12) Yleisradion hallintoneuvoston kertomus eduskunnalle vuosilta
2011 ja 2012
jatkui
Antti Kaikkonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tähän Yleisradion rooliin
liittyy tämä viime aikoina keskustelussa ollut
kysymys lottoarvonnan lähettämisestä Yleisradion
kanavilla. Kun tässä näyttää salissa
kanssani olevan hallintoneuvoston puheenjohtaja, edustaja Kantola,
niin voisin oikeastaan häneltä kysyä,
miten Yleisradiossa on suhtauduttu tähän uuteen
tilanteeseen ja onko mahdollista, että lotto voisi näkyä edelleen Yleisradion
kanavilla. Ilmeisesti se aukeaa nyt, en tiedä, minkä mekanismin
kautta, sitten kenties jonnekin muuallekin tai vain jonnekin muualle,
mutta jos teillä olisi mahdollisuus hieman avata tätä tilannetta
Yleisradion näkövinkkelistä.
Itse kyllä pidän tärkeänä,
että lotto sieltä vanhaan tapaan voisi lauantai-iltana
näkyä. Voisiko siinä olla semmoinen mahdollisuus
olemassa, että se olisi tämmöinen ilmainen
striimi, jota kaikki halukkaat voisivat kenties näyttää kanavillaan?
Mutta oleellista on, että kansalaisille, joista moni lottoa
rakastaa, vaikka eivät kaikki, niin se on kuitenkin tämmöinen
kansallinen instituutio, jonka tuotoilla saadaan paljon hyvää aikaiseksi,
niin tärkeää on, että se lauantai-iltana olisi
ihmisten nähtävissä.
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa puhemies! Kysymys Oy Veikkaus Ab:n ja Yleisradion yhteistyöstä on
ollut esillä hallintoneuvostossa hienokseltaan jo ennen
kuin nyt keväällä tuli tämä Viestintäviraston
päätös, jossa todettiin, että nykyisen
muotoinen yhteistyö on tulkittavissa sponsoroinniksi, jonka
yleisradiolaki selkeästi kieltää. Yleisradion
toiminnanjohdon ja Veikkauksen välillä on käyty
keskusteluja jo ennen tätä päätöstä tarkoituksena
selvittää, minkälaista tämä yhteistyö on
suhteessa mahdolliseen sponsorointiin. No, tuo selvitys ei ehtinyt
päästä loppuun, kunnes sitten Viestintävirastosta
tuli tämä päätös.
Se, mitä päätös pitää sisällään,
on se, että nykyisen muotoinen yhteistyö Veikkauksen
ja Yleisradion välillä ei ole mahdollista. Jos
halutaan yhteistyötä jatkaa, niin pitää katsoa,
mitkä ovat ne ehdot. Ehkä juuri jokin sentyyppinen, jota
edustaja Kaikkonen tuossa luonnosteli, sen tyyppinen, jossa rahaa
ei liiku Veikkauksesta Yleisradion suuntaan ja jossa ohjelmatyypin
sisällä ei ole sentyyppistä laajaa mainonnaksi
tulkittavaa kuvastoa tai puhetta, jota nyt viime aikoina lottoarvontaan
on sisältynyt Ylen kanavilla. Kun sitä tällä tavalla
järjestellään, niin saattaa hyvinkin
olla mahdollista, että lotto voidaan jatkossakin katsoa
Ylen kanavilla. Mutta keskustelu on käynnissä ja
Viestintävirasto osallistunee siihen ainakin arvioiden
sitä ennakolta, mikä tämä malli
voisi olla.
Antti Kaikkonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Joo, kiitoksia kollegaedustaja Kantolalle.
Varmistan vielä, että pidätte siis mahdollisena
mallia, jossa lotto näkyy Yleisradion kanavalla mutta saattaa
näkyä samaan aikaan vaikkapa Mainostelevision
tai Neloskanavan kanavalla tai jollain muulla kanavalla.
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa puhemies! Juuri näin. Yleisradiolla ei tietenkään
ole sanaa sanottavana siihen, keiden kanssa Oy Veikkaus Ab tekee
yhteistyötä ja minkälaista se yhteistyö on. Viestintävirastolla
sen sijaan voi olla myös hyvinkin tarkkaa sanottavaa siihen,
minkälaista yhteistyö voi olla Veikkauksen ja
kaupallisten medioiden kanssa. Tämä uusi päätös
rajaa myös jossain määrin sitä,
minkälaista ohjelmaformaattia voidaan siinä tapauksessa
näyttää.
Mutta Yleisradio nyt tutkii omalta osaltaan, minkälaista
yhteistyö voisi jatkossa olla, koska yleisön taholta
on tullut toivomuksia siitä, että lotto julkisen
palvelun hyvinkin uutisarvoisena lähetyksenä voisi
jollakin tavalla olla Ylen kanavilla jatkossa.
Antti Kaikkonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Pidän myös tärkeänä sitä,
että Veikkauksen toiminta voisi jatkua vakaalla tavalla
ja se voisi tuottaa yhteiskunnalle sitä monenlaista hyvää, mitä se
aikaansaa: rahoitusta nuorisotyöhön, liikuntaan,
kulttuuriin, tieteeseen.
Nyt kun en ole itse vielä päässyt
tutustumaan tähän Viestintäviraston päätökseen
enkä ole ihan varma, käsittääkö se
muuta kuin lotto-arvontaa, niin onko joitakin muita nykyisen yhteistyön muotoja,
edustaja Kantola, joita tämä päätös
koskee, vai onko se rajattu tähän lotto-arvontaan?
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä päätös
koskee ainoastaan tätä lottoarvontaa, siinä tapahtuvaa
yhteistyötä, joka tulkittiin laissa kielletyksi,
siis sponsoroinniksi.
Mutta tiedossani on, ja asia oli tänään
myös esillä liikenne- ja viestintävaliokunnan
kuulemisessa, jossa Viestintäviraston edustajat olivat paikalla,
että selvitetään sitä Yleisradion
ja Viestintäviraston kesken, onko esimerkiksi raviveikkauksen
ohjelmaformaatissa joitakin sentyyppisiä elementtejä,
jotka olisivat tulkittavissa sponsoroinniksi, ja etsitään
sellaista mallia, jossa yhteistyö voi sitten jatkua tai
sitten päättyä, jos se on ongelmallista
nykymuotoisena.
Antti Kaikkonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan vain todeta sen, että toivon,
että näissä tulevissa ratkaisuissa otetaan
ennen kaikkea huomioon kansalaisten ja tavallisten veikkaajien toiveet
ja tarpeet saada tulospalvelua ja seurata urheilua, tai mistä muusta
nyt veikkauksessa onkaan kysymys. Tietysti on paljon muutakin kuin
urheiluveikkaus. Mutta toivon, että tämä kansalaisten
ja tavallisten veikkaajien näkökulma otetaan tarkasti
huomioon.
Keskustelu päättyi.