6) Hallituksen esitys alkoholirikoksia koskevien säännösten
uudistamisesta
Heidi Hautala /vihr(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Alkoholirikoksia koskevien säännösten
uudistaminen liittyy rikoslain kokonaisuudistukseen. Rikoslakiin
lisätään uusi 50 a luku alkoholirikoksista.
Rikoslakiin sisällytetään muun muassa
säännökset alkoholirikoksen perustekomuodosta
sekä törkeästä ja lievästä alkoholirikoksesta.
Alkoholin markkinointia koskevat säännökset
sijoitetaan kuitenkin elinkeinorikoksia koskevaan 30 lukuun. Oikeushenkilön rangaistusvastuu
ulotetaan koskemaan vakavampia alkoholirikoksia hallituksen esityksen
mukaisesti. Alkoholilaissa säilytetään
vain alkoholirikkomusta koskevat säännökset.
Alkoholirikossääntely on paikoin varsin iäkästä ja
hajanaista. Lakitekninen uudistaminen on siis tarpeen.
Nyt käsiteltävän uudistuksen yhteydessä kumotaan
muun muassa vuoden 1968 alkoholilain voimassa olevat rangaistussäännökset.
Pakkokeinolaissa mahdollistetaan henkilöntarkastus myös
lievän alkoholirikoksen osalta vastaavasti kuin esimerkiksi
näpistyksen yhteydessä on jo nykyisin. Valiokunnan
mietintöön sisältyvä uusi lakiehdotus,
4. lakiehdotus, liittyy julkisen kulkuneuvon kuljettajan toimivaltuuteen
ottaa alkoholijuoma pois häiriötä aiheuttavalta
matkustajalta. Lailla korjataan lainsäädäntöön
muodostunut tahaton aukko.
Arvoisa puhemies! Mietinnössä nousee esille kaksi
enemmän käsiteltyä teemaa. Ensimmäinen koskee
puuttumista alaikäisten laittomaan alkoholijuomien hallussapitoon,
jota tehostetaan. Tässä on kysymys siitä,
että pussikaljat saadaan pois. Poliisille annetaan toimivalta
tarkastaa alaikäisen mukana olevat tavarat ja päällisin
puolin hänen vaatteensa, jos alaikäistä epäillään
todennäköisin syin alkoholijuoman hallussapitoikärajoja
koskevasta rikkomuksesta ja jos tarkastus voi tapahtua puuttumatta
loukkaavalla tavalla epäillyn henkilökohtaiseen
koskemattomuuteen. Tarkastuksen yhteydessä löytynyt
alkoholijuoma voidaan ottaa pois ja hävittää.
Alkoholin hallussapitoikärajoilla suojellaan alaikäisiä alkoholin
haitoilta, ja ilman tarpeellisia keinoja valvonta olisi vaikeaa.
Tässä lakivaliokunnan lisäämässä alaikäisen vaatteiden
tarkastuksessa ei ole kyse pakkokeinolain mukaisesta henkilöntarkastuksesta.
Sitä koskeva esitys annettiin viime kaudella, mutta perustuslakivaliokunta
totesi siinä valtiosääntöoikeudellisia
ongelmia ja esitys raukesi. Tällä lainmuutoksella
lakivaliokunta haluaa selventää lain tasolla nuoren
vaatteisiin kohdistuvan tarkastusoikeuden rajoja. Tämä on
tärkeää sekä tarkastettavan
että tarkastusta suorittavan oikeusturvan kannalta. Mielestäni
valiokunta löysi yhteistyössä oikeusministeriön
kanssa tähän kysymykseen erittäin hyvän
kompromissin.
Toiseksi lakivaliokunta käsitteli tavanomaista laajemmin
alkoholin niin sanottua mielikuvamainontaa. Tutkimusten mukaan,
joita esiteltiin muun muassa viime viikolla täällä eduskunnassa terveyden
edistämisryhmän järjestämässä seminaarissa,
lapset ja nuoret altistuvat alkoholin mainonnalle ja pitävät
sitä viihdyttävänä. Tämän on
todettu lisäävän alkoholinkäyttöä ja
alkoholinkäytön aloittamisen todennäköisyyttä.
Lakivaliokunta toteaa myönteisenä seikkana sen,
että terveyden edistämisen politiikkaohjelmalla
on kannanotto vuoden 2008 alusta toteutettujen mainontarajoitusten
vaikutusten selvittämisestä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta
on toistuvasti kiinnittänyt huomiota alkoholimainontaan
ja kannattanut useissa eri mietinnöissään
ja lausunnoissaan alkoholimainonnan rajaamista tuotetietojen esittämiseen.
Tällainen kannanotto sisältyy muun muassa myöskin
tänään myöhemmin käsittelyssä olevaan
valtiovarainvaliokunnan mietintöön, ja sosiaali-
ja terveysvaliokunta on antanut lausuntonsa valtiovarainvaliokunnalle.
Se koskee alkoholiveron korottamista 10 prosentilla.
Mutta nyt ensimmäistä kertaa eduskunnalle esitetään
hyväksyttäväksi lausuma, jossa todellakin
halutaan, että hallitus selvittää viimeksi
voimaan tulleiden alkoholin mainontarajoitusten vaikutukset ja arvioi
mielikuvamainontaa koskevien lisätoimenpiteiden tarpeen.
Tällaista selvitystä eduskunnan esitetään
edellyttävän hallitukselta kevätistuntokauden
2010 loppuun mennessä. Nämä viimeksi
voimaan astuneet rajoitukset koskevat esimerkiksi sitä,
että televisiossa ei saa esittää alkoholimainoksia
ennen kello 21:tä, mutta aivan objektiivisten havaintojen
mukaan voi todeta, että nämä mainokset
ovat keskittyneet kello 21:n jälkeen siten, että niitä esitetään
nimenomaan nuorten suosikkisarjojen tauoilla. Toiseksi kiellettiin
alkoholin mainonta elokuvissa. Nyt siis lakivaliokunta esittää,
että eduskunta edellyttäisi hallituksen selvittävän
näiden vaikutukset ja arvioivan tätä mielikuvamainontaa
koskevien lisätoimenpiteiden tarvetta.
Mietintöön sisältyy yksi vastalause.
Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En, ed. Hautala, oikein hyväksy enkä ymmärrä kyllä tämmöistä mainontakieltoa,
en edes tässä asiassa, ja ylipäätänsä kaiken
kieltämistä tästä yhteiskunnasta.
Voisin sanoa vain sen, että lapsille ja nuorille kaikkein
tärkein esimerkki on koti. Jos siellä ryypätään
ja rällätään ja jos vielä ostetaan
lapsille Alkosta viinaa, niin se on paljon paljon pahempaa kuin
jokin mielikuvamainonta, joka tulee televisiosta kello 21:n jälkeen.
Jokainen ymmärtää, mitä se mainonta
on. Mainonta on mainontaa, eivätkä meidän
mainokset ainakaan, mitä minä olen katsonut, ole
sellaisia, että niistä voisi alkoholisoitua, mutta
siitä voi kyllä nuori saada alkoholimyrkytyksen,
jos vanhemmat juovat ja juottavat.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä nyt käsittelyssä oleva
hallituksen esitys ja lakivaliokunnan mietintö ovat tulosta
siitä, että sosiaali- ja terveysministeriö ja
oikeusministeriö ovat tehneet aktiivista ja pitkäaikaista
yhteistyötä itse asiassa työryhmätasolta
aina vuodesta 2001 alkaen, ja tämä on osa tätä työtä.
Ja niin kuin oikeusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö totesivat
lakivaliokunnassa, esityksessä ei muuteta alkoholipoliittisia
linjauksia, vaan kyseessä on rikoslain kokonaisuudistuksen
periaatteiden toteuttaminen sekä lisäksi vanhojen
säännösten kääntäminen
nykysuomeksi. Tämä kuitenkin meinasi mennä sellaiseksi
käsittelyksi lakivaliokunnassakin, että olisimme
lähteneet tekemään vajavaisella asiantuntijakuulemisella
alkoholipoliittisia linjauksia, ja sen takia tämän lain
käsittely kesti lakivaliokunnassa luvattoman kauan, seisoi
pöydällä kuukausikaupalla, ennen kuin
asiaa saatiin eteenpäin.
Valiokunnan puheenjohtaja ed. Hautala kävi hyvin läpi
tämän lain tärkeimmät muutokset
ja sen, mihin tällä alkuperäisesti tähdättiin.
En lähde niitä tässä toistamaan,
mutta nostan esille nuo kaksi ongelmakohtaa, jotka lakivaliokunnassa erityisesti
keskustelua aiheuttivat. Toinen oli se, että tämä esitys
lähti siitä, että nuorille, alle 18-vuotiaille,
voitaisiin tehdä tarkastuksia, mutta ainoastaan niin, että kun
nuorella on pullo tuolla kadulla kädessä, niin
sen olisi poliisi voinut ottaa pois, tai kun nuori olisi kantanut
niitä kassissa taikka vahingossa laittanut tuon Salmiakki
Koskenkorva -pullon reppuun, niin tämän poliisi
olisi voinut ottaa pois, mutta nuori olisi hyvin nopeasti oppinut,
että järkevämpää onkin
laittaa tuo pullo taskuun ja povitaskuun, ja sinne ei tämä hallituksen
esitys olisi lain kouraa ulottanut, ja se olisi ollut varsin erikoinen
tilanne, että tuonne taskuun piilotettu pullo olisi jäänyt
sitten poliisin saavuttamattomiin.
