Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kysymyksessä on hallituksen esitys 76/2003 laiksi luonnonsuojelulain muuttamisesta. Aivan yhtä hyvin tämän hallituksen esityksen nimi voisi olla Pteromys volans eli liito-orava. Tällä hallituksen esityksellä on takanaan pitkä taival, pyöreästi lähes 2 vuotta. Jo vuonna 2002 annettiin hallituksen esitys, jolla pyrittiin samaan päämäärään kuin hallituksen esitys 76 viime vuodelta. Se raukesi vaalien yhteydessä ja nyt on jälleen käynyt aika pitkän taipaleen täällä eduskunnan käytävillä; noinkin pientä eläintä ajatellen kuin liito-orava voisi sanoa myös vähän kohtuuttoman pitkään.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintö on jaettu, ja se on kohtuullisen pitkä, hyvin yksityiskohtainen, mutta yksimielinen. Se pohjautuu myös perustuslakivaliokunnan lausuntoon, jossa nimenomaan on otettu selkeä kanta korvattavuuteen ja nimenomaan siihen, millä tavalla korvaussäännösten aukollisuutta luonnonsuojelulain 49 §:n johdosta halutaan tukita. Kysymys on aukoista maanomistajien ja metsänomistajien korvauskäytännön suhteen.

Tämä hallituksen esityshän lähtee Euroopan yhteisön komission Suomelle tekemiin huomautuksiin perustuvista muutoksista. Euroopan yhteisön komissio on laittanut alulle toimenpiteet Suomen valtiota vastaan. Tämä on nyt keskeytynyt, kun Suomi on ilmoittanut, että hallituksen esitys tästä asiasta on eduskunnassa. Nimenomaan koskien Euroopan yhteisön komission nuhteita Suomen luonnonsuojelulain direktiiviin nähden vaillinaisesta luonteesta Suomi on ilmoittanut, että nämä poikkeamat direktiivistä tullaan muuttamaan. Siihenhän tämä hallituksen esitys siis pyrkii. Nuo lauseet siitä, että tämän keskeisen kysymyksen mukaan, siis luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien kohdalla, pitäisi selvästi luonnossa havaita näiden lajien olemassaolo tai esiintyminen, tässä tapauksessa liito-oravan pesäpuut taikka levähdyspuut eli käytännössä tuon lajin esiintyminen, ovat ristiriidassa tässä tapauksessa liito-oravan lajin mukaisen käyttäytymisen kanssa. Liito-oravaa on käytännössä varsin usein mahdotonta "selvästi luonnossa havaita". Kun suojelu liitetään tämän tyyppiseen määräykseen ja määreeseen "selvästä havaitsemisesta" ja kysymyksessä on pieni, pääosin öisin liikkuva eläin, niin tällöin on tietysti selvää, että komission nuhde on paikallaan.

Liito-oravakanta on yksi asia, jota valiokunta kannanotossaan käsittelee. Valiokunta toteaa, että kannan suuruus ei ole oleellista, vaan erityisesti kannan kehityssuunta ja vakaus. Onko kanta runsas vai ei, ei ole niin oleellista. Oleellista on se, onko se vakaa, mikä on sen kehityssuunta, onko se aleneva, vai nouseva. Valiokunnan laajassa mietinnössä on tätäkin asiaa monipuolisesti käsitelty, ja viittaan tähän tekstiin.

Valiokunnan mietinnön perusteluissa käy myös ilmi se, että liitteessä IV (a) on koko joukko eri lajeja. Ilves, karhu, naali, saimaannorppa, saukko, kaikki Suomessa tavattavat lepakot, iso apollopöllö, punahärö jne. kuuluvat siihen. Siis noin nelisenkymmentä lajia, jotka liitteessä IV (a) ovat ja ovat Suomessa tavattavia lajeja. Näin ollen tämä luonnonsuojelulain kohta koskee tietysti ei vain yhtä lajia, vaan tätä koko liitteen lajivalikoimaa.

Tämä täyteen korvaukseen oikeutus silloin, kun merkityksellinen haitta syntyy, on tunnustettu ja selkeästi määritelty myös mietinnössä. Sitä vastoin kun maa- ja metsätalousvaliokunta esitti ajatuksen, että pitäisi euromääräisesti pystyä tämä haitan kynnys määrittelemään, niin tässä kohtaa valiokunta viittaa lunastuslakiin ja siinä tapahtuvaan lunastusmenettelyyn, joka ei mahdollista tällaisen euromäärän kirjoittamista. Koko prosessi tapahtuu toisen lainsäädännön kautta.

Edelleen tärkeä kysymys ympäristövaliokunnan näkökulmasta on myös se, että luonnonsuojelulain pitäisi olla sellainen, että se takaa myös tämän lajin ja IV (a) liitteen lajien suojelun. Näin ollen ympäristövaliokunta ei kirjoittanut itse lakiin mitään aikamäärettä siitä, miten nopeasti suojelu tulisi toteuttaa Ympäristökeskuksen toimesta silloin, kun metsäkeskus on ilmoittanut toimista metsätoimien suuntautumisen alueelle, jolla on tieto liito-oravan suojeluun liittyvistä velvoitteista. Ympäristövaliokunta ainoastaan totesi, että toimiin on ryhdyttävä nopeasti. Näin ollen on oleellista se, että lähdetään tekemään tätä toimenpidettä. Mietinnössämme on aikahaitari 30:stä 60 päivään, mutta tätä ei viety lain tasolle, asia on todettu ainoastaan valiokunnan perusteluissa.

Tämän aikataulun suhteen maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössä on toisenlainen lähestymistapa, jota asianomaisen valiokunnan puheenjohtaja, ed. Sirkka-Liisa Anttila varmasti käsittelee.

Ympäristövaliokunta kiinnitti huomiota myöskin resursseihin ja niiden puutteeseen. On selvää, että suojelun täsmentyminen, voi sanoa, sen kiristyminen ja selkeytyminen vaatii myös lisäresursseja. Niiden mukaan ottaminen tämän vuoden toiseen lisäbudjettiin on valiokunnan käsityksen mukaan tarpeellista.

Lopuksi haluaisin todeta, että tämä pitkä prosessi, mikä tässä on, on nyt saapumassa hyväksyttävään lopputulokseen, vaikka — niin kuin tiedämme — tämän käsittelyn aikana tullaan tekemään pykälämuutoksia ja ehdotuksia myös luonnonsuojelulain puolelle. Tärkeätä on Suomen kansallisen edun kannalta, että tämä asia saadaan lopulta käsittelyyn ja mainittu pitkä taival, mitä tämän asian loppuunsaanti lopulta on vaatinut, on nyt käyty ja muutaman erilaisen teknisen, voi sanoa, muotoseikan läpikäytyään myös itse laki valmistuu.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan aluksi totean, että puheenvuoroni ei aivan mahdu suosituksen, 10 minuutin, piiriin, mutta toivon puhemieheltä kärsivällisyyttä, koska on kahden asian yhteiskäsittelystä kysymys.

Hyvä, kiitoksia!

Maa- ja metsätalousvaliokunta on valmistelevasti käsitellyt metsälain muutoksen sekä antanut lausunnon ympäristövaliokunnalle luonnonsuojelulain muutoksista. Valiokuntamme on käsitellyt esityksiä erittäin perusteellisesti laajan asiantuntijakuulemisen kautta. Tavoitteenamme on ollut sellaisen lajisuojelujärjestelmän luominen, joka toimii käytännössä joutuisasti ja turvaa niin liito-oravien suojelun kuin talousmetsienkin hyötykäytön sekä huolehtii metsänomistajien oikeusturvasta. Näihin tavoitteisiin pääsemiksi tarvitaan viranomaisten saumatonta ja tiivistä yhteistoimintaa.

Hallituksen esityksessä luonnonsuojelulaiksi lähdetään siitä, että liito-oravien esiintymisen johdosta voitaisiin perustaa alueelle luonnonsuojelualue. Valiokunnassa pidimme tätä menettelyä erittäin byrokraattisena, suuritöisenä, kun otetaan huomioon, että kyseessä on määräajaksi tehtävä lajisuojelu. Selvitimmekin muun muassa asiantuntijakuulemisella Saksassa olevaa peltohamsterien korvausjärjestelmää. Saksassa maanomistajan kanssa tehdään kymmenen vuoden mittainen sopimus peltohamsterien suojelemiseksi ja korvaus maanomistajalle maksetaan vuosittain.

Valiokunta pitääkin ensisijaisena tavoitteena pyrkiä sopimusmenettelyyn maanomistajan ja valtion välillä. Yhdeksi käyttökelpoiseksi keinoksi nostimme luonnonarvokaupan, jota kokeillaan parhaillaan Satakunnassa. Siinä maanomistaja tarjoaa valtiolle merkittävien luonnonarvojen suojelua omissa metsissään. Tästä vapaaehtoisesta kymmeneksi vuodeksi tehdystä suojelusta maksetaan kertakorvaus. Ympäristövaliokunta onkin mietintöön kirjatussa lausumassaan edellyttänyt hallituksen ryhtyvän valmistelemaan luonnonarvokauppaan liittyvää lainsäädäntöä lajisuojelun toteuttamiseksi. Odotankin ympäristöministerin ryhtyvän asian vaatimiin toimiin.

Lausunnossamme luonnonsuojelulaista ympäristövaliokunnalle olemme puuttuneet muun muassa siihen, että vaikka maanomistajalle tulisikin vaihtoehtoisia mahdollisuuksia, hallituksen esityksessä ehdotettu menettely ei kuitenkaan antaisi maanomistajalle lakiin perustuvaa oikeutta vaatia alueensa suojelun toteuttamista ja korvausta. Samoin perustuslakivaliokunta on puuttunut luonnonsuojelulain korvaussäännösten aukollisuuteen. Korvaukset ulotetaankin nyt luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta aiheutuvaan merkitykselliseen haittaan. Muutos koskisi niitä tilanteita, joissa merkityksellisen haitan kynnys ylittyisi.

Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää lausunnossaan luonnonsuojelulaista tarpeellisena, että korvausmenettelyä varten merkitykselliselle haitalle määritellään euromääräinen kynnys, jonka ylittämisestä seuraa korvauksen maksaminen. Tällä euromääräisellä kynnyksellä vähennetään turhia korvaushakemuksia. Emme ole tarkoittaneetkaan korvauskynnyksen ottamista lainsäädäntöön vaan vaatineet sen selvittämistä ohjeeksi alueellisille ympäristökeskuksille. Korvauskäytännön tulee jo metsänomistajien yhdenmukaisen kohtelunkin vuoksi olla mahdollisimman yhdenmukainen koko maassa.

Valiokunnassa selvitimme yhden liito-oravanaaraan lisääntymis- ja levähdyspaikan vaatimien puiden arvon. Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen asiantuntijan mukaan se maksaisi noin 4 300 euroa ja siihen tulisivat lisäksi vielä kulkukäytäväpuut. Lisäksi vetoankin paikalla oleviin ministereihin: Tämä merkityksellisen haitan korvauskynnys on tarpeen selvittää. Se helpottaa liito-oravien suojelukorvausten käsittelyä huomattavasti ja antaa sekä ympäristökeskuksille että metsänomistajille tärkeää informaatiota, vähentää siis turhia hakemuksia.

Valiokuntamme pitää välttämättömänä selkeän viranomaismenettelyn luomista liito-oravan suojelun joutuisan käsittelyn turvaamiseksi. Tämä on erityisen tärkeää päättymässä olevan metsäverotuksen siirtymäkauden takia, koska vanhan verojärjestelmän piirissä oleville metsänomistajille hakkuiden ajoituksella onkin poikkeuksellisen suuri merkitys. Ympäristövaliokuntakin on ollut mietinnössään samaa mieltä siitä, että joutuisan käsittelyn varmistamiseksi tulee suojelualueiden käsittelylle alueellisissa ympäristökeskuksissa asettaa määräaika. Molempien ministeriöiden kansliapäällikköjen kirjeessä valiokunnille yhdytään tähän vaatimukseen asettaa myös puunkorjuun kannalta asianmukainen määräaika viranomaisten toimille.

Herra puhemies! Ympäristöviranomaiset ja metsäviranomaiset ovat yhteistyössä päätettäessä luonnonsuojeluohjelmissa suojeltavilla luontotyypeillä, maisema-alueilla, erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikoilla olevien talousmetsien hoitamisen ja käyttämisen periaatteista. Metsä- ja ympäristöviranomaisten välisen tiedonkulun parantamiseksi metsälakiin tulee nyt säännös, jonka mukaan metsäkeskus toimittaa alueelliselle ympäristökeskukselle tiedon metsänkäyttöilmoituksesta, joka kohdistuu liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan. Metsäkeskusten velvollisuutena on ilmoittaa metsänkäyttöilmoitukseen kohdistuvasta liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikasta välittömästi. Kun metsänkäyttöilmoitus tulee tehdä vähintään neljätoista vuorokautta ennen hakkuun aloittamista, jää metsänkäyttöilmoituksen tarkistamiselle ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttamiselle hyvin vähän aikaa. Metsäkeskus vertaisi alueensa ympäristökeskukselta saamiaan asiakirjoja liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoista metsänkäyttöilmoituksiin. Asiakirjalla tarkoitetaan muun muassa sähköisessä muodossa olevaa tietojoukkoa. Metsäkeskus ei siis tutkisi, esiintyykö hakkuualueella edelleen liito-oravia. Metsäkeskuksen ilmoitus on siis teknisluontoinen, pelkkiin asiakirjoihin perustuva hallintotoimi. Tämä nopea käsittelyaika edellyttää metsäkeskusten viranomaistoimintojen hyvää resursointia.

Herra puhemies! Metsäkeskuksen ilmoituksen perusteella alueellinen ympäristökeskus sitten tutkisi asian ja ryhtyisi toimivaltansa puitteissa toimenpiteisiin. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan yksityiskohtainen rajaaminen samoin kuin sopivien kulkuyhteyksien turvaaminen metsänhakkuiden yhteydessä harkitaan aina tapauskohtaisesti. Lähtökohtaisesti liito-oravan suojelu ja siitä maksettavat korvaukset pannaan toimeen ympäristöhallinnon toimesta lukuun ottamatta tilannetta, jossa liito-orava esiintyy metsälain tarkoittamassa erityisen tärkeässä elinympäristössä. Tällöin kysymykseen tuleekin metsätalouden rahoituksesta annetun lain 19 §:n mukainen metsätalouden ympäristötuki, jolloin suojelunkin toimeenpano on metsähallinnon vastuulla. Maatalousvaliokunta kiinnittääkin huomiota siihen, että jo nyt metsätalouden ympäristötuen rahat ovat riittämättömät ja siksi tarkoitukseen tulee osoittaa riittävät määrärahat.

Kun valiokunnan tiedossa on tapauksia, joissa liito-oravan epäily on johtanut metsänhakkuun viivästymiseen useilla kuukausilla syystä, että alueellinen ympäristökeskus ei ole tehnyt asian vaatimia päätöksiä liito-oravan esiintymis- ja levähdysalueen rajaamiseksi pois hakkuualueella, päätti valiokunta täysin yksimielisesti lisätä metsälain 14 b §:ään uuden 2 momentin, jossa alueellisen ympäristökeskuksen on saatuaan metsäkeskukselta 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen ryhdyttävä toimenpiteisiin liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan sijainnin ja sallitun metsänkäsittelyn määrittämiseksi. Ympäristökeskuksen on annettava päätöksensä asiassa viipymättä, kuitenkin viimeistään 30 päivän kuluessa siitä, kun se on saanut 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen metsäkeskukselta.

Valmistelimme tämän momentin, mutta sen jälkeen on syntynyt epäselvyyttä siitä, mikä on tämän momentin oikea sijaintipaikka. Nyt kun ympäristöministeriö ei ole hyväksynyt sitä, että ympäristökeskuksen tehtävistä voidaan säätää jossain muussa laissa kuin luonnonsuojelulaissa, olemme päätyneet siihen, että tämä momentti siirretään luonnonsuojelulakiin sen uudeksi 72 a §:ksi. Edelleen ympäristöministeriö ei ole voinut hyväksyä lain tasolle asti kirjattuna 30 päivän määräaikaa liito-oravan suojeluhakemusten käsittelylle, ja yhtenä perusteluna on esitetty sitä, että luontojärjestöt aktivoituvat ja kantelevat komissiolle siitä, että näin lyhyessä määräajassa ei voida liito-oravan suojeluun liittyviä selvityksiä ja päätöksiä tehdä. Komissio saattaisi siis vielä kerran puuttua meidän luonnonsuojelulakimme sisältöön. Jotta ei näin kävisi, maa- ja metsätalousvaliokunnan ja ympäristövaliokunnan hallituspuolueiden kansanedustajat yhdessä ministereiden kanssa ovat päätyneet kompromissiin, jonka mukaan uudesta luonnonsuojelulain 72 a §:stä otetaan 30 päivän määräaika perusteluihin ja lakitekstiin sana "viipymättä", jonka lain perusteluissa sitten tulkitaan tarkoittavan 30:tä päivää, jota voidaan erityisen painavista syistä pidentää.

Herra puhemies! Lain yksityiskohtaisessa käsittelyssä tulen esittämään, että maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön 14 §:n 2 momentti siirretään luonnonsuojelulain uudeksi 72 a §:ksi muuten siinä muodossa paitsi, että sieltä otetaan pois se 30 päivän määräaika ja tilalle kirjataan "viipymättä". Valiokunta pitää välttämättömänä, että liito-oravan suojeluun luodaan selkeä viranomaismenettely ja tarvittavat viranomaispäätökset saadaan nopeasti. Kysymys on myös valtion korvausvelvollisuuden kestosta. Mitä pidempään hakkuu seisoo, sen suuremmat korvausvastuut valtiolle syntyvät.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa kävi selväksi, että viime aikoina tapahtuneissa metsätyön häirintätapauksissa ei olekaan kytkeydytty metsätyökoneeseen tai koskettu toisen omaisuuteen vaan pelkästään oleskeltu koneen läheisyydessä. Metsätyöntekijöiden tarkoituksellista häiritsemistä tai estämistä harjoittamasta laillista elinkeinoaan ei voida pitää hyväksyttävänä, vaikka tekoon ei liittyisikään väkivaltaa, uhkausta tai omaisuuden vahingoittamista. Tämän vuoksi valiokunta lisäsi metsälakiin säädökset metsänhakkuun häirinnän kieltämisestä.

Lakivaliokunnan lausunnossa katsottiin, että jos päädytään lakialoitteessa tarkoitetun erityiskriminalisoinnin säätämiseen metsälakiin, kyseessä voi olla vain väliaikaisratkaisu. Lausunnon mukaisesti maa- ja metsätalousvaliokunta pitää tärkeänä, että hallitus selvittää edellytykset säätää rikoslakiin yleinen laillisen elinkeinon harjoittamista suojaava rangaistussäännös ottaen samalla huomioon rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta ja muista perusoikeuksista tällaiselle sääntelylle asetettavat rajoitukset.

Edelleen lakivaliokunta lausunnossaan on todennut, että lakialoitteen sisältämän ehdotuksen tarkoituksena on edistää mahdollisuuksia laillisen metsänhakkuun häiriöttömään suorittamiseen. Tällainen sääntelytavoite muodostaa sinänsä epäilyksettä hyväksyttävän perusteen kriminalisoinnille varsinkin, kun sääntelyn tavoite on kiinnitettävissä perustuslain 18 §:ssä turvattuun elinkeinon ja ammatin harjoittamisen vapauteen. Toisaalta lausunnossa on kiinnitetty huomiota siihen, että metsätöille aiheutuva häiriö voi liittyä myös sanan- ja mielenosoitusvapauden käyttämiseen, joka sekin on perustuslain 12 ja 13 §:ssä nimenomaisesti suojattu.

Lisäksi lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että metsätyö-käsite on epämääräinen. Käsitettä ei ole metsälaissa määritelty eikä sitä siinä edes käytetä. Tällainen soveltamisalaltaan avoin käsite on laillisuusperiaatteen kannalta pulmallinen. Niinpä lakialoitteen perustelut huomioon ottaen maatalousvaliokunta pitää kuitenkin selvänä, että uudella rangaistussäännöksellä pyritään suojaamaan nimenomaan metsänhakkuun häiriötöntä suorittamista. Laillisuusperiaatteen kannalta selvästi parempi vaihtoehto lakivaliokunnan mielestä on se, että uuden tunnusmerkistön soveltaminen rajataan niihin tapauksiin, joissa kyse on meneillään olevan laillisen metsänhakkuun estämisestä.

Edellä esitetyin perusteluin maa- ja metsätalousvaliokunta lisäsi metsänhakkuun estämistä koskevan pykälän. Samalla toivomme, että kun rikoslakia seuraavan kerran uudistetaan, metsätyön häirintäpykälä otetaan rikoslakiin. Metsälaki on vain sen väliaikainen sijoituspaikka.

Valiokunta on liittänyt metsälain mietintöön neljä lausumaehdotusta. Valiokunnan mietintö on täysin yksimielinen. Lopuksi haluankin lausua valiokunnan jäsenille suuret kiitokset erinomaisesta turnauskestävyydestä ja laajasta yksimielisyydestä, jolla olemme käsitelleet hyvin vaikeita asioita täydellisessä yhteisymmärryksessä.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, vetoankin siihen, että nyt luonnonsuojelussa tarvitaan uudenlaista asennetta. Silloin kun meillä yleisen edun nimissä on tarve suojella, siitä aiheutuvat menetykset tulee korvata täyden korvauksen periaatteiden mukaisesti. Meillä on ollut pitkään sellainen maanomistajien kannalta aika erikoinen tilanne, että on olemassa suojeluvelvoitteet ja rajoitukset päällä, mutta ei ole ollut rahaa niiden toteuttamiseen. Toivonkin Vanhasen hallituksen muuttavan tämän toimintakulttuurin uudeksi ja paremmaksi.

Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam

Puhemies, värderade talman! Luonnonsuojelulain osauudistusta koskevassa hallituksen esityksessä oli alun perin kyse lain eräänlaisesta määräaikaishuollosta, joka usein on tarpeen, kun uusia lakeja on jonkin aikaa sovellettu.

Luonnonsuojelulakihan uudistettiin kokonaisuudessaan vuoden 97 alussa, ja se sisältää useita elementtejä, jotka olivat kokonaan uusia vuonna 1923 annettuun luonnonsuojelulakiin nähden. Perusteiltaan luonnonsuojelulakia ei tällä osauudistuksella ollut tarkoitus muuttaa. Muutostarpeita on aiheuttanut muun muassa 1.3.2000 voimaan tullut uusi perustuslaki. Nämä tarkistukset ovat kuitenkin enemmän teknisluonteisia. Toiseksi, Euroopan unionin komissio on arvioinut Suomen lainsäädäntöä EU:n niin sanotun luontodirektiivin liitteen IV (a) eläinlajien tiukan suojelun järjestelmän toteuttamiseksi. Komission käynnistämä valvontamenettely, joka käytännössä liittyy liito-oravien suojeluun, on edennyt jo kanteen nostamisvaiheeseen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa.

Suomi on tähän liittyen aikanaan ilmoittanut komissiolle tarkistavansa sekä luonnonsuojelulakia että metsälakia. Tämän lakiparin käsittely eduskunnassa on ollut erittäin perinpohjaista erityisesti niiltä osin kuin kyse on ollut liito-oravan suojeluun liittyvistä kysymyksistä. Tämä on myös vaikuttanut siihen, että asian eduskuntakäsittely on kestänyt kauemmin, kuin mikä käsitys hallituksella asiasta aikanaan oli, ilmoittihan hallitus jo aiemmin EU:n komissiolle, että luonnonsuojelulain uudistetut pykälät olisivat olleet voimassa vuoden 2004 alusta. Nyt näyttää siltä, että komission edellyttämät lakimuutokset voitaisiin saattaa voimaan tulevan kesän aikana. Toivonkin, että komissio voisi vielä osoittaa kärsivällisyyttä ennen kuin se toimittaa kanteensa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen.

Med tur kan lagförslagen träda ikraft ännu under sommarens lopp. Jag hoppas att kommissionen har tålamod som räcker ännu ett tag så att Finland inte hamnar i EG-rätten.

Pääkysymykseksihän valiokuntakäsittelyn viime vaiheessa nousi esiin kysymys ympäristö- ja metsäviranomaisten yhteistyöstä liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen säilymisen turvaamisessa metsänhakkuutilanteessa. Erityisesti kiinnitettiin huomiota siihen, että kysymys mahdollisista hakkuista ja niiden suoritustavasta tulee voida ratkaista mahdollisimman joutuisasti.

Metsälain muutosesitykseen liittyen valiokunta esitti lisättäväksi tätä koskevan täydentävän säännöksen. Säännöksessä esitettiin alueellisille ympäristökeskuksille asetettavaksi velvoite ryhtymisestä määräajassa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan määrittämistä koskeviin toimiin maastossa.

Merkillepantavaa on, että säännöksen myötä alueellisten ympäristökeskusten tehtävistä säädettäisiin luonnonsuojelulain ohella myös metsälaissa. Olen itse kuitenkin sillä kannalla, että ympäristökeskusten tehtävistä tulee kaikilta osin säätää luonnonsuojelulaissa ja vastaavasti metsäkeskusten tehtävistä metsälaissa. Olenkin iloinen siitä, että tämä seikka huomioidaan ennen lakien lopullista hyväksymistä täällä eduskunnassa.

De föreslagna momentet skulle ha inneburit att man i skogslagen hade stiftat om uppgifter för miljöcentralerna som de facto hör till ett annat förvaltningsområde, nämligen miljöförvaltningen. Jag anser att om miljöcentralernas uppgifter skall stiftas i lagar som hör under miljöministeriets ansvarsområde, på samma sätt skall skogscentralernas uppgifter definieras i lagar som hör till jord- och skogsbruksministeriets förvaltningsområde. Jag är glad att det här kommer att uppmärksammas i riksdagen ännu innan lagarna slutligen godkänns.

Liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojeluun liittyvien korvauskysymysten sekä näiden paikkojen tunnistamiseen ja määrittämiseen liittyvä viranomaismenettely tulee aiheuttamaan työmäärän huomattavaa lisääntymistä alueellisissa ympäristökeskuksissa. Valiokunta onkin tähän liittyen kirjannut mietintöönsä lausumaehdotuksen, jonka mukaan eduskunta edellyttää hallituksen huolehtivan laista aiheutuvien lisäkustannusten asianmukaisesta huomioon ottamisesta valtion talousarviota laadittaessa. Toivon, että valiokunnan lausumaehdotus sisällytetään myös lausumaksi eduskunnan vastaukseen. Lausuma auttaa ympäristöministeriötä tulevien vuosien talousarvioneuvotteluissa, vaikkakaan taloudellisten lisäresurssien saaminen ympäristöhallintoon ei missään tapauksessa tule olemaan mikään helppo tehtävä.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan arvoisalle puheenjohtajalle Sirkka-Liisa Anttilalle ilmoitan, että ympäristöministeriö ryhtyy lausumien edellyttämiin toimenpiteisiin, mikäli eduskunta sisällyttää ne vastauksiinsa. Lopuksi haluaisin kiittää valiokuntia hyvin tehdystä työstä ja rakentavasta yhteistyöstä.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalousministeriön näkökulmasta on ollut tärkeää, että samalla kun säädetään liito-oravan suojelusta, lainsäädännössämme pidetään huolta siitä, että metsätalouden harjoittamisen edellytykset säilyvät ja että puunkorjuu voi jatkua häiriöttä ilman tarpeetonta viivästystä niissäkin tapauksissa, joissa liito-orava hakkuualueella tai sen läheisyydessä havaitaan. Tässä suhteessa eduskuntakäsittelyn aikana ja maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan esille tuomissa neuvotteluissa on sovittu muutoksista ja menettelytavoista. Tämä varmistaa sitä, että hakkuutoiminnan häiriötön suorittaminen voi tapahtua.

Oma käsitykseni on se, että normaalitapauksessa liito-oravaesiintymän suhteen tulisi menetellä niin, että metsän käsittelyä mukautetaan suojelutarpeet huomioon ottavaksi ja tällä tavalla ilman muuta menettelyä, esimerkiksi eriasteisia suojelutoimia, voidaan liito-oravan suojelun taso turvata ja tällä tavalla varmistaa se, että sekä metsätalouden että suojelun tarpeet tulevat samanaikaisesti toteutetuiksi. Niissä tilanteissa, joissa suojelu edellyttää laajempia ja mittavampia suojelutoimia, tulevat sitten kuvaan mukaan valiokunnan ehdottamalla tavalla eriasteiset varsinaiset suojelutoimet.

Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön tarkoituksena on heti sen jälkeen, kun laki on astunut voimaan, antaa ohjeet metsäkeskuksille ja ympäristökeskuksille menettelytavoista liito-oravan suojelutilanteessa. Toivottavasti näiden ohjeiden avulla voidaan varmistaa se, että sekä liito-oravan suojelun suotuisasta tasosta että metsätalouden harjoittamisen edellytyksistä pystytään samanaikaisesti huolehtimaan.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kolmessa puheenvuorossa, joista yksi oli esittelypuheenvuoro, tämä suotuisa taso etenkin maa- ja metsätalousministeri Korkeaojan kohdalla tuli vahvasti esille. Haluaisin viitata kuitenkin vielä ympäristövaliokunnan lausumaehdotukseen numero 1, jossa viitataan tutkimukseen, jossa selvitetään liito-oravakantaa, ja nimenomaan siihen ongelmaan, joka tässä tutkimuksessa on ja jonka mainitsin myös esittelypuheenvuorossa: nimenomaan kannan vakaus, mikä on se tendenssi, mihin se liittyy ja mihin se liikkuu. Näin ollen on hyvin tärkeätä nimenomaan suotuisan suojelutason kannalta huomioida tämä asia ja se, pysyykö liito-orava liitteen IV (a) tarkoittamana lajina.

Tekninen huomautus, arvoisa puhemies, tässä vaiheessa. Valiokunnalla on neljä lausumaehdotusta, mutta täällä on painovirhe ja lukee "kolme".

Erkki  Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun tämä hallituksen esitys vihdoin uudestaan tuli eduskunnan käsiteltäväksi, käytin lähetekeskustelussa puheenvuoron, jossa kiitin hallitusta siitä, että se oli pystynyt jalostamaan sitä aiempaa, rauennutta esitystä parempaan asuun. Nyt sitten on, onko tämä puolivuotinen, savotta suurin piirtein takanapäin, joka on osoittanut jo sen, että tämä operaatio aika tuskallisena ja hankalan oloisena on ollut myöskin kannattava.

Otan sen kannattavuudesta vain yhden vakuuttavan esimerkin. Se viittaa siihen, mitä ministeri Korkeaoja äsken sanoi ja mitä valiokuntansa puheenjohtaja ed. Tiusanen äsken totesi siitä, mitä tässä pitää tarkastella, siis liito-oravan osalta kannan runsaudessa: sen vakautta elikkä sitä, onko siinä trendi johonkin suuntaan ja onko se kanta vakaa, koska absoluuttisilla lukumäärillä ei itse asiassa ole biologisesti juuri mitään merkitystä, kunhan vain on lisääntymiskyky säilynyt. Siis tässä suhteessa tämä puoli vuotta on ollut äärimmäisen tarpeellinen ja oppi on mennyt hyvin perille, mikä on myönteinen asia.

Arvoisa puhemies! En toista sitä, mitä valiokuntamme puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila totesi. Totean kuitenkin muutamia näkökohtia siitä, missä tämän liito-oravan suojelussa tällä hetkellä oikeastaan ollaan, mikä on se biologinen tietämys, joka on relevanttia koko tämän lainsäädännön kannalta, missä siinä ollaan tällä hetkellä.

Otan esimerkin kaikkein hankalimmalta alueelta elikkä lajin levinneisyyden pohjoisimmasta pisteestä, joka on Koillismaalla. Siis siellä jos joku asia saadaan hallintaan, niin sitten se hallinta on helpompi toteuttaa jossakin muualla. Tästä kai voimme olla yksimielisiä. Koillismaalla, jossa on tehty intensiivistä tutkimusta, urosliito-oravan asuinalueen pinta-ala on noin 60 hehtaaria, naaraan 8 hehtaaria. Tässä olennaisinta ei ole se, että nämä ääripisteet ovat tällaisella alueella, sen reunoilla, vaan se, mikä on se ydinalue ja mikä on tämän ydinalueen, sen habitaatin, puulajikoostumus. Tämä puulajikoostumus tuolla alueella on seuraavanlainen: 63 prosenttia kuusta, 12 prosenttia haapaa, 12 prosenttia koivua ja 9 prosenttia mäntyä. Nämä luvut ovat merkityksellisiä siinä katsannossa, että nyt on kehitetty systeemiä, että pystyttäisiin habitaattianalyysin perusteella jo ennakoimaan tai ennustamaan, onko sillä alueella liito-oravia vai ei, eikö niin, eli hallintotoimissa ei kannata tehdä mitään sellaista, mikä hyvin yksinkertaisella tavalla tulee tietoisuuteen.

