7) Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain
11 luvun 8 §:n muuttamisesta
Juha Rehula /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kyse on siis työttömyysturvalain
muuttamisesta tilanteessa, jossa työttömyys on
kasvanut. Työttömien määrä on viime
kuukausien aikana merkittävästi lisääntynyt,
josta on seurannut se, että työttömyyskassojen
toiminta on ruuhkautunut, käsittelyajat ovat pidentyneet.
Hallitus on melko ripeästi reagoinut tähän
tilanteeseen tekemällä esityksen, että työttömyysetuutta
voidaan tämän esityksen hyväksytyksi
tultua jatkossa maksaa ennakkona aina ilman etuuspäätöstä,
jos maksaja katsoo, että hakijalla on oikeus etuuteen.
Nykyisin ennakkomaksu, tämän kaltainen maksu,
on käytössä sovitellussa päivärahassa.
Ennakkomaksun kautta kyetään helpottamaan työttömän
taloudellista ahdinkoa ja vähentämään
tarvetta toimeentulotukeen.
Työttömyyden ja lomautusten nopea kasvu alkuvuonna
on ruuhkauttanut monia työttömyyskassoja. Tämä esitys
ei tule näitten kassojen ruuhkia välttämättä vähentämään.
Etuuskäsittely pitää tehdä niin
kuin tähänkin asti, mutta ennakkomaksun käyttöönotto
tulee helpottamaan yksittäisen työttömän
toimeentuloa ja on näin ollen merkittävä asia.
Tässä yhteydessä valiokunta pitää tarpeellisena
ja kiinnittää tälläkin kertaa
huomiota siihen, että työttömyysturvasäännöksiä pyrittäisiin
yksinkertaistamaan ja menettelyjä selkiinnyttämään.
Työttömyysturvaan liittyy erilaisia karensseja
ja laskentaperusteet ovat monimutkaisia, joista muun muassa seuraa
se, että käsittely saattaa viivästyä.
Valiokunnan enemmistö on hyväksymässä hallituksen
esityksen muuttamattomana. Mietintöön on jätetty
vastalause, jonka vastalauseen jättäjät
tullevat esittelemään.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa puhemies! Työttömyys ja lomautuksethan
kasvavat nyt nopeasti, ja niinpä olemmekin jo tällä viikolla vastaanottaneet
useita lähetystöjä eri ammattiyhdistyksistä,
jotka kertovat siitä ahdingosta, mikä nyt on vallalla,
kun työttömyys yhtäkkiä kasvaa.
Tämä lakiesitys onkin siinä mielessä hyvä, että se
tuo mahdollisuuden ennakkomaksun suorittamiseksi kahden kuukauden
ajalta. Kuitenkin jää tässä laissa
työttömyyskassojen harkintaan se, kuinka paljon
tätä maksetaan peruspäivärahan
yli. Täällä onkin sitten vastalause siitä,
että pitäisi aina maksaa enemmän kuin
mitä tämä laki edellyttää,
mutta meidän mielestämme tämä on hyvä näin,
ja 1. päivä heinäkuutahan tämä laki astuu
voimaan.
Tämä saattaa pidentää käsittelyaikoja,
sillä joudutaan ehkä tekemään
uusi käsittely monien kohdalla ja jopa perimään
takaisin, mutta tämä on tämmöinen
pikalaki nyt näiden työttömien auttamiseksi.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä on
todettu, työttömyys on kasvanut erittäin
voimakkaasti juuri viimeisten kuukausien aikana, ja varmasti meihin
moneen on otettu yhteyttä näitten työttömien
puolesta, niin myös puhujaan, ja tosiaan näitäkin
tapauksia, joissa käsittely kestää vähintään
kymmenen viikkoa, löytyi, ja jo jonkin aikaa sitten ainakin
ed. Yrttiaho kirjallisessa kysymyksessä kiinnitti huomiota
tähän epäkohtaan, ja se tuli myös
suullisella kyselytunnilla esille, ja siinä mielessä kyllä on
hallitusta kiitettävä, että tämä lakiesitys
on nyt tuotu tänne eduskuntaan.
Mutta mitä tulee sitten tähän harkintavaltaan, joka
on työttömyyskassoille jätetty, siis
täysin tämä harkintavalta, niin mielestäni
tämä vastalause on aiheellinen.
