Erkki Pulliainen /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä syksyn aikana tehtiin mielenkiintoinen tutkimus, tai ei nyt mikään niin mielenkiintoinen, mutta kuitenkin tehtiin. Nimittäin kysyttiin kunnanjohtajilta, onko olemassa sellaista lainsäädäntöä, jolla rajoitettaisiin luonnonvaraisten tuotteitten keräämistä lailla. Yksikään kunnanjohtajahan leikkimielisesti haastateltuna ei tiennyt tällaisesta lainsäädännöstä yhtään mitään. Sellainen kuitenkin säädettiin jo 50-luvulla ja on juuri sen nimikkeinen kuin äsken tässä totesin.

Tämä asia tuli siis toisin sanoen ilmeisesti jostakin tarpeesta esille. Ja se tuli siitä tarpeesta esille, että meillä on ihan uusi ilmiö, se, että eräät niin sanotut jobbarit organisoivat hyvin eri ilmansuunnista marjanpoimijoita ja luonnontuotteitten keräilijöitä Suomen rajojen sisäpuolelle. Kysymys ei ole vaatimattomasta toimeliaisuudesta. Viime kesänä heitä tuli kai vajaa pari tuhatta, joista 1 300 kappaletta Oulun lääniin.

Tämä toimeliaisuus sinänsä on aivan ok. Siinä ei ole mitään huomautettavaa, jos se tapahtuu sellaisessa muodossa, että ei paikallisten syrjäseudun asukkaitten pihojen tuntumasta tulla keräämään usean kymmenen, jopa sadan henkilön voimin näitä luonnontuotteita talteen, kun menemällä muutamia kilometrejä syrjään ei sitten vaikeutettaisi millään tavalla paikallisten syrjäseudun asukkaitten elämää ja marjojenpoiminnan mahdollisuuksia.

Lakia kun katsottiin — tämä lakihan on päivämäärältään 17.6.1955, numeroltaan 332 — mitä aluetta tämä laki, joka siis oli jo valmiina olemassa, koskee, niin siinä paljastuikin, että se koskeekin Lapin lääniä. Sen takia sitä ei ole edes oivallettu ryhtyä enää soveltamaan. Aikoinaan tätä lakia on sovellettu tunturi-Lapin hillanpoimintaan, ja silloin se aiheutti hyvin ristiriitaisia tunteita muutamissa helsinkiläisissä, jotka olivat suunnitelleet kesälomareissua Enontekiön Lappiin poimimaan hilloja, mutta onneksi kansalaismielipide oli sitä mieltä, että pysykööt helsinkiläiset Helsingissä silloin, kun kysymys on enontekiöläisten, paikkakuntalaisten, oikeudesta hilloihinsa ja erikoisesti siihen, ettei niitä raakana mennä poimimaan, koska siinä ei ole sitten mitään järkeä.

Siis toisin sanoen, kun kainuulaiset pyysivät, niin minäpä sitten ryhdyin toimenpiteisiin ja tein pykälään muutosehdotuksen, että tämä koskee myöskin Kainuun maakuntaa. Ja samalla tein sellaisen ehdotuksen, että maa- ja metsätalousministeriön — tai laissahan puhutaan vain ministeriöstä — ministeriön sijasta kysymyksessä olisi lääninhallituksen toimeliaisuus ryhtyä näihin rajoittaviin toimenpiteisiin, ja kuvasin, millä tavalla tämä voisi käytännössä ennakoivana toimenpiteenä valmistelevasti tapahtua, siihen tilanteeseen varautuminen, että tätä tällaista päätöstä tarvittaisiin. Ja jos sitten nyt kävisi niin, että lääninhallitus lakkautetaan elikkä se bodina häviäisi tästä pois, niin silloin tämä eduskunta voisi merkitä esimerkiksi, että te-keskus hoitaa sen asian, jos ei tätä valtaa haluta säilyttää ministeriöllä, nythän se on siis voimassa olevassa laissa ministeriöllä.

Kun tämän jätin tuonne kansliaan, niin en odottanutkaan niin suurta julkisuutta kuin tästä seurasi. Sieltä, nimittäin Kainuusta, tuli suorastaan vyöry yhteydenottoja, joissa oltiin aivan täsmälleen samaa mieltä ja toivottiin vain yhtä asiaa, että rajoitettaisiin näitten syrjäseudun asumusten läheisyydestä tämä marjanpoiminta silloin, kun siellä on aktiivisesti haluttu tämä suppeahko rajoitusalue sen asumuksen ympäristöön, mutta muuten toivotettiin marjanpoimijat ihan lämpimästi tervetulleiksi ja jobbarit toimintaansa.