Näitten kuviotietojen perusteella on etsitty malleja, mitenkä voitaisiin löytää odotus siitä, onko alue asuttu vai ei, ja nykyisen tietosabluunan perusteella voidaan päästä ennakoitavuudessa silloin, kun lajia ei tuolla alueella esiinny, noin 80 prosentin osuvuuteen, 50 prosentin osuvuuteen siinä, että laji asuu. Toisin sanoen, kun otetaan nämä painotetusti huomioon, niin 75 prosentin tasolla jo pystytään habitaattianalyysin perusteella ennustamaan, mikä se tilanne on, ja se helpottaa tietysti erinomaisen huomattavasti näitä hallintotoimia, joita nyt sitten ympäristökeskukset ja metsäkeskukset käyttäisivät apuna.

Kun valiokunnassa kävi ilmi se, että hallituspuolueilla on valmiutta nyt tämä asia paitsi korvauspuolella käydä läpi, niin kuin täällä esittelypuheenvuoroissa on käynyt ilmi, myöskin asioitten käsittelyn nopeuden kannalta päästä eräällä tavalla tehokkaaseen ja asialliseen toimintamalliin, niin pidin tätä henkilökohtaisesti loistavana asiana, kerta kaikkiaan. Toisin sanoen nyt vihdoinkin voitaisiin ympäristökeskuksiin — käytän nyt vähän brutaalia ilmaisua — luoda kommandojoukot, jotka lähtevät tällaisessa tapauksessa liikkeelle, lähtisivät juuri siltä pohjalta alkutöihin kuin äsken kuvasin. Pitää muistaa, että kysymys on hakkuuilmoituksesta ja siellä tiedetään, minkälaista puustoa hakattavalla alueella on, muutenhan sinne ei lähdettäisi. Jos ei tiedetä, mitä puita siellä on, niin eihän sinne nyt oikeastaan ole mitään asiaa, jos ei ole tietoa, että siellä on puita kaadettavaksi. Toisin sanoen perustietoaineisto on olemassa, kysymys on sen viisaasta, järkevästä ja tehokkaasta käytöstä.

Henkilökohtaisesti pidin erinomaisena sitä, että laitettaisiin lakiin päivämäärät, joittenka puitteissa toimenpiteisiin pitää ryhtyä, juuri sen takia, että samalla luotaisiin järjestelmä sellaiseksi, että se palvelee tätä kokonaisuutta, siis kerrankin luonnonsuojelutehtävissä tämmöisestä harrastelijamaisuudesta päästäisiin eroon ja luotaisiin järjestelmä, joka on kenttäkelpoinen ja toimiva. Mitä tapahtuikaan? Luonnonsuojelujärjestöt ilmoittivat, että ei missään nimessä näin voi tehdä, he haastavat EY-tuomioistuimeen. Siis ei saa luoda maahan tehokasta, toimivaa luonnonsuojelun kenttäjärjestelmää. Se on selvä mielipide, minun mielipiteeni on toinen.

No, nyt sitten olemme kuulleet, että asiat ovat saaneet sen laatuiset mallit kuin täällä ovat valiokuntien puheenjohtajat ja ministerit esitelleet. Olenpahan nyt kuitenkin pöytäkirjaan todennut, että suuri suuri mahdollisuus jätettiin käyttämättä. Minä toivon, että nimenomaan nyt ainakin sen verran järkeä olisi ministereillä nupissa, että nämä ponnet otettaisiin sillä tavalla vakavasti, että tämä lopputulos olisi sen mukainen kuin juuri totesin ja perustaisitte ne hallintotoimenne ja hallinnon suunnittelutoimenne sellaiseen malliin, että käytetään sitä modernia tietoa hyväksi. Minä totean, että liito-orava alkaa olla Suomen tunnetuimpia elukoita noin tieteellisesti kaikessa salaperäisessä elämäntavassaankin. Tässä katsannossa olisi hyvä, että myöskin hallintoa kehitetään ja silloin, kun päällikköjohtoisissa virastoissa näitä asioita eteenpäin viedään, ne hoidetaan myöskin tyylikkäästi, asiallisesti, tehokkaasti. Se on kaikkien etu. Se on luonnonsuojelun etu, jonka asialle minä olen vihkiytynyt, sillä sen takia minä tänne olen hakeutunutkin, ja se on myöskin kansantalouden etu. Pitää muistaa, että talousmetsä on talousmetsä ja luonnonsuojeltu metsä on luonnonsuojeltu metsä. Mutta järjestelmät täytyy luoda. Silloin, kun tilaisuus on, ne täytyy luoda sellaisiksi, että ne ovat todella toimivia.

Olkoon nyt sitten näin kuin nyt on, mutta vähän pettynyt minä olen.

Mikaela  Nylander /r:

Värderade talman, arvoisa puhemies! I debatten om ändringen av naturvårdslagen har man egentligen glömt bort det väsentliga, nämligen att riksdagen genom ändringen korrigerar de brister som EU-kommissionen påtalat i vår nationella lagstiftning.

Orden "klart identifierbara" stryks. Det är också av yttersta vikt att påtala att skyddet av de arter som nämns i bilaga 4 a är arter som kräver skydd på EU-nivå, inklusive flygekorren. Det är alltså inte på nationell nivå vi definierar de arter som nämns i bilagan och det är alltså inte vi som definierat de stränga skyddsvillkoren.

Kattava kolmivuotinen tutkimus liito-oravakannan koon ja vakauden selvittämiseksi ja seurannan järjestämiseksi on aloitettu vuonna 2003. Ympäristöministeriön käynnistämän tutkimuksen tavoitteena on saada luotettava arvio kannan suuruudesta. Tähän mennessä on inventoitu vasta vajaa kolmannes liito-oravan levinneisyysalueesta, joten lopullista arviota ei ole vielä mahdollista ennakoida. Voidaan kuitenkin esittää olettamus, että liito-oravakanta on aiemmin arvioitua runsaampi.

Kannan koosta riippumatta liito-oravan suojelun kannalta on keskeistä kuitenkin se, että laji on luontodirektiivin liitteen IV (a) mukainen yhteisön tärkeänä pitämä elinlaji, joka vaatii tiukkaa suojelua. Suomen on siis toteutettava luontodirektiiviin perustuva liito-oravan suojelu riippumatta siitä, minkä suuruinen lajin kanta nyt on ja onko se edes uhanalainen. Jos näyttää siltä, että liito-oravakanta on niin runsas ja vakaa, ettei sitä enää voida pitää kyseisessä liitteessä tarkoitettuna yhteisön tärkeänä pitämänä lajina, joka vaatii tiukkaa suojelua, on mielestäni aivan kohtuullista, että hallitusta edellytetään toimenpiteisiin liito-oravan poistamiseksi liitteestä.

Enligt gällande naturvårdslag ger förluster till följd av förbudet att skada eller förstöra parnings- eller rastplatser för arter i habitatdirektivets bilaga 4 a inte rätt till ersättning. Nu föreslås markägaren få full ersättning för ekonomiska förluster till följd av inlösen om olägenheten anses vara betydelsefull. Hur betydelsefull olägenheten är bedöms utifrån ägarandelen i området. Olägenheten blir mera betydelsefull om begränsningen gäller hela fastigheten eller en betydande del av den.

Eftersom ersättning utbetalas enligt lagen om inlösen som i sin tur utgår från en in casu-behandling kan man inte tänka sig att fastställa exakta eurobelopp för när ersättningströskeln överskrids, vilket jord- och skogsbruksutskottet krävt. Rätten till ersättning är ett betydande framsteg för markägarna och deras rättsskydd.

Luonnonsuojelulailla on yhtymäkohtia metsälain kanssa. Ympäristövaliokunnan saaman selvityksen mukaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja koskevat tiedot ovat usein puutteellisia erityisesti talousmetsien osalta, ja siten voidaan pitää ilmeisen tarpeellisena yhtenäisen tietopohjan aikaansaamista, joka palvelee sekä metsäkeskuksia tiedonantovelvollisuuksineen että ympäristökeskuksia. On välttämätöntä luoda selkeä viranomaismenettely, jossa tarvittavat viranomaispäätökset saadaan nopeasti. Nopean käsittelyn varmistamiseksi tulee käsittelylle alueellisissa ympäristökeskuksissa asettaa määräaika. Ympäristövaliokunta on perusteluissaan lähtenyt siitä, että määräajan tulisi lähtökohtaisesti olla 30 päivää, jota voidaan erityisestä syystä pidentää enintään 60 päivään. Yhteiset menettelytapaohjeet, joita antaisivat maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö, ovat omiaan vahvistamaan maanomistajien oikeudenmukaista kohtelua riippumatta siitä, missä maanomistaja asuu. Tämä on mielestäni tärkeä edistysaskel.

Osäkerhetsfaktorerna kring flygekorrens förekomst gör det mycket svårt att veta hur mycket skyddet av flygekorren kommer att kosta. Miljöstödet till skogsbruket måste bli större om flygekorrstammen visar sig vara talrikare än man räknat med. Dessutom kommer de regionala miljöcentralernas administrativa kostnader att öka i och med att man skriver in en tidsfrist. Detta måste beaktas i kommande statsbudgetar och redan i samband med årets andra tilläggsbudget bör frågan beaktas och skötas.

För att kunna garantera en jämlik behandling av markägarna är det av största vikt att myndigheterna får tydliga anvisningar om hur hanteringen av frågor gällande skyddet av flygekorrar skall skötas. Anvisningarna bör utarbetas av jord- och skogsbruksministeriet och miljöministeriet tillsammans.

Talman! Om vi kan åstadkomma ett klart myndighetsförfarande i skyddsfrågor rörande flygekorren med givna tidsfrister för beslutsfattandet och om vi också kan garantera att myndigheterna har resurser för att förverkliga allt detta, har vi gjort både markägarna och naturskyddet en verklig tjänst.

Puhemies! Jos onnistumme luomaan selkeän viranomaismenettelyn liito-oravan suojelukysymyksissä määräaikoineen päätöksenteolle ja jos pystymme takaamaan viranomaisille tarvittavat resurssit näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, olemme tehneet sekä maanomistajille että luonnonsuojelulle todellisen palveluksen.

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä tulen kannattamaan ed. Anttilan esittämää kompromissiehdotusta asioiden siirtämisestä laista toiseen.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Nylanderin puheenvuoro oli ihan asiallinen ja laaja, osaava. Haluaisin viitata kuitenkin erääseen kohtaan. Hän viittasi tähän liitteen IV (a) mukaiseen lajiin, mikä liito-orava on. Jos se poistettaisiin tästä liitteestä, on huomattava, että lisäksi liito-orava on luontodirektiivin liitteen II mukainen yhteisön tärkeänä pitämä eläinlaji nytkin, jolloinka jos ei turvattaisi sen suotuisaa suojelun tasoa liitteen IV (a) mukaisella periaatteella, niin se jouduttaisiin turvaamaan Natura 2000 -verkoston avulla, mikä merkitsisi jälleen tietyssä mielessä Natura-verkoston avaamista ja tämän lajin suojelun selvittämistä Natura-verkoston osana, suojeltavana kohteena.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä luonnonsuojelulain muutos ja metsälain muutos on pitkälti kulminoitunut liito-oravaan. Erityisen haastavaksi lainsäädännön tekee se, että käytössämme ei ole tarkkaa tietoa liito-oravakannan suuruudesta. Asiasta on selvitystyö kesken, mutta on hyvin mahdollista, että Suomen liito-oravakanta on huomattavalla tavalla suurempi kuin on aikaisemmin arvioitu. Käsittääkseni tämä on jopa todennäköistä, mutta varmuutta asiasta ei vielä ole.

EU-lainsäädännöstä johtuen Suomen on toteutettava luontodirektiiviin perustuva liito-oravan suojelu riippumatta siitä, minkä suuruinen lajin kanta nyt on ja onko se uhanalainen. EU:n laajentumisen jälkeen Suomi ei kuitenkaan enää ole ainoa jäsenmaa, jossa liito-oravia esiintyy. Tilanne tulee arvioida uudelleen, jos liito-oravakannan osoitetaan olevan niin runsaan ja vakaan, ettei sitä voida enää pitää uhanalaisena lajina. Liito-oravakannan selvittäminen on käynnissä, ja tulokset selviävät ensi vuonna. Suojelun lieventäminen edellyttäisi luontodirektiivin liitteen IV (a) tarkistamista, mihin käytännössä ainoastaan komissiolla on muodollinen aloiteoikeus. Ympäristövaliokunnan mielestä hallituksen tulee ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin liitteen IV (a) tarkistamiseksi, mikäli liito-oravakannan osoitetaan olevan niin runsaan ja vakaan, ettei sitä voida enää pitää kyseisessä liitteessä tarkoitettuna yhteisön tärkeänä pitämänä lajina, joka edellyttää tiukkaa suojelua.

Metsänomistajan kannalta tämä lakiesitys parantaa nykyistä tilannetta. Liito-oravan suojelusta on nyt mahdollista saada korvausta aiheutuneen taloudellisen haitan mukaan. Toisin oli ennen ja toisin oli myös edellisen hallituksen esityksessä, joka käsitteli tätä samaa asiaa. Tämä esitys on parempi. On tärkeää, että viranomaismenettelyt liito-oravan suojelussa ovat selkeät ja ripeät. Tämä on maan- ja metsänomistajan kannalta avainasia. Sen takia kannatan ed. Sirkka-Liisa Anttilan esitystä uuden 72 a §:n lisäämisestä luonnonsuojelulakiin, joka käsittelee menettelyä liito-oravailmoituksesta. Sen mukaan alueellisen ympäristökeskuksen on saatuaan metsäkeskuksesta metsälain 14 b §:ssä tarkoitetun ilmoituksen ryhdyttävä toimenpiteisiin liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikan sijainnin ja sallitun metsänkäsittelyn määrittämiseksi. Ympäristökeskuksen on annettava päätöksensä asiassa viipymättä sen jälkeen, kun se on saanut ykkösmomentissa tarkoitetun ilmoituksen metsäkeskukselta. Kannatan myös ed. Sirkka-Liisa Anttilan esitystä metsälain 14 b §:n muuttamiseksi.

Arvoisa puhemies! Myös suojelun ja viranomaistoiminnan resurssit täytyy turvata. Tämä edellyttää joko resurssien uudelleenkohdentamista tai lisäresursointia. Käsittääkseni kysymys on lähinnä tässä tapauksessa jälkimmäisestä vaihtoehdosta, ja tämä täytyy ottaa huomioon ensi vuoden talousarviota laadittaessa.

Viimeisenä vielä, arvoisa puhemies, muistutan valiokunnan kannanotosta, jossa edellytetään hallituksen ryhtyvän valmistelemaan luonnonarvokauppaa luontodirektiivin liitteen IV (a) mukaisten lajien suojelemiseksi. Luonnonarvokaupasta on saatu jo hyviä kokemuksia Satakunnasta. Maanomistajien halukkuus luonnonarvokauppaan on ollut ilahduttavan suurta, mikä osoittaa, että kokeilu toimii. Lainsäädäntö on tarpeellinen, jotta luonnonarvokauppa saadaan yhdeksi luonnonsuojelun toteuttamisen välineeksi myös muualla Suomessa.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunnan laatima, luonnonsuojelulain muutosta koskeva mietintö on vanhaa lakisanontaa käyttäen "olosuhteisiin katsoen kohtuullinen". Lähtötilanteen ovat tehneet vaikeaksi epävarmat tiedot liito-oravien määrästä: onko kysymys yleensäkään uhanalaisesta lajista. Toisaalta Euroopan yhteisön komission Suomelle tekemät huomautukset ovat aiheuttaneet paineita nopeaan päätöksentekoon asiassa. Ylitunnollisena EU-jäsenenä Suomi on valinnut linjan, jonka myötä päätös luonnonsuojelulain muuttamisesta tehdään nopeasti, mutta samalla on pyritty varmistamaan se, etteivät yksityiset maanomistajat joudu kärsimään kohtuuttomasti. Tehtävä ei ole suinkaan ollut helppo. Olemme joutuneet asettamaan toiseen vaakakuppiin yksityisen omistusoikeuden suojan ja sitä kautta metsätalouden harjoittamisen elinkeinona ja toiseen mahdollisesti uhanalaisen liito-oravan suojelun. Lopputulos eli nyt käsiteltävänä oleva luonnonsuojelulain muutos on ymmärrettävämpi tätä taustaa vasten.

Yksityinen omistusoikeus ja sen kunnioittaminen ovat järjestelmämme kulmakiviä. Tältä osin luonnonsuojelulain muutos on saanut käsittelyn aikana muodon, joka vastaa kokoomuslaista näkemystä yksityisen omistusoikeuden korvaamisesta. Lainmuutokseen on nimittäin sisällytetty täyden korvauksen periaate maan omistajalle. Lainmuutos antaa kuitenkin viranomaisille sellaista toimivaltaa, joka väärinkäytettynä tulee aiheuttamaan maanomistajille suuria ongelmia ja vaikeuksia. Ehdottomana vaatimuksena tulee eduskunnan edellyttää, että ympäristöhallinnon organisaatio saadaan toimimaan joustavasti, nopeasti ja oikeudenmukaisesti.

Haluan kiittää tässä yhteydessä ed. Pulliaista hänen puheenvuorostaan. Siinä tuli hyvin esille luonnonsuojelun kannattajan vastuu toiminnastaan. Ympäristöministeriön tulee valvoa ympäristökeskusten toimintaa, etteivät sellaiset mielivaltaisuudet enää toistu, joita muun muassa Keski-Suomen Luhangan Onkisalon siltakiistan yhteydessä on tehty. Kyseessä olevassa tapauksessahan ei maanomistajien mielipiteille ole annettu minkäänlaista painoa. On suorastaan järkyttävää ylimielisyyttä suojella valkoselkätikkaa, joka ei ole ollut alueella liki kymmeneen vuoteen, kun samaan aikaan ympäristöministeriö — pois lukien ministeri, hän on tehnyt hyvää työtä — ja ympäristökeskus eivät tee yhtään mitään saaressa elävien ihmisten puolesta. Toistuuko tämä kaikki liito-oravien osalta maassamme?

Ympäristövaliokunta kiinnitti huomiota viranomaismenettelyyn lausumaehdotuksellaan 2. Siinä todetaan seuraavaa: "Eduskunta edellyttää hallituksen huolehtivan selkeän viranomaismenettelyn ohjeistamisesta liito-oravan suojeluun liittyvien kysymysten käsittelyyn siten, että tarvittavat viranomaispäätökset saadaan aikaan joutuisasti ja metsänomistajien tasavertainen kohtelu sekä liito-oravan asianmukainen suojelu turvaten". Edellä esittämäni esimerkki Keski-Suomen Luhangan Onkisalossa on kestänyt jo yli 10 vuotta, eikä mitään positiivista ole maanomistajien hyväksi tehty. Lausuma on siten enemmän kuin paikallaan. Täällä on tehty muutosehdotus, että poistetaan tämä määräaika ja lisätään sana välittömästi, viipymättä. Tämä viipymättä-sana saattaa tietyssä ympäristökeskuksessa olla se vuosi, valitettavasti, ellei kukaan pidä huolta.

Edellä esittämäni esimerkin valossa kysyn arvoisalta ministeriltä suoraan, onko oikein, että hallitus on Brysseliin päin korva yliherkkänä, mutta ihmisten mielipiteille se ei anna pienintäkään painoa tällaisissa tietyissä tapauksissa. Liito-oravia on mitä todennäköisimmin huomattavasti enemmän kuin on arvioitu silloin, kun laji on määritelty uhanalaiseksi. Onkisalon valkoselkätikan tapaisia ongelmia voi tulla eteen kymmenittäin, jopa sadoittain. Onko linja maanomistajiin nähden tuolloinkin yhtä kielteinen ja ylimielinen kuin kertomassani esimerkissä? Minä haluaisin kuulla siihen selkeän vastauksen, millä tavalla ympäristökeskusten organisaatio pannaan kuntoon ja henkilöt palvelualttiiksi siten, että ne myöskin ymmärtävät palvelevansa ihmisiä, eivätkä pelkästään tässä tapauksessa suojelevansa luontoa.

Minä olen luonnonsuojelun kannattaja henkeen ja vereen ja luonnonystävä, mutta tällainen tasapainoinen ajattelu, mitä täällä ed. Pulliainen korosti, on minusta nyt paikallaan myöskin vielä kertaalleen todeta. Kun suojelupäätöksiä tehdään, ne pitää tehdä tasapainossa ihmisen ja luonnon kesken ja pitää tuntea vastuu ihmisiä kohtaan, kun heidän omaisuudestaan on kysymys ja heidän elämästään on kysymys. Pelkoani hiukan lievittää ympäristövaliokunnan esittämä lausumaehdotus, jolla eduskunta edellyttää hallituksen ryhtyvän välittömästi toimenpiteisiin luontodirektiivin liitteen IV (a) tarkistamiseksi, mikäli liito-oravakannan osoitetaan olevan niin runsaan ja vakaan, ettei sitä voida enää pitää kyseisessä liitteessä tarkoitettuna yhteisön tärkeänä pitämänä lajina, joka edellyttää tiukkaa suojelua. Yhtä kohtuullista olisi varmaankin myös ollut tulkinta, että mikäli valkoselkätikat eivät enää Luhangan Onkisalossa asu ja pesi, eivät ne estä normaalia toimintaa ja elämää siellä saaressa, kun niitä ei siellä ole tänä päivänä. Tuota tulkintaa eivät kuitenkaan ympäristöministeriön — ja jälleen ministeri pois lukien — ja Keski-Suomen ympäristöviraston viranomaiset tee, koska heille kaikille tämä on arvovaltakysymys, jossa ihmisillä ja valkoselkätikoilla ei ole kummallakaan merkitystä vaan pääasia on pitää kiinni itsepintaisista virheellisistä kannoista, että sen minkä sanoin, se pitää edelleen paikkansa. Hannu Karpo todisti kaiken tämän ohjelmassaan muutama viikko sitten.

Ja sanon lopuksi: ovat huolestuttavalla tasolla tällaiset asiat, jos ihmisen ääni kuuluu kymmenen vuoden kuluttua vasta oikein kunnolla Hannu Karpon hyvässä televisio-ohjelmassa.

Ympäristöministeri  Jan-Erik  Enestam

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on vaikeata yhtyä ed. Vielman käsitykseen siitä, että Suomi tässä jotenkin nöyristelisi komission edessä varsinkin, kun komissio jo on käynnistänyt valvontamenettelyn ja se on jo edennyt kanteen nostamisvaiheeseen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa. On monta muuta esimerkkiä siitä, missä Suomi on tällaisen kohtelun edessä. Parempi hoitaa asiat kuntoon omalla päätöksellä kuin viedä asia tuomioistuimeen, jossa mahdollisuudet pärjätä ovat erinomaisen huonot.

Mitä taas viipymättä-sanalla tarkoitetaan: perusteluissahan on ilmoitettu, että sillä tarkoitetaan 30:tä päivää. Mitä taas tuohon Onkisalo-asiaan tulee, niin yhdyn, totta kai, siihen, että 10 vuotta on liian pitkä aika, mutta asia on nyt oikeuskäsittelyssä, eikä ympäristöministeri eikä -ministeriö eikä -hallinto enää voi siihen puuttua. Nyt odotetaan oikeuden ratkaisua.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vielman puheenvuoron johdosta vain sellainen kommentti, että en usko siihen, että tämän jälkeen ympäristökeskusten määräaika olisi yksi vuosi, koska olen aivan varma, että täällä nyt käytävä keskustelu ja suuren valiokunnan mietintöön toivottavasti saatavat perustelut takaavat jatkossa sen, että ympäristöhallinnossa tullaan kiinnittämään aivan erityinen huomio siihen, mitkä ovat nämä määräajat. Hallinto saadaan toimivaksi, kun vain on hyvää tahtoa, ja uskon, että tätä tahtotilaa nyt eduskunta auttaa. Nyt ministerit saatte täältä ihan todellista tukea siihen, että hallintoa voi pistää vähän uusiin uriin.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ministeri Enestam mielipiteenään sanoi aivan oikein, että ei ole tietysti viisasta myöskään lähteä toimimaan sillä tavalla, että Suomi on tekemisissä EU-tuomioistuimen kanssa, minä kysyn, onko se sitten viisasta, että keskisuomalaiset maanomistajat valittavat EU:n ihmisoikeuspuolelle. Ja tällainen ajatus siellä on nyt vireillä, että yhtä aikaa saattaa tulla keskustelu siitä, mikä on suomalaiselle ihmiselle tärkeää: se, että noudattaa tämän lain osalta liito-oravan suojelua niin nopeasti kuin suinkin ja unohtaa keskisuomalaiset ihmiset. Tämä on oikein karrikoiden sanottu, että tulisi ymmärrettyä, mutta on aivan ... Minä toivon ainakin, että kaikki me ymmärrämme sen, että jos yli 10 vuotta yli 1 000 hehtaarin saaressa asuvat ihmiset ovat koko ajan kärsineet siitä, että ympäristöviranomaiset eivät toimi heidän mielestään oikealla tavalla, heillä on oikeus avata suunsa ja niin korkealla tasolla, että heitä myöskin kuunnellaan.

Esa  Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kyllä minäkin olen pettynyt, kuten ed. Pulliainen, siinä mielessä tähän arvovaltakiistaan, joka tässä käytiin. Minusta olisi ollut parempi, että tämä 30 päivää olisi ollut täällä pykälässä eikä perusteissa, koska se olisi selkeämpi ja ainakin minun järjen mukaan se on vahvempi. Kun se on pykälässä, siinä ei ole mitään jossitteluja. Sen takia ihmettelen, miten tämmöiseen päädyttiin sitten ryhmien taholta. Jos ministeri ei taivu, ei kelpaa tämmöinen, niin eduskunta tietysti voi vetää semmoisen lain läpi. Eduskunta kyllä nöyristeli turhan takia.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä nyt kaikki niin kuin tavallaan kiteytyy yhteen asiaan: järjestetäänkö nämä hallintotoimet nyt uudestaan vai ei. Tästä on kysymys. Kun me olemme justiinsa päättäneet kehykset ja hallitus on keskenään sopinut menosäännöstä, niin tässä on kysymys hirmuisen monen täällä juuri kuullun päätöksen murtamisesta, yksinkertaisesti siitä. Minun tämmöinen hyvin kakkainen mielikuvitukseni on sellainen, että jos täällä lukisi laissa, pykälissä, nämä päivämäärät ja kun tiedettäisiin, että ne tarvitsevat tällaiset kommandojoukot, ja myöskin on EU:n puolelta se kuristusote, niin silloin olisi mahdollista todellakin rikkoa nämä aikaisemmat päätökset taikka muuttaa ne näiltä osin. Mutta nyt tämä on sen varassa, hoitavatko ministerit tämän päällikköviranomaisina vaiko eivät.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Tarkoituksena on, että luodaan joustava ja nopea toimintatapa, sellaiset ohjeistukset, jotka takaavat sen, että näihin tilanteisiin on etukäteen, niin kuin ed. Pulliainen puheenvuorossaan totesi, valmistauduttu, tiedetään, miten eri tyyppisissä tilanteissa tulee toimia, niin että tämä "viipymättä" käytännössä tarkoittaa pääsääntöisesti varmaan sitä, että tämä päätös taikka ohjeistus tulee alle 30 vuorokaudessa.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensiksi ministeri Enestamille kommentti siihen, että todella, kun mainitsitte perustelut, ne ovat ne perustelut, joita ei vielä ole, koska asia ei vielä ole ollut suuressa valiokunnassa. Tässä käsittelyssä on nyt tällaisia pikkasen kummallisia piirteitä. Asia ei ole vielä ollut suuressa valiokunnassa.

Mutta sanoisin niin, että myöskin niin kutsutut kommandojoukot ovat joskus lomalla, joku heistä voi olla sairas, joten ehkä 30 päivää ei aivan täyty. Siinä mielessä on hiukan hankalaa tuoda eksakteja numeroita. Viittaan vielä ympäristövaliokunnan mietintöön, jossa todetaan tämä ohje, jonka kaksi ministeriötä yhdessä tuumin tekee. Siinä on todettu 30 ja erityisistä syistä 60 päivää. Tällaisesta tämä nyt kulkee, arvoisat kansanedustajat, tämä keskustelu.

Mutta vielä yksi asia: nämä resurssit, (Puhemies koputtaa) mihinkä ed. Pulliainen viittasi. Kyllä siinä päämeno kattoon kolahtaa, kun aletaan näitä resursseja lisätä, niin että se on myös hallituksen ongelma.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On valitettavaa, että näinkin tärkeässä asiassa, nimenomaan metsän käytön ja metsän hakkuiden kannalta tärkeässä asiassa, hallitus on näin pahasti kompuroinut tämän lainsäädännön valmistelussa, ja sitten vielä ihan kalkkiviivoilla, viime metreillä, tehdään radikaaleja muutoksia. Tämähän on radikaali muutos, kun metsän käsittelyä koskeva asia, minkä maa- ja metsätalousvaliokunta metsälakiin oli kirjannut 14 b §:ksi, poistetaan nyt sieltä ja tuodaan tänne luonnonsuojelulakiin.

Ministeri jo lupasi vastauspuheenvuorossaan, että perusteluissa sitten kerrotaan, mitä sanalla "viipymättä" tarkoitetaan, että sillä sanalla "viipymättä" tarkoitetaan käytännössä 30:tä päivää. Kysyn nyt: miksi, arvoisa ministeri, (Puhemies koputtaa) se ei voi olla se 30 päivää kirjoitettu tähän pykälätekstiin, niin kuin maa- ja metsätalousvaliokunta (Puhemies koputtaa) oli kirjoittanut sen metsälakiin?

Harry Wallin /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ystävyydellä puheenjohtaja Tiusaselle toteaisin, että kun te murehditte virkamiesten lomia ja sitä 30:tä päivää, mitä sitten, jos menee päivänkin yli, ettekä murehdi kuitenkaan kansalaisille asetettuja määräaikoja. Meillehän asetetaan sadoittain erilaisia määräaikoja, joista seuraa sanktioita. Pahimmat kai on maanviljelijöille. Tukihakemuksen viivästyminen päivällä aiheuttaa tuntuvat tuen menetykset. Siinäkin ratkaisee yksi päivä, ja nyt te murehditte sitten sitä, että virkamies ei ehdikään 30 päivässä. Meidän täytyy asettaa virkamiehet samaan asemaan, missä kansalaiset ovat. Heille on satoja erilaisia määräaikoja.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen ed. Wallinin kanssa täsmälleen samaa mieltä juuri näistä perusteista ja siitä asenneilmastosta, millä me asennoidumme tämän laatuiseen asiaan. Jokainen ymmärtää force majeure -tilanteen ilman muuta. En halua luoda mitään pahaa ja epämiellyttävää mielikuvaa, mutta jos Konginkankaan äärimmäisen vakavassa ja valitettavassa linja-autoturmassa olisi ollut jonkun viraston virkamiehiä auto täynnä, niin jokainen ymmärtäisi sen tilanteen, mikä siitä syntyy, täydellisesti. Mutta tässähän ei ole kysymys nyt siitä, force majeuresta, vaan kysymys on siitä, millä ambitiotasolla järjestetään hallintotoimet, mihinkä me varaudumme. Siinä varaudutaan myöskin siihen, että ollaan vuosilomalla. Tämä kaikki koskee kansalaisia, maatalous on erinomaisen hyvä esimerkki tästä. Ei muuta kuin rasti vielä vähän vikaruttuun, niin siinä meni tuet ja siinä meni kaikki ja koko elämä pilalle ja pisnetti pilalle. Eli pitää niin kuin vähän miettiä näitä asioita syvällisemmin.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Omassa esittelypuheenvuorossani jo totesin sen, että jos ja kun ministeriöitten toimesta selvitetään se merkittävän haitan kynnys, sehän hyvin paljon selkiinnyttää tätä tilannetta ja vähentää korvaushakemuksia, koska ei silloin kannata hakea korvausta, jos ollaan sen tietyn euromäärärajan alapuolella, mikä taas sitten vapauttaa hallintohenkilökuntaa käsittelemään nimenomaan niitä metsänhakkuuilmoituksia ja rajaamaan sieltä ne liito-oravan elinalueet pois. Kyllä tässä on pitkälti myöskin siitä kysymys, että tehdään hallinnossa sellaisia toimia, joilla vapautetaan virkamiesten ja -naisten toimintaa oleellisiin tehtäviin ja jätetään vähemmän oleelliset tehtävät sitten vähemmälle.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Omana vastauksenani myös ed. Wallinin puheenvuoroon viittaan ympäristövaliokunnan 2. lausumaehdotukseen, jossa todetaan nimenomaan metsänomistajien tasavertainen kohtelu, joutuisa viranomaispäätös sekä liito-oravan asianmukainen suojelu, siis juuri ne molemmat asiat, mihin myös ed. Vielma omassa puheenvuorossaan viittasi. (Ed. Hemmilä: Metsänomistajat keskenään vai viranomaista vastaan?) — Siis niin, että kaikki nämä, siis joutuisa viranomaispäätös, ed. Hemmilä, nopea päätös, tasapuolinen metsänomistajien kohtelu ja asiallinen liito-oravan suojelu, pitää yhtä aikaa huomioida. Silloin kysymys on, niin kuin ympäristöministeri viittasi, myös resursseista, ja ne pitää turvata, jotta laki pystytään toteuttamaan.

