Markku Laukkanen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässähän on kyseessä uusi yleisiä teitä koskeva laki, maantielaki, joka korvaa vuodelta 54 olevat yleisistä teistä annetun lain sekä oikeudesta entiseen tiealueeseen annetun lain.

Täytyy heti alkuun sanoa, että vaikka tätä lakia on valmisteltu varmasti vuosikausia ja se on pitänyt sisällään valtaisan asiantuntijakierroksen — perustuslakivaliokuntakin selvitteli tätä yli vuoden, liikennevaliokunta on tehnyt perusteellista työtä — niin harvinaisen vähän tässä on aineksia minkään näköisiin intohimoihin. Enemmän tätä voidaan pitääkin tällaisena teknisenä uudistuksena, lakina, joka on uudistettu vastaamaan nykyisiä olosuhteita paremmin. Samallahan on tehty vähäisiä muutoksia myöskin maankäyttö- ja rakennuslakiin, kiinteistörekisterilakiin ja luonnonsuojelulakiin.

Totta kai täällä on tienkäyttäjien ja ennen muuta maanomistajien kannalta mielenkiintoisiakin yksityiskohtia, joita, puhemies, ajattelin tässä esittelypuheenvuorossa muutamia nyt nostaa esiin.

Ensin on maanomistajan kannalta tärkeä lunastustilanne ja korvauskysymys. Tässähän lähdetään siitä, että tienpitäjälle tulee nykyisen tieoikeuden sijaan omistusoikeus tiealueisiin. Tieoikeutta voidaan pitää ajallisesti rajoittamattomana käyttöoikeutena, josta on maksettu omistajalle täysi korvaus. Puhtaasti tienpidon näkökulmasta katsoen tieoikeushan on täysin riittävä instrumentti, mutta käytännön syistä nyt tässä tieoikeus korvataan omistusoikeudella.

On katsottu, että tästä on kiistatonta etua, koska eri aikoina hankittujen tiealueiden määrittely yhtenäistyy, tieoikeudella hankitut alueet merkitään kiinteistörekisteriin viran puolesta lunastusyksiköiksi, kiinteistöpanttijärjestelmän luotettavuus, selkeys parantuvat, lakkautettavan tien alue palautetaan viereiseen tilaan, asemakaava-alueella kunnalle, täyden korvauksen periaatetta noudatetaan maantielain aikana ja kolmiulotteinen kiinteistöjärjestelmä on sitten rekisterin pitäjille mahdollinen.

Maantietoimituksessa otetaan tienpitäjän haltuun tiesuunnitelmassa osoitetut alueet ja tienpitäjä pyrkii ennakolta sopimaan maanomistajan kanssa tulevalla tiealueella olevan omaisuuden kuten rakennusten ja puuston poistosta. Tästähän aika ajoin käydään paljonkin keskustelua, kenelle ne puut sitten oikein kuuluvat. Maanomistajalle annetaan ensin mahdollisuus korjata itse puustonsa. Toiseksi mahdollisuudeksi annetaan aina se, että tienpitäjä korjaa sen puuston. Käytännössähän asia toimii niin, että metsänhoitoyhdistys hoitaa puuston korjuun eli kerää valtakirjat maanomistajilta puuston myyntiä varten, kilpailuttaa metsän ostajan ja tilittää rahat sitten maanomistajalle.

Toimituksessa korvataan maapohja, puuston ennenaikainen hakkuu, joka on niin sanottua odotusarvoa, ja mahdolliset suhdannetappiot, jos puun hinta on poikkeuksellisen alhaalla myyntihetkellä. Jos on kysymys hyvin pienistä kohteista, joita esimerkiksi piennaralueet useimmiten ovat, joissa yksittäisiä puita joudutaan kaatamaan, tai puut ovat vaikeasti poistettavia muun muassa sähkölinjojen takia, tienpitäjä on maksanut myös korjuukustannukset. Tällaisten yksittäisten puiden kaatamisestahan sovitaan aina tapauskohtaisesti. Korvauksen kannalta on ratkaisevaa tällöin, onko korvausta puustosta maksettu jo aikaisemmin vai ei. Korvauskäytäntö on nykyisen tielain aikana hyvin vakiintunutta. Valituksia maaoikeuksiin tehdään korvaustasosta, maa-aineksista ja yksittäiskohteista. Tienpitäjä on harvoin valittajana. Korkeimman oikeuden ratkaisuja tiekorvauksissa tulee toiminnan volyymi huomioon ottaen enää perin harvoin.

Sitten tutkimusoikeudesta tiesuunnitelmien osalta. Perustuslakivaliokuntahan lähti siitä, että nykyisessä laissa olisi parempi se, että tutkimustöiden suorittamiseen tarvittaisiin lupa. Liikenne- ja viestintävaliokunta tutki tätä kysymystä ja totesi, että tämä johtaisi hallinnollisesti kestämättömään tilanteeseen. Vuosittain hyväksytään noin 100 tiesuunnitelmaa, ja miltei jokainen niistä on edellyttänyt tutkimustöitä. Varhaisempia suunnitteluvaiheisiin tehtäviä tutkimustöitä tehdään vuosittain 30—50 hankkeen verran. Lisäksi tiepiirit tekevät muita esisuunnitelmia tai vähäisiä parantamissuunnitelmia. Näitä suunnitelmia on noin 100 edellisten lisäksi, joten kokonaismäärä saattaa olla 250.