Tämän ongelman nostivat erityisesti esille keskustan
ja kokoomuksen edustajat lakivaliokunnassa, ja olen erittäin
tyytyväinen kollegoihin siitä, että määrätietoisesti
teimme työtä ja saimme oikeusministeriön
ja myös muut hallituspuolueet taipumaan sen esityksen kannalle,
jonka lakivaliokunta lopulta teki. Tätä 60 b §:ää muutettiin
muotoon, että "- - poliisi voi laittomasti hallussa
pidetyn alkoholijuoman etsimiseksi tarkastaa tällaisen
henkilön mukana olevat tavarat", ja sitten lisäys:
"- - ja päällisin puolin hänen
vaatteensa, jos se voi tapahtua puuttumatta loukkaavalla tavalla
epäillyn henkilökohtaiseen koskemattomuuteen."
Tämä oli erittäin tärkeä meidän
lasten suojelemisen kannalta. Olisi ollut yksinkertaisesti jopa
naurettavaa, että meillä olisi ollut lainsäädäntö,
joka suosii sitä, että nuoret voivat tuolla kaduilla
pullojen kanssa kulkea ja piilottaa ne sitten taskuihin. Mitä se
olisi tarkoittanut alkoholipoliittisesti? Se olisi tarkoittanut
sitä, että nuoret olisivat siirtyneet keskioluesta,
mäyräkoirista, jotka olisivat olleet poisoton piirissä,
entistä väkevämpiin juomiin, sellaisiin juomiin,
jotka mahtuvat pieneen pulloon ja povitaskuun. Tästä kiitokset
erityisesti keskustalle ja kokoomukselle.
Erittäin positiivista valiokuntakuulemisessa oli muun
muassa Itäkeskuksen poliisipiirin komisario Jere Roimun
asiantuntijakuuleminen. Hän kertoi Itäkeskuksen
poliisipiirin nuorten alkoholinkäyttöön
ja hallussapitoon puuttumisen tehostetusta kampanjasta, joka lähti
liikkeelle vuonna 2006, ja se oli erittäin mielenkiintoista kuunneltavaa
siitä, miten poliisit pystyvät tekemään
jo nykylainsäädännönkin puitteissa
tuota ennalta ehkäisevää työtä ja
puuttumaan näihin tilanteisiin, mutta asiantuntijakuulemisessa
nousivat monta kertaa esille nämä nykylainsäädännön ongelmat,
jotka nyt onneksi saadaan korjattua.
Toinen ehkä erikoinen tilanne oli se, että valiokunnassa
ryhdyttiin keskustelemaan varsin laajasti mielikuvamainonnasta.
Asiantuntijakuulemisessa kuultiin asiantuntijoita, jotka olivat sitä mieltä,
että mielikuvamainonta tulee kieltää kokonaisuudessaan,
mutta myös kuultiin asiantuntijoita, jotka olivat sitä mieltä,
että tällaisiin toimenpiteisiin ei ole syytä eikä tarvetta
ryhtyä. Meille muun muassa kerrottiin siitä, miten
oma valvonta toimii tällä hetkellä: esimerkiksi
alan toimijat ovat rajanneet mainontaa jo omatoimisesti hyvin paljon
tiukemmaksi kuin tämän päivän
lainsäädäntö vaatii ja tehneet
omia pelisääntöjä omalle alalleen,
ja ne ovat olleet varsin toimivia. Yksi hyvä esimerkki
tällaisesta vastuullisesta toiminnasta, jota yrittäjät
ja kauppiaatkin edustavat, on se, että esimerkiksi ikärajavalvonnassa
18-vuotiaiden ostoikää valvotaan niin, että monet
kauppiaat vaativat tarkistamaan paperit aina, kun henkilö näyttää 20-vuotiaalta
tai sitä nuoremmalta, eli on menty selkeästi tiukempaan suuntaan.
(Ed. Mieto: Entäs myyjät?)
Tässä mielikuvamainonnassa olisi ollut haluja
osalla valiokunnan jäsenistä mennä hätiköiden
kieltämään mielikuvamainonta täydellisesti, ja
itse pidin jopa tätä valiokunnan kirjausta hieman
erikoisena. Ponnessa valiokunta toteaa, että mielikuvamainontaa
koskevien lisätoimenpiteiden tarve tulee selvittää tuonne
vuoden 2010 loppuun mennessä. Itse olisin edustanut mieluumminkin
sitä näkökantaa, että olisi
ollut järkevää tarkastella tätä alkoholimainonnan
lainsäädäntöä kokonaisuutena
eikä puuttua ainoastaan yhteen mielikuvamainontaa koskevaan
kohtaan siinä, vaan tarkastella laajasti, mitä meidän
alkoholipolitiikassamme olisi tehtävä, että nuorten
alkoholinkäyttöä ja alkoholinkäytön
aloittamista voitaisiin siirtää myöhemmäksi.
Mutta tästä lakivaliokunta sai lopulta puristettua
esityksen, joka on minun mielestäni hyväksyttävissä ja
erittäin positiivinen. Vielä lopuksi toistan tuon
poliisille tulleen oikeuden tarkastaa myös vaatteet ja
sen, että näistä tarkistuksista ei enää tulevaisuudessa
tarvitse tehdä niin tarkkoja kirjauksia ja monimutkaista
byrokratiaa kuin tänä päivänä.
Siinä myös mentiin valiokuntakäsittelyssä erittäin
järkevään suuntaan. Siitä erityisen
kiitoksen ansaitsee ed. Kaltiokumpu.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Johannes Koskinen.
Sanna Lauslahti /kok:
Arvoisa puhemies! Alkoholirikoslaki uudistuu, modernisoituu
ja saa oman lukunsa alkoholirikoksista. Samoin mukana on erittäin
tärkeä lausuma.
Miksi me täällä olemme jälleen
puhumassa alkoholista? 1960-luvulla Suomessa juotiin 2 litraa alkoholia
per asukas. Eurooppalaisessa Suomessa juodaan 10,4 litraa per asukas.
Suomalaiset juovat ilojuomaa eniten Euroopassa. Täällä ei tartu
pulloon pelkästään turmiolantommi vaan myös
yhä useampi nainen ja eläkeläinenkin
juo. Miksi? On syytä ehkä tarkastella, mitä on
aikaisemmin tapahtunut.
Voisi sanoa, että alkoholipolitiikkamme on aikaisempina
vuosina ollut löperöä löperömpää. Alkoholin
saatavuutta on parannettu. Alko on esimerkiksi yhä useamman
kaupan sisällä. Alkoholiveron lasku 2004 antoi
oman sykäyksensä kulutuksen kasvulle, samoin mainonnan
vapauttaminen mietojen juomien kohdalla on yksi syy, miksi me olemme
joutuneet tähän lausumaankin tänä päivänä tarttumaan
uudelleen.
Miksi tarvitsemme tiukempaa alkoholipolitiikkaa? Huolimatta
siitä, että alkoholi tuo itsevarmuutta ujoille,
se on myös keino hankkia elämyksiä. Mutta
alkoholi tuhoaa terveyttä, ihmissuhteita ja rikkoo myös
useita perheitä. Moni pieni lapsi on joutunut humalaisen
vanhempansa pahoinpitelemäksi tai kestämään
tyhjää jääkaappia samalla, kun
hänen vanhempansa on maannut sammuneena lattialla. Moni
vauva vahingoittuu jo äitinsä kohdussa. Alkoholisti
on itsekäs tarpeissansa. Alkoholismi myös maksaa
yhteiskunnallemme paljon, ja se maksaa paljon. Vuonna 2006 alkoholin
käyttö aiheutti kustannuksia noin 0,7—0,9
miljardia. Näihin kustannuksiin voidaan vaikuttaa. Tässä meillä päättäjillä on oma
roolimme, ja se rooli on myös lakivaliokunnalla, koska
kyse on yhteisistä rahoista. Meidän tehtävämme
on estää uusien alkoholistien sairastuminen ja
myöskin vaikuttaa ja ohjata nuoriamme oikeaan suuntaan.
Meidän tulee tarttua juuri kysyntää lisäävien tekijöiden
poistamiseen. Ensinnäkin, mikä nousee tässä lausumassa
voimakkaasti esille ja myös mietinnössä,
on se, millä tavalla mainonta vaikuttaa käyttöön.
Valitettava tosiasia on, että mielikuvamainonta vaikuttaa
myös meihin aikuisiin. Jos viskiä juomalla tulemme
menestyviksi ja seksikkäiksi, totta kai se juoma houkuttaa,
tai jos trendikäs drinkki saa meidän keski-ikäiset näyttämään
nuorilta, kukapa sellaista ei ottaisi. Ei ole pelkästään
nuorista vaan myös meistä aikuisista kysymys.
Miten mielikuvamarkkinointi sitten vaikuttaakaan nuoriin ja
erityisesti pieniin lapsiin, jotka ovat alttiita vaikutteille, joiden
itsetunto on vasta rakentumassa? Tästä on tutkittua
tietoa, mutta jo järkikin sanoo, että positiivisiin
mielikuviin liitetty mainonta lisää merkittävästi
käyttöä. Valitettavan usein tämän
päivän lapset on jo pienestä pitäen
ympäröity alkoholimainoksilla. Esimerkiksi kulkiessani
pari päivää sitten linja-autolla se oli
käytännössä sisustettu siideri-
ja viinimainoksilla. Nuori törmää näin
ollen mainoksiin hyvin monissa paikoissa. Viime viikon seminaarissa
nuoret kertoivat, että nuoret tuntevat paremmin alkoholimerkit
kuin meidän presidenttimme. Tässä kohdassa
meidän tulisi olla huolissamme.