Toimeentulotukeen joutuvat ja ovat joutuneet varmasti erittäin
monet työttömät tukeutumaan, ja nythän
on muistettava, että jos säästöjä on
tileillä, niin sitä toimeentulotukea ei tule,
ja siinäkin on myös käsittelyongelmia
kunnissa, ja tilanne voi hyvinkin vaikeaksi tulla. No, se lohtu
on kuitenkin, että asuntoa ei tarvitse mennä myymään
tällaisessakaan tapauksessa. Mutta kuntien päätökset
ovat hyvin erilaisia, ja kaiken kaikkiaan olisin toivonut, että jo
hallituksen puolelta olisi tässä tavallaan tietyt
rajat asetettu. Nyt harkintavalta on täysin näillä työttömyyskassoilla, ja
niin kuin todettiin, erittäin hankalia nämä käsittelyt
ovat, monimutkainen lainsäädäntö,
ja vaikka hyvää tahtoa on, niin tietenkään
ei päästä siihen tilanteeseen ainakaan
lähitulevaisuudessa, että nämä voitaisiin
säädyllisessä ajassa käsitellä.
Eli toivottavasti jokainen työttömyyskassa myös
maksaa tämän ennakkomaksun riittävän suurena.
Jyrki Yrttiaho /vas:
Arvoisa herra puhemies! Työttömyysturvaa
säätelee työttömyysturvalaki
ja työttömyyskassojen toimintaa työttömyyskassalaki.
Siitä huolimatta, että palkansaajat ovat vakuuttaneet
itsensä työttömyyden varalta työttömyyskassoissa
ja maksaneet kassojen jäsenmaksut ja täyttäneet
muutkin ansiosidonnaisen työttömyysturvan edellytykset,
he eivät saa tällä hetkellä lakien
edellyttämää turvaa. Kassat ovat rajusti
ruuhkautuneet, kuten täällä on jo todettu.
Tilanne on laiton.
Työttömäksi joutuvat palkkatyöntekijät
jonottavat työttömyyspäivärahaa
jopa 3,5 kuukautta, 14 viikkoa. Kymmenientuhansien työttömien vaikeaa
asemaa ei ole otettu täällä riittävän
vakavasti. Perheiden sadat viestit ovat olleet tuskastuneita. Kaikki
mahdolliset säästöt ja läheisten
ja sukulaisten tuki on käytetty, maksuvaikeudet ovat järkyttäviä kymmenillätuhansilla
työttömillä ja heidän perheillään.
Jokainen voi ymmärtää, mitä on
elää 3,5 kuukautta ilman rahaa.
Myös kunnissa on rikottu räikeästi
työttömien perusoikeutta toimeentulotukeen. Säästöohjelmia
laativissa kunnissa köyhät on jätetty
piippaavien puhelimien ja automaattivastaajien kuuntelijakunnaksi,
viikkojen jonoihin ovien ulkopuolelle. Kunnissa on esiintynyt myös
nihkeyttä tehdä toimeentulotukipäätöksiä kuukautta
pidemmältä ajalta. Jokaisen päätöksen
jälkeen on edellytetty asettumista uuteen jonoon.
Puhemies! Tilanne räjähti käsiin
jo viime joulukuussa. Työttömyyden kasvu ja massamittaiset
lomautukset ruuhkauttivat työttömyyskassat aivan
toivottomalla tavalla. Tilanteen johdosta on tehty useita kirjallisia
ja suullisia kysymyksiä. Muun muassa minä kysyin
tästä asiasta helmikuussa kirjallisella kysymyksellä,
mutta asiaan ei todellakaan ole haettu ripeitä ratkaisuja. On
kulunut tämän ongelman kanssa jo puoli vuotta,
toisin kuin täällä valiokunnan puheenjohtaja
Rehula totesi.
Arvoisa puhemies! Nyt hallitus on antanut lakiesityksen työttömyysturvan
ennakkomaksusta. Pidän myönteisenä, että kassat
voivat antaa ensiapua ja maksaa osan päivärahoista
ennakkona. Oleellinen puute esityksessä kuitenkin on, että se
ei velvoita kassoja ennakkomaksukäytäntöön.
