Markus Mustajärvi /vs:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että tasavallan presidentti on lähestynyt pääministeriä ja eduskuntaa ja halunnut, että osana julkisen talouden säästöratkaisuja ryhdytään toimiin tasavallan presidentin palkkiosta annetun lain muuttamiseksi. Itse olisin toivonut, että tasavallan presidentti olisi perusteluissaan viitannut myös oikeudenmukaiseen verotukseen ja oikeudenmukaiseen tulonjakoon. Mutta tasavallan presidenttihän tekee niin kuin tekee, ja jos hän kokee saavansa liikaa palkkiota, niin sitten hän kokee ja toimii sen mukaisesti. Itse asiassahan tässä lasketaan palkkio vain samalle tasolle kuin mitä se oli presidentti Halosen aikana.

Kun arvioi tätä tekoa, tasavallan presidentillähän taitaa työhistoriasta johtuen olla eläkkeitä ihan valitsemiseen asti. Tietenkin oleellinen kysymys on se, että kun miettii tämän moraalista arvoa, niin kuinka paljon tasavallan presidentin arkielämä tämän päätöksen jälkeen muuttuu. Mutta minä en ole evankelista Markus eikä tasavallan presidentti ole leski, joka tämän ratkaisun myötä antaa viimeiset roponsa yhteiseksi hyväksi.

Mutta mielenkiintoista oli se tapa, kuinka tällä julkisuudessa pelattiin ja kuinka kritiikittömästi siihen keskusteluun tiedotusvälineet lähtivät mukaan. Tosin huomasin jo silloin, kun nykyinen tasavallan presidentti toimi puhemiehenä, että hänellä oli erittäin hyvät suhteet tiedotusvälineisiin. Mutta tätähän käytettiin keppihevosena tietenkin, totta kai, kansanedustajien palk-kojen laskemiseksi. No, kaikille kansanedustajille minä annan semmoisen neuvon, että työnsä voi tehdä niin hyvin, ettei käsi vapise, kun tilin kuittaa. Tämä oli ihan yleinen neuvo kaikille. Mutta samalla haluttiin käynnistää myöskin yleinen palkka-alekeskustelu, mikä oli aika ikävää. Siinä kyllä näki sitten sen, mikä on kokoomuslaisten taustavoimien viimeinen tahto.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kantaa erittäin vakavaa huolta kansakunnan eheydestä ja suomalaisten oikeudentunnosta. Tämä on tullut hyvin selvästi esiin hänen lukuisissa esiintymisissään presidenttinä ja itse asiassa jo vaalikampanjan aikana. Presidentin päätös pyytää oman palkkionsa alentamista oli mielestäni erinomaisen hieno ja arvostettava teko.

Suhtaudun asiaan siis toisin kuin ymmärsin edustaja Mustajärven suhtautuvan, ja käsitykseni mukaan tämän teon tarkoituksena oli ennen kaikkea välittää sellaista viestiä, että ne, joilla on erittäin hyvät taloudelliset etuudet, voivat omakohtaisestikin jostakin olla valmiita luopumaan ja tällä tavoin olla omalta osaltaan rakentamassa kansallista eheyttä, kun hallitus ja eduskunta joutuvat tekemään päätöksiä, jotka taloudellisesti negatiivisella tavalla kohtaavat eri kansalaisia. Presidentti halusi omakohtaisesti osoittaa esimerkkiä, ei mistään yleisestä palkka-alesta, niin kuin myöhemmin tuli täysin selväksi, vaan nimenomaan siitä, että hyväosaiset, hyvätuloiset voisivat omalta kohdaltaankin vapaaehtoisesti, omaehtoisesti jotain tehdä.

Arvostan hyvin korkealle presidentin eleen. Koen, että hänen ratkaisunsa oli siinä mielessä eräänlainen monikärkiohjus, että toisaalta viesti ja esimerkki olisi ollut sen mukaista, että kun — kuten sanoin — hallitus joutuu tekemään ja on jo joutunut tekemään kansalaisia koskevia säästöpäätöksiä kuten vaikkapa lapsilisien jäädyttämisen, niin presidentti halusi, että kaikkein hyväosaisimmat suomalaiset omakohtaisesti osoittaisivat pidättyvyyttä ja omista eduistaan tinkimistä, jolloin kansalaisten hyväksyntä tai sietämys näille säästöpäätöksille olisi parempi ja näiden säästöpäätösten kansallista eheyttä ja oikeudentuntoa loukkaava vaikutus olisi lievempi.