Elinkeinoa harjoittavat sanovat, että mainonta ei lisää käyttöä vaan
vaikuttaa ainoastaan merkkien välillä. Näin
ei tietenkään ole. Markkinoijan ainoa tavoite
on lisätä juomien myyntiä, miksi muuten
rahaa käytettäisiin mainontaan? Toiseksi lasten
ja nuorten on aivan liian helppo saada alkoholia. Ne, jotka ovat
täyttäneet 18, ostavat usein nuoremmille. Jotkut
aikuisetkin hakevat lapsille välityspalkkiosta juomaa,
ja joiden-kin omat vanhemmat tekevät vastaavasti. Tämä on
asia, johon poliisilla pitäisi olla tiukempi ote. Nyt käsillä olevan alkoholirikoslain
50
luvun 2 §:ssä on kriminalisoitu törkeä alkoholirikos.
Arvoisa puhemies! Vihdoin viimein liberaalia alkoholipolitiikkaamme
on alettu ravistella. Kulutus on saatava laskuun, vähennettävä alkoholismiin
sairastuvien määrää, alkoholiveroa
on nostettava, kuten tänään tulee myöhemmin
yksi laki meille ensimmäiseen käsittelyyn. Samoin meidän
tulee miettiä sitä, millä tavalla me
pystymme myös pohtimaan mainonnan roolia.
Tämän illan oikeastaan suurimpia ilonaiheita on
se, että me alkoholirikoslain myötä myöskin kriminalisoimme
alkoholilain vastaisen mainonnan ja annamme myös poliisille
oikeuden tarkastaa nuorten kassit ja tarkistaa päällisin
puolin vaatteet. Lisää toimia tarvitaan: mainonnan
kieltäminen, tiukka ote välitykseen ja myöskin
hintaan vaikuttaminen. Tässä onkin tulevalle mepille
oiva työsarka. Suomen mepit voisivat olla nyt yhteisrintamassa
EU:ssa, lähteä hakemaan ratkaisua, jolla me pystymme
pienentämään alkoholilastia rajoillamme.
Tässä olisi seuraaville vuosille ehkä merkittävin
tehtävä.
Yhden kysymyksen myös nostaisin esille: Onko täysin
välttämätöntä, että ruokakaupoista saa
ostaa sellaisia tuotteita, jotka ovat jollekin käyttäjäryhmälle
esimerkiksi ikärajalla kiellettyjä?
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa puhemies! Suuri osa suomalaisista lapsista ja nuorista
altistuu jatkuvalle alkoholimainonnalle. Tutkimukset osoittavat,
että lapset ja nuoret kiinnittävät huomiota
alkoholimainoksiin, pitävät niitä viihdyttävinä ja
muistavat hyvin niiden sisältöjä.
TNS Gallupin tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan nuorten
yleisimmin käyttämät alkoholituotteet,
olut, siideri ja lonkero, ovat juuri niitä tuotteita, joiden
mainontaa nuoret havaitsevat parhaiten. Näiden tuotteiden
mainonta on suurelta osin mielikuvamainontaa, jolla viestitetään, että alkoholi
on osa nuorten hyvää elämää.
Mainoksissa käytetään usein nuoria aikuisia,
jotka kuuluvat alaikäisten keskeisimpään
viiteryhmään ja toimivat siten esimerkkeinä alkoholin käyttötapojen
omaksumisessa.
Mainoksissa esitettyihin alkoholin käyttötilanteisiin
liittyy tavallisesti rento tunnelma, vauhtia, huumoria sekä sosiaalista
menestystä, joiden kaikkien annetaan ymmärtää olevan
seurausta mainosten juoman nauttimisesta. Hyvä esimerkki
mielikuvia luovasta mainoksesta on erään tunnetun
siiderimerkin mainos, jossa nuoret ja kauniit ihmiset nousevat kirjaimellisesti
ilmaan leijumaan juotuaan siideriä. Kyseessä on siis
varsinainen tunnelman kohottaja.
Arvoisa puhemies! Maalaisjärkikin sanoo, että alkoholimainokset
vaikuttavat nuoriin, eiväthän aikuisetkaan ole
niille immuuneja. Moni raavas mies ja miksei nainenkin suorastaan
herkistyy nähdessään kuvan kesäisestä rantasaunan terassista,
tyynestä järvimaisemasta ja huurteisesta oluesta.
Toisin kuin aikuiset, lapset ja nuoret ovat kuitenkin mainonnan
edessä melko aseettomia, sillä heidän
kykynsä nähdä mainosten läpi
ja suhtautua niihin kriittisesti on vielä kehittymätön.
On siis yhteiskunnan velvollisuus suojella heitä sellaiselta
mainonnalta, joka voi vaikuttaa heihin vahingollisesti.
Alkoholijuomien tv-mainonnan rajaamisesta loppuiltaan ei ole
merkittävää hyötyä,
sillä kouluterveystutkimusten mukaan vain muutama prosentti
14-vuotiaista ja sitä vanhemmista menee nukkumaan 9:n aikaan
illalla. Nuoret viettävät paljon aikaa television ääressä nimenomaan
ilta-aikaan, ja heidän suosimiensa tv-sarjojen ja elokuvien
mainostauoilla näytetään runsaasti alkoholimainoksia.
Näiden seikkojen valossa mielestäni ainoa oikea
ratkaisu olisi rajoittaa alkoholimainonta Ranskan-mallin mukaan
vain tuotetietojen kertomiseen ja kieltää se lisäksi
kokonaan televisiossa ja elokuvissa.
Arvoisa puhemies! Alkoholin käyttöön
liittyy vakavia kansanterveydellisiä riskejä,
ja erityisen haitallista juominen on nuorille, joiden fyysinen kasvu
ja kehitys ovat vielä kesken. Varhain omaksutut kulutustottumukset
pysyvät usein myös aikuisiällä,
joten humalajuomista nuorena harrastavilla on suuri riski jatkaa
aikuisiälläkin samaan malliin. Panimoteollisuuden
kannalta tämä on tietenkin varsin edullinen asetelma,
ja tässäkin salissa istuu varmasti henkilöitä,
jotka toimivat tämän teollisuudenalan asiamiehinä.
Tulen asian yksityiskohtaisessa käsittelyssä esittämään
jättämäni vastalauseen mukaisen pykälämuutosehdotuksen.
Oiva Kaltiokumpu /kesk:
Arvoisa puhemies! Aivan aluksi täytyy todeta, että hallitus
on tehnyt tässä hyvää työtä,
kun on parsinut kasaan tämän alkoholirikoslain
kokonaisuudistusasian, joka edelliselle eduskunnalle edellisen hallituksen
toimesta annettiin mutta joka sitten vedettiin pois, koska siitä ei
löydetty yhteistä näkemystä tai
se ei ollut ilmeisesti sitten valmis vielä silloin hyväksyttäväksi.
Tässähän kokonaisvaltaisesti käsitellään
alkoholiseuraamusjärjestelmää ja myöskin
viranomaisten toimivaltuuksia suhteessa tähän
valvonnan toteuttamiseen.
Niin kuin täällä edellä on
tullut esille, niin on hyvä, että yhteiskunnassa
havahdutaan päihteiden merkitykseen kansalaisten kärsimyksissä ja erityisesti
niissä ihmisissä, jotka joutuvat päihteiden
väärinkäyttäjiksi, ja toisaalta
sitten läheisissä perheessä tai muissa
läheisissä, jotka joutuvat kärsimään
siitä, että joku on alkoholisoitunut tai käyttänyt
päihteitä väärin, ja kolmanneksi
siinä, että esimerkiksi tapot ja murhat 80-prosenttisesti tehdään
alkoholin tai muiden päihteiden alaisena ja useimmat rikokset
liittyvät tavalla tai toisella alkoholin tai päihteiden
väärinkäyttöön.
Olisi toivottavaa, että yhteiskunnassa herättäisiin
näihin ongelmiin oikeasti. Me voimme ne havaita, kun menemme
tuohon Helsingin keskustaan ja avaamme silmämme ja katsomme
vähän ympärillemme; siellä on
kaiken ikäisiä nuorista lähtien, jotka
ovat sortuneet päihteisiin. Mutta me tietysti ehkä omasta
näkökulmastamme katsoen parempiosaiset ohitamme
nämä ihmiset surkeina tyyppeinä, jotka
häiritsevät yhteiskunnan rauhaa. Ammattini puolesta
olen katsonut kasvotusten päihteiden väärinkäytön
seurauksia, väkivaltaa, perheväkivaltaa, murhaajia, tappajia
ja pahoinpitelijöitä, ja tässä mielessä tämä alkoholirikoslain
uudistus on tervetullut.
Kuten täällä ed. Heinonen totesi,
tässä esityksessä oli kovin puutteita.
Erityisesti kaksi suurinta hallituspuoluetta vaativat näihin
muutoksia, ja pitkällisen kädenväännön
jälkeen oikeusministeriön ja oikeusministerin
kanssa me löysimme sitten hyvän ratkaisun, josta
voidaan todeta, että tämä laki käytäntöön
soveltuneena on erinomaisen hyvä, ja toisaalta tästä kyllä sitten
kuuluu kunnia koko tälle valiokunnalle. Me teimme sitten
kuitenkin ihan käytäntöön soveltuvan
lain.
Otan esille pari asiaa, jotka ovat keskeisiä tämän
valvonnan kannalta.
