. Kaikki eivät syystä tai toisesta halua käyttää tietoverkkoja. Oikeudenmukaista on kunnioittaa yksilön omaa valintaa. On väärin pakottaa iäkkäät ihmiset hoitamaan pankkiasiansa verkossa nostamalla palvelumaksut pilviin. Oikeudenmukaista olisi palkita pitkä asiakassuhde ja vanha asiakas esimerkiksi hyvällä henkilökohtaisella palvelulla. Vain valinnanvapautta vaalien syntyy inhimillinen tietoyhteiskunta. Erityisen tärkeitä valinnan mahdollisuus ja tasa-arvo ovat hallinnon sähköisille palveluille. Hyöty palveluiden siirtämisestä verkkoon on suuri, mutta palveluiden kehittämisen innossa pitää silti huomioida kaikkien kansalaisten kyvyt ja mahdollisuudet.

Oikeudenmukaisen tietoyhteiskunnan kolmanneksi vaatimukseksi nousee turvallisuus. Ihmistä ei saa jättää järjestelmän armoille. Tietojärjestelmistä voi luoda koneiston, joka ei muiden tarpeista piittaa. Järjestelmistä syntyy vaivihkaa ihmisten hallinnan ja valvonnan väline. Tietoyhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen kuuluu huolehtia kansalaisten yksityisyyden suojasta. Hyvinvointiyhteiskunta takaa ihmisten turvallisuuden monissa tilanteissa. Sairaat saavat hoitoa, rikolliset otetaan kiinni ja liikenneturvallisuudesta huolehditaan. Tietoyhteiskunnassa myös verkkojen on oltava turvallisia. Petokset, henkilöllisyyden kaappaukset ja laitteiden tärveleminen viruksilla ovat tietoverkon ikävää arkipäivää. Tietoturvasta huolehtiminen on noussut entistä merkittävämmäksi oikeudenmukaisen tietoyhteiskuntakehityksen uhkaajaksi.

Suomessa hallitus on yhtenä ensimmäisistä maista maailmassa laatinut yhteisen, yhteiskunnan eri toimijat ja tahot kattavan, kansallisen tietoturvastrategian. Strategia sisältää konkreettisia toimenpiteitä muun muassa helppokäyttöisten tietoturvatuotteiden kehittämiseksi, kansalaisten tietoisuuden lisäämiseksi sekä viranomaisten ja elinkeinoelämän välisen tiedonkulun parantamiseksi. Myös sähköisen viestinnän yksityisyydensuojaa koskeva hallituksen esitys on parhaillaan täällä eduskunnassa käsiteltävänä.

Tulevaisuusvaliokunnan raportti korostaa luovuutta tietoyhteiskunnassa. Olen samaa mieltä luovuuden tärkeydestä. Luovuutta tarvitaan kaikessa yhteiskunnan kehittämisessä. Luovuuden merkitys korostuu erityisesti yhteiskunnan murrosvaiheessa. Tietoyhteiskuntien kärkikastissa säilyminen edellyttää Suomelta luovuuteen panostamista. Haluaisinkin korostaa erityisesti arjen luovuutta. Ihmiset itse muuttavat toimintatapojaan jatkuvasti varsin luovasti. Jo nyt valtaosa verkkojen sisällöstä tehdään itse. Luovuus näkyy tekstiviesteinä ja valokuvina henkilöltä toiselle. Onnistuneimmat käyttötavatkin ovat käyttäjien itsensä luomia. Olisikin tärkeää, ettei tätä luovuutta kahlita esimerkiksi tarpeettomalla sääntelyllä.

Suomi on aina ollut teknologisesti luova yhteiskunta. Voisimme olla myös sisällöllisesti ja toiminnallisesti luovia. Tämä edellyttää luovuuteen kannustamista ja uusien toimintatapojen tietoista etsimistä. Keskeisenä välineenä on tietoyhteiskuntaohjelman hanke tekijänoikeusjärjestelmän ja tietämyspohjan kehittämiseksi tietoyhteiskunnan vaatimuksia vastaavaksi. Median keskittyminen ja sisältöjen yhdenmukaistuminen ovat uhka vuorovaikutteiselle, moniarvoiselle ja monipuoliselle viestinnälle. Tästä syystä julkisen palvelun televisiotoiminnan säilyttäminen sekä digitaalisen television vuorovaikutukseen panostaminen on Suomen kaltaiselle pienelle kulttuurille ja kielialueelle erittäin tärkeää. Yleisradion kehittämistä sekä erityisesti julkisen palvelun tehtävänmäärittelyä pohditaankin parhaillaan liikenne- ja viestintäministeriön asettamassa parlamentaarisessa työryhmässä. Vastaavasti myös Internetin etiikkaan ja moraaliin tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota.

Arvoisa puhemies! Tasa-arvo, valinnan mahdollisuus ja turvallisuus ovat universaaleja periaatteita. Oikeudenmukainen suomalainen yhteiskunta kantaa vastuuta koko maailmasta. Suomi on osallistunutkin aktiivisesti oikeudenmukaisen tietoyhteiskuntakehityksen tukemiseen niin Euroopan unionin, YK:n kuin muidenkin kansainvälisten järjestöjen puitteissa. Globaalin, kaikki kansat huomioivan tietoyhteiskunnan eteen on jatkuvasti tehtävä työtä. Näin taataan hitunen lisää oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä omaan tietoyhteiskuntaamme.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Oli miellyttävää kuulla liikenneministerin varsin seikkaperäistä arviota ministeriön hankkeesta koskien tietoyhteiskunnan kehittämistä. Toivoisin kuitenkin, että tietoyhteiskunta nähtäisiin muutenkin hallituksen piirissä kuin pelkästään liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaa koskettavana asiana. Tämä ei ole kritiikkiä liikenne- ja viestintäministeriötä kohtaan, koska se tarkastelee asiaa tietysti omasta lähtökohdastaan. Mutta olennaista olisi, että tietoyhteiskunta havaittaisiin teollisuusyhteiskuntaan rinnastettavaksi uudeksi tuotantomuodoksi, ja silloin meidän on pakko tarkastella verotusta muun muassa, verotuksen kannustavuutta, niitä kysymyksiä, mistä luovuus syntyy — se ei synny pelkästään teknologiasta — ja toisaalta, mitkä ovat niitä mahdollisia uusia kasvualoja, kuten kulttuuriala tai hyvinvointiteknologia-ala, joista on mahdollista luoda uutta yrittäjyyttä ja menestystä myös koko Suomelle.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minusta tämän keskustelun tärkein oivallus on siinä, että tietoyhteiskunta todellakaan ei ole mikään erillinen saareke, vaan se on osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Sen kautta me voimme luoda niin sieltä infrastruktuurin puolelta kuin palvelujen kautta sellaisia välineitä, joilla me turvaamme hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden myöskin Suomessa. Tässä on, ministeri Luhtanen, nyt se suurin hallituksen haaste, kun hallitus tekee tärkeää tietoyhteiskuntapolitiikkaohjelmaa, että me saamme todella hallitusohjelman mukaisella tavalla myöskin vuoden 2005 loppuun mennessä kaikki keskeiset julkiset palvelut verkkoon. Luodaan uusia toimintatapoja, ja jokainen investointi, jokainen euro, joka näiden palveluiden tuottamiseen tänä päivänä laitetaan, tuo aikanaan myöskin säästöjä sitten palvelutuotannossa.

Sen takia minusta olisi hyvin tärkeää, että myöskin valtiovarainministeriö ottaisi tämän vakavalla tavalla, olisi valmis ohjaamaan näihin hankkeisiin rahaa. Muutenhan tässä käy näin, että taas tuotetaan hankkeita hankkeiden perään eikä päästä eteenpäin näissä asioissa. Korkea aika olisi nyt alkaa todellakin toteuttaa niitä palveluja. Meillä on yksi maailman edistyneimpiä infrastruktuureita teknologiapuolella, meillä on paljon kännyköitä, meillä on paljon päätelaitteita, mutta ei se tee meistä vielä tietoyhteiskuntaa. Tietoyhteiskunta syntyy vain palveluista ja sisällöistä, ja yhteiskunta, tässä tapauksessa hallitus, voi olla omilla toimillaan hyvin aktiivinen palvelujen tuottaja ja tilaaja ja toimia tavallaan siinäkin hyvin markkinaehtoisesti ja luoda sen kautta myöskin uutta toimintatapaa, entistä tehokkaampaa toimintakulttuuria ja säästöä myöskin valtiontalouden kannalta.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri puhui minusta erittäin hyvin oikeudenmukaisesta tietoyhteiskunnasta, mutta joudun kuitenkin moittimaan liikenneministeriötä siitä, että asiat on jätetty liian paljon markkinavoimien varaan. Myös laajakaistan leviäminen on hyvin iso haaste. Hyvin monet kylät ovat edelleen vailla laajakaistaa, enkä minä usko, että se koskaan markkinaoperaattorien toimin sinne leviääkään. Siinä pitää valtion ottaa vastuuta.

Myös sosiaaliryhmien välillä on syntymässä iso digitaalinen kuilu. Esimerkiksi ylemmistä toimihenkilöistä nettiyhteys kotona on 74 prosentilla talouksista, mutta työttömien osalta vain 27 prosentilla. Erot ovat isot ja kasvussa, ja tässä pitää tehdäkin jotakin eikä vain hyvin puhua. Me esitimme tuossa tulevaisuusvaliokunnan kannanotossa, että esimerkiksi tämän nettiyhteyden hankkimiseen ja ylläpitämiseen pitäisi saada toimeentulotukea harkinnanvaraisena ja että tästä tehdään selvitys. Jotakin pitää tehdäkin, että se tietoyhteiskunta on kaikilla, laajakaista on joka kylällä ja nämä yhteydet ovat kaikkien saatavissa.

Esa  Lahtela  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tästä ed. Tennilän puheenvuorosta on hyvä jatkaa. Nimittäin köyhien ja rikkaimpien erot tulevat vaikuttamaan jatkossakin, jos näitä eroja ei saada pois, muun muassa tietoa sinne kotiin. Hyvä esimerkki on lähellä Joensuuta asuvasta perheestä, jonka isä ei saanut puhelinlinjaa auki sen takia, että on vähävarainen. Kun toimeentulotuessa ei tämmöistä mahdollisuutta ole olemassa, niin tällä hetkellä siellä paikallisessa kunnassa, joka on Liperin kunta, ei ollut myönnetty tähän rahoja, jolloin lapsetkin — perheessä on kolme lasta — ovat sitten paitsi siitä tiedosta, mitä mahdollisesti naapurinlapset saavat.

Toinen juttu tähän liittyen ovat nämä virukset, jotka ministeri mainitsi. Jotenkin tässä pitäisi saada sen tyyppinen muutos aikaan, jotta nämä operaattorit vastaisivat myös näistä korjaavista toimenpiteistä. Minulla on semmoinen mielikuva, että tässä jotkut ihan tahallaan antavat asioiden olla, se on joillekin rahastuskeino. Silloin jos olisi operaattorien vastuulla tämä viruksien torjunta ihan oikeasti eikä asiakkaiden, siihen ryhdyttäisiin vahvasti ja tehtäisiin semmoisia muureja, että virukset eivät läpäisisi näitä kaikkia seuloja, mitä on olemassa.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tietoyhteiskuntaa ei voida pelkistää tietotekniikan hyödyntämiseksi, vaikka teknologiset innovaatiot ovat luoneetkin välttämättömän perustan tietoyhteiskunnalle. Verkkoyhteydet kaikille kansalaisille, mistä täällä on puhuttu, on välttämätön tavoite, mutta sekään ei vielä ratkaise tietoyhteiskunnasta syrjäytymisen uhkaa. Jos ajatellaan tämän hetken tilannetta, niin syrjäytyminen koulutuksesta ja työelämästä alkaa jo varhain ja sen estäminen on todellakin kannattava investointi tulevaisuuteen. Korkeaan osaamiseen pyrittäessä nykyistä koulupudokkaiden 10 prosentin osuutta on välttämättä saatava pienennettyä, varsinkin kun huoltosuhde heikkenee. Ja siinä nousevat keinoiksi perusopetuksen ryhmäkokojen pienentäminen, riittävät opetuksen tukipalvelut ja vanhemmuuden tukeminen niin neuvolapalveluiden kuin esimerkiksi kotihoidon mahdollistavien perhetukien kautta.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Olen raskaasti pettynyt hallituksen paneutumiseen tähän tietoyhteiskunta-asiaan. Liikenneministeri Luhtanen puhui täällä tietoturvasta, verkkoratkaisuista, tekijänoikeuksista, digitaalisesta televisiosta, Internetin etiikasta ja moraalista, jotka tietysti luontevasti kuuluvat hänen hallinnonalaansa, ja niistä selvästikin kuuluu huolehtia osana tietoyhteiskuntaa. Mutta tietoyhteiskunta käsitteenä on samanlainen kuin agraariyhteiskunta, teollinen yhteiskunta, ja tämä tietoyhteiskunta käsitteenä kuvaa siis yhteiskuntaa ehkä vuodesta 2000 eteenpäin ties kuinka kauas, ja tässä nämä tekniset ratkaisut ovat vain äärimmäisen pieni murto-osa koko yhteiskunnan ongelmista. Ne suuret ongelmat nimenomaan liittyvät työntekoon, yrittämiseen, luovuuteen, kannustavaan verotukseen, ihmisen vastuullisuuteen. Hämmästelen sitä, että täällä ei ole hallituksesta laajempi osallistuminen tähän keskusteluun, koska nimenomaan painopisteen tässä keskustelussa pitää olla ihan muualla kuin tässä teknisten ongelmien ratkaisussa.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Jos sopii, käytän vastauspuheenvuoron tästä paikaltani. Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelma on koko hallituksen ohjelma, ja tässä oikeastaan otan kahteen näistä vastauspuheenvuoroista kantaa.

Ministeri Luhtanen toimii tietoyhteiskuntaohjelman varapuheenjohtajana ja liikenne- ja viestintäministerinä. Tätä ohjelmaa johtaa pääministeri puheenjohtajana, samoin kuin tietoyhteiskuntaneuvosto, johon on koottu noin 40 alan toimijaa erittäin monipuolisesti, on pääministerin johtama neuvosto. Tämä asia koskee kaikkia hallituksen ministeriöitä yhtä lailla, eikä tämä ohjelma todellakaan ole teknologiakeskeinen. Mutta tietysti tämä teknologiakeskeisyyskin pitää pitää yhtenä osana tätä ohjelmaa, koska meillä on siinäkin erittäin paljon tehtävää. Meillä on esimerkiksi 444 kuntaa, joissa on kaikissa jokseenkin erilaiset järjestelmät, sähköisiä potilaskortistoja ei ole, tieto kuljetetaan papereilla sairaaloiden käytävillä jne. Kyllä tähän tekniseen puoleenkin pitää huomiota kiinnittää, ja tässä selvästi on laajentumassa se ajattelutapa, että valtiovallan pitää ottaa selvemmin ohjaava rooli myös näiden teknisten järjestelmien rakentamisessa. Mutta itse hallituksen tietoyhteiskuntaohjelmassa on erittäin suurta painoa asetettu sekä julkisen hallinnon toimintatapojen kehittämiselle tietoyhteiskunnan vaatimusten suuntaan että kansalaisten käyttövalmiuksien parantamiselle. Näissä molemmissa pitää edetä, jotta luodaan ylipäätään edellytykset sille, että voidaan tietoyhteiskunnasta laajemmassa mittakaavassa puhua. Hallitukselle tämä on keskeinen politiikan toimintaohjelma, yksi neljästä tärkeimmästä, ja sitä ehkä kuvaa myös se, että nämä ohjelmat ovat ainoita, joita pääministeri puheenjohtajana johtaa.

Timo Soini  /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tekniikka on vain apuväline; mehän ihmisinä olemme vielä monin paikoin luolamiehen asteella. Jos katsoo vaikka Lähi-itää, niin siellä on tehty samoja asioita parituhatta vuotta. Minä pidän hyvänä tekniikan kehittymistä, Internetiä muun muassa, siinä, että ei ole enää portinvartijoita, vahteja, jotka valitsevat sen, mikä mielipide painetaan lehteen ja mikä ei. Omilla nettisivuilla voi vapaasti esittää asiansa. Nämä ovat hyviä puolia.

Kun katsoin tätä Himasen paperia, niin siellä sanottiin, että kaikki on ok, mitä aikuiset ihmiset keskenään tekevät. Tämä on toinen puoli. Toiselta puolelta tulee sitten vastareaktio, jota edustaa vaikkapa George Bush Amerikassa. Tämä on jatkuva liike. Ei ole mitään yhtä liberaalia suuntaa, vaan kun mennään tarpeeksi pieleen, niin palataan oikeille linjoille.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Luhtanen liikenne- ja viestintäministerinä käytti sinällään ansiokkaan puheenvuoron, joka luonnollisesti jätti osittain sen kuvan, että infrastruktuuri ja teknologia ovat tässä asiassa hyvin keskeisiä, ja näin onkin. Mutta haluan rohkaista hallitusta, etenkin kun pääministerikin on paikalla, siitä yksimielisyydestä, joka tulevaisuusvaliokunnassa siis oli tasa-arvoisten mahdollisuuksien aikaansaamisesta, mutta myös tämän uuden toimintatavan läpiviemisestä, jossa tarvitaan vahvempaa kansallista johtajuutta.

Minusta se, että meillä on tällä hetkellä tämä tietoyhteiskunta kovin pirstaleinen, ohjelmat eivät sovi yhteen, on sinällään vaikuttamassa siihen, että me joudumme toimimaan menneisyyden rakenteilla hyödyntäen tehottomasti nykyaikaista tekniikkaa.

Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jotta suomalainen tietoyhteiskunta ei olisi tietokoneyhteiskunta, tarvitsemme nyt hallitukselta selviä panostuksia sisältöihin. Edellisen hallituksen aikana toteutettiin tulevaisuuspaketti, jossa panostettiin sivistykseen ja jonkin verran myös korvamerkittiin resursseja sisältötuotannon edistämiseen.

Toivoisin, että hallitukselta nyt Himasen raportinkin jälkeen tulisi selviä konkreettisia toimenpiteitä, nyt kun kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinenkin on paikalla, millä tavalla suomalaista sisältötuotantoa, kulttuuriteollisuutta, tuetaan t&k-rahoituksella, niin että todellakin saataisiin tälle alalle, joka on Euroopassakin nopeimmin kasvava teollisuuden ala, uusia työpaikkoja tänne koto-Suomeen. Siinä on hallitukselle suuri haaste uusien työpaikkojen luomiseksi, ei vanhoille perinteisille aloille vaan juuri uusille aloille, joita peräänkuuluttaa Pekka Himanen raportissaan.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puolestani kiitän myös ministeri Luhtasta erittäin sisällökkäästä puheenvuorosta ja etenkin hänen näkökulmistaan, oikeudenmukaisuuden vaateesta. Yhdyn kuitenkin siihen kritiikkiin, mitä täällä on esitetty, että infran kehittämisellä ei sinänsä ole merkitystä eikä arvoa, ellei sillä ole arjen käyttöä ja ellei tarjolla ole samalla mielekästä sisältöä. Senpä takia epäilen, että pelkkä päätteiden tarjoaminen kirjastoissa ei välttämättä luo vielä tasa-arvoa, varsinkin kun olen ollut havaitsevinani, että hallituksen kehyksissä ensi vuodelle ei ole laajakaistoihin muun muassa julkisten kirjastojen osalta tulossa muutosta tämän vuoden käytäntöön.

Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Oli erittäin hyvä, että ministeri Luhtanen otti esille Yleisradion julkisen palvelun tehtävän. Se on tärkeä asia. Mutta minäkin haluaisin nähdä vähän laajemmin tämän keskustelun tästä hyvinvointiyhteiskunnan ja teknologiayhteiskunnan yhdistämisestä. Ei voi enää jatkossa jatkua niin, että tämä perustuu korkeimpiin veroihin vaan maailman korkeimpaan osaamiseen ja luovuuteen. Varmin keino tuhota hyvinvointipalvelujen rahoitus on olla reagoimatta kansainväliseen kilpailuun. Tällä hetkellä Suomi on korkeasti koulutettujen osaajien halpatyömaa. Osaava diplomi-insinööri voi moninkertaistaa palkkansa lähtemällä töihin vaikkapa Saksaan. Innovaatio, osaaminen ja kova työnteko pitää palkita myös Suomessa. Tästä muun muassa on kysymys tässä keskustelussa.

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä Himasen raportti on todella mielenkiintoinen, ja minusta sieltä kannattaa nostaa monia tärkeitä asioita esille. Keskityn ensinnäkin kohtaan 15 Päänkäytön yhteiskunnassa pää kuntoon. Eli kysymys psyykkisen pahoinvoinnin vähentämisestä liittyy varmasti tietoyhteiskuntaankin siinä mielessä, että niitä ikääntyviä, jotka työelämässä joutuvat muutoksen kohteeksi, on tuettava, heille on annettava tarpeellinen täydennyskoulutus.

Entä sitten ikäihmiset, entä vanhukset? Tämä pankkimaksukeskustelu on yksi pieni osakysymys siinä, että me emme saa syrjäyttää vanhuksia yhteiskunnastamme sitä kautta, että heillä ei ole kykyä ja mahdollisuuksia käyttää tietoyhteiskunnan palveluja. Tärkeä asia on myöskin tässä raportissa ja myös tulevaisuusvaliokunnassa esille otettu työelämän sisältö ja kehitys eli kysymys siitä, että me emme näitä psyykkisiä ongelmia, uupumista ja liian varhaista eläköitymistä aiheuttaisi sillä, että meillä ei noudateta kohtuuden työkulttuuria. Tässä on todella tavattoman paljon aineksia myös sen haasteen vastaanottamiseksi, että me voimme työllisyysastetta nostaa, mikä on aivan keskeistä.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on todettu, että Suomi tarvitsee innovaatioita ja ne syntyvät eri alojen osaajien kautta. Kehitys alkaa lapsuudessa. Tämä edellyttää lapsista huolehtimista ja koulujen opetuksen tason pitämistä korkealla. Luokkakokoja kasvattamalla aiheutetaan vahinkoa lasten ja nuorten oppimiselle. Pienemmissä luokissa opetus on luovaa ja yksilöllistä ja tulokset sen mukaisia. Nyt kunnat sitten leikkaavat opetusmenoja aika rankasti, ja tämä varmasti tulevaisuudessa näkyy. Samoin täällä on kirjasto ollut esillä. Kirjasto on myös ihmisten. Siellä on tietokoneita, mutta siellä on kirjoja, joista voi opiskella.

Ed. Lindénille sanoisin, että kyllä perinteisessä teollisuudessa on tietotekniikkaa täynnä koneet. Muun muassa paperikoneet ovat huipputietotekniikalla pyöriviä; niistä on pidettävä erityistä huolta. Uskon, että ministeri Pekkarinen näin tulee tekemään. (Ed. Laukkanen: Kyllä Mauri hoitaa!)

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Alatalo otti täällä esille sen, mistä tässä raportissa syvimmiltään on kysymys: siitä, että meidän hyvinvointiyhteiskuntamme säilyy vain ja ainoastaan, jos me olemme kilpailukykyisiä. Kysyisinkin hallitukselta, oletteko te valmiita ja millä aikataululla olette valmiita niihin toimenpiteisiin, mitä Himanen esittää: 5 prosentin alennusta tuloveroon ja 5 prosentin alennusta myös työnantajamaksuihin. Tämähän on se asia, mitä me olemme sanoneet, tosin emme niin vahvasti kuin Himanen on sen sanonut, se on myönnettävä. Toivon, että tämä viesti otetaan nyt vakavasti, koska tämä on hyvin tärkeä ja keskeinen asia. Toivon, että se nähtäisiin siitä näkökulmasta, vähän niin kuin Deng Xiaoping, että ei ole olennaista se, minkä värinen on kissa, vaan tärkeintä on se, että se pyydystää hiiriä, että ikään kuin nähtäisiin se, että tämä on keino, millä meillä on mahdollisuus tässä pärjätä.

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Muistutan tässä vielä, että tohtori Himasen paperi on erillinen paperi ja tulevaisuusvaliokunnan paperi on omansa ja niissä kaikki asiat eivät ole yhteisiä.

Minusta ongelmana on tällä hetkellä tässä suomalaisessa päätöksentekokulttuurissa tällainen palasteltu päätöksenteko ja siihen liitetty kamreeriajattelu, eli on vaikea nähdä kokonaisuuksia ja pystyä tekemään isompia ratkaisuja, koska aina pitää olla siihen yksittäiseen asiaan tietty rahamäärä, mikä ehkäisee sitten ehkä järkevien ratkaisujen tekemistä. Minun mielestäni terveydenhuollossa on erittäin paljon juuri tämän teknologian hyödyntämisen kautta uusia mahdollisuuksia ja myöskin sieltä löytyy mahdollisuus käyttää aikaa ja voimavaroja muuhun.

Tästä verkkolukutaidosta syrjäytymisestä: Se on todella iso asia, mutta muistutan, että laki ei tällä hetkellä kiellä toimeentulotuessa myöntämästä muun muassa tietoverkkoihin rahaa, jos siellä vain on tahtoa, mutta toivoisin, että hallitukselta tulee myönteinen viesti myös tähän asiaan.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meille jaettu Pekka Himasen selvitys antaa kyllä hyvän pohjan keskustella asiasta, ja ministeri Luhtaselle ja ed. Kataiselle myöskin tunnustus siitä, että puheenvuorot olivat erinomaisia.

Kun me tarkastelemme eteenpäin vuoteen 2010, meidän pitää hiukan katsella myöskin taaksepäin. 90-luvun alussa tehtiin hyvin rohkeita ratkaisuja, jotka tukivat nimenomaan tietoyhteiskunnan luomista Suomeen, ja ne ratkaisut tehtiin aikakautena, jolloin Suomi oli syöksynyt kovaan lamaan. Tällaista rohkeutta tarvittaisiin tänäkin päivänä. Esimerkiksi Jyväskylä, Keski-Suomi, on menestynyt 90-luvun alun ratkaisujen vuoksi suurelta osaltaan. Ministeri Pekkariselle kyllä tästä kiitos — hän oli nimittäin ministeri silloin, kun näitä ratkaisuja tehtiin. Nyt pitäisi muistaa myös se asia, että tämä tietoyhteiskunnan luominen on erittäin hyvä aluepolitiikan väline elikkä tiedonsiirto, tietotekniikka, tämä ala yleensä, mahdollistaa toimien, työpaikkojen, siirtämisen maakuntiin. Tämä on erittäin arvokas asia tänä päivänä, kun me alueellistamisesta puhumme.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri valitettavasti joutui lähtemään, mutta varmasti muiden ministereitten kautta terveiset menevät perille.

