Mikaela Nylander /r(esittelypuheenvuoro):

Värderade talman! Fler än 2 miljoner flickor i åldern 4—11 år könsstympas varje år världen över. Könsstympning kränker gravt flickor och kvinnors självbestämmanderätt över sin egen kropp. En del flickor dör och de flesta traumatiseras svårt och får men för livet.

Talman! Det finns väldigt lite information om könsstympningens förekomst i Finland. Inga siffror finns egentligen tillgängliga då man helt enkelt inte vet hur många flickor och kvinnor som utsätts för könsstympning. Det finns också vittnesmål om att flickor skickats utomlands för könsstympning.

Arvoisa puhemies! Lakialoitteessa ehdotetaan naisten sukupuolielinten silpomisen kriminalisointia omana säännöksenään rikoslakiin. Tyttöjen ja naisten sukupuolielinten silpominen on jo nykyisen lainsäädännön mukaan kiellettyä Suomessa, ja se katsotaan suomalaisen käytännön mukaisesti törkeäksi pahoinpitelyksi. Tämä lakialoite on sisällöltään sama lakialoitteen kanssa, jonka allekirjoitti runsaat sata edustajaa vuonna 2002 mutta joka raukesi vuoden 2002 valtiopäivien jälkeen vaalien vuoksi. Myös tämän ajankohdan jälkeen tämä lakialoite on uudistettu. Koska kyseessä on vakava tyttöjen ja naisten koskemattomuuteen ja heidän omaa ruumistaan koskevaan itsemääräämisoikeuteen kohdistuva rikos, asiasta tulisi säätää erikseen rikoslaissa.

Puhemies! Näkyvä ja voimakas kielto on tärkeä, koska se antaa selvän viestin siitä, että yhteiskuntamme ei missään nimessä hyväksy naisten ympärileikkausta ja sukupuolielinten silpomista. Ruotsissa sukupuolielinten silpomisen rangaistusta on kovennettu lailla jo vuonna 1999. Ruotsin mallin mukaisesti Suomessakin rangaistuksen sukupuolielinten silpomisesta tulisi olla enintään neljä vuotta vankeutta. Jos sukupuolielinten silpominen on aiheuttanut hengenvaaran tai vakavan sairauden ja rikos on kokonaisuudessaan törkeä, voidaan rikoksentekijä tuomita törkeästä sukupuolielinten silpomisesta vankeuteen vähintään vuodeksi ja korkeintaan kymmeneksi vuodeksi.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Nylanderin lakialoite on kyllä sinänsä kannatettava, mutta samaan hengenvetoon on kysyttävä, onko se tarpeellinen.

Naisten ympärileikkaus on erittäin vakava rikos. Se on todella vakava rikos. Se on eräs kunniaväkivallan muoto, ja kunniaväkivaltaa vastaan on taisteltava jatkuvasti Suomessakin. Maailmallahan, arvioidaan, noin 5 000 naista vuodessa kuolee kunniamurhan uhrina, eli kyse ei ole mistään pikkuasiasta. Ja naisten ja tyttöjen ympärileikkaus on kunniaväkivallan muoto.

Minä ymmärrän hyvin, että tämä esitys tehdään, että halutaan korostaa, että sinänsä on otettu esille tämä asia, se herättää huomiota ja muodostaa eräänlaisen moraalinormin, ja paheksutaan erityisesti tätä asiaa. Mutta kun meidän voimassa olevassa rikoslaissa on törkeä pahoinpitely -niminen rikos, niin se kaikilta osin kattaa tämän naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen. Eli ei ole kahta sanaa, etteikö se olisi rikos.

Tässä lakialoitteessa on tämä törkeä tekomuoto, törkeä sukupuolielinten silpominen. Siinä on rangaistus esitetty yhdestä vuodesta, se minimirangaistus, sinne 10 vuoteen, maksimirangaistus. Tämä on aivan sama, mikä on nyt tällä hetkellä voimassa olevassa rikoslaissa törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikko.

Mutta sitten tässä lakialoitteessa tämä perustekomuotoinen teko eli tämä sukupuolielinten silpominen, joka on siellä esitetyssä rikoslain 21 luvun 6 a §:ssä — tässä minulla on huolenaihe, kun tässä esitetään, että perustekomuodossa rangaistus olisi maksimissaan neljä vuotta, ja siinä ei ole ollenkaan sitä minimirangaistusta edes. Siellä on esitetty, että vaikkakin on tämä suostumus, niin se on rangaistavaa, niin kuin pitääkin olla, mutta että rangaistus olisi vain neljä vuotta, eikä olisi mitään minimiä. Minun mielestäni ei näin saa olla, koska se pahimmillaan minun mielestäni lieventää näitä rangaistuksia.

