13) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksen
metsätietojärjestelmästä annetun
lain muuttamisesta
Jari Leppä /kesk(esittelypuheenvuoro):
Herra puhemies! Tässä laissa metsätietojärjestelmästä on
sen takia jo viime kaudella lähdetty liikkeelle ja sitä valmisteltu,
jotta voitaisiin teknisen käyttöyhteyden avulla
luovuttaa metsätalouteen liittyvää kaupallista
tai muuta hyväksyttävää tarkoitusta
varten maanomistajan suostumuksella tietoja. Tähän
lakiin liittyy kaksi muuta lakia hyvin vahvasti. Ne ovat julkisuuslaki
ja henkilötietolaki, ja näitä valiokunta
on tässä omassa mietinnössään
avannut. En käy niitä perusteellisesti tässä esittelemään,
ne selviävät tuosta valiokunnan yksimielisestä mietintötekstistä.
Kaiken kaikkiaan tämä laki esitetään
hyväksyttäväksi muuttamattomana.
Mutta, puhemies, muutamaan asiaan haluan kiinnittää huomiota,
joihin myös valiokunta on huomionsa osoittanut. Yksi on
se, että metsätietolain säätämisen
yhtenä tavoitteena on ollut edistää Metsäkeskuksen
siirtymistä metsänomistajan palveluissa sähköiseen
asiointiin ja metsävaratietoihin liittyvien sähköisten
palveluiden tuottamista metsänomistajille ja hänen
valtuuttamilleen toimijoille. Siis tämän vuoksi
on haluttu ja on ollut tarve säätää tätä lakia,
joka liittyy myöskin perustuslakivaliokunnan aikaisemmin antamiin
lausuntoihin tämän tyyppisistä julkisuuslakiin
ja henkilötietolakiin liittyvistä asioista.
Lisäksi sähköisen asioinnin edistämistä on
se, että Metsäkeskuksen tarkoituksena on ottaa
vuosina 2012—2014 vaiheittain käyttöön
metsään.fi-niminen sähköinen
asiointipalvelu. Tämän teknisen käyttöyhteyden
avulla tietoja voidaan siis luovuttaa metsätalouteen liittyvien
kaupallisten ja muiden toimijoiden osalle hyväksyttävää tarkoitusta
varten, mutta nimenomaan niin, että metsänomistaja
antaa siihen luvan. Muutoin viranomaispalveluiden osalta tuo on
muu automaattinen julkisuuslakiin liittyvä peruste, jonka mukaan
tietoja voidaan siirtää, mutta vain viranomaispalveluita
varten. Esityksen perustelujen mukaan kaupallisen toiminnan ollessa
kyseessä näitä käyttötarkoituksia
ovat lähinnä metsäpalvelujen suoramarkkinointi
sekä metsien hoitoon ja käyttöön
liittyvä neuvonta, toimeksiantojen hoitaminen ja muu sopimusten
täytäntöönpano.
Ehdotettu säädös mahdollistaa teknisten
käyttöyhteyksien avaamisen metsänomistajan
suostumuksella myös muuhun metsätalouteen liittyvään
hyväksyttävään tarkoitukseen
kuin kaupalliseen toimintaan. Kyseeseen voisi tulla metsien hoitoon
ja käyttöön liittyvä neuvonta.
Metsänomistaja voi myös antaa suostumuksen metsävaratietojen
selailuun esimerkiksi lähipiiriinsä kuuluvalle
metsäasiantuntijalle. Esityksen perusteluista käy
ilmi, että käyttötarkoituksen tarkempi yksilöinti
kävisi ilmi tästä suostumuksesta.
Tämä metsään.fi-palvelu
on siis asia, joka edistää, nopeuttaa toimintaa
ja myöskin vähentää byrokratiaa,
vähentää hallinnollista aikaa sekä vapauttaa
myöskin hallintohenkilöitä tekemään
sitä aitoa ja oikeaa työtä metsänomistajien ja
koko suomalaisen metsäjärjestelmän eteen.
Eli siis valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että näissä säännöksissä on
otettu huomioon myös tilanteet, joissa maanomistaja ei
itse asioi sähköisesti Metsäkeskuksen
kanssa. Siten suostumuksen voisi antaa myöskin kirjallisesti.
Lisäksi vielä yksi asia, joka tähän
liittyy, on se, että jos mennään paikan
päälle pyytämään tietoja
tai pyydetään niitä puhelimitse, niin
tässä on myös hallintolaki sitten, joka
määrittelee sitä, kuinka kauan esimerkiksi
voi roikkua vaikkapa linjoilla — jos, puhemies, tällainen
sana nyt tässä yhteydessä sallitaan — tuon
viranomaisen kanssa. Silloin sovelletaan siihen hallintolakia, elikkä ei
voida myöskään väärinkäyttää tällä tavoin
sitten viranomaisten aikaa, vaan silloin täytyy ottaa esiin
kirjallinen menettely tai sähköinen menettely.
Sirkka-Liisa Anttila /kesk:
Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalousvaliokunnalle
on annettava kiitos. Valiokunta on omassa mietinnössään
erittäin tärkeällä tavalla tarkentanut
tätä kysymystä, ja erityisesti itse ainakin
koen — tässähän tämä esitys
on annettu nimenomaan teknisen käyttöyhteyden
avulla tehtävään tietojen luovutukseen — että vähintään
yhtä tärkeää, kuin on tämä tekninen
käyttöyhteys, on nimenomaan se, että saadaan
sen maanomistajan suostumus.
Silloin ydinkysymys on se, että se suostumus saadaan
sillä tavalla, että se on aito ja maanomistaja
itse tietää, mihin hän on nyt sitten
suostunut. Tässähän on ollut erittäin
kova paine varsinkin teollisuuden piiristä saada kaikki
nämä metsävaratiedot vapaasti käyttöön.
