Täysistunnon pöytäkirja 56/2002 vp

PTK 56/2002 vp

56. KESKIVIIKKONA 8. TOUKOKUUTA 2002 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

4) Hallituksen esitys ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

 

Martti Tiuri /kok:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että Kioton sopimus on monien mutkien jälkeen siinä vaiheessa, että sitä halutaan ratifioida. Mutta siinä minusta pitäisi myöskin vastaavasti ryhtyä toimiin, joilla se pystytään hoitamaan, jos se ratifioidaan. Siinä yhteydessä olisi muistettava, että Kioton sopimus on vain alku sille, mitä on tehtävä tulevaisuudessa. 60 prosentin vähennys nykyisistä kasvihuonekaasupäästöistä on saatava aikaan, ennen kuin ilmastonmuutos pysähtyy. Kun ajatellaan, että kaiken kaikkiaan maailmassa kuitenkin energiankulutus kasvaa vielä reippaasti ja fossiilisia polttoaineita käytetään entistä enemmän muun muassa kehitysmaissa, niin on arvioitu, että teollistuneiden maiden pitäisi päästä 75 prosentin alennukseen, jotta oltaisiin oikeudenmukaisia niitä maita kohtaan, jotka vasta nyt ryhtyvät energiaa tarvitsemaan enemmän.

Tästä ei voi tulla muuhun tulokseen kuin siihen, että on heti ryhdyttävä toimiin kaikin keinoin. Ei ole syytä lisätä mitään energiantuotantoa, joka lisää hiilidioksidipäästöjä. Tässä tulee mieleen Itämeren asia, jossa juuri on käynyt niin, että pitkään on päästetty Itämeren pohjaan erilaista sedimenttiä, joka sitten, kun tilanne käy huonoksi, tuleekin sieltä takaisin pinnalle ja aiheuttaa suuria haittoja, ja sitä kestää varmaan kymmeniä vuosia.

Ilmastomuutoksen kohdalla tilanne on aivan sama. Mitä kauemmin odotetaan ja kuvitellaan, että tässä voidaan rauhallisesti edetä, sitä pahempi tilanne tulee olemaan. En mitenkään voi ymmärtää sitä, kun sanotaan, että maakaasu on jokin väliaikaratkaisu, ja odotetaan sen avulla selvittävän. Ei sellaista väliaikaratkaisua ole, joka lisää hiilidioksidipäästöjä, jos on olemassa muita keinoja, joilla energiantuotanto voidaan hoitaa.

Kun EU nyt myöskin aikoo ratifioida Kioton sopimuksen, EU:n Vihreä kirjahan osoittaa, että EU ei mitenkään pysty täyttämään Kioton sopimusta nykynäkymin. Siellähän bioenergiaa piti kasvattaa noin 460 miljoonaa kiintokuutiometriä. Suomessahan puhutaan siitä, että 5 miljoonaa kuutiometriä saataisiin lisää käyttöön vuoteen 2010 mennessä. EU kuvitteli saavansa 460 miljoonaa kuutiometriä ja lisäksi tuulivoimaa suurin piirtein 8 ydinvoimalan verran. Siitäkään ei ilmeisesti toteudu kuin ehkä kolmasosa, koska tällä hetkellä myöskin tuulivoiman lisärakentaminen näyttää pysähtyvän siitä syystä, että se on ollut aika kallista ja esimerkiksi Tanskassa uusi hallitus on lopettanut tuulivoiman tukemisen. Saksassa on ollut hyvin suuret suunnitelmat merituulipuistojen rakentamiseksi. Ne näyttävät nyt pysähtyneen siihen, että luonnonsuojelujärjestöt vastustavat niitä eikä ympäristöministerikään ilmeisesti enää tosissaan aja niitten rakentamista.

