6) Laki kotikuntalain 7 §:n muuttamisesta
Paula Kokkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Aloitteessa esitetään,
että myös tilapäinen asuinpaikka tulisi
ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Tällä hetkellähän
näin ei ole, ja se, että niin sanotusti talonkirjoista
on luovuttu, on koettu monella taholla suureksi ongelmaksi. Isännöitsijät
ja talonmiehet eivät oikein tahdo saada selvää siitä, keitä missäkin
huushollissa asuu. Viranomaiset eivät myöskään
tämän ilmoittamisen vapaaehtoisuudesta johtuen
voi kaikissa tapauksissa saada rekisteritoimistolta ajan tasalla
olevia tietoja. Näitä tietoja saatettaisiin tarvita
esimerkiksi sosiaaliturvaetuuksien selvittämiseksi, asumiseen liittyvän
henkilöluvun mukaan määräytyvien velvoitteiden,
kuten vesimaksujen, määrittämiseksi sekä asianomistajien
tai rikoksista epäiltyjen henkilöitten löytämiseksi.
Niinpä olen tehnyt tämän lakialoitteen.
Tiedän, että lakialoitteet eivät yleensä kovin
hyvin menesty, mutta kun tähän on kerätty
toistasataa nimeä, tiedän, että tämä saa
priorisoidun käsittelyn. Toisaalta olen myöskin
saattanut havaita, että usein lakialoitteet johtavat siihen,
että asianomainen ministeriö ottaa asian hoitoonsa
ja tekee itse asiasta oman hallituksen esityksen ja asia näin
etenee. Kun keräsin näitä nimiä,
saatoin havaita, että aika moni edustaja sanoi minulle
aiemmin yrittäneensä tehdä saman kaltaisen
aloitteen ja toisaalta sanoi tietävänsä,
että tämä on kovin suuri ongelma. Tapasin
hiljakkoin helsinkiläisiä lautamiehiä,
ja he sanoivat myöskin, että tämä olisi
erittäin toivottava, koska näin tavoitettaisiin haastettavia
henkilöitä nykyistä helpommin. Myöskin
poliisin taholta on tuotu esiin, että olisi erittäin
tärkeä saada tämä asia järjestykseen. Niinpä toivon,
että valiokunnassa käsitellään
asia asianmukaisen joutuisasti ja ainakin sitten asioidaan ministeriöön
päin niin, että ministeriö viimeistään
ottaisi asian omaan hoitoonsa.
Juha Karpio /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Entisenä maistraatin päällikkönä ja
henkikirjoittajana ajattelin, että minun on syytä muutama ajatus
esittää ed. Kokkosen aloitteesta, missä hän on
tehnyt erittäin ison työn, kerännyt yli
sata nimeä. Itse tosin olen ollut nyt poissa varsinaisesti maistraatin
päällikön tehtävistä mutta
haluan sen verran todeta ed. Kokkoselle, että semmoinen pieni
virhe heti alussa on, kun hän puhuu rekisteritoimistoista.
Viisi vuotta on nyt jo puhuttu maistraateista, eli maininta rekisteritoimistosta on
mennyttä aikaa.
Varmasti juuri niin maistraateissa kuin myöskin taloyhtiöissä on
ongelmana se, että jos henkilö tilapäisesti
asuu kiinteistöllä, hänen velvollisuutensa
ei ole tehdä muuttoilmoitusta. Esimerkiksi opiskelija saattaa
seitsemän vuotta asua kiinteistöllä ja
hänellä on valinnanvapaus siinä katsoa,
onko hänen kotipaikkansa tämä opiskelupaikkakunta
vai hänen entinen kotipaikkakuntansa. Tilanne voi olla
se, että henkilö seitsemän vuottakin
on tekemättä muuttoilmoitusta ja hän ei
mitenkään laittomasti menettele siinä.
Ongelmana on sitten taloyhtiön taholta ollut ainakin se, että vaikkapa
vesimaksut jäävät taloyhtiöltä saamatta.
Aikaisemmin laissa oli maininta siitä, että mikäli
tilapäinen oleskelu on jatkunut kolme kuukautta, silloin
kansalainen on velvollinen tekemään tilapäisen
muuttoilmoituksen, mikä määräys
nyt on poistettu. Voisi olla aivan hyvä lähtökohta
se, että tämä kolmen kuukauden määräaika
otettaisiin uudelleen käyttöön. Jos oleskelu
on jatkunut kolme kuukautta, tilapäinen muuttoilmoitus
on tehtävä ja kuuluu tehdä. Se, minkälaiseen
holhousyhteiskuntaan nyt halutaan mennä, on toinen kysymys.
Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Karpio jo allekirjoittaessaan itsekin
lakialoitteen kiinnitti huomiota rekisteritoimisto-nimikkeeseen.
Tarkistin tämän asian, ja ainakin minulle ilmoitettiin,
että rekisteritoimisto on oikea nimike. En usko, että tämä asia
tähän kaatuu. Se ei ole olennainen kysymys.
Kalervo Kummola /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Itse allekirjoitin tämän
aloitteen myöskin. Olen erittäin paljon kuunnellut
huumepoliisin parhaita asiantuntijoita. He kertovat, että tämä on
erittäin suuri ongelma nimenomaan idästä muuttaneiden
keskuudessa. He sosiaaliturvan kautta, sama perhe, voivat hankkia
jopa kolme tai neljä asuntoa, joissa sitten asustelevat
Virosta ja Venäjältä tulevat huumekauppiaat.
Ennen tämmöiset hämärämiehet
asuivat hotellissa, mutta nyt näitä vapaita asuntoja
on tarjolla tässä piirissä. He asuvat
siellä, jolloin eivät ole kirjoilla missään
eikä heidän liikkeistään saa
tietoa virallisen rekisterin kautta.
Minusta tämän asian järjestämisessä on
ongelmia, niin kuin ed. Karpio totesi, mutta jotain asialle on tehtävä.
Ensisijaisesti talonkirjojen pitäisi olla jatkuvasti ajan
tasalla, ja me tarvitsemme kyllä lainmuutosta tähän
asiaan, jotta ainakin rikollista toimintaa voitaisiin, jos ei nyt
estää kokonaan, niin ainakin vaikeuttaa.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Viranomaisilla varsinkin täällä Helsingissä ja muissakin
isoissa kaupungeissa on erityinen ongelma löytää tänä päivänä henkilöitä esimerkiksi
haastettaviksi.
Kyseessä oleva esitys voi olla mielipiteitä jakava,
mennäänkö entistä syvemmälle
holhousyhteiskuntaan, jossa ihmisen jäljitettävyys
ja kaikki liikkeet ovat entistä paremmin viranomaisten
tiedossa, vai jatketaan tällä menolla.
Kuitenkin meillä on tietynlainen vaeltava joukko, joka
on saatava nyt myös liikkeiltään viranomaisten
tietoon, ja erityinen vastuu tässä asiassa tulee
sälyttää taloyhtiöille, jotta
taloyhtiöissä tiedetään, keitä taloyhtiön
asunnoissa kulloinkin asustaa. Valiokuntakäsittelyssä on
syytä asettaa tietty aikaraja, tarkkakin aikaraja, minkä aikavälin
puitteissa pitää myös rekisteritiedot
toimittaa viranomaisille.
Paula Kokkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Pari kommenttia. Ensinnäkin se voisi
olla minusta lyhyempikin aika kuin tuo ed. Karpion mainitsema kolme
kuukautta eli jokin muu kuin se, mikä katsotaan lomailuksi,
kyläilyksi, vierailuksi. Missään meidän
lainsäädännössämme
ei tällä hetkellä ole asetettu rajaa
sille, mikä on tilapäinen asuminen.
Juha Karpio /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Jos siinä kovin lyhyeen määräaikaan
mennään, milloin muuttoilmoitus pitää tehdä,
niin siinä todellakin tulee se kuva, että Suomi
menee niin kuin holhousyhteiskuntaan. Eli tuo aikaisempi raja, mikä laissa
oli, kolme kuukautta, on mielestäni täysin asianmukainen.
Pekka Kuosmanen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kokkonen on tehnyt todella hyvän aloitteen,
jonka minäkin olen allekirjoittanut, kuntalain 7 §:n
muuttamisesta. Taloyhtiöissä on, kun enää ei
ole talonmiehiä, valvontaongelma. Eli kun esimerkiksi joku
Säkkiväline Oy hoitaa meidänkin taloamme,
niin ei sieltä ole henkilöitä valvomassa,
ketkä missäkin asunnossa asuvat. Jos laki tämän
ongelman pystyy poistamaan, niin tämä on todella
hyvä lakialoite.
Paula Kokkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Se toinen kommentti, jonka olin äskenkin
aikonut sanoa, oli juuri se, että olin kuitenkin lähtenyt tässä siitä,
että vain yhteen osoitteeseen tehdään nämä ilmoitukset,
koska nykyäänhän on tarkoitus, että taloyhtiöt
saavat rekisterin kautta aina halutessaan päivittää oman
talonkirjansa. Olin ajatellut, että näin tästä ei
koidu kenellekään ylimääräistä riesaa,
vaan tämä hoituu ihan normaalin järjestelmän
kautta.
Keskustelu päättyy.