Toinen puoli tästä monikärkiohjuksesta minun tulkintani mukaan oli viesti palkkapöytiin. Kun hyväosaisimmat olisivat omaehtoisesti osoittaneet pidättyvyyttä tai jopa omista eduistaan tinkimistä, niin se olisi helpottanut sitä, että tuolla palkkapöydissä synnytettäisiin mahdollisimman maltillinen palkkaratkaisu, joka taas toimisi työllisyyden hyväksi niin, että entistä useammalla suomalaisella olisi mahdollisuus tehdä työtä ja sitä kautta hankkia perheelleen toimeentuloa, eli tällainen monikärkiohjus toimiessaan olisi hyödyttänyt koko suomalaista yhteiskuntaa välittömästi ja tällaisen oikeudentunnon vahvistumisen ja kansallisen eheyden vahvistumisen kautta myös välillisesti.

Miten tässä sitten on käynyt? Hallitus omalta osaltaan on jo aikaisemmin päättänyt omien palkkioittensa pienentämisestä 5 prosentilla, ja myös johtavat kansanedustajat puhemies etunenässä ilmoittivat omana näkemyksenään, että eduskunnassa on valmiutta vastaavanlaiseen tinkimiseen tai pidättäytymiseen eduskunnan palkkioissa eli niiden vastaavaan vähentämiseen. Itse toivon, että eduskunnan palkkiotoimikunta, jolle näistä asioista päättäminen kuuluu, on herkällä korvalla kuunnellut tätä keskustelua, ja siihen myös haluan uskoa. Voi sanoa, että poliittinen eliitti on seurannut ja seuraamassa presidentin esimerkkiä.

Entäs sitten taloudellinen eliitti, entä ne, jotka tässä yhteiskunnassa saavat kaikkein suurimpia tuloja ja jotka tällaisten varsinaisten palkkojen ja bonusten lisäksi pitää kannustaa työntekoon erilaisilla kannustimilla, jotka kannustimet kuulemma vielä saavat sitoutumaan siihen yritykseen, kuten Finnairin kohdallakin on nähty? Oli se hyvä, että Finnairin toimitusjohtaja oli kannustimilla sitoutettu Finnairiin, niin että hän oli peräti kaksi vuotta firman palveluksessa. Miten on taloudellinen eliitti toiminut? Olen huomannut, että EK:n toimitusjohtaja Häkämies on seurannut presidentin esimerkkiä, mutta en ole kyllä huomannut, että talouselämän piiristä kukaan muu olisi.

Olen toki noteerannut esimerkiksi toimitusjohtaja Mika Anttosen erittäin järkevän ja rakentavan puheenvuoron aiheesta Talouselämä-lehdessä mutta en ole havainnut, että yksikään ison tai pienemmän firman johtoporukka, joka siis tienaa moninkertaisesti pääministerin palkan, olisi todennut, että kun meidän firmassa nyt on ollut nämä yt-neuvottelut ja kymmeniä tai satoja ihmisiä on jouduttu irtisanomaan, niin mekin nyt aamulla johtoryhmässä sovimme, että jokainen omaehtoisesti omia palkkioitaan pienentää vaikka 5 tai 10 prosentilla. Ei.

Talouselämän piiristä en ole havainnut, että kukaan Häkämiehen lisäksi olisi seurannut presidentin esimerkkiä. Sanon nimenomaan, että olisi seurannut, koska totta kai niitä puheenvuoroja on nähty, että lukuisat tahot ovat ilmaisseet valmiutensa seurata, kunhan muutkin tekevät vastaavalla tavalla. Olen hyvin pettynyt tähän talouselämän johtohenkilöiden toimintaan, mutta kun mietin, mitä itse olen aikaisemmin heidän arvomaailmastaan sanonut, niin ehkä ei niin kovin pettynyt tai ainakaan yllättynyt pitäisikään olla.

Jos kaiken tämän jälkeen esimerkiksi suurimpien tulojen verotusta tai osinkojen verotusta kiristetään, niin näiden talouselämän johtohenkilöiden, jotka eivät halunneet omaehtoisesti osallistua tähän esimerkin näyttämiseen ja antamiseen ja yhteiskuntaeheyden vahvistamiseen, ei tulisi näistä veronkiristyksistä olla ainakaan kovin yllättyneitä.

Risto Kalliorinne /vas:

Arvoisa puhemies! Tasavallan presidentti uudenvuodenpuheessaan halusi näyttää esimerkkiä suomalaiselle eliitille ja yritysjohtajille, näin minä tulkitsin, etupäässä yritysjohtajille siitä, että ne ihmiset, jotka tässä yhteiskunnassa ovat kaikista hyväosaisimpia, voivat vapaaehtoisesti kantaa enemmän vastuuta ja osallistua taloudellisesti vaikeina aikoina yhteiskunnan rahoittamiseen.