Lakiesityksessä alun perin lähdettiin siitä,
että poliisi saa tarkastaa vain nämä tavarat,
jotka sellaisella henkilöllä on mukana, joka ei
saa pitää alkoholia hallussaan, ja tämä toimenpide
tulisi kirjata pakkokeinolain säännösten
mukaisesti.
Toisaalta esitys sisälsi sen, että kun poliisi
ottaa haltuunsa alaikäiseltä laittoman alkoholijuoman,
niin tämän hävittäminen ei voi
tapahtua suoraan poliisimiesten toimesta vaan se olisi edellyttänyt
takavarikon tekemistä. Takavarikko tarkoittaa sitä,
että täytyy todisteellisesti tehdä ja laatia
siitä kirjallinen pöytäkirja ja antaa
todistettu jäljennös tälle kohteelle.
No, tämäkin vielä saattaisi olla
kohtuullista, jos viranomaisilla tämmöiseen olisi
aikaa, mutta nykyinen järjestelmä meneekin poliisin
rikosilmoitusjärjestelmään eli tietokoneille,
ja siellä on takavarikosta mahdollisuus tavallisella poliisimiehellä vain
kirjata se sinne. Sen jälkeen poliisipäällystöön
kuuluvan tulee hyväksyä tämä takavarikko
ja antaa määräys hävittämisestä,
minkä jälkeen poliisimiehet hävittävät
sen alkoholijuoman, minkä jälkeen taas poliisipäällystöön kuuluva
sitten hyväksyy ja kuittaa sen hävittämisen.
Eihän tämmöinen byrokratia olisi mitenkään
ollut järkevää, ja hallituksen esityksessäkin tietysti
lähdettiin siitä, että tämä menettely
nyt käytännössä toteutetaan
maan tavan mukaisesti niin, että käytännössä poliisipartio
tuommoisella maalaisjärjellä toimii. Jos lapsella
on viinaa hallussa, poliisi sanoo, että annat sen alkoholijuoman
pois, ja kaataa sen maahan. Tätä byrokratiaa,
kun tästä ei ole tarkemmin säädetty,
ei käytännössä tehdä.
Ensimmäinen muutosasia kohdistui tähän
hävittämisasiaan. Me lähdimme siitä pitkällisten keskustelujen
oikeusministeriön ja sisäministeriön
kanssa, että annetaan poliisimiehille oikeus hävittää se
alkoholijuoma, vähäinen määrä,
suoraan siellä kentällä.
Toisaalta tuli ongelmaksi se, että kun se pitäisi
kirjata takavarikkomenettelyllä, niin se edellyttäisi
jo sitten tämän lapsen viemistä poliisilaitokselle
ja vanhempien ja sosiaalitoimen tilaamista sinne ja sitten pitäisi
kirjata ikiajoiksi riki-järjestelmään
alaikäisen alkoholijuoman takavarikko, jolloin päädyttiin
siihen, että tämä ei ole hyvä menettely,
ja päädyttiin ratkaisuun menetellä alkoholijuoman
kanssa sillä tavalla, kuin poliisilain 23 § määrittelee,
eli se voidaan kirjata johonkin poliisin rekisteriin ja sitten hävittää. Tämä rekisteri
tässä tapauksessa on hätäkeskusjärjestelmän
tietojärjestelmä, johon jokainen poliisin kentällä tekemä tehtävä kirjataan,
johon kirjataan jokaisen partion kutsut ja poliisimiehet nimeltä,
ketkä ovat siellä liikkeellä. Nyt tämä hävittäminen
tapahtuu sillä tavalla, kun tämä laki astuu
voimaan, että poliisipartio ottaessaan alkoholijuoman haltuun
voi hävittää sen siinä ja ilmoittaa
sinne hätäkeskusjärjestelmään,
että me olemme hävittäneet alkoholijuoman
tältä ja tältä henkilöltä ja
se on tapahtunut tällöin ja tällöin,
ja se on järkevää. Se ei vaadi poliisin
menemistä poliisilaitokselle, ei vaadi lapsen viemistä poliisilaitokselle,
ja tietysti tässä tapauksessa sitten poliisi ottaa
yhteyttä jo nykyisten sääntöjen
perusteella ja muutoinkin sosiaaliviranomaisiin ja kotiin.
No, toinen asia, joka liittyi tähän tarkastusoikeuteen.
Tämä henkilötarkastus oli aluksi ajateltu
niin, että siinä voidaan tarkastaa vaan nämä tavarat,
mutta se olisi ollut käytännössä sitä,
että tuossa keskellä Helsinkiä olisi
pyörinyt nuorisojoukko, josta osa olisi ollut vaikka humalassa, olisi
kutsuttu poliisipartio paikalle ja poliisipartio olisi havainnut,
että heillä on siellä kiertämässä Koskenkorva-pullo,
ja kun joku näistä 14-vuotiaista olisi livauttanut
sen poveen, vaikka poliisi olisi sen nähnytkin, niin hän
olisi voinut sanoa poliisille, että nyt sinun toimivaltasi
päättyi tähän, minulla on laiton
alkoholijuoma hallussa mutta et voi ottaa sitä pois tai
syyllistyt itse virkavirheeseen.
No, ei tämmöinen tietenkään
ole järkevää, minkä vuoksi tähän
etsittiin ratkaisua sillä tavalla, että ei käytettäisi
tätä takavarikkomenettelyä ja toisaalta
sitten ulotettaisiin tämmöinen lievempi tarkastus
vaatteisiin, jos on todennäköisiä syitä,
että henkilöllä on laitonta alkoholijuomaa
hallussa.
Vielä sen totean, että todennäköisyyskynnys on
korkeampi kuin "on syytä epäillä". "On
syytä epäillä" on kynnys, josta voidaan
helpommin käyttää poliisin toimenpiteitä,
ja todennäköiset syyt edellyttävät
aika varmaa tietoa siitä, että henkilöllä on
esimerkiksi alkoholijuomaa hallussa, ja nyt tämä päällisin
puolin tarkastus, joka sinne nyt tuli, riittää kyllä hyvin
ja toimii hyvin, että poliisi voi semmoisessa tapauksessa,
jos joku laittaa laittoman alkoholijuoman poveensa, ottaa sen sieltä sillä tavalla
päällisin puolin kopeloimalla ja sitten hävittää äsken
kerrotulla tavalla.
Mutta sitten tämän tarkastuksen kirjaaminen oli
ongelma, joka pakkokeinolain menettelyillä olisi taas aiheuttanut,
että me olisimme säätäneet,
että saa hävittää äsken
kerrotulla tavalla mutta sen tarkastuksen jälkeen pitäisi
lähteä tekemään tarkastuspöytäkirja
poliisilaitokselle, ja se olisi taas tietenkin tarkoittanut sen
nuoren siirtämistä sinne. Mutta tässä päädyttiin
siihen, että samalla tavalla ilmoittamalla hätäkeskusjärjestelmään
poliisimies voi ilmoittaa sinne, että tämä henkilö tarkastettiin
tällöin ja tällöin ja partio
oli tämä ja tämä, otettiin alkoholijuoma
pois ja hävitettiin. Näin ollen tämä tietysti
lisää toisaalta poliisin toimia sen ilmoituksen
suhteen, että täytyy ilmoittaa sinne rekisteriin,
mitä tehtiin, mutta toisaalta tämä järjestelmä myöskin
turvaa sen, että jos hävitetään
alkoholijuomaa, niin se on kirjattu laillisesti, ja toisaalta jos
on tehty tarkastus, niin siitä on tehty laillinen merkintä,
että tämmöinen tarkastus on tehty, jolloin
jäljemmin voidaan arvioida, että jos siellä joku
haluaa kyseenalaistaa sen esimerkiksi valituksella, kantelulla tai
jollakin muulla, niin voidaan tarkistaa, toimivatko viranomaiset
oikein ja käyttivätkö oikeita toimenpiteitä.
Itse olen kovasti tyytyväinen tähän
lakiesitykseen enkä mene näihin muihin kohtiin,
joita tämä myöskin koskee. Tässähän
tarkennettiin joukkoliikenteessä olevan kuljettajan tai
tämmöisen toimivaltaa suhteessa häiritsevän
tai alkoholia käyttävän tai hallussa
pitävän henkilön toimenpiteisiin. Olisi
ollut aika hassua, että poliisilla ei olisi ollut samoja
toimivaltuuksia kuin järjestyksenvalvojalla tai julkisen
kulkuneuvon kuljettajalla, koska tämän kirjaamismenettelyn
tietysti viranomaistoiminnassa täytyy olla niin, että voidaan kirjata
ja laittaa ylös, miten viranomaiset toimivat, mutta nyt
nämä ovat yhteismitalliset ja hyvät.
Kyllä minä kuitenkin loppunäkemyksenä voin todeta,
Heidi, sinulle, että kyllä me kovasti tätä väänsimme
ja välillä olimme eri mieltäkin mutta nyt
tämä laki taitaa olla vielä parempi kuin
se oli sinne lakivaliokuntaan tullessaan.
Lenita Toivakka /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
sisältää erittäin hyviä toimenpiteitä,
joilla tuetaan hallituksen jo harjoittamaa järkevää alkoholipolitiikkaa.
