Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Kasvaneet oikeudenkäyntikulut ovat tunnetusti jo luottamusta oikeusturvan toteutumiseen ja luottamusta oikeuslaitokseen heikentävä seikka. Tämä oli varmasti yhtenä syynä siihen, että esimerkiksi Lipposen toisen hallituksen ohjelmassa todetaan: "Oikeusapujärjestelmät yhtenäistetään ja laajennetaan koskemaan koko hallintolainkäyttöä sekä parannetaan keskituloisten mahdollisuuksia saada valtion tarjoamaa oikeusapua rahoitusmahdollisuuksien rajoissa." Myös tuoreessa tarkastuskertomuksessaan vuodelta 99 Valtiontilintarkastajat painottivat oikeusapujärjestelmän uudistamisen kiireellisyyttä.

Nyt hallituksen esitys on kasassa, ja se tähtää voimaantuloon vuoden kuluttua, 1.6.2002. Kyseessä on budjettilaki valtion menoja lisäävän vaikutuksen johdosta. On haluttu antaa eduskunnalle enemmän aikaa käsitellä merkittävää uudistusta ja tuoda tämä jo nyt kevätkaudella eduskunnan ja sen lakivaliokunnan käsiteltäväksi.

Esityksessä ehdotetaan, että lait yleisestä oikeusavusta ja maksuttomasta oikeudenkäynnistä korvataan uudella yhteisellä oikeusapulailla, jossa säädettäisiin valtion varoin kustannettavista oikeusapupalveluista. Tämän oikeusapulain perusteella oikeusapua voitaisiin antaa sekä tuomioistuimessa käsiteltävissä että muissa oikeudellisissa asioissa sellaisille henkilöille, joiden ei voida olettaa taloudellisen asemansa vuoksi kykenevän kokonaisuudessaan vastaamaan tarvitsemansa oikeusavun kustannuksista.

Oikeusapuun oikeutettujen piiriä ehdotetaan laajennettavaksi nykyisestä niin, että myös keskituloiset olisivat oikeutettuja oikeusapuun osakorvausta vastaan. Oikeusapuun oikeuttavia kuukausittaiseen käyttövaraan perustuvia tulorajoja ehdotetaan korotettavaksi noin 2 400 markalla ja oikeusavun suhteellisia omavastuuosuuksia ehdotetaan alennettavaksi nykyisestä, siis niissä ryhmissä, jotka osakorvauksiin ovat oikeutettuja.

Käyttövaralaskelmassa otetaan huomioon nettotulot ja muun muassa asumismenot, huollettavana olevat lapset nostavat summaa jne., joten tämän pieneltä tuntuvan 2 400 markan vaikutus käytännössä on hyvinkin suuri. Muutoksen seurauksena arviolta kolme neljäsosaa kotitalouksista pääsisi oikeusapujärjestelmän piiriin, mutta nämä uudet ryhmät valtaosin siten, että kaikkia kustannuksia ei korvata, vaan suhteellinen osa menoista.

Oikeusapuun oikeuttavista tulorajoista määrättäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Suuntaa-antava asetusluonnos on esityksen liitteenä.

Oikeusapua antaisivat valtion oikeusaputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet, käytännössä lähinnä asianajajat. Yksityiset lakimiehet voisivat antaa oikeusapua paitsi yleisissä tuomioistuimissa ja hallintotuomioistuimissa myös kaikissa erityistuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa. Tältä osin laajennusta nykyiseen olisi muun muassa hallintovalituksissa, joista äskeisen asian kohdalla keskusteltiin.

Niin sanotuissa ulkoprosessuaalisissa asioissa, joihin ei liity oikeudenkäyntiä, oikeusapua antaisivat, kuten nykyisinkin, vain julkiset oikeusavustajat. Kyse on lähinnä oikeudellisesta neuvonnasta, perhe- ja perintöoikeudellisista asioista jne.

Oikeusavun antamisesta päätettäisiin valtion oikeusaputoimistoissa. Muodollista päätöksentekoa siis siirrettäisiin tuomioistuimista keskitetysti oikeusaputoimistoissa päätettäväksi. Oikeusaputoimiston päätös voitaisiin saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi esittämällä sitä koskeva ratkaisupyyntö toimivaltaiselle tuomioistuimelle, jos sen sisällöstä on hakijalla riitaa tai erimielisyyttä.

Pääasiaa käsittelevä tuomioistuin päättäisi itse pääasian ratkaisun yhteydessä käsiteltävässä asiassa palkkion määräämisestä yksityiselle avustajalle ja oikeusavun saajan omavastuuosuuden määrästä. Muissa kuin tuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa näistä päättäisi julkinen oikeusavustaja, jonka toimiston puitteissa apua annettaisiin.