Tämä oli mieluista kuultavaa periaatteessa, koska tuloerojen kaventaminen on vasemmistoliitolle erityisen tärkeä asia. Mutta vasemmistoliitossa me kannamme huolta siitä, että me haluamme välineitä, jotka ovat oikeasti tehokkaita, ja siksi verotus on sellainen asia, josta pitää puhua.

Tämä hallitus on säätänyt solidaarisuusveron eli rikkaiden, hyväosaisten lisäveron, ja se on hyvä väline oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen ja tuloerojen tasaamiseen. Nyt olisikin lähdettävä liikkeelle siitä, että solidaarisuusveron alaraja laskettaisiin esimerkiksi 60 000 euroon. Tällöin sillä olisi vaikuttavuutta valtiontalouteen ja oikeudenmukaisuus toteutuisi. Konkretisoin tämän asian niin, että esimerkiksi tällä hetkellä kansanedustajan tuloilla ei pääse maksamaan solidaarisuusveroa, koska tämä raja, 100 000 euroa, on niin korkealla.

Koska tämä yritysjohtajille suunnattu viesti ei näytä olevan kovin tehokas — kaivoin täältä äsken esimerkiksi EK:n puheenjohtajan Pukin kommentin, hän piti yritysjohtajien palkkojen laskemista teennäisenä omassa kannanotossaan, tämä ei näytä tehoavan — siksi ehdotan, että lopetetaan nämä yritysjohtajien anelemiset palkkatalkoisiin, lasketaan solidaarisuusveron alarajaa. Silloin kaikki osallistuvat, kaikki hyväosaiset pääsevät osallistumaan, myös kansanedustajat pääsevät tällä tavalla tasapuolisesti osallistumaan isänmaan taloustalkoisiin.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Edustajalle on sanottava, että edustajalla on ilmeisesti väärä käsitys yritysjohtajien ansiotasosta. Nimittäin jos halutaan, että yritysjohtajat maksaisivat solidaarisuusveroa nykyistä enemmän, niin se ei todellakaan toteudu sillä, että solidaarisuusveron alarajaa lasketaan 100 000:sta esimerkiksi 60 000:een. Jos halutaan, että yritysjohtajat maksavat solidaarisuusveroa nykyistä enemmän, niin sitten voidaan aivan hyvin solidaarisuusverolle laittaa toinen uusi maksuluokka vaikka 200 000:sta ja se koskemaan yritysjohtajia.

Markus Mustajärvi /vr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tuo edustaja Zyskowiczin esimerkki, minkä hän otti ex-ministeri Häkämiehestä, ontuu sillä tapaa, että jos henkilön saamaa palkkaa ensin korotetaan kaksin- tai kolminkertaisesti aiemmasta — ja ministerin palkkakaan nyt ei ole ihan huono — ja jos hän sen jälkeen ilmoittaa, että hän on jo omaa palkkaansa pienentänyt 5 prosenttia, niin jos ihmiset miettivät tätä taustaa, tuskinpa he hurraata huutaisivat.

Mutta se, mitä minä lähinnä kritisoin siitä ajoituksesta ja tavasta, kuinka tämä asia tuotiin esille, on, että jos tasavallan presidentti tai joku muu arvojohtaja olisi halunnut vaikuttaa ihan oikeasti päätöksentekoon ja lisätä tulonjaon oikeudenmukaisuutta ja oikeudenmukaista verotusta, niin hän olisi tullut esille viikkoa aikaisemmin, kun eduskunta päätti siitä, mikä on veroprogressio ja kuinka tässä salissa päätetään sitten niistä veroista, jotka koskevat juuri niitä hyvätuloisia kansalaisia.

Risto Kalliorinne /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan ensin korjata sen väärän todistuksen, jonka sanoin. Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Ilpo Kokkilan mielestä yritysjohtajien palkkojen alentaminen olisi teennäistä. Näin hän sanoo Talouselämässä 4.1., eli korjaan tämän henkilön, joka sanoi.

Edustaja Zyskowicz ihan oikein huomasi ja noteerasi sen, että nimenomaan yritysjohtajat ovat se porukka, joka on tällä hetkellä solidaarisuusveron piirissä. Se, mitä tarkoitin, oli, että laajennettaisiin tätä veropohjaa nimenomaan siihen, että koko ylempi keskiluokka Suomessa pääsisi maksamaan solidaarisuusveroa, se joukkue, joka on tällä hetkellä kohtuullisen turvatuissa oloissa ja johon luen myös kansanedustajien kuuluvan. Jos sitten halutaan yritysjohtajien vielä enemmän osallistuvan, niin voidaan rakentaa vaikka porras ikään kuin perintöverotuksen tapaan, jossa lisävero on korkeampi niille, jotka tienaavat vaikka 200 000 euroa.