Nyt kun tässä syksy lähestyy ja myös kunnallisvaalit lähestyvät ja puhutaan kunnallisista palveluista, niin tulevaisuusvaliokunnan keskusteluiden ja Himasen raportin pohjalta voimme lämpimästi suositella hallitukselle nimenomaan tätä julkisen sektorin tuottavuuskehitykseen panostamista. Siis se on aivan olennainen kysymys. Tiedän, että muun muassa joissakin tietoyhteiskunta-alan elinkeinojärjestöissä on esitetty, minusta aivan kannatettavaa, ajatusta siitä, että julkisessa palvelutuotannossa mukana olevat työntekijät opastettaisiin koulutukseen, jossa opittaisiin hyviä käytäntöjä, kuinka tuottaa palveluja toisella tavalla, ja levitettäisiin olemassa olevia hyviä käytäntöjä myös Suomessa eteenpäin ja tavallaan myös panostettaisiin hyvinvointiyhteiskunnan johtamiseen, johtamisjärjestelmän kehittämiseen, siten että se olisi nykyistä innovatiivisempi. Tämä tarkoittaa siis laajaa uutta näkemyksellisyyttä siitä, kuinka palveluita on mahdollista toteuttaa kumppanuudella kolmannen sektorin, yksityisen sektorin ja julkisen sektorin välillä, mutta myös sitä, kuinka hyvin julkisella sektorilla pystytään tuottavuutta lisäämään. Konkreettinen keino on siis työntekijöiden koulutus tietoyhteiskuntavalmiuksien omaksumiseen ja uuteen johtamisjärjestelmään.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Edellä sanottu on sellaista, mihinkä hyvin voi yhtyä. Kaikki nämä eri maiden väliset kilpailukykyselvitykset osoittavat, että Suomen kohdalla heikoin lenkki on nimenomaan julkisen sektorin tuottavuuskehitys. Jos aiotaan siinä päästä eteenpäin, ed. Kataisen esille tuomien seikkojen ohella varmasti kilpailuttaminen tavalla, joka ei romahduta sinänsä tätä julkisen sektorin palvelujen tuottamisen järjestelmää, kilpailuttamisen asteittain saaminen myös siihen kenttään, on yksi tekijä, joka asiassa auttaa.

Toinen asia, mihinkä haluan kiinnittää huomiota, on se, että samaiset kilpailukykyvertailut osoittavat, että Suomi on hyvä ict-osaamisessa ja -tuotannossa tällä kovalla puolella, mutta sitten kun kyse on näiden taitojen sovelluksesta, siinä me emme ole enää maailman huippua. Professori Pohjola, joka on erityisesti tutkinut paperiteollisuutta, on havainnut myöskin sen teollisuudenalan piiristä tämän tosiseikan: vaikka ict-osaamista sinänsä on, niin niiden sovellusten ajaminen sisään ei vielä tuollakaan tuotannonalalla ole siinä mitassa edennyt kuin edellytyksiä periaatteessa voisi olla. Resursseja nimenomaan t&k-toimintoihin lisätään kaiken aikaa tämän hallituksen toimesta, ja nimenomaan näitten sovellutusten edistäminen on tärkeä osa näitten resurssilisien kohdentamista.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin ministeri Pekkariselle vastata tuohon julkisen sektorin tehottomuuteen, niin kuin totesitte. Sosiaali- ja terveyspuolella voidaan todeta, että kaikkien käytettävissä olevien tilastojen mukaan Suomi käyttää bruttokansantuotteestaan selvästi pienimmän osan Oecd-maista terveyden- ja sairaanhoitoon. Kuitenkin se on edelleenkin laadukasta, kun sitä vaan onnistuu saamaan. Toinen esimerkki on se, että kansalaista kohti Suomi käyttää selvästi keskimääräistä vähemmän euroja terveydenhoidossa vuosittain, siis aivan reaalirahana. Ainoastaan Portugalissa ja Espanjassa käytetään vähemmän kuin Suomessa. Mielestäni tämä nyt ei ainakaan osoita huonoa tehokkuutta.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On todellakin hyvin tärkeää nähdä tässä kilpailukykyvertailussa, minkä takia Yhdysvallat on tällä hetkellä valovuoden päässä Euroopasta: Juuri sen takia, että siellä oleva teollisuus käyttää informaatioteknologian sovelluksia paremmin hyväksi kuin yksikään Euroopan maa tällä hetkellä. EU:llahan oli erittäin kunnianhimoinen ohjelma, eEurope 2010, jonka tavoitteena oli, että Eurooppa olisi ollut maailman johtava tietotalous vuoteen 2010 mennessä. Nyt jo me tiedämme, että ei varmasti ole. Olemme kaukana siitä. Sen takia tämä on, ministeri Pekkarinen, teidän johtamanne ministeriön yrittäjyysohjelman eräitä avainasioita, millä tavalla te aktivoitte suomalaiset pk-yritykset ottamaan käyttöön informaatioteknologian sovelluksia ja sen kautta hakemaan parempaa tuottavuutta ja tehokkuutta toimintaan.

On hyvä nähdä, että me puhumme nyt asiasta, jonka täytyy olla geneerinen asia, läpäistä kaikki ministeriöt, niin sosiaali- ja terveysministeriön kuin opetusministeriön ja kaikki muutkin, koska samalla tavalla näitä sovelluksia voidaan soveltaa kaikille hallinnonhaaroille ja ottaa todellakin vakavasti tämä palvelutuotantohaaste sekä se koulutushaaste, ottaa mittava koulutustavoite, ministeri Luhtanen, vielä tällä vaalikaudella mielellään, ja nämä ovat sitten tavallaan niitä tietoyhteiskunnan avaintekijöitä ja kykenevät tuomaan sen uuden toimintatavan. (Puhemies: Aika!) Niin kuin ed. Karjula täällä totesi, ei voida tietoyhteiskunnassa menestyä, jos me toimimme teollisuusyhteiskunnan toimintatavalla. (Puhemies: Aika!) Tarvitaan myös uusi toimintatapa tähän aikaan.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En voi olla kommentoimatta ed. Tiusaselle, että Euroopan keskuspankki on toki tehnyt tutkimuksen tästä tehokkuudesta julkisissa palveluissa ja valitettavasti Suomi jäi aivan hännille tässä julkisten palveluiden tehokkuudessa. Tehokkuus ei ole sama asia kuin se, että laitetaan paljon verorahoja palveluitten toteuttamiseen. Maksamalla paljon veroja ei saada korreloitua, että saadaan paljon palvelua. Näin ei ole, vaan Suomi nimenomaan Ekp:n tutkimuksessa joutui melkein jumbosijalle tässä tehokkuudessa.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Arvoisa puhemies! Pääministeri Vanhanen totesi sen seikan, että meillä tietoyhteiskuntaohjelma on tämän hallituksen aikana koottu nimenomaan siten, että se on eräs keskeinen politiikkaohjelma, yksi neljästä, ja sitä siis vetää pääministeri — minä olen sen varapuheenjohtaja — sillä ajatuksella nimenomaisesti, että pääministeri voi koordinoida kaikkien hallinnonalojen erilaisia toimintoja. Yhdyn täysin täällä esille tuotuihin näkemyksiin siitä, että tällaisen ohjelman, tietoyhteiskuntaohjelman, elementtien toteuttaminen on nimenomaan poikkihallinnollista toimintaa eli siinä pitää kaikkien hallinnonhaarojen olla mukana, ja tämä on meillä lähtökohta. Se konkretisoituu muun muassa siinä, että tähän tietoyhteiskuntaohjelman, politiikkaohjelman, johtoryhmään kuuluvat kaikki keskeiset ministerit, ja se tarkoittaa myös käytännössä sitä, että eri elementit, täälläkin keskustelussa esiin tulleita, on otettu huomioon myös nyt budjettivalmistelussa.

Tämän tietoyhteiskuntaohjelman ensimmäinen hanke oli laajakaistastrategian aikaansaaminen ja sen hyväksyminen. Kun täällä muun muassa ed. Tennilä peräänkuulutti sitä, että tämä asia ei ole edennyt ja tässä on paljon ongelmia, voisin vaan lyhyesti todeta sen, että tämän laajakaistastrategian täytäntöönpano käsittää noin 50 erilaista toimenpidettä. Näistä tietysti suurin osa tulee liikenne- ja viestintäministeriön vastuulle. Mutta se ohjelma on olemassa. Strategia tehtiin siis vasta pari kolme kuukautta sitten ja asiaa ollaan juuri valmistelemassa, ensitöinämme budjetit ja muut tällaiset asiat.

Tästä laajakaistasta: Täällä aivan oikein esimerkiksi ed. Lindén toi nämä sisällöt esille. Näinhän se on, laajakaistahan leviää laajalle vain, jos verkossa on palveluja ja jos siinä on sisältöjä. Tietysti toisaalta näitähän syntyy vain, jos on olemassa hyvä verkko, jossa näitä voi tarjota. Tämä meidän ohjelmamme, mikä on siis hyväksytty, on erinomaisen kattava, ja vielä korostan sitä, että se on nimenomaan poikkihallinnollinen, ja tämä on tietysti välttämätön lähtökohta. Mutta sitä toimeenpannaan.

En puheessani lähtenyt ollenkaan tuomaan esiin niitä toimenpiteitä, joita liikenne- ja viestintäministeriössä esimerkiksi tällä hetkellä tehdään, siitä syystä, että kun käytin yleispuheenvuoron, katson, että näistä toimenpiteistä voidaan sitten vaikka keskustella erikseen, ja osaahan eduskunta tietysti tunteekin, koska näitä asioita on varsin runsaasti valiokunnissa tällä hetkellä käsiteltävinä, ja olisiko niin, että tulevaisuusvaliokunnan täytyisi — en tiedä, pyydetäänkö näistä lausuntoja tulevaisuusvaliokunnalta — entistä tiiviimmin sitten seurata esimerkiksi näitä keskeisiä lakiesityksiä, mitkä liittyvät tähän tietoyhteiskunnan kehittämiseen? Täällä on muun muassa tällä hetkellä sähköisen viestinnän tietosuojalaki. Se on eduskunnassa viime metreillä. (Ed. Laukkanen: Tulee hyvä laki!) Eilen oli lähetekeskustelu viestintämarkkinalain muuttamisesta, jolla pyritään nimenomaan saamaan aikaan tätä kilpailua ja sitä kautta hintoja edullisemmiksi. Verkkotunnuslain muuttaminen tulee toukokuussa. Meillä oli radiolaki täällä lähetekeskustelussa muistaakseni eilen.

Hallitus teki myös pari kuukautta sitten tähän ohjelmaan liittyen periaatepäätöksen digitaaliseen televisiotoimintaan siirtymisestä, ja myös sen täytäntöönpano erittäin lukuisine hallinnollisine ja muine toimenpiteineen on tällä hetkellä käynnissä.

Kansallisen tietoturvastrategian täytäntöönpano: Siinä on myös liuta erittäin vaikeita, tärkeitä toimenpiteitä. Näitä tehdään hyvin laajassa yhteistyössä muiden ministereitten kanssa.

Tietysti voisin vielä luetella liudan esimerkkejä erilaisista klusteriohjelmista, kaikista muista, kansainvälisistä yhteyksistä. Sen vaan voin sanoa, että esimerkiksi kun EU:n tasolla ajatellaan, niin EU:ssa ovat tällä hetkellä tietoyhteiskunta-asiat erittäin keskeisesti esillä, ja voin sanoa näin, että Suomella ei ole ollut minkäänlaista häpeämistä meidän asioidemme esille tuomisessa. Siellä muun muassa meidän aloitteestamme nyt laaditaan EU:n yhteistä laajakaistastrategiaa, jonka kesäkuussa pitäisi olla valmis ja käsiteltävänä. Se tarkoittaa sitä, että eri maista on tietysti koottu nämä hankkeet ja niitä nyt vertaillaan toisiinsa ja saadaan vertailukelpoista tietoa siitä, missä mennään missäkin maassa ja missä kenties on näitä esteitä olemassa.

Mutta, puhemies, täällä on ollut minun mielestäni erittäin hyviä puheenvuoroja. Pidän ansiokkaana sitä, että asioita täällä käsitellään, mutta eihän tohtori Himasen tutkimus tietysti ole, ainakaan vielä, hallitusohjelma. Se antaa eväitä varmasti, ja niistä keskustellaan, ja niin pitääkin. Näistä asioistahan pitää mahdollisimman avoimesti keskustella. Vain sillä tavalla päästään hyvään lopputulokseen.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On erittäin hienoa, että on päästy näin pitkälle näissä tietoyhteiskunnan hankkeissa. Siinä mielessä tietenkin täytyy olla iloinen, että me pääsemme niille juurille, mikä tulevaisuudessa on meille tärkeätä. Mutta pitäisin erittäin tärkeänä kirjastojen roolia, mitä ei ole millään lailla nostettu esille. Se on sitä kansalaisyhteiskuntaa. Viime hallituksen aikana jo yritettiin ajaa asiakaspäätteitä kirjastoihin, jotta se tieto olisi kaikkien kansalaisten ulottuvilla, mutta silloin se rahoitus ei ollut mahdollista. Toivonkin, että nykyinen hallitus myös puuttuu tähän, koska se on ainoa keino siihen, että tietoyhteiskunta ja se taito, mitä siellä ihmisillä on, saadaan koko kansan käyttöön.

Simo Rundgren /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä Himasen raportti, jota on varmaan luettukin, on mielestäni erinomainen keskustelun virittäjä. Siinä on eräs viesti mielestäni ylitse muiden. Se on se, että me olemme murroksen edessä, jota jotkut jopa luonnehtivat kriisiksi. Tämä on tullut monissa puheenvuoroissa esille juuri siinä, että olemme tietoyhteiskunnassa siirtymässä vaiheeseen, jossa sisältöjen tuotanto korostuu näitten teknisten vempaimien ohella tai niitten jälkeen. Tämä kriisivaihe on toisaalta ongelma sen tähden, että se synnyttää juuri tätä hätätilan kulttuuria, josta tänä päivänä täällä eduskunnassa esimerkiksi Kemijärven Salcompin työntekijät ovat olleet monille kertomassa. Se on ongelma siinä mielessä, että hätätilassa olevat ihmiset eivät kovin luoviin ratkaisuihin ainakaan heti pysty, vaan yhteiskunnassa pitää olla riittävä turva. Sen takia tämä välittäminen, joka tässä raportissa on ensimmäisenä sanana, on syytä myöskin ottaa vakavasti.

Rakel Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Pekkarinen ehti lähteä, mutta haluan kyllä kiittää ministeri Luhtasta sekä ed. Kataista tästä hyvästä keskustelun avauksesta.

Minulle tuli vaan mieleeni, kun ministeri Pekkarinen korosti julkisen sektorin tehokkuuden löytämiseksi kilpailua, että siinä täytyy kyllä olla varovainen. Tosin Ranskasta saimme lukea uutiset, että terveydenhoito on todella kriisissä ja ratkaisuja tehokkuuden löytämiseksi joudutaan tekemään kovien paineitten alla. Toivotaan, että Suomessa emme siihen joudu.

Mutta kysyisin vaan, onko kuitenkin Suomessa — ja toivon, että Suomessa on — viisautta siinä, että me emme hyvinvointipalveluja kilpailuta ihan sillä tavalla, että emme pysty analysoimaan, mitä siitä seuraa. Heitänpä ajatuksen: kuinka voidaan väestövastuista terveydenhoitoa tuotteistaa niin, että sitä yksikköhinnoin voidaan kilpailuttaa?

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämä keskustelu siitä, kumpi tulee ensin, verkon kattavuus vai siellä olevat palvelut, on tietenkin muna—kana-keskustelua. Mutta minä näen asian niin, että eihän esimerkiksi työvoimapalveluita voida siirtää laajassa mitassa verkkoon, jos työttömiltä puuttuu nettiyhteys joko sen vuoksi, että asuu liian syrjässä, jonne laajakaistaa ei ole, tai on liian köyhä saadakseen ne yhteydet. Pitää ensin turvata se, että ne perusvehkeet ovat kaikilla, ja sitten voidaan siirtää palveluja niihin. Toisin päin se ei tule koskaan onnistumaan. Se kompuroi koko matkan. Esimerkiksi digi-tv:hen siirrytään aika kovillakin otteilla, mutta siten, että digi-television näkyminen on päätetty turvata koko maassa kaikkia kyliä myöten, ja näin pitää laajakaistankin kanssa tehdä, ottaa vastuu siitä, että se ulottuu kaikkialle.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Luhtanen sanoi, että tämä Himasen paperi ei ole vielä hallitusohjelma. Ei varmasti ole tarkoituskaan olla Himasen paperin mikään hallitusohjelma, aivan niin kuin ei TuVin keskustelualoitteenkaan ole tarkoitus olla hallitusohjelma. Kuitenkin tämä TuVin keskustelualoite sisältää 29 lähiajan toimenpidettä. Ne ratkaisut, mitkä me olemme valmiita tekemään tänä vuonna, ensi vuonna ja vuonna 2006, muodostavat sen tulevaisuuden, mitä me elämme viiden ja kymmenen vuoden kuluttua. Jos lähdetään siitä, että nämä, mitä TuV nyt ehdottaa tässä keskustelualoitteessaan, eivät ole hallitusohjelmassa ja niitä ei siksi voida lähteä toimeenpanemaan, niin pelkäänpä, että vuonna 2007 uutta hallitusohjelmaa kirjoitettaessa Suomen tilanne on jo siinä määrin muuttunut nykyisestä ja ollaan jo pahassa suossa, että sitten on liian myöhäistä.

Seppo Särkiniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on hyvää keskustelua. Minusta täytyy kuitenkin muistaa, että kun puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta, se perustuu sille ajatukselle, että on varallisuutta, jota voidaan erilaisten tulonsiirtojen ja hyvinvointipalveluiden kautta jakaa, mutta tärkeää on erottaa kysymykset, mitä ja miten. Minusta tuntuu, että tämä uusi teknologia tarjoaa nyt ensimmäisen kerran mahdollisuuden siihen uuteen rakenteeseen, että voidaan tehdä toisin. Mutta nyt politiikalla on suuri vastuu. Nimittäin kotikaupungissani Espoossa on yritetty lähteä tässä liikkeelle, varmasti tehty paljon virheitäkin, mutta kun huomataan, että se muuttaa toimintatapoja, ehkä yksittäisten kaupungin työntekijöitten työtehtäviä jnp., se antaa myös erittäin hyvän paikan poliittiselle jarrutukselle. Tässä kysytään nyt poliitikoilta suurta vastuuta.

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Dromberg kaipasi kirjastokeskustelua. Tässä keskustelun avauksessahan puututaan juuri kirjastojen merkitykseen tässä tietoyhteiskunnassa ja ennen kaikkea tässä tasapuolisuudessa.

Mutta pyysin puheenvuoron, kun puhuttiin terveydenhuollon tehokkuudesta. Ed. Tiusanen on siinä ihan oikeassa, että Suomessa käytämme todella vähän suhteessa muihin maihin terveydenhuoltoon rahaa, mutta kuitenkin terveydenhuollossa on löydettävissä vielä paljon lisää tehokkuutta nimenomaan teknologian avulla ja esimerkiksi käyttämällä hyväksi sähköpostia, tekstiviestejä ja puhelinpalvelua asiakkaiden ja terveydenhuollon välillä, plus sitten siellä terveydenhuollon sisällä voidaan teknologian hyväksikäytöllä lisätä paljon tehokkuutta. Silloin jäisi aikaa muulle työlle.

Ed. Kasvi on usein tulevaisuusvaliokunnassa hyvin kysynyt, pitääkö meidän edetä nopeimpien mukaan vai pitääkö meidän edetä hitaimpien mukaan julkisen sektorin sähköisissä palveluissa. Toivottavasti nyt emme ainakaan ihan hitaimpien mukana etene.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Arvoisa puhemies! Täällä oli hyviä ja ansiokkaita huomautuksia eri asioista.

Vielä laajakaistasta sen verran — ed. Tennilä poistuikin — että laajakaistastrategian hallituksen hyväksymä lähtökohta on se, että kaikille Suomessa vuoteen 2005 mennessä toteutettaisiin nopeat tiedonsiirtoyhteydet, itse asiassa lähdetään tämmöisestä termistä liikkeelle, ja se tarkoittaa sitä, että jokaisella on oltava mahdollisuus saada käyttöönsä kohtuuhintaiset nopeat tiedonsiirtoyhteydet. Tämä toteuttamistapa ei ole itsestäänselvä. On monia maita, joissa toteutetaan laajakaistaa tai nopeita tiedonsiirtoyhteyksiä ihan eri pohjalta. Suomi on valinnut tämän tien, ja minusta se on ainoa oikea tie harvaanasutussa, suuressa maassa, että kaikilla on todella tämä mahdollisuus. Ketään ei pakoteta siihen, mutta kohtuuhintaiset verkkoyhteydet ovat kaikkien saatavilla. Yhdyn siinä ed. Vielman ajatukseen, että tämä on parasta aluepolitiikkaa, mitä voidaan tehdä.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Suomi on viime vuosina elänyt tietoyhteiskuntahuumaa. Talvisodan ja velanmaksun maa onkin nyt tunnettu maailmassa kännykkäkansana. Suomalaisen tietoyhteiskunnan kehitykselle, niin kuin monessa puheenvuorossa on tullut jo esille, ei ole ollut ominaista tieto vaan koneet. Kansalaisten tietoyhteiskuntataidot on määritelty kykynä käyttää koneita, ja taustalla on suomalaisen yhteiskunnan erittäin voimakas teknologiaoptimismi. Suomalaiset ottavat teknologian nopeasti käyttöön.

Itse ajatus kansalaisuudesta ja osallisuudesta yhteiskunnan kehitykseen on kuitenkin jäänyt laitteiden varjoon. Laitteiden määrä tai edes laatu ei kuitenkaan kuvaa yhteiskunnallista kehitystä ja anna eväitä tulevaisuutta varten. Siksi onkin mielenkiintoista, että nimenomaan luovuus nousee nyt tietoyhteiskuntakeskustelun keskiöön. Himasen raportin suurin ansio mielestäni on se, että se lähtee arvopohjasta eikä koneista ja kaapeleista.

Raportin arvopohjana on vapaus ja luovuus, yhteisöllisyys ja kannustavuus, välittäminen ja luottamus. Haluaisin kuitenkin kysyä: Ovatko nämä suomalaisen tietoyhteiskunnan arvoja, onko näin? Onko todella niin, että vapaus, yhteisöllisyys ja luottamus kuvaavat suomalaista yhteiskuntaa?

Luovuus ja vapaus ovat kontrollin ja holhouksen kanssa suoranaisessa ristiriidassa. Suomessa on suuri määrä kansalaisia, joita toiset kontrolloivat. Toimeentulotuen hakijan vapausaste on suurin piirtein nolla. Myös luottamuksen kanssa voi olla vähän niin ja näin. Tällä hetkellä esimerkiksi pohjoiskarjalainen työtön joutuu työvoimatoimistolle hakemaan todistuksen kaikista pankeista siitä, että hänellä ei ole näissä pankeissa tiliä.

Raportin mukaan yhteisöllisyys on suomalainen perusarvo. Juuri tietoyhteiskuntakehityksessä yhteisöllisyys ja yhteisöjen kehittäminen on jäänyt jälkeen. Tosin puhutaan paljon verkostoista, mutta ihmiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan. Mannerheimin Lastensuojeluliitto on todennut, että lapset ovat yksin. Vanhustyön keskusliitto on todennut, että vanhukset ovat yksin. Hiljattain on tehty tutkimus keski-ikäisistä yksin asuvista; hekin toteavat: "Kukaan ei minua tarvitse."

Mikä on yhteiskunnan tulevaisuus tässä tilanteessa? Olen samaa mieltä raportin johtopäätösten kanssa siinä, että tarvitsemme vapauden kulttuuria luovuuden ylläpitämiseksi. Tästä vapauden kulttuurista ja luovuudesta tulisikin kaikkien tulla osallisiksi, ja olen samaa mieltä siitä, että tietoyhteiskunnan tulisi olla kaikille. Syrjäytymistä ei tule hyväksyä. Nyt kuitenkin tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä perustasolla.

Arvoisa puhemies! Tässä ovat monessa puheenvuorossa tulleet kirjastot esille. Kirjastot ovat ainoa avoin yhteinen luovuuden tila Suomessa. Kirjastot kuitenkin voivat huonosti. Aukioloajat lyhenevät, opetusministeriö on hiljattain lähettänyt tiedotteen, jossa todetaan, että aineistot museoituvat. Lisäksi rahoitusta on erittäin vähän. Kunnat panostavat huonosti kirjastoihin, vaikka kulttuuriministeriö onkin todennut, että valtionosuudet asiassa olisivat kunnossa. Samanaikaisesti kirjastojen lainaus lisääntyy, käyttö lisääntyy, myös digitaalisten aineistojen käyttö lisääntyy. Itse asiassa on niin, että kansalaisten, suomalaisen miehen ja naisen, portaali tietoyhteiskuntaan ja luovuuteen näivettyy juuri tällä hetkellä. Asiat tulisikin panna aidosti tärkeysjärjestykseen. Olen samaa mieltä, että luovuus on suuri haaste. Ei ole kysymys ainoastaan ulkomaisten huippujen houkuttelusta ja ict-klusterista, vaan myös suomalaisen arkielämän selviytymisehdoista. Luovuudessa on kyse ajasta ja tilasta. Molemmat ovat tällä hetkellä suomalaisessa yhteiskunnassa kortilla.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Välittävä, kannustava ja luova Suomi — kaikki positiivisia ilmaisuja ja siksi hyviä. Tosin kannustimilla on tässä salissa takavuosina tarkoitettu myös leikkauksia työttömien ja muiden etuuksiin. Tässä ei sitä kuitenkaan tarkoiteta vaan jaellaan enemmänkin porkkanoita ja kannustetaan ihmisiä luoviin tapoihin toimia niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

Tohtori Pekka Himasen katsauksessa tietoyhteiskunnan haasteisiin on selkeä viesti päättäjille. Olemme tienhaarassa, jossa on tehtävä valintoja, sekä arvovalintoja että konkreettisia päätöksiä. Katsaus sisältää paljon mielenkiintoisia ehdotuksia, joista en ihan kaikista ole samaa mieltä. En kuitenkaan tyrmää Himasen näkemyksiä, sillä hän on hakenut kokonaisuutta uudelle, kestävämmälle yhteiskuntarakenteelle, jossa hyvinvointipalveluita pidetään tärkeinä kilpailukyvyn kannalta.

