4) Hallituksen esitys laiksi kadun ja eräiden yleisten
alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta
Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kysymyksessä on varsin laaja, merkittävä asia,
ja se, että se on kirjattu hallituksen esityksenä 281
viime valtiopäiviltä, osoittaa, että se
on kohtuullisen ajan ollut jo myös eduskunnassa. Tässä asiassa
on ympäristövaliokunnan mietintöön
liitetty myöskin perustuslakivaliokunnan ja liikennevaliokunnan
lausunto. Lisäksi liitteenä on kaksi vastalausetta,
joista ensimmäisen ovat allekirjoittaneet kolme kokoomuksen
edustajaa ja yksi kristillisdemokraattien kansanedustaja ja toisen
kokonaisuudessaan vasemmistoliiton yksi kansanedustaja ja osin yksi sosialidemokraattien
kansanedustaja.
Arvoisa puhemies! Kysymyksessä on siis laki kadun ja
eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta
annetun lain muuttamisesta. Kysymys ei ole kokonaisvaltaisesta lain
muuttamisesta, kyseessä on osittaisuudistus. Valiokunnan
työskentelyssä kävi ilmi, että laajempaankin uudistukseen
olisi ollut tarvetta, mutta nyt tähän ei ole ollut
mahdollisuutta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kadun
ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta
annettua lakia ja nimenomaan niin, että liukkauden estoon käytetyn
kiviaineksen poistaminen osoitetaan osaksi kunnossapitoa, ja tässä muutetaan
myös kunnan kunnossapitovastuuta aikaisemmasta. Edelleenkin
laissa käsitellään kustannuksia, jotka
kunnossapidon suorittamisesta aiheutuvat kuntalaisille silloin,
kun kunta on kunnossapidon suorittaja.
Valiokunta kiinnittää kannanotoissaan mietintönsä alkuosassa
huomiota myös siihen, että terminologisia rajanvetoja
ei oikein kunnolla ole saatu aikaan puhtaanapidon ja kunnossapidon välillä ja
ne on koettu vaikeiksi. Lumen ja hiekoitushiekan poistaminen on
kunnossapitoa, kun taas lehtien ja roskien poistaminen on puhtaanapitoa.
Tässä kohdin asiantuntijat ministeriöstä vastasivat,
että aikataulut "ovat olleet niin tiukkoja", että näihin
kaikkiin asioihin ei ole kylliksi sitten perehdytty.
Kuten aikaisemmin viittasin, keskeiset muutokset liittyvät
katujen kunnossapidon laatutason määrittelyyn,
muutoksiin kunnan ja kiinteistön välisissä kunnossa-
ja puhtaanapitovastuissa ja kunnan velvollisuuteen ottaa huolehtiakseen
tietyin ehdoin tietyissä tilanteissa tämä kunnossapito,
ja maksut ovat siis yksi osa. Näiden maksujen suhteen ja
yleensä sen suhteen, miten paljon kunnat huolehtivat kunnossapidosta,
voidaan todeta, että prosessi on liikkeellä: kunnat
yhä enemmän ovat ottaneet tätä tehtävää huolehtiakseen.
Samalla on todettava, että tilanne on erilainen eri kunnissa.
Vastuunjako kunnan ja kiinteistön välillä on tietysti
tärkeä asia, ja sitä on selvennetty nyt
hallituksen esityksessä, jota voidaan tältä osin
pitää hyvänä. Hallituksen esityksessä ehdotetaan
eräiden nimettyjen erityisten tehtävien siirtämistä kokonaan
kunnan tehtäväksi. Näitä ovat
hiekanpoisto ajoradalta sekä pyöräteiden
ja yhdistettyjen jalankulku- ja pyöräteiden kunnossapito.
Jalkakäytävien kunnossapidon osalta kunnan on otettava
pientalovaltaisella alueella kunnossapitotehtävät
hoitaakseen, jos lain mukaista kunnossapidon tasoa ei saavuteta
tai jos kunnossapitotehtävät jakautuvat alueen
tontinomistajien kesken erityisen epätasapuolisesti. Tässä on
selkeä parannus valiokunnan näkökulmasta
siinä mielessä, että on kiinteistöjä,
joidenka omistajat ja haltijat eivät pysty kunnossapitoon,
mikä haittaa koko alueella kulkemista ja liikkumista. Edellytyksenä on
kuitenkin ja se käy pykälästä 8
selvästi ilmi, että kunnossapito voidaan järjestää tarkoituksenmukaisena
alueellisena kokonaisuutena ja että alue soveltuu koneelliseen
kunnossapitoon. Tähän liittyy puolestaan tilanne,
että joku ehkä alueen sisällä ei
haluaisi luovuttaa kunnossapitoa, haluaisi tehdä sen itse,
mutta tämä kunnossapito siirtyy tällaiseen
laajempaan käsittelyyn, jolloinka tontinhaltijan oma mahdollisuus
vastata tästä ei toimi ja mahdollisesti hän
siten joutuu maksamaan maksua vastoin tahtoaan.
Tässä kohdin valiokunta on tehnyt selkeitä ja selventäviä muutoksia
hallituksen esitykseen. Yksi näistä on hallituksen
esityksessä 8 §:n 2 momentissa säädetty
tärkeä muutos, tämä velvollisuus,
eli kunnalla on tietyissä tilanteissa velvollisuus ottaa
vastatakseen kunnossapito. Tähän saakka se on
ollut aina mahdollista, mutta nyt se on velvollista.
Valiokunta kiinnittää huomiota myös
siihen, että kuntien tulee ottaa puhtaanapidon laatuvaatimukset
erityisen tarkasti huomioon vanhusten asuin- ja palvelutalojen läheisyydessä.
Tällaisesta tapauksesta valiokunta kuuli myös
asiantuntijoita. Paikalla oli vanhustentalon, tällaisen
palvelutalon, edustaja ja kunnan edustaja. Tässä tilanteessa
kävi ilmi, että lähellä tätä palvelutaloa
oli omakotitaloasukkaita, jotka eivät pystyneet ylläpitämään
jalkakäytävän kunnossapitoa. Se heikensi
vanhustentalon, palvelutalon, asukkaiden liikkumismahdollisuuksia.
Kunta kuitenkaan ei halunnut pyynnöistä huolimatta
ottaa tätä puhtaanapitoa tehtäväkseen,
mutta nyt tämän uuden lain mukaan se on, kuten
totesin, velvoitettu siihen.
Edelleenkin valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että tontinomistajan
asema on erilainen riippuen siitä, miten pitkälle
tontin reuna asettuu kunnossapitovelvollisuuden suhteen, jalkakäytävän
pituudesta taikka siitä, onko kysymyksessä esimerkiksi
kulmatontti, ja näitä tasavertaisuusnäkökohtia
on valiokunta painottanut.
Se, missä kohdin valiokunta todella täsmensi hallituksen
esitystä, on myös 8 §:n kohta, sen 2 momentti,
jonka se halusi nimenomaan yhdenmukaiseksi 1 momentin kanssa. 1
momentti toteaa, että kunta voi päätöksellään
ottaa "kokonaan tai osittain" huolehtiakseen tontinomistajille kuuluvat
kunnossapitotehtävät, mutta 2 momentissa oli oikeastaan
epäloogisesti hallituksen toimesta esitetty vain ottomahdollisuus.
Lain sisältö muutettiin sitten siltä osin
samanlaiseksi kuin on 1 momentin kohdalla, eli siihen tuli "kokonaan
tai osittain". Tilanteessa, kun kunta haluaa ottaa jonkun alueen
omaksi toiminnakseen kunnossapidon suhteen, sen pitää tässä asiassa tietysti
konsultoida, olla yhteydessä alueen asukkaisiin. Siitä määrätään
pykälässä, ja se on sinänsä tärkeää,
mutta myöskin aloitteentekijänä tässä asiassa
voi olla alueen yksittäinen asukas tai asukasryhmä.
Edelleen, arvoisa puhemies, kunnossapito- ja puhtaanapitotehtävistä perittävä maksu
on paljon keskusteluttanut valiokuntaa, ja myöskin siihen
viitataan vastalauseissa. Kunnat perivät nykyisin maksuja
vaihtelevasti. Pienet kunnat eivät yleensä peri
kunnossapitomaksuja, vaikka kunnat ylläpitävät
kunnossapitoa, mutta suuremmat kunnat taas perivät taksojen
mukaan — nykyäänhän tämä tapahtuu
taksoituksen kautta.