Jari Koskinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämä nyt menee vielä entistä sekavammaksi, kun äsken ed. Sirkka-Liisa Anttila puhui euromääräisestä korvauksesta. Kun lukee näitä pykäliä, niin täällä kuitenkin luonnonsuojelulain 53 §:ssä, mikä on uudestaan kirjoitettu, puhutaan merkityksellisestä haitasta, mikä on siis koko luonnonsuojelulaissa. Tämä kai nyt on selvä asia.

Mutta toinen asia, mikä liittyy näihin päivämääriin: Minä en edelleenkään ymmärrä, minkä takia tätä 30:tä vuorokautta ei voida täällä pitää, niin kuin on ollut. Tämä asia on ollut kahdeksan kuukautta eduskunnassa käsittelyssä. En tiedä, montaako muuta asiaa on veivattu niin perusteellisesti kuin tätä, ja on saatu yksimieliset kannat, ja sitten kalkkiviivoilla tapahtuu vielä tämmöinen muutos. Ei anna kyllä kauhean hyvää kuvaa tästä, millä tavalla näitä lakeja säädetään.

Vielä ministeri Enestamille kaikella kohteliaisuudella ilmainen neuvo: Jos tämä asia halutaan hoitaa kuntoon, niin soitto ja ympäristökeskuksen johtajat ministerin pakeille, missä kerrotaan, että nyt tämä asia pannaan kuntoon ja tehtävät hoidetaan tästä lähtien tällä tavalla, ja jos ei niitä hoideta sillä tavalla, sitten vaihdetaan ihmisiä.

Ympäristöministeri  Jan-Erik  Enestam

Arvoisa puhemies! Kiitoksia hyvistä neuvoista. Yritän soveltaa. Minä olen varmaan, arvoisat kollegat, vähän huono arvioimaan, mitä "viipymättä" tarkoittaa, mutta minun kielenkäytössäni se ei todellakaan voi tarkoittaa kymmentä vuotta, ei vuottakaan, ei puoltakaan vuotta, mutta se todella voi tarkoittaa 31:tä päivää (Ed. Hemmilä: Laitetaan se siihen!) — niin, huutokaupataan — ja silloin ei ole kovin järkevää lyödä niin täsmällistä päivämäärää lukkoon. Varsinkin jos perusteluihin kirjoitetaan, että "viipymättä" tarkoittaa 30:tä päivää, ei kovinkaan paljon voi siitä erehtyä, mitä sillä ajetaan takaa. Tässä ohjeistuksessa yhteistyössä on tarkoitus myöskin hoitaa asiat joutuisasti.

Pekka Nousiainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta kanssa kyllä on myös hämmästyttävää se, että nämä aikamääreet eivät voi olla pykälissä, koska meillä on yleisesti laki määräaikaan laskemisesta ja se on yleinen käytäntö, että pykälissä on päivämäärät ja niitä on syytä noudattaa, elikkä lähtökohtaisesti se raja voi olla 30 päivää ja erityisestä syystä 60 päivää. Minusta resursseista ei voi olla kysymys. Meillä ei voi olla niin toimintakyvytön ympäristökeskus, että kullakin viranhaltijalla sijaisjärjestelyt eivät ole periaatteessa kunnossa, koska ne ovat joka tapauksessa olemassa. Siinä mielessä silloin, kun yksityisen metsänomistajan oikeudesta elinkeinon harjoittamiseen ja hyödyn saamisesta on kysymys, ei sitä voida viivyttää kohtuuttomasti. Siinä mielessä näen, että suuri valiokunta voi vielä arvioida nämä päivämäärät pykäliin omassa mietinnössään.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässä keskustelussa on noussut esille kovasti tämä metsänomistajien tasavertainen kohtelu. Itse asiassa valiokunnan puheenjohtaja ed. Tiusanen osui naulan kantaan tässä, kun hän peräänkuulutti tätä metsänomistajien tasavertaista kohtelua. Nimittäin siitähän juuri nyt on kysymys, kun eduskunta haluaa tietyt korvaussäännökset tähän lakiin. Nimittäin siitä on kysymys, että on metsänomistaja, joka saa käyttää metsäänsä ja hakata metsäänsä, myydä puuta sieltä ihan vapaasti minkään liito-oravan sitä haittaamatta, ja naapurissa on toinen metsänomistaja, joka ei voi tehdä samoin, ei voi hyödyntää metsäänsä myymällä puuta, koska siellä on esiintynyt juuri tämä liito-orava, ja silloin ei voi olla niin, että asetetaan jotain euromääräisiä rajoja, jotain tiettyjä kynnyksiä, minkä yli on mentävä, jotta voisi saada korvausta.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu hämmentää, kun tänne pöydälle tuotiin kaksi valiokunnan mietintöä yksimielisinä ja nyt sitten yhtäkkiä päätetäänkin siirtää joku lakikohta toiseen elikkä metsänhoitoa koskeva asia siirretäänkin ympäristönsuojeluun, kun sen pitäisi olla siellä, missä metsän käsittelyä käsitellään.

Jos ei virkamiehelle voida antaa määräaikoja, niin kenelle sitten voidaan? Kun yksilöiltä vaaditaan ehdotonta noudattamista, niin kyllä tällainen määräaika, 30 päivää tai yksi kuukausi, pitäisi pystyä täsmällisesti sanomaan siellä ja virkamiehen pitää pystyä myöskin siinä ajassa toimimaan, käynnistämään toimenpiteet.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun tässä on valiokuntien näinkin yksimielinen lopputulos meillä käsiteltävänä ja olemme tehneet pitkän ajan hyvässä yhteistyössä työtä, minä haluan nyt selkeän vastauksen: Minkä organisaation edustaja on ensimmäisenä tehnyt siirron ja vaatinut, että tämä määräaika poistetaan? Minä teen tämän kysymyksen sen vuoksi, että haluan nähdä, miten meillä ministeriöt ja ministerit toimivat, kuka johtaa ministeriössä ja millä tavalla asioitten valmisteluun siellä vaikutetaan. Kuka on ensimmäisen siirron tehnyt tässä asiassa?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Kun täällä muutama vuosi sitten käsiteltiin luonnonsuojelulain ja metsälain uudistusta, niin sen käsittelyn yhteydessä aika syvällisesti pohdittiin näitä toimivaltasuhteita luonnonsuojelulain ja metsälain osalta ja haluttiin pitää raja selvänä, että ympäristökeskukset hoitavat tätä luonnonsuojelulain puolta, metsäkeskukset metsälain puolta, ja tässä nyt on nähty, että nimenomaan myöskin tässä tapauksessa, kun näitä määräaikoja säädellään, tämä sama työnjako ja periaate tulisi noudatettavaksi. Se on se peruslähtökohta, ja minusta se on oikea ja siitä kannattaa jatkossakin pitää huolta.

Toinen asia, johon haluaisin todeta tässä, on se, että tämä "viipymättä" tarkoittaa, niin kuin jo täällä aikaisemmin totesin, (Puhemies koputtaa) normaalitapauksissa korkeintaan tätä 30:tä vuorokautta, eli kun on tämmöinen selvä tapaus, tämän kannanoton pitää tulla huomattavastikin nopeammin. (Puhemies koputtaa) Kun nämä tilanteet sitten aivan ilmeisesti ovat toisistaan kovasti poikkeavia, niin joissain tapauksissa tilanne voi olla semmoinen, että tarvitaan joku päivä enemmän kuin 30, (Puhemies koputtaa) ja tämä luo sen joustavuuden, mitä tässä tarvitaan.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tässä alkuun voisi sanoa näin vastauspuheenvuoronomaisesti ministeri Korkeaojan vastaukseen, että siinä vaiheessa, kun valiokunnan mietintö on valmistunut ja ollut valmistumaisillaan, ainakin muualla on nähnyt niin, että ministeriöitten edustajat ottavat kantaa siihen ja ministeri ottaa kantaa siihen sisältöön. (Ed. Hemmilä: Niin tekivät nytkin!) Tämä selitys täällä eduskunnassa on jälkijättöistä. Tämä käy Savossa, mutta ei se joka paikassa Suomessa mene läpi, ja sen pohjalta niin kyllähän tässä on joitakin muita voimia olemassa, mihin palaan vähän myöhemmällä. (Ed. Pulliainen: Ei herjata savolaisia!)

Herra puhemies! Tässä tietysti syntyy sellainen vähän liiankin pehmyt lähtökohta tälle puheenvuorolleni toteamalla, että omissa metsissäni on neljä liito-oravan pesää. Me pärjäämme liito-oravien kanssa erinomaisen hyvin, pärjäämme nyt ja tulevaisuudessa, käsittely on hoidossa ja järjestyksessä, mutta jos sinne näitä piippalakkeja alkaa tulla, jotka ryhtyvät nauhoittelemaan näitä alueita, niin lähtö tuli kaikille, kaikille tuli lähtö kerralla, ja paluuta ei ole. (Ed. Tiusanen: Liito-oraville, vai?) — Niin myös.

Jos tässä asiassa voisi todeta, että kun ed. Pulliainen käytti mielestäni erinomaisen hyvän puheenvuoron täällä aikaisemmin varsinaisen puheenvuoron yhteydessä, niin se tietysti pikkasen menee pilalle, kun sen jo kehui ed. Vielma ja itsekin sen kehuin tässä jämeryydessä. Vähän sitä räväkkyyttä ja sähköä siitä puuttui, mutta henki ja sanoma olivat hyviä. Se näyttää luettuna paljon paremmalta vielä kuin kuultuna.

Mutta hallitus on antanut aikoinaan luonnonsuojelulain sekä metsälain muutosesityksen, ja sitä on nyt jo yli puoli vuotta, läpi talven, eduskunnassa haudottu, rakennettu ja tehty. Se on herättänyt erinomaisen suurta mielenkiintoa siitä, kuinka se etenee, mitä sinne tulee ja mitä sinne syntyy. Voisi todeta, että valiokuntien mietinnöt näin yleistoteamuksena olivat erinomaisia hyviä, ja kun luin, niissä oli sellainen henki molemmissa, että oli rohkeutta mennä eteenpäin, toimia ja pelata. Mutta sen jälkeen tässä nyt tietysti tänne saliin tulon osaltakin on monena päivänä tätä siirretty ja listalla todettu, että ei oteta, ei käsitellä. En tiedä, mikä oikea aika nyt oli ottaa olemassa. Ehkä voi sanoa, että maa- ja metsäväestä on jonkin verran Laukon kartanossa katsomassa hevosia. Jos ei näin tärkeä asia olisi olemassa, olisin itsekin siellä olemassa.

Mutta se sisältö, mitä tähän käytiin. On tietystikin selkeästi todettavissa, että sen jälkeen, kun suuresti arvostamani ministeri Enestam astui puolustusministerin saappaista ympäristöministerin saappaisiin, tämä ajatus on alkanut pätkiä. On alkanut tulla sellainen henki, että ministeri Enestam kävelee valiokuntien yli, lausuu mitä lausuu, mitä tekee ja vaatii näin tehtäväksi. Kuuntelin tässä äsken, että jos ei olisi tuntenut taikka vaistonnut tätä menetelmää, niin maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja ed. Anttila esittäessään näitä muutosperusteluja teki sen vapaaehtoisesti ja hymyssä suin. Näin tuntui, mutta tiedän, että näin ei käytännössä ole asia ollut eikä mennyt.

Esitänkin kyseenalaistettavaksi sellaisen asian, mikä on Rkp:n asema nykyisessä hallituksessa, mihin tämä lypsäminen ja imettäminen johtaa ja menee. Tämä on jo toinen kerta, kun otetaan huomioon, että aikaisempi käsittely oli laki Suomen Pankista, missä talousvaliokunta pääsi oikeaan ratkaisuun, ja siinä vaiheessa ministeri Wideroos veti tämän pois. Se poisveto oli tietenkin rehellinen ja selvä toimenpide, kun alkuperäinen tavoite Suomen Pankin tyhjentämisestä ei toteutunut. Mutta ministeri Enestam ympäristöministerinä tulee ja kävelee valiokuntien yksimielisten mietintöjen yli ja esittää sellaisen asetelman, että eduskunnan pitää alistua ministerin alla ja eduskunnan pitää nauttia ministeri Enestamin luottamusta. Kyllähän se nyt vaan on niin olemassa, että yleensä ottaen hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta ja hallituksen ministerien tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Tämän asian kenttäoikeus voi todeta tuolla ulkopuolella, kuinka se on, miten tämä toimii ja pelaa, mutta minusta, jos hallituksessa oikein pannaan asiat jämerästi kuntoon, niin mielestäni Rkp:lle pitäisi alkaa näyttää ovea. Näen kyllä täällä selvästi oppositiossa ryhdikkäämpää joukkoa, mikä täyttää sen läven, minkä Rkp jättää. Näkisin ehkä enemmänkin mielelläni kristillisdemokraatit sekä perussuomalaiset, mutta heitä ei nyt täällä näy. Mutta näin tämä peli ei voi jatkua. On tultava järjestys, peli ja asia hoitoon, niin että hallitus toimii, tekee esityksiä, eduskunta päättää niitten sisällöstä ja menee eteenpäin sitä kautta. Tähän nähden tämä liitteenä ja jatkona siihen, mitä alkuvaiheessa sanoin, puheenvuoroni alussa, ministeri Korkeaojan selvitykseen siitä, kuinka tämä peli on mennyt ja toiminut.

Herra puhemies! Mitä sitten syntyy tähän asiaan siitä, että näitä EU-kanteita on tullut ja rakentunut tänne mukaan. Kyllähän tietenkin on niin, että ne ovat EU:sta lähteneet, mutta kyllä täältä Suomesta on tämä kotitekoinen kutominen, tilaustyö, niin sanottu ryssiminen, toteutettu ja pantu liikkeelle. Sen osalta ei voi olla isänmaattomampaa toimintaa olemassa, kun hoidetaan EU:n kautta sellaisia asioita, joita ikään kuin EU pakottaa Suomen tekemään, vaikka lähtökohdat ovat täällä kotimaassa olemassa.

Ihmettelen myöskin sellaista asiaa, jos siirrytään asiasta toiseen, tämän metsälain osalta, mihin on syntynyt se sisältö, hyvä asia, mikä tuli tähän hakkuun häirintään. Tietenkin tällä on pitkä historia olemassa. Se on toteutettu nyt ed. S-L. Anttilan lakialoitteen 154/2003 pohjalta, aikaisemmin oli ed. Hemmilän aloite samalta vuodelta ja edellisen eduskunnan ajalta ed. Myllyniemen useita aloitteita. Täällä todetaan, että selvästi hakkuun häirinnästä on kysymys ja sen hakkuutyön estäminen, alueella oleskeleminen siten, että tämä välittömässä vaikutuspiirissä estyy. Tämän lakialoitteen pohjalta kuitenkin perusteluissa todetaan: "Käynnissä olevalla metsätyöllä tarkoitetaan koneellista tai miestyönä tehtyä hakkuuta, metsänhoitotyötä, kunnostusojitusta ja metsätien rakentamista. Metsätyömaa-alueella oleskelu voisi olla sekä alueella liikkumista että paikallaan pysymistä esimerkiksi seisten, istuen tai maaten." Tässä mielestäni oli se sisältö. Tästä ei puutu enää mitään muuta kuin harvennus, raivaus, kulotus ja leimaus. Nämä olisivat niitä perusteita, joita tässä ajetaan takaa. Tämä on jossakin valiokunnan suuressa viisaassa käsittelyvaiheessa muuttunut niin, että tämä metsätyö ei ole aitona tullut eikä löytynyt tänne matkaan. Täytyy tietenkin todeta, että kaikki valiokunnan jäsenet ovat tämän aloitteen allekirjoittajina olleet sen pohjalta, mistä tämä on tehty. Ehkä sieltä löytyy semmoinen oikea ratkaisu, oikea pohja, tähän asiaan, minkä takia se on näin syntynyt ja käynyt. Mutta mielestäni tämä aktivistitoiminta, mikä estää tätä toimintaa, liittyy aivan yhtä hyvin näihin kaikkiin muihin töihin, mitä siellä tehdään, eikä vain pelkkään hakkuuseen. Jotenkin tämänpäiväisen keskustelun perusteella on muodostunut sellainen käsitys, että metsässä ainoastaan hakataan puuta. Hakkuu on vain pieni osa tulonkeruusta, mitä siellä on olemassa. Siellä on valtava, monikymmenkertainen, työmäärä sitä ennen kuin puut on saatu suuriksi. (Ed. Tiusanen: Käydäänkö siellä sienessä?) Kenelle on epäselvää olemassa se, minkälaista tämä hakkuu ja metsänhoitotyö on olemassa, kannattaa katsoa ja tehdä — Kun ed. Tiusanen mainitsi sienessä käymisestä, se liittyy kansalaisen jokamiehen oikeuksiin ja sillä perusteella voi tietenkin luvatta myöskin estää hakkuutyötä ja siellä mukana oloa.

Mitä sitten tulee mietintöön ja sisältöön, niin mielestäni ympäristövaliokunnan mietintö, ihme kyllä, on hengeltänsä oikean suuntainen ja oikeanlainen. Siinä tunnustetaan se, että liito-oravia on paljon, niitä on paljon enemmän ja niitten suojelun tarve on ehkä vähäisempi kuin mitä on annettu ymmärtää ja nähdä. Voisi sanoa tähän suojelun tarpeeseen, että kun muun muassa Haminasta Vaalimaalle suunnitellaan moottoritietä, niin sen peruslinjauksen pohjalta Haminan ja Virojoen väliltä on jo löytynyt 14 liito-oravan esiintymää ja lukematon määrä on varmaan semmoisia, jotka on vielä löytymättä. Ilmaan se tie on varmaan siltäkin osin syytä rakentaa, että se jotenkin eteenpäin saadaan menemään, mikäli nykyiset tavat ja toiminnat ovat olemassa.

Voisi todeta ympäristövaliokunnan mietinnöstä, että täällä on erittäin myönteisenä nähtävissä direktiivin liitteen IV (a) tarkistaminen ja siihen sisältyvät liito-oravakannan arviointi ja sen suojelutarpeen tarkistaminen. Erittäin myönteisenä näen, suora lainaus mietinnöstä: "Liitteen tarkistamisehdotus saattaisi asiantuntijoiden mukaan myös johtaa yhden lajin sijasta kaikkien liitteen lajien uhanalaisuuden uudelleenarvioimiseen". Tämän osalta voisi nähdä, että jos tämä näin käy, tämä on hyvä ja järkevästi rakennettu mietintö, kun todetaan, että samassa mietinnössä seuraavalla sivulla todetaan: "Suomessa tavataan liitteen lajeista muun ohella seuraavat: ilves, karhu, liito-orava, naali, saimaannorppa, eräät lepakkolajit, isoapöllö, punahärö ja lummelampikorento." Tästä jäin kaipaamaan valkoselkätikkaa; millä perusteella se Onkisalon saari (Puhemies koputtaa) on nyt saatettu terrorismin kohteeksi ja uhaksi, ettei sitä ole otettu tänne mukaan ja järjestykseen?

Herra puhemies! Sen voisi vielä todeta, että tähän samaan pakettiin liittyy niin sanottu laillinen ryöstö, luonnonsuojelulain 52 §:n osalta valtion lunastusoikeus, jos luonnonsuojelualue lainvoimaisen valtioneuvoston ehdotuksen mukaan kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Kun tämä uitetaan nyt tässä samassa paketissa eteenpäin, paketissa, mistä Natura-ohjelmasta muun muassa Maataloustuottajien (Puhemies koputtaa) Keskusliitto on tehnyt valituksen, niin tämä asia on puitava tarkemmin eikä sitä tulisi tässä tapauksessa missään tapauksessa hyväksyä.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä oleva luonnonsuojelulain muutos on mielestäni yksi tärkeimpiä asioita, mitä lyhyelle edustajanuralleni on toistaiseksi sattunut sen takia, että metsätalouden merkityksenkin kannalta Suomessa, jos me aiomme esimerkiksi työllisyystavoitteessa pysyä tai jos me aiomme pysyä aluepoliittisissa tavoitteissa, tämän lain käsittely on ensiarvoisen tärkeä. Jos me tässä hommassa epäonnistumme, niin kuin ed. Lahtela äsken maalaili, veikkaanpa, että työllistämistavoitteessa pikkuisen kärsitään eikä ihan vähää.

Jo alun perin liian tiukka luonnonsuojelulaki — Naturan soveltaminenhan vietiin luonnonsuojelulakiin ja siellä oli suomalaisia omia sävellyksiä, liian tiukkoja soveltamisia — ja suomalainen luonnonsuojelu perustuvat niin sanottuun totaalikieltämiseen, kun se Euroopassa perustuu siihen, että alueella eletään, ollaan ja rakennetaan. Suomessahan se ei tule kysymykseenkään. Sillä alueella, mikä esimerkiksi Naturaan jää, yksinkertaisesti — no, kumikengät jalassa ehkä saa varovasti kävellä — kaikkinainen taloustoiminta loppuu siihen sillä päivämäärällä, kun asia saa lainvoiman.

Nyt luonnonsuojelulain muuttaminen oikeastaan kärjistyy sen 52 §:ään, lunastuspykälään, ja tällä lunastuspykälän muuttamisella annettaisiin ympäristöministeriölle ilman valtioneuvoston yleisistuntoa lunastusoikeus näihin alueisiin, jotka Naturaan on otettu. Mielestäni tämä tilanne on oikeudellisesti suoraan sanoen täysin järkyttävä. Tämä loukkaa niin törkeästi suomalaista oikeustajua, ettei enempää voi tehdä. Olen erittäin pettynyt, että ministeri Enestam ei ollut aitiossa kuuntelemassa minun puheenvuoroani, ja olen hieman pettynyt myös siitä, että tällainen merkittävä asia ei tämän suurempaa huomiota ole saanut. Mutta jos yhtään minua lohduttaa, niin parhaani olen yrittänyt. Nimittäin, jos annetaan pakkolunastusoikeus johonkin alueeseen, yksityisen ihmisen omaisuuteen, ja asiakirjat ovat sekaisin, niin sekaisin, että ympäristöministeriö itse ei tänä päivänä tiedä, mistä on kysymys, niin kyllähän se on oikeudellisesti aivan kestämätön tilanne. En voi koskaan olla hyväksymässä sitä. Mainitsen muutaman esimerkin:

Esimerkiksi kun luonnonsuojelulain lunastuspykälää lähdetään soveltamaan, alue, mitä lunastuspykälän soveltaminen koskee, Natura, noin Suomen kartalle merkittynä on Helsingistä Utsjoelle 50 kilometriä leveä yhtenäinen vyöhyke, 50 kilometriä leveänä kaistana Helsingistä Utsjoelle. Tämä on alue, se piiri, mikä tässä määritellään nyt, ei sen enempää eikä sen vähempää, enemmän kuin vuoden 44 maaottelussa hävisimme maata itäiselle naapurille. Mittakaava on aivan järkyttävä. Se ei tietenkään koske valtion alueita, mutta kaikkia muita koskee.

Toinen asia, joka on aivan järkyttävä myös, on mielestäni se, mistä tähän kaikkeen saadaan rahat. Kun valtion budjetista on puhuttu tässä salissa monissa, monissa, monissa puheenvuoroissa, olkoot kyseessä arvoisat ministerit tai arvoisat edustajakollegat, aina on puhuttu siitä, että meillä on raha todella tiukalla, kehys on niin tiukka, että se natisee jo nyt. Nyt ollaan antamassa semmoinen avoin piikki, jonka ylärajaa ei tiedä kukaan. Se on täysin käsittämätön. Ajatelkaa esimerkiksi lunastustilannetta. Olen ollut vieläkin voimassa olevan työsuhteen tiimoilta muutamien tila-arvioiden osalta tekemässä yksityisille arviota siitä, mikä on luonnonsuojelualueeksi ehdotetun alueen metsätilan arvo. Ympäristöministeriön näkemys samasta alueesta ei vastaa edes puuston arvoa.

Esimerkkitilalla, jonka nimeä en halua yksityisyyden suojan takia mainita, tällä alueella oli pelkästään kaksi rakennuspaikkaa todella upeassa järvimaisemassa. Ympäristökeskuksen tarjous asiassa ei vastannut edes puuston arvoa. Miksi minä sen tiedän tarkalleen? Tiedän siksi, että ne puut hakattiin ja mitattiin pinossa. Puuston arvo, leimikon arvo, oli jo suurempi kuin ympäristökeskuksen asiasta tekemä kirjallinen tarjous.

Jos me tältä pohjalta asioita lähdemme viemään eteenpäin, en ollenkaan ihmettele, minkä takia suomalaisen politiikan uskottavuus menee, minkä kautta poliitikon tai jonkun valtakirjan haltijan arvostus ammatissa on mutasarjaa. En ollenkaan ihmettele, jos tällä tasolla meidän tarinamme ovat. Siksi haluan tuoda tämän nyt tässä julki, en sen takia, että ehkä pystyisin asiaan vaikuttamaan, mutta on se ainakin minun omaltatunnoltani pois. Se on jo iso voitto. Voin ainakin vanhana vaarina kiikkustuolissa lastenlapsille muistella, että parhaani yritin.

Sitten lisää. Ajatellaan sitä viitekehystä, niin kuin hienosti sanotaan, missä nyt toimitaan: metsäasiat. Suomalainen metsätalous 21 miljoonan hehtaarin pinta-alalla tarjoaa 100 000 työpaikkaa, 26 prosenttia viennin arvosta. Tämän liito-oravapykälän tiimoilta tämä koko laskiämpäri kaadetaan yksityismetsätalouden niskaan, koska sillä alueella, kun nyt poistetaan sieltä se selvästi havaittava ja riittää, kun on epäily siitä, että liito-orava jollakin alueella saattaisi olla, loppuu hakkuu- ja taloustoiminta sillä siunaamalla, koska sillä alueella, kun havaitaan esimerkiksi liito-oravan papanoita, välittömästi astuu jonkin asteinen toimenpidekielto. Jos ei astukaan, metsäyhtiöt ovat tänä päivänä niin varovaisia maineestaan, että ne eivät missään tapauksessa halua jatkaa leimikon hakkaamista sillä alueella sen jälkeen. Tässä on kysymys valtavan isosta määrästä ihmisiä, heidän leivästään, heidän toimeentulostaan, heidän elinkeinostaan, heidän elämäntavastaan. Tähän suhtaudutaan kuten pieneen lakipykälän laittamiseen järjestykseen. Niinhän ei voi olla.

Arvoisa ministeri punoo siellä päätään, mutta tästä on meillä esimerkki, jos ministeri Korkeaoja haluaa tutustua vaikka Kolin tapaukseen, jossa leimikot ovat jääneet hakkaamatta ja firmat ovat maksaneet käsirahat metsänomistajille ja poistuneet leimikolta sen jälkeen kirkkaasti hymyillen. Leimikkoa ei sen jälkeen koskaan ole hakattu. Käsiraha maksettiin. Tosin sitä ei koskaan peritty takaisin. Tämä on käytäntöä. En puhu mitään omiani vaan tapahtuneita tosiasioita.

Mitä tulee liito-oravaan, onko niitä 50 000, 150 000 vai 250 000, se on mielestäni aivan epäolennainen asia. Jos tällä perusteella uhanalaisuutta määritellään, Suomessa hirvi on ensimmäinen uhanalainen pääluvun mukaan määriteltynä. Eihän voida ihmisten oikeudelliseen asemaan kajota näin rankasti näin keskeneräisillä papereilla.

Mitä tulee muutettuihin tietoihin sitten? Kun ensimmäinen Natura-päätös tehtiin 20. päivänä elokuuta 98, 50 prosenttia arviointitiedoista oli tekemättä, 50 prosenttia. Se on laskettu tarkkaan. Siinä on plus miinus prosentin heitto sen tautta, kun lomakkeita on noin 25 000 kappaletta. Siinä 1 prosentin heitto sallittakoon. Nämä lomakkeet ovat olemassa, ja ne on pitkällä, monimutkaisella työllä laskettu. Sen jälkeen näitä asiakirjoja on muutettu niin moneen kertaan, että kansalaisen oikeudellinen asema sen muutoksen jälkeen, voisi sanoa, on vedetty lokaan viime aikoina ja todella rajusti.

Oikeuskansleri Paavo Nikula totesi perustuslakivaliokunnan kokouksessa, että asiakirjoja on muutettu — perustuslakivaliokunnan kokouksessa, jossa itse olin läsnä — kun taas ministeri Enestam keskustan eduskuntaryhmässä totesi ed. Mikko Alatalon kysymykseen, että asiakirjoja ei ole muutettu. Kumpi tässä on totta? Puhuuko oikeuskansleri totta vai ministeri? En tiedä, sitä pitää kysyä heiltä itseltään. Mutta mielestäni asia on erittäin vakava, koska tässä kajotaan yksityisen ihmisen elämään todella rajusti. Perustuslain suoja ymmärtääkseni koskee nimenomaan yksityistä omaisuutta ja sitä, että asiat hoidetaan reilusti ja rehellisesti.

Kun katsoo esimerkiksi Euroopan parlamentin jäsenen Kyösti Virrankosken kaksia papereita, jotka hän sai EU:sta samasta kohteesta, molemmat asiakirjat — siis samasta kohteesta — olivat erilaisia.

Arvoisa puhemies! Todellakin nämä hänen saamansa asiakirjat samasta kohteesta kahdella eri kerralla olivat erilaisia. Miten se on mahdollista? Oikeudellisesti samasta kohteesta kahdet eri asiakirjat. On aivan käsittämätöntä mielestäni, että näin saattaa Suomessa tapahtua.

Kävin itse Euroopan unionissa ympäristöpääosastolla 30. päivänä tammikuuta 2004. Tämä käynti osoitti sen, että siellä todella näitä muutettuja tietoja on todella paljon, ja tälle muutetulle tietokannalle ollaan nyt antamassa lunastusoikeus.

Hallussani ovat ympäristöasioiden pääosaston osastopäällikön Nicholas Hanleyn saamat lähetekirjeet koskien EU-suurlähettilään lähetekirjeitä, joilla Suomesta tietoja EU:lle on toimitettu. Niitä on 11 kappaletta. Natura-päätöksiä valtioneuvosto on Suomessa tehnyt 4 kappaletta. Siitä puuttuu vielä yksi päätös, en muista päivämäärää, plus tänä vuonna tehty päätös 20. päivänä tammikuuta 2004, elikkä lähetekirjelmiä on ainakin 13 kappaletta. Herää kysymys, kuinka monta tietoa tai tietuetta on mennyt ohi kirjanpidon.

Olen pyytänyt näitä asiakirjoja neljä kertaa. Viimeisin vastaus tuli viime viikolla ympäristöministeriöstä: tietoja ei minulle anneta. Tässä tullaan suomalaisen edustuksellisen demokratian ehkä järkyttävimpään yksityiskohtaan. Mitä sanoo perustuslain 47 §, Eduskunnan tietojen saantioikeus? Kun nykyistä perustuslakia säädettiin, perustuslakivaliokunta otti tähän asiaan selkeän kannan, että tiedonsaantioikeus pitää olla olemassa rikkumattomana. Mitään tietoja en ole saanut. Minulle vedotaan siihen, että ei voida salaisia tietoja antaa. En ole koskaan salaisia tietoja pyytänyt, vain julkisia. Tänäkään päivänä niitä tietokantoja en ole nähnyt. Kerran minulle niitä ympäristöministeriössä näytettiin isolta valkoiselta screeniltä niin kaukaa, että aivan sama, vaikka olisin katsonut vaikka paikallisen metsästysseuran kirjanpitoa. Se oli niin kaukaa katsottu. En voinut identifioida, mistä (Puhemies koputtaa) tiedostosta on kysymys.

