Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Käytän tässä asiassa valiokunnan mietinnön esittelypuheenvuoron. Kysymyksessä on siis ympäristövaliokunnan mietintö 7 hallituksen esityksestä laiksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta.

Maankäyttö- ja rakennuslaista käytiin tässä talossa erinomaisen vilkas ja hiukan kiihkeäkin käsittely vuosina 98 ja 99. Tuolloin käsittely osui juuri vaalien alle, ja silloin myöskin eräs kaupunki, nimittäin Oulun kaupunki — täällä näyttää olevan myös oululaisia kansanedustajia ainakin yksi paikalla — nousi ylitse muiden. Siellä rakennettiin päivittäistavaran suuryksikköä, ja tuolloin tämä suuryksikkökysymys nousi erittäin keskeiseen asemaan niin kuin tässä ympäristövaliokunnan mietinnössäkin nyt todetaan, että tässä nimenomaan on vähittäiskaupan suuryksiköstä myös osaltaan kysymys. Niin kuin valiokunnan mietinnön sivulla 2 todetaan, niin vähittäiskaupan suuryksikköä koskevia säännöksiä sovellettiin jo 1.3.1999 alkaen, siis jo aikaisemmin kuin muuten maankäyttö- ja rakennuslakia, joka tuli voimaan 1.1.2000.

Hallitus on nyt tuonut esityksen HE 164/2003 vp siitä, että myöskin vähittäiskaupan suuryksiköiden laajennus otetaan mukaan tähän lainsäädäntöön, maankäyttö- ja rakennuslakiin, ei ainoastaan niiden perustaminen, vaan myöskin sellainen päivittäistavaramyymälän laajennus, joka merkitsee yli 2 000 neliön pinta-alan saavuttamista. Tämä syy tähän on tasavertaisuudessa. Halutaan nimenomaan toteuttaa sellaista lainsäädäntöä, että uuden vähittäiskaupan suuryksikön perustaminen ja siihen liittyvät velvollisuudet ympäristön ja esimerkiksi lähikuntien mielipiteen huomioimisessa on samalla tavalla huomioitava myös, kun laajennetaan jo olemassa olevaa vähittäiskaupan yksikköä.

Saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että oikeussuojajärjestelmän, siis muutoksenhakujärjestelmän toimivuutta seurataan. Tämän seuraamistulokset on julkistettu, ja nämä tulokset, jotka ovat siis ympäristöministeriön teettämästä selvityksestä, osoittavat, että valitusherkkyys, joka liittyy esimerkiksi uusien vähittäiskaupan suuryksiköiden perustamiseen, ei ole lisääntynyt. Nythän me olemme päässeet siihen yhteiskunnallisesti tyydyttävään tilanteeseen, että vähittäiskaupan suuryksikön perustaminen vaatii asemakaavaa.

Koko maan keskiarvo asemakaavoista, joista on valitettu, on noussut 8 prosentista 9 prosenttiin vuodesta 1995 vuoteen 2002. Näin ollen siis nousu on varsin vähäinen. Alueelliset erot valitusherkkyydessä ovat kuitenkin suuria. Pääkaupunkiseudulla valitetaan vähän. Täällä on siis tosiasiassa laskenut valitusaktiivisuus, niin että vuonna 95 valitettiin noin 18 prosentista kaavoista ja 2002 vain 9 prosentista. Näin ollen valitusmäärät ovat puolittuneet asemakaavojen määrään nähden. Sen sijaan joissakin keskisuurissa kaupungeissa valittaminen on jossakin määrin yleistynyt.

Ympäristövaliokunta korostaa omassa yksimielisessä mietinnössään, että vuorovaikutteisuus on edelleenkin tärkeä. Näin ollen tämän vuorovaikutteisuuden ylläpitäminen on valiokunnan mielestä myös tärkeätä. Koska kaavoista valittaminen ei sinänsä ole lisääntynyt, tämä meitä on tyydyttänyt, mutta haluamme kiinnittää tietysti huomion siihen, että jokainen valitus sinänsä on haitallinen ja vähäiselläkin valittamisella voi siksi olla häiritsevä vaikutus. Tietysti maankäyttö- ja rakennuslaki kaiken kaikkiaan rakenteellisestikin tähtää siihen, että valitussyy poistuisi, kun hankkeen alkuvaiheessa kansalaiset pääsevät vaikuttamaan elämäänsä vaikuttaviin tapahtumiin, kuten on tämä asemakaavoitus.

Arvoisa puhemies! Valiokunta käytti varsin runsaasti aikaa, tosin varsin tehokkaasti, myös siihen, että tämä valitusasia selvitettiin. Viittaan tässä ympäristövaliokunnan mietintöön, jossa on sivuilla 2 ja 3 käsitelty valituslupajärjestelmää. Siinä viitataan myös perustuslakiin ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiin, jotka sinänsä estävät pyrkimykset rajoittaa valitusoikeutta.

Mitä tulee alueellisiin ympäristökeskuksiin, niin ne ovat puuttuneet maankäyttö- ja rakennuslain mahdollistamaan valitusoikeuteen varsin vähän. Ympäristökeskusten valitusten osuus asemakaavoista tehdyistä valituksista on ollut alle 2 prosenttia. Erilaiset järjestöt, ympäristöjärjestöt, kansalaisjärjestöt, asukasjärjestöt, ovat puolestaan käyttäneet erittäin hillitysti valitusoikeuttaan. Tämä todetaankin ympäristövaliokunnan mietinnössä. Järjestöt ovat siis ottaneet varsin asiallisen linjan, näin voi todeta. Tavallisin valittaja onkin yksittäinen asianosainen, kuten naapuri.

Edelleenkin on selvää, että tämä työryhmän muistio, joka siis on julkinen ja kaikkien saavutettavissa, osoittaa tilanteen valiokunnan saaman käsityksen mukaan olevan tässä suhteessa tyydyttävä. Mutta valiokunta käyttää myöskin tässä mietinnössään mielestäni hyvin painokasta kieltä sen suuntaan, että hallintotuomioistuimien toimintaedellytyksiä tulisi parantaa ja niiden työmenetelmiä kehittää. Hallinto-oikeuksien henkilöstölle tulisi järjestää myös riittävä täydennyskoulutus liittyen maankäyttö- ja rakennusasioihin. Tästä asiasta valiokunta on huolissaan, koska valiokunnan saaman selvityksen mukaan hallinto-oikeuksien henkilöresurssien lisääminen ei kuitenkaan näytä mahdolliselta.

