Johanna Karimäki /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä lakialoite liittyy vuoden 2012 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lakialoitteessa esitetään harkinnanvaraisen toimeentulotuen valtionlisää lasten ja nuorten harrastusten tukemiseksi.

Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa. Kuitenkin monen harrastuksen osalta kustannukset ovat kovin suuret, ja liian moni lapsi putoaa ulos sosiaalisen ympäristönsä piiristä, koska ei ole varaa ottaa osaa harrasteisiin. Kunnilla on toki mahdollisuus myöntää harkinnanvaraista toimeentulotukea lasten harrastusten tukemiseksi. Tätä mahdollisuutta käytetään kuitenkin erittäin harvoin. Siltä pohjalta tämä aloite on tehty.

Mielestäni kuntien tulisi käyttää enemmän tätä mahdollisuutta tukea vähävaraisten lasten harrastuksia, ja toivon, että tämä valtiolta tuleva korvamerkitty raha kannustaisi kuntia tukemaan köyhien lasten harrastuksia. Tämä olisi lisäponne asian eteenpäin viemiseksi. Esitys lisäisi lapsiperheiden mahdollisuuksia saada tätä tärkeää, ennalta ehkäisevää tukea ja ehkäisee näin lasten syrjäytymistä.

Asia on tärkeä monen lapsen tulevaisuuden kannalta, sillä noin 12 prosenttia kouluikäisistä lapsista elää pienituloisiksi luokitelluissa perheissä. Todellakin tämän lakialoitteen yhteydessä on jätetty myös talousarvioaloite, jossa nyt esitän 5 miljoonan euron lisämäärärahaa tämän asian edistämiseksi.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Edustaja Karimäki on tehnyt erittäin tärkeästä asiasta lakialoitteen ja semmoisesta asiasta, joka on ollut valitettavan pitkään ongelma ja aiheuttanut hyvin ikäviä tilanteita niiden kohdalle, jotka tästä toimeentulotuen harkinnanvaraisuudesta ja sen laveasta tulkinnasta ovat joutuneet kärsimään.

Minä muistan, kun kaudella 2003—2007 istuin työhuoneessani ja selasin hyvin paljon arvostamani kansanedustaja Esa Lahtelan kirjallisia kysymyksiä, joita oli aikamoinen liuta, ja huomasin yhden kirjallisen kysymyksen otsikon "Köyhän lapsen oikeus polkupyörään". Kun minä näin sen otsikon, minä hymähdin, että mitäpä se Esa on taas keksinyt, mutta kun luin sen kirjallisen kysymyksen perustelut ja itse kysymyksen, niin enpä hymähdellyt sitten enää.

Edustaja Lahtela kertoi kysymyksessään seuraavaa, totesi aivan niin kuin edustaja Karimäkikin, että toimeentulotukilain henki on turvata perheelle välttämättömät edellytykset tulla toimeen. On perusnormisto ja harkinnanvarainen osuus. Juuri tämän harkinnanvaraisen osuuden käytöstä onkin syntynyt eniten ongelmia, ja siitä voi syntyä myös suurimmat virhearvioinnit, jotka pitkässä pelissä voivat aiheuttaa paljonkin vahinkoa ja koitua yhteiskunnalle todella kalliiksi. Sitten edustaja Lahtela kertoo tässä kirjallisen kysymyksen perustelussaan hyvin puhuttelevan esimerkin, joka aika monelle perheelle ja lapselle on varmasti vieras mutta on tosi ikävä, kenen kohdalle se sitten sattuu.

Edustaja Lahtela kertoo, että erään yksinhuoltajan esimerkkitapauksessa toimeentulotuella elävä henkilö meni hakemaan kaupungin sosiaalitoimistosta harkinnanvaraista avustusta 11-vuotiaan tyttärensä polkupyörän ostoon. Tytön luokka tekisi kevään aikana liikunta- ja liikennekasvatusmielessä polkupyöräretkiä luontoon, uimahalliin, varuskuntaan sekä mahdollisiin muihin kohteisiin. Tyttö olisi mielellään ajanut myös koulumatkat pyörällä, koska samoilla kulmilla olevat koulukaveritkin niin tekivät. Mutta miten kävikään? Sosiaalitoimisto katsoi, ettei polkupyörä kuulu välttämättömyysmenoksi, ja hylkäsi anomuksen.