Me olemme siis siinä tilanteessa, että EU:n suunnitelmat uusiutuvien energialähteiden valtavaksi lisäämiseksi eivät onnistu. Ehkä melkein ainoa maa, joka pystyy merkittävästi vielä uusiutuvia lisäämään, on Suomi, koska meillä on ajateltu, että näitä ohjelmia täytyy myöskin toteuttaa, kun niitä kerran ajatellaan. Sillä tavalla meillä varmaan saadaan 5 miljoonaa kuutiometriä lisää puuta energiakäyttöön vuoteen 2010 mennessä. Mutta se ei tietenkään Suomessakaan riitä, koska meillä sähkönkulutus kuitenkin pyrkii kasvamaan. Se aiheuttaa sen, että päästöt pyrkivät kasvamaan. Viime vuonnahan Suomen hiilidioksidipäästöt kasvoivat, taisi olla suurin piirtein lähes 10 prosenttia, vaikka ne edellisenä vuotena olivatkin samalla tasolla kuin vuonna 1990. Tämän jälkeen ne tulevat kasvamaan.

Jos niitä yritetään vähentää sillä tavalla, että hiilivoimaa korvataan maakaasulla, se tulee aika kalliiksi, jos se täytyy nopeasti tehdä, koska silloin joudutaan sulkemaan ihan käyttökelpoisia hiilivoimaloita. Jos sen sijaan ydinvoimaa hyväksytään lisää, silloin voidaan vähän rauhallisemmin niitä sulkea. Silloin meillä riittää rahaa myöskin uusiutuvien kehittämiseen, koska siinä on vielä aika paljon kehitystyötä. Pitäisi kehittää kaasutuspolttoa biomassan, puun, poltossa ja myöskin tekniikkaa, jolla voidaan päästöjä vähentää.

Nimittäin myöskin hiukkaspäästöt on otettava huomioon tässä toiminnassa. Ne ovat oikeastaan energiantuotannon suurin haitta. Esimerkiksi Maailman terveysjärjestö on useaan otteeseen korostanut sitä, että kun hiilidioksidipäästöjä pyritään vähentämään, saman tien on pyrittävä vähentämään myöskin pienhiukkaspäästöjä.

Suomessa joudutaan nykytekniikalla käyttämään turvetta vielä aika paljon puun polttamisen yhteydessä. Se on 30—50 prosenttia, ja sillä tavalla puuvoimalat nykymuodossa eivät varsinaisesti vähennä hiilidioksidipäästöjä, jos niitä tulee lisää, eivätkä ne korvaa sellaisia energialähteitä, jotka päästöjä tuottavat, koska tällainen puuvoimala pyrkii tuottamaan kuitenkin hiilidioksidipäästöjä jopa enemmän kuin maakaasuvoimala. Tätä tekniikkaa pitää kehittää, mutta sitten tietenkään sitä ei voida myöskään yhtäkkiä ottaa käyttöön. Tässäkin kohdassa tietenkin ydinvoiman lisääminen sallii sen, että turvettakin voidaan polttaa vähän pidempään päästen sitten tähän alennukseen.

Mutta kaiken kaikkiaan, kun näitä asioita ajatellaan, niin meitä odottaa siis hyvin suuri päästöjen alentamisvaatimus vuoden 2010 jälkeen, ja silloin jos me olemme hylänneet ydinvoimavaihtoehdon, alkaa tulla vastaan maakaasuvoimaloiden sulkeminen, jos on yritettävä päästöjä vähentää, tai sitten hyvin voimakas energiansäästö, joka sekin on aika rasittavaa.

Eli kyllä tässä nämä energia-asiat vaativat pitempää tähtäystä kuin vain Kioton sopimuksen loppuaika, joka on siis vuoteen 2010. Minua hämmästyttää, että tuossa ilmastostrategiassa oikeastaan ne vaihtoehdot suurin piirtein päättyvät vuoteen 2010 ja sen jälkeen annetaan sitten päästöjen nousta. Tulevaisuusvaliokuntahan totesi, että jos ydinvoimavaihtoehto hyväksytään, vuoden 2010 jälkeen meillä on mahdollista heti ydinvoimaa lisäämällä päästä tuommoiseen 10 prosentin laskuun. Maakaasuvaihtoehdossa siihen ei ole mahdollisuuksia.