Hallitus on jo useamman kerran sosiaali- ja terveyspoliittisista
syistä tehnyt maltillisia portaittaisia veronkorotuksia,
joihin palataan vielä tänään
myöhemmin illalla, ja täten pyrkinyt korjaamaan
sitä suurta virhettä, joka edellisellä hallituskaudella tehtiin,
kun alkoholiveroa roimasti alennettiin. Onkin tärkeää,
että nyt haetaan näihin moniin syntyneisiin ongelmiin
hyvin erilaisin keinoin ratkaisuja, jotta päästään
aidosti vähentämään alkoholin
käyttöä sekä puuttumaan näihin
haittoihin ja ongelmiin ja lieveilmiöihin, mitä tästä runsaasti
kasvaneesta alkoholin käytöstä on aiheutunut.
On myöskin hyvin tärkeätä pyrkiä monin erilaisin
keinoin vähentämään nuorten
alkoholin käyttöä sekä myöhentämään
sitä aloitusikää, milloin he pulloon
tarttuvat.
Mielestäni alkoholimainonnan rajoittaminen on juuri
oikea toimenpide nuoriin kohdistettuna. Alkoholimainonta luo nuorille
hyvin harhaanjohtavaa kuvaa juomisen seurauksista. Mainonnan avulla
luodaan mielikuvaa siitä, että tiettyä, kuplivaa
juomaa nauttimalla syntyy sosiaalisia suhteita, on hauskaa, menestytään
ihmissuhteissa. Mainoksessa ei kerrota yleensä, miten tarina valitettavan
usein jatkuu tai päättyy. Valitettavasti mainonta
tutkitusti tehoaa nuoriin hyvin paljon paremmin kuin valistus.
Aivan kuten ed. Ukkola sanoi täällä,
vanhemmilla on tärkeä rooli siinä, miten
nuoret alkoholiin suhtautuvat ja miten he sitä käyttävät,
mutta myös viranomaisten ja muiden yhteisössä ole-vien
on kannettava tästä vastuuta, ja sen takia on hyvä,
että tässä esityksessä tartutaan
myös alaikäisten alkoholijuomien hallussapitoon.
Tämä on tervetullut toimenpide, jolla lapsille
ja nuorille välitetään viestiä siitä,
että aikuiset heistä välittävät.
Saattaa olla hyvinkin erilaisia käytäntöjä siinä,
miten oikeasti viranomaiset pystyvät tähän puuttumaan
ja mitkä heidän resurssinsa siihen ovat, mutta
joka tapauksessa viesti on oikeanlainen ja tällä välitetään
oikeanlaista asennetta aikuisten suunnasta lapsille ja nuorille.
Mielestäni nuorten ja lasten juomista julkisilla paikoilla
on nyt liian pitkään katsottu läpi sormien
ja hiljaa hyväksytty.
Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Toivakka piti hyvän puheenvuoron
alkoholimainonnan rajoittamisesta. Viinalla on vahva rooli alkoholikäytössä,
mutta sitä vahvempi rooli meillä on oluilla ja
siidereillä, joita mainostetaan hyvin voimakkaasti. Mainostajan
tavoitteenahan on vaikuttaa meidän kulutuskäyttäytymiseemme
ja ohjata meidän ostoksiamme, ja näin tässäkin
kohdassa on tapahtunut.
On pakko myöntää, että meillä on
tapahtunut erittäin järkevää,
uutta alkoholipolitiikkaa, meillä on hallitusti nostettu
alkoholiveroa useampaan otteeseen ja vielä tänäänkin
uudelleen. Toivonkin, että nykyinen hallitus jatkaa tätä samaa, sanotaanko
hallittua linjaa etenevää tiukempaa alkoholipolitiikkaa,
ja mielestäni meidän valiokunnan lausuma on tässä täysin
kohdallansa jatkeena siihen, mitä seuraavaksi tulee tehdä.
Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Lauslahti nostaa tässä tärkeän
asian esille, alkoholin mainonnan, millä tavalla se on
säädelty ja miten se kohdistuu nuoriin tai millä tavalla
se vaikuttaa nuorten mahdolliseen tulevaan alkoholin käyttöön.
Valiokunnassahan käytiin tästä paljon
keskustelua, tämä on erittäin vaikea,
monitahoinen asia, ja päädyttiin siihen, että sen
sijaan että lähtisimme siinä yhteydessä tekemään
joitakin rajoituksia tai esityksiä, niin tämä on
ensi sijassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja tietysti lakivaliokunnankin asia
ja hallituksen laaja-alainen asia. Ja erityisesti Paula Risikko
on varmaan ministeri, joka tästä omalta osaltaan
vastaa, ja luotan kyllä Risikkoon tässä,
että tämä asia nyt selvitetään
ja katsotaan, millä tavalla alkoholin mainontaa tulee rajoittaa tai
tuleeko sitä rajoittaa.
Janina Andersson /vihr:
Arvoisa puhemies! Alkon hallintoneuvostossa, joka on nyt erittäin aktiivinen
sellainen, on keskusteltu erittäin paljon näistä asioista,
millä tavalla päästään
käsiksi tähän meidän alkoholin
kulutukseen. Siellä on näytetty meille todella
hirveän simppeleitä ja selviä käyriä alkoholin
kulutuksesta eri maissa. Ainakin minulla oli semmoinen mielikuva,
että Ranskassa juodaan tosi paljon, paljon enemmän kuin
Suomessa per henkilö, mutta siellä on tapahtunut
kummallinen käänne, niin että meidän käyrät
ovat menneet ristiin. Kun kyseltiin, mikä on syy, että Ranskan
käyrä on kääntynyt tällaiseen
suuntaan näin reippaasti, niin sanottiin, että siellä kiellettiin
mielikuvamainonta ja että se oli erittäin tehokas
tapa.
Minun täytyy todeta, että se on kyllä erittäin
... Tällainen mainos, eräs miespuolinen sukulaiseni on
tähän mainokseen erittäin heikkona, hän
aina tämän huomasi kaupungilla ja se vaikutti
myös hänen käyttäytymiseensä,
minä huomasin. Tämä on siis Salma Hayek
for Campari, elikkä erittäin seksikäs
nainen ja viesti on kovin tällainen Campari red passion
ja hänen katseensa on ihan selvä ja mitä tämä kaikki
tarkoittaa. Erittäin houkutteleva mainos, jota tämä mies,
kun hän ei edes nähnyt, hän muisteli
vielä tätä mainosta, että se
oli hyvän näköinen mainos. Eli kyllä tämä vaikuttaa todella
paljon myös ihan aikuisiin ihmisiin puhumattakaan, miten
tämä vaikuttaa nuoriin.
Tämähän ei maksa meille mitään
kieltää tällaiset mainokset, vaan päinvastoin,
me säästämme paljon rahaa. Meillä on
kovin usein niin, että kun meidän pitää puuttua
asioihin, niin siinä vaaditaan rahaa ja se on se ongelma.
Tämä ei maksa mitään, mutta
voisi olla erittäin tehokas tapa Ranskan mallin mukaan
edetä.
Ed. Ukkola sanoi, että tämä ei ole
se tie, mitä pitää kulkea, vaan tärkein
on se, että vanhemmat eivät osta alkoholia lapselleen
ja että kotona ollaan ja käyttäydytään
esimerkillisesti. Ongelma on siinä, että sehän
on kiellettyä ostaa lapsille alkoholia, mutta vanhemmat
tekevät sitä kuitenkin, elikkä meillä on
vähän vaikea tällä lainsäädännöllä tähän
asiaan vaikuttaa. Samaten tämä vanhempien esimerkki
kotona. Siihenkin on tosi vaikea meidän täältä vaikuttaa.
Mutta Alko on mielestäni toiminut näissä molemmissa
asioissa oikein hyvin tiedotuskampanjoilla.
Ensimmäinen, joka oli tässä vähän
aikaa sitten, oli juuri tämä Älä osta
alaikäiselle, ja mielestäni siinä oli
oikein hyvät tiedotukset. Tämä toinen,
joka oli vielä voimakkaampi, missä todella huomaa,
miten mainonnalla päästään tunteisiin, olivat
nämä piirretyt mainokset, joissa isä ja äiti ovat
ensin hirveän mukavia ja hauskoja ja sitten yhtäkkiä he
käyttäytyvät todella kummallisesti. Nämä mainokset
vaikuttivat myös lapsiin. Minun lapseni olivat aivan häkeltyneitä joka
kerta, kun ne tulivat telkkarista, koska ne alkoivat juuri sillä lailla,
että oi, kun se äiti oli mukava mutta apua, miten
se äiti muuttuikaan ja samaten isä. Minun lapseni
reagoivat tosi vahvasti ja sanoivat, että minusta ei tule
tuollainen aikuisena. Jos se ei vaikuta meihin aikuisiin, niin se
vaikuttaa ehkä lasten alitajuntaan niin, että he
muistavat tämän, toivottavasti, ollessaan itse
isiä ja äitejä.
Olen todella ylpeä Alkon hallintoneuvoston jäsenenä,
että Alko käyttää rahojaan tällaisiin
informaatiokampanjoihin. Jos me voisimme enemmänkin tehdä sellaista
ja vähemmän tällaista seksikästä mainontaa,
niin olisin tyytyväinen. Mieluiten kielletään
siis tällaiset seksikkäät naiset kokonaan
kaduilta.
Toinen varapuhemies:
Mainos näytti herättävän
sekä miehiä että naisia.
Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Andersson tuossa puheensa yhteydessä viittasi
tähän ed. Lauslahden näkemykseen kotona
tapahtuvasta väkivallasta ja totesi, että me emme
voi siihen vaikuttaa. Näin ei asia tietenkään
ole. Eduskunta voi vaikuttaa valtavan paljon tähän
alkoholin käyttöön ja siihen liittyvään
väkivaltaan. Te puhuitte kyllä alkoholin käytöstä,
mutta minä olen kyllä vähän
toista mieltä. Totta kai, jos eduskunta esimerkiksi ottaa
laaja-alaiseen käsittelyyn sisäisen turvallisuuden,
teemme siitä parlamentaarisen selonteon, me emme voi väistää sitä väkivaltaa, sitä
murheellisuutta,
joka liittyy sisäiseen turvallisuuteen. Ja jo tämmöisellä keskustelulla,
keinojen etsinnällä, perheiden paremmalla huolehtimisella,
lasten turvallisuuden parantamisella, me voimme vaikuttaa valtavan
paljon, koska nimenomaan vanhempien esimerkki vaikuttaa siihen, millä tavalla
lapset omaksuvat näitä. En ollenkaan kiistä näitä ed.
Anderssonin näkemyksiä siitä, mitenkä myöskin
mainos vaikuttaa.
Lenita Toivakka /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Andersson kertoi puheenvuorossaan siitä,
että Ranskassa nuorten alkoholin käyttö on
vähentynyt, mikä on hyvä asia. Mutta
myös sosiaali- ja terveysvaliokunnassa asiantuntijoilta
saimme kuulla, että myös Suomessa nuorten ja nuorten
aikuisten ryhmässä alkoholin käyttö on
vähentynyt. Nuorten raittius on hyvinkin paljon kasvanut
ja humalahakuisuus on vähentynyt. Eli katsotaan, että nuoriin
on jossakin määrin nämä meidän
alkoholipoliittiset toimenpiteet kohdistuneet ja tehonneet. Sen
sijaan eläkeläisten alkoholin käyttö on
lisääntynyt, valitettavasti. Meidän tulee
kaikin keinoin näitä toimenpiteitä jatkaa,
ja olen täysin samaa mieltä, että nämä Alkon
kampanjat ovat olleet loistavia, muun muassa tämä Kännissä olet ääliö -kampanja
vetosi todellakin hyvin nuoriin, ja näitä täytyy ehdottomasti
jatkaa edelleen.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vaan kommentoin sitä,
että ymmärrän ensinnäkin, että ed. Anderssonin äskeinen
puheenvuoro liittyi aivan erikoisesti tähän ponteen,
jota valiokunta ehdottaa tässä, joka on erinomaisen
paikallaan. Tämä mielikuvamainonta on erittäin
tärkeä asia. Ja se, mitä hän
esitteli äsken, se liittyy — olemme siitä joskus
täällä isossa salissakin keskustelleet — oikein
tieteelliseen tutkimukseen. Helsingin yliopistossa on tämän
puolen ehkä maailman parasta, kuulemma, tutkimusta, jossa
juuri tutkitaan, mikä kuvassa vetoaa juuri sillä tavalla
kuin ed. Andersson äsken meille kuvasi. Tähän
on tietysti sen vastakohta, eikö niin, siis se vastamainonta ja
se vastamielikuva, ettei se sitten enää niin hauskaa
sen jälkeen ole, kun krapula tulee.
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Valitettavasti tuo kuva oli sen verran pieni,
että se ei tänne takapenkkiin näkynyt.
En tiedä, miten sen piti vaikuttaa, mutta todennäköisesti
etupenkissä näkyi ja vaikutti.
Ed. Andersson puhui varsin ohkoisesti asiasta, josta tässä on
kyse. Tässä, niin kuin totesin ja oikeusministeriökin
on todennut, esityksessä ei olla muuttamassa alkoholipoliittisia
linjauksia, vaan kyseessä on rikoslain kokonaisuudistuksen periaatteiden
toteuttamisen osa. Tästä on kyse tässä uudistuksessa.
Aivan oma kysymys on sitten se, mitkä ovat näitä rangaistavia,
onko minkälainen mainonta rangaistavaa. Ne säädökset tehdään
sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja -ministeriön johdolla,
ja sitten lakivaliokunnan ja meidän tehtävänämme
on pohtia toisaalta sitä, miten näiden rikkomisesta
rangaistaan. Tästä tässä nimenomaan
on kyse.
Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä ollaan juuri kriminalisoimassa
näitä alkoholilain vastaisia mainoksia eli siltä osin
ollaan menossa eteenpäin, alkoholipoliittisesti itse asiassa
selkeä askel.
Ed. Kaltiokumpu on oikeassa, eduskunta voi vaikuttaa. Meidän
tehtävämme päättäjinä on
ottaa se asia vakavasti. Perheen vastuusta emme voi kuitenkaan sanoa,
että sitä ei ole. Perheellä on vastuu.
Perheen äidillä ja isällä on
vastuu ottaa lapselta ne pullot pois, jos kilisten ollaan lähdössä ovesta
ulos. Perheen vastuu on antaa se hyvä esimerkki lapsillensa.
Joku voi tietenkin sanoa, että mitä me täällä puhumme
mainonnasta, että sehän on se alkoholismi siellä geeneissä.
Valitettava tosiasia on, että ne, jotka ovat juuri herkkiä tälle
alkoholille, ovat erityisen herkkiä alkoholimainonnalle,
jolloin herkästi sitten pulloon mennään.
Siihen liittyen, miten lapset näkevät mainonnan,
niin seminaarissa, jossa olin viime viikolla, tuli viesti: (Puhemies:
Minuutti!) Meille nuorille tulee tunne, että alkoholi on
sallittua, kun me annamme niiden alkoholimainosten ympäröidä heidät.
Reijo Paajanen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Miten olemassa olevaan tilanteeseen on tultu,
on kova kysymys. Kyllä olen samaa mieltä kuin
ed. Lauslahti tuossa aiemmin pitämässään
puheessa, että meidän alkoholipolitiikkamme on
ollut hyvin löperöä ja sallivaa. En ymmärrä,
että julkisilla paikoilla voidaan tällä tavalla
alkoholia nauttia, eikä sitä ymmärrä moni muukaan.
Ennen kaikkea ulkolaiset ovat ihmeissään, että näin
meillä voi tehdä.
Mainontaa voi olla monenlaista ja monen kaltaista. Olen samaa
mieltä ed. Anderssonin kanssa Alkon mainonnasta — olimme
siellä eduskuntaryhmän kanssa hiljattain — oikein
minullekin entisenä viinakauppiaana aukeni todella, että se on
hyvätasoista. Mutta kaikesta huolimatta tämä mainonta
on vain yksi pieni osa tässä kokonaisuudessa.
Paljon muuta täytyy tehdä.
Janina Andersson /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun ed. Ukkola sanoi, että meidän
pitäisi vaikuttaa siihen, mitä esimerkkiä vanhemmat
antavat, mutta tämä perheväkivalta, niin
uskon, että siihen tulee lainsäädäntöäkin,
miten voidaan herkemmin siihen puuttua ja auttaa poliisia. Olen
siitä aivan samaa mieltä, ja siihen voidaan puuttua.
Se oli enemmänkin sitä, kun ed. Ukkola sanoi,
että hänen mielestään mainosjuttu
oli vähemmän tärkeä ja pitäisi
vaan niin kuin luottaa siihen, että vanhemmat antavat hyviä esimerkkejä.
Kun se on lailla kiellettyä antaa alaikäisille
alkoholia ja kun näköjään kuitenkin
vanhemmat sitä tekevät, niin miten se poliisi
pääsee valvomaan sinne kotiin, että näin
et tee, näin et saa tehdä. Jos se voidaan jotenkin
tehdä, niin olen mielelläni mukana, mutta en vaan
tiedä, miten se tehdään.
Juha Mieto /kesk:
Arvoisa puhemies! Meil oli Pohjanmaalla aikoinansa sellaanen,
mihinkä vietihin vähän, kun alkas pikkusen
veivaamahan, Törnävä. 1970-luvulla oli
Suomes viinakaupat lakossa. Yks herra, joka oli pikkusen perso alkohoolille,
hän sanoi, ku oli joutunu muutaman päivän,
viikon verran oleen ilman alkohoolia, notta jos Suomesta viina loppuu,
niin Törnävä täyttyy.
Mä väitän, että alkohooli
on suurin perheidyllin surma. Kaikki me tieretähän
se, ei meirän tartte muuta ku pistää silimät
kiinni ja peilata sitä unelmaa, perheidylliä.
Siellon isä, äiti, siellon lapset. Muistuu omasta
nuoruuresta, siellei tarvinnu koskaan peljätä,
siellei hurskastettu uskolla, siellei tarvinnu peljätä,
että vanhemmat on päissään.
Mä väitän, että lapsille alkoholisoitunut
perhe, se antaa sellaaset negatiiviset evähät
ja lähäröt maailmalle, maailmahan, eli
tulevaisuutta ajatellen, että me ei vanhemmat ihimiset,
me ei tajutakaan sitä.
Eli se niin sanottu, mitä nuorena opitahan eli nuorena
vitsa väännetähän, sillä on
tähän yhteiskuntahan ne kaikki lähtökohorat.
Jos me ajatellahan tätä päivää,
kuinka yhteiskunta kuulemma aina vain viisastuu, kehittyy, tuloo
vartaalitalous eli vauhti kiihtyy, mä väitän,
että jos ei pikkuhilijaa havahruta siinä, että hyväksytähän
se, että kotona saatavat opit, ne on kaikista tärkeimmät. Ja
se, että arvostetahan vanhempia, lapset, ne arvostaa, me
ei tajutakaan me vanhemmat sitä, että lapsi aistii,
ei sen tartte olla vanhempien lähellä. Se kuunteloo
siellä, se rekisteröö kaiken, ja kuulkaa,
se saa valtavan kivijalan elämää ajatellen.
