Raimo Piirainen /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun nämä kaksi aloitetta liittyvät hyvin oleellisesti toisiinsa, niin voinko tässä myös esitellä molemmat? — Kiitoksia.

Elikkä nyt ovat käsittelyssä lakialoitteet ampuma-aselain 44 §:n muuttamisesta ja ampuma-aselain 53 a §:n muuttamisesta. Ampuma-aselakihan käsiteltiin viime kaudella eduskunnassa, ja taisi mennä yli vuosi siinä aikaa, kun oli erittäin merkittävästä asiasta kysymys. Silloin todettiin, tai oikeastaan tiedettiin jo silloin, että siinä käy sillä tavalla, että aselain uudistus vaikuttaa aivan toisiin asioihin kuin niihin, mihin sillä haluttiin vaikuttaa. Elikkä se ei vaikuta siihen, mihin oli tarkoitus, vaan sitten haittaa harrastusta tai metsästystä.

Tämä on oikeastaan sen pohjalta lähtenytkin liikkeelle, ja muistelen, että hallintovaliokunta silloin pani tähän mietintöön lausuman, että muistaakseni kahden vuoden kuluttua on ministeriön annettava hallintovaliokunnalle selvitys tämän lain toimivuudesta. Voisi olettaa, että se sitten syksyllä tulisi, mutta katsotaan.

Tämä lähti tosiaan siitä liikkeelle, että suurpetoneuvottelukunnan jäsen — hän oli tuolta harvaan asutulta seudulta — ei pystynyt todistamaan pistoolin, tämmöisen raskaan pistoolin, harrastuneisuuttaan, koska ampumaratoja ei ollut lähellä, ja näin poliisi otti aseen pois. Perustelu, että hän oli suurpetoneuvottelukunnan jäsen ja vielä antoi suurriistavirka-apua poliiseille, ei riittänyt. Poliisi otti sen pois.

Jos ajatellaan varsinkin karhua tai vaikka tämmöistäkin loukkaantunutta hirveä tuolla taajama-alueella, niin se on kaikista helpoin lopettaa tuommoisella pistoolilla. Se ei herätä minkäännäköistä mielenkiintoa. Poliisilta tämä onnistuu, koska heillä on järeät aseet. Mutta jos poliisia ei ole saatavissa ja sinne tulee tämmöinen suurriistavirka-apumies ja hän siellä kiväärin kanssa heiluu, niin se vähintään jo herättää kyllä huomiota, ja siitä johtuen lakialoitteella olisi tarkoitus siihen, että nämä suurriistavirka-apua antavat henkilöt voisivat saada tämmöisen järeän aseen, pistoolin, kantoluvan ja käyttää sitä sitten tuolla apuna tilanteissa.

Tämä 53 a § liittyy sitten juuri tähän harrastuneisuuteen, kun harvaan asutulla seudulla ei voi näyttää toteen sitä harrastuneisuutta, siellä ei ole monessakaan paikkaa metsästysseuroja — tai siis metsästysseuroja on, mutta kun ei ole näitä ampumaseuroja, eikä ole ampumapaikkojakaan, niin se on erittäin hankala näyttää toteen. Siksi esitän, että siihen riittäisi todistukseksi metsästysseuran, riistanhoitoyhdistyksen tai kolmen luotettavan henkilön todistus. Näinhän aikaisemmin muistaakseni oli, että kun kaksi luotettavaa henkilöä todisti, niin se riitti tähän ampuma-aseen hankintaan. Mutta se on kiristynyt nyt tässä kokeilussa.

Sitten tähän 44 §:ään, tämä esitys kuuluu niin, että "momentin muuttamista siten, että tehokkaan käsiaseen käyttö sallitaan, kun kysymyksessä on haavoittuneiden suurpetojen lopettaminen". Tässähän on vielä kysymyksessä semmoinenkin tilanne, että jos karhu on haavoittunut ja sitä lähdetään jäljittämään, niin sehän piiloutuu ja hakee semmoisen tiheän alueen ja on erittäin vaarallinen ja nopea eläin siellä, ja siinä ei monestikaan ennätä tämmöistä pitkäpiippuista asetta käyttää, vaan siinä on melkein pistooli silloin paras, jos joutuu niinkin lähietäisyydelle, että joutuu karhun kanssa painimaan.

Jos vielä sen verran tästä aselaista, mikä viime kaudella oli, niin tällähän oli todellakin tarkoitus, että nämä nuorten ammuskelut loppuisivat, mutta eivät ne ole lopettaneet niitä, ja aselain uudistuksella ne eivät lopu, siihen on muut lääkkeet, ja nyt piti jo tulla kevätkaudella tämä aselain kakkosvaihe, mutta sekin taitaa mennä syksyyn. Siinähän on tarkoitus puuttua aseiden säilytykseen ja sitten myös tähän, että miten järjestetään nämä harrastusmahdollisuudet elikkä ampumapaikat tuolla maakunnissa.