Uusiutuvia voidaan kummassakin lisätä, mutta niiden raja tulee vastaan. Suomessa, jos ei ryhdytä pellolla viljelemään energiaa, mikä vaatii vielä pitkiä kokeiluja ja selvityksiä, metsästä saadaan 10—15 miljoonaa kuutiometriä korkeintaan lisää ja tuulimyllyjä Suomeen mahtuu vain sen verran, että se vastaa suurin piirtein hieman vaille yhden ydinvoimalan sähköä. Uusiutuvia ei siis kerta kaikkiaan ole, ja Kioton sopimus tulee kyllä olemaan kova urakka Suomelle, mutta vielä kovempi urakka EU:lle.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Niin, ja ed. Tiuri tarjoaa kaiken tilalle uusiutumatonta energianlähdettä: uraania, jonka varannon käyttöajaksi maksimissaan on todettu 50 vuotta, niin että se siitä Tiurin filosofiasta.

Arvoisa puhemies! Ajattelinkin juuri kiinnittää huomiota siihen, mitä ed. Tiuri totesi täällä perjantaina ja minkä hän vahvisti nyt. Ensimmäinen siteeraus ed. Tiurin puheesta viime perjantaina: "Tämä tilanne on Euroopan kohdalla aika synkkä, koska monet maat vielä tällä hetkellä kuvittelevat luopuvansa ydinvoimasta ja mitään selviä vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole. Euroopan unionin uusien energialähteiden lisäämisohjelma on ajautunut karille. Siinähän on tuulivoima huomattavana, ei kuitenkaan merkittävänä osana, mutta kohtuullisen suurena. Tuulivoima on kasvanut hyvin. Niin kuin tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä nähdään, niin sitä viime vuonna oli 14 000 megawattia huipputehoa, joka siis vastaa tuommoista ei ihan yhden ydinvoimalan tehoa, kun keskiteho lasketaan. Mutta tavoitehan on ollut 40 000 megawattia huipputehoa vuoteen 2010, jotta päästöt alenisivat."

Arvoisa puhemies! Tästä kommentti. Euroopan tuulivoimayhdistyksen tiedotteen mukaan viime vuoden lopussa tuulivoimaa oli valmiina 17 000 megawattia. Tällä määrällä tuotettiin noin 40 terawattia sähköä, mikä vastaa noin neljän ydinreaktorin vuosituotantoa. Eurooppaan uutta tuulivoimaa vuonna 2000 rakennettiin 3500 megawattia ja vuonna 2001 jo 4500 megawattia. Tuulivoima kasvaa Euroopassa tällä hetkellä 35 prosentin vuosivauhtia. 40 000 megawatin huipputeho vuoteen 2010 mennessä on näillä näkymin ylittymässä, ja komissio harkitseekin parhaillaan uuden 60 000 megawatin tavoitteen asettamista, ed. Tiuri.

Ed. Tiuri, te totesitte perjantaina, minkä te täällä myöskin äsken vahvistitte puheessanne, että tämä näyttää nyt epäonnistuvan, koska Tanskan uusi hallitus on lopettanut tuulivoiman tukemisen. Arvoisa puhemies! Arvoisa ed. Tiuri, vastaan: Tuulivoiman investointituet lopetettiin Tanskassa jo 1980-luvulla. Tanskassa uusiutuvat energialähteet eivät siis saa valtion suoria investointitukia. Ne, samoin kuin yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto, saavat ympäristölisän, jonka kaikki sähkönkuluttajat maksavat suhteutettuna sähkönkulutukseen. Tanskassa tuulivoimakapasiteetti oli viime vuonna 2400 megawattia. Maahan on rakennettu jo kaksi merituulipuistoa ja kaksi muuta on tilattu. Näistä toisen, 160 megawatin puiston, pystytys Tanskan länsirannikolle on alkanut tänä vuonna, ja neljännen rakentaminen alkaa vuonna 2003.