Vieläkin mä haluan korostaa sitä perheidylliä. Ja
oli sitten perheet sinänsä minkämoisia
hyvänsä, niin pitää muistaa,
kaikista ei tartte tulla lättytieteen maisteria, tarvitahan
myös tulevaisuuressa kärentaitajia entistä enemmän,
eli meitä kaikkia tarvitahan. Ei halaveksita niitä,
jotka käy vähemmän koulua, koska meillä on
tarpeellisia sellasia töitä, mihinkä myös
sellaasia ihimisiä tarvitaan, joillon ilo tehrä töitä.
Ja vielä tästä, kun on tullut monessa
yhteyressä täällä kuultua, kaikista
tärkeen mielestäni tämän lain
kohta on se, että nyt voidahan puuttua siihen, että alaikääsiltä pystytään,
jos nähärähän, ottaa se alkohooli
pois ja kaataa maahan. Mun mielestä tämä on
kaikista tarpeellisin ja lainsäärännön
tärkein kohta.
Täs vähä vitsailtihin tästä mainonnasta.
Täytyy ny pikkuusen ihan rehellisesti sanoa, mä oon niin
paljo vanhakantaanen, jotta periaatteessa mä en tahdo oikein
hyväksyä minkäänmoista alkoholimainontaa
televisiossa. Joskus lapset, kuulkaa ihan rehellisesti, vaikka kuinka
kotona päätettääs ja ajateltaas
näitä asioota, niin ne kuitenki kattoo ja ne saattaa
saada sieltä pieniä virikkeitä, mutta
meidän vanhempien taito on huolehtia myös tämä seikka,
jotta ne ei käsitä niitä väärin.
Eli hyväksyn tämän hallituksen tekemän
uuristuksen mukisematta, eli äänestän
hallituksen kannan puolesta. Painan vihiriää.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tekee mieli yhtyä ed. Miedon puheenvuorossaan
esittämiin erinomaisiin ajatuksiin. Hallitus alkoholirikoksia
koskevan säännöstön muuttamisesta
antamassaan esityksessä on halunnut saada aikaan tervettä alkoholipolitiikkaa
ja estää rikollisuutta, ja näin ollen
minäkin tulen äänestämään
ilman muuta hallituksen esityksen ja siitä annetun mietinnön
puolesta aikanansa.
Mutta haluan kiinnittää huomiota alkoholimainontaan.
Olen tehnyt lakialoitteen, jolla alkoholimainonta kaikkien alkoholipitoisten
juo-mien osalta kokonaisuudessaan kiellettäisiin. Katson,
että alkoholimainonta todella tulee kieltää.
Se on mielikuvamainonta, joka vaikuttaa piilotajuisesti ja, aivan
kuten täällä eräs edustaja sanoi,
osoittaa sen, että alkoholinkäyttö on
jotenkin hyväksyttävää. Jos
kotona halutaan kasvattaa raittiuteen — vielä on
niitäkin koteja, vaikka hyvin monet kodit ovat tässä asiassa
herpaantuneet siitä, mitä vuosikymmeniä sitten
on ollut tilanne — niin silloin alkoholimainonta antaa
väärän signaalin, jotenka alkoholimainonta
pitäisi kaikissa muodoissaan kieltää.
Meillä tupakkamainonnan osalta on päästy
tässä asiassa hyvin eteenpäin. Aivan
vastaava tulisi toteuttaa myös alkoholimainonnan osalta.
On hyvä, että tällä lakiesityksellä annetaan
viranomaisille ne valtuudet, joita he tarvitsevat. Vaikkapa nyt
koulujenpäättymisbileissä, joissa nuoret
viettivät aikaansa, oli paljon alkoholi mukana, ja monet,
jotka sitten näitä jälkiä siivosivat,
joutuivat miettimään, miksi näin. Siksi
hallituksen esitys on hyvä.
Heidi Hautala /vihr:
Arvoisa puhemies! Tämä mietintö sinällään
ei varmasti ole kovin dramaattinen, tässä on modernisoitu
näitä alkoholirikossäädöksiä,
mutta koska tähän liittyy nämä kaksi
lausumaa, niin ajattelin nyt omasta puolestani vielä selvittää vähän,
mistä tässä mainontalausumassa oikeastaan
on kysymys.
Täällä ed. Heinonen sanoi, että tässä oltiin
vähällä mennä hätiköidysti
tekemään lainmuutoksia ajattelematta ja tutkimatta,
mutta ei se nyt ihan näinkään mielestäni
ollut, vaan valiokunta kuuli kuitenkin tämän asian
yhteydessä mainontaan liittyviä hyvin erilaisia
asiantuntijoita ja totesi, että eduskunnassa on jo useita
kertoja sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnittänyt huomiota siihen,
että tällainen alkoholimielikuvamainonta on ongelmallista
ja että siihen tulisi puuttua. Hyvässä yhteisymmärryksessä sosiaali-
ja terveysministeriön, oikeusministeriön ja sosiaali-
ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan kanssa sitten päädyimme
siihen, että tällainen lausuma olisi paikallaan.
Nyt sitten aika moni muukin toimija tällä alalla
on esittänyt samansuuntaisia ajatuksia. Esimerkiksi terveyden
edistämisen politiikkaohjelman puitteissa on jo viime vuoden
lopulla päätetty, että alkoholin mielikuvamainontaa
selvitetään yhtenä mahdollisista jatkotoimenpiteiden kohteista
alkoholipolitiikassa, ja myöskin nuorten politiikkaohjelman
johtaja samoihin aikoihin ilmoitti, että hänestä olisi
tärkeää, että alkoholin mielikuvamainontaa
rajoitettaisiin. Georg Henrik Wrede totesi, että alkoholin
mielikuvamainonnan kuva nuorista menestyvistä on vakavasti ristiriidassa
tutkitun tiedon kanssa, jonka mukaan jo joka neljännellä työttömällä nuorella
on päihdehäiriö. Uudet tutkimukset osoittavat,
että 25—34-vuotiaista miehistä 63 prosenttia
on ongelmakäyttäjiä ja naistenkin osuus
lähenee tässä ikäryhmässä 30:tä prosenttia,
eli tulemme tulevaisuudessa vielä hyvin paljon saamaan
lisää ongelmia alkoholista.
Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmius pystyttää nopeallakin
aikataululla työryhmä, jossa tätä lausumaa
lähdetään selvittämään.
Haluaisin korostaa sitä, että nyt on tärkeää se,
että nimenomaan terveyspoliittiset näkökulmat
tässä pääsevät hallitsevaan
asemaan. Suomessa itse asiassa alkoholiteollisuus ja siitä hyötyvät
mainosalat ovat olleet poikkeuksellisen ja huomiota herättävänkin
paljon mukana vaikuttamassa virallisesti päätöksentekoon
erilaisien työryhmien jäseninä. Väittäisin,
että tämä omalta osaltaan on syy siihen,
että toimenpiteet ovat usein olleet aika merkityksettömiä tai
että sitten terveyspoliitikkojen ja terveydestä vastaavien
tahojen ehdotukset on tyrmätty. On hyvin tärkeää,
että seurataan sitä, miten tämä työ nyt
lähtee käyntiin. En pidä asianmukaisena
sitä, että tällaisissa työryhmissä ovat
jopa enemmistössä olleet Viestinnän Keskusliitto,
MTV Oy, Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto tai tämäntyyppiset
tahot, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto.
Ajattelisin, että itse asiassa Euroopan unioni olisi
sopiva taho, jossa tätä asiaa myöskin
pitäisi käsitellä, sen takia, että Euroopan
unionin jäsenmaissa on varsin kirjavia säädöksiä alkoholin mainonnasta.
Täällä on jo mainittu, ed. Pirkko Ruohonen-Lerner
mainitsi puheenvuorossaan, että Ranskan malli on sellainen,
joka saattaisi tulla Suomessakin kysymykseen. Ruotsissa on hyvin
samantapainen, eli että alkoholin mainonta on rajattu pelkästään
tuotetietojen antamiseen. Ne ovat niitä sellaisia aika
kuivia mainoksia, joissa esitellään pulloja ja
ehkä mainitaan, mistä joku viinilaatu on peräisin,
mutta varsinaisia mielikuvia niissä ei luoda.
On tietysti ihan selvää, että alkoholimainonnasta
hyötyvät alat mielellään korostavat
sitä, että kaikki mainokset itse asiassa luovat
mielikuvia, mutta olen varma, että menemällä tähän Ranskan
suuntaan jatkotyöskentelyssä on mahdollista myöskin
tehdä tarkkarajaista ja yksiselitteistä lainsäädäntöä ja
ennen kaikkea mahdollistaa sen valvonta, koska nyt jo lakivaliokunnalle on
tuotu esiin se, että tuotevalvontakeskus on suurissa vaikeuksissa,
koska se voi puuttua vain yksittäisissä tapauksissa
alkoholin lainvastaiseen mainontaan, ja silloin se on jo liian myöhäistä.
Tällainen kokonaisvaltaisempi valvonta on itse asiassa
tällä hetkellä mahdotonta.
Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Heidi Hautala nosti hyvin esille huolen
siitä, miten lausuman mukaista työryhmää lähdetään
muodostamaan. Toivottavasti siinä tämän
työryhmän henkilöiden osalta pystytään
pääsemään toisenlaiseen lopputulokseen
kuin aiemmin, ettei käy niin kuin edellisessä työryhmässä,
jossa neljä kuudesta jäsenestä edusti
alkoholijuomien myyntiä, myynnistä, mainonnasta
rahansa saavia yrityksiä. Koska meidän perustuslakimmekin
jo sanoo, että meidän tehtävämme
on edistää kansanterveyttä, voisi kuvitella,
että pääosa tällaisen työryhmän edustajista
on juuri perustuslain mukaisessa roolissa.
