Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Terveydenhuoltolaki on palveluja ja toimintaa säästävä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteinen sisältölaki. Sen tärkeimmät painotukset ovat asiakaskeskeisyys, laatu- ja potilasturvallisuus, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä perusterveydenhuollon vahvistaminen. Lakiesityksessä korostetaan myös tiivistä yhteistyötä sosiaalihuollon kanssa.

Terveydenhuoltolakiesityksen suurin arvo on sen asiakaskeskeisyydessä. Julkinen terveydenhuoltomme on kansainvälisestikin arvioiden kovin järjestelmäkeskeinen. Terveydenhuoltolakiesityksessä on useita asiakaskeskeisyyttä parantavia säännöksiä, joilla vahvistetaan julkista terveydenhuoltoa. Suurin yksittäinen asiakaskeskeisyyttä vahvistava uutuus on mahdollisuus valita hoitopaikka. Hoitopaikan valinnan vapaus laajenisi vaiheittain. Ensimmäinen vaihe tulisi voimaan terveydenhuoltolain voimaantulon yhteydessä ja toinen vaihe 1.1.2014.

Ensimmäisessä vaiheessa asiakas voisi valita hoidostaan vastaavan terveysaseman oman kunnan tai yhteistoiminta-alueen sisällä. Erikoissairaanhoidon yksikön voisi valita laajemmalta alueelta. Erikoissairaanhoidon yksikkö valittaisiin yhteisymmärryksessä lähetteen tekevän lääkärin tai hammaslääkärin kanssa. Asiakas voisi käyttää julkisia terveyspalveluja myös kotikuntansa ulkopuolella, siellä missä hän oleskelee pitempiaikaisesti. Vastuu sairauden kokonaishoidosta säilyisi asiakkaan omalla terveyskeskuksella, yleensä kotikunnassa, ja palveluja saisi omassa terveyskeskuksessa tehdyn hoitosuunnitelman mukaan.

Toisessa vaiheessa valinnanvapaus sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon osalta laajenisi koskemaan koko maan terveyskeskuksia ja erikoissairaanhoidon yksiköitä. Valinnanvapauden asteittainen laajentaminen mahdollistaa kuntien välisten korvausjärjestelmien suunnitelmallisen kehittämisen.

Asiakaskeskeisyyttä terveydenhuoltolaissa on myös potilasturvallisuuteen ja hoidon laatuun liittyvät säännökset. Terveydenhuollon toimintayksiköille säädetään velvoite potilasturvallisuussuunnitelmien laatimiseen. Tuoreiden Suomessa tehtyjen arvioiden mukaan potilasturvallisuuteen huomiota kiinnittämällä ja laatutyöllä on säästettävissä merkittävästi hoitoon liittyviä haittatapahtumia potilaille aiheutuvine harmeineen ja sitä myöten ylimääräisiä kustannuksia.

Asiakaskeskeisyyteen kuuluu myös potilaan roolin ja osaamisen vahvistaminen osana sairauksiensa hoitoa. Esityksessä pyritään siihen, että potilas voisi jatkossa tehdä hoitopaikkansa valinnan informoituna hoitopaikkojen laadullisista ja potilasturvallisuuteen liittyvistä tekijöistä samoin kuin palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen liittyvistä tekijöistä. Hoitosuhteissa pyritään valinnanmahdollisuudesta huolimatta pitkäjänteiseen hoitovastuuseen, ja hoitopaikan valinnan saa tästä syystä perusterveydenhuollossa uudistaa aikaisintaan vuoden kuluttua edellisestä valinnasta.

Hoitotakuun täsmennykset ovat niin ikään asiakaskeskeisyyden vahvistamista. Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsyssä hoidon tarpeen arviointi on edelleen aloitettava kolmen viikon kuluessa lähetteen saapumisesta, mutta hoitoonpääsyä täsmennetään siten, että tutkimukset ja hoitopäätös on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa lähetteen saapumisesta. Hoito on edelleen saatava kuuden kuukauden kuluessa hoitopäätöksen tekemisestä. Nykykäytännön mukaan tutkimukset ja hoitopäätöksen tekovaihe on saattanut kestää erittäin pitkään.

Toinen hoitotakuun täsmennys liittyy nuorten psykiatrisiin palveluihin, joissa hoitoonpääsyn on tapahduttava kolmessa kuukaudessa. Nuorten psykiatrian piiriin kuuluvien ikäraja on täsmennetty laissa alle 23-vuotiaisiin. Nykykäytännöt nimittäin vaihtelevat sairaanhoitopiireittäin.

Myös ensihoidon kehittäminen liittyy potilasturvallisuuteen. Ensihoito säädetään laissa sairaanhoitopiirien vastuulle. Sairaanhoitopiirit voivat järjestää ensihoidon samoin kuin kunnat nykyisin, siis tuottamalla itse tai toisen sairaanhoitopiirin kanssa, yhteistyössä tai kilpailuttamalla pelastuslaitoksen kanssa tai hankkimalla kilpailuttamalla yksityisiltä palveluntuottajilta. Arvion mukaan sairaanhoitopiirit tulevat tarvitsemaan useampia tuottajaratkaisuja ensihoidon järjestämiseen.

Arvoisa puhemies! Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on tärkein keinomme terveyspalvelujen tarpeen vähentämiseksi tulevaisuudessa. Järjestelmäämme kohdistuu voimakkaita kustannuspaineita yhtäältä ikääntyneen väestön määrän kasvaessa ja palvelutarpeen lisääntyessä ja toisaalta terveydenhuollon keinojen jatkuvasti kehittyessä ja hoitomahdollisuuksien lisääntyessä. Meidän on erittäin tärkeää pyrkiä kaikin keinoin vaikuttamaan väestömme terveyteen myönteisesti. Tästä syystä terveydenhuoltolakiesitykseen on nostettu terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tehtäviä aiempaa lainsäädäntöä merkittävästi yksityiskohtaisemmalla tavalla.

Erityisen huomioitavaa on, että väestönsä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien vastuulla ja niiden tulee ottaa terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen huomioon kaikissa ratkaisuissaan. Laissa on myös korostettu aiemminkin kuntien tehtävinä olleita terveyden edistämisen tehtäviä. Esimerkiksi ikääntyneille tulee järjestää neuvontapalveluja, joilla muun muassa pyritään löytämään ikääntyvistä ihmisistä ne, joiden toimintakyky ja itsenäinen pärjääminen on heikentymässä ja joiden pärjäämiseen on löydettävissä merkittävää apua. Samoin työelämän ulkopuolelle jääneiden aikuisten neuvontapalveluja korostetaan.

Arvoisa puhemies! Hyvin toimiva perusterveydenhuolto on koko terveyspalvelujärjestelmämme kivijalka. Hallitusohjelmassamme olemme kirjanneet tehtäväksemme perusterveydenhuollon vahvistamisen. Olemme aiemmin käynnistäneet Toimiva terveyskeskus -ohjelman, joka on jo päässyt hyvään vauhtiin. Nyt terveydenhuoltolaissa tuemme perusterveydenhuoltoa muun muassa monin ratkaisuin, joita viemme eteenpäin niin ikään tällä Toimiva terveyskeskus -ohjelmalla. Pelkkä perusterveydenhuollon vahvistaminen ei tietenkään riitä, vaan tärkeää on tiivistää yhteistyötä eri vastuutahojen kesken.

Arvoisa puhemies! Perusterveydenhuollon asemaa vahvistetaan muun muassa säätämällä kuntien tehtäväksi sairaanhoitopiirinsä alueella terveydenhuollon järjestämissuunnitelman tekeminen. Kunnat sopivat alueensa käytännöistä hyödyntäen terveyskeskuksiaan asiantuntijoina ja sairaanhoitopiiriään erikoissairaanhoidon asiantuntijana. Lakiesityksen mukaan sairaanhoitopiiri vastaa alueensa erikoissairaanhoidon palvelujen järjestämisestä väestön sekä perusterveydenhuollon tarpeiden mukaan. Sairaanhoitopiiri järjestää myös erikoisaloittaisia palveluja tarkoituksenmukaisuus huomioiden perusterveydenhuollon yhteyteen. Tällä edistetään terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon saumattomampaa yhteistyötä. Kussakin sairaanhoitopiirissä tulee jatkossa toimia perusterveydenhuollon yksikkö. Näiden tehtävä on tukea terveyskeskusten henkilöstön ja toiminnan kehittämistä... (Hälinää)

... ja huolehtia, että kuntien terveydenhuollon järjestämissuunnitelman mukainen yhteistyö sairaanhoitopiirin alueella toteutuu.

Tieteellisen tutkimuksen erityisvaltionosuusjärjestelmää kehitetään niin, että sillä voitaisiin paremmin tukea myös perusterveydenhuollossa tehtävää tieteellistä tutkimusta. Terveydenhuoltolakiesityksessä säädetään ja esitetään sairaanhoitopiirien tehtäväksi sopia erikoissairaanhoidon järjestämisestä erityisvastuualueittain niin, että kilpavarustelu ja epätarkoituksenmukaiset päällekkäisyydet vältetään.

Arvoisa puhemies! Väestöstämme merkittävä osa kuuluu ihmisryhmiin, joiden tarvitsemia palveluja ei voida järjestää vain terveydenhuoltona tai sosiaalipalveluina. Tarvitsemme tiiviimpää yhteistyötä näiden kesken. Tulevaisuudessa tarvitsemme tiiviimmin koordinoidut palvelurakenteet, jotta esimerkiksi vanhusten, mielenterveyspotilaiden ja päihdepalveluasiakkaiden sekä lasten ja perheiden palvelut voidaan järjestää vaikuttavasti ja kustannuksiltaan hallittavasti. Terveydenhuoltolakiesityksessä korostamme useassa kohdin terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen eheyttä yhtenä kokonaisuutena. Yksittäisenä esimerkkinä nostan pykälässä korostetun lasten oikeuden tulla huomioiduksi silloin, kun vanhemmilla hoidetaan sairautta, joka voi vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa hoitaa lapsiaan.

Arvoisa puhemies! Kustannusten hallinta on koko terveydenhuoltolain valmistelussa ollut tärkeä näkökulma. Terveydenhuoltolakiesityksellä pystytään tukemaan kuntien kustannusten nousun hallintaa. Vaikka lain toimeenpanovaiheessa tarvitaankin pieniä alkuvaiheen lisäresursointeja, on tulevina vuosina varsin nopeasti saavutettavissa nykyiseen palvelujen tarvetasoon ja kustannustasoon nähden säästöjä. Kuntien kustannusten on arvioitu vuonna 2011 kasvavan lain toimeenpanosta johtuen 10 miljoonaa euroa. Tästä puolet maksetaan kunnille vuoden 2011 budjettikehykseen varatulla valtionosuudella. Tulevina vuosina muun muassa laatuun ja potilasturvallisuuteen liittyvät ratkaisut, terveydenhuollon yhteistyö ja ensihoidon kehittäminen sekä terveyden edistäminen tuovat keinoja kustannusten kasvun hidastamiseen.

Arvoisa puhemies! Terveydenhuoltolaki on tärkeä osa sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistusta. Se antaa julkiselle terveydenhuollolle viestin siitä, kuinka tulevaisuudessa asiakkaiden roolin on vahvistuttava ja miten tärkeää on toimijoiden yhteistyö. Terveydenhuoltolaki on kuitenkin vain ensiaskel kokonaisuudistuksessa. Valmistelemme sosiaali- ja terveysministeriössä parhaillaan myös laajaa sosiaalihuollon lakikokonaisuutta. Hallitusohjelman mukaisesti uudistettiin kuntien palveluiden valtionosuusjärjestelmä vuoden 2010 alussa. Lisäksi olemme myös selvittämässä monikanavaisen rahoituksen kokonaisuutta hallitusohjelman mukaisesti ja pyrimme löytämään keinoja rahoituksenkin selkeyttämiseksi.

Palvelujärjestelmän kokonaisuudistus kohdistuu myös palvelujen järjestämiseen, ohjaukseen ja valvonnan lainsäädännön uudistamiseen. Lainsäädännön valmisteluvaiheessa tuemme kuntia ja alueita sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisratkaisujen kehittämisessä ja haemme yhteistyössä lainsäädännössä huomioitavia tarpeita. Tärkeimmät peruslinjaukset toiminnan kehittämisessä ja lainsäädännön valmistelussa ovat rahoitus- ja järjestämisvastuun yhteys, demokraattisen päätöksenteon huomioiminen ratkaisuissa sekä asiakkaalle räätälöityjen palvelukokonaisuuksien kehittäminen.

Arvoisa puhemies! Toivon aktiivista keskustelua terveydenhuoltolakiesityksestä. Sosiaali- ja terveydenhuollon reformi on aloitettu, ja työ jatkuu.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tämä lakiesitys on kyllä pettymys niihin odotuksiin nähden, joita siihen on kohdistunut. Pitkään, vähintään kolmen vuoden valmisteluaikaan nähden lopputulos on varsin vaatimaton ja keskeneräinen. Lakiesitys sisältää kyllä varsinkin perustelujen osalta runsaasti kannatettavia tavoitteita. Lisäksi positiivisesti mainitsen esimerkiksi hoitotakuun tiukentamisen varsinkin nuorten mielenterveydenhoidon kannalta, mutta valitettavasti monet asiat ovat jääneet täysin kesken. Näyttää siltä, että valmistelua on vaikeuttanut kiista hallituspuolueiden kesken, koska tämän valmisteluprosessin aikana tuli kovin erisuuntaisia ehdotuksia etenkin keskustan ja kokoomuksen taholta.

Terveydenhuollon suuria kysymyksiä ovat rahoitus, järjestämisvastuut, oikeudenmukaisuus, valinnanvapaus ja palvelujen oikea-aikaisuus. Lain tavoitteeksi asetettiin saada potilaalle valinnanvapaus hoitopaikkansa suhteen, poistaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon väliltä raja-aita sekä vahvistaa ennalta ehkäiseviä ja varhaisen puuttumisen palveluja, mikä tarkoittaisi ennen muuta perusterveydenhuollon vahvistamista.

Lisäksi hallitukselta on odotettu esityksiä, joilla terveydenhuollon rahoitusta olisi uudistettu muun muassa korjaamalla kuntien valtionosuuksien epätarkoituksenmukainen sairastavuuskerroin. Melko vähän tästä kaikesta on jäänyt käteen, ja ministeri Risikko kyllä aivan oikein kuvasi tätä lakia toteamalla, että tämä on vain ensiaskel terveydenhuoltolain uudistamiseksi. Varsinainen uudistaminen on vasta tulevaisuudessa, toivon mukaan.

Vaikka käsiteltävässä esityksessä yhteen terveydenhuoltolakiin yhdistetään perusterveydenhuoltoa säätelevä kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki, niin tämäkin yhdistäminen on lähinnä teknistä. Kunnan terveydenhuollon palvelurakenteesta ja järjestämisvastuusta edelleen säädetään erikseen, eli palvelurakenteita tässä ei uudisteta. Mielestäni uudistamistyö olisi kui- tenkin kiireellistä, sillä perusterveydenhuollon puutteet ja katkeilevat hoitoketjut aiheuttavat suuria kustannuksia myös kalliiseen erikoissairaanhoitoon samoin kuin monikanavainen rahoitusjärjestelmämme.

Ensi vaiheen suppea valinnanvapaus koskee käytännössä lähinnä suurimpien kaupunkien asukkaita. Valtaosassa kuntia on vain yksi terveyskeskus, jossa ei ole siis kunnan sisällä mahdollisuutta valita. Esimerkiksi Riihimäen kokoisessa, lähes 30 000 asukkaan kaupungissa on vain yksi terveyskeskus. En ymmärrä, miksi valinnanvapautta ei voitu ulottaa saman tien pidemmälle. Se vuoden 2014 uudistus kuulostaa kyllä hyvältä, ja esityksessä todetaan vielä, että tämän ei uskota aiheuttavan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Kun oli aikaa näin paljon valmistella, miksei menty kerralla eteenpäin? Tällä hetkellähän valinnanvapaus koskee yksityisiä palveluja käyttäviä. He voivat vapaasti valita sekä hoitopaikkansa että lääkärinsä. Valinnanvapauden suhteen sekä palvelujen saatavuuden suhteen kansalaiset ovat varallisuudestaan riippumatta varsin eriarvoisessa asemassa.

Kyllä meidän kaikkien pitäisi olla huolestuneita siitä, että Suomessa niin kuolleisuudessa kuin sairastavuudessakin on poikkeuksellisen voimakkaita eroja eri väestöryhmien kesken. Oecd:n kansainvälisessä vertailututkimuksessa 21 maasta vain Yhdysvalloissa ja Portugalissa kaikkien lääkärikäyntien käyttö suhteessa tarpeeseen jakautui yhtä paljon hyvätuloisia suosien kuin Suomessa. Suomi sai tässä tutkimuksessa kärkisijan erikoislääkärillä käyntien eriarvoisuudessa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että työterveyshuolto, joka kattaa parhaiten erityisesti suurten ja keskikokoisten työnantajien vakituiset ja usein hyvin palkatut työntekijät ja josta me kansanedustajatkin saamme nauttia, on ainoa maksuton ja saatavuudeltaan ylivertainen tapa päästä lääkäriin. Joissakin suurissa yrityksissä jopa maksuton hammashoito ja silmälasit saattavat kuulua etuihin.

Hallituksen tällä vaalikaudella runnomat terveydenhuollon maksukorotukset lisäsivät entuudestaan tätä epäoikeudenmukaisuutta. Asiakasmaksujahan nostettiin 17 prosentilla ja hammashoidon osalta peräti 30 prosentilla, mikä on erityisen korkea, sillä ne eivät edes sisälly maksukattoon. Olemmekin odottaneet edelleen sitä yhtenäistä terveydenhuollon maksukattoa, jota on vuosikausia, jo viime vaalikaudella, lupailtu, mikä auttaisi etenkin paljon sairastavia, ja tässä yhteydessä tämä olisi voitu eduskunnalle esitellä. Meillähän tällä hetkellä on kolme erillistä maksukattoa, joiden yhteenlaskettu taso nousee noin 1 400 euroon.

Suomalaisen potilaan omakustannusosuus terveydenhuollon kustannuksissa lähenteleekin 20:tä prosenttia eurooppalaiseen keskitasoon, joka on taas lähempänä 10:tä prosenttia, verrattuna. Sekin tiedetään, että korkeat kustannukset vähentävät erityisesti pienituloisten hoitoon hakeutumista, mikä aiheuttaa myös sitten yhteiskunnalle kustannuksia. Esimerkiksi hoitamaton verenpaine lisää riskiä sekä sepelvaltimotautiin että aivohalvaukseen, joiden jälkiseuraukset ovat yhteiskunnalle varsin kalliita hoidettavia.

Hallitus ei ole saanut tällä vaalikaudella myöskään aikaan terveydenhuollon rahoituksen remonttia. Tästähän keskustelimme jo silloin kuntien valtionosuuslainsäädännön uudistuksen yhteydessä, joka sekin uudistus jäi täysin torsoksi. Terveydenhuollon rahoituksen pohjana olevaa valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää kustannusvaikuttavaan toimintaan, laajempien palvelukokonaisuuksien muodostamiseen sekä ennaltaehkäisyyn, terveyden edistämiseen ja varhaiseen puuttumiseen kannustavaksi. Monikanavaista rahoitusjärjestelmää tulisi tarkastella myös kokonaisuutena huomioiden esimerkiksi lääkekustannukset.

Viime aikoina on alkanut yhä suurempana ongelmana olla se, että hintalautakunta on tehnyt aivan kustannustehokkaista lääkkeistä hylkääviä päätöksiä, mikä koskee esimerkiksi sydän- ja verisuonitautia, diabetesta ja syövän hoitoon kehitettyjä lääkkeitä. Tässä suhteessa potilaat joutuvat hyvin eriarvoiseen asemaan. Hintalautakunnalla ei ole myöskään oikeutta ottaa itsenäisesti korvattavuutta käsiteltäväksi, jos sitä ei firman taholta haeta. Mielestäni tähän tarvittaisiin suorastaan lainmuutosta, niin epäoikeudenmukaiseksi tämä tilanne on kehittymässä.

Terveydenhuollon valtionosuutta säätelevä sairastavuuskerroin on liian karkea. Sairastavuuskerroinhan lasketaan työkyvyttömyyseläkkeellä olevien alle 55-vuotiaiden lukumäärän perusteella kunnassa. Tämä kerroin ei kannusta vähentämään työkyvyttömien määrää sinänsä eikä myöskään kuvaa riittävästi palvelutarve-eroja kuntien välillä. Ihan karkeasti ajattelen, että mitä nuorempina kuntalaiset siirtyvät työkyvyttömyyseläkkeelle, sitä enemmän kunta saa rahaa.

Arvoisa puhemies! Yksityiset sairaankuljetusyrittäjät ovat ilmaisseet huolensa tähän lakiin liittyen peläten, että nyt ensihoitopalvelu valtiollistetaan siten, että sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi järjestää ensihoitopalvelut alueellaan tai osassa sitä ilman kilpailutusta. He ovat kysyneet, toimiiko hallitus tässä vastoin omia yrittäjyyspoliittisia tavoitteitaan. Suomessahan merkittävä osa ambulanssitoiminnasta tapahtuu yksityissektorin puitteissa. Toivon, että ministeri kommentoisi, mitä tässä ollaan tekemässä.

Sitten tässä laissa vielä säädetään nyt uutena asiana, että kärsimysten lievittäminen on osa kunnan järjestämisvastuun piirissä olevaa sairaanhoitoa, mikä on myönteinen asia. Mutta varsinaista hoitotakuuta saattohoidon järjestämiseksi ei kuitenkaan säädetä, eikä saattohoitoa mainita itse pykälässä, mitä taas saattohoitolääkärit ovat toivoneet. Suomessahan saattohoito on varsin sattumanvaraista eikä täytä eurooppalaisia hoitosuosituksia. Meillä vähintään 15 000 suomalaista tarvitsisi vuosittain saattohoitoa, siis 15 000 kuolevaa, ja Suomessa on neljä saattohoitokotia, jotka pystyvät hoitamaan vähän yli 1 000 potilasta. Toki osassa terveyskeskuksia, sairaaloita saattohoitoa kyetään enemmän tai vähemmän laadukkaasti järjestämään, mutta hyvin suuri osa kyllä jää ilman näitä saattohoidon laadukkaita palveluja.

Arvoisa puhemies! Terveydenhuolto on suuren murroksen edessä Suomessa, niin kuin kaikissa Oecd-maissa. Väestö ikääntyy nopeasti, Suomi ikääntyy Euroopan kärkijoukoissa. Palvelutarve kasvaa, samalla taloudelliset ja henkilöstöresurssit palvelujen tuottamiseen niukkenevat. Toisaalta lääketieteen teknologian nopean kehityksen ansiosta on mahdollista hoitaa entistä vaikeampiakin sairauksia, ja myös tietotekniikan ja tietoliikenteen hyödyntäminen avaisi täysin uusia mahdollisuuksia myös säästää kustannuksia. Aivan yhtenä esimerkkinä otan, että esimerkiksi neurologi- ja radiologipuute estää useimmissa keskussairaaloissa aivohalvauksen päivystysluontoisen liuotushoidon, jolla voitaisiin pelastaa monta henkeä ja voitaisiin pelastaa ihmisiä vakavilta vammautumisilta. Mutta tässä pitäisi edetä nyt nykyistä nopeammin. On häpeä, että Suomessa, jossa sekä tietotekniikalla ylpeilemme että olemme myös hyvin korkeatasoisen terveydenhuollon maa, emme ole kyenneet näitä kahta yhdistämään. Se vaatii jämäköitä hallinnollisia päätöksiä, että tässä päästään eteenpäin.

Erkki  Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Olen nyt kolmen vuoden ajan seurannut tätä terveydenhuoltolain valmisteluprosessia ja nyt käsissämme olevaa tämänhetkistä lopputulosta eli tätä lakiesitystä. Ryhdyin miettimään, millähän tavalla tätä kokonaisuutta parhaiten voisi kuva-ta, ja tuli mieleeni puolalaisen satiirikon Jerzy Lecin aforismi, jossa hän totesi, että taistelu rauhan puolesta oli niin ankaraa, ettei jäänyt kiveä kiven päälle.

Minusta on näyttänyt välillä siltä, että tämä hallituspuolueitten sisäinen taistelu terveydenhuoltolain puolesta, vastaan tai päinvastoin on ollut niin ankaraa, että kovin paljon ei jäänyt jäljelle tähän varsinaiseen lakiesitykseen. On nimittäin yhdyttävä ed. Räsäsen näkemykseen siitä, että verrattuna siihen työmäärään, jota lainvalmisteluun on käytetty, ja ilmeisesti aika moneen poliittiseenkin työhön, jota sen valmisteluun on käytetty, ja verrattuna jopa lain perusteluissa esitettyihin yleviin tavoitteisiin pykälät tuottavat kyllä selkeän pettymyksen. Tekisi mieli jopa sanoa, että tässä matkan varrella vuoret järkkyivät mutta syntyi hiiri. No, pitää toivoa, että hiiri nyt sitten tästä ottaa ja vahvistuu ja muuttuu hieman hyödyllisemmäksi jyrsijäksi.

Arvoisa puhemies! Suomalaisen terveydenhuollon kuusi keskeistä ongelmaa jäävät kyllä merkittävältä osalta tässä lakiesityksessä ratkaisua vaille. Niistä ensimmäinen on se, että sosio-ekonomiset terveyserot ovat kohtuuttoman suuret ja ne näyttävät yhä vain kasvavan. Viittaan tässä sekä eilisessä Helsingin Sanomien yleisönosastossa olleeseen terveyskeskuslääkärin kirjoitukseen että myöskin viime Lääkärilehdessä olleeseen kirjoitukseen, jossa todettiin, että hyväosaiset täyttävät nykyään terveyskeskukset, käyvät mittauttamassa siellä viikottain verenpainettaan, sen sijaan vähempiosaiset eivät omaa riittävästi voimia päästäkseen siitä muurista läpi. Tämä kehitys on realismia ja erittäin valitettavaa.

Toinen ongelma on se, että perusterveydenhuollon asema suhteessa erikoissairaanhoitoon on käytännössä alisteinen, aliarvostettu ja myöskin liian heikosti resursoitu.

Kolmas ongelma, joka pitäisi korjata, on se, että terveydenhuollon monikanavainen rahoitus, eli siis käytännössä Kelan sairausvakuutuskorvaukset, kohdentaa muutoinkin terveydenhuollon liian vähäisiä voimavaroja tehottomasti, epätasaisesti ja epäoikeudenmukaisesti.

Neljäs ongelma on se, että terveydenhuollon henkilöstön työn tekemisen ehdot ja olosuhteet eivät ole riittävässä kunnossa.

Viides ongelma on se, että terveydenhuollon tehokkuutta, laatua, vaikuttavuutta ja johtamista on parannettava. Nykyisellä tasolla ne eivät ole riittävällä tasolla.

Ja kuudes ongelma, joka on tietenkin keskeisin, on se, että tarpeisiin nähden — siis terveydenhuollon tarpeethan ovat aina rajattomat, mutta kohtuullisiin tarpeisiin, jolloin kaikille suomalaisille voitaisiin turvata riittävän hyvä terveydenhuolto — suomalaisen terveydenhuollon voimavarat eivät ole riittävät.

Näihin ongelmiin olisin odottanut ratkaisua tämän lainsäädännön yhteydessä, mutta nyt niitä ratkaisuja ei ole esitetty. On esitetty sinänsä hyviä ja hurskaita toiveita siitä, että kun tässä nyt säädetään erilaisista sopimuksista, erilaisista neuvotteluista, erilaisista neuvonnoista jne., ne johtaisivat — ja voi olla, että ne johtavatkin — parempiin tuloksiin, parempaan hoitoon, matalampiin kustannuksiin, parempaan kustannus—hyöty-suhteeseen, mutta mitään takeita siitä ei ole, koska yhtä sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: riittäviä voimavaroja.