Se ei anna kassan jäsenelle oikeutta ennakkosuorituksiin,
oikeutta vaatia sitä. Toisaalta se jättää kassan
harkintaan myös ennakkomaksujen suuruuden. Esitys rajaa
ennakot 2 kuukauden määräaikaan, mutta
ei määrittele ennakkomaksun tasoa. Kuitenkin olisi
aivan välttämätöntä, että ennakkomaksu
olisi perusturvan työmarkkinatuen tasoa korkeampi, koska
ensimmäisiin työttömyysturvahakemuksiin
sisältyy 7 päivän omavastuuaika ja useimmiten
myös pitkiä jaksotettuja lomakorvausjaksoja, joilta
päivärahaa ei makseta. 8 viikolta, siis 2 kuukaudelta,
maksettavan peruspäivärahan, 25,63 euroa päivä,
kokonaissumma on ilman vuosilomien jaksotustakin enintään
35—36 päivän päiväraha
eli 897 euroa, siis 448 euroa kuukaudessa miinus verot. Ennakkomaksun
tason tulisi olla ennakkomaksukäytännössä selvästi
enemmän kuin perusturvan taso. Vasemmistoliitto on vaatinut,
että ennakkomaksun tason tulisi olla vähintään
80 prosenttia palkkatulojen perusteella laskettavasta päivärahan
tasosta. 2 000 euron kuukausipalkalla täysi ansiosidonnainen
päiväraha 2 kuukaudelta on 1 893 euroa
ja 80 prosentin taso tuosta summasta 1 514 euroa bruttona
eli 757 euroa kuukaudessa. Tätä merkitsisi meidän
esityksemme. Tämä 80 prosentin taso olisi työttömyyden
takia dramaattisesti alenevien tulojen varaan jäävien
toimeentulon ja välttävän maksukyvyn
kannalta aivan välttämätöntä.
Arvoisa herra puhemies! Ihan lopuksi, työttömyyskassojen
ruuhkautumisen perussyy on tietenkin rajusti kasvaneissa työttömyysluvuissa, mutta
oleellisesti myös työttömyysturvalain
monimutkaisuudessa. Työttömyysturvasta on luotu vuosien
kuluessa mieletön byrokraattinen hirviö. 1990-luvun
lopulla tehdyt leikkaukset, muun muassa vuosilomakorvausten jaksotukset,
ovat epäoikeudenmukaisia muun muassa pätkä-
ja projektityötä tekevien kannalta. Ne ovat perussyy
ruuhkiin. Siksi tämä laki on puolinainen. Siksi
mietinnön vastalauseessa esittämämme
vaatimus on perusteltu. Työttömyysturvalaki on
perattava pikaisesti. Nykyisellään se ei todellakaan ole
laki työntekijän vakuuttamisesta työttömyyden
varalta. Se on laki työntekijän nöyryyttämisestä työpaikan
vakituisen toimeentulon menettämisen takia.
Arvoisa puhemies! Leikki työttömien toimeentulolla
on lopetettava. Tulemme lakiesityksen yksityiskohtaisessa käsittelyssä tekemään mietinnön
vastalauseen mukaiset muutosesitykset.
Merja Kyllönen /vas:
Arvoisa puhemies! Pidän selkeänä puutteena
esityksessä sitä, ettei tällä todellakaan
aseteta työttömyysturvapelisääntöjä sille
tasolle, että todella etuutta myös maksettaisiin
ennakkona. Jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä,
kun kentän tilanne on sellainen, että jopa 3,5—4
kuukautta osa ihmisistä on täysin ilman tuloja,
riippuvainen siitä, millä tavalla perhe tai lähipiiri
pystyy tukemaan heitä, niin onhan aivan käsittämätöntä,
ettei tästä talosta saada sellaista lainsäädäntöä ulos,
mikä edellyttäisi nopeita toimia ja välitöntä puuttumista
näihin ongelmiin. Ajatellaan, että kun tässä on
verrattuna myös sitä, että jos nyt 80
prosentin tasolla maksettaisiin ennakkoa, niin sitten siitä tulisi
joitakin valtaisia ongelmia. Kyllä myös lainsäädännöllä voidaan
muuttaa näitä takaisinperintäkäytäntöjä ja
selkiyttää sitä toimintaa, jos tällaista
ongelmaa katsotaan syntyvän. Elikkä tuntuu, että ne suurimmat
ongelmat näissä lainsäädännöllisissä muutoksissa
ovat kyllä täällä eduskunnan
ratin ja penkin välissä. Sillä tavalla,
mitä kansalaispalautetta saa, niin se vastine on kyllä sitä,
että ei aidosti kuulla eikä kuunnella, minkälainen
hätä ihmisillä tällä hetkellä toimeentulonsa
kanssa on. Meistä jokainen voi kokeilla tietysti 3,5 kuukautta
peeaana. En usko, että kovin monelta onnistuu.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Näkemykseni mukaan tämä hallituksen
esitys on hyvä esitys. Niitä ongelmia, jotka täällä on
tuotu esille, ei varmaan kukaan voi kiistää, mutta
lähtökohtaisesti tämän lain
tarkoitus on erittäin hyvä. Nyt varsinkin, kun
työttömyys ja lomautukset ovat lisääntyneet,
tämä omalta osaltaan tulee toivottavasti helpottamaan
ihmisten mahdollisuuksia selvitä elämässään
eteenpäin.
