Merja Kyllönen /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä olevassa lakialoitteessa esitetään rikoslain 23 §:n muuttamista seuraavalta osin: Jos henkilö kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua nautittuaan alkoholia niin, että ajon aikana tai sen jälkeen laissa säädetty veren tai uloshengitysilman alkoholipitoisuuden raja ylittyy, niin ainoastaan ennen ajoa tai sen aikana nautittu alkoholi voi johtaa rangaistukseen. Tämän vuoksi rattijuopumuksesta epäilty voi väittää, että hän on nauttinut alkoholia vasta ajon jälkeen, vaikka ei ole sitä tosiasiallisesti tehnyt. Rattijuopumukseen syyllistynyt voi myös nauttia alkoholia välittömästi onnettomuuden jälkeen päihtymystilansa tai alkoholiongelmansa vuoksi taikka tarkoituksenaan sotkea mittaustuloksia. Näitä ta-pauksia kutsutaan jälkinauttimiseksi.

Jälkinauttimisella tarkoitetaan tilannetta, jossa liikenneonnettomuuteen osallinen pyrkii välttämään syytökset tapahtumien aikaisesta humalatilasta väittämällä alkoholin nauttimisen alkaneen vasta onnettomuuden jälkeen. Yleinen selitys on, että kolari on ajettu selvänä ja tapauksen aiheuttama järkytys on vasta käynnistänyt alkoholin nauttimisen. Samanlaisia väitteitä rattijuopot käyttävät myös sellaisissa tilanteissa, joissa rattijuoppoa ei ole saatu tien päältä kiinni, vaan poliisi menee esimerkiksi epäillyn kotiin tavoittaakseen rattijuopumuksesta epäillyn kuljettajan. Ja alkoholia runsaasti käyttävät ja toistuvasti humalassa autoilevat osaavat varmasti käyttää sumeilematta jälkinauttimiskeinoa hyväkseen.

Kansanterveyslaitoksen tilastojen mukaan vuosittain noin 1 700 kuljettajaa tutkitaan verikokein sen vuoksi, että alkoholia on nautittu tai väitetty nautitun ajon jälkeen. Nämä tapaukset työllistävät poliisia ja terveysasemia ja syövät molempien jo valmiiksi erittäin niukkoja resursseja. Suomessa alkoholin palamisnopeutta selvitetään verikokeiden avulla ja sitä varten rattijuoppoja kuljetetaan terveyskeskuksiin. Yhteiskunnassa käydään erittäin vilkasta keskustelua rattijuoppojen aiheuttamista vahingoista ja kärsimyksistä.

Väite jälkinauttimisesta tilanteessa, jossa liikenneonnettomuuteen joutunut kuljettaja on paennut onnettomuuspaikalta, koetaan laajasti epäoikeudenmukaisena toimintana, johon lainsäädännön keinot ovat usein riittämättömät. Rattijuopumus ja siihen suhtautuminen alkaa olla maamme vakavin liikennekulttuuriongelma. Asiaa vähätellään, ja promillerajojen kiristäminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa.

Suomessa jää kiinni joka vuosi 26 000 rattijuoppoa. Määrä on kolme kertaa enemmän kuin Norjassa. Ero ei johdu pelkästään lisääntyneistä puhallutuksista. Yli puolet rattijuopoista jää kiinni sivullisen ilmiannon tai kolarin perusteella. Naapurimaihin verrattuna maamme tilanne on armottoman surkea, ja vaikka rattijuopumuksen uusijan auto, rikoksentekoväline, on voitu takavarikoida vuodesta 2002 lähtien, keinoa käytetään edelleen liian harvoin. Tiellä tavataan rattijuopumuksen uusijoita, joilla on tilillään kymmenkuntakin rattia. Pelkästään Sisä-Savossa noin 60 prosenttia poliisilta syyttäjille lähtevistä pöytäkirjoista liittyy rattijuoppouteen, ja vuosittain koko maassa käräjille menee näitä tapauksia yli 25 000, eli ei todellakaan puhuta enää pienistä ja halvoista ongelmista.

Norjalaisen lainsäädännön osalta jälkinauttimisesta seuraa automaattisesti rattijuopumustuomio, ja Ruotsissa on aikeissa samanlaisen lain säätäminen. Norjan lainsäädännössä säädetään, että alkoholia saa nauttia, kun onnettomuudesta on kulunut vähintään kuusi tuntia. Suomessa tulisi ottaa käyttöön hyvin selkeät ja tehokkaat keinot rattijuopumuksen torjumisessa. Jälkinauttimiseen liittyvät tehottomat toimintatavat tulee poistaa sekä rattijuoppouden ehkäisemiseksi että viranomaisten resurssien turhan käytön poistamiseksi. Sekä poliiseille että terveysasemien henkilöstölle riittää paljon tärkeämpiä tehtäviä kuin rattijuoppojen kuljettaminen verikokeisiin ja kokeiden suorittaminen.

Rikosprosessissa sovelletaan syyttömyysolettamaa ja tuomitsemiskynnyksen korkeutta ilmentävää in dubio pro reo -periaatetta, jonka mukaan epäselvässä näyttötilanteessa asia on ratkaistava syytetyn eduksi. Tässäkin jälkinauttimiskysymyksessä tulevat esille nämä lakiin perustuvat oikeusolettamat eli legaaliset presumptiot, jotka ovat oikeudellisessa arvioinnissa erityi-sesti todisteluun liittyvissä kysymyksissä tiettyjä päätelmiä, jonka mukaan jokin seikan olemassaolosta seuraa toisen seikan todennäköinen olemassaolo. En usko, että tämä problematiikka voi olla se ainut tekijä, minkä takia jälkinauttimisesta Suomessa ei voitaisi säätää lailla.

Ehdotan rikoslakiin säännöstä jälkinauttimisen kriminalisoinnista. Tämän pykälän 1 momentissa säädetystä rattijuopumuksesta tuomitaan myös kuljettaja, jonka kuljettama ajoneuvo on osallisena liikenneonnettomuudessa ja joka onnettomuuden jälkeen pakenee onnettomuuspaikalta tai syyllistyy rikoslain 23 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun liikennepakoon nautittuaan alkoholia tai käytettyään huumausainetta 6 tunnin kuluessa liikenneonnettomuuden jälkeen niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ylittää rattijuopumukselle säädetyn rangaistavuuden rajan.

Toivon, että valiokunnassa kiinnitetään asiaan huomiota riittävällä vakavuudella ja asiasta muodostetaan Suomeen laki.