Valiokunta pitää kunnan tehtävien
laajetessa lainmuutoksen myötä erittäin
tärkeänä sitä, että kunnat
taksaa valmistellessaan laativat maksuperusteet mahdollisimman tasapuolisella
tavalla. Edelleenkin valiokunta korostaa, että kun kunta ottaa
tehtävät alueellisesti hoidettavakseen, se voi
myös jättää maksun täysin
perimättä. Maksun periminen voi tullakin kalliimmaksi
kuin maksun tuotto on. Lisäksi valiokunnan mielestä tulee
mahdollistaa maksun perimättä jättäminen kohtuuttomissa
tilanteissa, silloin kun kysymys on vähävaraisesta
asukkaasta. Laitoshoidosta aiheutuvat kustannukset ovat joka tapauksessa
moninkertaiset kotona asumisen mahdollisiin kustannuksiin verraten,
silloin kun huolehditaan tästä kunnossapidosta
kunnan toimesta ja asukas voi jatkaa asumista esimerkiksi omakotitalossa. Näin
ollen tämä on tärkeä asia, koska
kaikki todellakaan eivät samalla tavalla koe tätä rasitusta, mikä tulee
kunnossapidosta. Joidenkin kohdalla kunnossapitomaksu, vaikka se
olisikin pieni, rasittaa merkittävästi elämisen
edellytyksiä, siis rahaa on kaiken kaikkiaan vähän
ja sitä ei ole kaikkiin laskuihin, mitä postilaatikosta
tipahtaa.
Edelleenkin valiokunta suosittelee, että kunnat harkitsevat
kunnossapitomaksun perimisen kustannus—hyöty-suhdetta
kokonaisuutena eivätkä peri maksua lainkaan silloin,
kun periminen aiheuttaa maksutuottoa vastaavat kustannukset. Tämän
totesin jo aikaisemmin, ja tätä sopii toistaa,
niin kuin valiokunnan mietinnössäkin sitä painotetaan
useampaan kertaan.
Edelleenkin valiokunta pitää tärkeänä sitä,
että jatkossa seurataan kunnan vastuiden lisäämisen vaikutusta,
katujen kunnossa- ja puhtaanapidon laatutasoa, sen vaikutuksia kuntatalouteen
ja myöskin sitä, miten näiden vastuiden
lisääminen kuntalaisille sosiaalisesti vaikuttaa,
kuinka paljon siitä on sosiaalisia seuraamuksia. Tämä on tärkeä näkökulma
valiokunnan mielestä.
Eräs asia, jonka valiokunta myös muutti hallituksen
esitykseen, on sinänsä vain yksi sana, mutta sinänsä tärkeä.
Se tuli 3 §:ään, jossa määritellään
kunnossapidon toimenpiteet ja kunnossapidon tavoitteet, mitä pitäisi
ottaa huomioon. Sana on terveellisyys, ja tämä liittyy
nimenomaan katupölyyn, pienhiukkasiin, PM10:een
ja PM2,5:een, eli hengitysteiden kautta ihmisen elimistöön,
aina verenkiertoon saakka, kulkeutuviin hiukkasiin. Niitä pienimpiäkin,
luokkaa 2,5, on mukana katupölyssä, joka pääosin
on tätä suurempaa läpimittaa.
Edelleenkin, puhemies, kunnossa- ja puhtaanapitomääräyksiin.
Siellä kiinnitetään myöskin roskaamiseen
huomiota. Viherkaistan hoitoon kiinnitetään huomiota
nyt, kun tonttiin välittömästi rajoittuva
viherkaista ja oja kuuluvat tontinomistajan, asukkaan, velvollisuuteen
tämän kunnossapidon ja puhtaanapidon suhteen.
Sitten asia, josta myöskin on 1. vastalauseessa. Se
on kadulla ja yleisillä alueilla tehtävien töiden
ohjauksen kohdassa ilmoitusmenettelyyn liittyvä aikamääre.
Siitä vastalause 1:ssä todetaan, tämä 14
a §:n määritelmä, että kunnan
on käsiteltävä ilmoitus viipymättä,
kuitenkin viimeistään 14 vuorokauden aikana, kun
se hallituksen esityksessä on alun pitäen ollut
30 vuorokautta ja valiokunnan enemmistö katsoo, että 21 vuorokautta
on riittävä. Tämä oli asia,
josta siis keskusteltiin, ja siitä varmaan puhutaan tänään myös
lisää.
Hallituksen esitykseen liittyy kunnan mahdollisuus saada maksu
kaduilla ja yleisillä alueilla tehtävistä töistä.
Tämä keskustelutti valiokuntaa, mutta valiokunnan
saaman asiantuntijatiedon mukaan tämä on perusteltua.
Lähellä eduskuntaa Töölönkadun
kohdallahan ovat kansanedustajat nähneet pitkään
tilanteen, jossa tehtiin näitä työtehtäviä,
useampaan kertaan avattiin Töölönkatu.
Lopuksi, puhemies, valiokunta edellyttää,
että hallitus seuraa johtojen ja kaapelien asettamisesta
perittävien maksujen kehitystä sen varmistamiseksi,
että maksut pysyvät kohtuullisina ja tasapuolisina,
ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin mahdollisten epäkohtien
korjaamiseksi.
Siirtymäsäännöksiin tuli
myös pieni muutos, mutta ajatus on edelleen se, että kunta
voi kahdella vuodella käytännössä siirtää tämän
lain voimaantuloa.
Vastalauseita varmasti vielä selvitetään
yksityiskohtaisemmin, mutta vastalause 2:n kohdalla on todettava
se, että siinä viitataan kunnossapitomaksujen
keräämiseen niin, että niitä ei
pitäisi ottaa asuintalotonteilta, vaan lähinnä suuremmista
kiinteistöistä. Se on ajatus, joka vastalause 2:ssa
on. Vastalauseen lausumaehdotuksen voi varmasti lukea vastalauseen
allekirjoittanut. Pahoittelen pitkää aikaa, mutta
tämä asia on ollut niin paljon esillä ja
niin monelta taholta, että katsoin tarpeelliseksi tätä laajemmin
selvittää.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! On tärkeää, että kaikista
katuosuuksista pidetään huolta. Huonosti ylläpidetyt
katuosuudet ovat vaarallisia ja voivat asettaa suoranaisen esteen etenkin
fyysisiä rajoitteita omaavien ihmisten liikkumiselle. Ympäristön
yleisen tilan kannalta on myös tärkeää,
että kaikista katuosuuksista pidetään
huolta. Huonosti hoidettu katuosuus pilaa myös lähellä olevia
muitten katuosuuksia.
Katuja pitää kunnossa hyvin erilaisia ihmisiä. Etenkin
monilla iäkkäämmillä ihmisillä on
vaikeuksia suoriutua kunnolla katuosuuksiensa kunnossapidosta omakotialueilla.
Usein näillä ihmisillä on pienet eläkkeet
eikä heillä ole taloudellisia mahdollisuuksia
palkata huoltohenkilökuntaa. Lisäksi he maksavat
jo nyt kiinteistöveroa, joka ei kohtele eri tuloluokkien
ihmisiä maksukyvyn vaan asumisen perusteella.
Kun kiinteistöverojärjestelmä luotiin,
siihen sisällytettiin entinen katumaksu. Nyt aiotaan ilmeisesti
kerätä kahta eri maksua samasta työstä. Ei
muutenkaan ole oikein, että koko ajan siirrytään
entistä enemmän verotuksesta maksujen keräämiseen.
Maksut eivät kohtele ihmisiä maksukyvyn mukaan
tasapuolisesti kuten valtiollinen progressiivinen verotus. Veroista
maksuihin siirtyminen tarkoittaa huono-osaisuuden kasvua ja hyvinvointivaltion
romuttamista.
Arvoisa puhemies! Asuminen on Suomessa hyvin kallista. Vaikka
täällä asutaan jo ahtaasti ja kalliisti,
nostetaan keskusteluun jatkuvasti uusia asumisen kustannuksien lisäyksiä.
Muun muassa kiinteistöverojen tasoa on ehdotettu korotettavaksi
yleisesti. Hallitus ei halua muuttaa Ara-järjestelmää,
jotta asumismenoja saataisiin alemmaksi. Sen sijaan se ryöstää asumiseen
tarkoitettuja rahoja muuhun käyttöön.
Hallitus on täysin piittaamaton siitä, että monet
ihmiset elävät hyvin köyhästi,
kun asumismenot ovat karanneet käsistä.
Osa kunnista kerää jo nyt esitetyn kaltaisia maksuja.
Monissa kunnissa asuville esitetty maksu tuo aivan uuden maksurasitteen.