Valiokunta painottaakin, että tässä tilanteessa esimerkiksi ratkaisukokoonpanon keventämistä koskevan ehdotuksen valmistelua tulee erityisesti kiirehtiä, jotta hallitusohjelman tavoitteita voitaisiin tältä osin toteuttaa. Hallitusohjelmassa on tavoite, jolla kiirehditään erilaisten valitusten käsittelyä.

Valiokunta on todella huolissaan myös siitä, että taloudelliset ongelmat ovat hallinto-oikeuksien henkilöresurssien lisäämisen esteenä, ja ongelmana on siis hallitusohjelman ja hallituksen päättämä menokatto.

Arvoisa puhemies! Kuntien yhteinen yleiskaava on myöskin tässä mietinnössä mukana. Yhteisten yleiskaavojen käytännön toteutuksessa on todettu suuria haasteita. Tämä ei ole vakiintunutta käytäntöä, ja näin ollen on myöskin syytä edelleenkin tätä asiaa kehittää. Näin valiokunta kuitenkin pitää tätä tärkeänä.

Sitten tässä, puhemies, on yhteiskäyttöalueet uutena maankäyttö- ja rakennuslakiin tuotuna kaavoituskohteena. Ranta-asemakaavoissa voidaan muiden alueiden ohella osoittaa kaavalla rakennuspaikkoja varten alueita yhteistä käyttöä varten, kuten tiet, venevalkamat, uimarannat, virkistysalueet. Kiinteistön oikeus yhteiskäyttöalueiden käyttämiseen perustetaan kiinteistönmuodostamislain 154 a §:n mukaisesti rasitteena. Valiokunta pitää ehdotusta siis tarkoituksenmukaisena ja toteaa samalla, että hankkeella tulee olla kaavaan perustuva yhteinen toteuttamisperuste siten, että se ei palvele yksinomaan vain yhden toimijan tarpeita.

Sitten lopuksi, arvoisa puhemies, näihin vähittäiskaupan suuryksikön laajentamiskysymyksiin vielä. Se oli todella merkittävin osa tätä mietintöä ja hallituksen esitystä. Esityksessä ehdotetaan maankäyttö- ja rakennuslain vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevan sääntelyn tiukentamista uudella 4 momentilla siten, että kaavallinen ohjaus koskisi myös olemassa olevan vähittäiskaupan myymälän laajentamista tai muuttamista vähittäiskaupan suuryksiköksi, vähittäiskaupan suuryksikön laajentamista sekä sellaista myymäläkeskittymää, joka on vaikutuksiltaan verrattavissa vähittäiskaupan suuryksikköön.

Hallitus esitti omassa lakiesityksessään, että merkittävä laajennus olisi yli 1 000 neliömetrin tasoa oleva laajennus tai yli 20 prosenttia jo olemassa olevasta pinta-alasta, (jos laajennus ylittää tämän yhden viidenneksen.) Ympäristövaliokunta paneutui tähän asiaan ja muutti näitä lukuja sikäli, että valiokunnan näkökulmaksi tuli 1500 kerrosneliömetrin tai yli 25 prosentin laajennuksen kokoluokka. Syy, miksi näin meneteltiin, on se, että valiokunta esitti huolensa siitä, onko perusteluissa kuvattu merkittävä laajentumisen taso tarkoituksenmukainen ja perusteltu, siis hallituksen 1 000 neliömetriä tai 20 prosenttia. Katsoimme, että jos säännös ei ole riittävän joustava, se voi kääntyä tarkoitustaan vastaan ja vaarantaa yhdyskuntarakenteen tasapainoisen palvelun rakenteen ja kestävän kehityksen vaatimusten mukaisen jatkuvan kehittämisen. Valiokunta olikin erityisen huolissaan sellaisten tiiviin yhdyskuntarakenteen sisällä olevien keskisuurten myymälöiden säilymisestä, jotka eivät kuitenkaan ole keskustatoimintojen alueella. Myös pienten lähikauppojen menestymismahdollisuudet voivat välillisesti kärsiä tästä, sillä niiden toiminta voi perustua ensin mainittujen suurempien myymälöiden mukanaan tuomaan logistiikkahyötyyn.

Arvoisa puhemies! Tämä tarkoittaa todella sitä, että on olemassa sellaisia keskikokoisia päivittäistavarayksiköitä ja nyt, jos tässä olisi edetty hyvin tiukasti, niiden laajentaminen olisi sitten ehkä käynyt vaikeaksi ja näin oltaisiin menetetty lähempänä asukkaita toimivia myymälöitä ja painotettu sen tyyppistä myymäläkulttuuria, jota nämä megamarketit ja todella suuret, lähinnä vain yksityisautoilla, henkilöautoilla, saavutettavat myymäläkeskittymät merkitsevät.

Tämä myymäläkeskittymä-käsitekin, johon viittasin synonyyminä suurmyymälöille, tuodaan nyt myös ihan omana, uutena käsitteenä lainsäädäntöön. Myymäläkeskittymillä tarkoitetaan hallituksen esityksen perusteluiden mukaan kaupallisia keskuksia, joissa mikään yksittäinen myymälä ei ylitä suurmyymäläyksiköille maankäyttö- ja rakennuslaissa ja sen 1 momentissa säädettyä 2 000 kerrosneliömetrin rajaa. Valiokunta onkin mietinnössään selkeästi vielä selvittänyt, mitä tämä myymäläkeskittymän käsite sellaisenaan merkitsee, ja se on luettavissa valiokunnan mietinnöstä.

Kaiken kaikkiaan, arvoisa puhemies, tämä asia ei ole kovin yksinkertainen, niin kuin varmasti tästäkin voi päätellä, ja näin ollen pidän erittäin hyvänä, että valiokunta on päätynyt yksimieliseen mietintöön ja muuttanut myös lain 158 §:n kohtaa Rakennusrasitteet, sen sisältöä hallituksen esityksestä. Lähinnä muutos on tekninen ja selventävä.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Maankäyttö- ja rakennuslaki tuli voimaan 1. päivänä tammikuuta 2000, ja jo muutaman vuoden kokemusten valossa on havaittu monia sellaisia puutteita, joiden vuoksi hallitus on katsonut tarpeelliseksi muuttaa kyseessä olevaa lainsäädäntöä. Vaikka korjattavaa laissa onkin, haluan kuitenkin ottaa esille eräitä periaatteellisia näkökohtia lakien käytäntöön soveltamisen ja lainmuutoksien osalta.