On katsottu näin, että tätä ei pidetä mielekkäänä, järkevänä vielä yleissuunnitelmavaiheessa, koska tielinja voi tarkemmassa suunnittelussa muuttua ja siirtyä eri maanomistajien maalle. Toisaalta liian aikaisessa vaiheessa tehtävät omistusoikeusselvitykset voivat mennä hukkaan, koska hanke voi jäädä myöskin toteutumatta. On selvää, että lääninhallitusten nykyisillä resursseilla ei pystyttäisi asiaa hoitamaan. Nykyinen järjestelmä ei ole toisaalta aiheuttanut myöskään minkäänlaisia oikeusturvaongelmia. Jos olisi toteutettu perustuslakivaliokunnan ehdottama menettely, se johtaisi siihen, että luvan saamisen edellytykset ja kuulemismenettely tulisi kirjata lakiin. Se olisi valituskelpoinen, mikä kiistanalaisissa tapauksissa taas lisäisi hallinnollisia kuluja, aiheuttaisi viivytystä, ja liikennehankkeiden käynnistyminen vaikeutuisi edelleen kasvavien valitusten kautta. Siksi valiokunta pitikin säännöksen käytännön hankaluuksien estämiseksi hallituksen esityksen muodossa.

Sitten perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota myöskin siihen, että korvauksen määrää arvioitaessa olisi otettava huomioon, olisiko korvauksen saajalla todennäköisesti ollut mahdollisuus saada tiealueelle maa-aineslupa, ellei tiehanketta olisi toteutettu. Valiokunta tutki asiaa ja viittaa aikaisempaan oikeuskäytäntöön, jossa korvaus maa-aineksista on määrätty vain, jos luovuttajalla on maa-aineslain mukainen ottolupa. Tästä voidaan todeta vain se, että oikeuskäytäntö on tältä osin näin ollen jo muuttunut.

Puhemies! Sitten muutama sana vielä tienvarsimainonnasta, joka herätti valiokunnassa kohtuullisen paljonkin keskustelua ja aivan aiheellisesti. Lähtökohtahan on se, että liikenneturvallisuuden kannalta on selvää, että liikenneympäristö tulee rauhoittaa eikä liikenteeseen kuulumatonta informaatiota tule lisätä. Valiokunta pitikin sen vuoksi hallituksen esityksen säännöstä tarkoituksenmukaisena ja opastusta tai matkailua ensisijaisena perusteena poikkeuksen myöntämiselle. Säännöksessä mainittuna muuna sellaisena syynä tulee kuitenkin valiokunnan mielestä pitää matkailuun liittyvää, vaikkakaan ei suoranaisesti siihen kuuluvaa elinkeinoa tai sen harjoittamista. Tällaisena valiokunta pitää esimerkiksi tilalta myytävien omien tuotteiden, kuten marjojen, hedelmien, niiden jalostustuotteiden mainontaa.

Valiokunnan huomiota on kiinnitetty myös siihen, että eri puolilla maata viranomaiset soveltavat ilmoittelua koskevia ohjeita hyvin eri tavalla, jopa sillä tavoin, että toistuvan tilaisuuden, kuten kesäteatterin, ilmoitus on poistettava vuorokauden kuluessa esityksestä. Valiokunta toteaakin tästä, että esimerkiksi kesäteatteri-ilmoitukset ja muut lyhyemmän määräajan esillä olevat, toistuvia tapahtumia koskevat ilmoitukset voidaan nyt ehdotetun muutoksen puitteissa sijoittaa järkevällä tavalla koko tapahtuman ajaksi. Se on totta kai myös järjestäjän kannalta mielekästä. Valiokunta kuitenkin katsoo, että säännöksen noudattamista tulee tietysti valvoa ja viranomaisohjeistuksella tulee tarvittaessa yhdenmukaistaa viranomaisen tulkintaa tästä ilmoittelusta.

Puhemies! Vielä erilliskysymys, joka liittyy liittymiin: On selvää, että varsinkin runkoteillä pyritään vähentämään liittymiä. Varsinkin maatalousliittymien määrä on ollut Suomessa tavattoman suuri, ja liikenneturvallisuuden kannalta on johdonmukaista, että niitä vähennetään. Kuitenkin on näin, että tieviranomainen voi myöntää luvan maantien uudelle liittymälle tai kielletyn liittymän käytölle taikka olemassa olevan liittymän uudelleenkäyttötarkoitukselle.

Nyt on ilmennyt tilanteita, joissa on esimerkiksi maatalousliittymän käyttötarkoitus muuttunut, se on voinut muuttua vaikkapa asumistarkoitukseksi. On ollut tilanteita, joissa tällöin käyttötarkoituksen muuttamista ei ole otettu Tiehallinnossa huomioon. Valiokunta korostaakin, että tämäntapaisissa maaseudun järkevälle asuttamiselle tärkeissä tilanteissa käyttötarkoituksen muuttamiseen tulee suhtautua myönteisesti erityisesti niissä tapauksissa, joissa edellytykset maantieliittymälle täyttyvät ja siitä ei ole erityistä haittaa liikenneturvallisuudelle.