Hallituksen tuleekin pikaisesti tehdä järjestelmä,
joka korvaa kunnille katujen kunnossapidon kustannukset. Tällainen
järjestelmä saattaisi kaikki kunnat ja kuntalaiset
tasa-arvoiseen asemaan ja varmistaisi katujen kunnossapidon yleisen
hyvän tason.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Katujen kunnossa- ja puhtaanapito on ihmisten
turvallisuuden ja liikkumisvapauden kannalta oleellisen tärkeä asia,
ja käsillä oleva lakiesitys pyrkii parantamaan
tässä suhteessa myös ympäristön
tilaa. Eli tämä lakiesitys on sinänsä ihan
hyvä, mutta tähän kuitenkin liittyy eräs
ongelma, ja tämä ongelma on nimeltään
maksuongelma. Tontinomistajille ja -haltijoille ollaan säätämässä jälleen
uusi maksu, ja on selvää, että tämä uusi maksu
siirtyy myöskin vuokrataloissa vuokriin. Jotenkin tämä maksu
nyt muistuttaa sitä vanhaa katumaksua. Sen takia haluan
vähän perustella tätä vastalausetta,
jonka tein ympäristövaliokunnassa ja jota myöskin
vasemmistoliiton ryhmä tukee.
Tällä hetkellä osassa kuntia kunnat
ovat jo ottaneet tontinomistajien velvollisuuksiin kuuluvan katuosuuden
ja jalkakäytävän kunnossa- ja puhtaanapidon
hoitaakseen, tämä tilannehan on joissakin kunnissa.
Näistä kunnista puolestaan osa perii tätä maksua
tonttien omistajilta tai haltijoilta ja osassa kuntia taas tällaista
maksua ei peritä, niin kuin tuli tuossa puheenjohtajan
esittelyssäkin esille. Eli tilanne on siis eriarvoinen,
ei voida puhua yhdenvertaisesta käytännöstä.
Valiokunnan esityksessä lähdetään
nyt siitä, että lain säännöksen
perusteella asiakkailta eli kunnan veronmaksajilta peritään
katujen kunnossa- ja puhtaanapidosta tehtävän
mukainen maksu siinä tapauksessa, että kunta erikseen päättää ottaa
jonkin kunnan osan katujen kunnossa- ja puhtaanapidosta itselleen.
Eli kunnalla on mahdollisuus ottaa tietyillä ehdoilla tiettyjä katuosia
tai tiettyjä alueita itselleen ja hoidella itse tämä homma.
Tämä johtaa siihen, kun tässä on oikeus
periä näitä maksuja, että tällä perusteella näiden
maksujen periminen tulee entistä yleisemmäksi.
Yhä useammassa kunnassa näin tullaan tekemään,
silloin kun kunta ottaa tämän tehtävän
hoitaakseen. Kun tiedämme kuntatalouden tämän
päivän tilanteen, mikä se on, se on hyvin vaikea,
niin on aivan selvää, että tätä maksua
aletaan entistä enemmän periä myöskin
niissä kunnissa, jotka eivät nyt peri sitä ja
tekevät näitä tehtäviä,
eli se kuvitelma, että kunnat eivät tätä maksua
perisi, ei tunnu oikein realistiselta. On selvää,
että niiden ihmisten kannalta, jotka eivät tähän
mennessä ole joutuneet tätä maksua suorittamaan
kunnan itselleen ottamasta kunnossa- ja puhtaanapitotehtävästä,
tämä maksu merkitsee uutta maksurasitusta, ja
tietenkin myöskin silloin, kun kunta päättää ottaa
sen tilanteen hoitaakseen, vaikka ihmisillä olisi halua
itsekin tehdä, mutta he eivät voi sitä tehdä,
kun kunta ottaa tietyn alueen hoitaakseen, näille ihmisille
tulee myöskin tämä maksurasite.
Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton mielestä uusien
kunnallisten maksujen luominen samanaikaisesti sen kanssa, että hallitus
alentaa valtion tuloveroa ja viivyttää kuntien
valtionosuussaatavien maksua, on täysin kohtuuton järjestely
asukkaiden kannalta. Verovaroilla periaatteessa hoidettavaksi tarkoitetun
tehtävän kustannus siirretään
asukkaiden asumiskustannuksiin. Monien pientalotonttien asukkaat
kärsivät tästä pahiten.
Uusien maksujen hyväksyttävyyttä pitää arvioida
myös siltä kannalta, että hyvin monissa
kunnissa joudutaan korottamaan kunnallisveroa hallituksen peruspalveluvihamielisen
talouspolitiikan vuoksi — tästä asiastahan
puhuttiin tänä päivänä välikysymyksessäkin
monta kertaa — siksi, että valtio ei tosiasiassa
korvaa täysimääräisesti näille
kunnille sälytettyjä uusia tehtäviä.
Eli silloin kun tämmöistä lakia säädetään,
tässä pitäisi myöskin valtion
toimenpiteet huomioida ja valtiolla pitäisi olla myöskin
vastuu, silloin kun tämmöistä tehtävää ollaan
kunnille siirtämässä. Eli se, mikä on
se valtion vastuu ja osuus näissä maksuissa, on
asia, jota kannattaa myöskin miettiä.
Tämmöisellä maksujärjestelmällähän
on sitten oma historiansa. Kaikki muistavat, kun tämä kiinteistöverojärjestelmä luotiin
1990-luvun alussa. Veroa perusteltiin tuolloin voimassa olleen katumaksun
poistumisella. Sanottiin, että kun mennään
kiinteistöveroon, ei tarvita enää näitä katumaksuja.
Tässä mielessä tämä hallituksen
esitys merkitsee palaamista vanhaan, ja tämän
vuoksi kunnissa asukkaat, jotka nyt joutuvat maksamaan uutta kunnossapitomaksua,
eivät luonnollisestikaan voi ymmärtää,
miksi verovaroilla ylläpidettäväksi tarkoitetusta
palvelusta tehdään erikseen maksullinen. Silti
vielä se kiinteistövero on olemassa.
Vasemmistoliiton mielestä uutta maksua ei pidä periä asukkailta,
vaan kattaa tästä tehtävästä aiheutuvat
kustannukset verovaroilla, jolloin maksurasitus voidaan jakaa kaikille
asukkaille yhteisvastuullisesti. Tätä verorahoitusta
tukee myös se, että katujen kunnossa- ja puhtaanapito hyödyntää kaikkia
katujen käyttäjiä. Kaikki, jotka liikkuvat
niillä kaduilla, hyötyvät siitä,
että ne ovat hyvässä kunnossa.
Valiokuntakäsittelyssä esitin maksun perimistä koskevaan
säädökseen muutosta, jolla maksun periminen
asuintalotonttien omistajilta ja haltijoilta rajattaisiin säännöksien
soveltamisen ulkopuolelle. Tämä on myöskin
vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kanta. Ihan tarkasti tämä kohta
eli 14 b §:n muutos kuuluu seuraavasti, ja sen tietysti
yksityiskohtaisessa käsittelyssä tulemme esittämään:
"Kunta voi vuosittain periä 8 §:n 1 ja 2 momentissa
sekä 13 §:n 1 momentissa tarkoitetuista huolehtiakseen
ottamistaan kunnossapito- ja puhtaanapitotehtävistä aiheutuneet
kustannukset kyseisten alueiden yleiseen käyttöön
luovutettujen katujen varsilla olevien, muiden kuin asuintalotonttien
omistajilta tai haltijoilta." Eli tämä rajaa nämä asukkaat
tästä maksusta pois.
On selvää tietenkin, että nämä tehtävät
tulisivat silloin kunnan verovaroilla suoritettaviksi ja sitten
kunta olisi maksaja. Tätä varten sitten, että tämä ei
mene pelkästään kunnan piikkiin, ehdotin
lausumaa, joka sitten esitetään siinä toisessa käsittelyssä.
Tämä meidän ryhmämme lausuma, joka
sai myöskin kannatusta valiokunnassa kokoomuksen ja kristillisten
ryhmältä — taisipa siinä olla
yksi hallituspuolueenkin edustaja mukana — kuuluu näin:
"Eduskunta edellyttää, että hallitus
tuo kuluvan vuoden aikana ja voimaan saatettavaksi vuoden 2006 alusta
lukien eduskunnalle esityksen kuntien valtionosuudesta annetun lain
muuttamiseksi niin, että kuntien itselleen ottamiin tontinomistajien
kunnossa- ja puhtaanapitotehtäviin säädetään
erikseen maksettavasta valtionosuudesta." Nämä tehtäväthän
ovat olleet joskus aikoinaan myöskin valtionosuuteen kuuluvina.