Nyt ainakin yksi polkupyöräretki uimahallille on jo toteutunut. Tämä edellä mainittu tyttö ei voinut osallistua retkelle. Hänelle annettiin siksi aikaa tehtäviä, joita hän voisi tehdä koululla. Voi vain arvailla, miten tällainen vaikuttaa tämänkin lapsen henkiseen kehitykseen sosiaalisista suhteista luokkatovereihin puhumattakaan. Lahtela kysyy tässä, onko mahdollista, että hallitus voisi tarkistaa harkinnanvaraisen toimeentulotuen jaon perusteita siten, että köyhänkin lapsella on oikeus polkupyörään.

Arvoisa puhemies! Nykyinen kansanedustaja, silloinen ministeri Osmo Soininvaara vastasi tähän kysymykseen, ja hän totesi silloin, että ehkäisevän toimeentulotuen perusteita ei ole valtakunnallisesti määritelty, vaan kunnat voivat jokaisessa yksittäistapauksessa harkita, millä tavoin henkilön sosiaalista suoriutumiskykyä voitaisiin parhaiten edistää. Edelleen, kun on kyse lapsen tarpeista, tulee ottaa huomioon myös kuntia velvoittava lastensuojelulainsäädäntö. Sen mukaan lasta ja nuorta tulee tarvittaessa tukea koulunkäynnissä, ammatin ja asunnon hankkimisessa, työhön sijoittumisessa, harrastuksissa ja muiden henkilökohtaisten tarpeitten tyydyttämisessä muun muassa taloudellista tukea antamalla. Näin siis jo vuonna 2000, mutta sama ongelma kummittelee sekä lainsäädännössä että kuntien käytännöissä vieläkin. Niin kauan kuin tämä tilanne on auki, on aivan varma, että kuntien säästöpaineissa myöskin tätä harkinnanvaraista toimeentulotuen osaa ja sitä harkintavaltaa käytetään liian nihkeästi semmoisissakin tilanteissa, joissa mitä pidemmällä aikavälillä asiaa tarkastelee, sitä varmemmin se tuottaisi hyvää sille henkilölle, jolta puute poistetaan, ja myös laajemmin yhteiskunnassa poistaisi eriarvoisuuden.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Laki harkinnanvaraisesta toimeentulotuen valtionlisästä lasten ja nuorten harrastusten tukemiseksi olisi tarpeen monestakin syystä.

Suomessa oli vuonna 1995 köyhissä perheissä 52 000 alle 18-vuotiasta lasta. 2000-luvun alussa lapsia oli jo 129 000, ja vuonna 2007 köyhissä perheissä oli 151 000 lasta.

Koska tiedetään, että pienituloisten lapsiperheiden arki on jatkuvaa kädestä suuhun elämistä, jotain tulisi tehdä. Yllättävät menot ja pienentyneet tulot vaikeuttavat vähävaraisten perheiden arkea huomattavasti.

Mitä tulee sosiaaliturvaan, niin ehkäisevän toimeentulotuen keinoin perhettä, lasta ja nuorta voidaan tukea jo nyt taloudellisesti myös harrastuksissa. Sosiaalitoimen pitkäaikaisasiakkaille useat kunnat kyllä myöntävät harkinnanvaraista toimeentulotukea myös harrastuksiin, mutta koska se on niin sattumanvaraista ja eriarvoistavaa, olisi lailla myös varmistettava se, että tasapuolisuus toteutuisi kunnasta tai asiakkaan äänenpainosta riippumatta.