Arvoisa puhemies, tässä lyhyesti tämä esittely.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Molemmissa lakialoitteissa, sekä 53:ssa että 44:ssä, olen aloitteen tekijöiden kanssa täsmälleen samaa mieltä.

Jos käsittelen muutamalla sanalla ensin tätä ampuma-aselain 44 §:ää, niin olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että tämä nopeasti esille saatava ja käteen otettava tehokas ase on näissä haavoittuneen eläimen lopettamistilanteissa ilman muuta paras. Ja kun näitä poliiseille apua antavia metsästäjiä on arviolta noin 3 000, niin kyllä olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että heille pitäisi tämä järeän käsiaseen käyttö sallia ilman muuta. Edustaja Piirainen kuvasi muun muassa taajama-alueella tapahtuvaa eläinten lopettamista. Se on juuri näin kuin on kuvattu.

Sitten tämä 53 eli se, että riittäisi riittäväksi todistukseksi metsästysseuran, riistanhoitoyhdistyksen ja kolmen luotettavan henkilön todistus: Olen samaa mieltä. Metsästäjät ja ampumaurheilun harrastajat ovat vastuullista väkeä, ja näin ollen uskaltaisin heidän käsiinsä tämän asian antaa. Se on juuri näin, että tuolla syrjäseuduilla ja etenkin ampumaseuraan kuulumattoman on kovin vaikea löytää sitä ampuma-asekouluttajaa, jonka antama todistus siitä aktiivisuudesta ja harrastamisesta tulisi esille.

Molemmat lakiesitykset ovat erittäin kannatettavia.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Viime kaudella tehty ampuma-aselakiuudistus toi tullessaan äsken kuvatun laisia ongelmia tulkintojen osalta, ja näitä tulkintoja toi jo maa- ja metsätalousvaliokunta silloisessa lausunnossaan esille, mutta niitä ei kaikilta osin hallintovaliokunta sitten huomioinut omassa työssään ja mietinnön laatimisessa. Nyt ne ovat osoittautuneet oikeiksi, ja siksi on perusteltua, niin kuin edustaja Piirainen näissä molemmissa lakialoitteissaan esittää, tähän suuntaan edetä.

Tällä ei ole mitään tekemistä ampuma-aseiden laittoman käytön, vaarallisen käytön osalta, vaan päinvastoin, aivan totaalisesti se tarkoitus on... Kysymyksessä on äärimmäisen tärkeä harrastus, tärkeä virka-apu, jota metsästäjät antavat poliisiviranomaisille ja muille viranomaisille, ja jos heillä ei ole asianmukaisia välineitä, niin se apu ei ole mahdollista eikä se apu ole sellaista, mitä me haluamme sen olevan. Ja jos ei siellä ole välineitä, niin ei siellä ole vähän ajan päästä myöskään haluja osallistua tällaiseen toimintaan. Siksi tämä on iso yhteiskunnallinen asia ja myöskin sellainen, että ei myöskään kukaan muukaan pysty sitä apua antamaan, mitä nämä metsästäjät tältä osin tekevät.

Käytännöt myöskin ja tulkinnat eri poliisi- ja lupaviranomaisten välillä eri puolilla maata ovat erilaisia, ja tähän on myöskin syytä kiinnittää huomiota. Aivan erityisesti niillä alueilla, niin kuin edustaja Piirainen täällä kuvasi, joilla ei ole näitä seuroja, jotka voivat edes antaa näitä todistuksia, on paikallaan tämäntyyppinen lupajärjestelmän uudistus tehdä.

Puhemies! Ihan lopuksi, tässä on myöskin kysymys eläinten suojelusta ja siitä, että ne tarpeettomat kivut pystytään niiltä eläimiltä lopettamaan kivuttomasti, nopeasti, viivytyksettä. Jotta se on mahdollista, niin siihen tarvitaan sopivia ja oikeita välineitä vaikkapa siellä taajama-alueella. Ja se on myöskin ihmisten suojelun kannalta, jos siellä pitkäpiippuisella voimakkaalla aseella toimitaan, siltä osin vaarallista, ja siksi nämä käsiaseet ovat paljon kätevämpiä, paljon parempia ja paljon enemmän perusteltuja.

Reijo Hongisto /ps:

Arvoisa herra puhemies! Muutama sana ensin tästä ampuma-aselain 44 §:stä.

Suomessa maasuurpetoja ovat karhu, susi, ahma ja ilves. Tehokkaasta rauhoituksesta johtuen maasuurpetojemme määrä on kasvanut, ja samalla ovat lisääntyneet myöskin petojen ja autojen törmäykset. Eläinonnettomuuksien seurauksena maastoon katoaa yhä enemmän loukkaantuneita suurpetoja, joita joudutaan etsimään ja joiden kärsimykset joudutaan lopettamaan.