Se, miksi emme ole lähteneet tukemaan esimerkiksi ed.
Erkki Virtasen tekemää pykälämuutosta,
perustuu juuri siihen näkemykseen, että ensisijaisesti
näemme, että meidän pitäisi
kehittää meidän säädöksiä siihen
suuntaan, että ne olisivat yksinkertaisempia kuin nykyisin
ja meidän työttömyyspäivärahat
ja ansiosidonnaiset päivärahat pystyttäisiin
maksamaan nopeammalla aikataululla. Tiedän, että työttömyyskassat
ovat panostaneet henkilöstön lisäyksillä tällä hetkellä,
mutta siitä huolimatta nämä työttömyyskassat ovat
ruuhkautuneet ja ihmiset eivät ole saaneet asianmukaisessa
ajassa työttömyyspäivärahaa. Näkisin
kuitenkin, että lainsäädännöllisesti
meidän pitää nostaa painetta siihen suuntaan,
että näitä säädöksiä tultaisiin
yksinkertaistamaan.
Toinen syy, minkä näen myös tässä asiassa,
on se, että jos me lähdemme ed. Erkki Virtasen
mukaisesti maksamaan työttömyysetuuksia ennakkoon
ilman päätöstä, 80 prosenttia
viimeksi toimitetusta verotuksesta, näen siinä suuren
riskin, että ihmiset saavat ennakkomaksua liian suuren määrän
ja sitä kautta tulee tämä perintäprosessi
ja sitä kautta sitten mahdollisesti joudutaan hakeutumaan
toimeentulotuen piiriin, mikä ei sinällään
ole myöskään oikein. Meidän
pitää selkeyttää ja yksinkertaistaa
tätä meidän järjestelmäämme.
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Pyysin puheenvuoron ed. Kyllösen
puheenvuoron jälkeen tilanteessa, missä hän
totesi jokseenkin niin, että on aivan käsittämätöntä,
että täältä talosta ei saada
tämän parempaa lainsäädäntöä ulos
tilanteessa, missä tiedetään olemassa
olevia ongelmia. Tässä kun on kyse siitä,
että työttömyysturvaetuutta, ennakkoa,
voidaan maksaa ilman etuuspäätöstä,
jos maksaja katsoo, että hakijalla on oikeus etuuteen.
Tässähän nimenomaan pyritään
helpottamaan tilannetta, ettei sitä työttömyysturvapäätöstä,
sitä etuutta, tarvitsisi odottaa kolmea ja puolta kuukautta,
minkä pituiset jonot monessa kassassa tällä hetkellä jo
valitettavasti ovat.
Toisekseen, käsitykseni mukaan ja valiokunnassa saadun
selvityksen mukaan tämä laki on odotettu. Tässä voi
jopa kiittää hallitusta siitä, että niihin
vaateisiin, joita niin sanotusti kentältä on esitetty,
on näinkin ripeästi vastattu. Tilanteessa, jossa
esimerkiksi eduskunnan aikataulut olivat paukkuneet moneen kertaan
niitten esitysten osalta, jotka piti antaa ennen juhannusta kiireellisinä,
valiokunta otti tämän asian käsiteltäväkseen
nopealla tahdilla. Kun tämä on tulossa voimaan
1.7., niin tämä täyttää kyllä kaikki
ne tunnusmerkit, että eduskunta on tässä voitavansa tehnyt.