Himasen ei kuitenkaan tarvitse elää tässä meidän kamreeriajattelussamme, jossa yksittäisten päätösten rahoitus on aina arvioitava erikseen. Se ehkä onkin syy siihen, että meidän nykyinen palasista koottu päätöksentekomme ei yleensä johda toivottuun kokonaistulokseen eivätkä tulevaisuusajattelu ja luovuus näy riittävästi tässäkään talossa. Mutta keskustelun sytykkeeksi Himasen paperi on antoisa ja monipuolinen, eikä hän ole unohtanut päivän trendien mukaisesti seksiäkään raportistaan. Päinvastoin hän esittää sitä osaksi mielekästä kansallista liikkumisohjelmaa.

Tulevaisuusvaliokunta pureskeli Himasen paperia pitkin ja poikin, mutta lopulta syntyi aloite, jonka kaikki pystyimme allekirjoittamaan. Toivonkin, että salikeskustelussa aloitetta arvioidaan kriittisesti ja heitetään siihen vastakommentteja.

Olemme siis tienhaarassa monessakin mielessä. Meidän on valittava oikea tie, ettemme joudu yhä pienenevien teiden jälkeen lopulta metsäautotien päähän, josta löytyy vain umpikuja.

Työllisyydessä Suomen pitäisi tehdä ratkaisuja, jotka suuntaavat tulevaisuuteen. Haluammeko yhteiskunnastamme matalapalkkayhteiskunnan, jossa maailman parhaiten koulutetut ihmiset työskentelevät pienillä palkoilla useissa töissä, vai haluammeko osaamiseen perustuvan ja kannustavan yhteiskunnan, joka panostaa uusien teollisuudenalojen ja laadukkaiden palvelujen syntyyn tuotekehityksen, tutkimuksen ja innovaatioiden avulla sekä pienten yritysten toimintaedellytysten parantamiseen? Minä valitsisin jälkimmäisen. Saa nähdä, kumman hallitus valitsee. Hyvä työllisyys on hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituksen pohja, ja siksi oikean tien valinta juuri nyt on tärkein päätös.

Tässä talossa puhumme kyllä paljon rahasta mutta emme niinkään siitä, mitä rahalla saadaan aikaan. Maksamme ilolla veroja, jos tiedämme, että verorahoilla tuotetut palvelut ovat laadukkaita ja ne toimivat, teitä korjataan ja perusasiat ovat kunnossa. Veronapina laajenee, jos ja kun näin ei ole.

Mielestäni sekä Himasen katsauksessa että valiokunnan aloitteessa on arvokasta se, että tehokkuutta palvelujärjestelmäämme haetaan luovuuden ja teknologian hyödyntämisen kautta, sillä juustohöylääminen on tullut tiensä päähän, ja väitän, että myös sektorikohtainen tulosohjaus on osittain aiheuttanut tehottomuutta. Kainuun hallintokokeilussa pyrimme löytämään luovalla tavalla teknologian ja yhteistyön kautta uusia tapoja järjestää palveluja.

Jokainen työntekijä on osaaja omassa työssään, mikäli hän on kiinnostunut työnsä kehittämisestä. Työyhteisöjen luovaa ajattelua tulisikin kannustaa ennen kaikkea kiitoksin mutta myös rahallisesti. Työyhteisöissä pitäisi pystyä ottamaan työntekijöiden elämäntilanteet paremmin huomioon. Siihen tarvitaan myös joustoja. Joustoja tarvitaan määräajoin myös toiseen suuntaan, mutta ne eivät saa mennä liian pitkälle, kuten nyt on menty. Pienten lasten isät tekevät Suomessa eniten ylitöitä. Hyvän ja mielekkään elämän ja perhe-elämän ehto on se, että ihminen saa olla kokonainen eikä hänen tarvitse elää pelkästään työlleen. Nuorten yrittäjien kanssa keskustellessani olen tullut toiveikkaaksi, että uusi sukupolvi näkee tämän paremmin kuin me ehkä liiankin työhön juuttuneet keski-ikäiset.

Haastan työmarkkinajärjestöt uuden, joustavan ja luovan työelämän kumppaneiksi. Tulkaa poteroistanne ja iänikuisten vaatimustenne takaa keskustelemaan tämän päivän ja tulevaisuuden työelämän haasteista. Teidän tavoitteennehan on yhteinen: hyvinvoiva ja tehokas työyhteisö ja yritys.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan mainita Himasen esiin nostamasta Jukola-strategiasta. Oppia voisi hakea vaikkapa Haaparannassa sijaitsevasta ruotsalais-suomalaisesta kielikoulusta, jossa jokaisella yläasteen luokalla jokainen oppilas tekee digikameraa, videoita, tietokoneen tekstin- ja kuvankäsittelyä hyödyntäen esitelmänsä. Jokainen oppii siis käyttämään näitä välineitä. Suomessa lukutaito on itsestäänselvyys ja myöskin verkkolukutaidon pitäisi olla tulevaisuudessa itsestäänselvyys.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Tieto on yhä useammin myyntitavaraa ja teknologian voittokulku toimii monessa suhteessa muiden alojen kehityksen moottorina. Siksi tietoyhteiskunta tarvittavine teknologioineen on myös kasvava työllistäjä ja bisnes, jonka rahasammosta moni haluaa siivunsa. Jo nyt on näkyvissä, kuinka tietoyhteiskunta luo isoja yksiköitä. Silti nokioiden, elisa-soneroiden, ylikansallisten tv-yhtiöiden ja lehtitalojen rinnalla on kuitenkin pidettävä huolta, että ovi tietoyhteiskuntaan ja sen rahavirtoihin on avoinna myös pienille yrittäjille sekä yleishyödyllisille yhteisöille. Juuri siitähän uudessa, uljaassa tietoyhteiskunnassa oli alun perin kyse: avoimuudesta ja mahdollisuudesta kaikille.

Teknisesti tietoyhteiskunta antaa mahdollisuudet lähes mahdottomaan. Puitteet siihen ovat jo hahmollaan. Ongelmana kuitenkin on, miten tuo tekniikka ja sen tarjoamat palvelut saadaan kaikkien ulottuville. Tarkoituksenahan ei kai ole jakaa kansalaisia kahden kerroksen väkeen: kansalaisiin, jotka surffaavat tiedon valtaväylillä ja muokkaavat maailmaamme, ja niihin kansalaisiin, jotka yhteisö tietoisesti sulkee ulkopuolelleen.

Tietoyhteiskuntaa ei voi myöskään jättää yksin markkinoiden armoille. Kaupallisten palveluiden yleismaailmallinen lähtökohtahan on mahdollisimman suuri tuotto mahdollisimman pienellä riskillä. Siksi yhteiskunnan on oltava rakentamassa teknisiä mahdollisuuksia sinne, missä se ei ole kaupallisesti kannattavaa. Tietoyhteiskunta ei saa eriarvoistaa ihmisiä. Tiedon ja osallisuuden on oltava universaalia, kaikkien saatavissa. Siksi ei ole yhdentekevää, että osa julkisista tietoyhteiskuntamme rakennusaineista jää vuosi vuodelta ilman tasa-arvoisuuden vaatimaa panostusta. Pelkät päätteet kirjastoissa eivät nimittäin luo tasa-arvoa. Ennen kuin kaikkien syrjäseutujemme kirjastoihin ei ole laajakaistoja ja sitä kautta yhteyksiä ulkomaailmaan, on turha puhua suomalaisesta tasa-arvoisesta tavasta rakentaa tietoyhteiskuntaa. Jalo päämäärä ja käytäntöhän ovat nyt ainakin kirjastojen osalta kaukana toisistaan, eikä vuoden 2005 kehys muuta lupaa.

Arvoisa puhemies! On kuitenkin hyvä muistaa, että infrastruktuurin kehittämisellä ei ole merkitystä eikä arvoa, ellei sillä ole arjen käyttöä ja ellei tarjolla ole samalla mielekästä sisältöä. Siksi on käytännössä pidettävä huolta siitä ja kiinni siitä, että Suomesta pyritään kehittämään maailman johtava sisältötuottaja ja että juuri tuo sisältö on kaikkien saavutettavissa, olkoon kyse opetuksesta, asioimisesta verovirastossa, ajanvarauksista terveyskeskukseen, kuntalaisaktiivisuudesta, kaupankäynnistä tai kirjastotilauksista.

Raadollisimmillaan kyse on myös rahasta. Yhdistettynä huipputeknologiaan sisältötuotanto nostaa useimpien vientituotteittemme jalostusarvoa ja käyttömahdollisuuksia paperikoneiden ohjausohjelmistoista huippuartistiemme hengentuotteisiin asti. Teknologian ja sisällön onnistunut yhteistyö luo sysäyksiä uusien työvälineitten ja ohjelmistojen kehittämiselle ja näin tukee edelleen teknologisia tuotantorakenteita. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että bittejä ei voi syödä. Siksi osa tietoyhteiskunnan taloudellisen kasvun hedelmistä on taattava tekijöille, ei vain välineille ja välittäjille. Tekijänoikeuksien edistämisessä vähintään yhtä suuri rooli kuin lainsäädännöllä ja valvonnalla on valistuksella. Tietoyhteiskunta ei voi eikä saa olla keino murtaa yleisesti hyväksyttyä ajatusta siitä, että ihmisellä on oikeus saada elantonsa työstään.

Arvoisa puhemies! Teknologian ja sisällön yhteiselo on kuitenkin merkityksetöntä, jos ihmisiltä puuttuvat tietoyhteiskunnan edellyttämät taidot. Viime vuosina julkinen panostus tekniseen käyttökoulutukseen on ollut kiitettävää, joskin paikoin riittämätöntä. Mutta teknisten taitojen ohella meidän on huolehdittava siitä, että meidät perehdytetään myös uuden, uljaan maailman lukutaitoon. Enää ei nimittäin riitä, että osaamme käyttää tekniikkaa ja löydämme bittitaivaasta tarvitsemamme. Meidän on myös opittava kyseenalaistamaan se, mitä meille tietona tarjotaan, pystyttävä erittelemään, miksi ja millä motiiveilla joku haluaa jakaa tietonsa kanssamme.

Lopuksi, arvoisa puhemies, tavoitteena on oltava, että tietoyhteiskunta toimii ja voi hyvin vain ihmisten arjen ehdoilla. Sen on ennen kaikkea laajennettava ihmisten mahdollisuuksia ja osallistumista. Samalla on tunnustettava, että tietoyhteiskunnan elinvoimaisuuden ja innovatiivisuuden ehtona on, että erilaisuus ja monikulttuurisuus ymmärretään ennen kaikkea yhteiskuntaa uudistavaksi voimaksi.

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Suomi on saanut viime vuosina paistatella maailman huomion keskipisteenä. Vielä 90-luvun alussa melkein Imf:n holhouksessa ollut Suomi kehittyi vajaassa vuosikymmenessä tietoyhteiskuntalaboratorioksi, jota tultiin ihmettelemään eri puolilta maailmaa. Laskujen hoitaminen Internetissä ja kokiksen maksaminen kännykällä olivat suuria ihmeitä, ja Newsweek toukokuussa 99 otsikoi laajan Suomea käsitelleen artikkelinsa: "Tulevaisuus on suomalainen". 90-luku oli kuitenkin vasta tietoyhteiskuntamurroksen ensimmäinen vaihe, rauta-aika, jolloin uudet tieto- ja tietoliikenneteknologiat otettiin laajamittaiseen käyttöön. Siinä myllerryksessä Suomi tosiaan pärjäsi hyvin ja me nousimme kansainvälisten kilpailukykyvertailujen kärkeen.

2000-luvulla murroksen painopiste on kuitenkin siirtynyt teknologisesta murroksesta yhteiskunnan rakenteiden ja toimintatapojen murrokseen. Tässä kehityksen vaiheessa me suomalaiset emme ole menestyneet läheskään yhtä hyvin. Tätä epäonnistumista kuvastaa hyvin se, miten nopeasti Suomi on putoamassa kilpailukykyvertailujen kärkisijoilta. Tarvitaanko taas kriisi, ennen kuin me suomalaiset pystymme tarttumaan toimeen? Suomen menestys tietoyhteiskuntakehityksen ensimmäisessä vaiheessa johtui nimittäin suurelta osin lamasta. Se osui juuri sopivasti samaan aikaan uusien teknologioiden läpimurron kanssa. Esimerkiksi maailman kenties tehokkaimmasta pankkijärjestelmästä me saamme kiittää pankkikriisiä, niin kipeää kuin se kriisi tekikin.

Tietoyhteiskunnan kehitystä voi hyvin verrata teolliseen vallankumoukseen. Myös se jakautui kahteen vaiheeseen. Ensin noin viidenkymmenen vuoden ajan uudet teollistumisen vaatimat teknologiat kehittyivät, ja vasta sitten alkoi toiset viisikymmentä vuotta kestänyt yhteiskunnan rakenteiden murros, jonka tuloksena oli muun muassa nykymuotoinen edustuksellinen demokratia, nykyinen koulujärjestelmä, työmarkkinat, ydinperhe, joka on itse asiassa aika uusi keksintö. Ensimmäiset kaupalliset tietokoneet tulivat muuten markkinoille viitisenkymmentä vuotta sitten.

Nykyisen murroksen syvyyttä kuvaa hyvin se, että niin demokratiaan, koulujärjestelmään, työmarkkinoihin kuin jopa siihen perinteiseen ydinperheeseenkin kohdistuu suuria paineita. Ne vastaavat päivä päivältä huonommin muuttuvan yhteiskuntamme tarpeisiin. Mutta mitä niiden tilalle? Siinä meillä edustajilla riittääkin pohtimista, sillä vaikka eduskunta onkin teollisen vallankumouksen tuote, meidän osamme on ohjata Suomi tietoyhteiskuntaan. Me elämme vanhaa kiinalaista kirousta lainatakseni "mielenkiintoisia aikoja", ja sitten me näpertelemme tuntitolkulla jonkin kansaneläkkeen lisäosan poikkeuksen laajennuksen viimeisen desimaalin kimpussa. Meidän tehtävänämme on päättää, miten suomalaiset arvot ja hyvinvointi turvataan muuttuvassa tulevaisuudessa, mitä ne puolustettavat suomalaiset arvot sitten ovatkin. Moni täällä puhuu esimerkiksi perhearvoista, mutta miten ne sopivat maailmaan, jossa vallitsevana perhemuotona on ihmissuhteiden verkosto, jota esimerkiksi Margaret Atwood on kutsunut sarjamuotoiseksi moniavioisuudeksi?

Arvoisa puhemies! Siitä on nyt runsas vuosi, kun tulin tähän taloon töihin. Olen ollut aika hämmästynyt siitä, miten vähän täällä keskustellaan Suomen tulevaisuudesta, eduskuntatyössä kun keskitytään pääasiassa ilmi tulleiden ongelmien ratkomiseen. Me olemme kuin luotseja, jotka ohjaavat laivaa peruutuspeiliin katsomalla, emmekä näe edessämme häämöttävää myrskyä. Siksi tämä tulevaisuusvaliokunnassa työstetty keskustelualoite onkin niin tärkeä. Se pakottaa koko eduskunnan katsomaan tulevaisuuteen. Tulevaisuusvaliokunnan tavoitteena ei ole ollut antaa meille oikeita vastauksia vaan kysyä oikeita kysymyksiä. Meidän kansanedustajien tehtävänä on sitten löytää ne vastaukset, eivätkä ne löydy tänään tässä keskustelussa, mutta tämä on hyvä alku.

Jos me emme pysty uudistamaan esimerkiksi hyvinvointipalveluiden tuotantorakenteita, meiltä loppuvat kymmenen vuoden kuluessa edellytykset tarjota ylipäätään mitään palveluita. Runsas kymmenen vuotta sitten Suomen elinkeinoelämä oli saman valinnan edessä, murtua vai muuttua. Kriisistä selvinneet yritykset omaksuivat ennakkoluulottomasti uusia toimintatapoja, jotka uudet tieto- ja tietoliikenneteknologiat olivat tehneet mahdollisiksi. Ne onnistuivat nostamaan toimintansa laadun ja tuottavuuden kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle. Kysymys kuuluu: Pystyykö Suomen julkinen sektori vastaavaan luovuuteen, julkinen sektori, joka Euroopan keskuspankin mukaan antaa Oecd-maista liki vähiten vastinetta veronmaksajan eurolle? Keinot on, löytyykö rohkeutta?

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnassa haimme vuorovaikutukseen perustuvan luovuuden yhteiskunnan, tietoyhteiskunnan, keinoja selviytyä tulevaisuuden haasteista, kuten väestön voimakkaasta ikääntymisestä, talouden globalisaatiosta, näköpiirissä olevista hyvinvoinnin uhkaajista ja yhteiskunnallisesta eriarvoistumisesta.

Tietoyhteiskunnan avainkysymys on poliittisen johtajuuden tarve. Niin kansallinen kuin globaali hyvinvointi ja tasa-arvo ovat kiinni poliittisesta tahdosta ja päättäjien arvoista. On kestämätöntä, että maailmassa, jossa huipputeknologian keinoin valloitetaan avaruutta ja luodaan tietoverkkoa maailman ympäri, ei kyetä ratkaisemaan niin yksinkertaista asiaa kuin jokapäiväistä leipää kaikille.

Suomalaisen tietoyhteiskuntamallin suuri haaste on löytää keinoja, joilla hyödynnetään uusia toimintamalleja ja tietotekniikan hedelmiä kaikille kansalaisille. Tulevaisuuden kannalta tärkein suomalaisen yhteiskunnan arvo on Himasen katsauksessakin ensimmäiselle sijalle listattu välittäminen. Himasen määritelmä "Ajattele, että me olemme niin kuin nyt me, mutta toisinpäin" on idealtaan sama kuin kristillisen etiikan perusta, kultainen sääntö, mutta Himanen sanoo sen vain kömpelömmin kuin Jeesus Vuorisaarnassaan: "Kaikki, mitä tahdotte toisten tekevän teille, tehkää te samoin heille."

Huoltosuhteen heikentyessä pienenevien nuorisoikäluokkien tulee olla yhä koulutetumpia ja työkykyisempiä. Jos oma sukupolvemme laiminlyö lasten ja nuorten tasapainoisen kasvatuksen ja huolenpidon, meistä on aikanaan huolehtimassa päihde- ja mielenterveysongelmien rasittama sukupolvi. Suomi joutuu kohtaamaan väestön ikääntymisen haasteen Euroopassa etujoukoissa, keskimäärin kymmenen vuotta muita Euroopan maita aiemmin. Pioneeriasema eläkeläisten valtakauteen astumisessa on käännettävä tietoyhteiskunnan kunniakkaaksi haasteeksi. Erityiset vaikeudet merkitsevät aina myös mahdollisuutta löytää erityisiä vahvuuksia. Aikoinaan Suomi hyötyi raskaista sotakorvauksista saaden niistä voimakkaan sytykkeen teollisen yhteiskunnan kehittämiseen, ja samalla tavoin Suomea erityisesti ja pikaisesti koetteleva ikärakenteen murros voi lopulta auttaa meitä globaalissa kilpailussa, jos osaamme kanavoida sen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.

Samalla voitaisiin lisätä julkisten hyvinvointipalveluiden tuottavuutta ja varautua näköpiirissä olevaan työvoimapulaan. Hyvinvointiteknologia, erityisesti ikääntyviä koskeva gerontoteknologia, tulee sisällyttää arkisiin toimintoihin ja tehdä siitä myös vientituotteita. Teknologiset innovaatiot etenevät julkisissa palveluissa tuskallisen hitaasti sellaisiin toimintoihin, jotka hyödyttävät niin palvelujen käyttäjän kuin henkilöstön ajankäyttöä. Lääketieteellisessä diagnostiikassa ja hoitomenetelmissä pysytään kyllä teknologisen kehityksen aallonharjalla, mutta esimerkiksi terveyskeskuksen ajanvarauksia odotellaan puhelinjonoissa ja laboratoriovastausten kuulemista varten potilas joutuu matkustamaan vastaanotolle, kun kaiken tämän voisi hoitaa puolessa minuutissa sähköisesti. Yhtenä esimerkkinä neurologi- ja radiologipuute estää useimmissa keskussairaaloissa päivystysluonteisen aivohalvauksen liuotushoidon, jolla voitaisiin kuitenkin pelastaa ihmishenkiä ja ehkäistä pysyviä halvaantumisia. Tarvittavat konsultaatiot olisi mahdollista hoitaa videoin ja sähköisen kuvansiirron keinoin vaikkapa yhdestä päivystävästä yliopistollisesta keskussairaalasta käsin, jos poliittista ohjausta tähän toimintaan löytyisi.

Tietoyhteiskunnan perusominaisuus on vuorovaikutuksellisuus. Tämä on erityisen tärkeä näkökulma suomalaisille, joille tyypillinen mielenterveyden riskitekijä on eristäytyminen ja yksinäisyys. Vuorovaikutus on tärkeä talouden ja kulttuurin perusta, mutta se on myös mielekkään elämän pohja. Tietoyhteiskunta avaa uusia mahdollisuuksia sosiaalisten verkostojen luomiseen. Tätä kommunikointia ei tule nähdä uhkana tai aidon kohtaamisen korvikkeena, vaan se tarjoaa mahdollisuuden lisätä monen tasoista kommunikaatiota vaikkapa vertaisryhmässä maantieteellisestä etäisyydestä riippumatta. Esimerkiksi yksinhuoltajien tai jotakin harvinaista tautia sairastavien lasten vanhempien keskustelupalstat tarjoavat ennennäkemättömän mahdollisuuden löytää vertaistukea ja solmia uusia, myös aitoja, fyysisiä, kontakteja. Miksei sama toimisi tulevaisuudessa myös yksinäisyydestä kärsivien, leskeksi jääneiden ikäihmisten kohdalla?

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Eduskuntamme juhlii satavuotistaivaltaan kahden vuoden kuluttua. Meillä on silloin oltava viimeistään katse ja toimenpiteet kohti tulevaisuutta. Tohtori Himasen katsaus on tärkeä avaus keskustelulle siitä, miten Suomi kehittyy toisaalta kaikkien kansalaisten tietoyhteiskuntana ja miten toisaalta pystymme edes jossain määrin säilyttämään hyvinvointipalvelut globalisaation, verokilpailun ja väestön ikääntymisen uhatessa.

Tulevaisuusvaliokunnan keskustelualoite on kompromissi siitä, miltä Suomen tulisi näyttää muutaman vuoden kuluttua ja miten kansalaiset ovat mukana kehityksessä. Tietoyhteiskunta ei ole nuorille ja vanhoille sama. Me olemme nyt siirtymässä ensimmäisestä teknologiavaiheesta toiseen vaiheeseen eli sisältöjen ja sovellutusten aikaan. Laajakaistan päässä tai digi-tv:n kaukosäätimellä voi Pihtiputaan mummokin saada tulevaisuudessa monet palvelut. Toisaalta kasvoista kasvoihin -palvelua ei saa unohtaa varsinkaan vanhuksilta.

Massatuottamisessa Suomi ei voi pärjätä. Meidän täytyy pystyä tekemään jotain uutta huomattavasti paremmin kuin muut. Mitä teknologiaa se sitten on? Siteeraten rehtori Gustav Björkstrandia, joka on kirjoittanut tieteen valkoisen kirjan Pohjoismaille, se voi olla jotain sellaista, jota me emme edes vielä tiedä.

Maailmanlaajuisessa kisassa kyydistä putoavat ne maat, jotka eivät kykene uudistumaan. Hälytyskellojen pitäisi jo soida. Suomi on tipahtanut kilpailukyvyssä kärkisijoilta kahdeksanneksi. Tarvitsemme huippuosaamista ja ihmisten varsinkin henkistä hyvinvointia.

Verotuksen on myös oltava työntekoon ja yrittämiseen kannustavaa. Poliitikkojen on yleensä helpompi puhua yrittäjyydestä kuin elää sitä. Konkurssin tehneille pitäisi antaa varsinkin innovaatioaloilla se toinen, jos kolmaskin, mahdollisuus, ilman että menettää kotinsa velkojen panttina.

Tanska loi kahdessakymmenessä vuodessa tyhjentyvään Jyllantiin 50 000 uutta teollista työpaikkaa. Miten käy meillä maaseudun? Maaherra Siuruaisen alueraportti on erinomainen. Sen sanoma on, että nyt täytyy myös aluekeskusten ulkopuolinen maaseutu saada mukaan kehitykseen.

Luovuus ja kulttuuri ovat hyvin esillä Pekka Himasen raportissa. Siihen kuuluu perustutkimus yliopistoissa. Ammattikorkeakoulut taas voivat olla parhaimmillaan yrityshautomoita ja soveltavan tutkimuksen kehtoja. Mutta myös yleinen henkinen ilmapiiri on tärkeä. Tarvitsemme kannustusta ja luovaa hulluutta. Vaikka Kainuu ei elä kannelta soittamalla, tarvitsemme myös taiteilijoita, houkuttelevaa kulttuurielämää, rohkeutta, suvaitsevaisuutta. Viihdekulttuuri on myös meillä kasvussa samoin kuin matkailu, ja ehkäpä sitä erotiikkaakin tarvitaan.

Heikoimmista huolehtiminen on tietysti tietoyhteiskunnan edellytys. Vain siten voimme saada pienen kansan kaikki lahjakkuudet haravoitua. Himanen määrittelee asian hyvin: yhtäläiset mahdollisuudet kaikille hyödyntää lahjojaan, ei mekaaninen tasajako.

