Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aloitteen tarkoitus on edistää uusiutuvien
kotimaisten energiavaihtoehtojen käyttöä verotuksen
keinoin luomalla kotimaiselle energialle kilpailukykyä fossiilisiin
polttoaineisiin verrattuna. Tämähän on
hyvin laajakantoinen asia, ja toivon, että tässä asiassa
voitaisiin tämän hallituksen aikana ottaa reippaita
askeleita eteenpäin. Kun ydinenergiasta tehtiin aikanaan
päätökset, tällöin
hyvin voimakkaasti, aivan oikein, tuotiin niin sanottu risupaketti
bioenergian, kotimaisen energian, käytön edistämiseksi.
Ottamatta kantaa millään tavalla ydinvoimapäätökseen
meillä on nyt otettava kantaa siihen, että kotimainen
bioenergia ja uusiutuva energia ja luonnonmukainen energia aurinkolämpö mukaan
lukien voisivat nopeasti saada runsaampaa jalansijaa Suomen energiataloudessa.
Suomesta löytyy paljon puuenergiaa, turve-energiaa.
Puun polttoa voitaisiin monella tavalla edistää.
Esimerkiksi kotipaikkakuntani Haapamäki on julistautunut
pellettikyläksi. Löytyy pellettien valmistusta,
pelletin polttolaitteitten valmistusta, pellettien kuljetusta. On
kyse kokonaisketjusta, joka on erittäin toimiva ja hinnaltaan kilpailukykyinen
polttoöljyyn verrattuna. Lasketaan, että kustannukset
pelletin poltosta ovat ainoastaan noin 30 tai 50 prosenttia öljyn
energiakustannuksista.
Se, miksi pelletin käyttöön, vaikka
se noin edulliselta näyttää ja edullista
on, ei ole siirrytty, osaltaan johtuu siitä, että tukitoimet,
joilla kiinteistönomistajat voisivat siirtyä kotimaista
energiaa käyttämään, eivät
ole olleet riittäviä. Omakotitaloissa ja muissakin
energiaa käyttävissä kohteissa saattaa
olla hyvin toimintakykyiset öljynpolttolaitteet tai muut
energiajärjestelmät, jotenka kiinnostus investoida
merkittäviäkin summia, esimerkiksi omakotitalossa
kymmenisentuhatta euroa, uuteen, bioenergiaa käyttävään
järjestelmään on jäänyt
liian vähäiseksi. Siksi näkisin, että meidän
tulisi löytää kaikki keinot, joilla tukitoimin,
lainoituksin voitaisiin innostaa kotitalouksia, maatiloja, mutta
myöskin kuntia, seurakunta, yrityksiä käyttämään
kotimaista bioenergiaa.
Kysymyshän on paitsi metsätalouden kannalta
merkittävästä metsien hoidosta myös
ympäristön hoidosta, maiseman hoidosta, ja kysymys
on maaseudun työllisyydestä. Raha liikkuisi maaseudulla
maakunnissa, ja samalla vältettäisiin työttömyysmenoja,
kun olisi saatavana työstä ainakin jonkinlaisia
työtuloja, yrittäjätuloja. Ehkäpä bioenergiassa
toki pitäisi saada jonkunlainen hintakin energialähteestä.
Nythän esimerkiksi on niin, että tiedemiehet käyvät
kiistaa, minkä verran poistuu hivenaineita ja muita puun
kasvulle välttämättömiä aineita
siinä, että energia otetaan talteen. Tulisi selvittää,
millä tavalla tuhkan muodossa sitten hivenaineet ja kivennäisaineet voitaisiin
toimittaa takaisin maaperään metsänkasvun
hyväksi lähtökohdaksi.
Mutta jotta tässä asiassa voitaisiin edetä,
niin olen tehnyt lakialoitteen arvonlisäverolain 85 a §:n
muuttamisesta, jolla arvonlisäveroa kotimaisella bioenergialla
lämmitettäessä laskettaisiin 8 prosenttiin.
Tietysti ihanne olisi, jos voitaisiin päästä ihan
arvonlisäverottomaan polttoon, mutta tuo 8 prosenttiakin
olisi parempi kuin nykytilanne. Nythän on se mieletön
tilanne, että vaikkapa halkojen ostaja joutuu maksamaan
noista haloista arvonlisäveron, ja kyllä me ymmärrämme, että ei
se ainakaan lisää kiinnostusta kiinteän puupolttoaineen
käyttöön.
Samoin pitäisi arvonlisäveroratkaisulla edistää kotimaisia
energianpolttolaitteita ja energiantuottolaitteita, kuten aloitteessani
olen tuonut esille, myöskin maalämpölaitteistoja,
aurinkoenergialaitteistoja ja tuulienergialaitteistoja. Näillä kaikilla
voitaisiin korvata ulkoa tuotavaa energiaa ja säilyttää pääomia,
työtuloja ja rahaliikennettä kotimaassa.
Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä aloite, jonka
valmisteluun on tehty paljon työtä, voisi saada
ansaitsemansa huomion osakseen asianomaisessa valiokunnassa.
Keskustelu päättyy.