Arvoisa puhemies! Kunnat säästävät lapset ja nuoret hengiltä, tai jos ei ihan hengiltä, niin ainakin osa köyhien perheiden lapsista syrjäytyy. Jos lapsille ja nuorille ei mahdollisteta osallisuutta ystäviensä kanssa samoihin harrastuksiin, pitää lapsen ja nuoren yhteisö osaltaan huolen siitä, että syrjäytymistä tapahtuu siksi, kun vanhemmat ovat vähävaraisia. Onko tämä oikein saati järkevää, kun tiedämme, että syrjäytynyt nuori tulee yhteiskunnalle maksamaan miljoonan tai enemmän euroja?

Mitä sitten tulee kuntien vastuuseen lasten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, haluan uskoa, että kunnat tekevät voitavansa lasten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Kunnilla on ehkäisevän toimeentulotuen lisäksi monia muitakin keinoja tukea harrastuksia. Esimerkiksi kotikaupungissani Vantaalla musiikkiopiston rehtori voi harkintaan perustuen myöntää huojennusta lukukausimaksuissa lukuvuodeksi kerrallaan. Poikkeuksia mahdollistamalla kunnat antavat virkamiehille konkreettisia välineitä turvata vähävaraisten perheiden harrastuksia, kuten esimerkiksi musiikin harrastamisessa.

Summa summarum: Koska meille kaikille on selvää, että kunnilla ei ole rahaa tai tahtoa kustantaa vähävaraisten lasten harrastuksia tasapuolisesti tai riittävästi, on laki harrastusten turvaamiseksi tarpeen. Kuntia tulee tukea taloudellisesti pitämään parempaa huolta vähävaraisten lasten ja nuorten harrastuksista. Toivonkin, että Johanna Karimäen lakialoite menestyy ja valiokunnissa tullaan kiinnittämään huomiota myös siihen, että kunnat jatkossa tukisivat tasapuolisesti vähävaraisten lasten ja nuorten harrastuksia.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Karimäen lakialoitetta pidän kannatettavana. Kunnissahan on tosiaan mahdollisuus tälläkin hetkellä myöntää harkinnanvaraista toimeentulotukea, mutta valitettavan usein sen käyttötarkoitukset tai myönnettävät määrät vaihtelevat rajusti eri puolilla Suomea. Joissain kunnissa on havaittu, että sen avulla on mahdollista ennalta ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä, ja sitä myönnetäänkin juuri esimerkiksi harrastustoiminnan tukemiseen. Paljon riippuu myös kunnan sosiaalityöntekijöistä, kuinka he suhtautuvat tämän harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämiseen.

Pidän kuitenkin kannatettavana tätä tehtyä lakialoitetta, että niin sanotusti korvamerkittäisiin tällaista harrastusrahaa. Erityisesti perheissä, joissa eletään toimeentulotuen varassa, on talous hyvin tiukka, ja vielä erityisesti jos kyseessä on yksinhuoltajaperhe. Olisikin ensiarvoisen tärkeää kohdentaa myös taloudellisia toimenpiteitä näiden kaikkein köyhimpien perheiden tukemiseen ja siihen ennalta ehkäisevään työhön.

Lasten ja nuorten kohdalla syrjäytymisen riskit ovat karut ja todelliset, ja lapsiperheköyhyys tuntuu jatkavan kasvuaan. Tällä hetkellä varovaistenkin arvioiden mukaan Suomessa on noin 150 000 lasta, jotka elävät köyhyydessä. Tällaisen tuetun harrastustoiminnan kautta luotaisiin kaikille mahdollisuuksia tasavertaiseen osallisuuteen, ja tässä yhtenä tukimuotona voisi varsin hyvin toimia tämän lakialoitteen mukainen esitys.