Peruspalvelujen ulkoistaminen ei ole patenttiratkaisu, mutta myös julkinen sektori vaatii tehostamista nyt, ettei niitä ratkaisuja tarvitse tehdä sitten hätätilassa myöhemmin. Lisäksi on otettava mukaan kansalaisten, esimerkiksi hyväkuntoisten senioreiden, työpanos.

Hyvä motto tulevaisuusvaliokunnan raportissa on lapsiperheiden hyvinvointi. Se tarkoittaa valintojen Suomea, sitä, että hoitomuodoissa voidaan valita. Totta kai työelämän on uudistuttava joustavammaksi, jotta vanhemmilla on aikaa olla vanhempia. Kuinka työnantajat saadaan aina vain kiristyvässä kilpailussa tämä tekemään, se onkin toinen kysymys. Vaa’assa ovat toisaalta pidemmät työpäivät ja toisaalta muun muassa lasten lisääntyneet mielenterveysongelmat.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuus tuo tullessaan uusia ammatteja, joita me emme edes tiedä vielä olevan olemassa. Tulee mobiili- ja etätyötä, tulee myös itsellisiä työyrittäjiä, työntekijän ja yrittäjän välimuotoja: välillä tehdään projekteja omassa firmassa, välillä ollaan palkkatöissä.

Ainoa palvelu, jota Suomessa nyt saa edullisesti, on itsepalvelu. Palvelualojen on pakko kasvaa, ja mitenkä matalalla palvelualojen sivukulut ovat, siitä tullaan vielä vääntämään kättä, mutta jos niitä sivukuluja voidaan vähentää, se työllistäisi tuhansia.

Tulevaisuus on kuitenkin toistemme palvelemista. Se on yhdessä elämistä. Me tarvitsemme vapautta, mutta myös toisiltamme kannustusta ja mielekkyyttä elämäämme. Toisiamme varten me täällä olemme tulevaisuudessakin.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomi on jäämässä ilman uusia toimenpiteitä kehityksen kärjestä jälkeen. Tämänpäiväinen uutinen Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn heikentymisestä aivan kärjestä kahdeksannelle tilalle antoi esimakua käynnissä olevasta ja tulevasta kehityksestä. Suomi tarvitsee aktiivista uudistumista voidakseen turvata jatkossa kilpailukyvyn ja vaurauden, yhteiskunnallisen tasa-arvon sekä tasa-arvoa tuottavan hyvinvointiyhteiskunnan.

Tulevaisuusvaliokunta korostaa globaalin tietoyhteiskunnan perusrakenteiden muutostarvetta. Tietoyhteiskunnan kehittämisessä kriittisin taso on yhteiskunnan syvät rakenteet ja niiden muutostarpeet.

Pohjoismainen yhteiskuntajärjestelmä on nimenomaan hyvinvointiyhteiskunta. Hyvinvointiyhteiskunta on tukenut maan kilpailukykyä, mutta yksilön vastuuta on siirretty jo aivan liikaa yhteiskunnalle. Sosiaaliturvajärjestelmä on syntynyt pala palalta ilman kokonaissuunnittelua ja on käsittämättömän monimutkainen. Suomalaisen hallinnon toimintamallit ovat byrokraattisia ja sektoroituneita. Palveluiden tuotantomallit ovat julkishallintovetoisia. Verotus on maailman korkeimmalla tasolla. Yhteiskunnassamme työttömyys ja mielenterveysongelmat ovat merkittäviä, vaikeita ongelmia. Yhteiskunnan kehityksessä suurimpia kehitystrendejä ovat väestön ikääntyminen, kansainvälisen verokilpailun koveneminen, alueellinen keskittyminen, hyvinvointivaltion paineiden kasvu ja globaalin kuilun syveneminen. Näissä on uhkia ja haasteita kerrakseen.

Tulevaisuusvaliokunnan visio hyvästä suomalaisesta tietoyhteiskunnasta on välittävä, kannustava ja luova Suomi. Miten tämä toteutetaan? Yhteiskunnallinen päätöksenteko pohjautuu arvoihin. Menestyksellinen uudistus edellyttää poliitikoilta arvoperustaista johtamista. Pekka Himanen raportissaan listaa Suomen-mallin uudistamisen kymmeneksi arvoksi seuraavat: välittäminen, luottamus, yhteisöllisyys, kannustus, vapaus, luovuus, rohkeus, visionaarisuus, tasapainoisuus ja mielekkyys.

Suomalaisen yhteiskunnan arvot ovat muutoksessa. Vaikkakaan perusarvot eivät muutu, tai jos muuttuvat, ne muuttuvat hitaasti, Sitran mukaan kuitenkin heikkoja signaaleja muutoksesta on näkyvissä: voimakas individualismi, lyhytjänteisyys ja elämysten metsästys. Olemme entistä itsekkäämpiä. Sitran mukaan nuoret uskovat omaan tulevaisuuteensa, mutta näkevät synkeänä Suomen ja maailman tulevaisuuden. Pekka Himasen esittämää arvolistaa yhteiskunnan kehittämisessä ja muutosjohtajuudessa kannattaa verrata Sitran tutkimuksiin suomalaisten arvojen muutoksesta. Yhteiskunnassamme tarvitaan koko ajan arvokeskustelua ja keskustelua globalisaation väistämättömistä vaikutuksista yhteiskuntaamme.

Hyvinvointimme riippuu ratkaisevasti ulkomaankaupasta ja kansainvälistymisestä. Avoin talous ja kansainvälinen kilpailu ja yhteiskunnan kehitystrendit edellyttävät tuottavuuden kehittämistä, siis muutosta niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla.

Suomen yhteiskunnassa toimii voimakas järjestökenttä työmarkkinoilla, kulttuurissa, urheilussa jne. Kaikki väestöryhmät lobbaavat voimakkaasti päättäjiä, että saisivat entistä suuremman osuuden yhteisestä kakusta. Kun tai jos kaikki vetävät omaan suuntaansa ja pitävät kiinni menneisyyden rakenteista ja saavutetuista eduistaan, tarvitaan todella vahvaa kansallista johtajuutta muutosten aikaansaamiseksi. Kolmikantayhteistyö on vahvuus, mutta se voi olla myös heikkous, jos kolmikannan kaikki osapuolet eivät kanna vastuutaan päätöksenteossa yhteiskunnan globalisoituessa.

Nyt tarvitaan luovuutta ja uutta ajattelua kaikissa toimissamme yhteiskuntamme kehittämiseksi. Vähemmän käytettäköön aikaa perustelujen miettimiseksi, miksi mitään ei voida muuttaa.

Arvoisa puhemies! Tohtori Pekka Himasen raportti herättää ja antaa ainespuita yhteiskuntamme kehittämiseksi. Siihen kannattaa perehtyä.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisat puhemiehet! Tulevaisuusvaliokunta on havahduttaja. Suomalainen yhteiskunta on rakentunut välittämisen teeman alle. Olemme pitkään puhuneet hyvinvointiyhteiskunnasta tasa-arvoisen yhteiskunnan merkityksessä. Todellisuus on kuitenkin syönyt uskottavuutta poliittiselta retoriikalta. Lista hyvinvointiteeman vastakkaisista ilmiöistä on selvä. Viidennes koko väestöstä ja kolmannes lapsista voi pahoin. Työelämästä syrjäytyneiden osuus on jo vuosikymmenen ollut laskettavissa sadoissatuhansissa. Samaan aikaan yhä useampi väsyy työelämässä. Lastenhuollon avopalvelujen asiakasmäärä on kasvanut kymmenessä vuodessa 33 000:sta 69 000:een. Terveydenhuoltojärjestelmämme painii rakenteellisten ongelmien kanssa, sekä liian moni kokee, ettei yhteiskunta kannusta enää työntekoon ja yrittämiseen. Yhteiskunnallisen järjestelmämme nimeen kyllä kuuluu sana hyvinvointi, mutta se ei ole enää runsaaseen kymmeneen vuoteen kyennyt riittävästi tukemaan yhteiskunnan sosiaalisesti ja henkisesti tasapainoista kehitystä.

Edellä kuvattu poliittisen retoriikkamme ja todellisuuden välinen kuilu tiivistyy ilmaukseen "tyyntä myrskyn keskellä". Toistaessamme kaikella mielentyyneydellä kilpailukykymittauksia ja hyvinvointia todellisuus kulkee yhä vaikeammin hallittavaan suuntaan. Tilanne näyttää hyvin samankaltaiselta koko Euroopan unionin kannalta. Väestön ikääntyminen, työmarkkinoiden joustamattomuus, yrittäjyyden heikkous ja alhainen energian omavaraisuusaste eivät luo menestyksekästä tulevaisuuskuvaa. Tämän lisäksi globaali työnjako koettelee yhteisön kykyä uudistua.

Joudumme vähän kerrassaan avaamaan tietä todellisuudelle. Eurooppa on nykyisen kehityksen jatkuessa sivuraiteella kunniakkaan maailman valistuksen ja valloituksen tieltä dynaamisen kehityksen painottuessa Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Himasen pohjatyössä kävi hyvin ilmi hyvinvointivaltioihin kohdistuva verokilpailu, tarve kehittää julkisen ja yksityisen yhteistyötä sekä työnjaon ja väestörakenteen aiheuttamat kustannuspaineet.

Hyvinvointiyhteiskunnalla vanhassa muodossaan ei ole tulevaisuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita välittämisen ja mukaan ottamisen yhteiskunnan romukoppaan heittämistä. Sen sijaan kysymys on julkisen sektorin roolin muuttamisesta ja kansainvälistyvään maailmaan sopeutumisesta. Julkisella sektorilla ei voi tulevaisuudessa olla perinteisen hyvinvointiyhteiskunnan loputtomasti kasvavaa roolia. Jokainen tehtävä on arvioitava kriittisesti uudelleen.

Himasen näkökulmista oli mielenkiintoinen hänen esittämänsä näkemys hätätilan kulttuurin leviämisestä. Uhkana on työelämän uhkien ja sosiaalisten kuilujen jatkuva kasvu. Tämän estämisessä tarvitsemme yhä vanhaa mukaan ottamisen kulttuuria, mutta päinvastoin kuin hyvinvointivaltiossa, jossa kaikki kuului automaattisesti julkiselle sektorille, tulevaisuudessa joudumme kerta kerralta käymään läpi hyvinvoinnin tukemiseen tarvittavat keinot. Vaihtoehtoina on oltava koko valikko julkisesta sektorista sosiaalisten verkostojen tukemiseen.

Arvoisa puhemies! Suomalainen yhteiskunta on onnistunut koulutuksessa. Sen on kuitenkin tulevaisuudessa kyettävä myös tuottamaan yrittäjyyteen valmiita osaajia. Hyvinvointiyhteiskunnan suurimpia ongelmia ovatkin olleet asenteelliset tekijät, jotka ovat heikentäneet riskinottokykyä ja yrittäjyyttä. Tälläkin hetkellä akateeminen koulutus tuottaa enemmän työttömiä kuin yrittäjiä.

Arvoisa puhemies! Kasvatusvastuun murenemisen vaikutuksesta saamme jatkuvasti lisää tietoa. Julkinen sektori ei ole kuitenkaan kyennyt vastaamaan tähän haasteeseen. Olisiko tulevaisuutta koskien aika jo kysyä, miten löydämme yhteistä vastuuta tukevat toimintatavat? Tähän asti olemme korostaneet julkista sektoria ja yksityisyyttä. Onko aika vanhemmuuden ja aikuisuuden vastuun?

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Suomalaisella tietoyhteiskunnalla on suuret haasteet. Vastauksia moniin suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin haetaan. Hyvä ja monipuolinen koulutus on tietoyhteiskunnan perusta. Suomalaisen kilpailukyvyn ja myönteisen työllisyyskehityksen kannalta tietoyhteiskunta on avainasemassa. Tavoitteena pitää olla hyvä koulutus ja hyvän koulutuksen keinoin säilyttää hyvä kilpailukyky ja pitää ihmiset työllistettyinä. Suomi on menettänyt asemansa maailman kilpailukykyisimpänä maana, mutta on silti sijoittunut erinomaisesti. Olemme vahvoilla, eikä minkäänlaista dynaamisuuden pysyvää alenemaa ole havaittavissa. Tietoyhteiskuntaa vahvistamalla varmistamme asemamme hyvän kilpailukyvyn ja teollisuustuotannon maana.

Nyky-yhteiskunnan ongelmana on kansalaisten syrjäytyminen. Huomattavan suuri osa kansaa syrjäytyy, ja heistä monet nimenomaan ilman omaa syytään. Tietoyhteiskunnan keinoin on mahdollista torjua syrjäytymistä. Tietoyhteiskunnan pitää olla välittävä ja kannustava järjestelmä, kuten tohtori Himasen katsauksessa aivan oikein todetaan. Suomea on vuosikymmenien ajan määrätietoisesti rakennettu pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi, jossa solidaarisuus ja toisista ihmisistä välittäminen ja huolehtiminen ovat olleet tärkeitä arvoja. Monen mielestä nämä vanhat hyvät arvot ovat joutuneet väistymään uusien, markkinakapitalistien arvojen ja jatkuvan kilpailun tieltä.

Yhteiskunnan yhtenä tehtävänä on säilyttää hyvinvointiyhteiskuntaa ja tukea sen toimintaa. Tietoyhteiskunta ei kehity ilman tarvittavia taloudellisia resursseja. Hyvällä peruskoulutuksella ja kattavalla ammatillisella sekä korkeakoulutason koulutuksella luodaan edellytykset tietoyhteiskunnan toiminnalle. Tutkimus- ja kehitysrahoitusta on nostettava nykyisestään, jos halutaan pysyä kansainvälisen huippututkimuksen vauhdissa.

Suomi tarvitsee innovaatioita, ja ne syntyvät ihmisten, eri alojen osaajien, kautta. Innovatiivista yhteiskuntaa luodaan tehokkaalla, innostavalla koulutuksella. Tämä edellyttää lapsista huolehtimista ja koulujen opetuksen tason pitämistä korkealla. Luokkakokoja kasvattamalla aiheutetaan vahinkoja lasten ja nuorten oppimiselle. Pienissä luokissa opetus on luovaa ja yksilöllistä ja oppimistulokset parempia.

Toisinaan meillä väläytetään kirjastojen määrän vähentämistä ja kirjastojen palvelujen säätämistä maksullisiksi. Näille suunnitelmille meidän on sanottava ei, jos halutaan kehittää suomalaista tietoyhteiskuntaa. Kansalaiset haluavat, että heillä on käytössään kattavat ja toimivat kirjastopalvelut, niin että lainaaminen ei jatkossakaan ole maksullista. Kirjastot ovat kansalaisten henkisen kasvun ja tiedon lisäämisen paikkoja. Niiden tarve jatkossa ei ole vähenemään päin vaan päinvastoin. Kirjastoille tarvitaan lisää resursseja.

Suomi ei globalisoituvassa maailmassa elä tyhjiössä, vaan olemme riippuvaisia kansainvälisestä vuorovaikutuksesta. Suomi tarvitsee ulkomaisia investointeja ja markkinoita tuotteillemme ja osaamisellemme. Uusien talousmahtien, kuten Kiinan ja Intian, kasvun myötä Suomelle avautuu suuria mahdollisuuksia saada uusia markkinoita osaamiselle, jota näissä maissa ei ole kuten meillä. Nämä mahdollisuudet eivät avaudu itsestään, vaan ne edellyttävät tutkimuksen ja yhteiskunnan vahvistamista. Osana tätä kehitystä tulee tarjota nopeat tietoverkot kaikille kansalaisille, tasapuoliset mahdollisuudet tuoda omaa osaamista yhteiskunnan käyttöön. Jokaisen panos on tärkeä, siksi syrjäytymisen torjuntaa on jatkettava.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Heti aluksi tahdon kiittää tulevaisuusvaliokuntaa hyvästä mietinnöstä ja tutkija Pekka Himasta erinomaisesta raportista. Himasen raportissa annetaan suuntaviivoja sille, miten Suomi voi menestyä yhä kovenevassa globaalissa kilpailussa. Nämä ehdotukset, joista suurimpaan osaan voin itse yhtyä, ovat oiva pohja rakentaa tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntaa. Jos emme kykene reagoimaan maailmassa ympärillämme tapahtuviin muutoksiin, niin kovin pitkään emme enää ole hyvinvointivaltio. Historia tuntee lukuisia esimerkkejä rikkaista valtioista, jotka ovat olleet kykenemättömiä uudistumaan ja ovat vähitellen menettäneet vaurautensa. Jos meillä on rohkeutta vastata tulevaisuusvaliokunnan esiin nostamiin haasteisiin Himasen teeseillä, niin suomalaisella hyvinvointivaltiolla on luultavasti paikka maailman vauraimpien maiden joukossa myös tulevaisuudessa.

Kuten täällä on jo todettu, Himasen kokoaman raportin keskeisin viesti on se, että hyvinvointiyhteiskunta ei perustu maailman korkeimpiin veroihin vaan maailman korkeimpaan osaamiseen. Hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuus perustuu siis siihen, että työnteko kannattaa ja innovatiiviset ja luovat ratkaisut palkitaan. Himasen kielellä 5 prosentin tuloveron alentamisella päästään vasta manalasta kiirastuleen verotuksessa. Nämä termit kaikessa kauheudessaan osoittavat, kuinka syvälle olemme vajonneet. Nyt ei riitä pelkästään se, että tuloveroa alennetaan joskus ja jouluna, vaan on tehtävä selvä suunnitelma, jolla tulovero pudotetaan Euroopan unionin maiden joukossa kilpailukykyiselle tasolle. Samalla tulee toteuttaa Himasen ehdottama matalapalkkaisten alojen työnantajamaksujen alentaminen. Sellainen yhteiskunta, jossa vain kaksi kolmesta työikäisestä ja työkykyisestä on töissä, ei tule pitkään olemaan hyvinvointiyhteiskunta. Työllisyysaste on nostettava 75 prosenttiin, kuten hallituksen alkuperäinen tavoite oli. Keinoina on käytettävä Himasen raportissa mainittuja asioita eli kannustavuuden lisäämistä sekä työn, perheen ja vapaa-ajan entistä yksilöllisempää ja joustavampaa yhteensovittamista.

Arvoisa puhemies! Pidän tärkeänä sitä, että valiokunta yksimielisessä mietinnössään linjaa myönteisen suhtautumisen aktiiviseen maahanmuuttopolitiikkaan ja nostaa erikseen esille tarpeen helpottaa Suomessa tutkinnon suorittaneiden ulkomaalaisten opiskelijoiden mahdollisuutta jäädä työhön Suomeen. Valitettavasti tämä asia ei konkreettisesti edennyt ulkomaalaislain käsittelyn yhteydessä. Sisäministeri Rajamäki on kuitenkin luvannut hallituksen toimivan asiassa ripeästi. Pidän välttämättömänä, että näin tapahtuu.

Himanen puhui raportissaan tarpeesta ottaa 5 000 uutta ulkomaalaista vuosittain Suomen työmarkkinoille. Ulkomaalaisia työntekijöitä tarvitaan sekä huippuosaamista vaativiin tehtäviin että moniin tavallisiin teollisuus- ja palveluammatteihin. Helpointa kansainvälistyminen on aloittaa Suomessa opiskelleista, koska useat heistä osaavat jo ainakin auttavasti suomen kieltä ja ovat saaneet Suomessa alalleen korkeatasoisen koulutuksen, on sitten kyse ammattioppilaitoksesta, ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta. Suomessa on tällä hetkellä nelisentuhatta ulkomaalaista yliopisto-opiskelijaa ja yli 3 000 ulkomaalaista ammattikorkeakouluopiskelijaa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan toimesta toteutettu tutkimus arvioi, että 45 prosenttia ulkomaalaisista opiskelijoista Helsingin yliopistossa olisi valmiita jäämään Suomeen töihin ja lisäksi 25 prosenttia olisi valmiita harkitsemaan Suomeen jääntiä. Suomen tulee toimia niin, että jääminen tehdään houkuttelevaksi.

Tärkeintä on antaa mahdollisuus etsiä työtä valmistumisen jälkeen ja nopeuttaa Suomen kansalaisuuden saamista. Kansalaisuuden nopeammasta saannista jätin lakialoitteen, joka on täällä torstaina käsittelyssä. Tuon lakialoitteen allekirjoitti 102 edustajaa, mikä osoittaa, että eduskunnalla on hyvin myönteinen suhtautuminen ulkomaalaisten opiskelijoiden jäämiseen työmarkkinoillemme. Kiitän siitä edustajatovereitani.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Himanen kiinnittää raportissaan paljon huomiota työuupumukseen. On totta, että erityisen vaativissa ammateissa toimivat nuoret, perheelliset ihmiset ovat vaaravyöhykkeessä. Onkin etsittävä uusia, joustavampia ja yksilöllisempiä keinoja siihen, miten eri ihmiset eri tilanteissa voivat yhteensovittaa työn, perheen ja vapaa-ajan. Se on erittäin tärkeää, kun tavoittelemme lopullista tavoitettamme, onnellista ja mielekästä elämää.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! Teollisuusyhteiskunnassa on pidetty täysin selvänä asiana sitä, että valtio rakentaa tiet, sähköverkot ja puhelinyhteydet kaikkialle maahan. Vastaavalla tavalla tietoyhteiskunnassa on huolehdittava siitä, että laajakaista leviää koko maahan. Se on kaiken toiminnan perusta jatkossa. Pidänkin arvokkaana, että tulevaisuusvaliokunta päätyi seuraavanlaiseen kannanottoon tästä asiasta: "Edistetään nopeiden verkkoyhteyksien leviämistä kaikkialle maahan. Tämä tarkoittaa kuntien, valtion ja operaattoreiden yhteistyötä laajakaistayhteyksien leviämiselle myös niille alueille, jonne yhteydet eivät rakennu puhtaan markkinaehtoisesti. Varmistetaan, että kaikilla kansalaisilla on saatavilla vuoteen 2005 mennessä nopeat ja kohtuuhintaiset verkkoyhteydet." Tärkeä kannanotto ja velvoittava, sillä pelkästään markkinatoimijoiden varassa tavoite, laajakaista kaikille, ei tule toteutumaan.

Ongelma on se, että nyt on syntymässä uusi, digitaalinen kuilu niin alueellisesti kuin myös sosiaaliryhmien välille. Uudellamaalla Internet-yhteys oli kotona vuonna 2002 Tilastokeskuksen selvityksen mukaan 47 prosentilla talouksista, mutta tältä osin heikommassa asemasta olevista maakunnista Lapissa se oli vain 29 prosentilla talouksista ja Kainuussa vain 18 prosentilla talouksista. Erot olivat suuria myös sosiaaliryhmien välillä. Kun ylemmistä toimihenkilöistä 74 prosentilla oli Internet-yhteys, työttömien osalta vastaava luku oli vain 27 prosenttia. Kuitenkin työtönkin tarvitsisi nettiä välttämättä yksistään jo aktiiviseen työn hakemiseen.

Tulevaisuusvaliokunta esittääkin selvitystä paitsi verohelpotusten käyttämisestä laajakaistan hankinnan edistämiseksi myös toimeentulotuen käyttämisestä vähävaraisten Internet-yhteyden hankintaan ja ylläpitämiseen. Tältä osin tarvitaan säädösten tarkistamista.

Sitten lyhyesti tohtori Himasen raportista. Tohtori Himanen alleviivaa raportissaan kaikkien mukaan vetämistä tietoyhteiskuntaan, mikä on ison luokan asia, perustavaa laatua oleva asia. Ongelmallista kuitenkin on se, että samalla Himanen esittää myös erittäin suuria veronalennuksia ja niitä myös suurituloisille. Näin Himanen päätyy esityksessään paradoksiin. Hän esittää monia sympaattisia, tärkeitä, merkittäviä ja välttämättömiäkin esityksiä, jotka kuitenkin lisäävät valtion menoja, arvioisin, useilla miljardeilla euroilla, jos ne toteutetaan, ja samalla Himanen kuitenkin ottaa miljarditolkulla pois rahaa valtiolta verovähennyksiä rajusti esittäessään. Paljon esillä oleva välittäminen jäisikin tällä menolla jatkossa hyväntekeväisyyspuuhailuksi.

Amerikkalaisperäisiä, jopa uusliberalistissävytteisiä ovat myös Himasen ehdotukset kuntien töiden yksityistämisestä ja matalapalkkatyön lisäämisestä Suomessakin. Kuntien töiden kilpailuttaminenhan lisäisi pätkätöitä rajusti, ja sitä tietä se lisäisi myöskin työuupumusta, josta raportin mukaan pitäisi kuitenkin päästä pois, mikä on aivan oikea ja ainoa mahdollinenkin tavoite. Kenties matalapalkkatyön ongelmat eivät Piilaakson yliopistoon saakka erotu, mutta vaikkapa Barbara Ehrenreichin kirjan Nälkäpalkalla lukeminen osoittaisi, mistä tällaisissa töissä on oikeasti kyse. Kun palkalla ei elä, kaikki puheet hyvästä, stressittömästä elämästä jäävät pelkiksi puheiksi.

Vasemmisto asettui vaikkapa Englannissa vastustamaan uusliberalismia, kun se sinne rouva Thatcherin korkokengillä kopisten tuotiin. Pakko on nyt sanoa nämä äskeiset sanat myöskin Suomen osalta, kun näitä uusliberalistissävytteisiä oppeja, ainakin osittain sellaisia, meille filosofin saappaissa pehmeämmin askeltaenkin yritetään tuoda. (Ed. Hemming: Ed. Tennilä tietää, että tuo ei pidä paikkaansa!)

Marjukka Karttunen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä tulevaisuusvaliokunnan raportti suomalaisen tietoyhteiskunnan tulevaisuudesta on hyvä kanava tutkailla uudenlaisia toimintamalleja, joilla Suomi pärjää globaalissa kilpailussa. Olemme kyllä kehittynyt tietoyhteiskunta, mutta käynnissä on suuri murros: työelämän muutos, työn riittävyys, globaali kilpailu, ikääntyminen ja monet muut haasteet. Meidän on turha rimpuilla Kiina-ilmiötä vastaan. Kiinan työvoima on 770 miljoonaa henkilöä. Kiinassa on lapsia 146 miljoonaa yhden lapsen politiikalla, ja kiinalaisia riittää 30 vuotta tekemään kokoomateollisuudessa työtä 150 euron kuukausipalkalla, ja tämän jälkeen yritykset jo tähyilevät Pakistaniin ja Intiaan. Sitä varten pidän erittäin hyvänä ilmausta "luova talous" tälle kehitykselle, jossa palvelujen ja tuotteiden raja hämärtyy, me kun emme tämän Kiina-ilmiön kanssa pysty pärjäämään.

