Täysistunnon pöytäkirja 55/2007 vp

PTK 55/2007 vp

55. TORSTAINA 27. SYYSKUUTA 2007 kello 16

Tarkistettu versio 2.0

7) Laki kalastuslain 8 §:n muuttamisesta

 

Reijo Paajanen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kalastuslaki tarjoaa meistä jokaiselle oikeuden harjoittaa onkimista, pilkkimistä ja viehekalastusta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan kalastuksen hoitomaksun piiriin kuuluvia vapaa-ajankalastajia arvioidaan olevan maassamme noin 700 000 henkeä. Myös kalastusmatkailu on lisännyt suosiotaan. Tarjolla on muun muassa kalastusoppaiden palveluita, jolloin esimerkiksi hyvän kalastustavan ja voimassa olevien määräysten noudattaminen tulee varmistettua. Oppaan läsnäoloa voidaan pitää myös turvallisuusnäkökohtana niille henkilöille, jotka ovat oudoilla tai karikkoisilla vesillä.

Valtaosa Suomen matkailukalastuksesta on viehekalastusta, pilkintää tai ongintaa eli kalastuslain 8 §:n 1 momentin mukaista toimintaa, johon jokaisella on oikeus, ellei sitä ole laissa mainituin perustein erikseen kielletty. Samassa momentissa mainitaan myös, että onginta-, pilkintä- ja viehekalastuskilpailuja sekä muita vastaavia järjestettyjä tilaisuuksia varten on saatava myös kalastusoikeuden haltijan lupa.

Korkein oikeus teki viime syksynä ennakkoratkaisun ja tuomitsi toisten vesialueelle vapaa-ajankalastajia vieneen kalastusalan yrittäjän 20 päiväsakkoon luvattomasta pyynnistä. Korkein oikeus punnitsi tuomiossaan sitä, oliko yrittäjällä oikeus viedä maksavia asiakkaita kalastamaan muuallekin kuin yleisille vesialueille vai oliko kyse kalastuslaissa tarkoitetusta järjestetystä tilaisuudesta, johon tulee olla kalastusoikeuden haltijan lupa. Samanlaisella tulkinnalla myös muu järjestetty kalastustoiminta vaatisi aina kalastusoikeuden haltijan luvan. Tämä haittaa maaseudun elinkeinotoimintaa, vaikeuttaa useasti lomakylien majoitustilojen vuokraamista ja rajoittaa maaseutumatkailun kehittymistä. Käytännössä tämä myös estää opastoiminnan erityisesti merialueilla mutta myös isoimmilla sisävesillä, kuten Saimaalla jne.

Arvoisa herra puhemies! Suomessa toimii tällä hetkellä lähes puolentoistatuhatta sellaista maaseutumatkailuyritystä, jotka saavat säännöllisesti tuloja myös kalastusmatkailijoilta. Korkeimman oikeuden linjauksen mukaan kalastuksen järjestäminen osana muuta yrittämistä on tehty entistä hankalammaksi. Matkailuyrittäjien työ kalastusmatkailun hyväksi on yhteiskunnalle arvokasta työtä, varsinkin kun sitä tehdään seuduilla, joilla muuten on jo pulaa työtilaisuuksista.

Pykälän tulkinnanvaraisuus on ehdottomasti poistettava, jotta jokaista kalakerhoreissua ei tarvitsisi käydä käräjillä läpi. Missään oikeusasteessa ei ole vielä puitu esimerkiksi sitä, voiko mökin isäntä antaa asiakkailleen maksua vastaan kartan ja veneen kalastusta varten. Tämäkin saatettaisiin tulkita kalastuskilpailuksi tai vastaavaksi tilaisuudeksi, joka siis vaatisi vesialueen omistajan luvan, eikä kalastus olisi tuolloin mahdollista jokamiehenoikeuksin. Eräillä vesialueilla matkailuyrittäjiä on jo tällä perusteella vaadittu lopettamaan asiakkaittensa neuvominen.

Herra puhemies! Lakialoitteeni on nyt toista kertaa käsittelyssä hieman edellisestä kerrasta täsmennettynä. Tavoitteena on muuttaa kalastuslain 8 §:n 1 momenttia siten siis, että se selkeämmin määrittelisi, minkälaiset kalastustapahtumat vaativat kalastusoikeuden haltijan luvan. Tavoitteena on mahdollistaa kalastusmatkailun kasvu ja kehittyminen nyt ja myös tulevaisuudessa. Kalastusmatkailun turvaamiseksi elinkeinona tulee kalastuslakia muuttaa siten, että normaalit kalastuslain mukaiset luvat riittävät jokaiselle silloin, kun kalastuskin on normaalia ja lakien mukaista. Joukoittain ihmisiä paikalle tuovat kalastuskilpailut ja -tapahtumat ovat aivan eri asia. Niiden järjestämiseen on vastedeskin saatava kalastusoikeuden haltijan lupa. Toivon lakialoitteelleni parempaa kohtelua kuin kaksi vuotta aiemmin.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Muistan sen mekkalan, mikä täällä oli olemassa, kun aikanaan tässä salissa käsiteltiin läänikohtaista viehekorttia, ja miten tässä nyt sosialisoidaan sitten joitakin oikeuksia. Nyt on ihan hyvä, kun ed. Paajanen on tehnyt aloitteen, jolla täsmennetään sitä käsittelyä. Se läänikohtainen viehekortti sai sitten tiukan käsittelyn jälkeen lain voiman ja enemmistön täällä eduskunnassa. Jos tämä asia olisi ollut silloin tiedossa, niin todennäköisesti tähän olisi tehty tämmöinen täsmennys silloinkin, koska tämähän on oikeuden päätöksiä ja tuntuu järjettömältä siinä mielessä, jotta oikeus lähtee vetämään tämmöistä ennakkopäätöstä, joka tuntuu järjenvastaiselta. Kysehän on kuitenkin yksittäisistä ihmisistä, ja toisaalta niin kuin ed. Paajanen totesi, sillä vaikeutetaan tämmöisten pienten yrittäjien toimintaa, joiden mökeillä näitä ihmisiä sattuu olemaan. Toivon mukaan tämä nyt otetaan vakavasti ja jos ei suoraan tämmöisenä viedä läpi, niin ainakin valiokunta voisi pyytää vaikka lausunnon tästä ja hallitukselta kysyä, eikös tämmöinen lakiesitys voisi tulla, jos tässä jotain täsmennettävää vielä tämän lisäksi on olemassa. Sen takia kannatan kyllä ehdottomasti tätä ed. Paajasen aloitetta, että tämä viedään eteenpäin.

Keskustelu päättyi.