Jos me haluamme osoittaa, että naisten ja tyttöjen ympärileikkaus on erittäin moitittava teko, niin emme kai me voi silloin sitä rangaistusta laskea, etenkään rangaistusminimiä, koska se muokkaa meidän oikeusistuinten tuomiokäytäntöä? Nythän meillä on se ongelma, että rangaistukset tuomitaan nimenomaan sieltä alimmasta päästä, kun nimenomaan näitä rangaistusminimejä pitäisi korottaa, että saataisiin niitä tuomioita nousemaan ylöspäin. Yleensä siellä yläpäässä on riittävästi kyllä varaa.

Se on minulla huolenaihe, että miten tässä nyt käy. Mutta minä ymmärrän hyvin tämän pointin, että tämä nostetaan esille ja osoitetaan, että tätä ei meillä missään tapauksessa hyväksytä, mutta kun se on jo tuolla laissa mainittu.

Nythän meillä tilanne on se, että ainakaan vielä tässä jokin aika sitten Suomessa ei oikeusviranomaisten tiedossa ollut yhtään tapausta, jossa tyttöä tai naista olisi ympärileikattu, mutta jo pari vuotta sitten edellisessä ammatissani, poliisissa, sain kyllä terveydenhuollon ammattihenkilöiltä vihjetietoja, että kyllä meiltä täältä Suomestakin löytyy ympärileikattuja tyttöjä ja naisia. Tietysti heitä ei pystytty yksilöimään, eli rikostutkintaa ei pystytty käynnistämään. Se on tosiasia, että varmaankin meiltä Suomesta lähetetään tyttö ympärileikattavaksi johonkin muuhun maahan. Sehän on meidän rikoslain mukaan jo nyt kriminalisoitu kaikilta osin, että siinäkään ei ole ongelmaa. Eli puhumme kyllä todella vakavasta asiasta, mutta piilorikollisuus siinä on hyvin huomattava.

Haluan ottaa esille vielä sen, että tässä lakiesityksessä on myös se, että pitäisi ilmoittaa aina tästä ympärileikkauksesta tai sukupuolielinten silpomisesta viranomaisille. Nythän meillä on tuolla rikoslaissa 15 luvun 10 § Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Sehän osittain kompensoi tätä ilmoittamista, joskin siinä on nimenomaan tämä hankkeilla oleva rikos kriteerinä, ja se ei tietenkään koskisi lähisukulaisia. Sen lisäksi meillä on lastensuojelulaissa muun muassa kaikilla terveydenhuollon ammattihenkilöillä velvollisuus ilmoittaa, jos alle 18-vuotias tyttö tulee vastaanotolle ja hänet on ympärileikattu. Se on velvollisuus, niin että se ei perustu mihinkään vapaaehtoisuuteen. Toki sitten voi käydä keskustelua, pitäisikö näitä ilmoitusvelvollisuuksia entisestään tehostaa, mutta se tämän rikoslain logiikan mukaan olisi kyllä sitten enemmänkin muussa paikassa kuin tässä pykälässä itsessään säädettävä. Mutta kuten sanoin, asia on tärkeä.

Arvoisa herra puhemies! Kun tässä nyt suku-elimien silpomisesta puhutaan ja tytöistä, niin haluaisin muutaman sanan sanoa myös pojista, jos vain sopii. Elikkä minä en näe tällä hetkellä ongelmaksi lainsäädännössä niinkään tätä tyttöjen ympärileikkausta, vaan nimenomaan poikien ympärileikkauksen. Lainsäädännössä on selkeä puute ollut jo pitkään, ja jostain syystä tämä eduskunta ei halua siitä lakia säätää suuntaan tai toiseen. Olisi sitten suunta tai toinen mikä tahansa, niin se pitäisi säätää. Nyt nimittäin tällä hetkellä tilanne ei ole ollenkaan tyydyttävä.

Meillä ovat kansalaiset eriarvoisessa asemassa. Viranomaiset joutuvat pahimmillaan tekemään ihan turhaa työtä. Voi sanoa, että oikeus ei toteudu. Tämähän on jo aikaa sitten ilmoitettu, että näiden korkeimpien oikeusasteiden ennakkopäätökset ja nämä oikeusohjeet ovat riittäviä. Mutta näinhän ei missään tapauksessa ole, koska tilanne on se, että kaikki tapaukset ovat täysin erilaisia. Ja laki tähän on saatava. Mutta tuntuu, että täältä talosta ei ole löytynyt uskallusta siihen pitkään aikaan. Minä myönnän, että se on erittäin vaikea ja hankala asia, mutta kai meidän on osattava sellaisiakin päättää.