Arvoisa puhemies! Koska aika on näköjään täysi, pyydän jatkopuheenvuoron paikalle mentyäni, mutta joka tapauksessa näiden tietokantojen muuttamista ja tämän oikeudellisen vastuun kantamista ja sitä, että meillä perustuslain 47 §:n mukaan kansanedustajan pitäisi tietoja saada — minulla on neljä kirjallista päätöstä asiassa — pidän erittäin vakavana. Palaan asiaan kohta.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti haluan ed. Hoskosen puheenvuoron johdosta todeta, että juuri siksi tässä tätä lainsäädäntöä nyt tehdään, että luotaisiin pelisäännöt siitä, miten toimitaan silloin, kun liito-oravaesiintymä on, ja turvattaisiin joustava metsänhakkuun toteutuminen ja pelisäännöt, miten toimitaan. Haluan jyrkästi kiistää sen, että tämä loisi tilanteen, jossa, niin kuin ed. Hoskonen totesi, laajat alueet tulisivat käytännössä jäämään metsänhakkuun ulkopuolelle.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viittaan aikaisempaan puheenvuoroon vielä, jonka käytti ed. Seppo Lahtela. Toteaisin, että ministeri Enestam ei ainakaan ympäristövaliokunnan yksimielisen mietinnön yli ole kävellyt, kun totesitte, että hän on kävellyt valiokuntien yksimielisten mietintöjen yli.

Toisaalta tähän, mitä ed. Hoskonen kysyi: Käsitykseni mukaan perustuslaki sallii valiokunnalle valiokuntana mahdollisuuden nähdä myös sen tyyppisiä asiakirjoja, jotka on julistettu salaisiksi. Tämä tähän salassapitoon. Nyt sitten liittyen (Hälinää) ministeri Enestamin aktiivisuuteen yleensä, mielestäni hän ei ole tässä asiassa toiminut millään tavalla huonosti. Ymmärrän kyllä, että ed. Hoskonen sanoi, että hän ei ole nähnyt myöskään ei-salaisia asioita.

Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Tiusaselle, ympäristövaliokunnan puheenjohtajalle, tiedoksi, ja hän tietää tämän sata kertaa paremmin kuin allekirjoittanut, että totta kai perustuslakivaliokunta saa tietoja ymmärtääkseni, mikäli minä olen oikein ymmärtänyt perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan, ed. Sasin kannanotot, tietoja voi saada lähes mitä tahansa, mutta kyllä perustuslain 47 § ihan selkeästi sanoo: "Kansanedustajalla on oikeus saada viranomaiselta tämän hallussa olevia edustajantoimen hoitamiseksi tarpeellisia tietoja --". Tämä on kirjattu perustuslakiin, ja kun tämä perustuslaki valmistui, nimenomaisesti perustuslakivaliokunnan tahdostahan tämä tehtiin.

Minulle on tarjottu asiakirjoja 70 sentin hintaan, 25 000 arkkia à 70 senttiä. Meneekö suomalainen demokratia siihen, että kansanedustajan tehtävää ei voi enää hoitaa kuin paksulla kukkarolla, että voi saada tietoja? Mielestäni tämä on perustellumman keskustelun paikka kuin se, että me keskustelemme siitä, voiko joku edustaja H tai A saada tietoja. (Puhemies koputtaa) Se on mielestäni aivan sivuseikka. Kysymys oli siitä, onko kansanedustajalla oikeus saada tietoja, kun valmistellaan ja päätetään lainsäädännöstä. Siitä tässä on mielestäni kysymys.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puutun vain ed. Hoskosen siihen puheenvuoron osaan, jossa hän kuvasi tilannetta, että liito-orava jossakin havaitaan. Ed. Hoskoselta on jäänyt huomaamatta, että tästähän nyt me juuri olemme keskustelleet. Olemme luomassa sellaisen lainsäädännön, että tämä homma on hallinnassa. Se on juuri tämän päivän agendalla, ei ole Natura-asia, joka on hänen mielessään ilmeisesti hyvin paljon. Tässä juuri keskustelemme, ovatko ne päivämäärät niin kiinteät, luodaanko järjestelmä, joka toimii tehokkaasti, nopeasti, selkeillä pelisäännöillä, niin että myöskin tämä oikeusturvapuoli on kunnossa. Ed. Hoskosen kannattaisi rauhoittua ihan pikkuisen.

Esa  Lahtela / sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Edustajaystävä Hoskoselle voisi todeta tästä Natura-käsitteen käytöstä, kun hän totesi alussa, että kielletään kumikenkien käyttö. En tiennytkään, että tein ison rikoksen, kun menin Pyhäjärvelle viemään katiskaa, ja se sattuu olemaan Natura-aluetta. Siellä käytin kyllä kumikenkiä ja viime syksynä kävin Harjusuon alueella keräämässä puolukoita ja käsitin, että sekään ei ollut rikos, mutta jos se näin tiukasti tulkitaan, ilmeisesti tein sitten rikoksen.

Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kielikuvallani tarkoitin sitä, että joka ainoa taloustoimi, niin kuin sanoin siinä puheenvuorossa, olkoon kysymyksessä metsänhakkuu, rakentaminen, tien rakentaminen, kesämökin rakentaminen tai mikä muu tahansa toimi, jossa kajotaan kasvustoon, puustoon tai maaperään, menee luvanvaraiseksi. Jokamiehen oikeuttahan se ei tietenkään kiellä, mutta tuollainen pieni kielikuva ja kevennys sallittakoon, niin että ed. Esa Lahtelakin pääsee keskusteluun osalliseksi.

Seppo Lahtela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Korkeaoja totesi, että tässä vaan liito-oravasta on kysymys eikä pidä kovin liioitella tätä asiaa. Mielestäni luonnonsuojelulain 52 §:ssä, missä tulee tämä valtion lunastusoikeus näille Natura-alueille ja sille perusteita, on käsittääkseni se arka paikka nimenomaan tähän asiaan, millä perusteella ed. Hoskosen kuvailemalla lailla riistetään yksityistä maata yhteisen edun nimessä eikä se mene edes yhteisen edun nimissäkään vaan tämän eurooppalaisen kunnioituksen perusteella.

Ed. Tiusaselta kysyisin: Jos täällä oleva muutosesitys luonnonsuojelulain 72 a §:n kohdalta ja sanamuodosta ei ole mietinnön yli kävelty asia, mikä sitten on olemassa? Kannattaisi valiokunnan puheenjohtajana syventyä siihen, mitä sen jälkeen, kun valiokunnan mietintö on annettu, täällä eduskunnassa ollaan lisäämässä tähän asiaan. Tämä on mielestäni tätä ympäristöministerin käsialaa.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Olisin halunnut palata tähän liito-oravaan mutta siteeraan lyhyesti perustuslakia sen 20 §:n osalta: "Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille." Kun perustuslakiin on puututtu monissa puheenvuoroissa, otan tämänkin kohdan sieltä esille.

Arvoisa puhemies! Olisin halunnut tukea niitä puheenvuoroja tässä salissa, joissa on puhuttu liito-oravakannan arvioinnista ja todettu sen olevan toistaiseksi kesken eli todettu, että arvio ei ole vielä valmis eikä arvioita tästä arviosta voida varmasti esittää. Olisin halunnut tukea esimerkiksi ed. Pulliaisen ja ed. Tiusasen toteamia asioita siitä, että tärkeää tämän kannan arviossa on sen kannan vakaus, ei sinänsä se määrä vaan nimenomaan se, voidaanko todeta, että se kanta pysyy elinvoimaisena.

Tässä salissa liito-oravaeläin on usein herättänyt hyvin voimakkaita intohimoja. Muistan erään keskustelun, jossa ed. Tiura totesi, että kun hän näkee liito-oravan, hänen tekisi mieli heti ampua se, ja tämänkin johdosta haluaisin tuoda oman sympatiani sille, että toivottavasti pystymme suhtautumaan liito-oravaan välillä myös myönteisesti.

Arvoisa puhemies! Toiseksi olisin halunnut puuttua kysymykseen korvauksista ja rahoituksista ja toivoisin, että hallitus todellakin pystyisi hoitamaan tämän lainsäädännön vaatimat korvaukset. Valtiovarainvaliokunnan jäsenenä tämä huolestuttaa minua, koska olemme siellä kaikki hyvin tietoisia, niin kuin varmasti suuressa salissakin kaikki ovat tietoisia siitä, että menosääntö ja -kehys ovat hyvin tiukkoja ja esimerkiksi maatalousministeriön ja ympäristöministeriön kohdalla kehykset ovat hyvinkin riittämättömiä. Näin meidän on annettu ymmärtää, eli hallituksella on tässä aika suuri vastuu siinä, että myös nämä korvausasiat voidaan hoitaa arvokkaasti ja hyvin, koska muutenhan tämä lainsäädäntö jää tietenkin täysin puolitiehen.

Eero Lämsä /kesk:

Arvoisa puhemies! En nyt mene kuitenkaan tarkemmin mietinnön sisältöön. Ajattelin alussa kyllä vähän sitä käydä läpi, mutta kun tätä asiaa nyt on jo varsin monipuolisesti käyty tässä istunnossa, niin kiinnitän vaan huomiota muutamaan asiaan, ensinnäkin tähän menettelytapaan kaiken kaikkiaan.

Olen vuodesta 95 ollut täällä eduskunnassa ja monen näköistä mietintöä tekemässä ja monessa mukana. Kyllä minusta tämä oli semmoinen mittavin suoritus kaiken kaikkiaan, ainakin niistä, missä minä olen ollut mukana, jo johtuen ensinnäkin siitä, että tämä asia oli jo edellisellä vaalikaudella esillä ja se kangersi jo silloin. Sitten hallituksen esityksen myötä se tuli tänne uudelleen jalostetussa muodossa, mutta ei kuitenkaan sellaisessa muodossa, jota me halusimme.

Tässä oli kysymys tavallaan yhdestä asiasta, jota hoiti kaksi eri valiokuntaa samanaikaisesti, kahdesta lainsäädännöstä ja myös kahdesta ministeriöstä ja näitten välisestä yhteistyöstä. Eli tämä oli kyllä kaiken kaikkiaan mittava suoritus, ja se oli tärkeää tässä, että me jo lähtökohtaisesti lähdimme siitä, että tämä asia hoidetaan rauhallisesti ja pyritään hyvään lopputulokseen. Eli siitä kyllä kiitos ihan omaltakin puoleltani niin ympäristövaliokunnan jäsenille kuin maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenille.

Erityisesti oppositio valiokunnassa oli vahvasti tässä mukana omalla tietämyksellään ja osaamisellaan. Haluan tässä tuoda esille, että tämä ei tapahtunut kyllä niin, kuin ed. Jari Koskinen erään ammattilehden kolumnissa antoi ymmärtää, että kokoomus ryhdistäytyi metsälain osalta perustuslakivaliokunnassa, kokoomus siellä rynni sellaisen lausunnon, että tämä asia pääsi etenemään. Kyllä perustuslakivaliokunnan lausunto oli yksimielinen, siellä olivat myös hallituspuolueet mukana. Myöskään sitten metsätyön häirinnän osalta, sen pykälän osalta, ei se lähtenyt siitä, että ed. Hemmilä teki lakialoitteen, vaan kyllä valiokunta yksimielisesti tämän kokonaisuudessaan hoiti, eikä tämä perustunut millään tavalla siihen, mitä ed. Jari Koskinen kolumnissaan antoi ymmärtää. Haluan tuoda tämän oikaisun esille tällä valtakunnan korkeimmalla foorumilla, että ei syntyisi vääriä käsityksiä, mutta kokoomus oli todella vahvasti asiantuntemuksellaan mukana tässä työssä, niin kuin myös vihreät ja vasemmistoliitto. Tästä muodostui tämä hyvä kokonaisuus, ja mietinnöt saatiin kiinni.

Kyllä se tietysti jäi sitten kaivertamaan, että kun oli saatu hyvät mietinnöt molemmissa valiokunnissa, sen jälkeen tämä asia niin sanotusti tökkäsi ja ministeri Enestam puuttui tähän peliin ja sitten joudutaan tilanteeseen, missä nyt ollaan, eli kuljettamaan suuren valiokunnan kautta tämä asia ja tekemään tietyt muutokset, joihin nyt sitten, itse toivon todella, tämä sali myös yhtyy ja saadaan tämä lopputulos vietyä hyvään päämäärään. Tärkeintähän tässä kuitenkin on tämä hyvä lopputulos.

Mutta haluan ihan korostaa sitä asiaa, mitä ed. Pulliainenkin toi täällä esille, että kun nyt näin tapahtui, että tämä 30 päivää on kirjattu ei pykälään vaan mietintöön, jolla selvitetään, mitä "viipymättä" tarkoittaa, niin kyllä tässä todella tärkeällä sijalla nyt ovat nämä valiokunnan lausumaehdotukset. Nämä ovat todella sellaisia asioita, että todella tuntuu hyvältä, että myös ministeri noteerasi nämä neljä lausumaa, joissa kiinnitetään huomiota ensinnäkin resursseihin kahdessa lausumassa ja sitten tähän viranomaismenettelyyn. Sitten tietysti on tämä ensimmäinen lausuma myös, että jos liito-oravakanta on uuden laskennan jälkeen sellainen, että voidaan IV (a) -kategoriasta liito-orava irrottaa, niin sekin tulee tässä huomioida.

Arvoisa puhemies! Tähän liittyy myös sitten tämä metsätyön häirintäpykälä, ja tästähän tehtiin viime eduskuntakaudella jo ainakin kaksi lakialoitetta. Kun metsälaki tuli tähän käsiteltäväksi, niin myös valiokunta halusi tämän häirintäpykälän hoitaa, ja on hyvä, että se on nyt tässä ja tässä muodossa kuin se on. Tämä on tarpeellinen joka tapauksessa. Näitä hakkuualueita, missä tällä käyttöä on, ei ole kovin paljon kaiken kaikkiaan, mutta kuitenkin se on nyt oikeassa linjassa. Ehkä sitten rikoslain käsittelyn yhteydessä tämä on viisasta siirtää rikoslain yhteyteen, mutta kuitenkin erittäin tärkeänä pidän, että se vihdoinkin on myös tähän lakiin nyt sitten saatu.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta liittyy, kuten on kuultu, liito-oravan esiintymiseen maassamme. Tarkemmin sanottuna asia koskee luontodirektiivin liitteen IV (a) mukaisten eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelua sekä ympäristövaikutusten arviointia. Luonnonsuojelulakiin valmistelluilla muutoksilla pyritään estämään luontodirektiivin puutteellisesta toimeenpanosta Suomelle mahdollisesti tulossa oleva tuomio. Muutosten johdosta komission odotetaan vetävän kanteensa pois.

Nykyiseen käytäntöön ja edellisen, Lipposen hallituksen valmisteluun nähden uudessa laissa selkiytetään suojelusta maanomistajalle maksettava täyden korvauksen mukainen korvaus. Aikaisemmin korvausvelvollisuutta ei ole ollut. Uudessa lakiesityksessä maanomistaja voi saada täyden korvauksen eliölajin esiintymispaikkojen hävittämiskiellon aiheuttamasta haitasta. Tämä korvausvelvollisuus on todella tarpeen. Tiehankkeita, ratasuunnitelmia, tonttien rakentamista ja metsähakkuita on estetty ja jarrutettu liito-oravan oletetuilla pesimäalueilla. On kuitenkin otettava huomioon, että liito-oravakanta voi hyvinkin osoittautua aiemmin arvioitua suuremmaksi. Kaikkiin korvauksiin ja lisäkustannuksiin tulee siinä tapauksessa löytyä myös resurssit. Uuteen lakiin tulee myös selvä määräaika, jolloin nykyisestä vitkuttelusta päästään eroon. Viranomaisen tulisi antaa päätös suojeluasiasta viipymättä, pääsääntöisesti 30 päivän aikana. Lisäksi maanomistajia tulee kohdella tasavertaisesti, minkä toteuttamiseksi tarvitaan yhteinen ohjeistus.

Luonnonarvokaupan yleistyminen on tavoiteltavaa. Paitsi että se on mainio tapa suojella metsiä, se voi myös muodostaa yhden keinon liito-oravan suojelulle. Tässä metsänomistaja ylläpitää ja lisää luonnonarvoja metsässään ja saa siitä korvausta valtiolta. Luonnonarvokauppa on joustava tapa käytännössä toteuttaa suojelua metsissämme. Se on lunastuslain keinojen sijaan huokeampi tapa suojella luontoa.

Arvoisa puhemies! Näillä periaatteilla voimme toimia siihen saakka, kunnes tutkimuksilla saadaan selkeä kuva liito-oravan levinneisyydestä ja kannan kehityksestä sekä samalla käsitys koko liito-oravan pesimäalueen suojelutarpeesta. Nämä kaikki kohdat ovat selkeitä parannuksia, ja näin laki tulisi saada voimaan pikaisesti.

Nyt huolella valmisteltu mietintö on mielestäni hyväksyttävissä ed. Sirkka-Liisa Anttilan tekemin muutosehdotuksin. Tällä tavalla herkkä ja, kuten on kuultu, tunnekuohuakin aiheuttava prosessi saadaan päätökseen. Palataan asiaan tarvittaessa kannan kehitystä kuvaavien tutkimustulosten perusteella.

Pekka  Nousiainen  / kesk:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevien luonnonsuojelulain ja metsälain muutosten osalta lakimuutokset ovat kulminoituneet liito-oravan suojeluun ja siihen menettelytapaan, miten metsänhakkuuilmoitusten yhteydessä ympäristökeskusten tulee toimia määrittäessään nuo lisääntymis- ja levähdyspaikat ja toisaalta sallitun metsänkäsittelyn rajat. On tärkeää, että nyt saadaan aikaan ratkaisu, joka turvaa maanomistajien ja metsänomistajien oikeudet metsänhakkuutilanteessa ja sen, että käsittelyajat eivät veny pitkiksi. Kannatan edelleen ajatusta, että päivien määrä, 30 päivää, tulee saada pykäliin. Toivon, että suuri valiokunta ne vielä ed. Sirkka-Liisa Anttilan muutosehdotuksen osalta täydentää sinne.

Arvoisa puhemies! Ajattelin kuitenkin pääasiassa puhua luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentista, joka on nyt tuotu luonnonsuojelulain muutoksena tänne. Tämähän oli jo viime vaalikauden lopulla myöskin hallituksen esityksenä eduskunnassa, mutta raukesi vaalikauden päättyessä, kun asiaa ei ehditty käsitellä. Nyt tämä 52 §:n 2 momentti on tullut tavallaan liito-oravan suojelun kylkiäisenä, ja näyttää siltä, että se täällä on menossa eteen päin hyvin vähin puhein.

Luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momenttihan merkitsee sitä, että lakiin tulee lisäys siitä, että Natura 2000 -verkosto ja siihen kuuluva alue voitaisiin lunastaa valtiolle ilman valtioneuvoston yleisistuntoa ympäristöministeriön päätöksellä. Tämä on tietysti ymmärrettävää sinänsä, koska vastaavaa käytäntöä on otettu sovellettavaksi jo maankäyttö- ja rakennuslaissa ja aikaisemmin luonnonsuojelulain käsittelyn yhteydessä, mutta kaikesta huolimatta Natura 2000 -verkostoalue on niin paljon laajempi kuin valtioneuvoston hyväksymät luonnonsuojelualueet, että siinä mielessä asia tulisi käsitellä eri tavalla.

Minusta myöskin asiaan on kiinnittänyt perustuslakivaliokunta huomiota siten, että valiokunta on katsonut, että tätä toimivallan siirtämisen tarkoituksenmukaisuutta on harkittava Natura 2000 -verkoston poikkeuksellisen suuren merkityksen ja laaja-alaisuuden johdosta. Tätä harkintaa ympäristövaliokunta ei ole tehnyt, ja tämä olisi varmasti syytä ollut toteuttaa ennen kaikkea siitä syystä, että ne Natura 2000 -verkoston alue-ehdotukset, jotka olivat yleisesti maanomistajien nähtävinä kunnissa, olivat karttoina pienet, rajaviivat olivat leveät ja rajat jäivät hyvin epämääräisiksi, ja kuten Natura-käsittelyn yhteydessä havaittiin, myöskin ympäristöministeriö jälkeenpäin muutti näitä yksityiskohtaisia suojeluperusteita, jotka kuitenkin korkein hallinto-oikeus sitten käytännössä hyväksyi.

Minusta nyt, kun maakunnissa tehdään maakuntakaavoja ja useat kunnat ovat myöskin tehneet yleiskaavoja ja kun myös maankäyttö- ja rakennuslaki lähtee siitä, että suojeluohjelmat merkitään näihin kaavoihin, niin kaavoissa tulee myöskin Natura-alueet käsitellä siten, että ne tulevat tarkkarajaisiksi ja myöskin luontoarvot selvitettäviksi siten, että selvästi tulee nähtäväksi se, onko lunastusperustetta sitä kautta luonnonsuojelulain periaatteet huomioon ottaen olemassa vai ei.

Toisaalta haluaisin tässä yhteydessä myös korostaa sitä, että luonnonsuojelulakihan ei lähde siitä, että aina suojelun toteuttaminen vaatii nimenomaan lunastusmenettelyä, alueen valtionomistusta, vaan yhtä arvokasta on se, että alueelle perustetaan maanomistajan toimesta yksityinen suojelualue tai suoritetaan luonnonhaittakorvaus tai vastaavaa, joten on monia mahdollisuuksia luonnonsuojelulain mukaisesti toteuttaa suojelua, joka toteuttaa alkuperäisen suojelutarkoituksen.

Arvoisa puhemies! Ilmeistä on se, että tämä 52 §:n 2 momentti kuitenkin tulee nyt menemään läpi. Ympäristövaliokunta on kuitenkin mietintönsä leipätekstissä todennut: "Koska Natura 2000 -verkosto hyväksytään lopullisesti vasta Euroopan yhteisöjen komission päätöksellä, valiokunta katsoo kuitenkin, ettei Natura 2000 -alueiden osalta tulisi ryhtyä lunastuksiin, ennen kuin lainvoimaiset päätökset alueista on komissiossa tehty." Minusta ei riitä, että se on pelkästään perusteluissa, vaan tämä teksti tulisi saada myöskin lausumaksi. Minusta sitä on syytä nyt harkita sitten toisen käsittelyn yhteydessä.

Kimmo  Tiilikainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva luonnonsuojelulain ja metsälain muutos on ollut eduskunnassa varsin värikäs ja monivaiheinen prosessi, jonka lopputulokset näyttävät kumminkin, jos eivät nyt aivan kiitettäviltä, niin tyydyttäviltä niin maanomistajien kuin luonnonsuojelun kannalta. Ainut pieni särö tässä on tämä loppuvaiheessa tapahtunut kiistely siitä, mihin kohtaan nyt sitten mitäkin pykäliä sorvataan. Voidaan kuitenkin todeta, että kun ympäristökeskuksen toimintaa säädellään ja määritellään sinne ohjeistusta, niin kyllähän se on ihan loogista, että se pykälä siirtyy luonnonsuojelulakiin. Tosin mielelläni olisin nähnyt, että myös 30 päivän määräaika olisi ollut siellä pykälässä, mutta olkoon nyt sitten näin. Tyydytään siihen, että on selvästi perusteluissa sanottu, mitä se "viipymättä" tarkoittaa.

Arvoisa puhemies! Kun nyt näitä hyviä lakeja ruvetaan soveltamaan käytäntöön, niin silloin törmätään monenlaisiin ongelmiin. Ensinnäkin ministereitten täällä lupaamat yhteiset käsittelyohjeet, joita nyt maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö laativat, ovat avainasemassa siinä, että kun meillä on leimikoita, joissa nyt sitten liito-orava esiintyy, niin juuri tuon kuukauden määräajan kuluessa tulisi saada se tieto, miltä osin leimikkoa voidaan hakata, missä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat sijaitsevat ja minkälaisen suojavyöhykkeen ne ympärilleen vaativat, kulkuyhteydet mukaan lukien. Kun tämmöinen tieto ja selvä ohjeistus tulevat, niin sen perusteella sitten metsänomistajan ja hakkuuoikeuden haltijat pystyvät hakkuita käytännössä toteuttamaan.

Jos sitten todetaan, että liito-oravan esiintymispaikan säilyttämisestä aiheutuvat menetykset ovat merkittäviä, silloin tullaan tähän korvausmenettelyyn. Käsittääkseni luonnonsuojelualueen perustaminen liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelemiseksi on turhan raskas menettely. Useimmiten olisi huomattavasti parempi, että maanomistaja neuvottelisi määräaikaisen, esimerkiksi kymmenvuotisen suojelusopimuksen ja määräajan kuluttua tarkasteltaisiin, esiintyykö liito-orava vielä kyseisellä alueella vai ei. Tämmöinen määräaikainen lajisuojelu on hyvä esimerkki siitä uudenlaisesta lähestymistavasta, mikä luonnonsuojeluun nyt mainituissa lakiesityksissä on otettu.

Korvausten rahoitus on tietenkin se oleellinen asia. Turhaan täällä kirjoitetaan hyviä aikomuksia ja pykäliä, ellei sitten näistä taloudellisista menetyksistä pystytä korvauksia suorittamaan. Siinä viittaan näihin valiokuntien esittämiin ponsiin, jotka koskevat paitsi viranomaisten resursointia, myös sitten esimerkiksi metsätalouden ympäristötukeen osoitettavia määrärahoja. On kuitenkin huomattava, että pelkästään metsätalouden ympäristötuen määrärahat eivät riitä, sillä ani harvoin liito-orava esiintyy metsälain 10 §:n tarkoittamissa erityisen merkittävissä elinympäristöissä, joihin ympäristötuella voidaan rahoitusta antaa, vaan tarvitaan myös muunlaista rahaa määräaikaisen suojelun rahoittamiseksi.

Arvoisa puhemies! Paljon vähemmälle ovat jääneet metsälain muutokset, ja niistä sananen vielä. Aika monta kertaa meillä ovat olleet metsäammattilaiset tai metsänomistajat käräjillä siitä, että on metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä nyt hävitetty ja hakkuilla hakattu lainvastaisesti. Nyt metsälakiin tulee mahdollisuus saada ennakkotieto tämmöisestä siinä ja kintaalla olevasta kohteesta, onko se nyt metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö vai ei. On kuitenkin vältettävä sitä, että ennakkotiedosta tulisi rutiininomainen lisäbyrokratia hakkuisiin. Sen takia on hyvä, että ennakkopäätös olisi maksullinen, jotta sitä haetaan todellakin vain silloin, kun varmuutta 10 §:n mukaisesta elinympäristöstä ei ole.

Toinen hyvä parannus metsälaissa on metsänhakkuun estämisen sanktiointi. On huomattava, että tässä ei suinkaan rajoiteta kansalaisten oikeutta mielenilmaisuun, vaan sen mielenilmaisun voi tehdä sillä tavalla, että lailliset hakkuut eivät esty, eli riittävän kaukana hakkuutyökoneista.

Harry Wallin /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kuten valiokuntamme puheenjohtaja, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila totesi esittelypuheenvuorossaan, muutospaine luonnonsuojelulain ja metsälain muuttamiseksi on tullut EU-komission toimesta. Viime syksynä komissio antoi Suomen hallitukselle virallisen huomautuksen, joka koski liito-oravan suojelua.

Suomen liittyessä EU:hun sisällytettiin liito-orava luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettuun direktiiviin eli niin sanottuun luontodirektiiviin, sen lajikohtaiseen liitteeseen n:o IV (a). Luontodirektiivit ovat olennainen osa yhteisön ympäristöpolitiikkaa, ja ainakin ennen EU:n viimeistä laajenemista liito-oravia esiintyi EU:n jäsenmaista ainoastaan Suomessa.

Puheenjohtaja Anttila totesi myös, että hallituksen esityksessä lähdettiin siitä, että liito-oravaesiintymiin perustetaan luonnonsuojelualue. Kuitenkaan valiokunta ei pitänyt tätä yhtä toimintatapaa järkevänä, vaan ensisijaisesti olisikin pyrittävä vapaaehtoiseen suojeluun, josta meillä on hyviä kokemuksia Satakunnan maakunnan luonnonarvokauppakokeilun osalta. Luonnonarvokaupassa maanomistaja sopimuksesta ylläpitää tai tuottaa luontoarvoja, joista hänelle maksetaan palkkiota. Satakunnan kokeilussa Lounais-Suomen metsäkeskus on toiminut luonnonarvokaupan hallinnoijana ja metsänomistajien ensisijaisena yhteistyötahona. Metsäkeskukseen on palkattu luonnonarvokaupan asiantuntija, joka on käynyt arvioimassa tarjolle tulleet kohteet ja valmistellut sekä metsäkeskuksen että alueellisen ympäristökeskuksen rahoittamat sopimukset. Vastaavanlainen sopimusjärjestelmä voitaisiin mielestäni luoda myös koskemaan liito-oravien suojeluun tehtäviä sopimuksia, jolloin asiantuntijapalvelut, hallinnointi sekä valmistelu tapahtuisivat ympäristökeskusten toimesta. Toivottavaa onkin, että ympäristöministeriö ryhtyy nopeasti lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin vapaaehtoisen järjestelmän luomiseksi.

Arvoisa herra puhemies! Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan sääntely tuo selvästi näkyville luonnonsuojelulain korvaussääntelyn aukollisuuden. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan lain 53 §:n säännökset valtion korvausvelvollisuudesta eivät näet kata tapauksia, joissa 10 §:n mukaiset edellytykset luonnonsuojelualueen perustamiselle eivät täyty, mutta joissa 49 §:n mukaisesta kiellosta kuitenkin aiheutuu kiinteistön omistajille tai erillisen oikeuden haltijalle merkityksellistä haittaa. Kysymys voi olla esimerkiksi rakennusluvan hylkäämisestä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan löydyttyä rakennuspaikalta. Perustuslakivaliokunta toteaakin, että tällaisten tilanteiden jääminen valtion korvausvelvollisuuden ulkopuolelle on etenkin EY:n lajisuojelua tarkoittavien direktiivien merkityksestä luonnonsuojelulain säätämisen jälkeen saatujen kokemusten valossa se seikka, jonka vuoksi perusoikeuksien rajoittamisen sallittavuudelle asetettavat yleiset edellytykset eivät tässä tapauksessa toteudu. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää lausunnossaan luonnonsuojelulaista tarpeellisena, että korvausmenettelyä varten merkitykselliselle haitalle määritellään euromääräinen kynnys, jonka ylittämisestä seuraa korvauksen maksaminen.

Arvoisa herra puhemies! Kuten valiokunnan puheenjohtaja Anttila totesi, valiokunnan asiantuntijakuulemisen yhteydessä kävi selväksi, että yhteiskunta tarvitsee lisäyksen lainsäädäntöönsä metsätyön häirinnän kriminalisoimisesta. Tällä halutaan osoittaa, että yhteiskunta ei hyväksy laillisten hakkuiden keskeyttämistä oleskelemalla työmaa-alueella. Lakivaliokunta lausunnossaan on kiinnittänyt huomiota sääntelyn täsmällisyyteen. Erityisen ongelmallisena laillisuusperiaatteen kannalta lakivaliokunta piti häirintä-sanan mukaan ottamista. Maa- ja metsätalousvaliokunta ottikin huomioon tämän lakivaliokunnan esityksen mietinnössään. Todettakoon kuitenkin tässä yhteydessä, että metsätöiden häiritseminen muun muassa oleskelemalla tai käymällä toistuvasti metsätöiden varoalueella, mikä estää töiden jatkamisen, täyttää tällöin rikoksen tunnusmerkit eli käytännössä sanan "häirintä" poistaminen ei muuta kuitenkaan sitten tätä metsätyön häirinnän kriminalisointia.

Tässä yhteydessä onkin paikallaan kiittää oikeusministeri Koskista hänen toimistaan. Kun maa- ja metsätalousvaliokunta yksimielisesti halusi tämän häirintäpykälän tulevan tähän metsälakiin, niin hän ilmoitti valiokunnan kokouksessa, että tämä asia tullaan valmistelemaan oikeusministeriössä, ja nyt se onkin saanut sitten lain muodon.

