Anne Holmlund /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Esitän lakialoitteessani lapsenhuoltolakiin sekä sosiaalihuoltolakiin pykälämuutoksia, joiden tarkoituksena on suojella lasta hänen joutuessaan tapaamaan väkivaltaista tai muulla tavalla ongelmaista vanhempaansa.

Esitän lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta kahta lisäystä: Ensinnäkin tuomioistuimen oikeutta tarvittaessa määrätä tapaamisoikeus toteutettavaksi valvottuna, mikäli lapsen turvallisuus sitä vanhemman väkivaltaisuuden, päihde- tai muun ongelmaisuuden vuoksi edellyttää. Toinen lisäys koskee väliaikaisia määräyksiä, joita tulisi tarkentaa siltä osin, että tuomioistuin voisi tarpeellisiksi katsomissaan tapauksissa ennen väliaikaisen määräyksen ratkaisua varata sosiaalitoimelle tilaisuuden antaa sille lyhyessä ajassa selvitys lapsen tilannetta vaarantavista tai uhkaavista tekijöistä vanhempien luona.

Kolmanneksi esitän, että sosiaalihuoltolakiin lisättäisiin määräys, jolla valvottujen tapaamisten järjestäminen säädettäisiin kuntien tehtäväksi.

Perheväkivalta on Suomessa valitettavan yleistä. Vuonna 2002 alle yksivuotiailla vauvoilla todettiin 250 kallonmurtumaa, joista suurin osa oli pahoinpitelyn aiheuttamia. Vuosittain 200—300 lasta saa vaikean vamman, jonka epäillään syntyneen pahoinpitelyn tuloksena. 10—15 lasta vuosittain kuolee väkivallan seurauksena. Keskimäärin joka viidennessä parisuhteessa esiintyy fyysistä väkivaltaa, ja puolet parisuhteista päättyy väkivallan tai sen uhan takia. Nämä luvut kertovat pelottavasta todellisuudesta, joka ikävä kyllä on arkipäivää tuhansissa suomalaisperheissä.

Suurin osa perheväkivallasta tapahtuu perheissä, joissa on lapsia. Lapset joutuvat suoraan tai epäsuorasti väkivallan uhreiksi, ja heitä käytetään aseina vanhempien välienselvittelyissä. Jopa joka viides lapsi eli 200 000 lasta Suomessa kärsii vuosittain perheväkivallasta, jonka seuraukset voivat olla hyvinkin traumaattisia. Lukuisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden mukaan väkivallan kokeminen ja todistaminen vaurioittavat pahasti lapsen perusturvallisuutta. Mikään ei ole lapsen kehityksen ja kasvun kannalta tuhoisampaa kuin syntyä perheeseen, jossa väkivalta, vihanpito ja päihteiden väärinkäyttö ovat jatkuvasti läsnä.

Lapsenhuoltolakia sovellettaessa vanhemman väkivaltaisuus ja päihderiippuvuus jäävät nykyisellään joko kokonaan tai suurelta osin ottamatta huomioon useissa tapauksissa. Lapsenhuoltolaissa ei suoraan mainita vanhemman väkivaltaisuutta huoltokykyä rajoittavana tekijänä. Lapsia lähetetään tapaamisiin pysyvän vammautumisen ja jopa hengen menetyksen uhalla. Väkivaltaiset vanhemmat saavat tavata lapsiaan ilman valvontaa huolimatta siitä, että jo pelkästään väkivallan todistaminen on lapselle yhtä traagista kuin joutuminen itse pahoinpitelyn uhriksi. Myös väkivaltaa nähneet lapset ovat traumatisoituneet. Kuitenkin lapsia edelleen tuomitaan väkivaltaisen vanhemman huoltoon, jopa asumaan väkivaltaisen vanhemman kanssa, eikä edes lapseen kohdistuva väkivalta ole välttämättä riittävä näyttö tapaamisten toteuttamiseksi valvotuissa olosuhteissa.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin tulisi ottaa säännös tuomioistuimen mahdollisuudesta määrätä tapaamisoikeus toteutettavaksi valvottuna. Säännös sellaisenaan nostaisi valvontamahdollisuuden eroavien vanhempien perheneuvontaa ja erosovittelua hoitavien ammattilaisten, sosiaalitoimen, asianajajien ja tuomioistuinten tietoon käytettävissä olevana turvakeinona ja mahdollisena sopimisteemana. Valvottujen tapaamisten järjestäminen on nykytilanteessakin mahdollista, mutta ongelmana on, etteivät tuomarit voi omasta aloitteestaan ottaa esille tapaamisten järjestämistä valvotusti. Tapaamiset voidaan järjestää valvottuina, mikäli toinen vanhempi niin vaatii. Esittämäni lakimuutoksen myötä tuomareiden olisi myös itsenäisesti mahdollista määrätä tapaamiset järjestettäviksi valvotuissa olosuhteissa.