Voimassa olevasta laista poiketen oikeusavusta korvattaville avustajan toimenpiteille säädettäisiin 100 tunnin yläraja, jonka jälkeen oikeusavun antaminen lakkaisi. Asiaa käsittelevä tuomioistuin voisi kuitenkin erityisistä syistä päättää, että oikeusavun antamista jatketaan.

Maksuttoman oikeudenkäynnin kulukehityksessä on tullut hallitsemattoman korkeita vuosikasvuja ja kasvu on painottunut kalliisiin, kovin laajoihin oikeudenkäynteihin. Osaltaan on kysymys huonosta prosessijohdosta, osaltaan prosessilainsäädännön jäykkyydestä, mutta näihin kyllä usein sisältyy myös sitä, että korkeaan ja runsaaseen laskutukseen ei riittävästi tuomioistuimissa puututa. Tällä Ruotsista lainatulla kattosäännöksellä halutaan tähän voimakkaammin puuttua, mutta tämä katto on siis murrettavissa silloin, kun oikeusturva tätä välttämättä edellyttää.

Valtion varoilla kustannettava oikeusapu ei olisi nykyiseen tapaan oikeusturvavakuutuksen kanssa vaihtoehtoinen, vaan oikeusturvavakuutus ehdotetaan säädettäväksi ensisijaiseksi julkiseen oikeusapuun nähden siten, ettei oikeusapua lainkaan annettaisi, jos hakijalla on asian kattava oikeusturvavakuutus. Poikkeustapauksissa oikeusapua voitaisiin myöntää oikeusturvavakuutuksen enimmäiskorvausmäärän ylittäviltä osin. Tämä vaatisi erityisiä syitä.

Oikeudenkäymiskaaren oikeudenkäyntiasiamiestä ja -avustajaa koskevia kelpoisuusvaatimuksia ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että näissä tehtävissä voisivat toimia pääsääntöisesti vain asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö. Näin halutaan varmistaa riittävän asiantunteva apu kansalaisille tärkeiden oikeusasioiden hoitamisessa.

Valtion oikeusaputoimistosta annettu laki ehdotetaan kumottavaksi ja korvattavaksi uudella lailla valtion oikeusaputoimistoista. Sisällöllisesti merkittävin muutos olisi lähinnä se, että yleisten oikeusavustajien nimike muuttuisi julkiseksi oikeusavustajaksi.

Asian valmisteluun on keskeisesti vaikuttanut se, että lakivaliokunta antaessaan mietinnön hallituksen esityksestä n:o 132/1997 vp asetti tavoitteeksi oikeusavun muuttamiseksi kansalaisoikeudeksi. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun uudistettuihin säännöksiin liittyen tuli selvittää, millä keinoin oikeudenmukainen oikeudenkäynti saadaan myös keskituloisten ulottuville. Tavoitteeksi asetettiin myös kahden erillisen oikeusapujärjestelmän yhdistäminen. Lisäksi lakivaliokunta edellytti, että oikeudenkäyntiasiamiestä ja -avustajaa koskevat säännökset otettaisiin tarkasteltaviksi yhtenä kokonaisuutena siten, että ihmisoikeussäännökset, prosessin laatuvaatimukset ja kilpailulainsäädännön näkökohdat yhteensovittaen säännökset uudistetaan ja saatetaan ajan tasalle. Tältä pohjalta on toimikunnan työ tehty ja jatkovalmistelu lausuntopalautteen pohjalta oikeusministeriössä.

Tähän kokonaisuuteen liittyy toimia oikeusapukulujen hillitsemiseksi. Niin kuin viittasin, oikeusturvavakuutus ehdotetaan säädettäväksi ensisijaiseksi julkiseen oikeusapuun nähden. Lisäksi ehdotetaan tuota 100 tunnin enimmäisrajaa normaalitapauksissa oikeusavun laskutukselle.

Nykyisen oikeusapujärjestelmän rakennetta ehdotetaan myös muutettavaksi siten, että se paremmin edistäisi tarkoituksenmukaista oikeudenkäyntiä ja asian laadun huomioimista harkittaessa siihen käytettäviä resursseja. Valtio ei enää vastaisi oikeusapua osakorvausta vastaan saavan omavastuuosuuden maksamisesta yksityiselle avustajalle, vaan oikeusapua saava suorittaisi omavastuuosuutensa itse suoraan avustajalleen. Valtio ei ottaisi ikään kuin taatakseen maksujen suorittamista. Näin samalla lisättäisiin oikeusapuun oikeutetun intressiä huolehtia siitä, että oikeudenkäynnin aiheuttamat kustannukset pysyisivät asiallisella tasolla. Oikeusapuun oikeutetun kustannustietoisuutta lisäisi myös se, ettei omavastuuosuudelle enää olisi maksimimäärää, vaan se olisi suhteellinen prosenttimäärä menoista.

