Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2008 on sikäli taas valiokunnalle myönteinen, että kanslerinvirasto on ottanut huomioon ne pienet huomautukset, mitä valiokunnalla on ollut, ja se on tyydytyksellä todettava. Niitä asioita, joista tässä nyt olisi syytä meidän valiokunnan mietinnön pohjalta puhua, on ensin se, että oikeuskansleri on useasti kiinnittänyt huomiota asioiden viipymiseen, joka on valitettava ongelma meidän hallinnossa. Erityisen myönteisenä on pidetty tässä meidän mietinnössämme sitä, että apulaisoikeuskansleri on omana aloitteena ottanut tutkittavaksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintakyvyn ja tehnyt siitä kannanoton, joka sittemmin johti aika laajoihin uudistuksiin. Siihenhän on tässä salissa monesti kiinnitetty huomiota, ja me pidämme sitä tietysti erittäin hyvänä.

Sitten on useasti näissä käsittelyissä ollut puhetta tästä aika raskaasta kantelutaakasta, joka on jo ollut virastossa kauan ennen nykyistä oikeuskansleria. Nyt tässä meidän mietinnössämme kiinnitetään huomiota siihen, että sen kanteluajat ovat melko hyvin lähteneet lyhenemään, sekä keskimääräiset kanteluajat että sitten on saatu aikaan se, että hyvin monet kantelut ratkaistaan erittäin nopeasti. Virastolla on nyt tavoitteena, että vähintään 90 prosenttia ratkaistaisiin vuodessa, ja se on tietysti valtavan hyvä tavoite, ja toivottavasti siihen päästään.

Sitten tässä myös korostetaan samaa kuin oli tässä oikeusasiamiehen suhteen, että työtapoja kannattaisi koko ajan uudistaa sillä tavalla, että mahdollisimman joustavasti saadaan kanteluja käsiteltyä, mieluummin niin, että kantelija pääsee oikeuksiinsa. Sehän joskus voi tapahtua puhelinsoitollakin, jos se on selvä tapaus.

Täällä salissa on nyt minusta tänään paljon puhuttu siitä, että niin harvat asiat johtavat toimenpiteeseen. Minun oma kokemukseni oikeusasiamiesvirastoista maailmalla on se, että yleensä oikeusasiamiehen puuttumisella silloinkin, kun on hyväkin oikeusasiamies, noin 10 prosentissa kanteluista saadaan jotain muutosta aikaan. Se johtuu siitä, että monet viranomaiset joutuvat tekemään lain nojalla kansalaisille ikäviä päätöksiä, jotka voivat olla ihan lainmukaisia, ja kansalaiset tietysti kantelevat, mutta vika ei siis ole valvojassa vaan siinä, että joskus, jos esimerkiksi poliisi puuttuu kahden henkilön väliseen riitatilanteeseen, niin ei siinä nyt aina voi olla miellyttävä kaikille. Se on se perusongelma tässä. Tässä Oikeuskanslerinvirasto on tehnyt toimenpiteen noin 16 prosentissa, mikä on siis mielestäni hyvin korkea. Voidaan myös sanoa, kun puhuttiin tästä virkasyyttämisestä, että Oikeuskanslerinvirasto erityisesti oikeuskansleri Jonkan aikana on ollut kyllä valmiimpi päättämään virkasyytteestä kuin oikeusasiamies. Minä jo selitin sen kertomuksen yhteydessä, mistä tämä johtuu, eli tämä kansainvälinen virtaus tässä suhteessa on hyvin voimakas.

Tässä kertomuksessa on semmoinen toivomus oikeuskanslerille, jossa puhutaan siitä, että hän voisi joskus tuoda esille puheenvuoron tässä kertomuksessa jostain yleisestä teemasta. Valiokunta sanoi siis näin. Valiokunnan mielestä esimerkiksi tällainen teema, josta oikeuskanslerilla on laaja kokemus ja tietämys, sopisi varsin hyvin aiheeksi yleisemmällekin puheenvuorolle. Se nyt koskee nimenomaan näiden juttujen viipymistä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta, mutta teemahan on aina tietysti oikeuskanslerin valittavissa. Semmoinen puheenvuoro oikeusturvan jostain erityisasiasta voisi olla arvokasta esittää tässä kertomuksessa.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä oikeuskanslerin kertomuksessa on monia asioita, jotka vaativat vahvempaa keskustelua ja myöskin eduskunnassa toivon mukaan syventymistä. Otan tästä esille nimenomaan vaalirahoitukseen liittyvän asian.