Perheväkivaltaan liittyy usein häpeän ja syyllisyyden tunteita, joista johtuen uhrin ei ole helppo kertoa asiasta muille ihmisille. Hyvin usein väkivallan tekijä uhkailee väkivallalla ja vannottaa, ettei asiasta saa puhua kenellekään. Näin ollen toinen vanhempi saattaa pelätä väkivaltaista entistä puolisoaan niin paljon, ettei uskalla ottaa tämän väkivaltaisuutta esille, kun lapsen tapaamisista päätetään tuomioistuimessa. Kun valvottuja tapaamisia voisivat vaatia sekä tuomari että toinen vanhempi, ei enää törmättäisi tilanteeseen, joissa väkivaltaisuus tapaamisista päätettäessä jäisi toisen vanhemman pelon ja vaikenemisen takia ottamatta huomioon.

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2002 kaksi selvitystyöntekijää selvittämään huoltoriitaan liittyneitä olosuhteita ja taustoja, jotka johtivat pikkutytön kuolemaan Helsingissä syksyllä 2002. Selvitystyöntekijöiden loppuraportin mukaan lapsen turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamiseksi lapsen ja väkivaltaisen tai muulla tavoin ongelmaisen vanhemman tapaamiset tulisi määrätä tapahtuviksi valvotuissa olosuhteissa.

Ongelmallista kuitenkin on, ettei laissa ole säännöstä siitä, kenen järjestettäväksi valvotut tapaamiset kuuluvat. Esitänkin valvottujen tapaamisten järjestämistä lisättäväksi sosiaalihuoltolakiin yhdeksi kunnan vastuulla olevaksi sosiaalipalveluksi. Sosiaalihuoltolain 13.1 §:n mukaan kunnalla on velvollisuus huolehtia sosiaalipalveluiden järjestämisestä asukkailleen. Lapsen turvallisuuden vuoksi tarpeellisten valvottujen tapaamisten järjestämisen tulisi kuulua näihin palveluihin. Tämä tarkoittaisi kunnan velvollisuutta joko tuottaa tai muutoin järjestää valvottujen tapaamisten saatavuus. Säännös edellyttää viranomais- ja vapaaehtoistoiminnan rakenteellista valmiutta tarjota valvontapaikkoja ja -henkilöstöä. Nykyisellään kaikilla kunnilla ei välttämättä tätä rakenteellista valmiutta vielä ole, mutta mahdollisen lakimuutoksen myötä asia olisi otettava tarkemman huomion kohteeksi.

Kun lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeva asia on vireillä tuomioistuimessa, tuomioistuin voi antaa väliaikaisen määräyksen tapaamisoikeudesta tai luonapidon ehdoista sekä siitä, kenen luona lapsen tulee asua. Tämä lapsenhuoltolain säännös jättää sekä väliaikaismääräyksen sisältöä että oikeudenkäyntimenettelyä koskevia kysymyksiä avoimeksi. Mielestäni tuomioistuimen tuleekin voida tarpeelliseksi katsomissaan tapauksissa varata sosiaalitoimelle tilaisuus antaa sille lyhyessä ajassa selvitys lapsen tilannetta vaarantavista tai uhkaavista tekijöistä vanhempien luona.