Poliisi on velvollinen etsimään ja lopettamaan liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneet eläimet, mutta ymmärrettävistä syistä johtuen poliisin resurssit eivät tähän toimintaan riitä. Tämän vuoksi poliisin avuksi on luotu erittäin tehokas, täysin vapaaehtoisuuteen pohjaava metsästäjien virka-apuorganisaatio SRVA eli Suurriistavirka-apu. Poliisi ilmoittaa eläinonnettomuudesta, ja kokenut ja ammattitaitoinen metsästäjä lähtee jäljittämään loukkaantuneen eläimen ja lopettaa sen kärsimykset tehokkaasti ja nopeasti.

Haavakkoeläin saattaa joskus kulkeutua jopa asutuskeskusten keskelle, ja tuolloin eläimen lopettaminen on tehtävä niin, että lopetuslaukausta ammuttaessa ei vaaranneta ympäristöä eikä ihmisten turvallisuutta. Luoti on saatava osumaan eläimeen ja vielä sellaisessa kulmassa, että luoti ei läpäise eläintä vaan jää ruhoon. Tällaisissa tilanteissa monesti metsästyskäyttöön suunniteltu ampuma-ase on liian tehokas ja jopa vaarallinenkin. Ainoa keino turvallisen laukauksen ampumiseen olisi tehokas käsiase, jonka teho ei kuitenkaan ylitä metsästysaseiden tehoa, joten vaaraa luodin suuresta läpäisystä ei ole.

Puoliautomaattiset pistoolit taikka revolverityyppiset käsiaseet mahdollistavat myös sen, että eläimeen kyetään ampumaan nopeasti useita osumia, jolloin sen kärsimykset jäävät mahdollisimman lyhyeksi. Tehokas käsiase olisi myös erittäin hyvä turva metsästäjälle sellaisessa tilanteessa, jossa haavakkokarhu hyökkää kohti metsästäjää ja metsästäjän varsinaiseen metsästysaseeseen tulee jostakin syystä häiriö. Kun karhu ryntää metsästäjän päälle, on usein kyse sekun-neista. Mikäli metsästäjän ase ei toimi, on syytä olla nopeasti vara-ase, jolla pakkotilasäännösten perusteella voi torjua päälle ryntäävän karhun.

Arvoisa herra puhemies! Toivon, että ampuma-aselakiin tehdään esittämämme muutos, jolla mahdollistetaan myös muun kuin pienoispistoolin taikka pienoisrevolverin käyttö eläintä lopetettaessa.

Arvoisa herra puhemies! Ampuma-aselain 53 §:ään liittyen muutama sana.

Nykylainsäädännön mukaan ampuma-asekouluttajan antama todistus on edellytys sille, että luonnollinen henkilö saa hankkimisluvan käsiaseelle eli pistoolille, pienoispistoolille, revolverille taikka pienoisrevolverille. Ampuma-asekouluttajan antaman todistuksen edellytyksenä on, että kouluttaja on vakuuttunut aseen hankkimislupaa hakevan henkilön kyvystä käsitellä ampuma-asetta. Tämä näyttö osaamisesta annetaan normaalisti ampumaradalla.

Kouluttajalle sälytetään kova vastuu, ja onkin syytä pohtia, mikä on kouluttajan asema, kun hän antaa jollekin henkilölle todistuksen aseen käsittelemisestä. Millaisessa vastuussa kouluttaja on, mikäli hänen kouluttamansa henkilö syyllistyy ampuma-aseella johonkin oikeudenvastaiseen tekoon?

Kun ampumaratoja on vähän ja ne ovat harvassa, muodostuu myös kokeen järjestämisestä melkoisia kustannuksia aseen hankkimislupaa hakevalle henkilölle. Tulevaisuudessa tilanne vain huononee, koska monet vielä nykyisin käytössä olevat ampumaradat menevät käyttökieltoon. Käyttökiellon syynä on se, että ympäristökeskukset eivät myönnä radoille uusia ympäristölupia vedoten siihen, että radoilla kiinteässä muodossa oleva lyijy liukenisi pohjaveteen ja tällä tavalla pilaisi pohjavesistöjä. Useiden eri asiantuntijoiden kertoman mukaan kiinteä lyijy ei voi liueta veteen ilman erillisiä liuottimia, joten ympäristölupaviranomaisen tulkinta on tältä osin perin outo.

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni metsästysseuran, riistanhoitoyhdistyksen taikka kolmen luotettavan henkilön allekirjoittama todistus metsästysharrastuksen jatkumisesta on täysin riittävä, jotta poliisi kykenee suorittamaan tarpeellisen lupaharkinnan. Toivon, että ampuma-aselakia muutetaan esittämäämme suuntaan.