Johannes Koskinen /sd:

Herra puhemies! Ensinnä tuosta verotuksesta. Kun edelliskerralla tasavallan presidentin palkkiota tarkistettiin, oli perustuslakivaliokunnassa keskustelua tuosta perusteesta, että onko enää nykymaailmassa kestäviä perusteita sille, että presidentin palkkio on verovapaa, vai pitäisikö se saattaa samalla lailla verotettavaksi kuin vastaavat muut ansiotulot. No, tässä kuitenkin tämä historiallinen perinne oli niin vahvana, että tätä perinnettä jatkettiin. Nyt presidentti Niinistön avaama keskustelu tulee varmaan tulevaisuudessa ottaa vakavasti, että olisiko syytä sitten siirtyä samanlaiseen verotukseen kuin vaikkapa ministerien tai kansanedustajienkin osalta tapahtuu.

Tuosta presidentin palkkion määrästä ja presidentti Niinistön toimista syntyi keskustelua. Aivan kuten edustaja Zyskowicz totesi, niin se taho, jonneka sitä ilmeisesti presidentti Niinistökin halusi ensisijaisesti kohdentaa, nämä yrityselämän johtajat, jotka itse voivat pitkälti määritellä palkkiotasonsa, ovat olleet hiljaa tai periaatteessa korkeintaan myöntyväisiä, eivät millään käytännön toimilla. Sen sijaan tätä keskustelua lähdettiin laajentamaan kokonaan sellaiselle alueelle, jota presidentti Niinistö ei omien sanojensa mukaan tarkoittanut, eli yleisen palkka-alen suuntaan. Siitä ei olisi järkeä tai hyötyä kansantaloudelle tällaisessa tilanteessa, ja se olisi myös tulonjaon kannalta epäoikeudenmukaista, että lähdettäisiin pienituloisten palkkoja leikkaamaan.

Miten sitten tämä tilanne oikaistaisiin niin, että käännettäisiin takaisin katseet sinne yrityselämän kohtuuttomiin palkkiotasoihin? Meillähän on useina vuosina ollut tilanne, että Suomessa huippupalkkiot pörssiyhtiöissä ovat samaa suuruusluokkaa kuin koko eduskunnan 200 kansanedustajan vuositulot, elikkä ne ovat olleet niin kuin 200-kertaisia tämmöisen hyväpalkkaisen kansanedustajan tulotasoon nähden vaikkapa Fortumissa tai Nokiassa menneinä vuosina. No, täällä tähän voidaan tietysti vaikuttaa yleisen keskustelun kautta, mutta ennen kaikkea nyt kannattaisi kysyä omistajaohjauksesta vastaavalta ministeriltä, mitä valtio tekee niiden yhtiöiden osalta, joissa meillä on edustajia palkkiotoimikunnissa, nimitysvaliokunnissa. Sitä kautta pitää viedä viestiä, että vallitsevat palkkiotasot yritysmaailmassa pitäisi todellakin nopeasti saada kohtuullisemmalle tasolle. Se koskee näitä peruspalkan luonteisia vuotuisia toimitusjohtajan palkkoja mutta sitten erityisesti myös optiotuloja ja erilaisia kannustinrahoja.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Zyskowicz sanoi, että tasavallan presidentti ampui eräänlaisen monikärkiohjuksen. Saattoi se sitä olla, ainakin se toimi sillä tapaa, mutta samalla se oli tietyntyyppinen neutronipommi, joka tappoi kutakuinkin kaiken laajemman ja syvälle menevän keskustelun oikeudenmukaisesta verotuksesta ja tulonjaosta. Ja kaikista helpoin tapa oli kääntää keskustelu nimenomaan kansanedustajien palkkoihin, mikä on herkullinen aihe mutta ei vie kyllä itse asiaa eteenpäin, ei lisää laajassa mitassa oikeudenmukaisuutta eikä kyllä kartuta meidän yhteistä verokassaa millään merkittävällä tavalla.

Minä en kerta kaikkiaan luota saalistajien solidaarisuuteen, heidän oikeudentuntoonsa. Kyllä kai on nähty jo niin monta kertaa, että niin sanotut huippujohtajat tai jotkut hallitusammattilaiset ottavat kaiken mahdollisen ja joskus jopa lainsäädännön harmaalla alueella liikkuen, niin kuin on nähty, että on pitänyt viranomaisten tutkia hyvinkin tarkoin ja moneen otteeseen, mitä etuja on voinut saada rikkomatta lakia.