Tanskalaisten uusiutuvien energioiden edistämisohjelma etenee yhä, jonka johdosta tuulivoimakapasiteetin on määrä kasvaa vähintään 20 prosenttia seuraavien kahden vuoden aikana. Tanskan virallinen, edellisen hallituksen vuonna 1996 asettama pitkän aikavälin tavoite oli tuottaa vähintään 20 prosenttia sähkönkulutuksesta uusiutuvilla energiamuodoilla vuoteen 2003 mennessä. Tämä tavoite on jo ylitetty, ed. Tiuri. Nykyisten ennusteiden mukaan Tanska tuottaa yli 27 prosenttia, se on 9,2 terawattituntia, sähkönkulutuksesta uusiutuvilla vuoteen 2003 mennessä.

Totta on, että Tanskan talousministeri on peruuttanut tanskalaisille energiayhtiöille annetun määräyksen kolmen merituulivoiman rakentamisesta vuosina 2004—2008. Tuulivoiman rakentaminen jatkuu kuitenkin edelleen, koska maahan on määrä rakentaa muun muassa edellä mainitut kaksi 160 megawatin merituulipuistoa. Näiden lisäksi vanhoja, alle 100—150 kilowatin, turbiineita uusitaan ja samalla niiden omistajille tarjotaan mahdollisuus kolminkertaistaa niiden tuottama kapasiteetti myöntämällä sähkölle edullinen hinta, johon sisältyy ympäristöbonus.

Arvoisa puhemies! Ed. Tiuri totesi perjantaina: "Saksassakin luonnonsuojelujärjestöt ovat ryhtyneet vastustamaan näiden meripuistojen rakentamista. Saksan ympäristöministeriö ei enää aja niiden rakentamista. Toisin sanoen tämäkään ei toteudu".

Arvoisa puhemies! Vastaan ed. Tiurille: Vuoden 2002 ensimmäisen neljänneksen aikana otettiin Saksassa käyttöön noin 457 megawattia uutta kapasiteettia, yli 50 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajanjaksona. Yhteensä Saksassa on nyt käytössä noin 9 200 megawattia tuulivoimakapasiteettia. Alkuvuoden lukujen perusteella Saksan tuulivoimayhdistys Bundesverband WindEnergie arvioi, että tänä vuonna nousee Saksaan kaikkiaan noin 3 000 megawattia uutta tuulivoimaa. Viime vuonna Saksassa rakennettiin yhteensä 2 659 megawattia. Tuulivoima työllistää Saksassa noin 35 000 henkeä. Luvun odotetaan kasvavan tänä vuonna vähintään 3 000:lla. Saksalaiset tuulivoimanvalmistajat ennakoivat tälle vuodelle noin 3,5 miljardin euron liikevaihtoa. Tuulivoiman ennakoidaan tänä vuonna tuottavan noin 3,5 prosenttia Saksan sähköntarpeesta.

Saksassa on jo pitkään tuettu tuulivoimaa poliittisesti. Kohlin hallitus päätti siirtyä maksamaan kiinteää hintaa tuulivoimalla tuotetulle sähkölle. Lisäksi tuulivoimalle on myönnetty etuoikeus kaavoituksessa ja taattu liittyminen sähköverkkoon. Nämä toimenpiteet lisäsivät tuulivoiman kasvua niin, että tällä hetkellä seuraava kasvusuunta ovat merituulipuistot. Saksan hallitus on alkuvuodesta julkaissut suunnitelmansa nostaa tuulivoiman osuus sähköntuotannosta vähintään 25 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä, tämän on tuonut esille juuri ympäristöministeri Trittin. Suurin osa tästä tuotetaan Pohjanmerelle ja Itämerelle rakennettavalla merituulivoimalla.