Vielä lopuksi, arvoisa herra puhemies, muutama sana tiesuunnittelusta, alueiden käytön suunnittelusta suhteessa kaavoihin. Alun pitäenhän oli tarkoituksena, että yleistiesuunnitelmaa ei saa hyväksyä vastoin oikeusvaikutteista kaavaa. Tämän lain valmisteluvaiheessa valiokunnassa todettiin, että tämä sanamuoto on ongelmallinen, koska yleissuunnitelma joudutaan laatimaan asemakaava-alueella tiesuunnitelmatarkkuudella, jos yleissuunnitelma on asemakaavan vastainen. Ehdotuksen mukaan jouduttaisiin muuttamaan maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava, ennen kuin yleiskaava voitaisiin hyväksyä. Katsottiin, että olisi paljon tarkoituksenmukaisempaa, jos yleissuunnitelma perustuisi sitä tarkkuustasoltaan vastaavaan maakuntakaavaan tai yleiskaavaan eli alueiden käytön yleispiirteinen suunnittelu ja tiehankkeen alustava suunnittelu tapahtuvat samanaikaisesti. Tällöin yleiskaavan ja yleissuunnitelman kanssa ristiriidassa oleva asemakaava voitaisiin katsoa vanhentuneeksi ja yleiskaava olisi ohjeena sekä asemakaavan että tiesuunnitelman laatimisessa. Alueiden käytön suunnittelu ja tiehankkeen suunnittelu tarkentuvat sitten vaiheittain, ja tiesuunnitelma taas hyväksytään sen jälkeen, kun asemakaava on jo hyväksytty. Edellytyksenä yleiskaavan hyväksymiselle vastoin asemakaavaa olisi, että kunta ja alueellinen ympäristökeskus puoltavat asiaa. Tällä varmistetaan se, ettei yleissuunnitelmaa hyväksytä asemakaava-alueella vanhentuneen yleiskaavan perusteella.

Tässä päädyttiinkin muuttamaan alkuperäistä esitystä ministeriön kanssa hyvässä yhteistyössä ja asiantuntijakuulemisen kanssa hyvässä yhteistyössä siten, että asiaa koskeva 17 §:n 2 momentin loppu kuuluu näin: "Yleissuunnitelmaa ei saa hyväksyä vastoin maakuntakaavaa tai oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Yleissuunnitelma voidaan hyväksyä vastoin voimassa olevaa asemakaavaa, jos kunta ja alueellinen ympäristökeskus sitä puoltavat. Tiesuunnitelmaa ei saa hyväksyä vastoin oikeusvaikutteista kaavaa."

Arvoisa herra puhemies! Nämä muutamat esiin nostamani esimerkit tässä lain esittelyssä osoittavat, että todellakin kyse on aika pitkälle teknisestä uudistamisesta, vanhan lain, yli 50 vuotta vanhan lain, uudistamisesta vastaamaan nykyajan tarpeita. Mutta samalla tässä otetaan kantaa kuitenkin aika moniinkin hyvin mielenkiintoisiin tienkäyttäjän kannalta keskeisiin kysymyksiin, jotka tulevat myöskin johdonmukaisella tavalla helpottamaan käytännön tulkintatilanteita kentällä.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Niin kuin valiokunnan puheenjohtaja esittelypuheenvuorossaan totesi, valiokunta oli yksimielinen mietinnön osalta. Haluankin kiittää valiokunnan puheenjohtajaa siitä, että mietintö saatiin yksimielisesti, koska siellä huomioitiin myös niitä näkemyksiä, joita myöskin opposition taholta tuotiin esiin. Niissä ei varsinaisiin pykälämuutoksiin haluttu mennä mutta lähinnä ohjaavaan toimintaan viranomaisille lupamenettelyssä.

Niin kuin valiokunnan puheenjohtaja totesi, tämä uusi maantielaki korvaa yleisistä teistä annetun lain sekä oikeudesta entiseen tiealueeseen annetun lain. Tämä laki edellyttää, että maanteiden käyttö on edelleen maksutonta. Kun viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, että pitäisi saada joitakin silta- tai tiemaksuja, niin se vaatii nyt sitten oman lainsäädäntönsä taikka sitten tämän lain muuttamista tältä osin.

Mielenkiintoa on kohdistunut siihen, että tässä on jaoteltu maantiet neljään eri kategoriaan eli valtateihin, kantateihin, seututeihin ja yhdysteihin. Lisäksi vielä osa näistä maanteistä määrättäisiin valtakunnallisesti merkittäviksi runkoteiksi. Tämä on tällainen yleislaki, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja totesi. Mutta voi sanoa näin, että täällä on hyvinkin mielenkiintoisia seikkoja otettu mukaan, ja yksi on se, mihin valiokunnan puheenjohtajakin viittasi, liittyminen maanteihin. Nykyinen käytäntöhän on vaihdellut aika paljon riippuen siitä, missäpäin henkilö asuu. Itselläni on ollut muutamia valituksia meidän suunnalla, Pohjanmaalla, ja siellä käytäntö on ollut hyvin jyrkkä siltä osin, että maatalousliittymää ei ole saanut muuttaa asuinkiinteistön liittymäksi.

Niin kuin me kaikki tiedämme, tällä hetkellä maaseudulla tapahtuu hyvinkin paljon muutoksia tilojen osalta eli pienet tilat häviävät ja suuremmat tilat ostavat niitä ja tällöin usein varsinainen maatalousliittymä menettää merkityksensä. Jos maansa myynyt, jos näin voi sanoa, haluaa kuitenkin jättää itselleen tontin sinne ja haluaisi rakentaa omakotitalon, niin hän ei saa rakennuslupaa, jos ei tätä liittymää muuteta, koska siinä ei ole enää silloin maataloutta. Tältä osin valiokunta on nyt kiinnittänyt huomiota nimenomaan siihen, että maaseudulla on usein aihetta tällaisten kiinteistöjen uudelleenjärjestelyyn, ja myöskin siihen, että tällainen järkevä asuttaminen ja rakentaminen voisi jatkua. Tämä valiokunnan kannanotto yksityiskohtaisissa perusteluissa nimenomaan 37 §:ään on ohje viranomaisille.