Uudistuksesta aiheutuvia menoja on ehdotuksessa pyritty hillitsemään myös varmistamalla julkisen oikeusavun kohdentumista sitä tosiasiallisesti tarvitseville henkilöille. Tähän on pyritty muun muassa lisäämällä oikeusaputoimistojen oikeuksia saada viranomaisilta ja eräiltä muilta tahoilta hakijan taloudellisia olosuhteita, tuloa ja varallisuutta, koskevia tietoja. Laissa asetettaisiin viralliselle syyttäjälle nimenomainen velvollisuus rikosasioissa lausua vastaajan tai asianomistajan yksityisen avustajan esittämästä palkkio- ja kuluvaatimuksesta, jos siihen vaatimuksen määrään nähden tai muuten on aihetta. Lisäksi laissa nimenomaisesti säädettäisiin, että virallinen syyttäjä voisi niissä asioissa, joissa hän on toiminut syyttäjänä, hakea muutosta avustajan palkkion ja korvauksen määrää koskeviin ratkaisuihin. Julkisena oikeusapuna ei vastaisuudessakaan korvattaisi vastapuolen oikeudenkäyntikuluja oikeusavun saajan hävitessä juttunsa.

Oikeusministeriössä on ryhdytty myös muihin toimenpiteisiin oikeusapukustannusten hillitsemiseksi. Yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annettua asetusta on muutettu siten, että julkisesta oikeusavusta yksityisille asiamiehille suoritettavien palkkioiden määriä alennetaan erityisesti pakkokeinoasioissa. Matka- ja odotusajasta suoritettaisiin nykyisen 500 markan tuntipalkkion sijaan 400 markkaa tunnilta. Asetuksen muutoksen johdosta julkisin varoin yksityisille asiamiehille suoritettavien kustannusten säästö on arvioitu 10 miljoonaksi markaksi vuositasolla. Tämä asetuksen muutos tulee voimaan kesäkuun alusta 2001.

Lisäksi eduskunnalle on huhtikuussa annettu hallituksen esitys riita-asiain valmistelua ja pääkäsittelyä ja hakemusasioiden käsittelyä koskevien säännösten muuttamiseksi. Esityksessä ehdotetuilla muutoksilla pyritään tehostamaan nykyistä riita-asiain oikeudenkäyntiä alioikeudessa. Joustavampi menettely johtaisi osapuolten oikeudenkäyntikulujen alenemiseen ja näin välillisesti myös valtiolle oikeusavusta aiheutuvien kulujen vähenemiseen.

Lisäksi oikeusministeriö toi viime viikolla valtioneuvoston käsiteltäväksi hallituksen esityksen hovioikeusmenettelyn keventämiseksi. Tämähän on seuraavana asialistalla. Se sisältää muun muassa oikeudenkäynnistä asianosaisille aiheutuvia kuluja alentavan säännöksen hovioikeuskäräjien pitämisestä muualla kuin hovioikeuspaikkakunnalla. Myös teknisten apukeinojen käyttöä helpotetaan ja siten säästetään sekä tuomioistuimen kustannuksia että asianosaisten kuluja.

Kun julkista oikeusapujärjestelmää kehitetään oikeusapuun oikeutettujen kansalaisten piiriä laajentamalla, väkisin myös jonkin verran lisäkustannuksia syntyy. On arvioitu, että tämä kustannusvaikutus vuositasolla olisi noin 20 miljoonaa markkaa. Nyt kesäkuun alusta voimaan tulevat säästötoimet portaittain ehtivät vaikuttaa jo tämän vuoden kuluessa. Kun lisäksi näitä muita säästötoimia toteutetaan, tähtäimessä on, että pysyvä tason nousu tästä uudistuksesta johtuen jäisi 10 miljoonan markan suuruusluokkaan vuodessa. Tältä pohjalta oikeusministeriön puolelta on valmisteltu esityksiä vuoden 2002 ja sitä seuraaviksi budjeteiksi.