Aivan keskeinen laki maamme rakentamisen kannalta on yli 40 vuoden ajan ollut rakennuslaki vuodelta 1958 ja siihen liittyvä rakennusasetus. Tuolloin kansanedustajat tässä salissa ovat säätäneet todella merkittäviä ja kauaskantoisia lakeja. Nuo lait ovat myös toimineet käytännössä monista puutteistaan huolimatta. Sanon tämän sen vuoksi, että aivan liian usein on menneinä vuosina syytetty lakia, vaikka syyt ovat olleet aivan muualla, käytännössä muun muassa maapolitiikan osalta kuntien saamattomassa toiminnassa. Asenteet ovat edelleenkin samanlaiset. Kun Helsingin seudulla kunnilla on vain muutaman kymmenen omakotitontin reservi, on hyvin yleinen perustelu tilanteelle se, että lainsäädäntö on huono ja että maata ei ole. Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy paljon myös muualta maastamme.

Kaavoitus- ja maapolitiikka ovat hyvin pitkäjänteistä toimintaa. Tänä päivänä tehdyt suuret ratkaisut saattavat johtaa käytännön rakentamistoimintaan vasta vuosien kuluttua, mutta kun toiminta on käynnistetty riittävän ajoissa, hankittu maata ja kaavoitettu sitä, voidaan rakentamista toteuttaa ohjelmoidusti ja taloudellisesti. Ympäristövaliokunta rohkaisee mietinnössään kuntia käyttämään kaikkia maapoliittisia keinoja riittävän tonttivarannon aikaansaamiseksi. Sanonta pitää sisällään sekä vapaaehtoiset sopimukset ja kaupat että pakkokeinojen käytön. Haluan kuitenkin henkilökohtaisesti korostaa sitä, että juuri vapaaehtoiset kaupat ja sopimukset ovat aivan keskeinen tapa harjoittaa aktiivista kaavoitus- ja maapolitiikkaa. Pitää olla rohkeutta tehdä kauppoja ja sopimuksia. Pakkokeinojen käyttö on vain varajärjestelmä, mikäli muutoin ei sopimuksia synny.

Meillä on menneiltä vuosilta riittävästi kielteisiä kokemuksia yksipuolisesta poliittisesta suhtautumisesta maanomistajien omistusoikeuteen ja kuntien kaavoitusmonopolin käyttöön. Niistä ovat seurausta monet tämän päivän tonttipoliittiset ongelmat. 1970-luvun alussa silloinen Kaupunkiliitto suositteli kunnille, että ne kaavoittaisivat vain yhteiskunnan omistamaa maata. Kannanotto edusti tuohon aikaan tyypillistä vasemmistolaista maapolitiikkaa punamultahallituksen hallitessa maata. Ne kunnat, jotka tuon periaatteen ottivat yksisilmäisesti käyttöön, menettivät väestöä lähikuntiin, joissa noudatettiin tasapuolisempaa ja joustavampaa maapolitiikkaa. Samalla nuo kunnat menettivät osan verotuloistaan. Kun samoihin aikoihin otettiin käyttöön vuokrasäännöstely, ei ole mikään ihme, että maassamme oli runsaasti kuntia, joissa oli suuria kaavoitus- ja asuntopoliittisia ongelmia.

Ennen maankäyttö- ja rakennuslain voimaantuloa, siis vanhan rakennuslain aikana, kuuli usein väitteen, että kaavoitussopimusten tekeminen oli lainvastaista. Käytännön toiminnassa voi havaita, että tuokin väite oli poliittinen ja sillä vain haluttiin perustella, miksi ei yksityisten kanssa tehty sopimuksia. Ne kunnat, jotka tekivät rohkeasti sopimuksia, menestyivät. Maankäyttö- ja rakennuslaissa on sittemmin tehty kyseessä olevat sopimukset laissa määritellyiksi, mutta vieläkään tonttitilanne ei ole parantunut niissä kunnissa, joilta puuttuu tahto tehdä kauppoja, sopimuksia ja kaavoja. Esillä olevan maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen käsittelyn yhteydessä on myös syytä paneutua kysymykseen, kuinka pitkälle kaavoituspolitiikalla on järkevää yrittää ohjailla muun muassa kaupallisten palveluiden sijoittumista sen lisäksi, mitä yleiskaavoissa ja yksityiskohtaisissa kaavoissa on jo määritelty ja päätetty. Tässä mielessä ehdotuksessa otettu kanta suuryksiköiden laajentamiseen voi tuoda käytännön toimintaan monenlaisia tulkintavaikeuksia ja ongelmia lupaviranomaisille ja kaupallisia palveluita ym. rakentaville tahoille.

Pelkästään jo myymäläkeskittymä on määritelmä, jonka osalta aivan varmasti tullaan vääntämään kättä monen hankkeen osalta. Ympäristöministeriön ja muiden valvontaviranomaisten tulee kuitenkin pitää huoli siitä, että käytäntö on koko maassa samojen pelisääntöjen mukaista ja tasapuolista. Tilannetta helpottanee käytännössä se, että vähittäiskaupan suuryksikköverkoston tämänhetkisestä tarpeesta on maassamme toteutettu jo huomattava osa. Väestön keskittyminen tuo luonnollisesti kuitenkin lisätarpeita, joiden toteuttamista säännökset suuryksiköiden laajentamisesta eivät saa vaikeuttaa. Kuntien tulee tuo tarve huomioida omissa kaavoitusohjelmissaan.

Yhteistä yleiskaavaa koskevat säännökset maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä nyt esillä olevassa lainmuutoksessa ovat tyypillisiä sellaisia lainkohtia, joiden anti voi olla hyvin vähäinen, elleivät kunnat löydä yhteistä tahtoa tuon yhteisen yleiskaavan laatimiseen, jopa rajat unohtaen. Yliherkkä kunnallinen itsehallinto ja itsenäisyyden tarve ovat kaataneet monta hyvää hanketta niin täällä Helsingin seudulla kuin muuallakin maassa. Yhteinen yleiskaava on monta kertaa ollut käytännössä kahden kunnan yleiskaavan yhteen kopioimista, jolloin on saanut olla tyytyväinen, mikäli rajat ylittävät tiet ovat kohdanneet oikeassa paikassa toisensa.