Valiokunnan puheenjohtaja viittasi näihin mainoksiin ja mainitsi siellä muun muassa kesäteatterit ja kesäiset tapahtumat, mitä kesällä esimerkiksi kaksi kolme kertaa viikossa pidetään. Vanha ohjeistus on todennut muun muassa ensinnäkin näitten tilamainosten osalta aika erikoisella tavalla, että jos on yksinomaan liiketaloudellisen tuloksen parantaminen kyseessä, vaikka olisi matkailuyritys, niin se ei ole ollut riittävä peruste luvan myöntämiselle. Aikaisemmissa perusteluissa on todettu, että myöskään pelkästään yhden liikkeenharjoittajan toimintaa palveleva mainos ei yleensä ole riittävä peruste. Tältä osin valiokunta pyrki nimenomaan ohjaamaan sitä, että vaikka ei ole suoranaisesti matkailuun liittyvää elinkeinoa tai sen harjoittamista, niin pitäisi myöntää poikkeus koskien esimerkiksi tilalta myytäviä omia tuotteita mansikka-aikana taikka sitten uusia perunoita taikka jotakin muuta, mitä siellä nyt yritetään periferiassa viljellä ja tulla jotenkin toimeen.

Erikoisin säännös tässä vanhassa ohjeistuksessa on ollut nimenomaan se, jossa todetaan näin: "Yleisötilaisuuksien viitoitukseen tarkoitetut merkit ovat tilapäisiä. Merkit voidaan pystyttää vuorokautta ennen tilaisuuden alkua, ja merkit on poistettava vuorokauden kuluessa tilaisuuden päättymisestä." Tämä on aiheuttanut pienillä paikkakunnilla, joissa nyt on yritetty joitakin kylätoimikunnan näytelmäkerhon tuotoksia esittää pari kolme kertaa viikossa kahden kolmen kuukauden aikana, sen, että jos on yritetty laittaa sellainen ohjeistus sinne, missä se paikka on, jossa niitä näytelmiä esitetään, Tiehallinnon edustajat ovat ilmoittaneet, että sen pienen kyltin, joka sinne laitetaan, pitää olla seuraavana päivänä pois. (Ed. Kankaanniemi: Entäs vaalimainokset?) Sitten taas parin päivän päästä, kun on uusi tilaisuus, voi käydä kiertämässä ne 10—20 merkkiä paikoilleen ja taas sitten seuraavana päivänä ottaa ne pois. Eli tämä on ollut minun mielestäni täysin järjetöntä toimintaa, ja se on estänyt kunnollisen opastuksen näihin kesätapahtumiin, joita on ollut.

Tältä osin nyt valiokunta on pyrkinyt ohjeistamaan myöskin viranomaisia siitä, että silloin, jos on esimerkiksi kolmen kuukauden aikana kesällä joitakin näytelmiä kerran kaksi viikossa, niin se voisi olla sen koko ajan se pieni opastusmerkki siellä ohjaamassa näitä ihmisiä, jotka haluavat sinne näitä esityksiä tulla katselemaan. Siinä ei ole kyse kyllä mistään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, jos on opastinmerkki siitä, mihinkä päin pitäisi kääntyä, jos siellä on joku esimerkiksi kesäteatteri, niin kuin tässä tekstissä lukee.

Herra puhemies! Tilusjärjestelyt on mielenkiintoinen asia, ja minun mielestäni tässä maantielaissa se kohta on käsitelty sangen hyvin ja järkevällä tavalla. Toivon, että myöskin silloin, jos nyt jossakin vaiheessa hallitus osoittaa teiden rakentamiseen sen verran rahaa, että joitakin uusia tielinjauksia voidaan tehdä, niin silloin, kun niihin ei saada liittymiä, näillä tilusjärjestelyillä pystytään asia hoitamaan sitten myöskin maanomistajien edut huomioiden järkevällä tavalla.

Arvoisa puhemies! Niin kuin valiokunnan puheenjohtaja totesi, tämä on hyvin pitkälle tekninen laki. Valiokunta ei tehnyt siihen oikein paljon muita muutoksia kuin esimerkiksi luonnonsuojeluasetuksesta siirsi erään pykälän toiseen momenttiin säännökset muun muassa vaalimainonnasta.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ensittäinkin on todettava tässä aluksi, jotta se on myönteinen asia, että täällä todetaan nimenomaan, että tietulleja ei oteta käyttöön, joka on sillä tavalla merkittävä linjaus niihin puheisiin, joissa tässä aikaisemmin on kuullut mainittavan kaiken näköisistä siltamaksuista ja tiemaksuista. Elikkä suomalainen tieverkosto on jatkossakin tarkoitus pitää noin tasavertaisesti kaikkien käytössä. (Eduskunnasta: Ei ole varmuutta!) Sehän tarkoittaa sitä silloin, jotta meidän on kerättävä veroja sen verran, että tämä voidaan hoitaa, mikä tarkoittaa myös sitä, jotta varallisuusveroa ei sitten pidä poistaa, että meillä riittää rahaa. (Ed. Väistö: Ei se liity tähän!) Tässä ei lue sitä, mutta minä luin tästä niin kuin rivien välistä, jotta kellä on varaa maksaa veroja, niiltä pitää ottaa, ja silloin ei tarvitse lähteä keräämään tietulleja eikä semmoisia konsteja etsimään, jotta rahat riittää tämän tyyppiseen toimintaan.