Lapsen turvallisuuden takaamiseksi lapsenhuoltolakiin olisi siten lisättävä säännös, jonka perusteella tuomioistuin voi pyytää sosiaalitoimelta niin sanotun pikaselvityksen ennen väliaikaismääräyksen ratkaisua. Vastaavasti lainsäädäntöön tulisi lisätä sosiaalitoimelle velvollisuus tarvittaessa antaa tuomioistuimen pyynnöstä suppea niin sanottu pikaselvitys lapsenhuoltolain mukaisen väliaikaisen määräyksen antamista varten. Tässä tapauksessa on erikseen ratkaistava, menevätkö näiden selvitysten tekemiset sosiaalitoimen muiden töiden ohi. Tärkeää joka tapauksessa olisi, että selvitys saataisiin tuomioistuimen käyttöön mahdollisimman pikaisesti.

Arvoisa puhemies! Vanhasen hallitus on ohjelmassaan luvannut, että väkivallan vähentämiseksi laaditaan väkivallan kaikki keskeiset osa-alueet kattava kansallinen väkivallan vähentämisohjelma ja että keinoja puuttua perheväkivaltaan tehostetaan. Sosiaali- ja terveysministeriössä on puolestaan valmistumassa toimintaohjelma perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Sen toimeenpano on osa Sosiaalialan kansallista hanketta, jonka tavoitteena on monin tavoin edistää turvallista lapsuutta ja hyvää vanhemmuutta. Lupausten, selvitysten ja ohjelmien lisäksi tarvitaan konkreettista ongelmiin puuttumista ja selkeitä lakimuutoksia, joilla todella voidaan saada parannusta aikaan.

Lapsia on suojeltava kaikilta väkivallan eri muodoilta ja taattava lapsille kaikissa olosuhteissa riittävä hoiva ja huolenpito. Väkivallan kierre siirtyy usein isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Noin 70 prosenttia väkivaltakodeissa kasvaneista pojista omaksuu väkivaltaisen käyttäytymismallin, ja kysymys on useimmiten nimenomaan opitusta mallista. Kierteestä on vaikea päästä irti, mutta se on mahdollista. Suojelemalla lasta kaikin mahdollisin keinoin joutumasta todistamaan väkivaltaa tai itse sen uhriksi voidaan myös katkaista väkivaltaisen käyttäytymismallin välittyminen sukupolvelta toiselle.

Vain murto-osa lasten pahoinpitelyistä tulee viranomaisten tietoon, ja viranomaisten ja lääkärien tulisikin rohkaistua tunnistamaan lapsen pahoinpitely ajoissa. Rohkeutta asiaan puuttumiseen tarvitaan myös naapureilta ja muilta aikuisilta. Varhainen puuttuminen pahoinpitelyihin on ratkaisevaa, sillä asiaan puuttumalla pahoinpitelyn jatkuminen voidaan estää jopa 90 prosentissa tapauksista. Jos pahoinpitelyyn ei puututa, lapsen riski vammautua seuraavissa pahoinpitelyissä on 30 prosenttia ja riski kuolla 10 prosenttia. Näiden tilastojen valossa olisi tärkeää, että lapsen ja väkivaltaisen vanhemman väliset tapaamiset järjestettäisiin valvotuissa olosuhteissa ennalta ehkäisten mahdollisia pahoinpitelyjä. Lasta ei missään tapauksessa saisi jättää väkivaltaisen seuraan ilman valvontaa. Kynnys kertoa pahoinpitelystä on korkea aikuisellekin, puhumattakaan pahoinpitelyn todistajaksi tai uhriksi joutuvasta lapsesta.