Maankäyttö- ja rakennuslaki mahdollistaa hyvin laajat valitusmahdollisuudet. On jopa mahdollista, että ammattivalittaja panee kokonaisen kunnan kaavoituksen jäihin. Hallituksen tulee tarkoin seurata tällaisia tilanteita ja puuttua tarvittaessa asiaan jopa lainsäädäntöä muuttamalla.

Arvoisa puhemies! Istuvan hallituksen suunnalta on viime aikoina saanut kuulla monenlaisia viestejä ja kannanottoja kaavoitus- ja maapolitiikasta sekä asuntotuotannosta. Olisi toivottavaa, että täällä eduskunnassa käytäisiin mahdollisimman pian laaja-alainen keskustelu hallituksen selonteon pohjalta asiasta. Silloin olisi toivottavaa, että paikalla istuisi ainakin yksi ministeri.

Pia Viitanen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tässähän valiokuntamme puheenjohtaja Tiusanen käytti varsin pitkän ja seikkaperäisen puheenvuoron esitellessään tätä valiokunnan mietintöä, niitä sisältöjä, mitä tässä on, eli en hirveästi tässä lähde toistamaan. Haluan vaan tuoda esiin muutaman asian, mitkä minun mielestäni ovat hyvin olennaisia tässä asiassa.

Ensinnäkin vähittäiskaupan suuryksikön laajentamiskysymyksestä.

Mielestäni on hyvä, että valiokunta paneutui siihen aika lailla ajatuksen kanssa ja me hyvin paljon tähän perehdyimme, kuuntelimme asiantuntijoita ja pyysimme sitten vielä ympäristöministeriöltä pariinkin otteeseen vastineita, jotta saisimme tästä mahdollisimman selkeän käsityksen itsellemme. Lähtökohtahan tässä on ihan looginen ja järkevä tilanne eli se, että kilpailunkin näkökulmasta on ihan hyvä, että uusia koskevat samat säännökset kuin laajentavia kauppoja, ettei käy niin, että toinen olisi paremmassa asemassa kilpailullisesti kuin toinen. Eli logiikka on ihan oikea.

Se, mikä pelko tästä sitten syntyi, oli se, ettemme sitten vahingossa, kun haluamme tehdä hyvää, aiheuta sitä, että kun on tällainen kauppa, joka on jossain olemassa olevassa taajamassa, keskisuuri kauppa, joka haluaisi hieman laajentua — kilpailusyistä, he tarvitsevat tätä laajennusta elääkseen — tämä sitten estäisi jollakin tavalla sen laajennuksen, jonka seurauksena tällainen keskisuuri kauppa taajamassa kuihtuisi ja siirtyisi entistä kauemmaksi ulkopuolelle olemassa olevan infran ja seurannaisvaikutuksena voisipa vielä muutaman pikkukaupan, ihan lähikaupan, kuihduttaa.

Ideana oli valiokunnassa miettiä, että pääsisimme sellaiseen ratkaisuun, että ainakaan tällä lainsäädännöllä emme tulisi tekemään karhunpalvelusta sille ihan hyvälle ajatukselle, mikä täällä on taustalla. Tätä voi ajatella ihan ekologisestikin: Ei ole tietenkään järkevää, jos tulemme vahingossa hajauttaneeksi yhdyskuntarakennetta. Nimittäin nythän on sellaisia tilanteita varsinkin kasvuseuduilla, esimerkiksi Pääkaupunkiseudun ympärillä, että joku olemassa oleva vähittäiskauppa ei välttämättä ole kaava-alueen keskusta-alueella, se ei välttämättä ole keskusta-alueella, vaikka se sijaitseekin olemassa olevan infran yhteydessä. Näitä ongelmakohtia me mietimme valiokunnassa, kun me rupesimme omaa kantaamme muodostamaan.

Ratkaisu, minkä me sitten teimme, koskee lain perusteluja. Ympäristöministeriö määritteli aikanaan tätä lakia tehdessään ja tätä esitystä annettaessa, että kaavoitusvaatimus ei koske merkittäviä laajennuksia. Nyt on kysymys sitten siitä, mikä on merkittävä laajennus, ja ympäristöministeriö oli määritellyt, että merkittävä laajennus olisi 1 000 neliömetriä tai yli 20 prosenttia. Me valiokunnassa tämän perusteluosuuden halusimme kuulumaan toisella tavalla eli määrittelimme, että perusteluihin tulisi hieman isommat rajat eli 1 500 kerrosneliömetriä tai yli 25 prosenttia. Me uskomme, että tämä ainakin vähän osaltaan helpottaa näitä tilanteita ja näitä ongelmakohtia, mitä oli.

Samaan aikaan me tietenkin kirjasimme ihan lauseen sitten, että tämän säännöksen vaikutuksia nimenomaan kestävän kehityksen näkökulmasta tulee näillä kasvualueilla seurata erityisen tarkasti. Tässä tosiaan täytyy katsoa, miten tämä tästä menee eteenpäin. Tietenkin haluan vielä korostaa, että huoli on nimenomaisesti siinä, ettemme tulisi tekemään sellaisia ratkaisuja, että olemassa oleva keskisuuri kaupan yksikkö, joka on olemassa olevassa taajamassa, ei vain satu olemaan kaava-alueen keskusta-alueella, kärsisi, kuihtuisi ja joku isompi jättimammutti menisi sinne kauemmaksi, syntyisi tilalle. Tämä oli se keskeisin huoli tältä osin.

Mielenkiintoista tässä valiokunnan mietinnössä on se, mihin toivon, että ihmiset perehtyvät: valitusosuus. Mehän kuulimme seikkaperäisen selvityksen, miten näille valituksille on viime vuosina käynyt. Se, mikä saattaa olla yllättävää, on se, että valituksien määrä sinänsä ei ole noussut ja joillakin asuinalueille, kuten tosiaan täällä Pääkaupunkiseudulla, valitusten määrä on jopa laskenut. Näitä valituksia jonkin verran on tullut lisää keskisuurissa kunnissa ja tullut tietenkin sen vuoksi, että ne keskisuuret kunnat ovat niitä, jotka kasvavat, ja siellä on enemmän mitä rakennetaan, ja totta kai, kun on enemmän, voidaan valittaakin enemmän. Mutta aika mielenkiintoakin herättävä johtopäätös oli se, että valitusten määrä sinänsä ei ole kasvanut.