Sitten toinen huomio tässä on se, jotta maantiet olisi pidettävä yleistä liikennettä tyydyttävässä kunnossa. Ei niitä tarvitse pitää hirveän hyvässä kunnossa, mutta kunhan nyt tyydyttävässä kunnossa. Toivon mukaan ne voidaan pitää tyydyttävässä kunnossa, koska nyt tällä hetkellä kaikki maantiet eivät ainakaan rospuuttoaikaan tuolla itäisessä Suomessa ole kunnossa. Kun kulkee vaikka Ilomantsista jonnekin ylöspäin, niin tiet ovat tosi huonossa kunnossa, jotta tahtoo niin kuin Lada uida akseliansa myöten siellä. Tämä on hyvä lausuma sillä tavalla, että siis kaikkina vuorokauden aikoina ja vuodenaikoina, samaten kuin talvisaikaan, pidettäisiin tiet sillä tavalla kunnossa, jotta ne ovat auki myös ne tiet. (Ed. Väistön välihuuto) Tähän pitää kiinnittää huomiota. Nimittäin viime talvi osoitti sen, jotta meillä on monia maantietasoisia teitä, missä aurattiin vaan yhteen suuntaan eli oli yksi kaista käytössä. Sen takia minusta tämä pitäisi ottaa huomioon näissä normituksissa, kun näitä tien hoitonormeja määrätään.

Mutta sitten yksi asia — siksi tulin tänne puhujakorokkeelle oikeastaan — on tämä tienvarsimainonta. Tässä ihmettelen sitä, että meillä on Suomessa kaiken kaikkiaan semmoinen hyvin tiukka asenne. Kun miettii tuolla meidänkin seutukuntia, niin siellä on tarve erinäköisen informaation asettamiseen tienvarsille. Siellä on vähän sivussa semmoisia yrityksiä, mitkä eivät muuten näille teille näy, ja ihmiset huristavat ohi johonkin suureen kaupunkiin hakemaan jotain, kun sen saisi sieltä maaseudulta yhtä hyvin paikan päältä. Tässä todetaan nyt tämmöinen matkailuun liittyvä asia, mutta se on aika kaita sektori pelkästään tämä matkailuun liittyvä toiminta. Siellä on monia muita palveluita, vaikka joku kahvio siellä mäellä. Se kahvion pitäjä ei ole voinut laittaa tienvarteen mainosta, että siellä on kahvio, koska Tielaitos on estänyt sen.

Minusta tuntuu aika hassulta, miksi tämmöisiä kylttejä ei voida laittaa, koska minä ainakaan en usko, että se aiheuttaa liikenneriskejä. Tai pitää kysyä niin päin, että pohdittiinko edes valiokunnassa sitä tai onko saatu selvitystä siitä, kun vaalien aikaan kuukautta ennen voi pystyttää lumihankeen tolppia, joissa on pärstäkuvia, ja sitten vähän rikkaammilla saattaa olla koko äijänkuvakin siellä hangessa seistä tököttämässä, ja niitä on sitten tolppa toisissaan kiinni. Onko tilastollisesti havaittavissa, että nämä sekavan näköiset mainosrykelmät siellä pitkin tienvarsia — ja jonot — ovat aiheuttaneet sitten enemmän tämmöisiä liikennevahinkoja? Jos ne eivät ole aiheuttaneet, niin silloin siitä pitäisi vetää se johtopäätös, että näillä ei sinällään ole liikenneturvallisuutta heikentävää vaikutusta. Silloin pitäisi tästä johtaa myös se ajatus, jotta sellaisten yrityksien mainontaa, joka on himpun siellä tien sivussa, ei välttämättä valtateiden varsilla, voitaisiin enemmän asettaa myös tämmöisiin mainostauluihin, jotta tiellä liikkuja voisi tämän hyvän palvelun sitten tavoittaa myös syrjäisemmiltä alueilta.

En tiedä, onko valiokunnan puheenjohtajalla tähän vastausta vai onko tämä tullut esille ollenkaan. (Ed. Väistö: Miettii koko ajan!) Vertaan nimenomaan siihen aikaan, kun eduskuntavaalit käydään, muissa ei niin paljon tule mainoksia. Nehän käydään vielä siihen aikaan, että silloin on kuitenkin liukkautta vielä jonkun verran ja olosuhteet semmoiset, että silloin pitäisi teorian mukaan, jos mainokset jotain aiheuttavat, näitä vahinkoja sattua. Vai onko sitten kyse siitä, jotta ihmiset ovat niin tympääntyneitä tähän politiikkaan, että kun ne näkevät nuo äijän kuvat ja naisten kuvat, ne pyyhkäisevät ohi, mieluummin väistävät ja katsovat tiehen, jotta eivät katso ollenkaan sinne mainosten suuntaan.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pyysin vastauspuheenvuoron siksi, koska ed. Lahtela esitti kysymyksen. Itse asiassa vastaus löytyy kyllä, ed. Lahtela, tästä valiokunnan mietinnöstä. Meidän on kiittäminen erityisesti ed. Vistbackaa, joka nosti tämän teidänkin esiin nostamanne kysymyksen tästä tienvarsimainonnasta niin väkevästi esiin, että valiokunta siitä aika selvästi myöskin tulkintaohjeen kirjoitti.

Haluan sitä nyt korostaa, että liikenteeseen kuulumatonta informaatiota ei tule lisätä, siis sellaista, joka on siellä pysyvästi, mutta valiokunta halusi täsmentää ja helpottaa tällaisen tilapäisen tienvarsimainonnan käyttöönottoa. Tässähän ei ole kyse pelkästään matkailusta, vaan sellaisena voidaan pitää vaikkapa tilalta myytävien tuotteiden, marjojen, hedelmien tai jatkojalosteiden mainontaa. Tällaisestahan on nimenomaan maaseudulla kysymys. Kun on mansikka-aika, niin voidaan sitten kertoa, että täältä saa mansikoita, tai kesäkuppila on, ja se voidaan sitten kertoa. On kannettu huolta myös siitä, että tässä on ollut hyvin erilaisia käytäntöjä riippuen vähän tiepiiristä. Halutaan, että käytäntö ja tulkinta ovat sitten yhdenmukaiset.