Ne ovat vain sieltä jossakin vaiheessa tippuneet pois.
Arvoisa puhemies! Jos tätä maksuasiaa ei saada
hoidettua nyt kuntoon tässä ensimmäisessä käsittelyssä,
niin silloin tämä lakiesitys on syytä hylätä kokonaan,
ja varmaan ryhmämme taholta tulemme sitten toisessa käsittelyssä tätä esittämään.
Nimittäin asukkaat ovat täysin kyllästyneet
uusiin maksuihin, joita näyttää tulevan
jatkuvasti lisää. Ei tämä tie
ole oikea, että tulee monenlaista maksua. Ja jokainen maksu
aiheuttaa vielä oman byrokratiansa, kun sitä peritään
ja näitä maksulappuja laitetaan, siinä on
kovasti työtä myöskin, niin että kyllä tässä pitäisi
päästä järkevämpään
ja vähemmän byrokratiaa vaativaan toimintaan.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ihmettelen suuresti, että vasemmistoliitto
taas lisää kuntien maksuosuutta, koska jos ollaan
sellaisessa hurskaassa uskossa, että valtionosuudet jotenkin
kasvaisivat sillä määrällä,
mitä näiden katujen puhdistaminen vie, niin se
on kyllä ihan liian hurskas toivomus. Meillä täällä Helsingissähän
ovat aika monet omakotitaloalueiden omistajat olleet sitä mieltä,
että heiltä ei pitäisi periä ollenkaan maksua,
koska heille tulisi niin suuri maksu. En kyllä usko, että tämmöinen
periaate, mitä ed. Valpas esittää, on
oikeudenmukainen. Paljon parempi on se, mitä tuossa mietinnössä esitetään
ja mitä ed. Tiusanen sanoi, että kunta saa päättää, ottaako
se maksun vai eikö se ota maksua.
Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aika usein olen ed. Asko-Seljavaaran kanssa
ollut samaa mieltä monista asioista. Tästä me
olemme nyt eri mieltä, ja minä olen sitä mieltä,
että eihän tällaisessa uudessa tehtävässä,
joka sitten aiheuttaa vielä monenlaista byrokratiaa näitten
maksujen perintään, ole mitään järkeä.
Kyllä pitäisi riittää sen kiinteistöveron, jolla
kaikki tällaiset maksut hoidetaan. Jos näitä maksuja
aletaan jatkuvasti lisäämään,
niin meillä on joka hommaan maksu. Näyttää siltä,
että kokoomus on tässä asiassa tämmöisen
eurobyrokratian kannalla. Sieltähän näitä monenlaisia maksuja
ja byrokratioita on meille työnnetty, ja kokoomus näyttää olevan
nyt tässä eri linjoilla kuin ne asukkaat, jotka
asuvat näitten katujen varsilla ja jotka joutuvat sitten
maksamaan tätä maksua.
Heikki A. Ollila /kok:
Herra puhemies! Ympäristövaliokunnassa oli
todellakin hyvin laaja yksimielisyys tämän käsiteltävänä olevan
lain useimmista asioista. Se on tässä alkuun syytä todeta,
vaikka näitä erimielisyyksiä on, jotka
tässä tietysti korostuvat.
On totta kai kohtuullista, että kunta voi ottaa korvausta
vastaan huolehtiakseen tontinomistajan vastuulla olevista kunnossapitotöistä,
ja on tietysti oikein, että niistä sitä korvausta
kunta voi periä, koska työt jäävät
silloin tekijöiltä pois. On oikein, että tässä laissa
terveyshaittoja aiheuttava katuhiekan poistaminen tulee kunnan tehtäväksi.
Ja on myös oikein sekin, että kadulla ja yleisillä alueilla
tehtävistä töistä määrätään
tekijälle velvollisuus ilmoittaa kunnalle. Se aiheuttaa
monien päällekkäisyyksien ja ehkä kaapeleiden
katkomistenkin vähenemistä, toivottavasti. Mutta
parista kohtaa, kuten täällä on todettu,
jouduimme jättämään vastalauseen,
jonka allekirjoittivat kokoomuksen edustajat ja kristillisdemokraattien
edustaja.
Ensinnäkin hallitushan esitti siis 30 vuorokauden määräaikaa
edellä mainitun luvan käsittelyyn kunnassa. Valiokunta
mietinnössään lyhensi tuota aikaa 21
vuorokauteen eli kolmeen viikkoon. Kokoomuksen valiokuntaryhmän
mielestä sekin aika on elämälle vieraasti
liian pitkä. Kyllä kahdessa viikossa kunnassa
pitää tuollainen asia saada läpi, ja
se on tätä päivää,
ja uskon, että se ei tule aiheuttamaan kunnissa suuria
ongelmia. Lyhempään meneminen saattaisi sitten joinain
loma-aikoina ja pitkien viikonloppujen siihen sattuessa olla jossain
määrin ongelmallinen.
Toisekseen lakiesitykseen sisältyy kunnan oikeus periä kaduilla
ja yleisillä alueilla tehtävistä töistä maksua.
Maksun vaikutusten arviointi on kuitenkin puutteellista laajakaistastrategian
ja kansalaisten peruspalvelujen turvaamisen kannalta. Täytyy
muistaa se, että kun näitä töitä tehdään,
niin kyllä niiden tarkoitus on palvella kuntalaisia ja
kansalaisia. Ne edistävät yhteiskuntaa ja yhteiskuntarakennetta.
Ja tietysti on niin, että jos niistä maksu peritään,
niin viime kädessä se tulee asiakkaiden maksettavaksi.
Maksu saattaisi myös johtaa alueelliseen eriarvoisuuteen,
koska maksun määräytymisperusteista päätettäisiin kuntakohtaisesti.
Ja kannattaa muistaa se, että ei kunnalle aiheudu kustannuksia
kadun avaamisesta, peittoon saattamisesta tai kuntoon saattamisesta,
ei myöskään siitä, että katu
niiltä osin on käyttämättä,
ei siitäkään tule kunnalle kustannuksia,
joten siinä mielessä tuo maksu on myös perusteeton.
Kannattaa muistaa sekin, että myös liikennevaliokunta
vähintäänkin kyseenalaisti tuon maksun.
(Ed. Laukkanen: Vahvasti kyseenalaisti!) — Hyvin vahvasti
kyseenalaisti, kyllä. — Ja siinä mielessä sen
tänne jääminen on hieman hämmästyttävää,
mutta eihän tämä nyt ole ensimmäinen kerta,
kun täällä oppositio joutuu puolustamaan hallitusohjelmaa,
jossa muun muassa laajakaistan etenemisestä kannetaan vakavaa
huolta, ja tämä esitys ei sitä tue.
Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Todellakin liikenne- ja viestintävaliokunta
antoi ympäristövaliokunnalle lausunnon tästä lakiesityksestä,
erityisesti niiltä osin, jotka koskevat liikenne- ja viestintävaliokunnan
toimialaa ja siinä erityisesti paria asiaa eli erityisesti katujen
kunnossapidon laatutason määrittelyä, sen
uudistamista sekä sitten näistä kaduilla
ja yleisillä alueilla tapahtuvista töistä ja
niistä perittävistä maksuista ehdotettuja
uusia säännöksiä, joihin ed.
Ollila omassa puheenvuorossaan äsken kiinnitti huomiota.
Ensin tästä laatutasosta: On tietysti erittäin
tärkeää, että tämän
laatutason lähtökohtana on liikenteen tarpeiden
edellyttämä tyydyttävä kunto. Nythän
sitä muutetaan siinä mielessä oikeaan suuntaan,
että siinä otetaan selvästi paremmin huomioon
eri liikennemuotojen tarpeet ja olosuhteet. Tässä korostettavia
seikkoja ovat muun muassa kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen
määrä, säätila, sen
ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokauden aika sekä eri
liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen ja myös
jalankulun ja polkupyöräilyn, tarpeet sekä liikenneturvallisuus
ja liikenteen esteettömyys. Nämä ovat
valiokunnan kompetenssitoimialan kannalta erittäin merkittäviä sisältömuutoksia, uudistuksia,
tässä lainsäädännössä.