Ainoa kestävä tapa, millä verotusta voidaan rukata oikeaan suuntaan, on se, että eduskunta päättää oikeudenmukaisemmasta verotuksesta, joka lisää reilusti progressiota joko yhdellä, kahdella tai vaikka kolmella uudella tuloluokalla. Ja tällä hetkellähän näiden yritysjohtajien, hallitusammattilaisten työtä mitataan ei suinkaan sillä, että se olisi todellinen tulos tai todellista hyvää johtamista, vaan sillä, kuka pystyy esittelemään raaimmat leikkauslistat ja kovimmat saneeraukset. Ja sitouttamisella, niin kuin edustaja Zyskowicz sanoi, on tässä äärimmäisen harvoin kyllä mitään tekemistä.

Markku Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tätä presidentin puhetta tietenkin jokainen tulkitsee omalla tavallaan, mutta ainakin itse näin siinä aika paljon symboliikkaa. Puhe oli tehty aikana, jolloin varmaan meistä monet ovat hieman huolissaan siitä kehityksestä, mitä Suomessa tapahtuu: meillä ei nyt ehkä ole asenteet aivan kohdallaan, meiltä valuu paljon yrityksiä maarajojen ulkopuolelle, meidän kilpailukykymme on kyseenalainen tällä hetkellä. Se ei tietenkään parane palkka-alella, ja sitähän todennäköisesti Niinistö ei missään nimessä tarkoittanut.

Minun mielestäni tämä symboliikka on kohdennettava ehkä viimevuotisiin tapahtumiin, joissa Suomessa on ollut vallalla kulttuuri, jossa mitataan etuja itselle, kun se on mahdollista tavalla, joka ei välttämättä ole lainvastaista, mutta joka menee hyvin helposti niin sanotulle harmaalle alueelle, eli joudutaan keksimään juridisia konsteja, joilla tämä asia saadaan näyttämään lain mukaiselta.

Ehkä niitä suurimpia ongelmia, mitä ainakin itse olen tarkastellut talouselämässä — en ole kyllä vielä tähän mennessä ymmärtänyt täysin sitä logiikkaa — ovat nämä ylisuuret bonukset, palkkiot ja optiot. Totta kai ne ovat Amerikasta tulleet, ja niitäkin voidaan perustella kilpailukyvyllä ja kansainvälisellä käytännöllä, mutta ne ovat juuri johtaneet siihen, että omalla tavallaan sellainen henkinen ilmapiiri, että me pystyisimme kansakuntana tekemään ratkaisuja, joilla me parannamme omaa kansallista kilpailukykyä, on tullut vuosi vuodelta vaikeammaksi. Eli nämä herrat, jotka tätä työtä ovat tehneet siinä määrin, ettei se ole enää kohtuudella ymmärrettävissä, ovat vaikeuttaneet suomalaisia työmarkkinaratkaisuja. Sen takia en ole koskaan pitänyt näitä kovin suuressa arvossa, vaikka ne ovat saajilleen tuoneet mittavasti rahaa.

On paljon parempi yrityselämässäkin maksaa toimitusjohtajalle kunnon palkka ja vaikka siihen asunto-, autoetu, mitä tahansa ja sitten verottaa sitä sillä veroprosentilla, jonka kulloinkin eduskunta säätää. Mutta kaikki ylisuuret palkkiot, jotka ylittävät vuosipalkan, ovat ylimääräisiä, eikä niillä voi olla kannustus- eikä sitoutusvaikutuksia. Yleensäkin yrityksessä, kun puhutaan palkkioista ja bonuksista ja erinäköisistä järjestelyistä, niiden pitäisi järkevällä tavalla koskea koko henkilökuntaa. Silloin todennäköisesti työhyvinvointi edistyy tällaisissa yrityksissä ja yritys pärjää paremmin.

Mutta presidentti Niinistön ulostulo, minkä hän on tehnyt, on minun mielestäni, kuten edustaja Zyskowicz täällä sanoi, ollut arvokas, linjakas, ja se on toiminut symboliikan tavoin esimerkkinä sille, että me noudattaisimme jatkossakin kohtuutta, palkkamalttia ja sitä kautta rakentaisimme Suomelle parempaa tulevaisuutta.

Sanni Grahn-Laasonen /kok:

Arvoisa puhemies! Arvojohtaja johtaa esimerkillään tässäkin tapauksessa ja kirjeessään, jossa hän pyysi tätä palkkionsa alentamista valtioneuvostolta, hän puhui kohtuudesta ja siitä, että kukin kohtuuden mukaan. Itse ajattelen, että hän tarkoitti sitä, että vaikeina aikoina tarvitaan vastaantuloa muodossa tai toisessa ihan jokaiselta. Hän ei puhunut mitään yleisestä palkka-alesta ja myöhemminkin tarkensi, ettei sitä suinkaan tarkoittanut.