Toisekseen, kun on kysymys vasemmistoliiton edustajasta ja vasemmistoliitosta,
ed. Kyllösestä, niin te tiedätte paljon
minua paremmin sen, minkälaisen mankelin kautta tämän
kaltaiset esitykset eduskuntaan tulevat, ja kun te totesitte, että vika
lainsäädännössä on
eduskunnan ratin ja penkin välissä, niin kyllä sielläkin
varmasti vikaa on, mutta tämän esityksen kohdalla en
kyllä ota moitteita, en eduskunnalle enkä hallitukselle.
Tässä on tehty hyvää työtä.
Merja Kyllönen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sen verran täytyy kyllä todeta,
että unohdin ehkä sanoa, että onhan tämä hallituksen
esitys askel parempaan suuntaan, mutta tosiasia on kuitenkin se,
että tämä ei sido työttömyyskassoja
minkäänlaiseen toimintaan. Eli jos on kyse kassoista,
jotka eivät välttämättä ole suurliittojen
kassoja, niin todennäköisesti kaikki kansalaiset
eivät ole tämänkään
asian suhteen tasavertaisessa asemassa. Ennen kaikkea se huoli on
toimeentulotukiluukuista ja tulotasoista, ja kyllä jos
ajatellaan, että jos päivärahojen suhteen maksetaan
50 prosenttia ennakkoa silloin, jos ihminen saa jonkun 350—400
euroa käteen siitä päivärahasta
ja sillä pitäisi elättää monihenkinen perhe
ja maksaa velkansa, niin kyllä siinä käy niin,
että ne perheet ovat yleensä lisäksi
myös siellä toimeentulotukiluukun asiakkaana.
Jyrki Yrttiaho /vas:
Herra puhemies! Olennainen asia on tietysti huomata tuossa mietinnössäkin
oleva linja, eli peruspäivärahan tasoinen ennakkomaksukäytäntö on
aivan liian matala. Se ei työttömyyden alkuvaiheessa
kerta kaikkiaan riitä, koska siitä summasta vähennetään
vielä todellakin tämä omavastuuaika,
7 päivää, ja vuosilomien ym. jaksotukset.
Sen takia olisi välttämätöntä,
että tuo ennakkomaksun taso olisi tässä alkuvaiheessa
suurempi.
Mikä koskee sitten tätä mahdollista
byrokratiaa, niin itse olen seurannut Metallityöväen
Työttömyyskassan kautta koko tämän
kriisitilanteen ajan viikko viikolta tilannetta, ja tässä vaiheessa, missä on
nyt sitten näköpiirissä tämä lakimuutos,
siellä todetaan, että todellakin ennakkomaksun
maksaminen on vain yhden napinpainalluksen takana. Ennakko kirjautuu
miinuksena jäsenen maksutilille, ja jatkossa maksettavat
päivärahat tasaavat tilanteen pidemmällä aikavälillä.
Ei tämä sen byrokraattisempi ja kummempi asia ole.
Varsinaiseen päätökseen tarvitaan
tietenkin kaikki se, mitä tämä meidän
järjettömän byrokraattinen työttömyysturvalaki
vaatii, joka kolhittiin ja pilattiin 1990-luvulla kaikkine säästöineen,
joita ei ole korjattu. Siinä on se perkaamisen paikka.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa puhemies! Meillä on 34 eri työttömyyskassaa
maassamme, ja niiden tilanteet ja tarpeet vaihtelevat hyvin suuresti.
Tämän vuoksi myöskään
SAK tai STTK eivät lausunnoissaan tällaista hyvin
tarkkaa sääntelyä kannata. Siinä on
se vaara, että sitten tulee esimerkiksi paljon takaisinperintää. Mutta
tämä sekavuus on ihan totta, eli esimerkiksi tämä lomakorvausten
jaksotus täytyisi purkaa mahdollisimman nopeasti.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Minä ymmärrän
kanssa, että tämä on hyvin selvästi
myönteinen lakiesitys ja tulee nopeasti voimaan, jos ymmärsin
senkin oikein, 1.7. tänä vuonna lukien, ja tarpeeseen
tulee. Nyt, kun tuo työministeri vaihtuu ja kun tulevaisuus
valitettavasti on aika synkkä, niin se, mikä on
tällä hetkellä tilanne, ei oikeastaan
ole vielä paljon yhtään mitään,
vaikka se on juuri sellaista kuin ed. Yrttiaho tässä jo
kuvasi. Vuoden kuluttua tilanne on aivan kokonaan toisenlainen ja
valitettavasti huonompaan suuntaan.