Luonnonsuojelujärjestöt ovat lähinnä olleet Saksassa huolissaan merituulipuistojen sijoittamisesta. Niistä ei saa aiheutua haittaa linnuille tai haitan on oltava mahdollisimman pieni. Tuulivoimaa tai tuulipuistoja sinänsä edellä mainittujen järjestöjen ei ole kuultu vastustavan.

Arvoisa puhemies! Tämä on hyvin merkittävää, mitä on tapahtunut viime perjantaina ja tänä päivänä. Tämä viittaa siihen, että tulevasta ydinvoimakeskustelusta tulee todella raju, kun se liikkuu tällä tasolla.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Huolimatta siitä, että molemmat aikaisemmin puhuneet, sekä edustaja-professori Tiuri että edustaja-professori Pulliainen, ovat hyvin arvostamiani kansanedustajia, niin hiukan minä kritisoisin sekä perjantain että tämän päivän keskustelua sikäli, että kysymyksessähän on nyt Kioton sopimuksen ratifiointi eikä keskustelu siitä, rakennetaanko tähän maahan viides ydinvoimala vai ei. Nämä mittakaavat ovat aivan erilaiset, on kysymyksessä globaalinen, kaikkia, siis kaikkia maita lukuunottamatta Amerikan Yhdysvaltoja koskeva sopimus, joka on kyllä käytettävissä myös englannin kielellä, kun esimerkiksi ed. Tiuri kyseli sen englannin kielen parantamisen varaa. Se on kahdella kielellä eduskunnan käsittelyssä, eikä siis missään tapauksessa ole tällaisesta triviaalikysymyksestä kyse, voisiko 5 miljoonan asukkaan Suomi rakentaa 1 000:n tai 1 600 megawatin ydinvoimayksikön.

Siis aivan eri mittaluokasta on kysymys, aivan erilaisista ongelmista, jolloin muun muassa Kioton mekanismit ovat tärkeä asia. Esimerkiksi Emission Trade eli päästökauppa, Joint Implementation, minkälaisia mahdollisuuksia se Suomelle antaa lähialueella Baltiassa, kolmas CDM, ja siinä voisi keskustella, että tämän kestävän kehityksen mekanismit eivät pidä sisällään esimerkiksi ydinvoimaa, joka siinä mielessä on Suomelle erittäin tärkeä strateginen kysymys. Jos me kehitämme energiateknologiaa, niin kehittäkäämme sitä siihen suuntaan, että me voimme nimenomaan kansainvälisesti Kioton mittakaavassa myydä sitä, viedä sitä ja saada itsekkäästi jopa omaa hyvää siitä, että voimme laskea hiilidioksidivähenemiä hyödyksemme. Sikäli Kioton mekanismit ovat tietysti globaalisti hiukan arveluttavia, kun ne lähtevät teollisuusmaiden tarpeista ja lähtökohdista. Yhdysvallathan vahvasti ajoi niitä silloin Kioton sopimukseen. Nyt Yhdysvallat on ulkopuolella tästä sopimuksesta.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan ympäristövaliokunta on todella yksimielisesti mietinnössään suositellut ja esittänyt tämän sopimuksen ratifiointia. Suomi tällä hetkellä ei ole suinkaan ensi rivissä, varsin moni Euroopan unionin jäsenmaa on jo vienyt tämän loppuun, Belgia, Saksa aivan vastikään, Ranska, Irlanti, Luxemburg, Hollanti, Portugali, Espanja, muutamia mainitakseni.

Ihan yksityiskohta, ed. Tiurille vain huomio: Euroopan unioni ei ratifioi tätä sopimusta, mutta EY kyllä, eli Euroopan yhteisö on mukana tässä ratifioinnissa.