Menettelyssä liito-oravailmoituksesta valiokunta kiinnitti erityistä huomiota viranomaismenettelyn joutuisuuden turvaamiseen. Meillä ei ole kansallisesti varaa vaarantaa metsäteollisuuden raaka-aineen saantia. Pahimmillaan ja pisimmillään on hakkuun aloittaminen viivästynyt jopa kuusi kuukautta ympäristökeskuksen viranomaisten viivyttelyn johdosta. Tämän johdosta maa- ja metsätalousvaliokunta olikin yksimielinen siitä, että ympäristökeskus määrittäisi liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan sijainnin ja sallitun metsänkäsittelyn kohteessa. Päätös asiassa tulisi antaa viipymättä, kuitenkin viimeistään 30 päivän kuluessa siitä, kun ympäristökeskus on saanut ilmoituksen metsäkeskukselta. Täytyy tässä yhteydessä tunnustaa, että valiokunta tätä asiaa käsitellessään ei ajatellut toimivaltarajoja ympäristöministeriön ja maatalousministeriön kesken, vaan ajatteli metsänomistajien etua ja raaka-aineen turvaamista.

Tässä yhteydessä on myöskin hyvä todeta debatissa käyty keskustelu, että tuntuu kovin erikoiselta, että viranomaisille, virkamiehille, ei voida asettaa määräaikoja tehtävien hoitamiselle, kun sitä vastoin kansalaisille asetetaan tuntuvasti kymmeniä, satoja määräaikoja erilaisessa lainsäädännössä, jolloin viivästymisestä heille aiheutuu tuntuvia sanktioita.

Herra puhemies! Kuten puheenjohtaja Anttila totesi, valiokuntien hallituspuolueiden kansanedustajat ovat yhteisissä neuvotteluissa päätyneet kompromissiin, jonka mukaan uudesta luonnonsuojelulain 72 §:stä otetaan 30 päivän määräaika perusteluihin ja lakitekstiin tulee sana "viipymättä", jonka lain perusteluissa tulkitaan tarkoittavan 30:tä päivää, ja tätä voidaan vain erityisen painavasta syystä pidentää.

Arvoisa herra puhemies! Lain yksityiskohtaisessa käsittelyssä tulen kannattamaan ed. Sirkka-Liisa Anttilan tekemiä esityksiä. Samalla tässä vaiheessa haluan lausua valiokunnan puolesta parhaat kiitokset puheenjohtaja Anttilalle hyvin tehdystä työstä. Tämä oli pitkä ja vaikeakin prosessi, jonka me suoritimme puolen vuoden aikana.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitoksia valiokunnan varapuheenjohtajalle kiitoksista, mutta lähinnä olisin vaan jatkanut sitä pohdintaa, mihin lakiin kuuluu tämä ympäristökeskusten ohjaaminen. Kun maa- ja metsätalousvaliokunnassa otimme metsälain 14 §:ään 2 momentin, jossa myöskin ympäristökeskuksia velvoitetaan 30 päivän määräaikana tekemään päätöksiä mahdollisen liito-oravan kohdalla metsän hyödyntämisestä, niin meillä lähtökohta asiantuntijoiden mukaan oli se, että metsänomistajan oikeusturvan näkökulmasta olisi ollut tietysti hyvä, että kaikki se, mikä metsänomistajaa koskee, olisi ollut metsälaissa, mutta toisaalta ymmärrän tämän hallinnonalojen välisen työnjaon ja sen, että taas sitten luonnonsuojelulaissa ympäristökeskusten velvoittaminen on oikeampi paikka. Siinä mielessä ja sillä perusteella nämä pykälämuutokset sitten huomenna tehdään.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Muistutan mieleen, että tässä nyt implementoidaan EU:n luontodirektiiviä, ja ed. Wallinilta, jolla on myös toinen vaalikausi menossa täällä eduskunnassa, olisi tietysti mielellään kuullut muun lauseen kuin sen, kun hän sanoi, että maa- ja metsätalousvaliokunnassa ajateltiin nimenomaan metsänomistajien etua ja raaka-aineen turvaamista. Siis kun näitä lakeja, arvoisat kansanedustajat, laaditaan ja implementoidaan direktiiviä, täytyy tietysti nähdä kokonaisuus. Ei voi näin niin kuin ottaa vaan kahta palaa. Tässä mielessä ympäristövaliokunnan jo usein myös muiden toimesta myönteisesti siteeraama lausumaesitys, joka on täällä numerona 2, toteaa nimenomaan sen asian, että pitää katsoa tarvittava viranomaispäätös joutuisasti, niin kuin tässä todetaan, käytetään adverbia "joutuisa", metsänomistajien tasavertainen kohtelu ja liito-oravan asianmukainen suojelu ja sen turvaaminen. Näin ollen tämä mielestäni on hyvää direktiivin implementointia.

Sellainen pohdinta, onko se puunjalostusteollisuuden näkökulma tai metsänomistajan näkökulma, on arvokas, mutta ei riittävä; ei ainoastaan ne vaan kokonaisuus. Tässä mielessä edelleen ymmärrän erittäin hyvin sen lähtökohdan, että puhutaan muin termein kuin absoluuttisin numeroin eli 72 a §:ssä — mitä tässä nyt vähän virtuaalisesti käsitellään, koska, niin kuin todetaan, tämä esitys tehdään jatkossa — tämä viipymättä-sana on sellainen, joka terminä ei merkitse, ja viittaan tässä aikaisempiin puheenvuoroihin, ympäristövaliokunnan käsitysten yli kävelemistä missään tapauksessa. Se, että jos sitten suuri valiokunta, jossa myös työskentelen, omassa mietinnössään toteaa esimerkiksi lähtökohtaisesti 30 päivää — täällä myös ed. Wallin puhui, että erityisistä syistä voidaan pitempäänkin asiaa hoitaa, niin kuin ehkä maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja myös kuuli — ne ovat mielestäni positiivisia lisiä siihen asiaan, koska tässä on aivan turha rakentaa tilannetta, että jotkut henkilöt, jotka virkaansa täyttävät, joutuvat sen tilanteen eteen, ehtivätkö he oikein kunnolla tehdä työtään. Se pitäisi myös pitää mielessä.

Ympäristövaliokunta sai oman työnsä valmiiksi 26.3.2004, siis kaksi kuukautta sitten. Tämä meidän puolemme on niin kauan ollut tässä tehtynä. Mutta kaiken kaikkiaan tämä keskustelu on kyllä ollut, voisi sanoa, kohtuullisen asiallista. Täällä on, niin kuin joku totesi, tunteitakin hiukan poltettu, ei kuitenkaan niin, että kukaan olisi palanut pohjaan. Tässä mielessä tämä keskustelu on kyllä mennyt aivan hyvin, mutta kyllä voi sanoa niin, että itse korvausasia on käsitelty yksimielisesti. Sillä on aivan erilainen status kuin vuosi sitten tai vuonna 2002 annetussa esityksessä. Nyt puhutaan aika tavalla kyllä lillukanvarsista, kun puhutaan siitä, onko se 30 tai mahdollisesti 31 tai 32. Kyllä näin on, että tässä mielessä haluan kyllä lähteä siitä, että suomalainen virkamiehistö, työskentelee se sitten Puolustusvoimissa tai ympäristökeskuksissa, tekee työnsä hyvin, lähtökohtaisesti. Itse en lähtisi nyt ympäristökeskuksen työntekijöitä ja virkamieskuntaa millään tavalla syyllistämään enkä sitä ollenkaan kiellä, etteikö satu aina virheitä. Niitähän sattuu toki kaikille.

Harry Wallin /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toteaisin puheenjohtaja Tiusaselle, että nythän on käytäntö ympäristökeskuksissa hyvin kirjava. Saattaa olla puolen vuoden hakkuutauko, ennen kuin saadaan selvyys asiaan. Tällä 30 päivällä olisi pantu virkamiehille selvä määräaika, niin että kaikki ympäristökeskukset olisivat sen mukaan toimineet. Nyt sanotaan "viipymättä" pykälässä, perusteluissa "30 päivää". Meidän täytyy nyt tähän luottaa, koska Rkp asetti tämän pykälän muuttamisen melkein hallituskysymykseksi.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä aikaisemmin muistaakseni ed. Seppo Lahtela puhui saappaista, puolustusministerin saappaista ja sitten ympäristöministerin saappaista. Mielestäni ympäristöministeri on aika hyvin kyllä ympäristöministerin saappaat täyttänyt tänä aikana, kun hän on toiminut ympäristöministerinä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Näissä molemmissa lakiesityksissä on kyse siitä, miten Suomen metsissä säilyy metsärauha. Se nimittäin on peruskysymys. Sehän tarkoittaa sitä ajattelua, mitä tässä edellisessä puheenvuorossa kuultiin, jotta nämä kaikki hommat pitää ottaa huomioon. Pitää ottaa huomioon metsänomistajan asema, tietysti puunsaanti teollisuuteen, mutta sen lisäksi, jotta on nämä luontoarvot otettu huomioon. Sehän lähtee siitä, jotta jos jotain näistä järkytetään, tehdään semmoinen toimenpide, jotta esimerkiksi ei riittävän nopeassa ajassa metsänomistaja saa tietoa siitä, voiko hän käyttää sitä metsää, tai ei tule korvausta jostakin alueesta, rajoitetaan sen käyttöä tai mahdollisesti pakkolunastetaan, niin totta kai siellä syntyy kapinaa ja napinaa.

Sitten toinen asia, jos mennään äskeisessä järjestyksessä: Joskus teollisuudessa sattuu, ettei saa puuta, niin kuin joskus 80-luvulla Kanadassa. Kun siellä jonkun pöllölajin takia joutuivat pysäyttämään tehtaita, niin siellähän syntyi napina ja kapina ensinnäkin tietysti tehtaiden omistajien piirissä, mutta työntekijöiden piirissä: kun lomautetaan, niin joutuvat työttömiksi. Se synnyttää vihamielisyyttä koko systeemiä kohtaan, jos se johtuu jostakin mahdollisesti liito-oravan suojelusta.

Mutta sitten on se kolmas puoli, tämä suotuisa suojelun taso: jos ei pidetä luontoarvoista huolta, sehän tarkoittaa sitä, jotta niitä ihmisiä, jotka ovat luonnon puolesta huolissaan, yhä enemmän liikkuu ja tulee häiriöitä ja tehdään sabotointityötä niihin maihin, joihin meidän tuotteemme menevät. Sehän tarkoittaa taas sitä, jotta siellä markkinat järkkyvät.

Sen takia minusta kun on tämmöinen harmonia, että kun kaikki hoidetaan suhteellisen hyvin, jotta ne ovat balanssissa, niin se metsärauha säilyy, muuten emme nimittäin Suomessa pärjää. Nämä kaikki pitäisi saada hyvin hanskaan. Minusta nyt ollaan kuitenkin pikku hiljaa tässä menneinä vuosina — ja tässä on yksi paketti lisää — päästy siihen suuntaan, että nyt semmoinen tietyn tyyppinen metsärauha on säilynyt. Tämä on yksi osio sitä työtä.

Sen takia puutun ihan muutamiin asioihin, joita tässä ovat oleellisesti muutkin käyneet läpi.

Ensinnäkin tämä ilmoitusaika. Minusta pitäisi olla ihan selkeä ilmoitusaika näissä, uskaltaa sanoa. Sehän ei tarkoita sitä, mitä ministeri totesi, jotta todennäköisesti tämä johtaa siihen, jotta se tulee tietoon nopeammin, kun tiedetään, että siellä ei ole mitään suojeltavaa. Totta kai tulee, onpa ilmoitusaika 30 päivää tai ei. Sen takia enimmäisaika, mikä siellä on, laittaisi vipinää kinttuihin ja antaisi oikeusturvaa enemmän. Sen takia odotan, jotta suuri valiokunta — kun tämä nyt tämmöiselle ihme kierrokselle näköjään menee — tekisi semmoisen päätöksen, jotta se 30 vuorokauden aika on siellä pykälässä, jona aikana se pitää tietää, jotta voiko hakata vaiko ei. Se tekisi juuri sen ajatuksen, jotta silloin päästäisiin semmoiseen tilanteeseen, että metsärauha siltäkin osin säilyisi ja kunnioitus myös luonnonsuojeluarvoja kohtaan paremmin, jotta ei tämmöistä napinaa ja kapinaa olisi olemassa.

Sitten ajattelu siitä, että se on "viipymättä", jättää kuitenkin väljyyttä, niin kuin täällä on todettu ministerinkin suulla — no, 31 päivää tai mahdollisesti vaikka enemmän. Mutta se jättää sen väljyyden, että käydään sitten linjanvetoa, mitä se mahtaa ollakaan. Eli se vie oikeusturvaa kuitenkin pois metsänomistajan osalta. Sen tyyppistä ei toivoisi olevan, koska kun me pääsimme hyvään lopputulokseen, yksimieliseen lopputulokseen maa- ja metsätalousvaliokunnassa ja ympäristövaliokunta hyväksyi sen ajattelun, niin on se nyt ihme, jotta annetaan tämmöisen hyvän ajattelun mennä karille. Olisi jännä katsoa, ovatko ruotsalaiset lähtemässä hallituksesta, kun täällä joku puhui, että tämä olisi mahdollisesti hallituskysymys. Nimittäin varmaan vihreät olisivat mielellään tulossa hallitukseen mukaan. Se olisi jännä katsoa. Olisin vähän samaa mieltä kuin ed. Seppo Lahtela, jotta olisi vain annettu ovien kolista tai näytetty ovea.

Sitten toinen merkittävä kysymys minusta on kuitenkin tämä metsätyön häirinnän estäminen, mikä tässä on tullut lopulliseksi kannaksi. Sitähän viime eduskuntakaudella puitiin ja varmaan on ollut joka eduskunta ja hallitus pohtimassa kysymystä. Sehän kariutui lakivaliokunnan kantoihin aikaisemmin, että sitä ei voi ottaa metsälakiin, vaan sen pitää olla rikoslaissa. Nyt onneksi järki ja ryhti löytyi tässä eduskuntatyössä ja siitä tietysti ministeri Koskiselle kiitos. Ministeri Koskinen marssi yli oman ministeriönsä virkamiesten, koska siellähän vastustus oli suurin. Tämän tyyppistä toivoisi, että mikä nähdään hyväksi, niin miksi emme tee semmoista. Siirrettäköön se myöhemmin rikoslain puolelle, jos tämä on väliaikainen ratkaisu, mutta nyt saadaan asia hanskaan, etteivät tämmöiset muotoseikat ratkaise, joilla aina voidaan perustella asioita, että nyt se on vähän vikalain puolella. Jos asia nähdään tarpeelliseksi, se säädetään siinä laissa ja tehdään niin kuin nähdään asialliseksi. Miksi sitä käydään vetkuttelemaan ja ketkuttelemaan sillä tavalla, jotta ei sitä nyt tähän lakiin, kun tämä on nyt vähän arvovaltakysymys, jätetään pöydälle ennen se asia? Sen takia nyt pitää nostaa hattua valiokunnalle ja eduskunnalle siitä, jotta tässä löytyi tällä hetkellä tahto siihen, jotta tämän häirinnän estäminen tulee lakiin ja voidaan antaa signaali siitä, jotta se on laitonta toimintaa.

Laillinen hakkuutoiminta — tai metsätyöhakkuu ja mahdollisesti metsässä tehtävä muukin työ, vaikka tässä sitä ei sillä tavalla mainita suoraan, mitä ed. Seppo Lahtela täällä aikaisemmin kuvasi, että eikö tämä nyt kata kuin sen hakkuun — selkeästi sitä ajattelua kun miettii, jotta mitä tämä tarkoittaa, niin suurin häirintäkohde ja estämiskohde on hakkuu. Nimittäin jos taimenistutuksessa on, niin siinä hirveän paljon ei pysty häiritsemään. Pitää aika tiheä verkko olla, jos ei voi kuokkaa maahan iskeä, tai sitten joku muu tämmöinen toimenpide. Kun puu kaatuu, se aiheuttaa vahinkoa, mutta istuttaminen on ... (Ed. Pulliainen: Iskee kuokalla saappaan varpaaseen!) — Voi tapahtua näinkin, mutta se huoli on kuitenkin vähempi, mitä ed. Seppo Lahtela kantoi siitä, jotta esimerkiksi istutustyö voisi olla tämän jälkeen mahdollisesti vaarassa, jos sitä alettaisiin häiritä.

Siinä yhteydessä, kun käytiin keskustelua metsätyöalueesta, siinäkin pitää valiokunnalle nostaa hattua, jotta loppujen lopuksi me pääsimme sitten näköjään hyvään ratkaisuun. Nykyinen merkkausjärjestelmä ilman mitään ylimääräisiä lippusiimoja nyt olisi hyväksyttävä ja riittävä, koska sitten me olisimme joutuneet viidakkoon, jos olisi lähdetty siitä, jotta joka puu pitää merkata ja rajaus tiukasti. Siinä olisi voinut aina pujahtaa välistä ja sanoa, että enpäs ole huomannutkaan, ja tämä hyvä ajattelu olisi kariutunut. Nyt tässä, kun pelkästään ollaan hakkuualueella, joka näkyy — sen tietää nimittäin, missä kone ruskaa tai saha käy — niin tiedetään, jotta nyt on luvattomilla teillä. Ei marjasankokaan auta siinä, vaikka olisi mukana silloin tammikuussa, kun tulee hakkuualue. Silloin ei voi sanoa, että tässä jokamiehen oikeuksia jollakin tavalla loukattaisiin.

Sen takia odotan sitä ennen kaikkea tässä, kun tämä menee — ymmärsin niin — suureen valiokuntaan, jotta siellä tehtäisiin se päätös, että pykälään 30 päivää, jona aikana ilmoitus on saatava. Se on selkeä viesti tässä.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Eduskunta on nyt säätämässä lainsäädäntöä, jota ei voi pitää kovin hyvänä. Näin on tapahtumassa, koska Euroopan unioni jyrää meidät näissä muutamissa asioissa hyvin tylyllä tavalla. Luontodirektiivi lienee runsaan kymmenen vuoden takaa eli ajalta ennen Suomen EU-jäsenyyttä. Kun jäsenyydestä neuvoteltiin, ympäristöministerinä oli kokoomuksen Sirpa Pietikäinen. Hän oli aika luontoystävällinen, niin sanotusti, henkilönä ja siitä joutui sitten aika paljon tehtävissään kärsimäänkin. Silloin valitettavasti ei havaittu tätä luontodirektiivin liitteessä olevaa liito-oravaa, ja näin sitten meitä sitovaksi tuli kaikkinensa koko tuo direktiivi. Eräiden muiden direktiivien osalta käytiin keskusteluja ja niistä saatiin suomalaisia kohtuullisuusperusteita ja lähtökohtia niin, että ei ole tarvinnut tehdä ihan tyhmiä päätöksiä, niin kuin nyt kotimaassa joudumme tässä asiassa mielestäni tekemään.

On nimittäin niin, että liito-oravia on maailmassa miljoonia yksilöitä. Se ei ole millään tavalla uhanalainen luontokappale, joka siksi edellyttäisi tätä niin sanottua tiukkaa suojelua, niin kuin tuo luontodirektiivin liite IV (a) tältä osin toteaa. Mutta me olemme kiinni tässä EU:n direktiivissä. Sieltä tulee sitten tällaisia ukaaseja, joita olemme saaneet, ja ankarien rangaistusten uhalla eduskunta on pakotettu tekemään tällaista lainsäädäntöä, jota luonto ei siis sinänsä edellyttäisi, vaan Bryssel.

Herra puhemies! Kun totesin, että tämä on huonoa lainsäädäntöä, niin perusteluksi sille totean, että tämä lainsäädäntö johtaa hyvin arvaamattoman suuriin kustannuksiin. Hallituksen esityksessä ei kummankaan lain osalta ole arvioitu tämän lainsäädännön kustannuksia, ja ihmeellistä kyllä, kumpikaan valiokunta ei myöskään ole arvioinut niitä kustannuksia, joita tästä lainsäädännöstä syntyy. Meillä on kuitenkin lakitasoisina voimassa lainsäädännön laatimisohjeet, joissa edellytetään taloudellisten vaikutusten arviointi. Tämä on siltä osin siis huonoa valmistelua. (Ed. Vielma: Kun ei tiedetä, paljonko niitä liito-oravia on!) — Ed. Vielma, olette oikeassa: ei tiedetä, kuinka paljon näitä liito-oravia on. Täällä mietinnössä on virallinen arvio vuodelta 2001, että niitä olisi 14 500—54 200, mutta on esitetty ja jopa ympäristövaliokunta toteaa mietinnössään, että tässä vaiheessa voidaan esittää olettamus, että liito-oravakanta on aiemmin arvioitua runsaampi. Eräät arviot ovat olleet jopa sadoissatuhansissa Suomenkin osalta. Tuolla itärajan takana niitä on sitten vielä valtavan paljon enemmän, ja raja on auki heillekin niin kuin monille muillekin, (Ed. Vielma: Vain heille!) tai, anteeksi, ei heille, vaan niille, eläimistä on kysymys.

Todellakin joudumme pakkosaumassa rangaistusten uhalla EU-byrokratian edessä taipumaan ja tekemään lainsäädäntöä, jonka seuraukset ovat arvaamattomat. Toinen tie olisi, että yritettäisiin muuttaa tätä EU:n luontodirektiiviä, mutta tosiasia on se, että muuttaminen lievempään suuntaan on täysin mahdotonta. Se vaatii komission aloitteen, ja komissio ei sellaista aloitetta varmaankaan juuri millään tee. Sitten se vielä ilmeisesti vaatii myös unionimaiden hallitusten yksimielisyyden ja ehkä tässä vaiheessa jo myös Euroopan parlamentin myötävaikutuksen. Kun tällaisten rakennelmien, säädösten takana muutokset ovat, niin tiedämme, että meillä ei ole mitään mahdollisuuksia järkevän direktiivin aikaansaamiseksi lähivuosikymmeninä. Vasta sen jälkeen, kun Euroopan unioni kaatuu omaan mahdottomuuteensa, tämäkin asia voidaan hoitaa järkevällä tavalla, mutta siihen menee varmaan vielä pikkuisen aikaa, valitettavasti.

Herra puhemies! Tänään on käyty keskustelua parista kolmesta asiasta. Ensinnäkin on ihan ok, että tuo metsätöiden häirintä on nyt sisällytetty tänne lainsäädäntöön. Täällä moitittiin viime kauden lakivaliokuntaa. Kyllä me siellä äänestimme asiasta, saatettiin äänestää kaksikin kertaa. Itse olin siellä jäsenenä. Mutta sosialidemokraatit ja hallituspuolueet muutoinkin sen tyrmäsivät silloin, eivät halunneet, että asia olisi hoidettu siinä tilanteessa. Hyvä, että nyt, ja hyvä, että oikeusministeri on tähän myöntynyt tässä vaiheessa, ja vaikkei olisi myöntynytkään, niin eduskunnan pitää tehdä järkeviä päätöksiä siitä huolimatta.

Toinen asia on tämä metsälain 14 b § ja luonnonsuojelulain 72 a §, joissa on tämä kysymys 30 päivän määräajan asettamisesta tai sen asettamatta jättämisestä alueelliselle ympäristökeskukselle. Mielestäni metsänomistajien oikeusturva ja kansantalouden edut ja myös se, että ei ole mistään uhanalaisesta lajista kysymys maailmanlaajuisesti, antavat riittävät perusteet siihen, että pykälään yksiselitteisesti on syytä jättää tuo 30 päivän määräaika. Ed. Esa Lahtela, silloin meidän ei tarvitse mitään suurta valiokuntaa kutsua koollekaan tämän asian johdosta, jos huomisessa äänestyksessä eduskunta hyväksyy nämä mietinnöt tältä osin. Silloin ei tule mitään muutosta. Mutta jos te äänestätte mietinnöstä poikkeavan ed. Sirkka-Liisa Anttilan käsittämättömän ehdotuksen puolesta, niin silloin tietysti tämä menee suureen valiokuntaan ja siellä me sitten pyrimme kaatamaan sen, niin kuin te toivoitte, mutta katsotaan, mitä tekevät muun muassa sosialidemokraatit täällä ja siellä ja ennen kaikkea tietysti Suomen keskusta, joka paljon näistä asioista on kentällä puhunut, mutta nyt katsotaan, mikä on sitten todellisuus, ovatko kädet ja teot ja sanat samoilla linjoilla.

Herra puhemies! Kolmas yksityiskohta on tämä luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentti, jota nyt hallitus esittää muutettavaksi siten, että valtioneuvoston yleisistunnolta siirrettäisiin tämä lunastuslupavalta ympäristöministeriölle. Perusteluita on pohtinut muun muassa perustuslakivaliokunta ja todennut, että perustuslaillista estettä ei tälle muutokselle ole, mutta perustuslakivaliokunta kyllä katsoo, antaa ikään kuin vinkin: "Toimivallan siirtämisen tarkoituksenmukaisuutta on kuitenkin Natura 2000 -verkoston poikkeuksellisen suuren merkityksen vuoksi vielä aihetta harkita", Tämä on suora lainaus perustuslakivaliokunnan lausunnosta 20. marraskuuta 2003 tässä asiassa. Tätä ei näköjään kuitenkaan ole erikoisvaliokunta miettinyt, vaan on esittämässä tämän luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin hyväksymistä hallituksen esityksen mukaisena.

Natura-kokonaisuuteen sisältyy kuitenkin valtavan paljon käsittämättömiä sotkuja, epämääräisyyksiä, epäselvyyksiä ja, onpa väitetty, jopa väärinkäytöksiä, kun eri asiakirjat eivät sisällä samanlaisia tietoja ja sitten näitä tietoja ei anneta edes asianomaisten tutustuttavaksi ilman muuta, niin kuin pitäisi demokraattisessa, avoimessa yhteiskunnassa tapahtua. Kun tällainen epäselvyys meillä on, niin en pidä vastuullisena sitä, että eduskunta antaa ympäristöministeriölle valtuuden noin vain tehdä nuo lunastuspäätökset niiden sotkujen jälkeen, jotka ympäristöministeriö itse on saanut aikaan viimeisten vuosien aikana.

Herra puhemies! Tältä osin yhdyn täällä äsken muun muassa edustajien Hoskosen ja Nousiaisen esittämiin näkökohtiin ja katson, että tämä pykälä on syytä muuttaa, ja huomiseen istuntoon aion tehdä tätä koskevan muutosesityksen nimenomaan Naturan käsittelyn osalta.

Pertti Hemmilä /kok:

Herra puhemies! Kyllä meillä nyt on merkillinen hallitus. Ensin hallitus soutaa ja huopaa esitystensä kanssa, ja kun se aikansa on vitkutellut ja pohdiskellut sitä, minkälaisen esityksen hallitus on valmis sitten tuomaan eduskunnan käsiteltäväksi, niin sitten hallitus vetää eduskunnan myötävaikutuksella esityksensä takaisin, korjaa sitä, ja sitten vielä korjauksen jälkeen tulee ja vaatii eduskuntaa muuttamaan jo yksimielisiä mietintöjä, ja jopa lakipykäliä siirretään toisesta lainsäädännöstä toiseen.

Tämä luonnonsuojelulain ja metsälain käsittely on saanut jo oikeastaan surkuhupaisia piirteitä. Nimittäin Suomessa puhutaan monta kertaa rähmällään olosta ja sillä tarkoitetaan, että milloin kukakin ja mikäkin taho on rähmällään tuonne Brysselin suuntaan. Nyt vaikuttaa siltä kyllä, että päähallituspuolueet tässä tämän asian käsittelyn yhteydessä ovat pahasti rähmällään ja ovat rähmällään Rkp:n suuntaan. Enää ei tiedä oikeastaan, mikä hallituspuolueista on päähallituspuolue. Näyttää siltä, että Rkp kahdella ministerillä taitaa olla päähallituspuolue.

Tämä muutosehdotus, minkä maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila on täällä tänään tehnyt luonnonsuojelulakiin ja metsälakiin, sisältää kuitenkin merkittävän puutteen, mikä tullaan huomenna korjaamaan. Nimittäin jos käy niin, että eduskunta, eduskunnan enemmistö, päättää, että yksimieliset mietinnöt hylätään ja sen sijaan hyväksytään ed. Anttilan ehdotus, niin siinä tapauksessa on toimittava niin, että tähän pykäläehdotukseen menettelystä liito-oravailmoituksessa on lisättävä 30 päivän määräaika, kuten se on tällä hetkellä metsälakipykälässä. Tätä koskevan ehdotuksen tulen tekemään huomenna, mikäli siihen on tarvetta.

Tuskin montaa kertaa eduskunta on käsitellyt näinkin vähäisiä lakimuutoksia, sinänsä tarpeellisia, mutta määrältään vähäisiä lakimuutoksia, joitten mietintöihin on kirjoitettu peräti yhteensä kahdeksan lausumaehdotusta, edellyttämispontta, peräti kahdeksan kappaletta edellyttämisponsia, ja täytyy todeta, että tästä voi päätellä, että meillä ilmeisesti ympäristöasioitten viranomaismenettelyssä on suuren suuria puutteita.

Kun ed. Kankaanniemi puhui kustannuksista äsken ja puhui, ettei edes maa- ja metsätalousvaliokunta ole ottanut esille näitä määrärahamitoituksia, niin haluan tässä yhteydessä muistuttaa, että maa- ja metsätalousvaliokunta on metsälakiehdotusta käsitellessään lausunut, että metsätalouden ympäristötukeen on osoitettava määräraha ja se mitoitetaan valtion talousarviota laadittaessa niin suureksi, että liito-oravan suojelusta aiheutuvat lisäkustannukset tulevat asianmukaisesti huomioonotetuiksi. Tämä on ihan selvää tekstiä, ja tämä kyllä, mikäli vähänkin hallitus kuulee ja kuuntelee eduskuntaa, varmasti tulee huomioonotetuksi sitten tulevissa talousarvioehdotuksissa.

Maa- ja metsätalousvaliokunta nosti esille luonnonarvokaupan ja sen merkityksen liito-oravakysymyksen ratkaisemisessa tämän luonnonsuojelulain muutoksen lausuntoa laatiessaan. On ilahduttavaa, että ympäristövaliokunta on myöskin laatinut lausumaehdotukseensa kohdan, jossa luonnonarvokauppa on esillä, ja itse asiassa ympäristövaliokunta mietinnössään edellyttää, että valtioneuvosto ryhtyy tarvittaessa luonnonarvokauppaa koskevan kokeilun perusteella valmistelemaan lainsäädäntöä, joka mahdollistaa luonnonarvokaupan soveltamisen liito-oravan esiintymisalueitten rauhoittamiseksi. Tämä onkin monessa mielessä merkityksellistä ja tämä on hyvin järkevää toimintaa, koska nyt jos liito-oravan esiintymisalueesta muodostetaan luonnonsuojelualue, niin saatujen selvitysten mukaan tämän luonnonsuojelualueen perustamiskustannukset saattavat olla sen luonnonsuojelualueen arvoa suuremmat. Näin ollen se on yhteiskunnalle erittäin paljon edullisempaa ja ei edellytä juuri minkäänlaista byrokratiaa verrattuna luonnonsuojelualueen perustamiseen se, että alue rauhoitetaan ja asiasta laaditaan luontoviranomaisen ja metsänomistajan kanssa luonnonarvokauppakirja.

Toinen asia, mikä tässä on huomiota herättävää tai huomioitavaa, on se, että kun tällainen luonnonarvokauppakirja on laadittu, niin metsänomistaja saa sellaisen korvauksen, minkä metsänomistaja on katsonut sopivaksi omalta kannaltaan. Eli tässä ei ole minkäänlaista pakkovaltaa, ei minkäänlaista viranomaisen painostusmahdollisuutta, vaan metsänomistaja on tässä suvereenisti se päättäjä, se, joka lopulta viime kädessä määrittelee sen, haluaako hän tämän ratkaisun tehdä, haluaako hän sen liito-oravaesiintymän rauhoittaa vaiko ei. Sen vuoksi toivon, että tuo valiokunnan ehdottama lausuma myöskin saisi valtioneuvoston piirissä sille kuuluvan huomion.

Tässä yhteydessä puhutaan myöskin todellakin metsälain muutoksesta ja metsätyön häiritsemisestä, jonka esille ottamista maa- ja metsätalousministeriö harkitsi, ennen kuin syyskuussa toi ensimmäisen kerran tämän esityksensä metsälain muuttamisesta tänne eduskuntaan. Ministeri oli harkinnut kuitenkin niin, että tätä häirintäpykälää ei oteta tässä yhteydessä käsiteltäväksi, vaan odotetaan rikoslain kokonaisuudistusta, kuten meille on moneen kertaan todisteltu. Kuitenkin tein sitten tästä aloitteen syksyllä valiokuntakäsittelyn yhteydessä, jotta tämä metsätyön häirintä kriminalisoitaisiin, ja tästä samasta asiasta kahden viikon kuluttua, kun itse olin jättänyt aloitteen, myöskin valiokunnan puheenjohtaja jätti samansisältöisen metsätyön häirinnän kriminalisointia koskevan aloitteen.