Uuden työministerin ensimmäisiä tehtäviä on tämän
kesän aikana jo — vuosilomiin ei hänellä ole
minkäänlaista mahdollisuutta, näin epäilen — nimenomaan
perata nyt nämä käytännöt
pohjamutia myöten ja käydä neuvottelut
työttömyyskassojen kanssa, koska tämäkin
jo tarvitsee byrokratiaa, siis tämä menettely,
ja sitten se lopullinen päätös vielä toisen
byrokratian.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Toki näissä kunnissa, niin
kuin totesin, on eroa sen suhteen, millä aikataululla nämä toimeentulotukiasiat
voidaan käsitellä, mutta varmasti osassa kunnista
on syynä näitten käsittelyaikojen viivästymiseen
myös se, että tämän hallituksen
toimesta kunnat ovat joutuneet myös siis omalta osaltaan
entistä tiukempaan asemaan ja valtionosuuksia ei ole sillä tavalla
kohdennettu kunnille kuin esimerkiksi oma eduskuntaryhmämme
on toivonut. Toki siellä on muitakin syitä.
Mitä tulee vielä tähän työttömän
vaikeaan asemaan erityisesti siinä alussa, niin toki myös
monenlaiselta tulotasolta jäädään
työttömäksi, ja varmasti useimmiten niillä,
joilla tulotaso on korkeampi, myös menot ovat korkeammat,
ja siihen sopeutuminen hyvin nopealla aikataululla voi tuottaa vielä monia
muita vaikeuksia.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Minäkin olen ymmärtänyt,
ja eduskuntaryhmässä on keskusteltu, että tämä hallituksen
esitys on kyllä oikean suuntainen ja ihan hyväksyttävä, mutta
totean, että täällä on vastalause,
jossa on myös lausumaehdotus, ja sitten toisessa käsittelyssä varmaan
siitä enemmän keskustellaan.
Siinä lausumaehdotuksessa on kyllä nämä vasemmistoliiton
vahvasti esille tuomat, sinänsä perustellut näkemykset
otettu huomioon, ja pitää toivoa, että tämä lausuma
saisi sitten tukea myös hallituspuolueista. Vähän
ihmettelen, että hallituspuolueitten ryhmät eli
valiokunta kokonaisuudessaan ei ole edes tätä lausumaa
tänne mietintöön sisällyttänyt,
koska tässä on mainittu aivan yksiselitteisesti
ne ongelmat, mitä järjestelmässä valitettavasti
on, ja kyllä nyt koko eduskunnan pitäisi edellyttää,
että näihin ongelmiin puututaan.
On aivan selvää, niin kuin ed. Kähkönen
juuri totesi, että näitä ongelmia myös
kuntien taholla löytyy ja nekin pahenevat samalla tavalla
kuin ed. Pulliainen oikein mielestäni kuvasi työllisyyskehitystä,
joka edessä on. Se on varmasti erittäin vaikea,
ja tällä politiikalla kuntien vai-keudet kasvavat,
työttömyys kasvaa, kotitalouksien, perheitten
vaikeudet kasvavat, se heijastuu lapsiin ja koko yhteiskuntaan.
Tämä on äärettömän
vakava asia, ja siksi pitää tähän
kyllä eduskunnan kokonaisuudessaan puuttua, ja siihen on nyt
sitten mahdollisuus tuossa toisessa käsittelyssä ainakin
tuon lausuman kautta.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Haluan omalta osaltani ja meidän
valiokuntaryhmän puolesta vielä tarkentaa nimenomaan
sitä, että emme lähteneet ed. Erkki Virtasen
pykälämuutokseen juuri niillä perusteilla,
jotka perustuvat siihen riskiin, että tässä joudutaan
sitten takaisinperintään nimenomaan viimeisestä verotuksesta
aiheutuvan epävarmuuden takia. Mutta tässä lausumassa
minun mielestäni on kiteytetty kyllä erittäin
hyvin koko tämän lainsäädännön perimmäinen
tavoite myös tämän lainsäädännön ja
järjestelmän yksinkertaistamisesta ja siitä,
että näihin byrokratiahankaluuksiin on järkevää puuttua,
ja siihen ennen kaikkea liittyy myös tämä lomakorvauksen
jaksottuminen ja sen työttömyyspäivärahan
määrittely.
Yleiskeskustelu päättyi.