Perjantaina ed. Kummola käytti ihan ansiokkaan puheenvuoron, mutta hän peräänkuulutti sitä, että Venäjä pitäisi saada mukaan Kioton sopimukseen. Haluan vain pöytäkirjoihin todeta, että tietysti Venäjä on mukana tässä, ja niin kuin totesin, Amerikan Yhdysvallat ei ole.

Puhemies! On hyvin tärkeätä, että Yhdysvallat saataisiin tähän mukaan, ja nyt varmasti on myös Johannesburg sellainen hyvin tärkeä kokous, joka alkaa elokuun loppupuolella ja jossa nähdään, miten globaalilla tasolla kestävä kehitys, Kioton ilmastosopimus yhtenä sen osana, etenee ja miten pystymme välttämään itsekkyyttä, kansallista itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua, kun yritämme pelastaa globaalia yhteisöä eli tätä planeettaa kokonaisuudessaan.

Lopuksi, puhemies, haluan viitata ihan yksityiskohtaan eli sopimuksen 11 artiklaan. Siinä ympäristövaliokunta kiinnitti huomiota käännösvirheeseen, joka onkin huomioitu jo matkan varrella, ja asiasta on myös keskusteltu ulkoasiainministeriön kanssa.

On todellakin historiallisesta hetkestä kysymys, kun Suomi muiden parlamenttien mukana on ratifioimassa ensimmäistä kertaa globaalia, sitovaa ja vaikuttavaa sopimusta. Olemme varmasti kaikki yksimielisiä siitä, että tämän sitovuus on edelleen löyhää, vaikuttavuus vähäistä, mutta ensimmäistä kertaa kuitenkin ja kaiken kaikkiaan tämän tyyppinen sopimus, ilmastosopimus, ympäristösopimus, on nyt syntymässä.

Toivokaamme todellakin, että mukaan saadaan 55 maata, joiden joukossa on niin paljon teollisuusmaita, että teollisuusmaiden yhteenlasketuista kasvihuonekaasupäästöistä 55 prosenttia olisi mukana ratifioinnissa. Kun näin tapahtuu, että 55 maata ja 55 prosenttia teollisuusmaiden yhteenlasketuista hiilidioksidi- ja muista kasvihuonekaasupäästöistä on mukana ratifioinnissa, niin silloin astuu Kioton sopimus voimaan. Euroopan unionin ja Suomenkin tavoitteena on, että se tapahtuisi ennen Johannesburgin kokouksen alkua.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti ed. Tiusaselle: Minä vain korostan sitä, että kun on sellaisesta systeemistä kysymys, jossa yritetään rakenteellisesti luoda uusiutuviin energialähteisiinkin perustuva järjestelmä, on äärimmäisen tärkeää, että ne tiedot, joita välitetään ja joihinka perustetaan tulevaisuus, ovat oikein. Minä käytin oman Kioto-puheenvuoroni jo lähetekeskustelussa enkä rupea moneen kertaan pitämään samaa puhetta.

Pentti  Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niin todellakin, mihin ed. Pulliainen viittasi, tämä argumentointi on aivan paikallaan. Asioiden pitää olla todellakin hyvin perusteltuja ja asiallisia. Mielestäni ed. Pulliaisen puheenvuoro siinä mielessä, kuin se oli reaktiivinen ed. Tiurin puheenvuoroon, toi esiin tämän asian ja oli painokas ja asiallinen.

Mutta edelleenkin, viitaten myös perjantaisiin puheenvuoroihin, tässä Kioton-keskustelussa on ikään kuin innokkaasti jo vähän aloitettu ydinvoimakeskustelua, joka kuitenkin on vasta 21. viikolla agendassa. Uskon, että silloin perustellusti on syytä toivoa, että ed. Pulliaisen esittämät ajatukset tulevat voimaan eli käytettäisiin asiaperusteluja.