Toinen, mikä ainakin itseäni kiinnosti ja herätti jonkin verran uteliaisuutta, kun olin kuvitellut, että saattaisi olla toisinkin tämä tilanne, on se, että esimerkiksi järjestöt, jotka saivat valitusoikeuden, eivät ole juurikaan sitä valitusoikeutta käyttäneet. Muistan sen keskustelun, mikä aikanaan, oli, kun vähän pelättiinkin, voidaanko oikeutta antaa tai muuta. Ainakin tämä tutkimus osoittaa, että järjestöt eivät ole juurikaan valitusoikeutta käyttäneet. Samoin esimerkiksi alueelliset ympäristökeskukset, toisin kuin usein luullaan, ovat aika maltillisesti valittamisoikeuttaan käyttäneet.

Se tilanne, mikä tänä päivänä sitten on, on tietenkin se, että se yleisin valittaja on asianosainen, usein vaikka naapuri, ja se johtuu hyvin loogisesta syystä eli siitä, että kun rakennetaan ja tiivistetään paljon tänä päivänä kaupungissa, niin entistä enemmän naapuri huomaa, että viereen on rakennus tulossa, ja sitten herkästi ryhtyy sitä vastaan kapinoimaan, ja valituksia tulee tätä kautta. Eli tämä on ollut se tyypillinen valitus tämän mukaan. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen selvitys.

Se, mihin haluan ehdottomasti kiinnittää huomiota, on se seikka, jota ministeriötkin ovat miettimässä: miten valituksia ja niiden käsittelyä voitaisiin nopeuttaa. Se on hyvin tärkeä asia, että niitä voitaisiin nopeuttaa, ja täällä on näitä toimenpiteitä, miten me niitä nopeuttaisimme, ja yksi niistä on ollut se, että hallinto-oikeuksien työruuhkaa voitaisiin helpottaa ja valitusten käsittelyä oikeusasteissa nopeuttaa. Tämä on ollut keskeinen tavoite.

On ollut suunnitelmissa, että pari virkaa lisätään sinne, ja nyt on käynyt ilmi, itse kuulin toisessa yhteydessä oikeusministeriön kansliapäälliköltä, että kehys on sen laatuinen ja sen verran tiukka siellä oikeusministeriön puolella, että näitä lisävirkoja ei ole näköpiirissä, minkä seurauksena tietenkin tätä aiottua nopeuttamista ainakaan tätä kautta ei voida tehdä. Se on myös asuntopoliittisesti aika iso kysymys, jos emme pysty nopeuttamaan näiden resurssien lisäysten puutteen myötä valitusten käsittelyä valitusviranomaisissa. Se on tärkeä asia, ja se liittyy eduskunnankin budjettivaltaan sitten syksyllä, niin että toivottavasti voimme tähän asiaan paneutua ja myös valiokunta tietenkin omassa mietinnössään tästä myös huomauttaa.

Puhemies! Tässä terveiseni. Lopuksi ehkä todettakoon, että itse tulen Tampereelta, jossa tällainen kuntien kuuluisa yhteinen yleiskaava on tehty, sitä on kokeiltu: Tampere ja Lempäälän Vuores on tällainen hanke. On hyvä, että tehdään yhteisiä yleiskaavoja. Ehdottomasti pidän sitä menettelyä järkevänä, mutta kehittämisen varaa siinä on. Ihan hyvin kunnissa voidaan vielä miettiä ja valtionkin päässä, miten saataisiin niitä käytäntöjä toimivammiksi, koska kyllä meillekin asiantuntija kertoi, että nyt näyttää vähän siltä, että yhteisiin kaavoihin ei välttämättä lähdetäkään vaan tehdään juuri näin vanhanaikaisesti niin, että molemmat tekevät omansa, ja sitten katsellaan, miten ne yhteen sopivat.

Toivon, että tätä menettelyä voidaan miettiä: miten se saataisiin vielä paremmaksi, tehokkaammaksi ja demokraattisemmaksi kuin se on tänä päivänä.

Eero Reijonen /kesk:

Herra puhemies! Hallituksen ehdotuksen lähtökohtana on ollut parantaa maankäyttö- ja rakennuslain toimivuutta, ja näinhän pääsääntöisesti tulleekin tämän esityksen pohjalta tapahtumaan. Muutokset ovat vähittäiskaupan suuryksikön sijoittamista ohjaavia määräyksiä ja säännöksiä lukuun ottamatta vähäisiä, mutta tarpeellisia. Elämme aikaa, jolloin kuntien yhteistyö on entisestään lisääntynyt. Seutukunnat ovat laajasti käynnistämässä yleiskaavojen laatimista, ja tämähän on erittäin kannatettavaa. Kaavajärjestelmää täydentävä mahdollisuus seudulliseen maankäytön suunnitteluun ja kuntayhteistyön edistämiseen on hyvin kannatettavaa. On kuitenkin tärkeää, että maankäytön suunnittelu tapahtuu hyvässä yhteistyössä toimeksiantajien eli kuntien kanssa.

Hallituksen esitys sisältää monia muitakin kannatettavia esityksiä. Erityisen hyvänä näen sen, että lupamenettelyä on joustavoitettu, rakennusluvan saanti ilman suunnittelutarveratkaisua suunnittelutarvealueella on tullut mahdolliseksi. Metsähakkuuta koskevaa maisematyöluvan voimassaoloaikaa on pidennetty jne. Eli kaiken kaikkiaan monia hyviä kannatettavia ehdotuksia.

Sen sijaan vähittäiskaupan suuryksikön laajentamista koskeva kaavallinen ohjaus ei välttämättä sovi markkinatalouden ehdoilla toimivaan yhteiskuntaan. Kun lain 58 §:n 3 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että myös laajentaminen katsotaan sijoittamiseksi, saattaa se nykyisessä tilanteessa, jolloin kaupan valikoimat laajenevat entisestään, johtaa vaikeisiin kilpailua rajoittaviin tilanteisiin. Valiokunta esittääkin huolensa siitä, onko kuvattu merkittävä laajentamisen taso tarkoituksenmukainen ja perusteltu. Omana henkilökohtaisena kantanani olen tuonut julki sen, että markkinat hoitavat nämä kysymykset ja kaupat itse harkitsevat, milloinka laajentaminen on kannattavaa. Ne tarkastelevat lähtökohtaisesti tilannetta väestöpohjanäkökulmasta, ja minusta kaavallista ohjausta tämän asian tiimoilta ei olisi tarvinnut lainkaan. En kuitenkaan valiokunnassa jättänyt tästä asiasta eriävää näkemystä, vastalausetta, koska pääsimme asiassa jonkin verran eteenpäin kuitenkin kerrosneliömetrien ja prosenttien osalta.