Merja Kyllönen /vas:
Arvoisa puhemies! En malta olla puuttumatta sen verran keskusteluun, että ainakin
itse seurattuani suomalaista alkoholipolitiikkaa tässä nyt
elämäni ajan olen tullut siihen tulokseen, että tämä on
ollut varsin tempoilevaa. Välillä on näyttänyt
siltä, että se halpa, kirkas viina on enemmän
itsetarkoitus kuin mikään muu. Olen kyllä sitä mieltä,
että tässä maassa pitäisi olla
pitkäjänteinen ja vastuullinen alkoholipolitiikka,
jonka linja pitäisi yli hallituskausien, eikä sillä tavalla,
että jokainen hallitus muuttaa omalla tavallaan sitä,
joko alkoholia edullisemmaksi tai alkoholia kalliimmaksi.
Myös pitäisi käydä arvokeskustelua
tässä yhteiskunnassa siitä, millä tavalla
pidämme huolta toisistamme. Kyllähän
arvot on sillä tavalla muuttuneet, että ennen
vanahaan me nuoret kuletettiin kaverit vaikka mopon tarakassa sitte
kotia ja huolehittiin jokkainen sinne ommaan tönnöönsä.
Tänä päivänä monesti
käy niin, että sitten laps hankeen hukkuu unhoittuu,
elikkä ei oo ennää semmosta yhteisvastuullisuuttakaan.
Mielestäni vanhempien sitä viestiä pitäis
omille murkuloilleen viiä, että kavereista pietään
huolta. Jos sitä pittää — mitä nyt
en suosittele kenellekään, alaikäisenä alkoholin
käyttöä — porukalla kokeilla ja
töhertää jossakin, niin piettäs
sitten myös huolta toisistaan, ettei se oo semmosta välinpitämätöntä,
että ei kuulu meille.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Suomessa on varsin moni alkoholisoitunut
ja alkoholisairaudet ovat yleistyneet. Taustalla on hyvin paljon
juuri saatavuuden mahdollistaminen ja helpottaminen, alkoholipolitiikka,
joka on ollut vääränlaista. Alkoholiveroa
on laskettu välillä ja sitten vähän
nostettu. Mutta kaiken kaikkiaan edelleen tuo saatavuus on ongelma,
sitä on liian helposti saatavissa, ja sitä käytetään
liikaa.
Mielikuvamainonta on tietysti kohdistettu ennen muuta lapsiin
ja nuoriin, koska sieltähän se uusi asiakaskunta
syntyy. Eikä tästä niin kauan aikaa ole,
kun Helsingin jäähallissakin pelasivat oluttölkit
jääkiekkoa, suomalaiset rallikuskit ajoivat tupakkalaatikoissa
samoin kuin formulakuskit alkoholimainosten keskellä. Suomen
kansa sitten katsoi sitä, ja siinä sitä mielikuvaa
syntyi.
Ongelma on tosi suuri. Kun me vertaamme joidenkin kaupunkien
ikävakioitua kuolleisuutta, me näemme, miten suuri
se saattaa olla verrattuna keskivertoon, ja ainut selittävä tekijä on
alkoholista johtuvat tapaturmat, itsemurhat, jotka liittyvät
usein alkoholinkäyttöön, ainakin niin, että surmattu
tai surman kohteeksi joutunut on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena.
Tämä ikään kuin sivistynyt,
lainausmerkeissä, alkoholinkäyttö on
aina suhteellinen kysymys, mutta ennen muuta alkoholimainontaan huomion
kiinnittäminen on tärkeätä.
Tässä lakivaliokunnan mietinnössä on
toki näin tehty. Käytännössä tulisi
enemmän todellakin käyttää asiantuntijoina
terveydenhoidon asiantuntijoita, eikä niitä, jotka
tekevät rahaa pullottamalla alkoholia.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Lauslahti totesi, että tässä tehdään
alkoholipoliittisia linjauksia. Siitä ei toki ole kyse.
Hallituksen esityksessä ei muuteta alkoholimainontaa koskevan
rajoittavan sääntelyn asiallista sisältöä,
mutta kiristetään seuraamuksia alkoholijuomien
lainvastaisesta markkinoinnista. Eli jo tässä vaiheessa
ne asiat, jotka tässä ovat esillä, ovat kiellettyjä.
Nyt vain tiukennetaan sitä, mikä rangaistus tuosta
rikkeestä tulee, ja näin tehostetaan valvontaa.
On varsin vaikea ajatella, että tuolla asiantuntijakuulemisella
olisi voitu tehdä tämä ratkaisu. Vaikka
lakivaliokunnan puheenjohtaja ed. Hautala näin totesi,
niin itse kyllä koen, että olisi oltu varsin suppean
kuulemisen varassa. Me kuulimme muutamia asiantuntijoita ja nimenomaan
sellaisia, joille oli mieluisa tämä linja, että tuo
täydellinen kielto on oikea. Selasin tässä koko
meidän materiaalimme läpi, ja useampia asiantuntijalausuntoja
on myös sen puolesta, että tähän suuntaan
ei ole perusteltua mennä.
Jo tällä hetkellä meidän
ohjeistuksissamme ja lainsäädännössämme
on selkeitä rajauksia siihen, miten alkoholimainontaa pitää tehdä,
muun muassa koskien alaikäisten kuvaamista ja sellaista
toimintaa, jossa esitetään henkilöt sosiaalista suosiota,
menestystä tai hyväksyntää lisäävinä, jos
he käyttävät alkoholia, tai tuotteiden
esittämistä estoja poistavana tai henkilöstön
seksuaalista menestystä tai vetovoimaa lisäävänä.
Tällaiset ohjeistukset ovat jo tällä hetkellä voimassa.
Mutta niin kuin sanoin, itse olen valmis asiaa, totta kai, harkitsemaan.
Minun mielestäni sosiaali- ja terveysministeriö ja
sosiaali- ja terveysvaliokunta ovat oikeita tahoja tekemään
tämän harkinnan, ja sen jälkeen on päätösten
aika.
Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen hieman eri mieltä ed. Heinosen
kanssa. Ensinnäkin se, että me kriminalisoimme,
on askel kohti tiukempaa alkoholipolitiikkaa. Se on linjaus itsessään.
Olisin ollut valmis tältäkin pohjalta tekemään
tiukennukset vaikka mainontaan, koska meillä oli aivan
riittävä kuuleminen. Me kuulimme hyvinkin laajalti eri
näkökulmia. Ne, jotka vastustivat mielikuvamarkkinoinnin
rajoittamista, olivat niitä, jotka saavat rahansa siitä,
että on joko mainoksia, tai niitä, jotka myyvät.
Totta kai he vastustavat sitä. Meillä oli myös
hyvin useita tahoja, jotka sanoivat, että mielikuvamarkkinointia
kannattaa ja olisi järkevää lähteä rajoittamaan
ellei sitten jopa kokonaan poistamaan, ja jopa koko mainonta poistamaan.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Täällä on kuvailtu
ed. Heinosen toimesta nykyistä lainsäädäntöä alkoholimainonnan
rajoituksista. Mutta aina jäävät nämä tulkinnanvaraisuudet. Siksi
olisi todella helpointa, että koko alkoholimainonta olisi
eri muodoissaan täysin kiellettyä. Sitä tulee
pitää tavoitetilana. Ed. Heidi Hautala täällä erinomaisen
hyvin käytti aiemmin keskustelun yhteydessä asiasta
puheenvuoron. Sitten käytännön tilanteissa
koen, että nyt hallituksen esityksen kautta me annamme
virkavallalle ne työvälineet, joita on jo pitkään
näissä asioissa kaivattu, ja tässä suhteessa
on oikean suuntaisesta kehityksestä kyse.
Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Halusin vaan nyt vielä sitten korjata
sen, että tässä saatu lopputulos eli
tämä lausuma ja se, että sosiaali- ja
terveysministeriö nyt asettaa työryhmän
tutkimaan viime vuoden alusta tehtyjen mainonnan rajoitusten vaikutuksia
ja harkitsee mielikuvamainonnan vaatimia toimenpiteitä,
on erittäin hyvä lopputulos tästä pitkästä prosessista
ja tämä on tehty hyvässä yhteisymmärryksessä STM:n
ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan kanssa. Tähän
ei liity mitään ongelmaa, ja moni meistä hallituspuolueiden
edustajista varmasti tulee äänestämään
ed. Ruohonen-Lernerin vastalausetta vastaan, kun hän esittää, että tehtäisiin
tämä mietojen alkoholijuomien mainonnan rajoittaminen
pelkästään tuotetietojen antamiseen jo
tässä yhteydessä. Näin ei ole tarkoitus
tehdä, mutta kieltämättä tässä on
erittäin hyvä pykälä, joka toivottavasti
voisi sitten mahdollisimman pian olla se vaihtoehto, jota lähdetään
sosiaali- ja terveysministeriössä viemään eteenpäin.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Etyylialkoholi, sehän on liuotin,
se on hermostomyrkky, ja ei mitään muutakaan myrkkyä mainosteta
käytettäväksi sisäisesti, siis
ihmisen sisäisesti, oraalisesti, niin kuin sanotaan lääketieteessä.
Näin ollen se on mahdoton yhtälö perustella
alkoholimainontaa.
Yleiskeskustelu päättyi.