Täysistunnon pöytäkirja 55/2007 vp

PTK 55/2007 vp

55. TORSTAINA 27. SYYSKUUTA 2007 kello 16

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki vakuutussopimuslain 16 §:n muuttamisesta

 

Janne Seurujärvi /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täällä on tänään käyty hyvää keskustelua tosielämästä ja valitettavasti tämänkin lakialoitteen taustalla on tosielämässä sattuneet tapahtumat. Kyse on siis vakuutussopimuslain 16 §:n 2 momentin muuttamisesta.

Vakuutussopimuslaki vuodelta 1933 uusittiin vuonna 1994. Vakuutussopimuslain 16 §:n 2 momentin mukaan vahinkovakuutuksen antajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vahinkovakuutus päättyväksi vakuutuskauden lopussa yksipuolisesti. Tästä annettava ilmoitus on lähetettävä vakuutuksenottajalle viimeistään kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä. Lain valmisteluasiakirjojen mukaan riittää, että irtisanomista koskeva ilmoitus lähetetään kirjallisesti.

Koska tavallisen postikirjeen vastaanottaminen ei ole sataprosenttisen varmaa, on pykälän soveltamisesta aiheutunut ongelmia. Vakuutuksenottajat ovat valittaneet tuomioistuimiin tilanteista, joissa heillä ei ole ollut tietoa vakuutuksen yksipuolisesta irtisanomisesta. Vasta vahingon sattumisen jälkeen vakuutuslaitoksesta on selvinnyt, ettei vakuutus ole ollutkaan voimassa.

Hämmennyksen välttämiseksi sekä niin vakuutuksenantajan kuin vakuutuksenottajankin oikeusturvan kannalta olisi hyvä, jos kyseistä vahinkovakuutussopimuslain 16 §:n 2 momenttia muutettaisiin siten, että irtisanomista koskeva ilmoitus täytyisi tehdä kirjatulla kirjeellä. Tämä antaisi todistuksen molemmille osapuolille tietoisuudesta, että kirje on lähetetty ja vastaanotettu.

Tästä samasta asiasta on tehty myös kirjallinen kysymys. Kysymykseen vastatessaan oikeusministeri Brax kertoi, että kyseisessä momentissa on ollut epävarmuutta ja että tuomioistuimet ovat tulkinneet säännöstä eri tavalla. Tästä johtuen sääntelyllä on Braxin mukaan tarkistustarve.

Arvoisa puhemies! Tämän esitetyn muutoksen välittömät kustannusvaikutukset ovat mitättömät, ja edunsaajia ovat kaikki osapuolet. Tämä lakialoite on tehty parantamaan vakuutuksenantajien samoin kuin vakuutuksenottajien oikeusturvaa sekä poistamaan kiusallisen tulkintaongelman vakuutussopimuslaista. Edellä kuvatuin perustein toivon, että lakiehdotus kohtaisi myönteisen vastaanoton valiokunnassa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Seurujärven tekemä lakialoite on hyvin merkittävä. On kysymys vakuutusturvasta asiakkaan kannalta, oikeudesta saada vakuutusturvaa ja vakuutuksenantajan oikeusturvasta myöskin, vastata siitä. Toivon, että tämä menettely kirjallisen kirjeen käyttämisestä näin tärkeässä asiassa tulisi lainsäädäntöön.

Keskustelu päättyi.