Valiokunta kannanotossaan tarkasteli laajasti myös muutoksenhakujärjestelmän toimivuutta. Tässä on kuitenkin todettava se, kun täällä on todettu, että tällä hetkellä on alustavia tuloksia, että itse suhtaudun tämänhetkisiin tuloksiin hieman harkiten. Kuitenkin on todettava, että kasvuahan tässä valitusten osalta on tapahtunut. Ei voida sanoa, että sitä ei olisi tapahtunut. Sitä on tapahtunut, ja alueelliset erot ovat suuria. Näin todetaan myöskin tässä ympäristöministeriön raportissa. Tämä on erittäin huolestuttavaa sikäli, että hyvin monessa kunnassa tilanne on lähes kestämätön. Valitukset ovat este kunnan kehittämiselle monessa tapauksessa, koska valitukset vievät tänä päivänä aikaa jopa 5—10 vuotta.

Täällä on arvioitu, että valitusoikeutta rajoitettaisiin siten, että muutosta ei saisi enää jossain vaiheessa hakea, jos se on ollut mahdollista esimerkiksi kaavoitusvaiheessa. Minusta tämä lähtökohta olisi tervetullut. Enkä voi yhtyä siihen näkemykseen, että valituksen tekijät vaihtuisivat aina eri vaiheissa. Kyllä se tahtoo olla niin, että kun yhdelle henkilölle se valitus on hirttänyt päälle, niin hän kyllä valittaa niin pitkään kuin se on mahdollista. Tässä toivoisin, että hallitus avaisi tätä kysymystä, koska se hallitusohjelmaan on kirjattu ja on luvattu, että asiaa tarkastellaan siten, että maankäyttö ja kaavoitus ja siitä tehtävät valitukset eivät olisi este yhteiskuntarakenteen kehittämiselle. Tässä annan tukeni sille, että hallitus palaa vielä tähän asiaan.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässähän on kysymys nyt maankäyttö- ja rakennuslain ensimmäisistä muutoksista lain voimaantulon jälkeen vuoden 2000 alussa. Maankäyttö- ja rakennuslakihan oli Lipposen ykköshallituksen ehdotus. Kun nyt sitten näitä keskusteluja on tässä kuullut, niin tähän yleiseen valitusoikeuteen on puututtu aika paljon, ja itse asiassa kun kokoomus oli silloin hallituksessa, niin jäi vain miettimään, miksi silloin annettiin näin laajojen yleisten valitusoikeuden perusteiden tulla lakiin.

Valiokunta on todennut, että valitusoikeuden yleinen rajoittaminen ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä perustuslain säännökset ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräykset edellyttävät yksilön oikeutta tai velvollisuutta koskevassa asiassa muutoksenhakumahdollisuutta tuomioistuimeen. Tässä on otettu aika laaja tulkinta, koska jos lähdetään perustuslain tulkinnassa yksilön oikeudesta ja velvollisuudesta, sehän on yksilöönkäypä oikeus tai velvollisuus, ei yleinen oikeus tai velvollisuus, ja siinä mielessä tämä antaa kyllä hiukan harhaanjohtavan kuvan.

Olisin nähnyt, että tätä yleistä valitusoikeutta olisi lähdetty kaventamaan tavallaan siten, että se olisi perustunut enempikin asianosaisuuteen. Se on hyvä, että siellä on tämä osallistuva suunnittelu olemassa, tehdään osallisuus- ja vaikuttamissuunnitelma kaavan laatimisen yhteydessä, sitä kautta tämä yleinen näkökulma ja lähiympäristö voivat vaikuttaa, mutta valitus olisi hyvin voinut olla rajattu vain asianosaisuuteen. Se olisi selkiinnyttänyt tätä tilannetta ja olisi poistanut nämä spekulatiiviset valitukset, jotka nyt selvästi ovat tässä kuitenkin pohjalla.

Alun alkaenhan, kun tätä lakia säädettiin, enempikin ymmärsin hallituspuolueiden silloin ajatelleen, että tämän yleisen valitusoikeuden on hyvä olla nimenomaan luonnonsuojelulain ja luonnonsuojeluasioiden näkökulmasta. Nyt kävikin sitten toisin päin, elikkä kun yleiskaavoituksen kautta ja erilaisten suojeluohjelmien kautta luonnonsuojeluasiat ovat tulleet koko lailla jo kertaalleen läpikäydyiksi, niin nyt juuri yhdyskuntarakenteen, taajamien kehittyminen ja tietyt taajamapohjaiset hankkeet ovatkin joutuneet tämän yleisen valitusoikeuden kohteeksi. Tavallaan valittajien intressi on kohtaantunut toisin kuin mitä lakia säädettäessä oli ajatus. Siinä mielessä näen, että olisi hyvin voitu vielä petrata tämä valitusoikeus asianosaisuuteen perustuen.

Sitten täällä ed. Vielma puhui yleisesti maa- ja kaavoituspolitiikasta ja viittasi ilmeisesti ministeri Mannisen antamiin joihinkin lausuntoihin. Henkilökohtaisesti totean, että minä en kannata pakkolunastusmenettelyä missään olosuhteissa vaan olen vapaaehtoisten kauppojen kannalla ja näen myöskin, kuten ed. Vielmakin, että se on kunnan toimintojen toimimattomuutta, mikäli ei päästä sopimuksiin riittävässä tonttipolitiikassa ja kaavoituksessa siten, että kunnilla on aina reservi tarpeen mukaan tonttivarantoa käytettävissä.

