Täysistunnon pöytäkirja 54/2004 vp

PTK 54/2004 vp

54. TORSTAINA 6. TOUKOKUUTA 2004 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki työttömyysturvalain 4 luvun 5 §:n muuttamisesta

 

Esa Lahtela /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Sen verran edelliseen asiaan voisi todeta, jotta ilmeisesti ympäristöministeriön virkamiehet ovat katsoneet liikaa Salaisia kansioita. Kun tuossa ed. Hoskosen puheenvuoroa kuuntelin, niin siellä on otettu esimerkkiä siitä, jotta semmoisiakin kansioita pidetään siellä.

Itse asiassa kyse on tässä kohdassa lakialoitteesta 45, jonka ensimmäinen allekirjoittaja ja tekijä itse olen. Tässä esitän otettavan soviteltuun päivärahaan 150 euron suojaosuutta, siis kuukausittaista suojaosuutta, joka ei leikkaisi työttömyysturvaa ollenkaan. Kyse on siitä, jotta meillä aikaisemmin vielä, oliko se vuonna 96, oli suojaosuus, se oli 750 markkaa, ja sehän tarkoitti sitä, että silloin työtön ihminen voi pieniä pätkiä ottaa töitä, jotka kannustivat ihmistä ottamaan työn vastaan tai tekemään käsitöitä tai pikkukeikkoja. Mutta sen jälkeen, kun tämä laki muutettiin siten, jotta jokainen euro leikkautuu 50 sentillä eli 50-prosenttisesti leikkautuu saatu ansio työttömyysturvan puolella, se teki välittömästi passivoivan vaikutuksen.

Toisaalta tämä työttömyysturvapykälä on myös semmoinen, että se ja koko se filosofia on siinä mielessä väärä, jotta jos ihminen on eläkkeellä, normaalieläkkeellä tai työttömyyseläkkeellä, hän voi tienata jonkin verran eläkkeellä ollessaan ilman, että eläke leikkautuu, tai toimeentulotuella voi tienata, tehtiin hiljattain, muutama vuosi sitten, toimeentulotukilakiin pykälä, että voi tienata maksimissaan 100 euroa, onko se 20 prosenttia tai 100 euroa, se ei vielä leikkaa hänen toimeentulotukeaan. Sillä pyrittiin kannustamaan tämmöisiä ihmisiä, jotka ovat toimeentulotuen varassa, yleensä he ovat pitkäaikaistyöttömiä tai jostakin muusta syystä siellä viimesijaisella toimeentulotuella, lähtemään työhön, ettei heti tule tämä loukku siihen, jotta leikkautuu saman verran pois kuin tienaa. Työttömyysturva ei ollut siinä logiikassa mukana, ja tämä rankaisee heti työnteosta, jos voidaan sanoa rankaisee noin lainausmerkeissä, mutta kuitenkin ihmiset kokee sen rankaisuna.

Hyviä esimerkkejä tästä on monta, viime joulunalus oli erittäin hyvä. Lukemattomat ihmiset ottivat meikäläiseen yhteyttä, työttömät ihmiset, jotka aikoivat mennä joulumyyjäisiin myymään kutomiaan sukkia tai patalappuja tai kravatteja, joita olivat maalanneet, tai lyhteitä, havuja. Kaikki ne työttömyysturvalain mukaan kuuluu ilmoittaa, jotta on myynyt joulumyyjäisissä tai mahdollisesti kirpputorilla tämmöisiä tuotteita. Monet ihmiset jättivät muuten viime joulun alla tekemättä tämän, eli nyt varastoissa on näitä sukkia myymättä, koska työvoimaviranomaiset olivat kutsuneet silloin syksyllä monia Pohjois-Karjalassa selvittämään, monetko sukat olet myynyt tässä. Sehän tarkoittaa, että jokaisesta sukkaparista, jos siitä 10 euroa on saanut, 5 euroa leikkautuisi. Tietysti lankojen kustannus voidaan vähentää ensin päältä pois eli todellinen tulo siitä, mutta puolet kuitenkin olisi työttömyysturvasta leikattu pois.

Sen takia tämä on siinä mielessä vahingollista toimintaa ollut ja ristiriitaista, että kun puhutaan aktivoinnista, pyritään saamaan työttömät ihmiset kestämään kunnossa, niin tämä järjestelmä passivoi ihmiset sillä tavalla, että he nyt eivät uskaltaneet lähteä myymään ja tekemään uusia tuotteita, hyvin vähäisiä, niillä ei nimittäin rikastu. Sitten kun he ovat tarpeeksi pitkään työttöminä, niin työvoimahallinto pyytää semmoiseen selvitykseen ja käydään keksimään heille kuntouttavaa työtoimintaa, kun ihmiset ovat tarpeeksi pitkään passiivisina. Se maksaa aika paljon. Tehdään semmoinen paketti, jossa on kuntoutusta ja kurssitusta, että taas alkavat sormet toimia ja jotta ihmiset lähtisivät tekemään jotain. Sen takia minusta tuntuu, että tämä passivoiva elementti saadaan poistumaan nyt sillä, kun tähän soviteltuun työttömyysturvaan tehdään suojaosuus. Tässä esitän 150:tä euroa kuukaudessa. Se on oikeastaan indeksillä korotettu siitä, mikä se aikanaan silloin 90-luvun puolivälin jälkeen vielä oli.