Sitten tämä ilmoitusmenettely: Tässä,
ed. Ollila, haluan teille todeta sen, että liikenne- ja
viestintävaliokunta todellakin näki tämän
30 vuorokauden määräajan erittäin
ongelmallisena. Tietoomme saatettiin, että teleyritysten
on ilman muuta pystyttävä täyttämään
asiakaslähtöiset tilaukset nopeammin kuin kuukauden
odottelun jälkeen. Tässä katsannossa
kyllä rohkenen sanoa, että minua olisi miellyttänyt
paljon enemmän tämä kokoomuksen vastalauseessa
oleva kahden viikon määräaika ja henkilökohtaisesti olen
pitänyt vielä lyhyempää aikaa
tässä katsannossa merkittävämpänä ja
tarpeellisempana, parempana vastaamaan näitä telepalveluiden
peruspalvelutarpeita, mitä tänä päivänä yhteiskunnassa
on hyvin paljon olemassa. Täytyy muistaa, että liikenne-
ja viestintävaliokunta on arvioinut tätä asiaa
myös telepalveluja koskevan yleispalveluperiaatteen kannalta.
Teletoimintapalveluthan vaikuttavat kansalaisten tasavertaisuuteen, yritystoiminnan
edellytyksiin sekä esimerkiksi myös etätyömahdollisuuksiin,
ja tässä katsannossa vetosimme ympäristövaliokuntaan,
että tätä 30 päivän
määräaikaa olisi merkittävämminkin
voitu alentaa kuin nyt tehtiin. Katsoimme, että peruspalvelujen,
kuten telepalvelujen, katkeamista tulee aina pitää niin
merkittävänä vahinkona, että se
tulee voida korjata välittömästi.
Sitten nämä 14 b §:n mukaiset maksut.
Kunnalla on mahdollisuus periä näitä maksuja
kaduilla ja yleisillä alueilla tehtävistä töistä.
Tässä kuunneltiin hyvin kattavasti myöskin
tietoliikenteen ja tietotekniikan asiantuntijoita, ja pääsääntöisesti
asiantuntijalausunnoissa näitä maksuja pidettiin
lähinnä haittamaksuina ja sillä tavoin koko
telemarkkinakehitystä haittaavina maksuina. On hyvä muistaa,
että teleyrityksillä on jo nyt viestintämarkkinalain
ja maankäyttö- ja rakennuslain mukaan velvollisuus
korvata kiinteistön omistajalle ja haltijalle, kuten kunnalle,
haitta ja vahinko, jonka on näytetty aiheutuneen telekaapeleita
koskevasta rakennus- tai muusta vastaavasta työstä.
Valiokunnan huomiota kiinnitettiin siihen, että lakiin
nyt kirjattu teleyrityksiä koskeva velvollisuus kunnostaa
alue kaivuutöiden jälkeen on riittävä eikä uudenlaisia
maksuja olisi tullut säätää lailla.
Edelleen valiokunnan huomiota kiinnitettiin siihen, että uusi
ja kunkin kunnan päätettävissä oleva
maksu aiheuttaa vuosittain jopa 100 miljoonan euron kustannukset
suomalaisille teleyrityksille ja näin ollen aina viime
kädessä viestintäpalvelujen käyttäjille.
Tämä on selkeä lisämaksu.
On pakko todellakin muistuttaa tästä valtioneuvoston
periaatepäätöksestä ja hyvin
kunnianhimoisesta kansallisesta tavoitteesta toteuttaa laajakaistastrategia,
jonka tavoitteena ja tarkoituksena tietenkin on kehittää Suomesta
johtava tietoyhteiskuntamaa, ja sen pohjana ovat totta kai nopeat
tietoliikenneyhteydet, koko toimiva infrastruktuuri ja sen myötä mahdollistuva
laajakaistapalvelujen tarjonta. On tässä katsannossa
hieman hämmentävää, että kun
liikenne- ja viestintävaliokunta perehtyy tähän
asiaan asiantuntijakuulemisen kautta aika perusteellisesti, niin
ympäristövaliokunta päätyy aivan
toisenlaiseen johtopäätökseen tämän
osalta ja katsoo, että tällä nyt syntyneellä maksulla
ei ole laajakaistastrategiaa haittaavaa merkitystä.
On aivan selvä asia, että laajakaistamarkkinat kehittyvät
pääosin markkinaehtoisesti. Laajakaistastrategian
julkiseen rahoitusosuuteenhan käytetään
valtion ja kuntien EU-rahoitusta, ja valiokunta pitää tästä johtuen
hyvin ongelmallisena, että töistä suoritettava
maksu loisi sellaisen kustannuserän, jossa jätetään
huomioimatta telekaapeleiden sijoittamisen taustalla oleva tarkoitus
luoda infrastruktuuria tietoyhteiskunnan kehittämiseksi.
On ihan selvä asia, että tällä tulee olemaan
pitkässä juoksussa vaikutusta myös laajakaistayhteyksien
hintaan.
Tässä katsannossa, arvoisa puhemies, vaikka olenkin
hallituspuolueen edustaja, olen tähän lopputulokseen
nimenomaan näiden maksujen osalta pettynyt ja myöskin
siltä osin tähän ilmoitusvelvollisuuteen
pettynyt. Sen olisi pitänyt selkeästi olla olennaisesti
tuota 21:tä vuorokautta lyhyempi.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tähän viimeiseen asiaan, jonka
liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Laukkanen
sanoi, että hän on pettynyt ilmoitusvelvollisuuteen.
Siteeraan hänen johtamansa valiokunnan lausuntoa.
Ensimmäinen siteeraus: "Valiokunta" — siis liikenne-
ja viestintävaliokunta — "kiinnittää huomiota
siihen, että ilmoitusmenettelyyn sisältyvä 30
päivän määräaika vaikuttaa
pitkältä." Toinen kohta, jossa tätä aikaa
määritellään: "- - valiokunta
pitää välttämättömänä,
että ympäristövaliokunta asiaa käsitellessään
harkitsee 30 päivän määräaikaa
huomioon ottaen telepalvelujen merkitys peruspalveluna ja niitä koskeva yleispalveluperiaate."
Nämä on siis harkittu, sitä on lyhennetty
21 vuorokauteen, ja niin kuin ed. Laukkanen tietää, tämä on
hallituksen esitys ja valiokunnassa ei löytynyt yksimielisyyttä myöskään
hallituspuolueiden välillä valinnasta 21 kontra
14 vuorokautta. Mutta valiokunta ehdottomasti otti valiokuntanne
kannan huomioon tässä asiassa.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Aivan lyhyesti vastauspuheenvuorona
totean vaan sen, että niin kuin totesin, laajakaistastrategia
etenee vain markkinaehtoisesti. Meidän telepalvelumme etenevät
markkinaehtoisesti, niillä on hyvin merkittävä yleispalveluvelvoite.
On aivan selvää, että koko suomalaisen
tietoyhteiskuntastrategian idea on siinä, että me
pystymme myös hinnoittelupuolella vastaamaan kansainväliseen
kilpailuun. Siksi kaikki ylimääräiset
maksut, joita taas tässä oltiin luomassa, ovat
turhia tämän kehityksen kannalta ja niitä haittaavia.
Nyt on erittäin suuri vastuu myös kunnilla ja
kaupungeilla, että kun maksujen määräytymistä arvioidaan,
pidetään tämä lähtökohta
ja periaate mielessä.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama sana tästä hallituksen
esityksestä ja ympäristövaliokunnan mietinnöstä. Kun
luin mietintöä, mieleeni palautui hallituksen
esitys 50 vuodelta 92, jolloin olin käsittelemässä hallituksen
esitystä eduskunnalle kiinteistöverolaiksi ja
siihen liittyväksi lainsäädännöksi. Muistan
elävästi, millä tavoin kyseistä lakia
perusteltiin. Siellähän todetaan nimenomaan, että vuotuinen
kiinteistöverotus muodostuu rahamääräisten
kiinteistötulojen verotuksen lisäksi nykyisin
muun muassa kiinteistöjen harkintaverotuksesta, ansiotuloverotuksesta,
katumaksusta ja manttaalimaksusta.
Silloin hyvin voimakkaasti perusteltiin kiinteistöveron
järkevyyttä sillä, että nämä neljä elementtiä poistuvat
kokonaan. Silloin vannottiin ja vakuutettiin, että nyt
kadut pidetään puhtaina sillä tavoin,
että kiinteistönomistajan ei tarvitse enää huolehtia
niistä. Näin meille vakuutettiin, ja niin eduskunta
hyväksyi lain — nyt en muista, arvoisa puhemies,
sitä, oliko äänestyspäätös
vai ei, mutta joka tapauksessa laki on hyväksytty. Ja sellainen
käsitys ja muistikuva minulla siitä on, että nyt
ei tarvitse kiinteistönomistajien huolehtia, oli mummu
tai vaari tai vähän nuorempi, lapsiperheellinen,
taikka jos on jossakin muualla isäntä töissä,
emännän ei tarvitse huolehtia lumitöistä,
kaupunki huolehtii. Kas kummaa, nyt tulee uusi maksu, joka on verrattavissa
hyvin pitkälle siihen katumaksuun, joka silloin poistettiin,
painostettiin, että se sisältyy kiinteistöverotukseen.
