Täysistunnon pöytäkirja 61/2007 vp

PTK 61/2007 vp

61. TIISTAINA 9. LOKAKUUTA 2007 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys laeiksi joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain 1 ja 2 §:n sekä Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnasta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

 

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys on varsin tekninen, eikä siihen puhujalla ole mitään huomauttamista.

Mutta tässä yhteydessä peräänkuulutan kuitenkin joukkoliikenteen tukea. Nämä määrärahat ovat pienenemässä, ja jos ajatellaan ilmastotavoitteita muun muassa, niin kehityssuunta siinä mielessä on huolestuttava. Ja kun ollaan reuna-alueilla, niin juuri tämä kutsuliikenne, niin sanottu kimppakyyti, on ainut mahdollisuus. Se turvaa palvelut näillä reuna-alueilla asuville. Eli päinvastoin tähän joukkoliikenteeseen pitäisi rahaa satsata lisää. Sillä tavalla voidaan taata myös asukkaille asuminen muualla kuin kyseisen kunnan keskuksessa, ja toisaalta myös, niin kuin viittasin näihin päästöihin, joukkoliikenne tukee sitä, että nämä päästöt pienenevät.

Edelleen sosialidemokraatit kannattavat sitä, että joukkoliikenne olisi lapsille ja nuorille maksutonta. Sitä kautta totutettaisiin nuoria käyttämään entistä enemmän joukkoliikennettä. Muistutan tästä kimppakyydistä, kutsuliikenteestä, että monessa kunnassa joukkoliikenne, varsinainen busseilla ja muilla tapahtuva, on varsin vähäistä, eli ei ole tarjontaa johtuen kysynnän vähäisyydestä.

Keskustelu päättyi.