Mitä tähän palkkaratkaisuita lähellä oleviin työmarkkinaratkaisuihin tulee, niin itse ajattelen, että siellä tarvitaan nyt malttia, sellaisia ratkaisuja, jotka lisäävät työpaikkoja eivätkä vähennä niitä. Tämäkin liittyy kohtuuteen ja siihen, että otetaan toiset ihmiset ja toiset työntekijät ja myöskin työelämän ulkopuolella olevat huomioon, sillä Suomen Pankin tuoreen arvion mukaan Suomeen voi syntyä parissa vuodessa jopa kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja, jos tulevalla työmarkkinakierroksella uskalletaan olla ahnehtimatta liian suuria korotuksia jo töissä oleville. Näin maltillisesti toimiminen olisi myös toisten huomioon ottamista ja sitä kautta kohtuullista, sillä mitä suuremmat korotukset, sitä todennäköisempää, että osa menettää jälleen työpaikkansa ja jonkin verran uusia työpaikkoja jää syntymättä.

Joillain työpaikoilla tällaista vapaaehtoista toisten ihmisten huomioon ottamista toteutetaan jo nyt erilaisina joustoina. Suostutaan esimerkiksi hetkeksi vähän pienempään palkkaan tai leikattuun työaikaan, jotta koko porukka saa pitää työpaikkansa heikon kauden yli.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Haluan toistaa sen, mitä jo ensimmäisessä puheenvuorossani sanoin, nyt kun lehterilläkin on jo enemmän yleisöä, että tämä tasavallan presidentin ele omalta kohdaltaan oli erinomaisen arvostettava ja nostan sille todellakin hattuani.

Presidentti, joka on kantanut huolta ja kantaa huolta kansakunnan eheydestä ja suomalaisten oikeudentunnosta, osoitti omalla esimerkillään, että johtaja voi johtaa myös edestä esimerkkiä osoittaen, osoitti, että ne, joilla taloudellisesti asiat ovat erinomaisessa kunnossa, voivat sen sijaan, että olisivat ahnehtimassa ja saalistamassa aina vain lisää mammonaa, omakohtaisesti joskus omaehtoisesti ja vapaaehtoisesti jostain luopuakin. Se, että tälle hänen näyttämälleen esimerkille ei juuri seuraajia löytynyt, on pettymys ja surullinen asia. On näköjään hyvin vaikeata suomalaisille yritysjohtajille johtaa esimerkin avulla ja edestäpäin.

Herra puhemies! Käydyssä keskustelussa nostettiin esiin muutama näkökohta, joita haluan vielä kommentoida.

Tämä lakiesityshän lähtee perustuslakivaliokuntaan, ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Koskinen nosti esiin tasavallan presidentin palkkion verollisuuden. Tasavallan presidentti on erityinen valtioelin, ja ymmärrän hyvin sen historian, joka on johtanut siihen, että presidentin palkkio on tänäkin päivänä verovapaa. Jos nyt halutaan olla toteuttamassa eräänlaista yltiötasa-arvoa, tulee lähinnä Ruotsi mieleen, ja siinä suhteessa sitten vaatimassa myös presidentin palkkiota verolliseksi, niin on nähtävä, että siihen liittyy sitten muutamia tai aika montakin erillistä kysymystä.

Ensinnäkin presidentillä on virka-asunto ja virka-auto ja muuta, joiden verokohtelua varmasti pitäisi siinä samassa yhteydessä myös pohtia. Muitakin niin sanottuja etuja — se on hyvä kysymys, ovatko ne etuja, mutta muitakin niin sanottuja etuja — presidentin työtehtäviin liittyy. On ihan selvää, että mikäli tätä verollisuutta oikeasti halutaan selvittää, niin se vaatisi kyllä erillisen työryhmän, jossa varmasti sitten Verohallinnon ja valtiovarainministeriön ja presidentin kanslian olisi oltava edustettuna ja jossa tätä asiaa sitten laajemmin tarkasteltaisiin. Sitä ei missään tapauksessa ymmärtääkseni tässä vaiheessa ilman erillistä valmistelua voida lähteä toteuttamaan.

Toinen itsestään selvä asia on, että jos tähän veronalaisuuteen halutaan mennä, jota en kyllä ole tässä omalta osaltani suosittelemassa, niin pidän itsestään selvänä, että tällainen merkittävä muutos presidentin palkkioon voi meidän traditiossamme tulla voimaan vain silloin, kun presidentin toimikausi vaihtuu, eli tässä tapauksessa aikaisintaan sitten vuonna 2018.