Kyllä tämä lakiesitys edelleenkin, vaikka se säätää sinänsä selkeästi, että kunnan on turvattava terveydenhuoltoon riittävät voimavarat ja riittävä henkilöstö... Tällainen lainsäädäntöhän on ollut jo olemassa jo pelkästään perustuslain perusteella tähänkin saakka, mutta ne voimavarat eivät vaan ole turvautuneet. Tässä tulee mieleen, että kun täällä tämä kyseinen lain pykälä on olemassa ja jos ja kun me sen nyt hyväksymme ilmeisesti täällä, mahtavatko tuossa naapuritalossa eduskunnan oikeusasiamiehelle kohdistuneet valitukset kuinka suuressa määrin lisääntyä, kun ihmiset toteavat, että eivät ne voimavarat nyt olleet esimerkiksi minun henkilökohtaisesta katsannostani riittävät.

Siis miten pitää tulkita tällaista lainsäädäntöä, jossa yksiselitteisesti sanotaan, että kunnan on turvattava voimavarat, ja kuitenkin tiedämme, että kunnat eivät pysty niitä turvaamaan? Kuka on syyllinen? On samalla tavalla — en nyt tiedä, mikä olisi oikea attribuutti, olisiko "surkuhupaisa", ehkä ei, mutta kun näyttää siltä — että ainakin mediassa ja ehkä muutenkin valinnanvapaus on noussut tämän lain keskeiseksi anniksi. Kun ihminen saa valita nyt seuraavan kolmen vuoden aikana hoitopaikan tai saa valita terveyskeskuksen oman kunnan sisällä ja kun valtaosassa Suomen kunnissa, kuten ed. Räsänen täällä totesi, ei ole kuin yksi terveyskeskus, tekisi mieli sanoa, että se on vähän tämmöistä neuvostoliittolaista valinnanvapautta. En sinänsä tiedä, pitäisikö sitä suuresti tuomita, mutta en nyt tältä nykyiseltä porvarihallitukselta ihan näin selkeää linjausta olisi välttämättä tässä suhteessa odottanut. Ehkä olisin odottanut vähän laajempaa valinnan kirjoa.

Kun valinnan kirjo nyt sitten kolmen vuoden kuluttua toivon mukaan, riippuu tietysti seuraavasta eduskunnasta ja seuraavasta hallituksesta, leviää siten, että voi valita myöskin oman kuntansa ulkopuolelta, näissä vaikutuksen arvioinneissa kuitenkin todetaan: "Terveydenhuoltolain yksittäisillä muutoksilla voi olla kustannuksia lisääviä tai kuntien väliseen kustannusten korvaukseen liittyviä piirteitä. Tällainen muutos on esimerkiksi hoitopaikan valinnan mahdollistaminen. Kansainvälisen ja kotimaisen kokemuksen mukaan hoitopaikan valintaoikeutta johonkin muuhun hoitopaikkaan kuin asuinpaikan lähimpään vaihtoehtoon käytetään hyvin vähän. Tällöin palvelujärjestelmän sopeutumisesta kysynnän muutokseen aiheutuvat kustannusvaikutukset olisivat kuntien terveydenhuollon kustannusten satunnaisvaihtelun tasoisia." Siis lain yhden keskeisimmistä esityksistä vaikutukset olisivat satunnaisvaihtelun tasoa. Mitä tästä pitää sanoa? Kyllä se, että ehkä hieman parempaan olisi kannattanut pyrkiä ja päästäkin.

Sinänsä, kun kuvittelen tuntevani, arvoisa ministeri, teidän käymiänne kamppailuja hieman pidemmälle menevien vaihtoehtojenkin puolesta, olisin kyllä toivonut teidän onnistuvan, ottamatta kantaa siihen, minkä vaihtoehdon osalta olisi pitänyt onnistua. Kyllä näissä rakenteellisissa muutoksissa olisi nyt jo pitänyt päästä eteenpäin. Se, että se jää tulevien eduskuntien ja tulevien hallitusten varaan, kuulostaa hieman arveluttavalta.

Arvoisa puhemies! Näitä yksityiskohtia voisi käydä tästä vaikka kuinka pitkälle läpi, mutta sosiaali- ja terveysvaliokunta nyt alkaa sitten käydä lain kimppuun sekä omassa huoneessaan että Porin torilla, ja varmaan laajemmaltikin julkisuudessa tästä keskustellaan. Nostan nyt näitten esittämieni kuuden keskeisen ongelman osalta vasemmistoliiton yksittäisiä ratkaisumalleja.

Ensinnäkin terveyserojen kaventaminen. Perusterveydenhuollon asiakasmaksuja on alennettava eikä korotettava, koska ne vähentävät kaikkein pienituloisimpien perusterveydenhuollon välttämättömienkin palvelujen käyttöä ja siten lisäävät terveyseroja. Terveydenhuollon maksukatot on yhdistettävä yhdeksi 600 euron perhekohtaiseksi maksukatoksi.

Toiseksi perusterveydenhuollon asema. Valtion on lisättävä voimavaroja kuntien sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja huolehdittava tarvittaessa normiohjausta kiristämällä, että kunnat suuntaavat resurssilisäyksestä keskeisen osan perusterveydenhuollon kehittämiseen.

Kolmanneksi terveydenhuollon monikanavaisuus. On käynnistettävä toimenpiteet monikanavaisen terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän haittojen vähentämiseksi lopullisena tavoitteena sairausvakuutuskorvausten siirtäminen asteittain julkisen terveydenhuollon suoraan rahoitukseen.

Sitten henkilöstöstä. Kestävän tuottavuuden parantamisessa olennaista on parantaa ihmisen edellytyksiä tehdä työtä ja tehdä se hyvin. Niitä parantavat työn oikea mitoitus, hyvä ja turvallinen työympäristö, oikea tieto, asianmukainen palkkaus, riittävä täydennyskoulutus ja osaava johtaminen.

Lopuksi terveydenhuollon voimavarat. Ter-veydenhuollon julkista rahoitusta lisätään reaalisti vuosina 2011—2015 vuodessa 3 prosentilla. Näin saavutetaan terveydenhuollon rahoituksen eurooppalainen keskitaso, mikä tarkoittaa Suomen terveydenhuollon bruttokansantuotteen osuuden nousua noin 9 prosenttiin.

Kun nyt edes tähän päästään, sen jälkeen voidaan ryhtyä puhumaan suomalaisen terveydenhuollon todellisesta parantamisesta ja hiiret pystyvät syömään vuoriakin.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Terveydenhuoltolain uudistaminen on jäänyt valitettavasti puolinaiseksi. Kokonaisuudistus, jota on suunniteltu, kaatui ristiriitoihin ministeriön ja oikeastaan koko valtioneuvoston sisällä. Nyt puhutaankin uudistuksen ensimmäisestä vaiheesta. Mielestäni on selvää, ettei terveydenhuoltolakia pystytä mittavasti uudistamaan ilman, että otetaan myös kantaa rakenteisiin ja toimintojen järjestämiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuuteen ja niiden rajapintoihin muiden sektoreiden kanssa.

Nyt kun sanotaan, että tämä nyt käsiteltävä terveydenhuoltolaki vahvistaa potilaan tai asiakkaan asemaa, ajatellaan hänen asemansa hyvin suppeasti. Tämän yksittäisen lain osalta linjaus onkin oikean suuntainen, mutta todellisena ongelmana on, että koska järjestämislakia ei tämän lain yhteydessä pystytty valmistelemaan ja esittämään, tulee se vaikeuttamaan monen kansalaisen ja asiakkaan asemaa.

Nyt uusi terveydenhuoltolaki mahdollistaa erilaisia kokeiluja, mutta siihen se jääkin. Me olisimme tarvinneet myös vahvempia linjauksia palveluiden järjestämisestä. Tästä syystä on valitettavaa, etteivät hallituspuolueet päässeet asiasta yhteisymmärrykseen.

Sosialidemokraatit ovat vaatineet systemaattisesti, että kunta- ja palvelurakennetta pitää viedä kohti vahvoja peruskuntia. Tämä vahvistaisi myös kuntalaisen ja asiakkaan asemaa palveluiden osalta, niin myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden osalta.

Nyt on menty takapakkia. Potilas ei ole pelkästään jonkun terveydenhuollon toimintayksikön asiakas, vaan hän on myös kuntalainen ja kansalainen. Hän on ihminen, jolla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa oman kotikuntansa päätöksentekoon ja olla mukana ratkaisemassa sitä, mihin ja miten yhtenäiset verovarat käytetään. Ja mitä enemmän rakennamme ylikunnallisia sote-alueita tai maakuntapohjaisia malleja, sitä pienempi on peruskunnan ja kuntalaisen mahdollisuus vaikuttaa palvelujen sisältöön, saatavuuteen ja kustannuksiin. Siksi olisi tärkeää saada kunta- ja palvelurakenneuudistus etenemään kohti vahvojen peruskuntien mallia.

Arvoisa puhemies! Tässä laissa siis ei puututa rakenteisiin vaan sisältöihin. Arvioisin, että monet sisällölliset tavoitteet ovat erittäin hyviä. Esityksessä ehdotetaan yhdistettäväksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain toiminnan ja palvelujen sisältöä koskevat säännökset uudeksi terveydenhuoltolaiksi, toisin sanoen toiminnallista raja-aitaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä madalletaan. Ja sehän on potilaan kannalta hyvä asia. Ihmisen näkökulmasta ei ole olennaista, onko hän perusterve vai erikoissairas, vaan se, että hoito on hyvää ja oikea-aikaista.

Kuten lakiesityksessä todetaan, raja-aitojen madaltaminen on olennaista terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen sekä siihen liittyen palvelutarpeiden kasvun ja terveydenhuollon kustannusten hallinnan kannalta. Kaiken kaikkiaan korostetaan hyvinvoinnin edistämistä ja ongelmien ennaltaehkäisyä. Ehdotuksessa velvoitetaan kuntaa asettamaan strategisessa suunnittelussaan tavoitteita kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia edistävistä ja ongelmia ehkäisevistä toimenpiteistä ja palveluista sekä niihin varattavista voimavaroista. Sairaanhoitopiirin alueella kuntien tulee laatia perusterveydenhuollon järjestämissuunnitelma, jossa sovitaan yhteistyössä palvelujen järjestämisestä, päivystyksestä, lääkinnällisestä kuntoutuksesta jne.

On myös olennaista, että terveydenhuollon asianmukaiseen toimeenpanoon liittyvät sosiaalihuollon palvelut tulee integroida eheäksi palvelukokonaisuudeksi. Kuten perusteluissa todetaan, terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välinen yhteistyö on mahdollista, jos kunta haluaa sen toteuttaa. Mielestäni kyse ei ole pelkästään kuntien halusta, vaan tarvitaan myös resursseja yhteistyön tekemiseen.

Kuten sanottu, uudistukset toteutettaisiin siten, että ne tukisivat terveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyötä, vaikkei varsinaisiin palvelurakenteisiin vielä pystytä puuttumaan. Siksi hyvät tavoitteet uhkaavat jäädä sivurooliin. Kunnissa pitäisi olla tieto siitä, mihin suuntaan rakenteita ollaan viemässä. Julkisuudessa esitetyt erilaiset visiot rakenteista ja rahoituksesta ovat aivan äärilaidoilta, vaikka esittäjinä on ollut hallituspuolueiden edustajia. Ei ole varmasti mikään ihme, jos kuntakentällä ei innostuta nyt valtavasti sisältöjen kehittämisestä tämän lain pohjalta, kun tulevaisuuden rakenteista ei ole oikein mitään tietoa.

Arvoisa puhemies! Ehkä eniten julkisuudessa puhuttu asia on, että potilaalla on jatkossa mahdollisuus valita hoitopaikkansa oman kunnan tai yhteistoiminta-alueen tai erikoissairaanhoidon osalta erityisvastuualueen sisältä, tai jos henkilö säännöllisesti tai pitkäaikaisesti asuu kotikuntansa ulkopuolella, hän voisi valita tämän kunnan palvelut. Vastuu kokonaisuudesta ja kustannuksista säilyisi asiakkaan omalla terveyskeskuksella. Tämä valinnanmahdollisuus laajenisi kolmen vuoden kuluttua koskemaan koko maata. Sinällään on hyvä asia, että asiakas saa valita hoitopaikan ja lääkärinsä, mutta se tulee huomioida myös palveluorganisaation kehittämisessä ja rahoituksessa.

Mitä haasteita se tuo? Pienissä kesämökkikunnissa, joita on esimerkiksi Etelä-Karjalassa tai Varsinais-Suomessa, kunnan terveyskeskukset joutuvat nostamaan palveluvalmiuttaan sekä mahdollisesti uudelleen järjestelemään loma-aikojen henkilöstön saatavuutta. Tällaiset ratkaisut lisäävät kustannuksia. Entä mitä aiheuttaa se, että kesäajan palveluita leikataan rajusti potilaiden kotikunnissa? Onko tarkoitus, että hoitotyöntekijät alkavat sesonkityöntekijöiksi, jotka siirtyvät vuodenajan mukaan paikkakunnalta toiselle? Nämä vaikutukset ovat paikallisia ja aluekohtaisia. Suhteellisesti suurimmat muutokset tapahtuvat pienissä kunnissa, joissa on paljon vapaa-ajan asukkaita. Mutta minua mietityttää, onko näitä vaikutuksia arvioitu riittävästi ja miten paljon järjestelmän uskotaan joustavan ilman, että palveluiden laatu kärsii.

Valinnanvapaus on hyvä asia, ja hyvä asia on, että se etenee vaiheittain. On myös erittäin tärkeää, että tätä seurataan tarkkaan. On tärkeää, ettei tämä sinällään hyvä asia synnytä alueellista eriarvoisuutta ja että se mahdollistuu kaikille, myös heikommassa asemassa valintatilanteessa olevalle ihmiselle tasavertaisesti, että hänellä on mahdollisuus valita sekä hoitava lääkäri että hoitopaikka. Tämä laki ei saa synnyttää jo nykyiselläänkin kasvavaa eriarvoisuutta eri ihmisryh-mien välille.

Toinen asia, joka tässä kohden jäi minua mietityttämään, oli kirjaus, että hoitopaikka valitaan yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, ja mitä tämä tarkoittaa asiakkaiden näkökulmasta?

Arvoisa puhemies! Lakiesitys sisältää ennalta ehkäisevän ja kokonaisvaltaisen otteen lisäksi hyviä kirjauksia muun muassa ensihoidon, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon sekä vanhusten neuvontapalveluiden osalta. Olisi todella korkea aika saada koko maan kattava neuvonta- ja palveluverkosto iäkkäille sekä hyvinvointia edistävät kotikäynnit toimivaksi osaksi kuntien palveluvalikoimaa.

Stakesin selvityksen mukaan iäkkäiden neuvontapalveluja oli tarjolla alle sadassa kunnassa vuonna 2007. Kuten lain perusteluissa korostetaan, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä, jopa lihasvoimaa ja tasapainoa, voidaan parantaa kaikissa elämänvaiheissa. Siksi on tärkeää, että asiallinen ja monipuolinen neuvonta on jokaisen ikääntyvän ihmisen ulottuvilla. Tälläkin hetkellä sekä sosiaalihuoltolaissa että kansanterveyslaissa on neuvonnasta ja ohjauksesta säännöksiä, mutta nyt on tarkoitus säätää nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisistä iäkkäiden neuvontapalveluista, mikä on toimivaa palvelua ajatellen tärkeää.

Neuvontapalveluja koskeva säännös on tarkoitus toteuttaa sosiaalihuoltolain uudistuksen yhteydessä. Neuvontapalvelupykälässä mainitaan myös hyvinvointia edistävät kotikäynnit. Toivoisin niiden edelleen lisääntyvän kunnissa. Stakesin selvityksen mukaan vuonna 2006 kotikäynnit olivat käytössä vain noin 150 kunnassa. Olennaista olisi myös, että kotikäyntiin liittyvään palvelutarpeeseen, etenkin asuntojen muutostöihin, pystytään vastaamaan. Olisi tärkeää, että korjausneuvontaan, liikuntaesteiden poistamiseen, kuten hissirakentamiseen, sekä korjausavustusten avustusprosentin ja tulorajojen nostamiseen löydettäisiin varoja.

Tavoitteemme ikääntyvien kotona asumisesta tarvitsee välttämättä tuekseen myös vahvemman yhteiskunnallisen näkemyksen siitä, että kotona on voitava elää inhimillistä elämää, ei niin, että jäädään kotiin ja lopulta vuoteen vangiksi. Tähän tulee ehdottomasti puuttua. Muistuttaisin vielä, että ehkäisevään vanhustyöhön koulutettu henkilökunta on avainasemassa kotikäyntien onnistumisen kannalta. Siihenkin pitäisi löytää kunnissa voimavaroja.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä lopuksi esittää kiitokset ministeri Risikolle, joka on useista vaikeuksista huolimatta saanut tämän esityksen käsittelyymme.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvä, että tuli demareilta myöskin kiitosta ammattitaitoiselle ja hyvälle ministerille. (Ed. Rajamäen välihuuto) Oli metkaa kuunnella näitä opposition puheenvuoroja, kun tuli vähän semmoinen olo, että onkohan puolillaan oleva lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi. Minun mielestäni se on puoliksi täysi. Demareilla on pitkä hallitustausta aiemmilta vuosilta. Miksi ette ole itse tehneet tällaista lakia? Tätä kun on laitettu alulle ja on päästy hyvään alkuun, niin sitten mellastetaan siitä, miksei tehdä kerralla valmiiksi. Eikö se ole hyvä, että päästään edes vähitellen eteenpäin, kun aiempina vuosina ei ole päästy yhtään? (Ed. Rajamäen välihuuto)

Arvoisa puhemies! On ollut hienoa tutustua terveydenhuoltolain sisältöön ja todeta, että tämän lain valmistelussa on todellakin järjen käyttö ollut sekä sallittua että lain sisällössä myöskin toteutettua. Suomalainen voi siis, jos hyvin käy, vuoden kuluttua valita ja päättää itse, mihin oman kunnan tai kuntayhtymän terveyskeskukseen hakeutuu. Mökkiläinenkin voi saada vapaa-ajanasuntonsa paikkakunnalta kiireetöntä hoitoa tarvitsematta matkustaa hyvässä lykyssä jopa satoja kilometrejä vakinaiseen asuinkuntaansa. Jopa hoitavan henkilökuntansa voi valita, jos se on mahdollista järjestää. Vuonna 2014 hoitopaikan voi valita mistä tahansa Suomesta.

Nyt on todellakin kysymys isosta muutoksesta koko terveydenhuollon kentän ajattelussa: vähemmän byrokraattisia rajoituksia, enemmän asiakasnäkökulmaa, turvallisuutta ja laadun parantamista, sanalla sanoen maalaisjärkeä koko asianomaisen alan toimintaan. Jos aluksi kustannuksia syntyy jonkin verran, niin uskon, että joustavuus, kilpailu laadun ja asiakastyytyväisyyden parantamisessa sekä toimijoiden yhteistyö alentavat kustannuksia. Ennen kaikkea ter-veyden edistäminen ja terveyserojen kaventaminen tuovat etua koko kansataloudelle ja kansanterveydelle. Tilanne ei varmasti karkaa käsistä liikaan terveysasemien vaihtamiseen, kun meillä on Euroopasta jo esimerkkejä ja kun vaihdon voi tehdä vain kerran vuodessa.

Arvoisa puhemies! Uudistus on tätä päivää: Ihmiset liikkuvat, vaihtavat työpaikkaa. Perheet saattavat asua esimerkiksi vanhempien työpaikkojen takia eri paikkakunnille ajautuneina osan aikaa vuodesta. Samoin yksittäisten ihmisten, erityisesti senioreiden, on hyvä tietää, että jatkossa vaikkapa erikoissairaanhoidon palvelut voi saada siellä, missä asuu esimerkiksi iäkkään henkilön tai vanhemman lapsia. Nykyinen järjestelmä luo helposti suorastaan epäinhimillisiä tilanteita. Kerron teille kaksi esimerkkiä kotikaupungistani Oulusta.

Ensimmäisessä tapauksessa perheen pieni lapsi kärsi jatkuvista korvatulehduksista, mikä lienee aika tuttua monissa perheissä. Joka kerta, kun hänet jouduttiin viemään terveyskeskukseen, paikalla oli eri lääkäri. Lopulta äidille sanoi nuori lääkäri: "Menkää yksityiselle lääkärille, ettei korvatulehdusten historiaa tarvitse joka kerta kertoa, ja lapsennekin vain pelkää, kun aina on uusi ihminen korvan kimpussa." Olikohan siis jotakin vikaa niin sanotussa palvelun tarjoajassa, ei lääkärissä, joka tarkoitti hyvää, vaan nykyisessä, tällä hetkellä vielä voimassa olevassa systeemissä?

Toinen tapaus herätti jo minussa todella voimakkaat tunteet. Noin kaksi kuukautta sitten minulle soitti äänestä päätellen vähän varttuneempi mieshenkilö, ja hän kysyi: "Miksi ihmeessä vaimoni ja minä joudumme tämän vuoden alusta — meidät on määrätty — kulkemaan noin 5 kilometrin päässä olevaan terveyskeskukseen, kun aikaisemmin 30 vuotta olemme saaneet käydä tässä 300 metrin päässä olevassa Myllyojan terveyskeskuksessa?" Kerroin hänelle, että Oulun kaupunginvaltuusto päätti viime vuonna, että 21 000 oululaisen terveyskeskuspalvelut kilpailutetaan. Tämän kilpailun voitti yksityinen, Diakonissalaitoksen omistama Sepän terveysasema, joka toimii keskellä kaupunkia, 5 kilometrin päässä kyseisen perheen kodista. Sinne oli piirretty rajat, mistä löytyvät ne 21 000 ihmistä tuon kilpailun voittaneelle terveyskeskuspalvelujen tarjoajalle, ja raja sattuu menemään juuri tämän pariskunnan läheltä. He olivat niin sanotusti väärällä puolella rajaa. No, minä sanoin, että minäpäs otan vähän selvää tästä asiasta, ja tämä mies sanoi puhelimessa, että se olisi hyvä, nimittäin minä olen itse sokea ja olen ramman vaimoni omaishoitaja. Elikkä tässä toteutui ihan tosissaan se, että sokea taluttaa rampaa, sokea mies. Sokealla ei ole silmiä, vaan hänellä on jalat, ja sitten pyörätuolissa istuvalla vaimolla on silmät.

Kerroin Oulun terveyskeskuksesta vastaavalle ylilääkärille puoli tuntia tätä tarinaa, että eikö tällaisessa tapauksessa voisi antaa armoa ja antaa heidän käydä tuossa lähellä. Puolen tunnin keskustelun jälkeen hän sitten suostui sanomaan, että näissä on oltu äärettömän matalalla profiililla johtuen juuri siitä, että kilpailun voittaja tietenkin haluaa, että hänen alueellaan on 21 000 asukasta niin kuin sopimuksessa seisoo. Sopimus on muuten voimassa vuoden 2013 loppuun saakka.

Soitin tälle vanhalle herralle ja sanoin, että keskustelin terveyskeskusten ylilääkärin kanssa, ja lupasin, että lähetän hänelle vielä sähköpostina teidän tietonne, että hän varmasti ne muistaa ja ottaa onkeen. Tämä vanhempi herra sanoi puhelimessa, että joo, hyvä, kun lähetät sähköpostia. Nimittäin olen ramman vaimoni lisäksi myös meidän 41-vuotiaan kehitysvammaisen poikamme omaishoitaja. Silloin oli jo pakko pysäyttää auto ja ruveta miettimään, onko inhimillisyydellä enää mitään rajaa siihen asiaan, mutta ei ole tullut vieläkään mitään ojennusta. Soitin tälle miehelle viikonloppuna ja ilmoitin, että jos vielä jaksatte odotella, niin ensi vappuna teille tulee vapautus ja saatte mennä siihen viereiseen terveyskeskukseen.

Arvoisa puhemies! Kun terveydenhuoltolaissa vielä korostetaan sujuvaa potilastietojen kulkua ja ensihoidon sekä toimijoiden kaikenlaista yhteistyön kehittämistä, niin uskon, että maamme terveydenhuoltojärjestelmä kokee todellisen ja onnistuneen remontin. Jatkossa vielä odotamme rakenteiden ravistelua ja rahoituksen pohdintaa. Tätä uudistusta on helppo puolustaa ja kiittää, ja haluan kiittää ennen kaikkea meidän erittäin ammattitaitoista ja ahkeraa, asiaansa paneutuvaa ministeri Risikkoa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Arvoisa ministeri! On hienoa, että terveydenhuoltolaki on lopulta eduskunnan käsittelyssä. Täällä on viitattu pitkään käsittelyyn, valtioneuvoston sisäiseen keskusteluun ja myös siihen, että nyt on enemmän ehkä tällaisia hyviä aikomuksia paperilla kuin loppuun lyötyjä, sitovia päätöksiä.

Mutta tähän lain 2 §:ään, joka kertoo lain tarkoituksen: Se toteaa 2) kohdassa, että tarkoituksena on kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja. Mehän tiedämme, että suomalainen 37-vuotias mieshenkilö, joka tekee ruumiillista työtä, voi odottaa elävänsä seitsemän vuotta lyhyemmän elämän kuin henkistä työtä tekevä ja johtavassa asemassa oleva vastaavan ikäinen mieshenkilö, eli on haasteita, eikä vain näitä. On todella paljon puhuttu esimerkiksi kakkostyypin diabeteksesta ja sen merkityksestä. Sen hallitseminen ja sen vaikutuksen vähentäminen ovat juuri näitä lain tarkoittamia haasteita.

Terveydenhuollon toimintaedellytyksistä 4 § kertoo: "Kunnan on osoitettava riittävästi voimavaroja kunnan peruspalvelujen valtionosuuden perusteena olevaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuollon palveluihin." Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut eikä tapahdu. Suomen valtakunnassa on jatkuvasti ongelmia saada riittävästi terveydenhuollon ammattihenkilöitä tekemään työtä. Me tiedämme nämä sosiaali- ja terveydenhoidon suositukset, ammattihenkilöstön suhteen hoidettaviin. Nämä 0,5 ja 0,6 ja 0,65 jne. monesti alitetaan käytännön toiminnassa.

Lain 9 § viittaa potilastietorekisteriin ja potilastietojen käsittelyyn. Tässä me todella olemme pahasti ajastamme jäljessä. Digitalisoitu tieto ei kulje; sitä on usein mahdotonta saada. Eri sairaanhoitopiirien välillä sen kulku on erityisen hankalaa. Sairaanhoitopiireistä yliopistolliseen keskussairaalaan tai päinvastoin se ei toimi. Usein se ei toimi myöskään sairaanhoitopiirien ja kuntien terveyskeskusten välillä, puhumattakaan yksityissektorille välitetyistä tiedoista. Jonkin verran on esimerkiksi pilottisairaanhoitopiiri Kymenlaaksossa menty eteenpäin, ja Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kymenlaakson sairaanhoitopiirien välinen yhteistyö on käynnistynyt tässä suhteessa. Siis aktiviteettia on, mutta kovasti ollaan jäljessä.

Hoitava lääkäri ei tiedä potilaan diagnoosia. Potilas itse ei tiedä diagnoosiaan. Sen tietäminen on entistä vaikeampaa, koska sairaaloita vaivaa kiire ja potilaille annettava aika, ennen kuin he lähtevät pois osastolta ja heidät kotiutetaan, on entistä lyhyempi. Ei ehditä oikein paneutua eikä varmistaa sitä, että potilas todella tietää asiansa. Sitten tämä posti, jota potilas odottaa, saattaa viipyä, ja lähettäväkään lääkäri ei aina todella saa sitä, puhumattakaan siitä, että saattaa olla hyvin lyhyttä ja sisällöltään typistettyä se tieto, niin että siitä on vaikea sitten saada kaikkia tietoja, mitä pitäisi olla potilaan jatkohoidon turvaamiseen, ja potilas itse ei todella aina oikeastaan tiedä, mistä asiasta häntä hoidettiin ja mihin diagnoosiin päädyttiin.

Lain 29 §:ssä tässä hallituksen esityksessä terveydenhuoltolaiksi viitataan lääkinnälliseen kuntoutukseen. Edelleen lääkinnällinen kuntoutus on se heikko kohta meidän hoitoketjussamme, ja sen parantaminen ei ole tietysti vain tästä laista suinkaan kiinni, vaan meillähän on oma erityislainsäädäntö. Se ei kuitenkaan toimi siitä huolimatta, että lainsäädäntö asettaa hyvin pitkälle meneviä oikeuksia kansalaisille saada kuntoutusta.