Tässä on nimittäin minunkin puoleeni kääntynyt eräs isä, joka sanoo, että hän ei saa poikaansa samaan päiväkotiin, missä heidän vanhempi tyttärensä on, ennen kuin poika ympärileikataan, ja isä ei haluaisi sitä tehdä. En tiedä, onko sekään oikein. En tiedä, onko sekään oikein, että Suomen tasavallassa rikoslain mukaan jos tukistaa lasta, saa sakot, mutta jos leikkaa, silpoo pojan sukuelintä, ei saa mitään, jos sen tekee uskonnollisessa tarkoituksessa ja turvatuissa olosuhteissa.

Kuten sanoin, tämä asia, päätetään se suuntaan tai toiseen, en ota sen enempää kantaa, mutta se olisi minusta ensisijaisemmin säädettävä asia täällä kuin sinänsä tämä erittäin tuomittava ja vakava tyttöjen ympärileikkausasia. Toivon, että tämä herättää keskustelua laajemminkin.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Olin aikeissa tehdä lakialoitteen siitä, että tyttöjen silpominen, tyttöjen ympärileikkaus otetaan omana rikosnimikkeenään mukaan rikoslakiin, ja sitten tietoja peratessani törmäsin kollega Mikaela Nylanderin nimeen ja pyysin häneltä, että voitko ystävällisesti uudistaa aiemman lakialoitteesi, joka todellakin sai valtavasti allekirjoituksia viime eduskunnassa, ja kiitos Mikaelalle, että hän näin teki.

Kannatan ehdottomasti tätä aloitetta. Olen allekirjoittanut sen, ja mikäli siinä on jotain lakiteknisiä ongelmia tai ristiriitoja voimassaolevan lainsäädännön kanssa, niin sitä vartenhan meillä on lainsäädäntöneuvokset, jotka ne katsovat. Ei ole ollenkaan poikkeuksellista, että valiokuntaan tulee hallituksen esitys, jonka oikeusministeriö saattaa olla tarkistanut mutta se on silti ristiriidassa jonkun muun voimassaolevan lain kanssa. Eli kyllähän tätä sattuu ihan hallituksen esityksellekin saati sitten maallikkokansanedustajien tekemille lakialoitteille.

Tämä tyttöjen ympärileikkausasia — ja nyt en aio ottaa millään tavoin kantaa tähän poikien ympärileikkaukseen ja vähän mietin sitä, että mahtaako joku ottaa tämän asian puheeksi, ja pikkuisen harmittelin, että se näin tapahtui. Uskon, että jokainen tästä asiasta puheenvuoron käyttänyt tietää, mitä tyttöjen ympärileikkaus oikeasti tarkoittaa.

Itselleni tämä on sillä tavalla tullut hyvin lähelle, koska asuin 80-luvun alussa jonkin aikaa Keniassa savannilla Kabedon kylässä paimentolaisheimo turkanoiden parissa. Vaikka Kenian laki kielsi tyttöjen ympärileikkauksen, niin valitettavasti kylän tapa oli se, että tytöt ympärileikattiin. Olin tilaisuudessa nähdä siellä useammankin tytön, joka — ja siellä todella tehtiin tämmöinen niin sanottu täydellinen ympärileikkaus, näitähän on useaa eri laatua, eli vähän vähemmän silvotaan, vähän enemmän silvotaan tai sitten silvotaan ihan täydellisesti, ja tässä kylässä tapana oli tehdä täydellinen ympärileikkaus. Nyt en tätä tarinaa olisi muuten kertonut, mutta koska jotenkin tuli mieleen semmoinen asenneongelma, vähän semmoinen vähättely siitä, mistä tässä on kysymys, niin kerron tämän tarinan.

Kylässä tehtiin niin, ja kysymys oli todella, sanotaan, vaikea arvioida ikää, mutta 5—10 vuoden välillä olevista nuorista tytöistä. Mitään puudutusmahdollisuutta ei ollut, koska kylän lähellä oleva joki tuli lähteestä, joka oli suoraan sanottuna kuumaa vettä, eli siellä käytiin peseytymässä, mutta tämän joen vettä käytettiin niin sanotusti puudukkeena. Eihän kuuma vesi mitään puuduta. Sen jälkeen kylän parantajanainen leikkasi tytön ja leikkaaminen tapahtui, joskus aikaisemmin oli tehty ehkä nuolenkärjellä, mutta nyt se tehtiin partakoneen terällä, ihan meille kaikille tutulla, sellaisella, joka laitetaan kertakäyttöiseen partakoneeseen, jossa on kummallakin puolella terävä terä. Tytöltä todella poistettiin kaikki ulkoiset sukupuolielimet, kaikki. Näin yhden tytön, joka oli parantunut jo tästä, heidäthän sen jälkeen sidottiin ja he makasivat viikkotolkulla paikallaan, että haavat umpeutuvat, ja toki heitä hoidettiin, mutta voitte arvata, mikä tuska siinä on ollut ja mitä elämä on tämän jälkeen. Näin yhden näistä tytöistä myöhemmin, eri tytön, koska hän oli ehtinyt jo toipua, ja lähetyslääkäri, joka oli paikalla, kysyi, suostuiko tyttö, että voin nähdä hänet. Tytön luvalla sain sitten katsoa tilanteen, ja hän oli todellakin, ihon pinta täysin sileä, pieni reikä ihossa ja siinä kaikki, ei mitään muuta.