Ensimmäiseksi Suomi-Soffan prosessi on tietysti tässä hyvin kuvattu mutta myöskin hyvin tärkeä vaalirahoituksen valvonta ja vaalitukien ilmoitusvelvollisuuden täyttämisen valvontakysymys.

Me muistamme täällä eduskunnassa ministeri Braxin suuret lupaukset ja kovat puheet, mutta käytännön konkretiassa hänhän meni edeltäjiensä selän taakse. Käytännössä kuitenkin vuonna 2008 olisi pitänyt oikeusministeriön jo selkeästi puuttua ilmoituskäytännössä havaittuihin epäkohtiin, ohjeistaa ja myöskin tehdä lainsäädäntöön liittyviä toimenpiteitä ja korjausehdotuksia. Juhlapuheita, kuten tästä kertomuksesta ilmenee, ministeri kyllä piti kansainväliselläkin areenalla, mutta mitään konkreettisia toimia ei näissä asioissa tapahtunut. Ehkä hallituksen sisäisen tilanteen kannalta ymmärtää vihreän ministerin mukautumisen porvarihallituksen vaalirahoitustilanteeseen. Mutta lopuksi on kyllä yhdyttävä oikeuskanslerin toteamukseen siitä, että kyllä jatkossa ehdottomasti näin poliittisesti latautuneen lain kuten vaalirahoituksen valvonta ja ilmoitusvelvollisuuden täyttämisen valvonta pitää järjestää muutoin kuin oikeusministeriön toimesta. Sille on löydettävä muunlaiset valvontatavat.

Arvoisa puhemies! Puutun lähinnä poliisiin liittyviin kysymyksiin. Sisäasiainministeriön osaltahan kanteluja ja muistutuksia tehdään eniten juuri poliisiin liittyen, ja tältä osin muutama näkökohta.

Ensinnäkin on erittäin tärkeätä, että Suomen kansalaiset voivat luottaa heidän turvallisuutensa puolesta toimivien poliisien toimintaan siinä, että se tapahtuu lainmukaisesti ja niillä valtuuksilla ja oikeuksilla, joita lainsäädäntö antaa. Tältä osin oli tarvetta edellisen hallituksen aikana sisäasiainministeriön käynnistää muun muassa salaisten pakkokeinojen valvontajärjestelmä ja lupajärjestelmä eli niin sanottu Salpa-järjestelmä, koska tältä osin oli selkeästi puutteita. Vuosina 2004—2005 järjestelmä saatettiin tältä osin uskoakseni hyvälle tolalle, ja tämä salaisten pakkokeinojen valvonta, rekisteröinti krp:n kautta ja myös suojelupoliisia koskien on selkeämmin valvottavissa ja myös lainmukaisuus varmistettavissa. Silloista apulaisoikeuskansleria Jaakko Jonkkaa en pyytänyt poliisin selvitysmieheksi poliisin laittomuuden takia vaan laajemmin poliisitoiminnan kehittämisen näkökulmasta, ja se työ oli arvokasta joka suhteessa.

Mutta tässä tilanteessa on tuotava esille myöskin toinen näkökulma, meidän kansalaisten turvallisuuden eteen oman terveytensä ja myöskin omaistensa terveyden, perheidensäkin turvallisuuden asettavien poliisimiesten asema. Tätä näkökohtaa ei useasti tuoda esille. Henkilökohtaisesti jouduin tutustumaan erittäin vaativiin projekteihin ja rikostutkintoihin ja rikoksentorjuntatyöhön esimerkiksi peitepoliisin toiminnan puolella. Meillä on edelleen vakava puute siinä, että peitepoliisin tehtävissä toimivan henkilön rikostutkinnan jälkeinen oma turvallisuus, hänen läheistensä turvallisuus saattaa jäädä varmistamatta. Kyllä yhteiskunnan on myös varmistettava näiden oman turvallisuutensa ja henkensä yhteiselle asialle panevien ihmisten, poliisimiesten, asia. Tämä liittyy lähinnä peitepoliisina toimivien henkilöiden anonyymitodistamisen varmistamiseen, turvaamiseen, ja tämähän ei ole oikeusministeriön puolella vielä myöskään edennyt eikä edennyt edellisenkään hallituksen aikana valitettavasti.

