27) Hallituksen esitys laiksi lapsilisälain 7 §:n
muuttamisesta
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Vaikka näyttääkin,
että täällä puheenvuoroja saa
rajoitetusti, niin kuitenkin tässä asiassa aion
vähän syvällisempäänkin
pohtimiseen päätyä.
Kysymys on lapsilisälain muuttamisesta ja sen osalta,
että tässähän on oikea henki,
että maksetaan yhdestä lapsesta lisäkorotusta
10 euroa. Mutta kuten täällä perusteluissakin
todetaan, lapsilisä on keskeinen lapsista perheille aiheutuvien kustannusten
tasaamisen väline. Sitä on viimeksi korotettu
vuonna 95 eli tarkistettu. (Ed. Lindqvist: Leikattu!) — Voi
sanoa, että tarkistettu, leikattu, alennettu. — Tässä sanotaan,
että siitä vuodesta 95 lähtien tähän
päivään mennessä ostovoima on
heikentynyt 13,2 prosenttia. Mielestäni tässä asiassa
olisi se vanha heikennys pitänyt korjata ja myöskin
esittää korotettavaksi muittenkin lasten osalta
kuin tämän ensimmäisen lapsen osalta.
(Ed. Takkula: Tämä on meidän hallitus!)
Tämän osalta voi todeta, että vaikka
tämä hallitus on tehnyt niin erinomaisen talousarvion
monelta kohdin, tässä on tämä perhepolitiikka
ontunut ja repsahtanut viimeisen kerran. Tämä ei
voi johtaa suomalaisessa yhteiskunnassa hyvinvointiin eikä sen
kestävyyden pohjalta sellaisena, että perheet,
syntyvät lapset, kodit ja tulevaisuus olisi turvattu. Näihin
asioihin täytyisi suhtautua aivan toisella vakavuudella
kuin tämä hallituksen suorastaan ylimalkainen
esitys on olemassa.
Herra puhemies! Toivon, että valiokuntakäsittelyssä otetaan
tämä kokonaisuus huomioon ja tätä maksua
tarkistetaan, siis tarkistetaan ylöspäin, kaikkien
perheessä olevien lasten osalta. Ei voi olla niin, että lähdetään
yhden lapsen osalta liikkeelle. Tässä toistan
sen näköalan, mikä täällä salissakin
on näitten budjettikeskustelujen aikana usein tullut esille,
että viime syksynä, kun silloinen pääministeri
Lipponen esitti, että kahden lapsen osalta korjataan, niin
siitä tehtiin pilkkaa. Nyt tämä on pudonnut
vielä suuremman pilkan osalle, että vain yhdelle
lapselle tätä korotusta esitetään.
Tämä asia on valiokuntakäsittelyn aikana,
eduskuntakäsittelyn aikana, korjattava ja pantava parempaan
järjestykseen.
Timo Soini /ps:
Arvoisa herra puhemies! Tässä on kysymys sosialistisesta
perhepolitiikasta. Kiinan-mallin mukaan jälleen juuri niin
kuin SDP vaaliohjelmissaan vaati, että ensimmäiselle lapselle
ja vain sille. En oikein ymmärrä, kun yksilöllisyys
on yleensä porvarillista, mutta nyt tässä tapauksessa
se on sosialistista.
Sitten täällä tästä yksinhuoltajien
määrästä aivan hyvin todetaan,
että yksinhuoltajaperheet ovat kasvaneet. Siellä on
monennäköisiä ongelmia. Nyt jo 17 prosenttia
on näistä perheistä yksinhuoltajaperheitä,
ja sinne tulee kokonaisen 3 euron korotus. Sillä ei kyllä paljon
taivasosuus lähene.
Toivoisin, että kun lähdetään
tällaisiin yhteiskunnallisiin uudistuksiin, ne koskisivat
koko perhettä. Juuri tällaisella osittaispilkkomisella
tehdään vahinkoa sille hyvälle asialle,
joka pitäisi olla tavoite: syntyvyyden edistäminen
ja perhepolitiikan parantaminen. Tämmöisillä esityksillä hallitus
joutuu jatkuvan irvailun kohteeksi, ja aiheesta.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Tämä ehdotus sisältyy
hallitusohjelmaan ja noudattaa ohjelmassa hyväksyttyä periaatetta.