Lopuksi vielä, puhemies, käytiin kyllä keskustelua vaalimainonnasta. Sen osalta nyt ei haluttu lähteä mihinkään (Puhemies koputtaa) kannanottoihin. Totean vaan sen, että oma kantani on se, että parastahan se olisi, että yhdenmukaisesti vaalipiireissä todetaan, että sellaiseen ei ole tarvetta kenelläkään ehdokkaalla.

Esa Lahtela  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Totesin korokkeelta tämän Kiihtelysvaarassa olevan ongelman. Se on myös monessa muussa paikassa. Jos ajatellaan sitäkin maantietä, mikä Kiihtelysvaaran läpi kulkee — taikka nyt se on Suur-Joensuuta, ja onko se nyt Joensuun kaupunginosa sitten — (Ed. Väistö: Kylä se on, kirkonkylä!) varressa olevaa kuppilaa, kun se ei näy tielle, niin ihmettelen, ketä se haittaisi, jos laittaisi kyltin sinne tienvarteen, jotta tässä kylässä on tämmöinen kahvio, koska nekin vähäiset ohikulkijat pyyhkäisevät ohi, kun eivät tiedä, että tämmöinen palvelu on olemassa. Tähän nyt ei kukaan käy tekemään jotain ponsiesitystä, mutta toivoisi, että tämmöinen viesti menee perille ja voitaisiin suhtautua vakavasti semmoiseen, koska se ei varmasti vaarantaisi silläkään mäellä yhtään liikenneturvallisuutta.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä liikenne- ja viestinvaliokunnan mietintö on ansiokkaan tuntuinen, ja sitä hyvin esiteltiin. Mitä tulee näihin tienvarsimainoksiin, siihen informaatioon, niin mielestäni valiokunta on aika hyvin tätä kyllä selvittänyt.

Kiinnitin sitten huomiota muuten tähän lakiin ja esimerkiksi sen 27 §:ään. On todettava, että en ole ihan vakuuttunut, onko tämä laki sinänsä linjassa niiden muiden lakien kanssa, mitä eduskunta on viime aikoina säätänyt, ja Suomen hyväksymien kansainvälisten sopimusten kanssa. Nyt tietysti, kun on aikaa itse asian liikkeelle laittamisesta kovin paljon, en ole pystynyt katsomaan, minä päivänä on käyty lähetekeskustelu tässä talossa, mutta puhemiesneuvostolla on vähän sellainen epäkiitollinen rooli esimerkiksi näiden lausunnonantajavaliokuntien nimeämisten suhteen, että se ei aina välttämättä huomioi kaikkia tai ehkä pysty huomioimaan ajantasaisesti kaikkia valiokuntia, joilleka asia kuuluisi. Näin ollen voi olla, että tämäkin asia olisi ehkä ansainnut myös, kun tässä on paljon kaavoitusta, maankäyttöä, myös ympäristövaliokunnan lausunnon. Mutta nyt näin ei tapahtunut. Tulee katsoa, mikä päivä tuo on ollut, että kuinka paljon pitää katsoa sitten peiliin, ettei se asia ole edennyt, vai onko sitten muita syitä.

Mutta joka tapauksessa, puhemies, tämä mietintö vaikuttaa siis hyvältä, ja viittaan vielä 27 §:ään ja ajatukseen siitä, että se ei ole ehkä ihan linjassa muun maankäyttöön liittyvän vuorovaikutuksen kanssa. Sellainen vaikutelma tästä minulle on tullut.

Harry Wallin /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ensiksi alkuun tässä myöskin kiitos valiokuntamme puheenjohtajalle näin sosialidemokraattisen valiokuntaryhmän puolesta. Hän teki äärimmäisen hyvää työtä myöskin tämän osalta, että saatiin yksimielinen lausunto. Kyse oli lähinnä nyt tästä ilmoittelusta, josta ed. Vistbacka alustikin.

Halusin kiinnittää yhteen asiaan huomiota, joka tulee olemaan aika merkittävä, eli tähän uuteen määritelmään runkotie, joita ovat sitten valtakunnallisesti merkittävät tieosuudet. Tämä uusi määritelmähän tulee tarkoittamaan sitä, että kun meillä tullaan tulevina vuosina panostamaan tiestön kehittämiseen, niin pääpaino tulee olemaan näitten runkoteiden osalla. Näin ollen nyt, kun liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan tätä Suomen karttaa, jossa sitten nämä runkotiet tulevat olemaan melko suppeassakin suhteessa, niin se on sillä lailla merkittävää, että sinne nämä tulevat investoinnit tullaan sijoittamaan.

Mitä tulee näihin tietulleihin tai siltamaksuihin, kun niistä tässä nyt on keskusteltu myöskin, niin en kyllä pidä mahdottomana ottaa niitä myöskin Suomessa käyttöön, kun ajattelee tätä Pääkaupunkiseutua ja sitä, että meillä on rajallisesti rahaa käytettävissä teiden kehittämiseen. Perustienpito vaatii rahansa ja niin vaativat myös nämä kehittämishankkeet. Jos nyt ajattelee esimerkiksi tätä Helsingin kaupungin sisäistä liikennettä, josta valtaosa tulee Pääkaupunkiseudulta Helsingin ulkopuolelta, niin kyllä jossain suhteessa voisi ajatella, että voitaisiin kokeilla tietulleja, ja se kerättävä raha käytettäisiin Pääkaupunkiseudun tiestön parantamiseen. Näin ollen valtiolta vapautuisi rahaa sitten muualle Suomeen esimerkiksi alempiasteisen tieverkon kunnon parantamiseen.