Toinen asia, mihin edustaja Koskinen puuttuu, olivat nämä yritysjohtajien kohtuuttomat edut. Edustaja Koskinen, julkinen keskustelu on tärkeä osa sitä toimintaa, jolla näihin voidaan puuttua. Jos puhutaan ei-valtiollisista yrityksistä tai yrityksistä, joissa valtiolla ei ole omistusta, niin eipä juuri ole esimerkiksi meillä kansanedustajilla muita keinoja pyrkiä näiden yritysten palkitsemisen kohtuullisuuteen ja järjellisyyteen vaikuttaa kuin julkinen keskustelu. Itsekin olen juuri sen vuoksi tätä julkista keskustelua käynyt ja muun muassa tällä arvovaltaisella foorumilla, että ehkä vähän lapsellisesti kuvittelen, että tällä julkisella keskustella voisi olla jotain vaikutusta näiden yritysten ja ennen kaikkea niitten omistajien ja hallitusten käyttäytymiseen.

Yritysten omistajinahan ovat yleensä erilaiset kasvottomat instituutiot, joiden puolesta sitten palkkajohtajat käyttävät tätä valtaa yhtiökokouksissa ja hallituksissa. Valitettavasti näillä palkkajohtajilla on ihan oma lehmä ojassa siinä, että palkkajohtajien kompensaatiot ja kannustimet olisivat mahdollisimman, lainausmerkeissä, kannustavia eli anteliaita.

Mutta silti haluan uskoa, että julkinen keskustelu voi vaikuttaa esimerkiksi eläkeyhtiöiden noudattamaan linjaan, koska eläkeyhtiöthän muodostavat tänä päivänä Suomessa melkein yrityksessä kuin yrityksessä enemmistön yhtiökokouksissa. Meillä on myös joitakin mutta aika harvoja yrityksiä, jossa on todellista kasvollista omistajuutta. Sehän tiedetään, että pörssiyhtiöitä kohtuullisemmin ja järkevämmin perheyritykset esimerkiksi, joissa on juuri kasvollista omistajuutta, ovat johtoaan palkinneet.

Myös edustaja Koskisen esittämä ajatus siitä, että valtion omistajaohjauksen pitää ryhdistäytyä, on oikea, ja valtion omistajaohjaus on näin toiminut. Voi sanoa, että joka vaalikauden alussa, kun tulee uusi omistajaohjausministeri, hän tukkii niitä porsaanreikiä, joita edellisissä ohjeistuksissa on ollut, ja sen jälkeen konsultit ja yritysjohtajat etsivät uusia porsaanreikiä, joita sitten taas seuraava omistajaohjausministeri pyrkii tukkimaan. Jotkut ovat sanoneet, että porsaanrei’istä menevät vain porsaat, ja siinäkin on ajattelemisen aihetta.

Edustaja Mustajärvi esitti näkemyksen, johon en voi yhtyä, että tasavallan presidentin omakohtainen esimerkki tässä palkka-asiassa olisi lopettanut tässä maassa keskustelun verotuksesta ja verotuksen oikeudenmukaisuudesta ja verotuksen tuloeroja tasaavasta vaikutuksesta. Minun mielestäni, edustaja Mustajärvi, näin ei ole käynyt, vaan presidentti Niinistön puheenvuoron jälkeen jopa keskustelu verotuksesta ja sen roolista tuloerojen tasaamisessa korostui. Nähtiin paljon sellaisia puheenvuoroja myös verotukseen liittyen, joita siinä tilanteessa tuskin olisi nähty, ellei presidentti Niinistö olisi omalta kohdaltaan omaa palkkiotaan ehdottanut alennettavaksi. Tämä neutronipommivertailunne, jossa väititte presidentti Niinistön aloitteen tappaneen keskustelun verotuksesta ja sen tuloeroja tasaavasta vaikutuksesta, ja tämä näkemyksenne mielestäni ei pidä paikkaansa.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tästä tasavallan presidentin palkkion verokohtelusta. Se on päivänselvä asia, että jos sitä lähdetään tarkastelemaan, niin silloin pitää ottaa huomioon myös kaikki muut tehtävään liittyvät edut, niiden rahallinen arvo ja se, laitetaanko nekin myös verolle, jolloinka se on ilman muuta laajemman valmistelun asia. Vaikka laitettaisiin palkkio verolle, niin tuskinpa Helsingin kaupunkikaan sillä saisi talouttaan kuntoon, mutta ilmeisesti siinä sitten painaisi tämä tasa-arvoisen kohtelun näkökulma.