Tärkeää on, että maksuttomien oikeudenkäyntien kulukehitykseen kiinnitetään todella huomiota tuomioistuimissa kaikissa vaiheissa. Ensi vaiheessa arvioidaan, onko oikeusturvan tarvetta ja avustajan tarvetta. Toisessa vaiheessa pyritään siihen, että noudatettaisiin tiukasti sovittuja palkkiotaksoja. Kolmanneksi puututaan laskutukseen, tuntimääriin. Neljänneksi oikeastaan ajallisesti ensisijaisesti suunnitellaan paremmin prosesseja rikosasioissa syyttäjän ja tuomarin yhteistyönä siten, että oikeudenkäyntien kokonaiskustannukset saadaan hallintaan, saadaan nopeasti, varmasti ja halvalla päätöksiä aikaan. Prosessioikeuden perinteiset tavoitteet ovat edelleen voimassa. Tässä välissä on ehkä liikaa painotettu varmuutta muiden tekijöiden kustannuksella, mutta kyllä kansalaisilla on syytä odottaa, että oikeusturvaa ja oikeutta saa myös nopeasti ja edullisesti.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun yleensä opposition riveistä puhuttaessa on ollut tapana sanoa, että hallitus on kyvytön, toimintakyvytön ja tekee vain huonoja ja entistä huonompia esityksiä, katsoisin, että tässä nyt hallitus on tehnyt hyvän esityksen ja aika perustellun lakiesityksen, missä pääsääntöisesti sanon olevan vaan hyvää olemassa. Mutta ei sellaista hallituksen esitystä ole olemassa, mitä ei näin opposition riveistä voisi vähän arvostella, että parempikin voisi olla olemassa. (Ed. Kekkonen: Puhuja puhuu asiaa!)

Tässä on erityisen myönteisenä nähtävissä tämä asia niin, että arvoisa ministeri kunnioittaa tätä suurta istuntoa läsnäolollaan ja erinomaisen hyvät perustelut äsken antoi tähän asiaan, että asiaa ymmärtämätönkin pääsi pääsääntöisesti perille, mitä tässä esityksessä sanotaan ja on olemassa. Käsittääkseni keskituloisen aseman huomioiminen oikeusavun osalta on erittäin tärkeä kansalaisten yhdenveroisuutta verrattaessa ja toteutettaessa. Tämä on sellainen, mikä luo uskottavuutta ja tulevaisuudenkuvaa Suomen kansalaisiin siinä, että he ovat samanarvoisia ja yhdenveroisia lain ja oikeuden edessä.

Olen aina kritisoinut sitä asiaa, että rikollisilla on erittäin paljon parempi oikeusturva kuin asianomistajilla ja rikollisen oikeusturva on niin järjestetty, että, vaikka en nyt käy esittämään, että siitä pitäisi tinkiä, mieli tekisi myös siihen asiaan kajota. Varsinaisen uhrin asema, mikä usein tulee esille, ei välttämättä tähän esitykseen aivan suoraan liity, mutta en malta olla käyttämättä tätä erinomaista tilaisuutta myös tätä asiaa tässä siteeraten. Uhrin asema on sellainen, että siihen ei yleensä aina turvaa kunnialla löydy.

Viittaan käytännön esimerkkinä siihen, että jos kadulla minun autooni tulee joku terroristi ja lyö lasit sisään, siinä vaiheessa, kun poliisi tulee ja saa tekijän kiinni heti tuoreeltaan, oikopäätä löytyy puhelinsoiton perästä avustajatuomari siihen asiaan, joka ryhtyy tätä konnaa avustamaan tietäen, että valtio maksaa tämän asian. Mutta itse täällä, missä ei tunneta — ja tietysti väitän, että omallakin paikkakunnallani, jos asiaa ei tiedosteta — allekirjoittaneelle, kärsijälle, ei tätä avustajaa niin herkästi tule, ellei ole etukäteen tiedossa, että etumaksu maksetaan ja on rahaa riittävästi syntymässä.

Tämä asia on sellainen, jota ei tässäkään esityksessä ole riittävästi huomioitu eikä nähty tarpeelliseksi. On sellaisena olemassa, että katsotaan, että syyttäjä ajaa asianomistajan asiaa, mutta siinä on monta henkisen puolen tekijää, mitkä eivät ole kiistatta selkeitä eivätkä yksinkertaisia olemassa. Saattaa olla niin, että jo ensimmäisessä esitutkinnassa rikollisen puolen asianajaja löytää sellaisia tekijöitä, että annetaan ymmärtää, että asianomistajan auto aiheutti tämmöisen kiihkomielialan ja melkein syylliseksi joutuu se, joka vahingon on kärsinyt. Tämä on käytännön elämää, mitä kansa, rahvas, tässä asiassa katsoo ja näkee ja vaikeaksi tuntee.

