Täysistunnon pöytäkirja 60/2014 vp

PTK 60/2014 vp

60. TIISTAINA 3. KESÄKUUTA 2014 kello 14.04

Tarkistettu versio 2.0

22) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaivoslain 169 §:n muuttamisesta

 

Heikki Autto /kok:

Arvoisa puhemies! On hienoa, että tämä kullanhuuhdonnan — perinteisen, 150 vuotta vanhan, Lapissa harjoitetun elinkeinon — edellytysten parantaminen on edennyt tähän vaiheeseen, että voimme nyt toisessa käsittelyssä hyväksyä tämän lakimuutoksen. Haluan kiittää kollegoja siitä, että aikanaan, kun tuossa viime vuoden puolella lakialoitteeseen nimiä keräsin, niin niitä kaiken kaikkiaan 112 kappaletta saatiin ja saatiin tuonne hallitukselle ja työ- ja elinkeinoministeriölle vahva indikaatio siitä, että lainsäätäjä haluaa turvata tämän perinteisen elinkeinon ja sitä kautta tukea sitä ainutlaatuista kullanhuuhdontahistoriaa, joka meillä tuolla pohjoisessa on.

Tähän liittyy myös sitten tänä päivänä mahdollisuus esimerkiksi matkailuelinkeinon kautta hyödyntää sitä kultamaakunnan imagoa ja niitä kaikkia tarinoita, mitä sitten tähän kullanhuuhdontaan liittyy. Mies, vaskooli ja ränni -periaatteella siellä monet nyt kauttaan aloittelevat. Varmasti kullanhuuhtojat ovat nyt tyytyväisiä siihen, että lainsäädännöstä viimein, varmaan useamman vuosikymmenen jatkuneen tiukennusten tien jälkeen, kerrankin tulee helpotusta siihen, että elinkeinolla on tulevaisuutta, ja sinne myös uudet sukupolvet voivat sitten hakeutua.

Arvoisa puhemies! Mielestäni tässä on myös tärkeää se, että tällä uskoakseni vaikutetaan siihen, että kynnys sitten valittaa näistä viranomaisten tekemistä päätöksistä hieman nousee, koska sillä valittamisella ei aiheuteta elinkeinolle enää sitä kiusaa, minkä sillä ennen tätä muutosta on pystynyt tekemään. Näin myös säästetään hallinnon kustannuksia. Jos näitä pieniä puroja kustannussäästöjä saadaan joka sektorilla aikaan, niin lopulta siitä kasvaa iso virta säästöjä. Sitä nyt tarvitaan.

Markku  Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä on harvinainen hetki, että kansanedustajan lakialoite menee nopeasti, alle vuodessa, lainsäädäntöön ja siitä tulee laki. Siitä täytyy edustaja Auttoa erityisesti kiittää, että hän teki hyvän lakialoitteen, joka oli käytännössä todella tarpeen, ja sen myös allekirjoitti sitten riittävä määrä kansanedustajia, yli 100, muistaakseni 120 kappaletta. Tämä todistaa sen, että kansanedustajien kannattaa kuitenkin lakialoitteita tehdä.

Toinen asia, mistä pitää suuri kiitos antaa sitten eduskunnalle, on se, että meillä on tänä päivänä mahdollista käsitellä näitä kansalaisaloitteita täällä. Sekin on tärkeä uusi foorumi, että kaikki ei tule ministeriöstä eikä hallinnosta itsestään vaan että kansalaisillakin on mahdollisuus sitten riittävillä allekirjoituksilla vaikuttaa eduskunnan työskentelyyn ja saada myös tuloksia.

Keskustelu päättyi.