Me kaikki, toivon mukaan, tiedämme, miksi tämä toimenpide tehdään ja mitä hyötyjä sillä kuvitellaan saavutettavan — hyötyjä ja hyötyjä, en tiedä, ovatko ne hyötyjä — mutta inhimillisyyttä kohtaan se on mittava rikos. Minun mielestäni tällainen rikos ansaitsee oman nimikkeensä, jotta me voimme osoittaa sormella, että Suomi ei tätä hyväksy. Ja voitte arvata, että kun palasin sitten Suomeen, niin eihän täällä puhuttu mistään tyttöjen ympärileikkauksesta mitään. Aikaa kului, tulin eduskuntaan, ja alettiin puhua asiasta. Olin vuonna 99 tekemässä tästä lakialoitetta, mutta silloinkin RKP — ja taisi olla Margareta Pietikäinen — oli tehnyt tästä aloitteen, ja olen ollut tukemassa tätä hanketta koko ajan. Jotenkin pidän meitä hyvin vaillinaisina, kun emme uskalla sanoa tätä asiaa ääneen. Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu tyttöjen silpominen. Se vammauttaa tytön aivan lopullisesti. Mietin törkeää pahoinpitelyä, toki siinäkin voi tulla lopuniän vamma, mutta toki siitäkin voi selvitä. Tästä ei selvitä ikinä. Tämä on vammauttamista, ihmisen silpomista, ihmiseen koskemista niin, että hän ei voi ikinä siitä fyysisesti ja tuskin henkisestikään parantua. Miettikää, millaisia ovat synnytykset tämän jälkeen tai yhteiselämä puolison kanssa, kun on jäljellä pelkkää arpikudosta.

Eli kyllä minun mielestäni suomalaisen yhteiskunnan pitää sanoa selkeästi ei tällaiselle perinnetavalle. Niin kuin kuultiin, niin meillä on hyvin vähän tutkittua tietoa, mutta tietoa tapauksista on, ja millään tavalla tätä ei voi hyväksyä. Se pitää sanoa ääneen, että tällaista tapahtuu, tällaista on Suomessa, me emme sitä hyväksy. Paras keinohan tässä olisi valistus. Sitähän sanotaan aina, että sitten jos terveydenhuollon ammattilaiset nämä ilmoittavat, niin niitä tyttöjä ei sitten tuoda ollenkaan enää terveysasemille. Heidät vain leikataan ja naitetaan ja näin päin pois. Paras keino tässä olisi valistus, mutta mielestäni asia pitää sanoa ääneen, sillä pitää olla oma nimike rikoslaissa, me emme tätä hyväksy, ja sen lisäksi pitää olla valistusta, ja yhtään osoittele- matta valistusta tähän maahan tuleville, sellaisille maahanmuuttajataustaisille ihmisille, joiden kulttuurissa tätä tyttöjen ympärileikkausta käytetään, jotta he tietävät, että me emme sitä hyväksy, se ei käy. Asiasta pitää voida puhua ihan avoimesti, ja jotenkin murheellisena tässä nyt kuuntelen, että vaikka asia onkin tärkeä, niin siitä ei parane oikeilla nimillä puhua. Minun mielestäni siitä pitää puhua.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme edustaja Nylanderin lakialoitetta naisten sukupuolielinten silpomisen kriminalisoinnista, että se lisättäisiin säännöksenä rikoslakiin. Pidän sitä lähtökohtaisesti todella hyvänä aloitteena, ja kuten edustaja Karhu aikaisemmin sanoi, niin suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu eikä pidä kuulua myöskään tulevaisuudessa se, että hyväksymme millään tavalla tyttöjen silpomisen. Mutta suomalaiseen kulttuuriin ei mielestäni myöskään kuulu se, että hyväksymme yhtään sen enempää poikien silpomisen, ja näiden kahden asian vertailu sinänsä ei ole hedelmällistä. Ymmärrän, että niissä on eroja ja aste-eroja, mutta suomalainen järjestelmä, kulttuuri, arvomme ovat sellaisia, että ihmisten pitää saada olla koskemattomia. On tietysti olemassa joitakin ta-pauksia, joissa sitten lääketieteellisistä syistä esimerkiksi poikien osalta saattaa olla tarvetta johonkin, mutta nämä leikkaukset pitää tehdä kontrolloidusti sairaaloissa ammattilaisten valvonnassa, että asiat tulevat kunnolla tehtyä.