Kun edellisen asian osalta käytiin hallintouudistukseen liittyvää keskustelua, en malta olla sivuamatta myöskään tässä asiassa sitä aavistuksen verran, vaikka se ei liittynytkään äskeiseen suoraan. Mutta viitaten kihlakuntauudistukseen erittäin pitkälti sen osalta tapahtui niin, että kansalaisten oikeusturva vietiin sillä lailla kauemmaksi, että tuttua ja oikeudenmukaiselta tuntuvaa lain ylläpitäjän ja valvojan asemaa ei enää kansalla ole saatavissa.

Otan esimerkiksi Luumäen kunnan ja Luumäkeen liittyvän kohdan, missä oli oma nimismiespiiri ja oma nimismies. Kansalainen joutuessaan kyseenalaiseen asemaan voi mennä tutulta nimismieheltä kysymään tätä asiaa ja selvittämään, että tässä on tällaisia ja tällaisia tekijöitä, miten hänellä on mahdollisuutta edetä ja millä lailla päästä eteenpäin. Tässä oli selvästi viranomaisen, nimismiehen, osalta usein myöskin paikallistuntemus, tieto ja taustojen varmentamisen helppous sellaisena, että tiedettiin, missä asiassa liikutaan ja miten edetään. Nyt kihlakuntauudistuksessa tämä paikallisturvaa antava viranomainen on tavallaan kadotettu niin kauas, että tätä asiaa ja tätä mahdollisuutta ei ole olemassa. Oikeudenkäyntiasiamiehet, joita tämä hyvä lakiesitys antaa pohjalle, ovat kuitenkin tulevaisuudessakin sen verran kaukana, että heitä ei ole helppo löytää eikä helppo tavoittaa. Siinä mielessä väitän, että maailma kehittyy mutta ei välttämättä aina oikeaan suuntaan.

Ministeri äsken perusteli, että oikeudenkäyntiasiamiehen vaatimukset ovat yleensä asianajaja tai muu oikeustieteitä opiskellut kandidaatti. Tähän nähden olisin aika valmis heittämään myös, että pikkuisen haiskahtaa tuomareitten kartellilta tämä asia. Siltä osin väitän, että ainakin palkkiotaso tulee olemaan riittävä ja tämä järjestelmä huolehtii siitä, että valtio maksaa riittävän laskun siinä asiassa. Tämmöinen maallikkoasianajo ja maallikkoavustaminen tässä selvästi tuomitaan ja estetään, vaikkakin siellä sanotaan, perustellaan, että olisi mahdollisuus käyttää ylenevässä taikka etenevässä polvessa olevaa taikka muuten tunnettua, jos muuta ei ole saatavissa. Mutta selvä lähtökohta on siihen, että kalleinta mahdollista aina käytetään ja kallein mahdollinen lasku tähän laitetaan. (Ed. Kekkonen: Hyvää ei saa halvalla, edustaja!) — Ei saa, mutta, ed. Kekkonen, on erittäin myönteisenä nähtävissä, että täällä myöskin kalliiseen laskutukseen on, niin kuin ministeri perusteli, sadan tunnin katto olemassa. Pelkään, ettei nyt vain synny sellaista käsitystä avustajaportaaseen ja oikeustoimistoihin, oikeudenkäyntiasiamiehille, että pyritäänkin aina tähän sataan tuntiin, jolloin kokonaiskustannukset ovat nousemassa. Mutta uskon suomalaiseen tuomioistuinkäytäntöön tässä asiassa, että tämä asia myöskin siltä osin valvotaan, ettei tällaista ei pääse syntymään eikä tulemaan.

Näkisin tässä asiassa erityisenä pohjana sen, kun todetaan, että ensisijainen korvaus syntyy asianomaisen vahinkovakuutuksesta, oikeusturvavakuutuksesta, ja joissakin erityistapauksissa siihen liittyvää omavastuuosuutta on mahdollisuus jopa korvata. Pelkään, että tähän jää sen tyyppinen miina, sellainen sisältö, että vakuutusyhtiöt kaikkivoipaisuudessaan ja voimissaan tulevat tekemään ja nostamaan tämän asian niin, että omavastuuosuus nousee niin suureksi, että loppujen lopuksi tässä asiassa ei mikään muutukaan. Toivon, että tässä syntyvät myöskin sellaiset tarkennukset tähän asiaan, että omavastuuosuus ei ole sellainen tapa, millä keinotellaan keskituloinen kansalainen tästä asiasta ulos ja palataan tavallaan lähtöruutuun, mikä on ollut tätä ennen olemassa. Vakuutusyhtiöt, kun aina leimaan, ovat sen tyyppisiä olemassa, että vakuutusyhtiöille käy erinomaisen hyvin vakuutusmaksun saaminen ja vakuutussopimuksen tekeminen, mutta korvauksen osalta on kovin nihkeätä tämä asia olemassa. Toivon, että tulevassa sisällön tulkinnassa päästäisiin sellaiseen näkemykseen, että tämä tulisi kunnialliseen järjestykseen.