Viittaan kuitenkin siihen perusteluun, mikä on tässä hallituksen esityksessä, mikä ilmeisesti pohjautuu tasavallan presidentin kirjeeseen. Hän nimenomaan kytkee tämän oman aloitteensa julkisen talouden säästöratkaisuihin. Hän olisi voinut laajemmin siinä tuoda esille myöskin tämän verotuksen oikeudenmukaisuuden, mitä sitten on jälkikäteen tuotu esille. Kyllähän tasavallan presidentti myöskin tässä valtiopäivien avauspuheessaan viittasi koviin ratkaisuihin, viittasi 90-luvun alun porvarihallituksen aikaan ja niihin asioihin, jotka silloin nousivat esille.

Mutta kyllä: säästöjen yhteydessä pitää aina olla mukana myöskin se toinen puoli eli vahva oikeudenmukaisuusteema. Ja harvoin kansanedustajia kaikki tiedotusvälineet ovat niin laajasti ja niin nopeasti lähestyneet kuin silloin, kun puhe kääntyi ja käännettiin siihen, onko kansanedustajien palkka oikeudenmukainen ja onko itse kukin kansanedustaja valmis sitä alentamaan. Siinä suhteessa se vaihe keskustelusta kyllä meni aika lailla hakoteille, kun tietää sen, että vaikka kansanedustajien palkat puolitettaisiin, niin sillä ei saataisi mitään verovaikutusta valtion kassaan, mutta niillä päätöksillä saataisiin, mitä täällä salissa tehdään kaikkien hyvätuloisten verotuksen suhteen.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Presidentti Niinistö kirjeessään maan hallitukselle tässä asiassa todellakin viittasi julkisen talouden säästöratkaisuihin. Näen tämän siinä valossa kuin ensimmäisessä puheenvuorossani sanoin, eli hän myös valtiopäivien avajaispuheen valossa pitää välttämättömänä, että Suomessa tehdään julkisen talouden säästöratkaisuja, ja halusi tällä omalla esimerkillään ja viestillään yritysjohtajille ja muille suurituloisille aikaansaada sellaista lumipalloefektiä — näin minä uskon — jossa sitten seurauksena olisi ollut se, että, sanoisiko, yhteinen kansa olisi kokenut nämä säästöratkaisut hivenen verran vähemmän kirvelevinä, kun olisi nähty, että myös yhteiskunnan kaikkein hyväosaisimmat omalta osaltaan jostakin tinkivät. Siinä mielessä tämä oli mielestäni hyvin johdonmukaista, että hän siinä kirjelmässä siihen viittasi.

Mitä sitten tulee vielä näihin veroasioihin, niin en todellakaan ole tästä aiheesta innostunut, että presidentin palkkio laitettaisiin verolle. Niin kuin sanoin, minun mielestäni se olisi jonkinlaista ruotsalaista yltiötasa-arvoa. Mutta se on ihan selvää, että jos siihen lähdetään, niin monia vaikeita kysymyksiä tulee eteen. Esimerkiksi presidentin virka-asunto Mäntyniemessä varmasti todetaan jonkinlaiseksi veronalaiseksi eduksi, mutta silloin voidaan joutua samaan tilanteeseen kuin näissä pappiloissa, joissa papit muuttivat pois pappiloista, koska niiden verotusarvo oli turhan kova eikä kukaan omaehtoisesti ja vapaaehtoisesti ilmeisesti kovin mielellään siellä pappilassa asunut. Eli olisihan se sääli, jos meilläkin presidentti joutuisi Mäntyniemestä muuttamaan pois sen takia, että ei siellä muutenkaan viihdy ja jos siitä vielä joutuu jotain verotusarvoa laskemaan ja maksamaan, niin se olisi hyvä syy sitten lähteä sieltä muualle.

Sanni Grahn-Laasonen /kok:

Arvoisa puhemies! Häiritsevää suomalaisessa keskustelussa ja hiukan ehkä tässä salikeskustelussakin on se, että kun ihminen tekee jonkun hyvän teon, niin aina ollaan ensimmäisenä kyselemässä tekijän motiiveja ja se kiitoksen määrä näille hyville teoille jää usein aika vähäiseksi, vaikka se olisi kovasti ansaittuakin.

Itse ainakin ajattelen, että tämä presidentin ele, joka koski vain häntä itseään, oli nimenomaan sitä arvojohtamista ja sitä jostain omasta edusta luopumista, mitä tässä yhteiskunnassa tarvittaisiin nyt enemmänkin. Eli itse ainakin haluan lausua siitä kiitokset presidentille, että hän on tällaisen arvojohtajan esimerkillisen otteen ottanut, ja toivon, että muutkin yhtyvät tähän.