Verotus on ilman muuta olennainen osa tässä keskustelussa tietoyhteiskunnasta. Meillä ei ole varaa siihen, että osaavat lähtevät maailmalle, koska se maailma, missä nämä taitavat, opiskelleet nuoret elävät, on hyvin globaali, ja heille on aivan sama, missä he asuvat.

Me tarvitsemme aktiivisen maahanmuuttopolitiikan. Sitä meillä ei ole. Meille siirtolainen ja pakolainen ovat synonyymeja. Meidän tulisi kilpailla osaajista, jotta tänne saataisiin myöskin osaavia maahanmuuttajia. Yliopistoissa tehtiin tutkimus, että 60 prosenttia meillä opiskelevista ulkomaalaisista opiskelijoista olisi halukkaita jäämään Suomeen töihin, mutta koska lupakäytäntö on niin hankala, se ei ole heille mahdollista. On naiivia kouluttaa ulkomaalaisia ja pakottaa heidät sitten lähtemään saman tien täältä pois.

Koulutuksellista tasa-arvoa on myöskin syytä pohtia — onko se sitä, että samalla kauhalla kaikille, vai tulisiko paremmin ottaa huomioon lahjakkaat ja heikot oppilaat — kuin myös tätä laajakaista- ja digi-tv-asiaa. Niiden tulisi olla kaikkien ulottuvilla asuinpaikasta riippumatta.

Pohjoismaisen hyvinvoinnin säilyttämiseen liittyy olennaisesti se, että työnteon tulee aina olla kannattavaa, ja kaikki työ on mielestäni arvokasta. En tiedä, miten selittää ystävilleni, jotka ovat yksinhuoltajia, muutaman lapsen äitejä, miten tämä tietoyhteiskunta ei tiedä, milloin heillä on parin viikon työ ja milloin ei. Tämä järjestelmä ei kannusta aktiivisuuteen. Jo siitä, että ottaa lyhyenkin työn vastaan, joutuu karenssiin ja elämä menee moneksi viikoksi sekaisin, kun putoaa muilta tuilta. Tällaiset rakenteelliset työnteon esteet, tuloloukut, on poistettava.

Arvoisa herra puhemies! Yhtä lailla tähän tietoyhteiskuntamalliin kuuluu myöskin kohtuullinen työkulttuuri, joka on luovan Suomen perusta. Täällä on otettu esiin jo työn ja vapaa-ajan yhdistäminen. On vaikeaa pitää yllä hyvää perhe-elämää, parisuhdetta, jos kaikki mehut on puristettu työhön ja kotona on enää puoli tehoa jäljellä. Eli työn organisointiin on myöskin etsittävä uusia tapoja yhtä lailla liikunnan ja terveyden vaalimiseen: 20 prosenttia väestöstämme on ylipainoisia, ja tämä on ongelma, josta joka tapauksessa tulemme maksamaan.

Arvoisa herra puhemies! Tämä raportti on avaus pohdinnalle, miten näihin haasteisiin vastataan. Jos päädymme siihen, että emme tee mitään, taannumme hitaasti mutta varmasti.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan tekemä keskustelualoitepohja lähtee tarkastelemaan niitä muutoksia, joita kipeimmin tarvitaan, jotta suomalaista yhteiskuntaa voidaan jatkossakin kuvata hyvinvointiyhteiskunnaksi ja jotta Suomi jatkossakin olisi maailmassa kilpailukyvyltään kärjen tuntumassa. Haasteita tarkastellaan muutaman vuoden näkökulmasta. Tulevaisuutta ja sen rakentamista ei voida siirtää viiden tai kymmenen vuoden päähän, sillä niillä ratkaisuilla, jotka me nyt vuosina 2004, 2005 ja 2006 olemme valmiit tekemään, muodostetaan se tulevaisuus, jota me elämme viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.

Suomi elää nyt murrosvaiheessa. Tästä saatiin tänään todistajanlausunto Helsingin Sanomissa. Suomi on pudonnut kilpailukyvyltään viisi pykälää viime vuodesta. Suomen tilastoissa ohittanutta Tanskaa kuvataan maana, jossa työmarkkinoilla ollaan innovatiivisia. Luovuuden merkitystä painottaa myös tulevaisuusvaliokunta keskustelualoitteessaan.

Tohtori Himasen tekemä pohjatyö ansaitsee pelkkiä ylistyssanoja. Tietoyhteiskunnan menestystä ei mitata teknisenä toteutuksena eli sillä, millaiset laajakaistayhteydet kaikkiin kesämökkeihin on tehty tai kuinka tiivis kännykänkäyttäjäkunta meillä jatkossa on. Tärkeintä ovat juuri ne edellytykset, jotka ihmisillä yhteiskunnan osina on selviytyä laadukkaasti elämästään jatkossakin.

Selonteko sisältää monia tulevaisuuden kannalta keskeisiä kohtia, joita olisi tärkeää nostaa keskusteluun. Näitä ovat esimerkiksi kohtuuden työkulttuuri tai palvelujen tehokas toteuttaminen. Käytettävissä oleva aika ei kuitenkaan mahdollista kuin tarttumisen yhteen kohtaan; minä valitsen verotuksen.

TuVin eri poliittisten puolueiden yhdessä muotoilema kanta on, että kansainvälinen kilpailu yrityksistä, investoinneista, työpaikoista ja työntekijöistä luo paineita myös verotuksen uudistamiseen, siten ettei yrityksiä ja työntekijöitä verotuksen vuoksi siirry pois maasta jne. Suomen uhka, joka meillä näkyy nyt jo tilastoissa, on koulutetun työvoiman siirtyminen Suomen rajojen ulkopuolelle kestämättömän verotuksen takia. Koulutuspolitiikkamme suoltaa työmarkkinoille korkeasti koulutettuja työntekijöitä vauhdilla, joka ei enää vastaa kysyntää. Palkat ovat useilla aloilla EU-maiden keskitasoa, mutta Suomen korkean hintatason ja etenkin EU-maita selvästi kireämmän verotuksen takia jää ostovoima huomattavasti jopa Portugalin ja Kreikan tasoa matalammaksi. Kymmenen vuoden aikana Suomesta on lähtenyt 33 000 ihmistä muualle maailmaan töihin, palannut maailmalta on 28 000 ihmistä, vaikka tärkeää olisi nimenomaan se, että Suomeen muuttaisi enemmän osaajia kuin mitä täältä poistuu. Jos koulutuksen arvoksi lasketaan 100 000 euroa per lähtijä — huomautuksena, että lääkärinkoulutuksessa se on 160 000 euroa — on maailmalle menetetty 50 miljoonaa euroa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä ei kuulosta mullistavalta, mutta se on saman verran rahaa kuin mitä Vantaa maksoi valtiolle valtionapuja enemmän mitä sai.

Poliittisesti on helppoa lähteä argumentoimaan, että meillä veroja vastaan saa kattavasti hyvinvointia. Vertailua ei kuitenkaan tule tehdä ainoastaan välillä Suomi—Viro vaan Suomi—Saksa, Suomi—USA tai Suomi—Britannia tai jopa Suomi vastaan Sveitsi, jossa veroprosentti voi olla jopa vain 9 prosenttia.

Arvoisa puhemies! Elämme voimakkaasti globalisoituvassa maailmassa. Jo koulutuksessa meillä painotetaan kansainvälistä vaihtoa. Ihmiset kansainvälisissä yrityksissä ja kansainvälistä kauppaa tekevissä yrityksissä sekä tutkijat voivat ongelmitta verrata tuloja ja etenkin veroilla kustantamiaan palveluita ja ostovoimaansa muihin. Me emme voi tuudittautua täällä siihen, että kyllä kavala maailma terroristeineen pitää väen Suomessa. Eivät maailman maat keskimäärin ole Suomea turvattomampia, eivätkä hoitojonot suomalaisessa terveyskeskuksessa ole sitä hoitolaatua, mitä ei maailmalla pystyttäisi ylittämään. Tässä kohtaa on vasemmistosiiven helppo arvostella, että ollaan vähentämässä aina verotusta ja kuitenkin tuomassa uusia verovähennyksiä, kuten tohtori Himasen paperissa esimerkiksi liikunnan osalta. Koko Suomen selviytymisen kannalta on kuitenkin keskeistä se, että koko työelämän palvelukseen saadaan nykyistä enemmän ihmisiä, eivätkä verot enää voi olla se seikka, joka estää halua työllistyä. Kaikki siis lähtee siitä, että työllisyysastetta saadaan nostettua, työnteko ja opiskelu on kannattavaa, menestyminen on sallittua, ei veroilla rangaistavaa, ja menestyminen antaa signaalin, että jos tuokin pystyy siihen, niin kyllä minäkin. Ja yrittäminen se vasta onkin hienoa ja erityisesti palkittavaa, sillä sitä kautta syntyy laajasti hyvinvointia.

Arvoisa puhemies! Asia on kuten tohtori Himanen sanoi yhdessä palaverissa: huoli ei ole siitä, miten tämä rahoitetaan, vaan ennemminkin siitä, mihin kaikki ne ylimääräiset verorahat laitetaan, jotka syntyvät, kun työnteko ja yrittäminen taas kannattavat.

Huomautan vielä lopuksi, vaikka aika on näin pitkällä, että ed. Tennilä matalapalkka- ja uusliberalisminäkemyksineen jäi valiokunnassa yksin.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan keskustelualoite ja tohtori Himasen katsaus ovat haastavia, ja voi sanoa, että nämä nyt, jos mitkä, nämä molemmat, edellyttävät vahvaa poliittista tahtoa. Siis katsauksen nimi ja keskustelualoitteen teema Välittävä, kannustava ja luova Suomi edellyttää vahvoja toimenpiteitä.

Tietoyhteiskuntateema on noussut julkisuuden keskusteluun jo 1990-luvun alkupuolella Oecd-raporttien myötä ja myös EU:n komission julkaiseman niin sanotun vihreän kirjan "Eläminen ja työ tietoyhteiskunnassa" myötä. Suomessahan hallitus teki jo vuonna 95 periaatekannanoton toimenpiteistä tietoyhteiskunnan kehittämiseksi. Tuolloin valmistelustrategia sisälsi linjauksia, joissa nousi esille muun muassa, että tietoyhteiskuntapalvelujen käyttömahdollisuudet — perustarve — tulee saada kaikille ja Suomen tietoinfrastruktuuri kaikilta osin kilpailu- ja palvelukykyiseksi. Myös pääministeri Lipposen toisen hallituksen hallitusohjelmassa oli kirjauksia tietoyhteiskunnasta. Erityisen myönteisenä siellä oli, että tietoyhteiskuntaa Suomessa rakennetaan siten, että tieto ja osaaminen ovat osa sivistystä ja keskeinen tuotantotekijä. Samoin siellä oli, että Suomi haluaa olla edelläkävijä ihmisystävällisen ja kestävän tietoyhteiskunnan toteuttamisessa, eli oli vahvoja sisältöön viittaavia lauseita.

Suomi voikin olla ylpeä koulutuksen alueella saavutetuista tuloksista, mutta samalla on nostettava esiin ja tunnistettava ne ongelmat, mitkä ovat olleet myös meidän koulutusjärjestelmämme sisällä ja monen muun toimialueen sisällä.

Tulevaisuusvaliokunta on ansiokkaasti nyt nostanut keskustelun alle tietoyhteiskuntakehityksen ja todennut siitä, että suomalainen tietoyhteiskuntakehitys on kriittisessä vaiheessa, jossa tarvitaan uudenlaisia toimia, nimenomaan koska dynaamisuus on hiipumassa. Tarvitaan siis uutta toimintatapaa. Nykyistä tietoyhteiskuntaamme arvioitaessa on esitetty näkemyksiä, että emme elä oikeassa tietoyhteiskunnassa, jossa esimerkiksi investoinnit keskittyisivät erityisesti inhimilliseen pääomaan, niin sanottuun sosiaaliseen pääomaan, ihmisiin ja heidän osaamiseensa. Elämme ehkä murrosaikaa yhteiskunnassa, jossa piirteenä on tiedon tehokas käsittely ja siirtäminen. Tietoyhteiskunnassa keskeiseksi on nyt nostettava laadukas koulutus, tasa-arvoinen koulutus, ihminen tietoineen ja osaamisineen. Teknologia, niin kuin täällä on moneen kertaan esitetty, ei itsessään ratkaise mitään. Kilpailukykykin on riippuvainen ihmisen hyvinvoinnista. Osaaminen ja tieto ja taito ovat hyvinvoinnin käyttövoimia. Yhteiskunta ei voi hyvin, jos sillä ei ole tervettä väestöpohjaa.

Poikkeuksellinen talouskasvu Suomessa, erityisesti Nokian ansiosta, sai aikaan melkoisia odotuksia, joita nyt joudutaan arvioimaan uudelleen. Suomi käy läpi melkoista yhteiskunnan sosiaalisten rakenteiden muutosta. Samalla olemme mukana suurissa niin sanotuissa megatrendeissä, muun muassa globaalissa talouden kehityksessä ja kilpailussa.

Nyt tästä Himasen katsauksesta löytyy selkeä viesti, että tietoyhteiskunta tarkoittaa vuorovaikutukseen perustuvaa luovuuden yhteiskuntaa. Välittävä, kannustava ja luova Suomi -mallista todetaan, että hyvinvointivaltion kuolema voidaan estää siirtymällä reaktiivisesta politiikasta rohkeasti proaktiiviseen eli eteenpäin suuntaa näyttävään politiikkaan. Tämä edellyttää selkeästi arvovalintoja. Tässä katsauksessa todella myönteistä oli, että arvot oli nostettu erittäin selkeästi esille. Eli nyt peräänkuuluttaisin paitsi sitä, että kaikki ne toimenpiteet, joita täällä on esitetty, saataisiin mahdollisesti hallitusohjelmaan, myös sitä, että tulevaisuusvaliokunnan esille nostama keskustelualoite sisältäisi selkeästi myös arvokeskustelun.

Matti Kauppila /vas:

Herra puhemies! Miten tietoyhteiskunta saadaan palvelemaan ihmisten arkea, on keskeisempää kuin kilpailu siitä, monennellako sijalla olemme kännykän ja tietokoneiden käyttäjinä. Viranomaispalveluja on saatu kohtalaisella vauhdilla tietoverkkoihin. Kehitystä hidastaa muun muassa henkilön sähköisen tunnistamisen ongelmat. Hst-kortista on tehty kallis, ja käyttöaika on vain viisi vuotta. Kilpailevat tunnistustavat pankkien sirukorteilla tai matkapuhelimessa voivat saada henkilökorttihankkeen marginaaliseksi kokeiluksi, jota kukaan ei juuri muista parinkymmenen vuoden päästä.

Virossa yli vuosi sitten sähköinen henkilökortti määrättiin pakolliseksi. Yksittäiselle kansalaiselle sähköinen henkilökortti irtoaa 10 eurolla, kun Suomessa se maksaa 40 euroa. Tämän päälle tarvitsee kotikoneelle kortinlukijoita, jolloin yhteishinta kipuaa helposti 100 euroon. Kuka kuvittelee, että tällainen hankinta kuuluisi tavallisen kuluttajan ostoslistalle, kun käytettävät palvelut ovat vielä varsin vaatimattomia?

Virolaisen tutkimuslaitoksen tekemän kyselyn mukaan kolmannes maan asukkaista aikoo hankkia älykortin lähitulevaisuudessa. Julkisten ja pääosin ilmaisten Internet-pisteiden kehittämisestä voitaisiin ottaa mallia myös Suomeen, puhumattakaan siitä, että pitäisi päästä eroon työpaikkojen ahdasmielisestä ilmapiiristä, missä kaikki henkilökohtainen tietokoneiden käyttö kielletään. Työpaikat ovat juuri niitä paikkoja, joissa muun muassa yli 50-vuotiaat voisivat oppia käyttämään noita verkkopalveluita. Jos tämä ihmisryhmä ei opi hyödyntämään palveluita nyt, niin jääkö heiltä palvelujen hyödyntäminen myös seuraavan 20 vuoden osalta?

Työntekijöille voisi antaa mahdollisuuden tehdä työpaikan multimediapisteessä oma kotisivu, jonne voisi rakentaa oman virtuaalisen työpöydän, josta on linkit henkilöä kiinnostaviin palveluihin lotosta lätkän tulossivuihin saakka. Tekemällä oppii, ja pelkästään niiden linkkien löytäminen osaksi omaa kotisivua toisi verkkopalvelut tutummaksi. Virtuaalipöydän rakentaminen on myös askel etäopiskelun ja työskentelyn kehittämiselle. Kun nyt voi saada esimerkiksi gigatavun kokoisen fidisk-verkkokiintolevyn muutamalla kymmenellä eurolla vuodessa, tiedostojen siirtäminen disketeillä useiden mahdollisten virusten saastuttamien tietokoneiden kautta muuttuu tarpeettomaksi. Hyvin useasti kysymys on vanhanaikaisesta asenteesta. Työpaikalle pitää tulla, työntekijöiden pitää stressata itsensä aamun ja illan ruuhkissa, ja koska yhä miesten palkat ovat korkeammalla, kuuluu naisten hoitaa sairas lapsi esimerkiksi. Jokainen, joka tekee töitä tietokoneella, voisi tehdä osan töistä myös kotoa käsin. Yksi etätyöpäivä vähentäisi työpaikkaliikennettä viidenneksellä jokaisen etätyöntekijän osalta ja antaisi vapaa-aikaa matkoihin käytettävän ajan verran.

Laajakaistan levittäminen koko maahan ei ole kiinnostanut ainakaan liikenne- ja viestintäministeriötä vuosiin. Se mahtuu kyllä juhlapuheisiin, mutta antaa mennä, jos on mennäkseen -asenne on leimannut ministeriön teknologianeutraalia linjaa. Kun markkinoiden annetaan hoitaa homma, niin kai sen verran realistisuutta ministeriössä löytyy, etteivät Euroopan syrjäkylät linjojen rakentajia kiinnosta. Puhelinlinjojakin sieltä ollaan karsimassa kännykkäaikana, jottei tule ylimääräisiä huoltotöitä syysmyrskyjen aikaan.

Tietokone voisi olla luovan ilmaisun väline, jolla myös työntekijät ja opiskelijat voisivat luoda tietoyhteiskunnan uutta suomalaista kulttuuria kirjallisuudesta ja musiikista liikkuvaan kuvaan. Mutta työssäjaksaminen ei näytä olevan lisäsatsauksien arvoista. Ajatella, jos joku rentoutuisi työpaikalla pelaten esimerkiksi tietokonepeliä sen sijaan, että (Puhemies koputtaa) menisi tupakkatauoille muiden tavoin. Videoyhteys yksinäisyyttä kokevan eläkeläisen kanssa on liian kallis lovi työnantajan kukkarolle.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Välineistä ei ole hyötyä, jos ei ole mitään sanottavaa, ja minun mielestäni tässä tietoyhteiskunta-asiassa on monasti tällainen tilanne. Meillä on välineet sanoa, mutta onko mitään sanottavaa? Yhteiskunta roikkuu sitkeästi perusasenteissa, puoluelaitos on jakautunut sata vuotta vanhoilla periaatteilla: kokoomuslaiset ovat vanhoja kuningasmielisiä ja sosialistit ovat vanhoja torppareita ja työläisiä. Kuitenkin tämä jako alkaa olla aikansa elänyt. Yhteiskunnan mahti, jota vasemmistolaisuus edustaa — yksilö on velvollinen palvelemaan ryhmäetuja, ja yksilö on toisarvoinen joukon edessä — on mennyttä maailmaa. Samoin mennyttä maailmaa on rahan valta, raaka kapitalisti, joka unohtaa yksilön ja yhteisön. Se rakentuu usein ahneudelle ja itsekkyydelle ja ajaa väistämättä lopulta seinään. Näin siinä käy.

Meillä ovat lasten huostaanotot lisääntyneet voimakkaasti, psyykkinen pahoinvointi lisääntynyt voimakkaasti, ja koko ajan me puhumme siitä, miten ihmisen pitää sopeutua uuteen tekniikkaan. Tekniikat ja tuotantotavat ja ideologiat ovat välineitä palvelemaan ihmisiä. Jos me otamme lyhytaikaista voittoa taloudellisesti, lapset jäävät hoitamatta, ovat hunningolla, kukaan ei huolehdi, perheet hajoavat. Näistä pitäisi uskaltaa puhua. Ed. Kasvi täällä puhui lineaarisesta polygamiasta eli jatkuvasta moniavioisuudesta, ja kyllä samoin ihmettelen tätä Himasen juttua, että kukin elää kuten haluaa, kunhan se vaan on kahden ihmisen periaatteessa keskenään hyväksymä. Tämmöinen yhteiskunta kun tehdään, niin tulee roomalainen rappio ja tuho. Siihen ei pidä mennä.

Arvoisa puhemies! Meillä on iso maailma, jossa on paljon ihmisiä. Nyt puhutaan taloudellisesta kilpailukyvystä. Se on kyllä tärkeätä, mutta millä keinoilla Kiina ja Intia ulosmittaavat nyt taloudellisen kilpailukyvyn? Kiinassa on hikipajoja; se on oikea kapitalistin taivas, kun kommunistinen kuriyhteiskunta kuristaa tavallista, pientä ihmistä. Se siellä painaa niskat lysässä melkein valottomissa hommissa halpaa kännykkää maailmalle, ja kilpailukyky on kova, mutta raa’at kommunistiset puoluepamput vievät rahat. Samoin ei minusta se kovin ylevältä yhteiskunnalta vaikuta, että kun Intiassa oli vaalit, sandaalit sannassa siellä jonotti 700 miljoonaa ihmistä, joilla käytännössä ei ole mitään sanottavaa omaan tulevaisuuteensa. Tulevaisuus on pienten yksiköiden, perheen. Minä uskon, että ne säilyvät, koska se on ainoa tapa, jolla ihminen kestää. Ihminen kestää vain, jos hänellä on läheisiä, jos hänellä on perhettä, jos hänellä on yhteyksiä. Silloin kestää myös vaikeuksia. Aivan kuten talvisodan henki: Siellä ei katsottu, oletko punainen, valkoinen tai sininen. Siellä oltiin yhteisellä asialla, ja tämä on se, minkä mukaan Suomikin elää ja kaatuu.

Sitten meillä sanotaan, että yhteiskunnalliset asenteet ovat liikkeessä. Niin ne ovatkin, suhtautuminen työhön, ympäristöön, uskontoon, moraaliset käsitykset, seksuaalinen identiteetti jnp. Mutta samalla kun nämä ovat liikkeessä, syntyy vastaliike. Säännöttömyyden, poikkeavuuden ja diversiteetin lisääntymisen myötä myös vaateet moraalinormien tiukentamisesta ja perinteisten perhe- ja sukupuoliroolien, kurin ja järjestyksen, erilaisten käskysuhteiden ylläpidosta ovat lisääntyneet, niin kuin voidaan nähdä Euroopassa ja niin kuin tulee tulevaisuudessakin käymään. Ei ole mitään sellaista visiota olemassa, että mennään johonkin suuntaan, vaan ihmiselämä on sellaista, että mennään suuntaan, tulee virhe, palataan takaisin, palataan oikeisiin arvoihin. Ei ole mitään yleistä vapautusta. Kyllä tämä raaka kapitalismikin tulee jossain vaiheessa tiensä päähän, ja silloin ruvetaan tekemään sääntelyä, mutta ei sellaista sääntelyä, mitä sosialismi ja kommunismi oli, se on menneen talven lumia. Mutta aivan olennaista se on Suomessa, Suomi on suomalaisten maa. Tänne voi tulla ja tulla osaksi tätä yhteiskuntaa. Portsari tarvitaan kapakan ovella — vaikka Himanen olisi toista mieltä. Jos portsari päästää kapakkaan rähisijöitä, niin siellä ei ole hauskaa kohta kellään. Sen takia tarvitaan portsareita myös Suomen rajoilla.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Suomessa on tehty korkeatasoista kehitystyötä tietoyhteiskunnan suhteen useilla sektoreilla, oikeastaan kaikilla mahdollisilla sektoreilla, kaupungeissa, yliopistoissa, yrityksissä jne. Tästä voidaan yhteenvetää, että Suomen tekninen osaaminen ja valmiudet tieto- ja viestintäteknologian suhteen ovat pääosin erittäinkin korkealla tasolla. Suomalaisen korkean osaamisen ja hyvän kilpailukyvyn voidaan katsoa rakentuvan merkittäviltä osiltaan aikoinaan tehtyyn historialliseen ja oikeaan ratkaisuun synnyttää alueelliset yliopistot. Maakuntayliopistot ovat taanneet monen alueen ja kasvukeskuksen menestyksen perustan ja tasaisemman aluekehityksen, kuin se ilman tätä ratkaisua olisi ollut. Seuraava suuri kehitysvaihe oli alueellisten osaamiskeskusten perustaminen ja ohjelmaperusteinen aluekehitystyö, jonka taustalla oli edelleenkin yliopistojen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, julkisen sektorin ja elinkeinoelämän yhteistyö.

Väestön ikärakenteen muutos, EU:n laajeneminen ja globaalin kilpailun kiristyminen edellyttävät kuitenkin, että valtio panostaa jatkossa voimakkaammin tietoyhteiskunnan toteuttamiseen kaikille suomalaisille ja hyvän kehityksen edellytysten parantamiseen. Tämä vaatii niitä kuuluisia nopeita yhteyksiä, tiedon valtateitä, samalla tavalla, kuin se vaatii myöskin niitä asfaltoituja valtateitä. Näin me hyödynnämme tehokkaasti huipputekniikkamme ja sisältöosaamisemme, josta esimerkkinä käy vaikkapa nyt tuleva ja tähän taloon tuleva yrittäjyyden näkökulmat huomioon ottava pienyritysten verotilijärjestelmä, vain yhtenä esimerkkinä.