Herra puhemies! Toteaisin sellaisen erikoisen asian, että kun tämän viikon maanantaina oli Kymen rikosuhripäivystyksen järjestämä tilaisuus Kotkassa, missä nimenomaan käsiteltiin uhrin asemaa, tukihenkilöiden asemaa ja rikosuhripäivystyksen varojen kattavuutta, siellä Kymen edustajat erityisesti hallituspuolueista olivat suuresti rinta kaarella vahvoina esittämässä, kuinka he valvovat ja hoitavat tätä asiaa. Mutta nyt ihmeekseni en näe salissa muita hallituspuolueiden siellä mukana olleita edustajia kuin ed. Kekkosen. Uskon, että ed. Kekkonen vastuullisena edustajana myöskin kantaa tästä asiasta huolta ja vastuuta, niin että tämä järjestelmä tulee saamaan sen korvattavuuden ja korvaavuuden, mitä tähän tarvitaan. Väitän, että on edesvastuuttomuutta maakunnassa kertoa kansalle, että tätä hoidetaan ja valvotaan ja pidetään silmät auki, mutta kuitenkaan, kun asia on esillä, siihen ei olla valmiita ottamaan kantaa ja tulemaan mukaan.

Kyllä unohtuu rikoksen uhri, jota varten tukihenkilöt usein ovat matkassa olemassa. En ensimmäisellä lukemalla enkä ilmeisesti toisellakaan vielä löydä sitä, että tukihenkilöjärjestelmän ja rikosuhripäivystyksen, mikä on maallikkotoimintaa ja vapaaehtoistoimintaa, varat ja toimivuus olisi hoidettu riittävässä määrin täällä. Tukihenkilö ja tukihenkilön korvaus kyllä mainitaan useassa paikassa tekstissä, mutta ei niin selkeästi kuin toivoisi sen näkyvän. Tukihenkilö on erityisen tärkeä nimenomaan uhrin asemassa olevalle, se on erityisen tärkeä omaisen asemassa olevalle, se on linkki ja mielialatekijä myöskin talousrikoksen kohteeksi joutuneitten ongelmissa. Sellaisenaan uskon, että se antaa henkistä terapia-apua, mitä usein monikaan muu asia ei pysty toteuttamaan eikä tekemään, ei varsinkaan niissä, jotka ovat yleisen syytteen alaisia asioita, joissa oikeudenkäyntiavustajaa ei välttämättä katsota edes tarpeelliseksi.

En käy enempää nyt syyttäjän rooliin, koska uskon ja ymmärrän, että ed. Kekkonen käyttää tässä valaisevan puheenvuoron. Luulen, että sen jälkeen tulee tilaisuus tähän asiaan syventyä vielä vähän perusteellisemmin, miltä se kansalaisesta, siitä rahvaasta, tuntuu, kun hän joutuu aiheetta uhrin asemaan.

Herra puhemies! Toivon, että valiokuntakäsittelyssä valiokunta ottaa huomioon äsken lausutun ja luo myöskin kansalaista lähemmäksi tämän lopullisen lain sisällön, kun tämä seuraavan kerran tänne ensimmäiseen käsittelyyn palaa.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Ed. S. Lahtela asetti niin raskaan taakan päälleni, että en varmaankaan pysty sitä kantamaan. Mieluusti totean, että samassa tilaisuudessa ed. S. Lahtelan kanssa me kyllä törmäsimme sellaiseen problematiikkaan, joka liittyy juuri tähän lainsäädäntöön.

Ihan yksi yksityiskohta, joka ihan oikeusvaltiomielessä jäi askarruttamaan, oli seuraava: Kuulimme tapauksista, joissa on olemassa oikeusistuimen päätös, joka merkitsee rahallista korvausta. Sen rahallisen korvauksen maksajaksi jää Valtiokonttori. Minä ainakin hiukan hämmentyneenä kyllä otin vastaan tiedon, että Valtiokonttori ei välttämättä korvaakaan, vaan jos oikein ymmärsin, vaatii ikään kuin uuden käsittelyn ja sitten oman käsittelynsä perusteella tekee tavallaan toisenlaisen päätöksen kuin oikeusistuin on tehnyt. Minusta tässä on jokin sellainen ristiriita ihan oikeusvaltiomielessä, joka kaipaisi jonkinlaisen selvityksen tai selvennyksen. Asia ei ole ihan yksioikoisesti tämän lainsäädännön asia, mistä me nyt puhumme, mutta sillä on yleisempää merkitystä koko järjestelmälle ja siksi sen otin tässä esille.