Aloitteesta ei ole tänne pykälätekstiin kuitenkaan jäänyt oikeastaan muuta kuin se idea, että on kyse metsätyön häirinnästä, ja ihmetellä täytyy, mihin perustuu se väite, että olisi jotenkin vaikeasti hahmoteltavissa, miten se metsätyö-käsite toteutuu siellä metsässä, että metsänhakkuu olisi jollain lailla selkeämpi. No, tämä on sellaista stilistiikkaa. (Puhemies koputtaa) Arvoisa puhemies, tämä metsähakkuun estäminen on nyt kuitenkin saatu pykälätekstiin, ja se on hyvä näinkin. Sitä en tule kuitenkaan ehdottamaan täällä kumottavaksi, tätä pykälää.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyt vastauspuheenvuoro ed. Hemmilälle siitä, miksi nyt sitten täällä onkin metsänhakkuu eikä metsätyö. Se johtuu yksinomaan lakivaliokunnan lausunnosta, jossa todetaan, että metsätyö-käsite on niin epämääräinen ja sitä ei ole myöskään metsälaissa määritelty eikä sitä siellä edes käytetä. Ja kun yleensä lainsäädännössä pitäisi soveltamisalaltaan olla hyvin selkeä sen käsitteen, niin sen takia päädyttiin tähän metsähakkuiden estämiseen, koska siitä viime kädessä kuitenkin on kysymys.

Jari  Koskinen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ilolla panin merkille alkuillasta, että ed. Lämsä oli lukenut kirjoitukseni Käytännön Maamiehessä. Ehkä sen osalta on sitten syytä kerrata vähän, miten nämä asiat ovat menneet.

Käydään historiaa läpi, aloitetaan vaikka tästä metsälaista. Niin kuin tiedetään, maa- ja metsätalousministeriössä valmisteltiin metsälain muuttamista sen takia, että tietty 10 § on ollut ongelmallinen. Samassa yhteydessä mietittiin myös tätä niin sanotun metsähäirintäpykälän kirjoittamista metsälakiin. Oikeusministeriö vastusti asiaa, ja ministeri Korkeaoja sitten siinä vaiheessa veti johtopäätökset eikä tehnyt varsinaiseen hallituksen esitykseen metsätyön häirintäpykälää. Eli siinä vaiheessa tapahtui jo ensimmäinen virhe. Sitten, kun se tuli tänne eduskuntaan, uudestaan asia nousi esille maa- ja metsätalousvaliokunnassa ja siellä ilmeisesti valiokunnan jäsenille vakuuteltiin, että kyllä se sieltä joskus aikanaan sitten tulee, kun sopiva rakonen tulee. Todennäköisesti valiokunnassa edelleen odoteltaisiin, koska se sieltä tulee, ellei ed. Hemmilä olisi tehnyt lakialoitetta ja jouduttanut asiaa. Sen jälkeen ilmeisesti sitten muutkin totesivat, että kyllä tämä nyt on hoidettava kuntoon tässä yhteydessä, kun se kerran eduskunnassa on ja se luontevaa on. Hyvä niin, nyt se siellä on, ja on nyt sitten ihan missä tahansa laissa, kunhan selvästi todetaan eduskunnan tahtona, että töitä metsässäkin pitää saada tehdä rauhassa. Ihmisillä on oikeus osoittaa mieltään, osoittakoot sitä sitten vaikka eduskuntatalon edessä vaikka joka päivä, mutta annetaan ihmisille oikeus tehdä töitä rauhassa metsässä.

Herra puhemies! Käydään sitten läpi vähän pidemmällä kaavalla luonnonsuojelulain muutos. Tässäkin on omat tarinansa.

Edellisessä hallituksessa sama asia oli esillä, luonnonsuojelulain tietyn pykälän sanat, nämä kolme kuuluisaa sanaa "selvästi luonnossa havaittavat", jotka olivat siis liikaa niin Brysselin mielestä kuin ympäristöministerinkin mielestä, ja ne pitää sieltä ottaa pois.

Asiasta neuvoteltiin edellisessä hallituksessa, jolloin ministeri Backman oli tuomassa esitystä eduskuntaan. Silloin me kokoomuksen ministeriryhmässä emme hyväksyneet näitten kolmen sanan pois ottamista kyseisestä laista, ellei samassa yhteydessä hoideta kuntoon myös korvausasiaa, kun tiedettiin, että luonnonsuojelulaki on siltä osin aukollinen eli liito-oravien takia korvauksia ei olisi maksettu. Kun ministeri Backman ei siihen suostunut, niin aikanaan valtioneuvostossa asiasta äänestettiin. Niin se sitten tänne tuli edellisen eduskuntakauden loppuvaiheessa, ja kun sitä ei täällä ehditty käsitellä, se sitten raukesi.

Sitten syntyi tämä uusi hallitus, tämä tätä nykyä Vanhasen—Kalliomäen hallitus, joka sitten jälleen uudestaan toi esille tämän luonnonsuojelulain muutoksen. Edelleen se tuli tänne saman- tyyppisenä esityksenä kuin edellisen hallituksenkin aikana, eli kolme sanaa otetaan pois ja vähän muuta stilistiikkaa muutetaan, mutta edelleenkään ei ole korvauspykälää olemassa. Muistan hyvin, kun tämä luonnonsuojelulain muutos oli täällä lähetekeskustelussa, jossa useatkin hallituspuolueiden edustajat totesivat, myös ministeri Enestam oli paikalla, että nyt on saatu hyvä esitys tänne eduskuntaan, asiat saadaan kuntoon luonnonsuojelulain osalta.

No, osa meistä tiesi jo siinä vaiheessa, että näin asia ei ole. Mutta jotainhan piti tehdä, ja sen takia minä tein lakialoitteen, että nyt ne korvausasiat on myös saatettava kuntoon. Siihen sitten monet muutkin laittoivat nimensä, sen verran tässä täytyy omia henkseleitä paukutella. Joka tapauksessa tiedettiin, että korvausasiat eivät ole kunnossa. Onneksi sitten syntyi julkinen keskustelu eräästä Rauman tontista, jossa iloinen tontinomistaja ei saanut rakentaa omakotitaloa tontilleen, koska siellä esiintyi liito-orava.

Myös perustuslakivaliokunta onneksi kävi asian perusteellisesti läpi ja totesi, että luonnonsuojelulaki ei täytä perustuslain omaisuuden suojaa, ja sen takia siihen piti korvauspykälä muotoilla sisään. Nyt ne korvauspykälät on sinne muotoiltu. Se on hyvä asia, niin pitää ollakin. Aikaahan tähän ei ole mennyt kuin monta kuukautta, mutta tärkeintä nyt on, että loppuvaiheessa se tulisi kuntoon.

Sitten kun tällä viikolla katsoin näitä papereita tästä paksusta pinosta pöydältä, niin yllätyksekseni huomasin, että mitä ihmettä, onko tässä nyt vielä jotain venkoilua tapahtumassa. Huomasin sitten, että siellä ollaan tekemässä vielä viime hetken viilauksia eli tämä 30 vuorokauden säännös, mikä sinne oli yhdessä valiokunnissa sovittu, kaikissa valiokunnissa, ja koko eduskunta olisi siihen varmaan yhtynyt, nyt sitten haluttiinkin yhtäkkiä pois, jätetään vaan ainoastaan sana "viipymättä".

No, mitä tarkoittaa sana "viipymättä"? Siitä on erilaisia tulkintoja tänäänkin jo kuultu, mutta minun mielestäni selkeä asia on se, että sinne kirjataan selvät päivämäärät. Se on viesti virkamiehille, missä ajassa asiat pitää laittaa kuntoon. Se on myös viesti ympäristökeskusten päälliköille, millä tavalla henkilökuntaa pitää ohjata hoitamaan asioita. Kun kerran on olemassa sääntö, niin sääntöjä pitää noudattaa, ja se koskee myös virkamiehiä.

Minkä takia tämä on ongelmallinen? Tämä voi olla ongelmallinen siinä mielessä jopa rahassakin mitattuna, että kohta muuttuu metsäverotus kokonaan eli siirrytään pelkästään puun myyntitulojen verottamiseen. Jos jollekulle käy niin, että on tekemässä vielä viime hetkillä hakkuita ja on vanhassa verojärjestelmässä eli vanhanaikaisessa järjestelmässä, ei puiden myyntitulojen verotuksessa vaan kasvun verotuksessa ja on maksanut vuosikymmeniä veroja ja sitten kun tekee metsänkäyttöilmoituksen ja jos siellä onkin sitten mahdollisesti liito-oravia ja kukaan ei sitä aluetta käy tarkistamassakaan viipymättä eikä minkään ajan puitteissa, voi olla, että hakkuu tapahtuu vasta seuraavan vuoden puolella, ja voi olla, että rahatkin tulevat vasta vuoden 2006 puolella, jolloin kyseinen henkilö joutuisi maksamaan veroa kahteen kertaan samasta metsätulosta. Eli on jo kasvun perusteella maksanut iät ja ajat veroja, ja sitten kun loppujen lopuksi tekee päätehakkuun, maksaa sitten vielä myös puun myyntitulojen osalta veroa. Tämä on tietysti teoreettinen vaihtoehto, mutta täysin mahdollinen, koska aika paljon vielä on hakkaamatta vanhankin verojärjestelmän puitteissa metsiä.

Nyt sitten eduskunta päättää, mitä tehdään. Laitetaanko sinne se 30 vuorokauden selkeä sääntö vai eikö laiteta? Kysymyksen voi kiteyttää siten, kuka Suomessa päättää, mitä laeissa kirjoitetaan. Onko se muutama ympäristöministeriön virkamies, jotka kertovat eduskunnalle kautta rantain, että me emme tämmöistä muutosta tänne halua, me haluamme viipymättä-sanan sinne, vai onko se eduskunta ja kansanedustajat, jotka ilmoittavat, että me muuten haluamme sinne 30 vuorokauden selkeän säännöksen ja sitä pitää sitten noudattaa. Tästä on minun mielestäni kysymys.

Sitten kun tästä äänestetään, onko se sitten huomenna vai milloin onkin, siinä yhteydessä on meidän kansanedustajien syytä miettiä, kuka tässä yhteiskunnassa näyttää kaapin paikan, millä tavalla ja missä lakeja säädetään.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On pakko puuttua tähän metsätyön häirintäpykälään, sen historiaan, miten se tuli tähän.

Me olimme valiokunnassa yksimielisesti päättäneet, että me lisäämme tämän häirintäpykälän, ja kaksi kolme päivää sen jälkeen ed. Hemmilä teki lakialoitteen. Tästä käytiin valiokunnassa keskustelukin ja sitä pidettiin sellaisena menettelytapana, että se ei ole oikein soveliasta. Eli ei ole kysymys siitä, että pykälä ed. Hemmilän lakialoitteen pohjalta olisi lisätty sinne, vaan se päätös oli yhdessä valiokunnassa jo ennen lakialoitteen tekemistä tehty.

Korvauspykälästä sen verran, että senhän perustuslakivaliokunta muotoili oikein uudella tavalla ja on hyvä asia, että se saadaan kuntoon.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen kyllä, että kun maa- ja metsätalousvaliokunta käsitteli tätä lainsäädäntöä, maa- ja metsätalousvaliokunta kuuli molempien ministeriöitten päälliköitä, kumpaakin ministeriä, ja sen lisäksi vielä erikseen kuultiin oikeusministeriä tässä metsätyön häirintäasiassa, miten nyt on mahdollista — täällä ei ole ministereitä paikalla, mutta onneksi on maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja — että vaikka täällä nyt on nostettu esille tämä 30 päivän määräaika ja vaikka ympäristöministeri esimerkiksi tässä salissa vastauksessaan totesi, että kyllä se "viipymättä" tarkoittaa, että se on noin 30 päivää, ja tinki sitten, että 31 päivää, tätä ei voida kirjoittaa pykälätekstiin. Herää epäilys, että tässä halutaan antaa mahdollisuus viranomaismenettelyssä tiettyyn lipsumiseen.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Jari Koskinen käytti erittäin hyvän puheenvuoron, ja minusta oli tärkeätä huomata ihan lopussa, mitä hän sanoi: Tässä on kysymys myöskin siitä, kuka tässä maassa päättää, miten lakeja säädetään, päättääkö muutama virkamies ympäristöministeriössä vai päätetäänkö se tässä salissa.

Minä kysyin aikaisemmin ministereiltä Enestam ja Korkeaoja, kuka on tehnyt ensimmäisen liikun asiassa tämän ehdotuksen osalta, että nämä päivät poistetaan, enkä saanut vastausta. Kun nyt esityksen on tehnyt ed. Sirkka-Liisa Anttila, hän varmaan tietää, kuka tämän prosessin on käynnistänyt. Minä kysyn nyt valiokunnan puheenjohtajalta, ed. Sirkka-Liisa Anttilalta: kuka on tämän prosessin ministeriössä käynnistänyt?

Jari Koskinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! En tarkkaan tiedä kaikkia koukeroita, on niin koukeroista ollut koko käsittely, mutta minun mielestäni on aikaisemmin ollut sellainen periaate eduskunnassa ainakin niissä valiokunnissa, missä minä olen ollut mukana, että jos valiokunta on yksimielinen ja huomaa, että nyt joku asia menee pieleen, ja todetaan, että sen korjaaminen vaatii lakialoitteen tekemisen, silloin tehdään sitten porukalla yhteinen lakialoite. Nyt en tiedä, minkä takia sitten oli kaksi erilaista lakialoitetta samasta metsätyön häirinnästä. Mutta toivottavasti maa- ja metsätalousvaliokunnassakin tulevaisuudessa, jos joitain asioita ilmenee, sitten porukalla yhdessä teette yhteiset lakialoitteet tarvittaessa.

Harry Wallin /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä yhden totuuden mielipide ed. Koskiselta ei pidä paikkaansa todellisuuden kanssa. Kyllä totuus oli näin, että valiokunta yksimielisesti lähti kriminalisoimaan metsätyön häirintää. Me pyysimme asiantuntijaksi ministeri Koskisen, minkä jälkeen hän totesi, että jos valiokunta tätä yksimielisesti haluaa, hän on valmis tämän valmistelemaan. Tämä on totuus. Te väheksytte omankin ryhmänne valiokunnan jäseniä, kun te nimeätte tämän prosessin sankariksi ed. Hemmilän. Siellähän istuu monia muitakin teidän ryhmänne jäseniä.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Wallin jo kertoi sen, ei tarvitse kertoa tästä lakialoitteesta ja metsätyön häirinnästä sen enempää. Se on aivan totta, että ministeri Koskinen kävi meille ilmoittamassa, että hän on muuttanut mielensä ja on nyt sitä mieltä, että häirintäpykälä on syytä tässä tilanteessa ottaa metsälakiin, koska rikoslaki ei siinä vaiheessa ole auki.

Mutta sitten ed. Vielman kysymykseen: Ed. Vielma tietää varmasti hyvin ja kokoomuksen eduskuntaryhmä tietää hyvin sen, että hallituspuolueilla on tietyt pelisäännöt. Kun tässä tilanteessa ympäristöministeri Enestam riitautti tämän 30 päivän määräajan, hallituspuolueet ovat siitä neuvotelleet, aivan niin kuin omassa esittelypuheenvuorossani sanoin, ja tulleet siihen johtopäätökseen, että se 30 päivää sieltä otetaan pois ja kirjataan sitten perusteluihin, jotka huomenna suuressa valiokunnassa tullaan tekemään. Sen lisäksi se kirjataan vielä ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteiseen ohjeeseen ympäristökeskuksille. Kyllä tämän keskustelun jälkeen olen aivan varma, että ympäristökeskusten toimintaa tullaan seuraamaan suurennuslasilla.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Jari Koskinen kiinnitti huomiota tähän yksimieliseen valiokuntaan, tässähän niin kuin tämmöinen humaanisti kaikkein kiusallisin näkökohta on, että ed. Granvik, Rkp, oli mukana tässä proggiksessa ihan alusta saakka ja se yksimielisyys syntyi valiokunnassa, jossa oli Rkp:llä edustus. Rkp:llähän ei ole kaikissa valiokunnissa edustusta, muun muassa liikennevaliokunnassa ei ole tällä hetkellä edustusta. Minä olen semmoista henkistä tuskaa kokenut ed. Granvikin puolesta, joka on jyrätty tässä asiassa niin moneen kertaan, että hyvä, että mies istuu täällä noinkin terveen näköisenä.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Sirkka-Liisa Anttila sanoi, että ministeri Enestam riitautti tämän asian eli näiden päivämäärien poistamisen, minä en usko siihen, että hän olisi sitä tehnyt oma-aloitteisesti. Jos ei se tänä iltana selviä, me otamme siitä selvän, millä tavalla tämä on ministeriössä tapahtunut, kuka on käynnistänyt tämän asian ministeriön sisällä, sen takia, että kun meillä on valiokuntatyöskentelyssä ollut erittäin hyvät kuulemistilaisuudet, meillä ovat käyneet erittäin monet hyvät virkamiehet myöskin ympäristöministeriöstä, ei ole eduskunnan arvovallan mukaista, että sitten, kun asia on yksimielisesti ollut valiokunnassa ja on yksimielinen tulos, ympäristöministeriön sisältä jotkut virkamiehet ministerin kautta muuttavat ehdotuksen.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Nimeni mainittiin niin lukuisia kertoja, että täytyi siirtyä työhuoneesta tänne hetkeksi oikeastaan todistamaan se, mitä ed. Wallin jo totesi.

Metsätyön häirintärikoksestahan oli käyty kirjallisia lausuntokierroksia aiemmin, ja sitten ensimmäisen kerran itse siihen varsinaisesti otin kantaa, kun maa- ja metsätalousvaliokunta pyysi kuultavaksi siitä asiasta. Selvitettiin ministeriössä, kuinka kauan olisi kestänyt yleisen elinkeinotoiminnan häirintärikoksen kirjaaminen rikoslakiin. Sellaista luontevaa yhteyttä ei ole tulossa lähivuosina, ja kuitenkin koettiin, että tällaista tarvetta erillissääntelyyn on ihan näitten yksittäisten esimerkkitapausten valossa, joissa lähinnä poliisi on kaivannut selkeämpää valtuuttavaa säännöstä puuttua vahingolliseen toimintaan, erikoisen luontoiseen toimintaan metsätöitä estettäessä.

Tämän selvityksen jälkeen sitten ilmoitin valiokunnalle, että me voimme ministeriössä valmistella esityksen, jotta se sitten sanonnoiltaan ja muutoin soveltuu lainsäädäntöön hyvin. Näin tehtiin ja se määräajassa kirjoitettiin, ja sitten sen sisältö siirtyi ed. Sirkka-Liisa Anttilan lakialoitteeksi, jotta se muodollisesti saatiin toisen lain yhteydessä kytkettyä tähän mietintöön. Tällainen oli tuo historia.

Varmasti jatkossa, kun tällaista yleistä elinkeinotoiminnan haittaamisen ja estämisen erikoismuotoilua sorvataan, jos löytyy riittävän selkeä tapa kirjoittaa sellainen muotoilu, johon voitaisiin tämä erillissääntely kytkeä, silloin siinä vaiheessa se voidaan täältä metsälaista poistaa, mutta saattaa olla, että on hankaluuksia tosiaan tällaisen yleisluontoisen normin kirjoittamisessa sen takia, että rikossäännöksissähän yleensä kaivataan selkeyttä, että on riittävän selvä sen teon kuvaus, mistä rangaistaan. Jos mennään kovin yleiselle metatasolle elinkeinotoiminnan häirinnän kuvauksessa, siinä tämä rikossäännöksille välttämätön selkeystavoite sitten herkästi kärsii. Näin muotoiltuna tuohon lakiin lisätty pykälä juuri tarkkaan rajatun erityistarkoituksensa täyttää, ja se sopii kyllä hyvin meidän rikosoikeudelliseen systematiikkaamme.

Anne  Holmlund / kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty mielenkiintoista ja paikoin vähän kipakkaakin keskustelua luonnonsuojelulain ja metsälain muuttamisesta. Omassa puheenvuorossani kiinnitän huomiota lähinnä ympäristövaliokunnan mietinnössään mainitsemaan luonnonarvokauppaan ja pidän hyvänä asiana sitä, että valiokunta on lausumaehdotuksessaan ottanut esille luonnonarvokaupan soveltamisen myös luontodirektiivin mukaisten lajien suojeluun. Tässä tapauksessahan on kyseessä lähinnä liito-orava, mutta toki on monia muitakin lajeja, joita tähän samaan yhteyteen kuuluu.

Luonnonarvokauppahan on käynnistynyt kokeiluna Satakunnassa viime vuonna. Kyseessä on vuosiin 2003—2007 ajoittuva kokeilu, jota on tarkoitus myöhemmin saatujen kokemusten perusteella laajentaa muihinkin maakuntiin. Luonnonsuojelu on viime vuosina muodostunut jonkinlaiseksi kirosanaksi, eikä vähiten liito-oravan suojeluun liittyvien kummajaisten takia. Moni maanomistaja on tuntenut kuuluvansa enemmän lainsuojattomaan lajiin kuin liito-orava konsanaan.

Luonnonarvokauppa on yksi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman toteutuskeinoista. Tällöin metsänomistaja sitoutuu ylläpitämään tai lisäämään luonnonarvoja metsässään ja saa siihen korvausta valtiolta. Aloitteen kyseisessä kaupankäynnissä tekee maanomistaja, ja hän voi tarjota omistamaansa luontokohdetta metsäkeskukselle luonnonarvokaupalla rahoitettavaksi. Metsäkeskus puolestaan arvioi kohteen ja neuvottelee sopimuksen maanomistajan kanssa.

Luonnonarvokauppa on lähtenyt vilkkaasti käyntiin Satakunnassa. Tähän mennessä allekirjoitetut sopimukset kattavat 77 hehtaarin alan. Tarjottuja kohteita on yli 1 000 hehtaaria ja asiasta innostuneita maanomistajia noin sata. Tarjolle tulleista kohteista valitaan ne, joista saadaan edullisimmin ostettua luontoarvoja. Sopimuksia tekee Lounais-Suomen metsäkeskus kestävän metsätalouden rahoituslain perusteella ja Lounais-Suomen ympäristökeskus puolestaan luonnonsuojelulain perusteella. Maanomistajat ovat tarjonneet varsin innokkaasti kohteitaan luonnonarvokauppaan ja ottaneet kokeilun muutoinkin myönteisesti vastaan. Ainoa lievästi negatiivisena koettu asia on ollut sopimusneuvottelu metsäammattilaisen kanssa. Osa metsänomistajista on kokenut tämän puutteena ja kaivannut neuvotteluihin niin sanotusti yhteistä kieltä, tai sanoisinko maalaisjärkeä. Kokonaisuuden kannalta tämä on kuitenkin pieni ongelma. Paljon tärkeämpää on avaus siihen suuntaan, että luontoarvojen säilyttämisessä voidaan päästä yhdessä sovittuun lopputulokseen.

Suurin osa metsänomistajista on myös luonnonsuojelijoita. Metsänomistaja ymmärtää metsänsä arvon ja haluaa myös suojella omaisuutensa arvon säilymistä. Useimmat maanomistajat, joiden kanssa korvauksesta on neuvoteltu, ovat olleet valmiita hyväksymään neuvottelutuloksen. Sopimus luonnonarvokaupasta tehdään määräajaksi, kuitenkin vähintään kymmeneksi vuodeksi. Tehdyllä sopimuksella ei ole vaikutuksia alueen käyttöön sopimuksen päätyttyä. Maanomistajan saama palkkio voi olla joko vuosittainen tai kertakaikkinen korvaus, ja tarjottava korvaus koostuu hakkuiden viivästymisestä aiheutuvista tappioista sekä monimuotoisuustekijöistä. Lisäksi otetaan huomioon pinta-ala, suojelualueen läheisyys sekä maisema-arvot. Tarjotuista kohteista on arvioitu tähän mennessä noin 600 hehtaaria. Näistä kolmannes täyttää luonnonsuojelubiologiset kriteerit. Sopimuksia tehdään myös kriteerit täyttämättömistä kohteista mutta alhaisemmilla hinnoilla.

Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunta toteaa mietinnössään, että luonnonarvokauppa voi muodostaa yhden toteutuskeinon myös liito-oravan suojelulle. Se voi edistää maanomistajalähtöisen suojelun käynnistymistä ja maanomistajien sitoutumista luonnonsuojeluun. Luonnonarvokauppa on vielä kokeiluasteella, mutta tähän asti saadut kokemukset ovat kuitenkin olleet hyvin myönteisiä. Luonnonarvokauppakokeilussa ei ole otettu huomioon sen mahdollista soveltamista liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojeluun. Valiokunta on edellyttänyt hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin tämän asian korjaamiseksi. Tämä on mielestäni tärkeä huomio ja tukee pyrkimystä yhteisymmärryksessä metsänomistajien kanssa panostaa luontoarvojen suojeluun myös metsänomistajan oikeudet huomioon ottaen. Onnistuneen kaupankäynnin edellytyksenä on kuitenkin myös rahoituksen riittävyys, mikä on syytä ottaa huomioon, mikäli kokeilua laajennettaisiin myös liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojeluun. Tähän valiokunta on myös kiinnittänyt huomiota. Kaiken kaikkiaan käyttämällä vapaaehtoista luonnonarvokauppaa suojelun toteuttamiseen lunastuslain keinojen sijaan samalla sekä säästetään valtion varoja että kannustetaan metsänomistajia luontoarvojen suojeluun myönteisessä hengessä.

Arvoisa puhemies! Pidän tärkeänä myös sitä, että ympäristövaliokunta on mietinnössään ensimmäisessä lausumaehdotuksessa tuonut esille liito-oravan suojelun tarpeellisuuden, tai sanotaanko mahdollisen tarpeettomuuden. Lausumassaan valiokunta esittää, että hallituksen tulisi ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin luontodirektiivin asianomaisen liitteen tarkistamiseksi, mikäli liito-oravakannan osoitetaan olevan niin runsas ja vakaa, ettei sitä voida enää pitää kyseisessä liitteessä tarkoitettuna lajina, joka edellyttää tiukkaa suojelua. Suomella ei mielestäni ole mitään syytä julistautua EU:n liito-oravareservaatiksi ainakaan siinä tapauksessa, jos lajin suojelutoimenpiteet kantaan nähden ovat ylimitoitetut. Asiaan on todellakin syytä kiinnittää huomiota ja ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin. EU:n mallioppilaan leimastakaan ei ole syytä turhaan pitää kiinni kynsin hampain.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tuntuu niin, että koko sali on täynnä liito-oravamyönteisyyttä, suojelijoita, kasvattajia, ylläpitäjiä ja liito-oravan ystäviä. Tämä mielestäni pitkälti rakentuukin siitä, että ympäristövaliokunnan mietintö on sen mallinen, että tässä ei oikeastaan liito-oravasta pahaa sanaa sanota missään. Näin pitää ollakin. Näin pitää ymmärtää, nähdä, muuttaa ja käsittää. Parhaimmillaan tämä ympäristövaliokunnan mietintö pitää sisällään luontodirektiiviliitteen IV (a) tarkistuskohdan, mihin aikaisemmassa puheenvuorossa jo viittasinkin. Se tarkistus omalta osaltaan tässä varmaan tulee toteutettua sen pohjalta, kun täällä mietinnössä selvästi sanotaan, että hallituksen on ryhdyttävä pikaisiin toimenpiteisiin asiantilan korjaamiseksi. Se tullee nyt toivon mukaan järjestykseen, ehkä. Ehkä sanon siksi, että eduskunnan useissa kannanotoissa aikaisemmin on todettu, että tähän liittyviin toimenpiteisiin on ryhdyttävä, saatettava eteenpäin ja toimittava sen puitteissa.

Tämän osalta täytyy sanoa, että ehkä hallituksessa, ainakin ministeriöissä, on lukematon määrä virkamiehiä, jotka missään muodossa eivät esitä Euroopan unionille mitään sellaista asiaa, jota siellä voitaisiin tulkita niin, että suomalainen virkamies niskoittelee, esittää omia ajatuksiansa tai pyrkii vaikuttamaan niin, että suomalaisen rahvaan, yrittäjän, toimeentulijan olisi täällä helpompi elää, odottaessaan, että kun Euroopan unionissa avautuu joku virkamiespaikka, niin heillä ei nimittämisen esteenä olisi mitään tämmöistä kotimaista tahraa olemassa.

Toivon, että tämä mietinnön sanoma menee sellaisenaan perille ja ryhdytään myöskin toimenpiteisiin. Lähinnä tämä tulee erityisesti mieleen suden osalta, mikä myöskin liittyy tähän samaan liitteeseen, eikä tulevaisuuden kannalta ole myöskään hukassa se, että siellä mainitaan ilves, ja ilveksen osalta tullee tapahtumaan niin, että monissa suomalaismetsissä ilves tulee näkemään nälkää, taantumaan sen takia, että kannat ovat liian runsaat ja ei ole syötävää, ja silloin jos se pihapiiristä kissoja pyydystää nälkiintyneenä, niin jotain mätäähän tässä pelissä on olemassa. Mutta uskon, että järki on tältäkin osin tullut oikeille urille ja oikeaan järjestykseen.

Samoin myöskin tässä mietinnössä todetaan, että näihin korvauskysymyksiin ja korvaussäännöksiin tulee ottaa kaikki tässä direktiivissä mainitut eläimet ja niitten haitat. Tämä ei ole minusta huono asia ollenkaan. En kyllä tiedä, mitä tällaisia asioita on olemassa, missä syntyisi valtion lisävarojen menetystä tässä asiassa, mutta hyvänä mainintana sen täällä näen ja ymmärrän.

Mutta mitä tulee luonnonsuojelulain 52 §:ään, aikaisemmin viitattuun Natura-kohtaan ja sen osalta olevaan valtion riisto-oikeuteen, riisto-oikeuteen siinä, niin kuin aikaisemmin sanoin, että tämä asia on kyseenalainen, riidanalainen ja muuttuva ja erikoinen, niin tässä jos missä on syntynyt ja syntyy sellainen asia, että tätä ei voida tänne mahduttaa eikä ymmärtää. Uskon, että tässä hallituspuolueitten osalta puoluesatraapit alkavat yön aikana tainnuttaa ja käännyttää niitä edustajia, jotka rohkenevat täällä ajatella sillä silmällä, että tämä on vedettävä sieltä pois. Suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella seuraan, minkä näköinen peli ja mylly tästä syntyy ja käypi, mutta olen varma, että se ei tänne kuulu. Sitä ei saa tähän tällaisenaan sisällyttää eikä mukaan ottaa.

Siinä mielessä kuuntelin tyytyväisyydellä ed. Kankaanniemen puheenvuoroa, missä selvästi luvattiin tehdä seuraavassa käsittelyssä muutosesitys tähän asiaan niin, että sinne syntyy oikea teksti ja tämän oletetun ja oletettavissa olevan Naturan perusteella oleva lunastusmahdollisuus, niin sanottu ryöstömahdollisuus, jää sieltä pois. Kyllä suomalainen kansa, Suomen kansa, on tästä Naturasta jo saanut niin paljon mielipahaa, että sen osalta peli joutaa panna kerralla poikki ja saattaa oikeaan järjestykseen.

Tässä ympäristövaliokunnan mietinnössä myöskin tähän suojeluun liittyvästä epävarmuudesta ja sen tiedotuksen epävarmuudesta on minusta aika hyvin sanottu täällä: "Ympäristövaliokunta on huolissaan siitä, että liito-oravan suojeluun liittyvä oikeudellinen ja tiedollinen epävarmuus saattaa johtaa joissakin tilanteissa suojelun kannalta kielteiseen kehitykseen. Siksi on erityisen tarpeellista korostaa mahdollisimman suurta avoimuutta ja viranomaistoiminnan joustavuutta ja joutuisuutta." Mielestäni tässä on sanottu se sanoma ja sisältö, mihin puheenvuoroni alkuvaiheessa viittasin, tähän myönteiseen ilmapiiriin, myönteiseen esilletuloon näissä asioissa. Tätä pitää saada vaan paremmin jauhettua sellaisenaan, että myöskin virkamiehet toteuttavat ja tekevät. Kyllä suomalainen puuntuottaja, virkamies ja eduskunta näkevät nämä rinnakkainelon mahdollisuudet ja tämän tyytyväisyyden luonnon ehdoilla toimimiseen silloin, kun siihen on oikeat eväät olemassa ja ymmärrämme toinen toisiamme.