Puolustuskyvyttömän lapsen turvallisuuden takaaminen kaikissa tilanteissa on ensiarvoisen tärkeää, sillä yksikin väkivaltaa kokenut lapsi lisää on liikaa. Lainsäädännöllä ei voida kaikkia ongelmia ratkaista, mutta toivon, että tämä olisi yksi niistä elementeistä, joilla tätäkin asiaa voitaisiin viedä eteenpäin.

Tony Halme /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kyllä se on hyvä, että kunta vaatii lasten tapaamista ja pitää huolen siitä vanhempien eron jälkeen, sillä monta kertaa lapset joutuvat vanhempien pelinappuloiksi, kun nämä manipuloivat lasten kautta toistensa elämää. Lasta ei pidä pakottaa tapaamaan vanhempaa, jota hän pelkää, sillä lapsi ei pelkää syyttä. Lapselta pitäisi pystyä puolueettomasti kysymään, kenen vanhemman kanssa hän haluaa olla, ketä hän pelkää, ja pikkutytöillä se on liian usein seksuaalisesti käyttäytyvä mieshenkilö, jolle ei armoa pitäisi suoda. Näin ollen puollan ed. Holmlundin hyvää lakialoitetta ja kannatan sitä.

Paula  Risikko / kok:

Arvoisa herra puhemies! Perheväkivaltaa on Suomessa aivan liian paljon. 90 prosentissa perheväkivaltatapauksista uhrina on nainen, 10 prosentissa uhrina on mies. Suomessa kuolee kaiken kaikkiaan 30 naista vuodessa perheväkivallan uhrina. Se on väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muussa EU-maassa. Perheväkivallan seuraukset näkyvät perheen ja lasten moninaisena pahoinvointina. Kuten ed. Holmlund totesi, noin 200 000 lasta Suomessa kärsii vuosittain perheväkivallasta.

Kannatan ed. Holmlundin tekemää lakialoitetta hyvin lämpimästi. Pohdin vain sitä 9 §:ää, kun siellä puhutaan, että mikäli lapsen turvallisuus niin vaatii. Tietysti pitää ottaa huomioon, että lapsen ympäristössä voi olla henkilöitä, joiden turvallisuus myöskin vaatii. Otan esimerkin: tässä hiljattain tapahtui kauhea onnettomuus, jossa kaksi lasta sai surmansa, ja siinä tietysti turvallisuushaitta oli myöskin tälle äidille.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Holmlundin lakialoite osuu oikeaan asiaan tänä aikana nimenomaan. Mehän olemme odottamassa lastensuojelulain uudistamista ja nimenomaan sosiaalialan kehittämisohjelman toteuttamista ja tiedämme, että kunnissa sosiaalityö on osittain kriisissä. Tietysti meillä on lainsäädäntö olemassa ja selkeitä ohjeita, millä tavalla tulee toimia, mutta nimenomaan meiltä puuttuu laista konkreettiset, selkeät kohdat, joilla suojellaan lapsia. Meillä kävi sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tässä vasta lasten parissa työskentelevien järjestöjen edustajia, ja he erityisesti toivat esille sen, että nyt jos koska tulee lähteä lastensuojelusta. Kysymys tässä on tietysti resursoinnista myös, mutta jos saadaan lakiin pykälämuutos, joka sitten myös velvoittaa, niin sen täytyy sitten myös tuottaa resursseja, että saadaan sitten lastensuojeluun myös työntekijöitä, ja siitä on myös kysymys, millä sitä työtä sitten tehdään ja valvotaan. Mutta erittäin osuva lakialoite.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Rauhala toi tärkeän asian esille täällä salissa nyt, lastensuojelulain muuttamisen, ja tällä hetkellä minä olen hieman huolissani siitä, että ministeriössä kun sitä valmistellaan, se on hankkeena jaettu kolmeen isoon hankkeeseen. Tietysti huolta kannan siitä, että pysyy sitten kuitenkin tämä kokonaisuus, ja siitä, että se valmistuu mahdollisimman pian, nimittäin lastensuojelulaki täytyy saada nopeasti voimaan ja nimenomaan sellaiseksi, että se on tarkoituksenmukainen tähän yhteiskunnan tilanteeseen.