Arvoisa puhemies, tämä tästä maksusta. Minä en
vaan voi henkilökohtaisesti ymmärtää sitä,
silloin kun lakia säädettiin ja maksu poistettiin,
se perusteltiin nimenomaan näinpäin.
Arvoisa puhemies! Jäin miettimään
valiokunnan yleisiä perusteita terminologialle. Lumen ja hiekoitushiekan
poistaminen on kunnossapitoa, kun taas lehtien ja roskien poistaminen
on puhtaanapitoa. Myönnän, että on tietysti
jopa aika pitkälle hiustenhalkomista se, mikä on
kunnossapitoa ja mikä on puhtaanapitoa, jos se näin
tarkkarajaiseksi menee. Paljonko pitää olla lunta
silloin, kun se on kunnossapitoa, ja sitten jos on jonkun verran
lunta siellä täällä, niin onko
se silloin puhtaanapitoa? Tältä osin tämä on
kyllä minun mielestäni aika vaikeasti ymmärrettävä asia.
Arvoisa puhemies! Vielä puutun nimenomaan tähän,
mihin ed. Laukkanen viittasi, mitä liikennevaliokunta totesi
näistä maksuista, nimenomaan siltä osin,
mikä koskee rakentamista. Tuntuu aika käsittämättömältä se,
että valiokunta on aika tavalla lähtenyt muuttamaan
sitä käsitystä, minkä liikenne-
ja viestintävaliokunta yksimielisessä lausunnossaan
toi esiin. Kuntaliitto on yksin puolustanut tätä maksua,
mutta millä tavoin, jos voi näin sanoa, toteutuvat
ne periaatteet, mitä eduskunta on laajakaistaverkon osalta aikaisemmin
esittänyt? Itse olen nopeasti yrittänyt opiskella
tätä ympäristövaliokunnan mietintöä.
Kun voimassa oleva lainsäädäntö määrittelee
jo teleyrityksille viestintämarkkinalain ja maankäyttö-
ja rakennuslain mukaiset velvollisuudet näistä maksuista
kiinteistön omistajalle ja haltijalle eli myöskin
kunnalle, niin jotenkin tuntuu oudolta, että nyt on niin
kuin maksu maksun päälle. Tämä on
minun mielestäni aika outo käsitys. Kun se on
kunnan harkinnassa, niin ei kai se silloin ainakaan kovin yhteneväinen
voi olla, mikäli olen asian oikein ymmärtänyt.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Tässä on jo varsin perusteellisesti
käsitelty tätä liikenne- ja viestintävaliokunnan
antamaa lausuntoa. Kiinnitän ryhmäni puolesta
huomiota vaan tähän mietintöön
ja siihen liitettyihin vastalauseisiin ja totean koskien tätä 14
a §:n ilmoitusasiaa ja siihen liittyvää kunnan
velvollisuutta ryhtyä viipymättä toimenpiteisiin,
että olemme sillä kannalla, että tämä 14
vuorokautta on se, jota kannatamme, elikkä tässä suhteessa
olemme kokoomuksen ja kristillisdemokraattien vastalauseen mukaisen
pykälämuotoilun kannalla. Sen sijaan emme yhdy
14 b §:n muutokseen.
Ahti Vielma /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kun nyt sattumalta on kolmen vuosikymmenen kokemus
tältä sektorilta, niin olisi tietysti paljon sanottavaa,
mutta yritän tiivistää tämän
mahdollisimman lyhyeen kaiken kaikkiaan.
Minä ihmettelen ensinnäkin sitä,
missä ovat hallituspuolueitten ympäristövaliokunnan
jäsenet puolustamassa tätä mietintöä ja
lakia.
Ed. Laukkanen käytti erinomaisen puheenvuoron, johon
kyllä suurelta osalta on helppo yhtyä. Ne kriittiset äänenpainot,
joita hän täällä meille esitti,
olivat ihan viisasta sanomaa.
Kun puhutaan katujen ja yleisten alueitten kunnossa- ja puhtaanapidosta,
niin pitää muistaa, että siihen asiaan
aletaan vaikuttaa heti asemakaavoitusvaiheessa. Ensimmäiset
virheet tai viisaat ratkaisut tehdään jo kaavoitusvaiheessa, siinä miten
maankäytön suunnittelu tehdään
ja minne pannaan raskas liikenne ja minne kevyt liikenne, kuka niistä vastaa,
mikä organisaatio niistä vastaa. Seuraava vaihe
on sitten katusuunnittelu. Jos se onnistuu, niin hyvin suurella
todennäköisyydellä onnistuu myöskin
kunnossa- ja puhtaanapito, jos se on yhteiskunnan ja yksityisen
ihmisen tai yrityksen välillä jaettu oikealla tavalla.
Tämä on sellainen sektori, josta tulee jokaiselle
kansalaiselle, varsinkin kaupungeissa asuville, jokapäiväinen
asia, miltä aamulla näyttää, onko
kaupunki, kunta, hoitanut kadut hyvin vai ei. Monta kertaa siitä tulee
kuva siitä kaupungista, ja esimerkiksi Helsingissä on
oltava valtavat organisaatiot. Pitää muistaa,
että kun tällaisia lakeja tehdään
ja rakennelmia luodaan, niiden pitäisi olla mahdollisimman
yksinkertaiset, että olisi mahdollisimman paljon päätäntävaltaa
alueen vastaavalla mestarilla tai työpäälliköllä,
joka sitä ruljanssia pyörittää,
ja hänellä sitten hyvät suhteet ihmisiin,
että homma pelaa positiivisessa hengessä kaiken
aikaa. Jos nämä, organisaatio ja ihmissuhteet,
eivät toimi, siitä tulee kyllä jokapäiväinen
riesa. Jos aamulla kolmelta menee aura asuntoalueille, että ihmiset
pääsisivät liikkumaan, niin monta kertaa
siinä ihmiset heräävät, ja jos
se aura-auto ei mene, niin sitten kun lähdetään
seitsemältä töihin, tulee purnaus, että kun
ei pääse. Tämä on erittäin
vaikea sektori kaiken kaikkiaan.
Ja maksuista jos puhutaan, niin nythän on kiinteistövero,
mutta sehän on omaisuusvero, ei sillä käytännössä tarvitse
olla mitään tekemistä katujen kunnossa-
ja puhtaanapidon osalta. Voi olla niin, että jollakin vanhemmalla
ihmisellä on arvokas kiinteistö arvokkaalla paikalla
ja hän ehkä käy maito- ja ruokakaupassa
päivisin ja maksaa eniten kiinteistöveroa, ja
jos sanotaan, että hän sitten oikeudenmukaisesti
maksaa katujen kunnossa- ja puhtaanapidosta, niin eihän
se niin voi olla. Eli kun perusteina täällä jo
aikaisemmin kuultiin, mitä on ollut katukorvaus, mikä on
katumaksu, mitä on kiinteistövero, niin ne eivät
vastaa käytännössä toisiaan.
Tämä on siis ollut erittäin vaikea
sektori kunnissa, ja tämä laki ja lainmuutos onkin
ongelmienpoistamislaki käytännössä.
Kun tämän ensimmäisen kerran luki läpi
ja asiantuntijakuulemisvaiheessa valiokunnassa kuulin, mitä asiantuntijat
sanoivat, niin tuli kuva, että tähän
oli ihan oikein ja viisaasti yritetty kerätä kaikki
mahdolliset ristiriidat, mitä nykyisessä järjestelmässä on yhteiskunnan
ja yksityisten välillä, ja yritetty poistaa ne ristiriidat.
Mutta sanoisin, että jossakin vaiheessa pitää tehdä ihan
kokonaisuudistus tältä sektorilta, katujen ja
yleisten alueitten kunnossa- ja puhtaanapidosta, siis ihan uusi
laki, alkaa puhtaalta pöydältä, tehdä siitä mahdollisimman
yksinkertainen, jossa olisi tietyt asiat, keskeiset asiat, miten
ne kadut suunnitellaan, miten ne rakennetaan, mikä on yhteiskunnan
osuus ja yksityisen osuus rakentamisessa, miten ne kunnossa pidetään,
mikä on yksityisen ja yhteiskunnan osuus kunnossapidossa.