Arvoisa puhemies! Sitten tähän kuntien yhteiseen yleiskaavaan. Minusta tämä tarkastelu jäi hiukan vajanaiseksi. Tässä vaan otettiin kantaa, että tätä toimivaltaa voidaan antaa sinne seutuyhteistyön ja muidenkin toimielinten suuntaan kuin valtuustoihin. Nythän, mikäli oikein muistan, laissa on säännös siitä, että usean kunnan yhteinen yleiskaava on kuitenkin alistettava vahvistettavaksi, jos mielii sille saada oikeusvaikutukset. Nyt, kun kuntien yhteistyötä perätään, sitä halutaan laajentaa, olipa se kuntien välistä yhteistyötä tai seutuyhteistyötä, niin olisi erinomaista ollut, että oikeusvaikutteinen kuntien yleiskaava olisi voitu tehdä kuntien yhtäpitävillä tai niitten yhteisten toimielinten päätöksillä, ja se olisi vienyt koko lailla tätä kaavoituspolitiikkaa eteenpäin. Tämä oli jo keskustelussa aikanaan maankäyttö- ja rakennuslakia säädettäessä, mutta ei se nytkään näytä saaneen kannatusta, ja se on selvä puutos tässä tilanteessa. Korjauksen tähän olisin toivonut.

Sitten vähittäiskaupan suuryksiköihin en oikeastaan puutu enemmälti. Meillä on kotimaiset suuryksiköt kertaalleen rakennettu, ehkä ne laajentuvat. Nyt on odotettavissa kansainvälisen kilpailun mukanaan tuomat yksiköt, ne tuovat uuden näkökulman tähän kysymykseen. Joka tapauksessa selvää on, että kaupunkirakenne muuttuu suuryksiköiden johdosta. Keskustat jossain määrin autioituvat ja keskittymät tulevat lievealueille, mutta tässäkin lähtökohta on, että kaavallisen tarkastelun pitää olla kunnossa ja sitä kautta rakentaminen voi tapahtua.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kun ensimmäisen kauden edustajana ei ollut mahdollisuutta olla täällä silloin, kun tätä maankäyttö- ja rakennuslakia käsiteltiin edellisellä kaudella, niin haluaisin siihen yleisenä huomiona todeta, että mitä vähemmän valtiolla on mahdollisuutta puuttua myös näitten vähittäiskauppojen sijaintiin, niin sen parempi. Kyllä ne asiat ja päätökset pitäisi pystyä siellä kuntatasolla tekemään. Aivan kuten edellinen puhuja sanoi, niin valitusoikeuden rajaaminen asianosaisiin olisi hyvin järkevää. Sinänsä ympäristövaliokunta ansaitsee siitä kyllä kiitosta, että on sentään nostettu näitä kerrosneliömetrirajoja, mutta kuten totesin, parempi olisi, että tällaista säätelyä ei olisi ollenkaan.

Mitä sitten näihin valitusprosesseihin tulee, kun puhutaan, että näitä valituksia ei ole paljonkaan ollut tai niitä on ollut vähemmän kuin on oletettu, näin voi olla valtakunnallisesti katsottuna, mutta tiedän kyllä tapauksia, joissa ollaan suurissa vaikeuksissa ja kaupungin kehittäminen on monia vuosia viivästynyt näiden takia. Jotkut hankkeet ovat kokonaan jääneet toteutumatta. Meillä on esimerkiksi Vammalassa sellainen tilanne, että kun marketin on tämän olemassa olevan lainsäädännön takia rakennuttava keskusta-alueelle, tilanne on se, että sellaista keskusta-aluepaikkaa ei ole löytynyt muuten kuin niin, että liikunta-alue täytyy siihen uhrata, jotta se saadaan rakennettua. Kolmetuhatta ihmistä vastustaa hanketta. Jos se olisi saatu rakentua ohikulkutien varteen, mitään ongelmaa ei olisi ollut. Nyt ollaan tilanteessa, jossa on vain paljon tyytymättömiä ihmisiä, eli eivät nämä ratkaisut, mitä aikaisemmin on tehty, pelkästään positiivisia ole olleet. Se täytyy rehellisesti myöntää.

Juhani  Sjöblom / kok:

Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys kangistaa kaupan kehittymistä erityisesti väestökeskusalueilla, siis keskuksissa, missä väestö kasvaa. Kysyntä, hintakilpailu ja rationalisointi kaupassa pakottaa etsimään ja kehittämään toimia, joilla voidaan vastata siihen haasteeseen. Ympäristöministeriö ei ehdi mukaan kovin usein, kun puhutaan kaupan muutoksista, eikä voi olettaakaan, että heillä on kaikki se osaaminen siellä.

Valiokunnan puheenjohtaja, ed. Tiusanen mainitsi, että tämä esitys tuo tasavertaisuutta. Tasavertaisuus on vain veruke monta kertaa, koska kunnat ovat niin erilaisia. Ed. Viitanen viittasi täällä siihen, että ympäristökeskukset eivät ole kovinkaan laajasti käyttäneet valitusoikeuttaan. Se varmaan pitää paikkansa, mutta kun muistetaan, että jokaisessa kaavoitusaloituskokouksessa istuu ympäristökeskuksen edustaja mukana ja lyö reunaehdot kiinni, niin kyllä siitä on tullut se tapa, että niitä reunaehtoja kuunnellaan, ja se on varmaan se tekijä, joka on poistanut valitusten käynnistymisen.

Ed. Reijonen toi minusta hyvin esiin niitä haasteita, joissa kauppa on. Minusta ed. Nousiaista oli ilo kuunnella, kun sentään joku keskustassa vastustaa pakkolunastuksia. Nimittäin pakkolunastus osoittaa kunnissa kyvyttömyyden toimia ajallaan ja hyödyntää yhteistyötä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Haluan vielä valiokunnan puolelta tähän ympäristövaliokunnan mietintöön 7 näiltä valtiopäiviltä 2004 tuoda lyhyesti myymäläkeskittymän käsitteeseen muutaman asian. Nimittäin kun asiaa käsiteltiin, niin totesimme, että mietinnössä on syytä tätä myymäläkeskittymän käsitettä valaista. Valiokunta tähdentääkin, että tässä asiassa ohjauksen piiriin tulevat myymäläkeskittymät määräytyvät vähittäiskaupan suuryksikköön verrattavien vaikutusten kautta, siis vaikutukset ovat merkittäviä. Vaikutuksilla tarkoitetaan erityisesti myymäläkeskittymän vaikutuksia palvelujen alueelliseen saatavuuteen, yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen. Tässä viittaan niihin puheenvuoron käyttäjiin, jotka yleensäkin kyseenalaistavat kaavoituksen yhdyskuntarakenteen ohjaamisen keinona.