Herra puhemies! Ed. Holmlund aikaisemmassa puheenvuorossa tätä ennen puhui laajasti luonnonarvokaupasta. Mielestäni se on hyvä ratkaisu, jos se toimii niin kuin on tarkoitettu ja niin kuin se on kirjoitettukin. Tässä mietinnössä todetaan, että sen pitäisi toimia näin kuin sivun 6 suora lainaus sanoo, otsikko on Luonnonarvokaupasta: "Sopimus tehdään 10 vuodeksi, ja sopimuskauden päättyessä alueen käyttö jatkuu metsänomistajan haluamalla tavalla. Palkkio maksetaan yhdellä kertaa sopimuskauden alussa." Tämän osalta, jos se toimii näin, käytännössä asia on hyvä ja selvä, mutta kovasti epäilen, kovasti epäilen sellaista asiaa, että sen jälkeen kun tämmöinen luonnonarvokauppa on tehty ja toteutettu ja siitä on muodostunut jonkinlainen turistirysä, isäntä on sitä hyvinkin tyytyväisyydellä hoitanut, niin sitten kun sinne seuraava sukupolvi tulee — seuraavan sukupolven osaan viittaan täällä tämän illan verokeskustelussa vielä, kun siihen myöhemmin päästään — kun seuraavan sukupolven aika tulee, tulee halu muuttaa rahaksi. Sopimuskausi on päättynyt aikoja sitten. Sen jälkeen minä epäilen vaan tätä ympäristöväkeä. Kun on todettu, että tästä kerran on jo tehty luontoarvokauppa, nyt ei voida tehdä ja toteuttaa enää muuta, vaan suoritetaan tämmöinen väkivaltainen lunastaminen. Silloin tässä luonnonarvokaupassa, hyvässä asiassa, on tämmöinen petollisuuden katala uhka olemassa. Toivon, että olen väärässä, mutta usein näissä ennustuksissani olen osunut enemmän oikeaan kuin olen osannut itse arvatakaan.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Seppo Lahtela totesi, ettei ole mitään pahaa sanottavaa liito-oravasta näissä teksteissä. Arvoisa puhemies! Joudun kysymään ed. Seppo Lahtelalta: Eikö teitä miellytä tämän eläimen ulkonäkö, paino, sapuska? Oletteko ajatellut syödä itse ne lepännorkot, mitä ne syövät, vai mikä tässä närästää näin pahasti?

Seppo Lahtela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ei liene epäselvää ed. Pulliaiselle niin kuin kenellekään muullekaan eduskunnassa läsnä oleville siinä, että liito-oravassa ei ole mitään epämiellyttävää, kaikki on myönteistä ja miellyttävää: ulkonäkö, silmät, haju, vaistot ja se, että se on yöeläin, vielä sekin, erityisesti yöeläin. Se miellyttää. Mutta se, mikä tässä on epäselvää ja kyseenalaista, on tämän aktivistiväen, miten sanoisin, terrorisoiva vaikutus puuntuotantoon, mikä on tähän saakka ollut, kun ei ole mitään säädöksiä ollut olemassa; se on ollut epämiellyttävää. Mutta olen huomannut tämän, että ed. Pulliainenkin on siirtynyt rehellisille linjoille ja on oikean asian puolesta, kun panee järjestykseen ja vaatii 30:tä päivää käsittelyaikaan.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Jatkan siitä, mihin jäin edellisessä puheenvuorossani. Ensinnäkin kiitän ed. Vielmaa siitä tärkeästä määritelmästä, mikä tässä maassa on korkein päätöksentekoelin, ja olen ed. Vielman kanssa siitä liikuttavan yhtä mieltä: se on eduskunta.

Nimenomaan viittaan perustuslain 47 §:ään, tiedonsaantioikeuteen. Se ei voi olla minkään ministeriön harkinnassa, annetaanko julkisia tietoja vai ei. Olen törmännyt, niin kuin sanoin edellisessä puheenvuorossa, tässä asiassa niin monta kertaa kuin seinään. Julkisia tietoja en ole saanut. Se ei voi olla ympäristöministeriön harkittavissa, mitä tietoja kansanedustaja voi saada lainsäädäntötyöhön valmistautuessaan. Se ei voi olla siitä kiinni, maksaako se yksi A4-arkki 70 senttiä vai 30 senttiä vai maksaako se mitään. Tämä on mielestäni mielivaltaa. Se ei kuulu demokratiaan. Tässä on järjestelmä kääntynyt nurin niskoin, nimenomaan se järjestelmä, jota esimerkiksi Euroopan unionissa on puolustettu kivin ja kirvein viime vuosisatojen aikana: vapautta, tasa-arvoa ja avointa yhteiskuntaa, jossa hallinto on läpinäkyvää. Siihen aikaan, jolloin jotain pistettiin piiloon, ei mielestäni saa olla paluuta, ja mielestäni tämä oikeus ei saa olla minkään virkamiehen harkittavissa, vaan sen pitää olla rikkumaton oikeus, joka kansanedustajalle aina taataan. Mielestäni tämän asian pitäisi olla selvä kuin kirkas keväinen päivä.

Toinen asia. Vaikka käsittelemme nyt luonnonsuojelulain 52 §:n muuttamista ja 63 §:ää, törmäämme myös vääjäämättä luonnonsuojelulain 62 §:n 3 momenttiin, kuulemiseen. Miten toteutuu asianomistajien — en tarkoita vain metsänomistajia, on myös muita asianomistajia tällä asialla — perustuslain suoma oikeus saada oma asiansa käsitellyksi asianomaisessa viranomaisessa, miten he ovat oikeutettuja valittamaan asiastaan tuomioistuimeen ja miten he ovat oikeutettuja saamaan riippumattomasta tuomioistuimesta lainvoimaisen päätöksen? Viittaan tässä asiassa perustuslain 21 §:ään. Miten nämä asianomistajat ovat voineet tätä oikeutta itselleen saada, kun tietoja on muutettu jälkikäteen niin paljon, että muutettujen tietojen lomakemäärää on vaikea edes äkkiä kuvitella? Miten sellaisessa asiassa asianomainen ihminen on voinut saada valitusoikeuden tai toimivaltaisessa tuomioistuimessa lainvoimaisen päätöksen? Ei varmasti mitenkään. Se on täysin mahdotonta.

Tämäkin asia on yksittäisen ministeriön vapaassa harkinnassa ollut. Voiko eduskunta tällaista pitempään sietää? En tiedä, olen parlamentaarikkona niin nuori, miten tällainen asia on. Mutta toivon hartaasti, että tämä on ensimmäinen tapaus pitkään aikaan, koska eiväthän asiat voi näin olla, että yksi ministeriö voi mennä karkuun ja sen jälkeen, kun tietoja pyydetään, tulee kirjallinen vastaus: tietoja ei voida myöntää, kun ne ovat salaisia. Mielestäni asia on niin vakava, että uskallan puhua siitä vielä vaikka huomennakin, jos tilaisuuden saan.

Yksi asia vielä. Mietityttää se, että komissiosta on jatkuvasti esitetty vaateita Suomelle, että joitakin luontotyyppejä puuttuu vielä. Herää kysymys, miten Euroopan unionin komissiossa on suomalaisen luonnon tietoutta niin paljon, että sieltä voidaan esittää esimerkiksi harjujen havumetsäisiä luontotyyppejä tai puustoisia soita, jotka ovat muuten suomalaisien itse säveltämiä luontotyyppejä, mittatilaustyötä, niin kuin sanotaan. Miten komissio voi tietää Suomen metsistä tai Suomen luonnosta niin paljon, että voi esittää lisävaatimuksia, että tämä ja tämä puuttuu? Se ei ole millään muulla tavalla perusteltavissa kuin sillä tavalla, että sinne on uitettu tietoja meiltä salaa ja näiden jo uitettujen tietojen perään komissio kyselee. (Ed. Pulliainen: Onko se ongelma, jos Suomessa tiedetään Suomen luonnosta jotain?) — Ei! Mielestäni, kun suomalainen tietous on levinnyt ympäri komissiota, nautin siitä suuresti. — Mutta kysymys on siitä, että kun tehdään lainvoimaisia oikeita päätöksiä sääntöjen mukaan, mielestäni silloin pitää hallinnon olla avointa, reilua niin, että se näkyy läpi, ja niin että asianomaiset ihmiset voivat asioistaan valittaa, jos sellainen tilanne tulee.

Kun perustuslakivaliokunnassa käsiteltiin esimerkiksi ulkomaalaislakia, oltiin tavattoman huolissaan sellaisen kansalaisen, joka esimerkiksi on pakolaisena Suomeen tulossa, perustuslain turvaamista oikeuksista Suomessa, vaikka hän ei ole vielä jalallaan Suomen kamaralle astunut. Aivan oikein, sen ihmisen perusoikeuksista pitää olla huolissaan. Se on meidän länsimaisen yhteiskunnan, eurooppalaisen yhteiskunnan yksi peruskivi: ihmisten oikeuksia ei saa polkea. Sama koskee tässä myös suomalaisia. Tai kun julkisuuslakia käsiteltiin, muistan, että perustuslakivaliokunnassa niin kuin hallintovaliokunnassakin oli kuultavina asiantuntijoita eri ministeriöiden hallinnonaloilta ja aivan oikein siellä nousi aina esille tämä sama asia, mitkä ovat kansalaisen perusoikeudet saada tietoja itselleen omassa asiassaan, tai tässä tapauksessa eduskunnan tiedonsaantioikeus. Se on rikkumaton oikeus, johon ei saa kukaan viranomainen kajota. Se tuli jokaisessa asiassa selkeästi esille myös perustuslakivaliokunnassa. Voiko tässä asiassa tehdä poikkeuksen jonkun asian tiimoilta? En tiedä, mutta mielestäni ei. Uskon, että tähän kokeneemmat, arvostetut parlamentaarikot pystyvät antamaan tyhjentävämmän vastauksen kuin allekirjoittanut noviisi. Mutta mikäli olen oikein näitä viisaampia vanhoja valtiomiehiä ymmärtänyt, tämä oikeus on ollut tähän asti pitkälle ja syvästi kunnioitettu, ja toivon, että toivon, että se sellaisena säilyy.

No, miksi sitten tällaisia tietomuutoksia on sinne uitettu? Kuten tiedämme, jos Euroopan unionin komissio — todennäköisesti tämä nykyinen komissio, jonka puheenjohtajana Prodi on vielä tämän vuoden aikana jonkin aikaa, muutaman kuukauden — jos se komissio näistä tiedoista tekee päätöksen, sen jälkeen suomalaisilta tuomioistuimilta menee päätösvalta asiassa totaalisesti. Sen jälkeen se on niin sanotusti jumalansanaa eli sovellettavaa oikeutta kaikissa asioissa, ja siihen ilmeisesti ministeriö tähtää, että saadaan mahdollisimman pitkälti mieleinen päätös aikaiseksi, joka tulee sitten tällä tavalla komission siunaamana lainvoimaiseksi. Pitääkö tämä Suomen eduskunnan hyväksyä? Mielestäni ei koskaan, koska Natura-direktiivissä on myös tämä 5 prosentin sääntö: Jos Natura-alue ylittää maan alueesta 5 prosenttia, voidaan harkita sitten jo taloudellisia asioita, kulttuuria ym. asioita, joiden perusteella voidaan todeta, että tämä 5 prosenttia on riittävä taso. Meillä ei näköjään sekään ole riittävä taso. Meillä ollaan menossa noin 5—6 miljoonassa hehtaarissa. Tarkkaa lukua en edes tiedä. Elikkä jos lunastuspykälä tulee voimaan, koko tämä alue tulee tämän lainsäädännön piiriin. Siksi olen siitä huolissani. Ei tämä ole irrallinen asia, vaan tämä on asia, josta pitää puhua nyt. Sen jälkeen, kun komissio siitä päättää, me menetämme asiassa varmasti puhevaltamme.

Ihmettelen sitä suuresti, että tässä asiassa on vedottu esimerkiksi ympäristöministeriön taholta aina korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiin. Eihän direktiiviasiassa soveltavana tuomioistuimena ole koskaan korkein hallinto-oikeus. Sehän on EY-tuomioistuin selkeästi. Vain EY-tuomioistuimella on tässä asiassa toimivalta tehdä asiassa lainvoimaisia päätöksiä. Suomalaisilla tuomioistuimilla direktiivien tulkinnassa ei ole mitään asiaa. Ihmettelen suuresti, että korkein hallinto-oikeus ei ole tässä asiassa pyytänyt EY-tuomioistuimen ennakkopäätöstä, miten tämä asia on tullut toteuttaa. Tästähän on muun muassa ympäristökomissaarin selkeä kirjallinen vastaus, että direktiiviä tulee noudattaa kirjaimellisesti ja mitään kansallisia poikkeuksia tai sävellysoikeuksia ei tulla myöntämään. Siksi tämä asia tulee nyt perin juurin selvittää.

Kannatan lämpimästi sitä, että kun kerran eduskunta tekee asiassa päätöksiä, ne kestävät kevyesti myös kaikkien kansalaisten tulkinnan, olkoon sitten kysymyksessä tämän asian innokas kannattaja tai innokas vastustaja, kumpaakaan osapuolta pätkääkään halveksimatta, päinvastoin kunnioittaen perusoikeuksia, jotka laki suomalaisille ihmisille tässä asiassa suo ja nimenomaan Euroopan kansalaisina, kun sitä monessa yhteydessä kovasti korostetaan.

Lopuksi: Mielestäni tämän 52 §:n säätämisasiassa meidän on kannettava oma vastuumme, mutta siihen vastuuseen sisältyy myös, niin kuin sanoin, tietyt oikeudet ja niiden oikeuksien noudattaminen mielestäni kuuluu eduskunnan päätösvaltaan yksiselitteisesti. Jotta asia saadaan hyvään järjestykseen, niin kaikkien näiden tietojen pitää olla ennen lain lopullista päättämistä nähtävillä ja niin, että asia saatetaan lailliseen järjestykseen viimeisen kirjaimen mukaan. Muussa tapauksessa voimme sanoa, että meillä on menty sellaiseen menettelyyn, joka ei mielestäni vastaa länsimaista oikeusvaltiota, ja siinä ei sitten yhtään kunnioiteta kansalaisten perusoikeuksia, jotka Suomen perustuslaissa on kansalaisille taattu.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Lakiesitys luonnonsuojelulain muuttamisesta on tarkoituksenmukainen ja tarpeellinen. Hallituksen esityksessähän ehdotetaan luonnonsuojelulakiin tehtäväksi eräitä perustuslaista johtuvia muutoksia ja eräitä Euroopan yhteisön komission Suomelle tekemiin huomautuksiin perustuvia muutoksia.

Huomautukset koskevat luontodirektiivin mukaista eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelua sekä ympäristövaikutusten arvioinnin ja Natura 2000 -alueita koskevan arvioinnin välistä suhdetta. Lisäksi ehdotetaan päätäntävaltaa lunastusasiasta siirrettäväksi valtioneuvoston yleisistunnolta ympäristöministeriölle. Lajisuojeluun liittyvistä vaihdannan kielloista annettavien poikkeusten myöntäminen ehdotetaan siirrettäväksi Suomen ympäristökeskukselta alueellisille ympäristökeskuksille.

Lain 49 §:ää koskevat muutokset ovat herättäneet eniten keskustelua. 49 § määrittää, että luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettujen eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Tämä koskee erityisesti liito-oravan esiintymistä, vaikkakin liitteen lajeihin kuuluvat myös muun muassa eräät lepakkolajit, ilves, karhu ja eräät hyönteislajit.

On tärkeää ja perusteltua, että maanomistajat saavat kohtuullisen korvauksen siitä, että heidän maankäyttönsä rajoittuu liito-oravan tai muun liitteessä mainitun lajin lisääntymis- tai levähdyspaikan sijainnista heidän maallaan. Tämä edesauttaa uhanalaisten lajien säilymistä ja tukee maanomistajien positiivisempaa suhtautumista luonnonsuojeluun.

Useimmiten kuitenkin nämä lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat varsin pienialaisia, joten niiden hävittämis- ja heikentämiskiellosta ei yleensä aiheudukaan merkityksellistä haittaa maanomistajalle. Erityisesti ongelmia on ilmennyt niissä tapauksissa, joissa direktiivin mukaisen lajin, kuten liito-oravan, useita lisääntymis- ja levähdyspaikkoja osuu saman maanomistajan alueelle lähekkäin. Tällöin tilanne saattaa aiheuttaa maanomistajalle sellaista taloudellista haittaa, joka olisi erittäin perusteltua korvata.

Ensisijaisesti korvauksista sovitaan alueellisen ympäristökeskuksen kanssa, jolloin voidaan sopia esimerkiksi luonnonsuojelualueen perustamisesta alueelle tai alueen määräaikaisesta rauhoittamisesta. Jos suojelusta tai korvauksesta ei päästä sopuun, voi maanomistaja laittaa korvaushakemuksen vireille maanmittaustoimistolle tehtävällä hakemuksella. Sellaisissakin tapauksissa, kun lisääntymis- ja levähdyspaikka ei ole luonteeltaan pysyvä, on jatkossa mahdollisuus saada määräaikainen korvaus.

En oikein ymmärrä täällä salissa esiintynyttä voimakastakin kritiikkiä lainmuutosta kohtaan, sillä tämä uudistushan tuo parannusta nykykäytäntöön niin luonnonsuojelun kuin maanomistajienkin kannalta.

Liito-oravien määrästä on myös paljon keskusteltu. Liito-oravien määrän arvioidaan olevan 14 500—54 200. Tarkempi liito-oravakartoitus on parhaillaan käynnissä, ja sen tuloksena saamme luotettavampaa tietoa määrästä. Keskeisempää kuin liito-oravan määrä on kuitenkin se, että sellaiset elinympäristöt, joissa laji esiintyy, säilyvät myös jatkossa. Keskeistä on myös se, että kannan koosta riippumatta laji on luontodirektiivin IV (a) liitteen mukainen laji. Se edellyttää näin ollen vankkaa suojelua jatkossakin, ellei lajin direktiivin liitteeseen kuulumisen voida osoittaa olevan perusteetonta.

Tärkeitä ovat myös 49 §:n 1 momenttiin ja rangaistussäädökseen tulevat muutokset, mitkä omalta osaltaan selkeyttävät rangaistusmenettelyä. Rangaistussäännösten tahallisuuden tai tahattomuuden sekä törkeän huolimattomuuden arvioinnissa tulee olla erityisen tarkka, jotta lain hyvät periaatteet ja tarkoitukset eivät vesittyisi käytännössä.

Ympäristökeskuksen ja metsäkeskuksen yhteistyötä on laissa tarkoitus entisestään tehostaa, sillä metsäkeskuksille tulee muun muassa velvollisuus ilmoittaa uhanalaisten lajien esiintymisestä alueilla, joilla aiotaan muokata maastoa, esimerkiksi hakata metsää.

Arvoisa puhemies! Erityisen tärkeää tämän lakimuutoksen yhteydessä ja jatkossa on turvata riittävät resurssit niin korvauksien maksamiseen kuin ympäristökeskusten toiminnan rahoittamiseen. Ympäristökeskukselle on jatkuvasti lisätty uusia tehtäviä, kuten tämänkin lain yhteydessä tapahtuu, ja tämän tulisi näkyä jatkossa myös ympäristökeskusten resursoinnissa. Tärkeää riittävien resurssien turvaaminen on myös tämän lain kohdalla siltäkin kannalta, että suojeluhakemukset, korvaushakemukset ja korvausten maksatus pystytään toteuttamaan kohtuullisessa aikataulussa.

Arvoisa puhemies! Pidän tärkeänä nyt käsiteltävänä olevaa uudistusta ja toivon, että se omalta osaltaan edesauttaa luonnon monimuotoisuuden turvaamista, mikä on elinehto niin luonnon kuin ihmisenkin hyvinvoinnille. Luonnolla on itseisarvonsa, ja kaikella luonnonsuojelulla on tärkeä merkitys tämän arvon toteuttamisessa. Olen tyytyväinen näihinkin luonnonsuojeluparannuksiin, mitkä tämä laki tuo mukanaan. Toivottavasti lain täytäntöönpanossa päästään pian liikkeelle.

Susanna  Haapoja  /kesk :

Herra puhemies! Aluksi haluan osoittaa kiitoksen sanan ed. Lämsälle, joka erittäin hyvin toi tämän lakiasian taustan ja menneisyyden esille. Näissä keskusteluissa ihan yleisellä tasolla on syntynyt kuva metsän- ja maanomistajista, jotka vihaisivat eläviä luontokappaleita, ja näinhän asia ei todellakaan ole. Maanomistaja usein on paras luonnonsuojelija. On oleellista, että suojelu perustuu vapaaehtoisuuteen ja että se on taloudellisesti turvattua. Täytenä korvauksena maksettu korvaus tuo positiivisuutta koko asialle ja erityisesti metsähakkuiden tulevaisuudelle.

Ilmoitus on ympäristökeskuksen annettava viipymättä ja mielellään tietenkin heti. Tämä koskettaa sekä liito-oravan ilmaantumista että sen poisliitämistä. Suojelu ei siis välttämättä ole ikuista määrätyllä alueella. Hyvä ja avoin tiedonkulku ja yhteistyö eri hallinnonalojen, tässä tapauksessa ympäristö- ja metsäkeskusten välillä, on muutoinkin varsin kannatettavaa. Hallituksen esitys on hyvä, ja ed. Anttilan tarkennukset ovat kannatettavia. Määrärahoista on jatkossa kuitenkin talousarviossa huolehdittava. Eläin on kooltaan hyvin pieni, mutta asia on periaatteena hyvinkin suuri. Siksi on hyvä näinkin laaja keskustelu.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Susanna Haapoja sanoi todella hyvän lauseen puheensa alussa: "Maanomistaja usein on paras luonnonsuojelija." Tätä voi vielä perustella sillä, että maanomistaja tuntee omasta lähipiiristään vastuun. Tietysti on poikkeuksia, mutta yleensä tämä pitää paikkansa ja suomalainen maanviljelijä, metsänomistaja, perhe- ja pienviljelijä, itse tietää juuri sen, että hänen on tultava luonnon kanssa toimeen ja elettävä sen kanssa sopusoinnussa.

Yleensä tyypillinen suomalainen pienviljelijä, perheviljelijä, on henkilö, joka rakentelee linnunpönttöjä, pitää huolta siitä, että eläimillä on hyvinvointia luonnossa, suojelee pesiä, pesintäaikoja. Tämä on perinteisesti ollut tyypillistä, ja minä uskon, että siellä, missä sukupolvien kasvatusketju isiltä pojille ja äideiltä tyttärille jatkuu, tämä opetetaan luontaisena osana elämää. Näin on ollut, ennen kuin on ollut lakeja luonnonsuojelusta, ja näin on ollut paljon ennen näitä EU:n pakkobyrokratioita. Tämä tulee muistaa peruslähtökohtana.

Kun nyt Suomi kyyristelee ja on rähmällään näitten EU-sääntöjen edessä, niin joutuu kysymään, onko EU:n muissa maissa sitten ollenkaan kiinnostusta luonnonsuojeluun. On maita, joissa pyydystetään meidän muuttolintujamme. Pidetäänkö siellä huolta niitten levähdys- ja pesintäpaikoista? Tämä todella olisi aiheellista kysyä. Jokainen maaseudulla asuva ymmärtää näitten lintujen levähdyspaikkojen ja pesintäpaikkojen arvon. Jos maaseudulla joku, vaikka nuori poikanen, erehtyy häiritsemään luontoa, hän saa isiltä ja isoisiltä kyllä opetuksen, että ei pidä käydä linnunpesillä, vaan luontoa on oikealla tavalla kunnioitettava.

Ikävä kyllä, meillä luonnonsuojelusta on tullut eräällä tapaa kirosana. Meillä on tullut siihen liittyen hienosta eläimestä, liito-oravasta, hienosta valkoselkätikasta, myös eräänlainen kirosana, joka saa hieman tunteet kuohahtamaan, kun nuo kuulee. Meillä, ikävä kyllä, tänä päivänä luonnonsuojelusta on tullut kiusanteon väline. Jos joku haluaa naapurille tai sukulaiselleen tehdä kiusaa, niin sen tehokkaampaa välinettä ei lainsäädännöstä löydy kuin luonnonsuojelu. Ikävä kyllä, asia on näin. Siinä pystyy hyvän asian merkeissä korottamaan itsensä sankariksi ja hyvinkin tehokkaasti tuottamaan toiselle kiusaa. Tämä kaikki kaatuu, ikävä kyllä, itse pääasian, luonnon, vahingoksi ja itse näitten suojeltavien, täysin sivullisten eläinten, olkoot ne lintuja tai mitä tahansa liito-oravia, vahingoksi. Ne poloiset eivät itse tiedä ollenkaan, että niitä käytetään ihmisen vallankäytön ja kiusanteon välikappaleena.

Luonnonsuojelu, kun sana aidosti ymmärretään, on toki hyvä asia, ja minä väitän, että suomalaisesta maanomistajajoukosta, suomalaiselta maaseudulta löytyy sille mitä syvin kannatus ilman minkäänlaisia pakkolunastuksia tai pakkovaltaa. Se on ollut siellä sukupolvesta toiseen ja se tulee siellä myöskin olemaan, paitsi että nyt tämä EU-byrokratia kyllä on tietty seikka, joka sen saattaa vaarantaa.

Ed. Hoskonen on vahvasti näkijän paikalla. Hän on täällä eduskunnan saleissa huutavan ääni, joka näkee asioita pitemmälle kuin kaikki meistä pystyvät vielä näkemään. Näin arvostan ed. Hoskosen näköaloja. Hän näkee ne vaaratilanteet, joihin joudutaan, jos me käytämme pakkolunastuksia keinoina luonnonsuojelulle. Näen, että meillä on ongelmallinen pykälä tämä luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentti, joka mahdollistaa ympäristöministeriön käyttämän pakkolunastuksen. Minuun ovat ottaneet monet kesämökkinsä ostaneet yhteyttä, joiden kesämökki, vapaa-ajan asunto, palkkatyöllä ansaittu ja säästövaroilla ostettu, sattuu sijaitsemaan näillä alueilla. He pelkäävät, että tämä palkkatyöllä tienattu ja säästövaroilla ostettu ja velallakin hankittu kesämökki on nyt sitten vakavassa vaarassa joutua pakkolunastukseen, kuin pelkäävät myöskin ne, jotka haluavat viljellä sukupolvien saatossa viljeltyä luonnonkaunista rantatilaa, jossa ovat sen ikimetsät ympärillä. Metsät, joita on haluttu säästää ja suojella viljelijän ja metsänomistajan omasta toimesta, ovat nyt pakkolunastuksen edessä. Tai sitten aivan kuten ed. Jari Koskinen toi esille, on myöskin se vaara, että kun on nyt tämä verotusmuutos metsäverossa käymässä, valitettavasti, niin jos osuukin löytymään joku suojeltava luontoeläin, niin ei voi verokohdetta, jos kertaalleen on maksettu vero pinta-alaveron muodossa, myydäkään — jos oikein joku haluaa tehdä kiusaa — ennen kuin sitten tulee tuo toiseen kertaan menevä myyntivero.

Epäkohtia siis on hyvinkin paljon, ja minusta nämä tulisi aidosti tiedostaa. Näkisin, että tuo pakkolunastusoikeuden käyttö tulisi olla edelleen valtioneuvoston yleisistunnon asia, jolloinka se olisi vähän laajemman harkinnan kohteena kuin pelkästään ministeriön käytössä. Siellä saattaa olla virkamiehiä, jotka eivät näitä asioita oikein ymmärrä, tai heillä saattaa olla tuollainen rangaistuksen tai koston ajatus maanomistajaa kohtaan, sitä kesämökin omistajaa kohtaan, joka tuon mökkinsä on sinne rakentanut. Tai sitten ministeriöllä saattaa olla poliittista tahtotilaa, että nyt valtion varoja käytetään luonnonsuojeluun, eikä käytetä sairaanhoitoon, potilasjonojen lyhentämiseen terveydenhoidon sektorilla, ei lasten koulutien turvaamiseen, ei perusopetukseen, vaan rahat uhrataan tänne luonnonsuojeluun. Pitäisi olla tervettä järkeä näissä asioissa. Sen takia minusta olisi viisautta, jos tuo luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentti voitaisiin saada tykkänään pois.

Ed. Seppo Lahtela on tuonut myös erinomaisissa puheenvuoroissaan huomionarvoisia näkökohtia esille. Nythän tämä luonnonarvokauppa on sinällänsä ihan hyvä asia, mutta tässä on se pelko, että kun luonnonarvokauppa tehdään, niin joutuvatko nämä alueet sitten joskus tulevaisuudessa — vuosikymmenetkin ovat lyhyt aika, kun ajatellaan maatilojen sukupolvien saattoa — pakkolunastuksen kohteeksi, kun todetaan, että täällähän näitä luontoarvoja on, ja jos uudet sukupolvet sitten haluaisivat ottaa sitä metsän puusatoa sieltä, vaikkapa harvennushakkuullakin, olkoon yläharvennus tai alaharvennus, mikä tahansa, riidelkööt sitten metsämiehet, niin helposti katsotaan, että tuotahan ei voidakaan ottaa, vaan nyt se pakkolunastetaan. Elikkä tässä on semmoinen tekijä, että moni haluaisi myöskin luonnonarvokaupan tehdä, mutta kun ei tiedä, mitkä tulevat sukupolven päästä olemaan poliittisen päätännän tuulet, niin aivan aiheellista on myöskin tietty pelko omaa tulevaisuutta kohtaan.

Toivon, että meillä luonnonsuojelussa voisi olla terve järki ja että käytäntö olisi sellainen, että luonnonsuojelusta ei tulisi ihmisten keskinäistä kiusanteon välinettä naapureilleen ja sukulaisilleen. Sitähän tällä hetkellä kaikki nämä kiistat tavalla taikka toisella ovat tai ovat sitten arvovaltakysymyksiä. Tämä on todella, jos mikä, itse luonnon kannalta vahinko.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Oinosen puheenvuoro oli kyllä joiltain osiltaan mielestäni aika irreaalinen. Myönteistä sen sijaan on se, että liito-oravan arvo tuntuu tässä keskustelussa nousevan hetki hetkeltä. Mietinnössä se on yhteisön tärkeänä pitämä laji, mutta tämän keskustelun aikana myös ed. Seppo Lahtela on sanonut, että siinä ei itse asiassa ole mitään vikaa.

Arvoisa puhemies! Olisin oikeastaan halunnut puuttua vielä tähän kysymykseen metsähakkuiden estämisen kriminalisoinnista. Lakivaliokunta on käsitellyt asiaa mielestäni melko kriittisesti, ja olisin halunnut omalta osaltani todeta, että mielestäni tämä sääntely sinänsä vaikuttaa täysin tarpeettomalta, koska rikoslaki jo sellaisenaan antaa hyvät edellytykset sille, että hakkuiden estämisestä voidaan rangaista ja tällaista on huomattavan usein tapahtunutkin, joten tässä mielestäni on ehkä nyt hieman ylimääräistä aktiivisuutta tai turhaakin aktiivisuutta harrastettu, kun tätä asiaa on niin pontevasti pyritty edistämään. En tiedä, ehkä se puhuu joistain asenteista tai sen tyyppisestä, mutta mielestäni tällainen ylimääräinen kriminalisointi erillislakiin ei ole hyvää lainsäädäntöä ja se ehkä haiskahtaa sen tyyppiseltä, mistä tässä salissa välillä keskustellaan ylipäätänsä paljon, että koemme mielenosoittamisen sinänsä liian vaikeana asiana. En ajatellut asiaa äänestyttää, mutta katson, että esitys ei kuitenkaan ole tarpeellinen.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Vielä täältä korokkeelta muutama näkökohta liittyen näihin kuulemiini puheenvuoroihin. Varsin moni edustaja itse asiassa on kiinnittänyt huomiota siihen, mitenkä se tämä luonnonsuojelu nyt oikein on, kun tuolla jossakin Keski-Euroopassa saa tehdä siellä luonnonsuojelualueilla "mitä tahansa", mutta täällä meillä näitä luontotyyppejä sitten suojellaan ihan prikulleen saakka.