Ja niin kuin täällä on kriittisesti puhuttu
näistä erilaisista maksuista, niin se on ihan
totta, että on aivan turhaa periä liian monesta
tuutista rahaa ja pyörittää sellaisia koneistoja,
jotka sitten syövät sen rahan käytännössä,
vaan tehdään yksinkertainen järjestelmä sekä kunnossapidon
osalta että maksujen osalta ja niin, että se kohdistuu
oikealla tavalla niihin yksityisiin, jotka katujen varsilla asuvat.
Heidän liikenteensähän siinä pitäisi
olla se perusta.
Kokoomus on jättänyt tästä vastalauseen
ja nimenomaan 14 a §:stä, josta täällä on
puhuttu, ja kuulimme juuri, että vihreitten eduskuntaryhmä on
tämän 14 vuorokauden kannalla, että "Kunnan
on käsiteltävä ilmoitus viipymättä,
kuitenkin viimeistään 14 vuorokauden aikana",
mutta sekinhän on aivan liian pitkä käytännön
elävässä elämässä.
Tämän järjestelmänhän
pitäisi toimia sillä tavalla, että kaupungissa
on hyvä organisaatio, sellainen organisaatio, että asianomaiset
yrittäjät, jotka menevät töihin
sinne kadulle, tietävät heti, kehenkä he
ottavat yhteyttä, se on yksi puhelinsoitto, ja asian pitäisi
olla sillä selvä. Ei siinä tarvita 14:ää vuorokautta,
sen pitäisi tulla selväksi samana päivänä,
kun yhteyttä asianomaisiin viranhaltijoihin otetaan. Mutta
hyvä näin, jos se kuitenkin jonkin verran lyhenee.
Tämä kompromissi 21 vuorokautta nyt oli sitten
sellainen, voi sanoa, poliittinen kompromissi, että yleensä jonkinnäköinen
sopu saataisiin aikaan.
Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, sen halusin tulla
sanomaan, yksityisten ihmisten ja kuntien ja kaupunkien kannalta.
Mutta vielä parempaa pitäisi saada aikaan eli
koko laki nostaa pöydälle ja tehdä se
uudestaan paljon yksinkertaisemmaksi sekä yhteiskunnan
että yksityisen kannalta.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Markku Koski.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Vielma päätti
hyvin, parempi laki pitäisi saada aikaan. Totesin omassa
esittelypuheenvuorossani valiokunnan puheenjohtajana juuri sen,
että tämä on osauudistus, ei kokonaisuudistus.
Niin kuin mietinnön alkupuoleltakin voi huomata, valiokuntakin
katsoi, että olisi pitänyt päästä parempaan
kokonaisuuteen, ja vähän asiantuntijatkin olivat
sitä mieltä, myös tästä, mitä täällä ed.
Vistbacka tästä puhtaana- ja kunnossapidon rajanvedosta
kommentoi — siinä tulee esiin tämä keskeneräisyys.
Eli työn pitäisi jatkua.
Arvoisa valiokunnan puheenjohtaja Laukkanen, emme varmasti ole
aliarvioineet liikenne- ja viestintävaliokunnan kannanottoa.
Sitä on tässä tekstissä, meidän
kohtuullisen pitkässä mietinnössämme,
kyllä analysoitu. Itse en nyt sitä täältä analysoinut,
kun muutenkin puhuin jo 15 minuuttia. Joka tapauksessa toteamme,
että valiokuntamme mielestä "kohtuullinen maksu
alueen tilapäisestä käyttämisestä ei
ole kansallisen laajakaistastrategian eikä tietoyhteiskuntakehityksen vastainen".
Tässä vetosimme myös perustuslakivaliokunnan
lausuntoon. Näin ollen tämä huoli ei myöskään
asiantuntijakuulemisen kohdalla ollut vakava, koska ei voi ajatella,
että kunnat toimisivat omaa etuansa vastaan. Myös
mietinnössä todetaan, että tämä koskisi
lähinnä suuria kuntia. Tuo Töölönkatu
oli hyvä esimerkki Helsingistä, ja siinä kai
lähinnä uskoakseni myöskin Helsingin
oma energiayhtiö oli liikkeellä, ei niinkään tietoliikenteeseen
liittyvä toimija. Näin ollen tämä asia
on kyllä huomioitu, ja arvostamme aina erityisvaliokunnan
lausuntoja, myös tässä tapauksessa. Tämä asia
on kyllä pohdittu. Myöskään
liikenne- ja viestintäministeriö ei duubioinut
tätä asiaa tällä tavalla. Tämä,
että ainoastaan Kuntaliitto olisi ollut tuota mieltä:
meidän käsityksemme pohjautui, kuten totesin,
perustuslakivaliokunnan käsitykseen, joka oli myös
yksimielinen, sekä myös liikenne- ja viestintäministeriön
ja Kuntaliiton käsityksiin.
Ed. Vistbacka kiinnitti huomiota ja muisti vuoden 1992 katumaksulakia
ja kiinnitti huomiota kunnan velvollisuuteen kadun kunnossapitoon.
Sehän on voimassa olevaa lakia tällä hetkellä.
4 § "Kadun kunnossapito kuuluu kunnalle." Nyt käsittelyssä oleva
lainmuutos: "Kadun kunnossapito kuuluu kunnalle". Aivan sama lause.
Ja "Tontinomistajan velvollisuutena on kuitenkin pitää tontin
kohdalla oleva jalkakäytävä käyttökelpoisena
poistamalla jalankulkua haittaava lumi" jne. Tämä on
nykylakia, ja ehdotus on niin, että aivan samalla tavalla,
mutta lisäys "jollei 8 §:stä muuta johdu".
Tämä 8 § pykälä on nimenomaan
sitten se kohta, että kunta voi ottaa itselleen tämän
tehtävän, ja 8 §:n 2 momentti on uusi.
Arvoisa puhemies! Tässä on todellakin kysymys
siitä, että tällä hetkellä kunta
huolehtii kadun kunnossapidosta ja tontinomistaja taas jalkakäytävästä ja
tilanne ei muutu uudessakaan laissa. Näin ollen tuo prosessi,
jota sanoin aikaisemmassa puheenvuorossani liikkeellä olevaksi, tarkoittaa
sitä, että käsitykseni mukaan myös
jalkakäytävien kunnossapito tulee siirtymään
kokonaisvaltaisesti, laajasti, kunnissa kuntien tehtäväksi.
Kunnat ottavat sen taikka meidän lainsäädäntömme
kehittyy vielä, niin että ne myös velvoitetaan
siihen, eli "kadun ja jalkakäytävän kunnossapito
kuuluu kunnalle" tullee joskus olemaan lainkirjain, näin
aprikoin. Mutta, puhemies, tällä hetkellä tämä tilanne
on näin.
Mitä täällä puhuttiin valtion
osuudesta, niin se on merkittävä näkökulma,
mitä ed. Valpas toi esiin. Ja myöskin toinen merkittävä näkökulma on
se, että kunnan ei tarvitsisi aina ottaa maksua, minkä täällä ed.
Asko-Seljavaara totesi, vaan se voi harkita myös sitä asiaa
kaiken kaikkiaan.
Eli tässä mielessä tässä on
tietysti hiukan särmikäs tilanne, koska on uusia
avauksia hallituksen puolelta ja niihin valiokunta on pyrkinyt vastaamaan,
on parantanut jossakin määrin hallituksen esitystä,
kaikin puolin ei ole pystynyt parantamaan sitä niin paljon
kuin ehkä jotkut valiokunnan jäsenistä ja
muistä olisivat halunneet, mutta niinhän usein
tietysti tapahtuu. Emme ole myöskään
käsittääkseni huonontaneet hallituksen
esitystä mihinkään suuntaan. Näin
ollen mielestäni on hienoa, että ympäristövaliokunnan
lisäksi täällä on liikenne-
ja viestintävaliokunnan jäseniä paikalla,
meidän valiokuntamme jäseniä voisi olla
kyllä vähän enemmän tällä hetkellä.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Vielä tästä teleyritysten
maksusta. Kysehän on nyt todellakin siitä, että jos
tästä valiokunnan mietinnöstä haluaa
hakea sellaisia myönteisiä elementtejä,
missä katson, että erikoisvaliokunnan näkemykset on
parhaiten otettu huomioon, niin sellainen on se painotus, että maksujen
tulee olla kohtuullisia. Silloin jos maksut ovat kohtuullisia ja
ne voitaisiin vielä valiokunnan tulkinnassa tavallaan rajata
tapauksiin, joissa se kohtuullinen kaivuuaika ylittyy, niin silloin
varmasti ne seuraamukset tästä maksusta jäävät
paljon vähäisemmäksi kuin tilanteessa,
jossa kunta tulisi määräämään sellaisen
maksutason, että ne nousevat vaikkapa muutamaan prosenttiin
hankkeen kokonaiskustannuksista. On aivan selvä asia, että silloin
voidaan puhua kohtuuttomista maksuista ja voidaan puhua lainvastaisista
maksuista ja voidaan puhua maksuista, jotka varmasti vaikuttavat
kielteisesti sitten myöskin tähän laajakaistakehitykseen.