Johanna Karimäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Minä kiitän edustajatovereita erittäin hyvistä ja perusteellisista ja tietopohjaisista puheenvuoroista. Tuo edustaja Mustajärven esille nostama Esa Lahtelan kirjallinen kysymys on kyllä todella oiva esimerkki siitä, minkälaisia ongelmia voi tulla, kun tämän harkinnanvaraisen toimeentulotuen jakoperusteet eivät ole niin tarkkaan määritellyt. Ja mihin edustaja Niikkokin viittasi, niin on kovinkin räikeätä epätasa-arvoa, jos riippuu siitä, että missä lapset asuvat. Toki ongelmaa voi korjata myös korjaamalla itse tätä lakia harkinnanvaraisen toimeentulotuen jakoperusteista täsmentämällä sitä, mutta toisaalta kun tiedetään, miten niukkoja kuntien rahavarat ovat, niin ehkä tällainen tietty korvamerkitty könttäsumma, jota myös sitten kunnat voivat omalta osaltaan täydentää, jos tarpeen on, voisi edelleen edesauttaa asiaa. Mutta todella keskeistä ja tärkeätä olisi mielestäni, että löytyisi joku keino, joka auttaisi, koska tämä Esa Lahtelankin tärkeä kysymys on tehty jo vuonna 2000 eli tämä haaste on meillä ollut jo yli 10 vuotta. Moni lapsisukupolvi on kasvanut ja kenties kärsinytkin siitä, että on joutunut syrjäytymään harrastusten piiristä. Ennaltaehkäisyhän on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Olisi todella toivottavaa, että kunnissa ja sosiaalipalveluissa ja laajaltikin ymmärrettäisiin se, että tulevaisuudessa saadaan valtavasti säästöjä, kun mahdollisimman moni pelastetaan syrjäytymiseltä.

Todellakin tähän Esa Lahtelan kirjalliseen kysymykseen on peruspalveluministeri Soininvaarakin aikoinaan vastannut: "Kun toimeentulotukea uudistetaan, tulee vakavasti harkittavaksi, pitäisikö toimeentulotuen perusosasta irrottaa osa käytettäväksi ainoastaan lapsen tarpeisiin." Eli kaikenlaista on vuosien saatossa pohdittu, mutta nyt alkaa olla tekemisen aika.

Katja Taimela /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! On ilo olla kannattamassa jälleen kerran edustaja Karimäen tekemiä lakialoitteita. Tästä se alkoi nyt sitten tämän vaalikauden osalta.

Harrastaminen on monesti kallista, mutta mahdollisuudet harrastaa kuuluvat mielestäni meille kaikille. Lapsen ja nuoren keskeinen sosiaalinen ympäristö ja mahdollisuudet toteuttaa ja kehittää itseänsä tulevat useasti harrastusten parista, ja tästä me olemme tietysti varsin yksiselitteisen samanmielisiä tässä salissa tällä hetkellä.

Yksi yhteiskunnan keskeinen ongelma on, että lapset ja nuoret syrjäytyvät. Negatiivinen kehityskulku lähtee pitkälti siitä, että kodin ulkopuolisia harrastuksia ei yksinkertaisesti ole. Olisi siis äärimmäisen tärkeää, että etenkin heikoimmista oloista ponnistavat lapset ja nuoret saataisiin ulos neljän seinän sisältä.

Taloudellisesti aloitteen ajatukseen satsattu panos tulee moninkertaisesti takaisin. Tästä on tutkimuksia, ja tietysti ihan talonpoikaisjärjellä tämän jo ymmärtää. Ja yhteiskunnallisesti ajateltuna tällä pystytään tukemaan nyt pahasti kadoksissa olevaa yhteisöllisyyttä ja sen kehittymistä.

Edustaja Karimäen aloite ansaitsee kiitoksen myös siitä, että siinä lähdetään kantamaan valtion taholta taloudellista vastuuta toimeentulotuen maksamisesta. Kunnilla on talouden ahdinkoaikoina todella vaikeaa toimia inhimillisesti tämän tyyppisten vapaaehtoisten tukien maksamisen kohdalla, kuten me kaikki kuntapäättäjät tiedämme, ja taitaa salissa olla meitä useampia nyt tälläkin hetkellä. Rahat riittävät huonosti jo lakisääteisiinkin kuntapalveluihin. Avoimeksi jää se kysymys, jos kunnille tämä raha osoitetaan, miten varmistetaan se, että raha menee aloitteessa mainittuun tärkeään tarkoitukseen. Osittain se vaatii pohdintaa, osittain harkintaa, mutta yleensä tässä salissa on niihin ollut haluja.