Ensimmäinen varapuhemies:

Ed. Oinosella seuraava puheenvuoro. Todella toivon, että pitäydytään tässä aihepiirissä, koska ydinvoimakeskustelu voidaan käydä sitten viikolla 21.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! On todellakin, kuten edellä ed. Tiusanen totesi, historiallinen hetki helatorstain juhlapyhän aattona, kun eduskunta toisessa käsittelyssä päättää hallituksen esityksestä ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaan saattamisesta.

Tämä asia on nimenomaan globaalisti hyvin tärkeä. On hyvä, että väkimäärältään maailman puitteissa pieni Suomi haluaa olla täyttämässä omalta osaltaan maapalloa koskevaa vastuuta. Samalla se on esimerkkinä myös niille maille, jotka eivät vielä ole tässä sopimuksessa mukana, että nekin lähtisivät sopimuksen allekirjoittajiksi. Näin voitaisiin yli maapallon ilmasto saada mahdollisimman puhtaaksi.

Täällä ed. Tiuri viittasi, aivan oikein, myös hiukkasiin. Tämä on kysymys, jota ei mielestäni riittävästi ole esille tuotu. Työ- ja tasa-arvoasiain valiokunnan jäsenenä olin tuommoisessa työryhmässä, joka oli tulevaisuusvaliokunnan alainen, Energia 2010 -työryhmässä, jonka puheenjohtajana myös ed. Tiuri oli. Minä olin yhtenä sen jäsenenä mukana. Siinä työryhmässä me kiinnitimme juuri näihin hiukkaspäästöihin varsin paljon huomiota. Tämä on sikäli ajankohtainen kysymys, että muun muassa kuluvan kevätkauden aikana Suomen ilmakehään ja nimenomaan eteläisen Suomen ilmakehään on tullut kaukosiirtymänä ulkomailta pienhiukkasia, jotka eivät ole terveydelle mitenkään hyviä. Sen vuoksi on hyvä, että me luomme kansainvälisiä sopimuksia.

Halusin, että olen paikalla, kun tämmöinen historiallinen sopimus Suomen osalta on eduskunnan ratkaisevassa käsittelyssä.

Martti  Tiuri  /kok:

Arvoisa puhemies! Kioton sopimuksen ratifiointipäätöksen yhteydessä on tietenkin hyvä tietää, mitä ratifioidaan, mihin se johtaa. Seuraan säännöllisesti ulkomaisia uuden energian ammattilehtiä, ja sieltä muutama viikko sitten löytyi otsikko "Tanskalainen katastrofi", joka kuvasi Tanskan uuden hallituksen toimia tuulisähkön alueella. Seuraavassa lehdessä kuvattiin sitten sitä, miten Saksassa meripuistot ovat joutuneet vastatuuleen.

Minusta tässä on vikana se, että tuulisähkön ja bioenergian kannattajat kuvittelevat aivan liikaa niiden mahdollisuuksista ja sitten, kun tosiasiat tulevat eteen, on myöhäistä, valitettavasti. Luulisin, että näissä uuden energian lehdissä ei kuitenkaan anneta ainakaan huonompaa kuvaa asiasta, kuin uusiutuviin energioihin pätee, joten olen toistaiseksi luottanut niihin.

Sitten uraaniasia. Jatkuvasti toistetaan sitä, että uraani ei ole uusiutuva luonnonvara. Ei se olekaan, mutta se on häviävä luonnonvara. Ei siinä ainakaan paljon järkeä ole, että säästetään sitä, joka vähitellen häviää itsestään. Sitä ei voi siis millään tavalla minusta verrata uusiutumattomien luonnonvarojen, kuten maakaasun, hiilen tai öljyn, polttoon, koska ne todella voisivat olla käytössä paljon parempiin tarkoituksiin. Maailman merissä on uraania 5 miljardia tonnia, ja noin kahdeksankertaisella kustannuksella siitä voidaan tehdä ydinvoimaloihin polttoainetta verrattuna siihen, mitä kustannukset ovat, kun otetaan maasta uraania. Uraani ei aseta rajoituksia ydinvoiman lisäämiselle, sitä riittää. Hinta nousee tietenkin jonkun verran, mutta uraanin osuus sähkön hinnassa on kuitenkin vain alle 10 prosenttia.