Toivon, että valiokunnassa otetaan tämä aloite vakavasti. Siinä on nimiä, mutta ei 100:aa nimeä, mutta se on kuitenkin osoitus siitä, että eduskunnassa on tämmöistäkin tahtoa olemassa, ja siinä on useammasta puolueesta näköjään nimiä, että tämä nauttii laajaa eduskunnan kannatusta.

Näillä eväillä toivon, että otetaan myönteinen kanta tähän.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Esa Lahtelan toivomus täyttyy. Olen ottanut myönteisen kannan jo allekirjoittaessani ja otan nytkin. Kysymys on hyvin järkevästä aloitteesta, joka todella auttaa työttömiä aktivoitumaan elämään, pitää otetta työhön ja samalla tämä torjuu myöskin harmaata taloutta. Kaikin tavoin kannatettava, hyvä aloite, ja parantaa myöskin jossain työttömän toimeentuloa.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Työministeri Liisa Jaakonsaari vajaa 10 kymmenen vuotta sitten, kun tuli ministeriksi, ensi töikseen esitti, että tämä poistetaan tämä suojaosuus. Se oli häpeällinen toimenpide sosialidemokraattiselta ministeriltä. Vuosien mittaan, erityisesti viime kaudella, tiedustelin työministeri Filatovilta, onko hän valmis palauttamaan tämän Jaakonsaaren leikkaaman etuuden taikka kohtuuden, palauttamaan sen lakiin, ja hän lupasi tai vetosi siihen, että asia on valmistelussa, ja sitten kun tämä lakiesitys tuli, se ei sitä sisältänyt. Silloin sitten häneltä kysyin, miksi, mutta hän ei oikein siihen osannut vastata. Ja niin sitten, kun 2002 tätä lakia muutettiin, niin tätä ei kuitenkaan korjattu, vaan tilanne on tämä. Tämä on mielestäni täysin järjetön tämä nykyinen tilanne. Se on kohtuuton. Se passivoi. Se on todella väärään kohtaan iskettyä kateutta, että muka työttömät hankkivat liikaa, kun saavat pienen palkkion siitä, jos tekevät jotakin työttömyysaikanaan.

On tietysti positiivista, että ed. Esa Lahtela sosialidemokraattina on nyt tehnyt tämän lakialoitteen, jonka itsekin olen allekirjoittanut, ja laskin, että täällä on 28 sosialidemokraattista kansanedustajaa. Silloin teitä on ilmeisesti ryhmän enemmistö. Toivoisin, kun ed. Oinonen keskustan vahvana vaikuttajana ja muutama muukin täällä on mukana tässä tukemassa, että tämä asia saadaan eduskunnan toimesta korjattua, kun hallitus on ollut täysin kyvytön hoitamaan tätä asiaa ja haluton ennen kaikkea, niin Lipposen molemmat hallitukset kuin nyt Vanhasen hallituskin, jonka pitäisi tämä ehdottomasti korjata.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Aikanaan, kun tätä lakia käsiteltiin eduskunnassa silloin vuonna 96, niin muistan, kun oman työhuoneeni kristallipallosta katselin, mitä tulee tapahtumaan. Se näytti juuri tämän, mikä tässä tapahtuu. Siksi äänestin aikanaan tätä vastaan. Tämä valitettavasti meni vaan sillä tavalla, että silloin jostain ihmeen syystä nähtiin tämän tyyppinen virkamieskunnassa järkeväksi ja vielä enemmistössä hallituspuolueissakin. Näillä tahtoo olla se taipumus, jotta kun johonkin suuntaan on menty, niin virkamiehetkään eivät voi tunnustaa virhettään. Tosin nyt itse olen työelämävaliokunnassa riittävän paljon tästä joka vuosi puhunut ja kysynyt aina asiaomaisilta virkamiehiltä, jotka ovat valmistelemassa nytkin. He ovat osin tunnustaneet, että tässä mentiin väärään suuntaan, mutta paluu ei kuulemma ole se, että suojaosuus palautettaisiin. Tämä tuntuu aika kovalta. Sen takia minusta tässä pitäisi poliittisen tahdon määrätä, että tämä tehdään näinpäin, koska silloin siltä osin on asiantuntijan, virkamiesten johdatusta, että näin mentiin. Nimittäin tämä järjestelmä maksoi enemmän. Muistan hyvästi aikanaan, kun tämä suojaosuus poistettiin, niin se maksoi valtiontaloudessa 150 miljoonaa, jokin tämmöinen summa, joka tuntui ihan hurjalta, kun mentiin väärään suuntaan ja vielä maksettiin enemmän.

Keskustelu päättyy.