Rikoslain muutoksiin suhtaudutaan hyvin pidättyväisesti. Tällaista ylikriminalisointia pyritään välttämään. Tämä asia on tullut esille oman lakialoitteeni osalta, jossa olen esittänyt sitä, että tapaamisoikeuden tahallinen estäminen kriminalisoitaisiin. Rikoslaissa on jo kriminalisoitu lapsen omavaltainen huostaanotto, lapsikaappaus. Nyt puhumme väkivaltaisesta silpomisesta. Nämä ovat kaikki asioita, jotka koskevat lapsia. Toisessa puhutaan fyysisestä väkivallasta, toisessa ehkä enemmänkin henkisestä, mutta niitäkään asioita ei pysty täysin toisistaan erottamaan. Väkivalta on aina väkivaltaa riippumatta siitä, onko se fyysistä vai henkistä. Käytännössä lopputulos on yleensä yhtä traumaattinen. Lasten etu, myös naisten etu, poikien ja miesten etu, ihmisten oikeus koskemattomuuteen on tärkeintä.

Hieman olen pettynyt siihen, että tässä omassa lakialoitteessani, jossa puhutaan tapaamisoikeuden tahallisesta estämisestä, siinä yhteydessä tuotiin esille näkökulmia, jotka eivät mielestäni ole täysin kestäviä. Tapaamisoikeussopimuksia ja ylipäätään sopimuksia on Suomessa totuttu länsimaisen oikeusperinteen mukaisesti kunnioittamaan, ja jos sopimuksia rikotaan, niin on myös hyväksyttävä se, että rikkomisella on seuraukset, ja sen takia tässä omassa lakialoitteessani olen pyrkinyt yhteensä 141 kansanedustajan voimin saamaan muutosta rikoslakiin, että lasten tapaamisoikeuden tahallinen estäminen kriminalisoitaisiin.

Siinä, mitä Kari Tolvanen tästä Nylanderin aloitteesta sanoi, tuli hyviä saatesanoja, esimerkiksi juuri se, että ei käy niin, että hyvää tarkoittava aloite sitten kääntyy niin päin, että tuomiot jopa kevenevät. Mutta niin kuin edustaja Saara Karhu tuossa aikaisemmin sanoi, niin valiokuntakäsittelyssä sitten nämä kaikki punnitaan ja oikeat näkökulmat varmasti löydetään ja kun asiantuntijoita kuullaan, niin saadaan sitten toivottavasti oikeaan asentoon.

Yhteenvetona sanon, että erinomainen aloite, ja toivon, että se henki, mikä siinä takana on, menee eteenpäin lain asteelle niin, että tavoite toteutuu.

Arja Juvonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Mikaela Nylander on tehnyt hienon lakialoitteen, joka nostaa esille hyvin tärkeän asian. Tyttöjen ympärileikkaus, kuten myös poikien, Suomessa on piilossa tapahtuvaa, ja emme tiedä näistä asioista tarpeeksi. Tuossa itse kun yritin etsiä asiasta tietoa, niin, kuinka ollakaan, sain silmiini netistä, mistäpä muualtakaan, valokuvan, joka näytti sen asian, mistä edustaja Saara Karhu tuossa äsken kertoi, kuinka nämä toimenpiteet tehdään ja miten ne tapahtuvat. Kyllähän siinä on kysymys niin äärettömästä rikoksesta ihmistä ja inhimillisyyttä kohtaan ja lasta kohtaan, että sitä ei pysty täällä Suomessa suomalaisena ymmärtämään, että tällaista tapahtuu. On hienoa, että tämä aloite on tehty, ja toivon tälle kyllä menestystä jatkossa. Kiitän myös siitä rohkeudesta tehdä tällainen aloite ja nostaa näitä asioita esille meille kaikille, jotka emme niin näistä tiedä.

Jussi Niinistö /ps:

Arvoisa puhemies! Suomalainen yhteiskunta monikulttuuristuu, ja suomalaiselle kulttuurille uusia ongelmia syntyy, valitettavasti. Yksi ongelmista on tämä vastenmielinen kulttuurinen tapa, tyttöjen sukupuolielinten silpominen, ja on oikein, että tämä järjetön tapa on kriminalisoitu rikoslaissa.

Edustaja Nylander ehdottaa lakialoitteessaan, että silpominen kriminalisoitaisiin omana säännöksenään, nimikkeenään, rikoslakiin. En lainkaan vastusta asian korostamista. Kyseessä on vakava rikos, kunniaväkivallan muoto, kuten edustaja Tolvanen totesi. Edustaja Tolvanen kuitenkin rikoslain todellisena käytännön asiantuntijana perusteli kantaansa rangaistusasteikon käyttämisestä mielestäni viisaalla tavalla. Täytyy siis varoa, etteivät rangaistukset kevene.