Herra puhemies! Hallitusohjelmaan otettiin mukaan uutena osa-alueena politiikkaohjelma. Tietoyhteiskuntaohjelma on yksi keskeinen osa tätä politiikkaohjelmasarjaa samoin kuin myöskin yrittäjyyteen panostava ohjelma. Ohjelmien perusideana on poikkihallinnollinen yhteistyö yli perinteisten ministeriövastuiden. Ohjelmien tavoitteena on myös ylittää perinteiset valtio-, kunta- ja elinkeinoelämän rajat.

Mitä suomalainen tietoyhteiskunta sitten tulevaisuudessa tarvitsee? Yksi keskeinen havaittu puute tietoyhteiskuntakehityksessämme on useiden eri tahojen ja toimijoiden sekä toimintojen päällekkäisyys. Suomalaisesta tietoyhteiskuntakehityksestä puuttuu konkreettisiin tuloksiin johtava yhteistyö ja koordinaatio. Myös yhteinen tahtotila on osaltaan vajavaista. Tarvitaan vahvaa kansallista koordinaatiota ja yhteistä tahtotilaa osaamisen, tietoyhteiskuntakehityksen, suhteen, jotta voimme säilyttää nykyisen kehittyvän hyvinvointiyhteiskuntamme ja jotta Suomi voi säilyttää kansainvälisen kilpailukykynsä jatkossakin. Koordinaatiota tarvitaan eri tietoyhteiskuntaohjelmien sisällön ja keskeisimpien kehittämisalueiden resursoinnin suhteen, mutta sen tulisi ulottua myös oppilaitoksiin ja yliopistoihin sekä tutkimuslaitoksiin ja niiden koulutus- ja tutkimusohjelmien koordinaatioon. Myös kaikkia tietoyhteiskunnan osa-alueita tulisi tarkastella ja kehittää aina yrittäjyyden ja toimivan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön näkökulmasta.

Herra puhemies! Eräs sektori, jolla on mahdollisuudet parantaa juoksuaan tässä suhteessa ja jolla on myöskin kaikkein suurimmat haasteet, on terveydenhuoltosektori. Sillä puolella Suomi on kiistatta selkeästi jälkeenjäänyt tietoyhteiskuntanäkökulmasta, joten mallia kannattaa ottaa muista maista ja myöskin esimerkiksi pankkien ja kaupan tietojärjestelmien kehittämisestä. Terveydenhuollossa on tehty hajanaista kehitystyötä vuosikymmeniä, eivätkä toiminnasta vastaavat tunnu edelleenkään ymmärtävän tilannetta. Oleellista on lisätä julkisten toimijoiden ja yksityisten toimijoiden välistä yhteistyötä, samoin julkisten toimijoiden keskinäistä yhteistyötä. Terveydenhuoltosektori on velvoitettava toimimaan niin, että sen järjestelmät ovat tulevaisuudessakin yhteensopivia ja toimivia. Muun muassa tähän kohtaan tulevaisuusvaliokunta on, aivan oikein, kiinnittänyt merkittävästi huomiota tässä erinomaisessa mietinnössään.

Tapani Mäkinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan keskustelualoite suomalaisen tietoyhteiskunnan tulevaisuudesta osuu todella hyvään ajankohtaan. Suomea nimittäin hallitsee punamultahallitus, jonka monet toimet ovat jo nyt kuin hapan tuulahdus pimeältä 70-luvulta. Tulevaisuudesta ei tunnu huolta kannettavan. Kiinnostavampia istuvalle hallitukselle tuntuvat olevan tämän päivän vihreät oksat ja pragmaattinen oman puolueen asioiden mahdollisimman hyvä hoitaminen. Hallitus on luvannut luoda 100 000 uutta työpaikkaa, mutta suunta on aivan toinen. Tavallisten kansalaisten työpaikat ovat mieluummin lasku- kuin noususuunnassa. Sitä vastoin hallitusherrojen poliittiset virkapaketit antavat muhkeapalkkaisia työpaikkoja punamultapuolueiden edustajille sulle—mulle-periaatteiden ja 70-luvun tyyliin. Liikanen sai jo vihreän oksansa; nyt lienee vuorossa pätkäkomissaarin nimitys keskustapuolueen jäsenkirjan kantajalle, vaikka Suomen etu vaatisi pätevimmän henkilön valintaa.

Suomessa on nyt ja tulevaisuudessa vakavasti paneuduttava siihen, miten työpaikkojen määrää jatkossa meillä turvataan, siihen, kuinka kilpailukykymme ja kansainvälinen houkuttelevuutemme turvataan. Juuri ilmestyneen tutkimuksen mukaan Suomen kilpailukyky on romahtanut maailman kaikkein kilpailukykyisimmän valtion paikalta sijaluvulle kahdeksan, ja kaikki tämä on saatu aikaiseksi reilussa vuodessa, jonka punamultahallitus on Suomessa ollut vallassa. Sanonkin jo nyt, että tulevaisuutemme kannalta vihreiden ensi viikkoon ajoittuva välikysymys työllisyydestä osuu todella napakkaan rakoon.

Toinen seikka, joka minua huolestuttaa Suomen lähitulevaisuuden kannalta, on hallituksen sekoilu EU- ja ulkopolitiikassa. Pääministeri on pyörittänyt EU-kantojaan, samoin kuin ulkoministeri, jonka historia oli vuoteen 95 saakka käytännössä yhtä Euroopan yhdentymisen vastustamista. Suomessa tarvitaan tulevaisuudesta nimenomaan avointa keskustelua, eikä vain ulkopolitiikasta. EU- ja ulkopolitiikan merkitys kasvaa meillä kaiken aikaa globalisaation edetessä. Siksi meidän on siirryttävä silläkin sektorilla todelliseen demokratiaan. Todellisen demokratian merkki on se, että yhteiskunnallisessa keskustelussa ei ole tabuja eikä pyhiä lehmiä, joiden tuuppiminen sanan säilällä ja sitten kyseenalaistaminen olisi kiellettyä. Mielestäni me emme ole vielä tällä tasolla. Oikeassa demokratiassa esimerkiksi tasavallan presidentti ei ole diplomaattista koskemattomuutta nauttiva poliittinen toimija, joka on arvostelun yläpuolella. Oikeassa demokratiassa ja tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa presidenttiäkin saa arvostella ja siitä tulee syntyä aitoa keskustelua, vaikka presidentin kannatus olisikin yli sata prosenttia. Tohtori Risto E. J. Penttilän keskustelun avaus tältä osin löi niin sanotusti ehkä hieman yli, mutta se oli silti oiva avaus. Sen seurauksena näet saimme todistaa punamultahallituksen siilipuolustusreaktiota, joka muistutti myös 70-luvun ulkopoliittista keskustelutasoa.

Arvoisa herra puhemies! Tohtori Pekka Himanen toteaa tulevaisuusvaliokunnan häneltä tilaamassaan katsauksessaan tietoyhteiskuntamme syvistä haasteista seuraavasti: "Suomi on pärjännyt viime aikoihin asti hyvin ja kykymme yhdistää hyvinvointivaltio ja tietoyhteiskunta on nauttinut kansainvälistä mainettakin - - . Kuitenkin viimeisen kahden vuoden aikana maassamme on jääty liialliseen itsetyytyväisyyden tilaan ja kehityksen dynaamisuus on kadonnut." Hän jatkaa katsauksessaan edelleen: "Suomi on nyt kriittisessä vaiheessa, josta se voi rohkeiden uudistusten kautta nousta jälleen ylös tai paikalleen pysähtymällä jäädä hitaasti muista maista jälkeen." Mikäli nykymeno jatkuu, kutsuu tohtori Himanen sitä hyristen hautaan -skenaarioksi, jossa kaikki vain toistavat, että hyvin menee ja että hyvinvointivaltio on säilytettävä.

Arvoisa puhemies! Tohtori Pekka Himasen katsaus Välittävä, kannustava ja luova Suomi on loistava selvitys tietoyhteiskuntamme nykytilasta ja lyhyen ajan toimenpide-ehdotuksista. Haluaisin kiinnittää katsauksen pohjalta erityishuomion seuraavaan asiaan: Kestävään luovuuden kulttuuriin pitää kuulua se, että kaikilla yhteiskunnallisen päätöksen tasoilla ymmärretään yrittäjyyden olemus ja osataan tehdä toimia, jotka vahvistavat yrittäjyyttä. Matkaa sanoista tekoihin on yhä hyvin paljon.

On luotava järjestelmä, jossa positiiviset asenteet yrittäjyyttä kohtaan konkretisoituvat valinnoiksi henkilökohtaisella tasolla. Yrittäjyyden taloudellisen palkitsevuuden ja riskien sekä yrittäjyyteen liittyvien asenteellisten seikkojen on oltava niin houkuttelevia, että yksilöt valitsevat urakseen yrittäjyyden. Olennaista on havaita myös se, että innovatiivisuus muuttuu taloudelliseksi kasvuksi yrittäjyyden kautta. Kun tämä ymmärretään, on selvää, että Suomessa tehdään kaikki mahdolliset toimenpiteet yrittäjyyden aineellisten ja henkisten edellytysten parantamiseksi.

Tohtori Himanen toteaa oivallisesti: "Tarvitsemme verotusta, joka kannustaa työhön, yrittäjyyteen & luovuuteen ja synnyttää näin verotulot hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseksi." Hyvinvointivaltion perusta ei ole korkea verotus vaan osaamiseen panostaminen eli työ, yrittäjyys ja luovuus.

Sinikka  Hurskainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Täytyy todeta, että edellisen puhujan puheenvuoron alussa ei ollut kyllä siteeksikään tähän aiheeseen liittyvää asiaa.

Globaali menestyminen vaatii jatkuvaa muuntumiskykyä ja ponnisteluja alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Kilpailu on päättymätön tosiasia globaalin talouden kentässä. Tänään täällä salissa käytävä keskustelu suomalaisen tietoyhteiskunnan tulevaisuudesta on siis mitä ajankohtaisin aihe. Uudenlainen lähestymistapa on uudessa taloudessa menestymisen edellytys.

Verkostoituminen on merkittävä osa tietoyhteiskuntaa. Se kuuluu globaalin maailman luonteeseen. Viime maanantaina Helsingin yliopistossa pidetyssä tilaisuudessa juhlistettiin semiotiikan verkostoyliopiston tuloa Imatralle. Verkostoituminen koskee kaikkia toimijoita, kaikkialla toiminnan tasoilla. Sitä ei voi enää välttää eikä sen merkitystä kiistää.

Menestymiseen tarvitaan myös osaamista. Suomalainen koulutus- ja tiedepolitiikka on osaltaan mahdollistanut suomalaisen informaatioteknologian olemassa olevan tason. Koululaiset kouluissaan ja myös alle kouluikäiset päiväkodeissaan ovat tottuneet tietotekniikan läsnäoloon. Siitä on tullut arkipäiväinen ja konstailematon osa nuorimpien ikäluokkien elämää. Tämä nostaa luonnollisesti esille huolen tietotekniikan lieveilmiöiden vaikutuksesta tulevaisuudessa. Samoin huolta herättää myös tietoverkkojen haavoittuvuus. Tietoturvallisuutta ei voi jättää marginaaliin asemaan. Se tarvitsee yhä järeämpää panostusta kyetäkseen vastaamaan sassereiden ja muiden vitsausten aiheuttamiin ongelmiin.

Tieto on keskeinen tuotannontekijä tietoyhteiskunnassa. Amerikkalainen Richard Florida on esittänyt kolmen t:n mallin, joka selittää menestystä uudessa taloudessa: puhutaan teknologiasta, talentista ja toleranssista. Tämä kertoo siitä, ettei pelkällä tiedollisella osaamisella, ei edes informaatioteknologian osaamisella, menestytä. Toleranssi, luovuus, kulttuuri, tai mitä sanaa sitten halutaankin käyttää, on keskeisessä asemassa puhuttaessa suomalaisen tietoyhteiskunnan tulevaisuuden näkymistä. Onkin tehty laskelma, jonka mukaan kulttuuriin sijoitettu euro tuo neljä euroa takaisin. Floridan mukaan uudessa taloudessa luovat ihmiset eivät muuta yritysten perässä, vaan yritykset asettuvat luovien ihmisten läheisyyteen. Luovuus on siis vakavasti otettava tuotannontekijä, jonka olemassaolon ja kehittymisen edellytyksiin on panostettava, mikäli Suomi haluaa pystyä vastaamaan globaalin kilpailun haasteisiin.

Sitra julkistaa tänään, parasta aikaa, Markku Wileniuksen kirjan Luovaan talouteen — Kulttuuriosaaminen tulevaisuuden voimavarana. Siinä todetaan, että teknologia ei enää yksin riitä, vaan Suomen on aika ryhtyä panostamaan luovuuteen ja kulttuuriosaamiseen sekä myös nähdä ne kansallisena vahvuutena. Tulevaisuuden Suomen näkisinkin mielelläni maana, jossa luovuus kuvaisi kansakuntamme sieluntilaa.

Arvoisa herra puhemies! Osaaminen ja luovuus ovat kaiken uuden pohja. Osaaminen antaa uuteen tarvittavan tiedon, ja toleranssi luo luovuudelle tarvittavan ilmaston. Juuri nämä, osaaminen, toleranssi ja luovuus, luovat edellytykset vielä päivänvaloaan odottavalle innovatiivisuudelle.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Todella, onnittelut tulevaisuusvaliokunnalle, puheenjohtaja Jyrki Kataiselle ja koko sille asiantuntijajoukolle, joka on tässä ollut mukana, ennen muuta tietysti tohtori Himaselle, jota tänään on kovasti kiitelty. Hänellä on varmasti erinomainen lähtökohta niin kuin koko valiokunnalla, välittäminen, kannustaminen, luovuus, ei ainoastaan todellakaan tietokoneyhteiskunta, koneita ja kaapeleita, vaan sisältöjä. Tämä on tärkeää.

Ed. Kasvi käytti sisällöstä myös tietoyhteiskuntaedustajana oman puheenvuoronsa. Hän viittasi siihen, että meillä on maailman tehokkain pankkijärjestelmä. No, nykyinen järjestelmä todellakaan ei ehkä ole kuitenkaan niin sisällöllinen, koska tiedämme, että se jättää vanhemman väestön aika tavalla ulkopuolelle. Täällä käytiin jo, ed. Perho muun muassa on käyttänyt puheenvuoron, keskustelua siitä, mitä pankkimaksut merkitsevät.

Tällaisella vain tehokkuuteen taikka koneisiin ja kaapeleihin tuijottamisella ilman sisältöä, sosiaalisuutta, tasa-arvoisuutta, kaikkien mukaan ottamista, kuten valiokunta omassa keskustelualoitteessaan toteaa, emme kuitenkaan pääse tasapainoiseen, kestävään tietoyhteiskuntaan. Myös tietoyhteiskunnan pitää olla kestävä ja myös ympäristön huomioon ottava. Näin ollen tässä ympäristössä sekä rakennettu, ihmisen luoma ympäristö että luonnontilassa oleva ympäristö ovat myös kokonaisuus. Aivan oikein, olemme siirtyneet ikään kuin uuteen aikakauteen. Tämä on hyvä huomio.

Myös ed. Kasvi ikään kuin moitti sitä, että täällä tuntikausia puhutaan kansaneläkkeen pohjaosan viimeisestä desimaalista, niin kuin hän jotenkin näin totesi. No, ed. Soininvaara aikoinaan keksi tämän kansaneläkkeen pohjaosan leikkaamisen, niin että se siitä. Mutta kaiken kaikkiaan ei tämäkään ehkä ole tietoyhteiskunnan kannalta viisasta, vähätellä ihmisten toimeentuloa. Kyllä tietoyhteiskunnassakin myös vanhemman väen pitää tulla toimeen.

Kuitenkin keskustelualoite ja se, että kaikki valiokunnan jäsenet ovat päässeet tämän allekirjoittamaan ja ovat yhtyneet tähän, on hyvä asia. Inhimillisyys, perheet, lasten hyvinvointi, huolen pitäminen ihmisistä ovat keskeisiä kohtia tässä aloitteessa, hyvä näin.

Ed. Hemming aikaisemmin käytti puheenvuoron siitä, mitä Euroopan keskuspankin työpaperi on sanonut Suomen terveydenhoidon tehokkuudesta. Etsin nuo paperit, ja sivulla 17 on tämä pse, public sector efficiency -indikaattori. Suomen numeroarvo kohdassa "Terveys" on 1,03, Kanadan 0,86, Belgian 0,85, Tanskan 0,76, Ranskan 0,90, Kreikan 1,05, Italian 0,93, Japanin 1,34 ja Yhdysvaltojen 1,05. Tämä tästä. Suomi on keskimääräistä 0,02 yksikköä ylempänä. En sitten oikein tiedä, mitä ed. Hemming tuolla tarkoitti, että on kamalan huono se Suomen asema. Se ei siis tämän mukaan ole. Tosin tuon tutkimuksen validiteettiin en niin paljon usko.

Mutta haluaisin myös vielä terveydenhoidon ja tietoyhteiskunnan nostaa esiin. Ei riitä, että meillä on skannerit tai meillä on tietotekniikkakuvayhteys, niin kuin täällä todettiin. Esimerkiksi mainitsen aivohalvauspotilaiden nopean hoidon aloittamisen, liuotushoidon. Tietoyhteiskuntaa ja sen välineitä, nyt tässä tapauksessa kaapeleita, käyttäen saamme paremmaksi tätä hoitoa. Voimme aloittaa sen muuallakin kuin vain Helsingissä. Se on ok. Mutta tarvitsemme myös käsiä tekemään, niitä ei ole riittävästi. Tästä asiasta tulemme puhumaan hallituksen esityksen 77/2004 kohdalla lisää. Suomi käyttää kuitenkin tällä hetkellä per capita selvästi vähemmän euroja terveyden- ja sairaudenhoitoon vuodessa kuin muut Euroopan unionin maat Espanjaa ja Portugalia lukuun ottamatta, ja taitaa olla myös Kreikka tässä.

Lopuksi, puhemies, totean, että tohtori Himanen totesi, että USA:n malli ei ole Suomen malli, tämän aamun aamutelevisiossa.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva keskustelualoite on tullut tarpeeseen. On erittäin tärkeää, että keskustelemme Suomen tulevaisuudesta kokonaisuutena ja pohdimme sitä kokonaisuutena, emme ainoastaan summina budjetissa tai kaavamaisen lainsäädäntötyön yhteydessä emmekä ainakaan, mitä budjettimenettely usein tarkoittaa, vuoden tai parhaimmillaankin neljän vuoden tulevaisuusperspektiivillä. Päättäjien täytyy pystyä kauemmas katsovaan ajatteluun. Miltä Suomi ja maailma näyttää 10 tai 50 vuoden kuluttua, ja miltä ennen kaikkea haluaisimme sen näyttävän?

Kuten olemme huomanneet, joudumme lähes kaikkia asioita käsiteltäessä miettimään Suomen tulevaisuuden vahvuuksia ja selviytymiskeinoja. Osan vastauksista lähitulevaisuuden haasteisiin uskon löytyvän hallituksen tuoreista poikkihallinnollisista politiikkaohjelmista. Vaikka näissä politiikkaohjelmissa on jo lähtökohtana avarampi näkökulma, tulisi kokonaisuuden hahmottamista vielä korostaa.

Me suomalaiset koemme, että voimme kehittyä ja kehittää toimintojamme ainoastaan suhteessa toisiimme. Näin me usein koemme. Keskinäinen kilpailu ei ole aina ollut pahasta. Ehkäpä tämä meidän keskinäinen kilpailumme on auttanutkin Suomea nousemaan nykyisenlaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. On keskinäisestä kilpailustamme sitten ollut hyötyä tai ei, nyt meillä on käsillä viimeiset hetket uusia analyysimme kilpailuympäristöstä. Suomen sijoitus on tuoreiden selvitysten mukaan hieman heikentynyt arvioitaessa maiden kilpailukykyä. Sijoituksen lasku yksittäisissä arvioinneissa ei sinällään varmasti ole niin huolestuttava asia kuin miltä aluksi ehkä vaikuttaa. Nykyinen sijoituksemmekin — olemme maailman kärkipäässä — on osoitus siitä, että olemme edelleen hyvin kilpailukykyisiä, eli peli ei ole menetetty, mutta tarvitsemme koko ajan uusia kilpailukykyämme vahvistavia toimia. Juuri nyt tehdään niitä ratkaisuja, joilla Suomi pärjää vuosien kuluttua tai sitten ei.

Se, että nyt emme pärjänneet tässä mittauksessa, johtuu osaltaan siitä, että viime vuosien aikana emme ole kyenneet uudistumaan. Enää meillä ei ole varaa jämähtää paikoilleen. Meidän tulee kohdistaa voimavaramme entistä tarkemmin kaikilla sektoreilla. Emme saa käpertyä sisäänpäin ja suuntautua kilpailemaan vain keskenämme. Laajentuneessa Euroopan unionissa ja sen ulkopuolellakin meidän ensisijaiset kilpailijamme eivät ole oman maamme rajojen sisällä. Kevään kuluessa täällä eduskunnassakin on puhuttu paljon niin sanotusta Kiina-ilmiöstä. Uskon, että tämän Kiina-ilmiön rinnalle syntyy pian uusia, vastaavanlaisia kilpailullisia haasteita. Jo tämän vuoden kuluessa tulemme huomaamaan, millaisia muutoksia Suomen tilanteeseen aiheuttaa esimerkiksi Baltian maiden jäsenyys Euroopan unionissa. Oletan, että saamme ihan lähinaapuristakin melkoisia kirittäjiä vielä lähivuosina.

Euroopan unionin laajenemisen ja talouden globalisoitumisen myötä meidänkin tulee etsiä uusia toimintamalleja ja ottaa nykyisistä voimavaroistamme kaikki irti. Nykyisen suurtyöttömyyden oloissa emme näin tee. Tämä tarkoittaa myös sitä, että meidän tulee ymmärtää se, ettemme voi nähdä Suomen eri alueiden voimavaroja ainoastaan kyseisten alueiden näkökulmasta. Esimerkiksi Helsingin seudun ensisijainen kilpailualue ei suinkaan ole muut maakuntakeskukset vaan pikemminkin esimerkiksi Tukholman ja Kööpenhaminan alueet. Aivan vastaavalla tavalla meidän tulee nähdä muidenkin Suomen alueiden kilpailutilanteet. Tämän takia tarvitsemme entistä tarkempaa voimavarojen koordinointia. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että tulevaisuudessa suuntaisimme kaikki voimavaramme vain yhdelle tai kahdelle jo nyt vahvalle alueelle; päinvastoin meidän tulee tarkasti kartoittaa kaikki Suomen voimavarat ja suunnitella näiden voimavarojen entistä tarkempi hyödyntäminen kokonaisuutta vahvistavalla tavalla.

Arvoisa puhemies! Viimeisenä totean, että kenties merkittävin tekijä siinä, että saamme maamme piilevät voimavarat, kaikki voimavarat, käyttöön, on siinä, että pidämme hyvää huolta koulujärjestelmästämme ja kehitämme sitä ja varmistamme sen, että kaikki saisivat mielenkiintoaan ja kykyjään vastaavaa koulutusta. Suomessa on nyt ja tulevaisuudessa jokaiselle ihmiselle löydettävä oma arvokas paikkansa.

Markku Laukkanen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä tulevaisuusvaliokunnan keskustelunavaus tulee erittäin oivalliseen aikaan mietittäessä, että nyt jos koskaan on todellakin syytä pohtia, onko suomalainen tietoyhteiskuntakehitys täyttänyt niitä odotuksia, mitä sille on asetettu, vai elämmekö eräällä tavalla pysähtyneisyyden tilaa. Aikaisemmin jo tänään päivällä vastauspuheenvuorossani totesin, että ei se, että meillä on erittäin hyvä teknologinen infrastruktuuri tässä maassa ja meillä on paljon kännyköitä ja paljon Internet-liittymiä, tee meistä vielä tietoyhteiskuntaa. Koko se infrastruktuuripohja on välttämättömyys kaikkien palvelujen käytölle, mutta vasta ne palvelut ja niiden käytettävyys tekevät meistä todella tietoyhteiskunnan.

Tiedon merkityshän lisääntyy kansakunnan taloudellisen suorituskyvyn indikaattorina kaikkialla maailmassa, ja voidaankin sanoa, että koko ict-klusteri-, tieto- ja teknologiaintensiiviset, alat on kasvattaneet merkitystään kaiken aikaa taloudessa. Näiden alojen menestyksen takana on erittäin vahva panostus tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jossa Suomi on takavuosina tehnyt erittäinkin merkittäviä saavutuksia, ja toivoa vaan sopii, että ne muutamien vuosien säästökuurit, joita tutkimus- ja kehitysmäärärahoihin edellisen hallituksen aikana tehtiin, eivät kostaudu. On paljon hankkeita ja innovatiivisia tutkimus- ja kehityshankkeita, jotka olemme valitettavasti menettäneet muualle maailmaan. Tämä vaan osoittaa sen, että aivan samalla tavalla kuin koulutus, oppiminen, myöskin tutkimus- ja kehitystoiminta on sellaista pitkäjänteistä prosessia, jossa ei saa antaa hetkeäkään periksi, vaan julkisen vallan täytyy huolehtia niistä panostuksista määrätietoisesti ja johdonmukaisesti pitkällä jänteellä.

Oecd:n jokunen aika sitten valmistunut selvitys osoittaa, että suomalainen tietoyhteiskunta on kyllä mukana kärkijoukoissa mutta ei suinkaan palkintokorokepaikoilla. Kokonaisvaltainen ja objektiivinen arviointi tietoyhteiskunnan tilasta tietenkin on erittäin vaikeaa, mutta joka tapauksessa tällaiset kansainväliset selvitykset antavat aihetta vakaviin kysymyksiin. Onko meidän vauhtimme tieto- ja viestintätekniikan soveltajana hidastunut, vai onko niinpäin, että muiden kansakuntien vauhti taas on kiihtynyt, ja onko tästä tehtävissä johtopäätös, että me olemme menettäneet sen etsikkoaikamme, joka meillä oli vielä vuosia sitten käsillämme? Tutkimuksen mukaan Suomen panos t&k-toimintaan on edelleen maailman huippua suhteessa kansantalouteen. Näin tulee ollakin, ja hyvin määrätietoisesti tulee sillä tutkimus- ja kehityspanostuksella myöskin tulevina vuosina jatkaa. On ollut tärkeää, että olemme huolehtineet myös nuorten osaamisen kehittämisestä. Korkeakouluihin ja yliopistoihin maassamme menee edelleenkin reilusti yli puolet ikäluokasta, mikä on varmasti eräs kärkilukuja koko maailmassa.