Oikeusministeri   Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Ed. S. Lahtela kiinnitti huomiota sinänsä perustellusti vakuutusyhtiöiden todennäköiseen tai mahdolliseen käyttäytymiseen. Melkoinen osa näistä kuluriskiongelmista 90-luvullahan on aiheutunut siitä, että vakuutusyhtiöt yksipuolisesti heikensivät oikeusturvavakuutuksen ehtoja siten, että vastapuolen kuluja ei korvata riita-asioissa. Se on ehkä merkittävimpänä yksittäisenä tekijänä ollut vähentämässä tuomioistuimiin vietyjen riita-asioiden määrää. Samaan aikaan vaikutti myös se, että asianajajapalvelut tulivat arvonlisäveron piiriin jne., joten laskutukset ovat nousseet todella reipasta tahtia.

Nyt tietysti pitää seurata, että ed. S. Lahtelan pelkäämää muutosta oikeusturvavakuutuksen ehtoihin ei tehdä. Päinvastoin, tässä pitäisi nyt hakea kohennusta takaisinpäin, että voisi tiettyyn rajaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikuluja korvata vakuutuksesta. Kun parannetaan yleisen oikeusavun kattavuutta, myös vakuutuksen markkinointi tavallaan edellyttää, että siitä on todellista hyötyä saatavissa, joten olisi odotettavissa, että on järkevääkin hakea parannuksia oikeusturvavakuutuksen ehtoihin.

Lakimieskartellista tässä ei ole kysymys, vaan kysymys on oikeastaan siitä, että kaikkein kalleimpia neuvoja ovat väärät neuvot. Maallikkojen hoitamissa jutuissa on valitettavan usein törmätty siihen, että hyvää tarkoittavalla avustamisella on aiheutettu päämiehille isoja vahinkoja. Niitä on jälkikäteen usein mahdotonta paikata, jos on niin sanotusti ryypätty fatalia tai lähdetty väärin perustein liikkeelle. Ainoa tapa oikeastaan, millä avustuksen laatua voi yksinkertaisin lainsäädäntötoimin varmistaa, on juuri koulutusvaatimus, johon tässä ratkaisussa on päädytty. Kysymys ei ole siis asianajajamonopolista ei kartellista vaan lakimieskoulutus riittää, ja ed. S. Lahtelan viittaamissa oikeustapauksissa lähisukulaiset voivat hoitaa avustamista oikeudenkäynnissä täysin koulutuksesta riippumatta.

Rikosuhripäivystyksen ja tukihenkilöiden kehittäminen on esillä rikosuhritoimikunnan työssä. Sen esitykset valmistuvat aivan lähiviikkoina, ja uskon, että sieltä tulee esityksiä myös siitä, miten pysyvällä tavalla järjestetään rikosuhripäivystyksen rahoitus ja onko tarvetta yksittäisiä oikeudenkäyntejä varten määrättävien tukihenkilöiden sääntelyn muutoksiin. Tässä yhteydessä sitä koskevat asiat säilyvät ennallaan. Kansainvälisesti verrattuna meillä tilanne on hyvä, mutta toki rikosuhrin asemassa myös oikeudenkäynnissä riittää parantamista, että se lähenisi edes syytettyjen saaman oikeusturvan tasoa.

Ed. Kekkonen viittasi ongelmaan, että kun valtion varoista maksetaan rikoksesta rangaistun sijasta hänen maksettavakseen tuomittuja korvauksia, Valtiokonttori joutuu sopeuttamaan nämä runsaat vaatimukset käytettävissä olevaan markkamäärään, ja on menty sitten tällaisiin summaarisiin leikkauksiin. Tämä on nyt kiinni ihan siitä, kuinka paljon valtiolla on varaa sijoittaa, kun ensiksi valtion piikkiin tulee oikeudenkäyntien järjestäminen, koko poliisin toiminnan järjestäminen, syyttäjän ja tuomioistuinten toiminnan järjestämisen maksaminen. Sitten järjestetään vielä syytetylle avustaja valtion piikkiin ja sitten järjestetään täysihoito vankilassa. Vielä sitten rikoksen uhrin vahingon korvaaminen tulisi veronmaksajien piikkiin täysimääräisesti.

Näin pitkälle ei ole uskallettu mennä lainsäädännössä, eikä muissakaan maissa ole näin pitkälle menty. On totta, että näiden korvausten periminen on kovin hankalaa. Jossakin määrin siihen pystytään vaikuttamaan esimerkiksi lisäämällä vankityön järjestelyjä siten, että rangaistuksen täytäntöönpanon aikana pysytään tienaamaan jotakin sellaista, jota pystytään ulosmittaamaan rikosuhrin hyväksi. Ulosoton tehostamisen kauttaaltaan on tietysti yksi tapa, jolla parannetaan myös rikosvahinkojen korvausten suorittamista. Näitä toimia on menossa.