Ja tietysti nämä firmat, jotka näitä marjoja sitten jalostavat, innostuivat tästä asiasta välittömästi ja ilmoittivat kahdessa vuorokaudessa tämän julkistamisen jälkeen, että ne tulevat kaksinkertaistamaan ensi kesänä näitten marjanpoimijoitten tuonnin Suomeen niin, että kysymys on jo siis Kainuussakin kahden kunnan, jotka minulle ilmoitettiin puhelimessa ja sähköpostilla, Sotkamon ja Suomussalmen, kohdalla kuulemma jo yli 2 000 marjanpoimijasta, jolloin tietysti tulee todella kysymykseen se, pitäisikö nykylakia vain laajentaa tällä yhdellä maininnalla Kainuun maakunnasta vai sitten mennä syvällisemmin tämän lain sisältöön. Elikkä näyttää olevan tarvetta tämän laatuisella lainsäädännöllä.

Timo V.  Korhonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! On tietysti nyt pienoinen riski tulla arvioimaan kriittisesti tätä tehtyä esitystä, jos Kainuusta päin on otettu paljon myönteisiä puheluita. Mutta todella suuresti arvostamani ed. Pulliainen siis tämän esityksen mukaan haluaa rajoittaa ulkomaisten poimijoitten marjastusta lainsäädännöllä.

Suomen luonnossa kasvaa joka vuosi ilman tuotantopanoksia kestävän kehityksen mukaisesti yli 500 miljoonaa kiloa marjoja. Tästä on puolukkaa vajaa 250 miljoonaa kiloa, mustikkaa noin 170 miljoonaa kiloa ja loput muita marjalajeja. Variksenmarjaa kasvaa noin 120—160 miljoonaa kiloa ja lakkaa 25—30 miljoonaa kiloa. Metsävadelman, karpalon ja juolukan sadot yltänevät lakan tasolle. Lisäksi löytyy muita hyödyntämättömiä marjoja niin, että jokaiselle suomalaiselle riittää poimittavaa pitkälti yli 100 kiloa joka kesä.

Ongelmana on, että tarjolla olevasta yli 100 kilon määrästä suomalaiset poimivat talteen vain 8 kiloa. Metsämarjoja käytetään maassamme henkeä kohti juuri tuo 8 kiloa vuodessa eli käytännössä yli 450 miljoonaa kiloa marjoja mätänee joka vuosi luontoon. Arvioisin sillä tavalla, että tämä ei ole järkevää politiikkaa, jos tämä aurinkoenergian turvin luonnossa kypsyvä ilmainen ruoka lainsäädännön turvin mädännetään metsiin, ja rohkenen kyllä kyseenalaistaa tämän lakiesityksen vahvasti ja myös koko olemassa olevan lainsäädännön.

Kysyin tuossa tuokio taaksepäin, kun näin tämän lakiesityksen, Arktiset Aromit ry:ltä tästä tilanteesta, ja sieltä todettiin, että jonkin verran yhteydenottoja on tullut, siis sellaisia yhteydenottoja, joissa nimenomaan pyydetään ja toivotaan asuinympäristön rauhoittamista marjastukselta.

Marjojen talteenotto ja käyttöperinne on Suomessa kaiken kaikkiaan hiipumassa. Koska kotimaiset marjastajat eivät poimi marjoja myyntiin riittävästi, yritykset tarvitsevat toimintansa turvaksi ulkomaalaisia marjastajia. Minä kuvittelisin sillä tavalla, että paremmin kuin lainsäädännön kautta meidän tulisi toimia siihen suuntaan, että poimijoita maahamme kutsuvien yritysten tulisi ennen kaikkea ohjeistaa poimijoita siitä, että näitä julkisuudessakin olleita virheitä voidaan ennalta ehkäistä, uuden kulttuurin ja vieraan maan käytäntöjen omaksuminen kun ei välttämättä onnistu hetkessä, jos ei ole suomenkielen taitoa tai asioita ei riittävällä tarkkuudella ole ennakolta käyty lävitse. Eli poimijoita voidaan ohjeistaa tuntemaan Suomen jokamiehenoikeudet nykyistä paremmin, mutta marjastuksen kieltäminen ulkomaalaisilta lopettaisi marjayritystoiminnan Suomessa, joten nytkin moni marjastajille ostettu autio kyläkoulu ja metsäkämppä ylläpitäjineen autioituisi lopullisesti.