Anneli  Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Tuen lämpimästi ed. Holmlundin tekemää esitystä. Tällä hetkellä tähän samaan asiaan puututaan lähinnä lastensuojelun kautta. Elikkä jos on tämmöinen tapaamisoikeuteen liittyvä turvattomuus, niin käytännössä siihen puututaan lastensuojelulain kautta, elikkä siellä 1 §:ssä lukee: "Lapsella on oikeus turvalliseen - - kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusija erityiseen suojeluun". Tämä lakiehdotus, jonka ed. Anne Holmlund on nyt tehnyt, käytännössä selkeyttäisi nimenomaan tapaamisoikeuteen liittyvää lainsäädäntöä. Tällä hetkellähän tapaamisoikeuteen liittyvä lainsäädäntö perusajatukseltaan lähtee nimenomaan lapsen edusta ja lapsen näkökulmasta. Valitettavasti käytännössä se toteutuu juuri näin, kuten ed. Holmlund itsekin totesi, että lähtökohtana on aikuinen elikkä vanhemmat, ja silloin lapsen oikeus tämän tapaamisen osalta ja tähän turvalliseen ympäristöön häviää, ja siltä osin tuen lämpimästi tätä aloitetta.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Näin miesnäkökulmaltakin sanoisin, että tämä ed. Holmlundin tekemä lakiesitys on aivan oikea. Näitä tapaamisia itsekin olen joskus joutunut virkamiehenä valvomaan, ja voi sanoa, että ne ovat äärimmilleen vietyinä erittäin hankalia ja haastavia kenelle tahansa henkilölle. Ongelma on varmasti se, minkä ed. Rauhala toi täällä esiin, että aina kun kunnille annetaan lisää tehtäviä, niin kuin tässä tilanteessa, tulisi antaa myös lisää resursseja. Nimittäin tällä hetkellä monet kunnat jo, maaseutukunnat, kärsivät esimerkiksi koulutettujen sosiaalityöntekijöiden puutteesta, koska heitä ei nykyisellä palkkatasolla esimerkiksi pieniin kuntiin ole saatavilla. Käytännössä nämä yksi tai kaksi henkilöä siellä sosiaalitoimistossa joutuvat kohtuuttoman työtaakan alle, ja niin kuin arvaattekin, jos näitä tapauksia alkaa tulla sekä väkivaltaisuuden, päihde- tai muun ongelmaisuuden vuoksi, niin voidaan kysyä, missä vaiheessa ne muut tehtävät sitten tulevat hoidetuiksi. Eli ehdottomasti olen tämän lakialoitteen takana ja korostan sitä, että jos uudessa lastenhuoltolaissa lähdetään myöskin tätä asiaa tutkimaan, pitää myöskin miettiä, millä annetaan riittävät resurssit kunnille hoitaa nämä tärkeät velvoitteensa.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa puhemies! Lastensuojelutoimenpiteet ovat viime vuosina kasvaneet erittäin hälyttävästi ja ovat kasvaneet jo monina vuosina. Se, mitä useissa puheenvuoroissa on todettu, pitää täysin paikkansa. Ehdottomasti tarvitaan lisäresursointia tai, sanoisinko, oikeaa ja riittävää resursointia siihen, että lastensuojeluun liittyvät kysymykset pystytään myös kunnissa toteuttamaan. Se on mielestäni erittäin tärkeä asia. Toisaalta se viesti, mitä itse olen saanut kentältä, on myös se, että riittävästi ei välttämättä ole tällä hetkellä soveliaita tapaamispaikkoja. Mutta tämäkin on sellainen kysymys, että se pitää kuntakohtaisesti ratkaista ja päätyä sitä kautta niihin tuloksiin, jotka kyseisen kunnan palvelua mahdollisimman parhaiten toteuttavat ja ovat kunnan toiminnalle sopivia.