Mistä tässä nyt oikein on kysymys? Siinä tietysti on siitä kysymys, että siellä Keski-Euroopassa ei niitä alkuperäisiä luontotyyppejä enää oikeastaan ole olemassakaan. Niitä on äärimmäisen vähän ja ne hyvin vähät on suojeltu, se, mitä niitä on olemassa. Ne ovat lähinnä kulttuuriympäristön tyyppejä nämä "luontotyypit", joita siellä on suojeltu, ja se tarkoittaa tietysti ihan samaa kuin meillä niityt jnp.: ne pitää huoltaa, jotta ne niittyinä säilyisivät, kedot ovat sellaisia, niitä täytyy hoitaa ketoina, että ne ketoina säilyisivät. Samoin vanhoja laidunmaita pitää laidunmaina hoitaa niin, että ne säilyisivät sellaisina. Elikkä toisin sanoen kysymys on siitä, että nyt vaan sattuu olemaan niin, että Suomi on vielä sellainen harvaan asuttu maa täällä Euroopan unionin pohjoisnurkalla, että täällä on olemassa vielä sellaisia luontotyyppejä, alkuperäisen luonnon luontotyyppejä, joita voidaan suojella, ja hyvä on, että niitä sitten suojellaan. Eli ehkä se selittää tämän puolen.

Sitten se, kun sanotaan, että Bryssel meitä jyrää, oliko se nyt ed. Vielma, joka suurin piirtein tähän tyyliin tämän asian esitti: kun ed. Vielma ei ollut täällä vuonna 94, kun kävimme tämän Euroopan yhteisöjen keskustelun, niin minä ed. Vielman ollessa paikalla palautan vaan mieliin, että silloin täällä viisi vuorokautta yötä päivää keskusteltiin tästä asiasta taukoa pitämättä. Silloin kiinnitettiin huomiota siihen, että näissä Euroopan yhteisöihin liittymisasioissa jos sanoo a, niin siitä seuraa b, c ja d, eli siinä on paketti, siihen katsoen. Sitten kansalta vielä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä kysyttiin, näinkö sitä tehdään, ja enemmistö ilmoitti, että näin sitä pitää tehdä. Eli tässä ollaan nyt sen puhtaan kaulan kanssa ja se on hiukan myöhäsyntyistä, siitä alkaa jo kymmenisen vuotta olla kohta aikaa, kun tämä keskustelu käytiin.

Esa Lahtela /sd:

Herra puhemies! Kahteen asiaan: Ensinnäkin jäi korokkeelta puhumatta tämä merkittävä asia, joka valiokuntakäsittelyn aikaan löydettiin ja pitkän käsittelyajan kuluessa, eli luonnonarvokauppa. Alun perin tämä esitys lähti siitä, että jokaisesta liito-oravan pesästä tehtäisiin kiinteistö tai elinalueista siis kiinteistömuodostuslain mukaan olisi muodostettu kepitetty alue ja se olisi niin kuin suojelualue. Tässä päästiin kyllä nyt hyvään lopputulokseen siinä mielessä, että luonnonarvokauppa mahdollistaa monta asiaa.

Toivon mukaan siinä ei käy niin kuin ed. Seppo Lahtela totesi puheessaan siitä, että tämä johtaisi kuitenkin semmoiseen menettelyyn, että ei voisi uutta luonnonarvokauppaa, jatkoa, tehdä kymmenen vuoden päästä, koska sehän tarkoittaisi sitä, että sitten mentäisiin jäykkään menettelyyn, jotta katsottaisiin ja kepitettäisiin se alue ja maksettaisiin mahdollisesti jokin korvaus siitä. Mehän nimittäin tiedämme eri lajeista, että se liito-orava on selkeästi ainakin sen tyyppinen, että se ei pitkään välttämättä paikallaan elä tai voi asua muutaman kymmenen vuotta, voi olla uhkatekijöitä. Näätä voi tulla ja syödä sen tai jokin muu peto, ja silloin, jos ei ole asukasta, miksi sitä suojellaan enää siinä vaiheessa? Sen takia minusta tämä pitäisi ottaa huomioon valmistelutyössä jatkoa ajatellen, koska kaikkea ei ole välttämättä tähän mietintöön kirjoitettu.

Sitten ed. Sinnemäelle voisi todeta, että tämä metsätyön estämisjuttu käytiin aika tarkkaan läpi valiokunnassa ja kyllä siinä semmoinen aukkopaikka näytti olevan tällä hetkellä, jotta viranomaisilla ei ole keinoja puuttua siihen oikeaan hakkuiden häirintään ja metsätyön häirintään. Ei tätä muuten tuplana tähän olisi tehty, koska kyllä se lähti aidosta tarpeesta, siitä, että on häiritty joitakin hakkuutyömaita ja estetty ja tehty vahinkoa. Sen takia minusta tämä on hyvin asiallinen juttu eikä tämä vähennä mielenosoitusmahdollisuutta, ei kun vaan sinne vähän kauemmas vaikka miten paljon keppejä heiluttamaan, kunhan ei mene puunkaatomatkalle tai sen yltömatkalle, missä joku ketjulenkki voi motosta lentää sinne ihmisiin.

Jukka Vihriälä /kesk:

Herra puhemies! Ed. Pulliainen tuossa äsken käyttämässään puheenvuorossa viittasi myös EU:hun ja sieltä tuleviin säännöksiin ja määräyksiin. Myös itse täällä silloin olleena, kun näitä keskusteluja käytiin, minusta meidän on vaan todettava se, että me olemme Euroopan unionin jäseniä ja meille tulee tiettyjä asioita noudatettavaksi ja se on hyväksyttävä. Minusta se keskustelu ei paranna enää tänä päivänä yhtään mitään.

Mutta näihin kahteen lakiesitykseen, sekä metsälain että luonnonsuojelulain muutosesitykseen: Kuten kaikki tiedämme ja keskustelukin osoittaa, nämä ovat erittäin herkkiä lakeja, näistä on helppo käyttää sanan säilää puoleen jos toiseen. Kun näin tärkeistä lakiesityksistä nyt vihdoin ovat sitten molemmat valiokunnat, sekä maa- ja metsätalousvaliokunta että ympäristövaliokunta saaneet yksimielisen mietinnön —tiedän, että sitä on tarkkaan ja pitkään hiottu ja saatu yksimielinen mietintö — niin nyt sitten kuitenkin, kun näin on käynyt, niin tullaan muuttamaan eräitä pykäliä, asioita, näissä laeissa.

Tämä tärkeä 14 b § siellä on juuri metsälaissa, joka nyt sitten siirretään luonnonsuojelulakiin, ja se tuntuu kyllä käsittämättömältä. Kyllä tässä voi sanoa sen, että kyllä tähän ovat puuttuneet ulkopuoliset voimat. Kahden merkittävän valiokunnan yksimielistä kannanottoa hallituksen taholta ja ministeriön taholta lähdetään muuttamaan. En jaksa tätä kyllä ymmärtää, että näin pitää tehdä, mutta totta kai, kun hallituksessa ollaan, niin hallituksen tässäkin suhteessa huonoa päätöstä joutuu huomenna tukemaan. Näinhän asia tietenkin on, mutta eihän tämä oikeaa käytäntöä ole ja kyllä tässä syyttävä sormi osoittaa nyt erittäin vahvasti ympäristöministeriöön kokonaisuudessaan.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Sinnemäki juuri lähti pois. Hän ymmärsi, että lakivaliokunta tarkoitti, että tämä metsätöitten häirintäpykälä ei olisi hyvä metsälaissa vaan rikoslaissa. Lakivaliokunnan jäsenenä olen kyllä tullut valiokuntatyössä siihen käsitykseen, että kyllä me nimenomaan näimme, että se voi olla myös metsälaissa, mutta toimme esille sen, että kun on rikoksesta kysymys, se sitten jatkossa kehiteltäisiin rikoslainsäädännön pariin, mutta lähdettäköön nyt tässä vaiheessa liikkeelle juuri tuosta. Silloin kun töitä häiritään, niin se voi olla tuolla metsälaissa, ja tulevat vuodet ja tulevat eduskunnat sitten voivat tätä asiaa pohtia lähemmin.

Vielä yksi kysymys tähän luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momenttiin: Maanomistajan turvaksi on sanottu valitustie oikeusistuimiin. Se on yksityiselle maanomistajalle, usein vanhukselle tai perikunnalle, käytännössä ylivoimainen tie, ja oikeusistuimissa ei tule todellinen oikeus tässä asiassa. Siellä katsotaan vain, onko päätös tehty muodollisesti oikein, paneutumatta itse sisältöön, substanssiin, millään tavalla, niin että yksityinen ihminen on vailla oikeusturvaa, jos tuota 52 §:n 2 momenttia väärin tai mielivaltaisesti käytetään.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä on keskustelu lipsahtanut aina silloin tällöin myös tämän luontodirektiivin liitteen IV (a) muihin lajeihin, kuten esimerkiksi suteen, ilvekseen, karhuun. Niistä nyt voidaan todeta, että nämä eläimet ovat viime aikoina päässeet julkisuuteen lähinnä sen vuoksi, että niihin on kohdistunut metsästysrikoksia, salakaatoa, ampumista ja suoranaista eläinrääkkäystä. Iloisia metsästäjiähän on olemassa, ja mikä oikeastaan on aika kummallista, on se, että kollegoja, siis kansanedustajia, on tulossa Virosta Suomeen ampumaan haahkoja nyt näin kevätaikaan, mikä on luonnonsuojelun näkökulmasta erittäin arveluttavaa, kun tiedetään, miten muiden lintujen pesintää toukokuussa häiritään, kun paukutellaan haulikolla Hankoniemellä.

Mutta, puhemies, vielä tähän asiaan: Todella, tänään on jopa vilauteltu, että tämä pieni eläin, liito-orava, on saanut työttömyyden aikaan. Tänäänhän tulivatkin työttömyysluvut, niin että oliko tämä nyt liito-oravan aikaansaamaa. Samoin puun riittävyydestä ja tällaisesta kaikesta on puhetta ollut. Eli aika tavalla tämä keskustelu menee pikkasen sivuraiteelle. Mielestäni tässä on nyt päästy hyvään lopputulokseen ja päästäisiin tekemään lainsäädäntöä. Mielestäni myöskin ed. Sirkka-Liisa Anttilan täällä esittämä kompromissivaihtoehto on sellainen, joka hengeltään, itse lakiesitys, on myös ympäristövaliokunnan linjauksen mukainen.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Nyt täällä tämän lain säätämisen osalta meillä on ulkopuolisia voimia, joista ei kukaan uskalla sanoa, keitä he ovat.

Ed. Erkki Pulliainen sanoi, että minä olen sanonut, että EU jyrää meidät. Minä en ole tällaista termiä käyttänyt, mutta kerroin kyllä, että me olemme liian tottelevaisia EU:hun päin. Se oli minun sanontani. (Ed. Pulliainen: No, se oli sitä samaa asiaa!) En koe EU:ta jyrääjäksi. Se on ollut meille hyvä ratkaisu, olen sitä mieltä.

Ed. Tiusanen sanoi, että tämä on hyvä kompromissi. Ed. Tiusanen, kenenkä kanssa me teemme nyt kompromisseja? Meillä on yksimieliset kahden valiokunnan mietinnöt, joista me olemme kuukausikaupalla keskustelleet. Me olemme siellä tehneet kompromisseja. Kun ne valiokuntien mietinnöt ovat nyt täällä, niin kenenkä kanssa me nyt olemme, ed. Tiusanen, tekemässä kompromissia? Kenenkä välillä sovittelijana on ed. Sirkka-Liisa Anttila ja tekee meille kompromissiehdotusta?

Minä kysyn vielä kertaalleen täältä korokkeelta, kun minä olen tuolta penkistä kysynyt kaksi kertaa: kertokaa, ed. Anttila, kuka on tehnyt tässä ensimmäisen siirron, jotta ministeri Enestam on liikahtanut? Hän ei ole varmaan tätä itse tehnyt, uskallan sen sataprosenttisella varmuudella sanoa. Ennen kuin tämä asia lopullisesti tässä salissa käsitellään, tavalla tai toisella se on ongittava esille, (Ed. Pulliainen: Edustaja katsoo oikealle tuonne lehterille, niin siellä se näkyy!), koska käytännössä lakeja säätää tällä tavalla Suomen eduskunnassa 200 kansanedustajaa, että me teemme pitkän ajan valiokuntatyötä ja sitten, kun me saamme asian tänne suureen saliin käsittelyyn, käykin ilmi, että jotkut aivan ulkopuoliset henkilöt, jotka tavalla tai toisella ehkä hiukan koskettavat tätä asiaa, saavat sellaisen muutoksen aikaan, että meidän pöydillemme jaetaankin sitten kompromissiehdotus, ed. Sirkka-Liisa Anttilan toimesta tässä tapauksessa. Ketkä ovat olleet käynnistämässä, ed. Anttila, vielä kertaalleen, tätä manööveriä, mikä tässä on nyt kaiken kaikkiaan vireillä?

Ed. Vihriälää minä arvostan, hän on erittäin pätevä henkilö kaiken kaikkiaan ja hänellä on pitkä parlamentaarinen kokemus, mutta en minä illalla oikein hyvin menisi mielelläni sänkyyn nukkumaan, jos minä sanoisin eduskunnassa tällä tavalla kuin ed. Vihriälä, että nyt ollaan tekemässä huonoa päätöstä, mutta kun ollaan hallituksessa, niin tehdään huono päätös. (Ed. Pulliainen: Minäkin menin monta kertaa nukkumaan niissä tunnelmissa!) Ed. Vihriälä, jos tiedätte, kuka on ollut vaikuttamassa siihen, että tämä asia on saanut tällaisen käänteen, niin minä toivon, että kerrotte sitten tämän asian. Miten ed. Vihriälä on sovussa itsensä kanssa illalla, jos hän ei edes itse tiedä, kuka on käynnistänyt tämän operaation? (Ed. Pulliainen: Loistavasti hän on itsensä kanssa sopusoinnussa!)

Sirkka-Liisa  Anttila /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ihan sopivasti ed. Vielman puheenvuoron jälkeen haluan vastata ed. Vielmalle:

Ympäristöministeri Enestam riitautti tämän asian hallituspuolueiden asianomaisten valiokuntien valiokuntavastaavien, ryhmänjohtajien ja ministeri Korkeaojan ollessa mukana neuvottelussa. Sitä, kuka on sitten ministeri Enestamille tästä asiasta jotakin kertonut, ed. Vielman pitää kysyä ministeri Enestamilta, sitä, kuka on mahdollisesti sitten siellä taustalla se todellinen toimija. Mutta ministeri Enestamin perusteluina oli se, että tämä 30 päivää on sillä tavalla lyhyt aika, että hän pelkää, että komissio tulee vaatimaan sen määräajan poistamista sillä verukkeella, että Suomen luonto- ja ympäristöjärjestöt, jos oikein ymmärsin, ovat asettaneet kyseenalaiseksi näin lyhyen määräajan, että siinä ajassa ei ehditä huolellisesti tehdä liito-oravan esiintymisalueen ja levähdyspaikan selvittämistä.

Viisaampi väistyy, sanotaan aina. Tässä mielessä ainakin itse koen niin, että kun me nyt annamme tämän 30 päivän osalta lakitekstissä periksi ja siirrämme sen perusteluihin, joissa hyvin selkeästi todetaan, että se käytännössä tarkoittaa 30:tä päivää, josta voidaan vain erityisen painavista syistä poiketa, sitä voidaan vain erityisen painavista syistä pidentää, niin sillä tavalla me olemme aikaansaaneet tilanteen, että ympäristöhallinnon on pakko tämän jälkeen miettiä omia toimintatapojaan, ruveta tekemään myöskin päätöksiä. Sen hallinnonalan suurin ongelma on ollut päätösten tekemättömyys, josta on seurannut se, että maanomistajat eivät ole saaneet korvauksiaan, tilanne on vain yksinkertaisesti seissyt, eli siellä on käytetty valtaa kaikkein eniten päätösten tekemättömyydellä.

Lauri  Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kyllä kaiken jälkeen tuntuu siltä, että tässä ollaan rähmällään ja kyyristellään, ikävä kyllä. Esimerkiksi ed. Hoskosen kannanotoille ei ole löytynyt sitä tukea, minkä ne todella ansaitsisivat, sillä nyt on aivan perusasioista kyse.

Kun täällä ed. Tiusanen mainitsi nämä pedot, karhut, sudet ja ilveksen, nämä ovat todella maaseudun ihmisille vakava ongelma. Tätä eivät taajamissa asuvat tajua. Nyt kun tänne Pääkaupunkiseudun taajamiin karhu eksyi, niin täältä sitä oltiin pois ajamassa. Miksi niitä eivät sitten maaseudun ihmiset saa omilta pihoiltaan ajaa pois? Kyllä tässä ollaan nyt pahasti kyyristelemässä ja rähmällään kokonaisuudessaankin tämän luonnonsuojelun edessä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Täältä edestä katsottuna näyttävät salissa olevat komeammilta ja asiantuntevammilta kuin tuolta keskipenkistä muuten katsottuna.

Tässä erityisesti tulee mieleen, kun jäi vähän lyhyessä puheenvuorossa kertomatta ed. Pulliaiselle se, mikä siinä liito-oravassa viehättää. Minusta siinä viehättää erityisesti sen tapa pesiä ontossa, lähes lahossa, tikan kaivamassa puussa ja sitten se tapa, millä liito-orava ruokailee lehtipuuvesakossa ja metsikössä. Siinä ovat ne tekijät, mitä on olemassa. Mutta mitään sellaista ei ole, mikä liittyisi siihen intohimona ajatellen, ajatellen liito-oravan soidinta, koska liito-orava ei pidä soidinta, mutta metson soidinmenot keväisenä lisääntymisaikana ovat semmoiset, mitkä viehättävät. Koko luonto luontona, ed. Pulliainen, on semmoinen, mikä hehkuttaa ja viehättää.

Mutta sen voi todeta tähän ed. Vielman usein esittämään kysymykseen, kuka on kehittänyt, kuka on keksinyt, kuka on alkuun pannut tämän asian, että eduskunnan täytyy nauttia ministeri Enestamin luottamusta ja ministeri kävelee näitten yksimielisten mietintöjen yli ja sekoittaa tämmöisen sopan, että tämä olisi kyllä ollut suuremmankin puheen ja pärinän aihe kuin vain tämän harvalukuisen joukon, keitä on ahkeria, tunnollisia ihmisiä, edustajia, viitisenkymmentä kappaletta täällä tänään ollut olemassa. Tässä asiassa eivät käy ne selitykset, mitä täällä on kuultu, että niin vaan käytiin, sovittiin ja tehtiin. Kyllä tässä on jostain suuremmasta kysymyksestä kysymys. Viittaan siihen, että eivätköhän nämä hallitusveneet — viittaan aikaisempaan puheenvuoroon — missä Rkp on ollut aina jonkin näköisenä tilkkeenä, olipa hallitus minkä näköinen, minkä värinen tahansa, nyt kohta ala olla niin tilkittyjä, että siellä ei kohta Rkp:ta tarvita, kun tämä peli tämän näköisenä jatkuu, ja en ole mikään ennustaja, mutta viittaan vaan siihen, että se on ajastansa Rkp:n menoa, jos ei nyt tämän hallituksen aikana niin seuraavan. Tuskin on hallitukseen asiaa, kun eduskunnassa tämä jämeryys vähän kasvaa ja syntyy oikeat linjat ja rintamat.

Mutta se, mitä tähän puheenvuorooni varsinaisesti sisältönä lähtee, on se, että ed. Tiusanen kritisoi, että on syntynyt riitaa tästä luonnonsuojelulain ja metsälain osalta, mikä liittyy liito-oravaan. Semmoista riitaa en minä ainakaan ole ymmärtänyt. Ymmärrän niin, että silloin kun syntyy riitaa, niin riitaa syntyy oravan osalta ja siihen liittyvistä asioista, mutta täällähän on syvä yksimielisyys, että tämä asia hoidetaan, tehdään ja toteutetaan niin, kuin nämä valiokuntien mietinnöt ovat olemassa. Ei siinä ole mitään riitaa olemassa.

Sen pohjalta katsottuna pidän aika erikoisena, että ed. Tiusanen nosti esille nämä muut luonnon komeat eläimet ja lopuksi vielä tämän haahkan ja haahkanmetsästyksen. Kun Euroopan unioni lähtee, mitä Suomen luontoväkikin kaikkinensa ajaa tässä, perinteiden ja perinteisten elämäntapojen, kulttuurin säilyttämisestä, niin tämä haahkanmetsästys, keväisen koirashaahkan metsästys: Silloin, kun se on temppunsa tehnyt, sukunsa jatkanut, se joutoeläjänä tuolla luonnon markkinoilla häiritsee vaan sitä pesintää ja lähtee sitten ulkoluodoille lihomaan ja häiritsee sielläkin lintujen elämää. Kyllä siitä se saaristolaiskansa voi saada oman roponsa, oman leivänjatkeensa. Ennen sillä oli elämän kanssa merkitystä, nykyisellään sillä ei ole kuin perinteen. Itsekin olen sitä uteliaisuuttani katsomassa käynyt ja kokenut sen, mitä Saaristomeri keväisenä aamuna aikaisin, puolen yön aikana, on olemassa. Se on sellainen, mitä ei voi muuten ymmärtää eikä nähdä, ennen kuin käymällä siellä. Itse en ole kyllä haahkaa päässyt koskaan ampumaan, koska en ole päässyt niin lähelle. Ilmeisesti ruma ulkonäkö on karkottanut haahkan, ei ole tullut sille hollille.

Mutta tässä näin on tänään nyt selkeästi tullut tämä asia muutenkin esille. Herra puhemies! Totean sen vielä tässä: Täällä Suomessa on tämä kansa, mikä elää täällä ja toimii, ja sitten tämä luontoväki, mikä nostaa kynttiläänsä sillä, että kritisoi ja toimii aktiivisesti sillä lailla, sanoisin, härnäävästi näissä asioissa. Sen osalta tämä peli on tullut esille.

Ed. Oinonen viittasi tähän karhukysymykseen, että täällä Pääkaupunkiseudulla kun karhu tuli katsomaan ihmisiä, pantiin kaikki poliisit, tiedotusvälineet liikkeelle, metsästäjät ja karkottajat lennättämään karhua pois. Miksei otettu karhua ystävällismielisesti vastaan ja annettu olla täällä, kun ihmisten pariin tulee? Mutta kyllä ed. Oinonen on oikeassa: maaseuturiesaa siitä on olemassa. Kun tässä viikonvaihteen aikana omassa pihapiirissäni kerroin emännälle, että olisi parempi mennä siitä pellolta keräämään kiviä pois, niin hän löyti verukkeen siinä asiassa, että kuule, se on siellä niin metän keskellä, että jos se karhu tulee, niin sie menetät koko aviovaimon, että kyllä hänen on parempi pysyä tässä kotipiirissä. Näin se karhu vaikuttaa meikäläistenkin elämään.

Pentti  Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Vastaan kuitenkin ed. Seppo Lahtelalle, että näistä suurpedoista, jotka ovat siis myöskin liitteen IV (a) eläimiä, useampi kansanedustaja on käyttänyt puheenvuoron. Totean myös, että uskon, että ed. Seppo Lahtela, jos ammutte haulikollanne siellä luodoilla uroshaahkoja, niin te varmasti enemmän häiritsette muuta linnustoa ja pesintää kuin uroshaahkat aiheuttavat häiriötä. Ehkä aina pitää olla motivaatio, miksi niitä eläimiä pitää ampua.

Mutta muuten toteaisin sen, että jos ministeri Enestam on johdonmukainen ja katsoo tämän tyyppisen säätelyn, joka liittyy ympäristökeskuksiin, kuuluvan luonnonsuojelulain piiriin eikä metsälain piiriin, niin se on mielestäni vastuullista ministerityöskentelyä. Olen huomannut, että myös aika moni hallituspuolueen kansanedustaja on näin tänään todennut. Mielestäni tämä on suoraselkäisyyttä ja näin joudutaan tekemään. Ei ole aihetta mielestäni nostaa tällaista ongelmaa tästä.

Ed. Vielma kysyi, mikä kompromissi. Ed. Vielma, jos metsälaissa on maininta lain tasolla 30 päivästä, siis metsälaissa, ja se siirretään luonnonsuojelulakiin, jossa sanotaan, että "viipymättä" ja sitten kuvataan se 30:sta 60:een päivään, niin ed. Vielma, se on aivan sama linja kuin meidän yhdessä edustamamme ympäristövaliokunnan mietinnössä. Siellä todetaan nimenomaan, että viipymättä, kuitenkin 30 ja 60 päivän välisenä aikana. Siis linja on aivan sama. Se ei ole vain lain tasalla, vaan se on mietinnössä.

Jukka Vihriälä /kesk:

Herra puhemies! Kun ed. Vielma oli kovin huolissaan siitä, miten voin nukkua ensi yönä käyttämäni puheenvuoron johdosta, niin haluan todeta ed. Vielmalle sen, että olen ollut täällä nyt yli 20 vuotta ja oppinut ymmärtämään sen, mitä on parlamentaarinen demokratia. Silloin on hallitus ja on oppositio. Kun ollaan hallituksessa, niin silloin joko ollaan hallituksessa tai sitten lähdetään oppositioon. Nämä kaksi lakiesitystä, jotka nyt ovat käsittelyssä, eivät mielestäni ole nyt kuitenkaan kokonaisuudessaan sellaisia, että tästä tulisi hallituskysymystä tehdä, vaan meidän hallituspuolueitten on tuettava sitten niitä kompromisseja, jotka on aikaansaatu. Se ei suinkaan sulje pois sitä, että tämä menettely, joka tässä on tapahtunut, ei mielestäni kuulu tämän talon käytäntöön eikä tarvitsisi kuulua missään tapoihinkaan. Silloin jos yksimieliset mietinnöt tulevat valiokunnista, niin kyllä mielestäni istuvankin hallituksen pitäisi niitä kuunnella.

Tuomo   Hänninen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä on käsitelty IV (a):n mukaista liitettä uhanalaisista eliöistä. Ed. Tiusanen otti esille suurpedot ja lähinnä sen näkökulman, että siellä vain ovat ne metsästysrikokset nyt olleet esillä. Kuitenkin esimerkiksi nyt viime vuodelta on tilastot, joissa on suurpetojen suihin mennyt, muun muassa suden suuhun, 100 lammasta, ainakin 50 koiraa, 150—200 poroa, ja kaiken kaikkiaan poroja on suurpetojen suihin mennyt noin 1 400 kappaletta. Minusta se oli kyllä puutteellinen kuvaus tuosta tilanteesta. Nämä menetykset koskettavat tavallaan kyllä kansaa, ja pitää käsitellä kokonaisvaltaisesti tätä tilannetta eikä virheellisesti kuvata tätä ongelmaa.

Erkki  Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tuntuu siltä, että tämmöisessä suurpetokeskustelussa aletaan siirtyä 1950-luvulle taikka vähän varhaisempaan aikaankin. Tänne tasavaltaan on luotu näitten suurpetojen aiheuttamien kotieläin- ja porovahinkojen korvauksien järjestelmät, joissa valtion varoista maksetaan korvaukset. Myöskin siitosarvot otetaan huomioon, tunnearvoa ei toki, ei muiden paitsi rotukoirien osalta otetaan tunnearvokin huomioon, elikkä toivottavasti kehitystä voisi tapahtua.

Ed. Oinonen, me emme voi koskaan näköjään saavuttaa näissä asioissa yhteistä näkemystä. Te näette mörköjä kaikkialla.

Sitten, ed. Tiusanen: Kyllähän sillä on nyt hirmuisen suuri ero, onko se 30 päivää laissa vai perustelujen leipätekstissä. Siinä on ero kuin yöllä ja päivällä.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Arvoisa kansanedustaja Pulliainen, tietysti sanoinkin, että tässä on kysymys kompromissista. Ed. Vielma kysyi, miten voi puhua kompromissista. Sanoin, että se on kompromissi, mikä nyt ed. Sirkka-Liisa Anttilan toimesta on tuotu. Linja, siis itse substanssi, ed. Pulliainen, on sama, siis aivan samat sanat. Siinä, mikä on määräämisaste, olen samaa mieltä. Siitä ei ole kysymys. Mutta ei ole järkevää laittaa lakiin numeroita, vaikka ne olisivatkin arabiaa.

Mutta sitten se, mitä täällä ed. Hänninen sanoi — aivan hyvin arvostan ed. Hännistä enkä yleensä metsästäjiä sinänsä halua kritisoida, mutta totesin vain, että viime aikoina on otsikoissa ollut nimenomaan Kainuun suunnalta metsästysrikoksia, tämä oli se, minkä sanoin — kun puhuitte eliöistä, ed. Hänninen, ja sitten täsmensitte, että suurpedot, niin totean, että eliöitä ovat myös bakteerit. Bakteerit ja virukset tappavat tuhansia suomalaisia vuosittain, tuhansia. Keskittäkäämme huolemme siihen. Ruokolahdella valitettavasti karhu tappoi yhden ihmisen muutamia vuosia sitten. Sitä ennen on mennyt ehkä sata vuotta, että näin on tapahtunut.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Todellakin ennen Ruokolahden karhun tekemää miestappoa ei ole karhu tappanut eivätkä sudet, koska metsästäjät ovat ne metsästäneet, mutta maaseudun ääni on kyllä nyt se, että suurpetoja on voitava metsästää vapaasti yleisen aseenkäsittelyn ja yleisten metsästyslakien mukaan ja valtiovallan tulisi voida maksaa tapporahaa suurpetojen metsästämisestä. Tämä on nyt maaseudulla kyllä kansan ääni, että kerta kaikkiaan päättäjät, jotka asuvat taajamissa, eivät enää ymmärrä maaseudun tuntoja. Maaseutu on autioitumassa. Lapsiperheet eivät enää uskalla esimerkiksi synnyinpitäjäni Multian kylille oikein ajatellakaan muuttoa, kun pihapiiriin tulevat niin sudet kuin kesäaikana karhutkin. Tämä on yksi semmoinen tekijä, joka estää jo ihmisten maallemuuttoa, puhumattakaan että sienet ja marjat jäävät metsiin. Kalatkin jäävät kohta tuolla synkissä metsävesistöissä pyytämättä. Tämä on todellinen ongelma, jossa lainsäätäjät tyystin unohtavat kansan syvän äänen. On erittäin ikävää, että tässä luonnonsuojelulaissakin nämä suurpedot saavat sen aseman, joka niille tulee, että ne terrorisoivat ihmisiä, perheitä ja myöskin ihmisten elinkeinoja.

Simo  Rundgren  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä on liito-oravakeskusteluun nyt käytetty useampi tunti. Melkein tämmöinen absurdi tunne tässä kyllä tulee. Tässä todettiin, jossakin vaiheessa, ed. Pulliainen kai totesi, että Koillismaa on pohjoisin alue, jossa liito-oravaa esiintyy. Siitä syystä varmasti, että se koskettaa monia edustajia omilla alueillaan, siihen on kovasti kiinnitetty huomiota.

Minä haluan kuitenkin vielä tähän, kun keskustelu alkaa kääntyä loppua kohti, luonnon biodiversiteettinäkökulmasta muistuttaa, että on myös muita lajeja, joitten puolesta sinnikkäästi on taisteltu ja joita on suojeltu. Mainitsen luonnonlohen, jota viime viikolla hallituksen asetuksella nyt sitten siinä mielessä kohdeltiin väärin, että vastoin kaikkia tutkimustietoja päätettiin käynnistää valikoiva pyynti, joka kohdistuu nimenomaan luonnonloheen. Koska perusteluja luonnonlohen ja istukaslohen erottamiseksi ei ole olemassa, niin tämän huolen tässä keskustelussa, joka koskettaa myöskin tätä luonnon biodiversiteettinäkökulmaa, haluan nostaa esiin. Ympäristövaliokunta täällä on aikaisemmin kiinnittänyt tuohon villilohen, luonnonlohen, tilanteeseen myöskin aivan asiallisesti huomiota.

Erkki  Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Oinoselle: Ed. Oinonen jälleen kerran ei kiinnitä huomiota siihen, mitä asiaa me käsittelemme täällä. Me käsittelemme nyt juuri sitä asiaa, joka koskee suurpetoja niin kuin koskee liito-oravaa. Ei ed. Oinonen minun kuulteni ole, minä olen istunut koko päivän täällä, iltapäivän ja illan, kuuntelemassa, esittänyt mitään hylättäväksi eikä mitään, ei Euroopan yhteisöstä eroamisesta ole ollut puhettakaan ed. Oinosen puheessa, eikä mitään sinne viittaavaakaan.