On myös selvää, että vaarana on, että me menettäisimme useita satoja työpaikkoja, koska ulkomaisten poimijoitten osuus marjojen 9—15 miljoonan kilon kaupallisesta poiminnasta on jo käytännössä yli puolet. Eli olisin aika varovainen siinä, että lähtisin kehittämään lainsäädännöllisiä esteitä. Mieluummin lähtisin kehittämään keinoja, joilla pystytään valistamaan näitä poimijoita tuovia yrityksiä ja sitä kautta sitten tänne tulevia poimijoita.

Matti  Kauppila  /vas:

Arvoisa puhemies! Minä kanssa hiukan kyseenalaistaisin tämän lakiesityksen. Siis periaatteessa hyvä, että suojellaan reviireitä Pohjois-Suomessa, Lapissa, mutta jos mietitään, minkälainen esiaste tämä olisi sitten vähän muille asioille. Meillähän pelätään, että metsästys tulee joskus ikään kuin luvanvaraiseksi niin, että niitä maita vuokrataan oikein rahasta. Tässäkin seuraava vaihe olisi ilmeisesti se, että nyt kun tämä laki menisi lävitse, niin sen jälkeen kainuulaiset rupeaisivat myymään näitä oikeuksia johonkin päin uudestaan. Nyt suojellaan ikään kuin ulkoisia kauppiaita vastaan, mutta sitten kun saataisiin kielto päälle, sitten ruvettaisiin lohkoittain myymään toisinpäin.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Juuri noteerattiin eduskunnan ennätys luetun ymmärtämättömyyden suhteen.

Ensinnäkin ed. Kauppilalle: Metsästysoikeus on maanomistukseen sidottu, elikkä toisin sanoen kaikki metsästys edellyttää maanomistajan tai sen metsästysoikeuden haltijan lupaa. (Ed. Kauppila: Minä rinnastin tämän siihen!) Se on ollut ja se on pyhä periaate meillä, ja sitä ei voi millään rinnastaa tähän asiaan. Toisekseen tässä on kysymys voimassa olevasta lainsäädännöstä, joka on rajoitettu vain Lappiin, Lapin lääniin. Elikkä toisin sanoen ainut muutos, substantiaalinen muutos, on Kainuu.

Minä luen, ed. Timo Korhonen, kun ette ole näköjään lukenut tätä tekstiä:

"On sinänsä erinomainen asia, että marjat ja muut vastaavat keräilytuotteet otetaan luonnosta oikea-aikaisesti talteen, kun satoa on kerättäväksi saakka tarjolla. Runsaan sadonkin kesinä kokonaisuutena arvioiden suuri(n) osa marja- ja sienisadosta jää nytkin keräämättömänä soille ja metsiin. Paikallisen väestön kannalta tilanne on ongelmallinen lähinnä sellaisessa tapauksessa, että muualta tuotetut kerääjät ohjataan kymmen- tai peräti satapäisenä lähellä toisiaan kulkevana joukkona asumusten lähituntumaan niin, ettei paikalliselle väestölle jää heidän keräilynsä jälkeen mitään kerättävää."

Näinhän täällä todetaan, elikkä vastasitte aivan kokonaan toisenlaiseen kysymykseen. Ne, jotka ovat Arktiset Aromit ry:hyn ottaneet yhteyttä, ovat juuri varmasti samoja, jotka ovat ottaneet minuun yhteyttä jo ennen tätä lakialoitetta ja lakialoitteen jättämisen jälkeen. Kysymys on siis siellä Kainuussa niistä tapauksista, joissa, huom., ed. Timo Korhonen, kainuulaiset keräilyn järjestäjät eivät keljuillessaankaan vie muualle niitä, ja ehkä turvallisuussyistäkin, kuin sinne, missä ovat ne asumukset, kun voisivat vielä autoillaan ajaa muutaman kilometrin enemmän matkaa sitä metsäautotietä ja viedä sinne maastoon ne keräilijät. Näin on esimerkiksi Sotkamossa. Kysymys on paikallisesta entisestä kauppiaasta, joka järjestää tätä hommaa.

Timo V.  Korhonen  /kesk:

Arvostettu puhemies! Ed. Pulliaiselle toteaisin nyt sen, että olin kyllä lukenut tämän esityksen ja luulin myös ymmärtäväni aivan samalla tavalla kuin ed. Pulliainen tässä myös erikseen luki. En aivan ymmärrä sitä, olisiko meidän syytä lähteä rajoittamaan tätä toimintaa lainsäädännöllä. Juuri sanoin sitä, että näkisin mieluummin, että yleisellä valistuksella huolehditaan siitä, että näitä ongelmia ei ole. Minä uskon, että tämä on monella tavalla yksinkertaisempaa ja aiheuttaa vähemmän byrokratiaa, jos tämä hoidetaan yleisen valistuksen kautta.