Minusta tässä olisi ollut selvästi ihan
erillisen ponnen, lausuman, aineksia, tässä toteamuksessa,
että hallitus seuraisi (Puhemies koputtaa) perittävien
maksujen kehitystä.
Heikki A. Ollila /kok:
Herra puhemies! Ettei jää väärää käsitystä,
niin perustuslakivaliokunta ei todellakaan ottanut kantaa siihen,
onko tämä hallituksen laajakaistastrategian mukaista. Sen
teki liikennevaliokunta, ja siihen tämä vastalause
näiltä osin, tältä puolelta
jätetty vastalause nimenomaan, suurelta osin perustuu.
On harmi, että hallituspuolueiden valiokunnan edustajia
ei täällä ole paikalla, kun ed. Laukkanen
täällä selvitti liikennevaliokunnan lausuntoa,
joka oli todellakin yksimielinen. Herää kysymys,
mikä ihmeen tietokatkos tässä asiassa
hallituspuolueiden ja hallituspuolueiden valiokuntaryhmien välillä on
ollut, että näin on päässyt
käymään. Ja ehkä tämän
asian tekee vielä aika erikoiseksi se, kun ajatellaan,
että jos tämän lain 14 §:t,
a:t ja b:t, olisi annettu ihan erillislakina, että niitä ei
olisi kytketty tähän, niin se olisi varmaan lähetetty
liikennevaliokuntaan eikä ympäristövaliokuntaan,
jolloin lopputulos olisi varmasti ollut toinen.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Täällä on keskusteltu
siitä historiasta, katu- ja manttaalimaksun poistamisesta,
tai sen neljän ryppään poistamisesta,
ja minä kiinnitän vain arvoisien edustajien huomiota
siihen, että jos meillä on, sanotaan, katumaksu,
niin siinä katkaisijassa on vain on- ja off-asento. Progressio
elikkä kehitys, jos sitä tarvitaan, on joko "on"
taikka "off", ja siitä syntyy sitten heiluriliike, siitä,
että se menee aina virran mukana tuohon asentoon ja sitten se
siirretään tuohon asentoon. Tätähän
tämä eduskuntahomma on. Täällä kun
kupeksii tarpeeksi monta kymmentä vuotta, niin kyllä sen huomaa,
että tuttua juttua se kaikki on. Ja se, mikä on
fanaattisesti tänään totta, huomenna
on vihonviimeistä hemmettiä. Elikkä tämmöistä tämä politiikka
on, ei tämä sen ihmeellisempää ole.
Sama koskee puhtaanapitoa versus kunnossapitoa. Olennaista on, että kansa
ymmärtää ja virkamiehet erikoisesti ymmärtävät,
mitä niillä termeillä kulloinkin tarkoitetaan.
Ei niitä pidä ottaa liian vakavasti; pääasia,
että tunnistaa ne oikein, ja sillä sipuli.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa puhemies! Vieläkään en oikein
ymmärrä, vaikka kuinka yritän lukea perustuslakivaliokunnan
lausuntoa kustannuskattavuudesta, sen vaatimuksesta sillä tavoin
kuin perustuslaki määrittelee, kun ottaa huomioon
voimassa olevan lain viestintämarkkinalain ja maankäyttö-
ja rakennuslain osalta, kun siellä puhutaan velvollisuudesta
korvata kiinteistönomistajalle, -haltijalle, nimenomaan
siitä, mitä haittaa siitä vastaavasta
työstä on aiheutunut. Tältä osin,
arvoisa puhemies, myönnän, että olen
vajavainen, mutta minä en voi ymmärtää, minkä takia
pitää vielä uusi maksu säätää,
kun siellä on jo voimassa oleva laki, jolla niitä maksuja
voidaan vaatia. Tämä tuntuu aika oudolta, että nyt
kun sinne kaivetaan joku oja, niin lisäksi sillä perusteella,
nyt tämän uuden lain mukaan, siitä tulee
tällainen vuokrausmaksu.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunnan mietintö kyllä painottaa nimenomaan
seurantaa. Se tulee monella tavalla esille, ja kyllä tietysti
muutakin on syytä hallituksen lukea kuin vaan ponsia mietinnöstä.
Mutta vielä tähän perustuslakivaliokunnan kannanottoon:
Se otti kantaa yleensäkin näihin maksuihin, ja
se on todennut tämän mahdollisuuden siellä.
Totean tämän vaan ikään kuin
valiokunnan puheenjohtajana.
Sitten tämä asia, mihinkä perustuslakivaliokunta
erityisesti viittasi, tämä selvittäminen,
mistä on kyse, siis tämä yksityiskohtaisesti
asian auki avaamisen vaatimus, joka on perustuslakivaliokunnan lausunnossa.
14 §:ssä ympäristövaliokunta
onkin tämän asian näin tehnyt. Se on avannut
nämä neljä kohtaa, kuten perustuslakivaliokunta
lausunnossaan edellytti, että asiaa pitäisi avata,
mistä on kysymys tässä asiassa.
Mutta, lopuksi, puhemies, kun tämä asia on
ollut erityisen tarkassa keskustelussa ympäristövaliokunnassa
ja siitä on todellakin käyty myös hallituspuolueiden
kansanedustajien välillä neuvotteluja ja käsitelty
tätä asiaa, oltu yhteydessä ministeriöön,
niin tässä mielessä — viittaan
ed. Laukkasen varsin syvältä rintakehästä lähteviin puheenvuoroihin
ja siihen, mitä ed. Ollila hänelle kommentoi — kyllähän
tietysti, kun tiedämme niin kutsutut asioiden käsittelysäännökset täällä valiokunnissa
ja muuten, jotka olivat samat viime vaalikaudella kuin nyt, olisin
valiokunnan ...
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Pyydän puhujaa siirtymään puhujakorokkeelle.
Puhemies! Valiokunnan puheenjohtajana olisin kyllä tietysti
tässä vaiheessa mielelläni kuullut myös
muiden valiokunnan jäsenten kommentteja. Meillä on
merkittävä keskustan ryhmä, meillä on
sosialidemokraattinen ryhmä valiokunnassa, ja he ovat nyt
estyneet olemasta paikalla. He olisivat voineet varmasti tältä osin
vastata ed. Laukkaselle. Mutta mielestäni mietinnössä,
kun on niin monitahoinen hallituksen esitys, on pyritty ottamaan
huomioon asioita, ja valiokunta, niin kuin täällä todettiin,
pääosasta oli täysin yksimielinen. Siellä olivat
nämä maksut ja tämä aikakysymys
sitten erimielisyyden aiheita. Muun muassa se terveellisyysnäkökulma
nostettiin valiokunnan toimesta keskusteluun ja hallituksen esitystä siinä suhteessa
parannettiin, mikä koskee siis katupölyä.
Lopuksi ed. Pulliaiselle kiitos ilmoituksesta, joka koskee tätä aikamäärää,
14:ää päivää. Tuossa
ratkaisevassa käsittelyssä ei ed. Hautala eikä muuten
lähes joka kokouksessa oleva varajäsen Tynkkynen
päässyt olemaan paikalla, ja se johtuu varmaan
siitä, että tätä esitystä ei
aikaisemmin ollut.
Mutta vielä siihen aikamäärään
valiokunnan puheenjohtajan näkökulmasta: Se ei
ole mikään aika, jota pitää odottaa,
että se on kulunut, vaan tekstissähän
todetaan, että se pitää tehdä periaatteessa
heti, viimeistään siihen mennessä.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Piti oikein valiokunnan jäsenluettelosta
tarkistaa, ja hämmästyksekseni huomaan, että asia
todellakin on niin näinkin merkittävän
ja kauaskantoisen, aika laajaulotteisenkin, lain käsittelyssä:
paikalla ei ole yhtään hallituspuolueiden varsinaista
valiokunnan jäsentä.
Yleiskeskustelu päättyy.