Mutta peruskysymys siitä, kuinka pitkälle valtio ja yhteiskunta tulee mukaan täyttämään tätä suorittamatonta rikosvahingon korvausta, on jatkuvasti esillä tulevaisuudessakin. Kritiikkiä on herättänyt myös se, että Valtiokonttorin käsittelyajat ovat kovin pitkiä, ja siihen pitää kyllä saada pikaista apua.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Ymmärrän täysin nämä taloudelliset tekijät, joihin ministeri viittasi. Huoleni oli, totta kai, osin taloudellinen, mutta myös sillä tavalla periaatteellinen, että Suomessa kuitenkin on aika suuri usko siihen, että oikeusistuinpäätös on lopullinen, että se on julkisen vallan, valtion, tuomio sanan varsinaisessa merkityksessä. Sitten kun toinen valtiollinen instituutio nimeltä Valtiokonttori tekee päätöksen, joka kyseisen henkilön kannalta ei olekaan sopusoinnussa tuomion kanssa, syntyy tämmöinen, sanoisinko, normiristiriita siitä, miten julkinen valta, valtio, voi toimia samassa asiassa ikään kuin kahdella eri tavalla.

Mutta, herra puhemies, ymmärrän varsin hyvin ne taloudelliset perustelut, mitä ministeri sanoi. Mutta ehkä nyt tämän repliikin perusteella tohdin esittää toivomuksen, kun ministeri on paikalla, että tähän asiaan kiinnitettäisiin huomiota, joka ei välttämättä olisi pelkästään taloudellista laatua, vaan myös tämän järjestelmän selkiyttämiseksi voitaisiin ehkä tehdä jotakin, jotta ne hyvin ahdistuneet puheenvuorot, joita me ed. S. Lahtelan kanssa olimme kuuntelemassa, eivät loputtomiin jatkuisi.

Seppo  Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Jatkaen ed. Kekkosen lausumaan minulle selkeästi korvaan kalskahti ministeri Koskisen vastaus tässä asiassa, että Valtiokonttori toimii taloudellisten mahdollisuuksien mukaan. Asia on tietysti näin, mutta kyllä ministerin selvitykset olivat mielestäni tässä asiassa huonoja. Kun oikeus selkeästi kuitenkin määrittelee korvaukset aivan alakanttiin, niissä eivät tule edes lähimainkaan kunnon vahinko- eivätkä uushankinta-arvot eivätkä varsinkaan tunnekysymyksiin liittyvät ja mitkään muut esille, niin mielestäni ne ovat vain semmoisia hitusen verran korvauksia tässä asiassa olemassa.

Tämä asianomainen henkilö, pieni kansalainen Suomesta, tulee jo loukatuksi ja rangaistuksi siinä tällä kohtaa olemassa. Sen jälkeen, kun Valtiokonttori vielä siitä leikkaa ja jättää pois, hän tulee toistamiseen rangaistuksi. Sen jälkeen hänen uskonsa pettää suomalaiseen oikeustajuun ja oikeudenkäyttöön.

Herra puhemies! Toivon, että tämä asia myös otetaan huomioon ja hoidetaan taloudellisesti niin, ettei tällaiseen, mitä ministeri tässä esitti, jouduta koskaan suomalaisessa oikeuskäytännössä enää menemään, ja Valtiokonttori palautetaan siihen ruotuun, mikä sille kuuluu: ottaa maksuja ja maksaa sen, mitä oikeus määrää.

Oikeusministeri   Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Rikosvahinkojen korvaamisessa on lähdetty juuri tästä päästä, mikä on kaikkein kiireellisin ja tärkein, että henkilövahingoista näitä korvauksia on lähdetty valtion varoista, Valtiokonttorista, suorittamaan. Sitten koetetaan valtion puolelta periä taas takaisin rikoksen tekijältä, tähän korvaukseen tuomitulta henkilöltä. Mutta juuri tästä on kysymys, kuinka pitkälle tätä ikään kuin välistämaksajan roolia valtiolle voidaan siirtää.

Niinkin on, että tämä laki suo laajemmat oikeudet tekstissään, kuin määrärahat ja Valtiokonttorin käytäntö on osoittanut. Siinä varmasti pitää paikkansa ed. S. Lahtelan viittaus, että kansalaiset kokevat tämän vääräksi ja sitä pitää pyrkiä jatkossa oikaisemaan.