Mutta tämä on tänä päivänä vielä vain haavekuva. Sellaiseen ei ole valmiuksia, eikä ministeriökään tällaista tule tämän eduskunnan aikana esittämään. Mutta veikkaisin kuitenkin, että pitkällä aikavälillä Suomessakin siirrytään, niin kuin ilmeisesti kaikissa Pohjoismaissa on jo siirrytty, joko siltamaksuihin tai tietulleihin, kun saavutetaan sellainen järjestelmä niiden keräämisessä, joka ei ole kallis, vaan perustuu elektroniikkaan tai johonkin muuhun tietotekniikkaan. Koska siinähän ei ole järkeä, että kerääminen maksaa puolet siitä kerättävästä summasta; siitä ei ole hyötyä.

Mitä tulee tienvarsimainontaan, niin olen täysin samaa mieltä kuin valiokuntamme puheenjohtaja ja ed. Vistbacka, eli kun Tiehallinnolla on ollut erilaisia käytäntöjä eri puolilla Suomea — Pohjanmaalla on ollut erittäin tiukkaa, on hyvinkin tarkkaan rajattu se, missä tienvarsimainontaa voidaan käyttää — niin tämän valiokunnan mietinnön pohjalta tulisi yhtenäistää ohjeet koko Suomeen ja ehkä enemmän mahdollistaa kuin kieltää näitten tilaisuuksien ja tuotteitten myynti.

Mitä tulee vaalimainontaan, meillä Vaasan vaalipiirissähän on hyvinkin yleistä käyttää tienvarsimainontaa. Siitä on ympäristöministeriön ohje, jonka perusteella se tapahtuu. Se ei saa häiritä eikä estää näkyvyyttä tiestöllä, ja nämä mainokset saa asettaa kuukautta ennen vaalipäivää. Eli siinä ovat ne reunaehdot tänä päivänä, millä niitä saadaan asettaa. Kaupunkien alueellahan kaupungit ovat kieltäneet muut kuin yhteiset vaalimainokset, mutta jos saat yksityiseltä henkilöltä luvan pystyttää hänen maalleen tällaisen vaalimainoksen ja se on riittävän kaukana tiestä, niin sen saa näitten nykyisten ohjeitten mukaan kuukautta ennen vaalipäivää pystyttää.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Liikenne- ja viestintävaliokunta on puheenjohtaja Markku Laukkasen johdolla tehnyt ilmeisen hyvää työtä. Tämä käsittelyssä oleva maantielakihan uudistaa puoli vuosisataa vanhat säännökset. Voi sanoa, että on tietysti ollut jo aikakin tällaisen lainsäädännön teknisen tarkistuksen, kokonaistarkistuksen, toteuttamiselle.

Tässä maanteiden jako näihin neljään luokkaan — valtateihin, kantateihin, seututeihin ja yhdysteihin — varmasti johtaa osaltaan myös siihen, millä tavoin tienpitäjä sitten huolehtii niiden kunnossa- ja myös talvikunnossapidosta, eli ovat ilmeisesti pohjana tälle luokitukselle.

Kaikkinensa voi sanoa, että ne kysymykset, jotka tässä keskustelussa ovat nousseet esille, ovat ihmisten kannalta tärkeitä. Liikenneturvallisuus on tietysti tärkeä. Liittyminen maanteihin tiluksilta ja pihoista, asumisalueilta, yleisten teiden varsilta on tietysti hyvin tärkeä kysymys, ja siihen on liittynyt, kuten ed. Vistbacka täällä totesi, monia ongelmallisia tilanteita jo aiemmin.

Sitten kysymys mainonnasta. Jotenkin tuntuu, että Suomessakin pitäisi tällaisen palvelulähtöisyyden ja elävän elämän tarpeiden olla enemmän myös viranomaistoiminnassa esillä. Eivät ne mainokset kovin paljon vaaranna ainakaan taajamien lähellä tai taajama-alueilla, missä nopeusrajoitukset ovat pieniä, liikenneturvallisuutta. Tästä syystä kyllä toivoisi, että nimenomaan tällainen yhtenäinen käytäntö nyt seuraisi tästä koko maahan ja että siitä myös tiedotettaisiin kansalaisille ja että sitä myös sitten yhtenäisesti valvottaisiin.

Pekka Vilkuna /kesk:

Herra puhemies! Voi tällä kertaa kiittää ja ehkä onnitellakin liikenne- ja viestintävaliokuntaa, että ovat tehneet mietinnön, jossa sallitaan ja hyväksytään vähän entistä enempi, kun menneinä vuosina on ollut hyvin pääsääntöistä kyseisen valiokunnan kohdalla, että sieltä on tullut vain kieltävää, estävää tai rangaistusta koventaa juttua. (Ed. Väistö: Mutta perusteet?)

Mutta tästä mainonnan ja ilmoittelun sallimisesta tienvarsilla. En minä välttämättä pidä sitä järkevänä, että se on absoluuttisesti yhtenäinen koko maassa. Ajatellaanpa Kehäkolmosta tai Kehäykköstä tuossa, missä liikutaan vilkkaasti, tuhansia autoja, ja siinä on vieressä yritys toisensa jälkeen, joiden valot ja kyltit näkyvät tielle suunnilleen samalta matkalta kuin ne mahdolliset mainokset tien varressa. Sitten jossain Pihtiputaan Elämäjärvellä ei se nyt ketään säikäytä, jos siellä on sitten yhtäkkiä ilmoitus siitä, että tuosta saa, muutaman sadan metrin päästä, kupposen kahvia. Tietynlaista tarveharkintaa ja enempi sallimista ja elinkeinoelämän edellytysten parantamista pitää löytyä tästä, niin kuin käsittääkseni tämän mietinnön jälkeen on mahdollista löytyä.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Näin juuri oli kyllä valiokunnankin ajatus, että tällä sallitaan viranomaisille entistä enemmän joustoa ja tulkintamahdollisuutta ja sitä niin sanotun kuuluisan maalaisjärjen käyttöä myöskin tämmöisissä asioissa, että eivät jatkuvasti joudu ne yrittäjät, joille tällä on todella elinkeinollista merkitystä, taistelemaan. Tämä antaa sen liikkumavaran, mitä on tarvittu.