Edustaja Tolvanen otti myös esille poikien ympärileikkauksen, johon puuttumista jostain syystä pidetään kovin ongelmallisena. Ei sekään suomalaiseen kulttuuriin kuulu, kuten edustaja Kiuru totesi. Olen edustaja Tolvasen kanssa samaa mieltä siitä, että poikien sukupuolielimen silpomisesta eli ympärileikkauksesta olisi syytä selvyyden vuoksi harkita säädettäväksi lailla.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Haluan nyt korostaa, kun edustaja Karhu puhui, että tätä asenneongelmaa ja tätä asiaa vähätellään, että minä käsittääkseni puheessani moneen kertaan sanoin, että tämä on vakava asia ja vakava ongelma, ja sanoin, että se on kunniaväkivallan muoto, joten minä en ainakaan sitä vähättele vaan pikemminkin edellisessä työssäni koetin kaivaa esiin niitä tapauksia, joita Suomessa on, niin että olisi saanut vastuuseen näitä.

Minä nyt kuitenkin sanoisin tästä törkeästä pahoinpitelystä, joka tuolta rikoslaista jo nyt löytyy, että sehän pitää sisällään, että jollekin tulee elinikäinen vamma. Se voi olla kasvoissa oleva arpi, se voi olla jalassa oleva pysyvä liikuntavamma, tai pahimmillaan se voi aiheuttaa sen, että ihminen makaa loppuelämänsä suomeksi sanottuna kasvina jossain sairaalan osastolla. Eli sieltä kyllä löytyy jo ilman muuta — en väheksy ollenkaan — ihan verrattavia seurauksia. Kyllä minä ymmärrän, että tämä ympärileikkaus on todella vakava asia. Sitä pahimmillaan voi verrata siihen, että joku makaa loppuelämänsä sairaalassa hengityskoneessa kasvina. Sieltä kyllä löytyvät nämä jo, ja tämmöinen niin sanottu päällekkäinen lainsäädäntö ei oikein kuulu tuohon meidän rikoslakiin. Vaikka minä ymmärrän tämän motiivin, että halutaan entistä moitittavammaksi tämä tehdä, niin kuitenkin se on minun mielestäni vähän kyseenalaista.

Miksi otin tämän poikien ympärileikkauksen tähän esille? En suinkaan sen takia, että olisin verrannut poikien ja tyttöjen ympärileikkausta, mutta pitäähän siitäkin voida puhua. Mutta miksi otin sen esille — sanoin, että lainsäädäntö siinä on tällä hetkellä puutteellista ja se olisi se kiireellisin asia säätää laki suuntaan tai toiseen. Nyt tuolla kentällä viranomaiset joutuvat todella pähkäilemään asioiden parissa, jotka meidän pitäisi täällä päättää suuntaan tai toiseen. Tämä ei tarkoita, että minä vertaisin missään tapauksessa poikien ympärileikkausta vahingollisuudessa tyttöjen ympärileikkaukseen, vaan aivan lainsäädännöllinen näkökulma oli esillä.

Mikaela Nylander /r:

Värderade talman, arvoisa puhemies! Tämä on tietysti hyvin hankala asia siinä mielessä, että meillä ei ole tietoa, kuinka paljon tällaista tapahtuu Suomessa ja miten laajasti tämä ilmiö esiintyy. Ja täytyy pitää mielessä, jos ajatellaan rikoslakia myös, että tämä on suhteellisen uusi ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämän lakialoitteen tarkoituksena on kyllä tuoda vahvasti esiin se signaali, että jos se on omana rikosnimikkeenä, niin suomalainen yhteiskunta viestittää, että tämä ei ole hyväksyttävää, me emme missään nimessä hyväksy tämäntyyppisiä toimenpiteitä.

Olen hyvinkin tietoinen siitä, että kun tehdään tällaisia lakialoitteita, jotka liittyvät rikoslakiin ja rangaistuksiin, niin se on hyvin herkkää aluetta. Kun tein edellisen lakialoitteen, joka koski just tätä groomingia, mistä puhuttiin, niin siinä jouduin käyttämään rikosoikeuden professoreita, ettei tule tätä, että vahingossa lievennetään näitä rangaistuksia, ja tämä ei tietenkään ole tarkoitus, mutta minun mielestäni se on sitten enemmän valiokunnan asia pohtia tätä.

Mutta just tämä asennekysymys ja se signaaliarvo, jos se on omana rikosnimikkeenä, on se tärkeä asia tässä lakialoitteessa. Suomalaisen yhteiskunnan on vahvasti sanottava, että tämä on sellainen toimenpide, mitä me emme hyväksy, ja siksi on se oma rikosnimike.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Edustaja Karhu kosketteli sitä kysymystä, minkä takia tyttöjen sukupuolielimiä silvotaan. Perimmäinen syyhän siellä taustalla on halu kontrolloida tyttöjen ja naisten seksuaalisuutta ja itsenäisyyttä, ja se tekee tästä jo itsessään kuvottavasta ja irvokkaasta rikoksesta samalla rikoksen tasa-arvoa kohtaan ja rikoksen ihmisten itsemääräämisoikeutta kohtaan.