Sehän on täysin mahdotonta. Eli tässä on
onneksi tämä lukko, että nämä tiedot
voidaan saada vain sitä taustaa vasten, että siihen
on olemassa maanomistajan selkeä suostumus. Täytyy
vain toivoa, ettei näitä tilanteita sitten millään
lailla käytetä väärin, koska sellaisiakin
tapauksia valitettavasti on varsinkin ikääntyneiden
ihmisten kohdalla, että he eivät välttämättä tiedä eivätkä ehkä kaikkea
ymmärräkään, mistä on
kysymys.
Kaiken kaikkiaan metsäsektorilla tämä on erittäin
suuri haaste sen takia, että metsänomistajakunta
muuttuu koko ajan ja on entistä useampi henkilö,
joka ei omaa metsäänsä riittävästi
tunne, saatikka tunne sitten metsänuudistamismenetelmiä.
Toisaalta nyt tällä sähköisellä asioinnilla
metsänomistaja saa suoraan sieltä omalta tietokoneeltaan
mahdollisuuden katsoa, mitä siellä omassa metsässä on,
saa mahdollisuuden keskustella Metsäkeskuksen kanssa taikka,
jos hän haluaa, asiantuntijan kanssa, mitä siellä metsässä voitaisiin
tehdä. Tämä kyllä merkittävällä tavalla
parantaa metsänomistajan mahdollisuuksia hankkia ja saada
tietoja oikeista metsänkäsittelymenetelmistä.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Haluan vain lyhyesti todeta, että on
erittäin hyvä asia, että tämä on
nyt saatu ratkaisuun ja maa- ja metsätalousvaliokunta ministerin
ehdotuksesta on asian vienyt eteenpäin. Tässä oikeastaan
jo aikaisemmissa puheenvuoroissa on hyvin käynyt ilmi se,
että olennaista on se, että on metsänomistajan
suostumus. Se on tässä se lähtökohta,
ja se on erittäin tärkeä asia.
Toisaalta on myöskin hyvä, että jos
näitä tietoja on vähän laajemmin
saatavissa, niin se varmaan piristää sitä metsänhoidon
tehokkuutta. Kuten tässä juuri äsken
mainittiin, niin metsänomistajien joukko on pirstaloitunut
ja siellä se osaaminenkin sitten on vaarassa heikentyä.
Kun on entistä enemmän sellaisia metsänomistajia, joiden
metsästä saama tulo ei näyttele kovin
isoa roolia heidän toimeentulossaan, niin silloin välttämättä se
kiinnostus asiaa kohtaan ei ole hirveän iso, joten on tärkeää,
että puukauppa saadaan liikkeelle, mutta pitää silti
kunnioittaa ehdottomasti sitä, että vain metsänomistajan
suostumuksesta nämä tiedot ovat saatavilla.
Jari Leppä /kesk:
Puhemies! Vielä yksi tärkeä asia,
joka liittyy näihin sähköisiin palveluihin
ja niiden edistämiseen ja kehittämiseen, on se,
että me pystymme tällä tavoin saamaan
ajantasaista metsätietoa. Se on oleellisen tärkeää,
jotta me pystymme hoitamaan metsiämme hyvin, tehokkaasti
ja tarpeen mukaan, ja juuri sen vuoksi, mikä tuli myöskin
esille aikaisemmissa puheenvuoroissa, että metsäteollisuudelle
raaka-ainetta löytyy. Sitähän meillä löytyy,
mutta sen liikkeelle saaminen on erityinen haaste. Silloin kun metsänomistajat
tietävät ajantasaisella tiedolla, mitä heidän
metsässään on ja mitä siellä pitää tehdä,
se myös edesauttaa sitä, että metsät hoidetaan
hyvin ja niitä myös hakataan sen mukaan, mitä kestävässä hakkuumääritelmässä on annettu.
Kaiken kaikkiaan tässä sähköisessä palvelussa
pitää mennä harppauksin eteenpäin
myöskin muilla aloilla, ja minusta tämä näyttää nyt
aika hyvin tietä siihen, miten pitää toimia.
Sirkka-Liisa Anttila /kesk:
Arvoisa puhemies! Edustaja Satonen on siinä ihan oikeassa, että on
tärkeää, että saadaan puukauppa
toimimaan. Nyt vain tiettyjä ongelmia on sen takia, että esimerkiksi
viime vaalikaudella jo sovittiin siitä, että sähköinen
puukauppapaikka on mahdollista jatkossa. Mutta minä en
nyt tällä hetkellä tiedä, mihin
sen käytännön toteutus sitten on jäänyt,
koska se ei ole toteutunut. Se olisi yksi mahdollisuus. Mutta kuitenkin
samaan aikaan on merkittävästi parannettu sitä metsänomistajan
informaationsaantimahdollisuutta. Puun hinnat puulajeittain ovat
saatavina jatkuvasti, Metla tekee sitä tilastoa. Eli jos
metsänomistaja haluaa, niin hän on hyvin informoitu
netin kautta ja näitten järjestelmien kautta siitä,
millä hinnalla puuta milloinkin myydään.
Tämä nyt käsittelyssä oleva
esitys parantaa omalta osaltaan sitä, että sitä asiantuntijatietoa metsänomistaja
saa halutessaan. Nyt vaan täytyy toivoa, että ne
markkinat toimivat oikealla tavalla, että sitä oikeaa
tietoa on saatavissa, ettei sinne tule sitten sellaisia, jotka eivät
välttämättä olekaan metsänomistajan
asialla.
Yleiskeskustelu päättyi.