Sitten haluan tuoda esille tältä osin hyvin ajankohtaisen asian, Helsingin huumepoliisin tutkintaan ja huumepoliisien asemaan liittyvän kysymyksen. Kun tämä asia tuli julkisuuteen, totesin täällä jo silloin eduskuntasalissa, että näiden todella kovan rikollisuuden torjunnan etulinjassa olevien henkilöiden osalta on kohtuutonta se, että sisäministeriö ja -ministeri ei ole ottanut näitä jännitteitä välittömästi haltuun ja selvittänyt rinta rinnan näiden turvallisuustyötä tekevien poliisimiesten kanssa tämän asian haltuunottoa.

Nyt on käynyt käytännössä sillä tavalla, että he ovat joutuneet erittäin hankalan menettelytavan kohteeksi pitkitetyn käsittelyn ja löyhässä hirressä roikkumisen takia. Tällä ei ole ainakaan vahvistettu poliisin kovan rikollisuuden vastaisen toiminnan suorituskykyä ja poliisimiesten toimintakykyä. Minusta on ollut kohtuuton tämä kohtelu, johon he ovat joutuneet, ja käsittääkseni he ovat jättäneet kyllä aiheellisesti tutkimuspyynnön oikeuskanslerille tähän prosessiin liittyen. On ehkä hyvä, että sisäministeriön ja poliisin osalta tämä asia käydään perusteellisesti läpi, ja kukapa siihen olisi varmasti parempi selvitystyön johtaja kuin poliisiin toimintaan jo apulaisoikeuskanslerina paneutunut Jaakko Jonkka?

Arvoisa puhemies! Totean vain lopuksi, että ei voi olla oikeusvaltion eikä meidän kansalaisten turvallisuuden, edunvalvonnan kannalta hyväksyttävää ja oikeata menettelytavoiltaan se, miten Helsingin huumepoliisin tapauksessa on menetelty.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota vain kahteen asiaan — tavallaan kuuluvat samaan aihepiiriin toimenpiteitten osalta.

Ensimmäinen asia, tai oikeastaan kumpikin, liittyy luonnonvarahallintoon, siihen millä tavalla asioita hoidetaan, siihen toimintakulttuuriin. Ensimmäinen esimerkki tulee siitä, että meillä tuolla Perämeren pohjukan alueella on ollut jo pitemmän aikaa, muutama vuosikymmen, erittäin kovan ammattitaidon omaavaa ammattihenkilöstöä, josta osa on jo eläkkeellä, ja he ovat ottaneet tutkittavakseen niitä viranomaispäätöksiä, joita on tehty esimerkiksi erikoisesti maa- ja metsätalousministeriössä 1950- ja 1960-luvuilla. Se toimintakulttuuri on ollut erinomaisen persoonallista. Se on johtanut miljoonien markkojen, nyt jo sitten varmasti seurauksena miljoonien eurojen, menetykseen paikallisilla kalastajilla tilipusseissa vuosien varrella. Siitä koostui erinomaisen hyvä aineisto, jonka sitten työstin Oikeuskanslerinvirastolle kantelukirjeen muodossa. Se johtikin sitten Oikeuskanslerinviraston taholta sellaisten käsitysten julki tuomiseen, että ministeriö joutui siinä asiassa ryhtymään toimenpiteisiin. — Tämä on johdanto sille, mitä aion sanoa.