Muutamassa puheenvuorossa käytettiin käsitettä "kunniaväkivalta", josta en pidä ollenkaan kahdesta syystä: Ensinnäkin siinä, että perheenjäsentä tai suvun jäsentä pahoinpidellään tai tapetaan tai vainotaan, nähdäkseni ei ole mitään kunniallista, vaan kyse on häpeällisestä teosta ja sen takia itse puhun häpeäväkivallasta. Toiseksi, kunniaväkivalta käsitteenä on usein yksi tapa patologisoida sellaista väkivaltaa, jota jotkut muut yhteiskunnassa harjoittavat. Me emme puhu kunniaväkivallasta silloin, kun suomalaisessa perheessä mies hakkaa vaimoa. Siitä ei käytetä kunniaväkivallan käsitettä, vaikka se on ihan yhtä irvokas rikos kuin jossain maahanmuuttajaperheessä tapahtuva ja ihan yhtä lailla siinä taustalla saattavat olla todella vinoutuneet käsitykset miehen tai perheen kunniasta.

Edustaja Nylander perusteli lakialoitetta sillä, että laki on viesti. Tästähän on eduskunnassa keskusteltu moneen otteeseen, monessa yhteydessä. Ymmärrän, että me haluamme lähettää laeilla viestejä, mutta kai olennaisinta on se, miten lait vaikuttavat. Vähän epäilen, että sillä, että rikoslakiin kirjataan erillinen rikosnimike, ei vielä kauhean montaa tyttöjen sukupuolielinten silpomista ehkäistä, ja siitä tulenkin edustaja Karhun huomioon kasvatuksen ja tiedotuksen roolista. Tärkeintähän on etsiä työkalut, joilla voidaan välttää jokainen tyttöjen sukupuolielinten silpomistapaus. Itse olen tuntenut varovaista kiinnostusta sitä kohtaan, että Suomeen tuleville maahanmuuttajille järjestetään tietty koulutuspaketti, jossa käydään muun muassa tämänkaltaisia yhteiskunnan peruspelisääntöjä läpi.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Tähän edustaja Tynkkysen viimeiseen osuuteen on hyvä tarttua. Olen täsmälleen samaa mieltä. Jos mietitään, että me vaikka lähtisimme tällä porukalla Kiinaan, niin emmepä me Kiinan lainsäädäntöä tietäisi, jollei sitä meille kerrottaisi. Eli ihan ilman mitään kynsiä, hampaita tai ennakkoluuloja, ihan valistuksena olisi hyvä kertoa, miten meillä Suomessa nämä asiat ovat, koska jos tähän kulttuuriin tullaan, niin tietysti hyvä olisi, että voisi tietää, miten parhaiten voisi integroitua.

Tähän asiaan liittyen kuittaan myös sen, että kun puhutaan kunniaväkivallasta, minkä ymmärrän, että edustaja Tolvanen käytti sanaa sen vuoksi, että se on se yleisesti käytetty sana, niin puhuisin myös itse mieluummin häpeäväkivallasta. Jotenkin tämä kunnia glorifioi sen huonon teon, joka siinä taustalla on, se sana, mutta tätähän yleensä käytetään.

Pyysin puheenvuoron sen takia, että haluan vain todeta, että olen samaa mieltä edustaja Tolvasen kanssa siitä, mutta erillisenä tästä keskustelusta, että myös tämä poikien ympärileikkauskysymys pitäisi ottaa avoimeen keskusteluun, keskustella se — tuntuu, että siitä ei saisi edes puhua kunnolla — ja katsoa sitten, onko tarpeen tehdä lainsäädännön muutoksia.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Olen ihan samaa mieltä, että tämmöinen ennaltaehkäisypaketti olisi ihan loistava asia, mutta se ei valitettavasti riitä, koska nämä ovat niin pitkällä kulttuurissa olevia asioita, että sen lisäksi pitää olla kyllä tehokkaita keinoja ennalta ehkäistä tätä asiaa, että minä olen ihan samaa mieltä.