Mutta, arvoisa puhemies, tässä laissa on eräs konkreettinen ja mielestäni tärkeä hyvä asia, joka ei ole ainoastaan hyviä aikomuksia vaan on myöskin ihan konkreettinen edistysaskel. Se on 52 §:ssä erikoissairaanhoitoon pääsyyn liittyvä täsmennys hoidon tarpeen arviointiin. Hoidon tarpeen arviointi on tähän saakka todettu niin, että se on aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä, kun lähete on saapunut kuntayhtymän sairaalaan tai muuhun erikoissairaanhoitoa toteuttavaan toimintayksikköön. Tämä on ollut tilanne tähän saakka, näin on tätä asiaa tulkittu, ja näin se on tässä hallituksen esityksessäkin.

Mutta tämä edistysaskel on tässä lainkohdassa: "Jos hoidon tarpeen arviointi edellyttää erikoislääkärin arviointia tai erityisiä kuvantamis- tai laboratoriotutkimuksia, on arviointi ja tarvittavat tutkimukset toteutettava kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun lähete on saapunut sairaanhoitopiirin sairaalaan tai muuhun erikoissairaanhoitoa toteuttavaan toimintayksikköön." Tässä on kysymys perälaudasta, kolmesta kuukaudesta. Tähän saakka on ollut mahdollista jatkaa hoidon tarpeen arviointia ikään kuin loputtomiin, koska siellä ei ole ollut mitään aikarajaa. Näin ollen ensimmäiseen kontaktiin potilaan ja erikoislääkärin välillä esimerkiksi keskussairaalassa on voinut mennä kuukausia, joskus vuoden, ennen kuin on päässyt vaikkapa käsikirurgin vastaanotolle keskussairaalaan. Näitä aivan kestämättömiä odotusaikoja tämä lainsäädäntö nyt ainakin lainsäädännön tasolla lyhentää.

Kuvantamiskysymyksissä on menty ehkä liiankin pitkälle magneettitutkimuslinjalle. Aina pitäisi olla mri, ja ehkä nykyään koulutetaankin lääkäreitä siihen, että se on ikään kuin rutiinitutkimus. Mutta joka tapauksessa sen ja erilaisten muiden tutkimusten saaminen vie oman aikansa.

Tässä näen kyllä ihan edistyksellisen asian. Hoitotakuulainsäädäntöön on aikaisemmin yritetty tätä samaa, mutta se ei ole onnistunut, ja se johtui siitä, että sairaanhoitopiirit vastustivat silloin hyvin voimakkaasti nimenomaan tätä tarkennusta siihen, mikä on hoitotakuu polikliinisen hoitoonpääsyn ja erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn kohdalla. Tässä kohdassa voi todeta hallitukselle kiitoksen, että tämä asia on edistynyt.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Terveydenhuoltolaki on suurin uudistus terveydenhuollon alalla 40 vuoteen sen jälkeen, kun kansanterveyslaki tuli voimaan vuonna 1972. Lakihan yhdistää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sisällön, ja terveydenhuollon laatu tällä paranee. Perusterveydenhuolto vahvistuu, mitä me olemme kovasti odottaneet. Yhteistyö eri toimijoiden välillä lisään-tyy, ja terveyserot kaventuvat, eivät lisäänny, kuten ed. Erkki Virtanen epäili. Kustannusten kasvua voidaan hillitä.

Ne, jotka epäilevät tämän lain vaikutusta, ovat varmasti niitä, jotka eivät ole edes lukeneet tätä lakia — se on aika paksu, siinä on 200 sivuakin vielä — tai sitten he ovat asettuneet oppositioasemaan siten, että kaikkea pitää haukkua mutta mitään ei kuitenkaan korjata.

Ed. Räsänen muun muassa haukkui Hilan vääriä päätöksiä tämän lakiesityksen yhteydessä. Ei Hilalla eli hintalautakunnalla ole mitään tekemistä tämän lakiesityksen kanssa.

Ed. Erkki Virtanen haukkui monikanavaista rahoitusta. Ministeri Risikkohan on asettanut toimikunnan miettimään monikanavaista rahoitusta, mutta ei kai Virtanenkaan halua kansallista terveysrahastoa. Sehän olisi ainoa tapa, jolla tämä monikanavaisuus täysin purettaisiin.

Terveydenhuoltolaki lisää potilaan valinnanvapautta, se on moneen kertaan sanottu, ja hän saa nyt valita oman sairaanhoitopiirinsä alueelta sopivimman perusterveydenhuollon yksikön. Lisäksi hän saa valita omalta erva-alueeltaan eli erityisvastuualueeltaan sopivimman erikoissairaanhoidon yksikön mutta tämän yhteistyössä lääkärinsä kanssa, sillä ei ole järkevää, että potilas alkaa palloilla eri sairaaloiden välillä tietämättä edes, mikä hänen diagnoosinsa on. On erittäin tärkeää, että lähettävän lääkärin suosituksesta potilas hakeutuu määrättyyn paikkaan hoitoon.

On hyvä, että valinnanvapaus erikoissairaanhoidon alalla ei tässä vaiheessa ulotu koko maan alueelle, koska tällöin potilas saattaisi odottamattomalla tavalla hakeutua hoitoon ihan Suomen toiselle puolelle. Se voi tulla voimaan myöhemmin, kun ensin on treenattu tätä oman erva-alueen sisällä tapahtuvaa liikkumista.

Ed. Anneli Kiljunen oli huolissaan siitä, että esimerkiksi me pääkaupunkiseutulaiset menemme kesämökkiläisiksi kauniin Saimaan rannalle. Eikö se ole hyvä asia, että me tulemme sinne? Teidän pitää sitten varmistautua siitä, että teidän terveyskeskuksenne pystyvät myös palvelemaan meitä, ovathan ne nytkin jo palvelleet meitä siellä. Rahahan liikkuu jo nyt, ei siinä ole mitään ongelmaa, kyllä laskut tulevat edelleenkin kotikuntaan. Jos te ette halua järjestää julkista terveydenhuoltoa sinne Etelä-Karjalaan, niin sen varmasti järjestää sitten joku yksityinen palveluntuottaja. Mutta toivoisin, että te tekisitte sen.

Hyvää laissa on yhteinen potilastietorekisteri. Kussakin sairaanhoitopiirissä pitää olla yhteinen rekisteri. Ensihoitopalvelut järjestää sairaanhoitopiiri. Sairaankuljetuksessa ei pitäisi olla mitään ongelmaa, koska joko piiri järjestää kuljetuksen itse, he tukeutuvat omaan pelastuslaitokseensa niin kuin Helsingissä teemme, tai sitten he kilpailuttavat ja ostavat sen yksityisiltä. Oli ihan turhaa, että yksityiset sairaankuljettajat hyökkäävät meidän kimppuumme ja haluavat, että julkiset palvelut kilpailutetaan. Eihän se ole edes mahdollista lain mukaankaan.

Kullakin erva-alueella tehdään erikoissairaanhoidon järjestämissopimus. Sekin on jäänyt monelta ihan huomaamatta. Luullaan, että tässä ei ole mitään järjestämispykäliä, mutta tässähän on erittäin tarkkaan määrätty, että erikoissairaanhoidon järjestämissopimus tehdään erva-alueella ja sillä tavalla estetään kilpavarustelu sairaaloiden kesken ja pystytään kussakin yksikössä eli sairaalassa tekemään niitä erikoissairaanhoidon toimenpiteitä, jotka ovat parhaiten aiheellisia.

Terveydenhuoltolaki on erittäin tervetullut ja vahvistaa varmasti perusterveydenhuoltoa ja parantaa sen yhteistyötä erikoissairaanhoidon kanssa. Se myös estää sairaaloiden kilpavarustelua ja parantaa hoidon laatua. Lakiin sisältyy lukuisia asetusehdotuksia ja valtuuksia, joten toivommekin, että ministeri Risikko voisi tuoda meille näitä asetuksia nähtäväksi, jotta voimme arvioida, millä tavalla ne vaikuttavat näihin pykäliin.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! On ihan totta, että tässä on kysymys suorastaan valtavasta uudistuksesta tai sen ensimmäisistä askeleista, ja siinä mielessä voittopuolisesti kaikki, mikä täällä on puhuttu, on ihan oikeaa asiaa.

Jos valmistelusta jotain sanon, niin se on varmasti ollut hyvin huolellista. Täältä voidaan hallituksen esityksestä lukea, että jo 2007 lähti ensimmäinen työryhmä selvittelemään tätä asiaa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kanssa oli kutsuseminaari kaksi vuotta sitten toukokuussa terveydenhuoltolain valmistelusta, eli siis ajoissa on meidän ministeriömme aloittanut, ja varmasti nämä työryhmät ovat tehneet hyvää työtä. Annetuista lausunnoista täällä ei oikein käy ilmi, miten laajasti on lausuttu, mutta aika laajasti on varmaan lausuntoja pyydetty. Esityksissä pääpiirteissään tämä on nähty kannatettavana ja hyvänä pohjana tulevalle jatkovalmistelulle. Lisäksi on sanottu, että ehdotus on useimmissa lausunnoissa ollut oikean suuntainen.

Arvoisa puhemies! Minä tulkitsen nämä niin, että myöskin lausunnon antajien mielestä tässä on paljon asioita, joita pitää varmasti viedä jatkossa vielä eteenpäin. Minun puheeni tai näkökulmani kohdistuukin tähän asiaan, koska nyt on kysymyksessä lähetekeskustelu, ja haluan siinä siteerata muutamia asioita, joita julkisuudessa on kerrottu, ja myöskin vedota siihen, että sosiaali- ja terveysvaliokunta tiettyjä asioita ja asiantuntijoita kuuntelisi, kun tätä lakia käsitellään. Siinä mielessä on hyvä, että ed. Kerola on täällä paikalla, koska hän on sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, ja muitakin valiokunnan jäseniä on. Lähetekeskustelustahan pitäisi olla hyötyä siihen varsinaiseen lain hyväksymisprosessiin kaikkinensa.

Puhun näin sen takia, että meillä on minun mielestäni Suomessa tehty ihan tarpeeksi selvityksiä näistä asioista. Muutama vuosi sitten ilmestyi esimerkiksi Vesa Ekroosin Terveydenhuollon palvelutuotannon tämän kokoinen kirja, [Puhuja näyttää kirjaa] ei ihan kirjanen vaan kirja. Hän on tämän alan erikoistuntija, lähinnä yksityisellä sektorilla toiminut, mutta tuo paljon sen alan mielipiteitä esille. Luulisin, että hän olisi yksi loistava asiantuntija kertomaan teille näistä asioista. Toinen, jota varsinaisesti varmaan kannattaisi valiokunnan kuulla, on filosofi Pekka Himanen, koska valtioneuvostohan pyysi tältä professorilta selvityksen nimellä Kukoistuksen käsikirjoitus. Siinä on paljon ainesta, minä en lue sitä täällä nyt sen vertaa enempää. Mutta sitten on vielä Sitralta kaksi selvitystä, jotka koskevat myöskin näitä terveydenhuollon asioita, sekä rahoitusta että organisaatiota, sen muuttamistarvetta. Onpa jopa Kauppakorkeakoulun kansleri eräässä puheenvuorossaan viime vuodenvaihteessa Helsingin Sanomissa ottanut kantaa siihen, miten isosta asiasta on kysymys, ja jos siinä aiotaan onnistua, mitä kaikkia ajattelutapoja pitäisi muuttaa.

Arvon puhemies! Jos näitä asioita ajattelee, silloin tämä on miniatyyrimuutos, mikä meillä on edessämme. Tätä ei missään tapauksessa pidä tämmöisenään vastustaa, mutta tässä on erittäin paljon kehittämisen tarpeita. Minua vähän huolestuttaa se, että näyttää siltä, että kaikki jää hallitusneuvotteluihin ja ehkä seuraaville hallituksille. Voi olla, että me jäämme esimerkiksi digitaalimaailmaa ajatellen jälkijunaan koko ajan, ellei tässä saada jotain lisäpuhtia. Nyt kun tämä on näin, niin tämä hallituksen esityshän tulee tietysti menemään meidän valiokuntakäsittelyssämme eduskunnassa läpi. Se on tietenkin sinänsä hyvä asia, mutta se ei ole ollenkaan riittävä.

Esimerkiksi Sitran selvityksessä sanotaan, että "Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on uudistuksen tarpeessa sekä ikääntymisen että itse nykyisen järjestelmän ongelmien vuoksi", ja se purkaa tätä monella lailla. "Epätasa-arvoisuuden ohella Suomen järjestelmää vaivaa tarjontavetoisuus. Molempien ongelmien taustalla on rahoituksen monikanavaisuus." Tämä on seikka, josta onneksi ministeri on nyt työryhmän pistänyt pystyyn, mutta olisi kyllä tarpeen, että se työryhmä selvästi analysoisi ja tulisi myöskin johtopäätöksiin, sillä jos tämä monikanavaisuus säilyy tämmöisenä kuin se nyt on, niin valtiohan oli terveydenhuollon rahoituksessa mukana 35,6-prosenttisesti vuonna 1990 ja tulee tämän nykyisen tavan mukaan, jos ei se muutu, olemaan vastuussa enää 10-prosenttisesti vuonna 2030. Samanaikaisesti kotitalouksien osuus, joka oli 17,8 prosenttia vuonna 1990, tulee nousemaan 30 prosenttiin. Se ei jää enää 20:een, jossa se nyt on tällä hetkellä, vaan se tulee aika rajusti nousemaan, jos ei näitä asioita muuteta.

"Kun kunnat eivät voi kilpailuttaa sairaanhoitopiiriään", jatkaa Sitra, "puuttuu piireiltä kannustin etsiä kustannussäästöjä tuovia teknologisia ratkaisuja tai mittakaavan ja erikoistumisen kautta syntyviä hyötyjä. Peruskuntien erikoissairaanhoidon järjestämisvastuusta on enää jäljellä rahoitusvastuu." Minusta se piti ainakin silloin, kun Espoossa asuin, paikkansa. Meidän kuntamme budjetissa oli tämmöinen siivu, jossa oli koko erikoissairaanhoidon rahoitus. Mitään toimintakertomuksia, mitään analyysiä, mitään muuta ei ollut. Rahoitusvastuu oli ainoastaan Espoolla jäljellä. Muu ohjausmekanismi käytännössä, ikävä kyllä, puuttui. Minne palvelujen määrän, laadun, saatavuuden ja tuotantotavan määrittäminen on käytännössä siirtynyt? Se on siirtynyt sairaanhoitopiireille ja siellä ihan toisiin käsiin kuin missä kunnan isät, kunnan virkamiehet, kaupunginjohtajat ja kunnanjohtajat vaikuttavat asioihin. Tällä lailla siis Sitra yhdessä selvityksessään perusteli. Täällä on vielä monta muuta asiaa, mutta ajanpuutteen vuoksi en rupea niitä sanomaan.

Sitten Sitra tarkastelee pohjoismaisia malleja. Minusta niitä kannattaisi tässä rinnalla nyt viedä eteenpäin. Olen miettinyt aika paljon, miksi Ruotsin vastaavasta Landstinget-tyyppisestä perusmallista meillä ei edes puhuta mitään. Täällä on meillä eduskunnassakin ihmisiä, jotka sanovat, että se on ihan tyhmä systeemi tai jotain muuta. Ei se näin ole. Siinä on paljon hyvää, siinä on paljon parempaa monin osin kuin Suomessa on. Sieltä taatusti olisi jotain oppimista. Minä ehdotan, että valiokunta ehkä tekisi jopa matkan Ruotsiin ja perehtyisi, jos tähän halutaan kunnolla miettiä, miten nämä rahoitukset ja kaikki muut jatkossa tehdään, jotta saadaan tämä nykyaikainen menetelmä, joka meille on joka tapauksessa hiipinyt kuvioihin sisälle, toteutumaan.

Lopuksi vielä, arvon puhemies, Sitralta tuli aivan vähän aikaa sitten toinen raportti nimeltään Elinvoimainen Suomi, jossa minusta aika modernilla tavalla tarkastellaan niitä paineita, joita tulevaan terveydenhuoltojärjestelmään ja sairaanhoitojärjestelmään tulee ja jotka ovat uusia asioita. En ole nähnyt missään muualla niitä nimettyinä kuin tässä Sitran raportissa. Väestön ikärakenteen muutos, mitä kaikkea se pitää sisällään? Miten työiän ylittäneiden määrässä käy, mikä on totuus siitä asiasta? Miten esimerkiksi nettomaahanmuutto, mitkä ovat ne todelliset numerot sen ympärillä? Meillä on aika kalpea ... Minulla itselläni ainakin on ollut osittain vääriäkin luuloja ja mielikuvia näistä kaikista asioista.

Ja miten sitten koko tämä aineellinen hyvinvointi? Nämä ovat tässä Sitran julkaisussa sivulla 34, 35, 36, jos jotain se kiinnostaa. Aineellinen hyvinvointihan on Suomessa kunnossa, mutta henkinen hyvinvointi ei. Tämä on varmasti totta, ja tämä aiheuttaa, puhemies, aikamoisen paineen meidän järjestelmälle, koska henkinen pahoinvointi ei pääse purkautumaan missään muualla kuin terveydenhuollon eri tasoisissa yksiköissä. Jos ei se purkaudu oikein, se patoutuu enemmän, se kuormittaa vielä enemmän. Täällä luetellaan muun muassa semmoisia seikkoja kuin: "Yhteiskunnalliseen murrokseen liittyvä epävarmuus, perinteisten käyttäytymisnormien rapautuminen, yhteiskunnan erikoistuminen ja monimutkaistuminen sekä markkinoiden kysynnän ja tarjonnan kasvu ovat vaikeuttaneet ajan päätöksentekoa ja elämän hallintaa. Stressi ja kiire vaivaavat yhä useampia suomalaisia. Riittämättömyyden ja sitä kautta elämänhallinnan tunteen puuttuminen näyttää lisääntyvän. Nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet huolestuttavasti, ja masennuksesta on tullut työkyvyttömyyseläkkeiden tärkein syy. - - Päätöksenteon ongelmien kasvu heijastuu muun muassa lyhytjänteisyyden ja itsekeskeisyyden kasvuna. Jos arjen päätöksillä on sekä lyhyen että pidemmän aikavälin seurauksia, tehdään valinnat usein välitöntä tarpeen tyydytystä painottaen. Tällaiset päätökset voivat kumuloituessaan aiheuttaa monenlaisia hyvinvointiongelmia (burnout, ylipaino, ylivelkaantuminen jne.)." Kaksi näistä kolmesta ovat mitä tyypillisimpiä meidän terveyskeskuksia, perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa kuormittavia välineitä. Lisäksi puhutaan, että ihmisillä on paljon muitakin tarpeita: "lähimmäisenrakkaus, yhteisöllisyys, sosiaalinen arvostus ja itsensä toteuttaminen, elämän merkityksellisyys sekä henkinen koherenssi eli arkielämän hallittavuus".

Arvon puhemies! Puhun ihan tahallani näin, itse asiassa vähän ohi tämän hallituksen esityksen, mutta koen, että hallitus on aivan oikean asian avannut, mutta ottanut vasta ensimmäisen, hyvin pienen askeleen. Tässä on monta tärkeätä askelta edessä. Jos arvon ministerit ja edustajat jo pelkästään näihin kirjoihin kunnolla perehtyisivät, näitä asiantuntijoita kuuntelisivat ja tekisivät siitä semmoisen analyysin kuin itse asiassa kaikkien ajattelevien ja asioita hoitavien itse pitäisi tehdä, silloin nämä asiat menisivät oikeaan suuntaan.

Lopetan koko puheeni lainaamalla Helsingin kauppakorkeakoulun kanslerin Matti Lehden kirjoitusta 17. joulukuuta 2009. Tämä on suora lainaus: "Jos uusien palvelujen kehittäminen perustuu asiakkaiden tarpeiden sijasta lainsäädäntöön ja tuotantoprosessiin, näemme tulevaisuudessa useita sähköisen äänestämisen kokeilun ja H1N1-rokotusohjelman kaltaisia kärsimysnäytelmiä. Vaikeinta on muuttaa ajattelutapa hallinto- ja tuotantokeskeisestä asiakaskeskeiseksi." Tämä on ehkä se ydin, jonka minä toivon, että osa teistä, jotka kuuntelette tätä puhetta, muistatte, siis hallinto- ja tuotantokeskeisestä asiakaskeskeiseksi. Tämä aiheuttaa sen, että osaamisestamme ja uudistuskyvystämme riippuu, tuleeko Suomesta kuihtuva hyvinvointiyhteiskunta vai kehittynyt mielihyväyhteiskunta.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä olevassa terveydenhuoltolaissa on eittämättä hyviä parannuksia, ja aion puuttua niihin puheeni lopuksi, mutta on kyllä todettava, että kokonaisuutta tässä ei nyt käsitellä. Alkuperäisestä terveydenhuoltolain ideasta on jäänyt jäljelle vain noin neljännes. Laissa ei puututa lainkaan kaikkein tärkeimpään: terveydenhuollon rahoitukseen. Monikanavainen rahoitusjärjestelmä aiheuttaa suuria ongelmia terveydenhuollon järkevän järjestämisen kannalta.

Suomea on useaan kertaan huomautettu terveys- ja hyvinvointierojen jatkuvasta kasvusta. Jos haluamme todella kaventaa eroja hyvinvoivien ja huono-osaisten välillä, meillä pitää olla rohkeutta jakaa terveydenhuollon rahoituksen kakkua uudella tavalla. Nyt hyvinvoivat, hyvätuloiset ja terveimmät saavat sopuhintaan ja eniten terveyspalveluita, ja niitä he myös todella paljon käyttävät. Sitten on se toinen joukko suomalaisia, josta toistuvasti täällä itsekin puhun. He ovat sairaita ja köyhiä suomalaisia, ja heille tarjotaan vain niukasti palveluita aliresursoiduissa terveyskeskuksissa.

Meidän aivan ehdottomasti pitää panostaa terveyskeskuksiin, kuten panostamme omalta osaltamme myös työterveyshuoltoon, sinänsä erinomaisen hyvään. Sivistysvaltion periaate ei voi olla kahden kaistan terveydenhuollossa. Raha tai sen puute ei saa ratkaista niin olennaista peruspalvelua kuin terveydenhuollon saatavuutta. Ellei terveyskeskusten kehittämiseen todella nyt satsata, ne jäävät köyhimpien ja sairaimpien, lähinnä vanhusten ja työttömien, hoidon tarjoajiksi ja ne, joilla on rahaa, hankkivat palvelunsa yhä enemmän yksityisiltä palveluntuottajilta.

Arvoisa puhemies! Pitää muistaa, että työn-antajat maksavat vain kolmisen prosenttia kaikista terveydenhuollon menoista. Kotitalouksien osuus nousee noin 16 prosenttiin kaikista menoista. Asiakkaiden maksamat omavastuuosuudet ovat meillä Suomessa jo nyt vanhojen EU-maiden korkeimmat, ja se on tosiasia.

Mutta hyvääkin tässä lakiesityksessä toki on. Erityisen hyvää ja kiitettävää on ilman muuta tuo yhteisen potilasrekisterin luominen. Potilastietojen käyttö voidaan nyt toteuttaa joustavasti, ja tätä on kyllä odotettu. Ja oikein erityisen lämpimän kiitoksen ministeri ansaitsee siitä, että lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin pääsylle asetetaan nyt kolmen kuukauden enimmäisaika 23 ikävuoteen saakka. Tämä on ollut suuri ongelma, että eri sairaanhoitopiireissä tähän saakka on ollut hyvin erilaiset määritelmät nuorelle, ja se on johtanut siihen, että erittäin harva nuori on saanut hyviä palveluita mutta valtava joukkue nuoria on jäänyt kokonaan palveluiden ulkopuolelle. Tämä on erinomainen uudistus, josta täällä eduskunnassakin on monesti puhuttu, ja haluan kiittää siitä ministeriä oikein lämpimästi.

Asiakkaiden valinnanmahdollisuudet laajenevat myös tässä uudessa laissa. Sekin on ihan hyvä. Pikkuisen epäilyttää vain se, kuinka paljon tämä valinnanmahdollisuus tulee sitten maksamaan, mitä se tarkoittaa rahassa, mutta valinnanmahdollisuus sinänsä on tietenkin erinomainen asia. Toivottavasti ei sitten jatkossa käy niin, että jotkut palvelujen tuottajat, palvelupisteet ovat tupaten täynnä ja jotkut tyhjäkäynnillä. Toivotaan, että niin ei tapahdu, mutta sinänsä pidän hyvänä valinnanmahdollisuuden lisäämistä.

Ensihoidon ja sairaankuljetuksen järjestämisvastuu nykyistä laajempaan kokonaisuuteen on myös hyvä tavoite, mutta ennustan, että toteuttamiskeinoista tullaan vielä käymään täälläkin kiivaita väittelyitä. En toivo sitä, että sairaankuljetusbisneksen jakaa Suomessa jatkossa vain muutama ketju. Jos niin käy, niin hinnat väistämättä nousevat, ja sitä me emme kukaan toivo. Uskon ja luotan siihen, että sairaankuljetus ja ensihoito voidaan Suomessa järkevällä tavalla tämän lain myötä järjestää.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Suomen terveydenhoidon suurin haaste mielestäni on se, että tässä maassa terveyserot ovat erittäin isot. Tämä näkyy myös odotettavissa olevassa eliniässä ja sen suurissa eroissa eri sosiaaliryhmien välillä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportista näkyy, että työntekijä kuolee nyt kuusi vuotta aikaisemmin kuin ylempi toimihenkilö. Hälyttävintä on se, että ero odotettavissa olevassa elinajassa ei ole kaventunut vaan se on kasvanut ja on kasvussa edelleen. Tuo ero on lisääntynyt 1980-luvun alusta jopa 1,4 vuotta. Tässä on suuren luokan kysymys, johon pitää pureutua, jos kerran tasa-arvoa tähän maahan oikeasti halutaan, sillä kyllä se terveys on tärkein sitten loppujen lopuksi kaikesta.

Miksi sitten näitä eroja näin paljon on? Kyllä sielläkin tietysti on koulutuksen tuomaa vaikutusta, joka näkyy sitten kaikessa elämässä, mutta pitää nähdä myöskin se, että työntekijäryhmistä erittäin monet ryhmät tekevät edelleen erittäin kovaa ja kuluttavaa työtä, monella tapaa usein vielä nykyään uudellakin tavalla kuluttavaa työtä. Mutta ihan perinteisissäkin ammateissa esimerkiksi vuorotyö, säännöllinen, jatkuva vuorotyö, kuluttaa ihmistä, syö terveyttä. Tämä näkyy esimerkiksi Kemin kaupungin terveystilastoissa selvästi. Siellä on paljon metsäteollisuuden palveluksessa olleita ja vieläkin olevia, jotka ovat jatkuvasti, koko elämänsä läpi olleet jatkuvassa vuorotyössä, ja kyllä se näkyy sitten siellä iän myötä tulevana terveyden heikentymisenä.

Työttömyys, siitä tuli 1990-luvulla hyvin laaja ilmiö, ja se on monien osalta johtanut syrjäytymiseen, ja se taas näkyy myöskin suoraan terveydentilassa aikanaan, kun tiedetään, mitä syrjäytymiseen yleensä liittyy, näitä valitettavia piirteitä. Pahinta tietysti on, että hyvin moni pitempään työttömänä ollut putoaa kokonaan ennakoivasta terveydenhuollosta. Tähän pitäisi saada nopeasti korjausta, koska ihmisiä pitää pyrkiä kuntouttamaan takaisin työelämään ja parempaan elämään joka tapauksessa.

Mutta kyllä myöskin terveyspalvelujen saatavuudessa on isot erot sosiaaliryhmien välillä. Meillä on jako kolmeen tältä osin olemassa: on perusterveydenhoito, jota käyttää se pienituloisin väki, on työterveyspalvelut, jotka ovat jo paljon kehittyneemmät mutta joissa on vieläkin ongelmia kaikkein pienimpien yritysten osalta, erityisesti yksin yrittävien osalta, ja sitten on se yksityinen hoito, yksityinen bisnes, lääkäritoiminta ja terveydenhoitotoiminta, sinne pääsee heti, jos rahaa on, ja saa hyvän hoidon.