Se, että uusi hallitus vuosi sitten käynnisti tämän laajan tietoyhteiskuntaohjelman, jota johtaa pääministeri, on tietysti osoitus siitä, että nykyhallitus on ainakin ymmärtänyt sen, että tietoyhteiskuntakysymykset eivät saa olla enää mitään semmoista tavallaan vapaaehtoista harrastustoimintaa, että katsotaan, mitä markkinoilla syntyy, vaan että nämä asiat on nyt nostettu politiikan raskaan sarjan pöydälle ja niihin suhtaudutaan myöskin sillä vakavuudella. Mutta tietysti se vakavuus ja onnistuminen mitataan myöskin sitten sillä, kykeneekö hallitus sitten huolehtimaan siitä, että myöskin budjetista löytyy jokaiselle ministeriölle sellaisia todellisia käyttövaroja, joilla me koulutamme, suoritamme massiivisen koulutusoperaation, jota varmasti esimerkiksi suomalainen opettajakunta tällä hetkellä suhteessa tietoyhteiskunnan välineisiin tarvitsee, tai saamme sosiaali- ja terveysministeriön sektorilla sellaisia hankkeita toteutettua, joita saumattoman hoitoketjun toteutuminen vaatisi.

Tietoyhteiskunta toteutuu ja omalla tavallaan arkipäiväistyy lähiympäristössämme, ja niin sen tietysti tulee ollakin. Me käytämme valtion, kuntien palveluita, käytämme kauppa- ja muita palveluita, pankkipalveluita, ja niinpä keskeisimpiä tietoyhteiskunnan vetureita tuleekin olla hyvin paikallisten toimijoiden, lähellä olevien toimijoiden, oman kunnan palvelujen, paikallisten yritysten, yhteisöjen, ja näiden paikallisten toimijoiden yhteistyö on se valtava voimavara, jonka avulla se arkipäivän tietoyhteiskunta viime kädessä Suomessa toteutuu. Siksi näitä valtiovallan resursseja, joilla mitataan myöskin hallituksen tietoyhteiskuntapolitiikkaohjelman onnistuminen, mitataan sillä, että kykenemme nyt valitsemaan ne muutamat merkittävät paikalliset kehittämishankkeet. Järkevää työnjakoa tietoyhteiskuntatyössä valtakunnallisesti tulee myöskin kehittää. Se voidaan tehdä tämänkin ohjelman puitteissa. Kaikkien ei tietenkään tarvitse olla ensimmäisenä kehittämässä kaikkea, mutta soveltamisen herkkyydessä asuu kunnallisen ja koko suomalaisen tietoyhteiskuntakehityksen menestys. Muutoin meille voi käydä niin kuin laihialaiselle terveyskeskukselle, jonka lukitussa ulko-ovessa oli lappu "Aika parantaa haavat".

Arvoisa herra puhemies! Kun me mietimme Suomen heikkouksia ja vahvuuksia, niin totta kai on selvää, että sähköinen pankkitoiminta on varmasti sellainen vahvuus, jota mikään muu maa ei kykene osoittamaan. Meillähän on kuitenkin vielä niin, että kansalainen saa yleensä paperilaskun ja maksaa sen sitten verkkopankkipalvelussaan, ja tietysti tavoitteena tulee olla sen, että siirrytään kokonaan sähköiseen laskutukseen. Kokonaan sähköisiksi muutettuja palveluprosesseja on kuitenkin kovin vähän. Tällaisia esimerkiksi voivat olla Viestintäviraston palvelut, joissa rekisteröidään vaikkapa domain-nimi, maa- ja metsätalousministeriölle maksettava kalastuslupa, joka on oikein hieno, hyvä palvelu, ja myöskin televisiomaksun verkkolaskutusmahdollisuus Viestintävirastolle. Nämä ovat sellaisia selkeitä, hyviä vahvuuksia. Samoin voidaan sanoa, että kansalaiselle vaikkapa eduskunnan kotisivuilta löytyy lainsäädäntöä Finlex-palveluista, löytyy lakiehdotuksia, tietoa niiden käsittelyvaiheista, löytyy lainvalmistelutietoa ministeriöiden sivuilta ja linkkejä lakitietoon myöskin suomi.fi-portaalista. Kansanedustajien kotisivut tarjoavat meistä kaikista tietoa ja yhteystietoja sähköpostiosoitteineen. Tämäkin on yksi erinomainen esimerkki siitä, minkälaisia vahvuuksia suomalaisessa demokratiassa on kyetty sähköisen asioinnin alueella osoittamaan ja toteuttamaan.

Heikkouksista haluan ilman muuta nostaa ensimmäiseksi terveydenhuollon sektorin, jossa olisi tavattoman paljon tehtävää ja myöskin saatavissa aikaan säästöjä. Koko ajan täytyy muistaa, että jokainen euro, jonka me investoimme sähköiseen asiointiin eri hallinnonhaaroilla, tulee aikanaan takaisin moninkertaisena, tehokkuutena ja säästönä, parempana palveluna myöskin asiakkaille. Vaikka Suomessa on julkishallinnon tietoa kattavasti tarjolla, terveydenhuollossa koko maan tasoista tietoa on hyvin rajoitetusti tarjolla. Esimerkiksi toimipaikkarekisteriä ei ole kansalaisten saatavilla. Terveydenhuoltoon liittyvän kantelun tekemiseen ei ole ohjeita. Kelan sivuilla tarjotaan tietoa, mutta ei interaktiivisia palveluita. Käyttäjän tunnistamista ei ole toteutettu. Suurin osa lomakkeista täytyy tulostaa ja lähettää postitse. Omien hakemusten käsittelyä ei voi seurata jne.

Sama koskee myöskin verottajaa. Suomalainen verohallinto kehittää omaa vanhaa tietotekniikkaansa ja -järjestelmäänsä aika suurella summalla joka vuosi, sen sijaan että kehittäminen otettaisiin vakavasti ja luotaisiin uusi järjestelmä. Sen kautta saataisiin hyvin nopeasti aikaan tehokkaampaa veroperintää ja sen kautta myöskin takaisin siihen sijoitettavat varat.

Puhemies! Suomalaiset ovat hyviä sovellusten käyttäjiä, ja niin tulee ollakin. Pienelle ja keskisuurelle teollisuudelle ja yritystoiminnalle ict:n käyttö on mitä suurin mahdollisuus myöskin parantaa kilpailukykyään, ja Suomessa voidaan tuotteistaa. Me harrastamme liikennettä erittäin vaikeissa, haastavissa olosuhteissa. Voimme tuotteistaa vaikkapa liikenteen telemaattisia palveluja, viedä niitä maailmalle. Sama koskee myöskin ikääntyvien ihmisten eräänlaisia turvapalveluita. Suomi on niissäkin kyennyt jo näyttäytymään maailmalla hyvin edistyneenä maana. Meillä on erittäin mittava, hieno hanke Sendaissa Japanissa. Sellaiselle tuotteistetulle hankkeelle voi olla kysyntää kaikkialla muuallakin maailmassa. Ratkaisut, joita olemme tehneet esimerkiksi digitaalisen television lanseeraamisessa, päättäneet lopettaa analogiset lähetykset 2007 elokuussa, tarkoittavat sitä, että olemme siinä maailmanlaajuisestikin eturivissä.

Sanon tässäkin puheenvuorossa, että digitaalisesta televisiosta syntyy aikanaan ehdottomasti joka kodin tärkein tietoyhteiskunnan päätelaite. Se perustuu juuri sen helppokäyttöisyyteen. Kun nyt paljon satsataan erilaisiin hankkeisiin varoja, samalla kun puhutaan käyttäjäkoulutuksesta ja sen välttämättömyydestä, meidän täytyy koko ajan myöskin työskennellä sen eteen, että me saamme paitsi yhteensovitettavia ohjelmia myöskin helppokäyttöisiä ohjelmistoja ja saamme sen kautta myöskin vanhemman väestön mukaan sähköisen asioinnin käyttöön. Se estää myöskin sitten tämän niin sanotun digitaalisen kuilun syntymistä.

Lopuksi vaan totean sen, että tulevaisuusvaliokunnan esittämät toimenpide-ehdotukset ovat erittäin kannatettavia ja hyvin mietittyjä, ja parasta on, että kyettiin nostamaan sieltä neljä hanketta: nopeat verkkoyhteydet, erityyppiset verovähennyskeinot, opettajien täydennyskoulutus ja sitten myös aikuiskoulutuskysymys, joka on äärimmäisen tärkeä ja täytyy viedä läpi koko yhteiskunnan, läpi työmarkkinoiden, työelämän, sen takia että kyse on myöskin erittäin suurista asennekysymyksistä silloin, kun ollaan ottamassa semmoista todellista tiikerinloikkaa tietoyhteiskuntaan.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on käyty erittäin tärkeää keskustelua, ja olen hyvilläni siitä, että tulevaisuusvaliokunta otti omaan tekemäänsä paperiin ja näihin erilaisiin raportteihin myöskin terveydenhuollon näkökulman. Arvoisa herra puhemies! Omassa puheenvuorossani puutun nimenomaan tähän tietoyhteiskuntaa koskevaan ajankohtaiskeskusteluun nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta.

Sosiaali- ja terveysalan työ ja osaamistarpeet ovat muuttuneet viime vuosina hyvinkin paljon. Näitä muutoksia ovat aikaansaaneet ja tästä eteenkinpäin aikaansaavat asiakkaissa tapahtuvat muutokset, poliittiset tekijät, taloudelliset tekijät, teknologiset tekijät jne.

Ihan sellainen konkreettinen esimerkki muutoksista, jotka ovat vaikuttaneet ja tulevaisuudessa myös vaikuttavat sosiaali- ja terveysalan työhön, on muun muassa ikärakenteen muutos, elikkä meillä ikääntyvän väestön määrä suhteessa työikäisiin ja lapsiin tulee kasvamaan.

Meillä palvelujen käyttäjät ovat entistä aktiivisempia. He haluavat vaikuttaa omaan hoitoonsa, kaikkiin palveluihin. Mikä tätä on aikaansaanut, on muun muassa koulutustason nousu ja se, että meillä on tietoa tarjolla entistä enemmän. Tiedonsaanti on helpottunut muun muassa tietotekniikan aikaansaamana.

Palveluiden organisointi on muuttunut. Meillä ei julkinen puoli enää yksistään järjestä palveluja. Meillä on sekä julkisen, yksityisen että kolmannen sektorin yhteisesti tuottamia palveluja, ja sekä yksityinen että kolmas sektori täydentää julkisen puolen palveluja sopivalla tavalla. Tulevaisuudessa tällainen uusi sekoitus palvelujen tuottajista tulee olemaan varmasti jokapäiväistä.

Sitten meillä on myöskin palvelurakennemuutos, joka on tapahtunut viime vuosien aikana, eli meillä avopalvelut ovat lisääntyneet, eli kotona hoidetaan henkilöitä ja palvelut viedään kotiin ja sieltä käsin niitä tilataan jne.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö on lisääntynyt, meidän johtamiskulttuurimme on muuttunut. Vielä kymmenen vuotta sitten puhuttiin tulosjohtamisesta. Tänään puhutaan laatujohtamisesta. Mikä on tulevaisuuden johtamismuoto? Joka tapauksessa meillä on erilaisia johtamisideologioita, ja organisointiin ja johtamiseen tarvitaan myöskin tietoteknologiaa.

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus lisääntyy. Meillä on sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajina eri kansalaisuuksien edustajia, eri kulttuureista asiakkaat, potilaat. Meillä Suomessa on työttömien kulttuuri, on uusia nuorisokulttuureita jne. Myöskin nämä asiat tulee ottaa huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon kehityksessä ja tietenkin teknologian ja eri tieteiden kehittyminen, joka vaikuttaa hyvin paljon sosiaali- ja terveydenhuoltoon tänä päivänä ja tulevaisuudessa.

Arvoisa herra puhemies! Tietoteknologian kehitys muuttaa sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotantoprosessia sekä asiakkaan ja henkilöstön suhdetta. Uusi teknologia ei voi koskaan kuitenkaan korvata asiakkaan ja terveydenhuollon ammattihenkilön välistä välitöntä vuorovaikutusta. Tietoteknologia luo uusia mahdollisuuksia konsultointiin, tiedon siirtoon, hoidon ja hallinnon tehostamiseen sekä palvelujen etäkäyttöön ja viemiseen potilaiden lähiympäristöön, mikä onkin tämän päivän trendi; puhumme kotona asumisen tukemisesta huolimatta siitä, että sairastaa jotain sairautta.

Uutta teknologiaa hyödynnetään tietojärjestelmien ja -kantojen luomisessa ja käytössä, opetus- ja ohjausmateriaalien tuottamisessa sekä neuvonta- ja tukiverkostojen luomisessa ja ylläpitämisessä. Entistä enemmän potilaille, asiakkaille, löytyy tietoa tietoverkoista, jopa ihan oman sairautensa hoitamiseen tarkkojakin neuvoja ja ohjeita.

Teknologian keinoin voidaan lisätä asiakkaiden tietoutta terveellisistä elämäntavoista ja sosiaalisten ongelmien ehkäisystä. Tämä on myöskin erittäin tärkeää, koska meidän täytyy puhua varhaisesta puuttumisesta, ennaltaehkäisystä. Vain siten me voimme saada sosiaali- ja terveydenhuollon menot hallintaan.

Asiakkaan mahdollisuudet valita hänelle parhaiten sopivat palvelut ja osallistua aktiivisena osapuolena palvelujen järjestämiseen paranevat, kun palvelut organisoidaan saumattomiksi palveluketjuiksi. Kansalaisista osa on vaarassa joutua eriarvoiseen asemaan, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta, tietoa tai taitoa käyttää tietotekniikkaa. Tietoyhteiskunnan toimintapoliittisena tavoitteena tuleekin olla turvata ihmisen elinympäristön ja teknologisten ratkaisujen esteettömyys sekä kaikkien kansalaisten mahdollisuudet hyödyntää tietoteknologiasovelluksia.

Tietoteknologinen kehitys parantaa myös hoitotyössä toimivien mahdollisuuksia uusimman tiedon käyttöön ja eri palvelutuottajien yhteistyöhön, mikä on myöskin erittäin hyvä asia. Tämä kuitenkin edellyttää henkilöstön koulutusta sekä tietoturvan ja -suojan varmistamista. Liittyen tietosuojaan tänä päivänä tässä salissa keskustellaan myöskin niin sanotusta hoidon saatavuuteen liittyvästä lainsäädännöstä, ja siellä puhutaan tietoverkkojen avulla saatavasta ohjannasta ja neuvonnasta. Siellä onkin tärkeää ottaa huomioon tietosuojakysymykset.

Mutta ehkä kuitenkin lopuksi tähän vain totean, että tietoyhteiskuntaa on meillä tärkeää kehittää ja myös sosiaali- ja terveydenhuollossa sitä tarvitaan, mutta sen pitää olla hallittua ja siten, että siinä on kaikilla samanlaiset mahdollisuudet.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on useissa, itse asiassa kaikissa, puheenvuoroissa, joita olen kuullut, aivan erinomaisia tarkastelunäkökulmia kuvaamalla lähestytty tietoyhteiskuntaa ja sen tärkeyttä. Kiinnitän lähinnä kolmeen asiakokonaisuuteen omassa puheenvuorossani huomiota.

Ensimmäinen on se, että tietoyhteiskunta, sen kehittäminen, on mitä suurimmassa määrin poikkihallinnollinen projekti ja prosessi, mutta myös poikkitieteellinen projekti ja prosessi. Se on myös siis aikaa vaativa, ja oikeastaan suomalaisessa tietoyhteiskuntakeskustelussa heijastuu mielestäni vähän samanlainen henki kuin aikanaan 1800-luvulla, jolloin tähän maahan luotiin koko kansakunnan sivistämiseksi laaja, toimiva kansakoulu-, nykyinen peruskoulujärjestelmä. Tällä tietoyhteiskuntamallilla, jota nyt tulevaisuusvaliokunnan toimesta on työstetty asiantuntijavoimin, haetaan itse asiassa samankaltaista strategiaa, että se kuuluu kaikille, se on jotain ainutkertaista, omaa, suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen arvoperustaan liittyvää, tasa-arvoisesti kaikkia koskettava, ei vain kasvukeskuksia vaan sitä pienintäkin majaa maaseudulla. Tämä henki vallitsee myös tässä tulevaisuusvaliokunnan työssä, ja pidän sitä hyvin perusteltuna ja suositeltavana.

Arvoisa puhemies! Toinen tärkeä näkökulma, joka täällä on noussut esiin, on se, että yhteiskunnassa uusiakin asioita on johdettava. Tämä hallitus, joka maassa istuu nyt — myös edellisen osalta voidaan sanoa, että tietoyhteiskuntaa johdettiin — mutta tämä hallitus myös on hallitusohjelmassaan ilmoittanut, että maassa tietoyhteiskuntaa kehitetään. Tämä näkökulma ei ole vähäpätöinen. Nimittäin johtaminen liittyy myös aina myös johtamisjärjestelmiin. Tulevaisuusvaliokunnassa aikanaan on keskusteltu, olisiko johtamisjärjestelmä esimerkiksi sellainen, että tässä maassa toimisi teknologia- ja tiedeministeri, vai onko se parempi järjestelmä, jossa, niin kuin meillä on, itse pääministeri ottaa vastuukseen tietoyhteiskuntakehityksen. Se, että meillä on tämä malli, on mielestäni hyvä, ja se todella osoittaa, että korkeinta poliittista johtoa myöten ollaan kiinnostuneita asiasta ja halutaan sitoutua asiaan ja pääministeri, jolla on tuhat ja sata asiaa johdettavanaan, haluaa johtaa myöskin maan tietoyhteiskuntakehitystä. Ja totta kai tämä sama henki myöskin tässä eduskunnassa vallitsee. On äärettömän hyvä, että tämä asia jaetaan laidasta laitaan, koska tulevaisuudesta ei kannata paljon poliittisin perustein, ihan puolueperusteinkaan, lähteä äänestämään, siis totta kai vaihtoehdoista, mutta ne suunnat ovat tärkeitä.

Arvoisa puhemies! Itselläni on vankka käsitys — ja se perustuu mukanaoloon tämän projektin rakentamisessa tässäkin talossa — että Suomen eduskunnalla ja Suomella, Suomen valtiolla ja koko yhteiskunnalla, on paljon annettavaa myös siihen kansainväliseen vuorovaikutukseen, joka liittyy tiedon ja osaamisen edistämiseen ja niiden mallien eteenpäin viemiseen myös tietoyhteiskuntatasolla mitä erilaisimmissa parlamentaarisissa ja asiantuntijayhteyksissä.

Otan esiin yhden puheenvuoron. Juuri äsken ed. Laukkanen kuvasi tilanteen erittäin hyvin. Tietenkin hänen asemansa Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajana on sellainen, että hän istuu sellaisella paikalla, jolta ohjataan kehitystä, siis valtavan tärkeän mediavälineen kautta. Siitä, että ymmärretään tämä nimenomaan tietoyhteiskunnan rakennuspuuksi, oikein tunsin semmoista lämmintä virtaa tuossa, kun kuuntelin. Ihan tämän yhden puheenvuoron vain nostan tässä esiin.

Puhemies! En ole toistaiseksi nyt kuullut puhuttavan siitä — saattaa olla, että asia on ollut esillä, mutta haluan kuitenkin kirjauttaa tämän eduskunnan muistiin — että kuitenkin tietoyhteiskunnassa näin suomalaisena käsitteenä on eräs probleema. Se liittyy siihen, että itse asiassa me keskustelemme informaatioyhteiskunnasta. Kun me olimme, tulevaisuusvaliokunta, myös maailmankuulun sosiologin Manuel Castellsin kanssa vuoropuhelussa, kysyin häneltä, miten tämä on, kun tämä asia itseäni vaivaa. Tietoyhteiskunta on erittäin vaativa käsite. Se on myös yhteiskuntafilosofinen, elämän filosofiaan liittyvä käsite. Kysyn vain, arvoisa puhemies, onko tieto ihmisen elämän tarkoitus. Onko se ylin päämäärä, vai onko tieto väline jonkun vielä ylevämmän päämäärän, onnellisen elämän, hyvän elämän, tasapainoisen elämän saavuttamiseksi? Väitän, että tiedolla tässä suhteessa on tärkeä merkitys, mutta että ihmisellä on vielä ylevämpiä tavoitteita. Ei se, että on oppinut ja kirjanoppinut, ole vielä viisaan tai hyvän elämän lopullinen päämäärä. Se onnellisuus voi löytyä ihan muutakin kautta. Tämä on mielestäni ihan välttämätön asia myöskin pohdiskella tässä yhteydessä.

Kansainvälinen termi, käsite, on tässä vaiheessa informaatioyhteiskunta, ja Castellsin mielipide vastasi aika paljon sitä, mikä vastaa myös omaa käsitystäni, vaikka olen toki hyväksynyt valiokunnassa ilman muuta tämän tietoyhteiskunnan kirjattavaksi; verkostoyhteiskunta on se, jota vaihetta siis tässä eletään. Mutta tämä on toisaalta positiivinen impulssi suomalaiseen yhteiskuntaan, kun siinä tulee meidän kehittämisuskomme esiin, se että oppiminen, osaaminen, koulutus ja kaikki nämä tietoon liittyvät asiat ovat olennaisen tärkeitä. Siksi tässäkin tämä käsite voidaan, puhemies, hyväksyä.

Tulevaisuusvaliokunta on tehnyt tärkeän työn, ja nyt se on asetettu laajempaan keskusteluun. Uskon, että se myös kestää tämän tuloskeskustelun.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Kun keskustelemme tietoyhteiskuntamme haasteista, meidän on syytä tarkastella kehitystä myös menneinä vuosina ja vuosikymmeninä. Meidän on nimittäin syytä muistaa, että ilman rohkeaa ja päättäväistä panostusta muun muassa koulutukseen, tutkimustoimintaan sekä työolosuhteisiin me emme olisi aivan maailmanlaajuisesti tunnustettu ja arvostettu tietoyhteiskunta jo nyt. Onnistuminen juuri tällä alueella on ollut hyvin ratkaisevaa koko maamme kehityksessä. Tätä linjaa on myös jatkettava tulevina vuosina.

Puutun tässä puheenvuorossani kuitenkin käsillä olevan tohtori Pekka Himasen raportin pehmeisiin arvoihin. On nimittäin aivan välttämätöntä muistaa, että tietoyhteiskunta on väline ja keino huolehtia tärkeimmästä eli ihmisestä. Raportissa käsitellään ansiokkaasti monia käytännön elämän perusarvoja: vapautta, välittämistä, luottamusta, kannustusta, luovuutta ja rohkeutta. Vaikka ihmisillä olisi ympärillään kaikki mahdollinen tietoyhteiskunnan tekniikka, mutta häneltä puuttuisivat edellä mainitut elämän arvot, ei hän kuitenkaan tuntisi elävänsä "välittävässä, kannustavassa ja luovassa Suomessa", niin kuin raportin otsikko kuuluu.

Yhteiskunnan keskeinen tehtävä on toimia niin, että kunakin ajankohtana olemassa olevilla ihmisillä olisi mahdollisimman hyvä olla. Tämä pätee kuntiin, koko yhteiskuntaan ja niin muodoin myös tietoyhteiskuntaan. Korkean elintason keskellä elää aivan liian paljon yksinäisiä, itsensä syrjäytyneiksi kokevia ihmisiä. Tähän eräs, erittäin merkittävä, syy oli 1990-luvun alun romahdus, jonka seurausta ovat vielä tänäkin päivänä aivan liian monet ongelmat.

Kehittynyt tietoyhteiskunta ei ole pystynyt poistamaan työttömyyttä. Korkean tekniikan työpaikat eivät ole kohdanneet työttömiä, kaikkia työttömiä, vaikka ovatkin nostaneet kokonaisuutena maatamme elintasolla mitattuna maailman kärkimaiden joukkoon. Meidän tulisikin paneutua aikaisempaa pontevammin ja rohkeammin kysymykseen, miten voimme lisätä perinteisiä työpaikkoja korkeaa tietoyhteiskunnan tekniikkaa hyväksi käyttäen. Tällöin on syytä muistaa, että tietoyhteiskunta antaa mahdollisuudet myös rohkeaan aluepolitiikan harjoittamiseen. Yhä enemmän ja rohkeammin voimme hajasijoittaa toimintoja Helsingin seudulta maakuntiin. Tässä tarvitaan raportissa peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä itsekkyyden tilalle. Kaiken keskeisen ei tarvitse sijaita Helsingissä. Tämän periaatteen hyväksyminen on eräs merkittävimmistä aluepoliittisista mahdollisuuksista, jonka juuri tietoyhteiskunta tarjoaa.

Hallituksen aluepolitiikka on valitettavasti ollut Helsinki-keskeisempää kuin aikoihin. Se ei ole oikea tapa rakentaa välittävää, kannustavaa ja luovaa Suomea, jälleen otsikkoa lainatakseni.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä tänään käytävä ajankohtaiskeskustelu suomalaisen tietoyhteiskunnan tulevaisuudesta on merkittävä poliittinen keskustelunavaus niistä kipupisteistä, joita suomalaisessa yhteiskunnassamme tällä hetkellä on. Tässä yhteydessä täytyy todeta, että tietoyhteiskunnalla tarkoitetaan huomattavasti enemmän kuin yhteiskuntaa, joka hyödyntää kattavasti tieto- ja viestintätekniikkaa. Tietoyhteiskunnasta puhuttaessa tarkoitetaan vuorovaikutukseen perustuvaa yhteiskuntaa, jossa olennaisinta ei ole tekniikka vaan uusi toimintatapa. Tämä haastaa meidän perinteisen ajattelumallimme.

Tulevaisuusvaliokunta on arvioinut tietoyhteiskunnan syviä haasteita lähitulevaisuuden toimenpiteiden näkökulmasta. Kuulimme valiokunnassa lukuisia asiantuntijoita, jotka toivat asian käsittelyyn mielenkiintoisia ja uusia näkökulmia. Valiokunta nosti omassa kannanotossaan esille viisi teemaa, joiden osalta valiokunta toivoo eduskunnalta pikaisia toimenpiteitä.