On erittäin hyvä asia, että nyt lapsiperheiden
asiaan vihdoin kiinnitetään laajemminkin huomiota.
Tämähän ei ole ainoa asia, jossa haetaan
uutta linjaa ja vahvistusta perhepolitiikkaan. Varmasti on paljon vielä jatkossakin
tehtävää, mutta kuten totesin, tämä on
se linjan ja sen päätöksen mukainen esitys,
mikä hallitusohjelmaa laadittaessa ja sitä keväällä täällä käsiteltäessä kevätistuntokauden
lopulla hyväksyttiin.
On totta, että edellisen kerran lapsilisiä on muutettu
vuonna 95, ja silloin, niin kuin muistamme, heikon taloudellisen
tilanteen oloissa leikattiin meidän monien mielestä liian
paljon yleensäkin erilaisia perhetukia tuolloin. Toivon mukaan
nyt päästään uuteen suuntaan
ja sellaiseen suuntaan, joka lisää lapsiperheiden
taloudellisen toimeentulon edellytyksiä ja vahvistaa myös
sitä palvelurakennetta, joka on perheille myös
tärkeä.
Valto Koski /sd:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti haluan vaan todeta, että on
hyvä, että tämän hallituksen
alkumetreillä nyt perhepoliittisiin uudistuksiin ollaan
kuitenkin pieneltä osin paneutumassa. Jos muistetaan, mitä kahdeksan viime
vuoden aikana perhepolitiikassa tapahtui, niin tämä on
selkeästi toisen suuntainen toimenpide. Vaikka tämä,
niin kuin kuultiin, ed. Lahtelaa ei tyydytä, niin on tietysti
hyvä todeta vaan se, että nyt vihdoinkin perhepolitiikka
on saamassa osuutensa. Tietysti täällä talossa,
kun näitä puheenvuoroja käytetään,
olisi jollakin tavalla oikein, että samanaikaisesti hahmoteltaisiin,
mitä ne maksavat, koska se vastuu niitten rahojen hoitamisesta
on kuitenkin itse asiassa eduskunnalla, ja siinä mielessä ei
tullut minulle ainakaan selväksi, mitä ed. Lahtelan
esitys taloudellisesti saattaisi merkitä.
Hannu Takkula /kesk:
Arvoisa puhemies! Ehkä tässä voisi
käyttää osin kulunutta mutta toimivaa
sanontaa, että esitys on oikean suuntainen, mutta riittämätön.
Minäkin haluan uskoa näin, että nyt on
kuitenkin tapahtunut suunnanmuutos, aivan niin kuin ed. Koski sanoi,
että viimeisen kahdeksan vuoden aikana perhepolitiikkaan
ei ole panostettu. Siihen on ollut taloudellisia syitä ja
ehkä myöskin arvolähtökohdista
lähteviä syitä. On hyvä, että tämmöinen
suunnanmuutos on tapahtunut, mutta on totta, että me tässä hallitusrintamassa
emme voi tyytyä siihen, että vain yksi lapsi on
etuoikeutettu tähän korotukseen, vaan tämä yksi
olkoon askel siihen suuntaan, että tämä laajenee
tästä asteittain.
Toivon mukaan talous kehittyy suotuisasti siihen suuntaan, että laajemmin
perhepoliittisia tukia voitaisiin kehittää ja
sitä kautta huolehtia siitä, että syntyvyys
voisi lisääntyä, ja ennen kaikkea siitä,
että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus
tasapainoiseen lapsuuteen ja nuoruuteen. Vaikka henkiset arvot ovat
tärkeitä, niin kyllä näillä taloudellisilla
arvoilla, taloudella, on kuitenkin merkitystä tänä päivänä,
kun tasapainoista lapsuutta ja nuoruutta rakennetaan.
Näin ollen tervehdin tätä esitystä oikean
suuntaisena, mutta toivon, että tämä on
vain alkumerkki ja tästä jatkamme sitten laajempien
uudistusten linjaa tulevaisuudessa.
Keskustelu päättyy.