Miksi sitten tämä perusterveydenhoito meillä ei kehity siten kuin odotetaan? Tässä haetaan yleensä vastauksia rakenteista, mutta silloin minusta ollaan väärällä suunnalla. Minun arvioni on se, että meillä on yksinkertaisesti liian vähän resursseja osoitettu perusterveydenhoidolle, ja tämä näkyy kyllä kaikissa kansainvälisissä vertailuissa kehittyneiden maiden välillä. Minulla on tilasto parin vuoden takaa. Sen mukaan Ranska käytti bruttokansantuotteesta 11 prosenttia terveydenhoitoon, Saksa 10,4, Ruotsi 9,1, Norja 8,9 mutta Suomi vain kahdeksisen prosenttia. Me olemme selvästi jäljessä tässä perussatsauksessa. Jos mennään sitten tähän dollari per asukas -vertailuun, niin siinä näkyy, että Norja käytti lähes 5 000 euroa per asukas terveydenhoitoon mutta Suomi vain vajaat 3 000 dollaria. Siis näin isot ovat nämä erot, ja kyllä ne sitten näkyvät siinä, että siellä ei ole henkilökuntaa riittävästi ja jonot ovat pitkiä.

Mikä sitten ratkaisuksi? Niin kuin sanoin, minä vion sitä, että haetaan näistä rakenteista sitä ratkaisua eikä siitä, että resursseja ensinnäkin on riittävästi käytettävissä myös siellä perusterveydenhoidossa. Minulla on semmoinen tunne, että tässä tämän lain valmistelussa on ollut se erimielisyys, että kokoomus hakee niitä isompia yksiköitä myös tältä osin, keskusta on sentään jarrutellut, ja minusta tämä on hyvä, että näin on tehty, koska ei se ratkaisu sieltä löydy. Ei se iso aina ole parempi.

Esimerkiksi meillä Lapissa on pitkään käyty keskustelua Länsi-Pohjan ja Lapin keskussairaanhoitopiirien yhdistämisestä, mutta minä en näe siinä etua tulevaksi, päinvastoin. Länsi-Pohja on asutukseltaan erittäin tiivis, pienehkö alue. Siinä on hyvä poistaa näitä perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon välisiä eroja ja muureja. Se on sillä lailla hyvä alue viedä eteenpäin tätä isoa ideaa, lähentää näitä kahta eri toimintalohkoa. Yhteistyötä pitää lisätä, se on päivänselvää, ja myös erikoistumista, mutta tämmöinen pakkomielle siitä, että isoja yksiköitä lisää, ei ole minusta oikea ratkaisu.

Eli kuulutan perään sitä, että ei tällä rakennekeskustelulla mihinkään kunnon ratkaisuihin päästä. Pitää hoitaa niitä resursseja riittävästi, mutta se on tietysti ison luokan kysymys. Ne, joilla asiat ovat hyvin, saavat nyt jo hyvän hoidon, ja kyllä se tietysti eduskunnassakin saattaa pikkuisen vaikuttaa, että täällähän se hoito on hyvä, ja pian unohtuu ehkä se, mitä se arkikansan terveydenhoito tuolla on, kun suurena toiveena, jopa haaveena, on se, että kun soittaa terveyskeskukseen, niin edes joku vastaisi, heti. Se tunne on jo silloin hyvä monilla noilla arjen kansalaisilla.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Terveydenhuolto on yksi tulevaisuuden tärkeimmistä kulmakivistä. Kyse ei ole vain rahasta ja resursseista, vaan ennen kaikkea suomalaisten hyvästä hoidosta ja terveydestä. Kunnallisessa terveydenhuollossa työskenteli 141 200 henkilöä vuonna 2008, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin oli vuonna 2000. Samaan aikaan kärsimme henkilöstövajauksista. Jää pohtimaan, miten käytämme arvokkaiden hoitotyöntekijöidemme aikaa. Meneekö se hoitotyöhön vai mihin?

Lisäksi terveydenhuollon kustannukset ovat kasvaneet reippaasti. Vuonna 2008 Suomen terveydenhuoltomenot olivat 15,5 miljardia euroa. Suomen terveydenhoito on erikoissairaanhoitopainotteista. Terveydenhuollon menoista kolmasosa on erikoissairaanhoitoa. Erikoissairaanhoidon miljardimäärä on 5,1 miljardia, kun perusterveydenhuollon osuus on 2,8 miljardia. Jos ei tehdä mitään, terveydenhuollon bruttokansantuoteosuus uhkaa nousta vuoden 2010 7 prosentista lähivuosina yli 10 prosenttiin. Tuntuu, että lisäraha ja resurssit eivät kohdistu hoitoon vaan yhä useammin tietojärjestelmien onnettomiin ratkaisuihin tuhansine salasanoineen ja huonosti johdettuun arkiympäristöön. Peruskysymys onkin, miten tämä laki auttaa meitä menemään eteenpäin, jotta hoitotyö kohdistuu juuri potilaaseen eikä esimerkiksi turhaan.

Käsillä oleva laki tuo ratkaisua kustannusten hillintään ja myös parempaan hoitoon. Tarkastelen seuraavaksi lakia väitöskirjassani käyttämäni kuuden kustannustenhallinnan keinoryhmän kehikon kautta.

Jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin terveydenhuollon kriisiytymiseltä, on pakko vaikuttaa nykyistä enemmän terveydenhuollon palveluiden tarpeeseen ja kysyntään. Yksi tärkeimmistä keinoista on terveyden edistäminen. Siihen uskon satasella. Jatkossa kunnan tulee asettaa paikalliset terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet strategiasuunnitelmissaan. Samoin tulee myös määritellä, millä toimenpiteillä tavoitteet tullaan saavuttamaan. Tällä saralla työtä riittää. Uutiset lasten ja nuorten kasvavasta lihavuudesta vaatisivat jo kansallisen ja paikallisen tason teho-ohjelman. Jos emme saa suuntaa käännettyä, meillä on tikittävä aikapommi, joka takuuvarmasti räjähtää käsiimme.

Moniin kansakuntamme suurimmista sairausryhmistä voidaan vaikuttaa niin omilla kuin yhteiskunnan päätöksillä. Otan tässä tästä keinoryhmästä vielä yhden esimerkin: Iäkkäiden neuvontapalvelut toivottavasti saadaan täysimääräisesti kunnissa käyttöön, jotta meillä olisi vireitä eläkepäiviä yhä enemmän. Viimeiset vuodet vuoteen vankina on estettävä.

Tarjonnan näkökulmasta laki sisältää potilaan aseman kannalta parannuksia. Potilas voi jatkossa valita hoitopaikan vapaammin. Tähän tietenkin liittyy myös kustannuskasvun riskejä. Nuorten psykiatrisessa hoidossa tehdään täsmennyksiä siitä, kuka on nuori. Periaatteessa tämäkin sisältää kustannusten lisääntymistä kunnille. Vapaampi hoitopaikan valinta voi kuitenkin tuoda mahdollisuutta kehittää omaa toimintaansa, ja näin toivottavasti se tuo jossain vaiheessa myös kustannussäästöjä tai jopa palveluiden parantumista.

Hoitotakuu itsessään jo maksaa itsensä takaisin. Nopeamman hoitoon pääsyn ansiosta muun muassa Kela maksaa vähemmän sairauspäivärahoja lyhyemmältä ajalta. Tässä Kelalla voisi olla paikka miettiä, miten jakaa kunnille kannusterahoja nopeasta hoitoon pääsystä. Rahoitus voitaisiin ottaa vaikka säästyvistä sairauspäivärahoista. Tässä ei monikanavaisuuden uutta lakia tarvita, vaan se voidaan tehdä periaatteessa ihan ilman suurempia lainmuutoksia.

Palveluiden käyttövaiheen kautta on merkittäviä mahdollisuuksia hillitä kustannuksia. Laissa on mukana potilaan palvelun parantumisen kannalta tärkeitä asioita. Tulevaisuudessa sairaanhoitopiiri vastaa yhteisen potilastietorekisterin rakentamisesta. Näin potilaan tieto on jatkossa yhdessä paikassa. Toivottavasti tulevaisuudessa tieto kulkee myös laajemmin. Halutessaan potilas voi kieltää tietojensa jakamisen. Tämä muutos tarkoittaa sitä, että tarpeeton paperisota jää historiaan. Useat suostumuspaperit, joita tänä päivänä annetaan, vähentävät byrokratiaa ja potilaan harmaita hiuksia.

Liian usein potilasta pyöritetään paikasta toiseen ilman, että joku kantaisi potilaan hoitoprojektista kokonaisvastuuta. Tämän olisi voinut kirjoittaa konkreettisemmin myös lakiin. Potilaalla tulee olla case manager. Case manager -malli säästää kustannuksia, parantaa potilaan asemaa ja myös jättää turhat juoksuttamiset historiaan.

Organisaation kehittäminen on yksi kuudesta keinoryhmästä, ja se tulee hyvin esille laissa. Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito muodostavat tulevaisuudessa yhä eheämmän kokonaisuuden. Sairaanhoitopiiri tekee yhdessä perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen kanssa suunnitelman hoidon porrastuksista. Toivottavasti tulevaisuudessa palvelutalopaikkaa tarvitsevaa ei jouduttaisi pitämään toimintakykyä heikentävässä sairaalavuoteessa eikä hän joutuisi uudelleen ja uudelleen päivystykseen vaan olisi oikeassa paikassa. Se on myös ihmisten kannalta tarpeellista.

Hyvä muutos on se, että jatkossa sairaanhoitopiirissä on moniammatillinen perusterveydenhuollon yksikkö, joka myös osallistuu erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen palveluiden yhteensovittamiseen. Sairaanhoitopiirin alueen kunnat laativat myös järjestämissuunnitelman, jossa sovitaan perusterveydenhuollon lähtökohdista. Lisäksi erinomai-nen muutos on se, että sairaanhoitopiirille tulee tietojärjestelmistä yhteensovittamisvastuu. Toivottavasti nykyisistä moninaisista tietojärjestelmistä päästään seuraavien vuosien aikana eroon.

Ostaja- ja omistajaohjaukseen laki ei tuo muutoksia. Kunnissa on tällä saralla vielä paljon tehtävää. Samoin lainsäädäntöä voisi joustavoittaa ja antaa laajempia mahdollisuuksia järjestää sairaanhoitopiirien hallintoa. Esimerkiksi hallituksen muodostamisen tulisi tapahtua nykyistä vapaammin.

Käsillämme oleva laki on hyvä. Se on askel oikeaan suuntaan terveydenhuollon kehittämisessä. Suurin haaste tulee olemaan se, miten se saadaan kuntien ja kuntayhtymien arkeen näkymään. Seuraavaksi jäämme odottamaan järjestämis- ja rahoitusvastuiden selkeyttämistä. Näen, että on hyvä, että tässä kohdin on paneuduttu sisältöön. Jos olisimme tuoneet tässä kohdin lain, jossa olisi järjestämisrahoitusvastuut, niin voi olla, ettemme olisi vielä tässä vaiheessa edes keskustelemassa lähetekeskustelussa. Nykyinen järjestelmä ei toimi potilaslähtöisesti ja on omiaan aiheuttamaan kalliiksi käyviä osaoptimointeja. Siltä osin toivon, että syksyllä saamme jo näkymiä paremmista rahoitus- ja järjestämislakimahdollisuuksista.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäiseksi haluan todeta, että olen tyytyväinen tähän hallituksen esitykseen uudesta terveydenhuoltolaista kokonaisuutena arvioiden. Olen tyytyväinen, koska potilaiden valinnanvapaus hoitopaikkojensa suhteen parantuu ja kaiken kaikkiaan esitys parantaa muutenkin asiakkaiden asemaa, ja näin pitääkin olla. Potilaan edun ja valinnanvapauden tulee olla toiminnan lähtökohtana.

Esityksen pyrkimyksenä on myös taata palveluiden yhdenvertainen saatavuus sekä hoidon ja potilasturvallisuuden parantaminen. Jokaisella suomalaisella tulee olla mahdollisuus saada tarvitsemaansa hoitoa riippumatta siitä, asuuko hän asutuskeskuksissa vai syrjäseuduilla. Meidän kaikkien veroeuromme ovat yhdenvertaisia, ja niin tulee olla palveluiden saatavuudenkin.

Viime vuosina Suomessa on aika ajoin vellonut keskustelu väkivaltakohtauksista terveyskeskuksissa. Suurimmassa osassa tapauksista syynä väkivaltakäyttäytymiseen ovat päihteet ja mielenterveysongelmat. On vaikea arvioida, kumpi edellisistä on syy ja kumpi seuraus, sillä niin yhteen kietoutuneen noidankehän ne usein muodostavat. Jotta potilasturvallisuutta voidaan parantaa, täytyy pureutua myös päihdehuollon ongelmiin ja resurssipulaan. Hoidon laatu ja turvallisuus ovat kytkeytyneitä annettuihin resursseihin, jotka ovat usein liian vähäiset.

Olen tämän kevään aikana kansanedustajana vieraillut päihdehoitoon erikoistuneisiin Kallio-lan klinikkaan Nurmijärvellä ja Järvenpään sosiaalisairaalaan. Molemmat ovat taloudellisissa vaikeuksissa, sillä kunnat ovat säästökuureissaan vähentäneet hoitojaksojen ostoa. Varmaa on, että tarvetta kyllä olisi. Pelkäänpä, että jälleen tehdään lyhytnäköisiä ja epäinhimillisiä säästöjä.

Arvoisa puhemies! Lääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa ei kaikkialla ole tarpeeksi, eikä potilaiden hoitoon ole aina riittävästi aikaa. Myös lääketieteellisten tiedekuntien aloituspaikkoja tulisi mielestäni arvioida uudelleen tulevaisuuden tarpeita ajatellen. Väestö ikääntyy, eivätkä vaivat ja siten myös lääkäreiden tarve ainakaan vähene.

Ensimmäistä kertaa kärsimyksen lievittämisestä säädetään laissa. Tämä kattaa kärsimyksen lieventämisen kaikessa sairaudenhoidossa ja sen eri vaiheissa. Lainsäädäntö tässä on varmasti paikallaan.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että asiakkaalla tulee olla mahdollisuus käyttää julkisia terveydenhuoltopalveluita myös varsinaisen kotikuntansa ulkopuolella, jos hän oleskelee tietyssä paikassa pitkäaikaisesti. Tämä ehdotus lisää joustavuutta ja helpottaa niiden elämää, jotka oleskelevat esimerkiksi keikkatöiden merkeissä toisilla paikkakunnilla pidempiä aikoja. Kokonaishoito kuitenkin säilyisi asiakkaiden omilla terveyskeskuksilla ja niiden tekemien hoitosuunnitelmien mukaisena.

Arvoisa puhemies! Me suomalaiset olemme ja elämme kehittyneessä tietoyhteiskunnassa, josta voimme suurelta osin olla ylpeitä. Olemme monessa asiassa edelläkävijöitä. Yksi asia, jossa olemme kuitenkin jääneet monen maan, esimerkiksi Viron, jälkeen, on potilasrekisterit. On ollut milteipä käsittämätöntä, että maassamme ei ole ollut kunnallisten terveydenhuollon yksiköiden yhteistä potilasrekisteriä. Onneksi tilanne on korjautumassa uuden ehdotuksen myötä. Sen mukaan sairaanhoitopiirin alueella muodostettaisiin kunnallisten terveydenhuollon yksiköiden potilasrekisteri, joka mahdollistaa ja edistää potilaan tietojen liikkumista häntä hoitavien yksiköiden välillä. Tämä merkitsee sitä, että potilaan ei tarvitsisi viedä itse hoitotietojaan mukanaan paikasta toiseen, mikä konkreettisesti helpottaisi monen ihmisen elämää. Näin pitääkin ehdottomasti olla. Jos ja kun meillä on välineet kyseisenlaisen rekisterin aikaansaamiseksi, niin ei saa olla mitään estettä sen käyttämättä jättämiseksi. Tällä saralla on vuosia haaskattu rahaa, aikaa ja vaivaa. On korkea aika laittaa asia kuntoon.

Arvoisa puhemies! Esityksessä on huomioitu myös ensihoidon järjestämisvastuukysymys. Järjestämisvastuuta ehdotetaan siirrettäväksi kunnilta sairaanhoitopiireille. Tämän seurauksena ensihoidon on tarkoitus nivoutua aiempaa paremmin osaksi terveydenhuollon palveluketjua, mikä mahdollistaa ensihoidon tuotantotapojen valinnaisuuden monipuolistumisen. Tässä yhteydessä täytyy huomioida ensipalvelua tarjoavien yritysten elinkeinon jatkuvuuden turvaaminen.

Arvoisa puhemies! Kaikilla kansalaisilla tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet terveydenhuoltopalveluihin. Näin ei valitettavasti aina ole, vaan akuutinkin hoidon tarpeessa olevat ihmiset ovat joutuneet odottamaan hoitoarviointeja tai hoitoonpääsyä liian usein kohtuuttomankin kauan. Odotusaikana useat oireet esimerkiksi psyykkisissä sairauksissa saattavat pahentua radikaalisti. Olen erityisen kiitollinen terveydenhuoltolain esityksen erikoissairaanhoitoa koskevista ehdotuksista. Sen mukaan erikoislääkärien arviot tulisi toteuttaa kolmen kuukauden kuluessa lähetteen saapumisesta sairaalaan ja hoito tulisi edelleen saada kuuden kuukauden kuluttua hoitopäätöksestä. Alle 23-vuotiaiden tulisi saada psykiatriasta hoitoa kolmen kuukauden kuluessa. Edellä mainitut tavoitteet on kerta kaikkiaan saavutettava. Vain riittävän ajoissa saatu hoito voi estää pitkäkestoisemmat ongelmat. Hoidon saannilla on tulevaisuuden suhteen sekä henkistä, fyysistä että taloudellista merkitystä. Sillä on merkitystä yksittäiselle apua tarvitsevalle kansalaiselle mutta samalla myös koko yhteiskunnalle.

Terveydenhuoltolain esityksen mukaan sairaanhoitopiirin alueen kuntien tulee laatia järjestämissuunnitelma perusterveydenhuollosta ja moniammatillisista perusterveydenhuollon yksiköistä. Terveydenhuollon yhteistyötä pyritään tehostamaan muun muassa mielenterveystyön, päihdehuollon sekä syrjäytymisvaarassa olevien kohdalla, mikä tarkoittaa terveydenhuollon palvelujen järjestäjän velvollisuutta yhteistyöhön sosiaalihuollon kanssa tilanteen sitä vaatiessa. Tämä on erinomainen edistysaskel palvelujen järkeistämiseksi.

Monesti potilaat saavat vääränlaista hoitoa juuri eri tahojen yhteistyön vähäisyyden vuoksi. Yhdistämällä palveluita voidaan saada nimenomaan päihde- ja mielenterveyspalveluissa tehokkaampia tuloksia aikaan.

Arvoisa puhemies! Uuden terveydenhuoltolain mukanaan tuomat muutokset merkitsevät myös taloudellista panostusta. Hoitotakuun täsmentäminen vaatii lisäresursseja. Panostukset kuitenkin maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin, sillä esitetyt asiat, kuten valinnanvapaus ja potilasturvallisuuteen liittyvät ehdotukset, edistävät palveluiden saatavuutta ja ihmisten terveyttä.

Arvoisa puhemies! Todettakoon vielä lopuksi, että terveydenhuoltolakiin jää edelleen parantamisen varaa mutta tämä on silti hyvä askel eteenpäin.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Kaikkonen nosti esiin tärkeän seikan, päihdekuntoutuksen tarve on todellakin jatkuvasti kasvanut. Mutta niin kuin ed. Kaikkonen totesi, on olemassa riski, että nämä laadukkaat hoitolaitokset ajautuvat kuntien päätösten johdosta ongelmiin. Kalliolan klinikasta tulee mieleen toinenkin nurmijärveläinen sairaalayksikkö, Kiljavan sairaala, joka on leikkausten tai tapaturmien jälkeisen kuntouttavan hoidon erityispalveluita tarjoava yksikkö, joka on myös haasteellisessa tilanteessa. Todella toivon, että kun tämänkin lain myötä siirrytään sitä kohti, että asiakkaan valintamahdollisuudet lisääntyvät, niin se tarkoittaa myös sitä, että asiakkaat valitsevat laadukkaan hoidon ja nämä laadukkaat erityisyksiköt voivat jatkaa toimintaansa.

Arvoisa puhemies! Vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus onkin vielä kesken, tämä uusi terveydenhuoltolaki on suuri askel parempaan suuntaan. Kiitos tästä ministerille, että saimme sen nyt jo näin pian tänne käsit- telyyn. Terveydenhuoltojärjestelmässämme on monia joustamattomuuksia ja jähmeyksiä, joita tämä esitys jo merkittävästi poistaa. Juuri tämä asiakkaiden valintamahdollisuuksien laajeneminen on yksi sellainen seikka. Toisaalta täällä on mainittu myös laadun ja potilasturvallisuuden parantuminen ja myös se, että eri toimijat saadaan paremmin toimimaan yhteen.

Terveydenhuoltolain uudistuksen myötä asiakkaan valinnanmahdollisuudet lisääntyvät. Tä-mä ohjaa vahvasti, ellei jopa pakota, kuntia löytämään keinoja yli kuntarajojen tapahtuvien palveluiden kustannusten jaolle. Tämä on kehitystä, joka palvelee myös monia muita hallinnonaloja tulevaisuudessa. Suomessa on voitava turvata laadukkaat ja toimivat palvelut väestökehityksestä huolimatta. Tämä vaatii uudenlaista palvelurakennetta, uudenlaista ajattelua ja uudenlaista kustannustehokkuutta.

Tämä 224 sivua on mittava paketti. Esitykseen on saatu jo tässä vaiheessa varsin monia positiivisia edistysaskeleita. Yksi seikka kuitenkin hieman arveluttaa, ja toivon, että siihen valiokuntakäsittelyssä kiinnitetään erityisesti huomiota. Kyseessä on nimittäin ensihoidon järjestäminen. Esityksessä todetaan, että ensihoidon järjestämisvastuun siirtäminen sairaanhoitopiirille mahdollistaisi toiminnan suunnittelun nykyistä taloudellisemmin. On ymmärrettävää, että järjestämisvastuu halutaan nostaa kunnilta piireille. Se varmasti mahdollistaa sen, että järjestämisen ohjaus, koordinointi ja muu selkeytyisi, mutta mihin perustuu ajatus siitä, että toiminnasta tulisi tällä keinoin nykyistä taloudellisempaa?

Esityksessä todetaan myös, että sairaankuljetustoiminnan nykykustannuksista on mahdotonta tehdä tarkkoja arvioita. Toisaalla esityksessä todetaan myös, että kustannukset ensihoitopalvelun kehittämiseksi ovat vaikeasti arvioitavissa juuri tästä syystä, että nykykustannuksiakaan ei tunneta. Alan toimijat kuitenkin ovat todenneet useissa yhteydenotoissaan, että useilla eri mittareilla yksityinen sairaankuljetus on todettu edullisimmaksi vaihtoehdoksi.

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että sairaanhoitopiirit voivat tämän lain myötä jatkossa ostaa palvelut kilpailuttamatta pelastuslaitoksilta, jos omistajakunnat ovat samat. Tähän liittyen on herännyt pelko, että jatkossa yksityinen sektori joutuu eriarvoiseen asemaan. Millä siis taataan se, että jatkossa pelastuslaitoksille ei tule monopoliasemaa ensihoidon järjestämisessä ja jatkossakin ensihoitopalvelut kilpailutetaan? Tämä on asia, johon toivon valiokuntakäsittelyssä kiinnitettävän erityisen suurta huomiota. Julkinen sektori tarvitsee tuekseen yksityisen sektorin toimijoita. Tämä on päivänselvää. Ensihoidon palveluiden järjestämisvastuun siirtämisen sairaanhoitopiireille tulee tarkoittaa jatkossakin sitä, että ensihoito kilpailutetaan ja että yksityinen sektori on luonteva ja helppo vaihtoehto yhteistyötahoksi julkiselle sektorille.

Timo Juurikkala /vihr:

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon tulevaisuuden haasteet ovat erittäin mittavat meidän maassamme. Suomen väestö ikääntyy maailmanennätystahtia, uudet ja moderneiksi kutsuttavat kansansairaudet, päihteiden liikakäyttö, yleisestä lihomisesta seuraava kakkostyypin diabeteksen yleistyminen, kustannusten jatkuva nousutrendi, tässä on kylliksi haastetta. On selvää, että uudistusta tarvitaan. Kuten ministeri ja monet edustajat kertoivat, tässä on kysymyksessä ensimmäinen askel näiden uudistusten tiellä. Täällä on esitetty erilaisia näkemyksiä tämän askeleen merkittävyydestä, pituudesta ja suuruudesta. Joka tapauksessa kokonaisuudistusta saadaan vielä odottaa.

Yksi asia, joka täällä ei niinkään ole tullut esille, joka minua kuitenkin tässä tämän lakiesityksen yhteydessä huolestuttaa, on se, että tällä kentällä jatkuva epävarmuuden ja sekavuuden tila on tässä jatkumassa. Nythän tämä on sisältölaki, joka puuttuu sisältöihin mutta ei järjestämiseen eikä rahoitukseen. Edelleen kansanterveyslaki, erikoissairaanhoitolaki, muut terveydenhuollon lait jäävät voimaan, samoin Paras-puitelain säädökset koskien esimerkiksi yhteistoiminta-alueita. Nyt meillä valtakunnassa kuitenkin on voimakas ja vahva tietoisuus siitä, että rakenteellisia uudistuksia on jatkossakin tulossa, ja nyt on odotettu, että tämä suunta tässä selviäisi, mutta nyt tämän osittaisuudistuksen, tämän askeleen, osalta suunta ei mielestäni mitenkään kirkkaasti selviä. Nyt tämä epävarmuus, joka kentällä edelleen vallitsee, hiukan sekavat ja odottavat tunnelmat siitä, mihin päin terveydenhuoltoa valtakunnan tasolla ollaan kehittämässä, edelleen jatkuu. Tämä ei tietysti ole hedelmällinen pohja hyvälle kehitystyölle.

Edelleen tässä laissa ehkä odotin, että olisi selkeämmin vielä pyritty siihen suuntaan, että erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välisiä raja-aitoja olisi madallettu, samoin raja-aitoja sosiaalihuollon suuntaan. Nyt täällä keskustelussa on tullut esiin huoli katkeilevista hoitoketjuista. Niitä meillä tässä valtakunnassa todella on, ja en ole lainkaan varma, että tämä lakiuudistus riittävällä tavalla tähän hoitoketjujen ongelmaan tuo tulosta.

Kaiken kaikkiaan me valtakunnassa tarvitsemme nyt jatkossa määrätietoisuutta tässä kehittämisen suunnassa. Tarvitaan vahva tahtotila, ja on tietysti hyvä, että ministeri on asettanut esimerkiksi monikanavaista rahoitusta käsittelevän työryhmän pohtimaan tätä asiaa, että saataisiin asiat menemään eteenpäin. Sinänsä tämän terveydenhoitolain perustelut ovat pääosin hyvää tekstiä. Siellä kiinnitetään huomiota huolestuttavassa määrin kasvaneisiin terveyseroihin meidän eri väestöryhmiemme välillä, kiinnitetään huomiota hoitojen osalta yhdenvertaisuuden edistämiseen. Nämä ovat erittäin tärkeitä tavoitteita, ja toivottavasti tämäkin askel osaltaan sitten tähän suuntaan vie.

Kuitenkaan, kuten keskustelussa on käynyt ilmi, terveydenhuoltojärjestelmämme minun mielestäni pahimpaan ongelmaan, rahoituksen monikanavaisuuteen, tämä lakiesitys ei tuo mitään uutta eikä ratkaisua. Monikanavaisuushan tekee sen, että eri toimijoiden on mahdollista harjoittaa osaoptimointia, vyöryttää kustannuksia toisten harteille, ja se, joka tässä sitten kärsii, on potilas ja asiakas. Tarvitaan tosiaan palvelurakenteiden uudistusta ja rahoitusrakenteiden uudistusta, ja siinä tulee erittäin paljon kiinnittää huomiota sitten myös tähän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon yhteistoimintaan.