Nyt sitten käännyin ihan sattumoisin tuonne ministeriön uusien virkamiesten puoleen kysymyksellä, mitäs nyt sitten tehdään — Oikeuskanslerinviraston ja herra oikeuskanslerin toimenpideohjeet olivat hyvin selvät. No niitä pähkäillään, oli suurin piirtein se vastaus. Silloin tietysti, jos niitä pähkäillään kovin paljon, tämä koko pitkä prosessi, johon on käytetty valtavasti henkisiä voimavaroja ja asiantuntemusta myöskin Oikeuskanslerinvirastossa, menee ihan plörinäksi, koko homma, siis niin kuin kuivuu kokoon. Minun kysymykseni herra oikeuskanslerille kuuluukin, eikö pitäisi luoda jonkinlainen pakkoraportointisysteemi, kun on tämmöisestä asiasta kysymys, konkretiasta mitä suurimmassa määrin vaadittujen toimenpiteiden osalta, että joka vuosi joutuu asianomainen hallinnon yksikkö antamaan raportin Oikeuskanslerinvirastolle, että nyt on tehty niin kuin on ohjeet annettu. — Tämä oli asia numero yksi.

Asia numero kaksi tuli tuossa oikeusasiamiehen kertomuksen osalta jo esille, ja se liittyy tähän akuuttiin ympäristö-, liikenne- yms. hallinnon perusremonttiin. Elikkä siis nyt on käynyt hyvin selvästi ilmi se, että valmistelu on ollut äärimmäisen heikkoa — harvoin käytän sanaa "äärimmäinen", mutta tähän se sana "äärimmäinen" nyt kerta kaikkiaan sopii. Kaikki on päin seiniä suurin piirtein, eivät edes puhelimet toimi, niin kuin täällä oikeusasiamiehen kertomuksen kohdalla tuli esiin — arvoisa oikeuskansleri oli varmaan kuulon ulkopuolella, ei päässyt sitä kuulemaan, mutta täällä edustajat kertoivat niistä havainnoista, että puhelimet eivät toimi, mitkään järjestelmät eivät toimi. Kaiken huippu oli nyt maanantaina saamani informaatio siitä, että eräällä hallintolohkolla elyissä eri puolilla Suomea, vaikka on täsmälleen samasta virkahenkilöstöstä kysymys, on aivan erilainen toimintakulttuuri otettu käyttöön. Siis kansalaisten ja yhteiskunnan yhdenvertaisen kohtelun periaate ei toteudu. Eihän näin voi olla. Tässä, arvoisa puhemies, on silloin nopean puuttumisen asiasta kysymys: täytyy yhteiskunnassa olla laillisuusvalvonnassa jokin menetelmä, joka tällaisessa tilanteessa iskee päälle välittömästi. Tässä suhteessa — nyt on helmikuun puoliväli kohta menossa — mitään ei ole tapahtunut.

Oiva Kaltiokumpu /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2008 osoittaa hyvin, miten meidän laillisuusvalvontamme toimii, ja on erittäin hyvä, että meillä on sekä oikeuskansleri että eduskunnan oikeusasiamies, jotka omilta sektoreiltaan puuttuvat näihin asioihin, joita kansalaisten puolesta viranomaiset palveluina tarjoavat, ja toisaalta sitten kansalaisten kokemiin epäkohtiin.

Ed. Pulliainen toi tässä tämmöisen tasavertaisuus-, oikeudenmukaisuuskysymyksen esille, ja voin nostaa esille toisesta näkökulmasta asian, joka koskee oikeuslaitoksia ja lähinnä samantapaisista rikoksista annettujen tuomioiden oikeudenmukaisuutta suhteessa toisiinsa. Viime päivinä on kovasti kansalaiskeskusteluissa esitetty näkemyksiä raiskaustuomioista — tietojeni mukaan netissä on 120 000 suomalaista, jotka ovat esittäneet näistä näkemyksensä — ja yleisesti ottaen raiskaustuomioita pidetään alhaisina niin kuin henkeen ja terveyteen kohdistuvia seuraamuksia muutoinkin. Suomessahan on monista lähteistä todettuna sekä raiskausrikoksissa että henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa hyvin lievät tuomiot.

No, miksi näitä tuomioita sitten annetaan erilaisia? Tietysti tapaukset ovat erilaisia. Meillä on rikoslaissa kolme eri kohtaa 20 luvussa, joissa on erilaisia, suoraan raiskaukseenkin liittyviä, rikoksia: on raiskaus, törkeä raiskaus, pakottaminen sukupuoliyhteyteen ja sitten näitä seksuaaliseen tekoon pakottamisrikoksia. On ymmärrettävää, että ne ovat erilaisia, mutta valitettavan vähän mikään valvova viranomainen tai edes mikään taho on selvittänyt sitä, millä tavalla nämä tuomiot ovat suhteessa toisiinsa. Näitähän ei mene kovin paljon tuonne ylempiin oikeusasteisiin, koska niistä ei kovin paljon valiteta — syyttäjien pitäisi valittaa, saataisiin ennakkopäätöksiä ja tällä tavalla.