Saksassa tuulisähköä on ilmeisesti noin 3 prosenttia tällä hetkellä, mutta ydinsähköä on yli 30 prosenttia. Miten ihmeessä se ydinsähkö voidaan sitten lopettaa, jos saamme 3 prosenttia uusiutuvaa tilalle? Ei se mitenkään mene tasapainoon. Minusta tässä on aivan omituinen piirre, että maalataan kauniita visioita siitä, kuinka uusiutuvat hoitavat kaiken. Käytännössä niitä ei kuitenkaan saada.

Kioton sopimuksen toteuttaminen tulee jo tuottamaan suuria vaikeuksia. On tietenkin hyvä, että se ratifioidaan, niin että joudutaan todella miettimään, mitä tehdään. Se, mitä sen jälkeen seuraa, on vielä vaikeaa.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Vastuullisena kansakuntana Suomi on hyväksymässä, ratifioimassa, Kioton sopimusta. Sopimus on haasteellinen myös meidän osaltamme. Meidän on vähennettävä kasvihuonepäästöjä 1990-luvun alun tasolle, ja siinä lamavuosien tasot ovat olleet varsin matalia, elikkä haastetta kyllä riittää.

Suomen ponnisteluilla ei yksin voida maapallon ilmakehää pelastaa, vaan siihen tarvitaan mukaan myös muut teollisuusmaat, erityisesti USA ja Kanada. Suomen ja muiden nyt sopimuksen hyväksyvien maiden on syytä liittoutua yhteen ja miettiä keinot, millä USA ja Kanada saadaan mukaan tähän, koska esimerkiksi Kanada, jossa poltetaan ruskohiiltä paljon, on äärettömän suuri hiilidioksidipäästöjen päästäjä.

Kun talousvaliokunta kaksi vuotta sitten oli Pohjois-Amerikassa ja Kanadassa matkalla, meille kävi selväksi se, että Kanadassakaan ei ollut mietitty asian osalle yhtään mitään. Paljon saavat vielä jäävuoret ja jäätiköt sulailla, ennen kuin siellä edes herätään miettimään näitä asioita. Toivon, että Suomi unionissa ja unioni sitten maailmalla on tässä asiassa aktiivinen.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Kioton sopimukseen kuuluu se, että kukin mukana oleva maa laatii kansallisen ilmasto-ohjelman. Kansallinen ilmasto-ohjelma 1 osoittaa, että me pystymme saavuttamaan Kioton velvoitteet, samoin Kansallisen ilmasto-ohjelma 2:n mukaan, joskin jälkimmäisessä 2010—2012 hiilidioksidipäästöt olisivat korkeammat kuin KIO1:ssä.

Ed. M. Salo aivan oikein totesi, että kaikki, nimenomaan teollisuusmaat, nimenomaan Yhdysvallat, pitää saada mukaan. Toteaisin, että Kanada on onneksi mukana Kioto-prosessissa, se ei siitä erkaantunut. Marrakeshissa se sai lisää nieluja ja hiukan kiristi siellä, mikä ei ollut myöskään oikein reilua peliä. Myös Venäjä kiristi, mikä ei ollut myöskään reilua peliä. Totean, että Japanin ja toisaalta Venäjän mukaan saaminen ratifiointiin ovat ne ratkaisevat tekijät, jotka Euroopan unionin lisäksi ja siirtymämaiden lisäksi vaaditaan siihen, että Kioton sopimus tulee voimaan.

Keskustelu päättyy.