Mielestäni asia on sikäli erittäin vakava, että kun me tähtäämme esimerkiksi kestävään kehitykseen, sen kaikkien kolmen pilarin huomioimiseen vaikkapa, niin liikenteen suuntautuminen ja liikenteen aiheuttamat esimerkiksi ympäristövaikutukset ovat vain kaavoituksen avulla ohjattavissa ja hallittavissa. Emme voi mielestäni ajatella niin, että jotkut markkinat vain hoitaisivat nämä asiat. Kyllä yhdyskuntarakenteen eli kuntien, kaupunkien ja taajamien kehittäminen vaatii kaavoitusta, ja meillä on hyvä maankäyttö- ja rakennuslaki, jota myöskin ed. M. Koskinen, joka on täällä paikalla, on ollut laatimassa ja ed. Sjöblom taisi olla varajäsenenä siihen aikaan. (Ed. Sjöblom: Ei ollut mahdollisuutta olla mukana!) — Mutta oli kuitenkin valiokunnan varajäsenenä. — Täällä myöskin ed. Nousiainen oli sitä laatimassa.

Totean, että sen maankäyttö- ja rakennuslain, joka tuli 1.1.2000 voimaan, keskeinen merkityshän oli juuri se, että se vähensi valittamisen perusteita nimenomaan niin, että ainoastaan oikeusperusteinen valitus on sitten enää ikään kuin johtamassa kaavan kaatamiseen, koska etukäteen otetaan huomioon nämä ihmisten, kansalaisten, järjestöjen, jotka ovat osallisia, vaatimukset. Jos ne eivät sitten kaavassa tule esiin, mutta kaava muuten kunnanvaltuustossa hyväksytään, ainoastaan oikeusperuste on se, jolla voidaan kaava kaataa, ei enää millään laatu-, arviointi- tai jollakin tämän tyyppisellä perusteella. Tässä mielessä hämmästyn kyllä ed. Nousiaisen puheenvuoroa, kun hän sanoi, että valitusoikeutta laajennettiin maankäyttö- ja rakennuslaissa. Päinvastoin sitä kavennettiin, ja tästä kävimme valiokunnassa erittäin pitkän, perusteellisen keskustelun myöskin hallinto-oikeuksien puheenjohtajien kanssa.

Mutta, puhemies, pahoittelen hiukan tätä viivettä tässä, mutta palaan vielä tähän mietintöön ja myymäläkeskittymisiin. Tämä onkin tärkeä kohta. Myymäläkeskittymällä tarkoitetaan joko yksittäistä liikerakennusta, jossa on useita myymälöitä, tai usean liikerakennuksen muodostamaa kokonaisuutta, jossa myymälöillä on yhteisiä toimintoja, kuten yhteinen pysäköintialue, tai kokonaisuudella on yhteinen johto, markkinointi. Myymäläkeskittymällä ei tarkoiteta toisistaan toiminnallisesti erillisiä myymälöitä ja liikerakennuksia. Teollisuus- ja varastorakennusten alueen vähittäistä muuttumista liiketoimintojen alueeksi ei pidettäisi myöskään lain tarkoittamana myymäläkeskittymän toteuttamisena. Tämän mietinnön kohdan toivon, arvoisa puhemies, selventävän sitten tämän käsitteen myöhempää tarkastelua.

Viimeinen kappale tässä aika pitkässä mietinnössä on myöskin sitten se, jossa tuodaan esille erilaisia myymäläkeskittymän määritelmiä: kauppakeskus, erikoiskauppojen keskus, merkkituotemyymälöiden keskus, viihde- ja huvittelukeskus. Näissä on vielä englanninkieliset nimet taikka määritteet, ja syy siihen on, että nimenomaan Yhdysvalloissa ovat tämän tyyppiset myymäläkeskittymät olemassa olevaa todellisuutta.

Kaiken kaikkiaan totean vielä sen, että valiokunta teki hyvää ja ahkeraa työtä melkoisen pitkään tämän asian kanssa, pääsi yksimieliseen mietintöön ja tästä asiasta ei siis todella edes käsittelyn aikana missään vaiheessa äänestetty, mitä pidän ihan hyvänä asiana. Kuten ed. Reijonen totesi, erilaisia mielipiteitä toki on.

Mutta vielä näihin valitusmääriin: On varsin selkeätä tosiasiaa, mitä näillä sivuilla valitusten määristä todetaan, tiedot ovat käytettävissä aivan kuntakohtaisesti ja kaikki kansanedustajat ja mikseivät myös kuntien valtuutetut ovat tilaisuudessa katsoa, miten heidän omassa kunnassaan on valitettu. Oma kotikuntani on Kotkan kaupunki: vuonna 2000 ei yhtään valitusta, vuonna 2001 ei yhtään valitusta, vuonna 2002 kaksi valitusta, joista toinen meni sitten hallinto-oikeudessa läpi.

Juhani  Sjöblom  /kok:

Arvoisa puhemies! Olen ihan samaa mieltä edellisen puhujan kanssa, että maankäyttö- ja rakennuslaki on kohtuullisen hyvä. Edellinen valiokunta teki siinä varsin pitkän, merkittävän ja hyvän työn. Seurasin sitä kuitenkin aika tarkasti, vaikka olinkin varajäsen. Mutta tämä esitys kahlitsee kaupan kehittymistä, ja se on kyllä tosiasia.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Haluan vielä vastata ed. Sjöblomille, jonka tiedän asiantuntevaksi kansanedustajaksi näissä maankäyttöasioissa. Hän toimii myös ymmärtääkseni valtuustojohtotasolla näissä asioissa. Kun toimin myös edellisen ja sitä edeltäneenkin ympäristövaliokunnan puheenjohtajana, niin haluaisin kyllä tässä todeta, että myös silloin 1998—99 oli aika paljon erilaisia näkökulmia, mutta pääsimme eteenpäin ja saimme lain ennen vaaleja läpi ja säädetyksi. Nyt kyllä, ed. Sjöblom, olette siinä aivan oikeassa, että tässä on uhkatekijöitä, ja valiokunta on kiinnittänyt niihin huomiota. Muun muassa nämä keskikokoiset päivittäistavaramyymälät, siis aika isot mutta eivät mitkään super- ja muut mammuttimarketit, se koko on vähän uhattuna eikä ihan vähänkään, ja siihen kiinnitämme huomiota. Siksi nostimme myös näitä neliömääriä ja prosenttilukua.