Monikanavaisuuden purkamisessa rahoituksen osalta on olennaista, että julkiset rahoittajat kokoavat rahoituspanoksensa yhteen pottiin. Tarkoitan tässä kuntien, valtion ja Kelan rahoitusosuuksia. Kuitenkin olen sillä kannalla, että tämä esitetty hyvinvointirahaston malli, jossa koko valtakunnan kaikki rahat kerätään yhteen pottiin, on ehkä jo vähän liian keskusjohtoinen malli. Ennemminkin esittäisin harkittavaksi esimerkiksi hyvinvointipiirimallia, jossa vaikkapa viiden miljoonapiirin osalta kuhunkin näistä koottaisiin vastaavalla tavalla rahoitus samaan kasaan. Silloin olisi rahoituksen ja palvelujen oston osalta vastuu kerätty yksiin käsiin, jolloin osaoptimoinnin vaarat pienenisivät. Tällaisessa mallissa on erittäin tärkeätä myös, että seurantaan ja vaikuttavuusarviointiin kasataan lisää resursseja sillä tavalla, että voidaan todella valita ne hoitotavat, joiden vaikuttavuus on mahdollisimman hyvä.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi muutama sana valinnanvapaudesta, joka tämän lain myötä tulee etenemään jonkin verran. Tämä on tietysti asiakaslähtöisyyden ja potilaslähtöisyyden kannalta toivottavaa kehitystä, mutta silti ajattelen näin, että tämä ei ehkä se kaikkein keskeisin ongelma tällä hetkellä ole, johon tässä ratkaisua tuodaan. Ehkä olennaisimmin tämä tuo helpotusta mökkikansalaisille ja erilaisille repputyöntekijöille, jotka voivat saada jatkossa näitä terveydenhuollon palveluita siellä, missä he tosiasiallisesti aikaa viettävät.

Sen sijaan, niin kuin tässä keskustelussa on tullut esille, oman kunnan, oman kaupungin sisällä sen vapaan terveyskeskuksen valintaoikeuden merkitys on aika lailla symbolinen, koska tosiaan useissa kunnissa tai kuntayhtymissä ei edes ole valinnanvaraa, joten tämä uudistus jää jonkin verran kosmeettiseksi. Tätäkin valinnanvapautta tärkeämpää minusta olisi kehittää järjestelmää siihen suuntaan, että sillä voidaan varmistaa tasainen ja hyvä laatu kaikkien julkisten terveydenhuoltopalveluiden suhteen.

Markku Pakkanen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Terveydenhuoltolaki on uusi ja kovasti keskustelua aiheuttava asia myös täällä salikeskustelussa. Heti aluksi haluan kiittää ed. Akaan-Penttilää. Hän puki ehkä tärkeimmän asian tässä sanoiksi kertomalla meille, että hallinto- ja tuotantokeskeisistä tuotantotavoista pitää pyrkiä asiakaskeskeiseen tuotantotapaan. Näin asia lyhykäisyydessään on.

Ensihoitopalvelut, sairaankuljetuksen järjestämisvastuu, on kuitenkin asia, mihin omassa puheenvuorossani haluan kiinnittää huomiota. Tässä uudessa terveydenhuoltolakiluonnoksessa järjestämisvastuu siirretään kunnilta sairaanhoitopiireille. Sairaanhoitopiirit voisivat järjestää ensihoidon ja sairaankuljetuksen alueellaan tai osassa sitä seuraavilla tavoilla: hoitamalla toiminnan itse, järjestämällä ensihoitopalvelun yhteistyössä alueen pelastustoimen kanssa tai toisen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa tai hankkimalla palvelun muualta julkiselta tai yksityiseltä palveluntuottajalta. Nykyisin voimassa olevan lain mukaan kunnilla on tämä järjestämisvastuu.

Näin ollen lakiuudistuksella on tarkoitus muuttaa sairaankuljetuksen järjestämisvastuu nykyistä laajempaan kokonaisuuteen. Sen sijaan yksityisten ja julkisten toimijoiden lähtökohtainen asema palveluntuottajana ei muutu suhteessa nykytilanteeseen. Haluankin esittää kysymyksen: Vai muuttuuko? Tulevatko alalle suuret yritykset ja vievät mahdollisuuden yksityisiltä sairaankuljetusyrityksiltä? Tuleeko kenties ulkolaisia viitaten joukkoliikenteen tilanteeseen muun muassa täällä pääkaupunkiseudulla? Ja mikä on sellaisen ensivasteen tilanne alueilla, joissa esimerkiksi vapaaehtoiset palokunnat ovat nykyään hoitaneet asioita? Tuleeko koko Suomi hoidettua tasavertaisesti? Onko asiakkaiden turvallisuus, ambulanssin saatavuus tasavertaisesti toteutettavissa kaikkialla Suomessa? Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Onko saatavuus kaikkialla samaa tasoa kuin se on kenties täällä Pääkaupunkiseudulla pelastustoimen hoidettavissa?

Pelastustoimi tuottaa ensivastepalveluja sopimusten perusteella 310 kunnassa, ja palvelujen piirissä on yli 4 miljoonaa ihmistä. Pelastustoimen osuus ensihoidon sairaankuljetuspalvelujen tuottamisessa on siis erittäin merkittävä, mutta kuten tiedetään, näitä kyseisiä tehtäviä hoitaa vain 22 pelastuslaitosta. Mitä ovat sitten nämä muut näissä yli 300 kunnassa? Ovatko ne niitä vapaaehtoisia palokuntia, yksityisiä sairaankuljetusyrityksiä? Edelleen kysyn perään, tulevatko kansalaiset tasavertaisesti palveluiden saatavuuden piiriin tässä uudessa järjestelmässä.

On esitetty myös kysymys, voiko pelastustoimi osallistua kilpailutukseen. Kyllä mielestäni voi, mutta on syytä muistaa, että Destian ja Palmian tapausten ennakkoratkaisussa on todettu, että julkinen liikelaitos tai yksikkö saa kiellettyä valtion tukea, veroedut, konkurssisuojan, jos se toimii markkinoilla. Ensihoidossa ja sairaankuljetuksessa on kyse markkinoista silloin, kun sairaanhoitopiiri hankkii palvelun tarjouskilpailulla. Näin ollen asiantuntijoiden mielestä ennakkoratkaisusta seuraa se, että jos pelastuslaitosten halutaan olevan mukana tarjouskilpailussa, pelastuslaitosten sairaankuljetus pitää yhtiöittää.

Valtiovarainministeriössä valmistellaan paraikaa kuntalain muutosta, jolla kunnille säädettäisiin yhtiöittämisvelvollisuus niiden hoitaessa tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla. Mielestäni vain näin saadaan asioihin avoimuus, riittävä läpinäkyvyys, ja näin ensihoidon ja sairaankuljetuksen kilpailutus voidaan hoitaa ja se on tasavertainen yksityisen sairaankuljetuksen kanssa. En pidä siitä näkemyksestä, että pelastuslaitokset tulevat markkinoille ottaa rusinat pullasta -systeemillä ja yksityinen joutuu hoitamaan haja-asutusalueen ambulanssipalvelut. Tasapuoliset ensihoito- ja sairaankuljetuspalvelut kaikkialla maassa tulee taata myös tässä uudessa terveydenhuoltolaissa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Jatkan aivan samasta teemasta kuin edellinen puhuja, edustaja Pakkanen, puhui juuri äsken. Kysymys on ambulanssin tasapuolisesta saatavuudesta koko maassa ja ensivasteen tarkoituksenmukaisesta toiminnasta. Kotikaupungissani Keuruulla meillä oli eilen illalla yhdessä Multian kunnanhallituksen jäsenten kanssa yhteinen hallitustason palaveri, jossa pohdittiin juuri näitä kysymyksiä. Annoimme sairaankuljetuksesta, ensihoidosta ja ensivasteesta lausuntoja, joita oli pyydetty. Tässä suhteessa koemme syvää huolta siitä, mitenkä saamme turvattua Keurusseudulla, Keuruun ja Multian alueella, nykyisin kohtuullisen hyvin toimivat ambulanssipalvelut. Täällä nämä ambulanssipalveluthan ovat vaarassa heikentyä maakuntien reuna-alueilla. Vaara on, että sairaanhoitopiirin vastuu keskittää näitä palveluita.

Meille kansanedustajille on esitetty muun muassa eräistä aivoverenkiertohäiriöistä karttoja siitä, kuinka on aika päästä asianmukaiseen hoitoon, jos tällainen verenkiertohäiriö tulee. On alueita, joista on ennuste, että sieltä voidaan ehtiä, mutta sitten on alueita, joissa aivan normaalioloissakin on vaarana, että tulevat pitkät kuljetusmatkat. Samoin liikenneonnettomuus tai mikä tahansa onnettomuus voi kohdata riippumatta siitä, asuuko alueella paljon väkeä vai vähän väkeä. Samoin maakuntien reuna-alueilla voidaan helposti tuudittautua siihen ajatukseen, että mehän saamme naapurikunnasta, naapurimaakunnan puolelta, apua, jos sitä tarvitaan. Toivottavasti tätä on saatavilla, mutta tiedän tilanteita, esimerkiksi Keurusseudun osalta, että oma ambulanssi on ollut yöaikaan liikenteessä, Pirkanmaan autot ovat olleet liikenteessä, Etelä-Pohjanmaan autot ovat olleet liikenteessä ja lähin vapaana oleva auto esimerkiksi Mäntän seudulle olisi saatavissa 120 kilometrin päästä Ylöjärveltä.

Elikkä vaarana on se, mitä minä pelkään, että meillä ambulanssin saatavuus voi heikentyä, kun vastuu tulee sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle. Ei välttämättä näin tarvitse käydä, mutta tämä on vaara, jonka haluan tiedostaa ja tuoda avoimesti julki. Tiedän hyvin, että tässä on kustannuskysymyksiä. Vanha perheyrittäjyys ambulanssitoiminnassa oli hyvin tarkoituksenmukainen ja ennen kaikkea edullinen. Ihailen niitä aikoja entisiä, jolloinka perheyrittäjä, kylläkin omasta vapaa-ajastaan tinkien, hoiti itsenäisesti tätä toimintaa ja saatavuus oli yleensä hyvä ambulanssia pyydettäessä.

Nyt tietysti ymmärrän sen, että jos päivystetään eikä hälytyksiä tule, niin silloin tämä maksaa. Tiedän hyvin, että tätä maata on puolustettava. Meillä on puolustusvoimat. Niitä tarvitaan sen takia, että niitä ei koskaan tositoimiin tarvittaisi. Sairaankuljetuksen ja ensihoidon osalta on tilanne kuitenkin se, että on hyvin todennäköistä, että harvempaankin asutulla seudulla niitä tarvitaan, ja silloin saatavuuden tulisi olla hyvä, että hoitotoimiin voitaisiin päästä riittävän ajoissa. Sen takia toivon, että määrätietoisesti kiinnitetään huomiota siihen, että meillä koko maassa olisi sellainen ambulanssien verkosto, että on tietyt minuutit, jolloinka tämä ambulanssi suurella todennäköisyydellä on saatavilla.

Nyt jos muodostuu laajoja alueita — kun seudullinen ainut ambulanssi on ajossa ja lähimmät ambulanssit ovat maakuntakeskuksissa — niin hätätilanteen tullen voi tulla liian pitkiä viiveitä. Ainakin inhimillistä tuskaa, pelkoa ja ahdistusta tulee, kun ambulanssin saanti kestää. Tai hälytyskeskus joutuu sanomaan niin kuin Multian Väätäiskylälläkin toista vuotta sitten: "Nyt ei ambulanssia ole kolmeen tuntiin saatavana. Voitteko järjestää jonkun muun kuljetuksen?" Onneksi se oli näin hoidettavissa, onneksi ei ollut sydänpysähdys tai aivoinfarkti.

Elikkä tuon vakavan huolen esille juuri siitä, että meillä olisi tasainen saatavuus ambulansseille, ja haluan puolustaa juuri perheyrittäjiä myös tässä toiminnassa kovan kilpailun keskellä, ja haluan, että myös ensivasteyksiköillä olisi riittävät varusteet ja valmiudet. Omalla kotiseudullani näin on varsin hyvin. Meillä on erittäin korkeatasoiset ensivasteyksiköt Haapamäellä, Pihlajavedellä ja Multialla. Näiden jälkeen tulee sitten Keuruun keskustaajama. Näin ollen ensivaste on tärkeässä asemassa, mutta silloin tarvittaisiin myös jatkuvaa henkilöstön kouluttamista. Heittäisin pohdittavaksi kysymyksen, voisiko ensivaste riittävän koulutuksen omaavalla henkilökunnalla ja riittävällä kalustolla varustettuna tarvittaessa myös hoitaa potilaan kuljetuksen? Nythän ensivaste ei saa hoitaa potilaan kuljetusta vaan kylläkin hoitaa niillä välineillä ja taidoilla, jotka ovat.

Arvoisa puhemies! Haluan, että meillä olisi kaikkialla maassa mahdollisimman nopea ensihoito, ambulanssin saatavuus ja hyvin varustetut ensivasteet.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan yhdistettäväksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain toiminnan ja palvelujen sisältöä koskevat säännökset uudeksi terveydenhuoltolaiksi. Uudistuksessa on paljon hyviä puolia.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, palvelutarpeiden kasvu ja terveydenhuollon kustannusten hallita edellyttävät perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon entistä tiiviimpää yhteistyötä. Myös terveydenhuollon asianmukaiseen toimeenpanoon liittyvät sosiaalihuollon palvelut pitäisi entistä paremmin yhdistää eheäksi palvelukokonaisuudeksi. Tämä on erittäin tärkeää, jotta ongelmat esimerkiksi lastensuojelussa tulisivat helpommin hoidetuksi ja niihin voitaisiin tarttua entistä aikaisemmin. Uudistuksessa on huolehdittava siitä, että kunnat kykenevät selviämään uuden lain mukaisista velvoitteista. Valtion on huolehdittava kuntien kanssa yhteistoiminnassa riittävästä rahoituksesta uudistuksen läpiviemiseksi.

Tärkeintä uudistuksessa on se, että asiakas voi käyttää oman kotipaikkakuntansa lisäksi myös toisen kunnan terveyspalveluita, jos henkilö asuu tai oleskelee säännönmukaisesti tai pitempiaikaisesti työn, opiskelun, vapaa-ajanvieton tai muun vastaavan syyn takia kotikuntansa ulkopuolella. Tämä on erittäin tervetullut uudistus, joka lisää asiakaskeskeisyyttä ja auttaa varsinkin vanhuksia ja muun muassa kesäasunnon käyttäjiä palveluiden saamisessa. Uudistuksen yhteydessä on kuitenkin tunnustettava, että toimiakseen tämän lakiesityksen mukaan koko terveydenhuolto pitää saada nykyaikaisten tietojärjestelmien piiriin mahdollisimman pian. Ensiaskeleet tähän suuntaan on jo otettu.

Arvoisa rouva puhemies! Vuonna 2011 uudistus tekisi mahdolliseksi valita perusterveydenhuollon palvelut yhteistoiminta-alueen kunnissa. Erikoissairaanhoidossa olisi mahdollisuus valita palvelut oman kunnan mukaiselta erityisvastuualueelta. Vuonna 2014 sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon valinnanmahdollisuuden on suunniteltu laajenevan valtakun-nalliseksi eli palvelun voisi teoriassa valita missä tahansa Suomen kunnassa.

Ilman toimivia tietoverkkoja tämä tavoite ei tule toteutumaan. Tämän takia on tervehdittävä ilolla pääministeri Matti Vanhasen toisen hallituksen viisasta päätöstä koko maan kattavan laajakaistaverkon rakentamisesta. Ilman tätä verkkoa nyt käsittelyssä olevan lain täytäntöönpano on äärimmäisen vaikeaa.

Tätä hanketta pitää rakentaa valmiiksi mahdollisimman kiireisellä aikataululla. Erikoissairaanhoidossa valinnanmahdollisuus tapahtuisi yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa. Asiakkaan asemaa vahvistaisi lisäksi mahdollisuus valita hoitava laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö.

Esityksen tärkeinä perusteina ovat terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja terveysongelmien ennaltaehkäisy. Ehdotukseen sisältyy velvoite asettaa kunnan strategisessa suunnittelussa tavoitteita kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia edistävistä ja ongelmia ehkäisevistä toimenpiteistä. Myös palveluihin on oltava tarvittavat suunnitelmat ja voimavarat. Tämä herättää kysymyksen, ollaanko kunnille nyt sälyttämässä liikaa tehtäviä mutta unohtamassa riittävät resurssit toimien toteuttamiseen, näkyykö esitys myös tulevassa hallitusohjelmassa ja valtion budjeteissa eli saavatko kunnat riittävät kompensaatiot palveluista.

Arvoisa rouva puhemies! Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon järjestämis- ja rahoitusvastuu ovat pääsääntöisesti kunnalla. Näin tulee olla jatkossakin. Vastuunkantajan pitää aina olla selvä. Esityksen mukaan palvelujen ja toiminnan sisältöä koskevat terveydenhuoltolain uudistukset toteutettaisiin siten, että ne tukisivat terveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyötä ja mahdollistaisivat myös raja-aitojen madaltumisen. Nämä ovat tärkeitä parannuksia.

Haluan vielä kiinnittää huomiota muutamaan seikkaan, jotka tätä lakia käsiteltäessä pitäisi ottaa selkeämmin huomioon.

Ensinnäkin kansalaisten terveyserot ovat kasvaneet viime vuosina. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi töissä käyvät ja työttömät ovat eriarvoisessa asemassa suhteessa terveyspalveluihin. Työterveyshuolto on tärkeä osa suomalaista terveydenhuoltoa, ja samanlainen järjestelmä pitää luoda myös työttömille, jotta voidaan huolehtia ihmisten terveydestä kokonaisvaltaisesti. Pitkä työttömyysjakso voi pahimmillaan johtaa pysyvään työkyvyttömyyteen. Näin ei saisi käydä.

Toiseksi toivoisin uudistuksen kaventavan terveyseroja pieni- ja suurituloisten väliltä.

Vähintään yhtä tärkeä asia on kouluterveydenhuolto. Kunnilla ei ole nykyisellään riittävästi rahaa kouluterveydenhuollon riittävään järjestämiseen. Lapset ja nuoret ovat niitä, joiden terveydestä ja hyvinvoinnista pitäisi huolehtia erittäin hyvin elämän alkuvaiheessa, jolloin luodaan koko elämän aikainen pohja fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille.

Kolmantena asiana kiinnittäisin huomiota potilastietorekistereihin. Sähköisistä potilastietorekistereistä on puhuttu jo vuosikausia, ja on välttämätöntä, että nyt vihdoin saadaan koko maahan kattavat tietojärjestelmät, jotka niin sanotusti keskustelevat keskenään, ja eri viranomaisten on voitava yhteistyötä terveydenhuollon tason nostamiseksi. Uudistus pitää toteuttaa yksilön suojaa kunnioittaen ja siihen liittyviä lakeja tarkasti noudattaen. Kattavat sähköiset tietojärjestelmät kyllä varmasti pitkällä aikavälillä laskevat terveydenhuollon kuluja.

Arvoisa rouva puhemies! Palvelujen käyttö yli kuntarajojen on myös palvelu- ja kuntarakennehankkeen tavoite. Asiakkaiden aseman ja valinnanmahdollisuuksien pitäisi uudistuksen myötä parantua. Sama koskee laatua ja potilasturvallisuutta. Uudistus parantaa kuntalaisten yhdenvertaisuutta täsmennettäessä hoitotakuuta erikoissairaanhoidossa. Uudistuksen pitäisi hillitä kuntien kustannusten kasvua terveyden edistämisen kautta. Myös laatuun ja potilasturvallisuuteen liittyvät ratkaisut, terveydenhuollon yhteistyön ja ensihoidon kehittäminen luovat mahdollisuuksia kulujen hillitsemiseen tulevaisuudessa, alkuvaiheessa nykyistä toimivampi yhteistyö perusterveydenhuollon ja muiden toimijoiden välillä sekä huomion kiinnittäminen entistä enemmän terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Hallituksen esityksessä on paljon hyvää, ja uudistukseen on ladattu paljon odotuksia. Toivon tälle hankkeelle hyvää menestystä.

Lenita Toivakka /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Terveydenhuoltolaki on suuri askel eteenpäin sosiaali- ja terveydenhuollon odotetussa kokonaisuudistuksessa. On hienoa, että tämä reformi on nyt aloitettu ja kunnat saavat selkeän viestin siitä, mihin suuntaan terveydenhuoltoa on jatkossa kehitettävä.

Lain tavoitteenahan on lisätä asiakaslähtöisyyttä palveluissa. On hienoa, että potilaan valinnanvapautta lisätään monin tavoin. Esimerkiksi avioeroperheessä lapsella on jatkossa mahdollisuus saada terveydenhoitoa molempien vanhempien kotikunnissa, tai esimerkiksi Itä-Suomessa haja-asutusalueella asuva ikäihminen voi käydä leikkausoperaatiossa lähellä lapsiaan, jos he asuvat samalla erva-alueella. Jatkossa tätä valinnanvapautta tullaan edelleen kehittämään.

Täällä on kritisoitu sitä, että perusterveydenhuolto ei vahvistuisi tämän lain myötä, mutta olen kyllä ymmärtänyt näitä tekstejä lukiessani, että lain tarkoitus on nimenomaan vahvistaa perusterveydenhuoltoa monin eri tavoin. Jatkossa sairaanhoitopiirin alueen kunnat laativat yhdessä terveydenhuollon järjestämissuunnitelman, jossa sovitaan muun muassa kuntien yhteistyöstä, palvelujen järjestämisestä sekä päivystyksestä. Tämän lisäksi jatkossa erikoissairaanhoidon palveluja on mahdollisuus paremmin tarjota myös perusterveydenhuollon yhteydessä.

Erittäin tärkeätä on myös se, että jatkossa vaativaa osaamista keskitetään ja lisätään keskussairaaloiden ja sairaanhoitopiirien välistä työnjakoa. Esimerkiksi omassa kotimaakunnassani Etelä-Savossa, jossa on 150 000 asukasta, on kaksi sairaanhoitopiiriä, ja on aivan välttämätöntä lisätä tätä työnjakoa, koska potilaita ei yksinkertaisesti riitä molempiin sairaaloihin kaikilla osa-alueilla ja toisaalta vain tällä tavoin voimme turvata sen, että osaamista on riittävästi myös näissä pienissä keskussairaaloissa.

Tämän lain myötä myös terveydenhuollon raja-aitoja todellakin kaadetaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon väliltä, ja tämä on hyvin tärkeätä, koska se tukee myöskin kuntia kustannusten kasvun hillitsemisessä.

Tärkeä uudistus on myös tämä hoitotakuun täsmentäminen, joka täällä on monta kertaa määritelty. Nyt todellakin laissa määritellään, kuka on nuori. Eli jatkossa alle 23-vuotiaan on lain mukaan päästävä psykiatriseen hoitoon kolmessa kuukaudessa. Nythän tämä ikäraja on ollut hyvin vaihteleva eri puolilla Suomea.

Laki todellakin tukee kuntia hillitsemään kustannusten kasvua, ja tämä on äärettömän tärkeää, kun meillä kuitenkin väestö ikääntyy, kansantautien määrä kasvaa, sairastavien määrä kasvaa, mielenterveysongelmia on enemmän ja myös alkoholi aiheuttaa paljon kustannuksia ja tarvetta terveydenhoitoon.

Terveyden edistäminen on hyvin keskeinen tavoite tässä laissa, ja jatkossa kuntien onkin suunnittelussaan asetettava paikalliset terveyden edistämisen tavoitteet ja myös määriteltävä, miten nämä toimenpiteet tullaan käytännössä toteuttamaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä terveyserojen kaventaminen on jatkossa otettava kunnissa huomioon myös eri sektoreilla, ei ainoastaan terveydenhuollossa, vaan on hyvin tärkeää, että terveyden edistämisen yhteistyötä tehdään kaikkien kunnan toimijoiden kesken kaavoituksessa, opetuksessa, asumisessa eli kaikilla alueilla jo siinä vaiheessa, kun tosiaan asioita suunnitellaan. On selkeätä, että mitä enemmän me kunnissa panostamme terveyden edistämiseen ja varhaiseen tukeen, sitä paremmin ehkäisemme kustannusten kasvua. Mutta on myös selvää se, että omakohtaisen vastuun ottaminen itsestämme on jatkossa välttämätöntä, koska vaikka millä tavoin järjestämme sosiaali- ja terveyspalveluja jatkossa, niin rahat eivät kyllä riitä, ellemme me suomalaiset muuta elintapojamme terveemmiksi. Tämän takia juuri on hyvin tärkeää, että palveluissa jo hyvin varhaisessa vaiheessa tuetaan ihmisiä ottamaan vastuuta omasta terveydestään sekä kannustetaan itsehoitoon.

Täällä on kuultu kritiikkiä siitä, että laki ei tässä vaiheessa sisällä järjestämisvelvoitetta, ja se on todellakin ikävä asia, että se ei tässä vaiheessa tässä ole. Kokoomuksella ymmärrykseni mukaan on ollut halua tätä pakettia kyllä viedä kerralla eteenpäin, mutta tähän ei tässä vaiheessa vielä päästy. Mutta on tärkeää, että tätä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita ja järjestämistä koskevaa lainsäädäntöä kuitenkin viedään eteenpäin ja mahdollisimman pikaisella aikataululla, koska kuntakentässä todellakin odotetaan sitä, että päästään ratkomaan näitä järjestämisvastuita ja rakentamaan toimivia yhteistoiminta-alueita.

Tämä ei todellakaan tule kerralla valmiiksi, tämä valtava terveydenhuollon mullistus ja reformi, mutta on hienoa, että tätä työtä on nyt perusteellisesti tehty, vaikka tämä on hiukan viivästynyt, mutta minun mielestäni tärkeämpää kuin aikataulu on se, että laki on nyt huolellisesti valmisteltu ja asiantuntijoita on kuultu. Tästä suuri kiitos ministeri Risikolle.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallituksen terveyrenhoitolaki on varmahan hyvä, joskin kiinnitän huomiota omassa puheenvuorossa ennalta ehkäisevään terveyrenhoitoon. Ja minkä takia? Lähinnä sen takia, että tämä sektori on kuitenkin se suurin sektori, jolla säästetähän torella paljon aivan ilmaasia eurokuormia siihen oikiahan tarkootukseen eli varsinaaseen terveyrenhoitoon. Eli ennalta ehkäisevä terveyrenhoito tarkoottaa sitä, että me itte kukin, ennen kaikkia me vanhemmat, näytetähän esimerkkiä omille lapsillemme, lastenlapsille ja yleensä sivullaolijoollemme, ei sillä lailla tuputtaen, mutta hiljaa omalla esimerkillä siitä, että elämä on hallinnassa.

Nimittään jos mietitähän tämän päivän elämänmenoa maailmalla, jos havahrutahan ja kattotahan peilihin ja pysährytähän, kyllähän tämä, kuulkaa, on menny aina vain liperaalimpahan suuntahan. Tääl ei ole minkään moisia sääntöjä, ja mikä huolestuttaa eniten, on se, että ihimisten kunto rapistuu siihen mallihin, jotta mikkään terveyrenhoitotoimenpiteet ei enää auta. Ne menot on niin suuret, jotta millä me siitä selviämme.

Eli lähretähän ensin liikkeelle, että opetetahan lapsemme liikkumahan. Näytetähän esimerkkiä me vanhemmat ja ennen kaikkia, jos mietitähän sitä seikkaa, lapsi jos on terves, jos taloos nukutahan tarpeheksi, näytetähän me vanhemmat esimerkkiä, pitkiä öitä, jaksetahan paremmin, ollahan toimintakykyysempiä, jaksetahan tehrä töitä, ilootahan. Ennen kaikkia mä oon iloonen siitä, että vihroinkin torennäköösti kouluhun saarahan liikuntaa lisää, eli lapset saarahan ahertamahan, ja mä uskon, että niistä tuloo kunnollisem-pia, työtä tekevämpiä Suomen kansalaisia.