Ed. Tiusaselle haluan vaan todeta sen, että en itse kyllä tullut tarkistaneeksi, mutta oma arvioni on, että lähetekeskustelu käytiin vuoden 2004 valtiopäivien aivan alkupuolella, siis reilu vuosi sitten. (Ed. Tiusanen: 2.3.!) — Joo, näin oli. — Aikaa kyllä meni. Liikenne- ja viestintävaliokunnalla oli valmiutta käsitellä toki tätä asiaa nopeamminkin, mutta perustuslakivaliokunta halusi tehdä perusteellista työtä, ja vuosi vierähti siellä. Se aika ei kulunut liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Minun puolestani vallan hyvin olisi voitu pyytää ympäristövaliokunnalta tähän asiaan lausunto, mutta en itsekään kyllä muista nyt niitä erityisiä syitä, mitä sitten puhemiesneuvostossa tuolloin oli, kun siihen ei sitten päädytty.

Mutta siihen ed. Tiusasen näkemykseen ei kyllä asiantuntijakuulemisessa löytynyt mitään perusteita, että 27 §:ään, jossa on tämä muistutuksen tekemiseen suunnitelmista varattava tilaisuus, olisi esitetty mitään sellaista näkemystä, että tämä olisi jollain tavalla vanhentunut tai ei olisi linjassa jonkun muun lainsäädännön kanssa. Ei kukaan asiantuntija esittänyt tällaista tai sitä, että tämän reilun vuoden aikana olisi tapahtunut lainsäädännössä, joko direktiivin kansalliseen lainsäädäntöön siirtämisessä tai joiltain muilta osin, sellaista muutosta, joka olisi ristiriidassa tämän kanssa.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Siihen ensimmäiseen osaan ed. Laukkasen puheenvuoroa: todella en itse nyt pysty heti katsomaan, olinko estynyt 2.3.2004 osallistumasta puhemiesneuvoston kokoukseen, mutta tämä nyt ei ole tietysti ensimmäinen kerta, kun tällaisiin asioihin joutuu kiinnittämään huomiota.

Eduskunnan ympäristövaliokunta käsitteli vastikään maa-aineslakia, ja sen käsittelyn yhteydessä hallituksen esityksessä vastaavan tyyppisessä kohdassa oli selvästi pieni, sanoisiko, puute, joka sitten valiokunnassa korjattiin, ja puute liittyi juuri tähän vuorovaikutukseen. Tämän vuoden aikana on tapahtunut siltä osin tietysti, että Suomi on ratifioinut Århusin sopimuksen, ja näin ollen siitä johtuu jotakin, mikä ei ole varsinaisesti muuttamassa Suomen lainsäädäntöä, mutta painottaa tiettyjä näkökulmia. Näiden näkökulmien johdonmukainen huomioiminen detaljilakeja laadittaessa on hyvää lainsäädäntöä.

Niin kutsutut pitkittäishankkeet ovat olleet myös noin vuoden 2004 sisällä, tässä salissa käsittelyssä, ja myös niiden yhteydessä on huomioitu Suomen kansainväliset sopimukset, joilla määritellään nimenomaan kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan ympäristöönsä.

Markku Laukkanen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Haluankin vaan todeta ed. Tiusaselle vielä sen, että kun rivien välistä puhutte, kuulostaa siltä, että tässä on nyt poliittisia tai joitain muita tarkoitusperiä, kun ympäristövaliokuntaa tässä ei ole kuultu. Sellaisia ei ole ollut.

Senkin vielä totean, että jos Århusin sopimus tai joku muu olisi aiheuttanut selkeitä ristiriitatilanteita tämän pykälän suhteen, niin olen siitä aivan vakuuttunut, että kyllä se ristiriitatilanne olisi valiokunnan tietoon asiantuntijakuulemisen ja käsittelyn aikana tuotu.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tietysti, kun minä kysyin alkuperäisessä, puhujakorokkeelta pidetyssä puheenvuorossa, pitääkö katsoa peiliin, niin tässä tapauksessa pitää: en ole ollut kyllin aktiivinen, niin kuin todetaan, tässä kokouksessa. Meillähän on se käytäntö, että hyvä, kokenut virkamieskunta katsoo nämä asiat, tekee esityksensä, ja siihen sitten tietysti, niin kuin puheenjohtaja Laukkanen tietää, puhemiesneuvostossa jäsenet voivat tuoda omia huomioitaan. Siinä suhteessa, olenko tuonut niitä huomioita, ilmeisesti en ole ja katson peiliin ja totean, että en ole ollut kyllin aktiivinen tässä asiassa.

Mutta joka tapauksessa ed. Laukkasen huomioon ja hänen varmuuteensa, että asiantuntijakuuleminen olisi täydentänyt tätä asiaa: Tässä maa-aineslain uudistamiskysymyksessä valiokunnan jäsenistön piiristä syntyi näkökulma, onko mainittu maa-aineslain hallituksen esitys kuitenkaan todella huomioinut Suomen kansainväliset sopimukset. Lopputulemaksi tuli se valiokunnan yksimielisen kannan mukaan, että ei ollut huomioitu kylliksi. Tämä näkökulma ei tullut asiantuntijapuolelta, vaan valiokunnan oman osaamisen kautta.