Ensimmäinen näistä teemoista on "luova talous". Yhdyn vahvasti sekä tohtori Pekka Himasen että valiokunnan näkemykseen siitä, että Suomen tulee jatkossakin panostaa vahvasti koulutukseen. Suomen kilpailukykyä ei tule rakentaa matalapalkkojen ja työehtojen polkemisen varaan, vaan vahvaan osaamiseen, koulutukseen ja laatuun. On huolehdittava siitä, että korkeakoulukeskittymiä on eri puolilla Suomea niin, että kaikilla olisi myös mahdollisuus kouluttautua. Tässä tehtävässä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ohella tärkeä merkitys on myös alkuvuodesta perustetuilla kuudella yliopistokeskuksella. Kannatan valiokunnan esitystä tutkimus- ja tuotekehityspanostuksen nostamiseksi 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta, ja mielestäni t&k-tukea pitäisi jakaa myös nykyistä enemmän alueellisia innovaatioverkostoja tukevaksi.

Arvoisa puhemies! Toinen valiokunnan esiin nostama teema on "luova hyvinvointiyhteiskunta". Tässä yhteydessä haluan nostaa esille erään epäkohdan, johon valiokuntakin ottaa kantaa. Jotta pääsisimme todella tutkimuksen avulla selvittämään esimerkiksi lasten ja nuorten lisääntyvän syrjäytymisen tai mielenterveysongelmien syitä, tarvitsisimme nykyistä enemmän sosiaalisen alan tutkimusta. Valitettavasti Suomessa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole mitään tahoa, joka olisi valmis rahoittamaan sosiaalisten innovaatioiden kehittämistä. Näin ollen meidän tulisikin pikaisesti luoda rahoitusjärjestelmä sosiaalisten innovaatioiden tukemiseksi. Tarvitsemme Sokesin Tekesin rinnalle. Korjaavien toimenpiteiden lisäksi tarvitaan nykyistä enemmän työkaluja myös ennalta ehkäisevään toimintaan.

Kolmas teema, johon valiokunta otti kantaa, on "inhimillisesti mielekäs kehitys". On tärkeää, että tehokkuusvaatimusten rinnalla aletaan vihdoinkin puhua myös ihmisten hyvinvoinnista. Suomeen on luotava uusi, kohtuuden työkulttuuri. Kannatankin valiokunnan näkemystä, jonka mukaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen on etsittävä uusia keinoja.

Suomalaisen yhteiskunnan tulee jatkossakin perustua vahvaan sosiaaliturvaan. Meillä ei ole varaa menettää yhdenkään kansalaisen osaamis- tai tuotospanosta. Kaikkia tarvitaan mukaan talkoisiin, ja sen tähden myös yhteiskuntamme tukijärjestelmän tulee olla sellainen, ettei niin sanottuja pudokkaita pääse syntymään.

Neljäs valiokunnan esiin nostama teema on "kansainvälinen vuorovaikutus". Tässä yhteydessä haluan korostaa Suomen vastuuta kansainvälisen yhteisön jäsenenä, mistä esimerkkinä on muun muassa kehitysyhteistyömäärärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Suomen tulee myös toimia aktiivisesti globaalien pelisääntöjen luomiseksi ja sosiaalisen globalisaation edistämiseksi. Jotta voisimme lisätä suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta kaikkialla Suomessa, tulisi meidän käynnistää maakunnallisia monikulttuurisuuspilottihankkeita, joiden avulla voisimme edistää myös maakuntien kansainvälistymistä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan viitata valiokunnan viidenteen teemaan, joka oli kaikkien yhteiskunta. Kannatan ajatusta siitä, että kaikilla suomalaisilla olisi mahdollisuudet nopeisiin ja kohtuuhintaisiin verkkoyhteyksiin. Tässä kirjastoilla on erittäin tärkeä merkitys. Suomalainen tietoyhteiskuntavisio voisi olla yhteiskunta, joka ehkäisee syrjäytymistä, huolehtii heikompiosaisistaan, panostaa koulutukseen ja tutkimukseen, tukee ihmisten hyvinvointia ja luo kaikille edellytykset tieto- ja viestintätekniikan käyttöön osana arkielämää.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Meillä on siis nyt tässä keskusteltavana, keskustelun virittäjänä, kaksi paperia, ensinnäkin tuo Himasen katsaus Välittävä, kannustava ja luova Suomi ja siinä sitten rinnalla valiokunnan allekirjoittama keskustelualoite tästä aiheesta.

Ensiksi kommentoin tätä Himasen paperia eräiltä kohdin. Hän on koonnut kymmenen globaalia trendiä, jotka alkavat kansainvälisestä verokilpailusta ja päätyvät sitten kymmenentenä olevaan kohtaan Hätätilan kulttuuri. Monet näistä luettelon otsikoista muodostavat todella merkittävän haasteen kaikille suomalaisille. Kommentoin lyhyesti vain tätä Hätätilan kulttuuri -kohtaa. Siinä me olemme kohdassa, jonka todellisuuden tulimme kokemaan viime laman aikana, jolloinka kymmenettuhannet, sadattuhannet suomalaiset joutuivat hätätilaan oman tulevaisuutensa epävarmuuden vuoksi.

Tällä kertaa meidät on pysäyttänyt sitten tämä Kiina-ilmiöksi ristitty kriisi. Tänä päivänä täällä oli kemijärveläisiä Salcompilta nyt juuri työttömiksi jääneitä ihmisiä. Kyllä siinä, kun heidän kanssaan keskustelee, on miettimistä, mikä on se seuraava osaamisen taso, jolla nämä erittäin hyvin koulutetut ihmiset Kemijärvellä voivat työllistyä. Siis mikä on se osaamisen taso? On yllettävä näitten Nokian akkujen valmistamisen jälkeen seuraavalle tasolle. Kyllä siinä on valtavat haasteet, mutta uskoa ja yrittämistä näiltä ihmisiltä ei tuntunut puuttuvan. Mutta helposti tällaisessa tilanteessa yhteiskunnan valtaa ikään kuin semmoinen paniikkitila, joka kyllä sitten sitoo voimavarat, niin että uusia luovia ratkaisuja ei löydykään.

Tämä Himasen kolmas skenaario Suomen nykymenosta on minusta puhutteleva. Jos se näin jatkuu, hän kirjoittaa, käytännössä se merkitsee sitä, että me menemme hyristen hautaan, jossa kaikki toistavat, että hyvin menee ja että hyvinvointivaltio on säilytettävä. Kaikki nykyjärjestelmän piirteet ovat pyhiä ja niiden uudistamisesta puhuminen on tabu. Käytännössä tällainen hyvinvointivaltion puolustus — näin Himanen toteaa — on varmin tapa johtaa siihen, että hyvinvointivaltiota vain jatkuvasti leikataan yhä enemmän ja talouden dynaamisuus katoaa. Jokainen ajaa vain omia saavutettuja etujaan ja kyräilee toisten saamisia. Ei voi tällä kohtaa liikaa korostaa kaikilla tasoilla meidän hallintomme uudenlaista otetta asioihin. Siis vanha tsaristinen, sitten sosialistinen ja sitten tämä EU-ajan perintö voivat kyllä pahimmassa tapauksessa halvaannuttaa meidän yhteiskuntamme, niin ettei se tällaisiin uusiin, innovatiivisiin ratkaisuihin pystykään. Yritteliäisyyden ja sitä kautta yksilöitten aktiivisuuden uudenlainen löytäminen on valtava haaste meidän yhteiskunnassamme, ja yleensä, täytyy sanoa, parhaimmissakin pyrkimyksissä julkinen sektori vain jarruttaa näitä ratkaisuja. Siinä on hurja haaste, ja minusta Himanen tämän erittäin hyvin nostaa meidän tajuntaamme.

Sitten minä kyllä puutun erääseen kohtaan, joka mielestäni näitten trendien joukosta puuttuu. Otan tässä nyt vähän tämmöisiä filosofisempia juttuja. Ed. Olin tuossa haastoi tähän, kun hän käytti vähän poikkeavan puheenvuoron eduskunnan puhujakorokkeelta. Nimittäin tästä Himasen globaalitrendien luettelosta puuttuu minun mielestäni sellainen kohta kuin maailman väkivaltaistuminen. Kaikilla mittareilla mitaten tämä on yksi meidän aikamme huolestuttavimmista ilmiöistä. Se ehkä on meillä aktualisoitunut tässä sodassa, joka on meneillään USA:n ja terrorismin — usein kasvottomankin terrorismin — välillä. Juuri näinä päivinä me ihmettelemme järkyttyneinä sitä, mitä on tapahtunut irakilaisissa vankiloissa, mitä väkivallantekoja USA:n sotilaitten tekeminä, jotka on myöskin USA:n taholta tunnustettu tosiasioiksi. Mikä yhteys on sillä, että tässä on toisena osapuolena maailman johtava tietoyhteiskunta, joka on ajautunut tällaiseen väkivallan kierteeseen kuin nyt olemme nähneet viime vuosina? Mehän olemme katsoneet suorina lähetyksinä tv-sotia ja toisaalta olemme todenneet, että terroristitkin käyttävät tätä ajantasaista tiedonvälitystä omien hyökkäyksiensä julkistamiseen. Se on sillä tavalla merkillinen tämä meidän aikamme, että tämmöinen niin sanottu virtuaaliväkivalta onkin yhtaikaa sitten ihan todellista väkivaltaa.

Nyt tietoyhteiskunnan murheena ovat luonnollisesti erilaiset tietoverkkoihin liittyvät rikokset, tietosuojarikokset, tahallaan levitettävät madot jne., eräänlainen tietokoneterrorismi. Mutta silti on pantava merkille heikkona, mutta minun mielestäni äärettömän voimakkaana, signaalina tämä maailman aivan oikeakin, todellinen väkivaltaistuminen. Tämän pohdinnan Himanen valitettavasti jättää tästä jostakin syystä kokonaan pois. Kysymys nimittäin tällä kohtaa on se, kykeneekö tämä vapaa tiedonkulku suojelemaan maailmaa tällä hetkellä uhkaavalta yhden supervallan yliherruudelta samalla tavalla kuin tämä vapaa tiedonvälitys aikoinaan mursi sosialistisen yhteiskunnan pakkopaidan suuresta osasta maailmaa.

Yhteiskunnan avoimuus on arvo, jota kannattaa kaikissa olosuhteissa vaalia. Tässä mielessä, niin järkyttävää kuin se onkin, on ollut hyvä, että viime päivienkin järkyttävät väkivallanteot Irakissa ovat tulleet meidän tietoisuuteemme. Kun sekä tässä Himasen paperissa että monissa muissa analyyseissa todetaan nykyään, että Eurooppa on jäämässä jälkeen, ja tietysti tietyissä asioissa voi näin ollakin, niin toisaalta voidaan todeta, että kyllä sentään Euroopassa vielä monet ihmisarvoon liittyvät asiat ovat paljon paremmin kohdallaan kuin muualla päin maailmassa. Tässä yhteydessä on myöskin todettava tämän terrorismin osalta, että sehän on ahdistamassa koko vapaan maailman lukkojen, turva-aitojen, turvatarkastusten taakse. Minkälaisen uhan tämä muodostaa luovuuden kulttuurille? Käykö sillä lailla, että tulevaisuudessa ovat tällaisia luovuuden pesäkkeitä vain nuo meidän Lapin vapaat tunturit ja jokivarret? Kun sinne saadaan hyvät tietoliikenneyhteydet, niin siellä on turvallisessa ympäristössä sitten mahdollisuus luoda todella mahtavia visioita etätyöjuttuina. Se saattaa tuntua nyt hullulta, mutta kun näitä tulevaisuudenkuvia tässä katselee, niin voi olla aivan mahdollinen tulevaisuus siellä meidän tuntureittemme ja lohijokiemme varsilla.

Tässä yhteydessä on siis voimakkaasti tuettava sitä näkemystä, että alueellisen tasa-arvon lähtökohdasta on pidettävä huolta siitä, että tämä tietoyhteiskunta kaikkine perusasioineen on kaikkia varten. Ennen, kun maantiet olivat näitä kulkuväyliä, siellä sai kulkurikin, tyhjätaskukin, kävellä sitä maantietä pitkin. Nyt kun näitä nykyajan kulkuväyliä ovat nämä laajakaistat, niin pitää pitää huoli, että siellä köyhemmätkin pystyvät kulkemaan ja että juuri tuosta edellä mainitusta näkökulmasta myöskin nämä koko valtakuntamme osat tulevat palvelemaan tätä kehitystä.

Rakentaessaan suomalaisen yhteiskunnan arvoasteikkoa Himanen nostaa korkealle välittämisen yhteiskunnan. Hän perustelee valintaansa tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. On harvinaista herkkua saada lukea valiokunnan tilaamasta katsauksesta filosofista, jopa teologisesti perusteltua tekstiä. Himanen liittyy yleismaailmalliseen niin sanotun luonnollisen moraalilain perintöön nostaessaan niin sanotun kultaisen säännön yhteiskuntafilosofiansa peruspilariksi. Hän näkee tässä yhtyvän sekä Ranskan vallankumouksen perinteen että antiikin ja kristinuskon parhaimman perinteen.

Tältä perustalta rakentuu yhteiskunnallinen luottamus, joka johtaa riittävään turvallisuuden ilmapiiriin. Tältä pohjalta hän uskoo maailmaan, jossa luovuutta kannustetaan ja jossa sitä palkitaan ja jossa yhteisö muodostaa sen turvaverkon, jonka turvin yksilö uskaltautuu huikeisiinkin luoviin ratkaisuihin omassa elämässään. Vain näin syntyy sitä uutta osaamista, joka voi yltää maailmanluokan kilpailussa palkintosijoille, mutta sehän ei ole itsetarkoitus vaan itsetarkoitus on, kuten täällä ovat useatkin maininneet, mutta erityisesti viittaan ed. Olinin puheenvuoroon, se mikä on elämän päämäärä, hyvinvointi, onni. Oli koskettavaa kuulla hänen viittauksensa näihin kirjanoppineisiin.

Minulle teologina kirjanoppineista tulee mieleen se toinen, joka näitä kirjanoppineita kritisoi ja näytti tietä elämän syvällisimpiinkin arvoihin ja totuuksiin.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Tuossa ed. Rundgrenin puheenvuorossa oli eräs kohta, johon haluaisin viitata vielä. Hän puhui Yhdysvaltain sodasta kasvotonta terrorismia vastaan ja siihen liittyvästä hyökkäyksestä. Irakissahan nyt tällä hetkellä varmasti on terrorismia ja on al-Qaidakin ehkä jne., mutta kaikkien, muun muassa USA:n esittämien, tietojen mukaan al-Qaida ei ollut siellä ennen tätä sotaa, eli se oli hyökkäys lähinnä Irakin valtiota vastaan.

Mutta kysymykseen tietoyhteiskunnasta. Kuten täällä ed. Olin viittasi ed. Laukkasen — joka on Ylen hallintoneuvoston jäsen — puheenvuoroon ja siihen, miten tärkeä asema Ylellä on tässä asiassa, voidaan tietysti kiteyttää niin, että jos Yle keskittyy todellakin myös tiedon välittämiseen, niin meillä on ehkä mahdollisuus sisäistää vaikkapa kasvihuonekaasujen merkitys ilmastomuutokselle ja ymmärtää, miten tärkeätä on toimia koko yhteiskunnassa näiden asioiden edistämiseksi, niiden asioiden edistämiseksi, joilla voidaan ympäristön vahingollisia muutoksia estää, hillitä ja jollakin tavalla hallita.

Näin ollen tämä voisi olla tietoyhteiskunnan toimintaa ja nimenomaan sen funktio, välittää todellakin tietoa, myös informaatiota, myös sitä tietoa, jota englanniksi sanotaan knowledgeksi, ja näin olisi järkevää toimia eikä vain toimia tosi-tv:n tavoin ja esitellä sen tyyppistä ajanvietettä.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Vielä ihan muutamaan näkökohtaan. Ministeri Luhtanen tarttui siihen, mikä on tulevaisuusvaliokunnan rooli tässä tietoyhteiskunta-asioiden eteenpäinviemisessä, ja toi esille muutamia lainsäädäntöhankkeita, jotka ovat tällä hetkellä lähinnä liikenne- ja viestintäministeriön ja opetusministeriön hallinnonaloilla, ja viittasi siihen, voisiko tulevaisuusvaliokunta olla lausunnonantajana näitten lainsäädäntöhankkeiden eteenpäinviemisessä.

Minusta tässä on sellainen periaatteellinen asia, josta on hyvä käydä keskustelu ja selkeyttää tulevaisuusvaliokunnan roolia suhteessa muihin eduskunnan valiokuntiin ja suhteessa myös eduskunnan ja hallituksen väliseen vuoropuheluun. Minä uskon, että suurin hyöty tulevaisuusvaliokunnan panoksesta saadaan, jos tavallaan tätä lainsäädäntötyön vastuuta ei edes pyritä sälyttämään sille vaan todellakin tulevaisuusvaliokunta keskittyy näiden tulevaisuuden kehityslinjojen jäsentämiseen ja teknologia-arviointitehtävään, jotka sille on osoitettu, ja tätä kautta toimii tavallaan keskustelun käynnistäjänä.

Minä toivon, että tämäkin keskustelu säteilee jossain määrin myös muiden valiokuntien alueelle, ja ennen kaikkea minä ajattelen eduskunnan ja hallituksen välistä vuoropuhelua. Ministeri Hyssälä on täällä paikalla. Sen vuoksi kunnioitan ministerin läsnäoloa ja tuon yhden näkökulman, joka koskettaa nimenomaan sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaa. Nimittäin oma näkemykseni on, että eduskunnan ja hallituksen vuoropuhelun pitäisi vahvistua. Me olemme niin pyörteisen ajan keskellä, että tarvitaan enemmän ymmärrystä asioihin, syy—seuraus-suhteisiin, ja siksi minä tarkastelen nyt sosiaali- ja terveyshallinnon näkökulmaa.

Me mielellään puolustelemme sillä, että monissa muissa EU-maissa esimerkiksi terveyden kustannukset ovat suuremmat kuin Suomessa. Minusta tämä ei riitä selitykseksi. Me olemme korkean verotuksen maa, meidän pitää pystyä saamaan parempaa palvelua kuin mitä me tällä hetkellä saamme, ja sen vuoksi meidän olisi syytä arvioida sitä, mitä tämä tietoyhteiskuntakehitys parhaimmillaan voi tuottaa myös sosiaali- ja terveyspalveluiden alueelle.

Sen vuoksi rohkenen sanoa, että meillä on erittäin suuri johtajuuden ongelma tämän tietoyhteiskuntakehityksen osalta. Se koskettaa nimenomaan koko tietoyhteiskuntakehitystä. Me olemme niin sektoroituneet eri hallinnonalojen osalta, ja jos ajatellaan nimenomaan terveyspalveluiden, terveydenhuoltojärjestelmän, toimintatapoja, jotka pääsääntöisesti nousevat paikallisista lähtökohdista, niin tämän seurauksena on tultu tilanteeseen, että jokainen kunta, jokainen sairaanhoitopiiri ovat voineet periaatteessa ja jopa käytännössä valita keskenään yhteensopimattomat ohjelmat ja käytännöt. Hajanaisella kehittämisellä ei ole kyetty luomaan riittäviä standardeja ja muuttamaan käytännön toimintatapoja. Ratkaisu esitettyyn ongelmaan on, että terveydenhuollon toimijat velvoitetaan yhteensopivuuteen. Ehkä kuulostaa vahvalta sanoa, että velvoitetaan, tässä suomalaisessa kulttuurissa. Minä hämmästelen sitä. Minä otan vertauksen pankeista, keskusliikkeistä. Jos Lumijoen K-kaupassa ja S-marketissa olisi omat tietojärjestelmät samalla tavalla kuin on valtion johtamassa toimintakäytännössä, minä luulisin, että sellaista palvelua ei olisi pystytty meidän pieniin lähikauppoihimme luomaan, mitä on nyt kyetty aikaansaamaan, kun on yksi maailman johtavista logistisista käytännöistä.

Minä kysyn: Miksi valtio ei voi ottaa voimakkaampaa johtajuutta? Sen vuoksi esitänkin, että valtion ja ministeriön on tässä otettava vastuuta luomalla riittävät standardit ja ohjeistamalla uusien toimintatapojen nopeaa käyttöönottoa. Tämä on erittäin merkittävä ja suuri haaste, mutta kannustan ministeriä tässä etenemään ja koen, että tämä tulevaisuusvaliokunnan mietintö antaa hyvin vahvan ja yksimielisen selkänojan tämän tyyppiseen toimintaan.

Arvoisa puhemies! Minusta tulevaisuuden perushaaste onkin se, millä tavalla me otamme nämä informaatioajan välineet hyötykäyttöön ja samanaikaisesti huolehdimme siitä, että yhteiskunnan arvo- ja asenneilmasto on sellainen, joka sytyttää ihmiset luovuuteen ja toimintaan.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Ed. Karjulan puheenvuoroon tietoteknologian edistämisestä terveydenhuollossa vastaan tyydytyksellä, että olemme todella siihen nyt panostamassa ja asia etenee tällä vaalikaudella kovasti. Me olemme tässä koordinoimassa sairaanhoitopiirien työtä, jotta juuri näitten järjestelmien yhteensopivuutta ja nopeampaa käyttöönottoa koko maassa saataisiin edistettyä sähköisen sairaskertomuksen, reseptuurin jne. osalta. Elikkä etenemme, mutta aikaahan se on jo vienyt.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Olen työhuoneessani mielenkiinnolla seurannut tätä lennokasta keskustelua täältä salista. Aivan lyhyesti haluan kuitenkin muutamaan asiaan kiinnittää huomiota. Tässä keskustelussa on yllättävän paljon tullut esiin se, että jollakin tavalla hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi nimenomaan terveydenhuolto on nyt se kaikki kaikessa ja vain sitä tehostamalla ja tehostamalla ja tehostamalla ja lisäämällä siellä teknologiaa ja ennen kaikkea tietotekniikkaa ratkaistaan meidän ongelmamme.

Haluaisin nyt muistuttaa kuitenkin siitä, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on Euroopan edullisimpia. Se on Euroopan oikeudenmukaisimpia siinä mielessä, että meillä on asiakastyytyväisyys hyvin korkea, ja kun hoitoon pääsee, niin hoito on laadukasta. Meillä on puutteita hoitoonpääsyssä ja järjestelmissä on kehittämisen varaa, en halua sitä ollenkaan kiistää, mutta kun täällä on toistuvasti annettu ymmärtää, että nyt todellakin edetään vain hakemalla uusia toimintamalleja, joilla on samanaikaisesti tarkoitettu nimenomaan yksityistämistä, niin kysynpähän vain, ja todellakin käsi sydämellä, arvoisat edustajat, sitäkö te haluatte.

Tänään täällä oli todellakin seminaari, johon ministeri Hyssäläkin osallistui ja johon palaamme täällä myöhemmin, tästä hoitotakuuasiasta, ja siellä Tehyn edustaja esitti kaaviokuvan siitä, mitä pahimmillaan voi seurata, kun todellakin monta eri yritystä toimii sairaalassa ristiin rastiin. Kuka kantaa kokonaisvastuun? Minusta on erittäin tarkkaan mietittävä nämä tulevaisuuden ratkaisut, kun tehostamme ja haemme uusia malleja ja terveydenhoidollisia toimia, mutta ei todellakaan julkisia palveluja kannata noin vain kevyesti heittää roskakoriin ja kuvitella, että sitä kautta me saamme halvemman järjestelmän. Voimme saada tilapäisesti halvemman järjestelmän, mutta voimme saada myös järjestelmän, jossa suuri osa ihmisistä tippuu järjestelmän aukkojen ulkopuolelle, ja haluan vain muistuttaa, että USA:ssa, jossa nimenomaan järjestelmä on täysin bisnestoimintaa, käytetään maailmassa kaikkein eniten terveydenhuoltoon rahoja.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusanen vielä haastoi lyhyesti käyttämään puheenvuoron tietoyhteiskunnan varsinaisesta olemuksesta. Siihen myöskin ed. Olin aikaisemmin viittasi. Puhuttiin siitä, onko kysymys informaatioyhteiskunnasta vai tietoyhteiskunnasta vai verkostoyhteiskunnasta. Haluan muistuttaa tässä kahdesta vanhasta hyvästä käsitteestä: scientia, joka tarkoittaa tietoa, ja sapientia, joka tarkoittaa viisautta. Kyllä tässä yhteiskunnassa olisi siihen suuntaan päästävä liikkumaan, että etsittäisiin todellista viisautta, ei vain tällaisen knoppitiedon tai teknisen tiedon tasoa. Tässä olen samaa mieltä kuin ed. Tiusanen ja myös ed. Laukkanen, että Yleisradiolla on tässä erittäin tärkeä rooli kansanvalistajana, ei vain pelkkänä viihdyttäjänä, joksi nykyisin yleensä televisiotoiminta koetaan.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Karjula toi esille sitä problematiikkaa, joka liittyy muun muassa terveydenhuoltoon, että nämä tietojärjestelmät, joita nyt sitten aika innolla siellä laitetaan pystyyn, eivät välttämättä ole yhteensopivia. Se on hyvä kysymys. Mutta sitten kun sitä ongelmaa laajentaa vielä siihen, että, niin kuin puhutaan, esimerkiksi terveydenhuoltoalan koulutuksen pitäisi olla työelämälähtöistä ja siellä koulussa pitäisi pystyä opiskelemaan niitä tietojärjestelmiä ja toimia niitten tietojärjestelmien puitteissa, mitkä on eri organisaatioissa, niin siinä se vasta ongelmatiikka on, koska eri organisaatioissa on eri järjestelmät. Se, että meidän pitäisi oppilaitoksissa pystyä vastaamaan kaikkeen siihen tarpeeseen, on täysi mahdottomuus. Elikkä mitä tästä nyt sitten ... Toivon, kun ministeri Hyssälä on paikalla, että hän muistaa aina kannustaa myöskin kenttää siihen, että myös tämä asia tulisi ottaa huomioon.