Jos ajatellahan sitä, että mikä meitä suomalaasia riivaa, sekä lapsia, nuoria että aikuisia, niin meil on mielenterveyshäiriöt sellaasis mittakaavois, jotta kun tuolta kuuloo uutisia, niin meistä joka toinen kohta on jonkinmoisen hoiron tarpees. Tämä tarkoottaa sitä, että meissä aikuisissakin on niin, jotta peilihin pitääs silloon tällöön mennä ja kattoa, kuinka tästä etehenpäin, olisko mulla pikkuusen ryhristäytymisen paikka. Me ei aistitakkaan, me vanhemmat, sitä, että meitä seurataan: nämä piänet, varsinkin omat jäläkelääset, ne matkii meitä. Me ollahan niille esimerkkiä. En sano, että minä olen pyhimys, mutta sen verran kuitenkin voin vakuuttaa, että oman pojan kuullen hyvin harvoon on kirosanaa tullu. Vähä pitää peilata, joskin ihmisen pitää olla luonnollinen, mutta kuitenkin pitää pysyä myös tietynlaanen tuollaanen peiloojärki tallella.

Mielenterveyshäiriöötä on erimoisia. Täällä on lääkäreitä paikalla, jotka tietää tarkemminkin, mistä nämä kaikki johtuu. Vainoharhaisuuksia voi olla jopa sellaasilla ihimisillä, jokkei oo ikinä alkoholia käyttäny. Siitä voi, jos se pääsöö pahaksi, tulla torella paha. Mutta kaiken perusta tai pahan juuri on alkohooli. Viina on sellaanen, jos se jollakin lailla perheehin pesiytyy, siitä lähtöö ongelmat eri sektoreille. Ajatelkaapa yhtä seikkaa: oon kuullu joskus sellaasen sanonnan, että nuoresta pitäen lapsille pitää antaa aikuisten nähren muutama ryyppy, viinilasi. Mä oon kyllä jyrkästi eri mieltä. Kyllä ku ensimmääsen viinilasin antaa ja kuvitteloo, et on tehny hyvän työn lapsille, mä väitän, että allikos ollahan. Eli viinasta pitää puhua kotona, mutta ei sitä pirä millään lailla opettaa lasten juomaan, vaan olla iloonen siitä, mitä piremmälle alkohoolista vapaana lapsemme saavat olla, jotta niille tuloo se oma järki kätehen.

Näillä sanoilla lopetan tämän paasaamisen ja toivoosin, että tässä laissa otetaas myös huomioohin tämä ennalta ehkäisevä puoli sen takia, koska kaikki tietää, että sieltä säästyy ne rekkakuormalliset rahaa sinne oikiahan tarkootuksehen. Kaikki meistä terveyspalveluja tarttoo joskus, toiset ennemmin, toiset myöhemmin, toiset vähemmän, toiset enemmän.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Det här är en välkommen reform, en stor reform den här gången. Inom social- och hälsovården kommer det alltid att finnas behov av ändringar i strukturer och organisation. Till det här bidrar samhällsutvecklingen, förändringar i människornas levnadsstandard och levnadsvanor samt livslängd, människor lever allt längre, och så medicinska och teknologiska framsteg. Samma mål upprepas ofta när det handlar om ändringar i lagstiftningen för hälsovården och sjukvården, eftersom de uppställda målen inte nås i önskad omfattning och önskad mening. Däremot behövs det nya medel och åtgärder eftersom villkoren ändras.

On siis kyse suuresta uudistuksesta, ja haluan korostaa muutamia periaatteita, joiden pitää ohjata tätä tulevaa lainsäädäntöä. Lähtökohtana pitää olla, että terveydenhuolto on kaikkien ihmisten kannalta tärkeää. Siksi julkisella sektorilla on oltava suuri vastuu. Toinen palveluiden hoidon lähtökohta on, että ihminen on kokonaisuus ja hänen terveyteensä vaikuttavat monet tekijät. Eli tarvitaan hyvää, yli sektorirajojen, hallintohaarojen menevää yhteistyötä.

Suomalaisten terveyserojen kasvu on uudelleen tosiasia ja huolestuttavaa ja asettaa suuria vaatimuksia meille poliitikoille. Sosioekonomiset tekijät on syytä ottaa huomioon, koska ne vaikuttavat suuresti terveyteen ja siten ihmisten elämään monella tavalla. Nämä seikat tarkoittavat muun muassa sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon väliset rajat tulee poistaa, mitä hallitus myös korostaa ja tavoittelee tällä uudistuksella. Se tarkoittaa myös ennalta ehkäisevän kansanterveystyön painottamista ja panostamista hyviin, toimiviin terveyskeskuksiin. Jos emme onnistu paremmin näissä pyrkimyksissä, sairaanhoidon kustannukset muodostuvat tulevaisuudessa kohtuuttomiksi. Eli terveyttä edistävään työhön on panostettava ihan avoimesti, määrätietoisesti ja tehokkaasti.

Det här med ökad valfrihet är ju mycket tilltalande, och man frågar sig att kommer valfriheten att bidra till en statushöjning av hälsovårdscentralerna, kommer valfriheten att bidra till en standardhöjning. Det är det här som vi hoppas på. Men man frågar sig också, finns det risk för att valfriheten bidrar till utslagning av hälsovårdscentraler, som inte klarar sig i konkurrens med andra, och att det är bara stora hälsovårdscentraler som klarar sig i det här sammanhanget, överlever i det här sammanhanget? Det här är ingen idealsituation om det är det här som väntar, eftersom det nog behövs ett tätt nät av hälsovårdscentraler. Oberoende av kommunstorlek och distriktsindelning så bör de här primära tjänsterna finnas förhållandevis nära landets invånare.

Den satsning på vissa målgrupper som utlovas, på den äldre befolkningen, åldringarna, unga med psykiska problem, unga som är utslagningshotade och drogmissbrukare är mycket motiverad.

Uusi tietojärjestelmä on tulossa, ja on todella korkea aika, että saadaan aikaan ajanmukainen potilasrekisteri.

Sitten ihan lopuksi haluan korostaa, että maantieteellisistä vastuualueista, kuntakoosta riippumatta oikeus palveluihin ja hoitoon omalla äidinkielellä on turvattava. Tämä on merkittävä perusoikeus, josta ei saa missään tapauksessa luopua.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Lakiehdotusta on markkinoitu ennen kaikkea kahdella tapaa: kustannusneutraalina ja valinnanvapautta lisäävänä. Kustannusten suhteen kannattaa kuitenkin olla varuillaan. Esimerkiksi Kuntaliitto ja Husin toimitusjohtaja Aki Lindén ovat arvioineet, että laista tehty kustannusarvio on alakanttiin. Tätä havaintoa seuraa sitten luontevasti kysymys: kun keskeinen kysymys laissa on potilaan valinnanvapaus hoitopaikan ja hoitavan lääkärin suhteen, onko tämä se tärkein asia, johon terveydenhuollossa on ensimmäisenä lisättävä rahaa? Minun vastaukseni on, että ei ennen kuin perusteet ovat kunnossa. Ja mitä näillä perusteilla tarkoitan? Järjestys- ja rahoitusvastuita järjestelmätasolla mutta vielä tärkeämmin yksittäisen potilaan tasolla sitä, että jokaisella on tasa-arvoinen oikeus laadukkaaseen terveydenhuoltoon.

Lakiesitys on sisällöllisesti hyvin kapea, eikä siihen sisälly mitään kiireellistä, mitä ei olisi voitu esittää yhdessä sosiaali- ja terveydenhuollon hallintolain uudistuksen kanssa. Paketti olisi helpompi hahmottaa kokonaisuutena kuin erillisinä osasina. Sekavuus vaivaa terveyslainsäädäntöä muutoinkin kuin lain voimaantulon myötä. Terveydenhoitolain piti koota yhteen perusterveydenhuoltolaki ja erikoissairaanhoitolaki ja selventää lainsäädäntöä. Nyt terveydenhuoltolain tullessa voimaan lakeja ovat edelleen entiset terveydenhuoltolaki, erikoissairaanhoitolaki, kansanterveyslaki ja vielä lisäksi valmisteilla oleva sosiaali- ja terveydenhuollon hallintolaki.

Puhemies! Meillä on paljon puutteita terveydenhuollon perusteissa. Meillä on vanhustenhuollossa ongelmia, meillä on ongelmia kouluterveydenhuollossa, päihdehuollossa, työttömien työterveyshuollossa tai terveydenhuollossa yleensä. Meillä on hoitopaikat täysin tukossa. Voi kysyä, toteutuuko potilaan valinnan oikeus tämän lain myötä?

Puhemies! Näiden yleisten huomioiden jälkeen kiinnitän huomiota vielä erityisesti tähän keskeiseen uudistukseen, josta juuri sanoin, eli valinnanvapauteen, koska lähtökohtaisesti kyse on tietysti myönteisestä asiasta, mutta sitä ei voi oikein purematta niellä. Ajatellaan esimerkiksi konkreettista tilannetta tuolla meillä Pohjois-Savossa: Jos potilas on Maaningan kunnan alueella ja siellä terveyskeskus on täynnä ja Nilsiän terveysasemalla taas on vajausta ja potilas haluaisi mennä Nilsiän terveyskeskukseen, silloin tämä valinnanvapaus toteutuu. Hän saa hoitoa, ja tilanne tavallaan realisoituu. Mutta jos hän päättääkin, että hän haluaa mennä sinne Maaningan terveyskeskukseen, joka on valmiiksi täynnä, hän ei saa sieltä hoitoa. Eli käytännössä tämä valinnanvapaus ei toteudu näissä näkökulmissa. Mutta reaalinen tosiasia on, että nämä molemmat terveyskeskukset ovat tupaten täynnä, jolloin nyt tässä laissa, joka mahdollistaisi potilaan valinnanvapauden omassa kunnassa terveyskeskuksen osalta — silloin, jos molemmat oman kunnan terveyskeskukset esimerkiksi olisivat täynnä — potilaan valinnanvapaus sinällään ei toteudu vaan hän joutuu ottamaan palvelua ei oosta.

Lisäksi valinnanvapaus tuo kaupungeissa oman riskinsä, koska on mahdollista, että osa terveyskeskuksista jää huono-osaisten terveyskeskuksiksi, sellaisten potilaiden, joilla ei ole oikein resursseja eikä ehkä voimavaroja valita sitä hoitopaikkaa. Ja sitten toiseksi potilas joutuu käymään neuvotteluja myös hoitavan lääkärin kanssa, ja voi vain kysyä, kummanko mielipide sitten enemmän ratkaisisi sen hoitopaikan valinnassa, potilaan vai sen hoitavan lääkärin, varsinkin jos on tilanne, jossa hoitopaikat ovat tupaten täynnä, tai jos potilas haluaa mennä sellaiseen hoitopaikkaan, jossa jonot ovat pitkät, koska hänellä on sellainen käsitys, että siellä olisi parempi hoito. Mielestäni tämä on hyvin monimutkainen ja monilta osin myös eriarvoistava asia, joten toivon, että valiokunnassa tätä asiaa tarkastellaan monesta näkökulmasta.

Lakiesityksessä on monia hyviä asioita, esimerkiksi ikäihmisten terveysneuvontapalvelut, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon raja-aitojen madaltaminen ja nykyistä parempi mahdollisuus saada perusterveydenhoitoa myös niin sanotusti mökkipaikkakunnilla. Kaiken kaikkiaan tästä asiasta on pidetty kovasti meteliä, kirjoitettu monta palstamillimetriä, mutta siitä huolimatta uudistukset jäävät kovin pieniksi tämän lain myötä.

Tämän piti olla laajasti perusterveydenhuoltoa ja terveyden edistämistä kehittävä lainsäädäntö ja niitä selkeyttävä paketti. Nyt se jää vain varjoksi tavoitteestaan, enkä näe syytä, miksi tätä ei olisi voitu yhdessä tuoda terveydenhuollon järjestämistä ja rahoitusta koskevan lain kanssa eduskunnan arvioitavaksi riittävän valmistelun jälkeen.

Täällä on puhuttu ensihoidosta. Itse olen tavattoman tyytyväinen, että ensihoitoa ei altisteta kilpailulle vaan järjestämisvastuu siirtyy erva-alueille. Täällä on kritisoitu palolaitoksen monopoliasemaa, mutta itse ajattelen, että ensihoidon ja palolaitoksen keskinäinen yhteistyö, synergia, tuo kyllä melkoisesti etua myös sairaankuljetukseen ja ensihoitoon, koska palomiehet ja ensiastehoitajat voivat tehdä paljon myös samaa työtä, koska monesti palolaitoksen ensihoitajilla on myös palomiehen koulutus. Eli se on selkeä etu onnettomuustilanteissa ja palopaikoilla, jolloinka tavallaan siellä olevat ensivastehoitajat osaavat myös palomiesten työt ja voivat auttaa toinen toisiaan.

Vielä viimeiseksi haluan nostaa esille nuorten psykiatriset palvelut. On tavattoman tärkeää, että määritellään ikä, minkä alla ihminen on nuori, eli 23 vuotta ja sitä nuoremmat, koska tässä on ollut paljon ongelmia ja erilaisia käytäntöjä. Sitäkin pidän tärkeänä, että tässä laissa tähdennetään sitä, että nuorten psykiatrinen hoito käynnistyy kolmessa kuukaudessa. Mutta tosiasia on se, että näitä nuorten ja lasten psykiatrisia hoitopaikkoja ei ole. Hoitoa ei ole tarjolla. Nyt sitten kysymys kuuluu, kun samalla on valmisteltu lakia, joka on kustannusneutraali eikä olla lisäämässä resursseja terveydenhuoltoon esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrian osalta, miten tämä kolmen kuukauden hoitotakuu voi ihan oikeasti toteutua. Millä se varmistetaan? Kuka sitä valvoo? Kuka sitä vahtii? Ja mitkä ovat sanktiot? Niitä ei minun ymmärtääkseni tässä laissa ole määritelty.

Kari  Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä terveydenhuoltolain tavoitteen toteutuminen, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon yhteistyön edistäminen ja kuntien vastuun korostaminen hyvinvoinnissa ja terveydessä, on kuitenkin keskeisesti kiinni kuntien taloudellisista edellytyksistä ja tietysti järjestämisvastuun ja toteuttamistavan tarkemmasta määrittelystä.

Puhemies! Aivan aluksi minusta olisi syytä synnyttää uudelleen kansanterveyslaki, vuonna 1972 säädetty laki, joka lähti siitä, että jokaisella on oikeus nimenomaan perusterveydenhuoltoon ja kansanterveystyön eri palveluihin asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Toinen julkisen terveydenhuollon keskeinen tavoite on ollut se, että ihmisen pitää päästä sairautensa edellyttämälle hoidon tasolle. Tämä hoidon porrastuksen toteutuminen on käytännössä ollut huonosti onnistuvaa. Erityisesti minusta pitäisi nyt puuttua ja pysähtyä tämän toimintaympäristön, niin kuin kauniisti sanotaan, elikkä meidän yhteiskunnallisen todellisuuden äärelle. Väestöryhmien väliset terveyserot, samoin kuin tuloerot, ovat huolestuttavalla tavalla kasvamassa. Esimerkiksi Suomen Sydänliitto on toimintastrategiassaan hyvin vahvasti ottanut esille väestöryhmien välisten terveyserojen huolestuttavan kehityksen. Se ilmenee muun muassa, jos tarkastelee yksittäisiä asioita, siitä, että sepelvaltion ohitusleikkauksia ja pallolaajennuksia tehdään tarve huomioon ottaen enemmän suurituloisille kuin pienituloisille. Sitten tietysti myöskin palvelujen saatavuus ja eri syrjäytymiseen liittyvät tekijät näkyvät käytännön terveydenhuollon ja sydäntyönkin puolella.

Tältä osin erityisesti talous- ja finanssikriisin ja työttömyyskriisin kärjistyminen pitäisi ottaa huomioon, tämän kriisin sosiaalisten vaikutusten pehmentäminen. Se vaatii erityisiä panostuksia työttömien perheiden tukemiseen. Kouluissa pitää muistaa, että siellä ollaan perheen pahoinvoinnin etulinjassa. Koulun terveydenhuollolla ja opettajilla pitää olla myös voimavaroja puuttua, samoin kuin sosiaali-, opetus- ja muilla viranomaisilla. Silloin, kun poliisi on ensimmäinen puuttuja, on menetetty jo hyvin paljon ennalta ehkäisevän ja sosiaalisen työn näkökulmasta.

Tältä osin lastenpsykiatrian lähetepuolella ja lastensuojelun puolella meillä on vakavia puutteita. On syytä tehdä se johtopäätös, että kuntien taloudellisen tilanteen kiristyessä meillä ei riittävää varhaista puuttumista ole. Lähetteitä ei tule, ja yliopistollisten keskussairaaloiden voimavarat eivät ole mitoitettuja tämän kriisin kärjistynyttä tilannetta vastaavalle tasolle. Näihin haluan kiinnittää ministerin erityistä huomiota, samoin kuin siihen, että nyt tässä tilanteessa tämän terveydenhoitolainsäädännön tavoitteiden toteuttamiseksi toivon sosiaali- ja terveysministeriöltä voimakkaampaa käytännön puuttumista ministeri Risikon sinänsä ihan oikeiden linjausten pohjalta siihen, että esimerkiksi kuntarakenne, joka tietysti on koko hallituksen asia, pitää saada sellaiseksi, että sosiaali- ja terveys- ja peruspalvelut voidaan toteuttaa.

Mutta sitten on kyllä kiinnitettävä huomio semmoisiin vippaskonsteihin, joilla kuntarakennetta keinotekoisesti pönkitetään, kuten nyt valitettavasti Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin Kysteri-liikelaitosajatteluun, jolla rakennetaan harakanpesää, jossa perusterveydenhuolto kootaan hatarasti yhteen. Siinä häviää tiettyjä terveyskeskusten perustoimintoja kunnista, ja hoidon porrastus tulee ilmiselvästi kärsimään tällaisesta kahdenlaisen terveyskeskusjärjestelmän rakentamisesta. Sairauksien ennaltaehkäisystä ei näissä niin sanotuissa Kysteri-kunnissa selkeästi vastata. Päivystyksen loputtua myös potilaita todennäköisesti yhä enemmän hoidetaan yliopistollisen keskussairaalan tasolla.

Puhemies! Haluan kyllä myös ottaa kantaa siihen, kun sanoin, että kansanterveyslaki eli meidän julkisen perusterveydenhuollon perusta vaatisi uudelleen synnyttämistä ja vahvaa sitoutumista myös poliittisesti. Viittaan tähän, että ei voi olla hyväksyttävää, että yksityinen pörssiyhtiö vastaa esimerkiksi kansanterveystyön peruslääkäripalveluista. Se ei kerta kaikkiaan voi olla mahdollista, että jossain yksityisessä, taloudellisiin kriteereihin perustuvassa kunnan ja pörssiyhtiön sopimuksessa määritellään jopa päivystyksestä ja saatavien lähetteiden määrää pyritään prosentuaalisesti esimerkiksi sopimustasolla ohjailemaan. Kyllä tämän tyyppinen asia sotii jo kansalaisten perusoikeuksia ja myös tätä välttämätöntä perus- ja erikoissairaanhoidon kokonaisuutta ja sen tavoitteita vastaan.

Samalla toivon ministerin vahvaa tukea myös sille, että kun meidän aluehallintomme nyt on jäänyt kärryaikoihin niin maakuntajaossa kuin myös sairaanhoitopiirienkin rajoissa ja vastuissa, pitää edistää sairaanhoitopiirirajat ylittävää seudullista kehittämistä. Pitää pystyä tekemään sellaista erikoissairaanhoidon kumppanuusjärjestöä alueellisesti, joka voi olla jopa kahden sairaanhoitopiirin alueella, kuten Keski-Savon kuntien terveydenhuoltoalueen valmistelu, jossa itse asiassa toimivan perus- ja erikoissairaanhoidon säilyminen Pieksämäen ja Varkauden alueella pyritään tällä tavalla varmistamaan. Vähennetään varmasti kalliiden erikoissairaanhoidon lähetteiden määrää ja luodaan yliopistollisen keskussairaalan kumppanuuteen perustuen joustava perus- ja erikoissairaanhoidon kokonaisuus. Näihin toivon ministeriltä myöskin tässä hallituksen loppuvaiheessa tukevaa otetta.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ensiksi kiitos ministeri Risikolle tästä lakiesityksestä. Tämä on erinomainen ja hyvä alku jatkolle. Minä olen nyt aika suuresti hämmästynyt siitä — miten minä sanoisin — kriittisestä suhtautumisesta tähän lakiesitykseen, mikä täällä on ilmentynyt. Minä olen todella hämmentynyt ed. Väätäisen kannanotosta, siitä, että tämä valinnanvapaus, yksilön valinnanvapaus, voisi olla paha asia terveydenhoidossa, paha asia se, jos ihminen saa kotikunnassaan valita terveysaseman esimerkiksi läheltä kotiaan, se ei sitten käykään.

Aivan kuten ed. Rajala täällä äsken jokin aika sitten toi esille, esimerkiksi Oulussa tässä on ilmentynyt pulmia siinä, että kansalainen ei voi valita vapaasti sitä terveysasemaa, minkä hän haluaisi. Minä olisin halunnut, että tämä valinnanvapaus olisi kohdistunut jopa yksittäisiin lääkäreihin ja hoitajiin, koska silloin tietyllä tavalla voisi tällainen työtapojen ja sairaanhoidon tehostuminen parantua. Jos yhtäkkiä huomaa jossakin terveysasemalla, terveyskeskuksessa, että sieltä puuttuvat potilaat, niin silloin on joku vialla siinä terveyskeskuksessa.

En puutu sinänsä tähän lakiin, koska sitä on täällä käsitelty hyvin, mutta olen kyllä siinä aika tavalla samaa mieltä niitten kanssa, jotka ovat sitä mieltä, että tämä on vasta alku. Ministeri Risikkokin on sanonut, että tämä on vasta alku. Tarvitaan päätökset rahoituksesta ja tarvitaan päätökset siitä järjestelmästä, millä tämä meidän terveys- ja sairaanhoitomme tässä Suomenmaassa toimii.

Minä muistan lukeneeni Helsingin Sanomista Husin uuden toimitusjohtajan Aki Lindénin haastattelun, jossa hän ihmetteli sitä, että nimenomaan sairaanhoitopiirit ovat meillä kuntien hallussa, siis peruskuntien hallussa, ja että tällaista järjestelmää ei ole missään muualla maailmassa. Tämä järjestelmähän tuli Suomeen 1980-luvulla, ja täällä voi olla niin nuoria ihmisiä, että he eivät muistakaan sitä. Mutta silloin vasta tuli se, että nämä sairaanhoitopiirit ja erikoissairaanhoito siirtyivät kuntien vastuulle, ja se ei nyt välttämättä ole ollut ihan hyvä asia. Minä todellakaan en kannata mitään maakuntahallintoa, mutta suurempien järjestelmien pitäisi olla nimenomaan myös perusterveydenhoidossa eikä pelkästään sairaanhoitopiirissä. Sen täytyisi olla niiden peruskuntien päättäjien hallussa, jotta rahoitus pysyisi kasassa, eikä niin, että ne kunnat olisivat vaan tietyllä tavalla maksajia, niin kuin ne tällä hetkellä ovat sairaanhoitopiirien menoissa.

Minä olen siitä pahoillani, että tämä ministeri Risikon sote-alueajatus ei mennyt läpi, mutta onneksi siitä, toivottavasti, on tulossa kokeilulaki. Minä toivon, että Oulu on yksi kokeilualueista, koska Oulusta tulee suuri, noin 200 000 asukkaan kaupunki, kun muodostetaan viidestä kunnasta uusi Oulu. Silloin me voimme nähdä, pysyvätkö meidän terveys- ja sosiaalimenomme hallinnassa ja miten me voimme palvelut järjestää sillä tavalla, että ne ovat kansalaisten kannalta parhaimpia. Tällä hetkellä Oulun kaupungin budjettimenoista yli 60 prosenttia menee sosiaali- ja terveydenhoitoon, ja se on todella paljon. Se on todella paljon, ja jotain tässä rahoituksessa täytyisi tehdä.

Esimerkiksi ed. Rajamäki täällä puhui siitä, että on suurin piirtein perustuslain vastaista se, että joku yksityinen hoitaa julkista terveydenhoitoa, esimerkiksi terveyskeskuksia. Se on minusta aivan käsittämätön kannanotto, koska jos nyt ajatellaan sitä, mikä tässä meidän terveydenhoitojärjestelmässämme toimii parhaiten, se on työterveys. Jos otettaisiin mallia edes työterveysjärjestelmästä, niistä toimintatavoista, millä siellä hoidetaan asiakkaat, niin jos ne vietäisiin nyt kuntien terveyskeskuksiin ja terveyskeskukset alkaisivat toimia niin kuin työterveysasemat, niin sehän olisi aivan ihanteellinen asia. Mutta jostain syystä näin ei tapahdu. Kunnat tietävät parhaiten, mitä ne tekevät, eivätkä ne ota mallia mistään muualta.

Minä olen ollut sekä työterveyden, ja täällä olen työterveyden, että myös kunnan järjestelmien varassa ja tiedän tasan tarkkaan, mikä tässä tilanne on. Siellä on tietyt pelisäännöt ja järjestelmät, joista ei päästä millään eroon, koska me tiedämme parhaiten, me, jotka olemme 20 vuotta, 30 vuotta sitten sen järjestelmän rakentaneet, me tiedämme parhaiten. Ei meidän tarvitse uusiutua, eikä meidän tarvitse ottaa oppia eikä neuvoja keneltäkään muulta. Tämähän on se kuntien palvelujen järjestämisvastuu, joka tällä hetkellä on ihan pielessä, ellei tähän tule muutosta.

Sitten olisin ottanut toisen esimerkin. Valtimo on esimerkki kunnasta, joka on yksityistänyt kaikki palvelut, ja siellä ovat kansalaiset onnellisia, kansalaiset tyytyväisiä, ja kunta on lähestulkoon velaton. Tällä tavalla se toimii.

Minä en ymmärrä tätä rahoituksen järjestelyä sillä tavalla kuin minun pitäisi tietenkin ymmärtää. Mutta sen vaan sanon, että jos tämä monikanavainen rahoitus pannaan yhteen klimppiin, yhteen pussiin, niin kuin on suunniteltu, niin ei taida tulla kyllä kesää terveydenhoitoalalle. Mutta minulla ei ole minkäänlaista omaa henkilökohtaista käsitystä siitä tai neuvoa. En pysty antamaan neuvoa, miten se pitäisi järjestää. Mutta älkää nyt, hyvät ihmiset, tässä talossa lopettako työterveyttä. On monta sellaista puheenvuoroa käytetty tässä salissa tällä hetkellä, että työterveys on aivan liian hyvä ja aivan liian toimiva ja tehokas, niin että se täytyy romuttaa. Kuitenkin työterveyden maksavat työnantajat ja työntekijät, ja osa tietenkin tulee Kelalta sitä kautta, kun ihmiset laitetaan hoitoon, sieltä tulevat ne vähäiset kelakorvaukset sitten työnantajille. Jos jotakin voisi toivoa, niin minä toivoisin, että tämä niin sanottu sote-malli jossakin vaiheessa aukaisisi niitä kipeitä paikkoja meidän terveysjärjestelmässämme ja voitaisiin siirtyä järkeviin piireihin, järkeviin alueisiin, jotka hoitaisivat kaikkien kansalaisten kaikkea terveyttä, niin perus- kuin erikoissairaanhoitoakin, ilman että siinä on tietyt järjestelmät esteenä, niin kuin tällä hetkellä sairaanhoitopiireissä on.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa puhemies! Olisin halunnut vastata ed. Tennilälle, kun hän suri tätä Länsi-Pohjan sairaalan tilannetta, että juuri tämä alue, minkä hän mainitsi, soveltuisi erinomaisesti tällaiseksi sote-alueeksi, koska tämä sairaala silloin muodostaisi sen osan erikoissairaanhoitoa, mitä voidaan tehdä keskussairaalan ulkopuolella, ja sitten nämä ympäröivät kunnat muodostaisivat alueet perusterveydenhoitoa varten. Sääli, että hän ei ole paikalla.