Yksi keskeinen ongelma näissä rikoksissa on liian alhaiset minimit. On sanottu, että — tai on eräs asiantuntijalausunto, en ole itse sitä varmistanut — Ruotsissa on raiskauksesta 4 vuotta minimirangaistus. Kun Suomessa tuomioita on annettu, niin raiskausrikoksista 60 prosenttia on johtanut ehdottomaan vankeuteen ja 40 prosenttia ehdolliseen. Näistä rangaistuksista törkeässä raiskauksessa keskimääräinen rangaistus on 3 vuotta 3 kuukautta. Muun muassa pakottamisessa sukupuoliyhteyteen, joka on samalla tavalla raiskausrikos, jossa on lievempää väkivaltaa käytetty, keskimääräinen tuomio on 8,5 kuukautta ehdollista vankeutta.

Voidaan kysyä, vastaako tämä kansalaisten oikeustajua, ensinnäkin tällaiset seuraamukset, kun otetaan huomioon, että jos ehdoton vankeustuomio on 8 kuukautta, se toteutetaan yhdyskuntapalveluna, jolloin se on vain 200 tuntia yhdyskuntapalvelua jossakin virastossa, ja jos rikkoo sitä, niin sen jälkeen joutuu suorittamaan vankeutta, mutta ensikertalaisena se linnatuomio kestää vaan 4 kuukautta ja kaksi kolmasosaa rikoksen uusijalta. Jotkut oikeusoppineetkin ovat esittäneet epäilyjä, onko törkeän raiskauksen tuomiot hilattu sen takia alhaiseksi, että saadaan tuomio antaa ehdollisena, koska alle kahden vuoden tuomio voidaan antaa Suomessa ehdollisena.

No, aivan oma lukunsa on se, että samaan aikaan, kun kansalaiset kokevat, että näistä yksilöön kohdistuvista rikoksista seuraamukset ovat liian lieviä, oikeusministeriö valmistelee niin sanottua pantavalvontaa, jossa tämmöiset kaksi kolmasosaa linnatuomiosta suorittaneetkin vapautettaisiin vielä aikaisemmin vapauteen, ja hehän ovat lähes täysin taparikollisia. Luin kyllä tuon oikeuskanslerinkin lausunnon tähän asiaan, ja siinähän varoitellaan tästä epäoikeudenmukaisuudesta eri puolilla maata olevien tuomittujen välillä ja sitten erityisesti näiden yksilöiden välillä, kun siellä on edellytyksiä, milloin voidaan vapauttaa: jos jollakin on koti ja asunto, niin hänet voitaisiin sitten suunnitelmien mukaan päästää vapaaksi, mutta semmoista, jolla ei ole, ei päästetä, hän olisi linnassa.

Vähän tuntuu näin pitkän poliisityön tehneenä kummalliselta, että tämmöisillä perusteilla alettaisiin lieventämään näitä ja se johtaisi ihan toiseen suuntaan kuin mitä tämä keskustelu näistä teoista on antanut aihetta. Olen sitä mieltä, että vankila ei paranna ihmisiä eikä ole missään nimessä paras paikka tuomituillekaan ja että on tehtävä kaikki voitava vankien hyvinvoinnin eteen, myöskin heidän palautumisensa ja yhteiskuntaan uudelleen sopeutumisensa eteen, ja tähän voimavaroja kyllä kannattaa laittaa. Sen sijaan en usko, että jos taparikolliset lasketaan nykyistäkin aiemmin ulos vankiloista, niin se ensinnäkään parantaa näiden vapautettujen omaa mahdollisuutta sopeutua tai sitten kansalaisten turvallisuutta tai turvallisuuden tunnetta, koska nämä henkilöthän kiertävät jo nyt, vähän pidemmällä kaavalla, ulos huumeita myymään, tekemään väkivallantekoja, poliisin haaviin, putkaan, poliisitutkintaan, sitten syyttäjän pöydälle ja asianajajien asiakkaiksi ja viimein tuomioistuimeen. Se rundi kiertää aina niin kauan kunnes henkilö on sisällä, ja alkaa, kun hän pääsee ulos. Haluammeko me nopeuttaa tätä kiertoa sillä, että vaarannamme yhdenmukaisen tuomion antamisen jokaisen rikoksentekijän osalta näistä olosuhteista riippumatta? Minä olen sitä mieltä, että tätä pantavalvontaa ei tule missään tapauksessa ulottaa näihin rangaistusvankeihin ja lyhentää entisestään rangaistuksia tässä seuraamusjärjestelmässä.