Mutta en malta olla puuttumatta tähän kunniaväkivalta-sanaan. En minäkään siitä tykkää, mutta minä olen ollut erilaisissa työryhmissä aikaisemmassa ammatissa ja siellä keksittiin sopivaa nimeä ja puhuttiin myös häpeäväkivallasta, mutta se ei oikein istunut tänne meille. Ja minä olen vähän kyllästynyt siihen, että mietitään, mikä sen nimi on. Minua enemmän kiinnostaisi, että keksittäisiin niitä toimenpiteitä, miten sitä ehkäistään. Eräs entinen alaiseni teki tästä asiasta gradun, joka oli Suomen niitä ainoita. Siihen asiaan paljon perehdyin, ja nimenomaan on tärkeää erotella tämä kunnia- tai häpeäväkivalta tästä perinteisestä suomalaisesta väkivallasta, koska ennaltaehkäisykeinot siinä ovat aivan erilaiset kuin suomalaisen väkivallan ehkäisykeinot, koska toimenpiteet viranomaisilla ovat aivan toiset.

Yhtä lailla tähän tyttöjen ympärileikkaukseen liittyen tässä on aivan toisenlaiset ennalta estävät toimenpiteet kuin suomalaisessa perheväkivallassa. Siinä mielessä — ehkä mennään vähän sivuraiteille, nyt tästä kunniaväkivallasta en enempää halua puhua, mutta kuitenkin palaan vielä tähän maahanmuuttajille annettavaan koulutukseen. Sen paketin pitäisi olla hyvin paljon laajempikin etenkin seksuaalirikoksiin liittyen, jopa naisiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin liittyen, koska siellä tulee törmäyskursseja, koska käsitys laista ja kulttuurista ja moraalista on aivan erilainen. Eli sitä todella tarvitaan, mutta se ei ihan yksistään auta. Tämä tehokas lainsäädäntö ja tämmöinen niin sanottu kiinnijäämisriski, ilmituloriski, sehän sen ratkaisee, tehdäänkö joku rikos vai ei, ei niinkään rangaistuksien ankaruus, joka sekin on eräs ennalta ehkäisevä keino.

Mutta kaiken kaikkiaan en vastusta tätä laki-aloitetta, mutta toivoisin kuitenkin, että harkittaisiin, tarvitseeko sitä törkeän pahoinpitelyn lisäksi enää kriminalisoida, koska sieltä löytyy pykälä jo tähän asiaan.

Mikaela  Nylander  /r:

Talman, puhemies! Edustaja Tynkkynen on tietysti aivan oikeassa siinä, että pelkästään lainsäädäntö ei riitä. Se on ihan sama, kun puhuttiin edustaja Juvosen laki-aloitteesta: tarvitaan lainsäädäntöä, mutta tarvitaan myös valistusta, tarvitaan toimivia palvelujärjestelmiä, ja varmasti joku tämäntyyppinen ehdotus on ihan hyvä, että annetaan tällainen paketti, mikä on Suomessa mahdollista ja mikä ei. Se on erinomainen ehdotus.

Myös mielestäni edustaja Karhu puhui hyvin viisaasti tästä, että tarvitaan valistusta ja tarvitaan keskustelua tästä aiheesta, koska se ei ole missään asiassa niin, että pärjättäisiin pelkästään lainsäädännöllä tai rikoslailla, vaan tarvitaan kyllä hyvin monenlaisia toimenpiteitä ja riippuen tietysti, mistä on kyse, niin tarvitaan erilaisia ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä tai palvelujärjestelmiä.

Saara Karhu /sd:

Puhemies! Totean myös sen, minkä tuossa alkuperäisessä puheessanikin jo sanoin, että valistus on tietysti se, jolla tämä tieto tästä lainsäädännöstä viedään ihmisille, jotka ovat mahdollisesti tilaisuudessa tehdä tämäntyyppisiä toimia. Mutta kannatan aloitetta.

Sen verran täytyy tuosta ulkomaalaisten Suomeen tulijoiden integroimisesta sanoa, täytyy todeta jo olemassa olevien esimerkkien pohjalta, että ihan kaikessa ei kyllä olla onnistuttu ja niistä epäonnistumisista pitäisi ottaa vielä enemmän oppia ja tehdä vähän tämäntyyppisiä laajempia, juuri niin kuin oli puhetta, kotouttamispaketteja ja eri kulttuuritaustaisille ihmisille kertoa, miten meillä Suomessa asiat ovat, kun he tänne tulevat.

Samahan se on meillä, vaikka ei lähdetä kuin ulkomaanmatkalle jonnekin, niin kerrotaan, että älkää sitten näyttäkö siellä ja täällä jalkapohjia vastapelurille, että se on syvä loukkaus, tai toimitaan niin ja näin. Saati jos menisimme asumaan siihen maahan, niin se olisi tosi tärkeää tietää, ja toisinpäin: Ei riitä, että ulkomaalaiset tietävät suomalaisista. Jotta tämä integraatio olisi mahdollinen ja törmäyskursseja ei tulisi, niin myös meidän suomalaisten pitäisi tietää paremmin muualta tulevien ihmisten kulttuurista, että voisimme paremmin ymmärtää toisiamme sitten, kun ollaan rinnakkain tuolla tekemässä jotain.