Sitten vielä puhe tästä ensihoidosta. Todellakin asiahan on niin, että tässä maassa 60 kunnassa, joista suurin osa on suuria kuntia niin kuin Helsinki, ensihoito järjestetään siten, että pelastuslaitos toimii siinä mukana. Pelastuslaitosta ei EU:n kilpailuneutraliteettisäännösten mukaisesti voi ottaa kilpailutukseen mukaan. Eli se toive, että pelastuslaitos olisi kilpailussa mukana, on täysin mahdoton.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Hallitukselta ja ministeri Risikolta on tullut hyvä esitys uudeksi terveydenhuoltolaiksi. Itse pidän tärkeänä erityisesti sitä, että valinnanvapautta merkittävästi lisätään ensin erva-alueen sisällä ja sitten koko maan kattaen. Uskon niin, että kyllä ihmiset itse, ja myöskin heitä siellä lähellä hoitavat, osaavat arvioida, mistä palveluita kannattaa hankkia. Se tulee positiivisella tavalla varmasti vaikuttamaan laatuun ja toivottavasti myöskin kustannuksiin, koska tietysti tällä yhteiskunnalla on aikamoinen haaste siinä, miten tällä ikärakenteella pystymme hyvät ja laadukkaat terveydenhoitopalvelut myöskin jatkossa turvaamaan. Tältä osin pidän tätä esitystä erittäin hyvänä.

Täällä on myöskin monia edistysaskeleita terveyden edistämisessä laajemminkin, ja yhtenä haluan tässä myöskin liittyen tähän valinnanvapauskysymykseen ottaa esille nämä mökkipaikkakunnalla terveyspalveluja käyttävät. Eli senkin osalta mennään tällä lakiesityksellä eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Pari huomiota ensinnäkin ensihoidon järjestämisestä ja siitä muutoksesta, mikä tähän nyt sisältyy.

Aivan kuten täällä ed. Asko-Seljavaara sanoi, näiden isompien paikkakuntien kohdalla varmasti aluepelastuslaitos on aivan oikea tapa tämä järjestää. Nythän tässä ei muutu mikään muu kuin se, että kuntien sijasta sairaanhoitopiiri on se, joka tämän ensihoidon järjestää. Itse olen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtaja, ja vien kyllä omalta osaltani viestiä meidän sairaanhoitopiirimme hallituksen pöytään, että kun sitä ratkaisua tehdään, niin paitsi että on luontevaa, että meillä se aluepelastuslaitos toimii Tampereella ja varmaan ehkä jossain määrin laajemminkin, meidän täytyy myöskin huomioida ne yksityiset toimijat, jotka siellä maakunnan reuna-alueilla toimivat, koska uskon, että he pystyvät tehokkaammin ja edullisemmin palvelutuotannon siellä järjestämään. Mutta tämä on ilman muuta mahdollista tehdä sillä tavalla, että kilpailutetaan alueittain ja katsotaan tämä tilanne, millä tavalla päästään parhaimpaan.

Tästä on ollut varsin suurta huolta ambulanssiyrittäjien taholta. Se huoli on varmaan osittain ollut ihan aiheellinen, mutta siinä ei ehkä ole ihan ymmärretty sitä, että loppuviimeksi se päätöksentekovalta on nyt vaan siellä sairaanhoitopiireissä ja siellä tehdään sitten ne ratkaisut. Kysehän tässä ei tietysti myöskään ole pelkästään siitä, miten tämä yksi osa-alue tässä toimii, vaan siitä, miten koko ensihoito järjestetään.

Arvoisa puhemies! Ed. Ukkolan lailla kuulun siihen joukkoon, joka olisi halunnut, että tässä olisi ollut myöskin tämä hallintolaki tai vähintään tämä kokeilulaki. Pidin pitkästä aikaa tätä sote-piiriesitystä, jonka ministeri Risikko teki, aivan erinomaisena uudistuksena monessakin mielessä. Nimittäin kun lähes millä tahansa yhteiskunnan sektorilla tehdään muutoksia, ne yleensä lähtevät siitä, että keskittämisen kohteena ovat maakuntakeskukset, mutta tämä Risikon esittämä sote-piirimalli olisi nimenomaan rakentunut paitsi maakuntakeskuksiin myös aluesairaaloiden ympärille pienemmille paikkakunnille. Tulen itse yhdeltä sellaiselta paikkakunnalta, Sastamalasta, jossa on aluesairaala, jossa on terveyskeskus ja jatkuvaa rajanvääntöä siitä, mikä kuuluu terveyskeskukselle ja mikä kuuluu aluesairaalalle. Näiden yhdistäminen, tämän raja-aidan kumoaminen, aivan varmasti myöskin hallinnollisessa mielessä veisi näitä asioita eteenpäin.

On tietysti totta, että kun Pirkanmaallakin on jo selvitetty tätä sote-piirimallia, niin hankaluuksia on tullut sen suhteen, että on sellaisia kuntia, jotka eivät välttämättä halua sitoutua ostamaan erikoissairaanhoidon palveluita yhdestä paikasta vaan haluavat kilpailuttaa ne useammalla. Silloin tietysti se yksittäinen kunta, joka toimii ikään kuin isäntäkuntana, jos se näin rakentuu, ottaa aika ison riskin siinä, mistä löytää itselleen riittävästi asiakkaita.

Eli tämä ei ole aivan yksinkertainen toteuttaa, mutta jos siihen olisi päästy, mitä tässä tavoiteltiin, tai jos siihen vielä päästään, niin näen sen kyllä erittäin isona asiana. Nyt nimittäin, jos tällaista kehitystä ei synny, aluesairaaloiden asema saattaa olla tulevaisuudessa hyvinkin hankala. On myöskin varmasti niin, että kaikkein vaativin hoito tulee keskittää yliopistosairaaloihin. Siellä vielä voidaan erikoistua keskenään, ja niin pitääkin tehdä, mutta niiden rinnalla tarvitaan myöskin muita sairaaloita, eikä voi myöskään väheksyä esimerkiksi näiden aluesairaaloiden merkitystä omalla alueellaan, paitsi terveydenhuollon palvelujen järjestäjinä myöskin niiden vaikutusta koko siihen alueeseen. Esimerkiksi omassa kunnassani Sastamalassa aluesairaala työllistää noin 250 henkeä ja se on paikkakunnan suurimpia työnantajia. Sillä on aikamoinen merkitys, toimiiko se siellä ja millä tavalla.

Pidän myöskin mielenkiintoisena sitä, että voidaan rakentaa uusia malleja yksityisen ja julkisen välille. Olen seurannut hyvin tarkasti sitä, mitä tapahtuu Jämsän suunnalla, jossa perinteinen aluesairaala on muutettu sillä tavalla, että se on yhdistetty perusterveydenhuollon kanssa. Sen lisäksi siinä on yksityinen toimija, Pihlajalinna, ja ne hakevat tämmöisenä partnershipinä, julkinen ja yksityinen, sellaista toimintamallia, jolla voidaan parhaiten järjestää sen alueen terveydenhuolto. On mielenkiintoista seurata, mitä siitä tulee. Pidän varsin mahdollisena, että tällainen malli lähtee yleistymään laajemminkin sen kokoluokan paikkakunnilla kuin mitä Jämsäkin on.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on tullut esille useampaan kertaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Siltä osin voisi todeta, että meillä käsillä oleva laki sisältää jo askeleita kohti sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämistä. Terveydenhuoltolaissa ehdotetaan otettavaksi terveydenhuollon palvelujen järjestäjille velvoite toimia yhteistyössä sosiaalihuollon palvelujen järjestäjien kanssa siltä osin kuin asianmukainen tehtävien hoitaminen sitä vaatii. Samoin terveydenhuollon, erityisesti perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon, välinen yhteistyö on mahdollista, jos kunta sitä haluaa.

Meillä ei ole mitään lainsäädännöllistä estettä sille, että lähtisimme jo tänä päivänä hakemaan uusia ratkaisuja, joissa me yhdistämme sosiaalitoimen ja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluita. Kysymys on tahdosta ja halusta. Voidaan sanoa, että laki tulee ehkä perässä. Voi olla, että kunnat voivat etunojassa olla näyttämässä suuntaa ja sitä, miltä osin lainsäädännön muutoksia tullaan tarvitsemaan.

Ed. Väätäinen on siltä osin oikeassa, että meillä on hyvin moninainen lainsäädäntö terveydenhuollossa. Voisi sanoa, että nykyinen terveydenhuollon lainsäädäntö on sillisalaatti, joka koostuu hyvinkin moninaisista lakikokonaisuuksista. Koska tässä yhteydessä järjestämispykälät jäävät erikoissairaanhoito- ja kansanterveyslakiin, se johtaa siihen, että meillä on yksi laki lisää tähän sillisalaattiin. Toivoakseni se on vain väliaikainen tilanne.

Se, mikä on hyvää, kun lähdemme katsomaan itse tätä lakia, on se, että täällä on 79 pykälää, joissa on viety kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain pykäliä saman katon alle. Se on erinomainen asia. Liian usein me ajattelemme vain sairastamista ja sairauden hoitoa, kun meidän pitäisi samaan aikaan miettiä sitä, miten me ehkäisemme sairauksia ja teemme sitä terveyden edistämistä. Mielestäni juuri se on tämän lain paras puoli, että meillä on saatu yhdistettyä nämä kaksi näkökulmaa tähän yhteen lakiin.

Samoin lähdin pohtimaan sitä, että jos olisi lähdetty tässä samassa yhteydessä ratkaisemaan terveydenhuollon rahoitusta, niin voi olla, että siitä ei olisi tullut valmista vielä tänäkään päivänä. Kun katsotaan pelkästään tätä käsillämme olevaa pakettia, tässä on kova käsittely jo valiokunnassakin käydä nämä pykälät lävitse. Voi olla, että meidän ihmisten kannalta on parempi, että me etenemme vaiheittain: ensin meillä on terveydenhuoltolain sisältöpykälät, samaan aikaan me tiedämme, että järjestämispykälät pitää saada myös järjestykseen, ja sitten kolmannessa vaiheessa tulee rahoitus. Rahoitus itsessään on niin monimutkainen asia, että voi olla, että jos sitä tässä olisi kiireessä lähdetty tekemään, niin olisi voitu tehdä isompiakin virheitä. Se vaatii ihan oman pohdintansa. Hyvin todennäköistä on, että seuraavalle hallituskaudelle asia tulee päätettäväksi, ja toivoakseni siihen liittyy hyvin analyyttinen ja pohjamutia myöten menevä valmistelutyö.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Risikko on hoitanu sektorinsa esimerkillisesti. Ennen kaikkea hän on ollut hyvin pirteä, iloinen ja hyväntuulinen, ja ennen kaikkea hän on hyväs fyysises ja henkises kunnossa. Jos muistatte, arvoisat erustajat (Välihuuto) — tämä oli johranto johonki — nimittäin vuonna 2008, ennen ku me syysistuntokautta alotettiin, arvoisat naisministerit ministeri Risikon johdolla saivat sykemittarin. Risikko lupas, että nämä naisministerit rupiaa hoitamahan kuntoansa ja silloin tällöin tuorahan esille, kuinka kunto on eristyny. Mä oon kerran jo kysyny sitä, mitään ei oo kuulunu. Haluaasin vain kysäästä näin tasa-arvon aikana sitä, kun kansalaiset ovat kiinnostuneita siitä, ovatko ministerit torella esimerkillisesti hoitaneet kuntoansa. Vähä oli siinä myös leikisti laitettu, että myös painonpurotusta ja tällast. Olisko ministeri Risikko kiitollinen ja vastaas tähä kysymykseen?

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia ed. Miedolle, tästä ansiokkaasta kysymyksestä nimittäin ja hyvästä herättelystä meille täällä aitiossa kysymällä myös tästä tärkeästä asiasta, koska kyllä se on totta niin, että siitä omasta kunnostaan pitää pitää huolta, että jaksaa sitten muitten asioita hoitaa.

Vastauksena teille, arvoisa edustaja, että kyllä syke on noussut aina silloin tällöin, että sykemittarilla on kyllä muussakin yhteydessä hyvin paljon merkitystä kuin vaan pelkästänsä juostessa. Minä itse näkisin, että minun kuntoni on kyllä kohentunut tässä viime vuosina, ja tietysti yksi osa sitä on se, että on lapsen ja koiran kanssa pihalla, mutta myöskin sitten on ihan tällaista kävelyä, juoksuharjoitusta. Kyllä täytyy myöntää, että joka maanantaiaamu aloitan laihdutuskuurin. (Naurua)

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Käsiteltävänä oleva asia on useimmissa Suomen kunnissa hyvin kipeästi ajankohtainen. Monissa kunnissa ollaan myös tietyissä ongelmissa löytää sopivat kumppanit terveydenhuollon järjestelyihin. Erityisesti maakuntien reuna-alueilla nämä ongelmat ovat. Omassa kotikaupungissani Keuruulla tämä on koettu myöskin, mennäkö seututerveyskeskukseen vaiko etsiä ratkaisuja maakuntarajan toiselta puolen niin Pirkanmaalta kuin Etelä-Pohjanmaaltakin, keskisuomalaisena kaupunkina, yhdessä kolmen sairaanhoitopiirin kanssa.

Näillä kysymyksillä on helposti vaara, että hyvä kunnallispoliittinen ilmapiiri myöskin Paras-lain käytäntöönpanon kautta menee mahdollisimman huonoksi. Keuruullakin oli äänestys, jossa valtuuston äänet menivät tasan ja puheenjohtajan äänellä jouduin sitten ottamaan raskaan vastuun ratkaisusta maakunnan eheyden ja yhtenäisyyden vuoksi Keski-Suomeen suuntautuvan seututerveyskeskusratkaisun puolesta. Jos sosiaalitoimi ja terveystoimi yhdistetään, niin silloin, niin kuin täällä on todettu, 60 prosenttia kunnan menoista menee tälle kuntayhtymälle. Tämä on koettu aikamoiseksi ongelmaksi, varsinkin kun yksi henkilö esimerkiksi Keuruun kaupungin osalta olisi hän, joka ainoastaan käyttää tuossa hallinnossa sitten todellista ratkaisu- ja päätäntä- ja toimeenpanovaltaa kaupungin osalta, jotenka kauhulta tuntuvat nämä monet suunnitelmat ja ratkaisut. Miten ne sitten käytännössä toimivat? Voi olla, että toimivat hyvin, mutta riskit ovat suuret. Jos vaikka itseäni ajattelisin tuoksi henkilöksi, joka yksin edustaisi kaupungin ääntä, niin hirveä vastuu siinä olisi.

Mutta, arvoisa rouva puhemies, palaan tähän asiaan. Totesin vain sen, että kuntakentällä on erittäin paljon ongelmia tämän terveydenhoidon tulevaisuuden osalta. Monia toimivia hyviä ratkaisuja on tuon 20 000 hengen väkimäärän vaatimuksen pohjalta ajettu toiminnallisesti siihen malliin, että uutta on etsittävä, ja uusia ratkaisuja ei helpolla synny. Mutta tässä haluaisin korostaa ratkaisussa keskeiseksi sitä, että asiakaslähtöisyyden, asiakaskeskeisyyden, hyvän hoidon saatavuuden tulee olla aina tavoitteita.

Haluaisin myös puhua hajautetun terveydenhuollon järjestelmän puolesta siten, että terveydenhoidon ensimmäiset peruspalvelut, joita kansalaiset päivittäin tarvitsevat, olisivat mahdollisimman läheltä myöskin laadukkaina saatavissa. Tätä kovasti toivon, että emme ajautuisi siihen, että me keskitämme, vaan näkisin, että palvelujen tulee olla lähipalveluina jokapäiväisissä asioissa mahdollisimman helposti saatavina.

Palaan vielä tähän ambulanssitoimeen, josta edellisessä puheenvuorossani melko pitkäänkin puhuin. Kyse on hyvin tärkeästä asiasta paitsi normaaliaikana myöskin yöaikana. Meillähän yöpäivystys lääkärien osalta on etääntynyt ja loitontunut kohta melkein sellaiseen verkostoon, että sitä on yöaikana vain maakuntakeskuksista saatavana. Mielestäni tämä ei ole hyvä. Olen halunnut pitkäaikaisesti puhua täällä lääkärien yöpäivystysten puolesta siten, että ne olisivat läheltä saatavana. Kaikki tapaukset eivät ole vakavia mutta tarvitsisivat apua silti pikaisesti. Sitten kun yöpäivystys on kaukana, niin esimerkiksi sydänoireissa tai muissa vastaavan tapaisissa saattaa olla korkea kynnys lähteä sinne kauas ja pyytää sinne ambulanssikyytiä tai muuta vastaavaa kyytiä, elikkä pelkään sitä, että tuo terveydenhuollon kynnys lähteä avunsaantiin saattaa mennä korkeaksi.

Siksi toivonkin, että me ottaisimme huomioon ratkaisuissa sen, että kun lääkärien yöpäivystykset ovat etääntyneet ja vastuuta on annettu juuri sairaankuljetukselle, niin me myös pidämme huolen, että tämä sairaankuljetusverkosto ei pääse harvenemaan eikä sinne tule tyhjiötä. Todellakin, jos se ainut ambulanssi on pitkälle maakuntakeskusmatkalle juuri lähtenyt, niin silloin kestää kauan avun saanti. Kahden auton nokkakolari jossakin maakuntien välisellä rajaseudulla Keuruun—Virtain, Keuruun—Ähtärin välillä on tilanne, johonka kestää todella kauan ennen kuin ambulansseja nyt saisi, saatikka jos ambulanssiverkosto ohentuisi. Samoin esimerkiksi Kivijärven kunnassa on koettu ongelmaksi, että siellä ollut ambulanssipalvelu yksityisen yrittäjän pohjalta sitten kilpailutuksen vuoksi joudutaan, tai on jo jouduttu, menettämään. Vastaavia tilanteita on eräissä muissakin kunnissa.

Elikkä voimakkaasti vetoan siihen, että me säilytämme ensihoidon verkoston mahdollisimman kattavana riippumatta siitä väkimäärästä, joka tuolla alueella asuu. Niillä alueilla on muitakin tieliikenteessä, vapaa-ajan vietossa, ja on tiettyjä asioita, joissa avunsaanti ei kerta kaikkiaan saa muodostua mahdottoman pitkäksi.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty kovasti keskustelua tästä terveydenhuoltolaista, ja muutamia asioita haluan itsekin vielä tässä keskustelussa esiin nostaa. Valitettavastihan tämä lakiesitys jää sisällöllisesti hyvin kapeaksi vastoin niitä alkuperäisiä suuria suunnitelmia, mitkä tälle laille oli asetettu. Aivan kuten tässä keskustelussa on tullut esiin, nyt tulee taas yksi uusi laki näiden olemassa olevien nykyisten lakien rinnalle, eli tämmöistä sekavuutta kyllä tullaan lisäämään.

Mutta toki tässä lakiesityksessä on hyviäkin asioita. Hyvä on ajatus siitä, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajapintoja koe-tetaan madaltaa ja yhteistyötä sosiaalipalveluiden kanssa edelleen edistää. Yksi oikein hyvä asia on tämä, että hoitotakuuta tullaan selkeyttämään lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden saannin osalta, koska nuorten iän osalta on ollut vähän erilaisia käytäntöjä eri alueilla.

Mutta tämä valinnanvapaus ei ole sitten niin yksinkertainen asia, mistä täälläkin on tänään keskusteltu. Näen itsekin hyvänä, että mökkipaikkakunnilla tulee tämä terveydenhuollon palveluiden saatavuus selkeytymään ja helpottumaan, mutta muilta osin tähän liittyy kyllä ongelmiakin. Todella voi olla, että tässä ensi vaiheessa kyllä tulee jäämään aika nimelliseksi tämä valinnanvapaus, koska on niin tiukasti tässä kuitenkin ne kriteerit sille asetettu.

Mutta hyviä lähtökohtia: sairauksien ehkäiseminen, terveyden edistäminen, ennalta ehkäisevät palvelut. Ihan kivana asiana nostan tämän kärsimysten lievittämisenkin tähän lähtökohtaan vahvemmin, vaikka sen tietysti pitäisi olla itsestäänselvyys terveyspalveluissa, mutta hyvä periaate nostaa lain tasolle.

Mutta peruskysymyksissä on sitten ongelmia, esimerkiksi rahoitus. Se tässä laissa on jäänyt kyllä ihan lapsenkenkiin, eli näiden terveyspalvelujen saatavuuden erojen takia julkisten palveluiden saatavuuden varmistamisen ja laadun parantamisen pitäisi olla se ykkönen, ja myös rahoitus siihen, rahoitusjärjestelmä, tältä osin pitää selkeyttää ja saada kuntoon.

Vielä nostan ihan viimeisenä esiin sen, mistä itse olen huolissani, mielenterveys- ja päihdepalveluista ja siitä, kuinka niitä voitaisiin perusterveydenhuollossa vahvistaa ja kuinka esimerkiksi hoitotakuuta tänne päihdepalveluillekin todella tarvittaisiin. Tämä ehkä viimeisenä asiana ja vähän kysymyksenäkin ministerille: onko tätä tässä yhteydessä harkittu?

Lenita Toivakka /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Taiveaho muun muassa viittasi, että tämä laki jää sisällöltään hyvin kapeaksi. Mutta mielestäni kyllä, kun tätä lakia tutkii tarkkaan, tämä sisältää aivan erinomaisia tavoitteita nimenomaan terveydenhuollon sisällön kehittämiseksi, ja sehän tämän lain tarkoitus on. Se parantaa asiakaslähtöisyyttä, potilasturvallisuutta, laatua, vahvistaa perusterveydenhuoltoa, eri toimijoiden välistä yhteistyötä, joka on erittäin tärkeää, jolla myös saavutetaan sitten kustannustehokkuutta. Myös terveyden edistäminen ja terveys-erojen kaventaminen sisältyvät tänne erittäin monin erilaisin toimenpitein. Tästä syystä hiukan oudoksun sitä, että oppositiosta lähestytään tätä niin ongelmakeskeisesti, koska tarkoitus on nimenomaan nyt tehdä tämä sisältölaki ja tämä järjestämislaki on tulossa sitten myöhemmässä vaiheessa, kuten ministeri Risikko täällä jo avauspuheenvuorossaan sanoi.

Mutta vielä haluaisin kommentoida tätä asiaa, jonka ed. Satonen aikaisemmassa vaiheessa nosti, eli tätä sote-aluemallia, josta ministeri Risikko on jo aiemmin puhunut. Se on herättänyt suurta kiinnostusta eri puolilla Suomea ja on kyllä erittäin hyvä tapa luoda tämmöiset luontevat yhteistoiminta-alueet näiden keskussairaaloiden ympärille. On tärkeää, että tämä sote-aluelakikin saadaan, tämä kokeilulaki, pian jo sitten syksyllä tänne eduskunnan käsittelyyn.

Olisin kysynyt ministeri Risikolta tässä vaiheessa sitä, kun kunnat ovat tähän osoittaneet kiinnostustaan, onko tähän mahdollista päästä myös isäntäkuntamallipohjalta ja päästä luomaan ja kokeilemaan tämmöistä uudenlaista hyvää yhteistyötä.

Oiva Kaltiokumpu /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä uusi terveydenhuoltolaki on kyllä odotettu. Jos katsotaan, mitä tuolla kentällä oikein tapahtuu, niin sehän on aika kirjavaa joissakin, lähes kaikissa, maakunnissa. Sairaanhoitopiirit pitävät henkeen ja vereen kiinni siitä, että vain sairaanhoitopiirit järjestävät erikoissairaanhoitoa. Toisaalta kaupungit ja kunnat käyvät sairaanhoitopiirien kanssa kiistaa ja kinaa siitä, mitä kunta saa järjestää. Joidenkin sairaanhoitopiirin toimijoiden mukaan kunta ei saa järjestää oikeastaan paljon mitään erikoissairaanhoitoa, heidän näkemyksensä mukaan laki erikoissairaanhoidosta edellyttää, että se on tällä sairaanhoitopiirillä. Taas kaupunkien ja kuntien edustajat ovat toista mieltä ja sanovat, että se ei tarkoita sitä vaan sitä, että sairaanhoitopiiri hoitaa ne erikoissairaanhoidon tehtävät, jotka kunnat ovat sille antaneet.

No, mikä tässä kaikessa sitten on olennaista? Olennaista on tietenkin se, millä tavalla tavallinen ihminen saa palveluja ja hoitoa sairauksiinsa. Tämän päivän tilannehan on sellainen, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välinen ero on liian suuri tai se porras liian korkea ja siitä aiheutuu monenlaisia ongelmia. Hoitoketjut eivät välttämättä toimi. Toisaalta kuntien kustannukset voivat heilahtaa mihin vain erityisesti pienissä kunnissa. Sitten on myös sellainen seuraamus, että nämä hoitopäivät ja ne kustannukset, jos potilas joutuu olemaan erikoissairaanhoidon piirissä sairaanhoitopiirin puolella, hoitopäivän hinnat, ovat erilaiset kuin perusterveydenhuollon yhteydessä. Jo tässä mielessäkin ajateltuna tämä lakiesitys ja tähän käytetty aika on ihan välttämätön tähän tilanteeseen sitten tuoda ja etsiä ratkaisuja, millä tavalla Suomessa järjestetään terveydenhuolto kokonaisuutena ja siihen liittyen erikoissairaanhoito.

Erikoissairaanhoidon osalta täytyy vielä todeta, että erikoissairaanhoidon kustannukset nousevat merkittävästi ihan jatkuvasti. Keksitään uusia laitteita ja menetelmiä ja parannetaan paremmin ihmisiä, ja tulee kysymys siitä, millä nämä kaikki rahoitetaan, pystyvätkö kunnat rahoittamaan ja minkä verran pystyvät rahoittamaan. Tässä mielessä varmasti tämmöistä jonkunlaista polarisointia tai kokoamista on välttämätöntä tehdä.

Minun mielestäni on tärkeää se, että erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto voidaan nykyistä paremmin nivouttaa yhteen ja niin, että erikoissairaanhoitoa voidaan tarjota myös kuntien ja kaupunkien sairaaloissa ja että tämä ei saisi olla tämmöinen kauhea opillinen riita. Jos sitten haluamme tarjota palveluja sairaanhoitopiireittäin tai maakunnittain, niin kuin tarjotaan, niin sitten voidaan kysyä, miksi sinne ei tuoda suoraa demokratiaa. Valitaan koko maakunnasta sitten suoraan valtuustot, jotka päättävät. Tällä hetkellä en pidä kuntayhtymien demokratiaulottuvuutta riittävänä. Jos ajatellaan pelkästään talouden kannalta ja kustannusten kannalta, niin on se aika hassua, että aika suuretkin kunnat ja kaupungit lähettävät valtuutettujaan tämmöiseen välilliseen organisaatioon, joka kuitenkin käyttää valtavan osan, lähes puolet ja monissa paikoissa jopa yli puolet, koko kunnan terveydenhuollon budjetista.

Tämä tuskin vielä ratkaisee näitä kiistoja, mutta on nähtävillä, että ympäri maata on erilaisia ratkaisuja etsitty. Lahdesta tehdään oikeastaan ikään kuin maakuntakaupunkia, joka sitten hoitaisi koko potin. Meillä Satakunnassa sairaanhoitopiiri halusi lähteä lopettamaan oman toimintansa kirurgiasta Rauman kaupungista, ja siitä repesi sellainen riita, että koko sairaanhoitopiiri on hajoamassa ja raumalaiset ovat etsimässä ratkaisua oman erikoissairaanhoitonsa järjestämiseksi. Samanlainen paini käydään siitä, voiko esimerkiksi Porin kaupunginsairaalan kirurgia jatkaa vaiko ei ja tulisiko se keskittää sairaanhoitopiirille vai ei. Ei tämä tilanne kovin hyvältä näytä.