Näissä selvityksissä viitataan Ruotsiin, että Ruotsi on saanut hyviä tuloksia. Ruotsin sosiaali- ja terveysministeriön lausunnossa korostetaan, että suomalaiset vangit ovat enemmän päihderiippuvaisia huumeiden ja alkoholin osalta kuin ruotsalaiset ja toisaalta sitten Ruotsi satsaa merkittävästi näihin avopalveluihin, sitten kun vangit on vapautettu sieltä vankilasta. Minun aavistukseni on se, että mikäli tällaisiin menettelyihin mennään, niin se johtaa tämän kustannuksen moninkertaista siirtymistä viranomaiskustannukseksi ja asianomistajan kärsimyksiksi ja vielä kuntien ja sosiaaliviranomaisten maksamiksi toimenpiteiksi.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että Suomessa uhrin asema on jäänyt oikeastaan kaikilla tasoilla kovin vähälle huomiolle. Me olemme hyvin huomioineet ihmisoikeuksia ja rikoksentekijän puolustamista, mikä onkin erittäin tärkeää sivistysvaltiossa, mutta kovin paljon, jos nyt karrikoiden sanoo, ei kansanedustuslaitosta eikä viranomaisia eikä ministeriöitä kiinnosta se, että jos täällä maassa yrittää ja tuottaa jaettavaa hyvää, työllistää ja jos sitten varkaat tulevat ja mätkivät paikat rikki ja vievät tavarat, niin asianomistaja joutuu maksamaan vakuutukset, kalliit vakuutukset. Tiedän yhdenkin yrittäjän, jonka omaisuutta kuusi kertaa siihen mennessä oli varastettu ja rikottu, ja yhden ainoan kerran tekijä saatiin kiinni, eikä tietenkään tekijä pysty mitään korvaamaan. Jos on kysymyksessä esimerkiksi seksuaalinen itsemääräämisoikeus tai ruumiillinen koskemattomuus, niin ei voi mitenkään hyväksyä sitä, että tämä yhteiskunnan huolenpidon fokus on siinä rikoksentekijässä eikä siinä uhrissa. Kyllä meidän täytyy lähteä siitä, että perustuslaki takaa jokaiselle ihmiselle koskemattomuuden ja oikeusturvan, ja se koskee myös asianomistajia.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Oikeuskanslerin kertomukseen liittyen perustuslakivaliokunta on ottanut mietinnössään esille kanteluasiat. Suuri, yli 1 700 kantelun määrä on tietysti huolestuttava, ja erityisesti tuon määrän selvä kasvu tarkasteluvuonna on hälyttävä piirre. Lieneekö kansainväliseen talouteen liittyvän epävarmuuden leviäminen ja taloudellisen laman syveneminen myös maassamme yksi syy tähän kehitykseen.

Myönteistä tässä mietinnössä on tieto siitä, että käsittelyajat melkeinpä kauttaaltaan ovat lyhentyneet tarkasteluvuonna. Yhdyn omalta osaltani myös niihin kehuihin tästä suomalaisesta järjestelmästä, jossa oikeuskansleri valvoo valtionhallintoa ja eduskunnan oikeusasiamies näitä kansalaisiin liittyviä muita kysymyksiä. Se, että on näin kattava järjestelmä, mielestäni tukee suomalaisen oikeusvaltion käsitettä.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Kaltiokumpu puhui näistä viimeaikaisista raiskaustuomioista, jotka tuntuvat hyvin lieviltä sen teon kuvaukseen verraten. Tähän asiaanhan ei lainsäädäntöä muuttamalla voida kovin nopeasti puuttua, mutta siihen voisi puuttua sillä tavalla, että valtakunnansyyttäjä antaisi syyttäjille ohjeen aina valittaa sellaisissa tapauksissa, joissa tuomio on mennyt alakanttiin. Sillä tavalla se saadaan sitten hovioikeuksiin varmaan, koska skaalaa riittää kyllä nykymenettelyssä. Näinhän on valtioneuvoston oikeuskansleri joskus tehnyt, silloin kun hänellä oli tämä mahdollisuus.

Mutta ed. Rajamäki puhui sitten tästä huumepoliisitutkinnasta Uudellamaalla tai Pääkaupunkiseudulla. Ottamatta nyt kantaa koko tähän vyyhtiin minusta siinä on ollut vielä semmoinen ongelma, että siinä ovat joutuneet kollegat tutkimaan toisiaan: jos ne ovat olleet Helsingin huumepoliiseja, niin espoolaiset ovat tutkineet tai krp on tutkinut, ja krp:tä on tutkinut Helsinki ja Espoo jnp. Sitten on jouduttu käyttämään syyttäjiä vetämään näitä tutkijoita, joista eivät kaikki ole olleet tehtävien tasalla tai ainakin tehtävä on tuntunut heille ylivoimaiselta. Minä nyt uudistan tämän minun vanhan ajatukseni, joka on toteutunut lähes kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa, että tulisi semmoinen itsenäinen elin, joka tutkisi poliisien virkarikoksia. Se olisi poliisille hyvä, koska sitten olisi luotettava tutkintatulos, sinne siirrettäisiin kokeneita vanhempia tutkijoita uransa loppuvaiheessa ja se olisi sitten hyvä yleisölle, koska voitaisiin luottaa siihen, että asia tehdään nopeasti. Tämä sopimus, joka nyt on poliisiylijohtajalla ja valtakunnansyyttäjällä, on tietysti myönteinen askel, mutta minusta se ei ole riittävä.

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Söderman ihan oikein toteaa, että ei varmasti nykyisen lain rangaistuksia ankaroittamalla, mutta kyllä nämä minimit ovat alhaisia. Jos ajatellaan, että törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, minimi yksi vuosi ja maksimi kymmenen vuotta, niin kyllä se haarukka on liian suuri, mutta oikeuslaitoksillahan on sitä tilaa käyttää ja sitä he käyttävät ihan alasektorilta.

Tähän ed. Rajamäen näkemykseen näistä poliisiasioista. Olen samaa mieltä kyllä, että kauhea mylläkkä nousi. Alan ihmisenä en kauheasti halunnut siihen ottaa kantaa, mutta tiesin kyllä jo aika lailla, mikä se vastaus on: riidasta syntynyt syyttely, jossa ei ole rikoksia sitten tehty.

Tähän ed. Södermanin toteamiseen, että syyttäjä on tutkinnanjohtaja: syyttäjä on tutkinnanjohtajana nykyisin poliisirikoksissa, toinen sama yksikkö ei tutki toisten asioita. Sitten jos erityinen elin perustetaan, niin nekin henkilöt pitää kouluttaa poliiseiksi, heillä pitää olla poliisin valta, ja samaten tulos.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Luulen, että ed. Kaltiokummulta jäi nyt minun pointtini huomaamatta, eli minä lähdin siitä, että jos tuomio todellisuudessa on liian alhainen, niin syyttäjän pitäisi viedä se eteenpäin ja sillä tavalla saada aikaan kovempaa käytäntöä. Varmaan joskus saattaa olla joku tapaus, joka on lievä, minun on nyt vaikea kuvitella, mutta tällä tavalla minun ajatukseni kulku oli.

Minä näkisin tämmöisen itsenäisen poliisin virkarikoksia tutkivan elimen kokoonpanon sillä tavalla, että me jokainen tiedämme, että kaikissa poliisilaitoksissa on joku vanha kokenut ylikomisario, jota kaikki arvostavat, ja hän voisi siirtyä tämmöiseen elimeen sitten viimeisinä virkavuosina, jolloin hän on riittävän itsenäinen ja tuntee talot ja menettelyt niin hyvin, että tulee oikeamielinen tutkinta.