Tässä mielessä on erityisen hyvä, että tämä laki on tehty, ja tietysti nämä tavoitteet ja lähtökohdat ovat hyvät nimenomaan tämän asiakkaan kannalta. On hyvä se, että potilas voi valita tämän hoitopaikkansa, ja toisaalta tämä potilastietojen liikkuvuus, jos meillä Suomessa saadaan nämä sähköiset tietojärjestelmät yhdenmukaistettua. Hallintovaliokuntahan otti kuntien osalta tiukan kannan nyt siihen, että nyt täytyy jotain tapahtua tässä tietojärjestelmien yhdistämisessä, että ei ole mitään järkeä, että jokaisella kunnalla tai seutukunnalla tai yhtymällä on eri järjestelmät ja mikään tieto ei kulje yhtään mihinkään ja potilaat ja muukin toiminta siitä kärsivät.

Sitten otan myös näkemyksen tähän sairaankuljetukseen ja sen järjestelyyn. Jaan kyllä sen pelon, mikä täällä salissa on tuotu esille, että ratkaisuvallan keskittäminen sairaanhoitopiirille voi johtaa siihen, että tällainen yksityisyrittäjyys ja vapaan sektorin mahdollisuus kilpailla näistä sairaankuljetuksista entisestään heikkenee ja pahimmassa tapauksessa loppuu. Toisaalta, kun se kunnilta siirretään sairaanhoitopiirille, kokemuksia vähän on, että sairaanhoitopiiri on aika ankara ja armoton niissä toimissa, mitä siellä sitten joku ylilääkäri saa puuhattavakseen, mistä otetaan ja kenet otetaan näihin sairaankuljetustehtäviin. Oletan, että ed. Lauri Oinosen viittaus siihen, miten Keski-Suomessa kävi, liittyy juuri tähän, että jos sairaanhoitopiirissä ei ole se vastuulääkäri suosiollinen jollekin yrittäjälle, niin tämä ei todennäköisesti siellä niitä ajoja aja. Tämä kehitys on tietysti huono.

Täytyy toivoa, että tässä laissa ja sen valmistelussa tämä asia paalutetaan niin, että myös yksityisillä sairaanhoitoyrittäjillä on mahdollisuus. Suomi tarvitsee niitä. Kaikki ei voi olla kuntien, palokuntien, pelastuslaitoksien yhteydessä olevien sairaankuljetusyksiköiden varassa, vaikka toisaalta näiden yksiköiden toiminta on erinomaisen hyvää ja pystyy vastaamaan siihen tarpeeseen, mitä he omalla alueellaan voivat toteuttaa. Mutta niistäkään ei ole maakunnallisten sairaankuljetuspalvelujen kokonaispalvelujen tarjoajiksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on puhuttu paljon tästä valinnanvapauden lisäämisestä, joka nyt tällä hetkellä rajoittuu kuitenkin terveyskeskuksen sisällä eri terveysasemien välillä tapahtuvaan valinnanvapauteen potilaan näkökulmasta tai sitten kuntayhtymän sisällä tapahtuvaan mahdollisuuteen valita oma terveysasema tai terveyskeskus, mutta ei laajemmin.

Tärkeää olisi tietysti myös pystyä valitsemaan potilaalle ja asiakkaalle oma lääkäri. Se tietysti edellyttää, että on työkykyisiä lääkäreitä kylliksi tarjolla ja voi näin tehdä järkeviä valintoja, yleensäkin tämä ongelma, ettei henkilökemia tai jokin muu kemia oikein toimi hoidettavan ja niin sanotun hoitajan välillä, olisi sitten vähäisempi. Mutta tähän valinnanvapauteen pitää samalla todeta se, että vielä tärkeämpää on tietysti se, että sisällöt, siis ne, mistä voi valita, olisivat hyvätasoisia, eli se on se resurssikysymys.

Ed. Ukkola täällä viittasi Valtimon kuntaan, jossa oli kokonaan yksityistetty avoterveydenhoito ja kunnan talous on kunnossa. Tietysti kuntien taloutta ei avoterveydenhoito niinkään heiluta vaan nimenomaan erikoissairaanhoito. Jos kuntalaiset, pienen kunnan kuntalaiset erityisesti, joutuvat kalliisiin hoitoihin, niin sieltä tulee pitkä lasku, jolla todella saattaa olla merkitystä ihan kunnan talouteen.

Yksityistäminen yleensä ottaen ei ole pitkällä tähtäimellä mikään sellainen vaihtoehto, joka olisi terveyden- ja sairaanhoidon palvelujen kannalta myönteinen. Yksityinen voi joskus tukea julkista, mutta se ei ole sellainen valinta, jota on syytä lähteä ajamaan, myöskään niistä syistä, mitä täällä ed. Rajamäki omassa puheenvuorossaan sanoi. Viittaan tässä myös lääkäreiden vanhimman, arkkiatri Pelkosen, mielipiteisiin.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ymmärtääkseni lähetekeskustelun paikka on se, jossa tuodaan hallituksen esityksestä erilaisia näkemyksiä esille. Kun itse valmistauduin tähän hallituksen esityksen keskusteluun, niin luin tämän lain, pyysin asiantuntijoilta arvioita ja kommentteja, luin lehtiä, lehtien kirjoituksia. Täällä salissa nyt ovat olleet tällä vasemmalla laidalla keskustelemassa sellaiset henkilöt, joilla selvästi on myös ammattiosaamista tähän asiaan. Siksi oli tosi yllättävää, että ed. Toivakka pitää tätä räksytyksenä. Jos se teistä siltä kuulostaa, niin ei voi mitään.

Ministeri Risikon kanssa on keskusteltu tästä laista pitkin matkaa. Luulen, että hän ei ota ollenkaan pahakseen sitä, että on nostettu esille niitä kohtia tässä laissa, jotka ovat selvästi puutteellisia tai olisivat voineet olla vähän toisella tavalla. Ja minulla on sellainen ymmärrys, että ministeri Risikko olisi tehnyt mielellään myös laajemman terveydenhuoltolain kokonaisuudistuksen. Nyt on tämmöinen pala tässä käsissä. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tältä vasemmalta laidalta on oikeus tuoda esille niitä näkökohtia, jotka meidän mielestämme ovat puutteellisia hallituksen esityksissä, ja tämän illan keskustelu on minun mielestäni ollut täysin asiallista.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Kalliokumpu toi omassa puheenvuorossaan esille justiin ne ongelmat, joita tällä hetkellä sairaanhoitopiireissä on, mutta hänen ratkaisumalliinsa minä en yhtynyt elikkä tähän Kainuun mallin laajentamiseen kaikkialle Suomeen.

Minä en tietenkään ihan varma ole, mikä on niin sanottu Risikon malli eli tämä sote-aluemalli. Mutta jos nyt lähdettäisiin esimerkiksi siitä, että meillä olisi 50 tämmöistä sote-aluetta, jotka järjestäisivät omat sosiaali- ja terveyspalvelunsa itse, se tarkoittaisi tuommoista 100 000 asukkaan isoa aluetta. Jos siellä on useampia kuntia, minä uskoisin, että ne jossakin vaiheessa liittyvät yhteen yhtenäiseksi alueeksi, jolloin sekä kunnan hallinto että myös tämä sosiaali- ja sairaanhoito ovat ikään kuin sen yhden kunnan käsissä. Silloinhan se on niitten päättäjien käsissä, jotka on sinne valittu kuntaa hoitamaan, ja silloin he hoitavat ja vastaavat myös kansalaisten terveydestä.

Ainut, mikä tässä on tietenkin pulmana, on se, miten nämä alueet sitten mahdollisesti Suomeen syntyvät, onko niistä itu tämmöiseksi suurkunnaksi. Minä olen oikein tyytyväinen, että Oulussa ainakin me voimme — jos vain saamme sen sote-aluekokeilun sinne — nyt nähdä, miten toimii viiden kunnan, noin 200 000 asukkaan, alueella tämmöinen sote-malli, Risikon malli. Olemme hyvin tyytyväisiä, jos saamme olla siinä edelläkävijä ja edellänäyttäjä.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Äskeisessä lyhyessä puheenvuorossani en ennättänyt ottaa esiin iäkkäiden neuvontapalveluja, joten palaan niihin vielä. Minusta on todella hyvä, että iäkkäiden neuvontapalvelut on nyt vahvemmin nostettu tämän lain tasolle. Se on ollut myös puolueemme, SDP:n, tavoitteena pitkään. Me olemme esittäneet näitä vanhusneuvoloita. Meidän ohjelmaamme sisältyy ajatus siitä, että ikäihmisten tarvitsemat palvelut kootaan vanhusneuvoloihin ja neuvolat tarjoavat terveyden edistämiseen tarvittavaa tietoa sekä palveluohjausta ja niissä tuetaan vanhusten osallistumista, verkostoitumista sekä harrastustoimintaa, joten tämän lain sisältö tältä osin on puolueemme näkökantoja tukeva.

Mutta tietysti toivottaisiin niin, että nyt ihan oikeasti nämä terveyttä edistävät terveystarkastukset ja hyvinvointia edistävät kotikäynnit lähtisivät sitten nopeasti liikkeelle ja laajemmin nämä iäkkäiden neuvontapalvelut, niin kuin tuossa meidän vanhusneuvola-ajatuksessamme on ollut. Mutta tähänkin tietysti ne resurssit tarvittaisiin, että tämä ihan aidosti ja oikeasti toteutuisi sellaisena kuin tarve kentällä kovasti on, ja eläkeläisjärjestöt ovat tätä pitkään vaatineet.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni on hyvä, että olemme nyt saaneet tämän terveydenhuoltolakiesityksen näinkin pitkälle tänne käsittelyymme, vaikkakin sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus on vielä kesken, niin kuin täällä esityksessä lukee, jolloin tätä järjestelyvastuuta on vielä tarkoitus hioa jatkossa.

Mutta mitä pidän erinomaisena, on se, että tämä esitys takaa potilaalle valinnanmahdollisuuden hoitopaikkaansa. Tämä vastaa nykyelämän tarpeita, kun ajatellaan, kuinka monet käyvät töissä toisella paikkakunnalla tai ovat sitten lähiomaisten tilanteen vuoksi usein toisella paikkakunnalla, kuten tässä hallituksen esityksessä asia on aika hyvin esitetty. Ja hyvä, että tähän on varauduttu. Täytyy muistaa, että tämä saattaa sitten johtaa myös kustannusten nousuun ja joidenkin olemassa olevien kohteitten vajaakäyttöön. Silloin tietenkin kunnille pitää antaa ne resurssit, jotka ne tarvitsevat, että ne pystyvät vastaamaan syntyvään tilanteeseen.

Mikä on erittäin tärkeää, on se, mikä on täällä sivulla 75: "Suhde sosiaalihuoltoon". "Tavoitteena on luoda saumattomia hoito- ja palvelukokonaisuuksia" sosiaali- ja terveyspalveluita käyttäville henkilöille. Tämä on aivan oikein. Varsinkin ikäihmisten elämä määräytyy hyvin paljon myös sosiaalilainsäädännön kautta, ei pelkästään terveydenhoidon, kansanterveyslain taikka erikoissairaanhoitolain kautta. Niinpä tämän uudistuksen pitää olla mahdollisimman saumattomasti yhteensopiva ja -puhuva sen uudistuvan sosiaalilainsäädännön kanssa.

Kuten ed. Satu Taiveaho sanoi täällä, on hyvä, että vanhustenhuoltoon kiinnitetään huomiota ja vanhusten palvelupisteitä tulee. Olen itse tehnyt seniorineuvolasta tai vanhusten neuvolasta aikoinaan aloitteen. Sitran toimestahan toimii tällainen ikäihmisten neuvola niin Pirkanmaalla kuin Lahdessakin, ja siitä on erittäin hyviä kokemuksia. Uskon, että tämän kaltainen toiminta tulee saamaan enemmänkin jalansijaa ja sitä kannattaa ehdottomasti tukea. Se antaa turvallisuutta vanhusten arkeen ja myös auttaa heitä ohjautumaan oikeisiin hoitopaikkoihin ja saamaan heille kuuluvaa palvelua ja siten pärjäämään pitempään kotona ja usein parempikuntoisenakin.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Palaan vielä ensihoitoon ja ambulanssitoimeen. Minusta meillä tarvitaan tässä maassa, voisin sanoa, rinnakkain sekä julkista pelastuslaitoksen ambulanssitointa että yksityistä, mieluiten perheyrittäjyyteen perustuvaa ambulanssitointa. Ne ambulanssiyrittäjät, jotka toimivat perheyrittäjinä, tekevät todella ihailtavaa työtä, hoitavat edullisesti, kustannustehokkaasti vaativat tehtävät ja ennen kaikkea mahdollistavat myös, että pienillä paikkakunnilla voi olla kohtuullisen hyvät ambulanssipalvelut.

Edelleen näen suurena vahvuutena sen, että jos meillä on sekä julkista ambulanssitointa, joko sairaanhoitopiirien tai pelastuslaitoksen, ja sitten perheyrittäjyyteen perustuvaa yksityistä ambulanssitoimintaa, niin nämä täydentävät hyvin toisiaan. Muun muassa aikoinaan kun meillä oli pelastusalan henkilöstön lakko, tuosta lakkotilanteesta olisi ollut hankala selvitä, ellei olisi ollut yksityisyrittäjiä ambulanssitoimessa. Tämä oli todella silloin tarpeellinen asia.

Vielä eräs näköala, mikä liittyy sairaanhoitopiirien järjestämään ambulanssitoimeen, koskee siirtokuljetuksia. Hätkähdin esimerkiksi sitä, että omassa maakunnassani Keski-Suomessa tämä merkitsee sitä, että siirtokuljetukset tulevatkin maakuntakeskuksesta käsin hoidettaviksi. Elikkä seutukunnalliset ambulanssit, jotka nyt hoitavat merkittävän osan siirtokuljetuksista sillä periaatteella, että se auto, mikä on joustavimmin käytettävissä, on niitä hoitanut, yleensä 192, ovat toimineet sieltä seutukunnasta käsin, jos on kuljetus ollut sieltä päin, ja sitten kun se on käynyt keskussairaalassa, potilas on odottanut, että kuljetus tulee ja pääsee tällä samalla ambulanssilla. (Ed. Asko-Seljavaara: Se ei ole ensihoitoa!) — Tämä liittyy ensihoitoon sikäli läheisesti, että esimerkiksi Keuruulla on nykyisen käytännön mukaan kaksi pelastuslaitoksen ambulanssia ja Petäjävedellä yksityinen. Kun mentäisiin tähän keskitettyyn järjestelmään, uhkana olisi, että kolmen ambulanssin asemesta tulisi olemaan vain yksi, koska siirtokuljetukset menisivät sinne maakuntakeskukseen. Tämä merkitsisi tuntuvaa pelastustason palvelujen heikentymistä. (Ed. Asko-Seljavaara: Eikä merkitse, te sotkette kaksi asiaa!)

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Haluan kiittää teitä kaikkia siitä hyvästä keskustelusta, mikä täällä on ollut. Täällä on tullut kritiikkiä, ja täällä on tullut myönteistä, ja olen oikein iloinen, että te olette kerinneet tähän paneutua, koska se osoittaa, että te olette kiinnostuneita terveydenhuollon palveluista, mutta myöskin sen, että olette löytäneet sieltä ne huippuhyvät jutut, mitä tämä terveydenhuoltolaki nyt toden totta tuo.

Olin hyvin hämmästynyt ed. Räsäsen puheenvuorosta, joka kyllä nyt osoitti sen — valitettavasti on pakko sanoa nyt ihan nimellä — että hän ei ole tutustunut tähän, koska lääkärikoulutuksella ei puhuta tuollaisia puheenvuoroja, jos on tutustunut itse lakiin, pienenä yksityiskohtana.

Mutta nyt vielä muistutan tästä kokonaisuudesta, elikkä nyt on siis kysymyksessä terveydenhuollon sisältölaki. Ja vaikka tästä puuttuu se järjestäminen, niin eihän se minnekään ole hävinnyt, vaan se on niissä aikaisemmissa laeissa. Mutta tässä vaiheessa tähän järjestämiseen ei tehty muutoksia.

Sitten muistutan myöskin siitä, että tämä on tätä kokonaisuutta ajatellen yksi askel isompaa reformia, ja siinä tulevat sitten nämä sosiaalipuolen lainsäädäntö ja järjestämislaki ja rahoitus, ja rahoitusta ei ole ollut tarkoituskaan ratkaista tämän kauden aikana. Meillä on hallitusohjelmassa kirjattuna, että monikanavarahoitus selvitetään, ja se on nyt meneillänsä. Meillä on hallitusohjelmassa myöskin semmoinen kirjaus, että valtionosuusuudistus tapahtuu, ja se on tapahtunut tämän vuoden alusta, ja se on nyt se, mitä on sovittu aikoinaan hallitusohjelmassa.

Vielä totean sen, että kyllä tässä terveydenhuoltolakiesityksessä, mikä nyt teillä on käsissä, on kaiken kaikkiaan yli 90 prosenttia siitä, minkä työryhmä antoi minulle 2008 ja mikä sitten lähetettiin laajalle lausuntokierrokselle. Eli ei tämä ole muuttunut matkan varrella, yli 90 prosenttia tässä on sitä samaa, mikä lähti lausunnolle. Totta kai lausuntojen kautta sitten tuli joitain muutoksia ja vielä viime metreilläkin.

Sitten vielä sekin pitää muistaa, että todellakaan tässä ei ole ollut kysymys siitä, että tämä järjestäminen olisi jonnekin hävinnyt. Siihen vaan ei tehty muutoksia, ja ei se lakityöryhmäkään esittänyt kovin paljon siihen järjestämiseen muutoksia.

Elikkä todellakin terveydenhuoltolaki sisältölakina on yksi osa reformia, ja tavoitteet, mitä tälle asetettu, on kyllä mielestäni saavutettu: asiakaskeskeisyys, perusterveydenhuollon vahvistaminen ja saumattomat palveluketjut eli erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön lisääminen.

Muutamia kohtia, missä vähän teidän kritiikkiänne haluan korjata:

Täällä kysyttiin, miksi tämä valinnanvapaus laitettiin vaiheittain. Kyllä se oli ihan siitä syystä, että siinä vaiheessa, kun terveydenhuoltolakia ruvettiin tekemään, ei meillä ollut tällainen lama, elikkä kunnat eivät pelänneet sitä niin kovasti, että se valtava ryysis nyt sitten tapahtuisi. Ja mehän emme ihan oikeasti voi — kun ed. Erkki Virtanen olisi nyt paikalla, niin haluaisin hänelle viestittää — emme me ihan oikeasti voi tietää, kuinka suomalainen käyttäytyy. Vaikka meillä on muista maista tietoja, että ei kovin paljon liikuta, suomalainen voi liikkua, jos siellä omalla paikkakunnalla ei ole sellaista terveyskeskusta, joka pystyisi auttamaan, ja siitä syystä me otamme tämän askeltaen. Me kuuntelimme kuntia, ja mielestäni on oikeus ja kohtuus tällaisena laman aikana, että kuunnellaan niitä kuntia ja että muutos on hallittua. Se on myös asiakkaan kannalta hyvä, että tämä vaiheistus nyt tehdään.

Sitten kärsimyksen lievittämisestä. Olen itse hyvin ylpeä siitä, että on määritelty kärsimyksen lievittäminen ihan sairaanhoidon yhtenä tehtävänä. Täällä ed. Räsänen kysyi, miksi ei ole saattohoitoa pykälässä, se on kyllä siellä perusteluissa. No, vastaan hänelle, ei ole vierihoitoakaan. Elikkä emme me ole nyt mitään hoidon vaiheita ruvenneet pykälään laittamaan, vaan nimenomaan ne ovat siellä perusteluissa, ja kärsimyksen lievittäminen on kaikissa vaiheissa hyvin tärkeää.

Todellakin ed. Erkki Virtaselle tuossa jo vastasin.

Sitten ed. Anneli Kiljuselle. Hän kysyi, mitä se tarkoittaa, että valitaan yhteisymmärryksessä hoitavan lääkärin kanssa. Miettikääpä nyt sitä, että teillä on vakava sairaus, teidän pitäisi saada siihen hoitoa ja sitä annetaan esimerkiksi kolmessa paikassa Suomessa. Miten te voitte olettaa, että potilas voisi tietää tai te itsekään tietäisitte, mikä niistä kolmesta paikasta on kaikkein paras vaihtoehto, koska on erikoistuneita lääkäreitä? Nämä lääkärithän sen tietävät, tämä hoitava lääkärihän sen tietää ja ainakin tietää ottaa selvää, mikä näistä kolmesta olisi paras. Sillä me haluamme varmistaa laatua. Jos me nyt laittaisimme potilaan soittelemaan sairaanhoitopiirihin ja kilauttelemahan sinne, että mistä saisi hoitoa, niin se nyt vasta kummallista olisi. Elikkä kyllä me vastuutamme nyt asiantuntijalääkärit arvioimaan, mistä se paras hoito saadaan, ja yhteistyössä sen potilaan kanssa. Totta kai potilaalla on myöskin mahdollisuus vaikuttaa asiaan.

Ed. Anneli Kiljunen toi esille myös sosiaalipuolen yhteistyötä, ja hyvä niin. Hän oli sen huomannut, hän oli hyvin tarkkaan lukenut tämän.

Kiitos ed. Tiusaselle: hoitotakuun täsmentäminen, aivan niin, viime kaudella olimme molemmat oppositiossa ja vastalauseen teimme siihen kohtaan, ja nyt se korjattiin.

Sitten muutama asia, arvoisa puhemies, vielä.

Ed. Akaan-Penttiläkin mainitsi tästä monikanavaselvityksestä, että se on luvattu tehdä, ja se kyllä tehdään, ja meiltä STM:stä tulee ihan oma rahoitusmalli kyllä tarjolle seuraavia hallitusneuvotteluja varten.

Valinnanvapaus koskee ainoastaan julkista sektoria, ei yksityistä sektoria, ja se onkin tietysti hyvä kysymys, että ei kuntien pitäisi ulkoistaa minnekään sellaisia asioita, jotka kuuluvat niiden perustoimintoihin. Nyt pelätään joittenkin laitosten alasajoa, mutta kyllä valinnanvapaus koskee siis vain julkista sektoria.

Ed. Pakkanen käytti ansiokkaan puheenvuoron ensihoidosta ja sairaankuljetuksesta, ja ed. Lauri Oinonen on myöskin ollut siinä kovinkin aktiivinen. Olen itse hyvin tarkkaan seurannut tätä keskustelua ja tätä valmistelua. Meillähän on päivystyskeskukset, joihin keskitetään päivystystä, ja ensiarvoisen tärkeää on se, että sairaankuljetus ja ensihoito sujuvat hyvin ja potilaan hoito turvallisesti, se siirtokuljetus myöskin, koska on pidemmät välimatkat. Minä ymmärrän oikein hyvin yksityisten palvelutuottajien huolen. Mutta kyllä on nyt tarkoitus se, että tässä nimenomaan muuttuu ainoastaan se, että koordinaatiovastuu ja järjestymisvastuu menee kunnilta sairaanhoitopiireille juuri tästä syystä, että on näitä päivystyskeskuksia ja päivystystä keskitetään. Siitä syystä, että on laajempi alue, on järkevämpää, että järjestäjä on sairaanhoitopiiri.

Ainoastaan lääkärihelikopteritoiminta tulee erva-alueelle, ed. Väätäinen, ei sairaankuljetus. Sitten vielä näistä hoitotakuista. Te kysyitte, kuka niitä valvoo. No, aivan niin kuin tähänkin asti, avit ja Valvira. Mielestäni oli hienoa keskustelussa kuulla se, että te olette oivaltanut sen myöskin, mikä on tosi tärkeää, että terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien tehtävä ja se on strategisessa suunnittelussa jne. ja että se on tällaista moniammatillista työtä. Moniammatillista työtä on myöskin johtaminen terveydenhuollossa, ja se on haluttu täällä tuoda myöskin esille.

Täällä tuli tästä järjestämisestä hyvin paljon keskustelua.

Vielä sairaankuljetuksesta sanon, että nythän me teemme myös asetusta tästä palvelutasopäätöksestä, eli me sillä luomme eräänlaiset kriteerit siitä, mitä sen pitää olla, mitä palvelutasopäätöksessä pitää olla, ja se kyllä tulee varmasti auttamaan yksityisiä sairaankuljetusorganisaatioita.

Ihan tästä järjestämisestä sitten vielä. Nythän meillä käynnistyy sote-aluemallikokeilu, tehdään kokeilulaki. Siitä me saamme lisää tietoa, ja on kivaa, että on täällä jo sitten ilmoittauduttu siihen. Meillä on 23.6. tapaaminen näille alueille, ja sinne voi tulla kuulolle.

Työ jatkuu, ja siihen tarvitaan teitä kaikkia, koska nämä ovat niin tärkeitä asioita, että kannattaa olla vaikuttamassa siellä omalla alueellaan. Mutta terveydenhuoltolaki on hyvä.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä ministeri Risikolta pyytäisin vielä, että hän avaisi vähän lisää tätä monikanavaista rahoitusmallia, mikä siinä on juntturassa, että se ei mennyt nyt tämän enempää eteenpäin, sillä professori Vohlonen Kuopiostahan selvitti tämän perusongelman jo kuutisen vuotta sitten. Hän totesi useamman tautiryhmän osalta, mitä vaikeuksia siihen liittyy.

Sitrahan uudessa selvityksessään sanoo esimerkiksi näin: "- - ongelmien taustalla on rahoituksen monikanavaisuus. Yhtäältä hoitojonojen purkamiseen ei löydy kannusteita, koska sairauspäivien rahoitus on eriytetty Kansaneläkelaitokselle. Toisaalta itse hoidoissakaan ei pyritä etsimään kustannuksia laskevia ratkaisuja, koska rahoitusvastuu on eriytetty kunnille."

Minusta tämä on aivan oikein sanottu, ja minä luulen, että ministerikin on tästä samaa mieltä. Onko tämä politiikkaa, vai onko tämä jotain muuta, minkä takia tämä siirtyy, tai onko joku semmoinen asiallinen syy? Voisitteko vähän avata lisää, koska tämä on kaikista tärkein asia eteenpäinmenon kannalta?

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Jos monikanavarahoitus olisi helppo korjata, niin se olisi tehty varmasti jo aikoja sitten. Eli tekin pitkään seuranneena olette nähnyt sen, että se on siirretty aina eteenpäin ja eteenpäin ja siitä ei ole oikein saatu niskalenkkiä.

Meillä on Suomessa noin 20 asiantuntijaa, jotka ovat vuosien varrella ottaneet kantaa siihen, mitä monikanavarahoitukselle pitäisi tehdä. Minä kutsuin heistä hyvin monet viime syksynä pyöreän pöydän keskusteluun, ja saimme taas aineksia jo siihen, mitä sille pitäisi tehdä. Mutta täytyy myöntää, että on noin 15 mielipidettäkin siitä, mitä sille pitäisi tehdä.

Nyt kun me olemme haravoineet kaiken sen, miten tähän on vuosien varrella otettu kantaa, me teemme vielä yhden selvityksen siitä, mitkä ovat mahdollisuudet viedä tätä eteenpäin. Minä en missään nimessä kannata henkilökohtaisesti sitä, että rahoitus on yhdessä potissa, koska sen päivän jälkeen me voimme sanoa sote-eheydelle ja sote-yhteistyölle näkemiin. Jos esimerkiksi jokin yksi taho ottaisi terveydenhuollon rahoituksen valtakunnan tasolla, niin kaikille vanhuksille tulisi diagnoosi ja kaikki medikalisoitaisiin ja kaikki tulisi terveydenhuollon piikkiin. Näin on käynyt Norjassa. Kun on erikoissairaanhoito muutettu valtion kustantamaksi, se on tarkoittanut sitä, että kaikki on perusterveydenhuollosta siirretty erikoissairaanhoitoon. Näin kävisi myös Suomessa, jos yksi taho ottaisi terveydenhuollon rahoituksen eli valtio. Sen tähden minä kannatan tätä kunta- ja veropohjaista mallia. Mutta mitä voidaan tehdä, että nämä kanavat vähentyisivät ja saadaan kustannukset hallintaan, se selviää meidän STM:n mallilla ensi syksynä.