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Juuri näin, kuten ed. Söderman sanoi, että näistä pitäisi valittaa, että saadaan korkeimman oikeuden ratkaisu. En niitä tässä tuonut esille, koska varsinaisessa puheenvuorossani juuri korostin tätä asiaa. Meillä ei ole valituksia, jotka olisivat ennakkoratkaisun luonteisia.

Tästä eri elimestähän on paljon puhuttu, mutta niin kuin totesin, jotta Suomessa voi toimia tutkijana missä hyvänsä asiassa, täytyy olla poliisikoulutus, vankka kokemus ja täytyy olla myöskin virka ja valta, ja nämäkin eri elimet olisivat poliiseja. Ja toinen asia: Varmaan on yhteiskunnallisesti resurssikysymys, koska sen elimen täytyisi ulottua koko valtakuntaan ja siinäkin pitäisi olla syyttäjä tutkinnanjohtajana, jotta se objektiivisuus säilyisi. Tämä kysymys ei ole yksinkertainen, mutta asia, mistä ed. Söderman puhuu, että tutkinta on objektiivista, on tärkeä.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Halusin minäki vähä ottaa kantaa tähän, mutta mä otan vähä pehmeämmältä näkökulmalta tai erittäin vakavasta asiasta.

Yksi vakavempia ihmiskunnan rikkomuksia mielestäni on nämä raiskaukset ja ennen kaikkia lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Tiedän paljo tapauksia, oon paljo ollu yhteyksis varsinki yksinäisten naisihmisten kans ja myös sellaasten, jokka on jossain vaihees elämässä sillon alakuaikoina kärsinyt tästä, josta ei oo kerta kaikkiaan voinu puhua, siit on vaiettu. Ne on jättäny elinikääset traumat ihmisille. Ja jos ajatellahan lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, tähän pitää tarttua, tätä lakia pitää kylymän rauhallisesti sillä lailla yksinkertaistaa, mutta tuloo selvät pelisäännöt, ja rangaastukset pitää olla myös sen mukaasia, että ne tuntuu, eikä ruveta ketkuttelemahan sitä, että jos tuloo rangaastus, sitä lievennetähän joksiki tietyksi asteeksi, vaan kylymästi käytetähän häkkiä ja pirempiaikaasta. Tämä on mun mielestä maalaisjärjellä käsitettävä asia. Ja ennen kaikkia, jos otetahan sitä, että rikos on vakava ja siitä tuloo elinikääset traumat, paljonko se tuloo yhteiskunnalle maksamahan jatkossa?

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Miedon esille nostama asia on äärettömän tärkeä. Näiden lasten seksuaalisten hyväksikäyttötapausten lisääntyminen on erittäin voimakasta ollut viimeisien vuosien aikana, ja se kertoo siitä, että se on mitä suurimmassa määrin piilorikollisuutta. Ja nyt on rohjettu tehdä ilmoituksia tai on tullut viranomaisten tietoon, tämähän on virallisen syytteen alainen rikos. Nythän juuri täällä säädettiin laki, joka edesauttaa näitä objektiivisia selvityksiä siitä, onko lasta käytetty seksuaalisesti hyväksi.

Mutta vielä näihin seuraamuksiin. Jos ajatellaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, niin siinäkin on tavallisessa teossa neljä vuotta vankeutta maksimi ja törkeässä se on kymmenen vuotta, niin kuin äsken totesin, ja siitä huolimatta näitä menee ehdollisina tuomioina ja lievillä seuraamuksilla. Kyllä meillä Suomessa on tässä asiassa paljon parannettavaa. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että Suomessa tapahtuu (Puhemies: Aika!) vuosittain 15 000 seksuaalirikosta, jotka ovat piilossa.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Arvoisa puhemies! Kiitän siitä palautteesta, jota eduskunnan perustuslakivaliokunta mietinnössään on oikeuskanslerin kertomuksesta antanut. Yhteen palautteessa esitettyyn toivomukseen voin tässä heti vastata. Seuraavaan kertomukseemme tulee yhtenä osana ratkaisijoitten elikkä oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin puheenvuorot. Kiitän myös täällä käytetyissä puheenvuoroissa esitetyistä näkökohdista. Vien niissä esitetyt ajatukset Oikeuskanslerinvirastoon mukanani.